Hankaluuksia on 2

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 08 Heinä 2009, 19:32

Ed

Hän odotti hetken jotta Asuka vastaisi, Ed naurahti Asukan vastaukselle ja lähti kävelemään Asukan perään haukotellen pikkuisen. Asuka varmaan tiesi paremmin missä päin oli villikoirien paikka, Ed ei oikein välittänyt siitä ollenkaan. Ed katseli samalla Asukan kävelyä, tämä ei osannut näköjään kunnolla vielä kävellä. Ed ei laskenut aikaa kauanko heillä kesti kävellä paikasta toiseen, mutta siinä meni jonkin aikaa kylläkin.

Ed piteli repun naruista kiinni ja pysähtyi katsomaan kun Asuka päästi ulvomista muistuttavan äänen. Asuka varmaan kutsui jotakuta, mutta ketä. Pian vastaus saatiin tutun näköisen koiran saapuessa paikalle. Ed tuijotti Millenniumia lakkinsa alta ja katsoi kun nämä juttelivat. Asuka oli kyykistynyt Millenniumin eteen. Ed sai kuulla, että velho oli jo matkalla tänne. "Asuka." Ed sanoi hiljaa kävellen näiden luokse hitaasti. "Minun täytyy mennä, palaan luoksesi kun aika sallii. Tapaamme vielä." Ed sanoi hymyillen Asukalle ja lähti kävelemään pois paikalta.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Heinä 2009, 12:10

Asuka, Millenium

Asuka vilkaisi Ediin kun tämä mainitsi hänen nimensä ja tuli lähemmäksi. Ed kertoi että hänen täytyi nyt mennä, mutta sanoi palaavansa kun aika sen jälleen sallisi. Asuka nyökkäsi pienesti ja jäi hiljaa tuijottamaan Edin perään, kun tuo lähti kävelemään pois päin ja lopulta katosi näkyvistä.
Asuka ja Millenium puolestaan palasivat villikoirien alueelle, jossa he tapasivat Tomtomin ja tuo purki Asukan loitsun.. Asuka sai mitä halusi, mutta silti tunsi olevansa jotain vailla...

//jaa kiitos pelistä! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Edellinen

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron