Varjojen herra


Nahorissa sijaitsevat torit ja kadut. Katuja vartioidaan erittäin tiukasti, niin päivisin kuin öisin.

Valvoja: Crimson

Viesti Su Syys 11, 2011 5:45

Demi-Lune

Mies kertoi olevansa nimeltään Jack, ja taisi vihjaista siihen suuntaan että kyselyä voisi vähentää. Eikä tyttö enään mitään sitten lisännytkään.

Humalainen mies näytti kompuroivan maasta ylös, ja vielä melko vaivalloisesti. Tyttö tunsi kuinka hengitys katkesi ja sydämen syke nousi kun tuo kännikala horjahti kaksikon suuntaan, kuitenkaan huomaamatta varjoissa piileskeleviä huppupäitä. Mies jatkoikin matkaansa horjahdellen suuntaan ja toiseen ja manaten samalla jotain.
"Se liippasi läheltä." Tyttö kuiskasi heti kun vaara näytti olevan ohi.
Pian matka varjojen suojissa jatkuikin eikä metsän laidalle ollut enään pitkä matka.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Su Syys 11, 2011 6:56

Vaikka Jack oli kokoajan jännittynyt tällaisessa tilanteessa, ei mikään kuitenkaan vetänyt vertoja sille, kun humalassa oleva mies kömpi jaloilleen ja hetken siinä hoiperrellessaan kaatui parivaljakkoa kohti. Sydän miltei pysähtyi humalaisen hetken aikaa ollessa aivan turhan lähellä, kasvot piileskeleviä kohti, alkoholin hajua leijui ilmassa Kaikeksi onnekseen kokeneemman hiiviskelijän paniikkireaktio oli jähmettyä paikalleen kuin patsaaksi, hengityksen pysähtyessä aivan äänettömäksi. Sekunnit tuntuivat minuuteilta sen pienen hetken ajan, kun kahden miehen silmät kohtasivat, tuntui kuin kaikki olisi pysähtynyt.

Humalainen mies jatkoi matkaansa. Hieman hämillään Jack pysytteli edelleen paikoillaan lihakset kireinä, ennen kuin antoi itsensä hieman rentoutua ja katsoa miehen perään. Mies jatkoi hoiperrellen matkaansa, vähät välittämättä varjoihin soluttautuneista. Kokoajan merirosvo odotti tuon miehen kääntyvän ympäri ja hyökkäävän heidän kimppuunsa, mutta se ei tapahtunut. Ja pian koko miestä ei enää näkynytkään, toisen kadotessa nurkan taakse. Varovasti Jack irrottautui seinästä, nyökäten myöntävästi tytön kuiskaukselle. Ainakin se tuntui siltä, että läheltä liippasi. Ainahan se tuntui.

Metsä lähestyi kokoajan parivaljakon jatkaessa matkaansa sitä kohti. Vaikka tie sinne oli melkein suora ja sen pystyi jo näkemään, ei Jack hoppuillut. Päinvastoin, otti kaiken edelleenkin hyvin rauhallisesti ja hitaasti, mutkitellen valon tieltä pois ja pitäen huolen, että haltiatyttö teki samoin.

Viesti Su Syys 11, 2011 8:50

Demi-Lune

Metsä oli niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Mies mutkitteli matkaa niin paljon kuin pystyi tietenkin sen takia ettei kukaan heitä näkisi, ja haltia seurasi nöyrästi ja tarkkaavaisesti perässä.
Kuitenkin mutkista ja piilottelusta huolimatta matka eteni verkkaisesti. Ei mennyt kauaa kun kaksi huppupäätä olivatkin jo turvallisella alueella metsän laidalla. Demi nykäisi miestä hihasta jotta saisi tuon huomion itseensä.
"Jack, tämä kuulostaa typerältä, mutta saanko vielä koskea korviasi ennenkuin menen ? " Tyttö kysyi hyvin oudon kysymyksen, mutta kun haltioiden ja ihmisten korvat olivat niin erilaisia ! Pakkohan niitä oli koskettaa että tietää varmasti niiden olevan vain erimuotoiset kuin haltioilla. !
Haltian olisi myös kovasti tehnyt mieli nykäistä toista hiuksista jotta saisi selville millaiselta ne tuntuivat, tai sitten tuo voisi tutkailla tuon käsiä, jalkoja ja listaa olisi loputtomiin, mutta eiköhän hän tyytyisi siihen että saisi kokeilla toisen korvia.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Su Syys 11, 2011 9:23

Kaikeksi onnekseen Jack oli onnistunut välttämään muut kommellukset Demin kanssa loppumatkalla metsään, mutta voihan se olla siksikin, että tiet metsään päin olivat varsin autioita. Kapakat taisivat suurimmaksi osaksi olla toisessa suunnassa ja muutenkin aikaa oli kulunut jonkin verran, illan edettyä jo myöhemmäksi. Ehkäpä kaikki kunnialliset kansalaiset olivat jo menneet nukkumaan, niin kuin Jack myös itse mieluusti tekisi nyt. Mutta he olivat niin lähellä, että metsän pystyi haistamaan, ei hän voisi hylätä toista nyt, kun jo lupasi viedä tytön.

Metsä näytti pilkkopimeältä ilman minkään sortin valoa, vaikka Jackin silmät olivat jo pimeyteen tottuneet. Silti pelkästään sitä katsomalla mies tunsi, kuinka eksyi sinne mielessään, metsän vetäessä aina häntä syvemmälle Yhtäkkiä merirosvo tunsi nykäisyn hihassaan, katsoen kysyvästi sitten tytön suuntaan. Mutta sitä kysymystä hän ei ollut aivan odottanut. Mies ei voinut kuin nauraa mahdollisimman hiljaiseen ääneen, esittämänsä kovanaaman kadotessa hetkessä. Kysymys oli jotain niin uteliasta ja lapsenomaista, että ei siihen voinut olla varautunut. Vaikka tuolta haltiatytöltä se ei kauhean tuulesta temmatulta kuulostanutkaan, oli se silti jotain aivan omaa luokkaansa. Hetki siinä meni, ennen kuin Jack sai naurunsa tyyntymään.

"Oi voi," tuo hekotteli vieläkin, pyyhkäistessään kyyneleen silmäkulmastaan,
"Kaikkea sinä keksitkin. Siitä vain," hän ei voinut kuin tirskahtaa uudestaan, tarrautuen molemmilla käsillään viittansa huppuun ja vetäen sen hellästi alas korviensa edestä. Hupun alta paljastuivat kiillottomat ja hieman takkuiset tummat ja lyhyet hiukset, sekä ne pyöreäkärkiset ihmiskorvat, aivan yhtä tummat, kuin miehen kasvotkin.

Viesti Ma Syys 12, 2011 4:33

Demi-Lune

Miehestä tuli hetkessä lämmin ja ystävällinen kun tuo alkoi nauramaan, nauruhan on hyväksi.
Neito katsoi hymyssäsuin toista, kuitenkaan nauramatta itse, mies kuitenkin jonkin ajan naurettuaan suostui ja laski huppunsa. Demi katsoi hiljaisena toisen hiuksia, ja sitten korvia. Haltia eteni hyvin varovasti lähemmäs toista, sitten vieläkin varovaisemmin tuo kurkotti kädellään toisen korvalle. Varovasti vain yksi sormi liukui korvan pyöreällä kärjellä, sitten tyttö rohkaisi itsensä ja koitti korvaa peukalolla ja etusormella painaen ja nätisti vähän vääntäenkin. "Wou." Neito henkäisi ihmeissään jatkaen tutkimistaan, lopulta tuo kuitenkin ajatteli korvan omistajan hermostuvan jos haltia roikkuisi koko loppuyön toisen korvassa kiinni, joten tyttö irrotti kätensä tuosta, muttei voinut vastustaa kiusausta, vaan nykäisi nätisti toisen hiuksista. "Hihih..." Tyttö hihitteli itsekseen pörröttäen sitten toisen karheita ja kiillottomia hiuksia.

Hetken ihmeteltyään ja räpellettyään neitokainen kuitenkin luopui leikistä ja otti etäisyyttä toiseen. Poskille nousi lievä puna ja haltia kiitti toista kun oli saanut tarkastella vähän lähempää ihmisten ihmeellisiä korvia...

Haltia katsoi synkeän pimeää metsää, mutta tiesi olevansa siellä paremmassa turvassa kun mitä tässä kivikylässä. "Jack, kiitos vielä kerran." Tyttö sanoi luikkien sitten kohti metsää, kuitenkin vielä metsän reunalla hän kääntyi viimeisen kerran katsomaan ihmisten pienen pientä
Nahor kylää sekä tummaa miestä joka oli häntä opastanut.

//Olikait tässä ? Kiiitoss pelistä, jälleen kerran =D//
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ma Syys 12, 2011 6:47

Jack oli onnistunut jo vakavoittamaan itsensä äskeisen nauruun purskahtamisen jälkeen, katsellen hiljaa ja rauhallisena haltiatytön kurkottaessa kättään lähemmäs miehen korvaa. Sormi kosketti korvankärkeä hetken aikaa todella hellästi, mutta pian toinenkin sormi yhtyi kosketteluun, painaen ja vääntäen korvaa. Ei se sattunut, mutta silti mies katsoi Demia hieman ihmeissään kulma koholla, vaikka taisi tuo tyttö olla niin keskittynyt siihen niin ihmeelliseen ihmiskorvaan, ettei edes huomannut. Eipä Jack vähään aikaan ollut nähnyt ketään yhtä innostuneena korvasta ja aika hassultahan se tuntui. Jonkin ajan päästä haltia oli näköjään päättänyt tutkineensa korvaa tarpeeksi, ja kävikin sitten miehen hiuksiin kimppuun, merirosvon tuntiessa olonsa varsin oudoksi. Ei kai sitä joka päivä saisi haltiaa hiusten kimppuun

Hetken päästä Demi-Lune jätti Jackin hiuspehkon rauhaan, miehen sitten vetäessä huppunsa takaisin pään päälle peitoksi, vastaten hiljaisella myhähdyksellä tytön kiittelyyn. Hän jäi vielä metsän laidalle hetkiseksi katomaan tytön luikahtamista synkkään metsään, ehkä hänen olisi pitänyt olla huolissaan, mutta metsähän se taisi tuon haltian koti olla. Demi oli ihmiskylässä aivan yhtä hukassa, mitä mies olisi metsässä, joten ehkä tytöllä olisi myös taitoja selvitä puiden lomassa, kuten hänellä kujilla. Vähin äänin Jack kuitenkin katosi takaisin Nahorin kylän uumeniin, jatkaen matkaansa siitä, mihin oli jäänyt ennen Demin ilmestymistä. Vielä ei voinut huokaista helpotuksesta, kun oma nahka oli vielä mahdollisesti vaarassa, mutta eiköhän sitä kohta olisi sisällä lämpimässä kuuman teekupin äärellä



((Juu, näin luulisin. :D Siinä oli peli.))
Edellinen

Paluu Kadut ja Torit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia