Lady blacksmith, Sword and Scourge || Aksu

[Aksutar]

Se, mitä molemmat olivat tulleet tänne hakemaan, lähti viimein vauhtiin. Tämä lemmenpainia, jota ehkä rakasteluksi saattoi kutsua, kestikin pitkälle yöhön. Eikä kummallekaan jäänyt siitä paha mieli.

Aamulla tilanne oli jo rauhoittunut. Aamu oli ehtinyt jo pitkälle, ennen kuin seppä päätti heräillä horroksestaan. Minkäänlaisia heräämisenmerkkejä tuo ei kuitenkaan näyttänyt, vaan jatkoi raatona sängyllä lojumista, huokaisten ohimennen pienesti. Vatsallaan röhnöttävältä naisenraadolta löytyi yltään vain räsyinen T-paita, jonka tuo oli vetänyt hetkeä ennen nukahtamista ylleen. Laiha nainen paleli yllättävän helposti, joten tuo ei todellakaan aikonut heräillä unestaan useamman kerran vain sen takia, että paleli. Tosin, kovin kylmä vuoteessa ei ehtinyt tulla, kun vieressä oli toinenkin lämpöä tuottava ruho.
Päätä jomotti ja suuta kuivasi. Mikään maailmanlopun krapula ei ollut iskemässä, mutta ei tämä tunne koskaan mieluinen ollut.
Kali oli jokseenkin yllättynyt, ettei seuralainen ollut jo poistunut vähin äänin paikalta. Ehkä se johtui siitä, että tuo yhä odotti sepän korjaavan miekkansa. Tai sitten siitä tosiasiasta, että molemmat olivat tavalla tai toisella tunnustaneet humalassa rakkauttaan toisilleen ja menneet muka naimisiinkin. Tyynyyn upotetuille kasvoille hiipi virne. Vai naimisissa. Mikäs siinä, leikitään sitten vähän lisää onnellista perhettä.

Lopulta nainen antoi elonmerkkejä itsestään kääntämällä kylkeään ja nousemalla istumaan. Sotkuiset rastat siirrettiin pois kalpeilta kasvoilta, samalla kun nainen vilkuili hetken väsyneesti ympärilleen. Kun ympäristö oli tarkastettu, kävi nainen heijaamaan itsensä ylös sängystä, ylittäen samalla petikaverinsa.
Kalille ei tullut mieleenkään jäädä sänkyyn makailemaan ja kuhertelemaan. Moinen lässytysromantiikka ei sopinut naisen mieleen, mikäli toinen läheisyyttä halusi aamulla, sai tuo sitä etsiä tyynystä. Del ei kyllä vaikuttanut mieheltä, joka halusi kuulla rakkaudentunnustuksia aamutuimaan halailun ja pusuttelun lomassa.
Askel vei vesivadin luo, jonka ääressä kasvot pestiin. Samaisesta vadista käytiin jopa kauhaisemaan puiseen mukiin vettä, joka vedettiin alas kurkusta sen pahemmin miettimättä oliko vesi seissyt kuinka kauan pöydällä ja kuinka paljon bakteereja se saattoi sisältää. Vettä ei ollut tuhlattavaksi.
Kun nopea aamutoimi oltiin suoritettu, ryhtyi niukkapukeinen seppä lämmittämään ahjoaan. Töitähän tänäänkin piti tehdä, ennemmin tai myöhemmin.

[Crimson]

Delathos maiskautti kuivaa suutaan muutamaan otteeseen, päivittäen ajatuksensa sille tasolle että saattoi todeta itsellään olevan jano. Patja heilahti pian tuon jälkeen Kalin noustessa siitä ylös. Liike sai haltiaa raottamaan pienesti toista silmäänsä, jolla seurattiin hetken vaivihkaa vähäpukeisen rastapään menoa, kunnes se käytiin taas sulkemaan.
Pakkasherra saattoi viimein vallata koko patjan käyttöönsä, ja senhän tuo myös teki aluksi venytellen ja tipauttaen sitten evänsä rennosti, mukavasti pitkin pehmeää pintaa. Mies soi vielä itsensä haukottelevankin pitkään ja makeasti, kunnes kampesi lopulta itsensä istumaan enemmän tai vähemmän väkisin. Valkeita kutreja alettiin sukia välittömästi kädellä selviksi yön aikana niihin muodostuneista takuista jos Delathos jostain ulkonäössään varsinaisesti välitti, niin se oli ehdottomasti uniikit hiuksensa, joista mies ei myöskään ollut valmis luopumaan mistään hinnasta.

Aikansa otettuaan, nousi ilkialaston mies jaloilleen seisomaan, hyläten peiton päältään lojumaan patjan reunalle. Delathos lähti etsimään sinne tänne lattialle levinneitä vaatteitaan, kiskoen niitä päällensä sitä mukaan kun sopiva vaatekappale sattui käteen tulemaan. Ensin jalkaan etsiytyivät housut, joitten mustat pitkät lahkeet käytiin tunkemaan huolimattomasti saappaiden varsiin. Tuon lisäksi haltia tyytyi heittämään ylävartaloaan verhoamaan pelkän löysän valkean paitansa, sekä kaiken sen rihkaman mitä tavallisesti vyöllään säilytti. Loput vaatteensa ja aseensa Del kokosi kasaan, ja laski ensimmäiselle vähänkin tilaa omaavalle tuolille.
Laiskat askeleet lähtivät viemään kohden vesivatia, josta kädellä kauhaistiin vettä aluksi suuhun ja sen jälkeen kasvoille kostuttamaan viimeisetkin silmiä häiritsevät kuivat rähmät. Tuon tehtyään haltia lähti lähestymään Kalia.
Huomenta rakkaani, mies ilmoitti vinosti hymyillen ehkä jopa hieman sarkastiseen ääneen, Kuinka voit?, Del tiedusteli perään vielä vakaammalla äänellä ja kävi ohimennen liuuttamaan sormenpäitään pitkin Kalin käsivartta, Työnteko näyttää maistuvan sinulle heti aamutuimaan.

[Aksutar]

Tuli ahjossa alkoi levitä kulovalkean tavoin. Vaikka päivä oli lämmin, loi liekit omaa hehkuaan pieneen tilaan. Ei kuluisi kauaa, kun koko pieni asunto olisi kuin pätsi. Kuuma ja hiostava. Täällä sitten pitäisi työskennellä. Kali oli kuitenkin tottunut siihen. Cryptin lämpimät kesät eivät olleet mitään verrattuna oman kotimaansa helteisiin. Kali viihtyikin huomattavasti paremmin lämpimissä tiloissa, kuin kylmässä tahi edes viileässä ilmassa.
Kali oli sivusilmällään nähnyt Delin heräävän ja vaeltelevan sensuurikappaleiden perässä pitkin asuntoa. Nainen ei kuitenkaan antanut mitään merkkiä siitä, että olisi huomannut tuon liikkeet. Jos haltia vaikka halusi koittaa hiipiä ulos asunnosta vähin äänin. Vastoin kaikkia oletuksia, kävi haltia kuitenkin lähestymään seppää aloittaen jopa keskustelun.
Utuisenviekas katse nousi haltiaan tuon käydessä koskettamaan käsivartta, sitä edeltäviin mitä imelämpiin sanoihin käytiin aluksi vastaamaan vain hymähdyksellä.

Kuinka voin? No, paikat ovat kipeänä öisistä paineista, päätä jomottaa ja en ajatellut istua hetkeen Rastapää aloitti kääntyessään ympäri kohden haltiaa, joka lähelle oli uskaltautunut Ehkä elämäni paras yö mutta sinulla on lupauksia pidettävänä. Muistaakseni joku puhui minun viihdyttämisestä ja ruokkimisesta viime iltana, hmm? Olet viihdyttänyt jo, miten on ruokinnan laita?
Ei Kali ollut unohtanut viimeiltaisia keskusteluja, vaikka ei sillä hetkellä ehkä täysin keskittynytkään niihin. Mikäli Del piti Kalin turhankin päällekäyvästä luonteesta humalassa ja tarpeessa, niin nyt tuo sai kokea millainen nainen oli ollessaan selvin päin ja rationaalinen.

[Crimson]

Delathos tyytyi nyökkäämään lähes huomaamattomasti Kalin sanoihin. Ei miehellä ollut mitään syytä käydä kommentoimaan toisen olotilaa, sillä se muistutti turhankin paljon hänen omaansa sillä hetkellä. Ja oliko tuo nyt suuri ihmekään ei varsinaisesti edellisen yön jälkeen. Del kävi kuitenkin hymähtämään Kalin mainitessa edellisen yönsä olleen paras tähänastisista, mutta miehen ilme muuttui yhtä aikaa niin vakavaksi kuin arvioivaksi, kun rastapää muistutti lupauksista, joita haltia oli illan aikana humalassa ääneen mölissyt. Vaivihkaa vasen käsi kävi nousemaan pienesti ja kuuraparta vilkaisi nimettömään pujotettua rautalankaa, samalla kun mies puri hampaitaa yhteen, ollen jo vähällä purra kieleensäkin. Del tunsi myös pientä nykimistä silmäkulmassaa ja haistoi ilmassa malttinsa menettämisen käryä.

Vai niin, pakkasherra sai lopulta todettua jokseenkin turhautuneen hymähdyksensä lomasta. Mies kävi kiertämään Kalin toiselta sivulta, askeltaen sitten pöydän luokse, jolla kulunut maaginen miekka huotrassaan vielä lepäsi, Mitäpä jos käyn repimässä sinulle tallattua, kengänpohjalla maustettua ruohoa kadun kulmasta. Olisitko sitten tyytyväinen osaasi?, haltia tiedusteli sepältä, samalla kun keskittyi raaputtamaan irti Caradhrasin tummaan huotraan sinne tänne räiskynyttä, jo kuivunutta verta kuluneiden kuukausien varrelta.

Samassa mies kääntyi ympäri ja lähti määrätietoisesti astelemaan uudelleen Kalin luokse. Jos seppä tahtoi osoittaa suorasukaisuuttaan sulholleen, ei Delathosillakaan ollut mitään syytä leikkiä varsinaisesti kilttiä.
Tai mitäpä jos vain ottaisit, tekisit temppusi ja tahkoisit miekkani kuntoon, tummahipiäinen tappaja totesi jo lähes muristen, hieman näreisellä äänellä ja työnsi miekan rastapään heiveröisen oloisiin kätösiin.

[Aksutar]

Siinä missä Kali, näytti myös Delathos toisen puolensa, joka ei todellakaan leikkinyt helppoa, kilttiä tai mukavaa. Ehkä tässä tilanteessa olisi pitänyt vakavoitua ja olla varuillaan, mutta Kali löysi tämän tilanteen harvinaisen huvittavana. Sen saattoikin nähdä rastapään virneestä, joka säilyi kasvoilla koko tuon ajan kun Delathos puhui.
Näytänkö minä sinusta lehmältä? Popsi itse ruohosi, viherpipertäjä Oli tuhahtaen todettu kommentti haltian kysellessä, kävikö naiselle ruuaksi kenties tallattu ruoho kadunkulmalta.
Deltahosin käydessä lähestymään yllättäen kera aseensa, olisi ehkä järkevää perääntyä ja katsoa vähän, ettei henki kulta lähtenyt. Kali kuitenkin seisoi paikallaan, kädet puuskassa ja tuijotti tuimasti lähelle lompsinutta miekkosta, välittämättä tuon uhkaavasta asenteesta ja olemuksesta. Kali osasi kyllä pitää huolen itsestään, varsinkin tässä ympäristössä. Tulessa ja hiilissä uiva rauta lepäsi ahjon reunalla, sepän ei tarvinnut kuin tarttua sen varteen kera kangasrievun ja tuikata haltiaa hohkaavalla terällä itsepuolustukseksi. Oppisihan pysymään kaukana.

Kuitenkin, haltia kävi vain työntämään aseensa sepän käsiin ja käski tuon hoitamaan hommansa.
Kulta älä huuda, lapset heräävät! Nainen tuiskaisi virnistäen haltialle, samalla kun lähti liikkeelle. Delin miekka laskettiin sivupöydälle ja nainen käveli poimimaan nyt omia vaatteitaan, vetäen niitä päälle sitä mukaa mitä löysi.
Kyllä minä sinun keppisi kuntoon hoidan, jahka niin itse päätän Kali kävi marmattamaan samalla kun normaaliasustuksensa päälle kävi asettelemaan sepän nahkaista liiviä.

[Crimson]

Haltia luki nuoren sepän tuimia kasvoja silmillään, käyden tuon kommentin myötä sitten kurtistamaan kulmiaan ja suulle ilmestyi häijy hymy. Kädet nousivat malttamattomasti puuskaan, samalla kun Delathos korjasi ryhtiään.
Joko sinä ehdit pyöräyttää minulle pentujakin? Oletpas kätevä nainen, kuuraparta sadatteli mukamas vitsikkäästi ja virnisti sitten pervosti, Mitä aikaisempaan kommenttiisi lehmästä tulee, niin en kuvitellutkaan että salaatti sinulle maistuisi, mutta kyllä sinä aika eläin olet ainakin sängyssä.

Del seurasi Kalin pukeutumista tarkoin, samalla kun kulmaa alkoi nykiä yhä enemmän. Ja taas yhä enemmän kun seppä laski aseen vaatimattomasti sivupöydälle odottamaan vuoroaan. Pakkasherra olisi voinut sillä sekunnilla heittäytyä naisen kurkkuun kiinni ja pakottaa tuon hoitamaan kiireisin työ pois alta heti ensi hätään mutta ei. Delathos ei ollut sellainen, vaikka päälle päin saattoikin näyttää vaimonhakkaajalta, itsepäiseltä paskiaiselta joka teki mitä halusi, milloin halusi. Tai no, sellainenhan mies juuri oli, mutta naisten lyöminen ja pahoinpitely eivät silti olleet hänen juttunsa. Varsinkaan noiden omassa kotoluolassa. Ties vaikka Kali kävisi siitä hyvästä vielä polttomerkitsemään haltian, jos tuon kimppuun yritti käydä. Olipa kuinka laiha luikero tahansa, oli rastapää silti jo osoittanut ettei suurempikaan leka jäänyt toimettomaksi hänen käsissään.

Kuuraparta lähti astelemaan kohden Kalia. Hitaasti. Ehkä myös astetta varovaisemmin silti hyvin määrätietoisen oloisesti, sillä hän tiesi mitä haluaisi toiselta. Ja Delathos tahtoi sen nyt. Heti. Ei päivien, viikon tai peräti kuukauden päästä.
Haltia kiersi rastapään taakse ja nojautui sen verran eteenpäin, jotta tavoitti naisen toisen korvan.
Koettelet kärsivällisyyttäni, seppä hyvä, Delathos totesi hyvin luihulla äänellä lähes kuiskaten toisen korvaan, samalla myhäillen ja virnistellen kierosti itsekseen, kun selkäänsä suoristi taas pystyyn ja palasi vaate pinonsa luokse vetämään loppujakin kuteitaan niskaansa, vaikka yltyvä lämpö talossa sanoi toista.
Sinähän korjaat miekkani, nyt heti. Ei minulla ole koko päivää aikaa istua pajallasi odottamassa, saatikka sitten hikoilla tässä kuumuudessa, kun työt tuolla jossain odottavat tekijäänsä, mies selitti muristen pukeutuessaan, palaten sitten Kalin luokse ja työnsi naamansa lähes kiinni rastapään omiin, Ja minä EN työskentele ilman miekkaani.

[Aksutar]

Seppä mutristi ivaillen naamaansa pukinparran käydessä huomauttelemaan pentujen pyöräyttelystä. Kali oli rakenteeltaan niin luiseva, ettei edes uskonut selviävänsä synnytyksestä jos sellaiseen joskus päätyisi. Lisäksi nainen epäili vahvasti, ettei ollut edes kykeneväinen tulemaan raskaaksi, tai ainakin siltä se alkoi jo vaikuttamaan monen kymmenen petikumppanin jälkeen. Joten, jos Kali olisi yhtään ollut naisellinen nainen, joka välitti sukunsa jatkamisesta, olisi Delathos äskeisien sanojensa johdosta saanut kämmenestä poskelleen. Kommenttiin eläimestä Kali tyytyi vain virnistämään pienesti, viekkaasti. Virne kuitenkin vakavoitui harvinaisen nopeasti, sillä Kali ei ollut nyt vitsailu tuulella. Ilma kaksikon välillä oli muutenkin jännittynyttä, ihme ettei jo salamoita syntynyt.

Kun liivi oltiin saatu kiristettyä, huomasi Kali haltian hiipineen aivan selän taakse. Katse kääntyi laiskasti, puolittain kohden Delathosta joka kävi huomauttamaan naisen koettelevan jo kärsivällisyyttään. Kalin ilme ei värähtänytkään tympääntyneen pitkästyneestä murjotuksesta. Ehkä olisi kannattanut pelätä henkensä puolesta, mutta Kali ei näyttänyt minkäänlaisia alistumisen, ymmärtämisen tai pelon merkkejä. Jossain sisimmissään rastapää luotti siihen, ettei haltia kimppuun kävisi. Mutta tarpeen tullen osasi Kali pitää sen verran ääntä ja puolustaa itseään, että paikalle ehtisi varmasti lähistöllä työskentelevät raavaat miehet hätiin.
Kali kääntyi ympäri samalla kun lähti vetämään käsiinsä suojahanskoja, Haltian yhä muristessa oman miekkansa suhteen.
Minähän korjaan sen sitten kun se minulle sopii, herra minä ensin, muut sitten Nainen aloitti paasaamisen kävellessään ahjon luo ja veti tulikuuman terän esiin Minulla on muitakin töitä tehtävänä, etkä sinä todellakaan ole yksi tärkeimmistä asiakkaistani Rastapää antoi paukkua samalla kun nyt selvästi närkästyneenä lähestyi Delathosia kera kuumana hohkaavan terän, joka oli enemmän tai vähemmän uhkaavasti suunnattu juuri haltiaa kohden.
Mikäli et malta odottaa niin tuolla on ovi, ole hyvä ja käytä sitä siirtääksesi tärkeä ahterisi muualle minun työpajaltani! Olet vapaa poistuaksesi tekemään mitä ikinä sinun kaltainen malttamaton seksipeto nyt tekeekään elättääkseen itsensä Terä ei kertaakaan liian lähelle haltiaa käynyt, mutta tuon hohkan saattoi tuntea kun terä tarpeeksi lähelle pääsi käväisemään Minulla ei ole aikaa riidellä sinun kanssasi siitä, kuinka tärkeä persoona sinä olet. Joten voit ihan hyvin poistua, sinä olisit täällä joka tapauksessa vain tiellä, häiriötekijänä!

[Crimson]

Hiljalleen hiostava ilmapiiri alkoi tehdä jo valmiiksi tukalasta ilmapiiristä entistäkin ahdistavamman. Aikapommi miehen päässä naksutti aikaansa eteenpäin. Sen saattoi aistia. Nähdäkin tuon hiljalleen malttinsa menettävän haltian olemuksesta ja käyttäytymisestä. Kalin ilmeetön olemus sai Delathosin vain pahemmalle tuulelle. Kuuraparta ei ollut kuitenkaan parhaimmassa mahdollisessa ympäristössä voidakseen korottaa ääntään, saatikka sitten yleisesti osoittaa mieltään. Ihmiset katsoisivat riehuvaa suippokorvaa turhankin vinosti pistäisivät vielä mokoman päiviltä, jos turhankin väkivaltaiseksi ryhtyisi.

Katse alkoi seurata kun rastapää kävi vetämään suojahansikkaita käteensä, siinä missä korvat rekisteröivät samalla naisen närkästyneen puheen. Kädet nousivat puuskaan ja haltia nosti päätänsä niin, että saattoi katsoa tulikuuman terän kanssa lähestyvää Kalia nenänvarttaan pitkin kuin pahinkin ylimys konsanaan. Del ei aikonut perääntyä. Hänen omat arvonsa kielsivät sen. Jos terä kävisi huitomaan liian likeltä, siirtäisi Delathos sen kylmän viileästi vaikka paljaalla kädellään syrjään kipua kun ei osannut tuntea, saatikka siitä välittää, kuin vasta sillä hetkellä kun tajuntansa alkoi sumeta.
Ärtymys pollassa kasvoi Kalin komentelun myötä. Kuuraparran kulma alkoi nykiä entistäkin enemmän ja miehen olemus muuttua entistäkin uhkaavammaksi. Oranssina hohkaavien silmien katse oli selvästi kirkastunut, joka kertoi Delathosin ilmastakin aistittavan maagisen puolen väkisin esiin työntymisestä, ja se taas ei koskaan luvannut mitään hyvää tapahtuvan.

Nyt jos vastapuoli olisi ollut sukupuoleltaan mies, olisi Del antanut nyrkkinsä puhua vapaasti muutaman valitun sanan ennen poistumistaan paikalta. Sen sijaan kiivastuksissaan oleva haltia tyytyi seisomaan hyökkäävästi hetken paikoillaan, kunne lähti marssimaan Kalin ohittaen kohden ulko-ovea. Magian ja vihan sumentama nuppi ei jaksanut kehittää minkään näköistä vastalausetta naiselle, saatikka sitten pystynyt ajattelemaan mitään järkevästi. Samalla unohtui tyystin myös miekka. Del keskittyi nyt saamaan itsensä mahdollisimman kauas sepän pajasta, ennen kuin räjäyttäisi koko hörskän taivaan tuuliin siltä silmäykseltä.
Vielä sinä kadut, olivat viimeiset kuultavat sanat, kunnes puhe muuttui haltiakielellä kiroamiseksi ja ovi paiskattiin perässä niin lujaa kiinni että kevyimmät työkalut luukun viereiseltä seinältä ropisivat alas kuin vesipisarat sateella.

***

Tuntien taivallus oli lähtenyt kuljettamaan pakkasherraa kauas pois Nahorista. Kylä näkyi yhä horisontissa. Del tosin ei sitä ollut jäänyt ihailemaan syystä ja toisesta. Hermoviivansa jälleen yhteen punoneella miehellä oli silti kutina, kuin olisi unohtanut jotain jälkeensä, joka sai tuon myös hidastamaan marssimisensa tahtia. Mitä hän muka oli saattanut unohtaa? Rautalangasta väännetty sormuskin kiikkui yhä nimettömässä mukana tiedä sitten miksi. Se sopi siihen. Koruttomuudestaan huolimatta.

Kädet kävivät sukeltamaan takin taskuihin laskemaan olivatko siellä kuuluvat tarvikkeet niitä tylsiä rihkamakoruja myöten yhä mukana. Sen jälkeen rintapieliä tunnusteltiin tulivatko jokainen tikari mukaan ja sen jälkeen käsi eksyi tunnustelemaan vyötä--- jolta puuttui nyt jotain olennaista.
Miekka. Se jäi Nahoriin. Hetkeksi Delin silmät laajenivat lautasen kokoiseksi ja koko olemus jännittyi paikoilleen, kun letti heilahtaen mies lähti sitten kannoillaan kääntyen lampsimaan pää lähes kolmantena jalkana takaisin kohti kylää.
Taas Del oli täällä. Kalin ovella. Tosin tällä kertaa epäröivänä, sillä haltia ei tiennyt saisiko hiilihangosta päin näköä jos astuisi suoriltaan sisään. Sen sijaan, kaikista tavoistaan poiketen, mies tyytyi koputtamaan pajan oveen kuuluvasti ja jäi odottamaan sen taakse joko komentoa astua sisään tai jotakuta avaamaan luukkua.

[Aksutar]

Mies ei käynyt sanomaan mitään vastaan. Vaikka kuinka uhmakkaasti seisoi hehkuvan rautapätkän edessä, ei Kali voinut loppupeleissä olla virnuilematta voitonriemuisena. Hän oli saanut miehen jälleen yhden hiljenemään täysin. Saarnansa jälkeen seppä olikin jäänyt odottamaan jonkinlaista vastalauseiden tulvaa, mutta sen sijaan Del kävelikin sepän ohi tuohtuneena, ilmoittaen että eukko tulisi vielä katumaan tätä.
Niin ne kaikki sanovat! Oli huudahdus haltian perään, kunnes tuo poistui ovet paukkuen paikalta, sopertaen ties mitä omalla kielellään. Hetken rastapää katsoi kohti ovea, vilkaisten lopulta Delin jättämään aseeseen. Unohtiko mies sen vai jättikö tarkoituksella? Sitä Kali ei tiennyt, eikä jäänyt ihmettelemään, kävi vain työstämään rautaa siinä missä muutkin sepät.

Aikaa kului. Muutaman tunnin sisään oli Kali saanut hoidettua aikaisemmat tilaukset valmiiksi, käyden sitten haltian aseen kimppuun. Maagiset aseet omasivat aina tietynlaisen persoonan. Ne joko tottelivat käsittelijäänsä, tai sitten eivät. Kalilla oli kuitenkin taito käsitellä maagisia aseita, olivatpa nuo sitten kuinka aggressiivisia tuntemattomia kohtaan. Kali ei niille pahaa tahtonut, saatikka halunnut hyötyä niiden voimista, joten aseet hyväksyivät rastapään väliaikaisena käsittelijänään.
Caradhras huollettiin ja kiillotettiin. Myös sen huotra siistittiin ja huollettiin, niin sisältä kuin ulkoakin. Miekan voisi sanoa olevan nyt uuden veroinen, mikäli niin halusi puhtaana kiiltävää, kullattua miekkaa kutsua. Miekka pujotettiin suojaansa ja asetettiin nätisti pöydälle, kun seppä päätti pitää vihdoista viimein tauon töistään. Luisevan naisen olematon mahalaukku huusi ravintoa, eikä sitä saanut jättää huomioimatta.

Kauaa ei Kali taukoaan ehtinyt pitää, kun kuuli koputuksen ovelta. Rastapäällä ei ollut hajuakaan kuka ovella saattoi olla, eikä hän tosiasiassa välittänytkään. Mikä se oli tilauksia noutava juoksupoika, oli tuo joko myöhässä tai liian ajoissa. Joka tapauksessa, luisevahko ahteri nousi tuolilta ja seppä suuntasi avaamaan ovensa.
Kaikeksi yllätykseksi ovella seisoi haltia, joka muutama tunti sitten oli lähtenyt matkoihinsa.
Herrasmiestäkö sitä nyt ollaan, hmm? Kali kävi kysymään nojautuessaan oven karmiin. Ovea ei koskaan avattu kokonaan auki, eikä haltiaa kutsuttu sisään pajaan takaisin.
Unohtuiko jotain vai tulitko pyytämään anteeksi vaimokkeeltasi? Rastapää kysyi mutristaen huuliaan, samalla kun kädet nousivat puuskaan tuon eteen.

[Crimson]

Delathos virnisti Kalin nähdessään. Virne ei kuitenkaan kauaa säilynyt miehen suulla, kun ilme kasvoilla muuttui jokseenkin pahoittelevaksi, anteeksipyytäväksi. Mutta vain siksi hetkeksi. Toisen ilkkumiset mies otti sisään toisesta korvasta ja antoi sitten valua toisesta korvasta ulos. Sen kummemmin hänellä ei ollut enää syytä niitä kuunnella, vaikka ehkä tiesikin olleensa ansainnut ne.
Sekä että, Delathos sanoi sanottua katsellessaan karmiin nojailevaa naista, lopulta tarttuen tuota toisesta käsivarresta ja pakottaen sisälle taloon. Ei kuitenkaan väkivaltaisesti,vaan lähinnä kevyesti työntäen - kuitenkin varmistaen, että Kali teki juuri niin kuin hän sillä hetkellä tahtoi ja tepasteli kiltisti majan puolelle.
Ovi käytiin potkaisemaan kiinni ja laiha nainen kaapattiin pitkään syleilyyn, samalla kun rastapään hiestä suolaiselle otsalle käytiin painamaan pieni suudelma. Tämä oli se kolmas puoli, joka Delistä löytyi sen luihun hullun ja humalaisen seksipedon lisäksi. Se rakastettava puoli, joka ei saattanut satuttaa niin teoilla kuin sanoillakaan.
Anteeksi, kuuraparta sitten totesi vilpittömästi.

Kali päästettiin vapaaksi syleilystä ja Del otti muutaman askeleen tuosta taaemmas. Kiltteytensä ihmetytti miestä itseäänkin ajatustasolla. Kali oli onnistunut ansaitsemaan jonkinlaisen paikan miehen ikiroudassa olevasta sydämestä, ja siitä tuo ketku seppä saisi olla iloinen.
Katse kävi pikaisesti kiertämään pajan. Haltia huomasi miekkansa, mutta pisti myös merkille että sitä oltiin siirretty.

Milloin korjaat sen, Delathos kysyi ykskantaan kääntäessään maltillisen katseensa Kaliin, Miekan siis?. Toinen käsi kävi ojentumaan ja nousi sitten takin taskua kaivamaan vai olisiko pitänyt sanoa aarrearkkua. Kuuraparta nosti kourallisen koruja käteensä. Osa niistä oli yhtä arvottomia kuin maantien reunasta poimitut kivet, kun taas osasta saisi myymällä kohtuu hyvän hinnankin. Ne oli lähinnä anastettu joiltain onnettomilta uhreilta, joita Del oli elämänsä aikana päiviltään päästänyt, ja koska hän itse piti koruista ja rakasti harakanlailla kaikkea kiiltävää, ei hän myöskään voinut olla niitä mukaansa ottamatta.
Ketjut ja sormukset käytiin kuitenkin laskemaan pöydälle pienen rahanyssykän lisäksi.
Enempää minulla ei ole. Koruistakin saat rahaa myymällä ne, jos et itse niitä tahdo pitää. Viisveisaan mitä niille teet, kun en niitä itse tarvitse, pakkasherra selitti, Pidä maksuna vaivannäöstä tai vaikka häälahjana, jos yhä tahdot leikkiä perhettä.

[Aksutar]

Kali ei tällä kertaa pistänyt vastaan, kun Del kävi työntämään naisen peremmälle pajaansa. Yleensä Kali ei antanut miesten pahemmin komennella itseään millään tasolla, mutta.. no, kai Del jollain tasolla oli poikkeus massasta. Nainen odotti jotakin ontuvaa anteeksipyyntöä seuraavaksi, mutta sen sijaan rastapää sai vastaanottaa halauksen. Kali oli suoraan sanottuna.. hämmentynyt. Miten tuohon nyt olisi pitänyt reagoida? Tai no, kyllä hän tiesi miten tuohon piti reagoida! Naurahtaa ja motata miestä hellästi käsivarteen vitsin merkeissä. Se ei kuitenkaan käynyt mielessäkään. Tunsiko rastapää muka syvempiä tunteita tätä haltiaa kohtaan? MAHDOTONTA! hehän olivat tunteneet toisensa vain vuorokauden, vähän päälle. Kuitenkin, Del tavalla tai toisella muistutti naista tuon entisestä rakkaasta, joka oli jo edesmennyt.. ehkä oli aika siirtyä eteenpäin?
Kaiken lisäksi, Del vielä kävi laskemaan pienen suudelman naisen otsalle ja pyysi täysin vilpittömästi anteeksi. Kali mutristi huuliaan, tietämättä miten tuohon nyt reagoida, kun tumma haltia oli päästänyt irti. Naisen hämmennyksen saattoikin nähdä tuon ilmeestä. Ilmeestä, joka kertoi sen, ettei nainen ainakaan vihainen enää ollut.

Kali havahtui hämmästyksestään Delathosin kysellessä, koska seppä tuon aseen korjaisi. Pieni virne kävi hiipimään naisen kasvoille, kunnes Del kävi kaivamaan taskustaan enemmän tai vähemmän arvokkaita koruja, jotain pientä maksuksi vaivannäöstä. Kali katsoi hetken moista helyjä ja rahanyssykkää, kunnes nosti katseensa takaisin haltiaan tuon viimeisten sanojen myötä.
Perheeseen kuuluisi rasittavia kakaroita, yksi koira ja vähintään kaksi hevosta joten.. kai tämä olisi enemmän parisuhde, kuin perhesudetta Kali kävi toteamaan, näin omalla tavallaan ilmoittaen että haluaisi tulevaisuudessa katsella omahyväisesti virnuilevaa haltiaa enemmänkin. Mikä oli harvinaista sepältä, joka ei pahemmin pitkistä suhteista välittänyt. Hyvä että sai pidettyä ystäväsuhteet kasassa.
Mutta mitä aseeseesi tulee Kali totesi kurottaen ottamaan huotrassa lepäävän aseen pöydältä Se on jo hoidettu. Eipä se vienyt kuin puolituntia ajastani, ensikerralla tuo se aikaisemmin huoltoon niin sen hoitamisessa ei mene kuin vartti.
Ase ojennettiin huotrassa haltialle, tuo saisi itse katsastaa missä kunnossa ase oli ja sanoa sitten, oliko tyytyväinen tulokseen vai ei.

[Crimson]

Pakkasherra silmäili hetken rastapäätä, joka tuntui itsekin rauhoittuneen aikaisemmasta kiukunpuuskastaan, jota Del oli käynyt käytöksellään ruokkimaan. Kuitenkin, Kalin vastauksen kuullessaan, Delathos kävi virnistämään tyypilliseen tapaansa ja ohessa hymähtämään. Pitikö tuo nyt ymmärtää, että he todella olivat pari? Niin haltia tahtoi jossain mielensä sopukoissa uskoa jostain syystä. Ei tiennyt miksi, mutta tiesi, että tulisi vierailemaan vielä toisenkin kerran Kalin luona. Ennemmin tai myöhemmin. Sen takia, että saisi aseensa taas kuntoon ja sen takia, että saisi kaipaamaansa läheisyyttä.. tuolta, kai nyt vaimoksikin kutsutulta tapaukselta.

Kalin kasvonpiirteitä harhailemaan jäänyt katse havahtui nousemaan naisen vihreisiin silmiin, kun tuo mainitsi aseen puheissaan. Nainen kävi kurottamaan kultaisen miekan pöydältä, todeten että se oli jo huollettu. Del nosti toista kulmaansa hämmästyneenä. Nytkö jo?! Näin pian?! Haltia oli kuvitellut siinä kestävän monta päivää, peräti viikkoja. Mutta näin pian!
Pakkasherra tyytyi nyökkäämään Kalille vastaukseksi, ohessa kun poimi tuon ojentaman miekkansa käsiinsä. Huotra oltiin siistitty, se oli ensimmäinen asia, johon mies kiinnitti huomionsa ennen kuin otetta siirrettiin niin tupen varteen kuin miekan kahvallekin. Epäuskoinen katse viipyi hetken Kalin silmissä, kunnes se siirrettiin tupesta vedetyn miekan terään. Haltia silmäili sitä hetken selvästi arvioiden.
Ei hullumpaa, mies totesi yllättyneen tyytyväisenä, Kuin alkuaikoina. En saata muistaa edes milloin se olisi viimeksi näyttänyt samalta kuin nyt.

Et ole mikään amatööri käsistäsi. Ei sillä, ettäkö olisin sitä missään välissä epäillytkään, haltia myönteli ja asetteli miekan takaisin huotraan, ja ryhtyi sen jälkeen virittämään sitä vyöllensä sen omalle paikalleen. Liiankin tutuksi muodostunut virne palasi miehen kasvoille.
Sen sijaan, että etsisin enää sopivaa seppää ympäri mannerta, taidankin tyytyä juoksemaan sinun luoksesi jatkossa. Käsityösi kun on niin sangen ihailtavaa, Del aloitti taas pervon lepertelynsä, tosin tälläkertaa vain kiusallaan.

[Aksutar]

Kali jäi mielenkiinnolla seuraamaan, mitä Delathos mahtoi tuumia. Totta kai seppä halusi kuulla, mitä hänen käsitöistään ajateltiin, vaikkei Kali antanut sen näkyä turhan usein päälle päin. Lopulta kävi selväksi, että haltia oli sangen tyytyväinen lopputulokseen. Se oli ollut tavoitteenakin. Vaikka kaksikko ennen työntekoa olikin tavalla tai toisella riidellyt, ei Kali halunnut tunteidensa vaikuttaa työntekoonsa. Joten työ tehtiin, koko seppä minkälaisia tunteita työn omistajaa kohtaan.
Kali virnisti pienesti Delathosin käydessä toteamaan, ettei seppä mikään amatööri ollut otteiltaan. Vakuutteli vielä, ettei ikinä ollutkaan epäillyt moista. Sitä Kalin oli vaikea uskoa, kaikilla oli omat ennakkoluulonsa naispuolista seppää kohtaan. Mutta yllättävän usein, väki yllättyi positiivisesti.
Haltian viimeisiin sanoihin Kali vastasi pienellä virneellä, joka ei ihan vetänyt vertoja tummemman osapuolen virneeseen.

Seppänä olen kiitollinen siitä, että pidät työni jäljestä Kali totesi hymähtäen, samalla kun otti pienen askeleen lähemmäksi tummahipiää Sinulla on mahtava ase käsissäsi, jota ei väärin sovi käyttää. Mielenkiintoinen, ettenkö sanoisi.
Mutta menes nyt siitä, ennen kuin kiinnyn sinuun liikaa Kali totesi lopulta tuupaisten pienesti Delathosia. Vielä ennen kuin Kali antoi haltian poistua paikalta, nappasi seppä kiinni tuon kauluksesta ja soi pienen, nopean suudelman tummaihoisen haltian huulille.

[Crimson]

Delathos hymähti itsekseen sepän kehuessa Caradhrasia.
Voin seuraavalla kerralla kertoa sinulle iltasadun siitä, kuinka se päätyi alunperin käsiini, haltia totesi lopulta. Eihän Del mikään tarinankertoja ollut, mutta kyllä hän omasta aseestaan sen verran tiesi, että siitä jaksoi jutuntynkää kaivaa esille.

Pienen tuuppaisun myötä komento kävi kuitenkin poistua paikalta, ennen kuin Kali kävisi kiintymään kumppaniinsa liikaa. Delathos naurahti, ja yhä virnistellen nojautui hieman etukäteen rastapään käydessä repimään miestä lähemmäs itseään suudelman ajaksi. Suukkoon vastattiin, tietenkin, mutta sitä oli lähes mahdotonta ulkopuolisen kertoa kun mies hymyili tuon tovin kuin kahtia revennyt nauris. Jonkinlainen onnistumisen tunne valtasi pakkasherran siksi lyhyeksi hetkeksi.
Miten vain tahdot, kulta, haltia kävi toteamaan, räväyttäen naamalleen turhankin viettelevän hymyn sanojensa päätteeksi. Tuon tehtyään Del asteli tyytyväisenä ovelle, kääntyen vielä ennen poistumistaan katsahtamaan seppää.
Kiitos. Ja pidä huoli itsestäsi, haltia toivotti, kunnes ovi pamahti tuon perässä kiinni.


//I CAN SMELL IRIDARI!!!!!!//

[Aksutar]

Kun suudelmat olivat vaihdettu ja lupaukset iltasaduista ladeltu, kävi haltia kävelemään kohden ovea. Kali ei estänyt tuota lähtemästä, ei edes maukunut perään kuten moni nainen olisi tehnyt rakkaansa lähtiessä maailmalle. Moinen yleensä sai naiset kyynelehtimään, varsinkin jos nuo eivät tienneet minne puolison tie vei. Kali kuitenkin virnisti pienesti Delathosin perään, vielä kun tuo kävi käskemään naista pitämään huolta itsestään.
ÄLÄKÄ RIKO ASETTASI! Oli viimeinen huuto miehen perään. Kalista ei vielä löytynyt niin romanttista puolta, että tuo olisi käskenyt Delin pysyä poissa vaikeuksista. Sen sijaan hyvät jatkot toivotettiin moisella, omalaatuisella tavalla


// I SMELL IT TOO! WE NEED TO HURRY //