Kirjoittaja Aksutar » 23 Kesä 2017, 08:25
Theo ei vieläkään ollut kovin innoissaan tästä yhteenotosta ja se myös näkyi nuoremmasta haukasta. Mutta ei hän nyt voinut enää jänistää tai leikkiä pasifistia, setänsä olisi varmasti vain entistä enemmän alkanut vihaamaan puoliveristä veljenpoikaansa – sikäli mikäli sellainen oli edes mahdollista. Ehkä jos hän nyt osallistuisi, saattaisi Darius jopa hieman suopeammin alkaa katsomaan häntä? Toivoa ainakin saattoi.
Omista aatoksistaan Theo havahtui tilanteeseen, kun Aaron niminen nuorikko päätti hänelle puhua. Jokseenkin häkeltyneenä pikkuhaukka vilkaisi vastustajansa puoleen, joka tulella leikkimisestä kävi mainitsemaan jotain. Eipä Theodluin siihen mitään ehättänyt sanoa häkellykseltään, kun kuiskauksen kokelas päätti samantien päälle käydä.
Aaronin tarmokkuus tuli yllätyksenä aikalailla kaikille, Dariuksen ja Velethuilin vielä vaihtaen sanoja kun nuori kaksikko jo alkoi ottamaan yhteen. Velethuil älähti ja mumisi jotain "reilusta aloituksesta" siinä missä Dariuksen kasvoille levisi virne. Huvittunut, mutta samalla tyytyväinen virne. Siinä vaiheessa eliittikenraali sivuutti kaiken muun, jääden silmä tarkkana seuraamaan kaksikon yhteenottoa.
Enkelinpentu ehti ensitöikseen vain torjua ensimmäiset hyökkäykset ja sen jälkeen jättäytyä perääntyvälle kannalle, puusepänpojan pyrkien päälle kovinkin aggressiivisesti. Selvästi Aaron halusi todistaa jotain, kuten myös Theodluin, mutta toisin kuin hän, ei Aaron näyttänyt yhtään epäröivän yhteenoton suhteen. Mutta, kun vauhtiin päästiin, lähti myös pikkuhaukka kunnolla hyökkäämään. Heidän yhteenottonsa oli yllättävän tasaväkinen. Aaronilla tuntui olevan enemmän voimaa ja taistelutahtoa, siinä missä hintelämpi maagi oli taas nopeampi liikkeissään ja tarkempi katseeltaan. Oli vaikea sanoa, kumpi kahdesta voittaisi, sillä kumpikaan ei ollut selvästi niskanpäällä. Yhteenottoa seurailevat sotilaat kannustivat jokainen omaa suosikkiaan, vaikka yhtälailla molempien toivottiin voittavan. Toisin kuin Dariuksella, kenelläkään muulla ei ollut mitään hampaankolossa nuorikkoja kohtaan. Haukansilmä itse ei oikeastaan tiennyt, kumman toivoi voittavan. Tietenkin, Theodluin oli osin Winder, tuon olisi parasta todistaa arvonsa sedälleen jos halusi ikinä minkäänlaista kunnollista kohtelua. Mutta sama koski Aaroniin, joka niin palavasti halusi itse eliitin oppiin. Mutta, niin kauan kuin taistelu kesti, aikoi Darius ottaa kaiken ilon irti pentujen pieksäessä toisiaan.
Tovin taistelu jatkui tasaisena, kunnes Aaron päätti yllättää. Kukaan ei osannut odottaa puusepänpojan seuraavaa vetoa, vähiten Theodluin, joka sen iskun kohteena oli. Aaronin iskiessä alakantista sokeasti jonnekin päin, osui Kuiskauksen kokelas suoraan pikkuhaukan naamatauluun. Tarkemmin sanottuna suoraan nenään, joka murtuessaan päästi ilkeän rusahduksen. Theo parahti ja sillä samalla sekunnilla kompuroi kauemmas vastustajastaan, toisen käden noustessa pitelemään vuolaana vertavuotavaa nenää. Kipu kirvoitti kyyneleen jos toisenkin silmäkulmiin, pikkuhaukan syljeskellessä suuhun kertynyttä verta kentän hiekkaan.
Darius virnisti hymähtäen, Velethuilin lähtiessä harppomaan Theon luokse varmistamaan, oliko nuori haukka kunnossa. Olihan Theo, jos sitä murtunutta nenää ei laskettu. Sillä hetkellä näytti siltä, ettei enkelinpennusta olisi jatkamaan, mutta Theo itse oli toisissa aatoksissa. Moinen, osin jopa epäreilu, isku oli saanut pikkuhaukan uhkumaan raivoa ja taistelutahtoa. Tunteita, joita Theo harvemmin koki.
"Olen kunnossa!", kuuluikin tiuskaisu Velehtuilille, joka hyvää hyvyyttään hänen tilaansa oli tullut tarkistamaan. Vanha sotilas työnnettiinkin sivummalle, Theon pyyhkäisten verta kasvoiltaan hihaansa ja keskittyen jälleen Aaroniin. Enkelinpennun silmissä paloi uudenlainen raivo, nuoremman haukan lähtiessä uuteen hyökkäykseen kohden Puusepänpoikaa. Tällä kertaa Theo myös hyökkäsi, kunnolla, mutta piti silti maltillisen, jäätävänrauhallisen olemuksen yllä eikä liioin hätiköinyt tai antanut raivon sokaista itseään. Se sai Dariuksen virneen hyytymään, kenraalin nyt tarkkaillen veljenpoikaansa, joka muistutti tuossa päättäväisenrauhallisessa tilassaan liikaakin isäänsä. Johan Theo näytti täysin isältään, nyt kun enkelinpentu vakavoitui ja näytti taistelutahtoaan, oli tuo kuin ilmetty isänsä. Muutama vanhempi sotilas pisti sen myös merkille, ne jotka aikoinaan olivat tunteneet Ferendirin.
Yhteenotto jatkui, pienen tovin, kunnes Theodluin näki täydellisen välin iskeä Aaronin maahan. Nopeanvarmalla huitaisulla pikkuhaukka pyyhkäisi puusepänpojan jalat alta, kun tuon puolustukseen tuli aukko, jonka myötä Aaron sai jälleen kerran mätkähtää maahan. Alta aikayksikön oli Theodluin Aaronin yllä, jalkansa kevyesti polkaisten nuorempansa rintakehälle pidellen tätä näin maassa. Puukeppi kohosi uhkaavasti, aivan kuin Theo olisi ollut aikeissa murjaista nopeanterävällä iskulla Aaronin nenän ruttuun... Mutta ennen kuin enkelinpentu sellaista olisi tehnyt, pysähtyi Theo liikkeissään ja jäi hengästyneenä, naama veressä joka osin kultaista kimmelsi enkeliveriperimän tähden. Hetken pikkuhaukka vain tuijotti Aaronia, harvinaisen vakavana ja tosissaan, kunnes hymähti ja sen hymähdyksen myötä myös tuttu hymy kohosi kasvoille. Theo nosti jalkansa Aaronin yltä ja perääntyi, ojentaen kättään kuiskauksen kokelaalle auttaakseen tuon ylös maasta.
Siinä samalla taistelua seuranneet kuiskauksen jäsenet kävivät taputtamaan ja täten oli julistettu voittaja ottelulle. Tai ainakin ensimmäisen erän voittaja ja seuraavaa erää tuskin tulisi, ei ainakaan jos Velethuililta kysyttiin.
// "WELL I NEVER KNEW MY FATHER!" "You lucky bastard" "BASTARD INDEED"-T.Dari jostain kulman takaa //