It's time to move on my friend// Suskari

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

Re: It's time to move on my friend// Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 07 Helmi 2018, 11:54

Ivor naurahti väsyneesti kun Sil vertasi itseään lapseksi heidän rinnallaan. Noh, ehkä se oli totta kerta heidän koko eronsa olivat vähintäänkin melkoiset ja noh Sil oli vähintäänkin lapsi insan heyvanin kokoinen.
"Ihmiset itse aloittivat aikanaan taruolentojen vastaisen sodan, eivätkä juuri ole pahoitelleet sitä." Ivor huomautti Silille, joka kyllä oli oikeassa sen suhteen etteivät ihmiset olleet tehneet mitään aloitetta korjatakseen tekemiään vääryyksiä. Ei ainakaan ennen edesmenneen kuninkaan kuolemaa. Ivor oli kuullut huhuja että ihmisten uusi kuningas olisi isäänsä paljon lempeämpi ja katsoisi taruolentoja suotuisammin, mutta huhutkin saattoivat olla yksi suuri valhe totuuksien seassa. Vain tapa ohjata heikko uskoisia ansaan teloitettavaksi yksitellen.
"Ihmiset jahtasivat meitä niin kauan, kunnes he kyllästyivät tai vain unohtivat olemassa olomme kokonaan." Ivor selitteli. Hän ei itse ollut osallinen lajinsa menneisyyteen, sillä hän oli kasvanut ihmisten parissa orjana tai sotakoneena, mutta oli päällikkönä saanut yleis sivistävän katsauksen lajinsa menneisyyteen.
"Huvittavaa sinällänsä.. mekin olimme aikanaan ihmisiä." Ivor hymähti lähinnä itsekseen ja katsoi puujalkaista hoikkaa naista vierellään.
"Älä kuitenkaan syytä itseäsi, olet hyvä ihminen." Ivor sanoi vetäen hymyn väsyneille kasvoillensa.

Ivor tajusi ehkä kysyneen vaikean kysymyksen, etenkin kun ystävä oli vasta menetetty ja ruosteturkki saikin osakseen hyvin vaisun vastauksen. Sil ei tiennyt mitä tekisi nyt, kun tuon mies ystävä oli kuollut ja talo tontteineen olisi täysin ramman naisen vastuulla. Yhdelle ihmiselle.. tämä oli aivan liian suuri ja hyökätyksi joutuminen olisi todellinen uhka. Peikot tuntuivat kuitenkin viihtyvän täällä.
Ystäviäkin Silillä oli, mutta nuo olivat kiertelijöitä suurimmaksi osaksi, eikä nainen halunnut perhettään vaivata tälläisellä hetkellä. Olisi vain taakka. Ivor nyökkäsi pienesti sanomatta mitään. Se oli naisen oma päätös ja Sil alkoi kertomaan haaveestaan kiertää maailmaa. Ivor höristi hieman korviaan ja hymähti kevyesti.
"Ehkä.. voin auttaa sinua siinä? Pääsemään alkuun?" Ivor ehdotti Silille. "Voit matkata meidän kanssa, oppia taitojamme ja lähteä sitten kun tuntuu." Toisekseen Silin oleminen leirissä saattaisi auttaa muita insan heyvaneita hyväksymään ihmiset paremmin. Ivor tiesi omasta kokemuksestaan, etteivät kaikki ihmiset olleet pahoja, mutta kerro siitä nyt lajitovereille, jotka olivat elänneet virheellisten oppiensa kanssa ja näkivät vain sen.

Oveen koputettiin varovasti ja kun se avattiin, oven takana seisoi hyvin nuoren näköinen insan heyvan. Kuusi tai seitsemän vuotta vanha, joka oli hieman Siliä pidempi.. oikeastaan aikuisen miehen mitoissa. Lapsi näytti olevan hieman peloissaan Silin edessä ja hermostuneesti takerrellen pyysi päästä sisään lautasen kanssa, joka oli täytetty lohikäärmeen lihasta tehdystä paitsin palasta, kasviksia ja kastiketta ja leipä pala.
"Tule vain sisään Tomi!" Ivor huudahti hieman käheästi lapselle, joka höristi korviaan ja käveli peremmälle oleskelutilaan, jossa Ivor makasi. Tomi laski lautasen päällikkönsä viereen ja veti ehkä hieman pakotetun hymyn, ennenkuin Siliä väistäen siirtyi takaisin ulos omiensa luokse.
"Hän oli Tomi.. laumani nuorin." Ivor kertoi kun Sil palasi takaisin olohuoneeseen. Ivor itse otti käsillään tukea lattiasta ja nosti itsensä täristen puolittain istumaan seinää vasten, jotta hänen olisi helpompi syödä.
suskari
 

Re: It's time to move on my friend// Suskari

ViestiKirjoittaja Mori » 07 Helmi 2018, 19:47

Sil nyökkäsi Ivorin sanoille. Hän kuunteli pienesti uteliaana rodun historiaa ihmisten kanssa, jotka eivät niin lämpiä olleet. Mielenkiintoisinta oli se, että Ivor kertoi rodun olleen ihmisiä joskus. "Niinkö?" Sil kysyi ja mietti sitten hetken. Jos rotu oli kerran ollut ihminen, miten nämä olivat päätyneet muuttumaan niin radikaalisti. Toki ihmissuden pureman tapainen vitsaus oli mahdollinen keino levittää rodun kantaa eteenpäin, mutta miten se sitten näiden kanssa kävisi. "Kuinka teistä sitten tuli... Sellaisia kuin nyt olette?" pellavapää kysyi varosvasti. Ei hän tiennyt saisiko asiaa kysellä sillä tavalla. Ivor vielä lisäsi siihen, ettei hän ollut huono ihminen, olihan heitäkin jokalähtöön.
Yllättäen Ivor tarjosi paikkaa, mistä aloittaa naisen haaveilema maailman kiertäminen. Silin hopeiset silmät välähtivät osaksi helpotuksesta ja siitä lapsen omaisesta innosta. "Olisiko se mahdollista?" hän kysyi ja mietti kuinka häntä kohtaan oli käyttäydytty ensimmäisellä kerralla. Toki Mia oli hänet ottanut melko hyvin vastaan, vaikka olikin katsonut ehkä vähän alas hetken. Kuitenkin, kun yhteisymmärrys halusta auttaa tuli molempien tietoon, tuntui toinen hyväksyvän hänet. "Minusta se olisi todella anteliasta sinulta, joka vasta tapasi minut", Sil totesi. Hän ei kuitenkaan voinut peittää sitä kiitollisuutta tarjousta kohtaan. Ei hän tänne halunnut jäädä yksin ja hän halusi nähdä maailmaa, vaikka se olikin heimon kanssa liikkumista. Hän varmaan tulisi olemaan monesti jaloissa, mutta sitä enemmän hänellä olisi aikaa tutkia eri ympäristöä ympärillään. Nähdä enemmän ja kokea enemmän.

Keskustelu keskeytettii yllättäen koputukseen ja pellavapää kipiti nopeasti ovelle. Oven takana seisoi aikuisen miehen kokoinen lapsi. Tämä kantoi mukanaan lautasellista ruokaa ja katsoi astetta lyhyempäänsä hieman hermostuneena. Sil oli pyytämässä poikaa astumaan rohkeasti sisään, kun Ivor kävi kähisemään jo, että Tomi voisi tulla. Poika oli askeliltaan kiireinen, lähes hätäinen. Sitten tuo melkeinpä lensi läpi huoneen pihalle. Sil vain tuijotti toisen perään ja sulki sitten oven. Hän sai pian Ivorilta selityksen pojan käytökselle, samalla kun nousi istumaan syödäkseen. Tomi siis oli lauman nuorin ja varmaan pelkäsi ihmisiä, koska ei välttämättä näitä joka päivä nähnyt heitä. "Ah, olisin halunnut kiittää häntä", Sil huokaisi ja istui toisen seuraksi ja sitä varten, jos tämä nyt jotain apua tarvitsi suuren ruokamääränsä kera. Ei nainen sitä aikonut syödä, mutta ehkä nostamaan tai jotain. Jotain josta oli hyötyä.
Mori
 

Re: It's time to move on my friend// Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 12 Helmi 2018, 21:40

Ivor katsoi Siliä, joka vaikutti kiinnostuneen hänen lajistaan tai siitä miten heistä oli tullut edes tälläisiä suuria petoja. Sitä Sil kysyi varovaisella äänellä punaturkkiselta. Ivor kohotti toista kulmaansa ja katsoi Siliä hetken ja näytti miettivän hetken aikaa mitä sanoisi, tai kehtaisko tarinaa kertoa naiselle.
"Emme yleensä paljasta sitä." Ivor vastasi Silille, mutta ennenkuin nainen ehtisi täysin pettyä Ivorin vastaukseen avasi suuri peto vielä suunsa. "Olet kuitenkin pelastanut henkeni ja hoitanut veljeäni, joten saat kuulla sen." Ivor sanoi ja kyllä tämä oli suuri etuoikeus. Tämä oli salaisuus, jota ei yleensä kailotettu pitkin kyliä puoli tutuille. Sil kuitenkin vakutti sellaiselta henkilöltä johon pystyi luottamaan.
"Todellisuudessa oikeastaan kukaan ei muista miten tarkalleen olemme muuttuneet tälläisiksi, mutta perimätiedon mukaan velhot muuttivat meidät tälläisiksi vastoin tahtoamme." Ivor kertoi. Vanhimmat insan heyvanit tiesivät velhojen käyttämästä taiasta ja sitä oli opetettu aina eteenpäin, kerrottu tarinoita ja se oli kulkenut vuosi satoja heidän mukana tietona.

Ivor naurahti kevyesti kun Sil kysyi, olisiko mahdollista että nainen tulisi mukaan. "Tietenkin, olen johtaja.. olet suojatttini ja jos joku uhkaa valtaani, hänet tapetaan." Ainakin niin kauan kun hänen kansansa olisi Ivorin puolella, eikä päättäisi repiä johtajaansa kappaleiksi tyytymättömyyden tähden.
"Sil, hoidat minua.. vaikka jopa sinä pystyisit minut tappamaan minut halutessasi, enkä huomaa sinussa vihaa meitä kohtaan." Ivor ei nähnyt Silissä vihaa tai mitään mikä viittaisi naisen pahantahtoisuuteen. Tuo tuntui... niin viattomalta.

Ivor pääsi istumaan seinää vasten ja uroksen katse oli Silissä jälleen kun tuo harmitteli, ettei ollut ehtinyt kiittämään Tomia. "Olen pahoillani.. mutta etköhän saa tilaisuuden." Ivor sanoi vetän kasvoilleen väsyneen hymyn ja ojentui ottamaan lautasen viereltään lattialta nostaen sen syliinsä. Ivor otti lautasen reunalla lepäävän puisen suuren haarukan ja alkoi syömään sen muutaman lusikallisen, kunnes uroksen katse laskeutui Siliin.
"Tahdotko maistaa?" Ivor kysyi tajuten, ettei nainen ollut juuri saanut mitään syötävää tai edes lepoa heidän tulonsa jälkeen.
suskari
 

Re: It's time to move on my friend// Suskari

ViestiKirjoittaja Mori » 13 Helmi 2018, 10:40

Ivor kertoi hänelle rotunsa synnystä. Mainitsi vieläpä, ettei sitä yleensä kerrottu kenelle tahansa. Tämä sai naisen vain kokemaan, että asiasta ei turhaan pysytty hiljaa, ehkä se oli tabu tai asia, josta rodun edustajat eivät mielellään halunneet puhua. Ivor vetosi tällöin siihen, että hän oli pelastanut heidät ja hoitanut hänen veljeään, mikä asetti pellavapää asemaan, jossa hän saisi kuulla totuuden. "Mutta te pelastitte minut", hän vastasi toiselle vuorollaan. Se oli vain vastakaiku kiitokseksi siitä, että joku oli pelastanut hänen henkensä. Niinhän kuka tahansa varmasti tekisi. Ivor kertoi hänelle, miten heidän rotunsa oli syntynyt, velhojen käsien kautta, vasten tahtoa. Sil nyökkäsi pienesti, tietämättä mitä sanoa. Pahoitella tapahtunutta, joka oli tapahtunut kauan sitten.
Ivor vakuutti Silin siitä, että hän suojelisi tuota kaikelta ja mahdollisesti teloittaisi vastaan huutelijat. Tällöin nainen vain pudisteli päätään ja katsoi säikysti toista. "Ei minun takiani tarvitse tappaa, olen kuitenkin matkassa vain viikon enintään", hän sanoi pienesti huolissaan siitä, mitä tuleva matka toisi. "Jos se näyttää siltä, etteivät hän halua minua mukaan, voin hyvin jäädä tänne", Sil ehdotti vielä, jos tälläinen tilanne tulisi joskus vastaan.

Pieni hermostunut naurahdus pääsi pellavapään huulilta. "Tappaa sinut? Minä, joka olen täysin mitätön sinun vierelläsi", hän sanoi ihmeissään. Miten Ivor saattoi edes ajatella näin? Ei Silillä olisi asetta tappaa toista, saatika voimaa. Hänen tikarinsa ei uppoisi toisen sydämeen asti millään, se olisi aivan liiaan syvällä. Kaulan viiltäminen taas auki taas olisi helposti pysäytettävissä ja varmasti suurne syön alla leikata kaiken sen karvan ja lihan läpi, että hän saavuttaisi suurimmat valtimot. Ei se sellainen ollut mahdollista pellavapäälle.
Miehen aloitellessa vihdoin syömään, jäin Sil tuijottamaan poissaolevasti lattiaa. Hän ei pyöritellyt ajatusta Tierganin kuolemasta päässään. Siihen ei ollut aikaa antaa, vielä. Ivorin ääni kuitenkin herätti hänet takaisin nykyisyyteen, kysyen halusiko hän maistaa tämän ruokaa. "Ah, ei kiitos", Sil vastasi kohteliaasti ja vihdoin tajusi nousta ylös. "Minulla ei ole ruokahalua juuri nyt", hän sanoi rauhallisesti ja soi toiselle hymyn. "Käyn hakemassa vain vähän vettä", hän sanoi Ivorille ja lähti hiljalleen kävelemään keittiöön.
Mori
 

Re: It's time to move on my friend// Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 15 Huhti 2018, 21:37

"Ilman hoitoasi olisin ehkä kuollut." Ivor sanoi ystävällisesti hymyillen Silille, joka vakuutti ettei olisi todellakaan kykeneväinen tappamaan tämän kokoista olentoa. Se oli totta, mutta hoitamattomat haavat ja kylmään jättäminen olisi punaturkkisen elämän vienneet mennessään. Ei Silin olisi tarvinnut mitään tehdä.

Ivor katsoi Siliä, joka oli nyt laskenut katseensa lattiaan ja havahtui vasta demonikoiran puheeseen ja kieltäytyi pedon tarjouksesta ruuasta. Ivor ei alkanut tuputtamaan vaan seurasi kuinka Sil lopulta nousi ylös, ja vakuutti yhä ettei ruoka maistuisi, poistuen omien sanojensa mukaan hakemaan vettä. Ivor katsoi naisen perään ja avasi suunsa vielä ennenkuin nainen täysin olisi kadonnut punaturkin katseelta.
"Sinunkin on levättävä." Ivor huomautti, mutta olisi tietenkin aikuisen naisen omassa päätöksessä haluaisiko nainen ottaa demonikoiran sanoja kuuleviin korviinsa. Ivor itse nyt kääntyi puisen ruokalautasensa puoleen ja alkoi syömään ruokaansa rauhallisella tahdilla juuri sen verran mitä nyt jaksoi tällä hetkellä syödä.

***

Illan saavuttua Siln talon sisällä oli hiljaista, vain korkeintaan hiljainen tuhina kuului kun suuri punaturkkinen vieras nukkui lattialla taljojen alla omaa untaan. Ulkona korkeintaan kuului puhetta, kun ulkona olevat insan heyvanit saattoivat keskustella keskenään, mutta illan pimeytyessä pihakin hiljeni. Korkeintaan yksinäinen yövartija katsoi nukkivien unta leirin nuotion läheisyydessä.

Aamun saapuessa luonto oli herännyt aikaa sitten, kun linnut lauluivat ulkona laulujaan ja aurinko oli jo noussut puiden runkojen tasolle. Ivor haukotteli ulkona istuen hiljaa itsekseen Silin talon kuistin portailla. Itsensä ympärille Ivor oli ottanut turkkis peittonsa, ettei kylmä purisi liiaksi haavoihin. Pakkasta kuitenkin tuntui olevan enemmän kuin muutama aste, mutta onneksi ilman oli tyyni joten kylmä tuuli ei purrut.
"Miten voit?" Ivor kuuli äänen vierellään ja punaturkkinen nosti katseensa eteensä hiippailevan Mian kasvoihin. Ivor veti kasvoillensa pienen hymyn. "Hyvin." Ivor vastasi lyhyesti, jolloin Mia asettui nojaamaan johtajansa viereen taloa vasten. Mia katsoi sisälle ja sitten johtajansa keltaisia silmiä.
"Onko hän kiinnostunut?" Mia kysyi ääneen ja Ivor pudisti päätään sanoten sitten tiukemmin. "Emmekä pakota häntä." Ivor tarkoitti Silin muuttamista, mutta tuo ei ollut sopiva vammansa takia ja Ivor ei halunnut jokaista vastaan tulevaa muuttamaan. Etenkin jo he olivat juuri pelastaneet hänen henkensä.
"Entä Refgor?" Ivor vaihtoipuheen aiheen ja Mia hymähti pienesti. "Kunnossa, vain väsynyt ja nukkuu nyt kuin karhu kolossaan." Mia selitti Ivorin seuralaisen tilanteesta ja samalla katsoi Ivorin olkapäätä, joka näytti olevan vahingoittunut jonkin verran pahemmin. Siteet näyttivät verisiltä.
suskari
 

Re: It's time to move on my friend// Suskari

ViestiKirjoittaja Mori » 17 Huhti 2018, 21:25

Oli totta, että Sil olisi voinut tuolloin kääntää selkänsä nelimetriselle, koiramiehelle. Hän olisi hyvin voinut jättää tämän mätänemään maahan ja antaa maan ottaa sen, mikä sille kuului. Tosin ei naisella sellaiseen ollut mitään sydäntä. Sil oli tuntenut jo tuolloin helpotuksen ja kauhistuneisuuden aaltoja kehossaan, katsellessaan nelimetristen voiman näyttöä. Hänellä ei silti ollut sellaista sydäntä, että olisi jättänyt auttajansa kuolemaan, vaikka se ei suoranaisesti olisikaan liittynyt hänen pelastamiseen. Ivor vain oli toverinsa kanssa ilmestynyt juuri oikeaan aikaan hänen luokseen.
Pellavapää käveli hiljalleen pitkin taloa, kuullen vielä perässään Ivorin sanat lepäämisestä. Pienesti hän hymyili itsekseen, mutta ei suunnannut makuuhuoneeseen. Sen sijaan nainen istui keittiön pöydän ääreen ja tuijotti ulos. Hiljaisuus laskeutui taloon ja sen tuoma muistutus siitä, ettei hänen ystävänsä ollut enää talossa pitämässä ääntä, kertonut hänelle hurjia tarinoitaan väärällä tiellä olemisesta. Hän ei saanut enää osallistua ystävänsä pieniin kuntoilu hetkiin saatika harjoitella tämän kanssa. Nyt Silin täytyi vain tyytyä talon hiljaisuuteen, joka varmasti alkaisi rapistua ajan myötä.

***

Iltahämärä loi taivaalle purppuran taivaan, jossa välkähteli vaaleat, kellertävät värit. Pian taivas peittyi tummaan siniseen, joka sytytti tuhannet tähdet mukanaan. Talo oli hiljainen, mutta sen sisällä kuitenkin kuului tuhina, joka oli ehkä nelimetriselle hiljainen, mutta kyllä se kuului. Se ei kuitenkaan haitannut vaaleaverikön unta, joka istui sängyllään. Yllään hänellä oli yöpuku ja kasvoillaan hänellä oli kovin tyhjän näköinen ilme. Nuo hopeiset silmät tuntuivat kuitenkin sulkeutuvan vähitellen, mitä pimeämmäksi ilta kävi.

Sil heräsi tokkuraisena ja väsyneenä myöhäiseen aamuun. Hän oli nukkunut levottomasti ja kevyesti. Ei siis mikään parantavin uni, mutta se riitti. Kylmää vettä käytiin roiskaisemaan talon takapihalla olevalla kaivolla. Sil oli sitonut hiuksensa tiukalle poninhännälle. Kasvot tipauttelivat kirkkaita vesipisaroita takaisin kaivoon, kun Sil tarttui nostamaansa puusankoon ja kaatoi lopun kylmän veden hiuksilleen. Hänellä oli mukanaan pyyhe, johon hän kuivasi hiuksiaan ja naamaansa. Hän palasi takaisin sisälle ja ajatteli tehdä hieman aamiaista itselleen. Ivor varmaankin saisi ruokaa omilta tovereiltaan. Hän kurkkasikin oleskeluhuoneen suuntaan, josta hän ei löytänytkään yllätyksekseen lattialla makaavaa koiramiestä. Äänet kuuluivat ulkoa, joka sai naisen hitaasti hivuttautumaan lähemmäs ääniä. Hän kuunteli kaikessa hiljaisuudessa, mitä kaksikko puhui toisilleen.
Sil ei kuitenkaan jäänyt kuuntelemana keskustelua kovin kauaksi, vaan yksinkertaisesti liikkui sulavasti pois keittiön suuntaan. Siellä hän laittoi vettä kannuun ja aloitti teeveden keittämisen. Samalla hän otti kaapista pienesti kuivuneen leivän, josta hän leikkasi palan itselleen. Vesi kannu vihelsi ja nainen siirsi sen pois liedeltä. Hän kaatoi teekuppiinsa kuumana höyryävää vettä ja pudotti sekaan teelehdet.

Sil istui pöydälle ja sulki silmänsä tuoksutellessaan rauhoittavalta tuoksuvaa teetä. Siemaus ja pellavapää haukkasi palan leivästään. Hän katsoi ikkunasta ulos, josta näkyi ulkona istuvan kaksikon siluetit. Hopeat silmät palasivat takaisin tarkastelemaan teetään, joka tuntui kadonneet melkein kokonaan hänen huomaamattaan. Pienen aamiaisen nautittuaan Sil tiskasi ja käveli oleskeluhuoneeseen. Hän katsoi pienesti sotkua ja järjesteli sen. Hän ehti vielä hankaamaan turkisten alta lattiaan jääneet veritahrat pois, vaikka niitä olikin jonkin verran hankala saada irti puulattiasta. Sen tehtyään sai Sil itsensä viimein ulko-oven luokse, jonka avasi.
"Huomenta. Miten voit", Hän aloitti.
Mori
 

Re: It's time to move on my friend// Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 20 Huhti 2018, 14:48

"Siteesi täytyy vaihtaa ja muutenkin.. voisit peseytyä." Mia huomautti katsellessaan johtajansa olemusta, joka oli kieltämättä hieman nuhruinen. Ivor oli avaamassa suutaan kun hänen takanaan oleva ovi kävi ja Sil seisoi ovensuulla tervehtien ja kysyi potilaan vointia.
"Huomenta. Voin jo paremmin, kiitos kysymästä." Ivor vastasi Silille kohteliaan nyökkäyksen kanssa. Sil vaikutti tilanteeseensa nähden yllättävän iloiselta ja pirteältä, vaikka oli juuri menettänyt ilmeisesti läheisen ystävänsä, tai nainen peitti tunteensa vieraiden seurassa. Mitä Ivorin vammoihin tuli, käsi oli yhä kipeä ja menisi vielä ainakin muutama viikko ennenkuin se olisi jälleen entisensä. Loput olivat lähinnä pintanaarmuja suuren pedon kehossa. Ivor katsoi Miaan, joka oli hiljaa vieressä ja katsoi Siliä läpikotaisin. "Hän on Sil.. Sil tässä on Mia."
"Kyllä, tapasimme jo aikaisemmin... olet hoitanut päälikköämme hyvin." Mia sanoi ensin hieman vakavana, mutta kehuessaan naaras nosti kasvoilleen pienen hymyn. Ystävällisen. "Tomi sanoi sinua pelottavaksi." Mia naurahti pienesti, mutta mitä sitä poikaa syyttämään ei tuo ole ollut ihmisten kanssa ennen kontaktissa muuta kuin etäältä. "Olen hänen äitinsä." Mia kertoi näin ohimennen Silille, vaikka totuus olikin se että poika oli löydetty eksyneenä metsästä mahdollisesti hyökkäyksen jäljiltä ja he olivat tarjonneet pojalle uuden elämän heidän kanssaan.
"Ja arvon päällikkö.. sinä syöt ja sitten katsotaan haavasi." Mia sanoi melkein käskien hymyillen ja kääntyi sitten kohden leiriä, jonne naaras katosi yhden teltan sisään. Ivor kääntyi katsomaan Siliä.
"Mitä teet? Olemme täällä varmasti vielä muutamia päiviä, mutta sitten meidän on aika liikkua Mor-vuorille. Voimme saattaa sinut johonkin kylän reunaan." Ivor kysyi nyt Sililtä odottamatta vastausta suoraan nyt heti. Silillä olisi päiviä aikaa miettiä mitä tekisi, mutta Ivor ei olisi pakottamassa tuota mihinkään.. vaikka tuskin punaturkkisella olisi mitään vaikeuksia nostaa nainen olalle ja vain ottaa mukaansa. Se ei vain kuulunut uroksen tapoihin.
suskari
 

Re: It's time to move on my friend// Suskari

ViestiKirjoittaja Mori » 20 Huhti 2018, 19:34

Siinä suuri kaksikko istui, katsahtaen paljon itseään pienempään. Ivor vastasi hänelle, että täm voi paljon paremmin mitä eilen. Silin oli kyllä todettava, että toinen parantui paljon nopeampaa mitä keskiverto ihminen. Jos häneltä olisi leikattu melkein koko käsi irti rintaa myöden, ei hän kyllä seuraavana päivänä kykenisi liikkumaan. Hän ei kuitenkaan mennyt pikku asioihin. Ivor päätti sitten esitellä hänet Mialle, jonka hän olikin jo tavannut. Mia toi tämän esille hyvinkin nopeasti. Sil loi Mialle pienen hymyn, kun tämä sanoi kohteliaasti hänen hoitamisestaan asioita. "Kiitos, yritin parhaani..." Sil sanoi pienesti vaisuna. Ei hän mikään oman tasonsa ilopilleri ollut, mutta saattoi vaikuttaa positiivisemmalta, mitä juuri ystävänsä menettäneenä antoi ymmärtää.
Sitten Mia toi esille tämän eilen tapaamansa nuoremman heimon jäsenen. Kertoi, että hän oli pelottava. Sil katsoi Miaa silmät suurina siinä oven laitaan nojatessaan. Hänen kasvoilleen ilmestyi pieni epämukavuuden ilme, mutta sen hän peitti nopeasti. "Niin... Voihan se olla, että olen pelottava. Enhän minä loppujen lopuksi kokonainen ihminen olekaan", hän sanoi virittäen kasvoilleen neutraalin hymyn, jota ei oltu tarkoitettu mitenkään hyökkääväksi. Hän olisi voinut hyvinkin elää ilman tätä tietoa, jonka Mia hänelle tarjosi. Mia myös toi esille sen, että oli tämän nuorukaisen äiti, johon Sil vain vaivalloisesti naurahti ja nyökkäsi. Ei hän tiennyt miten sellaiseen olisi pitänyt vastata, saatika siihen, että tämä oli päättänyt tuoda poikansa ajatuksia ilmi.

Onneksi keskusteluun tuli pieni tauko, kun naaras ryhtyi opettamaan johtajaansa hygieniasta ja haavojen hoidosta. Hetken päästä tilanne oli ohitse ja Mia palannut leiriinsä. Viileä ilma iski Silin kuiviin silmiin ja sai ne kirvelemään. Pellavapää pienesti nipistikin silmiään kiinni. Hän hieraisi silmäänsä ja kohotti sitten katseensa Ivoriin, joka kysyi mikä oli hänen tulevaisuuden suunnitelmansa. "Jos saatatte minut lähemmäs ihmisten kaupungin lähistöllä olevaa suurta tietä, pääsen sieltä helposti seuraavaan kylään", Sil pyysi määrätietoisesti. Hän ajatteli, että hän ryhtyisi matkaajaksi, kerta tämän talon ylläpitäminen saattaisi olla hänelle yksinään vaikeaa.
"Ymmärrän kyllä, ettette mene kovin lähelle ihmisasutuksia, mutta voisin sen verran vain kulkea mukana, että pääsen metsän kautta helposti tielle", Sil selitti ja sitten totesi, että lämmittäisi vettä Ivorin pesua varten, johon varmaankin tarvittaisiin paljon, kerta koiramies omasi turkin. Sotkuisen sellaisen.

//Kiitän pelistä!
Mori
 

Edellinen

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron