Varjojen herra


Nahorissa sijaitsevat torit ja kadut. Katuja vartioidaan erittäin tiukasti, niin päivisin kuin öisin.

Valvoja: Crimson

Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Pe Syys 09, 2011 4:50

Varjojen herra

((Minttukitty tänne.))


Alkavan syksyn illat toivat tullessaan kylmän ilman ja kosteuden. Kesän ajan kuivuudella kiusattu Nahor ei näyttänyt enää merkkejäkään kuivasta kasvistosta, lehtien pinnat olivat kosteita ja suurin osa hyvinkin vehreitä, mutta joidenkin puiden lehdet olivat alkaneet jo kellertyä ja putoilla talven edestä pois. Kosteat kadut ja tiet olivat tyhjillään, päivän aikana raataneiden ihmisten siirryttyä sisätiloihin lepäämään ja viettämään aikaa, etenkin kapakoihin. Pilviseltä taivaalta ei paljon valoa tullut tähtien tai kuun ansiosta, koko kylä näyttikin varsin mustalta ikkunoista tulvivan valon vain hieman valaistessa sitä, jos niitä lähellä oli. Kapeat kujat olivat hiljaisia, mutta aivan hiljaista ei kylässä kutienkaan ollut. Rankan työpäivän päätyttyä ihmiset tahtoivat juhlia ja laulu raikui kyläläisten alkoholinkulutuksen noustessa.

Nahorin kreivin kartanon ulkopuolella ei paljoa elämää liikkunut, äänistä puhumattakaan. Tuntui aivan kuin kaikki olisivat jo menneet aikoja sitten nukkumaan, mutta niin ei ollut. Ei ollut vielä kauhean myöhä ja kaikista kartanon suurista ikkunoista tulvi valoa pihalle ja jopa muurien yli talonedustalla sijaitsevalle, kivitetylle kadulle. Kartanon sisällä luultavasti oli paljonkin elämää, ulkopuolella ei muuta kuin vartijat. Mutta muurien varjoihin kätkeytyi myös hieman kyseenalaiset motiivit omistava henkilö, piilossa ja suojassa vartijoiden katseelta.

Jack oli tarkkailut kartanoa jo pitkän aikaa tälle iltaa, hän oli aloittanut varjostamisensa heti auringon laskettua, pimeyden turvin. Mustissa vaatteissaan ja pitkässä, tummassa kaavussaan tuo oli miltei huomaamaton vähässä valossa muuria vasten painautuessaan, ja asiaahan vain helpotti toisen kokemus. Hyvän tunnin oli mies ehtinyt olla aivan ääneti ja miltei paikoillaan ettei jäisi kiinni, liikkuen hyvin varovasti muurien ympäri vakoiluretkellään. Merirosvona Jack oli saanut hyvin tärkeän tiedusteluretken kapteeniltaan, sellaisen, jota muut hieman välinpitämättömät ja äänekkäämmät miehistön jäsenet eivät varmastikaan saisi kunnialla suoritettua. Niin, Madame Poison oli iskenyt silmänsä tähän varakkaan kreivin kartanoon, eikä entisenä tai nykyisenä varkaana Jack voinut väittää vastaan paikan houkuttelevuutta. Kreivin täytyi olla hyvin rikas omistaakseen tällaisen asunnon, mutta tänne murtautumisessa olisi riskinsä. Vartijoita oli hyvin suuri määrä, niillä kahdella portilla, mitkä merirosvo oli muurit kiertäessään löytänyt, oli molemmilla monta suurikokoista vartijaa haarniskoineen ja ikävän terävine aseineen. Muuritkin olivat korkeat, vaikkakin niiden yli pystyisi kiipeämään, mutta ne pari kertaa mitkä mies oli saanut muurien yli kurkattua todistivat, että vartijoita oli vain vielä enemmän kreivin pihalla ja puutarhassa partioimassa. Kävipä muurien ulkopuolellakin vartijoita silloin tällöin partioimassa vaarojen varalta, mutta onnekseen Jack oli pysynyt piilossa. Se ei välttämättä kertonut mitään vartijoiden ammattimaisuudesta, sillä eihän hän yrittänyt vielä tehdä mitään sen kummempia, kuin pysyä piilossa. Hän ei ollut vielä mikään uhka.

Älytön määrä vartijoita kertoi merirosvolle sisällä olevan jotain arvokasta ja varastamisen arvoista, mutta se olisi suuri riski. Jack ajatteli asiaa hyvin tarkasti. Ehkä kreivi vain oli hyvin vainoharhainen tai tykkäsi näyttää varakkuuttaan vartijoiden avulla, kyllä kai sitä rahaa pystyisi tuhlaamaan vartijoihin, jos tuollaiseen kartanoonkin oli varaa. Kyllä sitä rikkaana kelpasi elää, eikä pelkkä katseleminen auttanut merirosvoa itseään rikastumaan. Hänen ei ollut tarkoitus murtautua kartanoon yksin, saati tänä iltana, mutta suunnitelmia hän ainakin pystyi miettimään. Mutta vartijoita oli liikaa, eikä keikka näyttänyt hyvältä. Tummaihoisen miehen kasvot kurtistuivat lievästä ärtymyksestä. Jos Madame Poison vielä hänen kertomiensa uhkien jälkeen tahtoisi yrittää varastaa täältä, Jackin kyllä pitäisi tulla tänne useamman kerran varjostamaan ja oppimaan vartijoiden sekä kreivin päivittäisistä rutiineista. Laiha, rottamainen mies painautui lähemmäs kosteaa kivimuuria varjoihin melkein sulautuen kahden vartijan taas kävellessä hänen ohitseen, Jackin kuullessa vain oman äänekkäästi hakkaavan sydämen illan hiljaisuudessa. Jännitys kuulosti aina omaan korvaan miltei kuurouttavalta, etenkin kun yritti olla mahdollisimman hiljaa, mutta vartijoista päätellen hänestä ei muiden korvaan kuulunut mitään. Viimein kun vartijoiden haarniskan kilinä ja raskaat askeleet kaikkosivat, pystyi Jack taas hengittämään normaalisti ja irtautumaan hieman seinästä. Hän ei tästä illasta saisi enää paljoa irti, joten lähtö muualle oli hyvä idea. Vartijoiden katsottua muualle vilahti varjoissa vain mustan kaavun helma miehen kadotessa lähemmäs kylän muita asutuksia, livahtaen talojen väleissä oleviin kapeisiin kujiin piiloon. Niissä hän olisi kuin kotonaan, ja vaikka tuo välttelikin ihmisten katseita, ei hänen näkeminen mikään kauhea juttu nyt olisi. Jack ei ollut mitenkään liian epäilyttävä, vaikka silmille vedetty huppu ja pitkä, tumma kaapu hieman sellaisilta voisivatkin näyttää, mutta ilma oli tarpeeksi viileä sellaisen vaateparren pitämiseen. Kukaan ei ollut vielä lähtenyt hänen peräänsä, joten kartanon vartijat eivät ainakaan häntä olleet nähneet. Hän oli turvassa ja kohta lämpimän teekupposen ääressä

Viesti Pe Syys 09, 2011 7:53

Demi-Lune

Ilma oli viileähkö, mutta juuri sopiva metsässä hiippailevalle nuorelle haltialle. Syksy oli luonnon värien juhlaa, punaista ja keltaista, oranssia ja vihreää, sekä vähän kaikkea siltä väliltä. Tavoistaan poiketen oli Demi sonnustautunut hupulliseen sinertävään viittaan joka ylsi polviin asti, sen alla taas oli hyvin tavan omainen ja yksinkertainen lyhyehkö mekko. Tässä oli nyt vielä muutakin mikä ei normaalisti kuuluisi joukkoon, kengät, nekin tytöllä oli jalassa, nätit sinimustat tossukat.
Haltia tiesi ettei saisi missään nimessä astua edessä pilkottavaan kylään, siellä oli ihmisiä ja hän oli haltia, se nyt vaan oli selvää ettei sinne saisi mennä, mutta minkä Demi uteliaisuudelleen mahtoi ?

Nainen kurkki varoen puskista kylää, kylää joka oli niin ankea ja harmaa haltioiden piilopaikkaan verrattuna. Nyt jos koskaan olisi täydellinen aika mennä ihmittelemään ihmisten mailmaa, kun kaduilla ei näkynyt ketään, aivan kuin kaikki olisivat jo nukkumassa noissa eriskummalisen tummissa ja kolkoissa kodeissa. Demi-Lune veti syvään henkeä ja astui sitten pois piilostaan, huppu oli visusti päässä eikä neidon sinisiä hiuksia näkynyt lainkaan. Varoen jokaista askeltansa, Demi taittoi matkaa hitaasti pitkin katuja. Joidenkin rakennusten kohdalla uteliaisuus meni taas voitolle ja kauniit kasvot kurkottivat katsomaan ikkunasta sisään, mutta vain nopea vilkaisu, ettei jäisi kiinni.

Pian kuitenkin eräästä ovesta suorastaan ryöpsähti ihmisiä ulos kadulle, nuo pitivät hirveää epämääräistä meteliä joka sai tytön säikkymään kovasti. Demi säikähti niin paljon että jopa kiljaisi ja harppasi muutaman askeleen taaemmas. Miehet näyttivät havahtuvan kiljaisuun ja koko poppoo käänsi uteliaan katseensa huppupäiseen naiseen.
Demi oli jämähtänyt paikoilleen ja toljotti nyt vain kauhulla mies joukkoa, kunnes miesten ilmeet muuttuivat hölmöön hymyyn ja pieni puheen sorina alkoi taas. "Mitäs sinunlainen nainen täällä tekee tähän aikaan ? Ja ihan yksin !" Joku joukosta huusi. Demi katsoi suu auki eikä meinannut saada sanoja suustaan. Eivät ne tunnista sinua haltiaksi, sinulla on huppupäässä, puhu tai he alkavat epäillä ! kävi huuto tytön mielessä kunnes sanat löytyivät. "En mitään, olinkin oikeastaan lähdössä.." Demi sanoi pyörähtäen sitten ympäri, nyt pitäisi vain kävellä reippaasti takaisin turvalliseen metsään, kukaan ei huomaa mitään, kukaan ei enään puhuisi tästä mitään ja--- Demi kuuli selvät askeleet takanaan, ne tulivat perässä ja reippaasti. Tyttö vilkaisi taakseen saaden vastaukseksi jotain epämääräistä huutoa, sitten neito kääntyi kokonaan ympäri ja ennenkuin tuo kerkesi mitään sanoa niin takana joku nappasi tuosta kiinni ! "Mihizzä olez menozzah ?" Kiinni pitävä mies kysyi horjahdellen, selvästikkin umpikännissä. Sitten tulikin ongelma numero kaksi, edessä olleet miehet tulivat turhan lähelle ja yksi heistä luikautti kätensä tytön huppuun poskea silittelemään. "Tuu meijän mukaan, pidetään vähän hausk-- HALTIA !" Mies seposti ehdotuksiaan laskien samalla naisen hupun alas sitten taisikin puolet kylästä kuulla että jossain oli haltia. Miehen ilme vääntyi vihaiseksi ja tuo oli tempaisemassa tyttöä turpaan, mutta kun lyönti oli tulossa riuhtaisi Demi itsensä irti takanansa olleen otteesta ja haltia meni kyykkyyn. Neidon kasvoille tarkoitettu isku tärähtikin suoraan juopon kaveria leukaan.
Tämä oli ehkä ainoa tilaisuus paeta ja sinitukka käytti sen niin hyvin hyösyksi kuin vain osasi, jalat alle ja täyttä vauhtia jonnekkin.

Demi juoksi sydän kurkussa sokkeloisilla ja ennenkaikkea pimeillä kaduilla, ja humalaiset näyttivät pysyvän yllättävän hyvin perässä.[/i]
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti La Syys 10, 2011 12:18

((No tulipa myöhäinen vastaus, en myönnä tehneeni nörttejä juttuja perjantai-iltana. :D Nyt tuli aika eeppinen autohittaus, mutta Jack gives no fucks. Toivottavasti ei haittaa, yritän saada peliä jotenkin etenemään :>))



Nahor ei missään nimessä ollut mikään suuri kylä, mutta eksyminen oli siellä hyvinkin mahdollista, etenkin kun kylä oli uusi ja outo Jackille. Kylästä huomasi heti, ettei se mikään suunniteltu ihmisasutus ollut; taloja oli kohonnut ympäri maita, jättäen niiden väliin monia, sokkeloisia pikkukujia. Silti kadut voisivat muukalaiselle olla pelottavammatkin, olihan tämä mies sentään kotoisin paljon suuremmasta ja vanhemmasta kaupungista, missä hän vielä oli oppinut pimeiden sivukujien houkutukset lainsuojattomalle. Siksi omalla tavallaan pimeät kujat olivat Jackille varsin kotoisia ja rauhoittivatkin miestä varsin hermoja raastavan hiiviskelytuokion jälkeen. Ihmisiä ei onneksi tullut monta vastaan, monien normaalien henkilöiden vältellessä syrjäisiä kujia, vaikka ei kylä mitenkään kovin vaaralliselta näyttänyt. Hankalaa oli kyllä esittää normaalia jokaisen vastaantulijan nähdessä, siihen merirosvo ei ollut tottunut ja taistelikin kokoajan halua sujahtaa varjoihin piiloon toisen elävän sielun nähdessään. Mutta sehän olisi vain epäilyttävämpää, joten hänen piti vain kävellä ja pitää matalaa profiilia.

Yhtäkkiset huudot saivat jo valmiiksi säikyn ja jännittyneen Jackin säikähtämään. Refleksinomaisesti mies katosi silmänräpäyksessä varjoihin piiloon, ihan vain siltä varalta, että huudot olivat hänelle. Huuto lähestyi, kuten myös juoksevat askeleet, mikä teki tilanteesta vain entistä hermostuttavamman. Silti, hetken lähestyviä ääniä mietittyään Jack huomasi, että askeleet eivätkä huudot tulleet lainkaan kartanolta, ja vaikka olisivatkin tulleet, miksi hän vaarassa olisi ollut? Hän ei ollut tehnyt mitään väärää. Ei hän luultavasti ollut se jahdattu tällä kertaa. Siitä huolimatta mies pysyi varjoissa, tarkkaillen mieluummin tilannetta sieltä. Pian hänen piilopaikkansa ohi juoksi hentoinen tyttö, varsin hätääntynyt ilme kasvoillaan. Kauaa ei piiloutuneen merirosvon tarvinnut miettiä syytä, tytön korvien nopeasti antaessa ilmi toisen alkuperän ja joukon hoipertelevia miesten juoksemassa toisen perässä. Miesten epävarmat, hoipertelevat liikkeet sekä ennen kaikkea haju sai Jackin nyrpistämään nenäänsä inhosta, nämä miehet olivat ilmiselvästi humalassa. Silti he pysyivät yllättävän hyvin tytön perässä, voisipa noita jopa kutsua nopeiksikin. Ehkä yksi elämän mysteereitä oli, kuinka hyvin humalaiset ihmiset pysyivät hengissä, silloin aikoinaan Jackin vähemmän miellyttävässä menneisyydessä alkoholin vielä maistuttua muisti merirosvo löytävänsä usein itsensä aamulla kännisekoilujen jälkeen jostain rauhallisesta ja turvallisesta paikasta, ilman muistia siitä, kuinka sinne takaisin pääsi. Pieni hymy kävi miehen huulilla, mutta vain hetken aikaa.

Jack ryhdistäytyi ja nopeasti mietti vaihtoehtojaan. Mieluusti hän olisi lähtenyt ja jättänyt tytön oman onnensa nojaan. Asia ei kuulunut hänelle eikä ollut hänen ongelmansa, nythän hänen piti vain päästä mahdollisimman nopeasti takaisin Madame Poisonin luo. Niin yksinkertaista se vain olisi, pitäisi vain kävellä pois. Mutta Haltiatyttö näytti pelokkaalta, eksyneeltä, juoksi ympäriinsä kuin päätön kana. Tytöllä ei ollut hajuakaan minne mennä, ja ihmisjoukko seurasi toista liiankin hyvin. Oli hyvinkin mahdollista, että toinen jäisi kiinni. Ja haltiallehan se ei olisi kauhean hyvä juttu varsin haltiavihaisten Cryptin asukkaiden seurassa. Purren huultaan ja kirotessaan mielessään itselleen omaa tyhmyyttään, Jack ampaisi sivukadulle, ottaen toivon mukaa oikotien tytön reitille. Tämä oli typerää, mies ei tuntenut Nahorin katuja yhtään sen paremmin kuin tyttökään, mutta silti hänen oli pakko leikkiä sankaria. Onnekseen hän oli jo varsin tottunut tähän ja mielessään aina kartoitti aluetta, pistäen mieleensä kaikki mahdolliset pakotiet. Kuulonsa avulla Jack pystyi paikantamaan tytön tien ja ampaisikin yhtäkkiä juoksuun, kiihdyttäen askeliaan niin nopeaan tahtiin kuin vain pystyi. Hetken aikaa mies juoksi huimaa vauhtia, ilmestyen yhtäkkiä kaavun helma hulmuten sivukujalta tytön eteen ja tarrautuen tuota ranteesta kiinni varsin rajusti sanaakaan sanomatta, riuhtaistessaan tytön mukaansa.

Tytölle Jack ei varmaan tuntunut yhtään sen mukavammalta tai turvallisemmalta kuin nuo takana juoksevat raavaat karjutkaan. Hän tiesi sen. Siitä huolimatta miehellä ei ollut aikaa selittää ja riuhtoi tyttöä mukanaan kujia pitkin, mutkitellen niin nopeasti kuin pystyi yrittäessään karistaa heitä jahtaavat miehet kannoiltaan. Hän ei välittäisi tytön huudoista tai hakkaamista, Jack ei päästäisi irti. Vaikka tyttö kaatuisi, ei hän pysähtyisi, raahaisi vain mukanaan pitkin teitä. Ruhjeet paranisivat ja olisivat paremmat, kuin mahdollinen kuolema. Miehen kunto alkoi ehtyä, mutta hänen oli pakko jatkaa. Veri maistui suussa ja adrenaliini virtasi suonissa, mutta ei hän uskaltanut katsoa taakseen varmistaakseen kuinka lähellä ihmiset heitä olivat. Silmät olivat liian kiireiset etsiessään mahdollisia piilopaikkoja ympäriltä ja vihdoin, yllättäen, syöksähti tummaihoinen mies yhden talon portaiden alle piiloon tyttö mukanaan. Mutainen maa roiskahti heidän osuessa maahan ja sotki miehen vaatteet. Nopeasti jännityksestä tärisevä käsi peitti tytön suun, ettei tuo huutaisi, eikä käsi siitä katoaisi, ennen kuin Jack oli varma heidän ollessaan turvassa. Miehen rintakehä kohoili nopeaa tahtia tuon yrittäessä tasata hengitystään. Hän ei tiennyt, missä seuraajat olivat. Hän ei tiennyt, olivatko he nähneet heidät. Mikään ei ollut varmaa. Merirosvo ei tiennyt, voisiko hän jatkaa juoksua, mutta jos miehet löytäisivät heidät, hänen olisi vain pakko jatkaa.

Viesti La Syys 10, 2011 11:03

Demi-Lune

Haltia juoksi minkä jaloistaan pääsi, nyt ei ollut varaa pysähtyä. Metsässä nuo miehet olisivat karisseet kannoilta aikapäivää sitten, mutta Demi ei ollut mikään tasaisen maaston juoksija joten se hidasti hänen tahtiansa.
Yht äkkiä neidon eteen ilmestyi varjoisilta kujilta mies, tyttö kiljaisi, ihan vain kun säikähti niin kovasti, mutta ennenkuin mitään kerkesi tekemään niin oli mies jo vetämässä naista syrjäkujille.
Haltia tajusi nopeasti jutun jujun, tai ainakin sen verran että hänen mahdollisuutensa selvitä yhtä ihmistä vastaan olivat paremmat kuin mahdollisuudet selvitä monta humalaista kaapinkokoista miestä vastaan. Tyttö seurasi miestä, ja vaikka tuo kompuroikin muutaman kerran niin onnistui haltia silti pysymään pystyssä.

Pitkältä tuntuneen ja nopeatempoisen juoksemisen jälkeen mies nykäisikin haltian itsensä mukana maahan, portaiden alle. Demi ei kerennyt mitään sanomaan kun toisen käsi oli jo tukkimassa suuta, haltia mulkaisi miestä joka koitti myös tasata hengitystään, mutta kait se oli tuolle helpompaa kun sai suunkautta hengittää ! Demin rintakehä kohoili siinä missä miehenkin, taisi tuo ottaa koville kummallekkin. Pian haltian tarkat korvat kuulivat kuitenkin askelia, nehän tulivat tänne päin. Demi nykäisi nopeasti huppunsa päähän, niin syvälle kun sen vain sai, sitten hän laittoi kätensä kaavun sisälle ja sieltäkäsin vetäisi koukussa olevien jalkojen ympärille kaavun, nyt Demin ihoa ei näkynyt yhtään. Miehen ei varmaan koskaan tarvinnut piilotella iho alueitaan pimeässä, tumma kun oli, mutta Demi taas oli vaalea, hyvin vaalea ihoinen, kuin posliinia, ainakin melkein, hänet erottaisi pimeästä liiankin helpolla.

Askeleet jotka etenivät kokoajan lähemmäs, eivät kuitenkaan olleet juoksuaskelia joka oli haltian mielestä outoa jos heitä jahdattaisiin, mikseivät he juosseet ? Pian humalaiset olivat taas näköetäisyydellä, ja osa heistä näytti ihmettelevän jotain.
"MINKÄ BERÄZZÄ ME OIKHE JUOSDAAN !?" Yksi kännikaloista kailotti, tuo näytti jo unohtaneen haltian ?
"Mizdä minä tietän, seurazinhaan mäh zinuah." Toinen humalainen puuskutti vastaukseksi joka taas sai loput känniläiset repeämään nauruun, hetken naurettuaan miehet kääntyivät ympäri ja lähtivät naureskellen pois, luultavasti toiseen kapakkaan.

Vielä hetken odotuksen jälkeen, että oli täysin varmaa ettei kukaan enään tulisi tänne, irrotti mies kätensä neidon suulta. Demi hellitti myös otteensa kaavustaan, muutaman kunnollisen hengen vedon jälkeen kääntyi haltian yhä jännittynyt ilme mieheen joka oli hänet tänne asti taluttanut. Pian ilme muuttui kysyväksi, muttei haltia sanonut mitään, ei tuo uskaltanut.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti La Syys 10, 2011 3:02

Odottaminen piilossa sen jälkeen, kun hänestä jo tiedettiin, oli Jackin mielestä yksi niitä kaameimpia paikkoja elämässä. Odotus tuntui sietämättömältä ja sekunnit matelivat, korvissa kuului vain oma, äänekäs hengitys He saivat olla iloisia, kun ahdistelijat eivät olleet aivan siinä parhaassa mahdollisessa tilassa. Jack ymmärsi nopeasti, ettei hänen ehkä olisi tarvinnut olla niin kovakourainen haltiatytön kanssa. Alkusäikähdyksen jälkeen tuo seurasi aivan kiltisti perässä, ehkä tyttö tiesi hänen motiivinsa, tai sitten ei, mutta lopputulos oli sama joka tapauksessa. Silti mies piti kätensä tiukasti toisen suun edessä, ihan vain varmuuden varalta. He molemmat olivat sellaisessa tilassa, että mitä vain voisi tapahtua tarkoittamattaan. Tyttö voisi alkaa puhua tai sitten vain pitää muutenkin liikaa ääntä, hermostuneena sitä teki vaikka ja mitä, eikä Jack tiennyt miten toinen asioihin reagoisi.

Tyttö onneksi tajusi itse peitellä omaa, hyvinkin vaaleaa ihoaan kaavullaan, sulautuen Jackin lailla varjoihin. Miehellä itsellään ei koskaan kyseistä ongelmaa ollut. Heitä jahdanneet humalaiset miehet lähestyivät, mutta enää he eivät juosseet. Pysähtyivätkö nuo etsimään heitä? Ei, pian humalainen sössötys teki selväksi miesten jo unohtaneen heidät. Uskomatonta, merirosvo pystyi vain ajattelemaan. Tämä oli karkulaisten kannalta vain entistä parempaa, mieluummin joukko ihmisiä, jotka eivät tienneet heistä kuin joukko ihmisiä, jotka juoksivat ohi, mutta silti olivat etsimässä. Jack olisi ehkä voinut yrittää puolustaa itseään ja haltiaa, mutta humalainen on aika arvaamaton vastus. Jollekin luultavasti olisi siinä tilanteessa käynyt pahasti, kun teräaseilla heilutaan, oli se sitten hän itse, vastustajansa tai sitten haltiatyttö, jota hän suojella yritti.

Miehet kaikkosivat nauru raikuen portaiden lähettyviltä, mutta Jack oli edelleenkin hengästynyt ja varuillaan, eikä käsi lähtenyt tytön suulta. Vasta hetken hiljaisuuden jälkeen mies alkoi olla varma heidän turvallisuudestaan ja irrotti kätensä, hengityksen tasaantuessa. Merirosvon ruskeat silmät katselivat siroa haltiatyttöä tuon kääntäessä myös omat kasvonsa miestä kohti, tytön vitivalkoisen ihon kuin loistaessa pimeydessä. Haltia näytti edelleen pelokkaalta, eikä Jack voinut ketään siitä moittia. Olihan hän itsekin jännittynyt, tilanne kun oli ollut turhankin täpärä, eikä vieraan ihmismiehen pelastusyritys varmaankaan tuntunut tytöstä kauhean miellyttävältä. Etenkin kun Jackin karaistuneet ja elämän kovan kouran koettelemat kasvot eivät olleet siitä lempeimmästä päästä. Hetken aikaa oli aivan hiljaista parivaljakon vain katsoessa toisiaan mutaisten portaiden alla, kumpikaan ei tainnut olla ihan varma, mitä sanoa. Lopulta miehen silmät kapenivat, kasvojen kurtistuessa paheksuvasti.

"Idiootti!" hän kuiskasi hieman korotettuun ääneen, vieläkin varuillaan, jos joku vaikka kuuntelisi. Tyttö voisi hyvinkin säikähtää, mutta ehkä se vain oli tarkoitus.
"Tämä ei ole hyvä paikka sinunlaisellesi! Mitä jos en olisi tullut apuun? Mitä jos he olisivat saaneet sinut kiinni?" Jack sanoi hampaidensa välissä, alentaen hieman äänentasoaan varmuuden varalta. Merirosvo ymmärsi epäystävällisen äänensävynsä ja sen, ettei se luultavasti kauhean hyvää vaikutusta antanut hänestä itsestään, saati sitten ihmisistä. Hän kuulosti myös hyvin rasistiselta, mitä mies ei oikeastaan ollut, mutta jonkun oli pakko tehdä se uhraus. Ihmisasutukset eivät olleet turvallisia haltioille, jos hän omalla, epämiellyttävällä käytöksellään saisi toisen pelkäämään ihmisiä ja pysyttelemään poissa niiden luota, oli hän pelastanut tytön hengen jatkossakin. Jack ei tahtonut tytön uskovan, että oli tervetullut tänne. Silti, kovin kauaa hän ei voinut näyttää kauhean vihaiselta, ja hetken hiljaisuuden jälkeen tuo hengitti syvään silmät sulkien, katsoen sen jälkeen uudemman kerran tyttöä.

"Oletko kunnossa?" miehen oli pakko kysyä kaiken tuon jälkeen, olihan hän lääkäri, eikä tahtonut nähdä kenenkään kärsivän. Mahdollisesti hän oli itse satuttanut tyttöä tässä tilanteessa ja jos niin oli, korjaisi hän mieluusti asian mahdollisimman hyvin, ennen kuin lähetti tytön matkoihinsa.

Viesti La Syys 10, 2011 4:17

Demi-Lune

Haltia aukoi suutaan ihmeissään, toinenhan haukkui häntä idiootiksi !? Sitä seurasikin agressiivisesti luettelo kysymyksiä ja haukkumista siitä ettei hänenlaisensa saisi täällä olla, vieläpä melko rasistiseen äänensävyyn.
"Kuule senkin jäärä, tämä maa on alun alkujansa haltioiden kunnes ihmiset tulivat ja alkoivat teurastaa täällä asuvaa kansaa ! Joten älä sinä sanattele minulle kuka saa olla ja missä !" Tyttö ärähti takaisin, kuiskaten kuitenkin, ei hän enään tahtoisi hippasille lähteä kenenkään kanssa. "Kiitos kuitenkin..." Tyttö sanoi sitten perään nöyrä sävy äänessään. Fakta oli kuitenkin se että tuo mies oli pelastanut haltian hengen, ellei tuo sitten ole viemässä tyttö poloa ojasta allikkoon.

Mies kuitenkin osoitti olevansa ystävä, tai sitten tuo vain bluffasi todella taidokkaasti kun uteli oliko haltia kunnossa.
"Olen minä..." Demi vastasi näpertäen kuraista viitan helmaa hermostuksissaan. "Kova maa vain sattuu jalkoihin juostessa..." Tyttö lisäsi vielä, hän juoksi lähinnä metsässä ja nurmikolla ja äskeinen spurtti kivisellä alustalla tuntui jaloissa inhottavasti.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti La Syys 10, 2011 6:54

Tyttö kyllä sanoi selvät sanat mitä mieltä hän oli ihmisistä, eikä Jack voinut toiselle vastaankaan väittää. Mutta hän ei ollut Cryptista kotoisin, ei tiennyt sen historiaa eikä ymmärtänyt kahden lajin eripuran syitä. Harvoinpa hän pääsi koko asiasta kuulemaan jostain muualta, kuin ihmisen suusta, ainahan hän vietti aikaansa ihmisasutuksen lähellä ja haltioita näki harvoin. Mutta eivät haltiatkaan aivan puolueettomia, luottamuksellisia lähteitä olleet. Kaikkihan puolsivat omaa rotuaan. Jack ei aivan ymmärtänyt koko sotaa, hänen kotimaastaan ei haltioita löytynyt, mutta ei sotakaan aivan vieras käsite hänelle ollut Silti, oli kumpi puoli tahansa oikeassa, ei haltia silti ollut turvassa ihmisten läheisyydessä ja toisinpäin.

Jack katseli kasvot peruslukemilla haltiatyttöä. Toinen näytti kuitenkin arvostavan hänen tekoaan, töykeydestä huolimatta.
"Saat vielä itsesi tapettua tuolla tavalla," merirosvo mutisi, ei enää ehkä ihan niin aggressiiviseen sävyyn. Kapeat silmät katselivat arvostelevasti tytön varustusta, ei se mikään hyvä sellainen ollut, jos huomaamatta hiiviskellä tahtoi. Silti mies ei voinut kuin hymyillä nopeasti, heillä molemmilla taisi olla sama tehtävä mielessä: pysyä poissa ihmisten silmistä. Jack taisi kuitenkin olla se, joka enemmän varkaalta näytti.

"Noita tossuja ei ole tehty juoksemiseen," hän jatkoi, kömpien portaiden alta takaisin kadulle, kaapu mutaisena,
"Oman turvallisuutesi takia suosittelen, että lähdet pois täältä, etkä tule ikinä takaisin," Jack kääntyi katsomaan haltiaa. Toivottavasti tuo otti hänen ohjeestaan vaarin, eikä alkanut taas uhmaamaan järjen ääntä. Häntä kyllä huolestutti, pystyisikö tuo haltia edes pääsemään kylästä ulos kenenkään näkemättä?

Viesti La Syys 10, 2011 10:11

Demi-Lune

Miehen kolkot kasvot toljottivat perus lukemilla tyttöä ja tuo näytti rauhoittuneenkin. Demi nousi vaisuna miehen perässä ylös, mutta tolpilleen päästyä aukesi taas sanallinen arkku. "Mutta ihmiset ovat niin erikoisia ja kiinnostavia..."
Tyttö sanoi miehelle tuon kehottaessa mennä pois, ja pysyä poissa kylästä.
Demin pää oli kuitenkin niin sekaisin ettei tuo osannut lainkaan sanoa mihin suuntaan pitäisi lähteä ja pimeäkin oli. Jos tuo auttoi minut karkuun niin eiköhän hän auttaisi muutenkin ? Mietti Demi ennenkuin avasi suunsa uudemman kerran. "Et millään viitsisi saattaa minua metsän laidalle, herra ?" Tyttö kysyi niin suloisella ilmeellä kuin vain pystyi, ei tuota voinut vastustaa, vai voisiko ? Eikä sillä niinkään väliä ollut, kunhan tuo tumma mies auttaisi hänet pois täältä.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti La Syys 10, 2011 11:06

Jack ei voinut kuin pudistaa päätään. Uteliaisuus. Yksi pahimmista asioista, mitä kenelläkään pystyi olemaan. Tässä maailmassa sellainen haltia ainakin pääsisi hengestään, jos uteliaisuuden kohteena olivat ihmiset.
"Näit jo ihmiset. Olivatko ne nyt niin mielenkiintoisia? Oliko se kaiken arvoista?" Mies kysyi, pitäen äänensä edelleen hiljaisena. Hehän olivat talojen keskellä illalla, puhe aivan vieressä kyllä kiinnittäisi asukkaiden huomion. Ja sitähän he eivät tahtoneet.

Tyttö otti parhaimman koiranpentua muistuttavan ilmeensä kysyessään sen kysymyksen, mitä Jack ehkä jopa sisimmässään toivoi. Tämä haltia oli kyllä niin onneton tapaus uteliaisuutensa kanssa, että yksinään tuo luultavasti onnistuisi eksymään takaisin saman humalaisen miesporukan kynsiin. Silti miehen kasvot eivät ulkoa päin näyttäneet kauhean tyytyväisiltä.
"Hyvä on, mutta olet minulle palveluksen velkaa," hän sanoi lievästi tympääntyneenä. Normaalisti merirosvo ensimmäisenä pyytäisi auttaessaan rahaa, mutta tässä tilanteessa se ei välttämättä olisi kauhean järkevää. Haltialla ei välttämättä olisi sitä ja toisen varsin temperamenttinen luonne luultavasti saisi hänet vain vihastumaan ja etsimään itse tietä ulos kylästä, mistä tulisi pahoja seurauksia. Ja sitähän Jack ei tahtonut.

"Mikään ei ole ilmaista tässä maailmassa," mies jatkoi laittaessaan huppua paremmin kasvojensa suojaksi, ja ottaessaan sitten pari hiljaista askelta eteenpäin kujalla, odottaen että tyttö seuraisi. Ehkä epämiellyttävyys saisi haltian pysymään jossakin turvassa, jos luulisi ihmisten maailman toimivan näin. Tietenkään Jack ei itse ollut koskaan käynyt haltiakylässä, eikä oikeastaan tiennyt koko rodusta mitään, joten hänellä ei ollut tietoa, oliko tämä maailma loppujen lopuksi mitenkään erilainen. Mutta niin hän ainakin toivoi. Tämä kylä ei ollut Jackillekaan mitenkään tuttu, mutta tiesi olevansa kuin kotonaan kujalla kuin kujalla. Heidän oli kuitenkin parasta pysyä varjoissa, ettei heitä taas löydettäisi. Kukapa tietää, ketkä kaikki olivat kuulleet haltiasta humalaisten miesten örveltäessä

Viesti La Syys 10, 2011 11:17

Demi-Lune

"Sinä olet kiinnostava." Tyttö sanoi toiselle hymyillen, sitten mies jo kertoikin että haltia olisi palveluksen velkaa, mikä ettei.
"Jos joskus joudut metsässä ongelmiin niin huuda minua tulen kyllä apuun." Tyttö sanoi kuulostaen yllättävän vakuuttavalta. Toisaalta metsässä hän osaisi olla hyödyksi.
Mies oli melkoisen epämiellyttävää seuraa je tyttö miltei meinasi vähän väliä sanoa että pärjää yksin ja lähteä harppomaan, mutta tämä voisi olla ainoa tilaisuus päästä lähietäisyydeltä tarkkailemaan ihmistä, ei sitä voisi haaskata menemään !
"Rakkaus on ilmaista, nauraminen ja iloitseminen ei maksa mitään ja luonto tarjoaa mitä upeimpia lahjojaan päivittäin pyytämättä korvausta, joten rohkenen sanoa että olet väärässä." Tyttö korjasi toiselle tuon hyvin synkkää näkemystä tästä maailmasta. Hiljaisella äänellä tosin, ei nyt kannattaisi huutaa ja pomppia. Ovatkohan kaikki ihmiset oikeasti noin onnettomia ? Neito pähkäili matkan jatkuessa.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti La Syys 10, 2011 11:50

Huolestuttavaa oli, että epämiellyttävästä käytöksestään huolimatta tyttö kuitenkin ajatteli hänen olevan kiinnostava. Eihän sen aivan niin pitänyt mennä. Normaalistihan sitä vain kaikottaisiin epämiellyttävien tilanteiden luota tai ainakin oltaisiin hiljaa, jos se keskustelu oli epämukavinta. Mutta ei tämä tyttönen, toisen täytyi olla vielä aika nuori Mutta se, oliko haltia nuori ihmisiin verrattuna vai haltioihin verrattuna ei ollut aivan varmaa, olihan se mahdollista, että toinen oli häntäkin vanhempi. Henkisesti tosin ei.

"Niinkö," mies sanoi varsin neutraaliin sävyyn,
"Enhän edes tiedä, mitä huutaa," eihän Jack oikeastaan toisen apua kaivannut, ei hän oikeasti maksua avustaan tahtonut, mutta sanoipahan vain. Tytön pitäisi oppia myös elämän julma puoli, jos tahtoi selvitä, sen entinen varas oli saanut oppia kantapään kautta. Haltialla oli varsin romanttinen mielipide maailmasta, ja olihan Jack toki itsekin hyvät puolet kokenut ja uskoi niihin, mutta ei maailmassa ollut vain hyvää. Liian positiivisella asenteella vain satutti itsensä. Tai toisia.

"Rakastajasi käyttää sinua hyväkseen, nauraa voi toisten ongelmille, iloitset ja joku toinen joutuu itkemään, jonkin on pakko kuolla, että elämä luonnossa jatkuu," mies hymähti kuivasti itselleen jopa noinkin karusta näkökannasta. Haltia ei ollut tietenkään väärässä, mutta oliko hänkään? Kolikolla oli aina kaksi puolta, mutta Jack mieluusti piti sen haavoittuvamman puolen sisällään piilossa. Ei häntä kiinnostaisi, mitä muut hänestä ajattelisivat. Jos olisi kiinnostanut, olisi hänen elämänsä varmaan ollut ohi jo kauan aikaa sitten.

Jack liikkui kaduilla varsin sulavasti, vaikkei aivan varma niistäkään ollut. Väärätkin käännökset muuttuivat nopeasti loppujen lopuksi hyväksi ratkaisuksi, ja mies kuuli lähestyvät ihmiset jo kaukaa, vetäen tytön aina suojaan hyvissä ajoin. Joillekin pimeä oli pelottavaa, Jackille turva.

Viesti Su Syys 11, 2011 9:54

Demi-Lune

Tyttö huokaisi syvään, eipä tässä tosiaan oltu esitelty. "Demi-Lune, se on nimeni, tai jos olet puolueeton niin rajavartijat auttavat usein." Tyttö selitti kaksikon liikkuessa varjoissa kuin rotat laivassa konsanaan.
Mies kuitenkin selitti oman kyynisen näkemyksensä mailmasta, neito hymähti tympääntyneenä. "Typerä ihminen, jokaisella pilvellä on hopeareuna, se pitää vain osata etsiä." Tyttö sanoi haltiakielellä, mutta hyvin hyvin hiljaa, hän ei todellakaan tahtoisi että joku kuulisi hänen puheensa ja juoksisi vartioiden kera tappamaan haltiaa.

Mies liikkui pimeillä kujilla kuin olisi vain yksi varjoista, se sai Demin miettimään olivatko kaikki ihmiset tuollaisia pimeässä liikkujia, vai vain tuo mies ? Se olisi tosin jotain mikä mietityttäisi haltiaa pidemmänkin aikaa.
"Te ihmiset taidatte pitää pimeydestä ?" Demi uteli kun tilanne näytti selvenevän. Ihmisten kylähän oli täynnä synkeitä varjoja, ankeita maisemia ja harmaita tylsiä taloja, ehkei se sittenkään ollut niin ihmeellistä että Jack näki mailman niin surullisena.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Su Syys 11, 2011 12:56

Tuo haltia esitteli itsensä ilman mitään sen kummempia, outoa sinänsä, sillä Jack oli jo tottunut siihen, ettei kukaan tahtonut nimeä hänenlaiselleen kertoa. Eipä hän oikeastaan tytön nimellä mitään tekisikään, mutta ainakin pystyi nyt tuota mielessäänkin joksikin muuksikin kutsua, kuin tytöksi ja haltiaksi Ei hän myöskään ollut koskaan rajavartioista kuullut, viettäessään suurimman ajan miehistön kanssa. Mutta jotenkin hänestä tuntui, ettei rajavartijoille kuulunut hänenlaistensa auttaminen. Pieni virne kävi Jackin huulilla.
"Ei kuulosta kauhean haltiamaiselta nimeltä," mies jopa aloitti hieman normaalimman keskustelun, joka ei tehnyt tytön naiiviudesta isoa juttua. Omaa nimeään tuo ei Demille kertonut, ei se tärkeä ollut ja jos tyttö välttämättä tahtoi tietää, saisi tuo sitten kysyä. Joskus oli parempi pysyä nimettömänä, etenkin tässä ammatissa ja jos ei tahtonut ylimääräistä huomiota.

Haltia mutisi jotain, mikä ei miltään tutulta kuulostanut Jackin korvaan. Hän ei ymmärtänyt sitä, mutta tuskin edes tahtoisikaan hiljaisesta äänentasosta päätellen. Sellainen tapa puhua oli säästetty kaikelle epämukavalle, kuten vaikka jos käveli kahden juoruavan naisen ohi, jotka päättivät ottaa kunniattoman kansalaisen silmätikukseen. Niinkin kävi, mutta nykyään vähemmän Jackin vältellessä ihmisjoukkoja tai päiväsaikaan liikkumista.

Merirosvo kurkkasi nurkan taakse varmistaen reitin olevan selvä ja johdatti Demi-Lunen sitten perässään. Tyttö oli täynnä kysymyksiä, eikä tainnut tietää ensimmäistäkään asiaa ihmisistä. Hetken aikaa mies oli vain vaiti, vieden haltiaa eteenpäin ja keskittyen huomaamatta pysymiseen, mutta lopulta hiljainen odotus palkittiin reaktiolla.
"En sanoisi niinkään, mutta kaikille ei ole paikkaa auringossa," Jack kertoi kuiskaten, vastauksen ollessa kuin rutiininomainen lause kaikille niille, jotka kysyivät. Hän ei toisiaankaan ollut niin kauhean keskittynyt haltiaan tai tuon esittämiin kysymyksiin, läheisen kapakan äänien kantautuessa selvästi miehen korviin. Nyt oli vaarallinen paikka.

Viesti Su Syys 11, 2011 1:27

Demi-Lune

"Mutta minun nimeni kertookin salaisuuden, suuren salaisuuden." Tyttö vastasi miehelle tuon väittäessä ettei nimi kuulostanut haltiamaiselta. "Mikä sinun nimesi on, ja tarkoittaako se jotain ?" Demi kysyi vuorostaan mieheltä.

Nuori haltia jäi keskittyneesti miettimään mitä mies tarkoitti sillä ettei kaikilla ollut tilaa auringossa ? Outoa eihän kukaan omistanut aurinkoa ja se paistois joskus jopa kivikasaan. Joten miksi kaikille ei ollut paikkaa auringossa ?

Demi säpsähti hieman kuullessaan läheisestä kapakasta meteliä, voi ei jos taas humalaiset ryöpsähtäisivät kadulle. Pian ovi pamahti auki, ja se sai haltian perääntymään varjoihin. Ovesta heitettiin kadulle kookas mies, sekä perään huudettiin ettei tarvitsisi tulla enään kapakkaan rähinäviinaa ottamaan, mitä lie sekin tarkoitti ? Mies kuitenkin vaikutti hyvin agressiiviselta ja turhautuneelta.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Su Syys 11, 2011 3:30

"Salaisuuden vai?" Jack kysyi varsin välinpitämättömään sävyyn, edelleenkin keskittyessä ympäristöönsä enemmän, kuin tyttöön. Ehkäpä miehen tapa sanoa se kuulosti jopa siltä, mitä vanhempi sanoo lapselleen yrittäessään kuulostaa jotenkin hämmästyneeltä. Hän ei ollut aivan varma, kuinka iso se salaisuus oli, tyttöhän ensinnäkin kertoi hänelle siitä. Tahtoiko Demi hänen jatkavan kyselyjä siitä, oliko salaisuudesta puhuminen kutsu siitä kysymiseen?
"Kaikilla kai meillä salaisuuksia on," merirosvo kuitenkin hymähti, ei mitenkään oikeasti reagoiden haltiatytön nimen salaisuuteen, eikä tuo siitä kysynyt sitten tuon enempää. Uteliaana haltiana Demi-Lune tietenkin uteli myös Jackin nimeä, mikä ei tietenkään mikään yllätys hänelle ollut.

"Paljon kysymyksiä jollekin vieraalle," mies sanoi rauhallisesti tyhjää katua pitkin kävellen,
"Jack. Se, onko sillä mitään tarkoitusta jääköön sinun päätettäväksi," hän jatkoi kenkien pehmeiden pohjien ollessa aivan äänettömät kujan teillä. Nimistä Jack ei koskaan ollut mitenkään niin kauhean kiinnostunut, joten nimien tarkoituksesta ja alkuperästä hänellä ei paljoa tietoa ollut. Mutta jos tytön kysymys olikin siitä, että tarkoittiko nimi jotain hänelle, niin siihen hän ehkä olisikin voinut vastata jotain. Voinut, mutta tuskin hän toiselle sitä kertoisi. Jonkun mielestä Jackin itse päättämä nimi ei ollut miehen oikea nimi, mutta hänelle se oli ja oli ollut jo monta vuotta.

Äkkinäinen pamahdus kapakan oven auetessa sai kaapuun pukeutuneen miehen äkkiä piiloutumaan, painautuen varjoisaa seinää vasten. Demi-Lunekin onneksi tajusi astua varjoihin kovasta äänestä, mutta kaiken varalta Jack vielä veti tyttöä lähemmäs seinää. Varjoissa ei Jackin kasvoja näkynyt, mutta silmät katselivat ulos heitettyä miestä inhoten. Alkoholilla oli monta vaikutusta, mutta jos kapakasta ulos heitettiin, niin mikään niistä vaikutuksista kyseisessä henkilössä ei ollut hyvä. Tuota humalaista miestä piti kohdella kuin vaarallista villipetoa, joten oli parempi pysyä varjoissa. Jack tiesi voivansa hiipiä miehen ohitse yksin, mutta haltiatyttö kannoillaan se ei luultavasti onnistuisikaan. Parasta olikin siis pysytellä varjoissa aivan hiljaa ja liikkumatta, ja toivoa, että tuo mies pian lähtisi heitä huomaamatta.
Seuraava

Paluu Kadut ja Torit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia