Jack katsoi Haulia odottaen vastausta, mutta valutti sitten katseensa Liluthiin siinä missä aavekin olettaen saavansa selityksen naiselta, mutta sitten avasikin Haul suunsa käyden kertomaan naisen puolesta. Kieltämättä Liluth siihen oli liian peloissaan tärisevistä käsistään ja lasketusta katseestaan päätellen.
"Mutta tottahan sinä puhuit. Pidän suorapuheisuudestasi." Jack totesi luoden katseen Haulin suuntaan pienen virnistyksen kera. Hän tosiaan piti siintä kuinka suorasanainen aave osasi olla, vaikka suusta lensi välillä hyvin suoraakin puhetta. Onnekseen Haul osasi ilmoittaa sen asiallisesti. Haulin viimeisille sanoille Jack ei voinnut muuta kuin olla virnuilematta itsekseen. Kyllä hän tiesi ja saattoi arvata kenestä olikaan kyse. Jack katsoi Luvonia, joka laski päänsä ja katseensa alas lattiaan sillä sekunnilla.
"Tiedän ja kuulin kyllä.. kerta siinä oven takana puhuitte, mutta luuli sinun jo Luvon tietävän: päästän sinut vasta sitten taakastasi sitten kun kuolema korjaa sinut." Jack vastasi katsoen Luvonia käsittämättömän julmalla virneellä. "Sinä lupasit antaa minulle koko elämäsi, joten se myös pitää. Ellet sitten välttämättä tarjoudu Haulille." Jack puhui ja yllättäen vetäisi Haulin tupestaan vetäen sen kiiltävän hopeisena välkkyvän terän haltian leuan alle aivan kurkulle nostaen Luvonin päätä katsomaan häntä. Luvon tärisi pelosta ja vaikutti että mies laskisi kohta allensa kun tuo katsoi Jackin täysin armottomia syvän vaaleansinisiä silmiä.
"Sopimuksemme pitää y-yhä herrani." Luvon sanoi ääni täristen ja Jack hymähtäen veti Haulin takaisin tuppeensa. Jack katsoi Liluthia.
"Odota täällä.. rankaisen ensin häntä." Jack sanoi Liluthille ja sittemmin lähti irrottamaan Luvonin keittiössä olevaa ketjua seinästä avaimella ja talutti Luvonin kuin huonosti koulutetun koiran ulos rangaistattavaksi. Luvon itse seurasi vaitonaisena perässä pää alas painettuna.
Jack johdatti Luvonin ulos takapihallensa, jonne kahlitsi haltian kiinni huomattavasti lyhyemmin mitä yleensä puuvajan yhteen tukitolpista, jotka pitivät siinä olevaa katosta pystyssä. Jack otti painoilla maustetun yhdeksänhännän nyt selkänsä takaa pois roikkumasta ja jätti sen roikkumaan kylkensä viereen. Luvon vain vapisi kuin haavan lehti peläten sitä kipua mitä hän tulisi pian kohtaamaan ja se sai Jackin virnuilemaan itsekseen sadistisesti. Mitään sen enempää puhumatta Jack aloitti Luvonin hakkaamisen pitäen jokaisen lyönnin jälkeen pienen tauon että kipu oikeasti tuntuisi Luvonin nahassa. Jack jatkoi niin kauan Luvonin piinaa kun haltia lopulta verisenä, sekä tuskissaan ei päässyt enään ylös maasta vaan nojasi hiljaa itkien tolppaa vasten. Jack katseli hetken haltiaa paikallaan ja laittoi ruoskan selkänsä taakse roikkumaan, kunnes otti muutaman askeleen nuorta miestä kohden ja repi toisen käden vasten tolppaa vetäen Haulin vyöltä ja mitään armoa iski terän vasten Luvonin sormia vasten, jotka tippuivat maahan kädestä katkenneina maahan verisinä. Luvon huusi kivusta kovaan ääneen itkun sekaisena pidellen niitä neljää irronnutta sormen tynkäänsä terveellä kädellään. Vain peukalo oli säästynyt. Jack astui taaemmas ja laittoi Haulin vyölleen takaisin.
"Jos selviät huomiseen annan anteeksi temppusi." Tämän sanottuaan Jack kääntyi ja jätti Luvonin kahlittuna ulos odottamaan omaa hidasta loppuaan tai sitten mies selviäisi. Jack ei välittänyt vaan käveli Liliuthin luokse.
"Riisu paitasi ja käy polvillesi." Jack käski tympeällä äänensävyllä ottaen jälleen painoilla varustetun yhdeksänhännän esille kylkensä viereen. Jackista tuntui pahalta rankaista naista, mutta Liluth oli itse halunnut tätä.