Sikapaisti || Cardea || K18-varoitus

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

Re: Sikapaisti || Cardea

ViestiKirjoittaja Janni » 05 Elo 2019, 18:33

"Aih!" Mardyr hätkähti Nessan yllättäen vaihtaessa paijauksensa hieronnaksi ja painoi selästä sellaista kohtaa, joka teki kipeää. Nessa totesikin miehen olevan ihan lukossa. Ei hän kyllä ollut moisesta tietoinen, mutta ei kai selän hiromisen kuuluisi tehdä näin kipeää, jos jokin ei olisi vialla. Mardyr kaarsi tahattomasti selkäänsä, tunne oli varsin outo kivun takia, joka kuitenkin tuntui vapautuvan mukavasti sitä mukaa mitä Nessa hieroi. Toinen tuntui koskettelevan lihaksia mitä karju ei tiennyt edes omaavansa ja se tuntui varsin hyvältä, kun toinen vei vielä kätensä hänen hiustensa lomaan. Moni nainen ei tosiaan tekisi mitään tällaista huvikseen.

Mardyr pyöritteli harteitaan niiden rentoutta tunnustellen Nessan lopetettua hierominen. "No niin tosiaan teit." Mies totesi hieman jopa hämmentyneenä saamastaan käsittelystä. Karjun katse nousi kysyvänä ylös Nessaan tuon tartuttua tätä käsistä ja vietyä ne lanteilleen. Hetken mies toista tuijotti hiljaa, kenties jotain pohtien.
"Teinkö minä jo yhtä hyvin vai vaaditko lisää?" Tämä kysyi puristaen sormenpäillään naisen lanteita hellästi.
SeuranhakuMoranaMardyr
Avatar
Janni
Porvari
 
Viestit: 347
Liittynyt: 29 Touko 2019, 17:14

Re: Sikapaisti || Cardea

ViestiKirjoittaja cardea » 05 Elo 2019, 18:59

Vaikka Mardyr koetti venkoilla pois, Nessa ei antanut armoa. Hän tiesi, että tämän jälkeen toisella olisi hyvä olla ja pieni kipu ei haittaisi. Nessa ei ikinä itse juuri kärsinyt tällaisista ongelmista, mutta hän oli oppinut hoitamaan niitä joskus kauan sitten. Siksi hän hymyili vain tyytyväisenä kun Mardyr myönsi hänen tehneen hyvin. Mies tuijotti häntä hetken hiljaa ja Nessa vain kallisti päätään.
"Et sinä ihan niin hyvää tehnyt, vaikka mukavaa olikin. Tosin, Nessalla ei ole lukkoja selässä. Enkä minä ikinä kyllästy paijailuun", olento totesi liikahtaen vastaamaan pieneen paineeseen. Hän hymyili Mardyrille säteilevää hymyään ja kohotti kulmiaan kysyen: "mutta kysymys onkin, saiko Mardyr jo tarpeekseen?"

Nessa oli nähnyt kyllä ilmeet muiden miesten kasvoilla ja tiesi, että noista moni olisi ollut valmis melkoiseen paijailuun, sillä he eivät tienneet naisen vaarallisuutta. Nessaa eivät he kuitenkaan kiinnostuneet. Hän oli jo kiinnostunut tästä jöröstä. Hän piti tuota ihan hauskana, vaikka ei pitänytkään sormien tunkemisesta kurkkuun. Mutta Mardyr oli myös hoksannut ymmärtämään häntä hieman ja se oli Nessalle tärkeintä. Sitä hän kaipasi aina eniten, sillä kovinkaan moni ei vaivautunut.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Sikapaisti || Cardea

ViestiKirjoittaja Janni » 06 Elo 2019, 18:26

Nessa vastasi rehellisesti niin kuin aina. Mardyrin otteet eivät olleet verrattavissa Nessan hierontaan, jonka mies itsekin myönsi olevan ihan totta. Muodonmuuttaja kuitenkin päätti heittää miehen oman kysymyksen tälle takaisin, oliko hän saanut jo tarpeekseen? Mietinnän arvoinen kysymys. "Se riippuu onko Nessa vielä tyytyväinen? Jos ei, niin en ole saanut tarpeekseni." Mardyr vastasi ei hän tahtonut unohtaa, että kyseessä oli edelleen Nessan miellyttäminen, jotta hän pääsisi pois hankaluuksista, mutta ei hän tuntunut enää vain siksi tekevän tätä.

Mies päätti nousta ylös seisomaan Nessan eteen pitäen kätensä edelleen tuon lanteilla, josta ne lähtivät nousemaan ylöspäin tarttuen samalla tunikan helmaan tavoitteena vetää vaate pois toisen yltä. Olihan Nessa tehnyt varsin selväksi ettei pitänyt vaatteesta, joten ehkä hän voisi suoda tuolle sen vapauden. Olivathan he sentään teltan suojissa.
SeuranhakuMoranaMardyr
Avatar
Janni
Porvari
 
Viestit: 347
Liittynyt: 29 Touko 2019, 17:14

Re: Sikapaisti || Cardea

ViestiKirjoittaja cardea » 06 Elo 2019, 19:24

Nessa kallisti pohtivasti päätään ja virnisti: "Nessa ottaa aina lisää mielellään". Olento oli kieltämättä ahne tapaus. Oli kyseessä sitten ruoka, läheisyys tai mahdollinen luiden määrä. Hän halusi aina niin paljon, kuin vain kykeni saamaan. Olento pääsi pienen kysyvän äänähdyksen kun Mardyr nousi seisomaan. Tuo ei kuitenkaan päästänyt Nessasta irti, jotenka liikaa kysymyksiä ei noussut. Sen sijaan Nessa tunsi kutittavan kankaan nousevan pitkin ihoaan ja hän hyvin innokkaasti nosti kätensä ylös ja sujahti ulos tunikastaan. Kun hän näki Mardyrin jälleen hän hymyili tyytyväisesti. "Paljon parempi", muodonmuuttaja sanoi varmistaen vielä katseellaan, että paita päätyi nurmelle.

Mardyrin aikeista Nessa oli suhteellisen varma, mutta hän ei halunnut säikäyttää miestä. Olento nosti omat kätensä lanteilleen, ja kohotti kulmaansa niin kuin oli nähnyt useiden ihmisten tekevän. Se vaikutti olevan haaste ja kutsu samaan aikaan. Se myös oli kätevä tapa kysyä, oletko varma? Nessa vilkaisi vielä varmuudeksi kehoaan, sillä hän uskoi muistaneensa kaiken. Hän ei ollut vaivautunut kasvattamaan karvoja kaulansa alapuolelle, mutta kaikki muu näytti suhteellisen normaalilta naisen vartaloon.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Sikapaisti || Cardea || K

ViestiKirjoittaja Janni » 06 Elo 2019, 23:44

Tunika laskettiin nurmelle Nessankin ollen paljon tyytyväisempi ilman sitä. "Se tosin menee takaisin päälle, kun astut ulos." Mardyr kuitenkin kävi huomauttamaan. Oli edelleen paras ettei leiri olisi täynnä kiimaisia miehiä, heillä olisi vielä parin päivän matka päämäärään ja heillä ei ollut juuri aikaa kekittymisen herpaantumiseen. Tosin oliko karju itsekäs saadessaan ola ainut, joka sai alastonta naista ihailla? Kenties, mutta tämä oli tärkeää Nessan mielyttämisen tähden! Hän oli sen sopan aiheuttanut, joten hän sen myös korjaisi. Tätä mies selitteli itselleen omassa päässään.

Nessan asento oli kysyvä, eikä nainen selvästi aikonut tehdä aloitetta, vaikka oli ollut tähän mennessä se paijaamisen haluinen osapuoli. Mardyrin kiusaksi naisen huulet kyllä näyttivät kutsuvilta, mutta hän oli pistänyt korvan taakse ettei toinen kuulemma haluaisi miehen omia pusutella. Yleensä mies olisi varsin tuohtunut moisesta mielipiteestä, mutta nyt hän huomasi olevan vain rento ja rauhallinen. Mahtoi johtua Nessan kanssa jutustelusta ja tuon antamasta käsittelystä.
Mardyr hivutti kätensä Nessan kyljen kautta tuon selälle ja veti tuon itseään vasten, muttei turhan luhjaa tahtoen antaa kyllä toiselle mahdollisuuden muuttaa mieltänsä, jos hänen sikamainen ulkomuoto sekä kosketus ei miellyttänytkään. Kasvot painuivat naisen kaulataipeeseen ja tuon punaisia hiuksia nuuhkittiin jopa uteliaana.
SeuranhakuMoranaMardyr
Avatar
Janni
Porvari
 
Viestit: 347
Liittynyt: 29 Touko 2019, 17:14

Re: Sikapaisti || Cardea || K18-varoitus

ViestiKirjoittaja cardea » 07 Elo 2019, 00:13

Nessaa ei tarvinnut juuri vetää kun hän jo itse astui Mardyrin syleilyyn. Miehen karvainen rinta tuntui hieman kutittavalta, mutta hyvältä olennon herkkää ihoa vasten. Nessa taivutti hieman päätään antaakseen miehelle tilaa leikkiä hänen kaulallaan ja... nuuhkia hänen hiuksiaan? Nessa virnisti vain pienesti ja ei kommentoinut mitään, paitsi naurahti kevyesti. Hän tiesi, että tuoksui enemmän nyt ihmiseltä, vaikka alla olikin villi ominaistuoksu, jota tuskin löytyi keneltäkään muulta. Nessa antoi omien sormiensa kiertyä miehen ympärille ja nuolla tuon kylkiä aina mahtaville rintalihaksille, jotka olivat mukavasti nenän edessä. Nessa epäröi hetken ja lipaisi varovasti toisen ihoa karvoista huolimatta. Hän ei maistanut mitään pahaa, mutta ei toinen kyllä namusestakaan käynyt. Hän kuitenkin uskalsi nyt painaa huulensa toisen iholle ja painaa omaa vartaloaan rajummin miestä vasten.

Mardyrin kylkiä myöten oli hyvä valua alaselälle ja tuon takamukselle, jota Nessa puristi hävyttömästi virnuillen ennen kuin liu'utti kätensä karjun lanteelle. Lannevaate oli toki viellä täysin turhana paikallaan ja Nessa koetti etsiä miten sen saisi pois. Hän tuhahti hieman ärtyneesti. "Mardyr... sinun pitää ottaa tuo pois", Nessa määräsi nykäisten vaatetta alaspäin. Hän halusi nähdä kaiken!
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Sikapaisti || Cardea || K18-varoitus

ViestiKirjoittaja Janni » 07 Elo 2019, 01:18

Ihan ihmiseltä muodonmuuttaja tuoksui toki tuossa oli metsän tuoma vivahteensa, mutta se taisi olla odotettavissa, kun toinen oli lyllertänyt karhuna metsässä. Nessa itsekin tutkiskeli miehen kehoa ja päätti lipaista kielellään tämän rintakehää. Varsin eriskummallinen valinta, karvat tuskin olivat mukavia ja ei hän kyllä ollut peseytynytkään kunnolla pariin päivään ja silloinkin vain jokivedessä. Toki ei hän kieltänyt etteikö monen tuntunut ihan mukavalle oudolla tavallaan, varsinkin kun ne houkuttelevat huulet painuivat ihoa vasten naisen muun kehon mukana, jonka muodot hän saattoi tuntea selvemmin itseään vasten.

Lämmin henkäys karkasi Nessan kaulataipeeseen tuon tutkiskellessa käsillään tämän takamusta, jota toki lannevaate vielä peitti. Josta puheen ollen se kuulemma täytyi riisua. Karju hymähti ottaen hitusen etäisyyttä toisesta laskiessaan kätensä vyönsä soljelle, jonka näpersi auki. Vaate valui nilkkoihin, josta mies koukkasi sen pois jaloista sorkallaan.
Niinkuin olettaa saattoi oli mies karvainen lanteilleen asti, mutta oli sentään saanut säilyttää ihan tavallisen miehuutensa, joka osoitti pieniä elon merkkejä tunnelman takia. Vaatteen alta paljastui myös lyhyt villisialle ominainen häntä, jonka Mardyr piti ihan syystä piilossa. Se kun oli mihen mielestä noloin osa tätä sikamaista ulkomuotoa, jossa hän oli jumissa. Torahampaat ja sorkat olivat sentään mahtipontisen näköiset.
SeuranhakuMoranaMardyr
Avatar
Janni
Porvari
 
Viestit: 347
Liittynyt: 29 Touko 2019, 17:14

Re: Sikapaisti || Cardea || K18-varoitus

ViestiKirjoittaja cardea » 07 Elo 2019, 01:36

Vienot neidot tuskin ikinä katsoivat samalla uteliaisuudella Mardyrin riisuutumista kuin Nessa. Hän seurasi jokaista sormien liikettä nälkäisenä ja kun viimeinen siveydellinen este oli poissa Nessa hymyili kuin kissa kermakupin äärellä. Hän ei nähnyt miehen saparoa, mutta näki kyllä, että herra oli saanut säilyttää ihmisyydestään jotain lantionsa alapuolella. Nessa ei epäröinyt palata karjun käsivarsille sujuttaen kätensä kuitenkin heidän väliinsä ja ottaen kiinni miehen heräilevästä osasta. Hän liikutti kättään hellästi ylös alas ja odotti toisen kehon vastaavan itse liikkeisiin. Nessan huulet näykkäisivät lempeästi ihoa rinnalla ja kieli lipaisi nänniä leikkisästi. Ihmisnainen tuskin olisi tehnyt samoin, mutta Nessan erityinen makupaletti ei välittänyt toisen puhtaudesta juurikaan. Se oli vain mauste toisen iholla.

Vaikka Nessa oli monen silmissä lapsellinen, hänessä ei ollut mitään lapsellista enää. Osaksi siksi, että kantapään kautta olento oli kyllä oppinut, että tilanne tuppasi lopahtamaan jos hän sanoi aivan kaiken, mitä hänen päässään pyöri. Hänen otteensa varmentui hieman miehen ympärille ja hän käänsi päänsä katsomaan Mardyriä silmiin samalla kun vielä vapaa käsi eksyi toisen takapuolelle puristamaan leikkisästi. "Nessa pitää näkemästään", olento kertoi matalalla äänellä, joka tuntui kehräävän. Sen Nessa tiesi olevan oikein sopiva asia, jonka hän voisi kertoa.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Sikapaisti || Cardea || K18-varoitus

ViestiKirjoittaja Janni » 07 Elo 2019, 12:33

Ujo neito Nessa ei kyllä ollut, tavallaan tuota voisi verrata ilotalon tyttöihin, mutta taas samalla ei. Nessan ote oli ensimmäinen vihje miehelle. Toinen tuntui tietävän mitä teki saadessaan nopeasti eloa miehuuteen. Muodonmuuttaja oli rohkea omasta tahdostaan ja tuon mielessä taisi pyöriä sama asia mitä miehelläkin. Ilotytöt vain murehtivat palkastaan.
Karju pisiti myös merkille toisen puhuvan vähemmän mitä normaalisti, toki tutkiskelihan tuon huulet juuri hänen rintakehäänsä varsin mukavasti, mutta tälläinen hiljaisuus tuntui yllättäen oudolta kaiken sen pulinan jälkeen.

Onneksi Nessa ei aivan tuppi suuksi ryhtynyt päättäessään kehua näkemäänsä. "Kaikesta karvasta huolimatta?" Mardyr kysyi hymähtäen saattaen tuntea naisen toisen käden takamuksellaan, joka sekin oli karvoituksen peittämä. Moinen tuppasi olemaan monelle neidolle iljettävä asia, eihän kukaan halunnut tuntea kuin olisi tullut eläimen panemaksi.
Karjun omat kädet olivat tutkiskelleet Nessan selkää sen ajan ja olivat päätyneet yhtälailla tuon takamukselle, jonka pehmeyttä nyt tunnusteltiin rohkein ottein. Mies palasi kasvojensa kanssa Nessan kaulan syrjälle ja päätti kokeilla samaa mitä nainenkin. Kieli kävi kulkemaan kaulaa pitkin aina naisen korvan juurelle, jonka ohella torahampaat hivelivät ihoa sitä kuitenkin raapimatta.
SeuranhakuMoranaMardyr
Avatar
Janni
Porvari
 
Viestit: 347
Liittynyt: 29 Touko 2019, 17:14

Re: Sikapaisti || Cardea || K18-varoitus

ViestiKirjoittaja cardea » 07 Elo 2019, 14:45

Muodonmuuttaja kallisti päätään ja katsoi Mardyria kuin tuo olisi täysi idiootti. "Nessan keho on puolet ajasta karvan peitossa ja kissana Nessa pesee itsensä", olento totesi ja silitteli miehen karvoja lempeästi. "Ihmiset ja haltiat ovat poikkeus karvattomuuksissaan", muodonmuuttaja sanoi hymyillen ja antoi poskensa koskea karvaista rintaa hyrähtäen pienesti. Lisäksi, karva oli melko pehmeää, jotenka ei, Nessa ei välittänyt pätkän vertaa.

Kun Mardyr alkoi hyväilemään Nessan kaulaa ja nuolaisi Nessalta pääsi huokaisu. Hän tunsi hampaat ihollaan ja ne eivät tuntuneet oikeastaan hullummilta! Rohkaistakseen lisää tätä toimintaa Nessa irrotti otteensa Mardyrin etumukselta, joka tuntui napanneen tunnelmasta kiinni, ja upotti sen miehen hiuksiin painaen päätä lähemmäs. "Lisää, se tuntui hyvältä", Nessa myös pyysi, jottei vihje jäisi huomaamatta. Nessan toinen käsi oli noussut miehen takamukselta alaselälle, josta olento sai otettua tukea varvistaakseen ja painaakseen itseään myös Mardyriä vasten. Hän halusi olla lähellä, mutta myös tuntea lisää nuolaisuja ja hampaita, jotka tuntuivat jännittäviltä! Nessa halusi saada aivan kaiken ja innostus oli selvää hänen otteissaan ja pienessä levottomassa liikkeessä, jota nainen teki huomaamattaan kehollaan painamalla sitä lähemmäs ja hieman etääntyen nostaen itseään enemmän varpailleen ja jälleen hieman alemmas. Sormet paijasivat, raapivat varoen ihoa ja ote hiuksissa saattoi välillä muistuttaa tukistusta. Nessa kuitenkin varoi tiukasti satuttamasta Mardyria.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Sikapaisti || Cardea || K18-varoitus

ViestiKirjoittaja Janni » 07 Elo 2019, 17:49

"Niin, se taisi olla typerä kysymys." Mardyr totesi Nessa selitykselle karvojen suhteen. Ne eivät haitanneet, joka oli ihan mukavaa vaihtelua kuulla. Nainen hyrisi kuin kissa vasten karvaistarintakehää, joka soi varsin mukavan lämpimän olon kaiken sen karvoituksen alla. Tältä tuntui siis olla haluttu?

Mardyrin kielen toimista pidettiin yhtälailla ja sitä Nessa kävi pyytämään lisää ihan ääneenkin. Samalla naisen keho kiehnäsi miehen omaa vasten tuntien luovan jonkinlaista hyvää jännitettä kaksikon välille. Toisen kädet jättivät hyvästit miehuudelle, joka oli käsittelyn ansiosta varsin valmis toimintaan, mutta tässä jos missä Mardyr osasi olla maltillisempi. Naisen takamusta hyväilleet kädet laskeutuivat alemmas samalla kun karju kuljetti kieltänsä huulien ja hampaiden kera takaisin alas Nessan kaulaa. Toisen tiukka ote hiuksista ei tuntunut juuri missään, mies oli tottunut pahempaakin kipuun, joten moinen tukistus meni vain mukavasta leikistä. "Ota kunnolla kiinni." Mardyr kehoitti henkäyksensä lomasta ennen kuin koukkasi kätensä naisen reisien alle ja nosti tuon syliinsä kuin reppuselkään, mutta etupuolelleen.
SeuranhakuMoranaMardyr
Avatar
Janni
Porvari
 
Viestit: 347
Liittynyt: 29 Touko 2019, 17:14

Re: Sikapaisti || Cardea || K18-varoitus

ViestiKirjoittaja cardea » 07 Elo 2019, 19:22

Nessa hyrisi pienesti kun Mardyr huomioi häntä lisää toivotulla tavalla. Nessa kipristeli hieman varpaitaan ja huokaisi selkeästi tyytyväisenä. Hän tiesi, että tämä ei ollut vielä paras osa seksiä, mutta tyytyväinen hän silti oli! Nessa ehti päästämään pienen ilahtuneen kikatuksen kun hänet nostettiin ilmaan. Hän kietoi jalkansa Mardyrin alaselälle ja kädet miehen niskaan. "Nessa ei päästä irti", olento lupasi ja jakeli miehen kasvoille pieniä suukkoja ja lopulta painoi huulensa miehen huulille varoen tuon hampaita. Ne eivät kuitenkaan olleet enää pelottavat. Eivät kun niiden tunne iholla oli ollut niin jännittävä. "Nessa ei pelkää noita enää", olento kertoi hymyillen kuin olisi keksinyt jotain mukavaa.

"Nessa ei ole ihan vielä valmis Mardyrille, vaikka Mardyr tuntuu hyvältä", olento muistutti lempeästi. Hän pystyi mukauttamaan itsensä lähes mihin kokoon hyvänsä kun mies oli sisällä, mutta hän ei suostunut lisäämään nestetuotantoaan vain, jotta toinen voisi väistää tärkeitä rituaaleja. Syy miksi Nessa oli alun perin ihastunut seksiin oli se, että siihen saatettiin upottaa aikaa. Se ei ollut pelkästään jälkeläisten saamista varten. Siksi hän näki tärkeäksi olla rehellinen Mardyrille.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Sikapaisti || Cardea || K18-varoitus

ViestiKirjoittaja Janni » 07 Elo 2019, 23:34

Mardyrin yllätykseksi Nessa päättikin suukottaa häntä huulille jahka oli antanut miehen kasvoille osansa. Kyllähän mies oli oppinut varomaan eriskummallisia hampaitaan, joten sen suhteen ei Nessan tarvinnut huolehtia. "No se on hyvä." Karju totesi tyytyväisenä. Nyt kun sen pelon yli oli päästy saattoi mies käydä itsekin suutelemaan toista yllättävän hellästi jopa torahampaistaan huolimatta, jotka kyllä hivelivät naisen alahuulta jota vasten tämä murahti tyytyväisenä.

"No sitten asialle pitää tehdä jotakin." Karju totesi Nessan huomautukseen, joka kyllä oli ollut aikomuksenakin miehen kääntyessä toinen sylissään taljojen puoleen. Nessa oli varsin kevyen oloinen miehen sylissä, joten tuo oli helppo laskea alas. Mardyr itse kävi kontalleen muodonmuuttajan ylle yrittäen hienovaraisesti pakottaa tuon makuulle alleen. "Kerro millaisesta asennosta pidät eniten?" Hän päätti tiedustella olihan se edelleen tärkeä tehdä niin kuin Nessa halusi. Samalla tämä laski kasvonsa toisen hartian tiennoille ja kävi näykkäisemään sen ihoa hellästi. Ohessa toinen käsivarsi jäi kannattelemaan miestä, kun taas toinen kulkeutui Nessan vartaloa pitkin alas, hivellen mukavan pyöreää rintaa siinä ohimennen ennen kuin päätyi sisäreidelle. Kyllä hän tiesi miten nainen saataisiin valmiiksi.
SeuranhakuMoranaMardyr
Avatar
Janni
Porvari
 
Viestit: 347
Liittynyt: 29 Touko 2019, 17:14

Re: Sikapaisti || Cardea || K18-varoitus

ViestiKirjoittaja cardea » 08 Elo 2019, 00:03

Nessa piti paljon Mardyrin suudelmista ja vielä enemmän murahduksesta! Nainen värähti tuntuvasti sen kuullessaan ja painoi huuleensa intohimoisemmin toisen huulia vastaan. Tosin hänen piti kyllä huomauttaa omasta tilastaan. "Niin pitää!" Nainen sanoi hymyillen leveästi ja innokkaana siitä. Hän piti kiinni Mardyristä kunnes tunsi taljat selkänsä alla ja päästi irti huokaisten hiljaa. Hän kohottautui ensin, mutta tuntiessaan Karjun asennon yllään hän päätti pysyä taljoissa ja pohtia Miehen kysymystä hetken. "Nessa pitää monista asennoista", olento totesi nopeasti ja jatkoi: "eniten niistä, joissa tuntee paljon toista ja ratsastamisesta. Nessa pitää siitä paljon. Nessa ei pidä hevosella ratsastamisesta juurikaan, mutta miehellä kyllä". Naisen hymy oli ovelan leikkisä.

Miehen käden päätyessä reidelle Nessa avasi jalkojaan ja katsoi Mardyria silmiin sanoen: "tästä osasta Nessa pitää paljon. Kiusaamisesta. Siitä kun joutuu odottamaan ja tietää, että pian, pian tuntuu hyvältä. Kun haluaa vain saada toisen voihkimaan ja haluamaan sinua vielä vähän enemmän". Nessa vei omat kätensä ja katseensa Mardyrin keholle. Hän hyrähti tyytyväisesti ja seurasi miehen kättä kiinnostuneena hyväillen omaa rintaansa, koska se tuntui mukavalta. Aina kun Nessalla oli nainen kumppaninaan hän ei ollut saada tarpeeksi rinnoista! Hän kyllä myös ymmärsi miesten kiireen ja ei syyttänyt näitä siitä. Kun Mardyr päätti koskea Nessa tunsi koko kehonsa värähtävän. Hän oli odottanut sitä ja halunnut miehen sormet hyväilemään herkimpiä osia kehostaan, vaikkei ollutkaan pyytänyt niin.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Sikapaisti || Cardea || K18-varoitus

ViestiKirjoittaja Janni » 08 Elo 2019, 00:58

Nessa tuntui saavansa puhehalunsa takaisin selittäessään pitkästi mistä oikein piti. Moni asento kelpasi, mutta ratsastaminen oli kuulemma varsin mieluisaa. "No toivottavasti tämä karju kelpaa ratsuksi." Mardyr totesi. Mukavaa, että tässä maailmassa oli naisia jotka halusivat itsekin tehdä hieman työtä, kaiken ei tarvinnut olla miehen kontolla. Tosin olihan Nessa osoittautunut varsin erityiseksi naiseksi.

"Voihkimisesta puheen ollen, emmehän halua saada muita kateellisiksi niin yritetään olla hiljempaa." Karju ehdotti Nessa puheiden ohessa, hän saattoi jo kuvitella kuinka saattaisi kuulla härnäämistä ja marinaakin asiasta.
Muodonmuuttajan avatessa hieman jalkojaan antoi se Mardyrille vapaan pääsyn tuon jalkoväliin, tosin sinne mies ei kiireellä vienyt sormiaan. Olihan toinen juuri maininnut kiusaamisesta, joten sormenpäät hyväilivät sisäreittä käden hivuttautuessa hitaasti sitä pitkin lähemmäs sitä pyhimpää. Mies oli pistänyt myös merkille Nessan leikittelyn omalla rinnallaan, joten päätti olla avuksi kumartumalla tuon toisen rinnan kimppuun. Kieli lipaisi nänniä tervehtien ennen kuin huulet kävivät sitä hyväilemään torahampaita unohtamatta jotka eivät nytkään tehneet vahinkoa vaan korkeintaan näykkivät hellästi ihoa. Karjun sormetkin olivat viimein saaneet ensi kontaktin naiseuden kanssa johon Nessa tuntui reagoivan niin kuin kuka tahansa normaali ihmisnainen.
SeuranhakuMoranaMardyr
Avatar
Janni
Porvari
 
Viestit: 347
Liittynyt: 29 Touko 2019, 17:14

EdellinenSeuraava

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron