Kukkoilija ja kerjäläinen


Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti La Tammi 02, 2016 7:19

Kukkoilija ja kerjäläinen

Edward

Kylmä talvipakkanen nipisteli ihoa sieltä täältä. Kirpeä aamu ja kirkas valo saivat vasta heränneen siristämään silmiään sekä hieromaan kohmeisia käsiään toisiinsa. Talven aikaan ei koskaan ollut mukavaa muuttua sudesta ihmiseksi, kun tiesi, että vastassa oli kylmyys. Suden turkki ja paksut anturat jaloissa estivät palelemisen kuoliaaksi öisin, sillä tulta ihmissusi ei nähnyt tarpeelliseksi tehdä. Oli liian vaarallista tehdä sitä näin lähellä ihmisten paikkoja. Varsinkin, kun ei enää ollut ihminen.
Kevyin askelin mies käveli ympäriinsä hieroen käsiään käsivarsiinsa tehden olonsa mahdollisimman lämpimäksi. Hän hönki lämmintä, höyryävää ilmaa käsiinsä ja haukottelikin jossain välissä. Talvi teki minkä teki, eikä sille voinut mitään. Hetken aamujumpan jälkeen Edward tarttui puussa nojaavaan mustaan miekkaan, jonka asetti asevyölleen. Nyt hän tarvitsi vain aamiaisen.

Aamiaista lähdettiin hakemaan hajujen ja äänien perusteella. Näkökykyä tarvittiin vain esteiden ja suunnan hakemiseen. Mies ajatteli, että olisi parasta pysyä nyt ihmisenä, kerta siksi oli muuttuttu ja ihmisten läheisyydessä oltiin. Mies kuuli rasahduksen ja äänen, hiljaisen äänen. Joku söi pajua. Se oli jänis. Edward liikkui hiljaa, veti miekkansa ja haisteli ilmaa. Hän kuulosti vaitina äänen tulosuuntaa ja hyökkäsi salamana epätietoisen jäniksen kimppuun.
Hän tarttui sen hätäisiksi käyneisiin korviin tuoden miekkansa samalla sen eteen ja viilsi jäniksen kaulan auki. Veri suihkusi pienesti, kunnes se vain ropisi valkeaan maahan, liaten sen punaiseksi. Edward kiitti jänikseltä, että sai syödä sen heilauttaen sen samalla väärin päin, että veri pääsisi valumaan kokonaan pois, jonka jälkeen hän siirtyi hieman kauemmaksi murhauspaikalta. Hän avasi jäniksen ja tyhjensi sen sisuskalut. Sitten mies tottuneesti leikkasi sen pään ja raajat irti. Seuraavaksi siirryttiin jäniksen ihoon, joka miekan terällä kuorittiin lihasta irti. Jäniksen turkin Edward ajatteli säilyttää, jos siitä saisi jotakin kylillä. Ehkä hän voisi pitkästä aikaa maistaa jotakin hyvää, kuin raakaa maustamatonta lihaa. Olihan hän vuosien varrella hieman muuttunut eläimellisemmäksi ja söi nykyään saaliinsa raakana, koska tulta hän oli liian laiska tekemään tai syynä oli sitten jokin toinen hyvä tekosyy tulen eväämiselle.

aamiaisen syötyään Edward kävi pienellä purolla pesemässä veriset kätensä ja suunsa. Hän katseli hieman, että siinä touhussa myös hänen vaatteensa olivat saaneet muutaman veritipan sinne tänne sekä mutaa ja lunta. Hän pudisteli hieman vaatteitaan ja kasteli sotkuisimpia paikkoja kylmällä vedellä, kunnes koki että oli ihan tarpeeksi siisti. Aamupäivä meni kutakuinkin oikein rauhallisesti, kunnes metsän reunoilta alkoi kajahdella metsästyskoirien huutoja ja hevosten hirnahduksia sekä ilakoivia naurahduksia.
Edward käänsi päänsä ja vilkaisi suuntaan, josta koirien lemu pöllähti ilmoille. Ne olivat suuntaamassa tänne päin ja mies tunsi äkkinäisesti halua vain karata paikalta. Jokin kuitenkin sanoi, ettei tavallinen ihminen karkaisi näitä koiria, mutta toisaalta metsästys koirat haistoivat hänen hajunsa, joka ei ollut ihmisen vaan pikemminkin suden ja ihmisen sekoitus. Ensimmäinen koira ilmestyikin paikalle ja haukahteli riehakkaasti kohti Edwardia. "Shhh!" Edward yritti hyssytellä vähän huvittuneena, vaikkei siitä mitään hyötyä ollut.
Sitten tulikin loput koirat haukahdellen levottomasti miestä kohden. Ihmissusi asettui rauhallisesti istumaan kivelle, jonka oli vähän aika sitten huomannut. Koirien perässä tuli noin kuutisen miestä hevosratsuilla. Ensin miehet näyttivät hölmistyneiltä, kun koirat jaksoivat räksyttää minkä ehtivät jollekin, joka ei ollut kettu. "Missä kettu on te tyhmät rakit?" Ensimmäinen mies kysyi sulkahattuaan ojentaen ja sukkahousuissaan koreillen. Edwardin huomatessa mies ärähti koirille. "Eihän tuo nyt mikään kettu ole! Miksi te tuollaista kerjäläistä haukutte. Hän on arvottomampi kuin kettu!" Mies sanoi, joka sai ihmissuden kulmat nousemaan.

"Ja mitä sinä siinä toljotat, senkin sika! Oletko kenties nähnyt kettua?" Mies kysyi nyrpistäen nenää Edwardin olemukselle. Edward hymähti vain pienesti. "En ole, arvon herra." Hän vastasi ja katsoi kulmiensa alta joukkiota. Miehet ohjasivat hevosensa lähemmäs ihmissutta. "Ehkä hän varasti ketun! Katsokaa nyt! Jäniksen taljakin hänellä roikkuu vyöllä!" Yksi miehistä avasi suunsa ja osoitti Edwardin aamupalan jäänteitä. "Niin! Tietysti! Senkin saatainen sika!" Johtaja mies sanoi ja sylki Edwardin päälle, jonka jälkeen tuli ivallista naurua.

//Wolga ja Thea!
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 734

Liittynyt: Ma Heinä 20, 2015 10:28

Viesti La Tammi 02, 2016 9:23

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

//täältä tullaan!//


Thea Auvray

Talvella metsä oli aivan erityisen kaunis, suorastaan henkeä salpaava pakkasaamuina kun auringon kultaiset säteet pujottelivat puunrunkojen välistä kimaltamaan kuuraisessa maassa. Tai olihan tällä hetkellä ihan rehellistä luntakin, eikä vain kuuraa. Tällaisia aamuja hän oli kaivannut koko vuoden. Eikä sitä voinut ihailla pelkästään ikkunan läpi. Thea ei viitsinyt koskeakaan linnunpesää muistuttavaan hiuspehkoonsa kammalla, veti vain päähänsä turkismyssyn. Peilin tarjoama kuvajainen sai rasavillin nauramaan, läpinäkyvä valkoinen yömekko maitokahvin väristä ihoa vasten, paljaat varpaat ja karvalakki syvälle päähän työnnettynä. Niin, että lakin sivuista tursotti noita lähes mustia, kähäräisiä suortuvia. Ehkä hän joutuisi vielä hetken malttamaan mielensä, jotta saisi puettua päälleen, eihän hän halunnut paleltua kuitenkaan. Thea avasi makuukamarinsa ovea ja huikkasi ohi kulkevalle palvelijattarelle käskyn valmistella hänelle aamupala eväspussiin, unohtamatta pullollista hienointa punaviiniä mitä kartanosta tällä varoitusajalla löysi. Ensimmäistä oikeaa pakkaspäivää oli oikein juhlia, siitäkin huolimatta että palvelijatar soi hänelle paheksuvan katseen – mitäpä se kenellekään kuului, vaikka hän olisikin aikonut ottaa heti aamusta hiprakan.

Ennen ulos astumista hän oli verhonnut vartensa paksuilla, mittatilauksena hänelle talvikäyttöön tehdyillä mokkanahkaisilla housuilla, harmaalla korkeakauluksisella villapaidalla jota oli kirjailtu punaisin ja sinisin koristekudoksin. Jaloissaan hänellä oli löysät talvisaappaat, epäilemättä jostain kaukaa tuodut. Tai vähintään kalliit. Kaiken komeuden kruunasi jo aamulla päähän painettu karvalakki ja polviin asti pitkä, muotoon ommeltu takki, jonka kaulus oli koristeltu turkein. Thean ei ollut kylmä, ei ollenkaan, kun hän asteli eväspussia kädessä roikkuen ja viinipullo kainalossaan kohti tallia. Tallissa häntä odotti valmiiksi satuloituna valkoinen tammansa, barokkihevosen näköinen aina kavioista korvanpäihin. Tallipoika piilotti eväät ja pullon ratsun satulalaukkuihin, iski silmäänsä ja tarjosi ratsastusseuraa – tietäen, että hyvänä päivänä tuo nuori aatelinen olisi voinut tarjota onnekkaalle miehelle naisellista lämpöä. Tänään ei kuitenkaan ollut sellainen päivä ja käkkäräpää tyytyi vaan nyrpistämään tyytymättömänä nenäänsä ja sivelemään ratsunsa turpaa, suomatta katsettakaan tallipoikaan. Kun häntä yritettiin auttaa satulaan, tönäisi hän jalallaan miestä kauemmas, toinen pyllähti lumiseen maahan kiroten. Ei neitonen sitä jäänyt kuitenkaan kuulemaan, vaan kehotti tammansa raviin ja leveä hymy huulillaan ratsasti pihaporttien ohi, kohti metsää.

Sopivan paikan löytäminen tuntui hyvältä seikkailulta ja nainen kuvittelikin etsivänsä piilopaikkaa, suojautuakseen häntä jahtaavalta tallipojalta. No, eihän tallipoika hänen peräänsä ollut oikeasti lähtenyt, mutta aatelisneito tykkäsi leikitellä ajatuksella. Talvinen metsä oli huumaava kirpeine tuoksuineen ja pakkasesta paukkuvine puineen, hän saattoi melkein kuulla vesistöjen rätisevän jäätyessään. Lopulta ratsu pysäytettiin pienelle aukealle, paikkaan johon täydellisesti valo laskeutui ja tuntui muovaaman lähes portin johonkin toiseen todellisuuteen. Eikä Thea voinut ohittaa moista näkyä. Naisen laskeutuessa satulasta, narisi pakkanen hänen jalkojensa alla. Satulalaukuista etsittiin eväät ja pullo, nahkahanskaan verhottu kämmen siveli ratsun kimoa karvaa hetken ennen kuin riisui takkinsa ja levitti sen maahan. Istuutui sitten takkinsa päälle, risti säärensä ja nosti kasvonsa kohti aurinkoa. ”Tervehdin sinua, oi suuri aurinko”, Thea kikatti ja avasi pullosta korkin, nosti sitä hetkeksi kohti auringonsäteitä ja hörppäsi pitkän kulauksen. Punaviini lämmitti mukavasti suuta ja ruokatorvea.

Thea kerkesi syödä eväänsä ja juoda muutamankin kulauksen viiniä, ei tosin niin montaa että olisi humaltunut, kun ensin hyvin läheltä juoksi yksi haukahteleva koira ja hetken päästä loputkin kettukoirat. Kyllähän aatelisneito tiesi miksi tuollainen haukkuva koiralauma täällä oli, kettujahtihan oli suosittu harrastus nuorten aatelismiesten kesken. Olipa hänkin moiseen huvitukseen joskus osallistunut. Haukku tuntui pysähtyvän paikoilleen, mikä sai aatelisen höristämään uteliaana korviaan, myös tamma kohotti päätään tutkaillakseen tilannetta tarkemmin. Ei mennyt hetkeä kauempaa, kun sekä nainen että ratsu näkivät vilaukselta ratsastajien porukan ohittavan aukion. Thea ei voinut vastustaa kiusausta vaan pakkasi tarpeensa, puki takin päälleen ja kapusi tammansa selkään, hoputti eläimen raviin ja suuntaan johon oletti miesten ja koirien kiirehtineen.

Ketunmetsästäjiä, oikeassa hän oli ollut jälleen, mutta tällä kertaa saaliina ei ollut kyllä kettu ollenkaan. Nainen roikotti pulloa vasemmassa kädessään ja piteli oikeassa kädessään ohjia, pysäytti ratsunsa miesten ratsujen rinnalle. ”Hyvää päivää Alfred”, Thea tervehti päätään nyökäten ja nosti pullon huulilleen, vilkaisi samalla tuota siivottoman näköistä kerjäläistä jota yksi miehistä näytti sättivän. ”Eihän tuo ole kettu?”, kohotti kulmaansa kysyvästi hölmistyneelle nuorelle aateliselle, jota hetki sitten oli nimellä tervehtinyt. ”Thea, eikö ole vähän aikaista viinille?”, Alfred sätti käkkärätukkaa ja sai muutkin miehet pudistelemaan päätään paheksuen. Neito kohautti olkiaan ja naurahti. Jäi sitten seuraamaan suunsoittoa, joka muistutti enemmänkin aatelismiesten egojen pönkitystä heikomman avulla kuin mitään tarkoituksenmukaista kouluttamista. Thea hörppäsi jälleen pullostaan huikan.

”Eikö tuo ole aika lapsellista?”, hän hymähti päätään pyörittäen, kun joku miehistä innostui enemmänkin sanallisesti kerjäläistä sättimään.
Eleonora
" En ole nainen, en yhtään mitään. Kidutettu eläin häkissään. Jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut"
PMMP-Joku raja
Thea
"Nuuhkin tuomet. Taivutan kaulaa. Edessäsi nauran"
Scandinavian Music Group-Näin minä vihellän matkallani
Dagny
"Sinä olit ukonlintu, outolintu. Lapin tuiman tuntureilta. Kuningatar germaaninen."
Olavi Uusivirta-Ukonlintu ja Virvaliekki
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti La Tammi 02, 2016 10:55

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

Ei ne kuusi miestä riittäneet vaan paikalle tuli viiniä hörppivä nainen. Tervehti selkeästi tuntien ensimmäisen miehen ja totesi, ettei Edward ole kettu. Ei, hän ei ollut kettu vaan susi. Edward pyyhkäisi hieman ohi mennen kasvojaan, joille oli roiskunut edellisen miehen sylkeä.
Naista sätittiin siinä viinin juomisesta, johon nainen vastasi pullosta hörppimisellä. Tämä myös päätti avata suunsa hänen haukkumisestaan ja sättimisestään. Edward huokaisi pienesti taka-alalla. Näistä miehistä ja naisesta päätellen, he olivat aatelisia tai jotakij sinne päin, jos katsottiin vaatetusta. Edward vilkaisi pienesti vaatteitaan. Ihan siistit ne olivat, mutta aateliset eivät selkeästi erottaneet mikä oli vielä puhdas ja mikä oli erityisen likainen. Varsinkin, jos veri likasi vaatteet.

"Hys Thea! Etkö näe, ettei tämä ole tarkoitettu naisille? Anna kun miehet hoitavat, tämän yhden saastaisen loisen pois päiviltä." Alfred totesi ja laskeutui satulastaan alas, vetäen lopulta vyöltään miekan. "Miten olisi kerjäläinen? Sinä ja minä, kerta miekan omaat." Mies yritti houkutella, johon Edward vain pudisteli päätään, kuin koko miekkaa ei olisi olemassa. "Anteeksi, mutta minun on kieltäydyttävä tarjouksesta."
"Elähän nyt, leikkiä tämähän vain on, vai mitä?" Mies sanoi ja kääntyi kavereihinsa vinkaten silmäänsä ja sivaltaen hennolla miekallaan ilmaa tuoden sen lähelle Edwardin kaulaa. Edward nosti kätensä ja työnsi miekan terän tylysti pois tieltään. Hän ei vieläkään liikahtanut kiveltä, jolle oli takamuksensa laskenut. "Ei, ihan oikeasti, minua ei kiinnosta." Hän totesi ja laski kätensä.

Mies näytti hetken yllättyneeltä, ettei köyhä kerjäläinen hänen miekkaansa pelännyt, mutta ärsyyntyi saman tien. Kuka kehtasi astua aateliston nenän eteen tuon näköisenä, soi päässä. Nopea sivallus kävi kuin tuuli. Miekan hienoinen ja hento terä viilsi miehen poskea, josta lähtenyt nopea reaktioa oli saanut miehen myös tipahtamaan kiveltä maahan. Kuului naurua. "Sitä saa, mitä tilaa!" Mies totesi miekkaansa ylpeästi huitoen.
Ihmissusi tunnusteli poskeaan rauhallisesti maassa. Pieni verivana pyyhittiin huolellisesti kasvoilta ja kädet auttoivat ponnistamaan takaisin seisomaan. Edward pudisti vaatteitaan ja oli kuin asiaa ei juuri äskenmolisi tapahtunut. Niin, tämän saa kunnsitä tilaa, varsinkin kun menee liian lähelle ihmisiä.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 734

Liittynyt: Ma Heinä 20, 2015 10:28

Viesti La Tammi 02, 2016 11:57

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

Kulmia kohotettiin epäuskoisena, kun hänelle kerrottiin, ettei nämä toimet ollenkaan olleet naisten hommia. Se ei ollenkaan sopinut aatelisnaisen arvolle, että miehet kertoisivat hänelle mitä hän voisi tehdä tai mitkä olisi hänelle sopivia toimia. Toisethan olivat jo paheksuneet viinin juontia ja nyt vielä sitten kehotettiin olemaan hiljaa, kun miehet tekivät palvelusta ihmiskunnalle. Thea rypisti nenänvarttaan ja tuhahti, suoristi asentoaan satulassa. ”Mikä sinä olet kertomaan miehistä ja naisista?”, kysyi haastetta äänessään, joskaan ei vielä niin isoon ääneen että olisi saanut Alfredin keskeyttämään toimensa. ”Tuollainen pikkupoika”, sylkäisi sanat suustaan kuin jonkun pahanmakuisen, vähän mädäntyneen hedelmän. Selvästi aatelismies oli päättänyt olla välittämättä pörröpään puheista, ehkäpä jopa oli aavistuksen kiinnostunutkin normeja kalisuttelevasta naisesta. Keskitti turhautumisensa ainoastaan tuohon taistelusta kieltäytyneeseen. Naista hymyilytti, voi kuinka Alfredia täytyi riepoa kun ei saanut pahaista kerjäläistä hippasille kanssaan. Kuinka voisi tappaa aseeseen tarttumattoman miehen, tai lähinnä kuinka voisi saada synninpäästön jos toinen ei kohottaisi asettaan.

Alfred perääntyi hieman seisomaan konkoilevan miehen luota, koko jengi naureskeli toisen toimille. ”Haahaahaa, hurrrjan miehekästä Alfred, ihan mahtavaa”, kehui silmiään pyöräytellen, eikä kehujen todellinen luonne varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta. Aatelismiehistä eräs jo vähän ärähtikin, että ei naisten kuulunut edes kulkea yksin metsässä, että mitä hän oikein täällä teki. Theya kohautti olkiaan vastaukseksi, niskojaan ylimielisesti nakellen vei pullon jälleen huulilleen. ”Katsokaa nyt tuota, onkohan tuo jotenkin jälkeenjäänyt. Täytyy sen olla”, eräs aatelisista osoitteli edelleen rauhallisena pysytellyttä kerjäläistä, muut nauroivat. Alfred käski toista pysymään paikoillaan sen aikaa, että kävisi kostuttamassa kurkkuaan ja josko he sitten voisivat ottaa erän. Valkoisen ratsunsa selässä miesten satulassa istuva nainen katseli kuinka tuttu, pitkän huiskea ja luihunaamainen mies asteli häntä kohden, tarttui tamman ohjaksiin ja nojautui kohti sen ryntäitä poikamaisesti virnuillen. ”No tuhmatyttö, annahan sitä viiniä ja lähdeppäs sitten kotiin, naisen paikka ei ole täällä metsässä. Kuka sinut sitten huolii, jos tietää kurittomaksi”, virnisteli ja loi välillä merkitseviä katseita tovereihinsa. Thea hymyili makeasti, niin että huulien välistä näkyi hammasrivistö joka oli tälle maailmanajalle ehkä hieman epätyypilliseen tapaan oikein hyvin hoidettu. ”Toki, toki”, lausui ja ojentautui pullon kanssa kohti miestä.

Tumman puhuva viini lorisi Alfredin päälaelle, valui kasvoille ja paitojen sisään. Sotkien vaatteet niin laajalta alueelta, että ei olisi heti arvannut. Mutta olihan viiniä ollut vielä runsaasti jäljellä, joten oliko ihmekään että tuo tumman punainen neste riitti sotkemaan lähestulkoon koko miehen. ”Alfred, sinä olet niin kovin vanhanaikainen”, nainen puhui hitaasti, ”minun maailmassani me kaikki olemme tasa-arvoisia, tuokin”, viittasi kohti tuntematonta miestä, ”ja ennen kaikkea, sinun täytyisi käsittää että minä saan tehdä ihan mitä haluan, eikä sinun tai kenenkään muunkaan tule siitä suutasi soittaa”, lopetti puhumisen, kun viimeinenkin pisara viiniä oli valutettu miehen päälle. Ojensi tyhjän pullon häkeltyneen Alfredin käteen. ”Siinä, oikein hyvää vuosikertaa”, virnuili ja laskeutui sitten ratsunsa selästä maahan, otti muutaman askeleen kohti tuntematonta miestä. Vilkaisi toisen veristä poskea tuntematta juuri sääliä, eihän häntä oikeastaan tuon miehen kohtalo juuri kiinnostanut, mutta tällaiset teot loivat mainetta. Ja häntähän ei miehet kyykyttäneet.

Tempusta suivaantuneet miehet käskivät nyt kuorossa Theyaa nousemaan ratsunsa selkään ja häipymään, selvästi nuo jollekin halusivat kostaa nöyryytyksen mutta eivät uskaltaneet ryhtyä kouluttamaan laintuntijan tytärtä. ”Nyt on pojat koittamassa uudet ajat”, nainen julisti ja nojasi painonsa oikealle jalalleen, työnsi lantiota hieman vasemmalle ja painoi kämmenensä lantiota vasten. ”Sellaiset ajat, että tuommoisilla takapajuisilla ei ole sinne asiaa”, virnisti ja sai miehet kiroamaan kovaan ääneen sitä, kuinka ottoisänsä oli tytön kouluttanut huonosti ja kuinka olikin jo tiedossa, että palveluskuntaan kuuluneen naisen äpärästä ei voinut hienossakaan perheessä kasvattaa kunnollista naista. Thea nauroi.
Eleonora
" En ole nainen, en yhtään mitään. Kidutettu eläin häkissään. Jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut"
PMMP-Joku raja
Thea
"Nuuhkin tuomet. Taivutan kaulaa. Edessäsi nauran"
Scandinavian Music Group-Näin minä vihellän matkallani
Dagny
"Sinä olit ukonlintu, outolintu. Lapin tuiman tuntureilta. Kuningatar germaaninen."
Olavi Uusivirta-Ukonlintu ja Virvaliekki
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Su Tammi 03, 2016 12:28

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

Edwardin vihreät silmät tarkkailivat kuinka viehkeä nainen ylväästi kaatoi avuliaasti viiniä toiselle. Tumman punainen, voimakaasti haiaeva alkoholia sisältävä aine huusi aatelisen vaatteissa. Toisen sulkahattukin oli mukavasti värjääntynyt punaviinin väkevyydestä. Toinen oli yllätetty ja hämillään, mikä sai Edwardin vain virnistämään pienesti ja hieromaan sängen petteistä leukaansa.
Selkeästi nainen ei katsonut hänen alentamistaan hyvällä, jonka Ed ymmärsi oikein hyvin. Joskus eräät naiset eivät pitäneet alistamisesta ja jotkut eivät pärjänneet taas ilman käskyjä. Ihmissusi oli kuitenkin herrasmies, hän ei toisia alentaisi, ellei ollut hätätilanne ja hän tiesi tilanteen vaarallisuuden. Toisaalta oli niitäkin, jotka eivät hänen mieli piteistään niin kovin paljon pitäneet.

Nainen sanoi kovaan ääneen, että hänen maailmassaan kaikki olivat tasa-arvoisia. Myös hän mukaan lukien. Miesten rintamalla kuului tuhahduksia ja pyrskähdyksiä naisen aatteelle. Edwardista se oli oikein mukava aate jollakin tasolla, vaikkei naisen eleet sitä oikeastaan tuoneet ilmi. Loppujen lopuksi tuo viehkeä nainen laskeutui satulastaan ja asteli oikein mairealla ja ylväällä tavalla hänen luokseen. Kuitenkaan nainen ei antanut sääliä, mikä helpotti jollakin tavalla Edwardin oloa. Hän tunsi kyllä ettei itse pitänyt siitä kun säälittiin, mutta kai hän nyt leikki hieman vaisumpaa ja heikompaa osapuolta. Neiti ritari voisi nyt vain hätystää nuo kuusi lohikäärmettä matkoihinsa ja herra prinsessa kiittäisi ja lähtosi sitten muitta mutkitta pois, ennen kuin saisi jotakin aateliston säälipisteitä osakseen.
Nainen julisti uuden ajan alkaneeksi tai jotakin sinne päin ja selitti miehiööe, ettei heillä ollut tilaa sinne. Miehet olivat tuohtuneita ja muutama muukin lipui alas satulaltaan kukin omalla tyylillään. Edwardista miehet näyttivät vain hernekepeiltä. Selkeästi miehet olivat mahdollisesti miekkailua harrastaneet, mutta niiden keppiseipäiden kanssa miehet olisivat pahasti alakynnessä. Jos verrattiin hänen mustaan miekkaansa, joka oli tavallista miekkaa paljon painavempi ja raskastekoisempi sekä terästetty magialla. Nuo keppit miehillä vain katkeaisivat ilman miekkaakin. Edward voisi hyvin katkaista ne, jos ilman loukkaantumisia haluttiin päästä.

"Jos saan." Edward avasi viimein suunsa kunnolla. "Sanoa pari faktaa pöytään, niin olisi aika kiitollinen." Hän totesi hymyn kera. "Ensinnäkin haluan selventää, etten ole mikään kerjäläinen, olen metsästäjä ja yleensäkin metsästäjillä on tällaiset vaatteet." Edward totesi ja pudisti vielä hieman valkeaa hihaansa. "Toiseksi, en halua tapella, koska kukkakeppisi ei kestäisi käsittelyäni. Siis ihan oikeasti." Ihmissusi sanoi ja katseli miesten miekkoja sillä silmällä.
Miesten parissa kävi kuohuntaa ja joku huusi jotakin painumisesta helvettiin. Edwardinnteki mieli sanoa, että siellä jo oltiin, ettei helvetti nyt vielä niin paha ollut. Ne ajatukset hän joutui kuitenkin luopumaan, kun miehet päättivät hyökätä raivospäissään. Sanoen siaksi ja kerjäläiseksi ja kaiken maailman loiseksi, mitä ikinä miehet keksivätkään päästä suustaan. Tietysti nainen oli myös kohde olihan tuo iloisesti halventanut aatelismiehiä tuntemattoman miehen edessä.

Edward teki sulavan väistön nopeilla reflekseillään. Hän yleensä astui vain jonnekin muualle tai väisti miekan terää, kun sitä sohittiin umpimähkää sinne tänne. Edward tarttui miekkaansa, mutta vain iskeäkseen sen maahan. "Ole hyvä. Käytä tätä ja en usko, että saat sen edes vedetyksi maasta." Edward totrsi. Olihan miekka tehty nyt alkujaankin ihmissuden voimille, eikä tuollaisille heikoille aatelisille.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 734

Liittynyt: Ma Heinä 20, 2015 10:28

Viesti Su Tammi 03, 2016 2:35

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

Miesten laskeutuessa satulasta, Thea nauroi niskojaan nakellen ja selvästi tuota kuusikkoa haastaen jokaisella solullaan. ”Luuletteko, että te voisitte koske minuun pitkällä tikullakaan ilman seurauksia?”, nainen kysyi ja puisti päätään, oli melkein unohtanut tuon metsäläisen olemassaolon. Alfred tovereineen seisahtui hetkeksi pohtimaan noita sanoja, totta oli että mikäli he antaisivat Thealle selkään, he todennäköisesti joutuisivat siitä kärsimään tavalla tai toisella. Mutta toisaalta, varmasti kuuden sana painaisi enemmän vaa’assa kuin yhden naisen ja kerjäläisen. Ehkäpä he voisivat siis hieman tukistaa tuota kurjaa naista ja antaa sitten enemmän sakinhivutusta tuolle metsäläiselle. Mitään ei kuitenkaan ehtinyt tapahtua, kun kerjäläinen ryhtyi puhumaan – saaden ainakin Thean kääntymään suorastaan järkyttyneenä tuon itseään parikymmentä senttiä pitemmän miehen puoleen.

Miehen sanat eivät suinkaan häätäneet aatelisia tiehensä, vaan totta totisesti katkaisi kamelinselän vihoviimein. Nuorten miesten joukkio hyökkäsi metsästäjäksi itsensä nimenneen ja naisen kimppuun. Alfred tarttui voimakkaasti Thean niskaan ja pakotti naisen polvilleen. ”Typerä akka, enkö sanonut että pitäisi pysyä poissa miesten asioista”, kirosi ja ravisti naista hieman. Käkkärätukka sähisi ja kirosi, ei kuitenkaan jaksanut työntää itseään takaisin jaloilleen toisen otteen alta. Alfred luetteli hänelle suuvaahdossa kuinka naisen tuli alistua miehen edessä ja ymmärtää, että miehet pyörittivät tätä maailmaa. Sillä välin metsäläinen kuului pärjäävän keskenään, ainakin päällekarkaajien voimistuva turhautunut ärinä kieli siitä tarinaansa. Alfredin palopuheen välistä neito oli myös kuulevinaan, kuinka vieras miesääni kehotti muita tarttumaan miekkaan ja nostamaan sen maasta. ”Kuunteletko sinä minua”, Alfred äyskäisi ja ravisti naista voimakkaammin, tiukensi otettaan sirosta niskasta niin, että teki jo kipeää. Thea irvisti. Tämä sai riittää, hän oli jo saanut tarpeekseen toisen machoilusta, todella tarpeekseen. ”Noh, kultaseni, älä satuta minua. Teen mitä vain, olen aina kiltti ja tottelevainen”, mutisi ja lähti liuttamaan kättään miehen reiden sisäpintaa vasten. Alfred mutisi jotain häkeltyneenä, ei kuitenkaan mennyt hetkeä kauempaa kun mutina muuttui puhtaaksi kiljunnaksi. Varsin kirkkaaksi sellaiseksi.

”Päästän irti kalleuksistasi vasta, kun lasket irti minusta”, nainen ilmoitti kovaan ääneen, tietoisena siitä että Alfredin huuto oli saanut muut miehet kiinnittämään nyt huomionsa heihin. Theaa nauratti ajatus muiden kärsivistä ilmeistä, yleensä miehet tuntuivat myötäelävän tällaisia herkkien alueiden kipuja. Nopeasti aatelismies laskikin irti naisen niskasta. Thea ei kuitenkaan laskenut pihtiotettaan irti heti, vaan kapusi ensin jaloilleen ennen kuin päästi toisen vapaaksi. Alfred kompuroi kauemmas huohottaen, kirosi hullua naista ja kuinka he molemmat saisivat maksaa tästä. Käkkäräpää kohautti olkiaan ja vilkaisi sitten edelleen maassa nököttävää miekkaa, minkähän velhon kanssa hän olikaan tekemisissä. Vai oliko nuo miehet edes yrittäneet irrottaa sitä maasta.


//tulipa vähän kökkö, mutta koeta kestää
Eleonora
" En ole nainen, en yhtään mitään. Kidutettu eläin häkissään. Jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut"
PMMP-Joku raja
Thea
"Nuuhkin tuomet. Taivutan kaulaa. Edessäsi nauran"
Scandinavian Music Group-Näin minä vihellän matkallani
Dagny
"Sinä olit ukonlintu, outolintu. Lapin tuiman tuntureilta. Kuningatar germaaninen."
Olavi Uusivirta-Ukonlintu ja Virvaliekki
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Su Tammi 03, 2016 4:34

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

Naisella ei näyttänyt menevän hullummin, vaikka tiukassa otteessa olikin aatelismiehen käsittelyssä. Edward taas katseli kun pari rohkeampaa yritti nyhtää miekkaa ylös maasta, mutta eihän se edes hievahtanut. Edward hymähti vain, kun seuraavakaan ei saanut vedettyä miekkaa, vaikka kuinka vihaa ja kirosanoja tuli suusta. Noh suurimman osan huomiosta miehet olivat kiinnittäneet miekkaan, kerta tyhmiä olivat.
Katseet kääntyivät niin Edwardin, kuin muidenkin, kun aatelismies Alfred päästi naisellisen kiljaisun ulos äänihuulistaan. "Pffft..." Edwardin oli pakko. Hän katseli naisen touhuja ja miehen huutamista, kun muut aateliset näyttivät säikkyvän kuin pikkuiset kissan pennut näkyä. Nainen pääsi irti toisen otteesta ja päästi vasta sitten itse irti toisen kaulleuksista, kun nainen seisoi itse. Mies perääntyi kalleuksiaan suojaten, selkeästi nähden koko nöyryytyksen sodan julistamiselle. Siitä puuskuttamisesta ja huohottamisesta toipuminen vei kuitenkin hetken. Sen hetken, että Edward huomasi naisen vilkaisevan hänen miekkaansa. Hän ei kauaa katsellut, kun asteli äkisti miekkansa luo ja veti sen irti maasta. Miekka työnnettiin asevyölle.

Aatelismies oli koonnut kunniansa ja ylpeytensä tarttuen uudelleen kukkakeppiinsä ja lähtien hyökäämään sillä vihaisena naista. Tietysti oli riskis, mutta jos mies vähän sohaisi sieltä täältä pelottavuutta tuodakseen, niin eiköhän nainen laitettaisi edes jollain tavalla ruotuun. Ennen kuin kukkakeppi ehti hipaistakkaan naisen turkkista hattua tai kaulusta astui Edward sulavasti väliin. Hän lähes tulkoon työnsi tuon nopean sivalluksen kädellään sivuun ja toisella kädellään hän tarttui aatelisen päähän samalla liuttaen jalkansa toisen jalkojen alle vieden mieheltä tasapainon. Loppu tulos oli se, että aatelismies pyöri mukavasti valkeassa maassa miekan maatessa hieman kauempana tästä.
"Eikö äiti opettanut, ettei tällaisillä kukkakepeillä tee mitään?" Ed kysyi vain hieman ärsyttääkseen. Hän muisti vielä, kuinka oli toivonut joskus harjoittelevansa pikku poikana muiden kanssa miekkojen kanssa. Nyt se oli pelkkä pirstoustunut muisto lapsuuden haaveesta. Aatelismies nousi lumisena maasta näyttäen ärtyneenä hampaitaan ja heiluttaen nyrkkiään, että turpaan tuli. "Kerro nimesi! Jotta voin iskeä sinua naamaan!" Toinen vaati, mutta Edward pudisti päästään. Hän katsoi naiseen, pienesti nyökäten tälle ikään kuin tervehdykseksi. Ikään kuin olisi huomannut vasta nyt naisen. Ehkä vähän kiusoittelevaa käytöstä, kerta nainen oli aatelistoa ja ei varmastikaan ole koskenut työkaluihin noista vaatteista päätellen. Toisaalta ulkonäkö saattoi pettää ja pahasti, joten hän ei ruvennut tekemään lujia johotopäätöksiä.

Aatelismies tuntui tuohtuneelta, nöyryytetyn ärtyneeltä. Tuo haki kukkakeppinsä ja huusi tovereilleen, että nyt he lähtivät. Hakisivat hieman lisäjoukkoja ja retuuttaisivat tätä miestä myöhemmin. Mies nousikin nopeatsi ratsaille ja käski koiratkin mukaansa. Hevoset katosivat pien ratsastajineen ja jäljelle jäi vain nähtävästi naisen hevonen. Edward pyörähti leppoisasti naisen puolen.

//Naah,hyvä se oli :D
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 734

Liittynyt: Ma Heinä 20, 2015 10:28

Viesti Su Tammi 03, 2016 11:06

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

Theaa nauratti, sillä mikäli hän oli ollenkaan ymmärtänyt oikein, oli miekka isketty maahan muiden kokeiltavaksi. Ja siinähän tuo vieläkin oli tököttänyt, kunnes metsästäjä nappasi yhdellä nykäyksellä sen irti ja työnsi huotraan. Ilmeisesti tämä ele oli ollut viimeinen pisara, sillä totta tosiaan, miesten joukkiosta lähtikin vielä viimeinen hyökkäys ja tällä kertaa suoraa kohti naista. Hetken aikaa hemmoteltu aatelistypykkä kerkesi jo pelätä tosissaan, olihan hän tosiaan äpärä ja varmasti hänen surmaamistaan katsottaisiin aavistuksen kepeämmin kuin jonkun ihan puhtaan aatelisvesan. Mitään ei kuitenkaan ehtinyt tapahtumaan, sillä metsäläinen hyökkäsi neidon ja hyökkääjän väliin. Thea tunsi tuulahduksen poskellaan, kun katseli varsin lähietäisyydeltä kuinka miekka pyyhkäistiin sivuun ja muutamalla varsin näppärällä liikkeellä aatelismies pyörähteli kuuraisessa maassa. Nyt nainen joutui jo katsomaan vierasta miestä vähän tarkemmin, toinenhan vaikutti oikein pätevältä suojelemaan itseään, miksi ihmeessä oli antanut aiemmin viiltää itseään? Kulmat kurtistuivat ymmärryksen puutteesta, hän ei todellakaan käsittänyt.

Miehen puheet menivät ohi, kun käkkärätukka koetti tutkailla pitkän miehen olemusta, löytää siitä jotain joka kertoisi mikä toinen oli oikein miehiään. Tuskin metsästäjätkään olivat kovin erikoistuneita lähitaisteluun. Eikö se ollut enemmänkin ansojen virittelyä? Ja hämmentävän ketterästi ja nopeasti toinen oli toiminut, vaikka kai pitkät miehet harvoin olivat erityisen ketteriä. Elleivät sitten olleet luihuja luikeroita, jota tämä metsäläinen ei näyttänyt olevan. Ainakaan päällisin puolin. Theaa ei hävettänyt, kun hänen katseensa huomattiin ja tuo kummallinen vieras nyökkäsi hänelle päätään. Hän ei muutenkaan ollut häpeilevää sorttia ja nythän hän oli vain katsellut tuota vierasta miestä löytääkseen jotain, joka olisi kertonut hänelle enemmän. Thea oli näkevinään toisen kasvoilla hieman kujeilevan ilmeen, jonka merkitystä nainen ei oikein käsittänyt. Siispä siirsi katseensa takaisin noihin kanssa-aatelisiin, jotka nyt selvästi perääntymistä jo suunnitteli, kun ei päässytkään tämän enempää enää painimaan. Ja vielä isommalla porukalla. Hetken häntä jännitti, että veisikö poistuva joukko hänenkin tammansa mukanaan, tai lähtisikö tuo muiden perään, mutta siinä se kiltisti paikoillaan seisoi. Sen oikea lapa näytti hieman tahriintuneen viiniin, jota aiemmassa välikohtauksessa oli roiskunut.

”Noh, sehän oli vaikuttavaa”, neito myhäili ja asteli ratsunsa luo ohittaen samalla metsäläisen. Hän keräsi hieman lunta kämmeniinsä ja ryhtyi sitten lumen avulla hinkkaamaan valkoista karvaa. Ei jaksaisi vastailla kysymyksiin siitä, miksi kimon vaivalla puhtaana pidetty karva oli nyt tahriintunut. ”Sääli kyllä haaskata hyvää viiniä”, naurahti ja vilkaisi Alfredin maahan heittämää pulloa. Hetken tammaa puhdistettuaan hän keskeytti toimensa ja kääntyi katsomaan metsäläistä uteliaana. ”Kukahan te mahdatte ollakaan ja miksi ihmeessä annoit sen ääliön viiltää sinua? Eikö nyt jokainen järkevä puolusta itseään jollain tavalla?”, naisen ääni oli aavistuksen huvittunut tilanteen outoudesta, samalla tarkkaili tuota miestä ja huomasi nyt jäniksen nahan joka roikkui tämän vyöllä. Ehkäpä toinen todella oli metsästäjä ja karhujen kanssa painiminen oli tehnyt toisesta niin ketterän. Ajatus miehestä painimassa karhun kanssa oli suorastaan huvittava, ja sitä paitsi, oli kai melkein kuka vain karhua ketterämpi. Thea kumartui puhdistamaan polviaan lumesta, jonka seurauksena koko temuamisen ajan visusti päässä pysynyt karvalakki tipahti lumeen. Nainen nappasi sen käsiinsä ennen kuin suoristi vartensa, vieno tuuli pörrötti jo ennestään peikkomaisen takkuista tukkaa. Pian karvareuhka painettiin kuitenkin takaisin päähän, se onnistui piilottamaan sisälleen suurimman osan noista lähes mustista kähäröistä.
Eleonora
" En ole nainen, en yhtään mitään. Kidutettu eläin häkissään. Jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut"
PMMP-Joku raja
Thea
"Nuuhkin tuomet. Taivutan kaulaa. Edessäsi nauran"
Scandinavian Music Group-Näin minä vihellän matkallani
Dagny
"Sinä olit ukonlintu, outolintu. Lapin tuiman tuntureilta. Kuningatar germaaninen."
Olavi Uusivirta-Ukonlintu ja Virvaliekki
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Ma Tammi 04, 2016 12:15

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

Nainen myhäili sanoessa hänen pienen esityksensä olleen vaikuttava. Edward tuhahti. "Sitä se on, kun elää metsässä." Mies vastasi ja hieraisi niskaansa laiskasti. Valkea tamma oli saanut viini tahran kylkeen, jota nainen lumen avulla yritti hangata hevosen kyljestä pois. "Et sinä sitä noin saa pois." Edward totesi ja käveli naisen luokse ja tutki viini tahraa hevosen kyljessä. "Se pitää valella ensin viileällä vedellö ja huuhdella lämpimällä. Lumen hierominen örsyttöä vain hevostasi." Hän totesi rauhallisesti katsellessaan tamman korvia ja sen pienten lihasten nytkähtelyä.
Nainen uteli kuka hän mahtoi olla ja Edward vastasi kohteliaasti. "Olen Edward. Ravenscar." Sukunimen hän antoi ikään kuin muistaisi sen pitkästä aikaa. Hän ei oikeastaan ollut pitkiin aikoihin sanonut sukunimeään kellekään. Eihän sitä kukaan koskaan kysynytkään, mutta aatelistolle kai sitä voisi esittäytyä nimellä. Eikä häntä voinut edes kysellä missään. Kukaan ei tiennyt häntä, sillä ei ollut ketään, jolta kysyä. "Ja neidin nimi on?" Edward kysyi vuorostaan.

"En minä kokenut hyväksi sitä, että koskisin turhaan siihen mieheen." Ensinnäkin mies ei ollut sukkahousuineen sen arvoinen, mutta hän ei mennyt puolustelemaankaan toimiaan sen kummemin. Hän oli mitä oli ja teki mitä halusi. Nainen vetosi järkeen ja Edward vai pyöräytti naiselle silmiään. "Järkevä ehkä, mutta en sanoisi itseäni ehkä järkevimmäksi, enkä sanoisi myöskään teitä." Jos otettiin huomioon se, miten nainen oli melkein janonnut miehiltä turpiin saamista sekä naisen rapuotetta miehen haaravälissä.
Nainen kumartui pudistelemaan polvistaan lunta, jolloin karvalakki putosi maahan ja paljasti suurenkin käkkärä pehkon sen alta. Kampaamattomat hiukset eivät Edwardia haitanneet, enemmänkin se karvalakki. Oliko lakkien aina näytettäbä noin elollisilta. Mies veti pienesti ilmaa keuhkoihinsa ja sai vain karvoista hajun jostain eläimestä. Sen enempää tutkimatta Edward katsoi hevosta, joka katsoi takaisin. Hän ei tullut hevosta kovin lähelle, sillä eläimet yleensä aistivat ja haistoivat hänen olemuksensa, toisin kuin ihmiset.

"Satuitko paikalle vain onnesta vai uteliaisuudesta." Edward päätti kysyä, kerta nainen ei ollut mies joukkion mukana ratsastamassa ja olivathan nämä todenneet, ettei naisen kuuluisi olla yksinään ratsastamassa. Korkeintaan jonkun miehen mukana ja sillä siisti.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 734

Liittynyt: Ma Heinä 20, 2015 10:28

Viesti Ma Tammi 04, 2016 12:58

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

Pisti kyllä merkille toisen sanat siitä kuinka tahra pitäisi poistaa, vaikka tuollainen neuvominen ei käynytkään naisen pirtaan. Etenkin kun matkassa oli vielä väitös siitä, että hänen aiemmat toimensa olivat ärsyttäneet ratsua. Hän oli kuitenkin saanut kaiken kukkoiluenergiansa jo puhallettua pihalle, oletti myös tämän metsäläisen olevan potentiaalisemmin vaarallinen vastustaja ja ei ehkä kestäisi sanahippaa samoin kuin nuo herkkähipiäiset aatelismiehet – niitä sentään painoi maine ja kunnia. Tuommoisesta metsästäjän retkusta ei voinut tietää. Joten oli somempi pitää suu supussa ja haistella ensin tilannetta hieman tarkemmin, ennen kuin ryhtyy kaivamaan verta nenästään. ”Ah, olin jo melko varma ettei sinulla ole sukunimeä”, nainen naurahti toisen tyylille, aivan kuin mies olisi juuri hetki sitten muistanut sellaisen olevan olemassa. Tai ehkä toinen vain valehteli. Olisihan sekin oikein varteenotettava vaihtoehto, eihän noista metsänkulkijoista tiennyt, monilla oli syynsä pitää todellinen minänsä piilossa nimeä myöten. ”Olen Thea Auvray”, lausui, hänelle nimensä kertominen voisi joskus olla jopa vaarallista. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun hyvän sukunimen omaavia kaapattiin lunnasrahojen toivossa. Mutta joku tämän miehen kohdalla kertoi, ettei toinen ollut sellainen.

Ei Thea ollut huomioinut toisen varovaista nuuskuttelua, hänen tyylinsä huomioida ympäristöä oli melkoisen suurpiirteinen – kuten ehkä koko hänen tyylinsä elää. Sen sijaan kiinnitti nyt kaikki ajatuksensa toisen sanoihin siitä, että ei hänkään erityisen älykäs tainnut olla. ”En kyllä ymmärrä mikä se sinä olet tuollaisia väittämään? Minähän kuitenkin pyyteettömästi autoin sinua. Sinun kuuluisi siis vähintäänkin vannoa ikuista uskollisuutta minulle eikä vähätellä järkeäni”, tokaisi pientä loukkaantumista äänessään. Sävyssä oli myös kiusoittelua, joten moni kuulija ei välttämättä laskisi sanoja todellisen loukkaantumisen merkiksi. Vaikka kyllähän Thean ylpeyden päälle otti aina, kun joku erehtyi hänen ominaisuuksiaan vähättelemään, etenkin tietämättä niistä juuri mitään. ”Ja, kun kerran tunnut olevan niin viisas, sanoppa mistä löydän tähän hätään sitä lämmintä vettä jotta saan ratsuni puhtaaksi?”, kysyi aavistuksen tarpeettoman kärkkäällä äänensävyllä, oikeastaan hän oli melko avuton metsässä. Hyvä tulkuttamaan ja ratsastamaan, oikein hyvä kiipeilemään puihin ja kahlailemaan joessa, mutta äärettömän huono sellaisissa ’mitättömissä pikkuasioissa’, kuten tulen tekeminen.

”Olin aamubrunssilla tuossa lähellä, kun ajokoirat havahduttivat minut. Vaan enpä olisi arvannut, että ketun sijaan löydänkin tuollaisen metsästäjän”, lausui ja katsahti miestä nyt päästä varpaisiin. Thea työnsi kätensä housujensa taskuun ja silmäili hetken jäniksen nahkaa miehen vyöllä. ”Mitä aiot tuolla tehdä?”, kysyi kulmaansa kohottaen. Hän tosiaan ei ollut varma mitä noin pienellä nahanpalalla saattoi tehdä, olihan hän tietoinen että kaikenlaiset turkikset ja muut tulivat juurikin joskus eläneiden jänisten, kettujen ja muiden päältä, mutta ei ollut koskaan laskenut ajatustakaan sille kuinka noin pienestä palasta turkista voisi saada aikaan vaikkapa turkispuuhkan, tai peräti takin.
Eleonora
" En ole nainen, en yhtään mitään. Kidutettu eläin häkissään. Jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut"
PMMP-Joku raja
Thea
"Nuuhkin tuomet. Taivutan kaulaa. Edessäsi nauran"
Scandinavian Music Group-Näin minä vihellän matkallani
Dagny
"Sinä olit ukonlintu, outolintu. Lapin tuiman tuntureilta. Kuningatar germaaninen."
Olavi Uusivirta-Ukonlintu ja Virvaliekki
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Ma Tammi 04, 2016 12:18

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

Nainen esittäytyi Theaksi. Edward nyökkäsi vastaukselle. Nimiä tuli ja meni, mutta yhtäkään niistä hän ei tuntunut unohtavan, sillä osa tapaamisista oli ollut mielekkäitä ja osa vähemmän mielekäitä. Eihän kovin moni ottanut ihmissutta hyvällä, eihän. Sellaista oli, kun oli tullut suden raatelemaksi ja muuttunut täysikuun aikaan sudeksi, joka rellesti miten halusi.
Thea avasi suunsa kovin korostaen itseään, miten tuo oli auttanut häntä hädässä. Hätää tässä ei oltu kuitenkaan kärsitty missään vaiheessa. Lisäksi nainen vetosi siihen, kuin pyytteettömät hänen aikeensa olivat, mutta Edward vain nosti ajatukselle kulmian, katsellessaan naisen elekieltä. Voi, hän oli parissa vuodessa oppinutntuntemaan tietys seikat ja eleet. Hän aisti ne. Niin kuin eläimet aistivat muiden tunteet ja osasivat käyttäytyä niiden mukaan. Nianen julisti, että hänen pitäisi vannoa ikuista uskollisuutta tälle. Edward ei voinut muuta kuin nauraa ja kovaan. "Uskollisuutta?" Hän kysyi ja pyyhki kyynelien töytteisiä silmiään. Hän oli törmännyt johonkin melko hauskaan tai todella tyhmään henkilöön. Nauru ei kuitenkaan ollut alentavaa tai ivallista, silkkaa puhdasta, huvittunutta naurua. "Kuule. Tilanne ei nyt ollut ihan sellainen, että minun pitäisi vannoa uskollisuuttani sinulle." Edward aloitti rauhallisesti. "Lisäksi tarkoitin järkesi vähättelyllä sitä, että olisit voinut valita sanasi huolellisemmin, ellet sitten todella halunnut verta nenästäsi." Hän totesi ja nyökkäsi ajatuksilleen sen kummin katselematta Thea, jos tämä päättäisi ärtyä hänen sanoistaan.

Kyllä pienen kiusoittelevan äänen sävyn huomasi toisen äänestä. Mikä johti johtopäätökseen, että joko Thea vain leikitteli hänellä tai esitti turhaan loukkaantunutta, jotta saisi ihmissudelta jonkinmoisen uskollisuuden valan. Olihan mahdollinen sanominen hieman kolahtanut aatelisneidin ylpeyteen, mutta villissä maailmassa ylpeyden saisi pian riisua ja heittää jonnekin nurkkaan pölyttymään. Thea lisäsi siihen ärhäkästi, että jos hän oli kerran niin viisas, niin mistäköhän sitä kuumaa vettä tuli. Edwardin teki mieli vastata jotakin naisevaa ja heittäytyä mukaan tähän leikkiin, mutta hän piti pintansa ja noukki maasta pullon.
Sillä aikaa kun nainen selitti miten oli ilmestynyt paikalle, veti mies miekkansa. Hän piteli pulloa toisessa kädessään ja sivalsi sulavasti pullon kapean kohdan pois. Jäljelle jäi tasaisesti leikattu pullon alaosa. Siihen olisi helpompaa ja nopeampaa saada vettä. Kun Edward sitten oli lähtemässä hakemaan läheisestä purosta vettä, jonka jälkeen kykenisi tekemään nuotion ja lämmittämään veden kysyipä Thea jäniksen turkista.

Kysyi mitä aikoi tehdä turkilla, johon Edward heilautti vain kättään. "Millä metsästäjä saa elantonsa? Lihalla ja turkiksilla? Eikö niin? Joten kai minä sen nyt myyn?" Edward sanoi hieman härnäten sillä tyylillä, että kaipasi ehkä naisen omia mietintä nyrstyröitä esiin. Hän haki vettä, jonka jälkeen hän laski leikatun pullon alas ja katsoi naiseen. "Tämä hoituu nopeammin, jos saan pyytää. Etsi kuivia risuja, eikä niitä sitten oteta elävistä puista." Edward pyysi ja ohjeisti, jos arvon neiti kykenisi pikkurilliään hieman liikauttamaan, saatika jalkojaan. Toisaalta ei nainen vielä oe todistanut itseään typeräksi ja kykenemättömäksi kuin ehkä pienillä sanoilla omasta suuruudestaan.
Hän itsekin etsi lumen seasta kuivuneita oksia. Niitä kerääntyi miehen kainaloon pikkuinen määrä, jonka hän toi pullon viereen alkaen rakentaa nuotiota. Hän otti taskustaan kaksi kiveä, toinen oli tietysti piikivi. Kiviä hakattiin yhteen, jotta kipinä syntyisi ja pian pieni nuotia alkoi savuta. Edward puhalsi hellästi ja sai aikaan liekit, jotka alkoivat hiemn hitaasti nuolla vähän kosteita oksia. Mies sillä aikaa kehitteli telineen pullolle, jotta se ei ihan heti räjähtäisi, jos sen iskisi suorinta päätä nuotion päälle. Kehikon hän asetti nuotion päälle ja sen päälle hön asetti pullon. Sitten vain odoteltasiin.

"Voit pestä hevosesi kyljen aluksi tuossa purossa. Kylmä vesi puhdistaa enimmät ja lämmin vesi vie pois. Kylmää ensin, koska väri saattaa jäädä kiinni, jos kaadat lämmintä." Edward neuvoi ja katsoi hevosta, joka höristeli keskustelulle korivaan. Se ravisti päätään ja asteli ylväästi ohi miehen, mutta pienet lihasten nytkähtelyt tuntuivat kertivan toista tarinaa.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 734

Liittynyt: Ma Heinä 20, 2015 10:28

Viesti Ma Tammi 04, 2016 3:41

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

Nenää nyrpistettiin jälleen. Oli suorastaan kiittämätöntä, että tuo tuntematon mies ei tosiaan aikonut osoittaa hänelle vähintäänkin ikuista kiitollisuutta – jos nyt uskollisuutta ei lupaisikaan. Tiedä mitä aateliset olisivat metsästäjälle tehneet. No, olisihan sen tiennyt kyllä. Eihän nuo nuoret ketunmetsästäjät nyt niin aggressiivista porukkaa olleet, että toinen olisi henkensä menettänyt, ehkä itsetuntonsa saanut kolauksen korkeintaan. Ja olihan Edward saanut jo pienen naarmun poskeensa, että kai olisi ollut odotettavissa jotain hieman isompaakin vahinkoa. Kuitenkin metsästäjän taiturimainen veitsen käyttö pullon kanssa pisti ajattelemaan, että toinen tosiaan olisi pärjännyt aivan hyvin ilman hänenkin apuaan. Theahan oli oikeastaan vain käyttänyt tilaisuuden hyväkseen, jotta voisi harjoittaa kykyjään todellisia tilanteita varten ollakseen riittävän vakuuttava, kun sitä oikeasti tarvittaisiin. Metsäläinen ryhtyi selvästi touhuamaan hänelle lämmintä vettä, eikä aatelisneito voinut olla tyytyväisempi, hän oli suorastaan surkea virittämään tulia eikä oikeastaan olisi jaksanut selitellä kenellekään miksi kimon lapa oli värjääntynyt. Juopon maine ei välttämättä tehnyt hyvää, jos aikoi olla joskus vakuuttava muiden silmissä.

Edward onnistui kyllä tarkoitusperässään ja sai Thean ärtymään sanoillaan, aivan kuin hän olisi ollut joku vähäjärkinen torpantyttö. No, itsepä oli kysynyt, mutta olisihan toisen täytynyt ymmärtää että hän oli tarkoittanut kysyä mitä noin pienestä riekaleesta saattoi valmistaa. Ei kuitenkaan ryhtynyt vääntämään kättä, sillä joku pieni ääni kuiskaili että hän voisi jopa hävitä tämän pelin. Ja sitä paitsi, toisen äärettömän rauhallinen olemus oli valtavan ärsyttävä, aivan kuin mies olisi asettunut henkisesti hänen yläpuolelleen pelkällä olemassa olollaan. ”Nehän on vain puita”, tuhahti silmiään pyöräyttäen miehen ohjeistukselle, tarkoituksenaan vain esittää välinpitämättömämpää kuin oli. Kyllähän hän tiesi, että luonnosta ei sopinut viedä mitään elävää ilman pakollista tarvetta, puukin erityisesti näin talviaikaan kärsisi jos joku sen elävistä oksista revittäisiin irti. Mutta ei Edwardin tarvinnut tietää Thean tätä puolta. Niskojaan nakellen nainen asteli ratsunsa ohitse metsään keräämään pyydettyjä syttöjä, karahkoita löytyikin sylillinen varsin helposti – oli hyvä, että puusto näillä main oli sen verta ohutta, että syksyn tuulet olivat onnistuneet niistä irrottamaan kuolevia oksia ja risuja.

Thea askelsi nenäänsä yhä nyrpistellen takaisin ratsunsa luo ja sen ohi kohti miestä, joka nyt oli saanut nuotion syttymään. Ja missä ajassa, eihän naisella ollut kauaa mennyt oksien keräilyssä. Vaikka hänelle teki hankalaa nostaa hattua muille kuin itselleen, ei tällä kertaa voinut kuin myöntää itselleen että toinen oli varmasti tehnyt nuotioita ennenkin. ”Tässä Arvon Herra”, tiputti oksat käsistään metsästäjän viereen ja niiasi teatraalisen syvään, ”Olisiko vielä jotain jota voisin Teidän eteenne tehdä?”, kysyi ja kohotti ylpeästi leukaansa ennen kuin siirtyi etäämmälle miehestä. Vai että ratsun voisi pestä. Hänenkö pitäisi työntää kätensä kylmään veteen? No, tottahan kyllä oli, että tässä toimittiin hänen toiveestaan saada kimo karva takaisin puhtaaksi. Että periaatteessa hän teki töitä juuri nyt itseään varten, eikä suinkaan tuota metsäläistä. Nainen lähti taluttamaan kimoaan lähemmäs puroa, oli huomaavinaan eläimen hieman jännittyvän kun joutui jättämään tuon nuotiolla istuvan taakseen. ”Sinä pelotat hevostani”, lausui arvaamatta kuinka oikeassa olikaan, ”varmaan tuollainen brutaali metsästysharrastus saa sen aikaan”, mutisi halutessaan sättiä miestä edes jostain. Oli kerrassaan sietämätöntä joutua kuuntelemaan jonkun muun ohjeita.

Nainen kiersi kankaisen kaulahuivin kaulastaan ja upotti sen osaksi veteen. Veti sitten hampaillaan toisen nahkahanskansa pois kädestään ja ryhtyi hinkkaamaan varovasti tamman lapaa märällä kankaalla. Vesi tosiaan oli kylmää, kauaa hän ei pystyisi toimiaan suorittamaan, sillä ei halunnut kuitenkaan sormiaan palelluttaa. ”Miten sinä voit tietää tahranpoistosta jotain? Oletko pyykkärin poika?”, kysyi kulmaansa kohottaen ja vilkaisi miestä olkansa ylitse samalla, kun uitti huivia vielä kerran vedessä.
Eleonora
" En ole nainen, en yhtään mitään. Kidutettu eläin häkissään. Jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut"
PMMP-Joku raja
Thea
"Nuuhkin tuomet. Taivutan kaulaa. Edessäsi nauran"
Scandinavian Music Group-Näin minä vihellän matkallani
Dagny
"Sinä olit ukonlintu, outolintu. Lapin tuiman tuntureilta. Kuningatar germaaninen."
Olavi Uusivirta-Ukonlintu ja Virvaliekki
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Ma Tammi 04, 2016 4:24

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

Nyrpistellen sitä mentiin hänen ohitseen. Edward ei voinut peitellä suurta virnettäänkin kasvoillaan. Oli kuin he pelaisivat jotakin sanatonta peliä pienillä eleillään sekä sanoillaan, jotka piikittelivät sekä ärsyttivät kumpaakin osapuolta. Naisen teatraalinen käyttäytyminen sai aikaan vain silmän pyörityksiä ja kovin dramaattisia huokauksia. "No mutta kiitos vaivan näöstäsi." Edward sanoi ja heilautti kättään kovin suuri eleisesti, vaikkei hallinnutkaan näitä teatteri eleitä.
Thea tarttui hevoseensa ja lähti taluttamaan sitä kohti puroa. Jotakin nainen kyllä ymmärsi hevosensa eleistä, kerta totesi hänen pelottavan hevosta. "Et voisi olla vähempääkään oikeassa." Edward totesi ja asetti Thean puita nuotioon rätisemään. Nainen totesi, että metsästys oli varmastikin brutaalia harrastusta, joka hevosen pelon sai aikaan. "Se ei ole harrastus, vaan elintapa. Joskus kyllä, se on erityisen brutaalia, sellaista jota neiti ei osaa arvatakkaan." Hän sanoi vähän suppeasti ja tökki jollakin oksalla kohentaakseen tulta. Ei, tämä kommentti ei oikeastaan satuttanut millään lailla, pisti vain miettimään erilaisia ajatuksia koskien metsässä asumista.

Naisen pestessä hevosensa kylkeä kovin nyrpeänä tuo päätti piikitellä vähän lisää siitä kuinka hän muka osaisi poistaa tahroja vedoten arvaukseen pyykkipoikana olemisesta. "Kumpa olisinkin." Edward naurahti siihen kevyesti ja pyyhkäisi kasvojaan. "Mutta en ole. Neiti ei taida ymmärtää, että metsässä eläminen ei ole samanlaista, kuten kaupungissa eläminen." Hän totesi asianmukaisesti ja neutraalisti. Hän ei sättinyt toista tuon elämän tyylistä, hän heitti vain faktaa kylmästi pöytään. "Tiedän, koska minulla on päivittäin tahroja vaatteissani, mutaa, roskia, lunta, hiiltä, verta. Kaikkea sellaista, jotka pitää pestä pois." Edward sanoi ja kohensi taas tulta. "Mutta ei se tarkoita, että olisin pyykkärin poika. Moni kansalainen tietää miten pyykätä omat pyykkinsä, joten se on vain yleinen tieto kansalaisten keskuudessa. " Ed puheli Thealta ja vilkaisi tuohon.
"Ja jos saan sanoa, että minä oikeastaan tulin tavallisesti perheestä, jossa isäni oli renki." Edward selvensi naiselle ystävällisesti ja tuli sitten tuon luokse tarpeeksi kauas hevosesta. "Olet kysellyt paljon minusta, joten jospa kertoisit jotakin itsestäsi, kerta tässä on aikaa." Ihmissusi kehotti kallistaen ystävällisesti päätään.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 734

Liittynyt: Ma Heinä 20, 2015 10:28

Viesti Ti Tammi 05, 2016 1:36

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

Tapaa elää, tuo mies sanoi. Thea kurtisti kulmiaan mietteliäänä, sillä hän ei vieläkään aivan käsittänyt miksi hänen ratsunsa pelkäsi tavallista ihmistä, joka nyt vain sattui valitsemaan työkseen metsästyksen. Kyllähän nainen ymmärsi, että tässä maailmassa oli monenlaisia otuksia ja olentoja joita hevonen voisi pelätä. Edward ei kuitenkaan vaikuttanut olevan haltia, suippokorvilla kuuleman mukaan oli muutenkin usein erityisen hyvä suhde eläimiin, eikä toinen voinut olla mikään yön outo peto. Eikö ne yleensä karttaneet päivän valoa? Ja mies näytti muutenkin kovin tavalliselta ihmiseltä, ehkä aavistuksen karvaisemmat käsivarret tuolla oli verrattuna muihin miehiin. Aatelinen ei kuitenkaan ollut siitä aivan varma, sillä niin läheltä ei ollut päässyt miehen ihoa tutkimaan. Eikä aikonutkaan päästä, toinen oli kyllä raamikas, mutta Thea epäili metsäläisen olevan jo aivan liian eläimellinen lähempään tutustumiseen. Tiedä vaikka tuollaisesta ei pääsisi enää eroonkaan, jos sattuisi olemaan yksiavioista sorttia. Nainen nosti vedestä kylmät sormet huulilleen ja kihersi tyttömäisen suloisesti niitä vasten, ja ihan luonnostaan, tätä elettä hän ei ollut harjoitellut.

”Okei, uskotaan. Olet vain omavarainen erakko, joka elelee rauhanomaista elämää metsissä? Ja myy kerran viikossa nahkoja ja turkkeja torilla”, ehdotti vastaukseksi virnistellen. Tämähän oli oikeastaan aivan virkistävää, sanailla miehen kanssa joka ei näyttänyt hermostuvan kärkkäästä naisesta ja joka vielä kykeni vastaamaan takaisin samalla tyylillä. Sellaisia ei liiemmin ollut tarjolla, tai ehkä oli mutta kukaan ei vaivautunut hänen kanssa sanailemaan. Vaikka toisaalta, toisen ystävällisyys oli kamalan tukahduttavaa – hän ei voinut olla niin ylimielinen miestä kohtaan kuin olisi tahtonut. Eihän hänkään sentään täysi moukka ollut, jos häntä kohtaan oltiin mukavia, mitä muutakaan hän itse saattoi? Joskin hieman maustettuna. Ja oli toki pakko myöntää, että hän oli todella avuton tekemään niitä tavallisia kotitöitä ja talouspuhteita, kuten vaikkapa pesemään pyykkiä. Totta kai hän osasi vaatteet laittaa likoamaan, mutta mitään tahranpoisto kikkoja ei osannut. Toinen kuitenkin oli lähtöisin tavallisesta perheestä, miehen isä toimi renkinä. Tai oli toiminut, eihän Thea voinut tietää asioiden todellista laitaa. Sen hän kuitenkin tajusi, että metsäläisen täytyi olla ihminen. Ainakin alkujaan.

Tamma otti muutaman levottoman askeleen, kun Edward lähestyi heitä. Ei se kuitenkaan ampaissut liikkeelle, tyytyi vain pärisyttämään sieraimiaan Thean olkaa vasten. ”Noh höpsö koni”, nainen hellitteli ja silitti valkoista karvaa, ”se on vain ihan tavallinen matti meikäläinen kuin kuka tahansa muukin”, aatelisnainen naurahti ja siirsi huomionsa nyt mieheen, joka uteli hänen elämäntarinaansa. ”No totta kai metsässä yksin liikkuva mies, jota hevonenkin pelkää on kiinnostavampi kuin avuton nainen”, virnuili ja pudisti päätään. Mitähän hän toiselle osaisi kertoa itsestään. ”Olen hyvästä perheestä, hyvästä suvusta. Tai niin kuin ihonväristäkin näkee, vain toinen puoli verenperinnöstäni on hyvästä suvusta”, naurahti, mutta ei tuntenut moisesta sekaverisyydestä mitään katkeruutta. Tässä maailmassa oli kummallisempiakin sekoituksia. ”Nautin aamubrunsseista metsässä, viinistä ja miesten pelastaminen tukalista paikoista on harrastukseni”, selvitti lähes näyttelijämäisen lahjakkaasti. Pilke noissa haalean ruskeissa silmissä kuitenkin kertoi, että hän ei ollut aivan tosissaan.
Eleonora
" En ole nainen, en yhtään mitään. Kidutettu eläin häkissään. Jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut"
PMMP-Joku raja
Thea
"Nuuhkin tuomet. Taivutan kaulaa. Edessäsi nauran"
Scandinavian Music Group-Näin minä vihellän matkallani
Dagny
"Sinä olit ukonlintu, outolintu. Lapin tuiman tuntureilta. Kuningatar germaaninen."
Olavi Uusivirta-Ukonlintu ja Virvaliekki
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2188

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Ti Tammi 05, 2016 11:58

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

Oma varainen erakko. Kyllähän sellainen oli puoliksi, mutta Edwardista kyllä tuntui, että erakoksi hän tapasi törmätä muihin olentoihin konsonaan. Eikä hän voinut muuta kuin hymyillä toiselle vähän kiusaantuneesti. "Ehkä olen erakko, mutta rauhanomaisesti en kyllä elä." Edward totesi, jos jyt mietittiin minkälaista sotkua hän elikään verrattuna aatelisen elämään, joka oli järjesteltyä ja siistiä. "Metsästäjänä metsässä saa aina vähän pelätä. Petoeläimiä, muita olentoja, mahdollisia luontoäidin oikkuja." Edward tuumasi Thealle. "Mutta juu, turkkeja myydään, mutta ei torilla. En pidä puotia jossa myisin. Minä vain kauppaan ne räätälille tai turkkista tarvitsevalle." Edward totesi, sillä vaihtokaupat olivat aina voimassa. Turkiksilla hän sai vähän rahaa, mutta yleensä jopeudesta päästä kylästä pois mies painotti enemmän vaihtokauppaa. Hän ottaisi vaikka kaksi leipää vastan yhtä turkkia. Tietysti se riippui siitä, kuinka iso turkki oli ja mitä hän juuri sillä hetkellä tarvitsi. Toisaalta Edward ei tarvinnut muuta yleensä kuin vaatteiden vaihtoa tai niiden parsimista, sillä lankaa ja neulaa hän ei omannut.

Thean puhuessa hevoselle, että Edward oli vain tavallinen ihminen. Ihminen ylipäätään. Ajatus ihmisyydestä sai ehkä hetkellisesti miehen ilmeen synkkenemään ja tuntemaan syyllisyyttä tai jotakin sellaista, joka nökyi ohimenevänä hänen kasvoillaa. Thea rupesi puhumaan itsestään. Kertoi olevansa hyvästä perheestä, mainiten kuitenkin olevansa sekaveristä rotua. Rotu ja sekaverisyys eivät niinkään kiinnostaneet miestä, mutta kai aatelisille se oli tärkeää selventää asiaa, vaikka tässä vieressä olisikin joku, joka ei arvojärjestyksistä sen kummemin välittänyt. Nainen kertoi aamubrunseista ja kiesten pelastimsesta hyvin näyttelijämäisesti. "Jaa?" Edward tuumasi leukaansa hieraisten ja virnistäen toiselle. "Ai että sellaista neiti tekee päivät pitkän. Pelastat miehiä pulasta siis?" Hän päätti kysyä ja kierähti toisin päin kaikessa rauhallisuudessaan.
"Olet siis varmasti pelastanut monia ja he ovat vannoneet sinulle uskollisuuttaan, niin kuin olet pyytänyt?" Hän piikitteli hieman huvittuneena, mutta jätti sitten asian sikseen. "Mutta en ymmärrä, mitä tarkoitat hyvän suvun verestä. Onko toinen puoli verestäsi sityen jotenkin paha? Ilkeä?" Edward kysyi ja kääntyi naiseen heilutellakseen muka pelottavasti sormiaan tälle.

Sormien heilutteli lakkasi, kun Edward meni takaisin nuotion ääreen ja tarttui hieman kuumaan lasipulloon. Kiitos sietokyvyn, hän sieti hyvin polttamisen tunnetta, toisaalta hopea oli jotain mitä hän ei vain kyennyt koskemaan. Mies toi pullon täynnä lämmintä vettä ja kastoi sen peruon kylmään veteen, jotta pullo itsessään ei olisi niin kuuma naisen hennoille näpeille. Vesi tietysti sen sisällä oli edelleen lämmintä. "Ole hyvä." Hän sanoi ja ojensi pullon Thealle.
"Luuletko, että ne miehet aikovat tulla vielä takaisin?" Hän päätti kysyä ihan uteliaisuudesta ja siitä, että pitäisiköhän hänen siirtyä vähän kauemmaksi tai muuttua sudeksi ja hyppiä nenille ja pelästyttää koko joukko.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Seuraava

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia