Ruska || Aksu

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Ros » 27 Loka 2009, 10:01

Rudyard

Punatukka oli sähähtää tytön mainitessa Jackin tuoneen sen. Hetkeksi miehen ryhti muuttui jäykäksi ja kosketus tytön ranteista kirposi hetkeksi. Mies olisi halunnut sanoa, että Jack ollut oikeaa seuraa Lilylle. Hän olisi halunnut kieltää prinsessaa tapamaasta sitä kummajaista mutta ei voinut vaatia mitään sellaista.
Lily ei ollut hänen omaisuuttaan. Hän ei voinut käskyttää tuota kuin tyttö olisi tosiaan ollut hänen kihlattunsa.
"Niinkö?" Rudyard kyysi, rentoutuen hieman järkytyksestä selvittyään. "Harmi, etten minä pysty antamaan sinulle tuollaisia lahjoja." Äänestä kuuli pienen mustasukkaisuuden pistoksen. He olivat tavanneet vasta, he eivät suorastaan seurustelleet mutta silti punatukka oli hieman mustasukkainen. Enemmän hän kuitenkin oli vihainen itselleen kuin olisi syytellyt Lilyä lahjojen vastaanottamisesta.
Mies naurahti tytön mainitessa, ettei kukaan suostunut kouluttamaan yksisarvista ratsuksi.
"Ehkä minä voisin kokeilla", mies totesi hiljaisella äänellä. Hän ei uskonut, että onnistuisi siinä mutta se, että hän olisi talleilla kouluttamassa Lilyn tyttären ratsua, antoi hänelle luvan tavata tytönkin.

Rudyard ei itse luottanut suuntavaistoonsa. Sen sijaan hän luotti etukäteen suunnitteluun ja ulkoa opetteluun. Hän ei ollut aikeissa ottaa minkäänlaista riskiä eksymisestä vaan oli minimoinut sen.
Punatukka irroitti turvallisen otteensa tytön käsistä ja riisui viittansa. Hän kietaisi sen tytön harteille lämmittämään tuota. Tyttö oli sanonut, ettei palellut mutta Rudyard halusi pelata varman päälle.
"Ei oikeastaan. Pärjään hyvin kylmissä oloissa. Ajattelin enemmänkin sinua."
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Loka 2009, 09:50

Lily

Lily vilkaisi pienesti olkansa yli Rudyardiin Jackin tullessa jälleen puheeksi. Selvästikkään Rudyard ei pitänyt kyseisestä miehestä. Lily ei - ainakaan vielä - ollut nähnyt Jackin pahempaa puolta, joten hän ei osannut varoa saatika vihata tuota. Se saattaisi vielä joskus käydä kohtaloksi, kuten velhonkin kanssa liikkuminen. Kunhan Lily vain tajuaisi sen ajoissa.
"Ällä sinä siitä huoli" Lily sanoi "Olet antanut minulle jo enemmän kuin olisin saattanut toivoa".
Ei Lily toivonut hienoja lahjoja, hänhän oli prinsessa. Hän saisi mitä ikinä haluaisi, kunhan vain kysyisi isältään. Kuninkaalla oli paha tapa lelliä tytärtään ja olikin ihme ettei Lilystä ollut tullut täys lellitty snobi. Ainoa asia mitä kuningas ei ollut suostunut antamaan tyttärelleen, oli tämä ratsastusretki. Ei Lily olisi päässyt ratsastamaan, ilman että Rudyard olisi tullut mukaan.
Lily hymähti pienesti Rudyardin todetessa, että hän voisi kokeilla kouluttaa yksisarvisen.
"mikäli haluat.. etkä ole turhan taikauskoinen" Tyttö vastasi hymyillen.

Seuraavaksi Rudyard riisui viittansa ja kietäisi sen Lilyn ympärille. Prinsessa vilkaisi kysyvästi mieheen, mutta hymähti pienesti tuon kertoessa että pärjäsi hyvin kylmissä oloissa ja ajatteli enemmänkin prinsessaa.
"Ei sinun silti tarvitse palella vuokseni." Lily totesi, mutta ei alkanut sen enempää vänkäämään vastaan. Olihan se kohteliasta ajatella toista ennen itseään, eikä Lily siitä mieltänsä pahoittanut.
Jim jatkoi kulkuaan tasaisen vankoin askelin, kuunnellen samalla ympäristön ääniä. Sen korvat liikkuivat aina pienimmänkin äänen suuntaan, mutta hevosen kasvoilta saattoi lukea ettei se ollut ollenkaan varuillaan. Ei siis mitään vaaraa.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 30 Loka 2009, 20:13

Rudyard

Punatukka hymyili itsevarmasti. Ei, hän ei ollut taikauskoinen, ainakaan missään räikeissä, korneissa merkityksissä. Hän enemmänkin kunnioitti asioita kuin suorastaan pelkäsi niitä. Hän oli vanginut lohikäärmeitä, mitä pelättävää yhdessä pienessä yksisarvisessa olisi hänelle?
Etenkään, kun Rudyard tekisi sen saadakseen olla lähellä Lilyä. Tytön läheisyyden vuoksi hän olisi valmis uhmaamaan muutamaa vähäpätöisempää taikauskoista höpinää.
"En voi antaa sinulle yksisarvista mutta voin antaa oman seurani", mies totesi hiljaa. "Ja voin antaa tyttärellesi hyvin koulutetun ratsun." Rudyard ei ollut koskaan pitänyt itseään tytön kosijoista mahtavimpana. Hän oli aina tiennyt olevansa se heikoin noista kaikista. Nyt hän sai myös huomata, ettei Lily arvostanut sellaisia asioita, joita vain suuret ja mahtavat saattoivat antaa.

Oli herrasmiesmäistä ajatella ensin toista ja sitten itseään. Oli myös kohteliasta antaa palelevalle neidolle viittansa jos tuolla ei itsellään ollut sellaista.
"Pian alkaa sataa", Rudyard totesi lyhyesti ja katseli taivaalle. "Jos emme halua kastua meidän on käännyttävä takaisin."
Tosin ajatus romanttisesta ratsastuksesta sateen keskellä sai miehen hytisemään mielihyvästä. Sade oli melankolista, sade oli kaunista. Sade kuvasti heitä hyvin, kaksi rakastavaista jotka tuskin koskaan voisivat saada toisiaan. Jos joku saisi tietää siitä, että Rudyard sinutteli prinsessaa - kaikkein vähäisin hänen rikkeistään - mies joutuisi pulaan.
Suudelma painettiin tytön hiuksiin.
"Ehkä voisimme joskus katsella sadetta yhdessä."
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Marras 2009, 18:45

Lily

"Seurasi on enemmän kuin tarpeeksi minulle" Prinsessa totesi katsellen menosuuntaan "Kiitos siitä".
Lily luotti siihen että Rudyard osaisi kouluttaa yksisarvisen. Ei sen kouluttaminen voinut olla paljoakaan vaikeampaa, mitä tavallisen hevosen. Suurin osa tallin työntekijöistä kuitenkin kieltäytyi menemästä edes lähelle sitä otusta, kirouksien ja huonon onnen pelossa. Eipä kukaan vielä kirousta ollut niskaansa saanut...
Prinsessa arvosti syvästi sitä, kuinka herrasmies Rudyard osasi olla. Lily piti siitä, hän piti enemmän herrasmiehistä, mitä voimiaan mittelevistä, vaatekaapin kokoisista korstoista. Lily arvosti yhä enemmän älyä kuin voimaa. Tahdonvoimaa hän myös arvosti, mutta se oli taas eri asia.

Rudyardin mainitessa sateen Lily vilkaisi taivaalle, siinä missä Rudyardkin.
".. Antaa sateen tulla jos on tullakseen" Lily totesi katsellen ylös, samalla värähtäen pienesti ajatellessaan raikkaita sadepisaroita kasvoilla. Se oli ihana tunne, eikä Lily muistanut milloin viimeksi olisi kastunut sateen takia. Sade oli luonnon voima, johon Rudyard eikä Lily voinut vaikuttaa, joten jos he tulivat läpimärkinä linnalle, ei siitä voinut syyttää ketään. Prinsessa varmasti vilustuisi, mutta onneksi papitar oli olemassa, yhä.
"Se käy.. onneksi nyt on syksy, sateita pitäisi tulla melko usein tähän aikaan vuodesta" Lily vastasi Rudyardin ehdotukseen siitä, että he voisivat katsella joskus sadetta yhdessä.
Lily laski katseensa alas taivaalta ja tunsi jo ensimmäisen sadepisaran tipahtavan kämmenelleen. Sade ei haitannut, ei Lily sokerista ollut, vaikka prinsessasta saattoi uskoa niin. Kunhan ei vain alkaisi ukkostamaan, niin kaikki olisi hyvin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 06 Marras 2009, 09:03

Rudyard

Prinsessa ei ollut sokerista. Mieskin oli saanut huomata sen, tyttö ei ollut pelkkiä kauniita sanoja ja helisevää naurua vaan myös tahdonvoimaa ja henkistä kyvykkyyttä. Tyttöä ei ehkä opetettu taistelemaan, mutta se ei tarkoittanut etteikö tuo olisi ollut omalla tavallaan vahva. Juuri sillä tavalla, mitä Rudyard niin kovasti rakasti naisessa.
Kuka olisi halunnut rakastetun, joka voitti sinut miekkailussa tai jonka hauis oli suurempi kuin miesystävällään?
Mies kietaisi kätensä prinsessan ympärille ja upotti nyt kunnolla kasvonsa tuon hiuksiin. Kädet silittelivät nyt tytön kylkiä.
"Ehkä tämä olisi se päivä? Sateen katseleminen kahdestaan olisi hyvä lopetus tälle - voisin tulla myöhemmin katsomaan yksisarvista", mies totesi kääntäen katseensa taivaalle. Syksyinen, viileä vesipisara putosi hänen nenälleen ja viestitti pian alkavasta sateesta.

Taivas oli aivan pilvessä. Joskus tuuli kuljetti pilviä paikalle nopeammin, kuin osasi aavistaa eikä Rudyard ollut aamulla arvannut, että he olivat valinneet ratsastuspäiväkseen romanttisensateisen päivän.
Punatukka ei ollut toivonut mitään tällaista mutta yllätyksekseen hän huomasi olevansa enemmänkin tyytyväinen kuin pettynyt siihen, että ratsastusretki loppuisi sateisissa merkeissä.
"Valitettavasti en pysty suojelemaan sinua kastumiselta", mies totesi vesipisaroiden rummuttaessa hänen hartioitaan. Yleensä niin kypsillä, ylimielisilläkin kasvoilla oli nyt rehellinen, iloinen hymy. Mies vaihtoi hieman asentoa ja painoi suudelman tytön kaulalle.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 06 Marras 2009, 18:29

Lily

Prinsessa hymyili tyytyväisenä Rudyardin kietaistessa kätensä hänen ympärilleen ja upottaessa kasvonsa hänen hiuksiinsa. Monet olivat kehuneet Lilyn hiuksia ja hänestä tuntuikin ettei Rudyard ollut ainoa, joka halusi upottaa kasvonsa niihin. Rudyardilla oli kuitenkin etuoikeus tehdä niin, toisin kuin kellään muulla. Rudyardin silitellessä Lilyn kylkiä, tyttö tiukensi otettaan ohjaksista ja hymyili mielihyvästä.
"Kuulostaa hyvältä" Lily totesi Rudyardin sanoihin "Yksisarvinen voi kyllä odottaa".
Ei se minnekkään tallista katoaisi, Ei ainakaan tällä punaisella sekunnilla. Tosin koskaan ei voinut olla varma mistään, ei siitä mitä tapahtui tai tulisi tapahtumaan.

Prinsessa naurahti pienesti Rudyardin huomauttaessa, ettei pystynyt suojelemaan häntä sateelta.
"Sitä sinulta ei ole vaadittukkaan" Lily totesi, tuntien samalla suudelman kaulallaan.
Lily käänsi katseensa taivaalle ja antoi vesipisaroiden liukua pitkin kasvojaan alas kaulalle. Sade yltyi pikkuhiljaa, mutta kuitenkin pysyi mukavan rauhallisena. Totaalisessa kaatosateessa ei olisi kiva ratsastaa.
"En osannut edes kuvitella, että tämä retki tulisi olemaan näin täydellinen" Lily totesi sulkiessaan silmänsä hetkeksi ja veti keuhkonsa täyteen ilmaa.
"En olisi uskonut että löytäisin naamiaisista jotain niin kiehtovaa, kuin sinä" Lily totesi hymyillen ja vilkaisi olkansa yli Rudyardiin, painaen pienen suudelman tuon leukaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 10 Marras 2009, 09:26

Rudyard

Punatukka antoi sateen suudella kalpeita kasvojaan. Sade yltyi hiljaseltaan ja kasteli hänen lyhyet hiuksensa täysin mutta juuri nyt se ei haitannut miestä lainkaan. Sade ei ollut mikään rankkasade, joka olisi haitannut menoa vaan mukavaa sadetta, joka kasteli lempeästi ratsastajat.
Kylmyys myös antoi hyvän syyn paineutua lähemmäs neitoa joka selvästi hengitti keuhkonsa täyteen raikasta, sateen puhdistamaa ilmaa eikä punatukka voinut muuta kuin tehdä samoin.
Mies naurahti tytön sanoille eikä voinut olla hymyilemättä kun Lily painoi suukon miehen leulalle.
"Enkä minä uskonut löytäväni mistään mitään niin lumoavaa kuin sinä", mies totesi hymyillen ja silitteli prinsessan kylkiä. Hoikka tyttö tuntui lämpimältä häntä vasten, etenkin nyt kun miehellä oli syy painaa hänet lähemmäs.

Ratsastusretki tosiaan oli ollut täydellinen. He olivat ehtineet tehdä paljon näiden tuntien aikana vaikka kumpikaan ei olisi valittanut, vaikka he olisivat vain istuneet paikallaan toisiinsa nojaillen. Sade, melankolinen ja kaunis oli juuri paras tapa lopettaa tämä retki ja vaikka Rudyard olisikin huomenna flunssassa, tämä kaikki oli sen arvoista. Enemmänkin.
"Käänny vasemmalle", mies kuiskasi. Pian he saivat näköpiiriinsä kaupungin, reitti oli suunniteltu siten että he palasivat lopulta sinne, mistä olivat alunperin tulleet. He olivat vielä suurimmalta osalta katseilta suojassa mutta Rudyard ohjasi tytön hidastamaan vauhtia. Kevyt suudelma painettiin tytön kaulalle.
"Olemme kohta kotona."
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Marras 2009, 16:10

Lily

Rudyardin sanat saivat Lilyn punastumaan pienesti, jälleen kerran. Oli ihme että tuo sai tytön vieläkin punastelemaan.
Vaikka sade olikin viileää, Lilystä tuntui silti lämpimältä. Muutenkin sade tuntui aina masentavalta, varsinkin kun sitä seurasi linnasta, ikkunan äärellä. Nyt sade tuntui vapauttavalta, kauniilta. Lily oli yhä kiitollinen siitä että oli päässyt ratsastamaan, mutta samalla hieman surullinen tietäessään että tämäkin retki päättyisi pian. Rudyard kuiskasi Lilyä kääntymään vasemmalle ja tyttö teki työtä käskettyä. Ei aikaakaan kun kaupunki alkoi jo näkyä. Normaalisti Lily olisi ollut iloinen tuosta näystä, mutta nyt se vain masensi entisestään. Pieni suudelma kaulalle sai kuitenkin tytön hymyilemään taas.
"Siltä näyttäisi" Lily totesi Rudyardin perään, hidastaen samalla Jimin vauhtia, kunnes pysäytti ratsun kokonaan.

"Sinun lienee paras palata oman ratsusi selkään... ei parane ottaa sitä riskiä että meidät nähtäisiin" prinsessa sanoi vilkaisten olkansa yli. Hän ei halunnut ottaa pienintäkään riskiä sen asian suhteen.. Ei hän itsensä puolesta pelännyt niinkään paljoa, mutta mikäli velho saisi edes pientä vihiä asiasta, tuo varmasti päästäisi Rudyardin päiviltä alta aikayksikön. Sitä Lily ei halunnut.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 12 Marras 2009, 09:07

Rudyard

Punatukka nyökkäsi lyhyesti. Lily oli oikeassa, hänen olisi laskeuduttava ratsun selästä ja ratsastettava kaupunkiin tyynenä ja vakavana kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. Kuin hän ei olisi pidellyt prinsessaa käsivarsillaan, kuin hän ei olisi maannut taivasta katsellen, tyttö rintakehäänsä vasten. Kuin hän ei olisi hyvää vauhtiaan menettämässä sydäntään tuolle kauniille olennolle.
Kuin heidän välillään ei olisi mitään. Se olisi ollut kenelle tahansa rankkaa mutta Rudyardin itsesuojeluvaisto oli kunnossa. Hän tiesi, että tapattaisi itsensä jos yrittäisi muuta kuin salata suhteen.

Rudyard painoi keveän suudelman prinsessan hartialle ennen kuin laskeutui alas Jimin selästä. Ohimennen mies vielä taputti tuttavallisesti hevosen kylkeä ennen kuin vislasi oman, siron ratsunsa paikalle.
"Älä pelkää, en ole tekemässä mitään typerää", mies totesi hienoisesti hymyillen. "Kun olemme kaupungin muurien sisällä, olet minulle taas pelkkä arvon rouva tai prinsessa." Kalpeille kasvoille ilmestyi pieni, hermostunut puna, mistä näki että tämä ei selvästikään ollut Rudyardin mieleen.
Hevosen selkään noustuaan mies ratsasti Lilyn vierelle, sipaisi vielä ohimennen tuon hiussuortuvia ennen kuin ratsasti edelle.
"Olemme olleet ratsastamassa pidempään, kuin oletin", punatukka totesi hymyillen. Sade huuhtoi edelleen rehtouttavasti hänen kasvojaan ja vaikka hänellä alkoi olla jo hieman kylmä - olihan Lilyllä hänen viittansa - olo oli mukava. "Tulen katsomaan yksisarvista jonain päivänä."
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Marras 2009, 18:05

Lily

Rudyard laskeutui Jimi selästä, painaen vielä pienen suudelman Lilyn hartialle. Lily hymyili pienesti katsellessaan Rudyardin nousemista oman ratsunsa selkään. Jim hörähti pienesti Rudyardin taputtaessa tätä. Hevonen ei selvästi ollut moksiskaan enää koko miehestä, mikä oli sinänsä uutta. Yleensä Jim ei pitänyt kenestäkään uudesta tuttavasta näin nopeasti.
Rudyardin seuraavat sanat saivat Lilyn voihkaisemaan pienesti. Tytön kasvoilta näki ettei tuo selvästikään pitänyt titteleistään.
"Sano mieluummin prinsessa..." Lily totesi samalla kun Rudyard ratsasti hänen ohitse ja sipaisi ohimennen hänen hiuksiaan.
Lily ei pitänyt yhtään rouva tittelistä.. se kuulosti vanhan naisen titteliltä, jota Lily ei mielestään vielä edes ansainnut. Joka kerta kun joku kutsui häntä sillä tittelillä, Lilyllä meni hetki tajuta että puhuttiin hänestä.

Lily komensi Jimin liikkeelle Rudyardin mentyä heidän ohi. Sade tuntui huomattavasti kylmemmältä ilman Rudyardia. Äskeinen lämmin, lohduttava tunnelma oli poissa ja kaikki tuntui kylmältä, etäiseltä.
"yksisarvinen voi kyllä odottaa" Lily totesi ohimennen katsellessaan masentavan harmaata kylää, joka lähestyi hetki hetkeltä.
Lily vilkaisi yllään olevaa Rudyarin viittaa. Se oli lämmin, vaikka Lily uskotteli itsellensä että kaikki oli nyt paljon viileämpää ilman Rudyardia. Hän olisi halunnut kysyä Rudyardilta, josko hän saisi pitää viitan pikku 'muistona', mutta ei tohtinut, joten jätti senkin tekemättä tällä kertaa.
Ei mennyt kauaakaan kun he saapuivat jo kylälle. Kylä oli hiljainen näin sateella ja oikeastaan ainoat jotka liikkuivat kaduilla olivat vartijat.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 16 Marras 2009, 11:07

Rudyard

Punatukka hymyili kujeilevasti tytön voihkaistessa hänen sanoessaan leikkisästi tuota rouvaksi. Se kuulosti vanhan naisen titteliltä - ei 17-vuotias tuntunut soveliaalta rouvaksi, siitä mies oli samaa mieltä tytön kanssa.
Rudyardin kannalta olisi ollut parempi, jos prinsessa olisi pysytellyt neitinä.
Kylmänväristykset hiipivät miehen niskaan. Hän alkoi tiedostaa olevansa läpimärkä ja aivan liian vähissä vaatteissa ilmaan nähden.
Ratsastettuaan yhdessä prinsessa kanssa oli vaikea tottua ajatukseen, että oli taas yksin ja kylmissään. Rudyard oli päässyt nauttimaan prinsessan lämmöstä, oli päässyt jopa tarjoamaan vaatimatonta viittaansa neidolle. Tuota vaatekappaletta mies ei edes kaipaillut vaan antoi prinsessan pitää sen lämmittämässä itseään.

He olivat aivan liian lyhyen ajan päästä siellä, mistä lähtivät. Kadut olivat tyhjiä, kiitos sateen ja vain muutama vartija oli todistamassa prinsessan paluuta tuon ratsastusretkeltä. Koko kaupunki näytti ankean harmaalta kun auringonvalo oli tiessään.
Rudyard sipaisi kosteat hiukset vaivautuneena kasvoiltaan, vilkuilematta enää toiveikkaasti prinsessaan päin. Muutaman kerran hän luonnollisesti vilkaisi olkansa yli, varmistaakseen että tyttö ylipäätään oli yhä siinä.
Jos kaupunki näytti harmaalta niin aivan yhtä harmaalta näytti linnakin, vaikka aamulla se oli sotilaan silmissä ollut ihmeellisintä, mitä maa päällään kantoi. Silloin hän oli odotellut Lilyä, nyt hän oli luovuttamassa Lilyn takaisin ja vaikkei prinsessa ollut koskaan kuulunut hänelle, ei oikeasti, se kirpaisi silti.

Punatukka laskeutui ratsunsa selästä. Liikkeiden sirous oli tiessään mutta kohtelias hymy ei. Rudyard käveli Lilyn ratsun viereen ja kumarsi.
"Saanen auttaa teidät alas", mies totesi hymyillen hienoisesti. Hän tiesi prinsessan pääsevän alas omin neuvoin, mutta hän myös tiesi Lilyn haluavan olla vielä pienen hetken lähellä häntä.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Marras 2009, 17:58

Lily

Heidän päästyä kylälle Lily korjasi pienesti asentoaan ja suoristi ryhtinsä kunnolliseksi. Jälleen kerran hän näytti enemmänkin koriste esineeltä, kuin ihmiseltä, jolla olisi myös tunteita. Prinsessa piti katseensa hillitysti kohti menosuuntaa, vilkaisten aina välillä Rudyardiin tuon vilkaistessa olkansa yli. Molemmat tiesivät etteivät he voineet enää olla toisillensa niin läheisiä, mitä kylän ulkopuolella. Kaikki tämän päiväinen piti pitää salassa, eikä siitä saanut puhua.. eikä siitä edes kannattanut puhua. Surullista.

Ei kauaakaan kun he saapuivat jo linnan pihaan, tallien lähelle. Rudyard laskeutui satulasta ensin, käveli Lilyn ratsun viereen ja kumarsi. Lily mutristi huuliaan huomaamattomasti Rudyardin kumartaessa.. Prinsessan oli vaikea taas palata arkeen tämän päiväisen jälkeen.
"toki" Lily vastasi Rudyardin tarjoutuessa auttamaan hänet alas.
Prinsessa irroitti otteensa ohjista ja antoi Rudyardin auttaa itsensä alas satulasta. Hypähtäessään alas, Lily otti tukea Rudyardin käsivarsista. Hetken Lily seisoi, pitäen kiinni miehestä ja katsoi maahan, aivan kuin olisi pyörtymässä, mutta lopulta tyttö hellitti otteensa ja nosti katseensa Rudyardiin pienesti hymyillen.
"Kiitos... Se oli oikein mieluisa retki" Lily totesi samalla kun tallipojat hakivat heidän ratsunsa talleille ja riisuivat nämä varusteistaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 19 Marras 2009, 11:24

Rudyard

Punatukka tunsi pienen hetken itsensä onnelliseksi saadessaan pitää tyttöä edes pienen hetken käsivarsillaan. Hetken ajan Lily nojautui hänen rintakehäänsä vasten ja pienen hetken ajan mies sai seistä sylityksin tytön kanssa.
Yksikään sivusta katsoja ei kuitenkaan pitänyt tuota syleilynä. Yksikään tallipoika ei tuijottanut heitä kummastuneena vaan tylsämielisenä, ohittaen prinsessan ja sotilaan olankohautuksella.
Kaikki hyvä kuitenkin loppui aikanaan ja seuraavassa hetkessä Lily jo irtautui miehen otteesta. Rudyard kumarsi prinsessalle ja vaikka olisi mieluusti suudellut tuon kättä jäähyväisiksi, hän ei tehnyt sitä. Jerrold Rudyard tunneettin impulsiivisena herrasmiehenä, mutta oli joitain asioita mitä tavallinen sotilas ei tehnyt, oli kuinka herrasmies tahansa.

Mies suoristautui täyteen pituuteensa ja hymyili prinsessalle pienesti.
"Olen käytettävissänne", Rudyard totesi. "Jos nyt sallitte, minun on mentävä." Kullanruskeat silmät tarkastelivat tyttöä lupaa odottaen. Hetki hetkeltä tilanne alkoi käydä yhä vaikeammaksi, Lilyn katseen ja kosketuksen välttely näin lähellä tyttöä tuntui miltein mahdottomalta.
Ah, miksei punatukka ollut syntynyt korkeampaan asemaan?
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Marras 2009, 13:03

Lily

Rudyardin kumartaessa Lily hymähti pienesti. Tuo muisti hyvin miten piti käyttäytyä ihmisten ilmoilla. Samalla tuo muistutti Lilyä, jolla oli tapana vähintään sinutella tuttujansa paikoissa, jossa oli ensisijaisen tärkeää teititellä.
Rudyard suoristautui ja hymyili pienesti. Lily vastasi hymyyn pienellä, hillityllä hymyllä. Ei paranisi näyttää onnellisuuttaan liiaksi. Vaikka kukaan ei näyttänyt välittävän kaksikon keskustelutuokiosta, ei se tarkoittanut etteikö jossain silmäpari jos toinenkin seurannut.
"Totta kai. Menkää vain" Prinsessa totesi pienesti nyökäten, Rudyardin ilmoittaessa että hänen oli mentävä.
"Kiitos vielä kerran" Tyttö lisäsi, vilkaisten vielä kerran miehen ihaniin, kullanruskeisiin silmiin "Ai niin.. viittanne" Lily huomautti ja otti Rudyardin viitan pois harteiltaan, ojentaen sen sitten takaisin miehelle. Lily olisi yhä mielellään pitänyt viitan, mutta ei kehdannut eikä tohtinut.
Sen enempiä sanomatta Lily nyökkäsi pienesti ja lähti kävelemään linnalle päin, jättäen Rudyardin taakseen.

// Tämä taisi sitten olla tässä? Kiitos pelistä, jälleen kerran //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 22 Marras 2009, 09:30

Rudy

Rudyard oli huojentunut saatuaan luvan mennä. Kyse ei ollut siitä, etteikö Lilyn seura olisi ollut miellyttävää, vaan siitä ettei hän tiennyt, osaisiko käyttäytyä oikein tuon seurassa. Hän ei tiennyt, kauanko pystyisi olemaan hymyilemättä onnellista hymyään ja sinuttelemasta neitiä, jota oli syytä teititellä.

Punatukka oli jo menossa, kun tyttö tarjosi hänen viittaansa takaisin. Mies astui muutaman askeleen takaisinpäin, sipaisi pienesti tytön rannetta ottaessaan viittansa takaisin.
"Kiitos", mies totesi, vastaten tytön pieneen nyökkäykseen. Katse pyyhkäisi vielä Lilyssä mutta mies kääntyi pikaisesti omaan suuntaansa. Heidän aikansa koittaisi vielä, mutta nyt punatukka joutuisi odottamaan. Hänellä ei ollut mitään odottamista vastaan, olihan hän saanut tuolta ratsastusretkeltä muistoja, joita vaalia.
Lisäksi mies joutuisi muistuttamaan siitä, että hän joutuisi tekemään päivän työt vielä jossain vaiheessa. Lilyn kanssa oli kadonnut kokonainen päivä, vaikka mies oli kuvitellut heidän olevan paluumatkalla jo puolenpäivän maissa.
Niin siinä kävi, kun epäili naisen vaikutusvoimaa.

//Joo, tässä se taisi olla\\
Ros
 

Edellinen

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron