NOTICE ME SENPAI // Aksu

Linnan piha-alueisiin kuuluu niin itse linnan pihamaa, kuin puutarha, joka häikäisee kauneudellaan vierailijat. Piha-alueelta pääsee niin linnaan, puutarhaan kuin talleillekin. Piha-aluetta kuitenkin vartioidaan erittäin tarkasti, eikä ihan ketä tahansa päästetä linnan porteista sisään.

Valvoja: Crimson

Re: NOTICE ME SENPAI // Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 28 Kesä 2017, 03:36

Muodot, kaunes vai persoonallisuus, ei Aaron tiennyt. Kai ne tuoksuivat hyvältä ja Ophelia oli ollut ensimmäinen, joka oli ollut oikealla hetkellä hänelle mukava? Eikä kaikista huonoin silmänpäälle? Aika surkeaa, papittarella oli ollut häneen rauhoittava vaikutus, ehkä sitten se persoona? Rinnatkin olivat kivoja... Näin naisilla, vaikkei paljasta pintaa ollutkaan vielä nähnyt.
Viski oli varmaan iskenyt nyt Eliitinkin päähän, tuon puhuessa paljon vapaammin ja enempi, mutta suurin osa asioista mitä tuo sanoi, sai kokemattoman kisällin vain pyörittelemään sanoja päässään ennen kuin ne karkasivat toisesta korvasta ulos. Kyllä hän sinänsä ymmärsi miksi kenraalin suhde oli salainen, mutta ei ollut nähnyt suoraa halveksintaakaan sellaista kohtaa, miten hän olisi kun sellaisesta ei puhuttu? Kaikki hänen ympärillään olivat tähän asti harjoittaneet kumppanuutta miehen ja naisen välillä ja lähinnä juuri sen takia että rakennetuttiin talo ja hankittiin se rivi lapsia ja sama toistui sukupolvelta toiselle.

"--Khhh miten voisin kun en edes tiedä mitä kuvitella!" Aaron vastasi kiusaantuneena joka tuli esille ärtyisyytenä. Darius halusi varmasti vain kiusata ja saada hänet vaikenemaan utelevisista kysymyksistä tulevaisuudessa.
Tuon suhde oli hänestä outo! Vaikka kuinka kenraali sitä yrittikin lieventää, mutta sitä puusepänpoika ei sanonut, ei hänellä loppujen lopuksi ollut vasta argumenttia johonkin josta ei mitään tiennyt.
Ehkä ajan kanssa... Se ei enää häntä ravistelisi ja olisi niin outoa... Mutta nyt.
Viskistä otettiin huikka, sen tuoma lämpö oli jo normaalia olotilaa, haltianuoren päättäessä tarvitsevansa nyt enemmän tukea ja kääntyikin nojaamaan vasten huoneen lähintä seinää, asettaen toisen nilkkansa ylitse toisen, Dariuksen selittäessä sitten paremmin punatukkaisen haltian sokeutta.
Tuokin kiharapää paljastui maagiksi, sinällään... Mielenkiintoista ja mielenkiintoisemmaksi tarina etenikin, heidän päätyessä jälleen lohikäärmeisiin... Lounatuuleen. Mor vuorelle. Viskilasi laskeutui tarinan kääntyessä surullisempaan suuntaan. Jälleen Darius, hänen idolinsa vaikutti hauraalta puhuessaan menetetyistä alaisista, vetäen nuoremman hiljaiseksi

Tämä päivä oli tuonut tullessaan enemmän kuin Aaron oli toivonut. Koska hän olisi avautunut näin paljon jonkun kanssa ja saanut kuulla avautumista myös itsekin? Ei se hänen oloaan mukavaksi tehnyt, mutta oli siinä jotakin... Aitoa? Uutta, varsinkin näin viskin kanssa hänen vuosia ihailemansa kenraalin seurassa, mikä teki tilanteesta ehkä jopa oudon, mutta viski oli hyvää ja Aaron alkoi uskomaan ettei tuo voinut häntä enää niin kovasti vihata, kerta jaksoi tätä vapaaehtoisesti vielä katsella ja mitäpä vielä, jakaa salaisuuksia! Salaisuuksia mitä hänen nyt tuli pitää?

"Heh... Selittää miksen ole häntä sen koommin nähnyt." Puusepänpoika sanoi lopulta, Lounatuuleen viitaten. Se että tämä oli petturi, ei Aaron ollut tietoinen. Hänen piti etsiä tuo jälleen käsiinsä ja kysellä paremmin lohikäärmeeltä itseltään... Näin olettaen... Ettei Lounatuuli nyt haltioita inhonnut ja sitä mukaan häntä..? Ei kai...
"Voisimme hankimme enemmän porukkaa, perustamme oman kylän ja sanomme ettei Aranilla ole sinne asiaa." Haltiapoika tuumasi, viskilasiansa tarkkailen. Ei sen ollut edes tarkoitus olla hauska, mutta ei hän tiennyt mitä muutakaan sanoisi, mitä nyt kuninkaallisille nyt sitten voi?
"Menetitkö sinä silloin myös... Myös tuon?" Aaron kysyi lopulta kysymyksen, näpäyttäen vasenta suljettua silmäänsä sormenpäällään, hetkellisesti unohtaessaan sanan "silmä".

//Minä mitään ole tehnyt, Aaron se oli !//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: NOTICE ME SENPAI // Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Kesä 2017, 04:03

Eliitti hymähteli huvittuneena Aaronin mainitessa, ettei voinut kuvitella mitään, kun ei edes tiennyt mitä kuvitella. Darius ei todellakaan aikonut asiasta lähteä keskustelemaan nuoremman kanssa, tuo ottakoot itse selvää tavalla tai toisella – Darius oli muutenkin huono opettaja, ei hänestä ollut opettamaan tai luennoimaan mitään, mikä liittyi intiimimpään kanssakäymiseen muiden kanssa!
Mutta, ilmeisesti Aaron ei ollut tietoinen "lohikäärmeensä" petturuudesta, mikä tietenkin herätti uusia kysymyksiä. Koska Oraakkelin Juoksupoika oli viimeksi sitten nähnyt ratsuaan? Vai eikö siniharja muuten vain ollut kertonut haltiapojalle totuutta? Olisihan se ymmärrettävää, oli kaksikon tilanne mikä tahansa. Mutta, Darius ei katsonut paikakseen saatikka sitten oikeudekseen asiaa sen enempää kommentoida. Ei hän tuntenut Sigurdia, eikä puusepänpoikaa niin hyvin, että olisi voinut mitään tilanteeseen sanoa.

"Siinähän olisi jo ideaa", Darius naurahti pienesti, Aaronin ehdottaessa oman kylän pystyttämistä ja Aranin kieltämistä. Olisikin se ollut niin helppoa. Jos olisi ollut, Darius olisi lähtenyt jo aikapäiviä sitten. Mutta hänellä on asemansa, ystävät, perheensä, vastuut. Ei hän voinut vain hylätä kaikkia kylmästi, vaikka kuinka oli tehnyt mieli. Mutta ei tämä näinkään voinut jatkua ikuisuuksiin...
Haukansilmä kävi pudistamaan päätä oppilaansa seuraavalle kysymykselle, samalla ottaen jälleen kulauksen lasistaan.
"Ei. Menetin sen jo viimeisessä Tannersodassa", Kenraali hymähti, "Ja se on tarina toiselle päivälle. Tarina, josta en ole ylpeä".
"Sinulla se nousee nopeammin päähän, mitä minulla. Mene peseytymään, juo vettä, käy levolle"
, Darius lopulta hymähti, nousten seisomaan sijoiltaan, "Tarvitset lepoa, paljon, sikäli mikäli huomenissa minulta minkäänlaista opetusta haluat ennen kuin omiin töihini keskityn".


// NIIN NIIN! KOHTA TULEE SULLEKIN BANNIHAMMERIA NIIN ETTÄ NÄÄT TÄHTIÄ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: NOTICE ME SENPAI // Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 28 Kesä 2017, 17:24

Kisälli oli itse asiassa halunnut tietää kuinka hänen idolinsa oli silmänsä menettänyt jo iät ja ajat, mutta oli odottanut sopivampaa hetkeä. Tilanteen taju ei yleensä ollut pojanklopin bravuuria, mutta eipähän hänellä ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin odotella, Eliitti kun oli häntä vältellyt. Darius oli paljastunut muutenkin vaikean lämpeneväksi sortiksi, mitä nyt pienen raivoamisen ja tilkan alkoholia siihen tarvittiin, että oltiin päästy vauhtiin.

Tarinaa silmänsä menetyksestä Haukansilmä ei kuitenkaan käynyt enää jakamaan, jättäen Aaronin jännän äärelle ja tällä kertaa haltiapoika ei pistänyt pahakseen, varsinkin kun Darius kävi lupaamaan jotain vielä parempaa; Oikeaa, henkilökohtaista koulutusta.
"...Oikeasti? Siis ihan oikeasti oikeasti?" Haltianuoren silmät syttyivät.
"He.. He hehe, juon sinut vielä pöydän alle jonain päivänä." Kisälli virnisti, näyttäen silmänpäälle selvästi innokkaammalta mitä aikaisemmin, oli jo aikakin! Nyt hänenkään ei tarvinnut alkaa lohikäärmeillä sun muilla uhkailla... Se oli tässä tilanteessa epämiellyttävää hänellekin.

Viskin pohjat kulautettiin kurkusta alas ja tyhjä lasi palautettiin pöydälle. Vanhempi oli kyllä oikeassa, häntä huippasi ja hän tulisi hoipertelemaan takaisin lepohuoneeseen eikä muiden metelöinti tai edes Taskarin korvien näykkäily saisi häntä enää hereille.
Ainakin se piti ötökät loitolla.
"Olen kentällä aikaisemmin kuin kukaan muu, näet vielä." Aaron rehenteli, lähtien tekemään työtä käskettyä ja suuntasi ovelle, huone huojui, mutta uhkaa kaatumisesta ja päänlyömisestä ei ollut, kiitos hänen hyvän tasapainonsa. Oliko se bravuuri? Ehkä ehkä...
Haparoivat askeleet veivät ovelle ja ennen poistumistaan, kurkisti kisälli vielä kenraaliin, kuin olisi ollut aikeissa sanoa jotakin, mutta sujauttikin tyytyväisen oloiset kasvonsa käytävälle, oven sulkien.

Sana "kiitos" oli vielä kohtalaisen vaikea.



//SE ON JO ENEMMÄN KUI--Okei oon kiltisti!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: NOTICE ME SENPAI // Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Kesä 2017, 17:35

Oikeasti. Ihan oikeasti oikeasti. Aaronilla tuntui olevan vaikeuksia uskoa eliitin lupausta, mikä saikin vanhemman miehen virnistämään pienesti, kullankeltaisen katseen tarkkaillen selvästi innostunutta nuorta. Se tuntui hassulta. Saada nyt joku innostumaan noin paljon niinkin yksinkertaisesta asiasta. Mutta omalla tavallaan se tuntui myös mukavalta. Darius oli ehkä jäätävä ja vaikeasti lähestyttävä snobi, mutta kyllä hänkin piti toisten ilahduttamisesta – sikäli mikäli näki kyseisen henkilön ilahduttamisen arvoisena.
"Aikuisten oikeasti", Eliittikenraali vakuuttelikin nuoremmalle, joka nyt viskinpohjansa vetäisi alas ja nousi sijoiltaan. Arvioivasti Haukansilmä seurasi puusepänpoikaa, oliko tuosta edes kävelemään takaisin vuoteelleen?
"Siitä saat vain unelmoida, poika", Darius tuhahti naurahtaen Aaronille, joka uhkasi juovansa eliitinkin vielä joskus pöydän alle. Mitään hätää nuoremmalla ei kuitenkaan näyttänyt olevan, sinisilmän pysyen pystyssä yllättävänkin hyvin ainakin vielä.

"Ennen kukonlaulua", Kuului haaste Aaronin rehvastellessa olevansa kentällä aikaisemmin kuin kukaan muu. Sehän nähtiin, tuo joko nukkuisi "Pommiin" tai sitten saapuisikin paikalle määrättyyn aikaan, mutta olisi niin pöhnässä, ettei opettamisesta tulisi mitään.
Katse seuraili kuinka kisälli ovelle hoiperteli, kulmien kohoten pienesti kun Aaron näytti siltä että jotain vielä aikoisi sanoa... Mutta ei, mitään ei enää rahvaanpojan suusta kuulunut, mokoman luikahtaen ovenraosta käytäville ja kaiketi kohden vuodettaan.



// Hyvä mun uhkailla bannihammerilla ja Crimillä kun se on oikeesti minä ja Crim jotka ansaitsis sen bannihammerin päin näköä ja huudot Ivyltä. SE OLI SIINÄ. ANOTHER ONE //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Edellinen

Paluu Piha-alueet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron