Sinusta en silti luopuisi || Crim

Haltioiden linnasta löytyy Cryptin ainoa varsinainen kylpylä. Cryptin haltioiden kylpyläkulttuuri muistuttaa pienesti antiikin Rooman kylpyläkulttuuria. Kylpylästä löytyy pari suurempaa allasosastoa, sekä pienempiä, yksityisiä allasosastoja, jotka ovat lähinnä ylimystön ja siniveristen käytössä. Kylpylä on kovin vaaleasävyinen ja ei turhan koristeltu. Viherkasveja löytyy koristeena sieltä täältä. Palvelijat pitävät huolen, että vierailijat myös viihtyvät kylpylässä. Kylpylään ei kuitenkaan pääse ihan jokainen kansalainen, vaan alemman luokan henkilöiden pitää olla töissä hovissa, jotta pääsisivät edes käymään allasosastoilla. Kylpylästä löytyy myös muutama höyrysauna. Naisille sekä miehille on omat allasosastot, mutta kylpylästä löytyy myös muutama yhteisallas.

Valvoja: Crimson

Re: Sinusta en silti luopuisi || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 02 Joulu 2015, 22:29

Raskaasti hengittävä kuurapartainen myhisi lattialla Dariusta kuunnellessaan, itseään keräillessään siinä yskiessään ja muistellessa milloin viimeksi näin paljon oli päässä heittänyt. Samalla päätä kuitenkin särki, siinä missä häijyn näköinen haava leuassa ei auttanut asiaa yhtään. Se vuoti yhä takin märälle kaulukselle, sotki kasvojenpieltä ja valkeita hiuksia, se pitäisi käydä parannuttamassa tai vaihtoehtoisesti vain parsia itse kiinni, mutta juuri tällä hetkellä Delathosista ei tärisevän kroppansa kanssa ollut tarttumaan neulaan.

Mitä närkästynein mulkaus kuitenkin suotiin Winderille, tuon käyttäessä sitä nimeä, jota Delathos ei ikimaailmassa ääneen olisi halunnut kuulla lausuttavan. Että olikin pitänyt mennä kertomaan tuolle idiootille siitä – vaikka tavallaan se oli keventänyt mieltä enemmän kuin mikään viime aikoina. Toisaalta Delathos halusi uskoa siihen, että Haukansilmä pitäisi sen nimen ja kuuraparran taustan vain omana tietonaan, mutta toisaalta taas… ei Del jaksanut siihen uskoa täysin. Ennemmin tai myöhemmin tuo kuitenkin käyttäisi sitä korttia hyväkseen, se oli pelkkä ajan kysymys.
Terävän hymähdyksen kera, haparoiden Delathos lähti kampeamaan itseään kontilleen, vaatteittensa tiputellen vettä ympärilleen lätäköiksi. Tai yhdessä sellaisessa tuo litimärkä tomppeli jo nyhjäsi, josta nyt ylös kovasti yritti, mutta vasta muutaman yrityksen jälkeen pääsi kohoamaan horjahtaen takaisin jaloilleen. Tietenkin Delathos haki tukea lähimmästä seinästä, siinä aluksi pyyhkäisten märkiä hiuksiaan vain pois kasvojensa tieltä, mitään sanomatta Dariukselle. Katsoi vain närkästyneenä kummastuksissaan, miten tuo idiootti kävi sinne kylmään veteen kyykistymään ja jäädyttämään itseään lisää. Siinäpähän nököttäisi jos siltä tuntui, mikäpä kuuraparta oli tuolle sanomaan vastaan nyt, kun kaikki oli muutenkin yhtä myrskyä.

Katse siirtyi Haukansilmästä kuitenkin etsimään sitä omaa asetta, joka sokea nuorukainen oli jonnekin viskannut. Siellähän se seinän vierustalla lojui vain hieman kauempana, minne Delathos noin alkuunsakin suuntasi kulkunsa, tukien itseään jatkuvasti sitä seinää vasten. Miekka nostettiin omalle paikalleen, aseen kumistessä hetken tupessaan ennen kuin rauhoittui taas olennaiseen tilaansa. Ja sittenkö pakkasherran piti vielä siivotakin…
Pahennat tuolla murjottamisella vain asioita – mene etsimään se hullu ja puhu asiat selviksi ennemmin hänen kanssaan, kuin jäädytät siellä itsesi”, Delathos hymähti Dariukselle ohimennen, riisuessaan päällystakkinsa päältään ja käänsi sen nurinperin. Kosteaan takkiin voisi ihan hyvin pyyhkiä verijäljet altaan reunalta, kerätä ne siellä täällä lojuvat punaiset hiukset suurimmalta osalta ja kääräistä takin sitten myttyyn kun täältä lähdettiin. Eihän niitä hiuksia voinut tänne vain jättää… niitä oli sen verran iso nippu, että niistä olisi voinut varmasti jo jonkinsortin pienemmän peruukinkin kudotuttaa. Mutta se ei ollut Delathosin ajatuksena, hän kävisi vain heittämässä ne pois, ellei Darius jostain syystä halunnut säilyttää Iriadorin hiuksista tehtyä nippua itsellään…
Kutakuinkin se altaan ympäristö alkoi näyttää siistiltä. Olihan vedessä vielä kuuraparran itsensä verta, ja niitä punaisia hiuksia siellä täällä, mutta ne nyt saattaisi vain pistää ymmärrettävästi tavanomaisen peseytymisestä jälkeen jäävän sotkun piikkiin. Mutta sen sijaan, että Delathos olisi vain niille teilleen lähtenyt ja jättänyt kenraalin virumaan tänne oman onnensa nojaan, asteli käsipuoli siihen altaanreunalle kyykistyen.

Ala tulla, ei sinusta avantouijaksi ole”, hoippuva Delathos hymähti naamallaan totinen ilme, kättään tarjoten tuolle surkealle näylle joka selvästi oli päättänyt vilustuttaa itsensä kylmässä vedessä. Tyhmä kun oli.
Tai voit olla varma että tulen raahaamaan perseesi sieltä ylös itse”, kuuraparta vielä uhkasi, epäillen että moinen vaihtoehto saisi Winderiin mahdollisesti liikettä. Ei hän voinut jättää kenraalia vain jälkeensä, tai muuten tuo oikeasti löytyisi täältä vielä hukkuneena kun joku saapuisi tiloja siistimään. Ehkä Delathos ei myöskään kehdannut itse lähteä hoipertelemaan sinne käytäville, vaan tarvitsi jonkun saattamaan itsensä jonnekin, missä silmäpareja oli katsomassa paremmin päänsä lyöneen perään. Ja tällä hetkellä se ainoa mahdollinen kyseiseen tehtävään sopiva oli Darius… vaikka miten ahdistikin tuolta lähteä sitä erikseen pyytämään, jonka takia Del pysyikin kovin tyynenä vain hiljaa ennemmin kuin turpaansa avasi.


//Deli tykkää katajista. Tulee esittelemään sellasen vielä Darille, jos sen kaktuksen sieltä perseestään löytää joku kerta. VARO VAARAA! Ja voi ei <3 Ees vanhimmat ei pysty pysäyttään Hecaa, on se sellanen hallitsija sitten. SULLA SOI VAAN SAMAT KASETIT RADIOSSAS, KAUPOISSAKIN MYYDÄÄN VAAN JÄMÄVARASTOJA SUKLAAKALENTEREISTA TIETÄMÄTTÖMILLE LAPSILLE//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Sinusta en silti luopuisi || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Joulu 2015, 23:00

Darius vilkaisi kovinkin epäuskoisena Delathoksen puoleen, kun tummahipiä suhdeneuvoja lähti kertomaan. Käski kenraalin mennä korkeahaltian perään ja puhumaan asiat selväksi. Hyvähän Delathoksen oli sanoa, olisikin se puhuminen ollut kenraalille niin helppoa, kuin kuuraparta sai sen kuulostamaan. Eiköhän se ollut tullut jo kaikille selväksi, ettei Haukansilmäinen osannut puhua, tunteistaan varsinkaan. Sitä paitsi ei hänellä ollut mitään sanottavaa Iriadorille. Tuo oli tehnyt harvinaisen selväksi että tämä oli tässä, eikä korkeahaltia halunnut haukansilmää lähelleen. Ei Darius voinut sanoa mitään, mikä toisi Iriadorin takaisin. Ei yhtään mitään.
Katse harhautui taas tuijottamaan tyhjyyteen, kenraalin vaipuessa omiin ajatuksiinsa. Kyllä hän tiedosti kuinka Delathos lähti liikkeelle asettaan noutamaan ja sitten siivoamaan niitä jälkiä, kuten käsky oli käynyt. Sinällään se oli ihme, mutta toisaalta Darius oli ehkä jollain pienellä tasolla kiitollinen. Ei hänestä olisi ollut siivoamaan nyt mitään. Hyvä jos edes ylös altaasta kykenisi nousemaan.

Tovin päästä se katse jälleen terävöityi ja kääntyi Delathoksen puoleen, tuon tullessa altaan reunalle kykkimään ja kehotti kenraalia ylös vedestä. Tarjoten jopa kättään, uhaten siinä samalla tulevansa hakemaan Haukansilmän väkisin ylös, jos tuo ei nyt itse kylmästä tulisi pois. Hetken Darius tuijotti sitä tarjottua kättä, kunnes kävi nousemaan jaloilleen ja lipui altaan reunalle. Delathoksen avustuksella viimein nousten ylös kylmästä. Hetken kenraali haki jälleen tasapainoa, kunnes mitään sanomatta lähti vettä valuen askeltamaan kohden pukeutumistiloja. Uusi, puhdas ja kuiva pyyhe napattiin hyllyltä ja kenraali lähti itseään kuivaamaan, koko ajan väristen kylmästä - mutta se ei näyttänyt eliittiä nyt haittaavan.
"Argenteus haluaa tutkia sinut", Darius yllättäen aloitti, puhuen selvästi hiljaisemmalla äänellä mitä normaalisti, syystä tai toisesta, "Menemme tapaamaan häntä jossain välissä", esimies jatkoi, välittämättä varsinaisesti kuunnella mahdollisia vastaväitteitä. Hän oli luvannut auttaa Delathosta ja se avun lupaaminen oli maksanut hänelle jo kalliisti. Ei hän nyt aikonut jättää hommaa kesken, kaikesta huolimatta.
"Sinun pitäisi käydä sairastuvalla...", Haukansilmä huomautti vilkaistessaan kohden Delathosta, haava tuon kasvoissa ei näyttänyt turhan hyvältä. Se piti hoitaa, mutta ei Darius tiennyt oliko kapteenista käymään parantajien pakeilla, vaikka kehotettiinkin - olihan tuo aikaisemmin kättään piilotellut kun Seyr kämmeneen rumat jäljet oli purrut.

Sen sijaan että olisi ylleen pukenut likaiset vaatteet joissa tänne asti oli talssinut, nakkasi Darius niskaansa yhden niistä valkeista, puhtaista kylpytakeista. Pyyhekuivat hiukset kiskottiin toiselle olalle lepäämään, kenraalin käydessä asettelemaan vain sen silmälappunsa paikoilleen. Loput vaatteistaan hän nosti syliinsä ja kantaisi takaisin huoneistolleen.
"Pärjäätkö...?", Kenraali kysyi kapteeniltaan, vilkaisten tuon puoleen, samalla kun kävi askeltamaan kohden käytäville vievää ovea. Ei hän tänne aikonut jäädä enää hetkeksikään, Darius halusi omaan rauhaansa ja nopeasti. Sen verran Darius kuitenkin odotti, että Delathos mukaan kykeni, ennen kuin matka jatkui käytäville ja käytävillä kohden kuiskauksen tupia. Jälleen niitä hiljaisempia käytäviä pitkin, joskin näin alkuyöstä käytävillä ei muutenkaan pahemmin hälinää ollut...



// Dari ei tahdo Delin esittelevän mitään itselleen kiitos. VARO VAARAA NIIN. Heca on kolmen vanhimman tuho. Se pierasee niiden päälle jonkun kirouksen mitä ees Shyvana ei voi korjata. EI MUL OO KASETTISOITINTA AUTOSSA. Ei mul kyl oo autoakaan jos siitä lähetään mut... //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sinusta en silti luopuisi || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 02 Joulu 2015, 23:55

Mitään sanomaton katse tuijotti Winderiä kohden, seuraillen sitten miten tuo lähemmäs sieltä vedestä lipui lopulta. Delathos haki tukevan otteen silmäpuolen kädestä, avittaen miehen sieltä kylmästä vedestä pois yrittäen samalla olla kiskomatta itseään nurin siltä huimaamiseltaan kun ylös noustiin. Siinä missä Darius, sai myös kuuraparta hakea hetken sitä tasapainoaan paremmin, jäädessään siinä seurailemaan miten vettä valuan alaston kenraali lähti tallustamaan takaisin pukeutumistiloja kohden. Sentään tuo näytti pysyvän pystyssä, vaikka epäilemättä Winder oli taas saanut kylmän puremaan itseensä. Delathos olisi melkein halunnut jo lähteä ehdottelemaan vetoa siitä, että Winder saisi mokomasta tempauksestaan vielä flunssan kaupanpäälliseksi. Sen sijaan että tyypillinen virne kasvoillaan olisi lähtenyt mitään ehdottelemaan, oli Delathos kerrankin harvinaisen hiljaa ja totinen…
Pakkasherra kävi vielä nopeasti pyyhkäisemään altaan reunaa, ennen kuin lähti käärimään sitä sotkeutunutta takkiaan siistiin myttyyn, piilottaen sen sisälle ne Iriadorin hiuksetkin hyvin. Ennen kuin sitä myttyä syliinsä nosti, puristi tummahipiäinen suurimmat vedet hiuksistaan ja paidasta pois, ja vasta sitten talsi seuraamaan kuinka Winder toisaalla pyyhkeensä kanssa värisi kylmästä.

Aivan kuten N’thiszedratam oli aikaisemmin niitä vastauksia lähtenyt Dariukselta tivaamaan, oli Delathoskin hyvin tietoinen siitä, että se fauni oli hänen lähellään kovin usein pyörinyt ja taioillaan pelleili. Ja nyt Winder sen vielä vahvisti, todeten että Argenteus halusi tutkia häntä. Mitä se sitten ikinä tarkoittikaan…
No sen jotenkin osasin jo arvata”, käsipuoli tyytyi hymähtämään nojatessaan itseään paremmin taas ovenkarmeja vasten tukea ottaakseen, “Mutta selvitä nyt pääsi ennen kuin mitään ylimääräistä harkitset”.
Turhautunut naurahdus karkasi Delathosin suusta kuitenkin viimein, kun puheeksi tuli se leukaan revitty haava. Sentään siitä jäisi arpi kasvojen reunaan, sille samalla jo arpiselle puolelle, eikä keskelle kasvoja… Delathosin mielestä kun turpavärkkinsä oli jo tarpeeksi ankean näköinen näilläkin arvilla, ei hän tarvinnut enää yhtään kappaletta lisää. Vain olkiaan kohauttaen kuurapartainen sivuutti huomautuksen lopulta, todeten vain mielessään itselleen, että ehtisi huomenna parantajien luona käydä sitä haavaa näyttämässä. Jahka hän nyt ensin saisi levättyä yön ylitse ja päästyä joko alkoholilla tai särkylääkkeillä eroon siitä päänsärystä. Jonkun pyyhkeen hän tarvitsisi naamansa alle todennäköisesti, jottai haava joka paikkaa sotkisi ja se siitä.

Delathosin katse harhaili pitkin huonetta, kapteenin lähinnä vain odottaessa että Darius saisi itsensä siihen kuntoon että täältä voitiin poistua. Kuuraparralla oli eräänlainen tarve saada katsoa että Winder pääsisi jonnekin muualle murjottamaan, kuin veden lähelle, jonne tuo vielä itseään yrittäisi hukuttaa parhaimmillaan pahan olonsa tähden. Lopulta Haukansilmä sai kiskottua kylpytakin yllensä, kysellen vielä Delathosin kunnon perään.
Päässäni vain humisee, ei tässä mitään”, tietenkin käsipuoli halusi särkyjään ja sitä huimaustaan vähätellä tässä näin, eikä näyttää mitään päällepäin. Ei heikkouttaan, vaan lähinnä siksi ettei kenraali siitä keksinyt alkaa vouhottaa enempää. Kyllä hän osasi katsoa kuntonsa perään ja tiesi milloin varsinainen hätä oli. Nyt kuuraparta oli vain lyönyt päänsä Iriadorin takia ja ymmärrettävästi korviensa välissä sen jäljiltä humisi nyt ja silmissä näkyi outoja mustia läikkiä vähän väliä.
Käyn huomenissa parantajien luona, mikäli vielä elossa olen. Saavat luvan parsia pärstäni ja katsoa monta murtumaa rakkaasi sai kallooni aikaiseksi”, käsipuoli hymähti, lähtien sitten Winderin seurana saattamaan miestä käytäville. Kaikessa hiljaisuudessa kulkien eteenpäin, aina sotilastuville asti.

Eipä tuvillakaan kovin montaa enää ollut heitä vastassa. Korkeintaan muutama yöpartioon kuuluva sotilas valvoi auloissa, odotellen omaa kierrosvuoroaan tai muuten vaan hälytysvalmiudessa olevan pelasivat ajankulukseen korttia tai muita pelejä. Tietenkin kahden hieman erikoisemman kulkijan läsnäolo keräsi puoleensa huomiota, noiden tunnistaessa kyllä kylpytakissaan kulkevan eliittikenraaliksi ja tummahipiäisen käsipuolen Sinisen kuiskauksen kapteeniksi, mutta eipä kukaan mitään erikseen käynyt kaksikolle sanomaan. Korkeintaan tervehtivät, jos noihin katsekontaktin erehtyi luomaan oikealla hetkellä.
Matka aulasta jatkui aina hiljaisemmille Kuiskauksen tuville, joilla Delathos viimein suostui pysähtymään hetkeksi seinään tukeutuen. Katseen laskiessa vain lattiaan, ja siellä se tuntui tiukasti pysyvänkin.
En halunnut että tässä kävisi näin… ymmärrät varmaan”, ei kuuraparran tarvinnut selitellä itseään Dariuksen edessä, tuon kyllä tietäessä hyvin mikä pisti pakkasherran sotkemaan asiat turhan taitavasti. Ei Delathoksen suunnitelmana ollut koskaan rikkoa Dariuksen ja Iriadorin välejä, ei ainakaan sillä tavalla että siitä itse saisi tällä tavoin turpaansa ja melkein henkensäkin samalla menettäisi. Mutta ei Del osannut katuakaan tätä, tuntui omalla tavallaan pahalta, mutta ei se ollut katumusta tai sääliä ketään kohtaan.
Öitä…”, Delathos tyytyikin vain sen ahdistavan hiljaisuuden päätteeksi toteamaan, hoiperrellen lähtiessään suuntaamaan omaa petiään kohden tuvilla.


//Niin niin. Eikö Winder vähän tahtoisi tehdä siihen katajaan tuttavuutta kuitenkin? Deli ois mielissään. Oh lords. Shyva tiesi tän kaiken jo kun me pelattiin wormssia ja ne siellä keskenään otteli bazookalla. TIESI SEN SIINÄ VAIHEESSA KUN HECA VÄRKKÄS ITELLEEN OMAN MÖKIN! SINÄ SYNTINEN KASETTIEN HYLKIJÄ! Ostan sulle joululahjaks kasettisoittimen. Ja disketti-aseman tietokoneeseen. Ja pari diskettiä, jotka tulee olemaan täynnä homopornoa. Eikun mitä nyt//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Sinusta en silti luopuisi || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Joulu 2015, 00:17

Kovasti kuuraparta vakuutteli, että oli kunnossa ja hankkiutuisi kyllä parantajien luo heti huomenissa, ellei ennen sitä kupsahtaisi. Sehän tästä puuttuisi, että tuo nyt jälkikäteen henkensä heittäisi - ties vaikka se isku päähän olisikin aiheuttanut jotain vakavampaa. Darius ei kuitenkaan katsonut asiakseen puuttua tummahipiän terveydentilaan sen enempää. Katsokoon itse itsensä kuntoon, aikuinen mies. Kenraalilla oli nyt muita murheita, vaikka pitikin yhä vastuunaan huolehtia Kuiskauksen jäsenten hyvinvoinnista. Tosin nyt hänellä ei ollut energiaa katsoa edes oman hyvinvointinsa perään, joten se muista huolehtiminen ei tullut oikein kysymykseenkään.
Kaikessa hiljaisuudessa matka jatkui aina tuville asti. Paljasjaloin kulkeva kenraali ei katsahtanut kertaakaan kenenkään suuntaan, pitäen katseensa visusti lattianrajassa. Ei häntä huvittanut edes tervehtiä ketään - puhumattakaan siitä mahdollisuudesta, että kaksikkoa ja heidän tilaansa olisi pitänyt lähteä selittelemään jollekulle liian uteliaalle ohikulkijalle.

Tuville päästessä Delathos viimein pysähtyi, Dariuksen ottaen vielä muutaman askeleen eteenpäin, mutta kun kuuli tummahipiän avaavan suunsa, pysähtyi Haukansilmä niille sijoilleen, selkä kohden kapteeniaan. Eliitti ei edes vilkaissut Delathosin suuntaan tuon kertoessa, ettei halunnut tässä käyvän näin. Mitä ikinä sillä tarkoittikaan loppupeleissä. Darius ei vastannut mitään valkohapsiselle, seisten vain paikoillaan hiljaa, kunnes hymähti pienesti vastaukseksi Delathosin toivotellessa hyvät yöt. Sen hymähdyksen myötä Darius jatkoi matkaansa yläkertaan, aina omalle huoneistolleen asti.
Huoneisto oli hämärä ja viileä. Ei Darius ollut jaksanut takkaa lämmittää, saatikka kynttilöitä sytytellä. Kánokin oli poissa, Kenraali oli nakannut koiransa Kuiskauksen avustajien vastuulle muutamaksi päiväksi, vedoten siihen että itsellään oli kiireitä. Vaikka koirasta ehkä olisi ollut jotain lohtua ja seuraa tässä yksinäisyydessä, ei Darius katsonut itsensä olevan kykenevä huolehtimaan koirasta niin hyvin, mitä se piski ansaitsi.
Vaatteet käytiin nakkaamaan läheiselle nojatuolille, Dariuksen käydessä rojahtamaan oleskeluhuoneen divaanille. Kahvipöytä divaanin vierellä oli sotkuinen, lähinnä täynnä puolillaan tai tyhjillään olevia viinapulloja, laseja, lautasia ja pari paperikasaa. Oli siinä myös se kirja, jonka Argenteus oli antanut, mutta ei kenraali sitä ollut jaksanut lukea muutamaa sivua pidemmälle - se kirja vaati ajatusta ja keskittymistä, asioita joita Dariukselta ei löytynyt surullisena ja humalaisena.

Kaikessa hiljaisuudessa Darius jäi vain tuijottamaan kattoon, maatessaan selällään divaanilla. Ei hänen tehnyt mieli juoda. Ei hänen tehnyt mieli tehdä mitään. Mielellään hän olisi vain nukkunut, mutta unta hän ei tulisi saamaan vaikka yrittäisikin. Ahdisti, rintaa puristi ja se pala oli yhä kurkussa. Olo oli levoton, mutta samalla niin luovuttanut, ettei kenraalista ollut liikkumaan mihinkään, vaikka kylmä yhä oli. Ikkunansa oli auki, sen verran Darius oli jaksanut katsoa asuntonsa eteen, että oli päättänyt tuulettaa lähtiessään. Nyt kun jo valmiiksi viileässä huoneessa makasi vain kylpytakki yllään, sen kylmän kylvyn jäljiltä, ei tuo ikkunasta sisään kepeästi puhalteleva, viileä tuuli tuntunut turhan mukavalta. Mutta ei Darius jaksanut tehdä asian eteen mitään.



// Deli vie nyt ne kataja melat pois ja äkkiä. SHYVA TIESI KAIKEN! Shyva on oikeesti se oraakkeli. HECAN HUTTI OLIKIN POMMISUOJA. No mut mitä mä kasettisoittimel teen jos mul ei oo kasetteja :DDD Nyt sit testaat, kuinka paljon homopornoja mahtuu disketille? //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sinusta en silti luopuisi || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Joulu 2015, 00:58

Aikaisemmin Iriador oli harvinaisen tuohtuneena astellut tiehensä kylpylästä. Jossain välissä vain muuttunut näkymättömäksi ja siinä itkuisenahdistuneessa olotilassaan vain kiirehtinyt takaisin läpimärkänä sinne majatalolle, jossa oli öitään nyt viettänyt viime päivinä. Ei nuorempi ollut jäänyt selittelemään mitään kenellekään, vaan kipittänyt vain omalle huoneelleen ja lukinnut itsensä sinne. Vasta taas omassa rauhassa ollessaan Iriador pystyi keräämään ajatuksiaan paremmin. Tajusi kunnolla mitä oli yrittänyt tehdä ja miten siinä melkein oli onnistunutkin. Tuntui hirveältä ja ahdistavalta – ja märissä vaatteissa viileässä yössä kävellessä sitä oli tullut vain entistä kylmempi.
Sokean käsi kosketti niitä omia hiuksia. Ne olivat nyt niin kovin lyhyet… hartioille ulottuvat, takaa jääneet epätaisen vinoksi leikkauksensa kanssa, kun Iriador oli ne vain kiskaissut terällä sattumanvaraisesti poikki. No, kasvoivathan ne takaisin ajanmyötä, mutta omalla tavallaan se pisti harmittamaan, että oli mennyt sillä tavoin kiivastuksissaan vain katkomaan ne tällä tavoin. Sokea oli pitänyt hiuksistaan, piti niistä pitkinä ja nyt kun niitä ei enää ollut, tuntui olo kummallisella tavalla… alastomalta.

Hiuksiin koskeminen kuitenkin vihlaisi ikävästi sitä vasenta kättä, jolla Iriador oli mennyt N’drayerin lumottuun aseeseen koskemaan. Koko kämmen punoitti, muutamassa kohden ollessa revenneitä haavoja, jotka eivät todellakaan tuntuneet mukavilta. Sitä kihelmöi ja särki, eikä Iriadorilla varsinaisesti ollut mitään, millä nyt olisi voinut kätensä sitoa tai muuten hoitaa. Ei edes mitään salvaa, joka olisi ehkä voinut sitä punoitusta ja särkyä laskea. Sen takia nuoremman pitäisi palata takaisin sotilastuville… ei hän kehdannut mennä alaskaan ja ilmoittaa että oli ehkä kompastunut omiin jalkoihinsa ja kätensä repinyt. Ei Iriador jaksanut valehdella, ei nyt.

Hetken Iriador oli vain sijoillaan keskellä huoneta seissyt. Käynyt lopulta vaihtamaan kuivemmat vaatteet niskaansa ja pakannut mukana olleet tavaransa laukkuunsa. Maksanut sen mitä velkaa oli majatalon isännälle ja suunnannut kulkunsa rauhoituttuaan takaisin tuville. Olihan sinne matkaa, yössä oli viileä kulkea kun ei kunnollista päällystakkia omannut ja mitä lähemmäs tupia Iriador pääsi, sitä enemmän häntä alkoi jälleen suututtaa. Mitä jos hän törmäisi taas Delathokseen? Tai Dariukseen? Eihän Iriador Dariukselle vihainen ollut, mutta juuri nyt noiden molempien näkeminen pistäisi vain uudelleen vihaksi ja saisi punapäisen kiskomaan itsensä taas seuraavaan osoitteeseen norkoilemaan omaan yksinäisyyteensä. Mutta nyt hän ainakin kävisi tuvilla. Katsoisi kätensä ainakin kuntoon, jos ei muuta.
Sokea hiippaili halki tupien, käyden ripustamassa niitä märkiä vaatteitaan pesutiloihin noin alkuunsa kuivumaan. Sieltä askel kävi Kuiskauksen tupien suuntaan, kunnes turhantutun äänen kuullessaan punapäinen hyytyi paikoilleen kulmiaan kurtistaen portaiden alapäähän. Se oli Delathos. Tuo selvästi puhui jollekulle, joka ei koskaan mitään vastannut niihin hyvänyön toivotuksiin. Askeleet veivät selvästi kaksi eri henkilöä omiin suuntiinsa, joista toinen… lähti suuntaamaan Dariuksen huoneistoa kohden.
Oliko se toinen ollut Winder? Toisen vaisu olemus viittasi hyvin pitkälti kenraaliin, samoin se raikkaanviileä tuoksu, jonka Iriador kykeni haistamaan…

Kaikessa hiljaisuudessaan punapäinen kapusi portaat ylös, hetken vielä harkiten kannattaisiko sittenkin vain kääntyä ja antaa olla. Mutta hän halusi pyytää Haukansilmältä anteeksi ainakin sanomiaan asioita, tietäen kyllä hyvin miten Darius itseensä haukut otti vaikkei päällepäin näyttänytkään sitä. Ei hän ollut niitä tarkoittanut… ei varsinkaan sitä kun toista typerykseksi oli mennyt nimittämään. Tai ettei hänen koskaan olisi pitänyt Dariukseen luottaa. Dariushan nimenomaan oli se ainoa, jonka vierestä Iriador oli turvan löytänyt ja siinä halusi myös loppu elämänsä viettää. Kai…

Ei hänellä ollut muita…
Eikä hän tarvinnut muita…

Punapäinen jätti laukkunsa sinne aulan puolelle nojailemaan, ei siellä mitään tärkeää ollut ja tuskin kukaan sieltä mitään varastaisi. Lähtien sitten kulkemaan kaikessa rauhassa ylös kenraalin huonetta kohden. Empien heti portaiden alapäässä. Ja puolivälissä. Ja ennen kuin ihan ylös ehätti. Askeleensa nuorempi piti hiljaisena, pysähtyen sitten sille tutulle ovelle, johon hänellä olisi avain taskussaan.
Ennen kuin Iriador ehättäisi mitään katua, oli hänen kaivettava lopulta se avain taskustaan sillä hiljaisella käytävällä ja vain työnnettävä se lukkoon. Yhä värisevin käsin avattava se lukko ja vetää avain taas itselleen. Pistää se taskuun. Asettaa käsi kahvalle ja…
Iriador puri huultaan. Halusiko hän oikeasti kaiken tämän jälkeen vielä näyttäytyä Dariukselle? Hänestä kun tuntui siltä, että kaikki voisi olla jo tässä ja ohitse. Että Darius vihaisi häntä…
Kyllä hänen täytyi. Pyytää anteeksi ainakin kuten oli suunnitellutkin ja… sitten kai mennä omiin lakanoihiinsa hiljaa valittaen toisaalle pyörimään ja tuskastelemaan sitä, että seuraava aamu koittaisi turhan pian. Ennen kuin Iriador ehti uudemman kerran katua sitä, että tuville, ja tänne saakka oli marssinut, kävi nuorempi avaamaan sen oven ja astumaan sisään Dariuksen viileään huoneeseen.


//KATAJASTA MELAN VUOLEE DARILLE. KATSOTAAN SITTEN MITEN PÄIN SUU KÄÄNTYY. Nii. Marduk vaan kusettaa kaikkia. NO HECAN HUTTI OLI AIKA POMMISUOJA. Siks se Marduk tuli sinne kato kans loisiin. Mä äänitän sulle kasetteja, sit sulla on kasetteja! No mut todellakin! Mulla on vielä kotona tallessa diskettejä… mut mulla ei oo konetta mihin niitä diskettejä voi tunkea…//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Sinusta en silti luopuisi || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Joulu 2015, 01:25

Kattoon tuijottelu oli ajanut Dariuksen toisiin sfääreihin, kenraalin kykenemättä varsinaisesti sanomaan olevansa enää läsnä. Ei hän nukkunut, mutta ei ollut valveillakaan, eikä kyllä siitä tilasta varmaan seuraavaan vuorokauteen olisi mihinkään herännyt, ellei kuulo olisi käynyt rekisteröimään sen huoneen oven avautumisen. Näinkin pian sen jälkeen, kun Darius paikalle oli itse ehättänyt. Ei tarvinnut kahdesti arvaa kuka mahdollisesti sisään oli tullut. Tai no, niin kenraali ainakin luuli.
"Käskin sinun jättää minut rauhaan...", Darius mutisi puoliääneen vilkaisematta edes ovelle, "En jaksa teitä nyt", Haukansilmä lisäsi kuulostaen erittäin poissaolevalta.
Vasta viimeisien sanojensa myötä kenraali katsahti oven suuntaan, huomaten ettei paikalle saapunutkaan Delathos, vaan Iriador. Darius kun oli luullut, että valkohapsiselle olisi jäänyt vielä jotain hampaankoloon ja tuo tapojensa mukaisesti olisi tullut vain sisään koputtelematta sen pahemmin. Varsinkin, kun ei siitä ollut kulunut kuin pieni hetki, kun Delathos hyvät yöt oli toivottanut ala-aulassa - eikä kukaan muu varsinaisesti kenraalin huoneeseen tuolla tavalla vain tullut, ellei nyt sitten... Iriador.

"Iriador", Saman tien kun korkeahaltian näki, kävi kenraali nousemaan istumaan sijoillaan. Punapäisen nimeä toistaessa otti Haukansilmän ääni myös eloisampaa sävyä sen muminan sijaan.
Darius nousi lopulta seisomaan, jääden vain tuijottamaan sokeaa. Ei kenraali halunnut uskoa, että Iriador oikeasti paikalle oli tullut. Näinkin pian äskeisen jälkeen. Ei tuo oikeasti voinut olla täällä - Kenraali oli varmasti nyt viimein tullut hulluksi ja alkanut nähdä omiaan. Se sen täytyi olla. Darius ei tiennyt oliko iloinen vai kahta kauheammin musertunut nuoren miehen nähdessään. Ja sen myös huomasi kenraalista - tuon äsken niin olematon, tasainen hengitys oli nyt kiihtynyt ja epätasainen, surusta värisevä, kenraalin jopa välistä melkein naurahtaen surkuhupaisasti. Siinä missä vanhempi mies myös silminnähden värisi, tosin eihän sokea sitä olisi nähnyt.
Haukansilmä taisteli vastaan sitä pakottavaa tarvetta vain juosta nuoremman luo - oli tuo tuossa nyt oikeasti tai vain kangastus - ja vetää tuo syleilyyn. Pyytää anteeksi itkien ja anoa toiselta anteeksiantoa. Ei Darius kyennyt edes harkitsemaan elämää ilman Iriadoria. Nuori korkeahaltia oli liian suuri osa hänen elämäänsä, hänen onneaan... Ja jos se pala nyt poistettaisiin, ei Darius nähnyt syytä enää yrittää.

"Mitä... Sinä haluat....?", hetken hiljaisuuden myötä Darius sai viimein suunsa auki, puhuen selvästi murtuneella, surullisella äänellä. Hän oli lähellä romahduspistettään. Mikä tuo kysymys muka oli edes olevinaan, ei Darius tiennyt, mutta mitä muutakaan sitä tässä nyt kysyä?


// SEN MELAN VOI SAMANTIEN VIEDÄ JONNEKIN MUUALLE, KIITOS. Marduk on kato se Cryptin suurin trolli. HECAN HUTTI OLI KAUNIS. SIEL OLI KYNTTILÄKIN. Marduk tuli sinne kans piiloon kato. Äänitä mulle kasetteja. Audiobookkeja meidän ropeista. Eiku. :-----DD Sä ja sun disketit. Vieläkö maalla käytetään diskettejä? //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sinusta en silti luopuisi || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Joulu 2015, 02:05

Oman nimensä kuullessaan Iriador hätkähti silminnähden, kääntyen nopeasti ympäri heti kun oven oli saanut vedettyä perässään kiinni. Sillä kipeällä kädellään, jota punapäinen ohimennen myös sähähti ja vierellään rannetta heilautti, jotta se viileä ilmavirta olisi ehkä niihin kipuihin auttanut. Iriador vain tuijotti eteensä. Hyytyi seisomaan paikoilleen siihen oven eteen ja katsomaan siihen suuntaan, missä oli kuullut Dariuksen olevan. Käsi nousi taas silkasta halusta kokeilemaan niitä lyhyeksi katkottuja hiuksia, punatukkaisen sen hetken halutessa uskoa että tämä kaikki olisi vain ollut yhtä unta. Mutta ei se tainnut olla. Taas tuntui niin tyhmältä ja hankalalta, kun ei voinut niihin hiuksiin enää edes naamaansa kunnolla peittää…
Punapäisen kasvoilla lepäsi kuitenkin rauhallinen, katuvansurullinen ilme, silmien hakiessa viimein Dariuksesta kontaktia ennemmin lattian kanssa, samalla kun Iriador yhä niitä hiustenlatvojaan kokeili. Tuntui nyt entistäkin vaikeammalta seistä tässä, kun olisi oikeasti voinut vain olla tulematta alunperin. Jatkaa vain matkaa omalle sijalle, missä olisi voinut yönsä viettää mitään erikseen ilmoittamatta ja miettiä tilannetta uudestaan aamulla. Mutta tässä hän oli. Ja tästä olisi enää vain typerää lähteä juoksemaan karkuun…

Punatukkainen seisoi yhä vain hiljaa paikoillaan, vilkaisten taas surullisen äänen suuntaan, joka kysyi mitä hän halusi. Iriador halusi pyytää anteeksi. Niin montaa asiaa yhtä aikaa, että tuskin sanansa siihen olisivat edes riittäneet tällä hetkellä. Mutta oliko hänellä enää sijaa pyytää anteeksi? Etenkään Dariukselta, jota tuntui olevan jo loukannut liikaa ja aiheuttanut vain harmeja miehelle. Taas se ahdistus kalvoi kurkkua ja takertui kieleen, Iriadorin saamatta hetkeen minkäänlaista sanaa suustaan ulos.

Halusin…”, nuorempi lopulta aloitti, turhautuneesti huokaisten ja kulmiaan kurtistaen, kun muutenkin kireällä oleva pinnansa olisi halunnut vain napsahtaa taas poikki. Ei se näin vaikeaa voinut olla, eikä ollutkaan – mutta korkeahaltia teki siitä vaikeaa uskottelemalla itselleen, ettei hän ollut tähän oikeutettu. Iriador nosti loukanneen käden eteensä, kämmen itseensä päin, ja kevyesti lähti painelemaan toisen kätensä sormilla niitä punoittavia kohtia siinä. Sentään se sai ajaukset yhteen asiaan hetkellisesti, eikä vain leijailemaan ympäriinsä.
Halusin tulla pyytämään anteeksi sitä mitä sanoin, en… tarkoittanut…”, Iriador sai sanottua, ja siihen se sitten taas jäi. Turhautti, aivan vietävästi, itseensä ärsyyntyneen ilmeen taas kertoessa kyllä puolestaan, ettei sokea ollut siihen tyytyväinen miten vaikeaa kenraalin edessä oli puhua.
Et sinä ole typerä…”, punapää töksäytti ääneen, pyyhkäisten lopulta sitä rikkinäistä kättään taas tummia vaatteita vasten pienesti irvistäen siitä kirvelevästä tunteesta. Sitten Iriador taas oli piinallisen hetken hiljaa, hakien turhaan sanoja suuhunsa, katseen laskiessa taas turhautuneena Winderistä alas lattiaan. Nuorempi huokaisi ja kääräisi toisen kätensä pitämään kiinni olkavarrestaan, pelkän siinä seisomisen alkaessa kuumottaa ja tuntua hankalalta.
E-en minä ole sinulle… vihainen…”, rauhallinen ääni totesi, sokean vilkaistessa varovaisesti jälleen ylemmäs Dariuksen puoleen.


//DELI OTTAA DARIN MUKAAN SOUTURETKELLE JA NÄYTTÄÄ MITEN MELAA KÄYTETÄÄN. No todellakin. SE KYNTTILÄ OLI NIIN EPÄLOOGINEN SIELLÄ HEINÄTÖNÖSSÄ MITÄ. Joo mä äänitän sulle audiobookit meidän pornopeleistä ja sen jälkeen sä naurat ittes kuoliaaks kun niitä kuuntelet. Nyt ne disketit. KUKA KÄYTTÄÄ DISKETTEJÄ VUONNA 2015 AKSU HEI NYT LOPPUU :DD:D:D:D::DDD mä kyl käyttäisin, eikun//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Sinusta en silti luopuisi || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Joulu 2015, 02:37

Darius vain tuijotti Iriadoria. Jälleen odottaen tuolta edes jonkinlaista reaktiota. Edes pientä vastausta, hyvästiä, huutoja, edes jotain. Jotain, mistä Darius tietäisi Iriadorin todellakin olevan paikalla, eikä vain harha hullun miehen mielessä. Kyllähän tarkkakatseinen pisti merkille sen hiusten koskettelun ja lopulta kämmenen painelun, kuitenkaan kykenemättä varsinaisesti huomiomaan noita eleitä, saatikka puuttuvia hiuksia tai kipeää kättä. Tilanne oli liian absurdi moisten huomiointiin juuri nyt.
Lopulta Iriador avasi suunsa. Vaivalloisesti aloittaen, kertoen kuinka halusi tulla pyytämään anteeksi. Anteeksi sitä, mitä oli sanonut, kertoen ettei ollut sitä tarkoittanut. Ja kertomaan, ettei ollut kenraalille vihainen, kaikesta huolimatta. Pysyen rauhallisena, puhuen lempeästi joskin töksähdellen.

Dariuksella kesti hetki rekisteröidä, mitä juuri oli kuullut. Oliko tämä Iriador sama, joka hetki sitten oli allasosastolla riehunut? Vai oliko Iriadorilla nyt kaksoisolento - vai oliko tuollakin jakomielitauti?!
"M-mikset?!", Darius parahti yllättävänkin kovaan ääneen, kuulostaen jopa turhautuneen vihaiselta, vaikka siltä hänen ei todellakaan ollut tarkoitus kuulostaa.
"Sinulla on kaikki oikeus olla minulle vihainen! - ei, vaan suorastaan vihata minua koko sydämestäsi!", Kenraali jatkoi, lähtien harppomaan Iriadorin luo, tullen aivan tuon eteen, "Petin sinut! Kusin kaiken, tein tyhmiä päätöksiä ja virheitä - Enkä edes onnistunut kaikesta huolimatta pitämään sinua turvassa!".
"Salailin sinulta asioita, vaikka lupasin kertoa sinulle kaiken! Ja sitten sinä--"
, Nopeasti Darius kävi tarraamaan kiinni Iriadorin käsivarsista, läheltä hartioita, kuitenkaan puristamatta toista liikaa, "Sinä marssit tänne ja pyydät minulta anteeksi?!".

"Minun tässä sinulta pitäisi pyytää anteeksi!", Kenraali jatkoi parahtaen nyt niin, että kurkkuun vihlaisi, samalla kun ne kyyneleet viimein lähtivät valumaan alas silmäkulmasta, "Minun tässä pitäisi katua ja nöyristellä edessäsi, pyytää anteeksi tekojani ja anoa sinulta jälleen anteeksiantoa".
"Jälleen, Iriador! Jälleen! Eikö se jo kerro, kuinka typerä ja vastenmielinen mies minä olen?!"
, Haltia koitti henkeään tasailla, kykenemättä kuitenkaan niitä pitkiä, värisevänhuokaavia henkäyksiä hillitsemään, "Ja sitten sinä... Sinä palaat tänne luokseni. Jälleen. Vaikka ansaitsisit niin paljon parempaa".
"Halusin vain että olet onnellinen"
, kyynelehtivä kenraali parahti väristen, painaessaan kasvonsa Iriadorin hartiaa vasten, "Halusin vain olla onnellinen kanssasi. Halusin vain antaa sinulle kaiken, minkä kykenen - vain jotta pysyisit vierelläni, sillä ilman sinua en halua enää edes herätä".
"Sinä. Rakas Punarubiini. Tulet tänne ja pyydät minulta anteeksi", Hiipuvaan ääneen Darius naurahteli surkuhupaisasti, samalla kun kirjaimellisesti valahti Iriadorin eteen polvilleen, päästäen samalla irti nuoremmastaan. Pää painui alas ja kädet valahtivat kenraalin sivuille, kyynelistä sumean katseen jääden tuijottamaan Iriadorin jalkoihin.
"En minä ansaitse sinua. Olet liian hyvä minulle, Norfaldir... Enkä edes kehtaa sinulta enää anteeksiantoa anoa...", Romahduspisteensä kokenut kenraali henkäisi, yrittäen edes vähän hillitä itseään. Tietäen, että ehkä olisi ollut parempi vain tukkia turpansa ja hillitä itsensä jo ennen kuin näin kävi... mutta tässä sitä sitten oltiin. Ehkä hän teki taas virheen. Ehkä se suun avaaminen vain ajaisi Iriadorin nyt pois - jälleen ja todennäköisesti viimeisen kerran...
Mutta ei Darius halunnut sitä.
Ei hän kestäisi sitä.



// HERRAN JUMALA DELI NYT! VIE VAIKKA SE KALI SINNE SOUTAMAAN, SE SENTÄÄN OSAA KÄSITELLÄ MELAA JOS TOISTAKIN eikun. ET DISSAA KYNTTILÄÄ. YOU NO TAKE CANDLE! Kauheet skesti äänet pistät kun luet niitä nauhalle ja sit en voi enää ikinä pelata tosissani sun kanssa. NO EN MINÄ TEISTÄ LANDEISTA TIEDÄ, ASUTTE VARMAAN VIELÄ JOSSAIN LADOISSA JA AAMULLA LYPSÄTTE LEHMÄT ET SAA KAHVIIN MAITOO tai jotain semmosta. No oke joo ei oo nii landee. No sinä käyttäisit kun oot tommonen Crim //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sinusta en silti luopuisi || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Joulu 2015, 03:44

Kesti hetki, jonka aikana Iriador yritti vielä hakea jotain järkeviä, pahoittelevia sanoja suuhunsa, mutta Darius ehti parahtaa ensimmäisenä. Sellaiseen ääneen, jota sokea kirjaimellisesti säikähti, pelästyen että Winder oikeasti suuttuisi hänelle nyt. Eivätkä ne seuraavat sanat rohkaisseet mieltä yhtään, niistä lähestyvistä askelista puhumattakaan. Mutta jos kenraali nyt halusi suuttua ja kenties nuorempaa lyödä, niin suuttukoot ja lyökööt. Iriador halusi seistä tässä, osoittaa oikeasti että oli sanojensa mittainen ja halusi pyytää anteeksi, oli siitä kiitos millainen hyvänsä. Ei hän todellakaan ollut tarkoittanut sillä tavoin räyhätä Dariukselle… sen kaiken oli pitänyt kohdistua N’drayeriin, mutta kiivastuksissaan sitä teki hätiköityjä asioita. Ja niin Iriador oli tehnyt, ja halusi siitä pahoillaan olla. Mikäli hän ei olisi koskaan lähtenyt seuraamaan Delathosta… jos punapäinen olisi vain saanut rauhassa selvittää päänsä ja palata sitten takaisin Haukansilmäisen luokse, olisi tältä kaikelta vältytty.
Sokean itkuisuudesta punaiset silmät nostivat katseensa eteenpäin, korkeahaltian kyllä tiedostaen Dariuksen tulleen aivan siihen eteensä. Ja tuo puhui niin… vihaisenoloiseen äänensävyyn, että se sai Iriadorin jalat tärisemään. Nimitti miten itse oli nuoremman pettänyt ja kaiken pilannut. Epäonnistunut pitämään punapäisen turvassa, salailut asioita kaikesta huolimatta…

Iriador henkäisi säikähtäen Winderin tarratessa hänen käsivarsistaan kiinni, säpsähtäen selvästi sen otteen alla. Syke kiihtyi samantien lujemmaksi, korkeahaltian tietämättä mitä hänen pitäisi tehdä. Alkoi tuntua väärältä olla tullut tänne… nyt kun sitä tarkemmin ehti kaiken kuuntelun välistä miettiä, väänsi oikein vatsasta kuunnella silmäpuolen sanoja. Ei Iriador ollut ikinä, EI IKINÄ, ollut läsnä, kun Darius käyttäytyi näin. Ja sitten kun Iriador tiedosti ne kyyneleet, Dariuksen parahtaessa että hänen tässä anteeksi pitäisi pyytää punapäisen sijaan…
Hei…”, korkeahaltia tuhahti turhautuneena. Mutta ennen kuin ehätti mitään jatkaa, ehti Darius tietenkin ensin.
Iriador nielaisi hankalasti sitä ahdistustaan tätä tilannetta kohtaan alas. Vaikka eihän se minnekään kyennyt katoamaan, kun Haukansilmä hänelle tuolla tavalla puhui romahtaen ja itkien tavalla, jota korkeahaltia ei koskaan ollut olettanut näkevänsä Dariuksesta. Ja nyt kun tämä piti näin kohdata, teki se erittäin pahaa niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Kaikki tapahtui niin nopeasti ja ne sanat sattuivat. Tältäkö Dariuksesta oli tuntunut silloin, kun Iriador oli tuon edessä viimeksi romahtanut totaalisesti pirstaleiksi, ja kenraali siitä taas sokean koonnut halauksellaan jälleen ehjäksi.

Pieni hymy kohosi Iriadorin kasvoille Dariuksen kutsuessa häntä rakkaaksi punarubiiniksi. Hetkeksi se riittii kumoamaan täysin kaiken sen ahdistuksen, joka kuitenkin otti samantien palatakseen takaisin Winderin romahtaessa hänen eteensä. Uusi turhautunut huokaus karkasi nuoremman suusta… Iriadorin kuitenkin seisoen paikoillaan, katseensa pitäen väkisin siinä samala tasolla, missä se oli ollut kun Darius oli vielä seissyt.
Iriadorista tuntui kuin aika olisi pysähtynyt.
Tuntui että kaikki olisi pysähtynyt, punapäisen kyetessä kuulemaan ne kiihtyneet sydämenlyöntinsä ja Dariuksen itkun. Tämänkö hän oli tehnyt. Satuttanut ja aiheuttanut tuskaa vain silloin lähtiessään, kun asioiden käytyä ilmi halusi taas hetkeksi selvittämään ajatuksiaan muualle – ainakin oli oikein se itse nyt kohdata, eikä yrittää vältellä sitä, mitä hänen kuuluikin tehdä.

Jos näkisin sinut murtuisin todennäköisesti itsekin”, sokea totesi, itse kyykistyen Dariuksen tasolle, “Mutta koska elän omassa pimeäessä maailmassani, kyrpiintyneenä kaikkeen siihen mitä tällä hetkellä olen ja edustan, niin en halua edessäsi itkeä ja näyttää enää surkealta”.
En minä kuitenkaan halua että nöyristelisit edessäni”, Iriador hymisi niin rauhallisella äänellä, lempeä ilme kasvoillaan, vaikkei varsinaisesti hymyillytkään, nuoremman käydessä laskeutumaan polvilleen esimiehensä eteen. Varovaisesti aluksi vain kokeillen, saiko siirrettyä niitä tummia hiuksia pois silmäpuolen kasvoja piilottamasta, ennen kuin poimi Dariuksen lämpimään halaukseen.
Eikä sinun tarvitse pyytää minulta anteeksi, sillä et ole mitään väärää minua kohtaan tehnyt, ikinä”.
Olet aina kohdellut minua paremmin kuin ansaitsen. Annat aina enemmän kuin edes kykenisin toivomaan, ja pysyt vierelläni silloin, kun sinun ei oikeasti tarvitsisi”, sokea totesi vakaalla äänellä, laskiessaan leukansa kevyesti vasten kumppaninsa hartiaa, “Olet silmäni silloin, kun niitä tarvitsen. Kuuntelet, vaikkei minulla olisi edes asiaa. Pidät minut turvassa, vaikken sitä sinulta pyydä”.

Ja rakastat niin paljon, että välillä mietin, miksi sinä jaksat kaltaisestani välittää millään tapaa”, Iriador totesi, pienesti itsekin kaikesta huolimatta niiskauttaen, kun kävi mielessään läpi sitä aikaa, minkä oli Dariuksen vierellä saanut elää. Nuorempi kävi nojautumaan kenraalista hieman kauemmas, toisen kasvot käsiinsä poimien ja pyyhkäisten kyyneliä pois Haukansilmän kasvoilta. Hellästi painaen oman otsansa vasten toista ja nostaen kasvoilleen viimein kunnollisen hymyn, “Enkä minä ikinä, millään tavalla, kykene sinua siitä kiittämään tarpeeksi, miten onnelliseksi olet minut täällä tehnyt. Aina siitä päivästä saakka, kun sinut ensimmäistä kertaa tapasin, Darius.”.


//MUTTA DELI TAHTOO DARIN VESSAAAN. No kyllä Kalikin kelpaa, Kalilla on meloista kokemusta. TAHDON KYNTTILÄN, ANNA TÄNNE! Voi luoja ei, mä en vois enää ikinä sen jälkeen ottaa itteeni tosissaan. ET DISSAA LATOJA! Lehmän maito on kermasta. Se on kuule nannaa kahvin kanssa, ettäs tiedät ;> CRIMLANDE HALUAA TEHDÄ LANDE JUTTUJA//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Sinusta en silti luopuisi || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Joulu 2015, 11:31

Tämän täytyi olla unta. Ei Iriador voinut kaiken sen jälkeen olla näin rauhallinen saatikka anteeksiantava. Ei Darius halunnut uskoa sitä millään, se oli liian hyvää ollakseen totta. Katse pysyi visusti siellä lattiassa kenraalin niiskuttaessa pienesti, samalla kun Iriador hetken kuluttua kävi itse kyykistymään alas. Ei hän millään olisi kehdannut katsoa Iriadorin puoleen, odottaen tuolta vain jälleen haukkuja. Mutta ei, sen sijaan sokea puhui yhä niin kovin lempeän rauhallisesti, vaikuttamatta tippaakaan vihaiselta - korkeintaan turhautuneelta huokaustensa jäljiltä. Päätä käännettiin pienesti sivulle Iriadorin lähtiessä hiuksia siirtelemään kasvojen edestä. Tuntui samaan aikaan hirveältä, mutta myös ihanalta, kun nuori tuolla tavoin huomiota soi. Huomiota, jota Darius ei todellakaan ollut ansainnut. Ei hän ollut ansainnut mitään, varsinkaan Iriadoria.
Ilmoille karkasi naurahtava, surkuhupaisa huokaus Iriadorin käydessä kietomaan kätensä Haukansilmän ympärille. Darius vain painoi päätään vasten nuorempansa hartiaa, kykenemättä nostamaan niitä omia käsiään ylös, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli vain napata toinen syleilyyn. Sen sijaan Darius keskittyi vain rauhoittelemaan itseään ja kuuntelemaan nuoremman sanoja. Sanoja, joiden mukaan Iriador yhä rakasti kenraalia. Kaikesta huolimatta. Väen väkisinkin tuli paha mieli uudemman kerran, kenraalin ajatellessa, kuinka epäreilua tämä kaikki oli Iriadorille. Tuo antoi liian helposti anteeksi hänelle. Ei Iriadorin olisi kuulunut tällä tavoin anteeksi antaa, jos Dariukselta kysyttiin.

Mutta siinä samalla Haukansilmä oli myös onnellinen. Onnellinen siitä, ettei ollutkaan menettänyt Iriadoria. Ja siitä, että tuo oli tullut takaisin ja oli nyt tässä, vierellä, läsnä. Nyt kun Darius todellakin tarvitsi jonkun lähelleen, vaikkei sitä tietenkään ääneen osannut myöntää.
Vasta siinä välissä, kun Iriador kauemmas nojauduttuaan ja käsillään kenraalin kasvoja kosketti, kehtasi Darius katseensa kohdistaa nuoremman kasvoihin. Vain tuijottaen toista, pieni, itkua pidättelevä hymy kasvoillaan. Painaen päätään pienesti paremmin punatukkaisen käteen, tuon hänen kyyneliään pyyhkiessä pois. Tuntui hyvältä, kun Iriador siinä oli. Lähellä ja läsnä, kaiken tämän jälkeen. Ja hymyili. Voi kuinka tuo hymy nuoremman kasvoilla tuntui valaisevan koko huoneen. Kenraali kävi pienesti kohottamaan kasvojaan, antaen nenänpäänsä kevyesti koskettaa sokean nenänpäätä, kun tuo siinä lähellä oli, otsa otsaa vasten. Haukansilmäisen olisi tehnyt mieli suudella korkeahaltiaa, mutta ei hän kehdannut. Ei vielä, kun päähän ei mahtunut kunnolla vieläkään se fakta, että Iriador oli hänelle anteeksi antanut.
Kenraali haki sanoja, kykenemättä kuitenkaan löytämään niitä. Hän oli niin sekaisin tilanteesta, ettei keksinyt mitään järkevää sanottavaa. Hän oli vain niin onnellinen. Ja loppu peleissä Darius ei kyennyt enää taistelemaan sitä tarvetta vastaan, vaan kävi kohottamaan kätensä Iriadorin puoleen, vetäen tuon hellänpehmeään halaukseen. Kasvot käytiin samalla painamaan takaisin vasten Iriadorin hartiaa, vanhemman haltian vielä kerran jos toisenkin niiskauttaen niin kovin surkuhupaisasti. Jopa naurahtaen pariin otteeseen, samalla kun vain piteli Iriadoria lähellään. Toinen käsistä kävi hiipimään nuoremman selkää pitkin aina tuon niskalle, kokeilemaan niitä lyhyeksi leikattuja hiuksia. Kuinka oudolta sekin tuntui - Iriadorilla oli aina ollut niin pitkät ja paksut hiukset, nyt ne olivat poissa. Eikä Darius voinut kuin syyttää siitäkin itseään. Mutta kasvaisivathan ne takaisin ajan myötä...

"Kätesi...", Darius kävi lopulta mumisemaan vasten Iriadorin hartiaa, tajuten kuitenkin nostaa kasvonsa irti toisesta ennen kuin jatkoi, "Satutitko itsesi pahastikin?", kasvonsyrjällä Darius kävi pienesti hieraisemaan vasten Iriadorin kasvon syrjää, ennen kuin nojautui hieman kauemmaksi nuoremmasta ja poimi varovaisesti tuon kädet omiinsa, jotta saattoi paremmin katsoa millaista vahinkoa yhteenotto Delathoksen kanssa oli saanut aikaan.




// DELI EI PÄÄSE. Tulee turpaan Iriltä. Ja Lorylta. Kali kelpaa aina. ET SAA. Älä huoli, mä en ota itteeni tosissani enää ollenkaan. EN DISSAA LATOJA varsinkaan sitä Jaakko latoa joka on tos matkalla tampereelta nakkilaan. Lehmän maito on lehmästä. LANDECRIM TEKEE SITTEN LANDE JUTTUJA. Kutsutko Landebertin mukaan? //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sinusta en silti luopuisi || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Joulu 2015, 17:15

Iriadorista tuntui hyvältä olla Dariuksen lähellä, vaikka selvästikään Haukansilmä ei niin hyvin voinut ja oli tuolla tavoin vain romahtanut hänen eteensä. Mutta ei se haitannut, se oli vain inhimillistä ja Iriador tiesi sen. Oli nähnyt vastaavanlaisen reaktion äidiltään niin monen monta kertaa isänsä lähdön jälkeen, että punapäinen oli omaksunut lohduttamisen taidon itselleen jo silloin.
Pienesti se hymy levisi nuoremman kasvoilla, Dariuksen kohottaessa päätään, nenänpäiden koskiessa toisiinsa kevyesti. Se huoneeseen leviävä hiljaisuuskaan ei tuntunut pahalta, pikemminkin rauhoittavalta. Eikä Iriador jaksanut enää säikkyä Winderiä, tietäen mielessään että tuo oli tässä tilanteessa kaikkea muuta kuin vihainen hänelle. Ja sen riitti kertomaan myös se halaus, johon tummatukkainen hänet painoi, eikä korkeahaltia laittanut siihen lainkaan vastaan. Toisen käsistään nostaen kevyesti sililttelemään Dariuksen vielä hieman kosteita hiuksia, toisen silittelemään varovaisesti vanhemman niskaa. Darius olisi voinut itkeä häntä vasten vaikka läpi yön, jos siltä olisi tuntunut. Iriador olisi tässä. Vieressä katsomassa Haukansilmäisen perään, olisi seurana ja tarjoaisi turvaansa tuolle hölmölle - että hän olikin saattanut aiheuttaa kaiken tämän sellaiselle, jota niin kovasti rakasti. Ja kehdannut uskotella itselleen, ettei hän Dariukselle mitään muka merkinnyt.

Surullisenharmistunut ilme käväisi nuoremman kasvoilla, tuon huomatessa Dariuksen kokeilevan niitä lyhyitä hiuksia. Ei Iriador siitä ylpeä ollut, mutta tehty mikä tehty. Hänen pitäisi vain oppia elämään niiden kanssa lyhyinä, jahka ne takaisin kasvaisivat. Ja etenkin siistiä ne. Mutta sitä ehtisi miettiä myöhemminkin. Hiusten lisäksi Darius kuitenkin takertuin viimein siihen käteen, jonka Iriador oli aikaisemmin loukannut. Punapäinen antoi kenraalin kaikessa rauhassa tarkastella niitä, ei hänellä ollut mitään piiloteltavaa ja oli muutenkin olisi helpompi, jos toinen heistä edes kykenisi näkemään, miten se kylmä magia oli vasemman kämmenen rikki repinyt.
En lainkaan”, sokea vastasi yhä hymyillen Winderin kysymykseen, “Käsivarressani on samanlainen jälki, vähän isompi vain, siinä mihin hän koski. Mutta muuten olen kunnossa”, Iriador vielä lisäsi, katsahtaen hieman oikean käsivartensa puoleen. Kyllä hän ymmärsi, että kapteeni oli pyrkinyt häntä pitelemään vain paikoillaan, kun toinen sillä tavoin oli aseen kanssa heilunut. Olihan se kylmä sattunut tosin, mutta ei Iriadoria oltu mistään silkistä tehty.

Punapää laski katseensa lopulta syliinsä, pienesti käsiään puristaen kiinni siinä Dariuksen otteessa.
Anna anteeksi kun sillä tavalla vain lähdin silloin…”, Iriador huokaisi, äänessään nyt enemmän sitä katumista ja murhetta, “Ja satutin sinua näin. En… arvannut silloin, että se hetki johtaisi johonkin tällaiseen”. Korkeahaltiaa kadutti niin vietävästi. Hän tuntisi mielipahaa tästä ties miten pitkään, viis siitä kuinka nytkin Dariukselle vain yritti hymyillä ja vakuutella kaiken olevan hyvin. Ei kaikki ollut hyvin. Ei selvästikään. Ja se oli Iriadorin syytä...
En minä suuttunut… olin vain...”.

...Pettynyt”.


//NO HÖH. No niin kyllä taitaa tulla. Deli sinne lipputangon nuppiin pitäis nostaa. BUT CANDDDLEEEEEEEE! Voi jumalauta, jaakkolato <3 muutetaan sinne. Landecrimit laskee sillä pulkalla tessunjärveen ja jää sinne souteleen sit, ellei pulkka uppoo ensin. Kutsun Landebertin mukaan. Yhdessä me lähetään ratkomaan Hildibrandin questeja sitten//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Sinusta en silti luopuisi || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Joulu 2015, 18:36

Kyynelistä yhä osin sumea katse tarkasteli Iriadorin kämmentä, johon se pakkanen oli rumasti käynyt puremaan. Kyllähän Darius tiesi mihin Delathos kykeni magiansa kanssa, mutta näin rumaa jälkeä hän ei ollut vielä nähnyt. Tai sitten se näytti vain kahta kauheammalta, kun se oli Iriadorin iholla. Ruhjeet täytyi hoitaa, ei niitä tuollaiseksi voinut jättää. Katse pysyi korkeahaltian kämmenissä tuon puristaessa ne kiinni, kenraalin jäädessä kuuntelemaan kuinka punapäinen häneltä jälleen pyyteli anteeksi. Aivan turhaan, ei tuon pitänyt pyydellä mitään anteeksi, jos Dariukselta kyseltiin. Hänen se tässä anteeksi piti pyytää yhä, uudestaan ja uudestaan, kunnes Iriador käskisi hänen lopettamaan. Mutta juuri nyt Darius ei saanut sanaakaan suustaan, koittaen vain toppuutella sitä pakottavaa tunnetta kurkussaan. Koittaen rauhoittua, jotta kykenisi yhtä rauhallisesti puhumaan, mitä Iriador. Ei hän halunnut hysteerisenä huutaa Iriadorin seurassa, puhumattakaan siitä että joku saattoi hyvinkin kuulla keskustelun, jos oven ohi sattui kulkemaan - tosin eipä täällä päin tupia liikkunut kukaan, kenraalin huoneiston ollessa käytävän päässä, kaukana muiden tiloista.

Kenraali kävi ynähtämään vaivautuneesti Iriadorin mainitessa olleensa vain pettynyt. Oliko se ihmekään, kun sellaisen uutisen sai kuulla? Visusti Darius piti katseensa yhä heidän käsissään, huomaten kyllä sen hymyn Iriadorin kasvoilla. Silti vanhempi haltia ei ollut varma, miten tätä tilannetta nyt lähtisi purkamaan. Iriador ansaitsi selityksen, sen Darius oli tuolle velkaa. Mutta Darius pelkäsi, että jos hän kertoisi asiasta yhtään enempää, lähtisi Iriador uudemman kerran livohkaan. Mutta mitä sitä enää mitään piilottelemaan? Iriador tiesi jo, ihan hyvin Darius voisi kertoa koko totuuden. Ehkä se kenties selventäisi kuviota, eikä Iriadorin tarvinnut omia johtopäätöksiä lähteä tekemään.
"Hän... On sairas...", Haukansilmä aloitti vaisusti, "En tiennyt sitä aluksi. Silti pidin hänet Kuiskauksessa, koska Aran hänet minulle nakkasi - uskoin, että jos heittäisin hänet pois, löytäisi Aran tavan tai toisen tuupata hänet takaisin. Yhdessä välissä jopa uskoin heidän pelaavan jotain peliä, että kaikki tämä olisi järjestettyä, mutta... ei".
"Hän raiskasi minut. Ajat sitten ensimmäisen kerran, ennen kuin Aran edes ehätti sitä... tehdä...", Selvästi Dariukselle oli vaikeaa kertoa tästä, sen kuuli miehen äänestä ja niistä tauoista, joiden aikana tuo sanoja haki - tai vain koitti muistella mitä kaikkea oli jo tapahtunut, "Hän halusi vain nöyryyttää minut... opettaa minulle "paikkani"... Mutta jostain syystä hän kehitti jonkinlaisen kieron pakkomielteen minuun", kenraali naurahti, "mikä hitto minussa teitä kaikkia kiehtoo, en ymmärrä teitä".

"Hän sai tietää meistä. Sinusta. Uhkasi tekevänsä saman sinulle, mitä minullekin oli tehnyt. Ja voi kuinka kauan se uhkailu jatkuikaan. Vaikka teimme sopimuksen... Hän antaisi sinun olla jos... kerran hänen kanssaan olisin..."
, Darius pudisti päätään hiljentyen hetkeksi. Teki pahaa muistella sitä kaikkea, puhumattakaan siitä että nyt joutui Iriadorille kertomaan.
"Mutta eihän se riittänyt tietenkään. Hän on piinannut minua jopa pahemmin mitä Aran, mutta silti... On hän myös henkeni pelastanut. Useampaankin otteeseen. Hän oli hyvä sotilas, häntä kuunnellaan ja hän osaa hommansa, sen takia hänestä kapteenin tein - sitä paitsi tarvitsimme nopeasti uuden, kun Tanithilin menetimme. Siihen aikaan minulle alkoi myös käydä ilmi, ettei Delathos aina ollut... oma itsensä... Onko nytkään, en tiedä millainen hän olisi ilman sitä... toista mieltä", Selittely alkoi mennä sekavaksi ja kenraalikin huomasi sen itse, yrittäen koota jälleen ajatuksia jotta voisi jatkaa.
"Delathos on... tavallaan riivattu. Hänessä loisii jokin maaginen tietoisuus, jolla on oma persoona. Oma tahtonsa, omat tavoitteet... Sen läsnäolon huomaa yleensä N'drayerin silmistä, ne muuttuvat punaiseksi ja hän alkaa käyttäytyä... väkivaltaisemmin, jopa omia kohtaan - kuten silloin vuorilla viimekerralla. Luulin, että hän vain menee raivon valtaan silloin, kunnes minulle muutama päivä sitten selvisi, että se mieli kyllä tiedostaa tekemisensä ja kykenee jopa keskustelemaan sivistyneesti. Tai no, niin sivistyneesti mitä N'drayerin kaltaiselta pohjoisenpelleltä voi olettaa", Viimein se katse nousi Iriadorin puoleen, Dariuksen jääden hetkeksi vain tuijottamaan kumppaninsa kasvoja, "Tein väärin kun en kertonut sinulle. Tein väärin, kun hänen annoin tehdä mitä huvittaa... Mutta en koskaan pitänyt siitä. Minä vain... Häpesin... Sitä kuinka avuton ja hyödytön paska olen... Enkä siksi halunnut sinulle kertoa".

"Viime kerralla se meinasi tappaa minut... Ja varmasti olisikin tappanut, ellei N'drayer olisi kontrollia saanut itsestään... On siis vain ajan kysymys, koska Delathos itseään ei voi kontrolloida ja Se toinen saa vietyä loppuun sen, minkä aloitti - Siksi kävin Argenteuksen juttusilla. Kerroin hänelle N'drayerin tilanteesta ja hän lupasi auttaa. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin".
"Se halusi satuttaa sinua... tappaa sinut... En voi antaa asian vain olla. N'drayer tietää liikaa, se tietää liikaa ja jos sitä ei nyt pistetä kuriin, on vain ajan kysymys milloin se iskee ja kehen - Sinun lisäksesi se on myös maininnut Seyrin nimen..."
, Hetkeksi Darius jäi vain tuijottamaan jokseenkin järkyttyneen oloisena ohi Iriadorin, tiedostaen kuinka vaarallinen N'drayer todellisuudessa olikaan, jos tuota ei pitänyt silmällä. Ei hän koskaan ollut tullut sitä kunnolla ajatelleeksi, kuin vasta nyt. Nyt kun tiedosti N'thiszedratamin olemassaolon ja tuon halut. Puhumattakaan niistä Delathoksen hämäräbisneksistä. Vaikka kuuraparta oli tuonut esille, ettei heidän perään lähtisi tehtävänannossa, ei Darius epäillyt yhtään, etteikö N'thiszedratam sitä tekisi, jos mahdollisuuden sai. Jos niin paljon kykeni kroppaa hallitsemaan.

"En koskaan halunnut sen menevän näin. Mutta en voi muuttaa mennyttä. Voin vain estää tulevat tragediat... Halusin sinun vain pysyvän turvassa...", Kenraali lopulta sai sanotuksi, värähtäen kylmästä, "En sitä ansaitsisi mutta... anna anteeksi... että petin luottamuksesi... Anna anteeksi etten ole täydellinen...".




// Delistä lipputangon nuppi. Se lipputanko sen rektuumiin poikittain. eikun. NO CAAAAAANDDDDDLE. Jaakkolatoon joo <3 Virnistin kun sen ohi ajettiin tänään. Nyt ne pulkat jumalauta. Oota et tessuun tulee jää, sit saat laskee sinne - paitsi et sitä kiertää yleensä sit hiihtolatu, suuttuvat jos niiden ladulle lasket. Voi perkeleen Hildibrand nyt //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sinusta en silti luopuisi || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Joulu 2015, 19:56

Punapäinen istui vain rauhallisesti sijoillaan, tasaillessaan sykettään ja toivoen hiljaa mielessään Dariuksen rauhoittuvan. Olihan tuo jo selvästi pahimmasta selvinnyt, mutta Iriador oli valmis odottamaan pitempäänkin. Ei hänellä ollut kiire minnekään. Vähiten hänellä oli kiire silloin, kun Winderin seurassa oli.

Terävästi se katse otti noustakseen Haukansilmän kasvoille, tuon lähtiessä… ilmeisesti kertomaan lisää siitä, mitä tuon ja N’drayerin välillä oli. Että Delathos oli jollain tapaa sairas, ja se nyt hankasi ja hankaloitti asiaa jos toistakin. Että koko touhu oli alkanut jo ennen Aranin sairaita pelejä… tuntui taas pahalta kuunnella sitä, murheellisen katseen harhaillessa pitkin Dariuksen kasvoja, Iriadorin vain hiljaa kuunnellessa sitä kaikkea. Eihän tämä varsinaisesti hänelle kuulunut, mutta toisaalta punapäinen koki, että Darius halusi hänen tietävän, koska ne kapteenin latelemat uhkauksen koskivat myös häntä.
Winder oli ehättänyt jo pyytää kapteeninsa ongelmaan apua kenraali Argenteukselta, mikä kuulosti hyvin absurdilta, mutta ymmärrettävältä. Hallitsihan se sarvipäinen pukinkoipinen magiaa ja jos Delathosin tapauksessa kyseessä oli Dariuksen sanojen mukaan maaginen loinen, luulisi että fauni osaisi nopeastikin ratkaista vastaavan pulman. Vai oliko se monimutkaisempaa, kuin Iriador kykeni edes käsittämään? Oli miten oli, kyseessä selvästi oli jokin vaarallinen elämänmuoto, joka halusi yhden jos toisen henkeä uhata… pelkän ajatuksen nostattaessa Iriadorin niskakarvat pystyyn tämän päiväisen yhteenoton jäljiltä.

Mutta ei Iriador pelännyt. Ainakaan oman henkensä tähden. Hän pelkäsi Dariuksen puolesta. Ja kuten tänään sen oli osoittanut, ei hän todellakaan aikonut yhdenkään hullun käydä Winderiin käsiksi ja tuota vain murhata, jos sen kykeni itse estämään. Oli kyseessä sitten… päätä pidempi pohjoisenkarpaasi tai jokin muu, joka kenraalin henkeä sillä tavoin uhkasi.

Punapäinen kävi raskaasti huokaisemaan Dariuksen pyytäessä taas anteeksi nuoremman luottamuksen pettämistä. Siitä huolimatta Iriador hymyili anteeksiantavasti, lempeästi vanhemmalleen. Ei hän voinut Dariusta vihata, ei tuo ollut ikinä kohdellut häntä kaltoin.
En minä sinun halua täydellinen olevankaan”, sokea hymähti rauhallisesti, ollen kyllä tuntenut miten Darius siinä paikoillaan oli värähtänyt. Syystäkin… tässä oli aika viileä vain istua lattianrajassa…
Haluan että olet se Darius jonka olen oppinut tuntemaan. Haluan että olet se yksi ja ainoa, kaikkine niine virheinesi ja epäkohtinesi, jota niin kamalasti rakastan”, hellä suudelma käytiin painamaan Winderin huulille, ennen kuin sokea lähti yrittämään ylös lattialta, kenraalin läheltä, suunnaten kulkunsa sen tuulenvireen suuntaan, joka avonaisesta ikkunasta todennäköisesti puhalsi huoneeseen. Punapäinen kävikin ikkunaluukut sulkemaan, vetäisten samalla verhoja paremmin niiden peitteeksi. Mutta sen sijaan että olisi takaisin Dariuksen luokse vain astellut, jäi Iriador selin vain seisomaan Winderiin päin, eteensä tuijottaen.
En minäkään… täydellinen ole. Saati edes rehellisyyden perikuva...”, hävettihän se myöntää tällä tavoin ääneen, mutta ei Iriadorista ollut kieltämäänkään sitä. Siinä missä Darius oli täysin inhimillisesti pitänyt salassa tiettyjä asioita Iriadorilta, oli nuorempi oikeastaan… salannut Winderiltä kaiken aikaa, kuka hän oikeastaan edes oli. Ja nyt kun sitä ajatteli, tuntui pelkkä ajatus aivan sairaalta ja kamalalta… Mutta Iriador oli sen tehnyt omista syistään! Syystä ja halusta suojella Winderiä ja muitakin vain ylimääräisiltä ongelmilta, joita typerät totuudet toisivat mukanaan.
Eihän Dariuksen tarvinnut tietää.
Ei kenenkään tarvinnut.
Iriador voisi jatkaa asioiden salailua ja elää sellaisena, kuin oli Cryptissä eläessään uskotellut olevansa. Näin oli ollut hyvä, miksi sitä pitäisi alkaa muuttamaan, kun hänellä oli ympärillään kaikki mitä hän tarvitsi?


//Oh lords AKSU NYT. YYYYYYYYYYY. No epäilemättä, odotit että Jaakko ois sieltä kurkannu. Mutkun mä oisin tahtonut lähtee samantien souturetkelle >: Varmana lasken sen ladun päältä. Käyn hinaan Joonasta pulkalla sitä latua pitkin, katotaan kuin sitten turhautuvat//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Sinusta en silti luopuisi || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Joulu 2015, 20:29

Tuntui kuin suuri järkäle sydämeltä olisi vierähtänyt alas, kun Iriador ei kaiken kuulemansa jälkeen käynyt rähjäämään tai poistunut. Ei, vain raskas huokaus ja lempeän anteeksiantavainen hymy, johon kenraali koitti parhaansa mukaan vastata pienellä hymyllä - vaikka eihän Iriador sitä nähnytkään.
Pienesti Haukansilmä naurahti sokean todetessa, ettei halunnut Dariuksen olevan täydellinen vaan oma itsensä. Mutta kun Iriador oli niin täydellinen kaikkine epäkohtineenkin Dariuksen mielestä, nuorempi ansaitsi vain parasta, eikä kenraali pitänyt itseään parhaana mahdollisena... Silti hän oli kiitollinen nuoremmalle ja tuon sanoille, jotka saivat väkisinkin kyyneleet kirpoamaan silmäkulmaan uudestaan - tosin tällä kertaa silkasta onnesta.
Siihen hellään suudelmaan vastattiin pienesti, kevyesti, ennen kuin Iriador kävi kampeamaan itsensä ylös. Darius veti vielä kerran jos toisenkin syvään henkeä, varmistaen että oli rauhoittunut, ennen kuin itse kävi nousemaan ylös haparoiden, väristen. Tosin värisikö hän silkasta kylmyydestä vai äskeisen romahduksen tuomasta heikotuksesta - vai kenties molemmista - sitä Darius ei osannut sanoa.

Hitaasti katse kääntyi Iriadorin puoleen, tuon suljettua ikkunan ja käydessä toteamaan, ettei itsekään rehellisyyden perikuva ollut. Mitä tuo mahtoi sanoilla tarkoittaa? Olihan Dariuksella aavistus, mutta oliko asia sitten se vai ei, sitä hän ei osannut sanoa. Mutta toisaalta... Ihan hyvin hän voisi tuoda ilmi tietävänsä jo jotain Iriadorista... kertokoot punapäinen sitten enemmän - tai kenties toisesta asiasta - jos katsoi tarpeelliseksi.
"Tiedän sen", Darius hymähti hiljaa, samalla kun hitaan rauhalliset askeleet vievät takaisin divaanille, jonka reunalle mies kävi lopulta istahtamaan, "Nimesi liikkuu kuulemma palkkamurhaajien piireissä...", kenraali jatkoi varovaisesti, koko ajan tarkkaillen nyt Iriadoria.
"He pääsivät jäljillesi... He, ketkä perässäsi kotimantereelta ovat tulleet.. Ylikenraali", Haukansilmä kertoi, hiljentyen jälleen hetkeksi. Vain tuijottaen Iriadoria, ennen kuin jatkoi.
"Delathosilla on valeidentiteetti, jonka turvin tekee töitä hämäräpuuhissa...", Eihän asia sinällään Iriadorille kuulunut, Delathos oli kertonut nämä asiat kenraalille sillä oletuksella, että ne myös pysyisivät salassa. Mutta toisaalta, Delathos tiesi turhankin paljon Iriadorista, ehkä oli vain reilua että Iriadorkin teitäisi jotain tummahipiästä - jos ei muuten, niin ihan vain N'thiszedratamin kiusaksi. Tuo uhkasi Iriadorin henkeä, ottakoot Iriador nyt salaista tietoa valttikortiksi itselleen. Vaikka näistä tietäminen saattaisi vain vaarantaa Iriadorin henkeä entisestään...
"Hän kertoi nimiemme pyörivän siellä - omastani en ole yllättynyt ottaen huomioon asemani... mutta sinusta en olisi arvannut", hitaasti se katse lipui Iriadorista pöydällä oleviin viinapulloihin, joista kenties kelpaisi ryyppy jos toinenkin itse kullekin tämän jälkeen.
"Vai että ihan viinitarha ja aatelisarvo...", Darius lisäsi kevyesti naurahtaen.




// NYT. Hyi vie ne koboldit pois täältä. No todellakin. Sinä soutamassa? Elä ny ku oot tommonen irl iri. SENKIN LATUTERRORISTI! CRIM SUO EI VOI PÄÄSTÄÄ PIHALLE TALVELLA. SEN LISÄKS ET OOT TOMMONEN CRIMINAALI NIIN SÄ KUOLET PAKKASEEN //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sinusta en silti luopuisi || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Joulu 2015, 22:01

Iriador vaipui täysin omiin ajatuksiinsa. Tuijottaen eteensä ja puri huultaan, miettien pitäiskö hänen kertoa Dariukselle kaikki se, mitä oli vain omana tietonaan pitänyt tähän saakka. Siitä tulisi vaikeaa. Ei Iriador edes uskonut, että Darius suhtautuisi sellaiseen tietoon hyvin, ollessaan itse niin menestynyt. Siinä missä korkeahaltia oli vain juossut kohtaloaan karkuun ja kadonnut. Ilmoittanut kyllä tulevansa takaisin mutta… täällä hän yhä oli. Uudessa virassaan, josta hän piti. Dariuksen vierellä, jossa oli hyvä. Ei hän halunnut palata kotiin enää, kun siellä oli vastassa se valtava vastuu, jota sokea alunperinkin oli lähtenyt karkuun. Ei sitä arvoa voinut vain siirtää muille… ei sen jälkeen mitä Lockien oli tehnyt, ja jättänyt Iriadorin harteille nostaa suvun nimen uudestaan arvokkaaksi. Punapäinen ei voinut jättää sitä tekemättä myöskään muun perheensä tähden, jotka tästä olivat saaneet kärsiä. Se oli hänen vastuunsa… jossa nuorukainen oli kuitenkin silloin epäonnistunut, eikä varsinaisesti ollut vieläkään valmis kohtaamaan sitä kaikkea paskaa uudestaan. Siitä puhumattakaan, että hän taisi uutenkin olla pitkälti jumissa Cryptissä, monesta eri syystä.

Dariuksen hymähtäessä tietävänsä kyllä sen, ettei punapäinen rehellisyyden perikuva ollut, ei nuorukainen miksikään moista huomautusta laittanut. Tuskinpa heistä kukaan täysin rehellinen oli, ehkä se oli vain retorinen vastaus, asioita yleistävä. Mutta siinä vaiheessa kun Winder mainitsi ne palkkamurhaajat…
Iriador jäykistyi paikoilleen täysin. Tuskin edes hengitti. Tiesikö… tiesikö Darius? Mutta miten?! Eihän hän ollut kertonut Haukansilmälle varsinaisesti mitään kodistaan ja menneistään ja… siitä että omasi Dariuksen virkanimeen verrattavissa olevan tittelin toisaalla!
Ennen kuin Iriador ehätti mitään kieltävää kuitenkaan sanoa, kääntyi sokean hämillään oleva katse hieman Winderin puoleen tuon selittäessä jälleen Delistä, jolta ilmeisesti tästä kaikesta oli alunperin kuullut. Tummahipiällä oli siis Kuiskauksen kapteenin arvon lisäksi myös palkkamurhaajan titteli jossain alamaailmassa, tuon suorittaessa hämäräpuuhia ilmeisesti sellaisten nimien palkkalistoilla, joista ei tavallisesti ääneen puhuttu. Karmaisihan se, tietää nyt, että aivan heidän likellään liikkui joku, joka saattoi jonkun rahaa vasten vain nirhata – ja että se kuurapartainen niinkin paljon tuntui tietävän hänestä!
Vaivautuneesti Iriador naurahti vain aluksi Dariuksen viimeiseen huomautukseen, kuitenkin niiden naurahduksien muuttuen pelkäksi surkeaksi huokaisuksi, jonka myötä punapäinen vain lähti astelemaan Winderin luo. Ja hän kun oli kuvitellut, ettei hänen koskaan olisi tarvinnut alkaa tätä selittämään Dariukselle…

Nuorempi rojahti varsin voimattomana vain alas divaanille istumaan silmäpuolen vierelle, nojaten epäryhdikkäästi selkänojaa vasten ja hieraisi sillä ehjällä kädellään kasvojaan väsyneenä. Voi miten se ahdistus taas nousikaan, kun piti lähteä tätä kaikkea pyörittelemään mielessä.
He ovat aina olleet perässäni”, Iriador myönsi, koittaen sitä ahdistustaan kasvoiltaan piilottaa, “Siksipä kaikki täällä taisi alkaakin niin surkeasti silloin aikanaan…”.
Se… viinitarha”, punapäinen jatkoi epäröiden, korjaten ryhtiään, tietäen kyllä että oli Dariukselle jotain äitinsä viinitarhasta aikaisemmin todennutkin. Vain säälittävän palan totuutta. Ja nyt se kaikki vain hävetti nuorempaa, joka päätään pudistellen yritti itselleen vakuutella, että eihän tämä nyt niin paha ollut – vaikka oihan se. Pimittää tällä tavoin kaikkea omalta kumppanilta. Kuinka tyhmä hän olikaan…
On äitini suvun perintöä. Esikoisena perin sen tilan itselleni, kun äitini niin päättää. Kartanon ja… siihen kuuluvat tilukset ja varat, joskin aion jakaa ne keskenään sisarieni kanssa. Se kuuluu mielestäni yhtälailla meille jokaiselle, mutta varsinainen vastuu tilan pitämisestä lankeaa minulle”, Iriador kertoi, “Mutta sitä aatelisarvoa on vaikeampi selittää…”, sokea vielä lisäsi, taas vaivautuneesti naurahtaen ja toista kämmenselkää niin vaikeana raapi.

Pidän itseäni vain vastuittensa pakoilijana. En halunnut kertoa sinulle… koska pelkäsin, että halveksuisit minua totuuden tultua ilmi. Että häpeäisit ja suuttuisit kun tietäisit, millainen epäonnistuja olen!”, Iriador parahti, kehtaamatta katsoa kuin lattianrajaa kohden, kun tunsi silkan jännityksen lähtevän kalvamaan kehoaan.
Kaikki nämä vuodet salasin sinulta sen, kuka oikeasti olen. Ja sitten saat joltain ulkopuoliselta kuulla kaikesta… tietäisitpä, miten sen kaiken salailu näin jälkikäteen hävettää…”, suotta Iriador edes yrittäisi enää. Jos hän ei nyt puhuisi suutaan puhtaaksi, olisi se väärin myös Dariusta kohtaan, joka ansaitsi tietää paremmin hänen menneisyydestään.


//ET DISSAA KOBOLDEJA! Pyhhyh, Mähän soudan saatana ko viimestä päivää jos mut päästää veneeseen. Ja huudan sit kun laiva kaatuu. NO MUTKUN TAHDON TEHDÄ JUTTUJA ÄITI! Ehkä muokin pitäis alkaa käyttään vaan valjaissa pihalla… MINÄHÄN EN PAKKASEEN KUOLE! Mutta vaan jos lämmität saunan sen jälkeen kun sisälle tullaan <://
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

EdellinenSeuraava

Paluu Kylpylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron