Pyra


Nahorissa sijaitsevat torit ja kadut. Katuja vartioidaan erittäin tiukasti, niin päivisin kuin öisin.

Valvoja: Crimson

Viesti Pe Tammi 20, 2012 11:40

Pyra

Nahorin satama oli kenties vain kalpea kuvajainen siitä, joka loisti ihmisten kaupungin laidalla, mutta se piti silti sisällään kaikki satamaan yleisesti liitetyt piirteet. Kapean laiturin varrella kellui teräksenharmaassa vedessä joukko kalastusaluksia, useimmat pelkkiä soutuveneitä, mutta niiden joukossa muutama purjevenekin, lähes jokainen niistä peitetty vanhoilla purjekankailla lunta vastaan. Tähän aikaan vuodesta ei liiemmin kalasteltu, mutta puisiin rakennelmiin tarttunutta kalan hajua ei talvinen tuulikaan kyennyt viemään mukanaan. Useimmat sataman tuntumassa olevista taloista oli kojuja, joista parissa paksuihin vällyihin kääriytyneet kalastajat muoreineen myivät suolattua kalaa ja muita mereneläviä sen minkä olivat varastoistaan löytäneet ja huomanneet edes osittain säilyneiksi. Kauppa kävi kuitenkin laiskasti; suurin tungos löytyi paahdettuja kastanjoita myyvän yrittäjän luota, ja tämäkin asiakaskunta koostui pitkälti lapsista. Sekä lapset että heidän seurassaan olevat aikuiset olivat pukeutuneet melko värittömiin talvivaatteisiin, pääosin ruskean ja harmaan eri sävyihin, mutta heidän ohitseen kulkeva nuorimies oli kuin veripisara hangella. Takaraivolle sidotut pitkät, tulenpunaiset hiukset tanssivat kurittomasti viiman kanssa, kullan ja rubiinin väristen vaatteiden ylle oli heitetty lämmin turkis suojaksi kylmältä. Myös saappaat olivat kirkasväriset ja näyttävät, aivan kuten miehen punaiset silmätkin joita poskien värivirheet vain korostivat.

Nuorukainen oli muukalainen kaupungissa, ainakin mitä tämä sukupolvi muisti, eikä ollut ihme että moinen feenikslintu keräsi katseita ohi kulkiessaan. Uteliaat silmäykset kohdistuivat räikeän vaatetuksen ohella myös nuorukaisen mukanaan kantamiin tavaroihin: ulkoisesti nuoresta iästään huolimatta mies tahditti askeliaan pitkällä päästään kaartuvalla sauvalla.
Punapää ei suonut tilapäiselle yleisölleen yhtä katsetta enempää huomiota, vaan kääntyi kadunkulmasta ja suuntasi askeleensa kohti paikallista majataloa. Aurinko oli jo matalalla ja pidensi varjot vaikka päivää oli vielä muutama tunti jäljellä. Pimeän tultua yösijan löytäminen olisi kuitenkin hankalaa muidenkin Nahoriin saapuneiden matkalaisten oivaltaessa yön lähestyvän.


¤¤ Lotdow'ta pyydetty mukaan. ¤¤
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti La Tammi 21, 2012 10:22

Crit

Sää oli muuttunut pitkien öiden mukana kylmäksi ja tuuliseksi. Lunta oli satanut kerroksittain jokapäivä ja sen lävitse tarpominen kulutti kenen tahansa voimia. Sisällä majatalossa oli kuitenkin valoisaa ja lämmintä, vaikka aina oven auetessa sisälle tuprusikin lunta ja kylmää ilmaa. Osa sisään tulevista ihmisistä kävi vain kääntymässä eteisessä, jotkut jäivät hetkeksi aikaa istumaan. Se osa joka oli huoneen varannut, oli jo painunut välyjen alle lämpimään. Kaiken sen harmaan ja ruskean vaatetuksen keskellä seisoi yksin mies, sama violettimusta vaatetus päällään. Hän oli pukeutunut kuin kesällä, lyhyt housut ja rintasuojus, mutta ihmismuotoinen lohikäärme ei tarvinnut vaatetta tarjetakseen. Kaikki ohitse kulkevat vilkaisivat kummastuneena lyhyitä housuja, ennenkuin jatkoivat matkaansa. Lohikäärme vilkuili ympärilleen, näkemättä ketään kiinnostavaa henkilöä, jonka kanssa olisi voinut juttusille ruveta. Hän oli kamalan pitkästynyt siihen seisomiseen paikallaan. Majatalon pitäjäkin näytti väsyneeltä. Tummine silmönalusineen hän ojensi keskusteli uusien vierailijoiden kanssa ja lähetti jonkun työntekijöistään näyttämään huonetta. Lohikäärme ei pyytänyt huonetta, hän lähtisi kuitenkin ennen pitkää pois.

Taas tuli yksi asiakas lisää taloon ja lunta pöllähti sisälle. Tottuneesti joku meni vastaanottamaan kylmissään olevan tulijan, kuin tämä paikka olisi ollut hänen palatsinsa. Crit murahti itsekseen, sellainen kyllä kelpaisi hänelle. Lohikäärme ojenteli valtavia kynsiään ja raapi niitä yhteen. Niin pitkien sormien kanssa oli hieman hankala tehdä mitään, juomalasiakaan hän ei saanut käteensä. Lohikäärme ei siltikään alunnut riisua kynsiään, siinä pelossa että joku ne varastaisi. Adamantista tehtyjä kynsiä ei saisi joka puodista. Crit raapaisi vähän ilmaa, kokeillakseen kynsien toimivuuden, vaikka oli siitä vakuutuksen saanut jo monta kertaa.

Lunta pöllähti taas sisään, mutta nyt sisääntulija oli astetta kiinnostavamman näköinen. Tulenpunainen tukka ja muutenkin värikäs olemus saivat Critin silmissä pilkahtamaan mielenkiinnon. Hän kääntyi tulijaa kohti. Vaikka miehen päällä olikin vielä vähän lunta, Crit tiesi että seura jota hän oli kaivannut oli juuri kävellyt ovista sisälle. Lohikäärme ei vaivautunut kävelemään toisen luokse, vaan jäi paikoilleen, silmät kiinni toisessa. Hän oli varma että mies tulisi itse hänen luokseen jos saman tapaista seuraa etsisi.

//Oletin että demonisi tulee majataloon joten pelasin sen niin. Jos ei tullutkaan niin sitten tuossa on joku huituntuutin tyyppi :D
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille

Viesti La Tammi 21, 2012 11:11

Demoni vilkaisi tottumuksesta majatalon kylttiä ennen kuin työnsi puisen oven auki edellään. Oli kiehtovaa, kuinka tämän maailman olennot aina tarkistivat nimen kaupan tai majatalon kyltistä ennen kuin kävivät sisään, tai kirjasta ennen sen lukemista vaikka olisivat vallan mainiosti tienneet mistä liikkeestä tai kirjasta oli kyse. Kiehtovammaksi asian teki kenties se, että Tsytan oli pian huomannut tekevänsä samoin. Ympäristöön sopeutuminen oli mielenkiintoinen tapahtuma.

Majatalon lämpimän sisäilman korvatessa korvia nipistelevän viiman toi mieleen kuumaan kylpyyn astumisen. Lämpö ympäröi demonin hänen puistellessaan lunta hartioiltaan ja huiskaistessa torjuvasti kättään työntekijälle, joka oli ojentanut kättään hänen sauvaansa kohti laittaakseen sen talteen vieraan lähtöä odottamaan. Hän piti mielellään vähäisen omaisuutensa lähellään. Oven kolahtaminen oli saanut päät kääntymään, ja niistä osa jäikin siihen asentoon silmien pyrkiessä vakuuttamaan aivoille tulijan todella olevan yhtä mauttoman värikäs kuin ensisilmäyksellä oli vaikuttanut. Tsytan hymyili häntä vastaan saapuneelle työntekijälle, muttei vastannut tämän haparoiviin kysymyksiin ennen kuin oli saapunut vastaanottotiskin luokse. Majatalon omistaja oli sillä hetkellä kiireinen kahden muun asiakkaan kanssa, joten huomioitta jätetty nuori joutui hoitamaan varausasiat työnantajansa puolesta.
Teitä onnisti, sir, hän hehkutti sillä harjoitellulla iloisuudella joka palveluammattiin erikoistuneilta aina löytyi, meillä on vielä muutama yhden hengen huone jäljellä! Haluaisitteko kenties--
Ei kiitos. Pelkkä huone, ilman lisäkustannuksia, demoni keskeytti ennen kuin kysymys oli ehtinyt muotoutua. Työntekijä punastui lievästi ja antoi hänelle ohjeet huoneen löytämiseksi (yläkertaan ja vasemmalle, sir, kolmas huone oikealla. Jos haluatte virkistystä pitkän matkan jälkeen niin Sali on tästä vasemmalle-- Kiitos, mutta olen ollut täällä ennenkin ja löydän kyllä perille.). Häkeltyminen lieni turhan vähäisen kokemuksen aiheuttamaa, kuten nuorukaisen punasilmäiseen asiakkaaseensa luomat lukuisat, ihmettelevät katseetkin. Majatalon omistaja oli tottunut näkemään jos jonkinmoiseen sakkiin kuuluvaa asiakasta uransa aikana, mutta tämä nuori oli vasta työnsä aloittanut ja tottunut vain kotoisen kylänsä asukkaisiin.

Saatuaan asiointinsa päätökseen puheliaan nuorukaisen kanssa Tsytan päätti kuitenkin ottaa työntekijän vinkistä vaarin ja käydä salin puolella kääntymässä, vaikka siitä sitten koituisi lisäkustannuksia. Hän nappasi sauvansa ja nyökkäsi lyhyesti työntekijälle poistuessaan salin puolelle laskeskellen mennessään kertyneitä kustannuksia ja rahatilanteensa venyvyyttä. Salin asiakkaat olivat eteisen porukkaan verrattuna jo päässeet rentoutumaan ja syventymään omiin ajatuksiinsa, joten huoneen poikki kulkevaan väriläikkään ei kiinnitetty suurempaa huomiota. Yhtä lukuun ottamatta. Näköpiiriin ilmestynyt jalkapari sai demonin nostamaan katseensa ja pysähtymään ennen kuin käveli pahki keskellä salia seisovaa miestä, joka tuntui hänkin valinneen tavallisesta poikkeavan asukokonaisuuden. Demoni loi nopean silmäyksen miehen jalkoihin ja onnistui hillitsemään ihmettelevän kulmienkohotuksen. Tällä henkilöllä ei tainnut olla lainkaan tuntoaistia. Tsytan nosti katseensa kohtaamaan toisen oman, joka oli kiinteydessään lähes käsin kosketeltavaa.
Suokaa anteeksi, hän sanoi pehmeästi ja astui sivulle kuin kiertääkseen miehen, kääntämättä katsettaan silmistä, jotka olivat lähes yhtä punaiset kuin hänen omansa. Tuollainen katse suorastaa haastoi vastaamaan tuijotukseen. Olin ajatuksissani. Olitteko kenties lähdössä?



¤¤ No nyssai luvan tulla. ¤¤
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti Su Tammi 22, 2012 12:04

Lohikäärme piti katseensa yhtälailla miehessä, mitä mies hänessä. Puhe keskeytti tuijotuksen ja Crit räpäytti silmiään, siirtäen katseensa pois.
"En toki. Kunhan etsin jotain järkevää seuraa tämän harmaan kansan keskeltä", lohikäärme vastasi, eikä pystynyt pitämään katsettaan poissa miehen vaatteista ja ennen kaikea hiuksista. Tällaisia pukeutujia pakkasi tavata harvoin, varsinkin kun oltiin Nahorissa. Siitähän olisi voinut käyttää adjektiivia piristävää. Lohikäärme ei aikonut päästää ainoaa mahdollista juttuseuraansa kävelemään tiehensä ja ojensi pitkät kyntensä miestä kohti.
"Crit", hän esittäytyi, sormia pitkistävät kynnet sivuille sojottaen. hän harvemmin kätteli ketään, sen verran ihmismäinen ele kun oli, mutta saihan sitä tehdä. Mahtoiko toinen edes pystyä kättelemään niiden kynsien kanssa. Jos ei niin ei sitten. Ei hän halunnut koko kylän tietävän hänen olevan lohikäärme. Ties minkämoinen tuijotus siitäkin olisi seurannut, vaikkei käärmeellä ollutkaan mitään huomiota vastaan.

Crit katsoi välillä ohi meneviä harmaita henkilöitä jotka jopa jäivät keskustelemaan keskenään. Lohikäärme erotti vain sanat kirja, kynä ja jonkin joka muistutti sanaa kaveri. Näiden kirjoista puhuvien miesten katseet kävivät välillä vilkaisemassa olan yli värikäämpää väestöä, kunnes mumina taas jatkoi. Crit käänsi päänsä takaisin kohti punaiseen pukeutunutta seuralaistaan, jos häntä sellaiseksi jo pystyi kutsua.
"Vielkö siellä sataa lunta?" Crit kysyi, saadakseen keskustelun käyntiin. Hän oli varma että tällä kaverilla saattaisi olla yhtä sun toista mielenkiitnoista kerrottavaa.
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille

Viesti Su Tammi 22, 2012 2:16

Pitkä katseenvaihto nostatti uuden, hieman haastavasävyisen hymyn demonin kasvoille. Alfaurosten lailla toisiaan vahtaava kaksikko alkoi kerätä ympärillään istuvilta asukkailta yhä enemmän katseita. Jotkut asiakkaista virnistelivät keskenään, kaksi paikallista friikkiä tuntui löytäneen toisensa. Katsokaa nyt noita asuja! Oliko kyseessä kenties isompien kaupunkien uusi muoti, vai olivatko kunnon talvivaatteita halveksivat miehet sirkuksesta? Kukaan ei kuitenkaan intoutunut leikkimään vitsikästä huutelemalla ajatuksiaan julki.

Tsytanin hymy leveni salin valtiaan vastaukselle ja hän tarttui ojennettuun käteen asiaa ajattelematta. Hän vilkaisi miehen kättä vasta kun hänen sormensa hipaisivat kynnenkaltaisia koristeita. Erikoinen valinta, luulisi noiden olevan tiellä. Kenties ne olivat pystytukkaisen henkilön kasvoarpien takana? Hajamielinen silmänraapiminen, kenties?
Emmekö me kaikki? Tsytan. Demoni irrotti otteensa ennen kuin kädenpuristus venyisi yhtä pitkäksi kuin tuijottaminen, joka ei ollut katkennut vieläkään, korkeintaan laantunut kiinnostuneeksi tarkasteluksi. Hän väisti kolmea asiakasta, jotka olivat istuneet salissa tarpeekseen ja suuntasivat joko huoneisiinsa tai koteihinsa istuttuaan iltaa tuttaviensa kanssa. Puinen sauva kolahti lattiaa vasten punatukkaisen kohentaessa otettaan.

Pelkäänpä kylänraittien peittyvän yön aikana, hän vastasi. Kylmyys on jäädyttänyt jumalten kyyneleet, jos sallitte runollisen ilmaisun. Aamun valjetessa heidän luulisi jo tyyntyneen. Tsytan riisui turkisviittansa ja laskosti sen sauvaa pitelevälle kädelleen, viitaten vapaallaan salin perällä olevaa tiskiä ja vapaata pöytää kohti.
Jos sallitte, istuisin mieluusti. Olen kulkenut pitkän matkan eivätkä jalkani ilahdu seisomisesta. Eikä hänen vatsansa päivällisen lykkääntymisestä. Niine puheineen demoni kiersi edessään seisovan miehen ja tilasi tiskin takana päivystävältä työntekijältä leipää, suolattua kinkkua ja haarikallisen vettä (hän uskoi puhtaan elementin sammuttavan janon olutta tehokkaammin) ennen kuin laski turkiksensa lähimmän tuolin selkänojalle ja istahti huokaisten viereiseen, ojentaen jalkansa pitkälle pöydän alle ja laskien sauvansa lattialle viereensä. Elämässä oli lukuisia ilon ja tyydytyksen hetkiä, mutta oli vaikea kuvitella suurempaa autuutta kuin jalkojen lepuuttaminen pitkän kävelyn jälkeen. Demoni nautiskeli olostaan hetken ennen kuin viittasi äsken kohtaamaansa miestä liittymään seuraansa. Pystytukkainen pakkasukko oli vaikuttanut puheliaalta, ja kiintoisa seura kelpaisi.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti Su Tammi 22, 2012 9:13

Lohkäärmeen silmäkulma nyki pariin kertaan, kun mies, Tsytan, esitti runollisen vertauskuvansa säätä koskien. Critin aivosolut eivät riittäneet sitä suomentamaan ja tämä vain nyökytteli itsekseen. Kummallista kielen käyttöä, teititteli ja kysyi aina sallimisesta. Crit räyhisti aavistuksen verran rintaansa ja paransi ryhtiään, hänen maineensa oli kirinyt jo pitkälle. Niin raukka ainakin luuli. Tsytanin tapaan lohikäärmekin tilasi lasin vettä, mitään muuta pyytämättä. Hän istui viittauksen myötä miehen seuraan, ollen hetken aikaa vaiti, puheenaihetta miettien. Crit nosti kätensä ja alkoi rapsutamaan alaleukaansa niiden kärjillä, vain hennosti jottei saisi arpia leukaansa.
"Asutko täällä?" lohikäärme lopulta kysyi, kun hänen vetensä ja Tsytanin vetensä sekä suolattu kinkku tulivat pöytään. Työntekijä lähti nyökkäilen tiehensä. Crit seurasi työntekijää hetken aikaa katseellaan ja olisi voinut vaikka vannoa että nainen vilkaisi ainakin kerran hänen housujaan. Mokomasta tarjoilijasta piittaamatta Crit riisui kynsikkäänsä ja veti kyntensä pois tieltä laskien koko viisisormisen pakkauksen pöydälle. Sormissa oli outo tunne, kun taika ei enää niitä ympäröinyt. Hän tarttui paljaalla kädellään lasiinsa ja veti hörpyn kylmää vettä.

Lohikäärme tiiraili välillä ikkunoista pihalle ja katsoi hiljalleen alas leijailevaa lunta, jonka tuuli tempaisi aina lyhyin väliajoin menemään. Tuonne hänen pitäisi vielä tämän illan aikana lähteä lentämään, jos aikoisi haltia kylälle palata. Crit käänsi päänsä taas Tsytanin mielenkiintoisen väriseen vaatetukseen. Mistäköhän mies oli moiset vetimet saanut? Kaipa Crit ehtisi sitä vielä tämän keskustelun aikana kysyä.

//Keksisimmekö tähän peliin jonkun toimintapisteen ettei aivan puhumiseksi ja istumiseksi mene?
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille

Viesti Ma Tammi 23, 2012 7:22

Ensimmäiset pari minuuttia pöydässä istumisestaan demonin pyhitti pelkästään aterioinnille. Sekin oli yksi niistä tämän maailman erikoisuuksista, joihin hän oli mieltynyt; alamaailmassa kiinteällä, maallisella ruualla ei ollut merkitystä, mutta tämä ruumis heikkeni nopeastikin ilman säännöllistä tankkausta. Vuosien aikana hänen olisi luullut jo tottuneen tämän maailmantason asioihin, mutta hän jaksoi yhä toisinaan pohtia lihallisen elämän kummallisuuksia pelkästä niiden kokemisen ilosta.
Demoni oli saanut leipänsä syötyä ja viimeisteli kinkkuaan huomioidessaan viimein uuden tuttavuuden esittämän kysymyksen, joka sai vuorostaan Tsytanin kulman nytkähtämään. Mitäs luulisit?
Kotini on täällä ja muualla: löydän majapaikan missä ikinä olenkin. Se tarkoittaa ei. Luulitko, että huvikseni rämmin mailikaupalla tässä viheliäisessä hangessa ja loskassa? Demoni nosti hymyillen katseensa puhekumppaniinsa ja joi puolet vesilasillisestaan yhdellä kulauksella.
Entäpä sinä? Olet soturi, huomaan. Kaupungin vartija, kenties?

Tsytan vilkaisi hänkin ulos ikkunasta ja jäi katselemaan putoavan lumen tanssia, kunnes muisti äkkiä. Hän nousi ylös siltä istumalta mutisten hätäiset anteeksipyynnöt, käveli suorinta tietä ikkunalle ja taistellen turvonneen puukehikon irti seinästä avasi sen päästäen viileän tuulen puhaltamaan saliin. Vieraiden joukosta alkoi välittömästi kuulua närkästynyttä huutoa ja vaatimuksia ikkunan sulkemisesta, mutta punahiuksinen ei ottanut huutoja kuuleviin korviinsa vaan seisoi tuulessa katsoen tiiviisti ulos, näyttäen ulkopuolisen silmiin varmasti pähkähullulta. Nuorukaisen omituinen käytös sai kuitenkin selityksensä vaaleanruskean pallon pyrähtäessä sisään tuulenpuuskan mukana ja asettuen demonin olalle itseään ravistellen. Tsytanin suljettua ikkunan ja palatessa takaisin paikoilleen pysähtyen vain esittämään muutamat nöyrimmät anteeksipyyntönsä vieraille, pallo oli ehtinyt saada muodon ja paljastui tuulen tuivertamaksi linnuksi, joka piti mustapäistä päätöyhtöään närkästyneesti pystyssä. Anteeksipyynnöt eivät kuitenkaan saaneet muita asiakkaita paremmalle tuulelle.

Barbaarista, Tsytan mutisi istuutuessaan ja käänsi huomionsa jälleen ihmismieheen. Pahoittelen äskeistä, mutta olin unohtanut ystäväni tuiskuun. Kyseinen ystävä hyppeli pariin otteeseen kaksijalkaisen kumppaninsa hartialla etsien mukavaa istumapaikkaa ja katseli violettiin rintahaarniskaan pukeutunutta miestä vuoroin kummallakin silmällään. Harjalinnun närkästys ei kuitenkaan estänyt sitä syömästä tarjottuja leivänmuruja, joskin se näykkäisi demonia kipeästi sormesta useammin kuin kerran osoittaakseen mieltään.
En tainnut kuulla nimeäsi? Minä olen Tsytan. Pelkkä Tsytan, ilman titteleitä ja suvun nimeä. Hän hymyili uudemman kerran, enemmän rohkaistakseen miestä jatkamaan keskustelua kuin aitoa mielihyväänsä.

Hän vilkaisi murjottavaa illanistujaisporukkaa. Kuinka yhden ikkunan avaaminen saattoi ärsyttää joitakuita niin paljon? Lämpöähän riitti vielä, vaikka tuuli olikin viilentänyt ilmaa.
Minun ja ystäväni läsnäolo ei taida olla tällä hetkellä erityisen toivottua. Vaikutatte kuitenkin kiintoisalta seuralta, sir Crit, ja toivoisin voivani jatkaa keskustelua. Huoneessani, kenties, missä voimme olla rauhassa näiltä.herrasmiehiltä? Viimeiseen sanaan ujutettua sarkasmia ei voinut olla huomaamatta.



¤¤ Oletin nyt, että Crit ehti itsensä esitellä ja vielä tuolla nimellä |D Upstairs they go! ¤¤
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti Ti Tammi 24, 2012 4:48

Lohikäärme ajatteli jälleen yhtä hienosti muododostetun lauseen tarkoittavan että toisella ei ollut vakituista asumispaikkaa. Inhoan runoilua. Crit ajatteli ja joi viimeisetkin vedet lasistaan.
"Hmm, soturi. Kaipa niinkin voin sanoa, mutta kaupungin vartija en ole, enkä asu täällä. Kukapa nyt täällä haluaisi asua? Minä asun Mor vuorilla", Crit kertoi, mulkaten välillä takana istuskelevia ihmisiä. Hän jätti mieluusti kertomatta haltioiden puollustamisesta, toinen saattaisi loukkaantua tai tehdä jotain hätiköityä. Hän ei myöskään suorasanaisesti kertonut olevansa lohikäärme, toistaiseksi oli mukavampaa olla tässä ihmisolettamuksessa.

Crit ei ehtinyt edes silmiään räpäyttää kun Tsytan oli noussut tuoliltaan ja kirmannut ikkunan ääreen. Lohikäärme tuijotti kumastuneena kun toinen avasi ikkunan, Crit luuli toisen menettäneen järkensä. Kylmä ima tulvi sisään ja sai hänen ihonsa nousemaan kananlihalle. Hänen teki mieli yhtyä asiakkaiden kuoroon, mutta pysyi vaiti jottei olisi vähääkään ihmisten kanssa samaa mieltä. Lohikäärme katsoi lumipalloa joka lennähti ikkunasta suoraan toisen olalle. Lintuko toisella oli matkassa, ehkä kirjelintu? Crit kallisti päätään ja tutki närkästyneen oloista lintua, kun Tsytan palasi pöytään. Yhtäkkiä Tsytan kysyi hänen nimeään, olikohan miehellä lyhytmuistinmenetys? Lohikäärme päätti olla välittämättä ja sanoi kärsivällisesti:
"Crit."

Lohikäärme seurasi katseellaan ihmisiä jotka loivat vähän väliä vihaisia katseita Tsytaniin. Crit nyökkäsi toisen ehdotukseen ja hymyili. Ehkei tämä kaveri ollutkaan niin ihmisrakas.
"Aivan, näiltä herrasmiehiltä", hän sanoi yhtä sarkastiseen sävyyn mitä Tsytankin, tehdäkseen selväksi ettei pitänyt ihmisten seurasta sen enempää. Oli hyvä päästä siirtymään muualle, näiltä toljottavilta ja arviuoivilta katseilta. Lohikäärme nousi ylös ja oli valmis seuraamaan Tsytania.

//Huomasin että he esittäytyivät jo. Matkaan! :D
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille

Viesti Su Tammi 29, 2012 10:12

Tsytan sulki hetkeksi silmänsä ja nytkäytti ärtyneesti päätään miehen esittäytyessä uudestaan. Aivan, niinpä tietenkin. Kenties hän olisi voinut keksiä tahdikkaamman keinon selvittää toisen nimi sen unohdettuaan (puhumattakaan siitä, että oli itse unohtanut jo esittäytyneensä). Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut, eikä demonin auttanut kuin muotoilla kasvonsa takaisin hymyyn ja käyttäytyä kuin mitään sekaannusta ei olisi tapahtunut.

Hymy nytkähti aavistuksen leveämmäksi Critin äänensävyn paljastaessa hänen suhtautumisensa lyhytikäisiin kuolevaisiin, joka ei juuri eronnut demonin omasta. Hän keräsi omaisuutensa ja viittasi sauvanheilautuksella miestä seuraamaan purjehtiessaan salin ja eteisen poikki yläkertaan vieville portaille passiivista halveksuntaa huokuen, kestohymy huulillaan ja lintu olallaan. Majatalon omistaja harkitsi hetken huomauttaisiko räikeälle vieraalleen lemmikkieläimestä, mutta piti suunsa kiinni. Hän ei ollut päässyt pitkälle elämässä puuttumalla turhaan pikkuasioihin. Nuori mies oli maksanut osuutensa, ja mikäli hämminkiä ilmenisi siitä verotettaisiin seuraavana aamuna. Demonilla ei ollut kuitenkaan mitään halua aiheuttaa hämminkiä (ei ainakaan sellaista, mistä hän voisi jäädä kiinni), joten omistajan huoli oli turha. Vieraan noustessa portaita punaisten saappaiden tarpeeksi raskas kopina viestiäkseen niitä pitävän olevan muuta kuin kepeäjalkaisen haltiarodun edustaja viimeistään rauhoitti nuoruutensa jo nähneen ihmisen. Ei rotukiistaa tälle illalle.

Punahiuksinen ei ollut sanonut sanaakaan lähdettyään salista, ja kävellessään käytävää pitkin huoneensa ovea tähyillen hän jatkoi hiljaisuuttaan, pyöritellen avainta sormissaan. Ainut ääni demonin suunnalta kuului askelista ja linnun sulkien havinasta sen levitellessä kohmeisia siipiään, äskeisen närkästyksensä jo unohtaneena.
Tsytan sai taistella ruosteisen lukon ja turvonneen oven kanssa hetken ennen kuin sai riuhtaistua tammipuisen oven auki ja astuttua sivuun tehdäkseen Critille tietä pieneen, askeettisesti kalustettuun huoneeseensa. Kapean, olkipatjapehmikkeisen sängyn lisäksi huoneessa oli pieni pöytä-lipasto-yhdistelmä tuoleineen, räsymatto, kapea kaappi ja peili, sekä luukuin suljettu ikkuna. Tsytanille se kelpasi kuitenkin mainiosti. Hän sulki oven astuttuaan sisälle ihmismiehen jäljessä ja asetti sauvansa nojaamaan seinää vasten. Hämärässä huoneessa demonin punaisuus syveni ja syvällä silmissä tanssi pieni, eloisa loiste hänen kääntyessään jälleen keskustelukumppaniaan kohti.
Nyt voinemme puhua hieman vapaammin epäystävällisten korvien jäätyä alakertaan. Istu, ole hyvä. Tuskin kovinkaan moni vieraista oli kiinnostunut kahden erikoiseen asuvalintaan päätyneen matkalaisen jutuista, mutta aina oli parempi pelata varman päälle. Tsytan nakkasi turkiksensa sängyn jalkopäähän saadakseen sen pois käsistään ja pyyhki hihaansa takertuneita irtokarvoja. Lintu valitsi uudeksi istumapaikakseen sängyn päädyn ja alkoi sukia itseään.
Sanoit olevasi soturi? Kuinka kiehtovaa. Aiemman sävysi perusteella sanoisin, ettet ole erityisen ihastunut ihmisiin. Kehtaanko tiedustellakaan, oletko enemmän haltioiden puolella vai tasapainotteletko kahden voiman välissä?

Puhuessaan nuorukainen veti suojakankaaseen käärityn kirveensä vyöstään ja laski sen viereensä pöydälle, mihin se asettui metallisesti kolahtaen.
Omasta puolestani minun on myönnettävä, että tunnen tiettyä..ah..vastenmielisyyttä tätä kansaa kohtaan. Kuhisevat kuin ärtyneet kuhnurit pesänsä ympärillä, pistävät kaikkea joka tulee lähemmäs antaen ovelien tarhaajien kuitenkin varastaa tarkoin vaalimiansa aarteita ja ovat täysin riippuvaisia kuninkaallisistaanelinikäkin heillä on suurin piirtein samaa luokkaa. Tsytanin toinen suupieli kohosi. Uskaltaudun puhumaan näin suoraan, sillä oletan, ettet ole täysin eri mieltä kanssani.


¤¤Lapiolla päähän, niinpäs olikin. Perskuta, näin se dementia yllättää.¤¤
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti To Helmi 02, 2012 10:48

Lohikäärme seurasi Tsytania ilomielin kohti tämän huonetta. Hänellä oli sellainen tunne että mies oli kävellyt huoneeseen jo vähän useampaan kertaan. Ehkä tämä reissasi täällä useamminkin. Critin kävi melkein sääliksi kaikkia kaksijalkaisia jotka joutuivta kävelemään sinne tänne. Melkein. Critin mielessä kävi jo ajatus ettei Tsytan saisi niskuroivaa ja vanhaa ovea ollenkaan auki ja heidän pitäisi syöksyä läpi. Ovi kuitenkin oikein jysähti auki kun kunnon voimaa käytettiin ja Crit näki suoraan sanottuna surkahkon huoneen. Lohikäärme asteli sisälle ja katseli vähän vanhemman oloista tilaa, kiittäen samalla onneaan ettei hänet tarvinnut nukkua siellä. Heti luvan saatuaan, Crit istui sängylle ja huokaisi. Että hän vihasi niitä "friiki-kammoisia" ihmisiä. Miksi he luulivat olevansa niin hieno rotu?
"Kiitos", lohikäärme totesi ja venytteli vähän käsiään. Kynnet hinkkasivat vähän väliä toisiaan vasten ja päästivät hiljaista ääntä. Ei häiritsevää tai epämiellyttävää, mutta sellaista joka rikkoi hiljaisuuden. Crit naruahti kun alettiin puhua haltioista.
"Hyvät ovat korvasi kuuntelemaan. Olen haltioiden puolella, uskon voivani sen sinulle kertoa, ja toimin armeijassa. Tosin nyt olen hiukan "lomailemassa", ei minua joka päivä kaivata", Crit kertoi nyökäten. Paitsi yksi Kaksinaama tarvitsisi minua joka päivä. hän lisäsi mielessään ja päätti olla jakamatta sitä aihetta.

Crit kuunteli Tsytanin kerrontaa omasta näkökannastaan ihmisiä kohtaan. Se sai lohikäärme virnistämään pirullisesti. Loistavaa, kerrassaan erinomaista! Joku oli siis nähnyt ihmisten todellisen luonteen. Siis joku muukin kuin haltia. Lohikäärme nyökkäili ja vastasi:
"Jep. Täysin samaa mieltä. Ja luulevat toisia rotuja bakteereisi tai rutoksi, elleivät ne suutele maata heidän jalkojensa alla. Onneksi harva rotu on siihen suostunut. Minun käy koiria sääliksi." Lohikäärme vilkaisi hassua lintua ja mietti mistä Tsytan oli sellaisen mukaansa napannut.
"Et ole siis itsekkään ihmisten puolella, etkä asu haltioiden luona. Oletko puolueeton?" Crit kysyi. Hän pystyi melkein veikkaamaan toisen silmistä ja hiuksista päätelleen ettei tämä ollut rodultaan ihminen. Asiasta utelemaan hän ei kutienkaan käynyt, sillä jos jotain Crit oli oppinut reissuillaan, niin sen että roukysymykset saattoivat olla loukkaavia.
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille

Viesti La Helmi 04, 2012 10:24

Tsytan otti vapaaksi jääneen tuolin ja kiepautti sen selkänojan Critiä kohti, asettuen kahareisin istumaan kädet selkänojaan tuettuina. Miestä hymyilytti tummatukkaisen kohteliaisuus, joskin kapeiden huulten kestohymy esti minkäänlaisen muutoksen huomaamisen. Hän oli ollut oikeassa arvellessaan oletetun ihmisen suhteen lyhytikäiseen kansaan olevan vähintään kylmä, ja suunnitelmien pienet rattaat alkoivat raksuttaa demonin mustalla rajattujen silmiensä takana hänen kuunnellessaan uuden tuttavuutensa paasausta silloin tällöin hyväksyvästi nyökkäillen.

Puheen kääntyessä hänen omaan puolueeseensa tyyni hymy leveni virnistykseksi.
Puolueettomuuskin on puolen valitsemista, Crit hyvä, ainakin omalla tavallaan. En kutsuisi itseäni aivan puolueettomaksi, mutta kenties neutraaliksi. Minua ei kiinnosta kuka tämän joutavanpäiväisen sodan voittaatai pikemminkin, kuka siinä häviää kaikkein raskaimmin. Tsytan kihnutti kutisevaa silmäkulmaansa sormenpäällään ja tarkisti, ettei ollut levittänyt väriä. Hänen kantansa sotaan oli varsin pasifistinen. Tämän maailman elämänmuotojen johtajien erikoinen tapa kamppailla reviiristä tapattamalla omia joukkojaan oli kaikessa järjettömyydessään erikoinen. Peltohiiret eivät marssittaneet toisia hiiriä kuolemaan puolestaan kohdatessaan erimielisyyksiä metsähiirien kanssa, mutta ihmiset ja haltiat tuntuivat suorastaan kilpailevan siitä, kenen miehiä kaatuisi eniten. Samalla sodankäynnin kulmakivenä tuntui olevan sääntö, ettei ollut väliä kuinka suuria tappioita syntyisi, kunhan hävinneellä osapuolella niitä olisi enemmän. Mielipuolista. Epätoivoiset sotilaat ja upseerit läheisineen olivat toki taipuvaisia toismaailmalliseen apuun, mikä oli Tsytanin kannalta tietenkin hieno juttu, mutta siitä huolimatta, mielipuolista.
Ja oikein hyödyllistä.

Armeijan miehenä sinulla on varmasti ehdotuksia tilanteen hyväksi? Kuinka heikentäisit ihmisten menestystä ja parantaisit oman puolesi asemaa? Aivan varmasti sinulla on.
Harjalintu ravisteli terhakkaasti päätään saatuaan höyhenpeitteensä ojennukseen ja tepasteli edes takaisin sängyn päädyllä kuin sitä mitaten. Tsytanilla ei liiennyt luontokappaleelle huomiota, vaan punaisten silmien katse oli lukkiutunut tummahiuksisen miehen omiin.
Sanoin olevani neutraali, Crit, mutta minun on myönnettävä että tätä kansaa kokemani inho toisinaan ylittää vakaumukseni. En ole tuntenut sinua vielä kahta tuntiakaan, mutta uskon voivani luottaa noin viisaan ja kyvykkään oloiseen mieheen. Demonin ääni sai hunajaisen vivahteen. Kertoisitko minulle suunnitelmistasi? Tai toiveistasi, mikäli et ole vielä suunnitellut mitään. Seurasi miellyttää minua, ja haluaisin kovasti kuulla sinulta lisää.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti Pe Helmi 10, 2012 11:47

Lohikäärme ei kaikessa yksinkertaisuudessaan pystynyt pitämään katsettaan poissa siitä linnusta. Se sai kaiken huomion Critiltä kun mittaili sitä sängyn päätyä. Sellaista ei välttämättä nä'hnyt joka päivä, mutta Critin ilme oli enemmän sinnepäin kuin olisi halunnu syödä sen. Samassa puheeksi tulivat taas kaikenmaailman ihmisvihat ja ne saivat lohikäärmeen mielenkiinnon heräämään. Hän rakasti sitä kun puhuttiin rumia niistä kaksijalkaisista idiooteista. Crit irvisti uudetsaan ja olisi voinut selostaa Tsytanille kaikki mahdolliset haukumanimet jooita oli keksinyt ihmisille. Ja kaikille muille näitä kannattaville. Lohikäärme rapsutteli alaleukaansa taas ja kysyi väliin silkkaa mielenkiintoaan:
"Mistäs moinen lintu?" hän ei tiennyt kuuluiko kysymys sen enempää aiheeseen kuin sinivalas lautaselle, mutta kysyipähän kuitenkin.

Takaisin aiheeseen. Crit rapsutti takaraivoaan ja meni hieman hämilleen. Ei hänellä mitään suunnitelmaa ollut koskaan ollutkaan. Oliko hän väittänyt sellaistakin? Critin vaöheet alkoivat mennä jo häneltä itseltäänkin ohitse, mutta ihan saman tekevää. Tsytanin kehut saivat Critin röyhistämään rintaansa ja tuntemaan olonsa tärkeäksi. Jatka toki. hän ajatteli hiljaa mielessään. Lohikäärme päätti käyttää tätä tilaisuutta hyväkseen nostaa mainettaan.
"Hmm. Orjakauppa", Crit aloitti selostuksensa ja nousi pystyyn. Hän lähti kävelemään ympyrää huoneessa ja selostamaan:
"Ihmisillä on tapa myydö toisiaan. Pidän sitä hulluna, totta maar, ja olen huomannut parin päivän yläilmatarkkailulla että sitä järjestetään täälläkin. Aina aamuisin, hyvin varhain keskustassa", lohikäärme selitteli ja napsutteli kynsiään yhteen. Hän toivoi ystävänsä, tai no, parin tunnin tutun olevan edelleen kuulolla sen sijaan että olisi nukahtanut istualteen.

Lohikäärme mietti taas hetken aikaa mtien jatkaisi.
"Ehdotan, että pistämme tämän huomiselle orjakaupalle lyhyen pisteen. Syöksymme sisään ja annamme niille kauppaille sellaisen kyydin jota he eivät unohda. Oletko mukana Tsytan?" Crit kysyi ja kallisti päätään, ovelan oloinen virne kasvoillaan.
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille

Viesti Su Helmi 12, 2012 1:32

Rajatut silmät kääntyivät hetkeksi vilkaisemaan hillityn väristä lintua, joka kallisteli päätään ja keikutteli pyrstöään sängyn päädyllä Critin siitä udellessa. Kenties villilintu ei ollut tavallisin mahdollinen matkakumppani, joskin huomattavasti normaalimpi ja yleisesti hyväksyttävämpi kuin vaakalintu, riikinkukko tai feeniks. Feeniks! Siinä vasta olisikin hänelle sopiva lintu! Vaan ne olivat ylpeitä ja harvinaisia, eikä demoni voisi kuvitellakaan pitävänsä moista olentoa lemmikkinä.
Kerran tiemme kohtasivat ja sittemmin yhtyivät, hän selitti tapansa mukaan lyhyesti ja mahdollisimman runollisin sanakääntein, jolloin mitään selitystä ei tuntunut annetunkaan.

Tsytan kuunteli tummahiuksisen selostusta nojaten leukaansa toiseen kämmeneensä. Punaiset kulmat kohosivat aavistuksen Critin mainitessa yläilmatarkkailun, mutta mies ei kommentoinut sanavalintaa. Ehkäpä Crit oli sellainen henkilö, joka piti katoilla kiipeilystä aamuvarhaisella. Hän nyökkäili kuuntelemisen merkiksi miehen puhuessa. Orjakauppa oli hänellekin tuttu ilmiö, joskaan ei yhtä jalossa mielessä kuin tämäniltaisen tutun kohdalla. Olipa demoni kerran, pari harkinnut orjan ostamista, eikä vapauttaakseen, mutta oli luopunut ajatuksesta kyetessään juuri ja juuri tyydyttämään omat tarpeensa. Sen ainoa kerta, kun hän oli lähemmin ollut orjan kanssa tekemisissä, oli tapahtunutbisnesmielessä. Tsytan hymyili muistoilleen.
Enpä ole huomannut tiettyjen ihmisten myyvän muuta kuin itseään, hän kommentoi ilkikuriseen sävyyn Critin vetäessä henkeä, mutta muiden rotujen orjuuttamista olen kyllä havainnut. Olen huomannut haltioiden toisinaan harjoittavan samaa, mutta tuskin voimme verratakaan näitä asioita! Alkuperäiskansana heillä on täysi oikeus osoittaa maahantunkeutujille paikkansa.
Puhuessaan Tsytan tutkaili vapaan kätensä kynsiä. Sanoihin oli kätketty hienovarainen piikki, jota hän ei uskonut sotilaan huomaavan.

Vai pyysi salamasta saaneen näköinen mies häntä mukaan suunnitelmaansa? Tsytanin vaaleille kasvoille kohosi hämmästynyt ilme, joka suli mietteliään vaatimattomaksi.
Minäkö? Minäkö nostaisin käteni suurempaa mahtia vastaan? Hän nojautui taaksepäin tuolillaan ja levitti käsiään kuin korostaakseen neuvottomuuttaan. Vailla soturin koulutusta minä olisin vain tiellä! Päädymme vielä molemmat kahleisiin ja seuraavan laivan ruumassa Sepulchreen, missä kuolemme työhön.
Soturin koulutusta vaille jäänyt demoni väisti sekä sanoillaan että katseellaan seinää vasten nojaavan keihään ja pöydälle lasketun kirveen, jotka molemmat omalla äänettömällä tavallaan kuiskivat täysin päinvastaista.

Tsytan nousi ja käveli ikkunan luokse, avaten toisen paksuista luukuista. Lasi oli samea ja naarmuinen, eikä pimenevä ilta parantanut ulos näkemisen mahdollisuutta. Enimmäkseen demoni näki vain oman kuvajaisensa ja talojen epämääräisiä hahmoja.
Hän seisoi siinä hetken hiljaa kuin miettien, vaikka kaikki se olikin puhdasta esitystä. Hän oli aikaa sitten tehnyt päätöksensä yhteistyön suhteen, mutta pikainen suostuminen ei sopinut hänen omaksumaansa rooliin. Demoni laski mielessään kymmeneen ennen kuin kääntyi, epävarma ilme aseteltuna kapeille kasvoilleen.
Ymmärrän motiivisi, ja jumalat tietävät kuinka toivoisin voivani auttaa sinua. Hän piti lyhyen tauon.
Ymmärtääkseni orjia pidetään puuvajassa ennen markkinan alkua. Sinne minä ainakin heidät laittaisin saadakseni heidät pois silmistä päivän ajaksi. Uskoisin kauppiaiden pysyttelevän heidän lähettyvillään. Ja nyt on niin kovin kylmäkin Virnistys kertoi, ettei demoni ollut siitä lainkaan pahoillaan.
Minusta meidän tulisi suoda heille mahdollisuus lämmitellä kokon ääressä. Vajan suuruisen kokon.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti Su Helmi 19, 2012 12:18

ohikäärme kuunteli tarkasti ja päästi katseensa taas linnusta. Eipä hän saanut sen kummempaa vastausta. Itse asiassa miehen selostus siitä kuinka hän ja lintu olivat kerran kohdanneet kuulosti Critin korvissa lähinnä siltä, että tuo olisi ostanut lintunsa torilta pilkkahintaan. Lohikäärme vilkaisi vielä kerran lintua. Paljonkohan noin komea yksilö edes mahtoi maksaa?

Lohikäärme kuunteli miehen puheita. Niin ihmiset osaasivat sitten olla sikoja. Haltioilla oli sentään hillitympää menoa, kuin näillä saastoilla jotka varmaan vielä jonain päivänä söisivät omia lapsiaan tai sitten myisivät heidätkin orjiksi. Sitä tosin taisi jo olla valmiiksi liikkeellä. Crit mietti asioita. Hän ei halunnut lähteä puhumaan haltioista mitään, jottei sanoisi jotain mahdollisesti sopimatonta. Mielummin lohikäärme pysyisi nyt lujasti ehdotuksensa takana. Lohikäärme rapsutti nenäänsä ja toivoi että saisi Tsytanin mukaansa. Hän ei halunnut tehdä tätä yksin, vaikka ehkä siihen pystyisikin.

Tsytanin vastaus oli kuitenkin selvästi kieltävä. Tai juuri sellainen että Tsytan ei uskonut heidän pärjäävän suurempaa mahtia vastaan. Crit halusi huutaa, mutta antoi toisen jatkaa selostustaan rauhassa loppuun. Sepulchreenin laivamatkustamisessa Critillä kävi mielessä ajatus kuinka hän lentäisi nätisti pois kun muut jäisivät sinne työtä tekemään. Hänen kasvoilleen levisi irvistys joka katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Lohikäärme heristi merkittävästi sormeaan, muttei sannut mitään. Hän vilkaisi taas kuin pakkomielteenä lintua. Miltäköhän se maistuisi? Crit veti ajatuksensa pois linnusta yritti keksiä tapaa käännyttää Tsytan mukaansa.

Lohikäärme kohautti olkapäitään ja nousi hitaasti pystyyn. Samoin teki Tsytan joka matkasi ikkunalle, selvästikin vielä miettien asioita. Crit oli jo valmis ilmoittamaan ettei toisen ollut pakko lähteä mukaan, mutta sisimmässään hän halusi pakottaa Tsytanin mukaansa. Crit rapsutti nenäänsä uudestaan. Taas runollisia vertauskuvia. Critin silmäkulma nyki ja hänen teki mieli pyytää toista puhumaan selkokieltä.
"Aivan", hän sanoi kun kuulikin aivan yllättäen Tsytanin puhuvan orjista uudemman kerran. Äänensävyllään lohikäärme yllytti häntä jatkamaan. Crit lähestyi Tsytania aina vain enemmän kun hän puhui orjakauppiaista.
"Sinä siis olet mukana?" Crit kysyi irvistäen leveästi. Hän käveli Tsytanin eteen ja katsoi lämpimissä väreissä leiskuvaa miestä vakuuttavasti.
"Olet oikeassa. Ja tietäkööt ne jumalasi myös, että parinasi tässä lämmön tuomissessa on lohikäärme", Crit päätti siinä samalla kertoa rotunsa. Tuskin Tsytan kiljuen karkuun juoksisi, mutta Crit odotti reagointia innolla, jota ei päällepäin näkynyt.
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille

Viesti Ke Helmi 22, 2012 8:10

Tsytan vastusti mielitekoa siirtyä hivenen taemmas tummatukkaisen käydessä häiritsemään hänen henkilökohtaista tilaansa, mutta onnistui hillitsemään itsensä ja hymyilemään palavasilmäistä hymyään. Minne hän olisi perääntynytkään, kun takanaan oli vankasta puusta rakennettu seinä?
Critin paljastus sai hämmästyksen hetkeksi leviämään kapeille kasvoille, ja näyttämötaiteeseen perehtynyt olisi saattanut huomata kuinka demoni liioitteli ilmettään vääntäen sitä astetta yllättyneemmäksi kuin mitä hän todellisuudessa oli. Totisesti, lohikäärme! Voimakkaampaa ja paremmin itsensä hallitsevaa olentoa oli vaikea löytää. Edes paholaisprinssit eivät kaikessa loistossaankaan kyenneet vetämään vertoja ihmetykselle, jonka monta tonnia lihaa sai aikaan liidellessään viehkosti ilman halki, järisyttääkseen maata vain hetkeä myöhemmin. Lohikäärme! Väkevä, taikuudeltaan voimakas, notkea, ikiaikaisen viisas mikäli tarinoihin oli uskominen ja kertakaikkisen pöyhkeä ja hyväuskoinen oikeat sanat valittaessa. Tsytan ei paljastanut tuntemuksiaan, mutta sisäisesti hän virnisti. Tämähän meni paremmin kuin hän olisi osannut odottaakaan.

Demoni kumarsi syvään lentävän liskon edessä.
Tuulen ja tulen herra, hän puhutteli äänessään kunnioitusta, joka ei ollut kokonaan näyttelemistä. Lohikäärmeet eivät syystä olleet lemmikkejä.
Jumalilla tuskin on yhteistyöstämme paljonkaan sanottavaa, maalliset asiat kiinnostavat heitä vähemmän kuin papit antavat ymmärtää, mutta voit olla varma omasta helpotuksestani. Tämän jos olisin tiennyt, en olisi puhunut niin hätäisesti! Kuka tässä pahaisessa kylässä olisi lohikäärmettä pysäyttämään, asettumaan puhurin pojan eteen hänen vihansa kohtaamaan?
Suunnitelma oli huono. He hiipisivät vartioidulle satama-alueelle, varastaisivat avaimet orjien kahleisiin ja pyrkisivät polttamaan vajan ilman kuolonuhreja, paitsi orjakauppiaat? Mitä he siitä hyötyisivät? Useimpien isäntien tapa kohdella orjiaan oli toki julmaa, mutta tehokas työvoima takasi palvelujen sujumisen muualla Cryptissä. Pakoon päässeet orjat eivät myöskään palaisi kiittämään. Itse onnistuminenkin oli kiinni jokaisen lenkin toteutumisesta: mikäli he eivät saisi avainta, orjia ei saataisi kahleistaan. Mikäli vartioita ei hoideltaisi, heidät keskeytettäisiin. Mikäli vajaa ei sytytettäisi, he eivät saisi aiheutettua riittävästi hämminkiä antaakseen orjille mahdollisuuden juosta. Eivätkä he edes tienneet, paljonko orjakauppiaita oli tai paljonko heillä oli väkeä palveluksessaan.
Mutta hänen elämänsä oli viime aikoina ollut varsin tapahtumaköyhää. Kenties tästä illasta olisi puristettavissa viihdykettä.

Tsytan kääntyi jälleen ikkunaan päin ja kurkisti sataman suuntaan.
Näen meren etäisenä, mutten tarkasti rantaa. Otollisimmat vajat ovat todennäköisesti kauppalaivojen luona. Kun löydämme sellaisen, lähistöllä partioivien vartijoiden pitäisi näyttää meille, missä vajassa työläisiä pidetään. Yö on varsin lyhyt ja meitä on mahtavuudestasi huolimatta vain kaksi, joten parasta keskittyä vain yhteen vajaan tältä erää. Onnistumme kenties päihittämään vartijat ilman suurempaa hälyä ja varastamaan heiltä avaimet, demoni ehdotti puhuen luonteelleen epätavallisen koruttomasti. Varmana kiihkeän lohikäärmeen hyväksymisestä hän kääntyi jälleen kohtaamaan toisen katseen, ja viittasi ovelle. Ikkunasta olisi turha yrittää hypätä.
Teidän jälkeenne.
Seuraava

Paluu Kadut ja Torit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia