The faithful heart || Ivy!

Linnan piha-alueisiin kuuluu niin itse linnan pihamaa, kuin puutarha, joka häikäisee kauneudellaan vierailijat. Piha-alueelta pääsee niin linnaan, puutarhaan kuin talleillekin. Piha-aluetta kuitenkin vartioidaan erittäin tarkasti, eikä ihan ketä tahansa päästetä linnan porteista sisään.

Valvoja: Crimson

Re: The faithful heart || Ivy!

ViestiKirjoittaja Ivy » 23 Heinä 2014, 20:22

Mikäli Anton olisi sujahtaa äitinsä kaula-aukosta sisään piiloon, olisi tuo varmaan tehnyt niin, varsinkin kun minotaurus vastasi hänelle! Delia katseli huvittuneena poikansa ujostelua, viimeistellen tämän pienen lyhkäsen letin.
"Hän taitaa pitää sinusta, vaikka käyttäytyykin kuin hulivili." Haltiakuningatar kävi sanomaan, suoden jälleen huomionsa Antonista Narduriin. Olihan tuo antanut miehelle heinäsirkan... Vaikkei se kovin arvokkaasta lahjasta käynytkään. Silti oli nuori prinssi osoittanut kykyä jakaa ja antaa, ottaen huomioon, että poika yleensä halusi kaiken itselleen, minkä sattuikaan näkemään.
"Äiti, miksi sillä on huivi?" Kävi Anton kysymään kohden äitiään, saaden Delian hetkeksi mykistymään yllättävästä kysymyksestä, varsinkin niin suoranaisesta...
"Ahahah... Se on kenraalin yksityinen asia kultaseni" Haltianainen kävi sanomaan ja tökkäisi poikaansa lempeästi nenän päälle.
"Anteeksi, sinun ei tarvitse vastata, Anton on välillä turhankin utelias omaksi parhaakseen." Ei, Nardurin ei tarvinnut vastata, Delia uskoi tällä olevan hyvä syy ja turhaan sellaisia alettiin kaivelemaan toisesta. Poikansa harhauttamiseksi, alkoi haltianainen pusuttelemaan poikaa kasvoille, tämän nopeasti yrittäessä perääntyä huudellen hyitä ja lopeta. Nuoren prinssin kamppailu oli kuitenkin turhaa, mikä sai Delian nauramaan, mutta lopettamaan hetken kiusoittelun jälkeen.
Kasvonsa pyyhittyä äidin pusuista, kävi nuori prinssi kiskaisemaan äitiänsä hihasta.

"Äiti minulla on nälkä." Samaan aikaan, yksi seuraneideistä astui eteenpäin.
"Voin järjestää tarjoilun puutarhaan teidän armonne" Kävi blondi, nuori haltia ehdottamaan, mutta Delia pudisteli päätään.
"Anton, tämän vuoksi aamupala tulee syödä kunnolla... Nardur, oli mukava tavata sinut. Kuten aikaisemmin jo sanoin, toivotan sinulle onnea ja menestystä" Haltiakuningatar nousi Anton sylissään, toivottaen vielä kertaalleen onnea juuri ylennetylle eliittikenraalille. Päästessään taas korkeuksiin, nuoren prinssin huomio siirtyi kaukaisuuksiin, isän ja äidin sylit olivat parhaita paikkoja katsella maisemia, heti korkean tornin jälkeen.
"Valitettavasti joudumme nyt poistumaan, olemme muutenkin vieneet vapaa-aikaasi varmasti enemmän, kuin riittämiin" Delia lausahti hymyillen ylös minotaurukseen, uskoen tuon olevan myös kiireinen askareissaan, heidän varattua tämän rauhaisaa oleskelua.
Syvä, päätä hitusen kallistava nyökkäys suotiin vielä kenraalille, ennen kuin Delia otti suunnakseen yksistä poluista kohden linnaa, seuraneidot siististi perässä ja Antonin vilkuttaessa äitinsä olalta kohden valkeaa, minotaurusta.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: The faithful heart || Ivy!

ViestiKirjoittaja Vahti » 23 Heinä 2014, 22:30

Nardur ei voinut kuin katsella noita kahta hiljaa ja heinäsirkka yhä kämmenellään.
Kuningatar ja prinssi.
Äiti ja poika.
Lapsen etsien äidistään suojaa ja rakkautta kun kaikki muu näytti pelottavalta tietäen, että äitiin saattoi aina luottaa. Ettei tämä hylkäisi tai talloisi maanrakoon vaikka lapsi tekisi mitä... Se oli niin kuin noiden kahden rakkaus ja luottamus toisiinsa loi ikään kuin pienen suojakuplan heidän ympärilleen, minkä sisällä oli turvallista ja kaikki täydellistä, harmoniassa.
Tätä näkyä katsellessaan minotaurus tunsi olonsa lämpimäksi ja hyväksi, ei hukassa oleva yksinäinen sielu, sillä hän tiesi tekevänsä kaikkensa suojellakseen tuota mitä hän piti täydellisyytenä. Perheenjäsenten välinen rakkaus ja luottamus. Hänen korkeutensa perhe.

Prinssi Antonin ihmetellessä hänen naamiotaan, minotauruskin hieman yllättyi kuten myös kuningatar Delia, joka alkoi sitten lempeästi ohjailla poikaansa pois kysymyksen äärestä.
"Ei se mitään, teidän korkeutenne. Kruununperijä saa kyllä kysyä minulta niin halutessaan."
Nardur tunsi olonsa enemmänkin huvittuneeksi, seuraten noita kiintymyksen osoituksia äidin ja pojan, kuningattaren ja prinssin, välillä joita prinssi Anton ei näyttänyt muka arvostavan. Mutta se nyt oli normaalia noin nuorelta.
Ja salaa eliittikenraali oli varma, että poika nautti äitinsä huomiosta.
"Äiti, miksi täytyy pitää näitä typeriä huiveja!?"
"Veli..."
"Lagurz, pitäisit nyt sitä huivia kasvoillasi. Tiedät kyllä miksi pidämme näitä."
"Niissä tulee kuuma. Niissä on vaikea hengittää."
"Tiedän, mutta totut siihen. Katso. Nardur pitää huivia myöskin mukisematta."
"..."
"No--- Selvä..."
"...Voimme ottaa samanlaiset, jos haluat veli?"
"Heh, joo! Sitten voimme sekoittaa muiden päitä kun eivät tunnista meitä. Hyvä idea Nar."


Kun tuli aika erota, tulevan kuninkaan ilmoittaen nälästään kuningattarelle, nousi minotaurus ylös penkiltä samaan aikaan kuin kuningatarkin prinssinsä kanssa.
Kämmenellä ole heinäsirkka sai yhä olla kiltisti kämmenellä, mikä edelleen pysyi samassa asennossa liikkumatta.
Valkea eliittikenraali kumarsi pienesti hänen armolleen ja kruununperijälle, kun kuningatar Delia soi vielä kerran onnittelut uudesta asemasta ja ajatellen vieneensä minotauruksen vapaa-aikaa. Tuskin moinen, hänen vapaa-aikansa vieminen tai tuhlaaminen, olisi mahdollista. Nardurin ensisijainen tehtävä oli palvella Hänen korkeuttaan ja tämän perhettä näiden haluamalla tavalla.
Jos hänen vapaa-aikaansa haluttiin ottaa heidän toimesta, olkoon niin. Minotaurus ei sitä pahaksi laittaisi, päinvastoin.
"Kiitän teitä teidän onnitteluistanne, teidän armonne. Ja älkää huoliko, olen aina teidän käytettävissänne, teidän korkeutenne. Toivon että tapaamme jälleen, niin teidät kuin prinssi Antonin kanssa", minotaurus puhutteli kunnioittavasti tämän kertaisissa jäähyväisissä, katsahtaen prinssiinkin joka tosin ei tainnut häntä nyt katsoa, vaan keskittyneenä ympäröivään maailmaansa.
Hyviä ominaisuuksia tulevalle kruununperijälle, kyllä.
Kun hänen armonsa lähti poistumaan ympyrästä seuraneitiensä ja prinssi Antonin kanssa, eliittikenraali jäi vielä paikalleen seisomaan heinäsirkan kanssa. Katsellen seurueen perään.
Ja pienesti heiluttaen yhä kirjasta kiinni pitävällä kädellään takaisin kruununperijälle, katsellen kunnes seurue katosi hänen näköpiiristään.

...
No, se oli ollut mielenkiintoinen käänne hetken rentoutumiselle ennen päiväharjoituksia. Mutta ainakin Nardurilla oli nyt parempi käsitys mitä, tai ehkä paremminkin keitä, hän suojeli nyt. Eikä hän katunut sitä yhtään, vilkaisten yhä kädellään jököttävään sirkkaan mikä oli alkanut heiluttelemaan tuntosarviaan.
"Taisi olla sinullekin yllättävä rutiinien keskeytys vai?" minotaurus puhui ötökälle, mikä vastaukseksi siritti ja hyppäsi sitten avokämmeneltä ruohikkoon.
Eliittikenraali taas päätti seurata heinäsirkan esimerkkiä, ja poistui paikalta palauttamaan kirjansa työhuoneeseensa sotilastuville, ennen kuin siirtyisi harjoituskentille.

#Mufuuuh! Kiitos ihastuttavasta pelistä! ^3^#
Vahti
 

Edellinen

Paluu Piha-alueet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron