Sivu 3/3

ViestiLähetetty: 11 Helmi 2012, 23:23
Kirjoittaja Nipustin
Elizabeth Thann

Ellie ei voinut olla muuta kuin hyvin positiivisesti yllättynyt kun tuo haltia kiinnitti häneen huomiota ja sitten mietteliään näköisenä kysäisi ihmiseltä murteella, jonka Elizabeth tajusi heti eteläiseksi, pitikö moinen todella paikkansa. Hetki Elizabethin piti hakea sanoja kielensä päällä ennen kun vastaus kuului lyhyesti ja ytimekkäästi eteläisellä murteella: "Kyllä. Aivan jokaisen."
Samalla kun nainen sai vastattua haltialle, ihminen tajusi että haltian täytyi tietenkin tulla etelästä, siksi tämä oli erivärinen kuin muut Cryptin haltiat yleensä olivat.

Tanssimisen ja juhlakulttuurin esiintuominen taisi viedä Elizabethin äskeisen pienen edistyksen pikavauhtia takaisin alkuvaiheiseen. Elizabethin päässä alkoi jälleen sättiminen ja syyttely. Miksi, miksi oli pitänyt ottaa tämä esiin.
"Mutta saanen muistuttaa mieleesi, että kolmannen aikakauden vallitessa, sekä vielä neljännenkin aikakauden alkupuolella, olivat ihmiset ja haltiat sovussa. Kuinka ihmiset eivät koskaan kiinnostuneet haltioihin ja perehtyneet näiden muuhun kulttuuriin? Se on hyvin peitelty, mutta silti kovin ilmeinen ristiriita ihmisten kirjallisuudessa." Elizabeth sanoi yrittäen jättää aikaisemman aiheensa ja peittäen sen historian alle. Voi ei, miksei Elizabeth yhtään osannut tulla toimeen suippokorvien kanssa? Kaikki se aika, minkä neito oli jo pienestä tyttösestä asti viettänyt haltioista kertovien kirjojen ja paksujen pölyisten opusten kanssa, kaikki se aika minkä hän oli kuluttanut omaksuakseen haltioiden kielen kuin omakseen, mutta silti hän ei ollut oppinut siihen, että mitä tehdä kun viimeinkin tapaisi yhden. Huh, vähemmästin pukkasi ahdistusta pintaan.
Elizabethin kristallin kirkas usko alkoi hieman säreillä, joka näkyi muun muassa siinä että neidon ryhti ei enää ollut täydellisen ylevä tämän istuessa. Myöskään karkailevien otsakiehkuroiden takaisin pyyhkimenen ei jaksanut innostaa joten Ellien kasvoilla alkoi olla muutamia suloisia otsahiuksia jotka olivat korkkiruuvikiharat.
"En oleta teidän pitävän minusta, olenhan ihminen. Ihminen, saastainen rotu joka tuli teidän maahanne ja vei teidän elinalueenne ja aloitti tämän kamalan sodan." Ihminen sanoi ja pysähtyi vetämään henkeä, "Minä olen Elizabeth. En haltiafobistinen äkkipikainen Ihminen, vaan ihan pelkkä Elizabeth." Ei neito enää tiennyt mitä haki esittäytymällä toiselle. Enää Ellie ei keksinyt edes itse kaksoistarkoituksia omille sanoilleen. Tumma haltia oletettavasti kyllästyisi hänen seuraansa pian. Elizabeth suuntasi katseensa melkeinpä ensimmäistä kertaa katseensa pois tummasta haltiasta, vaeltelemaan ympäri salia. Jos muuta ei ilmenisi voisi Elizabeth tarjoutua tuon äsken vaaleahiuksista miestä liehittelevälle naiselle tanssiseuraksi. Vaikka tuskin blondilla oli tarkoitus saada itselleen naisseuraa tanssilattialle.

ViestiLähetetty: 17 Helmi 2012, 21:07
Kirjoittaja Onzki
Eveline

Neitokainen hymyili säteilevästi, mutta lopulta tämän suu loksahti auki. "Et tanssi?! Oletko hullu!?" Eveline kysyi aidosti ihmetellen.
Kuka kieltäytyisi yhdestä tanssista? Ei kukaan tervejärkinen. Paitsi, kaikki eivät pidä tanssimisesta niinkuin minä... Eveline muisti, ja huokaisi. "Ei yksi pieni tanssi pahaa tee... Et sinä kuole! Se olisi eri asia, jos olisit allerginen tanssimiselle, tosin voin lyödä vetoa, ettet ole." Eve huokaisi, ja tuijotti tuota. Hälinä alkoi kasvaa, ja ihmisiä sekä haltioita siirtyi yhä enemmän tanssi lattialle, ja Eveline alkoi tuskastua. "Pyydän!" Eveline anoi, ja jos hän olisi lopettanut kinuamisen aikaisemmin, olisi hän ehkä kerennyt pyytämään toista miestä, tosin enää ei ollut näkyvissä kuin haltia miehiä. Eveline ei pystyisi kuvitella itseään tanssimassa haltian kanssa, tosin jos kukaan haltioista ei olisi mulkaissut häntä, hän olisi jo juossut jonkun toisen luo. "Todennäköisesti kuolen jos en pääse tanssimaan! Älä ole noin tylsä!" Eveline murahti ja huokaisi perään. "En kyllä aio luovuttaa! Vain yksi pieni tanssi! Tai pari..." Tyttö yritti, ja siirsi hiuksia kasvoiltaan. Vaikka Eveline ei tanssinut minkäänlaisia paritansseja, hän oli taitava niissäkin, ja nyt oli oiva tilaisuus päästä tanssimaan, tosin tuo vaalea mies, jota Eveline yritti saada tanssimaan, kuulemma vihasi tanssia, mutta Eve ei lannistunut, vaan jäi istumaan paikoilleen, toivoen, että mies suostuisi...

ViestiLähetetty: 17 Helmi 2012, 21:10
Kirjoittaja Templer
Yard

Mies ei voinut olla kuulematta sivusta, kuinka tuo ihmisneito oli juuri sanonut, ettei ollut saastainen ihminen muiden joukossa. Yard hymähti hieman, toinen kertoi kyllä totuuden, mutta sen puolesta, että Yard esitti olevansa ihminen hän aikoi juuri suuttua toiselle. Olihan siinä oiva syy raivota neidolle, josta hän ei pitänyt.
"Mitä?!" Mies päästi jättäen blondin nyt aivan ilman huomiota kääntäen koko ruumiinsakin kohti toista neitoa.
"Väitätkö, että koska minä olen ihminen, niin olen saastainen ja vain sinä olet erilainen?" Yard murahti ja soi toiselle murhaavan katseensa.
"Anteeksi nyt vain, mutta ihmisrotu ei ole saastainen!" Nyt lohikäärme puhui kiivaasti ja siristi silmiään. Hän tunsi itsensä tyhmäksi puolustellessaan ihmisrotua, mutta olipahan hänellä nyt syy nälviä toista... olihan toinen ärsyttänyt häntä enemmän tai vähemmän koko ajan.
"Olet häpeäksi ihmiskunnalle." uros sihisi haltiakielellä ja käänsi katseensa tummahipiään päin, mutta käänsi katseensa pian jokaisen kolmen läsnäolian luota ja katsoi kauemmas. Luultavasti moni oli kuullut mitä hän oli karjunut, mutta siitä uros ei välittänyt, hän tiesi, että juhlat olisivat pian hänen osaltaan ohi ja hän vaikka tuhoaisi koko linnan, jos ei muuta huvitusta tästä hetkestä löytäisi.

//und there I go again... //

ViestiLähetetty: 20 Helmi 2012, 02:20
Kirjoittaja harlekiini
Fareoksen kasvoilla oli ollut hänelle tyypillinen hapan perusilme koko keskustelun ajan, ainoina muutoksina halveksunnan väreily selkeämmin esiin silloin tällöin. Hän ei ollut hymyillytkään aidosti pitkään aikaan, mutta ihmisneidon sylkäistessä suustaan sammakon ylitsevuotavalla liehittelyllä, haltia purskahti nauruun. Hänen naurunsa oli käheää ja lievästi haukahtelevaa, mutta käyttämättömyyden mukanaan tuoman karkeuden alla oli yhä havaittavissa se soinnillisuus, joka oli hänen rodulleen niin ominaista. Naurettuaan tarpeeksi hän kohotti pyyhkäisemään likaisia suortuvia naamaltaan, hykerrellen niin tehdessään sekä naisen sanoille että vantteran miehen purkaukselle. Tummaihoinen oli kohdannut elämässään monenmoista suhtautumista, mutta tämän Elizabethin osoittama suoranainen nuoleskelu oli uutta. Fareos ei kuitenkaan nähnyt sitä imartelevana, niin kuin kenties olisi kuulunut.

Haltia katseli selvästi huvittuneena nuorta naista vieressään. Mikäli naisen pyrkimyksissä oli aiemmin ollut jotain epäselvää, niin ei ollut enää. Mies laski toisen tummapintaisen kätensä naisen kapealle olalle ja kumartui lähemmäs, riittävän lähelle jotta keskustelu olisi voitu käydä kuiskaten.
Kuules, hän sanoi ja madalsi ääntään hieman, sinertävät silmät pilkahdellen häijysti vaikka suupielet olivat yhä kaartuneina hymyntapaiseen. Hänen kasvonsa olivat riittävän kaukana neidon omista, jottei elettä voitu tulkita tungettelevaksi, mutta riittävän lähellä jotta hän tiesi aiheuttavansa reaktion. Olet aivan oikeassa siinä, etten erityisemmin pidä ihmisistä. Itsepäisiä, äkkipikaisia, elämä lyhyt kuin silmänräpäys niin ettei tutustuminen maksa vaivaa. Ja tiedätkös, en pidä erityisemmin haltioistakaan. Ylimielistä sakkia, kuvittelevat määräävänsä koko valtakunnan asioista vaikkeivät edes ole aitoa alkuperäiskansaa. Mutta osaatko arvata mistä pidän vielä vähemmän?
Fareos kumartui hieman lähemmäs ja hänen silmänsä kapenivat.
Nuoleskelijoista. Hän päästi naisen hartiasta irti ja astui askeleen taaksepäin, hymy jälleen pyyhkiytyneenä kasvoiltaan. Hän asetti tyhjän juomasarvensa yhdelle pöydälle järjestetyistä telineistä.
En tiedä motiiveistasi, nainen, mutta epätoivoiset yrityksesi herättävät minussa lähinnä säälin tunteita. Luulisin oppineen osaavan puolustaa kantaansa turvautumatta turhaan mielistelyyn. Joko olen erehtynyt, hän vilkaisi Elizabethiä haaste silmissään vilahtaen, tai sitten et ole läheskään niin viisas kuin olisin toivonut.

Ylitsevuotavaa imartelua enemmän takkuhiuksisen haltian hermoille kävi kuitenkin paikalle saapuneen toisen neitosen päättymätön ruinaaminen. Fareoksen tavallista haltiaa jyrkemmillä piirteillä viivähti ahdistus. Taisi olla virhe tunkeutua kaiken kansan keskuuteen.

ViestiLähetetty: 20 Helmi 2012, 14:05
Kirjoittaja Nipustin
Elizabeth Thann

Kaikki tapahtui niin äkkiä.
Yhtenä hetkenä Elizabeth vain katseli kuinka kaunis vaaleahiuksinen ihminen pyyteli vaaleatukkaista ihmistä tanssimaan, kun yhtäkkiä tuo mies alkoi huutamaan Elizabethille. Hyvin tyynenä neiti katsoi miestä, ehkä tavallaan hieman nenänvartta pitkin. Ei ylimielisessä mielessä, vaan ikään kuin oliko tuo tarpeellista.
Ellie oli juuri asettamassa sanaansa vaaleatukkaisen sanaa vastaan kun häneen koskettiin ja Yardin huutamisen lävitse Elizabeth kuuli että tumma haltia oli nauranut. Värinä todellakin kulki koko naisen kropan lävitse ja katse kääntyi välittömästi tummaan haltiaan, jättäen vaalean raivokallen omaan osaansa.

Niin lähellä, niin lähellä! Jos Elizabeth olisi työntänyt kielensä ulos ja pinnistellyt vähäsen olisi tämä yltänyt varmaan lipaisemaan haltian nenää. Ehkä tämä ei ollut oikea asia miettiä juuri nyt mutta efektinä lähelle kumartuminen oli enemmän kuin onnistunut. Elizabethin ilme oli tosin hyvin kummastunut ja suu hieman raollaan, unohdettuna laittaa kiinni.
Hyvin tarkkaan aatelinen kuunteli jokaisen tumma haltian sanan, sekunnit olivat kuin olisivat venyneet minuuteiksi, naisen pää kerkesi täysin suodattaa ja prosessoida jokaisen haltian sanan. Eikä kuten aikaisemmin vaalean miehen huuto oli kulkenut vähän toisesta korvasta sisään ja toisesta pikemmiten ulos.
Kun Fareos oli viimein sanonut sanottavansa ja hyvin näyttävästi lopettanut ylös suoristautumiseen, Ellie älysi sulkea auki jääneen suunsa, ja neito korjasi myös ryhtinsä. "Ihan ensimmäiseksi, mielipide ei ollut omani. Ihmistuntemukseni saattaa olla vielä hiomista vailla, mutta mielipiteen vein sinun huuliltasi", Elizabeth sanoo ja nyökkää pienesti tummaa haltiaa kohtaan, "Enkä väheksy rotuani. Kyllä joukossamme on hyvääkin sakkia. Ja kyllä minusta on rodullemme häpeällistäkin manattu haltioihin kohdistuneen kiinnostukseni takia." Elizabeth lisäsi omistettuna vaalealle miehelle kerä kovin hartaasti työstetyn mulkaisun.
"Minä tarkoitan vain, ettei rotu määritä sinua. Ihmisiä on mätiä, mutta niin on kyllä haltioita, lohikäärmeitä, kääpiöitä, peikkoja kuin keijujakin. Mutta yksin omaan tässä sodassa, asettuisin pakon edessä haltioiden puolelle, mutta vain siksi ettei ihmisillä ollut oikeutta tulla ja viedä toiselta rodulta näiden elinaluetta."
Elizabeth oli sanottavansa aikalailla sanonut ja nyt loi pienoisen hymyn tummalle haltialle kera yksinkertaisen pyynnön: "Älä ainakaan sääli minua."