Kirjoittaja Crimson » 02 Joulu 2015, 01:38
Delathos, Iriador
Pässinpäisen nimen mainitessa päästi Delathos suustaan terävän hymähdyksen, kasvoille kiriessä näreisen ilmeen. Hänhän ei pelännyt mitään! Ja mikäli se fauninperkele tulisi heidän tiellensä, pistäi N’thiszedratam tuonkin lakoon aivan samalla tavalla, kuin tekisi Winderille. Ei mielipuolinen otus ollut lainkaan otettu siitä, miten Darius näki tällä tavoin vaivaa, sillä se kaikkihan oli tarkoitettu vain Delathosin hyväksi. Hän se tässä uhriksi jäisi, jos antaisi muiden ympärillä vain tehdä niin kuin mielivät, ilman että noita siitä rangaistaisiin ja itse käännettäisiin tapahtumien kulkua. Ihan kadutti olla päätynyt näin typerään joukkoon, jossa Delathoskin oli ehättänyt jo kerran romahtaa ja esimiehensä nyt yritti pilata N’thiszedratamin suunnitelmat, jotka niin lähellä olivat jo toteutuakseen täysin.
“Yksi sinne tai tänne, vielä te kaikki kaadutte typeryyksienne tähden”, kuurapartainen hymisi välistä, jääden hiljentyen taas kuuntelemaan Dariuksen avautumista. Kumman paljon tuo puhui, mutta puhukoot nyt. Ei pakkasherra edes kuunnellut sitä varsinaisesti, kunhan poimi sieltä täältä tärkeimmät pointit itselleen, kuten huomautukset kenraali Argenteuksesta, joka Winderin sanojen mukaisesti tuntui tietävän tästä sopasta turhankin paljon. Suurempi kysymys lieni, mitä kaikkea Haukansilmä oli ehättänyt sille pässinsarviselle jo suoltaa…
“Sittenhän minun tulee vain hoitaa tämä Argenteuskin pois päiviltä, ja siinä se. Ette te minua kykene nujertamaan”, kuurapartainen murahti, entistä ikävämmin sitä kenraalin kättä vääntäessään, kyeten sen vaikka samantien repimään irti halutessaan. Mutta sitä mielipuoli ei tehnyt, vaan tiukensi sitä otettaan juuri sopivasti tummatukkaisesta voidakseen nykäistä tuon ensin irti seinästä ja sitten törkeästi vain nakata tuon siihen huoneessaa olevaan vesialtaaseen. Välittämättä siitä löisikö Darius itseään altaan reunaan, satuttaisiko tuo muuten itseään. Se allas saisi luvan olla kenraalin hyytävä hauta, johon punasilmäinen tuon hengiltä jäätäisi.
“Aloitan sinusta ja Zucairista, juuri tässä näin”, pakkasherra naurahti mielipuolisesti, askeltaessaan ensin lähemmäs sitä allasta. Hullu poimi sen maagisen aseen vyöltänsä, pienesti sen kärkeä lähtiessä uittamaan altaan vedessä, jonka lämpötila alkoi laskea samantien alaspäin. Ja siinä missä se lämpötila laski, lähti altaan reunoja myöten vesi muodostamaan myös jäisenterävää reunaa itselleen siltä laidalta missä Delathos vielä oli – ellei siihen tehnyt mieli itseään rikkoa, oli parempi vain pysytellä kauempana.
“Lasken sinut ensin hyytävään hautaasi”, N’thiszedratam manaili, lähtiessään kiertämään ympäri sitä allasta miekanterää yhä vedessä uittaen. Lähinnä suunnaten niin, että kykeni ajamaan Winderiä kauemmas altaan reunoilta, mikäli tuo yritti vedestä nousta.
“Zucair saa luvan viimein unohtua ja sitten etsin käsiini sen naurettavan pässinkoipisen ja teen sen sarvista juomasarvet”.
Tyhjästä lähestyvät askeleet saivat Delathoksen huomion kuitenkin yllättäen kääntymään poispäin vesialtaasta, punasilmäisen käydessä pälyilemään ympärilleen aluksi epäluuloisena. Mitään ei kuitenkaan missään näkynyt Oliko tämä joku Winderin temppu, jolla tuo yritti saada mielipuolen herpaantumaan? Tosin, N’thiszedratam ei aikaisemmin ollut aistinut Dariuksesta varsinaista magiaa, ja tämä oli selvästikin jonkin sitä taitavan tekosia. Vai olisiko kyseessä nyt Argenteus, syystä tai toisesta?
Niitä askelia tuntui yllättäen kantautuvan jokaisesta suunnasta, mielipuolen silminnähden käyden ärtymään siitä, kun mitään ei katseellaan kyennyt löytämään mistään tai edes pystynyt näkemään tai kuulemaan magian lävitse. Tai ainakaan siihen saakka, kunnes Iriadorin kuvajainen ilmestyi vain pienen etäisyyden päähän, tietenkin saaden kuurapartaisen kiinnittämään tuohon huomionsa ensimmäisenä.
“Sinä…” pakkasherra ärähti vihaisena, suunnatessaan miekkansa terän tuota kuvajaista kohden.
Iriador oli jo tovin seuraillut tapahtumia vierestä, lähinnä siellä kylpytilojen huoneella näkymättömänä paniikkiaan toppuutellen. Taisi olla sanomattakin selvää, miksei punapäinen niin vain kyennyt suoraa altaalle marssimaan… saati oikeastaan halunnut sekaantua Dariuksen ja N’drayerin väliseen kahinaan. Sokean vain eteensä tuijottaen, oli tuo kuunnellut tilannetta siihen saakka kauempaa, kunnes oli pistänyt merkille sen molskahduksen. Ja sitten ne uhkailut, jotka nostattivat niskakarvoja pystyyn. Siinä vaiheessa punapäinen oli nähnyt jo velvollisuudekseen astua väliin – monestakin syystä – kun niihin tappouhkauksiin tuo… hullu laski Haukansilmäisen. Siksi että Darius oli yhä hänen esimiehensä. Siksi että hän… yhä rakasti Dariusta. Ei hän antaisi kenenkään siten vain tappaa kenraalia, jos voisi itse vielä asettua väliin ja estää sellaisen tapahtuvan…
Koska ei mitään nähnyt, eikä kukaan ollut hänellä mitään nyt kertomassa, piti Iriadorin lähestyä tilannetta varovaisesti, näkymättömyytensä turvin hiipien lähemmäs tilannetta. Ne askeleet olivat olleet pelkkiä harjoja, magialla luotuja, samoin kuin se kuvajainen punatukkaisesta, jota ei oikeasta kyennyt erottamaan. Ne olivat toistaiseksi riittäneet kiinnittämään kuuraparran huomion, saaneet tuon jopa sanomaan ääneen jotain, joka auttoi Iriadoria paremmin suunnistamaan lähemmäs ongelmitta.
Tietenkään vihansa äärirajoilla liikkuva pakkasherra ei korkeahaltian temppuja tajunnut, varmanvihaisesti tuijottaessaan vain punatukkaisen kuvajaista, joka sijoillaan seisoi arvostelevana ja selvästi näreissään, kiihtyneesti hengittäen. Ehkä miestä kohden osoitettu jäätä räiskyvän aseen terä kylmäsi Iriadoriakin, tai niin N’thiszedratam halusi uskoa virneen noustessa jälleen hullun kasvoille, punaisen katseen silmäillessä tuota porvarille turhankin siistiin, tummaan asukokonaisuuteen pukeutunutta punalettistä.
“Aloitankin sinusta”, mielipuoli hymisi, “Ja kumppanisi saa katsoa vierestä kun teurastan sinut pieneksi silpuksi!”. Ennen kuin kukaan ehätti väliin tulla, heilautti tummahipiäinen miekkaansa, lumotun aseen terästä erkaantuen jäinen, teräväreunainen patsas syrjemmälle yrittävää kuvajaista päin.
Se jää ei kuitenkaan purrut punapäiseen hahmoon. Se vain… lipui lävitse ja rysähti palasiksi kovaa seinää vasten, hajoten lattialle pitkin poikin palasiksi.
Vasta siinä vaiheessa N’thiszedratam tajusi mitä oli tekeillä, kun hetken hämmennykseltään havahtui oikean Iriadorin ilmestyessä viereensä. Punapäinen iski pitkien hihojensa suojasta piilotetulla terällä vasten kuuraparran kasvoja, viiltäen syvän haavan tuon leukapieleen. Se vuosi oudon mustaa nestettä Delathosin vaatteille, pakkasherran menettäessä malttinsa tuon rääpäleen kanssa, onnistuessaan kuitenkin vain menettämään ainoan aseensa omaa hätäpäisyyttään.
Välittämättä kuinka se magia kirveli paljasta kättä vasten ihoa repien kämmenestä samalla rikki, repäisi Iriador kuuraparran aseen mahdollisimman kauas tuosta, heittäen sen jonnekin huoneen nurkkaa kohden. Ja vieläkään paikalleen jäämättä, vaikka raivonsa partaalla oleva punasilmäinen hullu käsillään tarrasi Iriadorista jo kiinni, potkaisi lyhyempi muutaman terävän potkun tummahipiäisen toiseen polveen ja piiloteräänsä ranteessa pitelevällä metallisella osalla iski vasten Delathosin päätä. Saaden aseista riisutun järkäleen lopulta liukastumaan ja kaatumaan alas kovalle altaanreunalle päänsä lyöden ikävän kuuloisesti niihiin koviin laattoihin. Yhteenotosta kiihtyneemmin hengittäen, veristä kämmentään vaatteidenpieleen pyyhkäisten, perääntyi punapäinen lopulta muutaman askeleen kauemmas maahan jääneestä kuuraparrasta, joka näytti kirjaimellisesti näkevän sijoillaan tähtiä siinä vaikeroidessaan ja käsillään pidellen toisella leukaansa, toisella rikki lyötyä ohimoa.
//Prinsessa Dari. Seuraavaks prinsessa Darin patjojen alle piilotetaan papu ja katotaan kauan sillä kestää löytää se. EN VAIN EHKÄ HALUA VAAN TAHDON YHDEN HECA SPRIGGANIN! Tonne parvekkeelle niitä mahtuis vaikka kuin monta 8> Älä pistä hecaa postissa herranjumala, sehän syö tiensä ulos sieltä paketista//