Sivu 1/2

Madness is our new friend ||K-varotus

ViestiLähetetty: 11 Loka 2015, 00:16
Kirjoittaja Mori
Chloros

Muutamien viikkojen jälkeen, kun Chloros oli nauttinut kuolleen veljensä lihasta hyvällä ruokahalulla. Hänen käytöksensä oli muuttunut astetta vaarallisemmaksi. Heitä oli enää kaksi, mutta he eivät enää liikkuneet niin tiiviisti. Kuolema tuli ja meni ja ottaisi sen mitä halusi. Sellaista tämä julma elämä oli, jossa ihmissyöjällä ei oikeastaan ollut mitään kuin antaa ajatustensa pyöriä ihmsten kanssa leikkimisessä.
Ihmisten leikkimisestä puheen ollen Chloros oli juuri valinnut itselleen kohteen tai pikemminkin uhrin, joka näkisi viimeiset tuntinsa vihreitä hiuksia ja kirkuisi minkä suustaan päästäisi. Mies seisoi lähellä ihmisten aluetta, lähellä pelokkaita lampaita, jotka niin pelkäsivät taruolentojen kättä. Eikä Chloros aikaillut pelokkaan lampaan valikoimisessa.

Nuori, hyvä kuntoisen näköinen mies osui hänen silmäänsä. Ei liian lihava, eikä liian laiha, juuri sopivasti kaikkea. Joskus sitä sortui syömään hieman rasvaisempaa ihmistä. Melkein voisi kuvannollisesti verrata nykypäivän pikaruuan syömiseen. Siltä se juuri tuntui. Tosin, ilman sitä nautintoa rasvasta. Kun rasva oli suoraan lihassa kiinni ja sekin tiukilla, ei se oikein hyvältä maistunut.
Tämä hyvä kuntoinen mies käveli ilman huolen häivää talikon kanssa pelolle hieman tökkimään multaa, nostaakssen perunoita. Se oli sitten viimeinen liike, jonka mies tekisi, kun Chloros otti ensimmäisen askeleensa kohti uhriaan. Vihertukka liikkui nopeasti ja havannoi kuuloaistillaan, jos paikalla olisi silmin näkijöitä ei olisi kauaa, jos se olisi hänestä kiinni. Hän astu miehen viereen kuin haamuja. Mies säpsähtikin, kysyi oliko hänellä jotain kysyttävää ja miksi hänen hiuksensa olivat noin oudon väriset. Eikä aikaakaan, kun viherpää hiljensi miehen yhdellä nyrkin iskulla.

Seuraavaksi uhri oli raahattu nopeasti tai pikemminkin kannettu metsänreunan suojaan, pois katseilta ja kuulo etäisyyksiltä. Chloros otti tikarin ja vain tökki tikareita maahan yhdessä miehen vaatteiden kanssa. Uhri ei pääisis niin helposti pois ja kun mies virkoisi niin siitähän se hauskuus alkaisi. Niinhän se alkoikin heti miehen herättyä. "Hyvää huomenta." kuului kumea matala ääni maskin takaa. Chloros kiersi miehen käden puoleen ja yksitellen alkoi repiä miehen sormia irti ja vei ne maskinsa alle syöden ja nauttien miehen huudoista kuin sulosoinnuista.
Jokainen sormi oli lopulta revitty irti ja seuraavaksi oli vuorossa valkojen varpaan, jotka Chloros puri irti niellen kokonaisina, koska ei sen kummemmin perustanut varpaiden makua hyväksi. Luuta ja nahkaa ne enimmäkseen olivat. Mies värähti ja huudahti jokaisen varpaan kohdalla. Veren löyhkä oli voimakas ja samoin miehen himo haluta tätä ihanaa tilannetta lisää. Niinpä Chloros siirtyi varpaistamiehen yläkehoon. Tarttuen tuon olkaan ja murskaamalla sen helposti. Mies huusi, kun Chloros alkoi venyttämään murkatun olan ympärillä olevaa lihaa ja ihoa. Hän pyrki sen repimiseen. Pian irtoainen käsivarsi roikkui hänen kädessään ja sitä mies iloisesti riiputti uhrinsa naaman edessä. Hän poisti maskin ja söi käden. Rauhassa ja aina välillä nauraen kuunnellessaan miehen hengitystä ja tuntiessaan tuon kauhun häntä kohtaan.

Leikkiminen ruuan kanssa ei tietenkään ollut suvaittavaa. Jiten siirryttiin itseaterioimiseen hiema laajemmalta kannalta. Käsi työnnettiin rintakehästä sisään ja kaivetiin ulos toinen munuainen. Kyllä ihminen pärjäisi yhdelläkin. Ainakin sen aikaa, että ihmissyöjä saisi ruokailu viihteensä. Tarkoitus oli pitää mies mahdollisimman pitkään elossa, mutta ennen pitkään tuo kuolisi veren hukkaan. Ruokailu jatkui äänekkäästi ja sotkuisesti.

//Aksu, toista hullua tänne kaivattaisiin.

Re: Madness is our new friend ||K-varotus

ViestiLähetetty: 11 Loka 2015, 19:03
Kirjoittaja Aksutar
Hans Black


Tuttuun tapaansa hämärän lähestyessä velho oli lähtenyt liikkeelle. Tai no, hän oli jo palailemassa reissustaan. Kerta kerrankin oli ollut päivä vailla tekemistä hovissa, oli Black päättänyt poistua kaupungin muurien sisältä ja suunnannut metsään etsimään yrttejä. Pakko se itse oli käydä, ei hän viitsinyt lähettää Ednaa asialle ja hovista ei löytynyt yhtäkään juoksupoikaa, joka olisi pätevästi osannut etsiä kaiken tarvitseman metsästä - sitä paitsi metsä oli yhä kovin vaarallinen paikka kokemattomille.
Teki se kuitenkin myös hyvää välillä päästä pois hovista. Vaikka viime kuukaudet olivat olleet ihan mukavia, nyt kun velho puolisonsa kanssa lapsenkin oli vihdoin saanut, kaipasi erakoitunut luonne silti sitä omaa aikaansa. Hovin sotkut ja suhdesolmut kävivät rasittamaan itse kunkin mieltä, joten pieni hengähdystauko moisesta sirkuksesta oli enemmän kuin tervetullut. Metsään päästyään ei velho pitänytkään mitään kiirettä palaamisen suhteen, viettäen mielellään sen koko päivän omissa oloissaan.

Mutta, lopulta koitti kuitenkin hetki jolloin oli parasta alkaa suunnata takaisin kohti linnaa. Tuttuun tapaansa kokomustaan pukeutunut huppupää lähti askeltamaan hiljaisempia polkuja kohden kotia. Kovin hiljaisena ne polut eivät kuitenkaan pysyneet, kun kaukaisuudesta alkoi kantautua kirjaimellisia tuskan huutoja. Huutoja, joihin myös silkkaa kauhua sekoittui. Kyllähän mielipuoli moisen huudon osasi tunnistaa, joskin oliko se sitten hänen asiansa tuohon puuttua? Ei oikeastaan, mutta syystä tai toisesta askel kääntyi äänien suuntaan uteliaisuuden viedessä voiton. Joku selvästi oli pulassa, harmi vain uhrille ettei velhoa kiinnostanut mokomaa pelastaa. Silti hän halusi nähdä, mitä oli tekeillä. Ja kieltämättä ne tuskanhuudot olivat kuin sulosointuja hullulle mielelle, joka jo silmiä valmiiksi kävi kastanjanruskeasta kirkkaan punaisiksi värjäämään.

Kävely vaihtui leijumiseksi ja leijuminen lopulta nopeaksi paikasta toiseen siirtymiseksi, mustan, varjomaisen olennon liikkuessa lähemmäksi puiden oksistojen lomassa. Jääden lopulta suuren tammen vankalle oksalle kyykkimään, katsellen alas tuohon petoon joka saalistaan niin kovin erikoisesti raateli.
Peto tuo oli. Peto, joka ei niin eläimelliseltä näyttänyt. Tosin, ei tuo eläin olisi muutenkaan ollut. Eläimet eivät nauttineet tappamisesta tuolla tavalla, mitä tämä humanoidi näytti nauttivan. Vain kiero, inhimillinen mieli kykeni toisen tuskasta nauttimaan tuolla tasolla. Ja sekös velhon mielenkiinnon herätti, kaljupäisen katsellessa varjoista hiljaa kuinka maskikasvoinen viherpehko kävi toisen raajan irti repimään ja syömään tuon nähden. Nyt uhri oli jo niin suurissa tuskissa ja shokissa, ettei ääntäkään enää lähtenyt. Kyllä tuo pian kuolisi - mutta selvästikään tuolla kannibaalilla ei ollut aikeitakaan helpottaa toisen tuskaa edes viime metreillä.
Se alati laajemmalle leviävä veren suolaisenrautainen katku sai mielipuolen virnuilemaan itsekseen. Oli siitä jo tovi, kun velho verta oli juonut, joten nyt kun moisen vain haistoi alkoi vampyyri veri suonissa muistuttamaan siitä tarpeesta juoda tuota elämän eliksiiriä.

"Kuinka rumaa leikkiä ruualla tuolla tavalla. Eikö äiti opettanut ruokatapoja?", Viimein sivusta seuraillut varjo kävi suunsa avaamaan, puhuen niin kuuluvasti että varmasti tuo viherpäinen hänet kuuli - ellei sitten kuuro ollut.
"Vai söitkö kenties äitisikin?", Virnuileva velho jatkoi, päätään kallistaen, oksalla yhä kykkien. Ei hän todellakaan aikonut alas tulla, saatikka lähelle mennä, vaikka tuosta humanoidista kiinnostunut olikin. Selvästi mokomalla oli fyysistä voimaa, joten käsien ulottuville ei kannattanut eksyä - parempi vain pysyä kaukana.


// Hullujen halvat huvit alkakoot //

Re: Madness is our new friend ||K-varotus

ViestiLähetetty: 11 Loka 2015, 20:48
Kirjoittaja Mori
Uhrin hiljentyessä vain sätkiäkseen jokaisen lihapalan repeytyessä irti muusta ruumiista sai viherpää nauttia ruuastaan kaikessa rauhassa. Ilmakehään oli kuitenkin leijaillut aivan uusi haju, voimakas ja erilainen kuin ihmisen haju. Chloros erotti sen selvästi, vaikka yleensä voimakkaan hajun pitäisi peittää kaikki muut hajut ylleen. Silti viherpää tunsi toisen henkilön läsnäolon ja olemuksen takanaan, ylhäällä. Oikeastaan hän tiedosti myös sen, ettei tämä ollut hänen veljensä. Livius puhui tai antoi telepaattisen viestin hänelle, mutta tämä mies ei. Mistä hän tiedosti että tämä oli mies? Noh ruumiin rakenne oli miehen ja samoin tuon hengityksestä ilmenevä matala ääni.
Chloros jatkoi vain ruokailuaan, kunnes uhri oli kuollut veren hukkaan ja elimiensä puutteellisuuteen. Lopulta tulija päätti avata suunsa, josta Chloros ei hätkähtänyt vaan tuntui keskittyneesti riipivän uhrinsa kylkiluilta lihaa irti. Kun miehen matala ääni mainitsi oliko hän syönyt oman äitinsäkin sai tuo vastaukseksi vain kolkon naurun. Hän nauroi ja antoi päänsä loksahtaa kohti puita, vaikka mitään nähnyt. Tietenkään, puoli sokea kun oli. Hänen suun ympäryksensä oli verta täynnä ja hän oli juuri viimeistellyt kylkiluiden lihat. "Tietenkin, mitä luulet?" ei tietenkään. Chloros mitään vanhemmistaan muistanut. Ensimmäiset muistot olivat kaltereita.

Toki sitä oli tultu syötyä oma veli, mutta ei äitiä, kerta periaatteessa ei omannut sellaista. Chloros repi hieman lihaa lisää ja mussuttli sitä siinä ilman minkäänlaista kiinnostusta tulijaan. Tosin hän nuuhkaisi kerran ja keskittyneesti yläilmaa. "Tulitko hakemaan jotakin täältä?" Chloros kysyi vain nauraen ja repien ihmisen pään irti kehosta juoden verta, mitä siitä valui. Pää näytti lasilta, jolta mies kaatoi rauhallisesti verta suuhunsa. Veren rautainen maku maistui taivaalliselta ja ihmissyöjä jatkoi ruokailuaan.
Katselu alkoi kuitenkin ottaa hieman päähän. "Tuletko hakemaan sitä mitä halusit vai etkö uskalla?" hän sanoi kierosti ja nousi pystyyn päättömän ihmisen ruhjon päältä. Hän asetti mustan maskinsa verisille kasvoilleen ja pyyhki vain verisiä käsiään hieman kaapuunsa. Ihmisestä tosiaan oli jäljellä nää nahkaa, luuta ja hieman jalkojen lihaa. Muun Chloros oli viimeistellyt, tosin suolisto oli vain revitty irti ja heitelty minne sattui. Siitä ei olisi ruuaksi, kerta ihminen oli juuri syönyt ja vanhaa löytyi alempaa.

Chloros ei aikaillut, hän liikkui hetkellisesti jalalta toiselle, kun äkisiti hän oli puussa ja hyppäsi kaljun viereen. "Mitä tulit hakemaan." hän kuiskasi ja naurahti vain ivallisesti siihen. Sitten hän hyppäsi alas kuin trapetsitaitelija ja laskeutui maahan joustavasti sekä pehmeästi. Hän käveli ruhon luokse mietti mitä voisi viedä Liviukselle tuliaiseksi.

//Kyllä! Tästä alkaa hulludisco :333

Re: Madness is our new friend ||K-varotus

ViestiLähetetty: 20 Loka 2015, 23:49
Kirjoittaja Aksutar
Seth kävi naurahtamaan huvittuneena viherpään lähtiessä hänen sanailuunsa mukaan. Siitä ei tietenkään voinut olla varma, oliko tuo oikeasti syönyt äitinsä - juuri tällä hetkellä velho ei pitänyt sitäkään mahdottomuutena.
Päätään kallistellen toinen mielipuoli seuraili yhä oksalta tuota ruokailua, joka omalla hurmeisella tavallaan jopa kiehtoi miestä. Ei hän koskaan noin raa'aksi käynyt uhrien kanssa, mutta kieltämättä oli kerran jos toisenkin harkinnut - ja nyt kun näki jonkun toteuttavan moista kamalaa unelmaa, ei Seth voinut kuin ihailla tämän "taiteilijan" työtä. Ja voi kuinka kaunista se olikaan. Harmi, ettei tätä saanut todistaa heti alkusoinnuista lähtien. Siinä samalla toista katsellessa ne valkeat, pitkät hapset kävivät puskemaan esiin päästä, indikoiden sitä että Hans todellakin oli poistunut tiedottomuuteen, siinä missä se hullu puoli otti jälleen täysin vallan. Tosin, eihän tämä uusi tuttavuus sitä tiennyt.

"Ehkä tulin, ehkä en", Kuului hymisevän huvittunut lurittelu oksalta, velhon nojautuessa jopa luonnottomaan kulmaan oksalla - tosin ei hän sieltä tippuisi, kiitos levitaatio kykynsä.
Mitä tuli kysymykseen uskaltamisen suhteen, Seth vain virnuili korkean kauluksensa takana. Yllyttikö tuo hullu häntä? Siltä se vaikutti. Tosin, siinä missä viherpää ei näyttänyt tätä tunkeilijaa pelkäävän, ei Seth näyttänyt mitään pelkäämisen merkkejä toisen suhteen. Häntä huvitti, suunnattomasti, toisen uho jonka saattoi suorastaan aistia. Ei sillä, selvästikään velho ei ollut tekemisissä minkään toistaitoisen idiootin kanssa!
Terävä, punainen katse siirtyi heti siihen vierelle tulleen viherpään puoleen, tuo kun ilmestyi tyhjästä oksalle hänen rinnalleen. Sillä samalla sekunnilla oli Seth valmis itse siirtymään kauemmas toisesta, ennen kuin tuo ehtimättä edes koskea häneen - mutta moiselle ei ollut tarvetta. Sen sijaan valkohapsinen kävi myhäilemään ja lopulta naurahtelemaan ääneen toisen tempauksen myötä, käyden samalla entistä enemmän nojaamaan luonnottomaan kulmaan puun oksalla, pian seistenkin ylösalaisin oksan alapuolella, katsellen tuota alas hypähtänyttä muukalaista. Jälleen kerran ne pitkät hiukset, sekä musta viitta näyttivät olevan ainoat jotka tottelivat painovoimaa ja valahtivat kohden maankamaraa, siinä missä muut vaatteet pysyivät nätisti velhon mukaisesti ylösalaisin, aivan kuin se olisi ollut normaaliakin.

"Ehkä en tullut hakemaan mitään. Ehkä satuin vain paikalle", Seth kävi kujertelemaan ylösalaisin seistessään, "Tai ehkä tulin hakemaan juuri sinua", velho jatkoi, käyden kohottamaan toista kättään ja napsautti sormiaan, jonka johdosta se syöty raato jota toinen oli tutkinut roihahti varoittamatta ilmiliekkeihin, palaen yllättävänkin nopeasti karrelle ja muuttuen pelkäksi hehkuvaksi hiilikasaksi. Siitä ruhosta ei ollut enää mitään muuta jäljellä, kuin hiljalleen hiipuvia kekäleitä.
"Sinä nimittäin saatat olla juuri sitä, mitä tarvitsen", Velho myhäili, samalla levitellen käsiään sivuilleen - näyttäen näin siluettinsa kera ylösalaisin käännetyltä krusifiksilta, "Meitä hulluja kun on niin harvassa. Meidänhän pitäisi pitää yhtä!", valkohapsinen jatkoi nauraen, samalla kun sytytti itsensä ilmiliekkeihin. Ne liekit eivät kuitenkaan levinneet itse velhosta pidemmälle, mutta totta vie polttivat kuin pahinkin helvetinliekki, jos joku nyt velhoon päättäisi omine lupineen koskea.


// kyllä! Mun piti piirtää sulle hieno pikkuanimaatio gif tästä "hulludiscosta" mut en mä sit koskaan saanu aikaseks, ehkä sit kohta. MUT SAIN SENTÄÄN VASTATTUA TÄNNE AKJDAW ANTEEKS KESTO D: //

Re: Madness is our new friend ||K-varotus

ViestiLähetetty: 21 Loka 2015, 09:15
Kirjoittaja Mori
Vieras kävi leikkimään lepakkoa valkeine hiuksineen ja riippuvine viittoineen, joita Chloros ei nyt valitettavasti vain nähnyt. Hän havaitsi kyllä asenon muutoksen ja sen, ettei tuo ollut enää isään kykkimis asenossa vaan enemmäkin oli ylösalaisin. Eivätkä vieraan miehen sanat antaneet yhtään pätevää syytä toisen tulolle, mutta tosisaalta sanoista sai pieniä vihjeitä toisen uteliaisuudesta, jonka mies meninkin sitten paljastamaan. Ehkä tuo halusi hänet. Chloros hymähti siihen huvittuneena, joka yltyi halpamaiseksi nauramiseksi. "Minut?" hän kysyi ja jatkoi nauruaan. Kukaan ei halunnut häntä, ellei halunnut leikkiä hänen peliään.
Samalla kuului napautus takana, kun äkisti koko jäljelle jäänyt ruumis leimahti ilmaliekkeihin. Tätä varoamatta Chloros seisoi ruumiin vieressä, joiden kuumaat liekit nuolivat ruumista viimeiseen tuhkan henkäykseen saakka. "Mielenkiintoista." Chloros naurahti, mutta ei oikeasti kuulostanut tippakaan vakuuttuneelta. Hän oli saanut vain tietää toisesta sen, että näemmä oli magian tai taikuuden käyttäjä. Hiipuvat kekäleet toivat mukanaan vieran seuraavat sanat, jotka kohottivat Chloroksen pieniksi jääneitä kulmakarvoja. Meitä hulluja kun on niin harvassa. Meidänhän pitäisi pitää yhtä! Pitää yhtä? Hullujen? Chloros nauroi taas, hän ei voinut kuin nauraa koko asialle. "Minä en ole kiinnostunut tekemään suhteita." hän myhäili ja kääntyi hetken päästä pää ylösalaisin olevaan henkilöön.

Ilmassa leijui palaneen lihan haju ja nyt siihen liittyi toinen haju, joka tuli siitä, kun jokin asia paloi. Taasko se poltti jotain? Chloros ajatteli, mutta tunsi kuinka yläilmoissa oli jonkin asten lämpöä tuloillaan. Oliko toinen laittanut itsensä juuri palamaan? Hän virnisti maskinsa alta ja odotti hetken. Hän ei harkinnut kauaa aikeitaan, kun hän asteli kaikessa rauhassa palavan henkilön alle. "Mitä minussa muka on, jota tarvitset?" Chloros kysyi viattomasti, mutta äänessä oli ripaus vaarallisuuden tunnetta. Eihän suostuisi ehtoihin, jos häneltä itseltään kysyttiin. Mitä hän muka tästä muutenkaan hyötyisi. Muutamalla isollamma loikalla ihmissyöjä oli auttanut itsensä taas oksalle, jonka alapuolella vieras seisoi. Hän kyykistyi alemmas ja kuiskasi kaikuvan äänensä saattelemana. "Mitä minä hyödyn tästä? Hmmm?"
Samaan aikaan hän veti kettingin esiin ja myhäili maskinsa alta. Ei antautumista ennen leikkiä. "Siitä kehosta olisi vielä jäänyt hieman... Tiedätkö kuinka työlästä on odotella ihmisiä? Hmmm?" hän kysyi ja heilutteli kettinkiään, kun vieraan kehosta lähtevät liekit nuolivat hänen saappaitensa pohjia. Suoranaisesti Chloros yllytti ja haastoi, hänellä ei ollut mitään menetettävää ja hän kaipasi uutta leikki kaveria.

Taikuudesta viis, olihan toisella muutamia etuja hihassaan, mutta oli ihmissyöjä nähnyt energia-ammukset ja muodon muutokset. Hän tiesi taikuuden voiman ja tiesi mihin oli ryhtymässä. Tietenkään tämä henkilö, joka nyt iloisesti vain paloi. Ei lukeutunut niihin helppoihin leikkikavereihin, eikö helpoutta mies tullut hakemaankaan. "Minä niin vihaan suhteita." hän kuiski lähinnä itselleen mielipuolisesti. Kuiskiminen oli loppunut ja samoin kettingin pyörittely, kun äkisti ihmissyöjä yritti heittää toista tikareilla kaapunsa alta ja hyppäsi itse alas heittäen miestä kohti vähän lisää. "Sinun pitää ansaita, mitä haluat? Eikö niin? Hmm?" hän nauroi ja huudahti samalla.
Mitä toinen oli koskaan luulutkaan hänestä, niin kaipa tuo ymmärsi, että joskus psykopaatin kunnioitus piti ansaita ja sehän ei ollut helppoa? Eihän?
"Raahaa se ahterisi tänne alas, vai pelottaako sinua?" Chloros kysyi kuulostaen jo leikistään innostuneelta. Hän nauraisi loppuun saakka. Oli miten oli.

//AFDJKFUK Ei se mitään, emmä pitkään ehtinyt itkeä sun perään :DDDD OMG GIF HULLUSTA DISCOSTA XDDD Noh, sitä odotellessa! Onnistuit ainakin tulemaan tänne saakka :'DDD

Re: Madness is our new friend ||K-varotus

ViestiLähetetty: 30 Marras 2015, 00:31
Kirjoittaja Aksutar
Teatraalisen yliampuvasti mielipuoli kävi huuliaan mutristamaan, kun viherpää kävi kertomaan, ettei ollut kiinnostunut tekemään suhteita. Kuinka tylsää - mutta toisaalta ymmärrettävää. Eihän velhokaan ylimääräisiä suhteita jaksanut ja karsikin kovin tehokkaasti kaikki "turhat" henkilöt elämästään. Mutta tämä suhde ei olisi ollut turha. Ei millään tavalla. Tarkkaavaisesti punainen katse seurasi, kuinka maskikasvoinen kävi astelemaan suoraan alapuolelle. Ei tuo ainakaan pienestä säikkynyt, hienoa! Mutta siinä missä tuo ei vaikuttanut pelkäävän velhoa, ei velhokaan katsonut toista minkäänlaisena uhkana. Totta kai jopa mielipuolinen oli varuillaan, valmiina vetäytymään kauemmas jos toinen päälle yritti, mutta juuri nyt velho vaikutti turhankin rauhalliselta.
"Mitä sinussa on? Etköhän itsekin tiedä sen", Velho virnuili vastaten kovinkin epämääräisesti toisen kysymyksiin, "Olet uniikki. Vailla vertaa. Mielenkiintoinen, brutaali, säälimätön - taiteilija suorastaan".
"Ja mitä sinä hyötyisit? Saisit pitää henkesi - sen verran ainakin. Ja jos osaat leikkiä näitä leikkejä, emmeköhän me pääse myös kunnon yhteissäveleen jos vain kuuntelisit", Seth naurahti.

Katse seurasi jälleen kuinka tuo viherpää kävi hyppäämään oksalle, velhon ylle. Toista kulmaansa kohottaen Seth seuraili, kuinka tuo ei näyttänyt välittävän kuumasta ilmasta joka ylös väreili, mutta mikäli tuo kauan aikoi elävän kokon yllä seistä, tulisi tukalammat paikat.
"Ihmisten metsästäminen on harvinaisen helppoa, jos osaa vain hommansa - tosin sinun näköisenä ei niin vain marssitakaan ihmisten ilmoille vaanimaan, vai?", Velho tuhahti, tuntematta minkäänlaisia omantunnontuskia siitä, että oli toisen aterianloput tuhlannut ja polttanut savuna ilmaan. Hankkikoot uuden saaliin, jos vielä nälkäiseksi jäi.
Pää kallistui pienesti toisen kuiskiessa itsekseen, ennen kuin mokoma ketjunheiluttelija päätti hyökätä. Sillä samalla sekunnilla kun ensimmäinen tikari lennähti kohti, väisti Seth ja katosi näkyvistä, ilmestyen toiselle oksalle hieman kauempana. Kadoten kuitenkin uudestaan lähes saman tien, ilmestyen jälleen lähemmäksi, uudelle oksalle kyykkimään. Pysyen siinä, kun toinen suunsa kävi avaamaan jälleen.
"Joskus haluamansa pitää ottaa vain väkisin, eikö?", Kuului vastaus toisen kysymyksiin, Sethin kyllä ymmärtäen millaista peliä tuo halusi pelata. Totta kai hän oli mukana, mikäli toinen tämän nyt aloitti - oli tämäkin vaihtelua siihen hovin tylsän puuduttavaan arkeen.

"Pelottaako minua? Älähän nyt viitsi, maskikasvoinen ystävä. Minä en sinua pelkäisi unissanikaan - et voi tehdä minulle mitään mitä pelkäisit. Saatat raadella ja syödä sisuskaluni kun vielä elossa olen, sikäli mikäli minut edes alas saisit. Mutta se ei minua pelota. Fyysinen kipu ei minua pelota - kuolema ei minua pelota. Joten älä luule itsestäsi liikoja, poika", Seth naureskeli huvittuneena kuin vanha eno, joka veljenpoikansa toilailuista olisi kovinkin huvittunut ollut.
"Ja miksi minä alas tulisin, kun yllän täältäkin?", Velho väläytti nopean virneen, ennen kuin toisen kätensä kohotti nopeasti ja sillä samalla sekunnilla maasta, maskikasvoisen miehen jaloista nousi ylös veitsenteräviä, mustia, maagisia seipäitä. Seipäät seurasivat miehen jokaista askelta, pyrkien viiltämään tuon jalkoja ja kylkiä auki - jopa seivästämään mokoman niille sijoilleen, jos viherpää ei varovaiseksi ruvennut!
Siinä samalla Seth kävi napsauttamaan toisen kätensä sormia, jonka myötä maahan roihahti liekit, jotka saartoivat viherpäisen friikin pieneltä alueelta, täten rajoittaen tuon mahdollisuutta perääntyä - ainakin näin maata pitkin - ellei tuo halunnut itseään liekkeihin tuikata.
"Olisi vain parempi luovuttaa", Seth huusi humisevien liekkien ylitse, "En haluaisi sinua puolikuolleeksi runnoa - saatikka kirota", Vaikka puhuikin, Seth ei lopettanut hyökkäyksiään. Ne mustat seipäät kohosivat yhä terävästi maasta, antamatta hetkenkään rauhaa toiselle, liekehtivän velhon valmistautuessa tulisempaankin taisteluun, mikäli toinen ei ymmärtänyt omaa parastaan.


// AWEGKJRHAWFAW Melkein en häpeä kun taas kesti näin perkeleesti. en vieläkään saanu hulludisco gifiä tehtyä yyy. Ehkä vielä joskus //

Re: Madness is our new friend ||K-varotus

ViestiLähetetty: 30 Marras 2015, 16:37
Kirjoittaja Mori
Chloros nauroi itsetyydytyksessään, kun toinen oki hänen leikkeihinsä lähtenyt mukaan. Toisen sanat kuolemasta saivat viherpään pärskähtämään. "Sitten olemme samanlaiset." Hän totesi. Fyysinen kipu, toinen oli sanonut. Chloros ei tiennyt mitä toinen sillä tarkoitti. Hän ei tuntenut kipua. Hän ei tiennyt mitä se oli, joten miksi hän pelkäisi sellaista. Hän ei pelännyt edes henkistä kipua, hänet oli pirstottu jo puiselle pöydälle niin monta kertaa, ettei häntä kiinnostanut, kuka satutti ja ketä sattui. Oli ihme, että hän vielä pystyin pitämään itsensä kasassa, että pirstoutuisi tuhansiksi eri persooniksi.
Velholla ei ollut aikomustakaan tulla alas, kerta ylettyisi sieltäkin asti. Niimpä niin, se oli sitä taikuutta. Maa tärähti ja Chloros tunsi havaintokykynsä muuttuvan kirkumista muistuttavaksi. Se huusi, että jalat lähtivät. Seipäät pirstoivat hänen jalkansa siihen paikkaan, mennen läpi ylös ilmaan, jolloin viherpää odotti seipäitä. Hän tunsi pienen asian, kuten ärtymyksen takaraivossaan kolkuttamassa, että magia oli ärsyttävää. Se oli silkkaa laiskoille suunnattua huvia.

Seipäät iskivät, mutta Chloros ei suostunut edes väistämään, ne viilsivät ja seivästivät hänen raajojaan. Ilmaan alkoi kaikua kolkkoa naurua. "Lisää! Näytä lisää!" Hän huusi ja repi itsensä vapaaksi seipäistä. Se repi hänen lihaansa, mutta heti kun hän oli päässyt irti niistä, iho, liha ja luut korjaantuivat. Veri jäi vain muistoksi vanhoista haavoista. "Näytä minulle lisää. Kerro minulle kivusta!" Chloros huusi ja hyppeli seipäiden seassa. Hän väisti niitä, kun liekit leimahtivat ja jokin haisi vain kovin tunkkaiselta. Liekit polttivat maaperää ja sulkivat hänet tilaan, kuin villieläimen.
Hän ei avannut vieläkään näkökykyään, jotta saattaisi miettiä mihin puskaan hyppäisi seivästä ja tulimerta karkuun. Miehen ääni kaikui hänen ylleen ja pyysi vain luovuttamaan. "Vain silloin, kun saat minut tuntemaan jotakin parempaa. Herätä minut eloon, ole niin kiltti ja tee minusta elävä." Chloros alkoi supista nauraen ja liikkui nopeasti seipäiden yrittäessä tehdä hänestä reikäjuustoa.

Tuli ei tuntunut miltään, joten Chloros sukelsi, hän juoksi niin nopeasti ja hyppäsi liekkien yli. Toki häneen tarttui tulta, joka poltti ja savusti häntä kuin viimeistä päivää. Hän repi silloin vain kaapunsa irti ja sammutti liekit kasvoiltaan, niiden palautuessa normaaleiksi. Hän hylkäsi kaapunsa ja lähti juoksemaan nopeasti, jos maasta nousi seipäitä, miksei hän sotten vain noussut ylemmäs?
Chloros kyllä mietti sitä vaihtoehtoa, että puihin nouseminen saattaisi helpottaa työtä, mutta olisiko se ollenkaan viisasta. "Sinä et saa minusta puolikuollutta edes silloin, kun olen jo toisella puolella." Chloros naureskeli ja sai lopulta seipään suoraan vatsaansa. Se lävisti hänen suolistonsa, mutta ei osunut minnekään fataaleihin osiin, kuten munuaisiin tai sitä ylemmäs. Ehkä se hipaisi niitä tervehdykseksi, mutta siihen Chloros jäi. Hän oli seivästetty ja silti hän jaksoi nauraa vain kokoajatukselle. Hän tiesi, milloin oli hävinnyt pelinsä, ei hän tyhmä ollut.

"Ahahahahaha!" Hän nosti hitaasti toisen kätensä kasvoilleen ja hytkyi huvittuneena. "Olkoon, sinä voitit. Kuinka voin olla avuksenne? Oi suuri velhoutenne." Chloros hymisi ja tarttui sillä välin seipääseen. Hän ei pystynyt näemmä katkaisemaan sitä helpolla tavalla. Se ei ollut yhtä helppo kuin ihmisten luut, joten Chloroksen oli tosiaan kuuneltava tuota mustaa möykkyä. Lisäksi, Chloros avasi näkevän silmänsä ja tuntui kuin tikkaukset olisivat tehneet hidasta ääntä, kun liha repi itseään ja kiristyi, tiputellen verta. "Jaaa, ai tuolta sinä näytät." Ihmissyöjä tuumasi ja liikutti violettia silmäänsä ympärilleen kaikessa rauhassa.
Hänen maskinsa alta valui hitaasti verta ja samoin vatsan tienoilta, sillä vatsan alue ei päässyt seipään takia kuroutumaan kiinni ja uusiutumaan. Hän siis tekisi joko hyvin hitan kuivumis kuoleman tähän tai lähtisi repimään itseään ylös päin.

//AHDMFUSKFNDURRRRRRRRRRR! Ei hätää, ei haittaa mun elämääni. Ja hulludiscollla ei ole myöskään kiirettä! Aksu sä onnistut kyllä luomaan sen joskus... Muahhahana

Re: Madness is our new friend ||K-varotus

ViestiLähetetty: 30 Joulu 2015, 13:19
Kirjoittaja Aksutar
Voi kuinka se oli kaunista! Toinen ei välittänyt kivusta, ei ruhjeista, ei mahdollisesta hengenvaarasta! Eikä tuohon näyttänyt fyysiset jäljet jäävänkään pitkäksi aikaa! Viherpehko regeneroi kehonsa kuntoon sitä mukaa mitä sitä rikottiinkin. Se oli kiehtovaa, eikä Seth voinut kuin seurata tuota kaunista kuolemantanssia sivummalta, itsekseen hymisten ja naureskellen. Varsinkin tuolla friikillä näytti olevan hauskaa ja sekös vain innosti velhoa entisestään. Tuohan oli seinähullu - vähän niin kuin hän! Voi mitä Seth olisikaan ollut valmis antamaan, kyetäkseen samanlaiseen kehonkorjaukseen ja kivuttomuuteen. Tai no, osasihan hän saattaa itsensä transsitilaan jossa ei minkäänlaista kipua tuntenut, mutta toisin kuin tuo hullu, ei velho kestänyt moista rökitystä pitkään. Hän kuolisi viimeistään verenhukkaan, mikä ei näyttänyt tuolla perkeleelle olevan ongelma. Ei ainakaan vielä. Pahahan se oli lähteä arvioimaan mokoman rajoja ja kykyjä, kun ei edes tiennyt mikä tuo kummajainen oli olevinaan. Se selviäisi vain kysymällä... tai tutkimalla. Varmaa oli, ettei tuo demoni ollut, sen velho olisi pystynyt aistimaan kyllä.

Edes tuli ei näyttänyt pidättelevän hullua, joskin liekeistä tuo hankkiutui nopeasti eroon. Ilmeisesti jos tuli olisi saanut pitkäänkin polttaa kehoa, olisi käynyt huonommin. Loogista... Tuo oli siis tiettyyn pisteeseen asti tuhoutumaton? Kuinka mielenkiintoista. Seth halusi löytää ne rajat, missä toinen murtuisi, mutta tällaisen kohteen kanssa se saattoi olla jopa mahdoton tehtävä. Ei tuo ilmeisesti tuntenut kipua saatikka sitten pelännyt sitä, kaiken lisäksi hulluilla oli tapana olla erakoita ja mieleltään häiriintyneitä, joten noiden toisenlainen pelottelu ja kidutus oli yhtälailla turhan kanssa.
Se show ei kuitenkaan loputtomiin jatkunut, kun yksi näistä maagisista seipäistä kävi lävistämään viherpään keskiruumiin. Siihen sijoilleen toinen myös jäi, mutta ei todellakaan rauhoittunut. Velhon ilme kävi kirkastumaan hullun myöntäessä tappionsa, joskin se saattoi olla vain bluffausta. Päätään kallistellen Seth katseli vielä kauempaa kuinka mokoma tikatun silmänsä kävi avaamaan, ilmaisten nyt vasta näkevänsä kunnolla. Eipä velho ennen moiseen ollut kiinnittänyt huomiota - ettei toinen nähnyt varsinaisesti, ilmeisesti - mutta tulipa sekin nyt selväksi.

"Nytkö jo luovutat?", Seth kävi lopulta naureskelemaan, samalla kun tipahti alas maahan, liekkinsä sammuttaen, "Minä kun vasta lämmittelin - seuraavaksi olisin kokeillut, miten pärjäät kirousten kanssa!".
"Mutta ehkä ei kannata huvitella liikaa", Punasilmäinen jatkoi, kävellessään lähemmäksi. Vaikka lähelle tuli, oli tuo silti varuillaan, valmiina siirtymään silmänräpäyksessä kauemmas magian avulla, jos viherpää yhtään hyökkääviä eleitä teki. Hän kun oli velho, ei hän pärjännyt lähitaistelussa.
"Tahdon sinusta kontaktin", Seth aloitti lopulta suoraan, pysähtyen parin metrin päähän viherpäästä. Sitä seivästä ei vielä haihdutettu mihinkään, roikkukoot nyt siinä vielä ja kuunnelkoot velhon ehdotuksen.

"Tarvitsen jonkun, joka tekee likaisen työn puolestani - minulla ei ole varaa jäädä kiinni tihutöistä, saatikka matkata kovin... epäilyttäviin paikkoihin. Minulla on maineeni, kulissini mitä pitää pystyssä ja jos ne kaatuvat, menetän aivan liikaa omaan makuuni", Valkohapsi kertoi sormiaan naksutellessa, "Toisin sanottuna sinä murhaat pyytämäni kohteen ja tuot tarvitsemat raaka-aineet minulle. Vastapalvelukseksi saat pitää henkesi ja kenties jotain palkkaa, mitä ikinä kaltaisesi taiteilija nyt työstään vaatisikaan".
"Yksinkertaista, eikö? Kaltaistemme nerojen ei pitäisi toisiaan vastaan ryhmittäytyä... Tehdään yhteistyötä, niin kaikilla on hauskempaa - paitsi niillä jotka meitä vastaan asettuvat, eikö?", Viimeisten sanojen myötä se seiväs toisen kropasta kävi haihtumaan kuin tuhka tuuleen, päästäen viherpäisen vapaaksi siitä epämukavasta tilanteesta - korjatkoon nyt itsensä ennen kuin pahempaan tilaan päätyisi.


// AAAWLKJKGHSAAEG. Mutta kun hulludisco. Sain mä jo alotettua toissa päivänä doodlet siitä, kyllä mä kohta isken sen tänne //

Re: Madness is our new friend ||K-varotus

ViestiLähetetty: 31 Joulu 2015, 12:47
Kirjoittaja Mori
Violetti silmä tuntui liikkuvan vääjämättä. Se vavahteli, tuijotti eri pisteisiin ikään kuin ei osannut valita mitä mustaa kohtaa velhossa katsoisi, kun tuon liekit katosivat. Toinen nauroi ja kysyi oliko hän luovuttanut jo nyt. Chloros avasi kätensä, ikään kuin kumartaen toiselle ja maskinsa suojissa hymyili leveästi. "Toki, jos hera niin tahtoo." Hän sanoi hieman ivallisesti, tietysti hän voisi repiä itsensä katki tässä kohtaa. Seiväs oli muutenkin lävistänyt hänen suolistonsa, joten ei sillä ollut niin väliä. Toisaalta jompukumpi tai molemmat munuaiset saattoivat lähteä mukana, joka hankaloitti asiaa. Ei hän tyhmä ollut, mutta asia vain oli niin, että riskejä piti ajatella, vaikka kuinka mielen vikainen oli.
Velho totesi, että olisi seuraavaksi langettanut kirouksen. Leikkinyt hänellä, kuten hän oli leikkinyt saaliillaan ja toisella. Chloros nauroi, hän oli huvittunut koko jutusta. Kirouksen selkään saaminen tuntui typerltä. Mikään, mikä aiheuttaisi tuskaa tavalliselle tallaajalle, oli hänelle vain naurua ja huvittunutta leikkiä. Jos hänet kirottiin siihenkin, ettei hän kyennyt syömään enää mitään niin siihenkin hän vain nauraisi. Antaisi Liviuksen syödä itsensä ja he olisivat kaikki kolme taas yhdessä. Heidät oli kerran erotettu ja pian he olisivat taas yksi ja sama. Velho käveli lähmäksi ja tuon ryppyiset kasvot ja kaljuus hahmottuivat paremmin Chloroksen verkkokalvolle. Tämä totesi, ettei kannattanut aina huvitella liikaa. Niin kai, kerta vanha ja viisas sanoi niin.

Velho toi ilmi, että halusi hänestä kontaktin. Chloros pyrskähti ja nauroi taas. "Minusta?" Hän kysyi ivallisesti ja risti kätensä vasten seivästä ja tuijotti toista. Selkeästi toinen tarvitsi itselleen jonkun, joka tekisi likaiset työt tämän puolesta. "Ja miksi luulet, että suostuisin?" Chloros kysyi ja venytteli, kuin seivästä ei olisikaan. Toinen kertoi, ettei status antanut myöden tälläisten likaisten asioiden tekemiseen sekä tämän piti pitää maine puhtaana. Viherpää tuhahti. Maine puhtaana, niin varmaan. Lopun asian Chloros antoi hieman tulla ja mennä miten huvitti, mutta se mitä hän saisi vastapalvelukseksi olisi se, että saisi pitää elämänsä ja jotakin palkaa.
Outoa oli, että velho kutsui häntä taitelijaksi, mikä se ikinä olikaan. Chloros oli hiljaa ja sulki hetken päästä silmänsä, jolloin tikkaukset asettuivat taas paikoilleen ja silmä paransi itsensä nopeasti ennalleen. Velho vetosi nerouteen ja yhteistyöhön. Sanoen, että heillä olisi enemmän hauskaa, kuin niillä, johon se hauskuus kohdistuisi. Siinä samalla seiväs katosi ja sen kadotessa Chloros otti vielä nopeasti katoavasta seipäästä vauhtia ja laskeutui pienen ilma piruetin avulla jaloilleen. Vatsan alueella tapahtui nopeasti, kun luut ja liha vetivät toisiaan puoleen. Suolistokin veti itsensä yhteen ja kaikki oli taas kuin ei olisi tapahtunut mitään.

Suhteiden sitominen oli jotain, jota viherpää ei pitänyt tarpeellisena. Toisaalta mieltymys siihen, kuinka suuri velho kutsui heitä oli mielekästä. Kyllä, Chloros oli totisesti itse nero. Elämänsä ja kuolemansa hallitsija, joka leikki muiden elämillä. Hän mietti sokea tuijotti toista liikkahtamatta. Hän mietti mitä hyötyi ja mitä halusi. Livius oli aina sanonut, että suhteiden sitominen oli hyvä asia, koska sen avulla hyötyisi paljon ja yhteistyökumppanit saatettiin aina pettää jos haluttiin. Perään ehkä tulisi hieman ruokaa vain.
Chloros kalisti hieman päätään ja sen jälkeen hän tuntui siltä, kuin olisi kuollut pystyyn. Vain pieni silmän räpäytyt sai hänet näyttämään aina välillä elolliselta. Ennen kuin mies avasi suunsa hän otti askelia kohti velhoa ja seisahtui metrin päähän tästä, ellei toinen olisi sitte päättänyt hypätä lepakoksi puuhun taas vaihteeksi. "Kuinka kiehtovaa." Mies ilmaisia sarkastisesti ajatuksiaan. "Yhteistyötä." Hän mutisi ja naurahti siihen, mutta ojensi verestä kuivuneen kätensä toisen luo. Valmiina kättelemään tai katkaisemaan velhon heikon käden. "Miksikäs ei... Jos kerta välttämättä haluat minut leireihisi..." Chloros totesi ja hänen äänensä kuulosti lähes täysjärkiseltä, joka kuitenkin vaihtui pieneen kuiskaamiseen, jonka perimmäinen syvä äännähtely toi ilmi, ettei mies koskaan ollut vakaa mieleltään. "Mitä vaadin palkakseni, luulisi olevan herralle hyvinkin helppoa. Minä otan saalista sen osan, mitä et tarvitse ja jos asia tapahtuu ihmisten ilmoille sinä peität sen." Chloros totesi hymähtäen huvittuneena. Toisin sanoen, hän otti velholle sen mitä tuo halusi ja sai loput mitä uhrista jäi. Ei se ollut hänelle mikään ongelma.

//O YEAH! En kyllä malta odottaa sitä, jos kerran jo sait joitakin doodleit kasaan XD

Re: Madness is our new friend ||K-varotus

ViestiLähetetty: 02 Tammi 2016, 22:22
Kirjoittaja Aksutar
Näin läheltä velho ei edes yrittänyt peitellä sitä mielenkiintoaan toisen parantamistaitoja kohtaan. Heti kun seiväs oli kadonnut ja hullu kävi taiteilemaan itsensä kauemmaksi, parantelemaan haavojaan, jotka näyttivät parsiutuvan kasaan itsestään ja ilman vaikeuksia. Keho suorastaan generoi itsensä takaisin kasaan, ilman minkäänlaista magiaa? Kuinka kiehtovaa. Tuollainen keho olisi enemmän kuin hyödyllinen! Ja jos tuohon ei tarvinnut edes maagisia voimia käyttää, säästäisi se tietenkin magia energiaa. Totta kai moinen toimenpide jostain energiaansa repi, mutta ilmeisesti se määrä ei ollut häiritsevän suuri, sillä viherpää ei näyttänyt hätkähtävän siitä että juuri itsestään noinkin suuren reiän parsi. Sen sijaan, että Seth olisi heti käynyt ilmaisemaan sen suurempaa mielenkiintoa toisen kroppaan, piti velho sormensa ja kielensä kurissa. Ei heti ensimmäisillä treffeillä, kuten oli tapana sanoa.

Kaikessa hiljaisuudessa, hymyillen pirullisesti, Velho odotti että toinen hyväksyisi hänen tarjouksensa. Jos ei, sitten tämä leikki saisi jatkua. Tietenkään Seth ei halunnut päästää tuota hullua vapaaksi ilman, että itse siitä hyötyisi! Joko mokoma saisi tyytyä hänen sopimukseensa tai sitten tuo saisi luopua hengestään. Olisihan sekin kiva kokeilla, kumpi uupuisi ensin - viherpehko kera itseään generoivan kehonsa vai velho, jonka maaginen energia oli kuitenkin rajallinen. Jo pelkkä Sethin läsnäolo kulutti sitä energiaa.
Lopulta hullu tuli lähemmäs ja kävi ojentamaan kätensä velhon puoleen. Luiseva mies katsoi sijoiltaan hetken sitä kättä, ennen kuin kävi reippaasti tuohon tarjottuun käteen tarttumaan ja ravisti sitä muutaman, hillityn kerran sopimuksen merkiksi. Ollen kuitenkin valmiina tuikkaamaan koko friikin tuleen ja polttamaan mokoman tuhkaksi, mikäli viherpää nyt jotain tyhmää yrittäisi. Ote irrotettiin kuitenkin siitä kättelystä, velhon samalla kuunnellessa hullun vaatimuksen palkakseen työstään - tuo halusi kuulemma vain ylijäämän tapoista, mikä sopi enemmän kuin mainiosti velholle. Ei hän raadoilla mitään tehnyt, pitäkööt tuo ne vain. Menisipähän parempiin suihin. Lisäksi velhon piti peitellä toisen jäljet, jos jotain menisi vikaan ihmisten ilmoilla. Ymmärrettävää.

"Älä huoli, katson kyllä ettei sinusta lähde kiertämään rikosilmoitusta ja jos hankaluuksiin joudut, voin oman valtani puitteissa katsoa, mitä voin tehdä...", Velho hymisi, samalla kun kävi kaivamaan povitaskustaan pienen, mustan muistikirjan ja lähti etsimään puhdasta sivua kirjan lopusta. Olihan hänellä suojatteja siellä täällä, suojelihan hän oppilastaan mahdollisilta noitavainoilta ja oli aikanaan piilotellut aavekoiran töppäilyjä, ei "rikollisten" auttaminen ollut hänelle uuta puuhaa. Hänellä oli keinonsa ja jopa näin brutaalin "suojatin" kanssa Seth uskoi pystyvänsä pitämään kaikki narut käsissään.
"Oletan että olet sen verran sivistynyt ja rationaalinen kaveri, että osaat seurata aikaa, hmm?", katse kohosi muistikirjasta viherpään puoleen hetkeksi, "Jotta yhteistyömme toimisi sulavasti, aion tehdä sinulle maagisen riipuksen, jonka avulla tiedät tarvitsenko sinua vai en. Selitän sen käytön sitten kun tapaamme seuraavan kerran, mutta nyt meidän on sovittava aika ja paikka, missä voimme tavata - samalla koetella toistemme luotettavuutta, eikö?", totta kai Velho olisi voinut sopia tapaamisen ja järjestääkin ansan hullulle ja yhtälailla hullu olisi voinut tehdä niin. Tosin viherpää olisi hyvinkin voinut myös vain jättää tulematta ja kadota teille tietämättömille, mikä tietenkin potuttaisi velhoa. Mutta, kerta tarjolla oli mahdollinen suojelus korkea-arvoiselta henkilöltä, joka takasi sen, että joistakin hankaluuksista pääsisi kuin koira veräjästä... kuka sitä tarjousta nyt jättäisi väliin?

"Sanotaanko että... Viikon päästä, tässä samassa paikassa, keskiyön jälkeen?", Punasilmäinen kävi lopulta ehdottamaan päivää ja ajankohtaa, uskoen että heille molemmille oli varmasti mieluisampaa liikkua yön turvin.
"Ja tietenkin, olisihan se hyödyllistä saada tietää nimesi? Vai keksinkö itse sinulle jonkun kutsumanimen?", Seth virnisti.


// KYLLÄ SE VIELÄ JOSKUS! Meinasin jo ennen tätä vastausta et perkele teen sen loppuun mut en mä jaksanukaan piirtää >:< //

Re: Madness is our new friend ||K-varotus

ViestiLähetetty: 02 Tammi 2016, 23:13
Kirjoittaja Mori
Toinen vakuutteli, ettei tarvinnut huolehtia rikosilmoituksista. Chloros nauroi, hän oli vain heittänyt ehdotuksensa, mutta mitäpä siitä. Kyllä hän voisi ottaa tämän asian pienenä harrastuksena. Ei häntä olisi haitannut, jos jokin ilmoitus hänestä olisi lähtenyt kiertämään jossain vaiheessa. Tarkoittaisi vain lisää huvia hänen elämäänsä. Noh asia oli miten oli, hän oli antanut ehdotuksen ja velho oli suostunut, vaikkei kontaktin tekeminen ollut mitenkään miellyttävintä. Oikeastaan se oli täysi riesa, jos puhuttiin niistä, jotka todella yrittivät ymmärtää häntä. Ne jotka yrittivät päästä kiinni siihen, mitä hän oli kokenut. Ne jotka yrittivät saada hänet tuntemaan itsensä edes hitusen inhimmillisemmäksi. Hän ei tiennyt miten reagoida tai sano niille. Työnsi vain pois luoltaan, kerta elämä oli helpompaa ilman niitä. Ne olivat virheitä elämässä. Ne piti poistaa.
Velho näytti tuumailevan, että hän kykeni aikaa tarkastelemaan. Chloros kallisti päätään. Aikaa? Hän ajatteli, ei hän ei osannut. Hän naurahti ivallisesti. "Minulle ei ole opetettu mitään." Viherpää totesi maireasti ja kuiskaillen. Hän ei kuitenkaan lähentynyt toista. "Kerta elämäni alut elin huoneistoissa... Pimessä." Hän hihitti, mutta naurahti sitten vain suuremmin. "Mutta ei minun ole vaikeaa titää missä menet tai milloin olet siellä missä tarvitset minua." Hän kuiskasi.

Luotettavuuteen velho vetosi. Chloros vain nyökkäsi siihen. Hän oli epävakaa, mutta kai hän nyt jonkun velhon alaisena voisi pitäytyä hetken, hetken leikkinä. Miltä sekin nyt tuntuisi, työltä, niin kuin je tavalliset tyypit tapasivat sanoa ja kertoa. Velho totedi ajan ja paikan. Sama paikka, mutta viikon päästä. Viikon? Chloros tuumi ja päätti sitten vain jättää saalistus keikkansa näille alueille sen verran, että velho päättäisi vain tulla paikalle. "Vaikka aikaa en ymmärrä, niin kyllä minä aistin ja haistan sinut, kerta tulet paikalla ja ei. Ei hätää! En mene minnekään, enhän voi luopua tällaisesta hauskasta tilaisuudesta." Chloros totesi koputellen sormensa tummalla kynnellä maskin mustaa luupintaa.
Velho myös meni mainitsemaan, että olisi mahdollisesti hyödyllistä kuulla hänen nimensä. Nimet, oi nuo kauniit nimet. "Kutsu miksi ikinä haluat." Chloros totesi aluksi, mutta nojautui toisen puoleen kuiskaten. "Mutta ne leikkurit ja miehet kutsuivat minua Chlorokseksi." Nimi sai olla mikä vain, ei Chloros ollut hänen oikea nimensä, mutta hän oli alkanut kadottaa toisen nimensä ja nimillä ei ollut merkitystä hänelle. Hän vain oli joku, mutta Chlorokseen hän oli tainnut alkaa mieltyä enemmän.

He siis tapaisivat tässä viikon päästä. Chloros haisteli hieman paikkaa ja antoi sokean silmönsä liikkua epävakaasti sinne tänne, ikään kuin hän muka katselisi paikkoja. Hän kuunteli paikan ääniä ja haisteli velhon hajua. "Ja entäs te? Miksi minä sinua kutsun?" Chloros kysyi naurahtaen kovin huvittuneen oloisesti, mutta se kuulosti silti niin väärältä hänen suustaan.

//JEEEESSSSSSS! No hitsi, mutta sieltä se kuitenkin tulee. Tehdäänkö aika skippaus btw? :3

Re: Madness is our new friend ||K-varotus

ViestiLähetetty: 02 Tammi 2016, 23:55
Kirjoittaja Aksutar
Jos totta puhuttiin, Sethiä toden totta kiinnosti tuon hullun tarina. Mistä tuo oli tullut ja mikä tuo oli. Mutta, oli päivänselvää, ettei tämä mies ollut niitä jotka alkoivat itsestään kertomaan, ainakaan suoraan, mitään. Kyllähän tuolta livahteli faktoja menneisyydestään vähän väliä, kuten nyt kävi huomattua. Toinen puhui pimeästä huoneesta jossa oli viettänyt elämänsä alkutaipaleet. Ja siitä, ettei mokomalle mitään oltu opetettu - eli tuo oli sivistymätön idiootti. Hyvä tietää, ei kannattanut siis kirjoittaa mokomalle mitään muistilappuja "ostoslistasta" vaan pitäisi tehdä selväksi että hullu painaisi sanallisen tiedon muistiin. Tuo kun tuskin osasi sitten kirjoittaakaan, jos jopa ajan seuraaminen oli ongelmallista. Viherpää kuitenkin vakuutteli tietävänsä missä velho meni ja tulisi silloin, kun tarpeen oli. Sitä oli vaikea uskoa, velho kun osasi olla harvinaisen huomaamaton silloin kun halusi, mutta ei Seth epäillyt, etteikö hullulla keinonsa olisi.

Siinä toista kuunnellessaan Seth kävi liu'uttamaan vasemmankäden etusormensa muistikirjansa sivun ylitse, siinä samalla magialla kirjoittaen itselleen muistiin tämän sovitun tapaaminen - ja myös sen Chloros nimen, jonka toinen itselleen kertoi annettaneen. Velho vilkaisi vihkostaan ylös hulluun, virnistäen vinosti.
"Chloros", päätään kallistaen velho toisti sen nimen, painaen sen mieleensä. Ehkä pitäisi kysellä oikeista piireistä tunsivatko nuo ketään tuolla nimellä, josko velho vaikka saisi ongittua tästä hullusta jotain tietoja esiin muista lähteistä. Tuskinpa, Chloros kun ei vaikuttanut henkilöltä joka jätti todistajia eloon...

"Kutsu miksi ikinä haluat", Oli ensimmäinen, toistuva vastaus hullun tiedusteluihin nimestä, samalla kun huppupäinen velho puolestaan nojautui lähemmäs ihmissyöjää, "Mutta ne, jotka minut haluavat pitää kahleissa, kutsuvat minua nimellä Seth", mielipuoli hymisi yhtälailla kuiskaten, ennen kuin nopeasti nojautui kauemmas ryhtinsä suoristaen, samalla sen muistikirjansa kiinni napsauttaen.
"Viikonpäästä, sama paikka. Tule paikalle tai et, minä olen täällä", Niiden sanojen myötä Seth sen suuremmin hyvästejä heittelemättä mustiin pukeutunut velho kävi katoamaan paikalta, siirtäen itsensä toisaalle, lähemmäs ihmisten kaupunkia, suunnaten kohden kotiaan malttamattomana, odottaen sitä seuraavaa tapaamista kuin kuuta nousevaa...



// YASSSS. Ja jooo, tehdään vaan aika skipedi skapedi. Mä en tähän vielä sitä heittäny ettei tuu hirvee romaani vastaus mut HEITÄ SÄÄ SE NYT Tai sit mä seuraavassa viestissäni sen teen //

Re: Madness is our new friend ||K-varotus

ViestiLähetetty: 03 Tammi 2016, 00:42
Kirjoittaja Mori
Ne jotka halisvat kahlita velhon kutsuivat tuota nimellä Seth. Chloros hykersi. Olisihan hän voinut antaa tuolle vaikka jonkun nimen, mutta niiden antaminen ja pohtiminen tuotti taas vaihteeksi tuskaa ja riesaa aivoille. Hänellä oli muutakin mietittävää kuin nimet. Siis ihan ruuan lisäksi, hänellä oli joitakin tiettyjä nomaaleja ajatuksia päässään tai sitten ei ollenkaan.
Velho tarkensi ja kertasi vielä paikan ja ajan. Tietysti mies viittasi siihen, että tässä oli se mahdollisuus, jos asia ei kiinnostanut Chlorosta niin hän voisi jättää tulematta. Chloros kuitenkin mietti nopeasti, että kerta leikkiin oli lähdetty niin leikkiä myös leikittiin aina loppuun saakka, ellei siihen sitten kyllästytty. Sen enempää sanomatta velho katosi ja tuon taikuuden ja hajun sekoituksesta tuli sellaiset aromit, että Chloros vain aivasti.

***

Viikko oli mennyt taisiis ei Chloros ihan varma ollut. Hän kyllä aisti valoa ja pimeyttä, mutta päivien laskeminen oli vaikeaa kerta hänelle ei oltu opetettu mitään. Paljon viikkon sisältyi ja mikä se viikko nyt ylipäätään oli. Ihmissyöjä oli kyllä ottanut saalistus aluekseen muutaman hehtaarin kokoien alueen odotelessaan kaikessa rauhassa velhoa. Hän oli syönyt, leikkinyt ja tylsistynyt jossakin välissä, kun ihmisiä ei liikkunut ulkona kovin kauaa talvella. Onneksi hän oli erikoistunut sylmään muitakin, joten jonkin sortin kaksijalkaisia oli tullut saalistettua. Nytkin Chloros istui puussa kera ihanaisen ruumiin. Se oli päivän vanha, mutta hällä väliä. Joku pieni fauni se oli, kait. Chloros ei ottanut roduista selvää. Sen ylävartalo oli miehen käsien kauniissa käsittelyssä, kun taas sen alavartalo oli tiputettu muutaman oksan verran alemmas ja sidottu kiinni siihen suolistolla.
Ihmissyöjä avasi ja sulki faunin leukaa. Hän oli repinyt alaleuan irti ja nyt yritti täysin syöneenä vain leikkiä päällä, josta oli kaivertanut silmämunat ulos.

Hetken aikaa hän ruumiilla leikki, kunnes hän aisti taas sen tutunnhajun ja olemuksen. Viherpää mietti, kallisteli päätään puolelta toiselle ja painotteli leikkisästi ajatuksella tulisiko vai eikö. Loppujen lopuksi hän lähti liikkeelle, laskeutuen tietysti maahan ja käveli kuin normaalit henkilöt. Hän vain lemusi todella paljon kuolemalta.
Tutulle tapaamispaikalle päästyään ihmissyöjä pysähtyi. Hän kuulosteli ja mietti oliko kyseessä ansa tai jonkin vastaava. Toisaalta mitä toinen häneltä halusi? Yhden raajan? Sisukalustoa, jonka jälkeen hän saattaisi olla hyvinkin kuolutta ihmissyöjää. Vai kenties sitten vain palveluksia, niin kuin velho oli todennut. Chloros istshti vain aloilleen ja naksutteli käsiensä luita. Jotkut taosivat oikeasti vain murtua miehen kovasta käsitelystä tai mennä sijoiltaan, mutta ainahan ne palautuivat ennalleen. "Mmmh... Ehdin jo luulla, ettet ilmesty koskaan paikalle." Chloros heitti sarkastisesti Sethille, kerta tämä oli paikalle ennättänyt.

Re: Madness is our new friend ||K-varotus

ViestiLähetetty: 06 Tammi 2016, 16:34
Kirjoittaja Aksutar
Viikko tuli ja meni. Sen viikon aikana Hans ehätti miettiä tarkemmin, mitä hittoa olikaan mennyt tekemään. Tietenkään selväpäisenä velho ei oikein ollut samaa mieltä suunnitelmasta mitä "Seth", mutta vietettyään pari yötä miettien ja pohtien asiaa pitkälle aamuun, tuli velho siihen tulokseen että kyllä tämä kannatti. Hänellä oli ollut samanlainen kontakti aikanaan, kunnes se kontakti meni ja kuolla kupsahti - vampyyrit kun olivat kovin haluttuja vampyyrimetsästäjien toimesta. Mutta nyt uusi kontakti ei ollut vampyyri. Eikä todennäköisesti yhtä suojaton, mitä vampyyri. ja kaiken lisäksi uusi kontakti vaikutti tarpeeksi moraalittomalta, että tekisi myös pyyntöjä, joihin edellinen kontakti ei suostunut - kuten vaikka tappamaan lapsen tarvittaessa...
Sen viikon aikana velho kävi tekemään lumotun riipuksen uudelle kontaktilleen. Sen avulla tuon oli helppo tietää, milloin velho tarvitsi palveluksia - Hans kun epäili ettei sille viherpäälle oikein kirjeitä voinut lähettää viestilinnun avulla. Olihan se käynyt selväksi ettei mokoma osannut lukea - ollen kaikenlisäksi sokea... - ja kaiken lisäksi tuo varmaan söisi jokaisen linnun mikä lähelleen uskaltaisi. Riipuksen kanssa heidän piti vain sopia paikka jossa tapaisivat, jotta velho saattoi "tilauksensa" toiselle antaa ja sen jälkeen he voisivat lähteä eriteille.

Kun aika koitti, kävi velho livahtamaan yön tullen omille teilleen. Jälleen kerran Seth sai määrätä tahdin ja toiminnan, ei velhosta ollut kohtaamaan Chlorosia "selväpäisenä". Kaksi hullua sopi täydellisesti yhteen, jos siihen yhtälöön lisäisi tosikon, ei siitä tulisi mitään.
Nopein askelin ja välillä pieniä matkoja eteenpäin siirtyen velho teki tiensä sille sovitulle paikalle. Totta kai sitä mietti tulisiko viherpää paikalle vai oliko tuo päättänyt, ettei halunnutkaan tähän leikkiin lähteä mukaan - mutta paikanpäällä se totuus selvisi. Siellähän se perkele oli odottamassa, kuten oli sovittu. Velhon kasvoille kohosi mitä mairein virne Chlorosin käydessä tuomaan esille luulonsa siitä, ettei Seth paikalle olisikaan tullut.
"Ja jättäisin välistä elämäni tilaisuuden? Älä nyt hulluja puhu, ystävä hyvä", Seth naureskeli hullulle, samalla kun kävi vetämään syvää henkeä. Tuo haisi kuolemalta, kuinka kaunista. Aina yhtä hurmaavana.
"Minä taas epäilin, että lähdetkö sittenkin omille teillesi ja jätät välistä hyvän tilaisuuden hankkia harrastuksen itsellesi", velho jatkoi samalla kun asteli lähemmäksi ja kävi kaivamaan kaavuntaskustaan esiin sen riipuksen. Ei kovin hääppöinen. Mustaan nahkanaruun oli sidottuna läpikuultava, väritön jalokivi, joka oli noin sormenpään kokoinen.

"Toin sinulle lahjojakin, eikös herrasmiehet tee niin toisilla treffeillä?", Seth aloitti ojentaessaan riipuksen Chlorosille, "Se on väritön ja kylmä suurimman osan ajasta. Mutta kun haluan tavata sinut, se alkaa hohtamaan punaisena niin kauan, kunnes saavut sovittuun paikkaan - kenties se tapaamispaikka voisi olla tämä samainen, nyt kun molemmat meistä osaa tänne? Se myös hohkaa lämpöä silloin, kun sinua kutsun... Toivoa sopii, ettei se lämpö käy turhan kuumaksi sinulle - ellet sitten hulluuttasi tykkää poltella itseäsi kuumilla kivillä", totta kai Seth jätti mainitsematta, että riipuksessa oli myös lumous, jonka avulla velho itse kykeni aistimaan missä päin tuo hullu viiletti. Eihän se tarkkaa sijaintia antanut, lähinnä vain ilmansuunnan ja matkan, mistä riipuksen kantajan löytäisi.

Re: Madness is our new friend ||K-varotus

ViestiLähetetty: 06 Tammi 2016, 19:21
Kirjoittaja Mori
Sieltähän se velho tuli tai siis tuoksui ja liikkui. Mies totedi hänen sanoihinsa naurahtaen, ettei jättäisi elämänsä tilaisuutta jäämällä paitsi tästä tilaisuudesta. Chloros hykersi pienesti ja huvittuneena. Elämänsä tilaisuutta? Oli näilläkin sanontoja. Seth kertoi vuorostaan omista epäilyksistään hänen kiinnostumisestaan uutta harrastusta kihtaan. "Samaa vanhaa se on. Saan vain vähän useammin lounastaa ihmisten ilmoilla," mies naureskeli ja mitä tilaisuuksiin tuli, niitä Chloros ei edes luokitellut tilaisuuksiksi. Kyllä hän varmasti aikanaan lemppaisi velhon ja jättäisi tuon tuomitukset, kerta olisi ktllästynyt puuhaan. Nyt hän vain oli ja eli sen kanssa, mihin oli upottanut päänsäkin.
Seth kertoi tuoneensa lahjan, tietysti Chloros ymmärsi ettei kyse ollut lahjasta. Toinen vielä selitti jotakin toisten treffien perinteisiin, johon mies puuhkahti maskinsa alta. Hän ei tuntenut normaalin väen tapoja tai kulttuuria ollenkaan. Joten hän vain sivuutti koko lausahduksen sillä puuhkahduksella.

Riipus saatiin käteen, jolloin velho myös aloitti selittelyn, miten riipus toimi käytännössä ja missä mahdollisuuksien tullen tuleva tapaamis paikka oli. "Toki tämä paikka kelpaa hyvin." Chloros kuiski myhäillen ja hieroi riipusta sormellaan tutkien sen pintaa ja muotoa. Pitihän hänen nyt tuntea riipus, jos sen tunki vielä kaulaansakin. Eikä hän muutenkaan välittönyt ulkonäköasioista.
Seth lisäsi riipuksn ominaisuuksiin, että se hohkasi lämpöä ja varoitti, että saattoi riipus mahdollisesti tulistuakin liikaa, johon Chloros nauroi vain. "Hulluuttani tykkää?" Hän kysyi ja huitaisi kättään. "En tunne sitä, mutta kyllä sen alku lämmön. Kipua en ole tuntenut sitten leikkauspöytien jälkeen." Hän narautteli hampaittensa välistä ja naurekseli toiselle.

Vielä hetken ihmissyöjä pyöritteli riipusta ködessään, kunnes sujautti sen kaikessa rauhassa kaulaansa ja risaisen kaaounsa alle. Hän naksautteli niskojaan ja liikkui vähän niin ja näin. Ikään kuin jokin paikka olisi rikki, mutta se oli täysin normaalia hänelle. Mies ryhtyi pienesti kiertämään velhoa. "Pidän siitä oikein hyvää huolta ja tuon toki haluamasi asiat," hän sanoi ja kuunteli toista pysähtyen lopulta taas paikoilleen. "Tapaamisemme lienee tällä selvä?" Chloros kysyi ja nuuhkaisi hieman ympärilleen. Hän voisi käydä syömässä ennen kuin Livius tuppaisi paikalle taas leikkimän veljensä kanssa.