Kalman vastahakoiseen vastaukseen siitä että ihmisten puolelle kuului vastattiin nyökkäyksellä.
"Me lähinnä pyrimme elämään omaa elämäämme ja pysymään poissa sodan tieltä. Mutta käyn paljon mielummin kauppaa ihmisten kuin haltioiden kanssa, varsinkin näinä päivinä." Nakami vastasi toiselle. Olihan se reilua, ei tarvitsisi miehen jännittää koska saisi puukosta selkäänsä.
"Kätkettyäni korvani ja häntäni en juurikaan poikkea ihmisistä" susityttö vastasi. "Voin liikkua ihmisten parissaan varsin vapaasti. Koira tai toinen muodonmuuttaja saattaa tosin haistaa eron." Oikeastaan Nakamia kiinnosti ihan jonkin verran se miten toinen oli ihmisten joukkoon sulautunut, olihan selvää ettei tuokaan täysin tavallinen ihminen ollut. Oliko tuo tullut hyväksytyksi omana itsenään vai huijasiko vain toisia ympäriltään? Kuulihan sitä välillä että ihmistenkin ilmoilla saattoi joskus tulla kohdeltuna kohtuullisesti taruolentona, useammin tosin kuuli tapauksista jolloin joku oli poltettu seipään nokassa. Eivätkä nuo uutiset aina rohkaisseet kokeilemaan onneaan.
Kaksikko oli lopulta samaa mieltä että pidemmät pohdinnat jäisivät seuraavalle päivälle. Toinen kuitenkin osoitti huolensa siitä ettei ollut koskaan ratsastanut. "Ei se haittaa" Nakami naurahti pienen hymyn kanssa. Hän muisti kuinka itsekkin oli ollut haavoittunut ensimmäisellä kerralla. "Hevonen kyllä seuraa perässä, saisit tehdä melkoisia taikoje ettei seuraisi. Sinun on vain pysyttävä selässä." Ei nuori muodonmuuttaja tiennyt kuinka paljon tuo sitten rauhoittaisi toista, se selviäisi seuraavana päivänä. Eikä mennyt kauaakaan kun pieni seurue oli unten mailla.
***
Yön niin Nakami kuin tyttörensäkkin nukkuivat hyvin. Toipilaan yölliset seikkailut olivat saaneet lähinnä jotain unista mutinaa osakseen siitä kuinka tuon kannattaisi yrittää jatkaa unia. Susityttöä itseään ei huolettanut tulen sammuminen. Siinä missä pedot ehkä saattoivat käydä hengestään taistelevan haavoittuneen kimppuun harvempi tavallinen peto uskaltautui haastamaan riitaa hevosen kokoiselle sudelle. Ja ne pedot jotka haastaisivat tuskin välittäisivät leiritulesta muutenkaan. Aamulla tapahtumista ei juurikaan ollut Nakamilla muistikuvaa, hän ei ollut ollut siitä virkeimmästä päästä ennen kuin aamuauringon säteet herättelivät.
Aamulla Nakami ja Alice olivat hiljaa aloittaneet ruokailunsa siltä varalta että toipilas edelleen nukkui, tottakai jos tuo olisi jo omia aikojaan heräänyt saisi mies liittyä mukaan aterioimaan.
"Kuinka voit, nukuitko hyvin?" Punapää kysäisi mieheltä sitten kun tuo olisi hereillä. Kaksikko ei oli jokatapauksessa pyrkinyt antamaan toisen nukkua niin pitkään kuin nukutti, lepo tekisi tuolle vain hyvää.
"Tiedän että tämä on laiha lohtu mutta kipu on tavallaan hyvä merkki." Nakami lopulta totesi. "Ne paloarvet jotka eivät parane eivät myöskään koske, ne tuntuvat vain puutuneilta." Se oli lähinnä huomio jonka tulimaagi oli tehnyt, hän ei sen tarkemmin tiennyt miksi noin oli. Hän tiesi lähinnä sen ettei kyseisten palovammojen jälkeen ollut tulehdusta juurikaan välttäminen ilman magiaa tai yliluonnolisia parantavia rohtoja. Oli hyvä jos toinen siltä sotkulta säästyisi. Aamuaterian jälkeen Nakami olisikin sitten Alicen kanssa valmiina lähtöön suunnitelmat olivat siis Kalman kunnosta kiinni
//Pahoitteluni kestoista, sairastelua ja elämää taas tapahtunut. Jos sitä taas vähitellen toipuisi ja pääsisi enemmänkin kirjoittelemaan^^