Vaern vain tuijotti. Mistään ympärillään tapahtuvasta välittämättä sillä hetkellä, kun vihainen liskopeto haltiaa katsoi. Lohikäärmeratsastajat taempana silmäsivät ihmetellen valkoista lohikäärmettä, joka oli niiden raivon täyttämien sanojen myötä seisahtunut vain aloilleen. Tietenkin se savun nouseminen käärmeen kidasta enteili lieskoja, joka sai itse kunkin varautuneeksi siihen pahimpaan, jos lohikäärmeeksi muuntautuneen Lorythasin päässä naksahtaisi pahemmin ja tuo päättäisi osoittaa mahtinsa myös muille paikalla olijoille. Selvästi Fritz oli ollut lohikäärmeen tähtäimessä ensimmäisenä, liekö Darius sitten seuraava…? Kukaan ei osannut sanoa mitä seuraavaksi tapahtuisi, vaikka toivoa heräteltiinkin siitä, ettei Hopeakäärme raivoamistaan enää jatkaisi vihollisen ottaessa jalkoja alleen.
Lorythasin erottaessa Haukansilmän lausuvan hänen nimensä, liikahti se valtava pää aavistuksen kallelleen, silmissä näkyvien kirkkaampien valojenkin liikahdellessa paremmin Dariusta kohden. Jokin esti lohikäärmettä kirjaimellisesti lohkaisemasta pientä humanoidia kitaansa siltä seisomalta, joka ihmetytti liskopetoa itseäänkin. Haltiassa oli jotain tuttua. Jotain, minkä lohikäärmeveren valtaama mieli kykeni muistamaan. Ja se pienemmän katse, joka niihin suuriin turkooseihin silmiin tuijotti…
Säröinen, mutta voimakas sävel kantautui jostain Vaernin kidanuumenista haltian taas puhuessa, kuin käskynä pitämään suunsa kiinni. Lohikäärmeen leuatkin raottuivat aavistuksen, kun Darius kävi sitä kättään nostamaan kohden valkean pedon kuonoa, voimistaen entisestään sitä uhkaavankuuloista, matalaa värinää, joka kidastaan kumpusi. Yllättäen se katse kuitenkin kääntyi Winderistä pois, liskopedon pään kääntyessä poispäin haltiasta katsetta seuraten. Aluksi vain se valtava pää kääntyi kaulaa myöten suuntaan, jonne Vaern muisti ihmisten kenraalin huitaisseensa, kunnes lohikäärme lähti kääntämään itseään kunnolla ojan pientareelta mätikköön, alati kiihtyvin askelin lähtiessä kirjaimellisesti ajamaan Fritzin jäljellä olevia joukkoja takaa. Mylvien noiden perään kuin tuomiopäivän sanansaattaja, työntyen ahtaimmistakin väleistä puita matkallaan kaadellen ja siivillään puiden oksia vasten lyöden, jättäen karun näkymän peräänsä eteenpäin talsiessaan.
Lohikäärmeen askeleet etääntyivät, tärähtelevän maankin rauhoituttua siltä paikalta, jossa Kuiskaus ja hämmentyneet lohikäärmeratsastajat yhä seisoivat. Karkuun taivaalle nousseita liskopetoja talutettiin muiden toimesta alemmas, syrjemmälle, jossa ne saivat kaikessa rauhassa koota itseään kun suurin uhka oli talsinut kauemmas. Iriadorkin uskalsi viimein hengittää, nuoremman ollessa jumittanut koko tämän ajan vain sijoillaan ympäriltään kuuluvia ääniä seuraillen. Muutama Kuiskauksen sotilaista oli ennättänyt läpimärän punapään luokse, varmistellen että saisivat myös Iriadorin liikkeelle, mikäli valkea lisko olisi yllättäen heidän kimppuunsa käynyt. Nuorempi oli tosin niin nuutunut taas fobiansa myötä, toisten joutuessa jopa riisumaan lommolle painuneen rintapanssarin tuon yltä, jotta Iriadorin oli helpompi hengittää. Sokealle myös kerrottiin mitä oli tapahtunut, toisten mainiten Briarin kyläpäällikön yllättäen ottaneen lohikäärmeen olomuodon. Mutta nyt se oli kadonnut jonnekin toisaalle, sen jälkeen kun oli Dariusta niin sanotusti uhannut. Sentään ihmisten eliitistä oli päästy, noiden ottaessa valkean käärmeen myötä jalat allensa ja äkkiä, ja sieti juostakin nopeasti, sillä se mokoma oli ihmisten perään vielä lähtenyt…
Jostain lähistöltä kantautui taas se kontrabassomainen värisyttävä huuto, maahan laskeutuneiden lohikäärmeiden huutaen äänelle takaisin. Mutta mitä lähemmäs ne sävelet taas tulivat, sitä aremmaksi liskot muuttuivat ja yrittivät puikkelehtia metsikön suojiin tai nousta ilmaan, niiden erottaessa ensimmäisenä miten siivekäs serpentti kirjaimellisesti juoksi puiden lomasta paikalle. Tanner tärähteli raskaan pedon askelien alla, sen käydessä kaartamaan puiden lomasta, toiselta reitiltä mitä alun perin oli paikalta lähtenyt, valtavilla siivillään taas tasapainoaan hakien niin sivuilta kuin ylöspäin suunnattuina.
Pitkä keho myötäili lohikäärmeen liikkeitä, Lorythasin pysäyttäessä hieman liukkaalla maalla liukuen vauhtinsa, liskon pään kohotessa koko kaulanmitalla ylös. Käärme laski katseensa alas, sylkäisten taas tumman savupatsaan kipinöineen ilmaan, mutta sen myötä se savuaminen lakkasi, vaikka sininen hohde yhä serpentin kaulanpieliä koristi. Pienellä silmien liikautuksella se katse kuitenkin hakeutui taas terävästi kohden Dariusta kaiken muun jälkeen, jota Hopeakäärme ehti vilkaista. Jopa niitä päätään alemmas maata kohden laskevia nuorempia lohikäärmeitä, jotka niin kovin hiljaa olivat, mielellään pysytellen kunnioittavasta näystä kauempana tai suoraa karkasivat tiehensä kotiin palatakseen. Mutta eivät ne kehdanneet ilmaan nousta, peläten että siivekäs kävisi ne kitaansa nappaamaan, jos liian äkkinäisesti yrittäisivät pakoon luikkia.
Kaulaansa kaartaen alemmas ja siipiään laskostellen selvästi tottumattomasti, serpentti lähti uudemman kerran tallustamaan Winderiä kohden. Sitä värisevää ääntä kidastaan päästäen, yrittäen muistaa mistä silmäpuolinen haltia oikein oli tuttu. Jos kukaan liian likelle kenraalia kohden liikkuvaa lohikäärmettä yritti, kävi sinisilmäinen päätään kohden liikauttaen katsomaan noita ja sähähtämään uhkaavasti. Vaern tahtoi vain Winderin, ei ketään muuta.
//Huhuhuh indeed. Posket punasena siellä. Tatuoidaan niitten pakarat :-------DDDDD HYPÄTÄÄN JOOO JA PÄRISTÄÄN. VIELÄ SE MAANPÄRISTYS TULEE KUN MEIDÄT HAUDATAAN JA PÄRISTÄÄN MENEMÄÄN. Voi Heca <3 Jaakko vaan huutaa tuvastaan sieltä että mitä vidua nyt taas. Heittää viinipullolla Hecaa sitten. JOO KÄÄPIÄ EI, EI AKSU NYT :DDDD::D:::D:D:DDDD//