Kirjoittaja cardea » 18 Heinä 2019, 18:05
Kyllähän Nessa tiesi, että moni haltioiden lähellä oleva ei ollut sitä, miltä näytti. Eihän hänkään ollut, mutta asia meni kovin monimutkaiseksi ja pitkäveteiseksi, jos hän alkaisi kaikilta kyselemään. Siksi olento ei edes kommentoinut asiaa vaan keskittyi etsimään namusia. "Namusia, herkkuja, karamellejä, jälkiruokaa..." Nessa myhisi ja tuhahti miehen omalle namu statukselle paljon puhuvasti. Hän sitten totesi, että oli kovin töykeää olla ilman herkkuja. Otso kallisti päätään ja totesi: "niin... maailmassa on vain yksi Nessa, mutta kyllä muutkin pitävät niistä. Sinäkin voisit syödä niitä. Lapset pitävät niistä myös kovasti". Hänestä oli lähes eriskummallista, että joku ajatteli, että vain hän söi namusia. Toki linnassa oli namusia, jotka olivat joskus vain Nessalle, mutta se antoi joskus omia namusiaan muillekin. Ei paljoa, mutta ehkä muutaman jos hän piti henkilöstä. Aranilla tosin oli itsellä niin paljon namusia, että Nessan ei tälle tarvinnut tarjota enää.
Karhu tapitti töistä ja hörähti: "tietenkin. Possulla oli hyvät komeat luut. Nessa olisi voinut käyttää niitä. Tosin... Nämä luut ovat oikein mukavat myös. Vain kovin isot. Minä taidan haluta takaisin kettuun". Otso totesi ja nousi seisomaan neljälle jalalle jättäen Karjun varjoonsa ennen kuin töpsähti takaisin neljälle tassulle. "Niin... iso, kovin iso... Ei oikein ole mukavan kokoinen tornipesään", olento tuumasi ja venytteli karhun raajoja nakkeli päätä. Voisihan Nessa pienentää itseään, mutta luut olivat niin isot, että ei hän edes muuttumalla lähes luurangoksi edes voisi olla pieni. Hän piti hiippailusta ja joskus kun hän oli söpö ja löysi haltioita tai ihmisiä, häntä hoidettiin. Kissat olivat siksi parhaita. Ne olivat hurjia petoja, mutta kesyttäneet hienosti ihmiset ja haltiat. "Olisiko täällä jossain kissa, jonka luut Nessa voisi ottaa?" Olento tiedusteli kuin olisi täysin normaalia tietää missä olisi lähin katti saatikka tuon luut. "Ehkä sinä maistut pahalta, koska minä olen tämä karhu?" Olento ehdotti tuumien pulmaansa ja nuuhki hieman maata ja tuli sitten karjun luokse. Hän tökkäsi veretöntä kättä kuonollaan. "Ehkä sinä voisit myös paijata tai rapsuttaa minua? Minä olen hyvä paijattava", Nessa kertoi luoden toiveikkaat silmänsä karju mieheen varoen samalla ujuttaen valtavaa päätään käden alle.