Matkaaja yksinäinen || Cardea

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

Matkaaja yksinäinen || Cardea

ViestiKirjoittaja suskari » 26 Kesä 2017, 19:17

Jack Fisher

Taivaan oli verhonnut paksu harmaa pilvikerros kuin oikein kuvastaakseen sitä kuinka Jackin elämä oli jälleen tullut rytisten alas. Mies oli ehtinyt vähän yli toista viikon selviytyä omillaan, missä milloin vietetyn yön jälkeen, mutta harmaat pilvet ja päälle satava vesi olivat liikaa. Sadetta vielä pahensi raju tuuli, joka tuntui repivän kaiken mukaansa. Taivas raivosi ja hakkasi metsän puita kuin yrittääkseen kaataa puut maasta, taivuttaen vahvimmatkin puut äärimmilleen. Kukaan ei varmasti tahtonut tällä säällä olla ulkona edes huvikseen ja moni olikin varmasti majatalojen suomassa suojassa. Tai ylipäätään kotonaan lämpimässä mukavan takkatulen ääressä.
Jack oli kylmissään, märkä ja hyvin nälkäinen. Mies oli saanut kovan koulun luonnosta ja sen armottomuudesta, jos siellä ei osanut elää. Jack oli olettanut selviävänsä, mutta mitä sitä saattoi olettaa tuhlaajapojalta joka oli koko ikänsä asunut hyvin neljän seinän sisällä ja saanut ruokansa torilta.

Jack veti jo märäksi kastunutta huppua paremmin päähänsä, vaikka se tuntuikin turhalta kun koko mies takkiaan ja reppuaan myöten olivat täysin märkiä. Vesi vain valui pitkin takkia ja sen pintaa tehden ihosta kostean, sekä märän.
Metsän keskellä kulkiessaan saattoi tällä mantereella törmätä mihin vain, mutta oli melkoinen yllätys kun keskellä korpea seisoi suuri puinen majatalo. Jack katsoi ympärillensä kuin etsien jotakin, mutta käveli talon ovelle ja astui nilkuttaen sisään tuntien sen mukavan lämpimän tuulahduksen kasvoillaan. Jack sulki perässään oven ja silmäili paikkoja ainoalla silmällään kun toisessa oli vain tyhjä musta kuoppa arven kanssa. Miehen katse oli väsynyt ja uupunut, uneton. Ilman Shaelin tekemiä kynttilöitä hän ei voinut nukkua ilman painajaisia, jotka herättivät hänet kerta toisensa jälkeen.
Majatalo vaikutti kodikkaalta ja sopisi myrskyn ajaksi suojaksi hyvin. Jack veti selästään repun ja laski sen lattialle jalkojensa viereen siksi aikaan että riisui yltään märän kärsineen näköisen takkinsa.

// Se on hieman kämänen, mutta tervetuloa :) Ja muuton myötä oikeaan paikkaan, muokkasin myös tekstiä. //
suskari
 

Re: Matkaaja yksinäinen || Cardea

ViestiKirjoittaja cardea » 27 Kesä 2017, 22:58

Niketa touhotti varastossa, kun majatalo kertoi vieraan saapuneen. Hän lopetti tehtävänsä ja samalla piti silmällä uutta tulokasta. Tuo kuitenkin vaikutti rauhalliselta ja Niketa tiesi olevansa varmis hetkessä. Niimpä kun tulokas oli saanut takin yltään, Niketa astui käytävään ovesta ja hymyili leveästi: ”Tervetuloa Kulkijan Satamaan! Oletteko vailla yösijaa?” Hän ei hätkähtänyt miehen ulko kuorta, hän oli edellisenä päivänä tavannut kolmipäisen olennon, joka puhui takaraivollaan, jotenka pari arpea ei tuntunut enää missään.

Jack tuskin osaisi Niketastakaan päätellä, mitä voimia pienessä naisessa oli. Hän oli pukeutunut tumman siniseen kaapuun, mustaan mekkoon ja näytti pullantuoksuiselta. Luudassa oli jopa pari hämähäkin seittiä! ”Hmm… Ainakin näytät kaipaavan takkatulta… Hoidetaan muodollisuudet täällä. Tulkaahan, tulkaahan”, Niketa sanoi lähes heti kysymyksensä jälkeen, imettyään kuvan edessään aivoihinsa. Hän ei halunnut joutua hoitamaan keuhkokuumetta. Olisi lisäksi parempaa antaa jollekin kovia kokeneen näköiselle hieman ystävällisyyttä. Se ei maksaisi hänelle laisinkaan - itseasiassa se yleensä oli tuottoisaa. 



Niimpä Niketa viittoili kohti olohuonetta, joka tänään oli imenyt vaikutteita talonpoikais tyylistä, mutta tavattoman mukavat nojatuolit kutsuivat väsyneitä jalkoja lepäämään takkatulen ääressä.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Matkaaja yksinäinen || Cardea

ViestiKirjoittaja suskari » 28 Kesä 2017, 08:14

Mies hieman säpsähti majatalon omistajaa, joka toivotti vieraansa tervetulleeksi majataloonsa. Ja sen pienen murto-osa seknunnin ihmeteltyään levisi miehen kasvoille pieni varovainen hymy, väsynyt, mutta ainakin se vastasi tämän pienen naisen iloisuuteen, joka kysyi oliko kulkija vailla yösijaa.
"Kyllä, olen vailla." Jack vastasi samalla ja antoi ainoan silmänsä käydä tätä naista läpi, joka oli pukeutunut tumman siniseen kaapuun ja mustaan hameeseen. Luutakin löytyi, joten nainen oli ollut varmasti siivoamassa. Ja ei, Jack ei nähnyt tämän naisen läpi mikä tuo oli, mutta ei ollut varma olisiko mies loppujen lopuksi välittänyt.. ellei nainen olisi paljastanut joksikin sieluja syöväksi noidaksi.

Nainen ei näyttänyt aikaa tuhlaavan asiakkaansa palvelemiseen, vaan pienen silmäilyn jälkeen totesi miehen tarvitsevan takkatulta, jossa voisi hoitaa muodollisuudet. Nainen viittoili eksynyttä seuraamaan perässään ja Jack otti lattialla makaavan märän reppunsa seuraten naisen perässä eteis käytävästä olohuoneeseen, joka näytti hyvin perinteiseltä talonpoja tyyliseltä olohuoneelta. Jack saattoi jopa tuntea olonsa kodikkaaksi mukavan kodikkaassa olohuoneessa, johon oli aseteltu nojatuoleja vieraiden mukavuudeksi. Yhteen niihin Jack kivusta irvistäen varoen laski itsensä istumaan ja laski repun sen viereen nojaamaan.
"Anteeksi, mutta paljon tämä tulee maksamaan?" Jack kysyi kohottaen katseensa majatalon pieneen omistajaan. "Minulla ei ole paljoa rahaa tällä hetkellä." Jack selitti ja kurkotti vatsassa olevaa haavaa pitäen reppuaan ja kaivoi yhdestä pienestä taskusta rahapussin, jonka sisältö tosiaan ei ollut mikään rikkain kun Jack kaatoi muutaman hassun kolikon kämmenellensä. Yksi kultakolikko ja kaksi hopeakolikkoa oli jäljellä rahoista mitä hän oli varannut matkaansa.
"Toivon tämän riittävän edes täksi yöksi?" Jack sanoi ja ojensi rahansa kohden nais puolista omistajaa.
suskari
 

Re: Matkaaja yksinäinen || Cardea

ViestiKirjoittaja cardea » 01 Heinä 2017, 22:51

Niketa käveli olohuoneeseen ja nyökkäsi nopeasti yhdelle vieraalleen. Hän kuitenkin keskittyi uuteen asiakkaaseensa ja huomasi tuon pienen irvistyksen. Hän ei sanonut mitään vaan odotti. ”Hinta on aina suhteellinen”, Niketa sanoi ja katsoi kuinka mies kaivoi rahaa kukkarosta, joka näytti jo laihalta. Sen tyhjentäessä sisältönsä miehen kämmenelle Niketa kumartui eteenpäin ja katsoi kolikoita. Hän mittaili hetken kulkijaa ja tuon ulkomuotoa. Lopulta hän poimi toisen hopean ja sujautti omaan taskuunsa, kopauttaen lattiaa luudallaan kerran. ”Olette tervetullut lepäämään, kunnes jaksatte jatkaa matkaanne. Olen Niketa Aenor, Kulkijan Sataman pitäjä ja palveluksessanne. Niin kauan kuin olette Majatalon vieras, vastaan turvallisuudestanne sekä hyvinvoinnistanne herra…” Niketa kohotti kulmiaan paljon puhuvasti kunnes jatkoi: ”älkää epäröikö pyytää mitään. Olemme teillä palvellaksemme. Kelpaisiko kenties keitto ja ehkä olut lasillinen vai hieman vahvempi sulattamaan tuon kylmyyden?” Emäntä jatkoi ja istuutui vierastaan vastapäätä.

Tarjotin oli jo matkalla keittiöstä, mutta ei aivan näkyvissä. Niketa ei halunnut säikäyttää vierastaan vielä. ”Hmm… Et taida olla onnettaren suosiossa”, noita totesi ja hymyili lempeästi. Hän olisi yksi lykästys toisen matkalla toivon mukaan. Hän lisäksi halusi selvittää kannattaisiko hän varautua ongelmiin. Silmiä ei menetetty pienten asioiden vuoksi ja miehellä saattoi olla tarina kerrottavanaan.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Matkaaja yksinäinen || Cardea

ViestiKirjoittaja suskari » 02 Heinä 2017, 17:03

Jack katsoi majatalon pitäjää, joka kumartui hänen vähäisten rahojensa puoleen ja mittaili väsynyttä matkaaja katseellaan. Lopulta ottaen miehen kämmeneltä yhden hopeisen kolikon käteensä ja tunki sen taskuunsa. Jack näytti hetken yllättyneeltä, sillä oli odottanut majatalon yöpymisestä maksavan jonkin verran, etenkin kun tämä majatalo ei vaikuttanut miltään murjulta kujan päässä. Nainen kopautti luudalla lattiaan, tiedä sitten miksi, ja ilmoitti että Jack olisi vapaa jäämään niin pitkäksi aikaa, että pystyisi jälleen jatkamaan matkaansa. Jackin kasvoille piirtyi helpottunut ja huojentuneen näköinen ilme, kun se kaikki sonta jossa mies oli joutunut tarpomaan yksin oli ohi.. ainakin väliaikaisesti.
"Kiitos." Jack kiitti omistajaa samalla kun tunki vähäiset rahansa takaisin reppunsa taskuun ja nosti sitten päätään kun majatalon nais puolinen omistaja esitteli itsensä, sekä majatalonsa matkaajalle.
"Ah, nimeni on Jack.. Jack Fisher." Jack esitteli itsensä kun sitä pyydettiin puheen ohessa. "Pyydän heti jos jotakin tarvitsen, mutta keitto oluen kanssa ei kuulosta pahalta." Jack vastasi Niketalle esittäytyneelle majatalon omistajalle ja katsoi kuinka nainen istahti hänen eteensä.
"Olisiko teillä mitään haavojen hoitamiseen tarkoitettuja välineitä?" Ei majatalo mikään potilastupa ollut, mutta aina saattoi toivoa. Tuorein haava ei ollut saannut hetkeen kunnon hoitoa.

Niketan seuraava kysymys tuli hieman kulman takaa, mutta ei se hilpeyttä herättänyt ja näytti mustaavan koko tilanteen kun Jack laski katsettaan alas lattiaan.
"En.. elämä ei tunnu koskaan hymyilevän minulle." Jack sanoi hiljaa vaisuna muistellen kuinka oli tässä nyt sen yhden koiran takia ja eli nyt ilman sukulaisiaan yksin. Ystäviäkään ei paljoa ollut ehtinyt paljoa siunaantumaan ja viimeisenä iskuna oli ollut Liluthin poismeno. Josta mies yhä syytti itseään.
"Pakoilen tällä hetkellä pientä ihmissusi joukkoa.. menin suututtamaan heidät." Jack lopulta sanoi, sillä näki tärkeäksi kertoa edes tämän asian majatalon omistajalle, ettei tulisi turhia yllätyksiä. "Toivon, ettette paljastaisi minua." Jack pyysi ja heidän kaunis keskustelunsa pysähtyi kuin seinään kun lämmin, keitto sekä olut lasi saapuivat. Siinä ei ollut mitään erikoista, mutta kun Jack tajusi että tarjotinta ei kannatellut mikään miehen silmät laajenivat ja mies nousi pystyyn tuolilta ehkä turhankin nopeasti. Mies irvisti kivusta pidellen haavaansa samalla kun perääntyi kauemmaksi tuosta ilmassa leijuvasta tarjottimesta, sekä naisesta.
"..Olet noita!?" Jack älähti pelästyneen näköisenä ja yritti kurotella reppuaan lähteäkseen välittömästi pois paikalta.
suskari
 

Re: Matkaaja yksinäinen || Cardea

ViestiKirjoittaja cardea » 03 Heinä 2017, 14:52

Miehen ilme yksistään kertoi, kuinka paljon tuo oli kaivannut turvallista paikkaa. Lepo ja ruoka tekisivät tässä tapauksessa varmasti oikeita ihmeitä. Niketa yleensä oli tällaisissa asioissa suhteellisen hyvä arvaaja. Totta kai miehellä saattoi olla muita painajaisia takanaan, mutta ainakaan Satamassa ei tarvinnut palella tai nähdä nälkää. ”Jack Fisher”, Niketa toisti ennen kuin jatkoi puhettaan ja hymyili entistä lämpimämmin, kun osui oikeaan ruuasta. ”Meiltä löytyy sairastupa, mutta ruokitaan sinut ennen sitä”, Niketa totesi ja asetteli helmojaan hieman mukavammin. ”Noh… Maailma näyttää aina paremmalta kunnon vuoteen ja lämpimän aterian jälkeen”, noita totesi ja kuunteli kärsivällisesti, vain nyökäten ihmissusille. Hän oli arvannut siis oikein, tämä mies ei ollut pelkästään väsynyt matkalainen. ”Se ei tuota ongelmia”, Niketa vakuutti kumartuen sitten nostamaan lattialle ilmestyneestä pussukasta kutimet samalla kun tarjotin saapui.

Miellyttävä rupattelu ja neulonta hetki tyssäsi kuitenkin ennen kuin sai alkaakaan. Jack ponkaisi tuolista, kuin se olisi ollut tulessa ja perääntyi ruuasta sekä Niketasta. Kun mies julisti tajuamansa asian, Niketa tapitti hetken kysyvästi ja sanoi: ”Jestas… Sinä säikäytit minut pahasti. Istuhan alas ja lopeta tuommoinen hoppuilu”, Niketa totesi alkaen neulomaan hyvin rauhallisen näköisenä. Hän oli tottunut näihinkin reaktioihin. Ei ollut tavatonta, että totuuden selville saaminen järkytti joitain yksilöitä. Satama oli tarttunut nyssykkään hanakasti ja sitä ei saataisi ylös ennen kuin mies olisi rauhoittunut. ”Ja kyllä, minä olen Noita. En tosin harrasta lasten syömistä tai mitään hullua hokkuspokkustelua. Luudalla lentokin on vähän heikohkoa… ”, Niketa naurahti omalle vitsilleen ja katsoi Jackia hymyillen pienesti, mutta vakavoitui: ”Kun sanoin, että olet suojeluksessani, sinä olet sitä. Sukuni on pitänyt Kulkijan Satamaa pystyssä vuosisatoja ja olen sen 128 pitäjä. Minun aikanani kukaan vieraista ei ole kuollut näillä mailla ja koko historiassammekin on vain seitsämän menetettyä. Voimme kyllä potkia vieraan pellolle, mutta me emme ikinä vahingoita heitä. Sama tosin ei koske ulkopuolisia. Taisimme mennä laskuissa sekaisin jossain viidennen pitäjän nurkilla. Minä ja Satama olemme molemmat sitoutuneet uhraamaan itsemme ennen vieraitamme”. Noita jatkoi neulontaansa ja katsoi sitten tarjotinta hetken. ”Satama on tavallaan hengissä. Sitä on hyvin hankalaa selittää vieraalle, mutta se on tietoinen ja minä olen tietoinen jopa siitä, missä seisot ja paljonko painat. Me olemme kaksi erillistä, mutta samaa. Jotenka suosittelen, ettet tahallasi loukkaa sitä tai minua. Meillä on lukuisia vasemman jalan sukkia varastossa sen vuoksi”, Niketa naurahti ja viittoili Jackia istuutumaan. ”Ruuan on valmistanut kokki ja hän on tällä hetkellä liian kiireinen tuodakseen sen itse. Istu, syö ja voit vaikka pitää ristiä välissämme, jos se auttaa”, Niketa komensi kuin pientä lasta, joka oli hieman typerällä päällä.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Matkaaja yksinäinen || Cardea

ViestiKirjoittaja suskari » 07 Heinä 2017, 07:20

Jack tuijotti noitaa, joka otti koko tilanteen yllättävän rauhallisesti, ja totesikin vain säikähtäneensä miehen yllättävää liikettä, sekä kehotti matkalaista istumaan alas jatkaen rauhallista vain neulomista. Jack pudisti epäröiden päätään. Jack yritti repiä reppuaan lattialta, mutta sai tajuta sen olevan kuin lattiaan naulattu, eikä se lähtisi siitä varmasti irti. Jack pohti jo reppunsa jättämistä tänne ja päästikin siitä irti, mutta jokin sai jäämään.. ehkä se oli Niketan rauhallinen asenne, joka sai miehen vielä pysähtymään ja jäämään aloillensa. Jack oli kuitenkin kaukana rauhallisesta, mies näytti hermostuneelta ja ehkä pelokkaalta tilanteesta.

Niketa myönsi olevansa noita, mutta vakuutti ettei harrastaisi lasten syömistä tai muuta mitä noidista yleensä ajateltiin. Ajatuksia mitä kieroitunut yhteiskunta tahtoi kansa uskoa, että noita vainot voisivat jatkua. Lopun Niketa kevensi vielä mukavalla kevyellä vitsillä, mutta vakavoitui sitten. Niketa alkoi kertomaan kuinka hänen vieraansa olisi täällä turvassa, sillä oli noidan velvollisuus suojella asiakastaan. Kukaan ei ollut kuollut majatalossa, ellei laskettu seitsemää henkilöä lukuun. Eikä vieraita vahingoitettu, ellei ulkopuolisia laskettu.
Lopuksi Niketa vielä kertoi kuinka tämä majatalon, Kulkijan Satama, oli hengissä tavallaan ja yhteydessä Niketaan jollakin tavalla. Jack kohotti kulmiaan, mutta pudisti sitten päätään hieraisten otsaansa,
"Älä... en halua edes ajatella sitä." Jack sanoi. Hän ei halunnut ymmärtää, eikä ollut varma olisiko halunnut edes tietää asiasta yhtään mitään. Elossa oleva talo oli jo liian monimutkainen käsitys tälläiselle "tavikselle", joka oli eksynyt keskelle lapsen fantasia maailmaa.
"Yritän... mutta ehkä kuvittelen sitä tavallisena talona." Jack vastasi kun Niketa vielä pyysi, ettei Jack loukkaisi taloa. Kaikkea sitä, mutta ehkä hän sulattaisi asian paremmin ajattelemalla sitä tavallisena talona. Sitten lopuksi Niketa pyysi vierasta istumaan alas, kerta selitykset oli annettu. Jack katsoi naista useamman sekunnin ja lopulta saattoi uskaltaa istahtaa takaisin alas. Jack ei osannut pelätä naista kunnolla, vaan jotekin tuon rauhallinen asenne tarttui.. eikä Niketa loppujen lopuksi näyttänyt pahalta noidalta vaan melko tavalliselta ihmiseltä. Tavalliselta majatalon pitäjältä luutansa kanssa. Kyllä, ehkä niin ajateltuna Jack saattoi sulattaa asiat.
"Mutta pyydän.. ei liikaa temppuja. Pääni ei kestä." Jack pyysi. Hän oli väsynyt ja nähnyt lähinnän taikuuden luomaa tuhoa ja kärsimyksen, joten hyvä taikuus oli ehkä outo käsitys.
"Uskon, että risti sattuisi enemmän minuun, kuin sinuun." Jack tokaisi ja katsoi edessään olevaa ateriaa. Se tuoksui hyvälle ja nopeasti vilksituaan Niketan päälle Jack tarttui lusikkaan ja voi luoja se soppa katosi nopeasti, kuten mukana ollut juoma. Jack tunsi mahansa pitkästä aikaa olevan täynnä ja syövänsä ihmisten ruokaa. Ei sitä mitä metsästä saattoi löytää.
"Olisiko se sairastupa nyt?" Jack kysyi nyt haukotellen. Mökin lämpö sai väsyneen matkaajan haukottelemaan.
suskari
 

Re: Matkaaja yksinäinen || Cardea

ViestiKirjoittaja cardea » 15 Heinä 2017, 21:42

”Ehkä niin on parasta. Se voi käydä rankaksi mielelle, joka ei pidä taikuudesta”, Niketa totesi sympaattisesti ja nyökkäsi vain talo ajatukselle. ”Ehkä niin on parempi”, noita sanoi ja taputti käsiään pienesti miehen istuttua alas. ”Hyvä päätös! No niin, syöhän nyt”, nainen tuputti ja naurahti sitten ”tempuille”. ”Minä en voi luvata mitään. Minä en katsos ole ikinä ollut normaalissa talossa, mutta en vetele kaneja hatuista tai muuta ihmisiä rupikonniksi kun olet huoneessa. Otahan nyt ruokaa ja lisää löytyy jos maistuu”, Niketa sanoi ja alkoi neuloa sukkaa. Sivusilmällä hän katsoi sopan katoamista ja hymyili kun kaikki katosi.


”Tottakai. Satama vei jo laukkusi huoneeseen…”, Niketa sanoi ja laittoi oman työnsä talteen koriin, joka oli putkahtanut hänen jalkojensa juureen ja katosi sitten lattian sisälle. ”Sen jälkeen vien sinut huoneeseesi, millaisesta tilasta muuten pidät? Yksinkertainen vai kuninkaallinen? Lisäksi varmaan kylpyhuone… Iso amme ainakin”, Niketa jutteli ja viittoili miehen seuraamaan itseään. Hän asteli käytävään, tervehti toista vierasta ystävällisesti tämän tullessa pihalta ja kävellessä omaan huoneeseensa. Jackin onneksi kyseessä oli vain ihminen. Yksi vieraista oli harvinaislaatuinen täysin metallinen demoni. Niketa laittoi korvansa taakse muistutuksen, pitää miehet erossa toisistaan. Muutama käytävä ja tuskin heillä olisi aavistustakaan toistensa olemassa olosta.

Missä aiemmin oli ollut seinää, olikin ovi ja Niketa aukaisi sen siistiin huoneeseen. Huoneessa oli yrttejä, mukava ja helposti siivottava penkki ja vuode sekä mitä parantaja saattoi kaivata. Lisäksi huoneessa oli suuri tankki, mutta siellä ei ollut nyt laisinkaan Niketan ihmeainetta. ”Istu tuohon ja katsotaan sitten mitä voin tehdä. En ole kummoinenkaan parantaja, mutta osaan kyllä sitoa ja puhdistaa haavat sekä murtumat ja sijoiltaan menemiset”, Niketa sanoi riisuen kaapunsa naulaan ja jättäen luudan vierelle. Hän käveli pesemään kätensä ja keräsi yleensä tarvitsemansa aineet tarjottimelle. ”Katsotaan tuota sinun jalkaasi ensin. Kuinka kauan sen on ollut kipeä?” Niketa kysyi ja istuutui pienelle jakkaralle Jackin eteen. Hän katsoi miestä suoraan silmiin, silmään, ja hymyili kuin he olisivat puhumassa kissanpennuista.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Matkaaja yksinäinen || Cardea

ViestiKirjoittaja suskari » 16 Heinä 2017, 09:22

"Huoneeseeni?" Jack kysyi kulmiaan kohottaen ja kurkotti katsomaan tuolin viertään, jossa tosiaan ei enään ollut hänen reppuaan. Se oli kadonnut ja tiessään. Jack räpäytti hämillään silmiään ja katsoi noitaan, joka oli kuitenkin sanonut että reppu oli hänen huoneessa odottamassa. Kai se niin sitten oli, vaikkei tämä tieto aivan käsittänyt miehen ymmärrystä. Kuten ei sekään kuinka Niketan kutomis tarvikkeet katsovat yhdessä korin kanssa lattian sisään kuin, noh taikaiskusta. Jack tuijotti sitä kohtaa, jossa Niketan kutomis tarvikkeet olivat olleet hetki sitten ja nosti sitten katseensa majatalon emäntään, joka aikoi viedä hoidon jälkeen miehen huoneeseensa kysellen millaisesta mies pitäisi. Jack meni hetkeksi aikaa hieman sanattomaksi ja empi sanoissaan. Tämä alkoi olemaan jo todella outoa.
"Aivan tavallinen kelpaa, kiitos vain." Jack sanoi mietittyään hetken. Tietysti jylhä kuninkaallinen olisi ollut mieleinkiintoista kokea, mutta hänestä tuntui että se saattaisi tuntuä hölmöltä. Niketa kuitenkin suunnitteli myös kylpyhuoneen lisäämistä huoneeseen, jossa olisi amme. Jack ei osannut sanoa siihen oikein mitään. Kai se sitten oli mahdollista? Sitten majatalon emäntä hoputtikin jo miestä seuraamaan itseään. Jack nousi mukavaksi käynneeltä tuolilta hieman kankean näköisesti, kuin jäykkä vanhus jolla oli liikkuma vaikeuksia. Mikä nyt johtui puhtaasti vammasta.

Jack seurasi Niketaa kuuliaisesti perässä omalla tahdillaan, kun vastaan tuli toinen asiakas. Jack skannasi tämän asiakkaan nopeasti läpi, eikä hämmennykseen löytänyt mitään erikoista tuosta. Vaikutti tavalliselta ihmiseltä. Enemmän tämä vieras katsoi Jackia kieroon kuin hän tuota.
Jack katsoi seinää, jossa nyt oli ovi, ja mietti hetken aikaa oliko sitä edes ollut tuossa hetki sitten? Mutta ehkä hänen oli turha edes vaivautua miettimään sellaisia pienessä mielessään. Ovi kuitenkin avattiin ja sen toiselta puolelta paljastui huone, josta varmasti moni lääkäri tai hoitaja olisi varmasti vain unelmoinnut. Huoneessa oli erilaisia yrttejä purkki kaupalla, voiteita, siteitä, helposti siivottava penkki ja sekä vuode vakavempia potilaita varten. Jackia pisti myös silmään huoneessa oleva suuri tankki, joka pisti miehen miettimään mitä siellä mahtoi olla. Miehen katse kuitenkin siirtyi Niketaan, joka pyysi häntä istumaan.
"Kunhan et myrkytä minun, niin kaikki hyvin." Jack tokaisi hieman vitsaillen ja asettui istumaan penkille. Niketa meni itse sillä aikaa pesemään kätensä, sekä keräsi tarjottimelle kaiken mitä saattoi tarvita haavan hoitamisessa.
"Jalkani? Ei, olet ymmärtänyt väärin.. minulla on haava vatsassa." Jack korjasi ja alkoi riisumaan päällään olevaa pusakkaa, sekä sen alla olevaa T-paitaa, jolloin miehen arpinen keho paljastui. Selkä oli täynnä ristiinrastiin meneviä arpia ruoskimisesta, yläruumis oli täynnä erilaisia arpia puremista, raapimisesta ja muita haavoja, joita ei jaksanut edes käydä luettelemaan. Tällä hetkellä huomiota sai kuitenkin hänen vatsansa, jonka ympärille Jack oli laittanut sideharson ja se oli siinä ollut jo aika kauan. Harsoa ei oltu vaihdettu päivä kausiin. Oikeastaan Jack oli joutunut kierrättämään sitä jo useita kertoja ja siinä oli vanhaa verta tai kudosnestettä siellä täällä. Mies kuitenkin nyt lähti purkamaan pakettiaan ympäriltään ja hitaasti paljasti vatsassaan olevan suoran pistohaavan miekasta hänen sisäänsä. Jack oli toki pessyt haavaa ja yrittänyt hoitaa sitä luonnon antamilla vaihtoehdoilla, mutta nyt haavan ympäristo oli punertava ja turvonnut. Haava oli kipeä ja oli ihme ettei Jackilla ollut kuumetta tulehduksesta.
"Olisiko helpompaa jos makaisin?" Jack kysyi Niketalta. "Ja tämä on ollut kipeänä.. ehkä viikon tai kaksi. En oikein tiedä, olen menettänyt ajantajuni luonnossa liikkuessaan." Jack vastasi myös Niketan aikaisempaan kysymykseen. Jackilta oli ollut iso virhe lähteä tämän haavan kanssa sairastuvalta liian aikaisin ja no tässä nähtiin tulos: haava ei ollut lähtenyt parantumaan oikein pitkänkään ajan päästä.
suskari
 

Re: Matkaaja yksinäinen || Cardea

ViestiKirjoittaja cardea » 07 Syys 2017, 09:44

Jack näytti siltä, kuin tuo tarvitsisi hieman miestä vahvempaa selvitäkseen majatalon nopeista liikkeistä kunnialla. Niketa koetti muistuttaa itseään pitämään asiat mahdollisimman taiattomina. Se oli kuitenkin haasteellista naiselle, joka oli käytännössä aina elänyt keskellä muuttuvaa taloa ja hänen käsityksensä normaalista saattoi poiketa vahvasti. "Tavallinen..." Niketa sanoi ja kurtisti hieman kulmiaan pohtiessaan, mitäköhän tavallisessa huoneessa oli. Hän veti esiin yhden talon yksinkertaisemmista huoneista ja talletti sen oikeaan paikkaan. Sänky, pöytä, mukava tuoli, kylpyhuone sekä hieman luettavaa. Lisäksi Niketa pyysi taloa laittamaan pienen baarikaapin huoneeseen. Alkoholia ei olisi paljoa, mutta sen verran, että se lämmittäisi hieman. Jos mies tykästyisi liikaa juomaan, Satama veisi sen vain pois.

Hoitohuoneessa Niketa vain hymyili vitsille ja punastui kevyesti kun tajusi, että jalka ei ollutkaan ongelma. "Noh, katsotaan sitten sitä haavaa. Minulle käy kumpi tahansa", hän totesi ja jäi kädet lanteilla odottamaan paidan pois ottamista. Hän auttaisi, jos mies apua pyytäisi, mutta uskoi tuon haluavan tehdä sen itse. Kun lopulta herran keho tuli esiin, Niketa joutui pidättelemään itseään, ettei olisi irvistänyt. Arpia oli järkyttävä määrä! Miehen elämä ei selkeästi ollut mitään kedolla lekottelua tai simppliä maan viljelyä. Kun mies kääri joskus puhtaana olleen siteen, Niketa ei voinut olla irvistämättä. Haju oli huono ja haava ei näyttänyt tyytyväiseltä. Niketa vain nyökkäsi makaamiselle ja varovasti alkoi tutkia haavaa. Hän koetti olla hellä, mutta koskeminen varmasti sattui. Hän näki, että sitä oli koetettu hoitaa, mutta mies ei ollut ottanut tarvittavaa aikaa. Se oli saanut haavan suuttumaan ja tulos nähtiin tässä. "Hmm.. Ensinnäkin sietäisit saada korvapuustin, koska joku on selkeästi koettanut auttaa sinua. Heidän työnsä on ollut lähes turhaa", Niketa sanoi ja istuutui jakkaralle pohtimaan parasta tapaa jatkaa.

Hetken noita tuijotti haavaa ja pohti mitkä yrtit olisivat parhaita. "Upottaisin sinut tankkiin, mutta jostain syystä arvaan, että sinä et osaisi rentoutua sinne. Se hoitaisi sinut muutamassa päivässä ja kaupan päällisenä muut arpesi saattaisivat myös pitää käsittelystä. Jotenka en aio tehdä sitä. Puhdistan tuon ensin huolella, se sattuu sitten. Voin antaa sinulle huumaavia lehtiä, jos haluat. Sen jälkeen minä ja satama voimme helposti siirtää sinut huoneeseen kun olen sitonut haavan. Oikeastaan minä melkein ompelisin sen, mutta silloin et missään nimessä saisi tehdä rajuja liikkeitä. Pystyisitkö siihen?" Niketa höpötti ja samalla alkoi tekemään tahnaa haavan päälle yrteistä ja öljystä sekä pienestä määrästä sataman sisintä, joka oli kirkkaan sinistä nestettä. Se jos mikä auttaisi majatalon sisällä parantamaan haavan.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Matkaaja yksinäinen || Cardea

ViestiKirjoittaja suskari » 26 Joulu 2017, 17:21

Miehen kasvoilla kävi väsynyt hymähdys kun majatalon mukavaksi paljastaunut rouva myönsi virheensä miehen haavan olinpaikan suhteen, mutta ei hän voinut siitä naista syyttääkään. Sen sijaan loukkaantunut mies oli riisunut paitansa ja paljasti näin valtavan määrän arpia kehossaan, joka näytti hetkellisen ajan jopa järkyttävän Niketaa. Jack laski hieman katsettaan pois naistesta sanomatta mitään arvistaan tai mitä oli niitä saanut kehoonsa edes näin paljon, eikä Niketa niistä alkanut kysymään vaan näytti enemmän olevan huolissaan miehen vatsassa olevassa haavasta. Nainen tutki sitä ja Jack sen mukana irvisti kipeästi kun Niketa, varovaisuudestaan huolimatta, koskemisella aiheutti miehelle kipua ärtyneen haavan sörkkimisellä.
"Minulla.. ei ollut aikaa jäädä makaamaan." Jack totesi kun Niketa huomautti jopa äidillisesti miehelle siitä kuinka oli mennyt tuhlaamaan saamansa aikaisemman avun, ja tässä nyt oli tulos kun haava ei ollut kunnolla parantunut, sekä tulehtunut.
"En halunnut vaarantaa hoitajiani.. omien ongelmieni tähden." Jack lisäsi ja katsoi kuinka Niketa istui alas ja näytti hetken miettivän mitä tekisi potilaansa kanssa.

Niketa mainitsi lopulta tankin, jonne talonemäntä olisi mielellään upottanut potilaansa ja antanut parantua siellä muutaman päivän, jonka jälkeen haava olisi poissa ja arvillekin se olisi tehnyt hyvää. Jack irvisti. Kyllä haavojen taianomainen poistaminen olisi voinut kuulostaa hyvältä, mutta Jack tuskin olisi pystynyt rauhoittumaan ahtaassa tilassa omien pinttyneiden pelkojensa kanssa. Ja ei, hän ei olisi vain kyennyt siihen juuri tällä hetkellä... hän halusi vain olla normaalisti ja levätä.. olla yksin. Onneksi Niketa ei ollut aikomassa tunkea mistä väkisin siihen hirvitykseen.. vaan asia hoidettaisiin sillä perinteisemmällä tavalla. Kivuliaammin, mutta sekin hoitaisi asiansa. Noita lupasi jopa antaa rauhoittavia miehelle siksi aikaa... Jack katsoi Niketaa ainoalla silmällään pitkän aikaa ja pudisti päätään.
"Ei.. siihen en lähde." Jack huomautti tomerasti vastaan. Häntä ei huumattaisi ties missä ihme talossa ja noidan toimesta.. vaikka talon emäntä vaikuttikin mukavalta, ei Jack ollut sinisilmäinen kuitenkaan. Tai omien aatteidensa sokaisema. Miten vain Jack ei halunnut.. suu kapula ja kivussa kärvistely saisivat riittää.
"Olen pahoillani, mutta en luota teihin niin paljoa." Jack myönsi pahoittelu mielessä kun noita jatkoi että aikoisi ommella haavan umpeen, mutta se tarkoittaisi ettei hän saisi riehua hetkeen. Jack hymähti väsyneesti. "Uskon muutenkin, että olen teidän armoilla, joten en usko että olen lähdössä minnekkään." Jack muutenkin tunsi tarvitsevansa fyysisen levon lisäksi sitä henkistä lepoa.
"Joten kyllä." Jack lisäsi hymähtäen katsoen viereltä kuinka noita valmisti jotakin rohtoa pieneen purnukkaan.
suskari
 

Re: Matkaaja yksinäinen || Cardea

ViestiKirjoittaja cardea » 28 Tammi 2018, 17:23

Kun Jack sanoi, ettei ollut halunnut vaarantaa omaa hoitajaansa, Niketa hymähti. ”Noh, nyt sinun ei tarvitse huolehtia muista kuin lepäämisestä. Minä ja Satama pärjäämme kyllä vallan mainoisti ja samalla turvaamme sinun selustasi”, Niketa sanoi ja heristi hymyillen sormeaan: ”Jotenka nyt sinulla ei ole syytä hukata minun työtäni”.

Jack tuntui helpottuvan siitä, ettei häntä laitettu akvarioon. Niketa oli oppinut lukemaan muita melko hyvin vuosien saatossa ja siksi antoi miehelle myös mahdollisuuden kieltäytyä kivunlievityksestä. Eikä hän edes loukkaantunut, kun mies totesi ettei luottamuskaan ollut häneen suurta. ”Älä siitä huoli, et ole ensimmäinen vastenhakoinen potilas kattoni alla”, noita sanoi ja virnisti. Miehillä yleensä oli myös tarve esittää kovia ja suuria pikkuisen emännän edessä. ”Ah… Nappaat nopeasti juonesta kiinni”, Niketa sanoi virnistäen ilkikurisesti kun mies viisaasti totesi, ettei hän varmaan edes saisi riehuttua niin halutessaan.

Tahna oli valmis ja Niketa haki vielä puhdistukseen kaiken tarvittavan. Hän istuutui jakkaralle ja täysin ajattelematta asiaa kasvatti sille jalat niin, että hän oli täydellisessä korkeudessa työskennelläkseen. ”Sano, jos tarvitset hetken taukoa”, hän totesi ennen kuin laittoi toimeksi. Hän oli hellä, mutta ei antanut sen tulla tehokkuuden tielle. Hän halusi ensin saada haavan täysin puhtaaksi ja varmistaa, ettei mätää ollut päässyt jäämään. Hän epäili juuri sen olevan kaikkein kivuliainta, jotenka aina välillä vilkaisi Jackin kasvoja. Kun se oli tehty hän levitti tahnan hetkeksi haavalle ja venytteli selkäänsä. ”Annetaan tuon olla hetki ja sinä saat hengittää vähän ennen kuin pesen sen pois ja ompelen sinut kokoon. Haluatko vettä tai ehkäpä lasin viskiä?” Niketa tiedusteli nousten pesemään kätensä.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Matkaaja yksinäinen || Cardea

ViestiKirjoittaja suskari » 05 Huhti 2018, 21:52

// Ihanaa kun olet ollut näin kärsivällinen kanssani, mutta anteeksi jälleen kestosta. //

Jackin kasvoille nousi pieni muotoinen kapea hymy kun majatalon emäntä vakuutti, ettei miehen tarvitsisi enään huolehtia muusta kuin lepäämisestä. Se kuulosti henkisesti ja fyysisesti väsyneen miehen korviin taivaalliselta. Niinkin pieni asia kuin uni tai lepo ei ollut hetkeen osa hänen elämäänsä. Ei Liluthin kuoleman jälkeen.
"Älkää huoliko, en hukkaa arvokasta työtänne." Jack vakuutti kun Niketa heristi loukkaantuneelle miehelle sormeaan, kuin lapselle, ja varoitti miestä vahingoittamasta itseään uudestaan. Tietenkin Jackilla oli yhä epäilyksensä noitaa kohtaan, mutta jotenkin nainen tuntui liian.. rehelliseltä ollakseen se paha noita-akka, josta lapsien tarinoissa aina oli. Eikä Jack jaksanut noitaa käydä muutenkaan enään haastamaan.

Jack hymähti kapeasti kun Niketa sanoi, että Jack alkoi saamaan pikkuhiljaa juonesta kiinni tämän talon suhteen. Hän ei pitänyt kummajaisista tai taikuudesta suuremmin, mutta oli sen verran jo nähnyt ja kokenut, että mikään ei jaksanut kunnolla yllättää enään. Ja olihan Niketa tehnyt jo selväksi, että talolla oli oma tahto.
"Kunhan se ei syö minua." Jack totesi puoli vitsinä ja katsoi Niketan selkää, joka touhusi lääkintä pöydän äärellä ja lopulta kääntyi miehen puoleen. Niketa istuuntui alas jakkaralle, joka nousi naisen painon alla sopivalle tasolle että pystyisi hoitamaan loukkaantunutta. Jack kohotti väsyneesti kulmiaan näyttäen hieman ällistyneeltä, kunnes majatalon emäntä avasi suunsa. Jack kohotti katseensa naisen kasvoihin.
"Sanon.." Jack sanoi ja veti henkeä keuhkoihinsa keräten itseään vielä ennenkuin Niketa aloitti haavan puhdistamisen. Niin hellä kuin Niketa halusi olla niin se ei poistanut sitä faktaa, että kipeän haavan hoitaminen olisi ollut kivutonta. Jack puri hammasta yhteen yrittäen olla huutamatta kun nainen hoiti haavaa. Hoitopöytää puristettiin rystyset valkoisena, etteivät jalat olisi ottaneet allensa.
"Riittää! Riittää.. kiitos." Jossakin vaiheessa kalpeaksi ja kylmän hikiseksi mennyt mies pyysi hengittäen raskaasti, sekä nopeasti. Niketa tietenkin antoi miehelle aikansa kun Jack keräsi itseään uudestaan ja lepäsi rentoutuen kivusta huolimatta jonkin aikaa. Kun kivut olivat väistyneet antoi Jack Niketalle luvan jatkaa siihen mihin olikaan ikinä jäännyt. Kun haava oli puhdistettu Niketa vielä varovasti laittoi sen päälle jotakin outoa ainetta. Jack nosti laiskan puoleisesti päätään ja katsoi sitä, mutta ei jaksanut sanoa mitään kun pää rojahti takaisin hoitopöytää vasten. Niketa venytteli itseään työnsä päätteeksi ja antoi nyt potilaansa hetken levätä ennenkuin aloittaisi haavan kokoon parsimisen, ehdottaen myös lasillista viskiä. Jack kohotti kulmiaan.
"Vahvempi kuulostaa hyvältä." Jack hymähti väyneesti ja tunsi tarvitsevan pientä piristettä. Vahvempaa kuin vesi. Kuvitella että hän saisi kokonaisen pienen baarin huoneeseensa.. Kyllä, hän voisi vaikka juoda itsensä uneen tämän jälkeen.
suskari
 

Re: Matkaaja yksinäinen || Cardea

ViestiKirjoittaja cardea » 19 Heinä 2018, 00:00

Niketa nauroi ajatukselle Satamasta syömässä vieraita. "Ei, sinä saatat maistua hieman liian kitkerälle sen makuun. Jos olisit puuta, olisi syytä melkein olla huolissaan. Minun pitäisi muistaa laittaa tilaus takkapuista eteenpäin, mutta aina unohdan", Niketa vakuutti kääntyessään ja istahtaessaan jakkaralle. Niketa antoi varoituksen sanan ja aloitti kun Jack oli saanut kunnollisen annoksen happea keuhkoihinsa. Ikävää kohtaa ei ikinä kannattanut pitkittää turhaan. Mitä nopeammin hän alottaisi, sitä nopeammin ikävä osa olisi ohi. Tosin heti kun mies parka ei kestänyt enempää, Niketa perääntyi. Hän odotti rauhassa, kunnes Jack oli jälleen valmis. "Ei mene kauaa", noita sanoi lempeällä ja rauhoittavalla äänellä kun epäili, että kannustus tuli tarpeeseen. Sanojensa mukaisesti työ oli pian tehty ja salva saisi jatkaa hetken ilman häntä.

Vettä vahvempi kuului vastauksena ja Niketa käveli kaapille, jossa piti vahvistavia aineita. Hän kaatoi kunnon tujauksen toiseen lasiin ja hetken mietittyään itselleen suullisen toiseen. Hän ei varsinaisesti ollut heikko hermoinen, mutta haava oli ollut hurja. Sen vuoksi hän kaatoi vielä hieman lisää Jackin kuppiin. "Tässä, eiköhän tämä lämmitä hieman", hän totesi ja hymyili rohkaisevasti ennen kuin istahti jakkaralleen oman suullisensa kanssa. Hän joi sitä pienin siemauksin ja tunsi miellyttävän lämmön asettuvan vatsaansa. "Täytyy sanoa Jack, että olen iloinen sinun päätymisestäsi tänne. Tuo jalka ei olisi enää kovin kauaa varmaan kantanut. En halua edes ajatella, kuinka kipeää se on tehnyt", Niketa totesi ja pudisti päätään pienesti ajatukselle. "Annetaan hauteen istua vielä jonkin aikaa. Lepää sinä hetki, minä voisin vaikka neuloa. Kerro, jos olosi muuttuu liian epämukavaksi. Hauteen pitäisi auttaa kuumotukseen ja turvotukseen. Lisäksi se puhdistaa, mutta voit olla myös allerginen jollekin. En kuitenkaan usko, mutta haluan silti tietää", Niketa sanoi ja kumartui ottamaan kutimet käteensä korista. Se oli vain ilmestynyt hänen jalkoihinsa ja pian puikoilla kulkivat silmukat rauhoittavalla tavalla.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Matkaaja yksinäinen || Cardea

ViestiKirjoittaja suskari » 19 Heinä 2018, 14:31

Jack ei lievästi sanottuna tiennyt mitä sanoa kun Niketa niin kevyesti puhui siitä kuinka tämä talo ei huolisi miestä syötäväksi, vaan olisi enemmän kiinnostunut polttopuista joita majatalon emännän olisi muistettava hankkia. Aivan kuin se olisi ollut normaalia, mutta ehkä tällä mantereella oli vaikea määritellä mikä oli normaalia ja mikä ei. Hän oli jo niin paljon törmännyt mitä erilaisempiin otuksiin.. ja tämä taisi olla niistä jo erikoisin. Elävä talo, kaikkea sitä. Tosin tähän asti hän oli melkolailla törmännyt vain pahoihin otuksiin, jotka halusivat satuttaa häntä tai hänen läheisiään.

Se oli ohi, lopultakin. Mies makasi uupuneena muutaman minuutin haavan sorkkimisen jälkeen hoitopöydällä ja tasasi hengitystään hikoillen tuskan hikeä. Katse seurasi Niketaa, joka nousi ylös ja siirtyi kaapeille, josta nainen kaivoi esille alkoholipitoista potilaalle ja kaatoi sitä lasiin. Jack itse nousi sillä aikaa hieman istuvampaan asentoon hyvin varovaisella liikkeellä, ettei haava aukeaisi. Mies sai kokea yllätyksen kun hänen noustessaan jotakin pehmeää osui selkään. Jack käänsi hieman päätään ja huomasi taakseen ilmestyneen tyynyn. Hetken se sävähdytti, mutta ehkä pienesti hymähtäen mies asettui makaamaan sitä vasten ja saattoi ottaa Nakamin ojentaman juoman vastaan. "Kiitos." Jack kiitti ja käsi täristen pienesti mies otti siamauksen ja tunsi kuinka se lämmitti hänen runnottua kehoaan sisältäpäin. Se rentoutti mukavasti, etenkin kun hän tunsi edes kerran täällä ollessaan olevansa turvassa ja saisi nukkua ensi yön rauhassa.
"..Se kipu.. ei ole mitään verrattuna siihen miksi sen sain." Jack sanoi vaisuna katseen synkentyessä kun mieli palasi tapahtumiin, jotka olivat päättyneet Liluthin kuolemaan. Kuolemaan, joka oli hänen syytään, katsoi sitä miltä kantilta tahansa tai sanoivat muut mitä tahansa. Se kaikki oli ollut hänen syytään. Aivan kaikki.
Niketa kertoi, että hauteen pitäisi olla haavan päällä jonkin aikaa ja Jack saisi levätä sillä aikaa kaikessa rauhassa hauteen parantaessa miehen haavaa. Niketa itse neuloisi sillä aikaa. Mies hymähti sille itsekseen ja otti siemauksen juomastaan. Hieman pidemmän kuin aikasemman.
"En ole allerginen." Jack vastasi Niketan viimeiselle kysymykselle ja joi jälleen lasistaan. Ehkä turhankin nopeasti, mutta hän oli tottunut masennus päissään juomaan juuri känni hakuisesti ja pieni ääni päässä halusi sitä jälleen. Pitkän tauon jälkeen. Jack oli kuitenkin luvannut ettei riehuisi, mutta pieni humaltuminen ei tekisi pahaa kenellekkään ja se auttaisi kipuihin ja kolotuksiin. Ehkä hän nukahtaisi paremmin?

Jack kuunteli kaikessa hiljaisuudessa sitä hiljaista kilinää Niketan neuloessa ja samalla siemaili juomaansa nopeasti alas kurkustaan, kunnes lasi oli tyhjä. Jack katsoi sen tyhjää pohjaa ja sitten siirsi sen vierellään olevalle pöydälle.
"Tiesitkö.. olet yksi harvoista, jotka ovat ystävällisiä minulle.. kiitos siitä." Jack alkoi puhumaan noidalle, vaikka takaraivossa oli yhä pieni epäluottamus naista kohtaan niin silti hänen oli vaikea kuvitella näin ystävällisestä naisesta mitään pahaa. Kerrankin kun joku ei pelännyt häntä tai yrittänyt tappaa ensi näkemällä, vaan oli tavallinen.
Hauteen alkaessa vaikuttamaan ja ajan kuluttua umpeen Niketa otti hauteen pois ja kääri loukkaantuneen miehen haavan vielä valkoisen sideharso kerroksen alle. Jack makasi hiljaa toiminpiteen ajan ja kun haava oli lopultakin paikattu saattoi Jack nousta varoen istumaan, sekä siitä seisomaan. Niketa lähti johdattamaan loukkaantunutta miestä omaan huoneeneensa, vaikka portaat olivatkin yksi suuri taistelutanner, joka oli juuri sellainen kuin mies oli toivonutkin. Se oli kotoisa pienen takkatulen kanssa, lipasto, nurkassa oleva pehmeä sänky ja vielä kirjapöytä, sekä kruununa päälimmäisenä oli oma baari jossa oli alkoholi juomia. Hieman kauempana oli ovi, josta löytyi kylpytila. Jack nilkutti sisälle ja kääntyi vielä Niketaa kohden.
"Kiitos tästä." Mies kiitti haltoissaan ja ehkä hieman piristyneenä. Hän saisi tämän yön levätä katto pään päällä!

Niketan poistuttua Jack saattoi riisua vaatteitaan hieman ja kävi nopeasti peseytymässä, mutta nyt toistaiseksi vain kasvonsa ja hiuksensa. Hän ei jaksanut muuta. Jack kuivasi hiuksiaan pyyhkeeseen ja kävi korkkaamssa kirjoituspöydän äärelle yhden kokonaisen pullon alkoholia. Sillä hän nukkuisi tämän yön toivottavasti. Mies istui pitkää iltaa kynttilän valossa itsekseen ja juotti itseään humala tilaan jo toisen pullon kanssa, jolloin miehen noustessa hän horjahti sivu suuntaan, mutta pystyssä pysyen kuitenkin. Mies veti peiton sivuun ja rojahti sänkyyn hyvin nopeasti. Uni tuli nopeasti, mutta se oli vain hetkellinen varjo.
Jack nukkui useamma tunnin rauhassa kun aamuyöllä se alkoi, hänen painajaisena. Aluksi se alkoi itsekseen puhumisella, josta mies alkoi liikkumaan unissaan rauhattomasti ja lopulta hikoillen Jack säpsähti hereille. Ensin järkyttyneenä, mutta tajutessaan olevansa hereillä ja turvassa majatalossa mies rauhoittui jääden kuitenkin istumaan sängylle.
suskari
 

Seuraava

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron