"Edna.." Kalma sanoi hiljaa heikolla kivusta värisevällä äänellä kun noita oli oven avannut ja kyykistyi runnotun kumppaninsa yläpuolelle, kysyen kuka oli runnonut aavekoiran tähän kuntoon. Kalma nieleskeli kipujaan alas katsoen Ednaa tuskissaan, mutta silmissä näkyi hätä, kuin jotakin olisi sattunut. Jotain muutakin kuin hänen ruumiinsa runnomisensa jauhelihaksi.
"Hän... J-Jack-- hän.. vei äitisi." Kalma sai haukottua ja yritti liikkua, nousta ylös maasta. "Hänet.. täytyy pelastaa.." Kalma yritti nousta kyljellensä ja siintä ylös, mutta keho huusi armoa kivusta täristen. Murtuneet luut ja mahdolliset muut vammat eivät antaneet aavekoiran enään nousta ylös, keho ei enään jaksanut ja lopulta Kalma vain jäi siihen kyljelleen makaamaan hengittäen raskaasti pitkillä tuskallisilla vedoilla selkä Ednaa kohden.
"Hän haluaa.. Karenin." Kalma sanoi hiljaa huulien välistä. "Tavata-- joella.." Kalma sai vielä sanottua kun silmät lumppasivat kiinni ja tajunta alkoi hitaasti katoamaan, näkökenttä heikkeni muuttuen sumeaksi ja epätarkaksi. "Älä.. m-mene si-nne.." Kalma käänsi heikon ja katoavan katseensa vielä kerran Ednaan ja yritti vielä sanoa jotakin huuliensa välistä, mutta sanoja ei tullut suusta kun Kalman pää rotkahti ja silmät sulkeutuivat. Kalma oli toimittanut viestin eteenpäin, antanut varoituksen ja loppu olisi Ednasta itsestään kiinni. Kalma ei kyennyt auttamaan, ei tällä kertaa.
****
Jack oli kantanu Helgan olallaan pimeässä metsässä kuin perunasäkkiä, kävellen joen viertä pitkin määrätietoisesti petomuodossaan. Entä Helgan mahdolliset rimpuilut? Mustaturkkinen silmäpuoli tuskin niistä välitti, kuin pieni lapsi olisi aikuista yrittänyt lyödä. Joten vanhempi mustalainen oli Jackin rautaisessa otteessa, eikä Jack ollut päästämässä naista pois. He olivat jo kaukana sivistyksen parista. Kaupungista Jack oli päässyt pois teleporttaamalla, vaikka se olikin viennyt voimia ja peto hengitti normaalia raskaammin.
Jack saapui joen vartta pitkin kulkiessaan vanhalle hylätylle kiviselle ja sammaloituneelle, raunioituneelle rakennukselle, josta ei ollut oikeastaan mitään jäljellä kuin kasa kiviä ja maanalle pimeyteen vievä ammottava suuaukko, jossa joskus oli ehkä ollut ovi. Jack joutui jonkin verran kumartumaan kun astui sisään alas johtavista kivisistä portaista. Lattialla oli vanhaa tumunutta verta, mutta ei niin vanhaa että se olisi ollut täällä niin kauan kuin tämä rakennus oli ollut. Se oli tuoreempaa. Ja se voimakas tunkkainen haju, mädäntynyt liha ja veri haisi ilmassa voimakkaalta, eikä varmasti kukaan järkevä olisi tänne astunut edes huvikseen, etenkään tajutessaan minne olikaan eksynyt. Rappuset päästetssään alas Jack pystyi jälleen olemaan suorana ja kävelemään normaalisti.
Käytävää valaisi muutama soihtu, joista Jack otti yhden matkalla mukaansa valaisemaan matkaa. Tietenkin Jack oli hieman valmisteluja tehnyt ennenkuin oli ryhtynyt tähän varsin riskiin peliin Ednan kanssa. Black oli aina huolenaihe, mutta Jack laski sen varaan että Edna välittäisi äidistään sen verran että ymmärtäisi pitää ylinmääräiset poissa. Souhdun valossa pitkä ikuisuudelta pimeyteen jatkuva käytävä paljasti karun menneisyytensä, tyrmiä jotka jatkuivat syvälle pimeyteen siistissä rivissä. Paikka oli haltoiden hylkäämä vanha kidutuskammio, tai tyrmä, joka sai nyt jatkaa vanhaa tarkoitus peräänsä. Jack avasi ensinmäisen vankilan oven ja raahasi Helgan sen perälle, kahliten naisen seinään toisesta kädestään. Häkissä ei kuitenkaan ollut enään toimivaa lukkoa. Jack katsoi Helgaa hetken, kunnes laski soihdun häkissä olevaan yksinäiseen nuppiin ja jätti sen siihen valaisemaan tyrmää samalla kun itse poistui. Hän ei nähnyt syytä puhua ennustajan kanssa mistään ja tuskin tuo puhuisi hänen kanssaan mistään.
Jack palasi käytävää pitkin pinnalle samalla kun luut rasahdellen peto väistyi ja paikalla oli tuttu arpinen mies. Päällään Jackilla oli väljä T-paita ja housut jotka olivat vyöllä kiinni, T-paidan yllä oli tumma pitkä kaapumainen takki, jossa oli huppu jonka mies veti päänsä yli samalla kun astui raikkaaseen ilmaan. Sitä mies veti hiljaisuudessa keuhkoihinsa ja huokaisi. Jos kaikki menisi hyvin, mitään veritekoja ei tarvitsisi tehdä ja sitä Jack toivoi hiljaa mielessään. Hänen tapoihinsa ei kuulunut ihmisten tappaminen, mutta Jack halusi uskotella itselleen että tämä kuului osana kostoon Kalmalle. Sitäpaitsi hän oli luvannut prinsessalle hoitaa Ednan ja tämän miehen hitaasti, eikä prinsessan luottamusta sopinut pettää.
Ilta ja sen mukana taivaalle noussut kuunsirppi liikkuivat eteenpäin Jackin odottaessa kärsivällisesti paikallaan Ednaa. Hän oli luvannut odottaa aamuun ja tämän paikan löytäminen ilman opasta olisi aikaa vievää. Tosin hän sai aikaa palautua teleporttailusta. Hengitys oli palautunut jo normaaliksi ja sydän oli rauhoittunut ylikäymisestä.
Jackin yksin olo kuitenkin päättyi kun pimeydessä näkyi valoa. Mies käänsi yksi silmäisen katseensa pimeyteen ja näki yksinäisen henkilön lähestyvän. Jack suoristautui seisomaan kuunnolla ja tuijotti pimeyteen yksinäiseen valon kantajaan ja mitä lähemmäksi valo tuli ilmestyi Jackin kasvoille kapea virne.
"Edna.. tervetuloa." Jack tervehti Ednaa. "Valitan järjestelyistä, mutta en usko että olisit muuten valmis puhumaan kanssani." Jack pahoitteli hieman aiheuttamaansa harmia samalla kun etsi jotakin katseellaan Ednan ympäriltä.
"Missä lapsi?" Jack kysyi vakavoituen. Hän ei ollut odottanut tätä.