It's time to move on my friend// Suskari

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

It's time to move on my friend// Suskari

ViestiKirjoittaja Mori » 03 Helmi 2018, 17:36

Sil

Ei sitä olisi uskonut sillä hetkellä, että keväisen talvinen metsäsharjoitus olisi keskeytynyt sekasorron valtaiseen äkkihyökkäykseen. Miten tähän tilanteeseen sitten oltiin päädytty? Sil oli lähtenyt aikaisin aamulla hyvin varustautuneena ystävänsä Tierganin kanssa metsälle. Hän oli pyytänyt tiikerimiestä harjoittelemaan kanssaan aseiden käyttöä, sillä kyllä ramman täytyi jotenkin osata puolustaa itseään. Kyllä Sil oli etevä jo kaltaisekseen, mutta hän halusi kehittyä siinä. Kaksikko oli päättänyt asettua lähelle metsän reunaa ja samalla lähelle Silin omistavaa taloa. Kaksikon suunnitelmissa oli ollut, että harjoittelun jälkeen he olisivat lähteneet metsälle metsästämään riistaa, mutta suyunnitelma sai pian muutoksen.
Kun Sil ja Tiergan olivat jonkin aikaa harjoitelleen niin aseiden kanssa vastaanottoa, että niiden heittoa sekä väistämistä, jostain metsän pimennosta ilmestyi oudon vihreä otus. Örkiksi sitä voisi kutsua, mutta kai sen toinen nimi voisi olla peikkokin. Sil ei ollut aivan varma asiasta, mutta yksinäinen olento tuntui tuijottavan kaksikkoa. Sen vihreä riutunut keho kertoi, ettei talven antimet olleet suosineet tätä yksilöä. Lisäksi se liikkui vielä päiväsaikaan, mutta olennon onneksi taivas oli pilvinen ja laski pieniä valkeita hiutaleitaan maahan. Aluksi kaksikko oli suhtautunut olentoon hieman kummaksuen. Se ei puhunut heidän kieltään ja Tiergan päätti hieman astua vastaan, jolloin olento rääkäisi irvakkaan sotahuudon. Se säikytti lintuja puista, joka taas varisteli lunta oksilta kaksikon päälle. Tämän hämäyksen ansiosta peikko hyökkäsi mukanaan kantaman kirveen kera. Sil ehti kuitenkin heittää yhden tikarinsa peikkoon. Tämä kaatui hetkessä, mutta juuri kun kaksikko luuli vaaran olevan ohi, tuntui valkean maiseman takaa tupsahdella jotain vihreää.

"Sil!" Tiergan karjaisi ja hetkessä mies otti muotoa tiikerimäisemmäksi. Tämä kahmaisi hennon naisen syliinsä juuri kun peikkoja hyppäsi läheisestä pensaasta. Sil ehti vain hätkähtää, kun hän oli jo miehen suojelevassa otteessa. "Pysy lähelläni, niitä taitaa olla enemmän kuin luulimme", Tiergan pyysi. Sil nyökkäsi toiselle ja avasi luukun puujalastaan. Hän otti sieltä tikareita ja ojensi muutaman Tierganille. Mies otti ne vastaan, vaikka pitikin enemmän kynsiensä aiheuttamasta vahingosta. Tosin peikot tai örkit, miksi noita ikinä kutsuttiin tuntuivat olevan kuuluisia saasteisista aseistaan. Siksi niille ei saisi antaa tilaisuutta edes tehdä naarmua ihoon. Olentoja tuntui tulevan esille yhä enemmän ja ne olivat pirittäneet kaksikon. Hyökkäyksiä tehtiin ryöppynä ja Sil yritti parhaansa mukaan sivaltaa, lävistää ja tappaa näitä. Hän tiesi, että mies hänen rinnallaan yritti parhaansa mukaan suojella häntä, mutta olentoja tuntui olevan aivan liikaa kaksikolle. Tätä menoa Tiergan olisi kuollut ja Sil ehkä näiden tyydytyksen väline tai ruokaa.
Taistelua kesti ehkä puolisen tuntia, aseita vaihdettiin, nostettiin, heiteltiin ja rikottiin. Sil oli pysynyt melko vahingoittumattomana laskematta muutamaa mustelmaa ja naarmua, mutta ne eivät juuri hengenvaarallisia olleet. Tierganin kohdalla asia oli kuitenkin toinen. Hän oli suurikokoinen mies, tiikeri. Hän pyrki pitämään kaiken vahingon minimissä suojattiaan kohtaan. Siksi hän oli myös kärsinyt vahinkoa enemmän. He eivät naisen kanssa oleet vaihtaneet katseita, kerta kaksikko pyrki pitämään toisen selän puhtaana. Tämän takia Sil ei edes tiennyt sitä, että Tierganin jalassa törrötti ikävästi puukko ja hänen kehossaan muutenkin oli viiltoja. Vasta kun mies romahti polvilleen, kääntyi Sil katsomaan. "Tiergan?" Sil huudahti ja katsoi ystäväänsä, jonka eläimellinen muoto tuntui haihtuvan. Jäljelle jäänyt mies huohotti ja näytti pökertyvän aivan kohta.

Sil kääntyi oitis, tarttui mieheen suojellakseen tätä. "Älä vielä luovuta!" Sil sanoi toiselle hätäisenä ja katsoi suurta joukkoa kimaltevia silmiä sekä nälkäisiä suita. Hän nielaisi ja nipisti hetkeksi silmänsä kiinni. Ei tänään, tänään hän ei kuolisi. Hän halusi nähdä vielä Haulin, missä tuo ikinä olikaan. Haul ei ole tullut viime aikoina tapaamaan häntä. Ehkä tämä on jonkun toisen miekka ja tämä on vienyt Haulin pois. Ehkä Haul pyrki hänen luokseen, mutta ei vain kyennyt siihen omin voimin. Niin, Sil kuvitteli ja sai siitä voimaa sekä motivaatiota suojella ystäväänsä. Kuolevaa ystäväänsä.

//NONIIN. HAUTAJAISSAATTUETTA ODOTELLESSA, Suski tänne sieltä Ivorin kanssa :D Pelasta rampa//
Mori
 

Re: It's time to move on my friend// Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 03 Helmi 2018, 20:27

Ivor

Insan heyvanien leiriin oli hyökätty, mutta ei ihmisten tai edes haltoiden taholta vaan pitkin leiriä juoksi peikkoja. Peikot kähmivät mukaansa kaiken minkä syötäväksi kelpaavan saivat käsiinsä, etenkin siinä vaiheessa kun nuo haisevat olennot oli huomattu koirapetojen taholta. Insan heyvanit olivat muutama päivä sitten pyydystäneet vaivalla lohikäärmeen, jonka jokainen ruumiin osa oli käytetty tarkkaan hyödyksi ja se mitä ei oltu syöty heti oli laitettu säästöön. Nyt peikot olivat varkaiden lailla tulleet leiriin ja ryhmänä raahasaivat insan heyvanien saalista omiin tarkoituksiinsa. Valitettavasti peikot olivat valinneet hyvin väärän kohteen ryöstettäväkseen kun ensimmäiseltä pakoon yrittävältä peikolta lyötiin pää irti niin että se lensi kaaressa lähimpään pusikkoon.. Refgor virnisti itsekseen osumalleen ja nosti valtavaa kirvestään uudestaan, joka iski sen alle jääneen pienemmän peikon maata vasten ja halkaisi tuon kahtia. Mustaturkkista insan heyvania seurasi Ivor nuolien kanssa, joka lävisti yksitellen pakoon yrittäviä peikkoja pelottavan tarkasti. Peikot päättivät nopeasti luopua suurimmasta saaliistaan kun loputkin insan heyvanit leiristä saapuivat apuun. Ivor viritti nuolen jouselle ja ampui vielä yhden pakenevan peikon perään, mutta se meni vain tuuman ohi tuon päänupista.
"Joko noilla oli todella nälkä, tai hölmöjä." Refgor tuumasi päälliköllensä, joka vain nyökkäsi samalla kun repi nuolia maasta, sekä kuolleista peikoista irti. "Silti.. joudumme huomenna metsälle." Ivor sanoi hieman harmistuneena. He olivat saaneet suurimmat takaisin, mutta peikot olivat voittaneet määrällisesti ja vienneet suurimman osan ruokavarastoista. Kaiken minkä olivat vain saaneet kannettua.
"Hävittäkää ruumiit jonnekin kivenkoloon.. en halua näitä haisemaan tänne." Ivor käski ja nyrpisti kuonoaan. Peikkojen haju oli jotakin todella vastenmielistä. Ivor käski myös lisäämään vartointia jos peikot palaisivat typeryyttään.

***

Aamu sarasti, eivätkä peikot enään palanneet yön aikana takaisin. Taisivat tajuta jo jättää heidät rauhaan. He olivat kuitenkin vahvempia kuin tavalliset peikot. Aamupalan jälkeen heidän oli kuitenkin mentävä metsälle, joihin osallistui kolme kahden hengen ryhmää. Ivor oli ottanut mukaansa Refgorin kerta tuo oli hänen henkivartijansa ja näin melkein pakotettu seuraamaan herraansa jokapaikkaan. Eikä mustaturkki ollut ollenkaan huono metsästäjä.
Kumpikaan insan heyvaneista ei ollut varustautunut metsälle erityisen raskaasti kerta he metsästäisivät nyt tavallisia eläimiä varaston täydennykseksi. Mukaan oli otettu vain jouset ja nuolia, sekä nylkemiseen sopiva puukko.
Aamun mittaa Ivor ja Refgor olivat saaneet saaliiksi vain pari peuraa ja olivat palaamassa takaisin leiriin, kun sattumalta Ivor huomasi maassa jälkiä. Ivor höristi korviaan ja laskeutui jälkien tasolle samalla kun nenään pöllähti voimakas ja tuore peikkojen haju. Yhäkö ne olivat täällä? Ja jäljistä päätellen niitä oli paljon, todella paljon. Refgor pysähtyi katsoi ensin Ivoria ja sitten maassa olevia jälkiä.
"Käydäänkö vähentämässä?" Refgor kysyi puoli hymy huulillaan samalla kun nosti katseensa päälikköönsä. Ivor katsoi Refgoria ja vastasi kysymykseen myöntävällä virneellä. Peikot olivat varastaneet heidän ruokaa ja vielä nuokkuivat lähistöllä, joka tarkoittaisi sitä että haaskalintujen tavoin ne tulisivat vielä uudestaan varkaisiin kun saalista oli vielä jäljellä. Joten olisi parasta tehdä nyt selväksi, että he olivat hyvin hyvin huono kohde varkaudelle. Ivor nousi takaisin seisomaan ja kaksikko kääntyi seuraamaan peikkojen jättämiä jälkiä.

Metsä alkoi harventumaan peikkoja seuratessa ja myös peikkojen jättämä lemu jälki alkoi voimistumaan, mutta samalla ilmassa kantautui huutojen ja taisteluiden ääniä. Refgor ja Ivor vilkasivat toisiaan. Olivatko peikot hyökänneet jonkun kimppuun? Ivor laski harteillaan olevat peurat maahan ja tarkasti nopeasti nuoli kotelossa olevat nuolet. Niitä ei ollut loputtomasti, mutta saisi kelvata.
"Ota nämäkin." Refgor sanoi ja antoi Ivorille omat nuolensa samalla kun tuon käden turkin alle piilotetut riimut alkoivat hohtamaan ja käteen ilmestyi liekkien keskeltä valtava kirves. Refgor nosti kirveen olallensa. Tämän nopean tarkastukseen kaksikko otti nopeita askeleita kohden taistelu paikkaa, jossa metsän reuna kuhisi peikkoja kuin muurahaispesä. Oli ilmeisesti peikoilla ollut hyvä kesä, mutta nyt talvella se kostauti todella pahasti. Peikot näkivät nälkää ja kaikki kelpasi, jopa viattomat matkaajat. Refgor ryntäsi peikkojen keskelle kirveensä kanssa ja sai aikaiseksi melkoisen pakokauhun kun ensimmäiset kuolivat kirveen alle ja ne onneekkaat siirtyivät kauemmas pedon luota. Ivor katsoi parhaakseen astua suojaamaan kaatunutta miestä ja tuon seurassa olevaa naista. Ruosteturkkinen peto raivasi peikkojen läpi tietä ja asettui jousen kanssa pitämään peikkoja kauempana. Peikot toki perääntyivät, mutta eivät lähteneet pois. Ivor vilkasi sivusilmällä Refgoria, joka oli jo saanut peikoista seuraa tarpeeksi. Hän ei voinut pyytää Refgoria avuksi.
Ivor riuhtasi miehen päällä olevan peikon pois ja puristi tuon kylkiluita kasaan samalla kun paiskasi tuon voimalla maahan, josta kituva peikko raahasi itsensä kaemmas. Ivorilla ei ollut aikaa viimeistellä kun ruosteturkki kääntyi jousen ja nuolien kanssa pitämään peikkoja kauempana. Se toimi, niin kauan kun nuolia kesti, mutta kun nuolet loppuivat ottivat peikot omat aseensa esille, jotka olivat tunnetusti saastaisia ja myrkytettyjä. Ivorilla oli vyöllään vain metsästypuukko, jonka insan heyvan kuitenkin otti kätensä jatkeeksi ja lävisti sillä ensimmäisen liian lähelle yrittävän peikon. Seuraava peikko sai aivan uuden lentoradan hypätessään suoraan päin ja putosi lumihankeen. Peikot kaivoivat aseitaan esille ja Ivor sai niistä osakseen kun peikot pistivät keihäillä petoa jalkoihin. Ivor murahti osumista, mutta ei lähtenyt kaatumaan vaan syöksyi rajummin peikkojen päälle samalla kun nuo hakkasivat aseillaan petoa.
Yllättäen Ivor tunsi viiltävän kivun kyljessään kesken taistelun. Demonikoira vinkasi kivusta ja katsoi kylkeään, jossa oli kirves. Iosmpi peikko oli upottanut kirveensä Ivorin kyljestä sisään. Ivor paljasti tuolle hampaansa haastavasti ja terävät hampaat olivat tuon peikon viimeinen näkymä ennenkuin tuon kallo murskaantui Ivorin leukojen väliin. Ivor päästi kohteensa irti ja maistoi tuon pahan makuisen veren suussaan, omansa lisäksi. Ivor tunsi kääntyessään kuinka hänen kääntymisensä oli kankeaa ja tajusi kuinka peikot olivat tällä aikaa tarranneet hänen hännästään kiinni ja repivät sitä.. purivat samalla kun vetivät. Yrittivät vetää suuremman maahan.
"Refgor!" Ivor käski ja sai mustaturkin katsomaan itseään, joka heitti kirveensä Ivorille, joka yhdellä iskulla hääti peikot pois häntänsä kimpusta. Vielä muutama isku kirveellä ja peikot perääntyivät jälleen.. Nyt kauemmaksi aikaa, mutta eivät yhäkään lähteneet. Mikä niitä piti täällä? Se selitys tuli pian kun jostakin metsästä käveli paikalle suuri kokoinen peikko, joka paljon tuhdimmassa kunnossa kuin muut ja oli Ivorin pituinen. Johtaja? Mahdollisesti. Tämä suuri peikko katsoi insan heyvaneita ja kuinka nuo taistelivat tuon alaisiaan vastaan, kunnes veti selä puoleltaan esille miekan. Se oli haltia tekoa koristelusta päätellen. Ivor kurtisti kulmiaan ja otti paremman otteen kirveestä, jonka oli saanut Refgorilta.
"Ivor!?" Refgor ehti huutaa johtajansa perään, joka iskeytyi vasten peikkojen johtajaa ja josta välittömästi seurasi kahden titaanin välinen taistelu. Refgor ei ehtinyt auttamaan omailta vihollisiltaan päälikköään.

Taistelu kesti kauan värjäten lumihangen peikkojen ja insan heyvanien vereen, sekä karvoihin. Ivor seisoi peikko johtajan edessä hengittäen raskaasti ja tiheästi kieliulkona. Päässä huomasi ja olo oli kurja kun sydän hakkasi rinnassa tuhatta ja sataa samaan aikaan kun koko keho huusi kipua. Peikko johtaja oli haavoilla ja revitty, mutta kärsi vain haavoista joita peto oli aiheuttanut. Ei myrkystä, jota peikot olivat käyttäneet. Samalla kun tuon alamaiset olivat tietenkin auttaneet asian kanssa. Ivor tiesi että tämä olisi hoidettava nopeasti. Katse valui taistelutantereelle, jossa makasi kasoittain kuolleita peikkoja, mutta myös nuolia ja vähän kauempana jousi. Ivor syöksähti joustaan kohden ja repäisi mukaansa yhden nuolen, jonka asetti jouselle ja lähestyi sitten peikkojohtajaa. Jousella oleva nuoli kiristyi ja Ivor pyrki aivan iholle samalla kun peikko johtaja upotti suuren miekkansa suoraan hartiasta läpi. Ivor irvisti, mutta ei laskenut nuolta vaan päästi sen irti niin että se iskeytyi suoraan peikko johtajan kaulan läpi. Peikko johtaja horjati ja horjui koristen. Nuoli oli lävistänyt henkitorven ja suuri peikko oksenteli verta horjuen kauemmas pihisten. Tuon alaiset tulivat johtajansa luokse ja katsoivat avuttomana kun mahtava peikko kaatui lumihankeen verisenä. Vetäen viimeiset henkensä. Kun johtaja oli poissa katsosivat myös peikot vieden loukkaantuneet mukanaan. Ivor katsoi sitä, kunnes tuon koko valtava ruumis kaatui allaan olevan peikko kasan päälle.
"Ivor?" Refgor katsoi hätääntyneenä veljeään ja juoksi tuon luokse kyykistyen veljensä vierelle. Haavoja, osa syviä.. Refgor tunsi näkönsä heikentyvän, mutta ravisti päätään pitääkseen itsensä hereillä. Refgor ei välittänyt tässä vaiheessa kahdesta tuntemattomasta henkilöstä vaan nosti veljensä hartialle ontuvan näköisesti, lähes kaatuen itse takaisin lumihankeen.
suskari
 

Re: It's time to move on my friend// Suskari

ViestiKirjoittaja Mori » 03 Helmi 2018, 21:37

Se oli kuin ihme. Kaksi suurta, melkein puiden korkuisia koiria, ei susihahmoisia miehiä ilmestyi paikalle kuin tyhjästä. Sil oli taistellut voimansa ja tikarinsa loppuun. Hän oli ehtinyt ottaa kaatuneiden aseita omakseen, suojellakseen suojeliaansa. suuri kirves viilsi läpi peikkokuhinan ja lennätti suuren joukon kahtia leikattuja peikkoja ilmaan. Nainen saattoi vain katsoa kuinka veri roiskahti ilmaan punaisena. Hetken Sil katsoi yhdesä peikkojen kanssa yllättyneenä kahta tulijaa, kunnes pellavapää ymmärsi kääntyä Tierganin puoleen. "Tiergan!" hän kutsui miestä, mutta toiselta ei tullut vastausta. Pellavapään ilme mutristui kun ilme pyrki pitämään kyyneleet kurissa. Mies kuitenkin veti henkeä ja yski, jolloin nainen katsoi tätä ensimmäiset kyyneleet tipahdellen. "Ä-älä puhu! Minä siirrän sinut kauemmaksi", Sil sanoi nopeasti, kun Tiergan avasi väsyneenä silmiään. Nainen nousi parhaansa mukaan ylös, hänen puisesta jalastaan törrötti pieniä kirveitä ja nuolia, joilla hän oli ottanut suurimman osan peikkojen hyökkäyksistä vastaan. Jalka oli kärsinyt, mutta kyllä nainen sen voisi korjata, toisin kuin ystävänsä. Hitaasti hän raahasi miehen kauemmaksi peikkojen ja suurten susien tieltä. Hän asetti miehen varovasti puunrunkoa vasten ja katsoi tämän haavoja. Niitä oli siellä täällä ja niiden ympärykset ovat vihertyneet sekä tummentuneet. Ei, Sil ei tälläiseen pystynyt. Jos hän olisi ollut jotain muuta, noita, parantaja ihan mikä muu, niin hän olisi varmaan pystynyt pelastamaan ystävänsä. Kyyneltäytteinen katse kohtasi miehen oman, joka veteli viimeisiään. "Älä... Itke... Olin onnellinen..." Tiergan sanoi hiljaa ja hitaasti tarttui pellavapään käteen, johon nainen tarttui tiukasti.
Välittämättä tilanteesta takana Sil pyrki kuulemaan Tiergania. Olemaan läsnä tämän lähellä, kunnes hitaasti miehen henki ja olemus haihtuivat. Pää valui hitaasti eteen ja silmät tuijottivat tyhjää. Sil tuijotti miestä, hän purskahti itkuun ja halasi toista. Kyynelten täyttämänä Sil sulki toisen silmät ja nousi hitaasti ylös, kääntyen katsomaan tappelua. Peikkoja tuntui olevan liikaa, joka kahdelle pitkälle miehelle. Sil ei tiennyt kykenisikö hän auttamaan toisia, nämä olivat niin suuria, että hän saattoi olla näiden jaloissa. Nainen päätti siis vain jäädä katsomaan sivusta. Seisomaan kaatuneen ystävänsä vierellä.

Yllättäen paikalle asteli melkein saman mittainen olento, varmaankin tämän suuren joukon johtaja, jolla oli myös paljon paremmat olot kuin alaisillaan. Sil peitti kauhistuneen suunsa, katselleesaan kuinka suuri susimies lähti hyökkäämään tätä päin. Hän näki kuinka toinen otti vahinkoa osakseen ja katsoi kuinka vihdoin vihollisten johtaja kaatui. Hitaasti peikot katosivat ja samalla nämä kaksi suurta miestä jäivät niille sijoilleen. Tosin toinen heistä kaatui. Toinen heistä kutsui kaatunutta toveriaan ja tuli tämän luokse. Näytti siltä, ettei kaksikko kiinnittänyt Siliin mitään huomiota. Tuoki oli saanut paljon osakseen vahinkoa ja näytti hyvin epävakaalta, yrittäessään nostaa toveriaan ylös, kaatuen takaisin maan mistä oli lähtenyt. Sil tuijotti hiljaisena tapahtumia, kunnes pienen pelon ja surun vallassa otti askeleita. Hän käveli kaksikon lähelle, hieman epävarmana hän laski siron kätensä vielä tajuissaan olevan miehen olalle. Tämän karva oli märkä niin hiestä kuin verestä. "Ah... M-minun taloni on tässä lähellä", Sil avasi suunsa tietämättä oliko se hyvä asia. Ei hän voinut jättää kaksikkoa ja pian toisen toverilla olisi samanlainen tilanne kuin menetetyllä Tierganilla. Sil pyyhki silmiään ja katsoi miestä. Hän osoitti talonsa suuntaan ja samalla mietti, mahtuisivatko nämä edes sisään. Lattialle ehkä toinen mahtuisi juuri ja juuri makaamaan. Hän oli ehkä juuri menettänyt ystävänsä, mutta Silin shokki tila antoi hänen toimia.
"Nopeasti tai menetämme hänetkin", Sil hoputti ja lähti pienesti vaapuen näyttämään tietä. Hän pyrki katsomaan, että toinen pysyi hereillä edes sen hetken, että he pääsivät hänen kotinsa pihalle. Pihalla Sil kävi avaamaan oven, joka oli hieman korkeammalla kuin normaalin ovet, jotta Tiergan olisi päässyt sisään normaalisti ilman kumartelemista. Tässä asiassa se tuntui helpottavan tilannetta. Sil juoksi nuken jaloillaan keittiöön, osoittaen susimiehelle, että tämä voisi laskea toverinsa oleskeluhuoneen lattialle ja saisi siirtää tavaroita niin paljon kuin huvitti. Sil kävi nopeasti hakemassa vadin, kasan liinoja, ompelutarvikeita, puhdasta alkoholia ja siteitä. Hän palasi takaisin laskien tavarat maahan maassa makaavan vierelle. Sil katsoi käsiään, jotka olivat veriset, nainen ei kuitenkaan välittänyt asiasta, vaan tyhjensi vadin, avasi ensimmäisen alkoholipullon ja huuhtoi kätensä nesteellä.
Mori
 

Re: It's time to move on my friend// Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 03 Helmi 2018, 23:10

Refgor käänsi katseensa Siliin ja nosti toisen kätensä iskeäkseen lähestyjän hengiltä, mutta huomatessaan sen olevan peikon sijaan ihmisnainen laski Refgor kätensä. Demoni koira kurtisti kuonoaan ja luimisti korviaan ja katsoi naista, joka kertoi talonsa olevan aivan tässä lähellä. Oliko tuo nainen auttamassa? Heitä? Nainen pyyhki kyyneleitään ja osoitti kaukaisuuteen, jossa mahdollisesti naisen sanoma talo sijaitsi. Refgor katsoi sitä ja sitten naiseen, josta mustan insan heyvanin punainen katse siirtyi maassa makaavan ja jo menehtyneeseen mieheen. Eivät he voineet jättää tuota tänne.. pahimmassa tapauksessa peikot kävisivät hakemassa heti kun he olisivat lähteneet. Refgor kuitenkin väsyneenä nyökkäsi naisella ja laski loukkaantuneen veljensä hetkeksi vielä lumihankeen kun itse nousi horjuen ylös. Refgor käveli hataran näköisesti jo menehtyneen miehen luokse ja nosti aikuisen miehen helpon näköisesti käsivarrellensa roikkumaan. Tämän jälkeen Refgor palasi takaisin Ivorin luokse ja demonikoira nosti veljensä ylös maasta irvistäen ja lähti seuraamaan naista.

Naisen talo vaikutti yllättävän suurelta ihmisen tekemäksi, joka onneksi mahdollisti sen että Refgor saattoi työntää itsensä ensin sisään ja sitten vetää veljensä sisään, vaikka tuon tuskan irvistys kertoikin paljon kaltoin kohtelusta. Refgor raahasi verisen veljensä olohuoneen lattialle, jahka oli siirtänyt turhat kalusteet sivuun, ja saattoi itse asettua istumaan samalla kun asetti jo menetetyn lattialle.
Ivor pyöri jossakin tajuttomuuden ja tajunnan rajamailla hengittäen tiheästi. Ivor erotti hämärästi itseään pienemmän hahmon vierellään.. Ivor paljasti hampaansa ja murisi korvat luimussa yrittäen nousta. Yrittäen pienen hahmon kimppuun. Refgor ponkaisi pystyyn salamana ja painoi veljensä takaisin lattialle omat kädet täristen.
"Taistelu.. on.... ohi. Voit levätä." Refgror sanoi rauhallisesti veljellensä, joka vielä hetken yritti ylös, mutta assettui joko heikkoudesta tai tuo tajusi Refgorin sanat jossakin tajuttoman rajamailla. Refgor nojasi hetken aikaa siinä Ivoria vasten, kunnes irvistäen asettui takaisin nojaamaan seinää vasten ja istumaan. Seuraten sivusta kun nainen teki omaa työtään.
Ivorilla oli haavoja, kirves oli iskeytynyt vasten kylkeä koko terältä, häntä ei ollut enään muuta kuin karvainen, verinen liha kasa ja hartiassa törrötti yhä peikon käyttämä valtava miekka.
suskari
 

Re: It's time to move on my friend// Suskari

ViestiKirjoittaja Mori » 04 Helmi 2018, 12:02

Oli täysin luonnollista, että lattialla makaava henkilö tuntui pyörivän vielä vihollisten kanssa taistelussa ja oli hyvin varautunut. Sil perääntyi oitis toisen luolta, kun tämä oli nousemassa ja hyökkäämässä häntä kohden. Tuolloin tämän toveri tarttui tähän ja painoi tämän takaisin maahan. Selitti tälle tilanteen, joka sai ihmeellisesti toisen rauhoittumaan, pysymään paikoillaan. Sil katsoi hetken kaksikkoa, hän tärisi pienesti. Jos hänen jalkansa olisivat olleet täysin normaalit, ne olisivat tutisseet kaksikertaa kovempaa. Nainen alkoi hitaasti läheni taas vatia, hän otti ensimmäisen liinan ja tyhjensi ensimmäisen alkoholi pullon loput siihen. Hän aloitti, liinalla hän pyyhki verta irti karvoista ja haavojen ympäriltä. Haavojen päälle hän kaatoi suoraan puhdasta nestettä, koska se oli helpompaa kuin pyyhkimällä yrittäminen. Hän tappaisi nopeammin saateet ja bakteerit. Suurimmat haavat Sil ompeli kiinni ja sitoi haavat sideharson alle. Jossain vaiheessa Sil joutui hakemaan vanhoja lakanoita, joita hän leikkeli siteiden lisäksi. Lopulta jäljellä oli enää se haltioiden tekemä miekka. Se oli toki valtava, ihmiselle, mutta se näytti silti hieman pieneltä tällaiselle suurelle koirasusimiehelle. Nainen nousi hitaasti seisomaan, hän katsoi hetken miekkaa ja käänsi katseensa tämän toveriin. Sil kävi hakemassa vielä pyyhkeitä, joita hän laittoi hartian alle suojaamaan lattiaa vereltä. Sitten hän tarttui varovasti miekkaan, jos jotain sattui saattoiko hän luottaa toisen toverin apuun. Pellavapää otti riskin ja veti. Miekka irtosi lihasta nopeasti vipuvoiman kautta. Sil syöksyi oitis puristaman haavaan pyyhkeitä tyrehdyttääkseen veren vuodon.
Veri tahrasi naisen hiukset ja kasvot. Lopulta se tyrehtyi kun Sil pyrki painamaan pyyhkeitä haavaan koko kehollaan. Haava tyrehtyi vähitellen ja Sil saattoi keventää painamista. Hänellä oli suuri työ ommella haava kiinni. Ensinnäkin hän pyysi hieman apua toverilta, painamaan haavan kiinni, jotta Sil saattoi ommella sen kiinni. Onneksi hän käytti sen verran pientä pistoväliä, että lanka pitäisi suurenkin haavan helposti kiinni. Haavan oli tietysti kaadettu kaksi pulloa alkoholia puhdistamaan se. Enää oli jäljellä sitominen. Sil suoritti sen parhaansa mukaan niin kuin muutkit haavat. Oli aina vaikeaa kylläkin saada sideharso toisen alta, kerta tämä oli niin iso.

Kun lattialla oleva mies oli saatu hoidettua, saattoi pellavapää hetkellisesti huojentua. Hän siivosi tavaroita ja kävi hakemassa uusia. Tällä kertaa hän toi ne vain tämän tajuissa olevan henkilön viereen. Sil katsoi tätä ehkä vähän lasittuneen katseen kanssa. Olihan hän vieläkin vähän shokissa, adrenaaliinin virratessa suonissa. "Hoidetaan sinunkin haavasi", hän avasi suunsa. Hän ei juuri ollut välittänyt pestä verta pois kasvoiltaan, mutta kädet olivat puhtaat. Hän suoritti edelleen saman toiminnon: alkoholi, ompelu ja sitominen. Lakanoita leikattiin siteiksi, kerta nuo olivat loppu. Lopulta Sil oli valmis tämänkin kanssa. "Sinun pitäisi levätä", hän kehotti toista. Hän siivosi tavarat ja kävi viemässä ne pois. Sitten nainen hitaasti vaappui Tierganin ruumiin viereen, hän katsoi sitä hetken ja käveli sitten ulos. Ulkoa kuului kolketta, kun Sil kävi kaivamassa lapion. Hänestä tuntui, että jos hän nyt lakkaisi toimimasta, hän murtuisi lopullisesti.
Lapio iskettiin pihan sivuun, pois päin ihmisten kylästä. Hän kaivoi ehkä puolisen toista tuntia. Pellavapää oli tehnyt jokseenkin hyvän kokoisen kuopan. Ei hän siitä ollut jaksanut millään tehdä Tierganin kokoista. Hän iski lapion maahan ja käveli sisälle. Tarttui kaatuneen kainaloihin ja lähti raahaamaan tätä kuopalle. Sil hyppäsi ensin sisään ja sitten veti Tierganin. Miehen jalat kuitenkin jäivät törröttämään kuopasta. Pellavapää käänsi toisen kyljelleen ja koukisti tämän jalat, jolloin tämä mahtui hyvin kuoppaan. Sikiöasennossa Sil hautasi ystävänsä. Hän tekisi myöhemmin toiselle hautakiven tai jonkin, nyt hän iski vain lapion haudan merkiksi.

Nainen vaappui takaisin sisään, mutta jäi ulko-ovelle, itkemään. Hän oli väsynyt, hän oli menettänyt jotain tärkeää ja nyt hänellä ei edes ollut voimia kävellä enää. Sil tuli ehkä tuntia myöhemmin punaisten silmien kanssa sisään. Hän istui aloilleen lattialle ja katsoi kahta suurta miestä.
Mori
 

Re: It's time to move on my friend// Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 04 Helmi 2018, 16:44

Ivor avasi silmiään hieman. Hän oli tajuissaan ja tuijotti kattoa, mutta olo oli hyvin heikko, utuinen ja myös kivulias. Jokaista ruumiin osaa tuntui särkevän tai kolottavan. Ivor käänsi päätään hieman sivulle ja näki epäselvän hahmon, joka liikkui. Ivor puristi silmänsä kiinni ja aukasi ne uudestaan nähden nyt sivullaan häärivän naisen, joka uitti vadissa rättiä ja jonka sitten painoi ruosteturkin haavan päälle. Ivor inahti hiljaa joutuen puremaan vain hammasta yhteen kun tämä nainen aloitti itseään suuremman hoitamisen. Refgor seurasi sitä hiljaisuudesta sivulla istuen aloillaan, pää nojaten vasten takana olevaa seinää vasten. Jos nainen tekisi jotakin väärin tuo olisi kuollut, vaikka tuskin tuolla pienellä ihmishahmolla mitään heitä vastaan olisi ollut. Auttoi selvästi kiitollisuuden velassaan heitä.
Refgorin punainen katse valui jo tajuissaan olevaan veljeensä, jolla ei näyttänyt olevan helppoa naisen hoidon alla. Mitä ei auttanut kehossa pyörivä peikkojen saastainen myrkky, joka tuskin heidän onnekseen, olisi heille kuolettava millään tasolla. Vain heikensi ikävän paljon.

Haavojen hoitaminen oli kivuliasta, etenkin kun Ivor oli ottanut naista suojellessaan melkoista osumaa pikkuisikta peikoilta. Mutta tämä nainen teki parhaansa hoitaessaan ruosteturkkista insan heyvania. Puhdisti haavoja, paikkasi niitä kiinni ja sitoi niitä parhaansa mukaan. Lopulta viimeisenä oli vielä yhä Ivorin hartiassa törröttävä haltia tekoinen valtava miekka. Nainen päätti repiä sen vain kylmästi irti, vaikka se aiheuttaisi potilaalle valtavan verenvuodon. Ivor parkasi kivusta kun miekkaa käytiin repimään irti lihasta ja nopeasti se olikin irti, mutta verta tursusi haavasta. Ivor tunsi kuinka elämä alkoi kadota hänestä uudestaan verenvuodon mukana ja hitaasti, taistellen, Ivor sulki silmänsä menettäen tajuntansa uudestaan. Suuri pää kellahti sivulle kun nainen pyysi Refgoria avuksi pitämään haavaa kiinni, että tämä nainen saisi parsittua haavan kasaan. Refgor nousi kankeasti, mutta siirtyi siihen kontalleen lattialle naisen viereen ja puristi samalla haavaa yhteen kun nainen langalla ja neulalla parsi sitä kiinni verenvuodon tyrehdyttyä. Lopuksi nainen vielä sideharso kerroksella alkoi peittämään haavaa. Refgor auttoi tässä, sillä nainen ei olisi saanut mitenkään nostettua tajutonta potilasta yksinään. Lopulta ensimmäinen potilas oli hoidettu ja Refgor asettui samalle paikalle, jossa oli ollutkin. Nainen siivosi jälkiä ja näytti väsyneeltä.

Sitten oli Refgorin vuoro. Musta uros katsoi naista edessään, joka sanoi että hänenkin haavat olisi katsottava. Refgor murahti jotakin myöntävää ja antoi naisen hoitaa itsensä, sekä haavansa joita peikot olivat aiheuttaneet. Lopulta nainen oli valmis ja kehotti Refgoria lepäämään. Uros mitään sanonut, mutta laski katseensa vielä tajuttomana olevan Ivorin päälle, joka kuitenkin rintakehän liikkeistä päätellen oli vielä hengittävien kerhossa. Ei, Refgor ei osannut levätä ennenkuin tuo typerys olisi tajuissaan ja hän olisi varma, että tuo olisi toipumaan päin. Joten naisen poistuttua hautaamaan mahdollinen poikaystävänsä Refgor nousi hieman ja raahasi itsensä istumaan Ivorin vierelleen, kokeillen varovasti tuon tuli kuumaa kehoa.
"Ja minun piti suojella sinua.." Refgor murisi itsekseen ja näytti ärtyneeltä, mutta lähinnä itselleen. Refgor nosti kätensä omalle puolellensa ja laski sen syliinsä vahtien nyt Ivoria tässä.

Tuntia myöhemmin asetelma oli sama kun tämä ihmisnainen astui sisälle ulko-ovelta. Kyllä Refgor oli kuullut tuon ulko-ovella, mutta ei ollut lähtenyt reagomaan naisen touhuihin. Nyt kuitenkin mustaturkin katse kiinnittyi naiseen, joka tuijotti potilaitaan.
"Hän on yhä tajuton.." Refgor sanoi hiljaa katsoen Ivoria edessään. "Lepää sinäkin, vahdin kyllä." Sanat tarkoitettiin naiselle. Se oli hänen tehtävä, kunnosta huolimatta. Ja mistä sitä tietää jos ne ahneet tihulaiset palaisivat kosto mielessään tänne?
Ivor nukkui tunteja kuume houreisena ja myrkkyjen pyöriessä kehossa, jolloin tuon vierellä ollut Refgorkin oli joutunut antamaan kehollensa periksi ja mustaturkki oli myös nukahtanut siihen lattialle. Ivor avasi silmiään uudestaan ja tunsi jäätävän kivun pyyhkäisevän yli kehonsa, jota kolotti ja särki valtavasti. Ivor katsoi ympärillensä ja näki Refgorin makaavan vierellään. Ivor kohotti väsyneen yllättyneenä kulmiaan.
"..Refgor.. AH!" Ivor yritti nousta edes istumaan kun terävä viiltävä kipu pakotti suuren pedon takaisin lattialle. Mitä tapahtui? Miksi hän oli täällä? Mökissä?
suskari
 

Re: It's time to move on my friend// Suskari

ViestiKirjoittaja Mori » 04 Helmi 2018, 19:03

Vielä tajuissaan oleva mies kehotti myös naista ottamaan rauhallisesti, lepäämään. Sil tuijotti toista punertavien silmien kanssa epäuskoisena. Hän katsoi tämän kuntoa ja kuunteli, kuinka toinen vakuutteli, että hän vahtisi kyllä. Nainen kuitenkin luovutti hyvin nopeasti tuijottamiskisan kanssa, koska hänen henkinen tilansa tuntui olevan nyt nurinkurinen. Hän nousi hitaasti ylös ja raahautu huoneeseensa siistiytymään ja kaatumaan vain sänkyyn. Sängyn pehmeä tunne vasten ihoa tuntui niin hyvältä henkisesti uupuneen naisen mielestä, että hän nukahti lähes oitis. Sil ei juurikaan unia nähnyt, mutta adrenaliini ja shokki tila katosivat vähitellen hänen järjestelmästään. Lopulta pellavapää heräsi muutamien tuntien päästä. Hän mietti mikä maa ja missä hän oli. Kerättyään tarpeeksi tietoa siitä, mitä oli tapahtunut ja mitä hänen tuli tehdä, nousi nainen hitaasti ylös sängyltään. Hän sitoi jalkojen tyviin siteet ja veti niiden päälle proteesit. Sil puki päälleen ja avasi oven kuunnellen, kuinka oleskelu huoneessa kuului vain raskas hengitys. Myöskin makaavan toveri tuntui nukahtaneen.
Hiljaa pellavapää suuntasi keittiöön, kauhoi viileä vettä vatiin, katsoi oliko hänellä vielä puhtaita liinoja ja otti niitä. Hän kantoi ne oleskelu huoneeseen pienesti hourailevan viereen. Sen jälkeen nainen vielä haki ämpärillisen lisää kylmää kaivovettä. Onneksi lähde vesi ei talvisin jäätyynyt, kun se virtasi aina, vaikka se oli tietyssä kohtaa. Sil upotti keskikokoisen pyyhkeen viileään veteen, puristi väsyneesti pyyhkeen kuivemmaksi ja laski sen hourailevan miehen kuumalle otsalle. Hän kävi vielä hakemassa jonkin näköisen kauhan ämpäriin, jos tämä kuumeinen halusi juoda. Nainen kun ei ollut ihan varma uskalsiko hän juottaa toista.

Kun hän palasi tämä tuntui tulleen tajuihinsa. Huudahtaen toverinsa nimeä ja kiroten heti kipujaan. Mies laskeutui takaisin alas, kun Sil seisoi kauempana katsomassa. Arkana Sil seurasi tilannetta, kuinka mies näytti olevan täysin hämmentynyt siitä missä oli. "Olet luonani", pellavapää melkeimpä piipitti hiljaa piilopaikastaan. Hän ei juurikaan ollut puhunut ja nyt itkettyään kauan hänen äänensä oli vähän karhea ja kuiva. Sil rykäisi kurkkuaan. "Makaa vain, toverisi on vierelläsi. Olette molemmat turvassa", Sil selitti ja alkoi sitten hitaasti kävellä lähemmäs. Hän halasi kauhaa sylissään, ikään kuin se olisi hänen ainoa aseensa. Ei hän uskonut, että mies aikoisi hänen kimppuunsa hyökätä, mutta hän ei tiennyt oliko toinen aivan järjissään. "O-onko sinulla jano?" Sil kysyi arasti ja pääsi vihdoin ämräpin luokse, laskien kauhan siihen. Hän katsoi myös lattialle tippunutta pyyhettä. Sen nainen nosti ylös, upotti takaisin vatiin ja antoi sen lillua sen hetken, että saisi tämän miespedon rauhalliseksi kanssaan. Eihän se olisi hyvä, jos hän vain "hyökkäisi" toisen luokse äkkinäisesti.
"Tapoit niiden johtajan kai ja peikot perääntyivät. Sen jälkeen toverisi kantoi sinut minun luokseni. Huolehdin haavoistanne", Sil selitti toiselle, istuen alas polvilleen toisen pään viereen, jotta tämä näkisi hänet ja varmaan pahimmassa tapauksessa haukata suuhunsa. Sen riskin Sil kuitenkin otti. Hän tuoksui vienosti saippualle, mutta huone tuoksui vielä vähän kuivuneelle verelle. Nainen täytisi siis pestä lattia, mutta hän ei uskonut saavansa verta enää irti.
Mori
 

Re: It's time to move on my friend// Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 05 Helmi 2018, 09:23

Ivor höristi korviaan kun kuuli hennon äänen, joka kuului naiselle, ja koirahirviö yritti nostaa itseään päästäkseen ylös nähdäkseen ympärillensä. Kipu ja valtava pään kivistys oli se joka pakotti Ivorin irvistäen takaisin lattian tasolle.
"Kuka.. olet?" Ivor kysyi hieman tuskaisesti, sekä ääni käheänä janosta kun kurkku oli kuivana kuin janoinen autiomaa. Ääni oli kuulostanut nuorelta naiselta, joka nyt kehotti ruosteturkkia asettumaan takaisin aloillensa lepäämään ja makaamaan. Siihen Ivorilla ei ollut mitään vastaan sanomista kun uros jäi mielellään aloillensa makaamaan. Nainen kertoi kaksikon olevan täysin turvassa ja Refgor oli Ivorin vierellä lepäämässä. Ivor katsoi veljeään, joka tosiaan näytti vetävän sikeitä tällä hetkellä. Ivor kuuli hentoja askeleita vasten puulattiaa vasten ja käänsi katseensa nyt esille varovasti kävelevään naiseen, joka puristi kädessään olevaa kauhaa kuin viimeistä oljenkorttaan.
"En teen sinulle mitään.." Ivor vakuutteli naiselle, joka syystäkin taisi hieman pelätä häntä. Eikä tuo ollut ensimmäinen, joka Ivorin nähdessään pelkäsi tai oli varuillaan. Nainen kuitenkin uskalsi kysyä oliko pedolla jano hennolla äänellään.
"Valtava." Ivor vastasi käheällä äänellään ja katsoi naista vierellään, joka tiputti kädessään olevan kauhan vesisankoon ja nosti lattialla lojuvan pyyheen myös sinne veteen lillumaan. Nainen kävi sitten kertomaan mitä oli tarkalleen tapahtunut. Ivor oli voittanut peikkojen johtajan ja saanut näin myös tuon alamaiset perääntymään, jonka jälkeen Refgor oli raahannut hänet tänne toipumaan. Ivor sulki hetkeksi silmänsä ja yritti pinnistää muistiaan jomottavasta päästään huolimatta. Viimeisin muistikuva oli tosiaan taistelu peikko johtajan kanssa, mutta sitten kaikki olkin hämärää tai täysin pimennossa.
"Muistan.. sen.. taistelun.." Ivor sanoi ja raotti silmiään. Ivor myös muisti naisen mukana olleen miehen. Missä tuo oli? Ivor avasi silmänsä ja katsoi naista vierellään.
"Missä miehenne on?" Ivor kysyi olettaen ehkä tuon olevan muualla talossa hoidettavana.. tai pahimmassa tapauksessa jo kuollut. Tosin Ivorin ei tarvinnut edes odottaa naisen sanovan mitään kun tuon ilme ja katse kertoivat jo tarpeeksi. Pahin oli tapahtunut heidän väliintulostaan huolimatta.
"Olen pahoillani.." Ivor sanoi hiljaa ja yskäisi kuivaa kurkkuaan irvistäen.
suskari
 

Re: It's time to move on my friend// Suskari

ViestiKirjoittaja Mori » 05 Helmi 2018, 10:36

Oli helpottavaa, ettei toinen ainakaan aikonut viedä häneltä henkeä. Sil istui vadin ja ämpärin kanssa toisen vierellä ja ehkä pienesti ilahtui siitä, että tämä vastasi myöntävästi janoisuuteensa. Ennen kuin nainen kuitenkaan ehti kauhoa vettä ämpäristä mies päätti todeta, kuinka muisti taistelun. Sil antoi kaiken ajan toiselle muistella, sitten tuli se kysymys. Missä oli Tiergan? Oli hassua kuinka toinen oletti tämän olevan hänen miehensä, vaikka tämä oli vain ollut ystävä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt vastata toiselle, kun tämä jo tuntui huomaavan punertavat silmät ja pahoitteli menetystä. Sil pudisti päätään hennosti ja vain soi toiselle pienen hymyn. "Hän oli ystävä, joka kaatui minun puolestani", Sil sanoi pienesti kyyneleet silmissä. Hän pyyhki niitä nopeasti. Sitten nainen päätti alkaa kauhomaan vettä, hän tuli vierelle kauhakädessään. Sil alkoi pohtimaan, kuinka hän auttaisi toista juomaan, tämänä pää oli hänen käsivarsilleen raskas, eikä mies tuntunut pystyvän nousemaan kivun takia. Sil päätyi siis hyvin hitaaseen, katkonaiseen kauhasta kaataamiseen. Hitaasti, varovasti nainen toi kauhan toisen suulle. Kylmä vesi alkoi valua suuhun. Hän lopetti nopeasti ja jatkoi taas hetken päästä. Juottaminen kesti ehkä vartin, kun Sil kaatoi ja pysäytti ja kaatoi uudestaan. Hän haki lisää vettä, kunnes ämpäri oli tyhjä.
Ämpäri työnnettiin siuun, kun nainen veti lähelleen vadin, jossa pyyhe lillui. Hän nosti sen, puristi siitä niin paljon vettä kuin pystyi ja laski sen suuren miehen otsalle. "Nimeni Sil", pellavapää esittäytyi viimein. Hän oli kyllä kuullut miehen nimen monesti tämän toverin suusta, mutta ei vieläkään muistanut sitä. Ehkä siihen vaikutti se, että adrenaliini sekä shokkitila oli vienyt naisen kaiken keskittymisen. "Ei se ollut teidän vikanne, että ette pystyneet pelastamaan meitä molempia, joten en halua, että tunnet syylisyyttä hänen kuolemalleen", Sil vielä lisäsi Tierganin kuolemaan. Eiväthän nämä olleet tienneet heidän tilanteestaan ja olivat ehkä hyvää ystävällisyyttään vain tulleet auttamaan. Sil ei ihan tiennut tilannetta, mutta pienesti halusi uskoa toisten hyvyyteen. Ei ehkä sokeasti siihen, että nämä olisivat tulleet pelastamaan vain heidät tilanteesta.

Sil nousi ylös, hänellä oli yllään vaalea pellavapaita, joka oli sullottu housuihin, joiden lahkeet olivat kääritty ylös. Nuken jalat astelivat ämpärin luokse, kun nainen tarttui siihen. Hän ajatteli hakea lisää vettä ja ehkä mahdollisesti hän voisi tehdä jotain "pientä". Hän ei tiennyt mitä tällaiset koirasusimiehet söivät, mutta uskoi, että he söivät paljon kokoonsa nähden. Sil täytti ämpärin ulkona, pihakaivolla ja käveli vesi pienesti loiskuen sisään. Hän kantoi sen oleskelu huoneeseen ja asetti sen toisen lähelle. "Tarvitsetko jotain? Voin käydä kylällä hakemassa jotain" Sil kysyi. Hän halusi olla liikeessä, hän tarvitsi tekemistä pysyäkseen tässä hetkessä.
Mori
 

Re: It's time to move on my friend// Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 05 Helmi 2018, 22:45

Nainen pudisti pienesti päätään ja kertoi, ettei menehtynyt mies ollut tuon mies vaan vain ystävä, joka oli nyt kaatunut naisen puolesta. Ivorin katsoi naista vakavana ja pahoillaan, mitä nyt oli väsynyt ja pökkeröisen näköinen myrkyn takia.
Oli aina sääli menettää ystävä, etenkin jos se oli läheinen. Eikä nainen varmaan vielä halunnut olla vuodattamassa kipuaan tuntemattomalle, vaikka he olivatkin Refgorin kanssa pelastaneet naisen hengen. Kuitenkin suuri olento nosti tärisevän kätensä hitaasti ja rauhallisesti naisen suuntaan koskien varovasti tuon kasvoja kuumeiselle kädellä. Suuri käsi pyyki naisen valuvia kyyneleitä, kunnes käsi laskeutui alas kyljen vierelle.
"Hän ei kuollut turhaan, sinä elät." Ivor sanoi hiljaisella äänellä, katsoen naista, joka nyt kauhoi vettä kauhaansa ja tuli suuren pedon vierelle ja alkoi juottamaan loukkaantunutta petoa hitaasti kaataen netseen alas pedon kurkusta alas. Siinä meni aikansa, kunnes kaikki oli juotu ja Ivor oli saanut kurkkunsa kosteaksi. Ivor nuoli huuliaan ja ainakin jollakin asteella elämä tuntui palaavaan kehoon pienen vesi tilkan jälkeen.
Nainen laittoi ämpärin sivuun ja otti toisesta ämpäristä pyyhkeen, jonka nainen puristi kuivaksi ja asetti Ivorin otsan päälle. Nainen esitteli itsensä.
"Mukava tutustua, Sil.. Olen Ivor ja toverini on Refgor." Ivor esitteli itsensä, sekä vierellään nukkuvan mustaturkkisen toverinsa. Siliksi esittäytynyt nainen sanoikin, ettei heidän tarvitsisi kantaa painoa siitä, että tuon ystävä oli kuollut taistelussa vammoihin. Jos tilanne olisi ollut toinen Ivor olisi varmasti hieman ehkä hymähtänyt. Refgorin tuntien, tuo olisi tuskin lotkauttanut korvaakaan tapahtumalle ja Silin menetykselle, eikä oikeastaan Ivorkaan. Vuosien tappaminen, sotakoirana oleminen, oli turmellut jopa lempeä sydämmisen ruosteturkin sydämmen ajan saatossa. Mies jota Ivor ei ollut koskaan tuntenut, sellaisen menetykseen oli vaikea samaistua naisen tasolla. Mutta Ivor kykeni sympatiaan naisen kohdalla.
"Kuten sanoin, hänen kuolemansa ei ollut turha, sinä elät ja olet turvassa." Ivor sanoi ja veti väsyneen hymyn kasvoillensa.
"Emme ole kantamassa kaunaa siitä." Ivor lisäsi.

Nainen nousi, otti ämpärin ja kävi jälleen ulkona hakemassa vettä sankoon, ja sitten palasi takaisin suuren pedon luokse. Laskien vettä täynnä olevan sagon Ivorin viereen kysyen oliko suuri peto mitään vailla.
"Kova lattia... ei ehkä ole mukavin paikka maata. Pään taakse muutama pehmuste ei olisi pahitteeksi." Ivor pyysi tutun kohteliaaseen sävyynsä ja kun Sil oli mennyt toimittamaan tehtäväänsä heräsi Refgor. Musta uros venytteli kankeasti itseään ja katsoi päälikköään, joka oli jo herännyt näköjään.
"Näytät surkealta." Refgor tokaisi ensimmäisenä saaden Ivorilta mitään sanomattoman ilmeen. "Emme voi jäädä tänne.. sinua odotetaan leirissä, päällikkö." Refgor huomautti. He olivat olleet jo tunteja pois leiristä ja vaikka Ivor olikin noin huonossa kunnossa, heidän olisi palattava.
"En oikein uskot, että kykenen siihen.." Ivor ehti vastaan sanomaan kun Refgor nosti itsensä horjuen ja seinää vasten nojaten seisomaan, yrittäen sitten auttaa veljensä seisomaan itseään vasten. Vaikka oli vahvempi kuin härkä, se heikko olo kostautui Refgorillekin kun tuo ei edes päässyt alkuun vaan kaatui polvillensa lattialle rysähdyksen kanssa ja piti päätään. Päässä pyöri.. Halvatun myrkky. Ivor sen sijaan pärähti kivusta ja piti hartiaansa kivusta. Hyvä etteivät tikkaukset revenneet.
suskari
 

Re: It's time to move on my friend// Suskari

ViestiKirjoittaja Mori » 05 Helmi 2018, 23:12

Mies esitteli itsensä Ivoriksi ja toverinsa Refgoriksi. Sil nyökkäsi siihen, olihan hän saanut kuulla Refgorin suusta vaikka kuinka monta kertaa Ivorin nimi. Hän ei kehdannut silti puhutella toista tämän nimellä, ennen kuin toinen olisi esittäytynyt. Olihan se tavallaan epäilyttävää, että nainen tietäisi siitä vain toisen nimen. Tosin olihan se helposti selitettävissä, silti Sil halusi mielummin tehdä näin päin. Ivor vakuutti, etteivät kaksikko kokisi mitään syyllisyyttä Tierganin kuolemasta ja olihan se tavallaan totta. Eiväthän nämä olleet tuota tunteneet, yksi tuntematon muiden joukossa. Lisäksi Ivor lisäsi siihen, että olihan mies onnistunut suojelemaan häntä ja jättämään tämän eloon. Sil vain nyökkäsi siihen. Toki hän oli hieman sävähtänyt miehen suurta kättä, mutta sen pehmeältä tuntuva kosketus miellytti, vaikka se olisi hyvin suuri.
Ivor myös pyysi jotain päänsä alle. Sil nyökkäsi siihen sen enempää kysymättä tai ajattelematta. Hän kävi lopulta miettimään, mikä pehmeä asia voisi korvata tyynyn työn. Patja varmaankin olisi paras toiselle, kerta tämän pää tuntui olevan jopa puolet Silistä. Nainen otti patjakäärön kannettavakseen ja oli saapumassa takasin oleskeluhuoneesen, kun hän kuuli puhetta. Ei hänen tarkoituksensa ollut tietenkään jäädä salaa kuuntelemaan, mutta hän ei uskaltanut tuoda itseään ilmi sellaisen vakavan keskustelun aikana. Kun aihe kuitenkin siirtyi lähtöön ja siihen, kuinka päälikön pitäisi olla omiensa luona sai Silin kurkkaamaan varovasti suureen kaksikkoon. Tietysti juuri siinä vaiheessa, kun molemmat rysäyttivät itsensä alas lattialle suurella voimalla ja ulinalla. Pellavapä puristi huulensa yhteen pienesti. "On parempi, että Ivor jää tänne", Sil avasi suunsa viimein ja piteli patjaa edessään. Hän katsoi Ivoria, joka tuntui vielä toipuvan äkkinäisestä kipuaallosta. "Lisäksi sinun pitäisi alaisena tietää, ettei hän kykene matkaamaan, saatika sinä", Sil iski faktoja pöytään. Pienesti nainen kuitenkin tunsi vapisevansa. Olivathan kaksi paljon isompia kuin hän.

"Voit tuoda toverisi lähelle taloani. Jos heidän täytyy olla lähellä päälliköään, mutta hän ei kykene matkustamaan, ellet halua repiä häntä kahtia", Sil sanoi ja vetosi Ivorin olkaan, jota Refgor oli mahdollisesti käsitellyt kovakouraisesti. Sil katsoi hetken kaksikko ja vain lähti pyörittämään patjaa Ivorille, laski sen tämän pään viereen. Hän katsoi kaksikkoa hetken jos toisenkin. "Voin toki käydä hakemassa heidät? Vai löytävätkö he tänne hajunne perusteella?" Sil kysyi hieman vaihvikkaa.
Mori
 

Re: It's time to move on my friend// Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 06 Helmi 2018, 20:04

Veljekset nostivat kumpikin katseensa Siliin, joka kantoi sylissään patijaa ja tyynyä Ivorille. Nainen komensi, ettei Ivorin olisi hyvä lähteä kulkemaan nykyisessä kunnossa pakkaseen. Ivor oli yhä kuumeessa ja tuon haavat eivät olleet edes alkaneet parantumaan. Olisi aivan liian aikaista lähteä. Refgor luimisti korviaan naiselle tuon sanojen myötä ja vielä enemmän mustaturkkisen pinna kiristyi kun tuo pieni nainen kävi huomauttamaan uroksen arvointikyvystä.
"Hän on päällikkömme, hänen kansansa odottaa. Tehtäväni on viedä hänet takaisin." Refgor murahti terävät hampaat välähtäen esillä Silille, jolloin Refgor sai tuntea niskaansa vihaisen mulkkauksen Ivorin suunnalta. Korvat kuitenkin nousivat mustaturkkiselta kun puujalkainen nainen suostui päästämään insan heyvanien lauman lähelle taloaan, sillä yhäkään Ivor ei ollut kykeneväinen liikkumaan edes avulla. Refgor katsoi johtajaansa.
"Hän on oikeassa, en pysty liikkumaan kunnolla edes avun kanssa.. ja myrkky pyörii yhä kehossa." Ivor sanoi Refgorille katsoi tuota vakavana. Refgor katsoi johtajaansa takaisin ja murahti jotakin myöntävän tapaista. Ivorin katse siirtyi Siliin, joka pyöritti patjaa ruosteturkin pään vierelle, jolloin Ivor pinnisti sen verran pystyyn että nainen saisi aseteltua nopeasti patjan pedon pään alle.
"Sinä!?" Refgor pyrskähti kun kuuli Silin kehotuksen. "He tappavat sinut välittömästi!" Insan heyvanien ja ihmisten yhteinen menneisyys ei ollut sydäntä lämmittävin. Ihmiset olivat jahdanneet heitä niin kauan, kunnes heidät oli unohdettu tai ihmiset olivat uskoneet lyönneensä heidät. Sil vain tapettaisiin tai tuo otettaisiin vangiksi muutosta varten.. tosin tuskin noilla jaloilla.
"Olen pahoillani, mutta Refgor on oikeassa.. he tappavat sinut." Ivor kommentoi väliin katsoen Siliä. "Ja kyllä.. he löytäisivät tänne ja repisivät sinut talosi kanssa kappaleiksi." Ivor jatkoi. Ivor ehkä pystyisi pysäyttämään tappamisen, mutta siinä ajassa Sil olisi saattanut jo vahingoittua enemmän tai vähemmän. "Joten Refgor lähtee mukaasi." Ivor lisäsi kuitenkin katsoen nyt veljeensä, jonka suu raottui auki ja tuon punaiset silmät katsoivat ensin Ivoria ja sitten Siliä.
"Refgor, turvaat Siliä ja jos sinulle tapahtuu jotakin voi Sil varmasti katsoa sinun perääsi." Ivor sanoi ja lähinnä halusi Silin Refgorin mukaan jos tuo ei haavoiltaan kykenisikään matkaamaan. Refgor taas olisi Silin suojana yleisesti ja etenkin silloin kun leiriin päästäisiin.
"Pue päällesi.." Refgor väläytti hampaitaan urahtaen ja nousi aloiltaan hakien hetken seisten tasapainoa, ennenkuin hieman kyyryssä lähti kulkemaan ulko-ovelle ja ulos seisomaan. Ulkona satoi yhä lunta, kovemmin kuin aikaisemmin, mutta se tippui tyyneeltä taivaalta rauhallisesti. Ivor katsoi Siliä.
"Hän on äksy, mutta ei vahingoita sinua.. älä pelkää häntä." Ivor rohkaisi Siliä liittymään Refgorin seuraan. Vaikka äkäpussi olikin ja ehkä hieman kapinallinen, niin mustaturkki oli kaikesta huolimatta ystävällinen ja piti kyllä sanansa kun jotakin lupasi. "Pärjään kyllä." Ivor hymähti väsyneenä.

Refgor seisoi pihalla ja odotti saatettavaa nojaten talon terassin tukipylvääseen ja kun Sil lopulta saapui katsoi Refgor tuota, työntäen itsensä irti taloa nojaamasta. Hitaasti, hieman horjuvin askelin, Refgor lähti johdattamaan Siliä lumihangessa kohden metsään, joka jo oli alkanut pimentymään. Välillä uros kuitenkin pysähtyi vilkaisemaan olkansa yli taakse, että Sil pysyi vauhdissa mukana ja välillä Refgor oli itse se, joka tarvitsi lepotaukoa.
Kuitenkin, yli tunnin kestävän matkan päätteeksi Refgor saapui Silin kanssa leirin vierelle. Refgor otti Silin lähelleen kun alkoi ottamaan askeleita kohden itse leiriä, jossa mustaturkkinen otettin vastaan hyvin ja kyseltiin missä Ivor oli.. kunnes katseet laskeutuivat Refgorin seuralaiseen.
"Ihminen!?" Ärähdettiin harmaan uroksen suunnalta terävät hampaat esillä ja miekka melkein vedettiin tupesta esille. Refgor kuitenkin toppuutteli lajitovereitaan ja kertoi tilanteesta. Insan heyvanit katsoivat toisiaan ja juttelivat jonkin aikaa.
"Voitte jäädä tänne, tai siirtyä kanssamme lähemmäksi." Refgor ilmoitti ja sai yhden naaraan avaamaan suunsa. "Ei tuo kykene ruokkimaan päällikköämme.. ja sinä tarvitset kantoa apua." Naaras huomautti ja tökkäsi kevyesti kädellä Refgoria niin, että tuo hieman horjahti paikoillaan. Ei kaatunut.
"Senkin lisäksi, että tarvitsette vaatteita.. Purkakaa leiri!" Vinosti hymyillen tämä naaras huomautti Refgorin rääsyisestä olemuksesta ja käskytti sitten muita purkamaan leirin. Refgor itse asettui istumaan ja piti päätään kädet täristen, sekä selvästi hikoillen kylmän hikisenä.

Kun leiri oli purettu Refgor, pakotettiin, asettumaan makaamaan paareille jossa urosta kannettiin ja myös tämä nukenjalkainen nainen pyydettiin samaan kyytiin. Tuo ei kuitenkaa pysyisi vauhdissa mukana pienillä jaloillaan.
Takaisin matka tuntui nopeammalta ja insan heyvanit pystyttivät leirin Silin talon vierellä olevaan metsään. Refgor vielä toipilaana asetettiin yhteen lukuisista teltoista lepäämään peiton alle samalla kun tuolle tehtiin kuivatuista kasveista oloa helpottavaa yrtti haudetta, kuten myös Ivorille.
"Ihminen.." Naaras puolinen insan heyvan pysäytti Silin ennenkuin tuo palaisi taloonsa ja ojensi naiselle usean eläimestä tehdyn turkkispeiton. Normaalissa tilanteessa Ivor olisi varmasti Refgorin tapaa siirretty telttaan toipumaan, mutta ilmeisesti johtaja oli sen verran pahassa kunnossa että turha liikuttelu tekisi vain pahempaa.
"Hoidakkin hänet kuntoon." Naaras huomautti ennenkuin kääntyi omien lajitovereidensa luokse valmistamaan illan ateriaa.

Ivor oli nukahtanut uudestaan kun talo oli hiljentynyt, mutta herännyt uudestaan kuullessaan ulkoa puhetta ja pian ovi aukeni. Ivor katsoi Siliä. "Kaikki taisi sujua hyvin?" Ivor kysyi Sililtä pieni hymy huulillaan.
suskari
 

Re: It's time to move on my friend// Suskari

ViestiKirjoittaja Mori » 06 Helmi 2018, 21:31

Ei Sil tiennyt rodun yhteisestä historiasta ihmisten kanssa. Sil ei tiennyt paljoa muista roduista. Hän utelias, tiedon hakuinen ja halusi ymmärtää näitä uusia rotuja, joita hän kohtasi. Kun kaksikko alkoi puhumaan hänelle siitä, kuinka nainen revittäisiin kappalaiksi sen takia, että tämä oli ihminen. Tunsi pellavapää vain laskevansa katseensa pettyneenä. Hän olisi halunnut vain auttaa ja hän ei ymmärtänyt ainaisen vihanpidon ylläpitämisen merkitystä. Toki ihmiset olivat tehneet paljon pahaa toisille roduille, joka sai naisen vain tuntemaan häpeää oman rotunsa puolesta. Toisaalta oli hänkin vain oman rotunsa hylkiö. Nukkejalkainen ja oudot silmät omaava nainen ei kokenut paikkaansa ihmiskunnassa oikeaksi. Häntä sanottiin hirviöksi aina silloin tällöin, nukeksi joskus. Koskaan häntä ei katsottu samalla tasolla ja nytkin Silistä tuntui, ettei häntä katsottu tasa-arvoisesti. Ei hän voinut toisia syyttää, mitä hän voi toisten historiale.
Sil ei siis juurikaan reagoinut Refgorin nauruihin ja hampaiden paljastamiseen. Tämä näet muistutti erästä tummaa sutta hyvin paljon. Sil oli melkein unohtanut Jackin olemassa olon ja ulkomuodon, mutta nämä kaksi miestä tuntuivat hieman muistuttavan häntä. "Kyllä minä ymmärsin jo ensimmäiselläkin, että teidän rotunne repisi minut varmasti kahtia jos saisivat käsiini. En vain ollut tietoinen siitä, joten suokaa anteeksi tietämättömyyteni", Sil vastasi pienesti. Hän kuunteli, kuinka kaksikko ylisti sitä, kuinka koko lauma näitä samantapaisia olentoja tulisi repimään talon ja hänet siinä samalla. Sil ei jaksanut sitä pelottelua, hän ei jaksanut ajatella pelkoa, oikeastaan hän oli liian väsynyt henkisesti sellaisen pelkäämiseen. Lopulta Ivor päätyi siihen tulokseen, että Refgor tulisi hänen mukaansa. Pellavapää katsoi makaavaa. Hän ei kuitenkaan sanonut tälle mitään. Nyökkäsi vain. Refgor taas tuntui kapinoivan koko ajatusta.

Lopulta Refgor vain näytteli hampaitaan kuin olisi omistanut naisen koko elämän kämmenellään. Sil vain kääntyi ja haki lämpimiä vaatteitaan. Ivor siinä samalla vakuutteli, kuinka tämän toveri oli oikeasti ihan hyvä tahtoinen ja mukava. Hieman kapinallinen, mutta ei tämä häntä tappaisi. "En minä pelkää", Sil sanoi ja veti takkia päälle. Hän sitoi kaulahuivin päähänsä. "Mutta en pidä hänen asenteestaan minuun. Tiedän olevani mitätön teihin verrattuna, mutta ei teidän tarvitse minua pelotella. En minä sinisilmäisesti ottanut teitä sisään, ilman että olisin tiennyt mahdollisia riskejä", Sil sanoi ja näin antoi kuvan siitä, että oli hänelläkin oma pää, jolla ajatella. "Nuku nyt, kun saat olla rauhassa", Sil sanoi ja avasi ulko-oven.
Refgor odotteli häntä ja lähti sitten liikeelle nähdessään nukkejalkaisen naisen. Kulku oli naisen tahtiin, kerta hän omasi paljon pienemmän askelvälin kuin tämä jättiläinen hänen vierellään. Sil ei väsynyt matkalla, toisin kuin Refgor, jolle suotiin taukoja. Tauoilla Sil vain tarkkaili toista sanattomasti, silmäili tämän haavoja ja mietti, mitä sitten jos hän kuolisikin tänään. Pian Ivorin ja Refgorin leiri häämötti edessä, joka sai miehen hakemaan naista lähemmäs. Sil käveli rauhallisesti toisen vierellä, hän piti kättään tämän jalalla, jotta pysyi hieman piilossa. Kun he olivat leirin sisällä, Refgor otetiin vastaan iloisesti. Kysymyksiä tulvi joka suunnasta, mutta ei pieni pellavapää jäänyt huomaamatta. Melkeimpä heti tilanne tuntui eskaloituvan, kun sana "ihminen" huudettiin. Aseita kaivettiin ja hampaita väläyteltiin. Sil ei kuitenkaan nähnyt pelkoa ympärillään, hän ei tuntenut sitä eikä juurikaan kavahtanut sitä. Siinä hän seisoi, kaikkien tuijotettavana ja vihattavana. Hitaasti tilanne kuitenkin rauhoittui, kun Refgor alkoi selittämään tilannetta ja esitti vaihtoehtoja.

Oli totta, ettei Sil kyennyt ruokkimaan Ivoria, mitä tämän naaraspuolisen heimolaisen suusta nyt tuli. Faktaa sieltä tuli ja pienesti Sil tunsi avuttomuutta siitä, ettei voinut tehdä mitään asialle. Leiriä alettiin purkamaan ja Refgor päätyi paareille, Sil tämän vierellä istuen. "Kun voit paremmin... Kertoisitko minulle rodustanne?" Sil pyysi hiljaa toiselta, eikä puhunut sen enempää toiselle. Matkaan meni hetki nopeammin kuin kaksikolla. Leiriä alettiin pystyttämään lähellä olevaan metsään ja Sil katsoi parhaaksi vain palata kotiinsa. Hänet kuitenkin pysäytettiin, joka sai ensikertaa naisen hieman hätkähtämään. Hän katsoi yläpuolelleen, jossa tämä samainen naaras ojensi hänelle kasan turkkiksia. Enemmänkin peiton. Naisesta tuntui, että hän hukkui sen alle, mutta kuuli vielä kuinka naaras käski häntä hoitamaan päälikön kuntoon. Sil nyökkäsi tai siis ainakin yritti tehdä niin. "Kyllä", hän vastasi lopulta. Kun Sil oli lähtemässä jatkamaan, hän kuitenkin pysähtyi ja katsoi naaraaseen. "On minulla nimikin, Sil", Sil avasi suunsa, mutta ei hän kuulostanut mitenkään töykeältä. "Olisi mukavaa jos kutsuisit minua sillä", Sil pyysi ja sen jälkeen rivakasti nukenjaloiltaan kipitti takaisin kotiinsa.
Sisään päästyään hän kuuli Ivorin äänen, joka kysyi häneltä, oliko matka mennyt hyvin. Sil laski hetkeksi peiton alas ja sulki ulko-oven perässään. "Kyllä", pellavapää vastasi ja riisui vaatteensa. Hän tarttui lopulta peittoon ja laski sen Ivorin viereen. Nainen avasi peiton ja heitti suurimman osan peitosta toisen päälle, kunnes kiersi tämän toiselle puolelle ja veti peiton kunnolla toisen päälle. Sitten Sil vain asettui toisen viereen istumaan, ehkä vähän tietämättömänä mitä tehdä. Hän tiesi, että varmaan leiriltä tulisi ruokaa, mutta hänen pitäisi hoitaa lauman päälikkö täällä. "Toverisi ovat lähimetsässä leiriytyneet ja Refgor jäi sinne. He eivät halua siirtää sinua haavojesi takia", Sil aloitti selittämään mitä lauma oli päättänyt. "Saat varmaan pian ruokaa sieltä, jos sinulla on ruokahalua", pellavapää totesi ja vilkaisi sitten vesiämpäriin. "Haluatko vettä?" hän kysyi.
Mori
 

Re: It's time to move on my friend// Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 06 Helmi 2018, 22:24

Refgor kohotti pienesti päätään paareilta kun Sil esitti mustaturkkiselle kysymyksen, koskien heidän lajiaan. Punaiset silmät tuijottivat naista hetken hiljaa, kunnes uros vain hymähti.
"Voit kysyä sitä Ivoriltakin. Vai onko sinulla jokin syy kysyä juuri minulta?" Refgor ehdotti, mutta päätti kuitenkin kysyä oliko naisella mahdollisesti jokin erityinen syy kysyä tuollaista juuri häneltä. Refgor ei kuitenkaan vastausta saannut enään Sililtä kun tuo oli päättänyt hiljentyä. Refgor kohautti olkiaan ja laski päänsä takaisin paareja vasten.

Naaraan kasvoille nousi lempeä hymy kun Sil esitteli itsensä
"Voit kutsua minua Miaksi." Ruskea turkkinen naaras esitteli itsensä ja nyökkäsi Silin perään ennenkuin tuo olisi kääntynyt palatakseen kotiinsa. Ivor makasi paikoillaan, kuten Silin lähtiessään, ja oli hyvin tyytyväinen että kaikki oli mennyt hyvin näin Siliä ajatellen. Tämä ystävällinen nuori ihminen toi mukanaan valtavaa peittoa, jonka Sil veti potilaansa ylle lämmikkeeksi ja asettui sitten potilaansa viereen istumaan. Ivor nyökkäsi pienesti Silin kertomalle, että Refgor oli jäänyt ulos hoidettavaksi ja hänen annettiin olla täällä, koska liikuttelu olisi vaarallista.
"En ainakaan nälkäiseksi itseäni tunne." Ivor totesi omasta olostaan, jonka uskoi johtuvan kuumeesta ja kehossa pyörivästä myrkystä. Sil kysyi vielä halusko Ivor vettä. Ruosteturkki pudisti päätään ja katsoi Siliä. "Anteeksi tökerö käytöksemme sinua kohtaan.. kansani.. ei ole tottunut ihmisiin." Tai pitäneet ihmisistä suuremmin, mutta se ei ollut Silin syy.
"Mitä ajattelit tehdä nyt? Aijotko jäädä tänne asumaan yksin..? Nyt kun ystäväsi.. on siirtynyt eteenpäin?" Ivor päätti kysyä Sililtä. Olisi tämän kaiken jälkeen sääli jättää nainen elämään tänne yksinään. Nyt kun tuolla ei ollut enään suojelijaa tai tukea johon nojautua.
"Onko sinulla muita ystäviä? Vanhempia?" Ivor kysyi katsoen Siliä ja käänsi itseään hieman kyljelleen naisen suuntaisesti. Oli tosiaan ihme, että nainen asui täällä keskellä metsää aivan yksin.
suskari
 

Re: It's time to move on my friend// Suskari

ViestiKirjoittaja Mori » 06 Helmi 2018, 22:44

Ivor ei ollut nälkäinen tai janoinen tällä hetkellä, saattoi tosiaan johtua kuumeesta. Sil toivoi kuitenkin, että Mia pakottaisi päälikkönsä syömään jotain, vaikkei tuo nälkää tunsisikaan. Olisi parasta antaa potilaalle ravinta jaksamiseen. Ivor pahoitteli heidän käytöstään, sitä kuinka nämä olivat olleet melko tökeröitä ja epäluuloisia häntä kohtaan. "Ei se mitään, olen tottunut", Sil vastasi toiselle. "Tosin, tunnen oloni taas niin lapseksi kansanne", hän naurahti pienesti ja viittasi tietysti huimaan pituuseroon. "Ei se teidän vikanne ole, ettette ole tottuneet. Eivät ihmiset ole välittäneet selkeästi tehdä mitään hyvääkään tutustuakseen teihin. Kerta käytöksenne oli sitä luokkaa, enkä mene puolustelemaan sitä", hän vastasi toiselle. Ei hänellä ollut aihetta puolustaa rotua, jonka koki tekevän väärin toisia rotuja kohtaan. Rotu, joka otti toisilta, mutta ei antanut mitään muuta kuin epätoivoa takaisin. Sil tunsi pienesti inhoa sitä kohtaan, että oli ihminen.
Ivor vaihtoi luonnollisesti aihetta ja kysyi mitä hän ajatteli tehdä nyt. Sil ei ole tullut ajatelleeksi sitä. Hän katsoi Ivoria ehkä hieman lasittuneen katseen kera. Eihän siitä ollut kuin alle päivä, kun Tiergan päätti lähteä kohti ikuisuutta. "En tiedä", oli vaisu vastaus. Sil tiesi, ettei välttämättä kykenisi pitämään yksin taloa. Se olisi lisäksi kovin yksinäistä, mutta ei hän halunnut välttämättä palata takaisin kotiin, perheensä taakaksi. Olisi parempi, että nämä saisivat jatkaa elämäänsä.
Ivor kysyikin, että oliko hänellä ystäviä, perhettä. Pienesti nainen hymyili suurelle miehelle. "On minulla ystäviä ja perhe, mutta en halua häiritä perhettäni. En halua olla taakka", hän vastasi. "Lisäksi ystäväni ovat niin kiertelevää tyyppiä, etten koe, että saisin heihin yhteyttä. Tämä on minun ongelmani, jonka kanssa minun pitää taistella", Sil totesi Ivorille. Saattoihan se kuulostaa kovin kurjalta ja rankalta hänen näköiselleen. Olihan rammalla aika vaikeaa saada töitä, ellei hän alkaisi myymään itseään. Sellaiseen Sil ei suostuisi. Naisena oli vaikeaa ja vielä vaikeampaa oli rampana. Silti Sil otti uuden haasteen vastaan. "Ehkä alan kiertämään maailmaa, koska olen niin kovin tietämätön siitä", hän pähkäili. "Tätä taloa en välttämättä pysty pitämään pystyssä yksin, se on totta", Sil vielä lisäsi katsellen ensimmästä asuntoaan.

Sil oli tavannut uusia rotuja ja erilaisia persoonia lyhyen ajan jakson aikana. Hän oli ilahtunut jokaisesta kohtaamisesta ja halunnut tietää vielä enemmän. Hän kiinnosti asiat ja hän halusi lisää. Kierteleminen kylästä kylään olisi siis varmaan paras tapa kerätä toisista tietoa. Se olisi myös paras tapa nähdä maailmaa. Olihan siinä omat riskinsä ja koettelemuksensa, mutta Sil voisi kasvaa siinä niin omana itsenään kuin rampana. Toisaalta ajatus oli vain haave, oliko se sitten realistinen aate, oli aivan toinen ajatus.
Mori
 

Seuraava

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron