Juokse kuin tuuli (AKSU!)

[Dogster]

Splinter

Luminen maisema oli mitä tervetullein näky tälle maagille - kylmä ja pakkanen olivat hänen elementtejään, tätä ei mikään muuttaisi. Mutta tänään, hän ei ollut täällä nauttimassa purevasta kylmästä, saati hiljaisuudesta joka oli suht harvinaista herkkua hänelle.

"Rakas Thomas..."

Ei häntä kukaan tuolla nimellä kutsunut, ei usein ainakaan. Ei ilman ivaa tai vaikeuksia, se oli sen verta alieni nimi kun velhoa puhuteltiin täällä. Mutta yksi henkilö aina kutsui häntä syntymänimellään, ja aina tulisi. Maagi huokaisi hiljaa, kaivaen hänelle lähetetyn käärön pitkän takkinsa uumenista, rullaten sen auki lukeakseen viestin vielä kerran. Tervehdykset, lempinimet, kuulumiset, valittelut Splinterin puolesta, muistutus että hänellä olisi aina paikka Idän jää-henkien keskuudessa... ja maininta lahjasta.

Maagi tarkisti vielä kerran että käärön mukana tullut rannekke, joka oli puisista helmistä, sulista, ja omituisesta pienestä toteemista tehty, roikkui nätisti ranteessa. Se kalisi mukavasti jokaisen pienen liikkeen kanssa, tuoden pienen hymyn maagin kasvoille tuon kääntäessä kättään hiukan tarkistaakseen pienen toteemin vielä kerran. Se oli jonkin sortin eläimen pää edestä, sinisten raitojen juosten valkoisen pohjan päältä. No, ainakin se näytti olevan ehjä?

Splinter käänsi katseensa taas kääröön, tutkien ohjeet vielä kerran. Avoin paikka ulkona, ranneke, nyt vain piti vain ojentaa käsi eteenpäin, ja toistaa sanat perässä...

"Toivottavasti et nyt lähettänyt lohikäärmettä tänne Nana..." Splinter mutisi hiljaa, kuullen sitten naksatuksen pikku-liskoltansa. "Sinua ei lasketa, Frederick. Sinä olet aivan liian pieni aiheuttamaan samanlaista tuhoa kuin isommat serkkusi."

Lisko naksutti taas, roikkuen Splinterin takissa, yrittäen pitää itsensä lämpimänä mokomalta pakkaselta. Splinter pyöräytti silmiänsä hiukan, ja ojensi sitten kätensä eteenpäin, kohti tyhjää kenttää, talismaani tiukasti samassa kädessä.


"Vuorten tuulet kadehtivat nopeuttasi; Metsien lumet eivät sinua hidasta..."

[Aksutar]

Theodluin


Jälleen yksi kaunis pakkaspäivä oli valjennut Cryptiin. Kiprakka pakkanen sai monet pysymään mielellään sisätiloissa, vaikka aurinko paistoikin ja koitti omalta osaltaan päivää lämmittää. Theodluinia pakkanen ei niinkään haitannut, hän piti siitä. Vaikka toisinaan korvanpäät olivatkin kylmästä punaiset päivän päätteeksi, mutta ei se mitään! Lämpimästi pukeutunut puoliverinen oli jälleen kerran lähtenyt liikkeelle N’drayerin asunnolta ja suunnannut linnalle. Alkupäivän hän oli viettänyt Kuiskauksen tuvilla, vaihtaen kuulumisia niiden sotilaiden kanssa jotka sattui jo tuntemaan ja jotka sattuivat olemaan paikalla. Tuvilla oli tätä nykyä kovinkin sekasortoista ja toisinaan yksinäistä, kun suurin osa Kuiskauksesta oli muuttamassa piilopaikkaan. Theo jäisi kaipaamaan muutamaa tuttavaa, vaikkei kunnolla ollut kehenkään ehättänyt tutustua.

Mutta kun aika tuvilla oli käynyt pitkäksi ja seuran piti lähteä omien töiden pariin, oli enkelinpentu lähtenyt jälleen liikkeelle. Lähinnä kierrellen siellä täällä linnan alueilla, harkiten josko kehtaisi tätiään käydä tervehtimässä tai ylipäätään astumaan linnaan sisälle. Ei häneltä sitä oltu kielletty, itse kuningas oli toivottanut hänet tervetulleeksi koska vain, mutta silti puoliverinen katsoi paremmaksi pysyä poissa hovin jaloista ja ennemmin odottaa kutsua käymään, kuin itse kysellä tapaamista keneltäkään. Eipä hän oikein hovistakaan tuntenut ketään, kuin kuningattaren ja kuninkaan neuvonantajan… Ja yhden kuninkaan eliiteistä, mutta tuokin oli ennemminkin neutraali tuttava, kuin joku jonka seuraan Theodluin voisi harkita hakeutuvansa.

Puoliverisen kulku oli kuitenkin kääntynyt kohden linnan piha-alueiden hiljaisempia osia. Jokin siellä kutsui häntä. Se jokin oli tietenkin maagiset voimat, energiat, joille enkelinpentu oli herkkä. Magian kutsuen haukansilmäistä puoleensa kuin lämpö liskoa. Ja pianpa Theo myös näki sen, josta moiset maagiset energiat lähtivät. Nuorehko mieshenkilö, joka vaikutti olevan… ihminen? Ulkoisesti, ainakin, mutta auroja ja magiaa aistivana henkilönä Theodluin osasi jo kaukaa sanoa, ettei kyseessä ollut ihan tavallinen ihminen.
Mutta se riitti kohottamaan hänen mielenkiintonsa, Theon nyt lähestyen tätä tuntematonta tahoa takavasemmalta, kaikessa hiljaisuudessa. Ei hän yrittänyt varsinaisesti hiipiä lähemmäs tai olla huomaamaton – maagi varmasti aisti hänen lähestymisensä myös, jos itse oli auroja aistiva taho – mutta koska maagi selvästi oli tekemässä jotain, ei Theodluin halunnut heti kaukaisuudesta huudella tervehdyksiään.

Hetken hän pysytteli hissukseen, päästyään lähituntumaan, kunnes otti askelta sivumpaan niin, että varmasti olisi toisen näkökentässä.
Ja siihen hän jäi, seisomaan, kädet selkänsä taakse vieden ja päätään pienesti kallistaen. Kasvojensa alaosa puoliksi suuren, mustan kaulaliinan peitossa. Turhankin uteliaana seuraillen, mitä toinen teki – mutta hän ei vielä sanonut mitään, ettei vain keskeyttäisi mahdollista loitsunlukemista…

[Dogster]

Splinter oli aikeissa aloittaa seuraavan lauseen, kun jokin sai hänen huomion - nimellisesti, Frederick. Tuon äkillinen säksätys sai Splinterin hypähtämään hiukan, ennenkuin tuo tajusi katsoa alas lohikäärmettä päin - joka nyt tuijotti suoraan uutta tulokasta päin. Nuori maagi myös nosti katseensa tuota päin, hiukan hölmistyneen ilmeen kera. Missä vaiheessa- Siis osasihan tuo magiaa aistia, mutta ei sitä pistänyt sitä aina huomiolle. Linna kuitenkin täynnä vaikka mitä magian osaavaa otusta…

Ajatukset takaisin kasaan. Splinter laski loitsu-kätensä, kröhäisten siihen nopeasti saadakseen itsensä takaisin kuriin. Takaisin neutraalin ilmeen käyttöön. Selvä, ensin selvitä tämä sotku. Tiedä nyt sitten kuka tämäkin oli - joten parasta ottaa parhain käytös käyttöön. Kovasti tuo Winderiltä näytti, näin nopeasti katsottuna… sehän tästä vielä puuttuisi jos tuo eliitille sukua olisi, mieshän vihasi maagia jo, ei siihen soppaan tarvinnut tuon sukulaisia vetää mukaan

“Voinko olla jotenkin avuksi…?” Splinter aloitti, mahdollisimman diplomaattisesti samalla kun työnsi käärön takaisin takkinsa sisälle. Avoimen takin. Mitä, ei häntä kylmä haitannut… Toisin kuin tuntematon henkilö hiipimässä taakse sanomatta mitään. No, ainakin Frederick ei tuolle ollut sähissyt vielä, joten ehkä se oli hyvä merkki?


Ja tietysti tämän pohtiminen sai Frederickin liikkeelle, tuon loikatessa maagista irti ja syöksähtäen suoraan uuden tulokkaan luokse.

“Frederick! Paikka!” Splinter koetti turhaan komentaa lemmikkiänsä, joka pysähtyi suippokorvan eteen hetkeksi, nuuhkien tuon kasvoja. Splinter koetti olla panikoimatta, miettien miten nyt saisi Fredin pois uuden henkilön luolta - kun se mokoma päätti laskeutua tuon harteille lämmittelemään. Yritti jopa tuon huivin alle mennä, kerta pakkanen taisi purra hiukan liian kovaa.

“Voi ei- Anteeksi, ei Frederick normaalisti-” Splinter aloitti selittämisen, samalla kun käveli rivakasti paikalle - nyt olisi saatava lisko takaisin ja nopeasti, ennenkuin he molemmat joutuisivat ongelmiin!

[Aksutar]

Kuten olettaa saattoi, Theodluin onnistui häiritsemään maagin touhuja pelkällä olemassa olollaan – eikä ihme, ei hänkään olisi välttämättä pitänyt siitä, jos joku tuntematon tulisi vain toljottamaan viereen, kun yritit tehdä jotain tärkeää. Puhumattakaan siitä, että tällainen paikalle hiippailu saattoi olla vaarallistakin, kuka ties jos toinen maagi olisikin vahingossa loitsullaan käynyt pikkuhaukkaa satuttamaan.
”Eeei kun, minä vain—”, Theodluin oli aloittamassa vastaamaan tuntemattoman kysymykseen, kun yllättäen jokin syöksähti toisen maagin luota hänen puoleensa. Theo totta kai hätkähti moista yllättävää asiaa – ei, otusta? – joka nyt pysähtyi hänen eteensä nuuhkimaan puoliverisen kasvoja. Enkelinpennun vain katsellen hämillään pienehköä otusta, joka oli ilmeisesti jonkin asteen lemmikki. Lohikäärmeeltä tuo vaikutti ja ilmeisesti Frederick oli sen nimi.

Theo pysyi vaistomaisesti paikoillaan, osin jännittyneenä, katsoen mitä pikkulisko päättäisi seuraavaksi tehdä. Valmiina läpsäisemään mokomaa kauemmas, jos se yrittäisikin nenää purra tai muuta vastaavaa. Mutta sen sijaan että olisi mitään aggression merkkejä osoittanut, päätti pikkulohikäärme laskeutua hänen harteilleen ja kinkeä itseään suuren huivin alle lämpimään. Ja sekös sai puoliverisen naurahtamaan heleästi, Theon seuraillen hetken liskon puuhia.
”Ei se mitään!”, Theo virnisti, katseensa kääntyen nyt jokseenkin hätäisenoloisen maagin puoleen, hänen ilmeisesti panikoiden sitä, että lemmikkinsä olisi aiheuttamassa hankaluuksia, ”Eläimillä ja eläimellisillä taruolennoilla on tapana pitää minusta – johtunee kai aurastani, veriperimästäni”, Theo jatkoi, varovaisesti nyt nostaen toisen kätensä varovaisesti lohikäärmeen puoleen silittääkseen sitä pienesti kaulansyrjältä.

”Tämä on jo toinen pikkulohikäärme johon törmään täällä hovissa…”, Enkelinpentu hymisi lähinnä itsekseen, pitäen tätä turhankin huvittavana sattumana. Ehkä Frederickin ja Taskarin täytyisi tavata toisensa, katsoa miten nämä minilohikäärmeet tulisivat toimeen keskenään?
”Mutta ne eivät siltikään taida olla kovin yleisiä lemmikkejä?”, Theo jatkoi, kysymyksen ollen lähinnä retorinen, samalla kun hän käänsi katseensa takaisin toisen maagin puoleen.
”Ah, niin! Nimeni on Theodluin - Mutta pelkkä Theo riittää”, Puoliverinen aloitti, tarjoten toista kättään kättelyn merkeissä, ”Anteeksi, että hiivin tällä tavoin paikalle, kiinnostuin vain siitä mitä olit tekemässä…”.

[Dogster]

Naurua. Toinen vain nauroi, ilman pienintäkään ivan sävyä. Splinter pysähtyi, hölmistyneenä, ja vain räpäytti silmiänsä muutaman kerran. Tuo oli uutta - normaalisti täällä olijat olisivat jo haukkuneet maagin pystyyn kolme minuuttia sitten, mutta tämähän oli vain tuttavallinen kaveri- Hetkonen, ehkä se oli tässä ideana. Leiki mukavaa ja ystävällistä, ja iske sitten kun muurit ovat alhaalla. Tai voita toisen luottamus ja katso kuinka voit käyttää toista hyväksesi… Splinterillähän ei ollut tuosta viimeisestä kokemusta sitten lainkaan. Tämä kaikki mielessä, Splinter päätti olla yhä varuillansa - mutta pitäisi tämän kaiken sisällä vielä. Toisen syyttäminen julkisesti ei ollut se järkevin idea.


“Etkö ole kuullut, pienet lohikäärmeet ovat se uusin kuuma villitys.” Splinter vastasi, kun toinen mainitsi tasku-lohikäärmeet. Vitsiä tuo vain yritti vääntää, pitäen katseen yhä Frederickissä joka täysin nautti huomiosta jonka nyt sai. “Mutta olet oikeassa - lohikäärmeet, ainakin tämän kokoiset, ovat harvinaisia lemmikkejä. Tiedä sitten kasvaako Fred tuosta vielä…”
Sehän olisi surullinen päivä, jos Frederickistä tulisi liian iso kannettavaksi. Eihän tuo ollut kuin pari vuotta vanha tässä vaiheessa, ja Splinter ei tiennyt minkälainen lohikäärme tuo todella oli… No toivottavasti Fred ei kasvaisi tuosta paljoa. Splinter piti pikku-liskostaan liiaksi.


Viimein toinen antoi nimensä. Theodluin. Splinter kallisti päätänsä - jotenkuten tutunoloinen nimi tuo oli. Maagi epäröi hetken, mutta otti sitten tarjotun käden, yrittäen antaa edes hiukan varmemman hymyn. No, kohta nähtäisiin josko Splinterin paha maine oli levinnyt. “Thomas Silverstream, paremmin tunnetaan nimellä Splinter.” tuo nyökkäsi, vetäen sitten kätensä takaisin. “Ja olin vain kutsumassa… jotain. Nana ei ollut aivan selvä mitä tuosta kutsumisesta tulisi.” Mikä selitti miksi Splinter oli pysäyttänyt loihtimisen. Mitä lie petoa Nana oli hänelle nyt tuputtamassa tällä kertaa- Theoan olisi voinut olla vaarassa. Tai Splinter, jos loitsu meni pieleen. Toisaalta kuka nyt maagin turvallisuudesta olisi välittänyt-

Hei ehkä pitäisi vaihtaa puheenaihe nopeasti? “Nimesi vaikuttaa tosin tutulta. Sukulaisia hovissa?”

Niin paljon siitä aiemmasta ‘pohdi myöhemmin’ aatteesta.

[Aksutar]

Puoliverinen ei voinut kuin virnistää pienesti, maagin mainitessa pienten lohikäärmeiden olevan uusi kuuma villitys. Ehkei se sentään villitykseksi asti ollut levinnyt, mutta hauska yhteensattuma se oli. Ehkä Theonkin pitäisi hankkia itselleen minilohikäärme… Tai sitten vain tyytyä kissoihin, mitä majapaikan nurkissa pyöri.
”No, se jäänee nähtäväksi”, Theodluin hymisi, maagin kertoessa, ettei ollut varma kasvaisiko pikkulemmikkinsä tästä vielä, ”Sääli sinällään, jos kasvaisi – nyt se on kompaktia matkakokoa”, ja olihan näin pieni lisko helppo pitää lemmikkinä hovissa. Tästä kovinkin suurempi saattaisi muuttua jo riesaksi – tai no, olihan Theo nähnyt jos jonkinlaista otusta hovissa, ties vaikka yksi suurempi lohikäärmekin sinne mahtuisi…

Mutta, maagi tarttui tarjottuun käteen, mikä sai Theon hymyilemään leveämmin. Nuorikko esitteli itsensä Thomas Silverstreamiksi, mutta ilmeisesti tuo tunnettiin paremmin nimellä Splinter. Enkelinpentu kurtisti kulmiaan pienesti, koittaen kerrata kuulemiaan nimiä läpi, mutta ei näin äkkiseltään myöntänyt kuulleensakaan toisen nimeä. Tai ehkä Arvaen oli Thomasista maininnut?
”Hauska tutustua, Splinter”, Puoliverinen kuitenkin nyökkäsi esittelyn myötä, ennen kuin toinen maagi lähti kertomaan mitä oli tekemässä – joskin se ei selittänyt ihan kaikkea. Tuo oli ollut aikeissa kutsua ”jotain”. Sen kuuleminen sai Theon virnistämään pienesti.
”Ei kai mitään vaarallista? Voisivat hovin väki suuttua, jos jonkun maailmanlopun pedon tänne kutsuisit…”, Pikkuhaukka hymisi, uskoen kuitenkin, että Splinter ei niin typerä ollut, että tietoisesti ottaisi moisia riskejä.

Splinterin kuitenkin kysyessä, oliko enkelinpennulla hovissa sukua, meni Theodluin hetkeksi lukkoon, sillä oli automaattisesti jo kertomassa totuuttaan verisukulaisistaan, sen sijaan että olisi pysytellyt sovituissa valheissa. Tosin tällä kertaa hän hoksasi virheensä ennen kuin ehti edes suutaan avata!
”AH, kyllä, juu. Kaukaista sukua! Kuningattarelle, siis”, Theodluin selitti nopeasti, vähätellen omaa sukukytköstään itse kuningattareen naurahtamalla pienesti.
”M-mutta sinä olet ilmeisesti yksi hovin maageista, vai?”, Puoliverinen jatkoi nopeasti, ”En ole ennen nähnyt sinua täällä – tosin hovi on aika iso paikka, joten ihmekös jos emme ole törmänneet…”.

[Dogster]

“Nanan tuntien... “ Splinter aloitti vastaamaan kun Theo alkoi kyselemään miltein-kutsutun-olennon vaarallisuudesta, mutta pysäytti sitten itsensä. Tuon kulmat kurtistuivat, mietteliäästi - ei Nana normaalisti tahallaan lähettäisi mitään mikä olisi vaarallista, mutta Nanan käsitys vaarallisesta oli aika heikko. Toisaalta ehkä Splinter ei ollut paras henkilö sanomaan mitään tuosta. Kuinka usein Splinter olikaan tehnyt vaarallisia temppuja yhtään miettimättä mitä voisi tapahtua? “Nääh tuskin se on mitään liian pahaa.”


Theo sitten varmensi olevansa sukua jollekulle täällä - vaikkakin kaukaista. Splinter kallisti päätänsä hiukan - kuvitteliko hän vain, vai vaikuttiko Theo vähän vaivaantuneelta kun asia tuli puheeksi? Varmaan epämukava aihe, ehkä tuon lähemmät sukulaiset eivät olleet mukavia, tai ehkä paikalliset pyrkyrit olivat koettaneet käyttää haltiaa hyväkseen päästäkseen lähemmäs kuningatarta… Splinterin ajatukset ja salaliitto-teorioiden luominen katkesi yllättäen, Theon kysyessä oliko Splinter yksi hovin maageista. Jäävelho tuijotti hetken aikaa, ja sitten repesi nauramaan. Se ei ollut edes mikään pieni nauru - Splinter miltein kaatui nauraessaan, kunnes tuo onnistui painamaan kätensä suutaan vasten. Vapaa käsi viittoi Theodluinia odottamaan pienen hetken, kunnes maagi saisi itsensä kuriin.

No, ainakin tämä jää-prinssi nyt virnisti kuin mikäkin hölmö, samalla kun tuo käänsi päätänsä ja siirsi hiuksiansa pois tieltä. “Ei näillä korvilla mies hyvä.”, tuo taputti korvaansa hiukan, yrittäen tasata hengitystään siinä samalla. “Liian paljon ihmistä veressä, hyvä jos sietävät edes olemassa oloani.” Ehkei Splinterin pitäisi vääntää vitsiä haltioiden linnassa vallitsevasta ihmisvihasta juuri nyt, mutta Theon kommentti oli ollut niin huvittavan naiivi… tai ehkä Splinteristä oli vain tullut liian negatiivinen nihilisti kaiken kokemansa jälkeen.

“Ehei… Olen Arvaenin henkivartija. Pysyn yleensä hiljaa sivussa, ja koetan olla keräämättä liiaksi huomiota. Tai katoilla, jos ulkona ollaan, harvemmin muut ottavat kotkaa huomiolle.”, Splinter vain kohautti olkiansa, lievä hymy vielä kasvoillansa.

[Aksutar]

Theo kohotti kulmiaan kysyvästi, joskin hieman huvittuneena, kun Splinter päätti revetä nauramaan hänen kysymykselleen. Oliko hän kysynyt jotain väärää? Tai jotain huvittavaa? – ilmeisesti, kerta maagi nauroi, mutta Theo itse ei ollut täysin varma mikä niin hauskaa oli.
Mutta, ilmeisesti se, että Theo oli luullut toista hovimaagiksi oli se vitsin juuri, Splinterin pian esitellen korviaan jotka muistuttivat ihmisten korvia. Enkelinpentu joutui miettimään asiayhteyttä hetken, kunnes itsekin muisti että haltioiden hovi osasi olla kovinkin… syrjivä tiettyjä rotuja kohtaan. Ja Splinter, joka ihmisverta omasi, kuului näihin epäonnekkaisiin. Sen myötä puoliverinen päästikin pienen ahaa-ymmärrän-äännähdyksen ilmeensä muuttuen hetkeksi pahoittelevaksi. Mutta, ennen kuin Theo seuraavaa kysymystä ehätti esittämään, Splinter kertoi jo omatoimisesti miksi oli hovissa – tai miksi häntä edes siedettiin täällä.

”Ahh Arvaen! Olenkin tavannut hänet… Mutta en ole nähnyt sinua hänen seurassaan – tosin, eipä hän taida henkivartijaa hovin seinien sisällä kaivata vierelleen”, Theo hymähti, koittaen kuitenkin muistella takaisin niihin kertoihin, kun hän oli Arvaenin nähnyt… mutta ei, ei hän muistanut nähneensä Splinteriä edes vilaukselta.
”Oh, taidat muodonmuutos taikuutta?”, Enkelinpentu pian jatkoi, ”Kotkaksi? Olen aina halunnut oppia muuttumaan lentäväksi olennoksi…”.
”Osaisitko kenties opettaa minua siinä?”, Theo yllättäen kysyi, katonharjaa kohden eksyneen katseensa laskeutuen takaisin Splinteriin, ”Tai neuvoa, mistä ehkä voisin oppia moisen tempun? Olen aikanaan oppinut kyllä muuttumaan eläimeksi, mutta lentävät olennot ovat hieman eri asia kuin nelijalkaiset koiraeläimet…”.
”S-sitten kun sinulla on aikaa, tietenkin. Näen kyllä, että olet kiireinen juuri nyt”, Pikkuhaukka lisäsi nopeasti naurahtaen.

[Dogster]

Splinter koki miellyttävän yllätyksen - Theo ei näyttänyt kuuluvan näihin syrjintää harrastaviin haltioihin, ilmeisesti. Tai ehkä tuo vain osasi pitää ihmis-vihansa paremmin kurissa kuin valtaosa hovin väestä, mistä sitä tiesi. Silti, mukavaa vaihtelua, jos Sipeltä kysyttiin. Tosin kun tuo mainitsi tavanneensa Arathetin, Splinterin mielipide luisui enemmän “sietää ihmisiä paremmin” mielipiteeseen.


Tosin puheet vaihtuivat huomattavasti mieluisempiin aiheisiin - kuten edellä mainittuun haltiaan, ja magiaan. Splinter antoi itsensä rentoutua hiukan, hymyn poikasen ilmestyen tuon huulenpieleen. Okei ehkä hän oli HIUKAN puolueellinen, mutta nämä kaksi aihetta vain sattuivat olemaan lähellä sydäntä.

“Oi kyllä hän vartijaa kaipaa jopa sisä-tiloissa. Minä vain tuppaan pysytellä pois tieltä - paras vartija on se jota ei huomata ennen kuin on liian myöhäistä,” tuo virnisti, mutta otti sitten piirun verran vakavamman ilmeen kun hän kuuli Theon seuraavan kysymyksen.

Totta puhuen, jää-maagi oli yllättynyt että kukaan tahtoi oppia häneltä. Hovissa oli vaikka kuinka monta taitavaa maagia! Splinteriltä kyllä löytyi raakaa voimaa, ja oli käynyt läpi kovan koulun, mutta oli aina pitänyt voimansa ja kykynsä piilossa hovissa ollessaan. Joten se että joku kysyi häntä opettamaan? Tuli melkoisena yllätyksenä.


Toisaalta… Splinter mietti hetken, naksuttaen kieltänsä kerran tai pari, käsi leualla kun tuon silmät hakeutuivat kinoksiin. Tuolta meni hiukan ohi mitä Theo selitti seuraavaksi, mutta ei kai se nyt mitään liian tärkeää ollut - toivottavasti.

“No, en ole opettanut ketään muuta ennen…” Splinter aloitti, varovaisesti ennen kuin käänsi katseensa takaisin Theoon. “Mutta jos tahdot koittaa, niin koetetaan. Muodonmuutos taiat ovat kyllä vaikeammasta päästä jos koettaa mennä perus-luonnettaan vastaan - olen huomannut että se ensimmäinen muoto jonka opit kertoo paljon persoonallisuudesta. Kotka on minulle ominaisin, vapautta ja itsenäisyyttä kuvaavana olentona, kun taas koirat ovat lojaaleja ja avoin-mielisiä. Useimmin, ainakin,” - Ei, Splinterin äänessä ei ollut katkeraa terää. Kuvittelit vain.

“Tietysti harjoituksen kanssa kuka tahansa voi omata minkä tahansa muodon. Oma magia elementit, jos omaat sellaisen, myös vaikuttaa kuinka helppoa se on. Jos hallitset ilmaan liittyvää elementtiä, lentävien olentojen hahmottaminen mielessä muodonmuutoksiin on helpompaa, ja- ai pahus, anteeksi, taidan selittää liiaksi taas?” vihdoin maagi tajusi puhuvansa teoriaa joka yleensä, kauniisti sanottuna, oli tylsää useimmille kuunnella.

[Aksutar]

”Taidat olla oikeassa”, Theo naurahti pienesti Splinterin vartija huomautukseen. Tosin, hänen mielestään moinen ehkä päti paremmin palkkamurhaajiin, mutta kaiketi sitä huomaamattomat vartijatkin olivat hyväksi? Äh, ei pikkuhaukka halunnut jäädä sitä sen enempää pohtimaan, kun puheenaihe vaihtui jo paljon, paljon mielenkiintoisempaan.
Mitä opettamiseen tuli, ei Splinter ollut koskaan ennen opettanut ketään. Kaiketi se oli ymmärrettävää, jäämaagi vaikutti olevan yhtälailla nuoremman puoleinen mitä Theodluinkin. Theolla taisi olla jopa enemmän vuosia itsellään mitä Splinterillä, mutta ainahan se ikä ei taannut viisautta ja tietoutta. Nyt kun hän ajatteli asiaa, Splinter taisi olla ainoa ”samanikäinen”, jonka kanssa hän oli magiasta ennen edes kunnolla puhunut… Olihan Elwoodissa ollut samanikäistä porukkaa, muttei Theo tuolloin varsinaisesti ollut vielä niin kiinnostunut kehittämään taitojaan. Sitä paitsi, Elwoodin mustat maagit ja epäilyttävät taikuudenmuodot eivät oikein sointuneet hänen pyhän magiansa kanssa…
Mutta Theo kuunteli, intensiivisesti, kun Splinter alkoi höpöttämään muodonmuutosmagiasta mitä tiesi ja omia näkemyksiään. Puoliverisen nyökkäillen myöntävästi ollessaan samaa mieltä, varsinkin siitä, että ensimmäinen muodonmuutosmuoto kertoi varmasti henkilön persoonasta jotain. Tai niin hän halusi itse ainakin uskoa ja oli enemmän kuin mielissään, että joku muukin jakoi tämän ajatuksen.

”Ehet toki!”, Theo naurahti pienesti, Splinterin keskeyttäessä omat selityksensä kera anteeksipyynnön, ”Tiedän kyllä tunteen, kun ajatukset vain vievät ja tuovat sanat ulos suusta sen kummemmin miettimättä. Mutta ei se minua haittaa, jos nyt innostut pidemminkin selittämään – sitähän minä sinulta kysyin”.
”Mitä tulee elementteihin, en taida muuta kuin pyhää magiaa tällä hetkellä… en ole varma, olisinko kykeneväinen myös muihin elementteihin jos harjoittelisin, veriper—tai siis, pyhä energia vain on… luonnollisen oloista minulle”, Theo naurahti. Voi kuinka hän halusikaan kertoa Splinterille maagisen energiansa lähteen, veriperimän, kuinka hän oli puolienkeli. Puhumattakaan siitä, että hän uskoi kyllä omaavansa jonkinlaiset siivet, mutta ei osannut niitä ottaa käyttöön… tai siitä, kuinka edesmenneen äitinsä henki saattoi toisinaan vallata hänen kehon. Se turhautti, mutta Theon piti olla varovainen sanojensa suhteen. Ei hän voinut kaikkea kertoa nyt, kun hänen piti pitää yllä kulisseja. Toisaalta, Arvaen tiesi kuka ja mikä hän oli oikeasti… olisiko siis mahdollista, että neuvonantaja olisi ehkä juoruillut myös henkivartijalleen ja täten Theo voisi vapaammin puhua Splinterin kanssa? Ei hän uskaltanut kysyä, ei ainakaan jäämaagilta itseltään… hänen pitäisi kysyä sitä Arvaenilta.

”… Mutta ilma elementtinä kuulostaisi joltain, mitä ehkä voisin koittaa opetella”, Theo pohti nopeasti, ”Käytätkö sinä elementtimagiaa hyväksesi lentäessä, vai pysytkö siivilläsi ihan omin avuin?”

[Dogster]

Pyhä elementti? Splinterin silmät laajenivat, ja tuon kulmat kohosivat yllättyneenä - pyhä elementti ei ollut erityisen luonnollinen elementti useimmille, paitsi niille hinku-uskovaisille ja enkeleille… Tai, no, oli varmasti useampi toinenkin ‘rotu’ tai tyyppi joka omasi pyhän elementin ihan itsekseenkin. Miten sen nyt otti.

Tosin, jää-maagi huomasi toisen epämukavuuden mikä tuli kyseisen elementin alkuperään - ja Splinter, pienen hetken ajan, ei voinut kuin ajatella että ehkä Theo oli kuin Splinter. Sekaverinen. Tosin missä Splinter ei voinut kuin olla ylpeä jäähenkien verestä, hän kyllä ymmärsi jos toiset eivät niin innostuneita ollut. Varsinkaan haltiat, tälläisessä ympäristössä.

Ehkä hänen pitäisi sanoa jotain?

“Joo, on tuttu tunne. Tiedän kyllä hyvin mistä omat elementin taipomukset tulevat - sukupuussa on jäähenkiä, joten selittää hyvin miksi jää ja tuuli ovat ne tutuimmat elementit,” tuo naurahti, rapsuttaen nenän vierestä hiukan. “Ei se tosin selitä valoa… Mikä taas tulee siipiini - omin voimin pysyn ylhäällä kotkana, mutta jos tahdon magialla lentää?”

Splinter napsautti sormiansa, suurimmin osin vain luodakseen dramaattisen efektin - ja oli samatein ilmassa, leijuen nyt parin metrin korkeudella. Missä hän oli seisonut oli pieni jää-pylväs joka oli iskenyt hänet ilmaan yllättävällä nopeudella, selittäen miten tuo nyt tuonne ylös oli päässyt näinkin nopeasti.

Splinter virnisti hiukan, mutta antoi sitten itsensä tipahtaa takaisin alas, liikuttaen kättänsä hiukan - komeentaakseen luomansa jääpiikin takaisin lumen alle. “Kyllä minä tuolla ylhäällä pysyn jos niin tahdon, mutta kotkana lentäminen on helpompaa, eikä vie läheskään yhtä paljon voimia. Ilmassa pysyminen pelkällä magialla on raskasta touhua, ja ellet ole nopea olet myös helppo maali,” viimeinen pala sanottiin hiukan ärtyneenä - Splinterillä ei ollut hyviä muistoja magialla lentämisestä kesken tappelun. “Joten paras vain toivoa että saadaan sinulle normaalit siivet tavalla tai toisella. Lento-opit ovat sitten seuraava osa.”

Ai miten niin jäämaagi oli nyt hiukan innoissaan mahdollisesta lento-partnerista? Tosin nyt pistettiin asiaa toisen edelle, takaisin siihen oikeaan aiheeseen. “Jos tahdot voidaan kokeilla hyvinkin yksinkertaista tekniikkaa, jotta nähdään kuinka helppoa tuulen kontrollointi on sinulle?”

[Aksutar]

Splinter äityi kertomaan oman jääelementtinsä taustoista, tuoden ilmi sukunsa omaavan jäähenkiä. Se kuulosti kieltämättä kiinnostavalta, mutta juuri nyt Theodluin ei uskaltanut lähteä kyselemään asiasta enempää. Lähinnä siksi, että pelkäsi Splinterin käyvän yhtä lailla kyselemään hänen suvustaan ja maagisten voimien syntyperästä. Toistaiseksi toinen maagi ymmärsi olla kyselemättä liikoja ja Theo saattoi vain toivoa, ettei itsekään kävisi kyselemään liikoja – tai vääriä kysymyksiä.
Mitä tuli taas lentämiseen joko omin fyysisin voimin tai sitten magian avulla, siihen Theo ei osannut kommentoida mitään. Hänellä ei ollut harmainta aavistustakaan kumpi ”tekniikka” olisi hänelle helpompi toteuttaa. Mutta ilmeisesti Splinterillä oli kokemusta ja taitoa molempien osalta, jäämaagi pian demonstroiden taitojaan levitaation suhteen. Haukankatseinen seurasi tarkasti tätä taidonnäytettä, virnistäen pienesti naurahtaen. Ehkä moinen temppu olisi hänellekin joskus vielä yhtä helppo toteuttaa – tai ainakin Splinter sai sen näyttämään naurettavan helpolta.

”En tullut edes ajatelleeksi moista…”, Toinen puoliverinen myönsi, Splinterin pian kertoen omaa kantaansa siihen oliko helpompi lentää muodonmuutoseläimenä vai magian avulla. Toisaalta, Theo ei tainnut omata Splinterin kaltaista kuntoa, mutta kenties se kunto kehittyisi ja lentäminen mahdollisessa lintumuodossa tulisi olemaan helpompaa, kuin magian käyttö?
Mutta, ennen kuin lentämistä voisi edes harkita, oli parasta ensin hankkia siivet. Fakta johon Theo naurahti jälleen kepeästi, nyökäten pienesti.
”Muodonmuutostaika ei pitäisi olla hankalaa… osaan jo ottaa eläimen muodon, en vain ole koskaan kokeillut lentäviä eläimiä… vaatinee vain pientä hienosäätöä ja totuttelua”, Enkelinpentu tuumi lähinnä itsekseen.

Ne pohdinnat jäivät kuitenkin sikseen, kun Splinter ehdotti, että he kokeilisivat yksinkertaista tekniikkaa testatakseen, kuinka enkelinpentu tuulta osaisi kontrolloida.
”Kuulostaa hyvältä!”, Theo hymyili, puoliverinen oli selvästi innoissaan jo pelkästä ajatuksesta, ”Mutta ennen sitä, haluaisitko jatkaa loppuun aloittamasi? Kutsua paikalle, mitä ikinä olitkaan sitten kutsumassa?”, enkelinpentu lisäsi, nyökäten sen käärön suuntaan, jota Splinter oli alun alkaen lueskellut pihamaalla.

[Dogster]

“Hienosäätöä, totuttelua, ja harjoittelua,” Splinter nyökkäsi pariin kertaan varmistaakseen Theon tuuminnat. “En minäkään suoraan ilmaan lähtenyt kun sain siivet - ensimmäinen viikon aikana en tehnyt paljoa. Istuin vain maan tasolla ja heilutin siipiä edestakaisin kunnes sain jonkinlaisen ymmärryksen miten sulat toimii.”

Ja EHKÄ hän oli kiivennyt puuhun muutaman kerran hypätäkseen alas lentoharjoituksen perässä.Mutta tästä ei puhuttu, eip, kukaan ei ollut paikalla näkemässä joten se ei missään tapauksessa tapahtunut jos joku kysyi.

Ai, katsos, harhautus!

Splinter tajusi vasta nyt että hän oli aivan kokonaan unohtanut miksi hän oli pihalle laahustanut alunperin. Jäämaagi puraisi alahuultansa hiukan, vilkaisten sivulle - juu. Aivan. Normaalisti hänen keskittymiskykynsä oli huomattavasti parempi, mutta voisiko kukaan häntä syyttää unohtamisen takia? Ei hän usein päässyt toisille magiasta puhumaan! Vanhemmat kun nostivat nokkaansa nuoremmalle, arpinaama ihmiselle.

“Juu, aivan… Tuota, otappas pari askelta taaksepäin - en tahdo että jäät jalkoihin. En vieläkään tiedä mikä täältä on tulossa,” Splinter selitti, vetäen käärön esille taas. Tässä vaiheessa sen lukeminen oli enemmän mielenrauhan takia, tosin katsoen miten maagi taputti sormea kääröä vasten… ei tainnut tuon mieli rauhoittua milloinkaan lähiaikoina. Tuo kääntyi, astuen kauemmas Theosta, ja veti syvään henkeä - kylmä kirpaisi keuhkoissa, lohduttavasti.

Kyllä hän onnistuisi.


Splinter nosti kätensä taas eteensä, kämmen aukiota päin, sulkien silmänsä. Aika pistää show pystyyn.

"Vuorten tuulet kadehtivat nopeuttasi; Metsien lumet eivät sinua hidasta.”


Ilman näiden kahden maagin ympärillä muuttui. Se kirpaisi enemmän, ja jäähiutaleet pikkuhiljaa alkoivat leijua ilmassa omaan tahtiinsa - kimaltaen, tervehtien jäätävää ilmapiiriä.


“Pedot kumartavat sinulle; Pakkasen puremat eivät turkkiasi läpäise.”


Splinterin ojennetun käden eteen alkoi ilmestyä valosta luotu taikapiiri, joka alkoi pienenä - mutta sai nopeasti kaksi uutta rinkiä ympärille, loistaen aina vain kirkkaampana. Tuulikin alkoi puhaltamaan lujempaa, ja aiemmat hiutaleet jotka olivat tanssineet ilmassa muuttuivat epäselviksi nopeiden liikkeiden takia -

“Kutsun sinua, lumimyrskyjen poika; Lumen lapselta toiselta! Tule ja juokse kanssani!”

- ja kaiken tämä keskellä, Splinter melkein lensi kumoon. Melkein. Mutta tuo iski jalkansa alas, sivuttain, pitääkseen tasapainonsa -

“MIBINAMET!”

Kolme taikarinkiä jotka olivat hänen kätensä edessä räjähtivät eteenpäin, muuttuen portraaliksi - valon ja tuulen ja lumituiskun virraten ulos. Kaiken sen mekkalan keskellä, Splinter kuuli… kavioita?

Rinki katosi miltein samantein kun suurehko eläin loikkasi läpi, laukaten kauemmas kaksikosta, ravistaen päätään taaksepäin. Ensin Splinter luuli että se oli hevonen - kropan muoto ja liikkeet olivat hyvin hevosmaisia. Mutta sitten maagin katse loikkasi tuon otsaan, missä yksi… ei, kaksi kaarevaa sarvea nousivat kuin yksisarvisella. Ja kun katsoi toiseen päätyyn kehossa, tuolla selkeästi oli hyvin omalaatuinen häntä - kuin lyhyt leijonan häntä pitkän tupsun kera. Ja sitten oli sen turkki - lyhyempi karva omasi valkoisia ja mustia… ei, tumman sinisiä raitoja, mutta jalat ja rintakehä omasivat pitempää karvaa, joka jakoi harmaan sinisen sävyn harjaksen kanssa.

Splinter tuijotti tätä olentoa - joka oli nyt hidastanut raviin, tehden suuren ympyrän ja kääntyen takaisin kaksikkoa päin, vaihtaen ravin lähes laiskaksi kävelyksi. Splinterin katse meni tuon kavioihin - jotka lähes vaivattomasti kulkivat lumen läpi - ja sitten käänsi katseensa Theoa päin, silmät laajana.

“No… Ainakaan se ei ollut lohikäärme.”

[Aksutar]

Takaisin asiaan! Siihen alkuperäiseen asiaan, Theon nyökäten pienesti Splinterin kehottaessa häntä astumaan kauemmas. Pikkuhaukka ottikin pari reipasta harppausta takaperin, mutta jäi kuitenkin lähettyville seuraamaan, kun toinen maagi kävi kutsumaan esiin sen… mitä ikinä olikaan kutsumassa. Ja totta kai Theodluin oli innoissaan näkemään, mitä sieltä tulisi, mutta samaan aikaan pieni ääni päässä varoitteli, ettei tämä ehkä ollut sittenkään hyvä idea… Olisiko hänen pitänyt kehottaa Splinteriä tekemään taikansa jossain… turvallisemmassa paikassa? Jos sieltä tulisikin jokin hirviö, joka syystä tai toisesta ei totellut kutsujaansa ja lähtisi riehumaan pitkin linnan maita? Ei kuulostanut hyvältä.
Mutta toisaalta… Eivätköhän he yhdessä saisi minkä tahansa summoni otuksen aisoihin, jos pahin tapahtuisi. Splinter ei ainakaan vaikuttanut toistaitoiselta maagilta!

Joten, Theodluin pysyi hiljaa, keskittyen nyt vain seuraamaan, kuinka toinen puoliverinen kävi kutsumaan esiin mikä-lie-otuksen. Eikä se sen hankalampi tapaus ollutkaan, Splinterin lukien loitsun kääröstä, tehden taikansa ja pian muodostuneesta portaalista tuulen, valon ja tuiskun saattelemana ravasi esiin hevosta muistuttava olento.
Pikkuhaukka pysyi varuillaan, valmiina käyttämään ainakin maagisia kilpiään, mikäli tulisi tarve suojautua tuolta olennolta… mutta näin alkuunsa se ei vaikuttanut lainkaan aggressiiviselta.

Enkelinpentu kävi naurahtamaan kepeästi, Splinterin todetessa, ettei kyseessä ainakaan lohikäärme ollut.
”sssiiiltä vaikuttaisi”, Theo naurahti, ”Mutta se näyttää upealta! … Mikä ikinä sitten onkaan?”.
”Jokin… harvinaisempi yksisarvinen?”, Theo arvuutteli, ”Vaikka sillä nyt onkin kaksi sarvea…”.
”… Onhan se kiltti?”, Enkelinpentu ei voinut olla kysymättä, pysytellen yhä kauempana Splinteristä ja tuosta olennosta, ”Totteleeko se sinua täysin?”.

[Dogster]

Hevonen… kaksisarvinen… Otus? Lähestyi yhä, laiskan oloisesti, pysähtyen vain parin metrin päähän kaksikosta. Splinter katsoi Theon ja olennon välillä, kaivaen pääkopastaan kaikki muistot mitä pystyi matkoiltansa.

“Kaksisarvinen. Nimi jota haet on kaksisarvinen,” jäämaagi selitti Theodluinille, ennenkuin kääntyi katsomaan tätä raidallista hepoa. “Tosin en usko että tämä on kaksisarvinen.”

Splinter ja ‘hevonen’ katsoivat toisiansa hetken aikaan, ja sitten - Splinter kumarsi päänsä alas, muistaen Idän käytöstavat viimein. Hovin väki oli tehnyt hallaa hänen käytöstavoille, mutta heti kun hän laski päänsä - kuin tulva, se kaikki palasi, muistuttaen häntä liikkeistä jotka olivat kaiverrettu luu-ytimiin saakka.

“Mibinamet. Kunnia tavata,”

Mibinamet odotti hetken - ja sitten laskeutui alas, yhden jalan varaan. Se hörähti, ja jopa tästä kulmasta molemmat maagit näkivät lievän virneen nelijalkaisen kasvoilla. Se oli ehkä hyväksynyt Splinterin, mutta tällä pollella näytti olevan asennetta. Se nousi takaisin ylös, kävellen lähemmäs nuuhkiakseen Splinterin hiuksia - ja Splinter nosti kätensä taputtaakseen tuon kuonoa.

“En usko että se nyt ihan täysin kiltti tai harmiton on-” Splinter aloitti, ja Mibinamet päästi matala-taajuisen hirnahduksen, aivan kuin naurahtaen Sipen sanoille “-mutta ei hän meille mitään pahaa tahdo.”

Maagi virnisti, katsoen ylös noita kahta kaartavaa sarvea, lyhyttä harjasta, viiksejä… “... Hän on kirin,” Splinter kuiskasi, tajuten vihdoin mikä tämä oli. “Olit oikeassa - hän on erääntyypin yksi - tai no, kaksi - sarvinen. Kirinit ovat myös sukua lohikäärmeille - tosin en ole ennen nähnyt lumi-vuorten versiota!”


Frederick viimein kurkkasi Theon takin alta, säksättäen - ja sitten levittäen siipensä, lentäen uuden ratsun luokse tarkistaakseen mikä hiivatti tämä nyt oli. Kaksi taruolentoa katsoivat toisiansa hetken - ja sitten Mibinamet lähti juoksemaan, Frederickin jahdatessa tuota pitkin pihaa. Ei kestänyt kuin hetki tajuta että nuo kaksi olivat lähteneet leikkimään miltein samantein toistensa nähdessään.

Splinter päästi ulos pienen huokauksen, kävellen sitten aidalle ja nojaten sitä vasten, katsoen nyt kahta lemmikkiään telmimistä. “No tuo olisi voinut mennä pahemminkin… Täytyy kiittää Nanaa myöhemmin.” - tuo oli hiljaa pienen hetken, ja sitten katsoi Theon suuntaan lievän kauhun kanssa, aivan kuin tajuten jotain. “Theo. Theo minä en osaa ratsastaa.”