Re: The faithful heart || Ivy!
Lähetetty: 23 Heinä 2014, 20:22
Mikäli Anton olisi sujahtaa äitinsä kaula-aukosta sisään piiloon, olisi tuo varmaan tehnyt niin, varsinkin kun minotaurus vastasi hänelle! Delia katseli huvittuneena poikansa ujostelua, viimeistellen tämän pienen lyhkäsen letin.
"Hän taitaa pitää sinusta, vaikka käyttäytyykin kuin hulivili." Haltiakuningatar kävi sanomaan, suoden jälleen huomionsa Antonista Narduriin. Olihan tuo antanut miehelle heinäsirkan... Vaikkei se kovin arvokkaasta lahjasta käynytkään. Silti oli nuori prinssi osoittanut kykyä jakaa ja antaa, ottaen huomioon, että poika yleensä halusi kaiken itselleen, minkä sattuikaan näkemään.
"Äiti, miksi sillä on huivi?" Kävi Anton kysymään kohden äitiään, saaden Delian hetkeksi mykistymään yllättävästä kysymyksestä, varsinkin niin suoranaisesta...
"Ahahah... Se on kenraalin yksityinen asia kultaseni" Haltianainen kävi sanomaan ja tökkäisi poikaansa lempeästi nenän päälle.
"Anteeksi, sinun ei tarvitse vastata, Anton on välillä turhankin utelias omaksi parhaakseen." Ei, Nardurin ei tarvinnut vastata, Delia uskoi tällä olevan hyvä syy ja turhaan sellaisia alettiin kaivelemaan toisesta. Poikansa harhauttamiseksi, alkoi haltianainen pusuttelemaan poikaa kasvoille, tämän nopeasti yrittäessä perääntyä huudellen hyitä ja lopeta. Nuoren prinssin kamppailu oli kuitenkin turhaa, mikä sai Delian nauramaan, mutta lopettamaan hetken kiusoittelun jälkeen.
Kasvonsa pyyhittyä äidin pusuista, kävi nuori prinssi kiskaisemaan äitiänsä hihasta.
"Äiti minulla on nälkä." Samaan aikaan, yksi seuraneideistä astui eteenpäin.
"Voin järjestää tarjoilun puutarhaan teidän armonne" Kävi blondi, nuori haltia ehdottamaan, mutta Delia pudisteli päätään.
"Anton, tämän vuoksi aamupala tulee syödä kunnolla... Nardur, oli mukava tavata sinut. Kuten aikaisemmin jo sanoin, toivotan sinulle onnea ja menestystä" Haltiakuningatar nousi Anton sylissään, toivottaen vielä kertaalleen onnea juuri ylennetylle eliittikenraalille. Päästessään taas korkeuksiin, nuoren prinssin huomio siirtyi kaukaisuuksiin, isän ja äidin sylit olivat parhaita paikkoja katsella maisemia, heti korkean tornin jälkeen.
"Valitettavasti joudumme nyt poistumaan, olemme muutenkin vieneet vapaa-aikaasi varmasti enemmän, kuin riittämiin" Delia lausahti hymyillen ylös minotaurukseen, uskoen tuon olevan myös kiireinen askareissaan, heidän varattua tämän rauhaisaa oleskelua.
Syvä, päätä hitusen kallistava nyökkäys suotiin vielä kenraalille, ennen kuin Delia otti suunnakseen yksistä poluista kohden linnaa, seuraneidot siististi perässä ja Antonin vilkuttaessa äitinsä olalta kohden valkeaa, minotaurusta.
"Hän taitaa pitää sinusta, vaikka käyttäytyykin kuin hulivili." Haltiakuningatar kävi sanomaan, suoden jälleen huomionsa Antonista Narduriin. Olihan tuo antanut miehelle heinäsirkan... Vaikkei se kovin arvokkaasta lahjasta käynytkään. Silti oli nuori prinssi osoittanut kykyä jakaa ja antaa, ottaen huomioon, että poika yleensä halusi kaiken itselleen, minkä sattuikaan näkemään.
"Äiti, miksi sillä on huivi?" Kävi Anton kysymään kohden äitiään, saaden Delian hetkeksi mykistymään yllättävästä kysymyksestä, varsinkin niin suoranaisesta...
"Ahahah... Se on kenraalin yksityinen asia kultaseni" Haltianainen kävi sanomaan ja tökkäisi poikaansa lempeästi nenän päälle.
"Anteeksi, sinun ei tarvitse vastata, Anton on välillä turhankin utelias omaksi parhaakseen." Ei, Nardurin ei tarvinnut vastata, Delia uskoi tällä olevan hyvä syy ja turhaan sellaisia alettiin kaivelemaan toisesta. Poikansa harhauttamiseksi, alkoi haltianainen pusuttelemaan poikaa kasvoille, tämän nopeasti yrittäessä perääntyä huudellen hyitä ja lopeta. Nuoren prinssin kamppailu oli kuitenkin turhaa, mikä sai Delian nauramaan, mutta lopettamaan hetken kiusoittelun jälkeen.
Kasvonsa pyyhittyä äidin pusuista, kävi nuori prinssi kiskaisemaan äitiänsä hihasta.
"Äiti minulla on nälkä." Samaan aikaan, yksi seuraneideistä astui eteenpäin.
"Voin järjestää tarjoilun puutarhaan teidän armonne" Kävi blondi, nuori haltia ehdottamaan, mutta Delia pudisteli päätään.
"Anton, tämän vuoksi aamupala tulee syödä kunnolla... Nardur, oli mukava tavata sinut. Kuten aikaisemmin jo sanoin, toivotan sinulle onnea ja menestystä" Haltiakuningatar nousi Anton sylissään, toivottaen vielä kertaalleen onnea juuri ylennetylle eliittikenraalille. Päästessään taas korkeuksiin, nuoren prinssin huomio siirtyi kaukaisuuksiin, isän ja äidin sylit olivat parhaita paikkoja katsella maisemia, heti korkean tornin jälkeen.
"Valitettavasti joudumme nyt poistumaan, olemme muutenkin vieneet vapaa-aikaasi varmasti enemmän, kuin riittämiin" Delia lausahti hymyillen ylös minotaurukseen, uskoen tuon olevan myös kiireinen askareissaan, heidän varattua tämän rauhaisaa oleskelua.
Syvä, päätä hitusen kallistava nyökkäys suotiin vielä kenraalille, ennen kuin Delia otti suunnakseen yksistä poluista kohden linnaa, seuraneidot siististi perässä ja Antonin vilkuttaessa äitinsä olalta kohden valkeaa, minotaurusta.