Do I know you


Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 13932

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Huhti 29, 2017 2:45

Do I know you

Marduk

Ah, kevät. Luonto herää jälleen loistoonsa talven kuoleman jälkeen, aurinko paistaa ja ruoho kasvaa...
Joskin, tänään se aurinko ei paistanut. Ei sitten lainkaan. Taivaan peitti paksu, harmaa pilvikerros joka pitkin päivää oli rapistellut itsestään alas sadekuuron jos toisenkin. Ja nytkin satoi, kun kello läheni jo alkuiltaa. Ilma kyllä oli lämmin, oli sinällään ihme ettei sentään ukkostanut, kun lämpimät, suuret sadepisarat ropisivat alas taivaalta märkään, mutaiseen maahan metsänreunalla. Ja siellä samaisella reunalla seisoi myös sokea, litimärkä rääsyläinen. Mihinkään hän ei ollut liikkunut moneen tuntiin, tuijottaen vain kivenheitonpäässä näkyvää majataloa. Majataloa, joka hänen olemattomiin silmiinsä näytti niin paljon kauniimmalta ja ihanammalta, mitä yksikään majatalo koko valtakunnassa. Tuntui, kuin olisi katsellut omaa lastaan leikkimässä muiden joukossa.

Lopulta, monen tunnin jälkeen, sokea, rähjäinen mies lähti liikkeelle. Hitain askelin astellen mutaista polkua pitkin kohden tuota majataloa, hymyillen määrätietoisesti, tasaiseen tahtiin iskien puista, oksasta muovattua kävelykeppiään maahan askelten mukana. Harmaan kaavun ja viitan lisäksi vanhuksella ei ollut mitään muuta yllään. Paitsi valkea kangasharso silmäkuoppia peittämässä. Mutta silti, vaikka selvästi ei omannut silmiä ja täten ei nähnyt mitään, oli vanhuksen askel varma ja suunta vakaa. Ja ei aikaakaan, kun Marduk, kaikessa epäsiistissä kokonaisuudessaan saapui majatalon ovelle. Mutta sen sijaan, että sisään olisi astunut suoriltaan, koputti hän oveen. Kyllä hän tiesi majatalon, sen mahdin, eikä todellakaan aikonut astua sisälle ilman emäntää ¬– vaikka eihän majatalo Ajankiitäjälle mitään mahtanut. Silti, hän ei ollut täällä haastamassa riitaa, saatikka hakemassa hankaluuksi, joten rauhallinen eteneminen lieni parasta.



// Carrrrrrdea plz. Sori tässäkin kesti taas luvattoman kauan mutta kun alkjawödad se muutto T_T JA JÄLLEEN OTSIKOT ON MUN BRAVUURI //
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 556

Liittynyt: Pe Loka 02, 2015 4:35

Viesti La Huhti 29, 2017 12:13

Re: Do I know you

//Here we are! Eikä se oo sukka otsikko. Btw. se ropettaja, joka ohjelmoisi otsikko generaattorin olis rikas//

Sateinen päivä tarkoitti Niketalle töitä majatalossa sisällä. Hänellä oli vain muutamia vieraita, sillä talven jälkeen moni odotti vielä hetken liikkeelle lähtöä. Hän oli kokin kanssa sopinut ruokalistasta ja tehnyt ostoslistaa sekä muita hieman tylsempiä paperitöitä heti aamusta. Päivä oli kadonnut tämän jälkeen tasaisesti. Vieraita ei ollut saapunut ja kukaan ei myöskään ollut lähtenyt.



Kun valo alkoi himmetä taivaalla, Satamassa syttyivät kynttilät ja takat. Päivällinen oli jo syöty kun majatalo hälytti Niketan tietoisuuden seuraamaan kulkijaa. Joku oli tulossa ja se jokin ei ollut sitä, miltä ilmeisesti näytti. Majatalon turvallisuuden vuoksi, he olivat hioneet taitoaan tuntea sitä, mitä ei nähnyt. Moni olento ja rotu piilotteli itseään. Tämä olento sai majatalon valmiuteen, sillä he eivät tienneet mitä odottaa. Sitä ei kuitenkaan nähnyt mitenkään ulospäin ja Niketa ei antanut sen vaikuttaa käytökseensä. Jotkut kun janosivat valtaa, joka pitäjällä oli. Valitettavasti nämä harvoin käsittivät sen olevan tiukasti sidottuna Majatalon rajoihin. Vaikka ne olivat kasvaneet alkuajoista, ei se ollut mitään koko mantereen alueeseen verrattuna. Eikä Niketalla ollut aiettakaan vielä jäädä eläkkeelle. 



Kun koputus kuului, oli Niketa ollut odottamassa sitä ovensuussa. Hän avasi oven ja hymyili ystävällistä hymyään: ”Tervetuloa Kulkjan Satamaan. Tulkaa sisään sieltä sateesta, ettette kastu enempää”, emäntä sanoi ja hätisteli kulkijan eteiseen saadakseen oven kiinni. Hän oli itse pukeutunut ruskeaan kaapuun sekä pehmeään vihreään neuleeseen ja mustaan hameeseen. Hän näytti joka sentiltä emännältä, jonka pöytä olisi herkullinen ja turvallinen. Tosin hän piteli kädessään myös luutaansa. Se oli ainoa merkki siitä, että hän oli varuillaan. ”Etsittekö hetken levähdys paikkaa?” emäntä tiedusteli katsoen tulijaa. Tuo näytti kerjäläiseltä, mutta se ei hämännyt taloa tai naista. Lisäksi, vaikka olento todella olisi vain sokea kerjäläinen, ei tätä käännytettäisi pois. He ottaisivat pienen maksun, joka sitoisi sopimuksen ja palvelisivat kuten ketä tahansa. Niketa ei ehkä kumarrellut kuin pakolliset tervehdykset aatelisille, mutta ikinä hän ei nyrpistellyt nenäänsä. Hän ei kuitenkaan tarjoaisi mitään, ennen kuin kulkija kertoisi oman tahtonsa.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13932

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Touko 05, 2017 10:44

Re: Do I know you

Vastaanotto oli mitä mieluisin, kuten saattoikin olettaa. Vanhus tosin ei vastannut mitään, pää kallellaan, hymyillen, vain seurasi kasvoillaan kuinka ovi avattiin ja itse majatalon emäntä kävi hänet toivottamaan tervetulleeksi. Kengätön kulkija askelsikin kaikessa rauhassa sisälle sateesta, "katsellen" ympärilleen kuin olisi palannut tuttuunkin paikkaan. Vaikka eihän hän täällä koskaan ollut käynyt. Vanhuksen ryppyisillä kasvoilla lepäsi koko ajan hymy, joka suorastan huokui ylpeyttä ja ystävällisyyttä – mikä sinällään oli harvinaista, kun kyseessä oli Ajankiitäjä, joka korkeintaan omahyväisyyttään tai huvittuneisuuttaan muille virnuili. Hän oli harvinaisen tietoinen, ettei ulkonäkönsä emäntää saatikka majataloa hämännyt, mutta sen sijaan että heti itsestään olisi käynyt kertomaan kaiken, päätti Oraakkeli mennä juonensa mukaan, kunnes emäntä itse päättäisi asiaan puuttua.

"Majapaikkaa, kyllä. Päivä oli pitkä ja säät kylmiä, märkiä, epämukavia – vaikka se lienee vain oleellista tähän vuodenaikaan", Vanhus aloitti, hitaasti kääntyen emännän puoleen hymyillen, "Matka on ollut raskas, ruokakin maittaisi", rujokasvo jatkoi, märkiä, pitkiä hiuksiaan sukien pois kasvojen tieltä, liikkeensä pitäen vanhan miehen kaltaisina, hitaina ja vapisevina.
"Mutta aivan ensinnä haluaisin tietää, ketä minulla on ilo puhutella, neiti...?", Tietenkin Archelaus tiesi ketä puhutteli, mutta jos halusi yhtään inhimilliseltä, tavalliselta kuolevaiselta vaikuttaa, oli tuollaisen kyseleminen vain asiallista, ystävällistä. Sinällään häntä jopa kiinnosti katsoa, kuinka kauan Niketa tätä leikkiä jaksaisi leikkiä. Marduk tietenkin oli valmis vaikka maailman tappiin asti leikkimään sokeaa muukalaista, hänellähän oli kaikki aika käytettävänään, mutta kaikki eivät ehkä jaksaneet samanlaisia pitkäpinnaisia pelejä hänen kanssaan vääntää. Sinällään sääli, toisinaan kun Ajankiitäjä kaipasi niin sanottuja leikkikavereita. Vaikka, riittihän hänellä seura, juonia ja tapahtumia pitkin valtakuntaa, pitkin aikoja ja paikkoja.


// omg äläpä. Pitäis selvästi itte koittaa koodaa semmonen, sit pistää rahoiks sillä! //
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 556

Liittynyt: Pe Loka 02, 2015 4:35

Viesti Ti Touko 09, 2017 11:30

Re: Do I know you

Hymy vieraan kasvoilla sai Nikenta varpailleen. Siinä oli jotain, mikä ei vaikuttanut paikkaansa kuuluvalta. Se ei kuitenkaan ollut uhkaava tai pilkkaava virne, joita sai usein nähdä kulkijoilla näiden kuvitellessa tulleensa mihin tahansa majataloon. Sen huomasi nopeasti, sillä vieraan kuraiset jalan jäljet imeytyivät lattian läpi ja kaikki näytti jälleen puhtaalta.



Kun kulkija puhui Niketa hymyili ja nyökkäili. ”Tottakai. Kevät on arvaamaton ja toisinaan hyvin julma”, emäntä totesi ja mittaili toista katseellaan. Onneksi kokki oli lähes aina varustautunut nälkäisiin kulkijoihin. Toisen ei tarvitsisi nälkää nähdä. ”Olen Niketa Aenor. Millä nimellä voin kutsua teitä?” Niketa arveli, ettei saisi oikeaa nimeä kuitenkaan. Hän ja talo olivat tottuneet siihen, että heiltä salailtiin asioita. Se ei haitannut, kunhan tieto ei vaarantanut muita vieraita. Lisäksi salaisuuksilla oli tapana paljastua aikanaan.



”Jotta pääsemme nauttimaan pientä hiukopalaa sekä voin valmistaa huoneenne, tarvitsen maksun. Haluatteko käyttää rahaa vai vaihtokauppaa?” Raha ei ollut enää oikeastaan tarpeellista. Majatalo oli vaurastunut vuosien saatossa ja omaisuus oli merkittävä. Maksu oli enää näennäien, vaikkakin vierailta otettiin aina se, mihin heillä oli varaa. Ei milloinkaan enempää tai vähempää. Yksikään pitäjä ei ollut riistänyt vieraitaan. Alhaisin maksu taisi olla kivi rajan ulkopuolelta noudettuna pieneltä kerjäläis lapselta. Majatalo ei mainostanut tätä tapaa, he eivät halunneet joutua hyväksi käytetyiksi. Niketaa lisäksi kiinnosti, mitä vanhus voisi tarjota.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13932

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Kesä 24, 2017 1:36

Re: Do I know you

Vaikka epäilyttävä ja ennen kaikkea sottainen vanhus olikin, ei se näyttänyt haittaavan majatalon emäntää. Ei ainakaan niin paljoa, että tuo ystävällisestä ja vastaanottavasta asenteestaan olisi luopunut. Hyvä, Archelaus kun ei pitänyt ihmisistä jotka katsoivat huono-osaisempia "kaltaisiaan" alakanttiin. Mutta se tuntui olevan ihmisluonto suorastaan, mitä nyt vuosisatojen varrella oli sitä kuolevaista rotua seurannut. Mutta, eihän Niketa ihan tavallinen kuolevainen ollut, jos siitä lähdettiin...

"Niketa... kuinka ihastuttava nimi niin ihastuttavalla nuorella neidillä", vanhus hymisi partaansa sukien.
"Marduk", Oli lyhyt ja ytimekäs vastaus noidalle, tuon esitellessä itsensä ja kysellessä uuden vieraansa nimeä. Nimi se siinä missä muutkin, millä Ajankiitäjä kulki. Marduk lieni kenties tutumpi nimi ihmisten keskuudessa, mitä muut kutsumanimet mitä Oraakkeli vuosituhansien aikana oli saanut taholta jos toiseltakin. Mutta loppujen lopuksi, eipä tuokaan nimi kovin erikoinen ollut, varmasti nimikaimoja löytyi yksi jos toinenkin Mardukille.

Kun puheeksi tuli maksu, levisi vanhuksen rujoille kasvoille jälleen kujeileva virne. Virne, joka kertoi ettei vanhus ihan tuosta vain aikonut pyyntöä noudattaa.
"Minulla olisi ehdotus", Valkohapsi aloitti, ottaen puolittaisen askeleen lähemmäksi noitaa, "Ruoki minut, anna minulle huone. Pidä minusta huolta kuin rakkaasta isovanhemmasta. Ja huomenna, aamun sarastaessa, saat palkkasi".
"Tee tämä, Niketa Aenor, ja lupaan ettet kadu".
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 556

Liittynyt: Pe Loka 02, 2015 4:35

Viesti Ti Kesä 27, 2017 10:59

Re: Do I know you

Kulkija kehui Niketan nimeä ja noita hymyili pienesti. ”Kiitos, vaikka en taida enää olla niin kovin nuori”, nainen sanoi ja heilautti pienesti kättään. Todellisuudessahan moni olisi arvannut metsään hänen ikänsä, koska sitä oli hyvin hankalaa arvioida. ”Mukava tavata Marduk”, hän sanoi ja nyökkäili pienesti painaen nimen talteen.


Kujeileva ei ollut ensimmäinen asia, mitä Niketa oli odottanut. Hän kuunteli kuitenkin ehdotuksen ja naputti sitten huuliaan sormella pohtien asiaa. Hän antoi miehen tulla lähemmäs, mutta talo oli valmistautunut upottamaan tämän miehen kaulaa myöten lattiaan. Hän kurtisti kulmiaan ja antoi hiljaisuuden jatkua hetken, lähes epämukavaksi tuijottaen kulkuria. ”Hmm… Minä, Niketa Aenor, Kulkijan sataman pitäjä, hyväksyn tarjouksenne ja kunnes maksu on suoritettu pysytte näiden rajojen sisällä”, hän napautti luudalla lattiaa, jolloin koko Majatalo värähti.



Yhtäkkiä Mardukin edessä oli jälleen emäntä. ”No niin, tulkaahan. Ah kiitos”, nainen sanoi majatalolle kun se tarjosi seinään avautuneesta raosta lämmintä pyyhettä. ”Tässä olkaa hyvä ja jos haluatte vaihtaa lämpimiin laina kaapuihin kertokaa vain. Voimme ottaa vaatteenne ja pestä sekä huoltaa ne. Lisäksi voitte pyytää majatalolta mitä halajatte. Se voi tosin myös kieltäytyä, emmekä tee siveettömyyksiä”, Niketa totesi ja lähti paimentamaan Mardukia ruokasaliin. Tänään se näytti siltä, kuin joku olisi tuonut kotoisan mökin sadusta. Pöydälle leijui juuri ruokia keittiöstä sekä juotavaa. ”Pahastutteko, jos liityn seuraanne? Tänään eräs vieras päätti pitää sulkasadon. Olen koko päivän varmistanut, ettei täällä näytä siltä, kuin olisin nylkenyt sata kanaa”, Niketa kysyi ja jätti luudan seisomaan pystyyn oman tuolinsa viereen vetäessään vieraalleen tuolin esiin. ”Onko teillä muuten joitain erityisiä toiveita ruuasta, näiden lisäksi? Kokkini on taitava, meidän kaikkien onneksi”.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13932

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Kesä 28, 2017 12:30

Re: Do I know you

"Minun silmissäni olette mitä ihastuttavin neitokainen, ettekä iältännekään mitenkään vanha ole", Ryppyinen valkohapsi imarteli lipevästi noidalle, joka ei kenties oman rotunsa ikäpuulla enää niin "ihanteellisen nuori" ollut. Mutta Ajankiitäjän, vuosituhansien vanhan olennon silmissä tämä noita oli mitä kaunein kukkanen, varsinkin kun vanhuksella oli mieltymys ihmisenkaltaisiin humanoideihin. Haltiat saivat hänen puolesta painua äitimaan poveen narsissisuutensa kanssa.
Hymyillen vanhus odotti vastausta ehtoihinsa ja pianpa ne sai kuulla. Niketa suostui kestitsemään tuntematonta vanhusta, mikäli vieras pysyisi majatalon rajojen sisällä. Marduk virnisti nyökäten, ei noita todellakaan tyhmä ollut, kuten olettaa saattoi.
"Ehtonne ovat hyväksyttävät", valkohapsi hymisi. Eihän mikään estäisi häntä lähtemästä. Yksi silmänräpäys ja Ajankiitäjä olisi poissa, joko toisessa paikassa tai täysin toisessa ajassa. Tosin, saattoihan majatalo yllättääkin, olihan Oraakkelikin silloin tällöin heikommassa hapessa, jos sieluja ei ollut saanut. Mutta jos mikään uhkasi hänen henkeään, olisi itse Taivaanturmelija paikalla. Sillä Lohikäärmeiden äiti ei voinut elää ilman Ajankiitäjää ja ilman Pandemonaa Archelaus olisi tyhjä.

Pyyhe otettiin vastaan hymyillen, Vanhuksen käyden ostamaan sen hartioilleen.
"Vaatteet yötä varten kelpaisivat, kiitos, mutta nyt omani kelpaavat", Archelaus naurahti, eihän häntä märät kankaat haitanneet ja pikkuhiljaa – joskin luonnottoman nopeasti – ne rääsyt vanhuksen yllä kävivät kuivumaan, ettei hän vettä valuttanut sentään pitkin majataloa.
"Siveettömyyksistä teidän ei tarvitse olla huolissanne, emäntä hyvä. Olenhan vanha, kaiken nähnyt ja kokenut. Pitkän ja uuvuttavan vaelluksen jälkeen siveettömyydet eivät todellakaan ole ensimmäinen asia mielessäni", Hymisten vanhus vakuutteli Niketalle. Eikä siitä tosiaan ollut mitään huolta, ei Archelaus täällä ollut mitään rivouksia suorittamassa. Ei häntä yksinkertaisesti kiinnostaneet moiset asiat. Hän korkeintaan tykkäsi katsoa ja ihailla kauneutta, jota kuolevaiset – varsinkin naiset – kantoivat.

"Seuranne olisi mitä miellyttävintä, Neiti Aenor", Marduk vastasi kysymykseen, samalla kun kotoisaa ruokasalia ihaili. Vaikka olikin sokea ja silmiä peitti harso, käyttäytyi vanhus aivan kuin olisi koko ajan nähnyt kaiken. Normaalisti Archelaus olisi piilotellut tätä kykyään ja esittänyt tosissaan sokeaa, mutta tässä seurassa se lieni täysin turhaa. Emäntä ja Majatalo tiesivät, ettei kyseessä ollut täysin tavallinen, sokea vanhus.
"Päivänne kuulostaa olleen kovin kiireinen... Mutta sellaista se lienee Majatalon pitäjillä. Istukaa siis ihmeessä, nauttikaa hetken omasta ajasta seurassani", vanhus myhäili, samalla kun istahti alas tarjotulle sijalle ja nyökäten kohden toista istuinta, pyysi myös Niketaa istahtamaan alas, "Ruuan suhteen minulla ei ole toiveita, tämäkin on jo paljon enemmän mitä olisin voinut toivoa. Olette erittäin avokätinen, neiti Aenor".
"Ja majatalonne!", Valkohapsi jatkoi käsiään yhteen lyöden, ennen kuin kädet levitti hieman erilleen ja katsoi ympärilleen huoneeseen, "Miten mahtava luomus. Uniikki suorastaan. Mahdatte olla ylpeä siitä, ettekö vain?".
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 556

Liittynyt: Pe Loka 02, 2015 4:35

Viesti La Heinä 01, 2017 10:36

Re: Do I know you

Kulkuri imarteli noitaa ja sai puolikkaan hymyn. ”Kuinka sen ottaa… kun teidän ei kuuluisi nähdä”, Niketa totesi ja naurahti pehmeästi. Hän suostui kestitsemään tätä outoa miestä ja johdatteli tuon syömään luotuaan siteen. Hän todella toivoi tämän olevan kaiken arvoista, sillä Satama viestitti selkeästi, kuinka varovainen tulisi olla tämän herran kanssa. Niketa päätti silti kohdella tätä kuin ketä tahansa.

”Järjestän teille mukavan yöpaidan", Niketa lupasi mittaillen miehen koon silmissään. Hän oli siinä erinomaisen hyvä ja päätti miehen varmasti pitävän oikein pehmeästä pellavasta, joka olisi miellyttävä päällä. Kuin lämmin halaus, Niketa nappasi itsensä ajattelemasta. ”Varoitan aina kaikkia herroja samasta asiasta. Tällöin kun annan näpeille, heitä on jo varoitettu”, Niketa totesi ja heristi hieman luutaansa.

Niketa sai liittyä vanhuksen seuraan illallisella. Hän auttoi toisen tuoliinsa ja istuutui sitten itsekkin. Hän laski luudan jalkojensa viereen ja alkoi ojentelmaan ruokia vieraalleen. ”Mh… Jokainen päivä on erilainen. Satama on onneksi avulias”, noita totesi ja silitti pöytää ennen kuin laittoi itselleen hieman perunoita. ”Vieraiden tyytyväisyys on minulle tärkeintä. Emmekä me syö tätä kaikkea yksin. Suurin osa vieraistani on huoneissaan lepäämässään ruuan jälkeen”, pitäjä sanoi ja kaatoi olutta Mardukin tuoppiin. Hän kuitenkin kohotti katseensa kun vanhus hihkaisi majatalosta. ”Mh… Tottakai olen. Olemmehan olleet yhdessä jo pitkän aikaa”, Niketa totesi ja punastui mielihyvästä sekä tunsi huoneen ilman muuttuvan pehmeäksi ja huoneessa leijui hyvin miellyttävä puinen tuoksu. Satama oli selkeästi myös mielissään. 

”Siitä puheen ollen, millainen olisi teidän unelmienne huone?” Niketa kysyi ja siirsi hieman paahtopaistia lautaselleen ruskean kastikkeen kaveriksi. Hän ei vielä johdatellut vierasta vaan antoi tuolle ensin mahdollisuuden kokeilla itse.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13932

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Syys 08, 2017 1:35

Re: Do I know you

Mitä ovelin virne kohosi vanhuksen kasvoille, Niketan huomauttaessa, ettei hänen kuuluisi nähdä noitaa. Mitään valkohapsinen ei kuitenkaan vastannut majatalonemännälle, jättäen tuon sanat omaan arvoonsa — johan tuo tiesi, ettei kyseessä ollut ihan tavallinen matkalainen, joten oliko se sitten ihmekään jos vanhus sittenkin "näki" vaikkei silmiä omannutkaan.
Yöpaita luvattiin järjestää matkalaiselle, noidan myös mainiten varoittavansa siveettömyyksistä kaikkia herrasmiehiä, mikä oli ihan ymmärrettävää. Oraakkeli nyökyttelikin myöntävästi hymisten, samalla alas istuen kun noita hänet pöydänääreen auttoi ja itse seuraan istahti.
Hymy säilyi ryppyisillä kasvoilla, vanhuksen kuunnellen kunnioittavassa hiljaisuudessa Niketan kertomaa vieraistaan ja majatalosta. Ei Mardukilla ollut tapana toisten puheita keskeyttää, silloin kun halusi olla mieliksi jollekulle. Ja juuri nyt Niketaan hän halusi tehdä niin mukavan vaikutuksen, kuin vuosituhansia vanha ajankiitäjä vain saattoi. Noita kiinnosti häntä, monestakin syystä, joten tietenkin valkopartainen aikoi olla nätisti. Ainakin niin kauan, kuin noitakin aikoi.

"Se on suurenmoinen", kuului vielä kehut majataloa kohtaan, vanhuksen "Katseen" kiertäessä ruokailutilassa, ennen kuin iänruntelemat kädet nousivat ruuan puoleen ja kasvot palasivat kohden Niketaa.
"Unelmieni huone?", Retorinen kysymys karkasi vanhoilta huulilta mietteliäänä, Mardukin sukien partaansa hetken mietteliäänä, "Kaiketi jokainen unelmoi makuuhuoneesta, joka kelpaisi itse kuninkaille. Tai huoneista, jotka ovat täynnä kaikkea kaunista — elollista tai tavaraa. Mutta kenties minun unelmieni huone on sama kuin kenellä tahansa väsyneellä matkaajalla: Puhdas, mukava vuode ja lämmin takka, sekä ikkuna josta päivänvalo pääsee sisään aamun saapuessa".
"Huone, joka on kotoisa, lämmin ja valoisa", Omille sanoilleen nyökäten, Ajankiitäjä lähti syömään katettua ateriaa.

"Majatalo on kulkenut suvussanne pitkään, eikö olekin?", Arvuutteleva kysymys kysyttiin jahka suu oli saatu ruuasta tyhjäksi, "Se ei ole ihan nuori ilmestys — onhan siitä sanakin kiertänyt jo vuosisatoja matkaajien huulilla".
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 556

Liittynyt: Pe Loka 02, 2015 4:35

Viesti Ma Syys 11, 2017 9:54

Re: Do I know you

Niketa kuunteli rauhallisesti matkaajan pohdintaa unelmien huoneesta syödessään. Kuninkaan huoneita hän teki tasaisesti, mutta hämmästyttävän moni toivoi juuri, mitä tämäkin kulkija. Puhdasta, turvallista ja kotoisaa tilaa. Joillekin roduille se tosin tarkoitti hieman kalliomaisempia alueita tai niittyä, mutta koti, oli sanoista paras aina. ”Hmh… Minusta tuntuu, kuin ainoastaan lapset uskaltavat pyytää todella haastavia asioita. Lempi vieraani tähän päivään saakka on eräs pieni poika, joka halusi huoneen, jonka kaikki esineet oli tehty herkuista ja siellä piti olla riippukeinu nukkumiselle sekä kiipeilypaikka. Neljävuotiaan into oli melkoinen huoneen paljastuessa”, Niketa huokaisi kuin hänen lahjojaan olisi hukattu. Todellisuudessa Mardukin huone oli jo valmis vieraalle ja nainen voisi lisätä yksityiskohtia aina keskustelun edetessä.

”Kyllä, Satama on hyvin vanha ja olen sen 128 pitäjä, isäni seuraaja”, Niketa vastasi ja siemaisi hieman omaa oluttaan. ”En edes muista sataman ikää, se kun välillä haluaa kinata kanssani kuin kolme vuotias. Lisäksi emme varsinaisesti rakentaneet sitä, jotenka alku hetkeä on hitusen vaikeampi määrittää. Toivon kuitenkin pitkää ikää majatalolle, sekä sen vieraille”, noita sanoi ja huomasi Siriuksen livahtaneen huoneeseen. Jänis pomppi kaikessa rauhassa omistajansa jalkoihin ja kuuliainen palvelija ojensi sille salaatin lehden pupellettavaksi. ”Tässä on Sirius, hän on minun seuralaiseni”, Niketa vain totesi ja palasi omaan ruokaansa. Jänis jatkoi matkaansa kohti takan edustaa, jolle se asettui loikoilemaan.

”Oletteko tekemässä pidempääkin matkaa?” Niketa tiedusteli kohteliaasti ja täytti kitansa ruualla. Hän ei ollut tajunnut kuinka nälkäinen olikaan. Lisäksi karkki huoneen ajattelu oli saanut hänen makean hammastaan kolottamaan. Onneksi jälkiruokaakin olisi varmasti tarjolla jahka pääruuasta oli selvitty.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13932

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Loka 22, 2017 12:46

Re: Do I know you

"Lapset ovat oman elämänsä kuninkaita", Vanhus hymisi Niketan kertomaan siitä, kuinka eräs nelivuotias vieras oli pyytänyt mitä mielikuvituksellisinta huonetta, "Ja siten myös toisinaan harvinaisen itsekkäitä. Kunnes oppivat, ettei se oma napa olekaan se tärkein. Tai, useimmat oppivat... Toiset taas...", vanhus jätti lauseen kesken, ilmaan roikkumaan, eivätköhän molemmat osapuolet tienneet mitä siitä seurasi, kun lapset eivät kasvaneetkaan aikuisiksi. Kenties valtakunnan nykyistä tilannettakin saattoi syyttää siitä.
Hymyillen, ruokaansa syöden, vanhus kuunteli kun noita tarinoi lyhyesti Sataman historiasta, osaamatta kuitenkaan tarkkaa ikää majatalolle sanoa. Osasyynä se, että majatalo itse väitti vastaan toisinaan, kun sitä kysymystä pohdittiin. Eihän sille toteamukselle voinut kuin naurahtaa pienesti. Siinä samalla paikalle saapui myös uusi tuttavuus, Sirius nimisen jäniksen pomppien paikalle ja emännän esitellen lemmikkinsä vieraalle. Kunnioittavasti Archelaus nyökkäsi päätään tervehdykseksi pitkäkorvalle, joka liioin ei näyttänyt vieraasta välittävän, vaan osansa ruuasta saatuaan hyppelehti takkatulen läheiseen lämpöön.

"Tulen Mor Vuorilta", Vanhus aloitti, kun matkan pituutta tiedusteltiin, "Olen matkalla ihmisten kaupunkiin. Sieltä taas kohti pohjoista, kunnes palaan takaisin kotiin... Joten voihan sitä matkaa pitkäksikin sanoa. Mutta toisaalta, sehän on vain mielipide kysymys", moinen matka oli ihmisille kyllä valtava, siihen kuluisi parhaimmassa lykyssä useita kuukausia, varsinkin kun jalan matkasi. Mutta eihän se jättimäiselle Ajankiitäjälle ollut matka eikä mikään, varsinkin kun hän pysyi vain siirtymään paikasta toiseen. Mutta toisinaan oli ihan mukavaa leikkiä kuolevaista ja käyttää niitä jalkoja.
"Te ette taida matkaamisesta perustaa, Neiti Aenor?", Vastakysymys heitettiin ilmoille, ruokailun samalla jatkuen, "Vai raaskitteko jättää rakkaan Satamanne pitkäksikin aikaa?".
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 556

Liittynyt: Pe Loka 02, 2015 4:35

Viesti Ke Marras 01, 2017 11:36

Re: Do I know you

Niketa hymyili miehen kommentille lapsista ja siitä, miten kamalaa oli kun he eivät kasvaneetkaan aikuisiksi. "Ah... Heitä tuppaa löytymään harmittavan usein ylemmiltä paikoilta. Toisaalta moni hyvinkin nuori on joutunut viime aikoina aikuistumaan surullisen nopeasti", Noita sanoi ja hymyili hieman surullisesti. Hänellä oli ollut melko onnellinen lapsuus. Satama oli turvallinen paikka kasvaa, mutta olihan hänkin osansa menetyksestä tuntenut ja aina tuntenut vastuunsa. Hänelle ei oltu edes annettu ponia syntymäpäivä lahjana.

Vanhuksen kertoessa mistä oli tulossa ja minne menossa, Niketa vain nyökkäisi kuin se olisi hyvinkin tavanomainen matka. Jos hän olisi luullut toista ihmiseksi, reaktio olisi saattanut olla huomattavasti voimakkaampi sekä hieman huolestunut. Matkaaminen kun ei ollut ilmaista ja sokeaksi tekeytynyt vanhus tuskin saisi mistään juuri töitäkään. Niketa hymyili hieman omalle matkustamiselleen. "En valitettavasti. Sisarukseni ovat eri sorttia ja heidät on tie vienyt aikoja sitten. En halua jättää satamaa pitkäksi aikaa. Se voisi keksiä vaikka mitä metkuja pääni menoksi. Se ei juurikaan pidä yksin olemisesta", noita totesi ja silitteli hieman pöydän pintaa, kuin se olisi elävä olento. "Mutta ehkä sen vuoksi minusta on erityisen mukavaa pitää majataloa? Kuuntelen mielelläni matkaajien juttuja ja tarinoita. Voisin väittää olevani suhteellisen hyvin perillä valtakunnan asiosita syrjäisen majatalon pitäjäksi", Noita totesi silmät tuikahtaen ilkikurisesti. Niketalla oli myös kirjeenvaihto ystäviä eri kolkissa, jolloin hän ei ollut pelkästään vieraiden kertoman varassa. Saattoi olla elintärkeää, että hän tiesi pitää jotkut suvut tai rodut erillään sillä hetkellä meneillään olevan riidan vuoksi. "Oletteko käyneet usein ihmisten kaupungissa? Olen aina halunnut vierailla suurilla markkinoilla. Siellä on kuulemma vaikka mitä mielenkiintoista nähtävää ja ostettavaa. Olen kipeästi uuden kaapukankaan tarpeessa. En ole enää yhtä solakka kuin nuoruudessani", Niketa jutteli hyvän tuulisesti ja hymyili leveästi. Hän taputti hieman pyöristynyttä vatsaansa ja kikatti kuin nuori neito.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13932

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Tammi 17, 2018 11:55

Re: Do I know you

Vanhus nyökytteli myötämielisesti noidan sanoille, tuon puhuessa kuinka jotkut olivat viimeaikoina joutuneet aikuistumaan nopeasti. Ei se aikuistuminen ollut jokaiselle oma valinta todellakaan, niin surullista kuin se olikin. Joskin, Archelaus ei itse tuntenut sääliä sen asian tiimoilta ketään kohtaan, peto kun oli. Rodultaan vielä sellainen, joka ei todellakaan säälinyt nuorempiaan, mutta lohikäärmeiden elämä oli nyt hieman erilaisempaa, mitä ihmisten ja humanoidien ylipäätään...

Keskustelu siirtyi matkaamiseen, Niketan kertoen ettei itse pahemmin majataloltaan poistunut. Eihän se hänelle yllätys ollut, mutta oli se kiva kuulla toisen kertomana.
"Majatalonomistajat ovat harvoin täysin ulapalla siitä, mitä valtakunnassa tapahtuu", Vanhus vastasi nyökkäillen jälleen, "ammatissanne tulee varmasti väkisinkin kuultua juttua jos toistakin, pitivät ne sitten paikkansa tai eivät".
Kieltämättä majatalonpitäminen kiinnosti Ajankiitäjää siinä mielessä. Saisipahan ainakin tavata uusia ja tuntemattomia kasvoja, jotka tuopin tai parin jälkeen varmasti tarinoisivat yhtä jos toista! Mutta, eihän hänestä sellaiseen olisi, vaikka ihan hyvin voisi ottaa nuoremman muodon ja itselleen loihtia majatalon huvin vuoksi. Ei hänellä kuitenkaan riittäisi mielenkiinto paria vuosisataa pidemmälle ja se tuntui niin turhauttavan lyhyeltä ajalta Oraakkelin mieleen, ettei kokeilu ollut vaivanarvoinen.

"Ajansaatossa kyllä. Jo silloinkin, kun kaupunki oli vasta rakenteilla", Archelaus vastasi Niketalle, tuon tiedustellessa, oliko hän useinkin käynyt ihmisten kaupungissa, "Mahtava paikka, täynnä mitä mielenkiintoisimpia tapauksia... Harmi vain, ettei siellä ole kovin turvallista liikkua, ellei satu olemaan yksi heistä ja mielellään paikallisennäköinen", vanhus jatkoi, nostaen kasvoilleen sitten virneen.
"Voin viedä teidät suurmarkkinoille, jos haluatte. Kevään suurimmat markkinat eivät tietenkään vedä vertoja kesän ja sadonkorjuun markkinoille, mutta varmasti sieltäkin jotain mielenkiintoista löytyisi", Ajankiitäjä hymisi viekkaasti, "Eikä se veisi kuin päivän, korkeintaan, kun siellä kävisimme. Olisitte takaisin rakkaan majatalonne luona, ennen kuin se ehtisi teitä edes kunnolla ikävöidä".


// Ja taas melkein ei hävetä kuin kauan on kestänykään. SORI T_T //
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 556

Liittynyt: Pe Loka 02, 2015 4:35

Viesti Su Tammi 28, 2018 5:25

Re: Do I know you

Niketan eliniän odote oli huomattavasti pidempi kuin normaalin ihmisen, mutta ei voitu puhua sadoista vuosista. Ainakaan kukaan hänen edeltäjistään ei ollut elänyt kuin 150 vuotiaaksi. Majatalo antoi heille tietyn iättömyyden, mutta aika nappasi kiinni aina. Kun Marduk siis puhui ihmisten kaupungin rakennusajasta, noita sai hieman hillitä leukaansa tippumasta. ”Mh… Näin olen ymmärtänyt. Olen lähes häpeissäni siitä, sillä olen saanut tavata erinomaisia olentoja, joita ei voisi edes kuvitella ihmisiksi. He jäävät paljosta paitsi”, Niketa huokaisi ja laittoi ruokaa suuhunsa.

Virne vanhuksen kasvoilla sai Niketan kulman kohoamaan, mutta tuon seuraavat sanat… Noita köhäisi nielaistuaan väärään kurkkuun palan ruokaansa. ”Anteeksi”, hän kähisi ja joi hieman, ennen kuin pystyi puhumaan kunnolla. Hän tosin joutui hetken selvittämään kurkkuaan ja räpyttämään silmiään saadakseen kosteuden pois niistä. ”Krhm, pahoitteluni tuosta”, noita sanoi ja nojautui tuolissaan taaksepäin harkitsevan näköisenä. ”Minun täytyy pohtia pieni hetki. Vieraani tulevat aina ensin, kuten varmasti ymmärrätte”, noita sanoi ja majatalo toi avustavasti hänen päiväkirjansa, jossa oli kaikkien vieraiden nimet sekä Niketalle olennaiset tiedot. Kukaan ei ollut tällä hetkellä aktiivisesti hyökkäysten kohdalla. Yhtä jäljitettiin, mutta koiria oli helppoa hämmentää ja Satama kykenisi kyllä hoitelemaan sen. Hän joutui hetken harkitsemaan yhden vieraan kohdalla. ”Hmm… Anteeksi, mutta joudun tiedustelemaan vielä erästä asiaa henkilökunnaltani. Panetteko pahaksenne, jos jätän teidät hetkeksi ruuan ääreen?” NIketa kysyi, sillä hänen pitäisi myös mahdollisesti aina toivottaa vieraat tervetulleiksi. Jos hän ei olisi paikalla, majatalo ei voisi ottaa vieraita vastaan. Se voisi kuitenkin ohjata heidät erillisiin huoneisiin, joista Niketa saapuessaan voisi heidät toivottaa tervetulleiksi. Hän tarvitsi kuitenkin jonkun jäävän muuten ohjaksiin ja Kokki oli tällä hetkellä ainoa palkkalistoilla oleva henkilö. 

Niketa halusi koko sydämmestään mennä. Hän tunsi kuinka hänen toinen kätensä tärisi hieman, mutta hän ei ikinä jättäisi Satamaa, ellei voisi olla täysin varma sen turvallisuudesta. He myös tarvitsivat tiettyjä harvinaisempia täydennyksiä ja jos Niketa voisi hakea ne itse, se olisi täydellistä. Eikä hän ollut ikinä käynyt läheistä kaupunkia kauempana. Kuinka hän ei voisi edes innostua ajatuksesta kuultuaan paikasta, jossa valtakunnan vaikutusvaltaisimmat ihmiset asuivat?
Avatar

Monarkki

Viestit: 13932

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Helmi 15, 2018 1:04

Re: Do I know you

Vanhus kävi naureskelemaan itsekseen emännän kähinöille, antaen tuolle kaiken tarvittavan ajan itsensä kokoamiseen. Myöskin pahoitteluun vastattiin pelkällä ymmärtäväisellä nyökkäyksellä, Ajankiitäjän sen pahemmin avaamatta suutaan, istuen vain sijoillaan odottaen noidan päätöksiä.
"Ymmärränhän sen, olette vastuullinen emäntä ja siitä ihailtava", Marduk hymisi nuoremmalle, "Vieraanne totta kai ovat etusijalla, miettikää totta kai heitä — mutta muistakaa, että toisinaan teillä on lupa ajatella myös itseänne", niine sanoineen vanhus hiljeni, antaen Niketan kaikessa rauhassa miettiä asioita.

"En tietenkään pahastu, katsokaa vain aikataulunne rauhassa. Olen kiitollinen jo suomastanne seurasta", Kuului vielä vastaus noidalle, joka toden totta näytti miettivän ja suunnittelevan perinpohjaisesti, voisiko lähteä kaupunki reissulle, kun siihen tilaisuus tarjottiin. Totta kai Archelaus oli jo nyt otettu, että Niketa edes harkitsi hänen matkaansa lähtemistä, vaikka eihän Ajankiitäjä sitä ääneen sanonut.

"Voimme toki lähteä vaikka heti, jos haluatte. Vierailu tulevassa, paluu takaisin tähän iltaan", Vanhus yllättäen mainitsi ääneen, itsekseen virnuillen, "Ei majatalo edes huomaa, että poistuitte".
"Minulla on aikaa ja sijaa. Niin menneessä, nykyhetkessä, kuin tulevassa... Voin viedä teidät, sinut, Niketa, minne ikinä haluat".
Seuraava

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia