Release the beast || CRIMMM

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

Release the beast || CRIMMM

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Touko 2015, 22:27

Constantine Fritz


Ah, kevät. Kevät joka veteli jo viimeisiään, ollen viittä vaille valmis vaihtumaan kesään. Voi kuinka kaunista aikaa se olikaan, luonnon herätessä koomastaan. Harmi, ettei sitä töiden ohesta pahemmin ehättänyt keväästä nauttia, kaikkien ollen kiireisiä. Jopa Fritz oli jälleen päässyt liikkeelle, kun uusia sotilaita oli saatu koulutettua jo sen verran, että nuo kehtasi ottaa mukaan tehtäviin. Joillekin tämä olikin ensimmäinen kerta komennossa kenraali Fritzin ja kapteeni Geiszlerin kanssa. Ja mikä olisikaan jännempää ja hauskempaa, kuin saman tien lähteä lohikäärmemetsälle, pohjoisempaan.
Yöllä oli satanut. Maa oli kosteaa ja sieltä täältä löytyi myös suurempiakin lätäköitä, puhumattakaan tulvivasta ojasta. Mutta, moinen kura ei Fritzin joukkoja pysäyttänyt, vaikka välillä raskaasti varustautuneet miehet saivatkin kiskoa itsenä irti mudasta. He olivat virittäneet ballistat harppuunat valmiiksi ja tällä hetkellä odottivat. Odottivat, että yli lentäisi lohikäärmeitä. Muutama läheinen kylä oli valittanut kuninkaalle asti lohikäärmeistä, jotka olivat alkaneet lennellä rutiininomaisesti heidän kylänsä läheltä, jopa yltä. Totta kai se pelotti lohikäärmeisiin varautumattomia ihmisiä, joten paikalle oli lähetetty Fritz ja lohikäärmeenkaatajat, jotta nuo pedot saataisiin pois päiviltä - tai edes vaihtamaan vakituiseksi käynyttä reittiään, jos kerran joutuisivat hyökätyksi. Osa ei ollut kuitenkaan tietoisia siitä, että kyseessä ei ollut villejä lohikäärmeitä. Constantine oli nähnyt parhaaksi jättää mainitsematta alokkaille, että kyseessä oli kesytettyjä, ratsuina käytettäviä petoja. Täten miehet olivat valmistautuneet taistelemaan villien, hurjien liskojen kanssa. Tulisihan se varmasti yllätyksenä jos ratsastaja selästä löytyisi, mutta siinä vaiheessa kapteeni Geiszler ja vanhemmat sotilaat tiesivät mitä tehdä. Välillä sota oli raakaa, siihen piti vain tottua.

Tietenkin Constantine oli tietoinen että kyseessä olivat Briarin lohikäärmeenratsastajat. Jos liskoratsastajia näkyi useampi samassa paikassa, saattoi vain olettaa noiden olevan Briarista. Ne perkeleet, Fritz oli jo pienestä pitäen vihannut tuota paikkaa. Ei lohikäärmeitä kuulunut kesyttää, ne piti pistää pois päiviltä, ennen kuin kääntyisivät isäntiään vastaan tai ehättäisivät lisääntyä räjähdysmäisesti - sitten ne hyökkäisivät karjan ja ihmisten kimppuun nälissään ja taas oltiin pulassa.
He odottivat, keskipäivä lähestyi. Aurinko paistoi puiden lomasta mukavasti, tuuli oli lähes olematon. Täydellinen sää ballistan käyttöön, nyt piti vain odottaa, että kohde näkyisi. Kuulemma lensivät kovin matalalla - sen takia kyläläiset noita olivatkin pelänneet. Lehvusto peitti täydellisesti heidän sijaintinsa jos joku suoraa yltä lentäisi, mutta he näkivät sopivasti sen verran, että kykenivät tähtäämään.

Odottelu tuntui kyllä pitkältä. Sen pahemmin tekemistä odotellessa ei ollut, kuin jutella, joskin ei turhan railakkaasti. Täysiin panssareihin sonnustautunut kenraali tuijotti taivaalle silmiään siristellen auringon takia, kunnes viimein kauempaa näkyi lipuvan varjo, toinenkin. Serpenttejä, hienoa. Nuo olivat kevyempiä kuin länsimaalaiset lohikäärmeet, ne sai helpommin alas eikä tarvinnut pelätä siipien aiheuttamaa tuhoa.
Käsky kävi valmistautua, kohta he saisivat kiskoa alas lohikäärmeitä lihasvoimin, suuren, puisen kampipyörän avulla. Jahka harppuunat nyt vain osuisivat kohteeseen. Harppuunat olivat massiivisia ja niihin oli kiinnitetty vahva, lumottu ketju joka ei helpolla katkennut. Sillä toi suuremmankin pedon alas, jos vain riitti voima.
Geiszler kolmen muun sotilaan kanssa arvioi matkan ja tähtäsi, kun kaksi kappaletta lohikäärmeitä kävi yli liitämään. Komento kävi ampua, jolloin neljä kappaletta harppuunoja syöksähti valtavalla voimalla kohden taivasta, ketjujen kilisten perässä. Hyökkäys tuli täytenä yllätyksenä lohikäärmeratsastajille, joista toinen tipahti saman tien alas, valtavan harppuunan käydessä syöksähtämään läpi tummanpunertavan serpenttin pääkallon. Se kuoli sillä sekunnilla, lähtien tippumaan vapaata pudotusta alas, ratsastajan huutaen silkasta kauhusta. Ratsastaja ei kuitenkaan kuollut, tuo selvisi tiputuksesta. Mutta aikaa ei annettu toipua pudotuksesta tai ratsun kuolemasta, kun Fritzin miehet kävivät hyökkäämään. Käsky oli käynyt tappaa kaikki, mitä taivaalta alas elävänä tuli ja niin myös aiottaisiin tehdä.

Toinen ei tullut yhtä nätisti alas, mokoman pistäen tietenkin vastaan. Kaksi harppuunaa osui siihen, keskiruumiin ja takajalkojen tienoille, jonka jälkeen oli aika väkisin koittaa kiskoa mokoma alas. Hitaan varmasti ne ketjut kävivät kiristymään ja pakottamaan tempoilevaa liskoa alemmas, samalla kun uudelleen viritetystä ballistasta ammuttiin jälleen yksi harppuuna kohden lohikäärmettä. Se osui rintakehään, jonka johdosta lisko otti fataalimpaa osumaa, sen voimien käyden lähes heti ehtymään. Ratsastaja selässä kannusti ratsuaan yrittämään pakoon, huutaen kauhunsekaisella äänellä lohikäärmeen vajotessa alemmaksi ja alemmaksi. Tuo oli nuori haltia, tai ainakin puoliverinen. Nuori ja kokematon, eikä tiennyt mitä tehdä tässä tilanteessa, joka varmasti oli uusi. Siinä kannustamisen ohessa tuo ratsastaja kävi myös huutamaan apua, huusi sotilaita alapuolellaan lopettamaan. Constantine olisi voinut jopa vannoa, että mokoma huusi johonkin väliin kyläpäällikkö Seyrin nimeäkin. Eihän tuo täällä ollut? Olisikin.
Hitaan varmasti se ratsu tuli kuin tulikin alas, ratsastajan selässä käyden lähes tärisemään pelosta kun maan kamara lähestyi vähä vähältä, varman kuoleman odottaen alapuolella. Jahka lohikäärme oli tarpeeksi alhaalla, kävi Fritz lähestymään sitä, samalla kun lassottuja ketjuja ja köysiä käytiin heittämään kohden liskon päätä, jotta tuon pää saataisiin alas maahan. Tulta heikosti syösten lohikäärme koitti pitää lähestyvän kolossin kaukana itsestään, Fritzin kuitenkaan pysähtymättä. Haarniska kun kesti nuo liekit, niin kauan kuin se oli ehjä ja kasassa, lumottu panssari piti kenraalin turvassa maagisilta hyökkäyksiltä, sekä polttavilta liekeiltä, siinä missä myös fyysisiltä iskuilta.

"Pitäkää se alhaalla, valmistelkaa ballista. Sieltä tulee lisää kohta", Fritz huusi lohikäärmeen raivoamisen ylitse, samalla kun ratsastaja tuon selässä kävi hyppäämään alas ja juoksi ratsunsa ja Fritzin väliin, tyhmänrohkeasti yrittäen suojella "ystäväänsä". Ratsastaja huusi, anoi Fritziä ja tuon miehiä lopettamaan, huusi etteivät he olleet vaaraksi eivätkä aikoneet pahaa. Kuuroille korville moiset huudot menivät, joskin uudet sotilaat tunsivat ehkä pienen piston sydämessään sitä sivusta seuraten. Mutta, armoa ei tunnettu. Sen myös näki Fritzistä, joka pelottavan varmasti lähestyi aseensa esille vetänyttä ratsastajaa. Eipä tuo kyllä koskaan hyökännyt Fritzin kimppuun, peruutti vain, kunnes ei ollut enää tilaa peruuttaa, jolloin Fritz kävi nappaamaan toisen kaulasta otteen eikä päästänyt irti.
"Hoidelkaa tämä", Käsky kävi miehille kenraalin käydessä viskaamaan henkeään haukkovan ratsastajan sotilaidensa suuntaan, jonka jälkeen se raskas tappara käytiin nostamaan kaksin käsin olalle, Fritzin aikoen iskeä ketjuissa rimpuilevan liskon kaulan poikki, kun sotilaat köysin olivat pakottaneet pään pysymään alhaalla. Tempomisesta ei näyttänyt olevan mitään hyötyä, sotilaiden kyllä tietäen miten toimia ja mitä varoa...



// CRIM HEI. CRIM. CRIM. ONKS KATKARABUI?!!!?!??? mun otsikot 5/5 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Release the beast || CRIMMM

ViestiKirjoittaja Crimson » 26 Touko 2015, 23:47

Lorythas

Talvi oli väistynyt aroilta. Laajemmat vesiköt tulvivat uomiensa ylitse, kuiva heinä heilui tuulessa ja maa oli vielä osin routainen pakkasten jäljiltä. Kauempaa Briarin porteilta tiiraillessa saattoi erottaa aina vain vehreämmäksi muuttuvan metsän, kaukaa näki vuoria, sekä myös sen haltioiden aroilla kohoavan kaupungin. Myös kylää oltiin valmisteltu talven jäljiltä, kesään valmistautuen. Lumen ja pakkasen turmelemia rakennelmia oli korjailtu entiselleen, viljelyssijoja ja pihoja kunnostettu, valmistuttu taas lämpimään kauteen, jona ehdittäisiin taas seuraavia lumia odotella kaikessa rauhassa. Talvella ei ollut kiire tulla takaisin, ellei Taivaanmaalaaja niin erikseen päättänyt syystä taikka toisesta, mutta kun se tulisi, olisi Briar taas valmiina toivottamaan sen tervetulleeksi ongelmitta.

Kesän saavuttua Briarissa järjestettiin usein nuoremmille lentäjille tilaisuuksia, jossa noiden lentäjän taitoja testattiin. Matkaan lähdettiin aina muutaman aloittelijan kanssa, vanhempien lohikäärmeratsastajien lähinnä osallistuessa retkille neuvomaan ja pitämään hauskaa nuorempiensa seurassa tarvittaessa, sekä valmiina tietenkin paimentamaan lohikäärmeitä jos ne huonosti alkaisivat syystä tai toisesta käyttäytyä. Tavallisesti aloittelijat saivat lentää keskenään suuremmilla porukoilla, pitää itsestään ja lentoreiteistään huolen keskenään, mutta tällä kertaa koemielessä mukaan oli houkuteltu myös vanhempia ratsastajia, sekä itse kyläpäällikkö Seyr. Lorythasia ei muiden seurassa kamalasti nähty lentelevän, ellei kyseessä ollut erikoisempi tehtävä tai tilanne myöntää kylän sisällä arvossa pidettyjä titteleitä muille. Tällä kertaa kyseessä olisi kuitenkin vain silkka mielenkiinto päästä näkemään, kuinka kylän nuorimmat kylmän talven yli harjoiteltuaan pärjäisivät petojensa kanssa. Vaikka se tehtävä tavallisesti ei Lorythasille osunutkaan.
Lorythas oli käskenyt muita menemään edeltä. Hän tulisi itse perästä Lokenen kera, jahka olisi käynyt hakemassa aseensa, ja vetäisemässä takkinsa ylleen. Taivaalla oli aina viileämpää, enemmän tai vähemmän säästä huolimatta, sillä tuuli otti aina ratsastajia vasten kun eteenpäin lujaa liikuttiin. Eihän Lorythaksen kaltainen lohikäärmeverinen olisi varsinaisesti tarvinnut lainkaan ylimääräistä yllensä, mutta se olikin lähinnä pinttynyt tapa kantaa työtakkia yllään silloin, kun lohikäärmeiden parissa oltiin.

Puolikäärme oli marssinut talolleen, varannut mukaansa sanomiensa mukaan toisen pitkistä katanoistaan ja molemmat ruoskansa, ihan kaiken varalle vaikka toivoikin, ettei niitä joutuisi minkään yhteydessä käyttämään. Takki vedettiin niskaan, Puolikäärmeen jättäen vaatekappaleen edestä suosiolla auki, ettei kankaiden välissä tarvitsisi alkaa hautua. Muut tuskin olivat ehtineet vielä pitkälle. Korkeintaan metsän laidoille saakka, josta Lokene kykenisi saavuttamaan mokomat alta aikayksikön Hopeakäärmeen kanssa. Tottuneesti Puolikäärme kävi hypähtämään hieman kallellaan olevan naaraskäärmeen selkään, mukavasti istahtaen karvaläjän selkään nostettuun satulaan. Kehottaen toveriaan sitten seuraamaan joukkoa, joka matkaan oli aikaisemmin laskettu. Vastassa heitä olisi varmasti kourallinen vasta-alkavia lentäjiä ja ainakin kolme vanhempaa, jotka nuorempia saattamaan olivat lähteneet.

Lohikäärmeratsastajien matka olikin sujunut siihen saakka hyvin, kunnes nuorempien oli tietenkin lähdettävä keskenään kisaamaan kenen lohikäärme olikaan taas nopein ja vahvin lentäjä. Kovasti vanhemmat yrittivätkin noita kieltää ja komentaa takaisin kulkemaan hieman etäämmällä metsän laitaa, mutta turhaan, sillä nuorilla oli omat reittinsä, joilla nuo olivat tottuneet kulkemaan. Seyriä nuo olisivat uskoneet samalla sekunnilla, mutta kun matkassa oli tuiki tuntemattomia ratsastajia, ei noiden auktoriteettia ja valtaa näytetty ymmärtävän…
Se nuorien uhkarohkeus olikin maksanut yllättäen kovan hinnan, kolmen viidestä lähtiessä lipumaan metsän laidan likeltä, josta harppuunat kävivät samantien nielaisemaan taivaalta alas yhden nuorimmista. Toista lähdettiin uhkaavasti raahaamaan alemmas siihen osuneilla harppuunoilla, eikä kolmas kyennyt säikähdykseltään muuta kuin ohjaamaan säikähtäneenä käärmeensä kauemmas puiden latvoista, hyläten alas tiputetut toverinsa oman onnensa nojaan. Tietenkin niihin tapahtumiin ja huutoihin kiinnitettiin huomiota, jonka myötä nuoremmat vanhempien ratsasjien taakse ohjattiin. Ei osattu sanoa kuka puiden suojista yllättäen oli iskenyt, mutta kerta tiedettiin noilla suurempia kantama-aseita olevan, ei kukaan oikeastaan halunnut lipua käärmeineen lähemmäskään. Olo oli turhautunut ja avuton, jokaisen kyllä halutessa mennä omiensa avuksi, mutta se epäröinti kuitenkin seisautti koko saattueen sijoilleen. Aina siihen saakka kunnes Lorythas kiisi tuulen lailla Lokenen kanssa noiden vierestä.

”Idiootit!”, puoliverinen ehti sähistä ohi kiitäessään yhä paikoillaan jumittaville miehilleen, harvinaisen tuimaa naamaa näyttäen. Kuinka monta kertaa erikseen pitikään kieltää lentämästä turhan matalalla, ja etenkään tässä suunnassa?! Täällä oli ihmisten kyliä, joista Puolikäärme halusi tietenkin pysytellä syystä kaukana! Mikäli nuoremmat olivat lennelleet täällä aikaisemmin vastoin noille annettuja määräyksiä suurilla joukoillaan, niin tietenkin se herättäisi kylissä pelkoa ja kysymyksiä, vaikkei varsinaista syytä pelätä edes ollut!
Muut seurasivat perästä sarvipäistä johtajaansa, joka puiden lomasta kylmäverisesti ohjasi vain Lokenen sukeltamaan alemmas. Valkea serpentti kaartoikin nätisti kehoaan, naaraan sinisten silmien etsiessä samantien ne vaaralliset ballistat silmiinsä, joiden tieltä se osasi väistää. Harppuunoiden ruokana olivatkin varsinaisesti vain nuorimmat pedot, joilla ei vastaavista kokemusta ollut, toisin kuin vanhemmilla ratsastajilla ja noiden käärmeillä. Korvia vihlovan särinän päästäen, laskeutui Lokene kuitenkin lähelle niitä ballistoja, naaraan kyläpäälliköineen näyttäen juuri siltä että aikoisi kylmästi vain päälle. Mutta joukon isoimpana se kykeni sähisten ajamaan Fritzin kapteenin ja sotilaat kauemmas ballistoista, yhden vanhimmista ratsastajista liittyessä kyläpäällikön avuksi pitämään harppuunoita käyttävät aseista kauempana. Se muistutti kutakuinkin piiritystä, lohikäärmeratsastajien saartaen yhteen suureen ympyrään omiensa kimppuun käyneet.

Hampaitaan paljastavan Lokenen tielle kukaan ei varsinaisesti halunnut jäädä, naaraskäärmeen luimistellessa korviaan ja kevyiden savupatsaiden noustessa sen suupielistä ylemmäs. Lorythasin käsky kävi telepaattisesti pitää kaikkia silmällä, mutta kenenkään kimppuun ei varsinaisesti saanut vielä käydä, vaikka omia oltiin jo menetetty yhden ratsastajan ja käärmeen verran. Niin paljon kuin Seyr kantoi Fritzin kuvatukselle kaunaa, ei kyläpäälliköllä varsinaisesti ollut varaa hyökätä puolueellisten kimppuun ilman hyvää syytä. Hänellä tosin oli nyt sellainen, josta Constantine voisi syyttää vain itseään, sillä nuohan olivat käyneet ensimmäisenä Briarin lentäjien kimppuun! Mutta silti Lorythas olisi halunnut välttää tämän yhteenoton, kuten tavallista.
”Päästäkää hänet ja lohikäärmeensä”, Lorythas ärähti Lokenen selästä, naaraskäärmeen ohjaten muutaman askeleen verran lähemmäs Fritziä, niiden askelien tannerta tärisyttäen, kyläpäällikönkään ratsunsa selästä nousematta erikseen, ”Tarkoituksenamme ei ole ketään satuttaa tai rauhaanne häiritä, nuorimpamme ovat käskyjä vasten liikkuneet ilmeisesti alueilla joilla ei kuuluisi, ja näemmä säikytelleen pehmeämmänpuoleisia kyläläisiänne, jotka tuskin ovat susiakaan eläessään nähneet”. Lorythaksen katse pysytteli Constantinessa, mutta välillä vilkuillen yhä elossa olevan nuoremman puolessa sotilaiden käsissä, sekä siinä lohikäärmeessä, jota Fritz oli lopettamaisillaan.
”Kehtaakin teurastaa meitä valvovan katseeni alla ja pidän huolen siitä että menetät kaksin verroin kamalammin joukkojasi, Fritz. Ymmärrän kaunasi, mutta tämä ei ole oikea tapa sovitella niitä”, Lorythas totesi ykskantaan, leukaansa ylemmäs nostaen Lokenen selästä käsin, kulmiaan kurtistaen ja kenraalinrähjää seuraillen.


//AKSU HEI. AKSU. ON KATKARABUI :-------DDDDD Sun otsikot on aina 5/5//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Release the beast || CRIMMM

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Touko 2015, 00:40

Ennen kuin ketään ehätettiin päiviltä päästää, saapui paikalle odotetusti lisää ratsastajia. Harvoin nuo liikkuivat yksin tai vain kahden, vähintään kolme mokomaa yleensä näki. Näin Constantinen kokemuksilla. Siinä missä nuoremmat sotilaat perääntyivät vauhdilla näiden suurempien petojen saapuessa, pysyivät kokeneemmat lohikäärmeenkaatajat lähettyvillä, varuillaan, aseiden löytäessä tiensä hyppysiin. Fritz ei liikahtanut minnekään kunnioitettavankokoisen valkean naaraan rysähtäessä lähettyville. Eliitti kääntyi vain hitaasti katsomaan lohikäärmeiden puoleen, jotka eivät näyttäneet hyökkäävän huolimatta siitä, että heidän kimppuunsa oli käyty. Eivät nuo halunneet yhteenottoa ihmisten eliittien kanssa, mikä oli ihan ymmärrettävää. Mutta, rauhallinen neuvottelu ei ollut nyt vaihtoehtona, kun kyseessä oli Fritz.
Kypäränsä suojista eliitti tuijotti itsekseen virnuillen Seyriä, joka oli kuin olikin ollut tämän saattueen matkassa. Ei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun kenraali tuon sarvipäisen näki eikä hän kyllä välittänyt nähdä tuota uudemman kerran. Ainakaan elävänä. Seyr kävi vaatimaan kenraalia vapauttamaan elossa olevan liskon ja tuon ratsastajan, joka sotilaiden otteessa oli ja pysyi, pelosta täristen ja katseellaan anoen että kyläpäällikkö hänet pelastaisi, kyynelten virraten poskia pitkin.

Kypärässä kaikuva naurahdus hörähti ilmoille, Seyrin uhkauksien myötä.
"Mene sovittelemaan Hänen Majesteettinsa kanssa, minä olen täällä suorittamassa vain tehtäväni", Fritz mylvi maasta, "Joten eiköhän anneta nuorille opetus, kantapään kautta. TAPPAKAA SE!".
Käsky kävi, sillä samalla sekunnilla sotilas kävi työntämään miekan vangittuna olevan ratsastajan selästä, rintakehän läpi, tuon käyden rojahtamaan maahan viimeisen hengenvedon myötä. Siinä samalla Fritz itse käännähti nopeasti ympäri ja heilautti sen harteillaan levänneen tapparan voimalla kohden maahan kahlittua liskoa, yhdellä, valtavan raskaalla lyönnillä katkaisten pienemmän serpenttin kaulan. Siihen loppui se sätkiminen.
"TAPPAKAA NE KAIKKI", Fritz lisäsi äänessään selvää halveksivaa naurua, "Anna tulla Seyr, anna minulle syy polttaa kyläsi!".

Osa sotilaista oli perääntynyt huomattavasti kauemmaksi, käyden nyt puskien suojissa olevien skorpioni ballistojen avulla ampumaan suuria vasamia kohden lohikäärmeitä, tähdäten noiden päähän ja kaulaan - sekä selässä killuviin ratsastajiin. Jokainen tiesi mitä tehdä, miten toimia, joskin se toimivuus jäi toisten sotilaiden osalta hieman hakotielle, nuorten ja uusien selvästi peläten ja epäröiden.
Fritz puolestaan lähti heti haastamaan kyläpäällikköä, kerta tuo perseensä tänne oli raahannut. Voi hän halusi tuon pirun hengiltä ja tehdä koristeet puoliverisen sarvista! Verkkaisin, alati nopeutuvin askelin Fritz lähtikin lähestymään nyt Seyriä ja tuon käärmettä, suoraan edestä. Tietenkin lohikäärme vastasi hyökkäykseen, Fritz kun noin avoimesti sen haastoi. Liekit kävivät iskeytymään vasten kolossikenraalia, joka vain virnuili moiselle liikkeelle. Eiväthän ne liekit häntä satuttaneet, lumouksen pitäen haarniskassa lymyilevän kenraalin täysin turvassa niiden lämmöltä. Sen sijaan nämä liekit kävivät suomaan Fritzille näkösuojaa. Niiden liekkien roihutessa ympärillä oli Fritz jatkanut nopein askelin kohden liskoa, nyt juosten kohden mokomaa liekkien keskeltä. Se tappara kävi heilahtamaan suuressa, nopeassa kaaressa kohden valkean pedon kaulaa, Fritzin huudahtaen voitonriemuisesti tuntiessaan osuneensa kaulantienoille.

Lisko syöksyi ohitse rojahtaen maahan Seyr selässään, Fritzin käyden kääntymään ympäri ja suuntaamaan kulkunsa noita kahta kohden. Ei hän ollut liskoa hengiltä saanut, se oli sen verran iso ettei yksi isku riittänyt - ellei keskelle päätä olisi ehättänyt iskeä... - joten totta kai Fritz halusi hoitaa hommansa loppuun, siinä missä myös osa sotilaista pyrki kenraalinsa avuksi tuon liskon suhteen...



// Onko. Onko kuningaskatkarabui?!?! ::D:D:D:DD Kyllä me siitä lähetään että nää on mUN MAITA ETTÄ TÄNNE ON TURHA MINKÄÄN LUONTOKAPPALEEN TULLA RIEHUUN JA SITTEN TOMMONEN LISKOPERKELE TULEE JA NAURAA PÄIN NÄKÖÄ KUN MÄÄ LIUKASTUIN JA KAATUSIN JOTEN MÄÄ SEN MYRKYTIN! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Release the beast || CRIMMM

ViestiKirjoittaja Crimson » 27 Touko 2015, 01:40

Lorythasin tuima katse tuijotti suoraa kohden Fritziä, tunkeutuen tuon idiootin kasvoja suojaavan kypärän silmikön lävitse. Voi kumpa vastassa olisi ollut kuka tahansa muu, jolle olisi saattanut takoa järkipuhetta kalloon, mutta Fritzin tuntien maahan lyöty lohikäärme ja ratsastaja oli jo menetetty. Hopeakäärme ei olisi ennättänyt tehdä kummankaan eteen enää mitään, korkeintaan toisen, jos hyvä tuuri olisi käynyt. Tietenkin se harmitti, sillä puoliverinen kyläpäällikkö ei tahtonut omiaan suotta menettää. Etenkään niitä nuorimpia, joista nyt toinenkin sai Constantinen käskyn myötä surmansa, samoin kuin se pienempi köysiin lyöty serpentti.
Seyrin katse kaventui, sarvipäisen yhdellä käsimerkillä antaen ratsastajille käskyn nousta ilmaan ratsujensa kanssa. He maksaisivat velkansa samantien takaisin, aivan kuten Lorythas oli uhonnutkin. Tietenkin tällä joukolla se oli hankalampi toteuttaa, mutta jokainen heistä tiesi kuinka taistella ja toimia tällaisessa tilanteessa. Vasta-alkajatkin aloittivat aina taistelutaidoista, sen jälkeen siirryttiin vasta lentäen kikkailuun – tämän myötä nuorimpien ratsastajien olikin lähinnä määrä vain härnätä Fritzin joukkoja pienemmillä käärmeillään. Ne olivat nopeita ja notkeita väistelemään ja pitämään ballista-ampujat kiireisinä, ainoana tarkoituksenaan syöstä kantama-aseet palamaan käyttökelvottomiksi. Vanhimmat ratsastajat sen sijaan kykenivät käärmeineen kikkailemaan enemmän ilmasta, kylmästi vain pyrkien kaatamaan Lorythasin käskyn myötä Fritzin miehiä suoraan tai napaten noita ilmaan, josta sotilaita sitten alas tipauteltiin vapaa pudotukseen maata kohden rysähtämään. Kenelläkään ei ollut lupaa kaatua tai menettää lohikäärmeitä näitä kahta enempää, ja käsky oli toimia tilanteen mukaan joko ilmasta käsin, tai sitten maasta. He maksaisivat omiensa kuoleman ja lähtisivät sitten takaisin Briariin - niin helpolta ja yksinkertaiselta kuin se kuulostikin…

”Sinulla on niitä jo ainakin tusina – saat niitä vain yhden lisää surkeaan suunnitelmaasi, jossa et koskaan tule onnistumaan!”, Hopeakäärme naurahti surkuhupaisasti Constantinelle. Ei tämä todellakaan ollut ensimmäinen kerta, kun hopeaverinen sai ihmisten lohikäärmeentappajan kohdata. Heillä oli oma historiansa, jonka juuret johtivat jo kauas, ja kaikista Fritzin uhoista huolimatta Briar seisoi yhä ylpeänä aroilla. Aina valmiina ottamaan vastaan tuon typeryksen joukot, jotka väärään aikaan tuntuivat paikalle iskevän.
Lokene pyrähti näppärästi ilmassa aluksi ympäri, serpentin käydessä nappaamaan leukojensa väliin yhden tielle tulleen kokemattoman tomppelin. Fritzin sotilaan haarniska rusahteli naaraan suussa, tuon huutaen tuskasta kun serpentti nakkasi ravistellen miehen syrjään kuolemaan. Mutta yksittäiset sotilaat eivät Lorythaksen ja kumppaninsa kohteena olleet – vaan Fritz itse.

Naaraskäärmeen suupielistä kohosi sankempi savu ja kipinät, koko metsänlaitaa värisyttäen taas ne matalansärähtelevät viulumaiset valitukset, kun karvaläjä lähti Fritziin päin kiepahtaen hurjaa vauhtia lähestymään kohden tulevaa kolossia. Jopa yllättävän matalalta, liian lähelle eksyneiden käydessä alitajuisesti kyläpäällikköä ratsuineen väistämään kauemmas. Ja sitäkin kauemmas, kun Lokene päästi sinisenvalkeiden liekkimeren Fritziä päin pyyhkimään. Hopeakäärme ei sitä kostonhimoa nuorempien käärmeiden puolesta kyennyt kuin seuraamaan naaraan selästä, telepaattisesti kehottaen naarasta nousemaan ylemmäs maan rajasta. Kyllä hän Fritzin näki yhä lähestyvän - siinä missä naaraskäärme oli sokea omien liekkiensä keskellä liitäessä – joka tietenkin hirvitti. Eikö Constantine tuleen kaatunutkaan?!
NOUSE YLÖS”, Puolikäärme ehätti huutaa liskokielellä karvakasalle, kun se terävä isku tapparasta iski suoraa vasten Lokenea…

Naaras päästi valittavan, kirkuvan huudon suustaan, sen lentoradan muuttuessa voimakkaasta ja säälimättömästä iskusta hitusen. Lokene rysähti Constantinen hartian vierestä hieman kauemmas, vetäisten mukanaan yhden tilanteesta kokonaan syrjässä pysyneen Fritzin miehistä alleen valumaan. Mies litistyi surkeasti kookkaan käärmeen alle, sen päälle rysähtäneen vauhdin hoidellessa tuosta aikalailla loput…

Serpentin matka pysähtyi kuitenkin läheiseen puuhun, jonka myötä Lorythaskin viimein lennähti Lokenen selästä alas turvalleen siihen osin mutaiseen maahan. Hopeakäärme ei kuitenkaan hetkeä pidempään maassa pysynyt, käyden hieman pudotuksesta johtuen huojumaan ylös. Raivoisaksi, täysin turkoosiksi syttyvä katse varmisti nopeasti Fritzin olevan vielä sopivan etäisyyden päässä, jonka myötä katse vilkaisi vaikeasti murisevan Lokenen puoleen, joka sitä allensa jäänyttä viimeisteli, kykenemättä kunnolla edes nousemaan enää ylös. Sen kaulanjuuressa oli hurjan näköinen haava, joka vuosi pelottavaa tahtia kuin seula. Hopeansävyinen veri tahri valkeita karvoja, valuen aina maahan saakka, saaden Lorythasin selvästi kalpenemaan siitä näystä. Ei siksi, että hän veren näkemisestä heikoksi menisi vaan… pikemminkin siitä pelosta, että Lokene oli selvästi saanut tavallista fataalimman iskun. Että hän menettäisi sisarensa, sen parhaimman ystävänsä ja suojelijansa tänne…
Minähän sanoin että nouse ylös…”, puoliverinen sätti naarasta ääneen, kuulostaen samalla huolestuneelta, säikähtäneeltä.
Ruoskat nousivat Puolikäärmeen käsiin, tuon asettuessa vuorostaan käärmeensä ja Fritzin väliin. Toinen vanhimmista ratsastajistaan asettui kyläpäällikön vierelle lohikäärmeensä kera ilmassa leijumaan, tietäen harvinaisen hyvin ettei Seyr olisi Lokenea tänne hylkäämässä mistään hinnasta. Ratsastaja syöksyi tietenkin Fritzin avuksi syöksyviä kohden, pyrkien noita häätämään kauemmas johtajien välisestä kamppailusta.
”Sinä perkele, jos ratsuni kuolee, voit olla varma siitä että revin pääsi harteiltasi ja pistän seipääseen esimerkiksi muille kaltaisillesi”, Hopeakäärmeen matalanuhkaava ääni sähisi, miehen valmistautuessa metallisten ruoskiensa kanssa pistämään Fritzin katumaan tekoaan.


//On. On kingirabui kans joo :DDD:D:D:D:DDD LORY MYRKYTTÄÄ KOHTA CONSTAN PERKELE. Lyö ruoskalla peballe <://
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Release the beast || CRIMMM

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Touko 2015, 02:13

Se omahyväinen virnuilu jatkui kypärän suojissa, Fritzin lähestyessä kohdettaan. Se virne ei kuitenkaan johtunut huvittuneisuudesta, teki pahaa nähdä ja kuulla kuinka omat ottivat osumaa, mutta sodassa sattui. Heitä oli kuitenkin enemmän, eivätkä he toistaitoisia idiootteja ollut - vaikka vastassa olikin kunnioitettava vihollinen. Se virne oli kasvoilla koska Fritz löysi tämän tilanteen erittäin innostavalta, siitä oli pitkä aika, kun kolossi oli saanut kunnon haastetta. Ja jos joku kunnon haasteen lohikäärmeentappajalle kykeni tarjoamaan, niin Seyr ja tuon liskot. Voi kuinka hauskaa tämä olikaan! Niin hullulta kuin se kuulostikin.

Askel kävi hidastumaan Lorythasin käydessä nousemaan nyt ratsunsa ja Fritzin väliin, kera kokeneemman lohikäärmeratsastajan ja tuon liskon. Se "ylimääräinen" osapuoli kävi kuitenkin hätyyttelemään Fritzin sotilaita kauemmaksi kahden auktoriteetin taistelusta. Constantine ei voinut sanoa, etteikö olisi tyytyväinen moiseen siirtoon. Hän halusi Lorythasin itselleen, haastaa Puolikäärmeen itse ja päihittää tuon ilman apua. Ilman että kukaan auttoi häntä. Ilman että kukaan auttoi Lorythasia.
Puolikäärmeen käydessä taas päätään aukomaan, päästi eliitti ilmoille jälleen huvittuneen kumisevan naurun, nostaen sen tapparan jälleen olalleen, panssarin kolahtaessa raskaan aseenvarren alla.
"Ratsusi kuolee, sinä kuolet, te kaikki kuolette ja minä myyn sarvenne naulakoiksi", Kotkannenäinen kumisi lähtiessään hyökkäämään kohden Lorythasta. Ei hän säälinyt tuota puoliveristä tai tuon ratsua, Fritz ei osannut arvostaa heidän elämäänsä, kenraali kun oli ääripään rasisti. Jos hän jotain vihasi enemmän kuin lohikäärmeitä, niin haltioita. Vaikka Briar oli puolueeton, katsoi Fritz sen kyläpahaisen silti viholliseksi. Aivan sama mitä Scarlington sanoi, poika ei vain ymmärtänyt, että Briar kannattaisi kaataa ennen kuin käyvät päälle!

Armotta kenraali kävi Lorythasin kimppuun, koittaen selvästi vain saada puoliverisen pois tieltään. Fritz ei välittänyt tuon hyökkäyksistä, koittaen vain pakottaa Seyrin sivuun tai perääntymään kunnolla, ellei tapparasta halunnut päin näköään. Hidasliikkeisen kenraalin hyökkäyksiä oli kuitenkin helppo väistellä, jos vain liikkeessä pysyi. Tästä johtuen Seyr ei ollutkaan näin aluksi se pääkohde. Ei, sen sijaan Fritz pyrki lähelle tuota haavoittunutta ratsua, jotta saisi sen pois päiviltä. Rumaahan se oli jättää hopeaverinen tuolla tavoin kitumaan! Ja kerta se vielä maassa oli, homma olisi nopeasti ohi. Jos Fritz vain aluksi pääsisi tuon lähelle, ilman häiriötekijöitä.


// Täydellistä :D:D:D:D:D:D:D: LORY MYRKYTTÄÄ CONSTAN PORKKANAT JA TEKEE NIISTÄ PORKKANAMUHENNOSTA. SITTEN CONSTA SAA MAISTAA. OMAA MYRKKYÄÄN! Ruoskalla beballe nii, kato se perseluukku auki ja sinne napsauttaan :---D En viitsinyt rumasti hittailla vielä. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Release the beast || CRIMMM

ViestiKirjoittaja Crimson » 27 Touko 2015, 14:25

Lorythas ei voinut väittää pitävänsä siitä, kuinka päättäväisesti Fritz oli heitä tämän kerran yhteydessä lahtaamassa. Johan tuo kaksi oli vienyt, ja nyt Seyr itse oli maissa serpenttinsä kanssa. Olisihan joku voinut kyläpäällikön mukaansa temmata, mutta sitten Lokene olisi jäänyt suojattomaksi ja kuten oli todettu – Hopeakäärme ei valkeaa ystäväänsä tänne ollut jättämässä. Lokene piti saada takaisin ilmaan, vasta sen jälkeen Puolikäärme oli valmis ottamaan jalat allensa, mikäli koskaan ehtisi…
Sankka savupilvi kohosi pilkallisesti naurahtavan Puolikäärmeen suusta, katseensa seuraillen kuinka Fritz lähti heitä kohden nyt hyökkäämään.
”Pidän huolen siitä että sinä kuolet ensimmäisenä, ja sanasi jäävät pelkäksi tyhjäksi uhoamiseksi”, Lorythas sähisi, astuen paremmin kohden kolossia ruoskia vierellään vedellen. Hän pitäisi Fritzin kaukana Lokenesta, vaikka se maksaisi hänen oman henkensä. Kyllä kyläläiset tiesivät mitä tehdä jos päällikkö henkensä menettäisi, ei noiden perään tarvinnut jäädä itkemään ja haikailemaan.

Ja niin se kaksinkamppailu sitten alkoi. Hopeakäärme näki parhaakseen vain väistellä tapparan terää. Sen jos niskaansa saisi, lähtisi nirri samantien. Lisäksi Fritzillä oli etunaan raskas haarniskansa, joka tosin teki tuon liikkumisestakin raskaampaa ja hankalampaa - siinä missä Lorythasilla oli vain paksunahkainen varustuksensa ja notkea ja ketterä kehonsa, eikä sarvipäisellä näyttänyt olevan lainkaan hankaluuksia pyöriä ja väistellä Constantinen ympärillä kuin kärpänen lantakasallaan. Turkoosisilmäinen pedonpuolikas piti Fritzin tehokkaasti kiireisenä itsensä kanssa, antaen Lokenelle kaiken sen tarvittavan ajan, mitä tuo vaatisi ylös päästäkseen. Maahan rysähdys oli saanut valtavan pedon vastaan ottaneet etukoivet loukkaantumaan, elleivät jopa olisi sijoiltaan vääntyneet, mutta luita ainakin olisi poikki, ja serpentin hentosuomuinen nahka oli rysähdyksestä sieltä täältä repeillyt. Ei Lokenen kokoinen peto sellaisesta pakkolaskusta selvinnyt vammoitta, etenkään tällaisessa maastossa. Ja sitten oli vielä se kaulanjuuressa ammottava haava… Lorythas kirjaimellisesti pelkäsi menettävänsä naaraan, ellei sitä saisi täältä pois riittävän ajoissa…

Ne ruoskat kuitenkin löivät harkitusti Fritzin panssareita vasten kolisten, Lorythasin yrittäessä samalla takoa telepaattisesti Lokeneen tarmoa, jotta naaras jaksaisi sijoiltaan ilmaan taas kohota. Puolikäärme ei suinkaan tyhmänä yrittänyt niillä toisen haarniskaa vaurioittaa, vaan pikemminkin saada ruoskissa olevia piikkejä ja niveliä tarttumaan Fritzin haarniskan saumoista kiinni – lopulta siinä onnistuen. Metallisen ruoskan nivelet kääntyivät kohden rymistelevän kolossin toisen jalkapanssarin ympäri, jääden viimein saumakohtaan kiinni, Hopeakäärmeen kierähtäessä syrjään toisen alta näppärästi. Toinen ruoskista lyötiin toisen tueksi, Lorythasin kirjaimellisesti kiskaisten Constantinelta jalat alta, pakottaen kolossin kaatumaan turvalleen liukkaalle maalle. Yksi kokeneemmista ratsastajista kävi nyt vuorostaan härkkimään Fritzin puoleen, repien tuolta sen tapparan käsien ulottumattomiin, varmistaen näin että Lorythas saisi edes hetken aikaa ilman, että tarvitsi pelätä kirveen selkään iskevän.
Hopeaverinen joutuikin kääntämään kiireesti Fritzille selkänsä, juosten maasta sähisten ja muristen nousemaan koettavan karvakasansa luokse. Loryn katseessa oli sitä haikeutta ja pelkoa, tuon seuraten kuinka Lokenen jalat eivät näyttäneet enää kantavan, naaraan ollessa muutenkin nuutunut ja sekaisenoloinen. Sen vihaalietsova katse kohdistui kuitenkin elinikäiseen ystäväänsä, naaraan pyytäessä lupaa saada seuraavaksi käydä Fritzin kimppuun, mutta Lorythas kielsi sen, kaksin käsin työntäen vastaan kun Lokene puolittain kävi puoliverisen ylle lähes rojahtamaan.

Sinun on lennettävä pois täältä”, Hopeakäärme tuhahti, jatkaen sitä naaraan surkeaa tukemista, kätensä sotkien Lokenen hopeiseen vereen, ja koko kehonsa värähdellen serpentin rinnasta jyrähtelevistä särinöistä, ”Hae Briarista apua, tarvitsemme isompia käärmeitä ja kokeneempia ajamaan joukot kimpustamme”.
En”, naaras vastasi yllättäen ääneen, sen äänen jäädessä kumisemaan puiden latvoja kohden tantereelle. Mutta se sai Lorythasin työntämään vain kahta lujemmin naarasta pystyyn avittaen, sen työntämisen yltyessä lopulta silkaksi repimiseksi ja toisen lyömiseksi nyrkein, Lokenen käydessä surkeana katsahtamaan Puolikäärmeen puoleen joka vain halusi ystävänsä täältä pois elävänä.
MENE”, Hopeakäärme huusi, ääneensä sekoittuen silkkaa epätoivoa tilanteesta johtuen, puoliverisen käsienkin alkaen täristä raskasta serpenttiä avittaessaan, voimien hiipuessa ja tahdonvoiman alkaessa rakoilla – kunnes Lokene väkisin väänsi itsensä ylös, ja siltä samalta seisomalta salamana ponnisti puidenoksien lomaan lehahtaen, kunnes sen valkea häntäkin lopulta katosi jonnekin vihreyden sekaan.
Mene nyt, meillä ei ole aikaa tähän…”, Lorythas vielä surkuhupaisasti naurahti naaraan perään, toivoen sen kykenevän lentämään Briariin asti. Kohta he saisivat apua. Heidän piti vain jaksaa vielä hetki näillä voimin, odottaa että apujoukot tulisivat perästä ajamaan Fritzin joukot tiehensä, sillä muutenhan nuo lähtisivät seuraamaan heitä Briariin…

Lorythas saattoi viimein tarttua aseistaan taas paremmin kiinni, ehtien kuitenkin vain käännähtää puolittain takaisin Constantinen puoleen, kun joku yllättäen kävi iskemään vasten kasvoja. Lujasti, harvinaisen lujasti peräti. Puolikäärme päästi älähtävän huudon, tasapainoltaan horjahtaen iskun voimasta johtuen toisen polvensa varaan maahan, josta sarvipäinen ei kyennytkään heti salamana nousemaan ylös.


//Hirveet rabuantimet :DDDDD:D:D::D:DDD LORY MYRKYTTÄÄ CONSTAN PORKKANAT TODELLAKIN. Consta muuttuu myrkystä oranssiksi ja sille kasvaa hirvee vihree naatti päähän. Persluukut auki ja ruoskalla sinne pyllylle sitten. Lory polttaa oikeesti Constan bebaan sen exit only tekstin kaunokirjaimin kaikella hartaudella niin että perskarvat vaan käryää :-------DDDDDDDDDDDDDDDDD Katso äiti mä jaksoin alottaa alustahhhhh//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Release the beast || CRIMMM

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Touko 2015, 16:22

Constantine Frtiz, Darius Winder



Fritziä alkoi pikkuhiljaa ärsyttämään tämä kissahiiri leikki. Seyr - kuten omin muukin suhteellisen normaalikokoinen humanoidi - oli liian nopea hidasliikkeiselle panssarivuorelle, joka osui vain isoihin kohteisiin tapparansa kanssa. Ei tuosta muuten Fritzille mitään vastusta ollut - tai niin kenraali oli arvioinut. Panssarinsa sisällä hän oli turvassa kevyiden aseiden iskuilta, kuten myös noilta ruoskilta. Harmi ettei kenraalilla ollut mukanaan mitään pienempää asetta tähän hätään, moisesta olisi ollut hyötyä juuri nyt. Silti, Seyr ei ollut Fritzin pääkohde vieläkään, tuo saisi odottaa vuoroaan, kunhan pysyisi vanhan eliitin tieltä sen verran, että hän saisi viimeisteltyä tuon valkean naaraan.
Naaraalle asti Fritz ei koskaan ehättänyt. Lorythas löysi sen ainoan keinon millä kenraali pysäyttää, käyden kiskaisemaan ruoskiensa avulla eliitiltä jalat alta, jolloin koko komeus rysähti pehmeänmärkään maahan kolisten. Fritz tietenkin ärähti, lähtien pyrkimään hitaan varmasti ylös. Hänen kokoinen panssarihirmu kun ei kovin nopeasti itseään maasta kammennut ylös, jos alas kaatui. Siinä samalla yksi Seyrin miehistä kävi myös kenraalia häiritsemään, Fritzin koittaen tietenkin huitoa tuon kauemmas itsestään, mutta ennen kuin siinä onnistui, oli tuo ratsastaja ehättänyt riisua eliitin aseista, tapparan lentäen jonnekin kauemmas. Olkoot, Fritz pärjäisi ilmankin!

Noustessaan sai Fritz huomata, että Seyr oli saanut valkean ratsunsa liikkeelle, tuon nyt lehahtaen matkoihinsa. Todennäköisesti hakemaan apua, ei tuo muuten jättäisi isäntäänsä. Kai, ei Fritz tiennyt lohikäärmeiden lojaalisuudesta. Tietenkin se kismitti kenraalia, se serpentti oli ollut erikoisempi mitä yleensä, moisen jos olisi saanut kaadettua ja revittyä kaiken hyödyllisen irti ruhosta, olisi varmasti saanut itse kukin elellä herroiksi hetken. Mutta, kerta se hopeaverta vuotava karvakasa oli nyt poistunut, otti kenraali uuden kohteen itselleen.
Nopein askelin - nyt kun tappara ei ollut kuormaa lisäämässä - Fritz lähestyi Seyriä, joka ehätti vain osin kääntyä vanhaa kenraalia kohden, saadessaan jo ensimmäisen iskun päin näköä, piikkipanssarisesta nyrkistä.
"Haastoit väärän kenraalin, Seyr!", Eliitti huusi maahan isketylle sarvipäälle, käyden armotta potkaisemaan kengänkärkensä tuon kylkeen.
Raivosta kihisten rautavuori jatkoi hyökkäystään nyt ilman aseita, tarkoituksena murjoa Seyr siihen kuntoon ettei tuo maasta nousisi hetkeen varmasti. Siinä välissä Fritz voisi etsiä aseensa - tai ihan minkä muun aseen, mitä kaatuneilta oli jo tipahtanut - ja vetää tuolta perkeleeltä kaulan poikki! Fritz pyrkikin nyt armotta vain Seyrin päälle, ottaen tuosta kiinni jos mahdollisuuden sai, piti tuon lähellään ja pyrki perään jos sarvipäinen kauemmas yritti. Iskujaan Fritz suuntasi kohden sarvipäisen päätä ja keskiruumista, koittaen myös tilaisuuden tullen potkia, mikäli sai toisen hetkellisestikään alas.



Kuiskaus oli jälleen liikenteessä, suuremman joukon ollen tehtävässä pohjoisemmassa, kääpiöiden kiusana. Matka oli ollut pitkä ja liikkeellä oltiin oltu jo lähemmäs viikko, joten kotiin paluuta odotti itse kukin. Arvioitua oli, että perille päästäisiin tänä iltana, mikäli matka sujuisi joutuisasti ja ilman ongelmia. Arojen poikki, olihan siinäkin riskinsä, mutta nopein reitti. Ja kerta he olivat levänneet ennen takaisinlähtöä, oli jokainen sotilas iskussa ja valmis yhteenottoihin, mikäli Aroilla jotain sattuisi.
Darius oli ollut mukana tässä tehtävässä, kera kapteeni Tannivhin ja tuon ryhmän kanssa. Mukana oli kuitenkin muutama lisäsotilas, pitkällä reissulla jos sotilaita kaatuikin, ei sinne nopeasti lisäresursseja saanut. Vain kaksi sotilasta oli kaatunut, heidän ottaessa yhteen pohjoiseen pyrkineen ihmisten ryhmän kanssa, mutta muuten kaikki olivat selvinneet kovin vähin vaurioin. Myös Mir Valdoren oli mukana, mistä Darius oli kiitollinen, vaikka varsinaista yhteistä, kaksinkeskistä aikaa ei näin komennossa heille suotu. Kenraali halusi pitää sokean lähellään nyt entistä pahemmin, talven ja syksyn tapahtumien myötä. Darius oli ehtinyt jo toipua Briarin tapahtumista niin fyysisesti kun psyykkisestikin, ainakin jotenkuten. Yhä ne arvet selässä olivat ja kenraali piti katseensa maassa kun kuningas ohi kulki, mutta muuten Darius oli palautunut takaisin omaksi, hiljaiseksi itsekseen.

Matka arojen halki oli sujunut rauhallisesti, ratsujen pitäen yllä nopeaa käyntiä, välistä ravaillen. Náro olisi halunnut mennä nopeampaa, näin vihertävien arojen ja kevään myötä se olisi jälleen halunnut päästellä kunnolla. Jos Náron vauhtia olisi menty, olisivat he jo melkein perillä!
Siihen rauhallisen rentoon matkantekoon tuli kuitenkin mutka, mitä kaikki olivat kyllä osanneet odottaa tavalla tai toisella. Tosin, ei välttämättä ehkä tällä tavalla. Taivaalta kävi syöksymään lohikäärme heitä kohden. Ratsut sen ensimmäisenä huomasivat ja paniikinomaisesti ilmoittivat ratsastajilleen jotka ylös ymmärsivät katsoa. Tietenkin jouset vedettiin esille ja pari nuolta ehätti lentämäänkin kohden "hyökkäävää" valkeaa petoa. Darius oli yhtä lailla vetänyt jousensa esiin ja jännittänyt nuolen, mutta ei koskaan ampunut. Hän tunnisti tuon liskon ja nyt kun tarkemmin katsoi, ei tuo näyttänyt varsinaisesti hyökkäävän.. kai.
Käsky kävi pistää aseet alas ja väistää, nopeasti. Valkea, karvainen serpentti kävi kirjaimellisesti rojahtamaan aroille, heidän keskelleen, ratsujen ehtien juuri ja juuri väistämään suuntaan tai toiseen valtavan pedon alta pois. Hätäisesti ne ratsut lähtivät ravailemaan lohikäärmeen ympärillä, kauempana tuosta varmuuden vuoksi, samalla kun sotilaat kyselivät enemmän tai vähemmän säikähdyksestä kiukkuisina Winderiltä, mitä hittoa tuo nyt aikoi.

"Se on Lokene... Seyrin ratsu", Darius kävi kertomaan Iriadorille telepaattisesti, ei tämä tieto muille kuulunut.
"Tunnen sen, älkää satuttako sitä. Se on loukkaantunut", Kävi käsky yleisesti kaikille kenraalin huutaen sanansa, samalla kun käski Náron askeltaa Lokenen pään puolelle, ennen kuin Winder itse hyppäsi alas ratsunsa selästä.
Náro sähisi. Luritteli jälleen houkuttelevia laulujaan. Se halusi haastaa jälleen lohikäärmeen, se halusi päästä repimään tuon haavan pahemmin auki. Kenraali hätyyttelikin syndraen kauemmaksi, käskien jonkun nappaamaan kiinni sen suitsista, ettei mokoma vahingossakaan hyökkäisi Lokenea kohden.
Varovaisesti Darius lähestyi naarasta, jääden kuitenkin muutaman metrin päähän. Ei hän tuntenut tuota petoa, ei hän voinut luottaa siihen, ettei Lokene kimppuun kävisi. Varsinkin viimekertaisen myötä, Darius uskoi yhä Seyrin vihaavan häntä, joten olisiko se sitten ihmekään jos tuon ratsukin olisi eliittiä vastaan? Tosin, miksi ihmeessä Lokene heidän keskelleen olisi mätkähtänyt...
"Meidän pitää auttaa sitä", Kenraali totesi rauhallisenkuuluvasti, seistessään Lokenen lähellä.
"Winder meillä ei ole aikaa tähän", Kapteeni kävi ärähtämään, saamatta kuitenkaan Haukansilmältä mitään vastausta, kenraalin tuijottaen varovaisen rauhallisesti Lokenen lähellä, aivan kuin odottaen lupaa lähestyä. Huoli nousi ensimmäisenä päälle. Jotain oli sattunut - eikä vain Lokenelle. Tuolla oli satula selässä, joten Lorythas oli ollut matkassa, mutta jostain syystä ei nyt. Darius halusi tietää mitä oli tapahtunut ja saattoi vain toivoa, että Seyr oli kunnossa... Ei hän halunnut mitään pahaa sattuvan sarvipäiselle, vaikka ei tuohon omalta osaltaan ollut yhteyksissä ollut sitten talven.


//RABUII. NAATTI PÄÄHÄN :------------DDD Onks Consta sit steroidi retiisi. Se vidun carrotus. EXIT ONLY EI NYT :-------------------DDDD Hirvee perskarvan käry vaan leijailee. HIENOSTI JAKSOIT JOO NAM KIITOS UH<3 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Release the beast || CRIMMM

ViestiKirjoittaja Crimson » 27 Touko 2015, 17:39

Lorythas, Iriador

Hopeakäärme ehti päätään pudistaa muutaman kerran edellisen iskun myötä, joutuen älähtämään kuitenkin uudemman kerran, kun terävä potku tärähti vasten kylkeä. Hopeaverinen lennähti iskun voimasta nyt kunnolla maahan kierien, josta horjahdellen, palavana hohkaen kävi itsensä kompuroimaan paremmin ylös kohtaamaan ylös nousseen kolossin. Fritz oli ehättänyt yllättävän nopeasti takaisin jaloilleen, mutta sentään Lorythas oli ehtinyt saada naaraskäärmeen liikkeelle ja hakemaan heille apua.
Puolikäärme ei kivuista ennättänyt nyt välittää. Oli pakko jaksaa omilla jaloillaan seistä, varoa ettei Fritz saanut kamppailusta yliotetta, vaikka miten heikottikin äskeisen jäljiltä kun Lokenea oli täytynyt matkoihinsa yrittää tuuppia. Alitajuisesti Lorythas kuitenkin pelkäsi sitä, että tämä kaikki päättyisi huonosti, jos omansa eivät ehtisi tänne ajoissa heidän apuunsa…

Mitään Hopeakäärme ei koskaan Fritzille käynyt vastaamaan, tuon käydessä vihaansa ääneen huutamaan. Kolossi yritti päälle nyt aseitta, tapparansa selvästi lentäneenä jonnekin kauemmas syystä tai toisesta. Paljain nyrkein vasten puoliveristä nuijien. Lorythas ei tietenkään pärjäisi lohikäärmeenlahtaajalle voimassa, ollen itse lähinnä vain se ketterämpi osapuoli, vaikka niitä kohden lyötyjä nyrkkejä saattoi omilla käsillään syrjään työntääkin. Moinen liian likelle toisen päästäminen johti kuitenkin siihen, että Constantine ehätti Puolikäärmeestä tarrata kiinni, ja murjoa iskuillaan taas minkä kerkesi, Puolikäärmeen yrittäessä itseään lähinnä riuhtoa siitä otteesta irti ja väistää iskuja minkä kykeni. Alas romahtaminen ei vaihtoehtona ollut enää sen jälkeen, kun hopeaverinen sai maistaa niitä Fritzin lujia potkuja taas ympäri kehoaan.

Perääntyminenkään ei auttanut, Fritzin seuraten kylmästi vain kyläpäällikön perässä aina siihen saakka, kunnes Lorythas kävi jaloiltaan viimein sortumaan alas. Hiestä märkänä. Jokapuolelta mustelmilla. Sarvensa juurelta valui hopeista verta pitkin toista kasvopuoliskoa ja hiusrajaa, huuli oli haljennut, sekä toinen silmänsä ottanut osumaa siten, että koko näköelin oli värjäytynyt sakeanharmaaksi, Lorythasin tapauksessa veriseksi. Puolikäärme oli karun näköinen, ehtien vain kohottaa sen uupuneen katseensa ylemmäs, kun Fritzin potku pakotti hintelän puoliverisen lentämään polviltaan kierien maahan. Lorythas jäi lepäämään märkään maahan kyljelleen, raskaasti hengittäen, tietäen ettei kykenisi siitä samantien nousemaan, vaan tarvitsi hetken vetääkseen henkeään ja kerätäkseen voimiaan takaisin.
”Olet vastenmielinen mies, Fritz”, Hopeakäärme kävi maasta käsin räkäisemään, väkisin yrittäen käsillään nojata itseään ylemmäs.


Lokene oli hankalasti ennättänyt lentää metsän laidalta, tavallista matalammalla lentäen, alati valittaen vammojensa takia. Se kuin läähätti, näyttäen niin laiskalta kuin vain saattoi, mutta kovapäisesti naaras jatkoi matkaansa kohden Briaria. Sen piti ehättää sinne nopeasti. Hakea apua Lorythasille ja muille, Lokenesta ei ollut pettämään toveriaan. Se olisi muuten jäänyt muiden avuksi, mutta ei siitä ollut veljensä käskyille pistämään loputtomiin vastaan – nyt sillä oli tehtävä, joka saattaisi maksaa Fritzin joukkojen kanssa yhteen ottaneiden hengen, jos naaras ei kykenisi apua hakemaan ajoissa.
Niin sinnikkäästi kuin valkea serpentti olikin yrittänyt edetä, alkoi sen vauhti hyytyä ja korkeus hiljalleen tippua. Samalla se oli kuitenkin saanut jotain silmiinsä, nimittäin tutun joukon siniseen sonnustautuneita sotilaita. Tai niistä naaraskäärme kykeni tunnistamaan ainakin joukkoa johtavan tummahiuksisen haltian, jonka muisti aikaisemmin olleen Lorythaksen seurassa – Dariusko tuon nimi oli.

Naaras kierähti näppärästi sitä kohden ammutuista nuolista syrjään, vaikka se maksoikin tässä tapauksessa hieman sen korkeudesta. Mutta alashan serpentti muutenkin aikoi, vaikka tiesi ettei siitä nättiä tulisi näillä voimilla.
Alempana Iriador muiden tavoin käski Nashiraa siirtymään syrjää kohden tulevan lohikäärmeen alta, Nashiran murahtaen vaativasti, kun tanner sen jalkojen alla tärisi, serpentin kirjaimellisesti tipahtaessa matalalta alas vasten maata. Punatukkainen ja tuon ratsu olivat olleet Kuiskauksen matkassa pitemmällä tehtävällä, ja nyt matkalla kotiin itse kutakin väsyttäneeltä matkalta. Mutta jokin kävi seisauttamaan nyt saattueen matkan – Dariuksen telepaattisten sanojen mukaan se oli Lokene. Se Hopeakäärmeen serpenttiratsuko?!

Pölypilvi pamahti ilmaan kookkaan serpentin mätkähtäessä maahan, verestä ja mudasta sotkeutuneen naaraskäärmeen liukuen maasta metrin tai pari vielä eteenpäin, ennen kuin pysähtyi aloilleen. Lohikäärme jäi makaamaan maahan, värisevästi hengittäen ja säröisillä soinnuilla vaikeroiden. Sitä selvästi sattui. Uusi pudotus oli taas satuttanut sitä lisää, vaikka miten Lokene olikin yrittänyt kyljellään sitä iskua vastaan ottaa. Pedon pitkät korvat kuitenkin liikahtelivat, sen selvästi kuunnellen mitä ympärillään tapahtui ja puhuttiin, silmiään jaksamatta heti avata. Se kyllä aisti noista yhden tulevan lähemmäs, tunnisti sen tutun äänen, joka lähemmäs kiersi – ja aistien Winderin seisovan riittävän likellä, aukesivat myös rauhallisemmin hengittävän käärmeen sininen katse kohtaamaan tuon haltian. Se katse kutsui toista lähemmäs, aivan kuten Lorythaksenkin katse, se veti puoleensa niitä jotka silmiin tajusivat katsoa.
Darius”, naaras lausahti liskojen yhteisellä kielellä matalanpehmeällä äänellään, nimen kajahdellessa kumeasti ilmaan sen pienen hetken. Ei Lokene osannut kommunikoida haltiakielellä, saati sitten yleiskielellä. Se vain ymmärsi niitä, joka tekikin tästä tilanteesta hankalaa, mikäli Darius ei Lokenea ymmärtäisi, tai kukaan muu sitä kieltä varsinaisesti puhunut joukosta muuten.
Metsänlaidalla… Fritz ja muut”, serpentti vaikeroi, naaraskäärmeen katseen tuijottaessa anoen Winderiä, ”Lorythas tarvitsee apua”.

Vierestä Nashira kävi polkemaan maata, vaativasti peuramaisen määkäisyn päästäen serpentille, joka maata vasten päätään liu’utti tuon toisen puoleen. Nyt se tunnisti peuralohikäärmeen selässä istuvan nuorukaisen. Tuon hän oli myös nähnyt Lorythasin seurassa, vaikkei nimeä muistanutkaan – mutta se sarvikruunuinen yritti kommunikoida serpentin kanssa. Telepaattisesti tosin, jonka takia kukaan ei naaraiden välistä keskustelua kyennytkään kuulemaan, paitsi Iriador, jolle naaraspeura kävi uupuneen karvakasan sanoja kääntämään.
Se väittää että kenraali Fritz olisi hyökännyt Briarin lentäjien kimppuun tästä itään, jossain metsänlaidoilla”, Iriador huudahti ääneen syrjemmältä, Nashiran lyöden etukoipiaan vasten maata malttamattomana, halutessaan kuulla Lokenelta lisää.
Lorythas on pulassa… Lokene pyytää meiltä apua tai lähettämään jonkun hakemaan sitä Briarista puolestaan”, punapää totesi nyt vuorostaan telepaattisesti vain Haukansilmälle tulkaten sen, mitä Nashira oli hänelle juuri kertonut.


//Steroidi retiisi joo. Carrotus Consta Maximus :-------DDDDD EXIT ONLY ON TÄRKEE ::DDDDD:D:DD Tästä pitäis nyt piirtää hirvee fanart, bara bear Consta jolla on kaunokirjotusta toisessa pakarassa. HIENOSTI JAKSOIN TAAS ÄITI, NYT EI WORDIKAAN PÄÄTTÄNY PELAA VASTAAN WOOP//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Release the beast || CRIMMM

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Touko 2015, 19:25

Pikkuhiljaa Fritz oli saanut brutaalilla pieksemisellään sarvipäisen uuvuksiin. Ei se nättiä jälkeä ollut, mutta ei kenraali ajatellut säästellä mokomaa yhtään. Hän oli täällä tappaakseen, Briarin kyläpäälliköstä ei olisi mitään hyötyä heille elävänä. Tietenkin, Briar varmasti suuttuisi tästä ja ihmisiä vastaan äänensä kohottaisi... Mutta se oli muutenkin vain ajan kysymys, koska se kyläpahainen heitä vastaan olisi kääntynyt! Näin jos Constantinelta kysyttiin. Uupumuksesta puuskuttava kenraali katseli nyt maahan jäänyttä sarvipäätä kypäränsä suojista, naurahdellen voitonriemusta väsyneesti välistä. Yhteenotto riehui taustalla, Fritzin joukkojen pitäen Lorythasin ratsastajat kiireisinä. Ei kukaan ehtinyt väliin, ei kukaan noista.
"Sentään olen mies, enkä tuollainen sarvipäinen sekasikiö", Hengästynyt kenraali ärähti, "Onneksi teistä päästään pikkuhiljaa kuitenkin eroon".

Askel vei puheiden lomasta hitaasti sen tapparan puoleen, joka lähistöllä mudassa lepäsi. Ase poimittiin maasta jonka jälkeen askel vei takaisin Lorythaksen luokse. Rumasti se toinen jalka kävi työntämään kyljellään makaavan puoliverisen selälleen, sen jalan myös jääden lepäämään rusentavasti puoliverisen vatsan tienoille. Seyrille ei annettu mahdollisuutta nousta tai paeta enää minnekään, samalla kun se tappara nousi jälleen ylös ottaakseen vauhtia iskuun kohden puoliverisen kaulaa...
Mutta sitä iskua ei koskaan saatettu loppuun.


Luokseen kutsuvaan katseeseen Darius kävi vastaamaan varovaisella katseella, samalla kun uskaltautui varovaisin askelin kävelemään viimein Lokenen luokse. Haukansilmä kävi pienesti koskemaan naaraan kaulaa, varovaisesti silitellen, kauempana siitä suuresta haavasta. Ei hän ollut varma antoiko Lokene kenenkään koskea haavaansa, mutta sentään tuo ei näyttänyt hyökkäävän. Darius henkäisi kuitenkin terävästi naaraan käydessä hänen nimensä toistamaan. Tai ainakin kenraali oletti sen olevan hänen nimensä, oli Lorythaskin tuon toistanut silloin talvella aroilla... Sen enempää Darius ei ymmärtänytkään, vaikka Lokene kovasti koitti selittää hänelle. Valitettavasti kenraali ei vieläkään ymmärtänyt lohikäärmeiden kieltä, mikä kävi kyllä turhauttamaan tässä tilanteessa. Darius koittikin päätään pudistella lohikäärmeelle merkiksi siitä, ettei tuon puheista mitään selvää ottanut, kun yllättäen Iriador kävi huudahtamaan mainiten Fritzin ottavan yhteen Briarin lentäjien kanssa metsän reunalla. Se selitti Lokenen haavan, ilmeisesti naaras oli yrittänyt hakea apua Briarista, mutta ei sinne asti kyennyt. Ehkä siis oli onni, että kuiskaus oli sattunut ohi kulkemaan?

"Se ei kuulu meille, jatketaan matkaa", Tannivh esitti käskyn, jonka Darius kävi heti kumoamaan. Kenraali oli selvästi turhautunut tilanteesta, sen alkoi nähdä Haukansilmän kasvoilta. Hän halusi auttaa, mutta oliko se hänen paikkansa? Kannattiko sinne mennä väliin sotkemaan kuvioita?
"Emme ole suunnitelleet iskua Fritzin ja tuon miesten kimppuun, Kenraali hyvä varmaan muistaa miten siinä viimeksi kävi, kun päätitte spontaanisti sen joukon kimppuun hyökätä?", Tannivh jatkoi, kuulostaen kysymyksenä kanssa jokseenkin katkeralta. He olivat menettäneet viime syksynä yhden kapteeninsa ja aimo määrän sotilaita ottaessaan yhteen Fritzin kanssa, joten sinällään Tannivhlla oli pointtinsa.
"Mutta tällä kertaa Fritzillä ja hänen miehillään on vastassa muitakin, kuin vain me", Darius kävi nyt jo väittämään vastaan, samalla kun lähti kävelemään Náron luokse, "Muutama jää tähän, sitokaa lohikäärmeen haavat - aivan sama millä, vaikka telttakankaalla - jos se antaa teidän auttaa. Loput mukaani, menemme katsomaan tilanteen".
"Winder---"
"Jos meillä on tilaisuus kaataa vihollisen eliittikenraali, me myös käytämme sen tilaisuuden!"
, Haukansilmä ei aikonut kuunnella enempää vastaväitteitä, noustessaan Náron selkään, "Katsomme tilanteen siellä, jättäkää ratsunne kauas taistelusta - olettaa voi, että paikalla on lohikäärmeitä ja Fritzin sotilaita, ratsuilla on siis aivan turha mennä liian lähelle. Nopeasti nyt".

Náro komennettiin liikkeelle, tuulenjuoksijan lähtiessä laukkaamaan kohden metsänreunaa. Tannivh pyöritteli silmiä päässään huokaillen, jakaen kuitenkin ryhmän kenraalin ohjeiden mukaisesti, samalla mainiten että pieksisi Winderin itse jos tuo turhia riskejä aikoi ottaa. Lopulta kuiskauksen sotilaat lähtivät kenraalinsa perään, kohden metsän reunaa, josta taistelun ääniä alkoi kantautumaan mitä lähemmäksi päästiin.

Metsän laidalla oli tosiaan taistelu menossa, kun kuiskaus paikalle saapui. Kauempaa katsellen, pysytellen kasvuston suojissa piilossa, samalla kun osa sotilaista kävi laskeutumaan ohjeiden mukaisesti jo ratsailta.
Darius ei kuitenkaan laskeutunut Náron selästä. Tuo ei myöskään antanut lisäohjeita, saatikka neuvotellut puuttuisivatko he tilanteeseen vai ei. Sanaakaan sanomatta kenraali käski Náron uudemman kerran laukkaan, suoraa kohden taistelua, sotilaiden ja kapteenin huutaen kenraalinsa perään, hulluko tuo oli?! Ei siihen kuitenkaan jääty ihmettelemään sen pidemmäksi aikaa, kapteenin jakaen nopeasti käskyt, jonka jälkeen sotilaat lähtivät kenraalinsa perään liittyäkseen taisteluun.
Darius oli nähnyt Fritzin. Darius oli myös nähnyt Lorythaksen, joka maassa oli, vihollisten eliitin jaloissa. Ilmeisesti he olivat tulleet juuri sopivaan aikaan, tosin Dariuksen oli pakko tapojensa vastaisesti vain rynniä paikalle Náron kanssa, taktikoinnista välittämättä, mikäli mieli Lorythasin pelastaa. Joten, juuri ennen kuin se valtava tapparan terä olisi alas heilahtanut, kävi Náro kirjaimellisesti törmäämään Fritziä päin, tönäisten kenraalin voimalla kauemmaksi puoliverisestä. Darius kävi samalla tiputtautumaan alas syndraen selästä, jääden seisomaan Lorythasin vierelle, Fritzin ja Seyrin väliin. Nopeasti katse käväisi pienesti huolestuneena Lorythaksessa, kenraalin kuitenkin pysyen hiljaa. Hän halusi polvistua tuon puoleen ja varmistaa, että kyläpäällikkö oli kunnossa, mutta ei kehdannut... eikä ehtinyt.

Yllättävä väliintulo sai Fritzin karjahtamaan, kolossin lentäen kauemmaksi, jälleen maahan, saaden uudemman kerran kammeta itsensä ylös. Se raivo kasvoi entisestään, Constantinen nähdessä kuka heidän väliinsä oli tullut. Kuiskaushan tästä kaikesta vielä puuttuikin! Kuinka sattuikaan, taas...
"Winder!", itseään kampeava vuori ärjyi, "Liittolaisiako pelastat?!".
"Tuon saastaisen sekaverisenkö? Älä naurata Fritz, tulin pieksemään sinut", Haukansilmä naurahti kuivahkosti, kääntäessään huomionsa Fritzin puoleen.
"No mitä jos tapetaan se pois alta, ennen kuin aletaan taas miehestä mittaa ott--", Pidemmälle Fritz ei sanoissaan ehättänyt, kun kauemmas kaartanut Náro oli palannut viholliseliitin kimppuun.
"Pystytkö kävelemään...", Darius kysyi olkansa yli Lorythakselta, "mene syrjemmälle. Pidän Fritzin kiireisenä. Lokene on turvassa".

"Iriador tule kanssani, meidän pitää saada Fritziltä haarniskaa pois, edes kypärä... Minä pidän hänen huomionsa, koita sinä iskeä panssareiden väliin ja kiinnikkeisiin..", Telepaattinen viesti lähetettiin korkeahaltialle, Dariusken seuraillen kuinka Náro kiusasi tapparan kanssa riehuvaa Fritziä, ennen kuin Haukansilmä kävi käskemään ratsuaan perääntymään. Náro totteli, vastentahtoisesti, mutta perääntyi silti, jolloin Fritz käänsi huomionsa jälleen Haukansilmään ja puoliveriseen, Dariuksen nyt käyden lähestymään jo uupuneemman puoleista Fritziä.



// :------DD NIII. EXIT ONLY ON. Ootas vaan kyl mä ton piirrän vielä johonkin väliin ihan varmasti. HIENOSTI JAKSOIT JOO YAY<3 OTA LISÄÄ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Release the beast || CRIMMM

ViestiKirjoittaja Crimson » 27 Touko 2015, 21:06

Nashira kuuntelikin uupunutta serpenttiä, vakuutellen vielä kookkaammalle sarvikruunuiselle naaraalle ettei mitään hätää olisi. Peuralohikäärme ansaitsi Lokenen luottamuksen, ratsun ollessa auttanut sitä välittämään viestinsä eteenpäin edes tällä tavoin. Nyt serpentti saattoi vain levätä aloillaan. Ei se jaksanut uudestaan ilmaan enää nousta. Se joko odottaisi täällä että Lorythas palaisi – jos elossa enää oli… - tai jäisi auringon paahtamaksi ja suuremmille pedoille ja kuokkijoille ruokapöydäksi. Sotilaiden puheiden mukaan tosin noista osa oli jäämässä katsomaan naaraan perään ja sitomaan sen haavoja, joten olisiko siitä täytynyt otaksua, että Darius oli ainakin hätiin säntäämässä? Syystä tai toisesta, nuo olivat ainakin Lokenea auttamassa, joka sai naaraan päästämään pitkän huokaisevan, värisevän soinnun kidastaan, ennen kuin se laski päätänsä vinoon maahan, jääden silmäilemään liikkeelle lähteviä sotilaita perästä.

Iriador Nashiran kera komennettiin lähtemään Winderin mukana tarkistamaan tilannetta metsänreunoille. Sokea antoi ratsulleen käskyn seurata Náron perästä, mutta ennen kuin naaraspeura sijoiltaan minnekään lähti, kumarsi se eläimelliseen tapaan Lokenelle.
Joukko Kuiskauksen sotilaita eteni hurjaa vauhtia arojen poikki, jokaisen alkaessa lähempää erottaa taistelun tohinan puistikossa. Lohikäärmeitä kierteli ilmassa, osan ratsastajista ollen jo huomannut ylimääräisen ratsujoukon saapumisen paikalle, syystä tai toisesta. Niin kauan kuin Lorythas ei erillistä käskyä antanut toimia, olivat lohikäärmeratsastajat jatkamassa vain Fritzin joukkojen harventamista. Osa piilotetuista ballistoistakin oli poltettu lohikäärmeiden tulten avulla käyttökelvottomaksi, joka mahdollisti lohikäärmeiden vapaamman lennon alueella, kun ei jatkuvasti tarvinnut pelätä harppuunan osuvan suunnasta tai toisesta nahkaansa. Mutta mitä tuli itse kyläpäällikköön joka heikossa hapessa hieman syrjemmällä oli, ei kukaan heistä ehättänyt johtajansa avuksi, tai ylipäätään suurta tapparaa kantavan kolossimaisen Fritzin kimppuun käärmeineen lennähtää…


”Briar ei kaadu, vaikka marssisit sinne kokonaisen armeijan kanssa”, Lorythas ähisi maasta käsin, epätoivosta naurahdellen vaikeasti, keskivartaloonsa koskien niin pirusti kaiken sen potkinnan ja hakkaamisen jäljiltä. Hopeakäärme sai kohotettua itsensä maasta irti, jalat eivät vain ottaneet kantaakseen tarpeeksi ajoissa. Fritz painoi yllättävän helposti sarvipäisen selän vasten maata, Lorythasin saadessa kääntää päätään hankalasti sarviensa takia vinoon. Se pelon ja väsymyksen sekainen toispuoleinen – vasemmalta sakeana, oikealta taas yhä sininen - palava katse tuijotti sivulla seisovaa Constantinea, joka oli tapparansakin löytänyt taas käteensä. Tässäkö se nyt oli - se kauan odoteltu loppu?
Omat kädet nousivat säälittävästi työntämään sitä vatsalle painettua jalkaa, siinä missä pitkät koivet yrittivät kolossia päin potkia ja horjuttaa tuota pois yltä. Mutta altavastaajana Lorythasin oli hankalaa saada iskuihinsa minkäänlaista voimaa, kipujen alkaessa muistuttaa sen tempomisen myötä myös olemassaolostaan. Hyvä jos sarvipäinen toisella silmälläänkään mitään kykeni näkemään siihen hätään, sitä kun aristi ja paksu veri oli sotkenut näköelimen lähes täysin allensa.

Mutta vaikkei nähnytkään kunnolla, saati taistelun tuoksinalta ja lohikäärmeiden karjumiselta, siipien lyönneiltä kuulla kunnolla ympärilleen, aisti Hopeakäärmekin jonkun lähestyvän kamppailua syrjempää. Lopulta tuntien maankin tärähtelevän, jonkin suuremman laukaten kohti. Puolikäärmeen tavallisemmaksi jo hetki sitten muuttunut katse tuijotti laajentuneena, kauhunsekaisena sitä tapparaa, jota häntä paikoillaan pitävä Constantine valmistautui heilauttamaan. Nirri lähtisi pois kerrasta, yhdestä siististä iskusta, jota Lorythas ei kykenisi tässä asetelmassa väistämään mitenkään!
Mutta sitten tapahtui jotain, hopeanharmaan ratsun syöksähtäessä Fritziä päin. Taistelun ohessa paikoitellen kuraantunut maa pärskähti maahan kopisevien sorkkien mukana päin Lorythasia, joka tosin ehti käpälänsä nostaa kasvojensa suojaksi, tuntien miten se raskas painokin vatsaltaan kävi hellittämään viimein. Siinä samalla Hopeakäärme kävi itsensä pyöräyttämään taas ympäri, jääden käpäliinsä nojaamaan kontilleen maahan, paniikinomaisesti hengittäen.

Vaikkei ollutkaan ehtinyt väliin tullutta tarkastella, tunnisti Puolikäärme kuitenkin osapuolen äänen. Mitä perkelettä Darius täällä näin yhtäkkiä teki?! Oliko kenraali tuonut Kuiskauksenkin mukanaan tänne? Pelkkä ajatus tuntui absurdilta. Niin absurdilta että se sai Lorythasin naurahtelemaan vaikeasti toisen takaa. Haukansilmä ei ollut pitänyt yhteyttä Briariin sitten talven. Olihan Hopeakäärme lähetellyt Iriadorille kirjeitä, joissa oli pyytänyt nuorempaa näyttämään kirjeitään myös Dariukselle, tai edes pyytämään anteeksi puolestaan sitä mitä oli joutunut tekemään. Liekö Winder ollut niistä edes tietoinen… ei puoliverinen tiennyt, ollen lähes varma siitä että Haukansilmä olisi viimein vain heidät unohtanut.
Silti Winder ääneen tiedusteli sarvipäiseltä, kykenikö tuo kävelemään. Lorythas naurahti surkuhupaisasti, yrittäen horjuen hakea jalkoja allensa, mutta suotta, ”En… anna minulle hetki, ei sinun tarvitse minusta huolehtia”, Puolikäärme tokaisi Dariukselle takaisin yllättävänkin rauhallisella äänellä kuntoonsa nähden. Sen lyhyen hetken itseään kasaillen ja voimiaan keräten, Hopeakäärme sai itsensä hädintuskin nostettua ylös, kumarassa seisten ja omiin jalkoihinsa käsiensä avulla nojaten. Täristen ja huojuen, näyttäen siltä että minä hetkenä hyvänsä kaatuisi koiviltaan takaisin alas.
Jokaisella ratsastajallani on valkea suomutabardi yllään – jos näen miehiesi kaatavan heistä yhdenkään, maksan samoin verroin takaisin”, Hopeakäärme uhkasi, toivoen ettei Darius sen myötä edes harkitsisi Briarin ratsastajien kimppuun käymistä ja kertoisi sen myös muille. Lorythas ei halunnut kääntyä nyt myös Kuiskausta vastaan, mutta ei epäröisi noitakin päiviltä ottaa, jos Winder yllättäen päättäisikin heitä teurastaa. Heillä oli nyt yhteinen vihollinen, jota vastaan käydä, ilman että heidän tarvitsi liittolaisia olla, vaikka sellaiseksi Fritz todennäköisesti omaksi ilokseen tilanteen kävisikin tulkitsemaan. Hopeakäärme kuitenkin käski ratsastajiaan pysymään sinitakkisista sotilaista erossa, ellei toisin käskisi.
Käskin jo omiani pysymään teistä erossa. Jos tarvitsette apua, pyytäkää sitä tarvittaessa telepaattisesti heiltä - Fritz… Fritz on yhteinen vihollinen, pässinpää saattaa itseensä ottaa jos toimimme yhdessä, mutta kuningas ei meitä voi tuomita siitä että kenraalinsa itse kävi ensimmäisenä nuorimmaistemme kimppuun”.

Nashiran selästä käsin taisteluun mukaan ennättänyt Iriador kävi vastaanottamaan Haukansilmän telepaattisen viestin, hyläten sen myötä naaraspeuran ja kehottaen sitä juoksemaan jonnekin sivummalle. Iriador kyllä kutsuisi sitä luokseen sitten, kun tarvitsi, ellei Nashira itse nähnyt parhaakseen puuttua peliin. Mutta käsky oli käynyt, isäntänsä lipui näkymättömiin kookkaan peuran turvaten tuon katoamistempun, ennen kuin se kylmästi lähimpiä vihollisia päin rynnisti, jyrätäkseen ne vielä allensa, ennen kuin syrjemmälle hyppelisi.
Punapää siirtyi hiljaa teleporttaillen hankalimmista paikoista, näkymättömissä muiden ohitse, asettuen kenraali Fritzin selkäpuolelle, hieman etäämmälle tuosta kolossista. Mutta riittävän likelle, kyetäkseen näkymättömissä pitelemällään auralla havaitsemaan Fritzin, ja hakemaan niitä paikkoja, joihin sokeana saattaisi helpoiten iskeä ja remmejä katkoa.
Valmiina – toinen jalkapanssareista on vinossa, voin iskeä siihen tai toiseen hartiaan parhaiten ja yrittää katkoa remmit, heti kun käsket”, nuorempi selitti nopeasti Haukansilmälle, indikoivan näin hyökkäävänsä heti Constantineen kiinni, jahka kenraali vain käskyn antaisi.


//EXIT ONLY. Anakondat arvostaa :------DDDD Kohta me ollaan kilpaa piirtämässä bara Consta kuvia. Ootas vaan. OTAN LISÄÄ JOO MIELELLÄÄN KIITOS HYPE SENKUN KASVAA AAAAAAAAAAAAAAAAHHHH. SE OLI TONNIN SETELI//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Release the beast || CRIMMM

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Touko 2015, 22:26

Lorythas oli kieltämättä kovinkin surkea näky juuri nyt. Ilmeisesti Fritz oli ehättänyt ihan kunnolla mukiloimaan kyläpäällikön, vaikka tuo pääsikin vielä ylös jaloilleen. Ei kuitenkaan ottanut lähteäkseen, ei sarvipäästä tainnut olla edes vetäytymään juuri nyt. Silti puolikäärme kävi uhoamaan, varoitellen ettei kuiskauksen kannattanut Briarin ratsastajiin kajota, muuten tulisi samalla mitalla takaisin. Kyllä Darius sen tiesi, eikä kukaan juuri tällä hetkellä pitänyt puolueettoman kylän liskoja vihollisena - elleivät nuo hyökänneet heidän kimppuun. Fritz ja tuon sotilaat olivat nyt pääkohde ja vasta kun noista viimeinenkin oli kaatunut, katsottaisiin, mitä Briarin sotilaiden kanssa tehtäisiin. Darius ei vastannutkaan mitään Lorythasille, pitäen katseensa vain uhoavassa Fritzissä ja tarkasteli, miten omat sotilaat pääsivät vauhtiin vihollisen kanssa.
"Ota Náro ja mene. Lokene on aroilla, länteen täältä", Kenraali kävi telepaattisesti suorastaan käskyttämään Lorythasta, sen pahemmin kuunnellen mitä tuo hänelle selitti.

Darius odotti, että Iriador oli valmiina, samalla kun kävi väistämään Fritzin ensimmäisen hyökkäyksen.
"Anna mennä, heti kun kykenet. Varo tapparaa, hän heilauttaa sitä aina suuressa kaaressa", Darius kertoi telepaattisesti Iriadorille, käyden nyt jälleen tuttuun tapaan väistelemään ja välistä hyökkäämään Fritzin kimppuun. Lähinnä vain härnätäkseen tuota, jälleen kerran. Ei Dariuksesta ollut hyökkäämään näin edestä päin ja riisumaan rautavuorta haarniskastaan, korkeintaan ehti lyödä johonkin sinne päin, ennen kuin piti jo perääntyä. Darius ei todellakaan aikonut päästää Fritziä lähelleen, tuo järkäle jos saisi otteen niin Darius päätyisi pian samaan kuntoon mitä Lorythas.
Jo valmiiksi vihainen Fritz ei todellakaan olisi jaksanut taas tätä pelleilyä Winderin kanssa. Constantinea turhautti nyt kaikki, hän oli jo uupunut ja oli niin lähellä saada Seyrin hengiltä, mutta sitten tuon silmäpuolisen perkeleen piti tulla väliin! Uupumus alkoi näkyä järkäleestä, tuon hyökkäysten ollen hitaampia mitä tavallisesti. Haukansilmän lisäksi taisteluun kävi kuitenkin osallistumaan joku muukin. Tai jokin muu. Fritz ei yhtään nähnyt, kuka kimppuunsa hyökkäsi ja mistä, kenraalin käyden jopa älähtämään kun ensimmäinen istu tuntemattomalta tuli. Kolossi kävi vilkuilemaan ympärilleen nähdäkseen mikä piru oli hänen jalkapanssarien puoleen iskenyt, näkemättä varsinaisesti mitään. Mutta, ennen kuin pidemmälle oli päässyt ihmettelemään, kävi Darius iskemään edestä. Sen Iriadorin aiheuttaman hämmingin johdosta kenraali ehätti lyödä Fritzin olkapanssarin eturemmeihin, perääntyen kuitenkin heti kun raivosta karjuva kolossi häntä kohti kääntyi.

Tätä jatkui tovin. Iriador pystyi näkymättömänä helposti härkkimään Fritziä aina tilaisuuden tullen, tuon edes tietämättä mikä iski. Nopeasti Constantine sai kuitenkin jutun juonesta kiinni ymmärtäen jonkun olevan näkymättömänä kimpussaan, mutta minkäänlaista mahdollisuutta tuon näkymättömän kaverin etsimiseen tai paikantamiseen ei annettu. Aina kun Fritz koitti nähdä jotain merkkejä näkymättömästä - kuten vaikka jalanjälkiä mutaisessa maassa - oli Haukansilmä iskenyt toisesta suunnasta. Vähemmästäkin alkoi turhauttaa, Fritzin ymmärtäen että nuo yrittivät päästä eroon häntä suojaavista panssareista, yksi kerrallaan. Ja pahinta tässä oli se, että nuo pirulaiset näyttivät onnistuvankin!
Tovin riehumisen jälkeen ihmisten eliitiltä oli tipahtanut jo panssarin pala jos toinenkin, samalla kun kolmikon taistelu oli ajautunut hieman kauemmaksi muista, lähelle sadevedestä tulvivaa ojaa. Fritz oli raivona, mutta siinä vaiheessa se raivo kiehahti yli kun Haukansilmä ja tuon näkymätön ystävä saivat heitettyä vanhan kenraalin kypärän päästä.
"Winder jumalauta!", Raivostunut kenraali karjui, käyden nyt yllättäen kovinkin hasardisti heilauttamaan tapparaansa satunnaisesti yhdellä kädellä kohden Haukansilmää.

Dariukseen tapparan terä tai varsi ei koskaan kolahtanut. Kenraali ehti kyykistyä, mutta sen sijaan jokin muu kolahti varteen ja iskun voimasta kävi siihen ojaan lentämään. Fritz oli osunut Iriadoriin, täysin vahingossa, tietämättään. Sen raivon sijaan vanhan kenraalin kasvoille kohosikin yllättynyt, mutta voitonriemuinen ilme tuon naurahtaessa pienesti.
Yllättävän nopeasti kokoisekseen Fritz oli hypähtänyt tuon näkymättömän perään tulvivaan ojaan, iskien jalkansa alas kohtaan jossa vesi oli pärskähtänyt. Eihän vettä ollut paljon, hyvä jos puoleen väliin reittä, mutta tarpeeksi kuitenkin jotta Fritz sai pidettyä tuon näkymättömän paskiaisen jalkansa alla vedessä!
"Sainpas!", Fritz huudahti naurun seasta, samalla kun Winder kävi hyppäämään tuon niskaan. Tietenkin Darius hätääntyi ja teki tyhmiä liikkeitä nyt, kun väistöliikkeestään toivuttuaan huomasi Iriadorin olevan vedessä, pinnan alla. Haukansilmä halusi kumppaninsa vain mahdollisimman pois pelkoelementistään, mutta kun Fritz tuolla tavoin päällä toisella jalalla seisoi, ei sieltä ylös noustukaan niin helpolla.
Fritz sai otteen Dariuksesta, käyden heittämään kevyempänsä olkansa yli kauemmas itsestään, toivoen pientä taukoa siihen ainaiseen riehumiseen. Nyt kun hänellä oli toinen hyökkääjistä allaan ja toisella kestäisi pieni tovi kerätä itsensä moisesta lennosta. Constantine alkoi kaivata jo taukoa...


// Anakondat tykkää kun pääsee helposti ulos eikä tunge mitään vastaan :----D Hirveitä bara consta kuvia. Ja sit sinne livahtaa yllättäen mukaan se Noel ja kuinkas sitten kävikään. HYPE KASVAA HYPE ON SUURI KELLO JO NOIN HUPS. TONNIN SETELI. METSURI JAAKKO //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Release the beast || CRIMMM

ViestiKirjoittaja Crimson » 27 Touko 2015, 23:22

Voi kun… se olisikin niin helppoa”, puolikäärme ähisi, yrittäen nauraa sanojensa perään, mutta päätyikin vain yskimään ja sylkäisemään verta suustaan. Joka paikkaa kolotti, Lorythasin kyetessä vain nojaamaan omiin jalkoihinsa, vaikka hiljalleen sekin alkoi ottaa voimille. Tuskin Hopeakäärme jaksoi omin voimin pysytellä edes ratsun selässä – hän tarvitsi tauon, pitemmän sellaisen, jonka aikana ehättäisi vetää henkeä pidempään ja rauhoittua kamppailusta kunnolla. Jos Darius ei olisi paikalle tullut kuin tuhka tuulesta temmattuna, olisi Puolikäärme hieman samantyylistä lepoa suorittamassa tällä hetkellä varmasti kuraisessa maassa…
Lorythas yrittikin askeltaa kauemmas, päätyen vain muutaman surkeanhuteran askeleensa jälkeen uudelleen vajoamaan toisen polvensa varaan maahan. Päässä humisi yhä Fritzin suorittamien iskujen myötä, Puolikäärmeen vain kiittäen onneaan, ettei tajuttomaksi ollut jo ehättänyt. Telepaattinen kutsu joltakulta omistaan kajahti kyläpäällikön päähän, yhden ratsastajista laskeutuen lohikäärmeensä kanssa päällikön vierelle, turvaamaan tuota aseistaan lyötyä sarvipäistä, joka niin huonossa hapessa oli. Vaikka miten puoliverinen olisikin halunnut lähettää mokoman tiehensä, huolehtimaan muista, oli hän silti omalla tavallaan kiitollinen siitä turvasta, jota suurempi liskopeto vierellä toi tässä tilanteessa. Eivät he voineet vain perääntyä täältä. Eivät nyt, Fritz saisi maksaa sitä ennen ja kalliisti.

Sitä mukaan kun Constantinen selkä kääntyi, siirtyi myös sokea Iriador tuon mukana, pitäen asemansa ja valmiutensa täydellisenä kolossiin nähden. Myöntyvästi vastaten Winderille, kävi kamppailu kuumempana alkamaan ihmisten eliitin kanssa, Iriadorin pyrkien sorkkimaan toista selkäpuolelta, siinä missä Haukansilmä kiinnitti tuon huomion edestäpäin. Järkevän ja otollisen tilaisuuden tullen punatukkainen kävi ensimmäisen kerran iskemään nyt vasten sitä vinoon vetäistyä jalkapanssaria, sohaisten piiloterällään sen saumasta ja yrittäen viiltää sitä paikoillaan pitäviä remmejä auki. Se oli kuitenkin hidasta työtä, siihen nähden ettei nuorempi kyennyt kenraalin kimpussa roikkumaan pitkään ilman, että Constantine olisi sitä tajunnut ja mahdollisesti sillä tapparalla käynyt murjaisemaan vasten.
Samaa kaavaa jatkaen kaksikko onnistui riisumaan Fritziltä lumotusta haarniskastaan panssarinpalasen, sitten toisen, lopulta kypäränkin lennähtäen alas kotkannokkaisen kenraalin päästä, tuon ärjähtäen lujasti Winderille mokomasta. Sitä hetken raivonpuuskaa joka Dariukseen suunnattiin, päätti Iriador taas käyttää hyväkseen, lähtien nopeasti lähestymään Fritziä toiselta sivulta – mutta koskaan punapäinen ei päässytkään kenraaliin saakka käsiksi. Nimittäin yllättäen se tappara kävi auran reunalta lähestymään nopeasti, sellaisessa kulmassa jota Iriador ei kyennyt väistämään. Käsivarret nousivat ottamaan sen iskun vastaan, raskaan aseen lyöden panssareihin lommot ja heittäen nuoremman kevyesti kuin heinäseiväs kauemmas tilanteesta.

Iriador ei edes ehättänyt huutaa, molskahtaen siihen syvempään ojaan päätänsä myöten, ja samantien vettä tietenkin henkeensä vetäisten. Kädet yrittivät heti työntää ojan pehmeästä pohjasta ylemmäs, kun niidenkin työ mitätöitiin, raskaan jalan käydessä painamaan rinnan päältä, pakottaen sokean myös pysymään siellä ojanpohjalla. Rintapanssarit painuivat sen vasten painetun jalan alla kasaan kuin pahvi – niin taisivat tehdä luutkin -, tehden olosta entistäkin huonomman, kun rintaa puristi, eikä henkeä saanut lainkaan. Paniikki nousi päällimmäiseksi tuntemukseksi, Iriadorin yrittäessä kiemurrella jalan alta pois ja luopuen siitä näkymättömyydestäänkin alitajuisesti. Omat jalat potkivat ylemmäs, ihan sama minne ne iskut kohdistuivat, punapäisen yrittäessä vain horjuttaa toista yltänsä pois – kovin turhaahan se oli, ei Fritz liikkunut siitä minnekään!

Lorythas oli ehättänyt koota joukkojaan nyt kaikessa rauhassa paremmin, saaden nuo toimimaan paremmalla kaavalla Kuiskauksen kanssa yhteen. Viimeisistäkin ballistoista tehtiin selvää, jonka jälkeen vuorossa olivat vielä ne, joilla mahdollisesti kantama-aseita, jotka lohikäärmeitä saattoivat haavoittaa, oli vielä hallussa. Kokemattomat olivat näyttäneet kyntensä tässä taistelussa, ja siitä noita tultaisiin muistamaan myöhemmin Briarissa. Mutta taistelu oli vielä kesken, ja tulisi kestämään siihen, että Constantine saataisiin häädettyä joukkoineen tiehensä, tai vaihtoehtoisesti haltioiden eliittijoukot kävivät vihollisensa kenraalilta ottamaan hengen.
Kuiskauksesta puheen ollen, myös Hopeakäärme oli kääntynyt maassa yhä polvistuneena seuraamaan Winderin kamppailua. Tosin Lorythas kykeni erottamaan taistossa olevan myös näkymättömän osapuolen, tietämättä varsinaisesti ketä osaan olisi pitänyt epäillä. Hyvin nuo olivat pärjänneet, aina siihen saakka kunnes se toinen osapuolista oli ilmeisesti ojaan lennähtänyt, ja taiston siirryttyä tuon vetisen lätäkön luo. Voi kuinka Puolikäärme olisi halunnut mennä Dariuksen avuksi, mutta tässä kunnossa olisi ollut vain kenraalin tiellä. Jokainen omistaan oli kiireinen omien vihollistensa kanssa, eikä Lorythasista ollut edes pysymään omin jaloin pystyssä! Koko tilanne turhautti sanoinkuvaamattoman paljon, saaden sen näkymään myös huolestuneessa katseessa, joka tannerta silmäili. Tämä oli niitä harvoja kertoja, kun Puolikäärme tunsi itsensä täysin turhaksi, kykenemättömäksi tekemään välittämiensä henkilöiden eteen mitään. Katsomaan vain vierestä kun muut kuolisivat… voi kunpa edes Lokene olisi täällä, mutta hän oli lähettänyt naaraan yksinään matkaan, tiedostaen hyvin sen, ettei naaraskaan välttämättä olisi siitä lentomatkasta selvinnyt. Lienikö karvakasa oli enää edes hengissä siellä, minne se ikinä olikaan päätynyt Kuiskausta hälyttämään paikalle. Se turhautunut katse kääntyi tuijottamaan sitä vettynyttä maata edessä, Lorythasin käsien käydessä myös puristamaan maata nyrkkeihinsä, kasvojen syrjältä valuen sitä hopeista nestettä myös värjäämään käden selkämyksiä. Sisällä velloi pelko, mutta jossain sen alla hiljalleen kasvoi myös se viha ja päättäväisyys, joka hiljalleen kävi sytyttelemään Lorythasia aivan uudenlaisiin liekkeihin. Kumma tunne kasvoi rinnassa, Hopeakäärmeen vain epäillen sen olevan tahdonvoimansa, joka pian puskisi hänet toveriensa avuksi. Vielä hetki. Ihan pieni hetki…


//ANAKONDAT VAPAUTEEN! Uh. UH 8))))))))) Noni. NYTNYTNYNYT. Ylläri Noelit joooooooo I MEAN WHAT. Baraparties. HYPE ON ÄLYTÖN VOI ÄITI MULLA SOI NÄÄ EEPPISET BIISIT TÄÄLLÄ MUUTENKI TAUSTALLA DNKADHWLA. MÄ ANNOIN SULLE TONNIN. Metsuri Jaakko <3 ois ebin//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Release the beast || CRIMMM

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Touko 2015, 00:00

Darius läiskähti muutaman metrin päähän mutaisenvetiseen ojaan, käyden kuitenkin kapuamaan itsensä ylös niin nopeasti kuin kykeni. Voi kuinka hän toivo, että Fritz olisikin nyt lähtenyt hänen peräänsä, mutta sen sijaan tuo kolossi jatkoi korkeahaltian painamista veden alle. Ilmeisesti kenraali oli päättänyt hankkiutua ensimmäisenä eroon tuosta sokeasta kiusankappaleesta, ennen kuin palaisi takaisin Winderin mätkimiseen.
Typerästi Darius kävi heittämään keihäänsä kohden Fritziä, terän käyden ohi lentäessään viiltämään Fritzin olkapäähän haavan. Kolossi ärähti, mutta ei ehättänyt sen pahemmin katsella mihin keihäs oli lentänyt, kun Winder täysin tapojensa vastaisesti syöksähti edestä kohden häntä. Tuo yritti selvästi horjuttaa kolossi eliittiä, tuon kuitenkaan liikahtamatta mihinkään Winderin painosta. Constantine nauroi, haltian yrittäessä häntä tuuppia ja lyödä päin näköä, Fritzin kyeten helpostikin torjumaan nuo iskut ja lyömään takaisin. Taa se käsi kävi ottamaan kiinni Winderistä heittäen tuon tällä kertaa sivulle, päin ojanpenkerettä.
"Turhauttaako, suippokorva?", Fritz naureskeli Winderille, tuon käydessä kampeamaan itsensä nopeanotkeasti ylös. Se keihäs napattiin nopeasti käteen mudasta, jonka jälkeen Darius nousi ojan reunalle. Otti vauhtia ja hyppäsi.

Suoraan Fritzin niskaan, tällä kertaa painaen keihäänsä varren vasten kolossin kaulaa, ottaen varresta kiinni molemmin puolin Fritzin päätä. Ja sitten Darius nojasi taakse päin, kaikin voimin, roikkuen vihollisensa niskassa. Moisesta horjuttamisesta Fritz kävi kallistumaan. Kolossi olisi kyennyt pitämään tasapainonsa, hakien uuden jalansijan sille raajalle joka korkeahaltiaa ei painanut, mutta tämä uusi paikka oli lipevää pohjamutaa, jalan lopulta liukuen alta.
Fritz kaatui, Winder selässään. Tarkemmin sanottuna Winderin ylle, kenraalikaksikon päätyen ojan veteen mudan ja liejun nousten sotkemaan suhteellisen puhdasta vettä. Darius ehätti huokaista mielessään helpotuksesta kun Fritz lähti kaatumaan, toivoen että Iriador älyäisi nousta ylös ja rämpiä pois ojasta ennen kuin joutuisi takaisin veden alle.
Sitä riemua ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun Darius huomasi mihin asetelmaan itsensä oli saattanut. Fritzin kaatuessa päälle sai Darius puolestaan rämpiä ja taistella kolossin painoa vastaan, päästäkseen pois veden alta. Nopeasti sätkien Darius pääsikin ylös vedestä, käyden kiipeämään ojan reunaa ylemmäs, päästen juuri ja juuri ylös kun jokin tarttui jalasta.

Fritz suorastaan hehkui vihaa, kiukkua, Winderin saatua hänet kaatumaan. Kuinka tuo kehtasi! Perkele soikoon, hän ei enää halunnut nähdä tuon silmäpuolisen limakalan hyppivän elävänä missään! Aseesta oli luovuttu Fritzin käyden riuhtomaan itsensä ylös vedestä niin nopeasti kuin kykeni. Veden sakeuttamalla katseellaan hän näki kuinka Winder yritti kauemmaksi, ylös ojasta. Ja sitähän Fritz ei sallinut. Kolossi harppoi haltian perään, tarraten tuota nilkasta, kiskaisten kenraalia lähemmäksi itseään, käyden kapuamaan ylös ojan reunalle ja rojahti Dariuksen ylle. Samaan aikaan muutama Fritzin sotilaista oli saapunut paikalle kenraalinsa avuksi, pyrkien kuitenkin ensin saamaan Iriadorin hengiltä, tuon selvästi olevan haittatekijä...
Hätäpäissään Darius koitti huitoa ja lyödä, töniä Fritziä pois yltään, ennen kuin Constantine kävi iskemään nyrkin päin näköä. Darius parahti, odottaen pieksennän jatkuvan, mutta sen sijaan että olisi kätensä vetänyt pois haltian kasvoilta, otti Fritz kunnon otteen tuon päästä. Toinen kolossin käsistä nousi Dariuksen kaulalle, ennen kuin Fritz kävi kirjaimellisesti, Brutaalisesti vetämään käsillään eri suuntiin.
"REVIN SINUT KAPPALEIKSI WINDER", Fritz ärjyi keuhkojensa kyllyydestä lähtiessään uhkauksiensa mukaisesti repimään kenraalin päätä.
Pakokauhu valtasi haltiaeliitin, joka ei saanut henkeä Fritzin otteessa, hänen tuntien kuinka kaulalihakset kävivät venymään äärimmilleen kolossin otteissa. Tietenkin Darius koitti pistää vastaan, tarttuen kolossin käsistä ja sätki tuon alla minkä kerkesi, hätäisen telepaattisen viestin kajahtaen kuiskauksen sotilaille. Kukaan ei kuitenkaan ollut lähettyvillä tai pääsisi apuun heti, vaikka sotilaat ja kapteeni lähtivätkin pyrkimään Winderin ja Mir Valdorenin luokse...


// Uh. UHUHUHUH. NYN YNYNYT. Baraparties kyllä kiitos. EIKUN. VOI ÄITI MIKÄ HYPE PITÄÄKÖ HYPÄTÄ TAAS SEINÄÄN KOSKA UH OH UH. Metsuri jaakko kaataa puita ja viljelee sieniä <3 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Release the beast || CRIMMM

ViestiKirjoittaja Crimson » 28 Touko 2015, 01:16

Iriador pysyi kuin pysyikin veden alla, sätkien ja pyristellen toisen jalan alla. Haluten niin kovasti vain nousta jo pintaan, joka aivan likellä oli. Edes kohottaa päätänsä ja vetää kerran henkeä – mutta ei. Fritz painoi nuorempaa kuin mitä tahansa kevyttä oksaa veden alla, antamatta tukehtumaisillaan olevalle minkäänlaista armoa. Punapäisen jalat hakkasivat vasten Constantinea, käsien yrittäessä repiä sitä jalkaa rinnalta pois, sen rimpuilun alkaessa hitaan varmasti kuitenkin tyyntyä, lähes lakata, kun Iriador ei jaksanut enää paniikiltaan ja peloltaan käydäkään kunnolla hanttiin. Ilmakin oli loppunut jo ajat sitten, korkeahaltian vain yrittäessä olla vetämättä vettä enää yhtään enempään sisäänsä – aina siihen saakka, kunnes lohikäärmeenlahtaajan jalka yllättäen nousi rinnalta.
Kypäränsä menettäneet Iriadorin silmät pamahtivat veden alla auki, nuoremman rämpiessä alta aikayksikön sijoiltaan ylös. Kompuroiden joenreunalla olevaan liukkaaseen mutaan, pääsemättä kuin puoliksi vedestä ylös yskien ja sylkien vettä suustaan minkä kerkesi. Keho tärisi lähes silminnähden paniikista, Iriadorin tuntiessa olonsa jälleen uuden hukkumisyrityksen jälkeen turhankin heikolta ja lyödyltä, vaikka elossa olikin. Siihen punapää kuitenkin jäi. Paikoilleen keräilemään vaikeana voimiaan, hiusten peittäessä puolittain nuoremman kasvoja, tuon pääsemättä jaloilleen ja Dariuksen avuksi, vaikka syytä siihen olisi ollut nyt harvinaisen paljon.

Sokean aura ei ylettänyt Winderiin saakka, joka äänistä päätellen kuitenkin yhä lähellä oli. Ja Fritzin huutojen perusteella se altavastaaja…
Iriador kirjaimellisesti säikähti, väkisin kammeten itsensä nyt ojanpohjalta ylös, pystyyn horjuen kuin se olisi ollut nuorimman viimeinen teko. Mutta sen sijaan että punapäinen olisi ehättänyt kenraalinsa avuksi, asettui muutama Fritzin miehistä sotilaan ja kenraalinsa väliin – mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Ei, aika tuntui kuin pysähtyvän hetkeksi, aivan uudenlaisen pedon ottaessa kuin täysin tyhjästä osaa taisteluun…

Lorythas oli pysynyt hiljaa taempana. Kuunnellut niitä taistelun ääniä vierestä, turhautuneena, yhäkään kykenemättömänä ottamaan osaa uudelleen taisteluun. Puolikäärme vaikutti lähes kivettyneeltä sijoilleen, hopeaverisen käydessä puremaan hampaitaan yhteen ja värisemään sen hetken paikallaan, kuullessaan Constantinen huudot. Sitten eriparinen katse syttyi palamaan kirkkaana, jonkin naksahtaessa Hopeakäärmeen päässä, nostaen sen humanoidin kehon maasta kuin mitään ei koskaan olisi ollutkaan vikana, murhaavanjulman katseen suunnatessa tuijottamaan suoraa Fritziä päin.
Sinertävä lieskameri kävi nyt ympäröimään puoliverisen, kirjaimellisesti niellen tuon allensa, jättäen kuitenkin sen sinisen katseen tuijottamaan lävitseen. Se katse kuitenkin kasvoi. Samoin tekivät ne lieskat. Kumean, jylisevän ja maata värisyttävän matalan äänen, kuin satapäinen epävireisiä kontrabasso, joita yhtä aikaa jousella huudatettiin kilpaa, kantautuen ilmaan, ja se ääni kuului aroille saakka, Lokenenkin nostaessa päätään jossain kauempana metsän suuntaan. Ääni kirjaimellisesti ajoi jokaisen paikalla olleen lohikäärmeen karkuun, noiden nousten salamana puidenlatvojen yläpuolelle oli niillä ratsastajia selässään tai ei, jotka petojensa perään jäivät huutelemaan. Kiinnittäen sitten katseensa siihen liekkimeren keskeltä paljastuvaan nelisiipiseen lohikäärmeeseen, joka kaikessa kauneudessaan ja koreudessaan oli kuin suora viesti siitä, että tuomiopäivä koittaisi kaikille niille, jotka sen eteen jäisivät. Ehkä Puolikäärmeen tosinimessä oli kuin olikin peränsä.

Puoliverisen suonissa virtaava lohikäärmeveri oli viimein kanavoinut kaiken mahtinsa esille, ja Hopeakäärmeen raivosta kuoriutuikin yllättäen näkyville valtava lohikäärme. Kauttaaltaan valkea, reippaasti kookkaamman ja vahvemmanoloinen, mitä esimerkiksi Lokene. Käärmeen vatsapuolta suojasivat paksut kerrostuneet suomut, niiden välistä kasvaen valkeaa karvaa, joka myös muodosti pedon niskaan paksunhennon harjan, joka jatkui selkää myöten aina tuuheaan hännänpäähän saakka. Pedolla oli selässään kaksi siipiparia, toinen edessä ja toinen takana, joilla se kävi iskemään nyt terävästi ilmaa ja kaatamaan lähellä olevat ilmavirrasta turvalleen maahan. Häntä piiskasi vasten puita, kaataen jopa tielleen jääneet hennommat rungot ja piiskaten myös kaiken muun pois tieltään, jotka sen tielle jäivät. Jos näkyyn oli uskominen, ja niihin tuntomerkkeihin sen kaiken nojaten, oli kyseessä todellakin Briarin kyläpäällikkö, joka syystä tai toisesta nyt tätä aivan uudenlaista mahtia muiden edessä näytti.

Maahan jääneet lohikäärmeratsastajat pyrkivät tottuneesti kauemmas suuresta lohikäärmeestä, jonkun Seyrin alaisista huomautellen myös Kuiskauksen sotilaita vetäytymään olennon tieltä kauemmas, tai edes yrittämään sen tielle.
Siitä äärimmäisestä kuumuudesta siniseksi värjäytyneet liekit puhalsivat puiden latvoista kohti taivasta hopeaverisen kohoten takajaloilleen, sitä seuraten valtavan savupilven, jonka lävitse Vaern pudottautui etukoivilleen. Järkevimmät tajusivat juosta petoa karkuun, muutaman uhkarohkeamman Constantinen miehistä jäädessä siivekkään pedon kitaan huutaen, josta ne tipahtivat seuraavaksi vain kuolleina alas rusahdellen haarniskoissaan.
TOIVOTTAVASTI KUUNTELIT SANOJANI JA RUKOILIT ELÄMÄSI PUOLESTA”, Lorythas huusi lohikäärmeidenkielellä, tai ehkä oikeammin se monisäikeinen kumea ääni jyrähti taas ilmaan, siivekkään pedon ottaessa pitkiä askelia Fritziä ja Winderiä kohden. Vaern sai levitellä siipiään ahtaasti puiden lomassa, pitääkseen tasapainonsa ja pysyäkseen pystyssä nyt erilaisessa olomuodossaan. Ei näin ollut käynyt koskaan ennen. Ei koskaan silloinkaan, kun lohikäärmeveri oli pintaan pyrkinyt. Nyt se oli räjähdyksenomaisesti antanut puoliveriselle voimaa puolustaa omiaan, ja sen tilaisuuden Vaern myös aikoi käyttää viimeistä pisaraa myöten hyväkseen.
Terävästi siipiään räpäyttäen, Hopeakäärme saattoi ottaa pidemmän loikan, ja lähes juosten siitä edeten ojanpenkereelle. Ne lähestyvät äänet olivat saaneet Iriadorin ja perääntymään tilannetta kauemmas, pyrkimään lähemmäs muita sotilaita aina siihen saakka, kunnes kävi liejuun kumoamaan itsensä nurin ja siihen sijoilleen jääden ihmettelemään mitä perkelettä oikeastaan edes tapahtui.

FRITZ – TURMIO OSUU KOHDALLESI SILLOIN KUN SITÄ VÄHITEN ODOTAT”, Seyrin tuhoa kylvävä ääni jyrähti aivan Constantinen selän takaa liskomaisesti naksahdellen, valtava käpälä iskeytyen sen perään voimalla, säälimättä ja armoa antamatta vasten Fritziä. Lyöden kolossin kylmästi kauemmas syrjään Winderin yltä, Hopeakäärmeen antamatta edes tilaisuutta siihen, että kolossi olisi voinut vetäistä Dariuksen mukaansa, iskunsa ollessa niin nopea.
Mutta sen sijaan että siivekäs Hopeakäärme olisi jatkanut Constantinen perään suoraan, jäi se kolossaalimainen liskopeto aivan likeltä tuijottamaan Haukansilmää, suupielistään paksun savupatsaan noustessa ilmaan alati. Aivan kuin se olisi valinnut Winderin seuraavaksi uhrikseen. Kuumuuskin taisi tuntua pedon ympärillä, sen kaulanpielten hohtaen sinisenä – mutta mitään Vaern ei tehnyt. Valkea käärme nosti toisen etukäpälistään joenreunalle, painaen pehmeän maan tylysti painonsa alla alemmas, vain tuijottaen kauttaaltaan hohtavilla silmillään Dariusta.


//Barapartyihin lähetään. Voidaan siellä sitten kuumotella meneen. Huhheijakkaa. UHHUH. VOI MAMI JOO HYPÄTÄÄN SEINÄÄN EHKÄ SE HELPOTTA AAAH AAAAAAAAAAAHHHHHHH LKJDAKLJDGHWADJÖAWDK. Metsuri jaakko kaataa niistä puista itelleen hirveet muurit sieniviljelmien suojaksi. Heca sinne päivystään sitten ja hyppiin ja rääkymään pahasti jos ylimääräset koittaa lähestyä//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Release the beast || CRIMMM

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Touko 2015, 02:20

Sattui niin vietävästi, Fritzin jatkaessa repimistään kaikesta siitä vastarinnasta huolimatta. Selvästikään tuo ei aikonut vain napata haltioiden eliittiä elävänä - kuten monta kertaa oli suunnitellut - nyt tuon kolossin silmissä paloi vain suunnaton verenhimo ja halu päästää Haukansilmä päiviltään tässä ja nyt. Ymmärrettävä halu, mutta silti Darius ei olisi halunnut tähän kuolla. Varsinkaan tällä tavalla! Silkka kauhu näkyikin haltian kasvoilta hänen tuntien olevansa niin avuton ja kuoleman partaalla tässä Fritzin otteessa. Kaula alkoi tummua mustelmista, verenpurkaumista ihon alla samalla kun Winder yritti happea haukkoa, väkisin itseään vääntää pois suuremman otteesta. Täysin turhaan. Hän tarvitsi apua ja saattoi vain rukoilla, että joku omista ehättäisi apuun ennen kuin oli liian myöhäistä.
Kukaan omista ei kuitenkaan apuun tullut. Näkö alkoi pimentyä, päässä soi hetken kunnes kaikki tuntui hiljentyvän. Sen hiljaisuuden kuitenkin rikkoi se valtava jylinä, uuden suuren pedon liittyessä taisteluun. Darius ei nähnyt muodonmuutosta, saatikka liskoa lainkaan Fritzin käsien takaa, mutta kuuli kyllä. Ja tunsi, kuinka jokin valtava lähestyi, maan täristen alla. Uudenlainen pakokauhu valtasi tietenkin mielen tuon kuullessa, mutta eihän Darius mihinkään tästä päässyt, Fritz kun ei hellittänyt otettaan.

Constantine sivusilmällä oli nähnyt mitä taka-alalla tapahtui, kiinnittämättä kuitenkaan huomiota siihen. Hän oli raivon sokaisema ja oletti sotilaidensa hoitavan homman pois, ei se nyt niin vaikeaa voinut olla! Frtiz oli täysin keskittynyt haltian tappamiseen, kuitenkin havahtuen tilanteeseen hieman kuullessaan ne lohikäärmeiden kielellä karjutut sanat.
Viimein Fritz kävi vilkaisemaan olkansa yli, vain huomatakseen kuinka valtava, kauniiksi kehuttava liskopeto tuli suoraan kohden. Fritz ärähti, katsoi nopeasti Winderiin aikeinaan tylysi murskata haltian kallo nopealla lyönnillä, mitä tuo ei koskaan kuitenkaan ehättänyt lyödä, kun tuo nelisiipinen serpentti kävi rumasti lyömään panssarivuoren pois haltian yltä. Jälleen Fritz huusi, lentäessään kauniissa kaaressa metrien päähän, mätkähtäen maahan ja kierien metrin jos toisenkin vielä kauemmaksi. Tällä kertaa eliitti ei enää noussutkaan maasta niin nopeasti. Hän oli uupunut, haavoittunut ja äskeinen lento ei tehnyt todellakaan hyvää vanhalle miehelle. Ei hänestä ollut enää ottelemaan, tämä oli jo liikaa. Ballistatkin olivat paskana, eivät he saisi tuota petoa alas, nyt kun miehiäkin oli kaatunut lohikäärmeiden ja Kuiskauksen johdosta. Selvästi kuiskaus ja lohikäärmekylä olivat liitossa, selvästi Briar oli haltioiden puolella, miksi nuo muuten yhteistyötä tekisivät?! Fritz tulisi tästä kyllä kertomaan kuninkaalle! Mikäli nyt pääsisi elossa pois paikalta.

Kauemmas karanneet kuiskauksen sotilaat kävivät uhkaavasti lähestymään Frtiziä ja tuon vierelle ehättänyttä kapteenia, joka kyseli kenraaliltaan mitä he tekisivät - ehdottaen tietenkin, että se perääntyminen voisi olla nyt fiksuin veto. He kaikki kuolisivat, jos tuo peto alkaisi kunnolla riehua. Nyt olisi oikein oiva hetki luikkia tiehensä, kun lisko näytti olevan kiinnostunut Winderistä, ehkä se pistäisi haltian poskeensa ja tämä voitaisiin laskea voitoksi.
Fritz ärähti, saaden itsensä juuri ja juuri tolpilleen. Hetken harmaasilmäinen vain tuijotti Winderiä ja tuota liskoa, mieli olisi tehnyt hyökätä mutta täytyi myöntää, että ei se kannattanut. Peto oli iso ja kunnioitettavan näköinen, selvästi vihainen. Eivät he pärjäisi. Komea siivekäs pitäkööt nyt voittonsa, mutta ensi kerralla he olisivat valmistautuneita myös tähän! Mikä ikinä tuo olikaan, mistä ikinä oli tullutkaan. Fritz ei tiennyt tuon liskon olevan Seyr, mutta ehkä joku joka muodonmuutoksen oli nähnyt, kertoisi sen myöhemmin kenraalille.
Käsky kävi kuitenkin perääntyä kohden lähintä kylää, jossa heidän ratsunsa ja levähdyspaikkansa oli. Vihollinen piti pitää loitolla, joten perääntyminen oli hidasta, mutta kylälle päästäessä täytyisi noidenkin perääntyä, sieltä ihmiset saisivat vain lisäjoukkoja, eikä kuiskaus ollut niin tyhmä että ihmisten kylää lähtisi haastamaan! Tiedä sitten lohikäärmeratsastajista...

Darius oli vetänyt syvään henkeä Fritzin lennähtäessä pois yltään. Samalla sekunnilla oli kenraali myös noussut puolittain istumaan ja kokeilemaan kaulaansa, joka tuntui yhä ehjänä olevan. Fritz ei ollut ehtinyt kiskoa tarpeeksi pitkälle. Mustelmilla kaula oli kauttaaltaan, mutta kaikki tuntui olevan muuten hyvin.
Tosin se ei lohduttanut kyllä yhtään, kun tuo valkea peto jäi tuijottamaan Haukansilmää edessään. Haltia kirjaimellisesti jäätyi paikoilleen, uskaltamatta parin nopeanraskaan henkäyksen jälkeen edes hengittää. Kenraali ei vieläkään pitänyt näistä suurista pedoista ja nyt kun tuollainen tunki kuononsa noinkin lähelle, noinkin vihaisena, vähemmästäkin sitä valahti kauhusta valkeaksi. Kuitenkin, tässä pedossa oli jotain... tuttua. Nopean ympärille vilkaisun myötä huomasi Winder, ettei Lorythasia näkynyt missään lähistöllä, joten äkkiä kun laski tekijät yhteen, ei voinut kuin tulla yhteen lopputulokseen.
"S..Seyr", Darius sai henkäistyä rahisevalta ääneltään, tuijottaen varovaisesti petoa silmiin - ehkä se oli erhe, ehkä moinen vain yllytti petoa käymään päälle ja sitä Darius ei halunnut. Ei hän mitenkään voisi paeta tuota, jos lisko nyt hyökkäisi, eikä Winderillä ollut mitään millä taistella vastaan.
"Se olen minä, Darius", Haltia jatkoi ääni pienesti väristen, olettaen ettei Lorythas aivan itsensä ollut nyt. Oli hän ennenkin nähnyt, kuinka puoliverinen antoi lohikäärme verelle ja vaistoille vallan ja käyttäytyi uhkaavasti. Tämän täytyi olla sitten se, mitä pahimmillaan tapahtuisi, jos Seyr tosissaan pedoksi heittäytyi. Kieltämättä tuo oli kunnioitusta herättävä, karu mutta omalla tavallaan myös kaunis näky. Ei Darius ennen ollut nähnyt tuollaista lohikäärmettä, mutta eipä hän muutenkaan liskoja pahemmin nähnyt. Paitsi nyt viimeisen vuoden aikana oli tullut nähtyä ehkä liikaakin...
"Lorythas pyydän", Toinen käsistä nousi varovaisesti kohden pedon kuonoa, kuitenkaan koskematta tuohon, ellei peto itse nojautunut lähemmäksi, "Lopeta, pyydän", Katse painui kohden maata, aivan kuin kumartavana eleenä, Dariuksen enää uskaltamatta edes katsoa tuota petoa.


// Semmoset kuumotukset että huhuhuh. AASAHHHKASJGKERJ SEINÄÄN HYPÄTÄÄN JA PÄRISTÄÄN MENEEN. Puista muuri joo, Heca sit kiljuu jos joku yrittää sienii tulla syömään. Kelaa nyt Heca siellä aidan päällä huutamassa ku joku pieni siili lähestyy. Ja hei. Hei kai Jaakko kasvattaa niissä kaadetuissa puissa kääpiä ::DD:D:D:::D //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron