Kirjoittaja Mori » 09 Maalis 2015, 18:08
Emilyllä tuntui naksahtavan jossain päänsä sopukassa. Edward säpsähti, tyttö huusi minkä ehti, vaikkei mies ymmärtänyt tapahtumista mitään, hän ymmärsi, että tyttö oli joutunut kärsimään. Emily kertoi jostain, miehestä? Sitten tuo näytti veristä nuolta, sanoi käyneensä täällä aina, ollut viikkoja. Miehen kasvoille tuntui muodostuvan vääristynyt ilme. Hän kuunteli hiljaisena tytön huutoa ja vuodatusta, eniten häntä hirvitti nähdä tytön itse tekemä haava. Miehen vihreät silmät laajenivat. Emily tuntui kuitenkin rauhoittuvan, joten Edwardkin päätti olla rauhallinen.
Tyttö perääntyi. Tunteiden myllerrys tuntui olevan suuri. "Minä ymmärrän." ihmissusi totesi lempesti, hän nosti kätensä ja varoi tekemästä suuria liikkeitä. Jos tyttö iskisi häntä nyt puukolla, hän ei ottaisi sitä pahakseen. Mies laski lempeästi kätensä tytön päälaelle. Hän silitti tuota. Pieni hymy kasvoillaan, Edward katseli tyttöä. "Olet kokenut paljon, varmasti ja aivan liian nuorena." hän sanoi ja veti kätensä pois tytön päälaelta.
Emily oli näemmä menettänyt jonkun itselleen tärkeän. Haltijoiden kautta. "Uskon, että se, joka on nyt kuollut ek halua sinun kärsivän noin. Hänen kuolemansa ei varmasti ollut sinun syytäsi ja hän varmasti haluaa sinun jatkavan omaa elämääsi." Edward sanoi kääntöen kasvonsa pois tytöstä.
"Toisin kuin minulla, sinulla on vielä joku, joka pitää sinusta huolta ja rakastaa sinua, niinhän. Älä unohda sitä." mies katsoi peuraa, hänen ilmeensä oli ilmeetön. Tosiaan, vaikka Emily tuntui samanlaiselta henkilöltä kuin hän, he eivät olleet läheskään niin samanlaisia.
"Usko pois, jos sinä kuolisit. Hän, Amy jäisi varmasti ikävöimään sinua ja mitä sinä silloin teet, jos hän syyttää itseään kuolemastasi?" kovia sanoja, mutta ihmissusi oli kokenut itsekin menetyksen ja tiesi varsin hyvin, ettei tulisi saamaan mitään takaisin. Kukaan niistä kuolleista ei halunnut häntä tai haluaisi hänelle rauhaa. Vain ja ainoastaan eräs oli valmis suremaan hänen kuolemaansa. "Maailma on julma, se on ihmisten kirous ja lahja. Älä yritä ymmärtää, me vasta tapasimme ja uskon, ettet halua haavojesi syvenevän." Ed tuijotti tyttöä. Hän pudisti päätään. "Älä koskaan yritä enää itsemurhaa, sinä joka et ole tehnyt vielä mitään väärää. Sinulla ei ole mitään syytä kuolla nyt...." sanat himmenivät loppua kohden. Mitään syytä kuolla. Miten Edward voisi lohduttaa tyttöä? Ei hän osannut koska tämä aihe kuohutti hänen vertaan.
"Sinä elät!" mies huudahti yllättäen. "Sinä et tappanut ketään! Sinä sait menetyksen, mutta saatat parantua siitä! Luuletko, että tässä julmassa maailmassa olet ypöyksin? Sinulla on joku!" Edward jatkoi ja nosti siinä samassa peuran hartioilleen. Hän hengitti sisään ja rauhoitti mielensä. Hänen pitäisi hillitä itsensä. Hän ei halunnut puhua tästä, mutta hän ei halunnut kuunnella myöskään tälläistä.