Muuttumisleikkejä // Sovittu

Nahorissa sijaitsevat torit ja kadut. Katuja vartioidaan erittäin tiukasti, niin päivisin kuin öisin.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Lotdow » 21 Joulu 2012, 21:29

Ascaris hymähti hieman tytön viimeiselle huomautukselle. Oli hienoa, että haltia oli näin nopeasti mukana, joten Ascaris voisi antaa tuolle ensimmäisen testihomman, ei mitään ylimääräisen hankalaa, ja katsoa sitten loput. Hän heilautti pitkän mustan hiuspehkonsa olkansa ylitse selkäänsä vasten nojaamaan katsoessaan haltiaa.
"Älä moisia murehdi, pidän kyllä huolta että viesti saapuu perille. Ainut tekijä jonka saatat yöpöydältäsi löytää, voi olla Occoe. Koska et ole yksi meistä Pimeän paikan asukeista, en lähettäisi sinulle ketään muuta ryhmäläistäni viestiä tuomaan. Toistaiseksi on parempi, etteivät he saa tietää oikeasta rodustasi. Onkin tärkeää että tulet naamioituneena kokouksiimme." Hän rapsutti leukaansa ja hieraisi alimpia silmiään ohimennen.
"Mutta jottemme tuhlaisi kallista illuusio aikaani, siinä vaarassa että jysäytän loputkin katostani taivaan tuuliin, voisin antaa sinulle ensimmäisen tehtäväsi", Ascaris harkitsi vielä hetken aikaa, ennenkuin nyökkäsi omalle päätökselleen.
"Sinulle on huomattavasti helmpompi hankkia jonkun haltioiden piilopaikan vartijan pää minulle. Sellaista mahdollisuutta eivät demonit saa, kylään kun ei voi kuin haltia löytää. Uskon että sinä pystyt siihen. Joten mene, etsi joku turha jota kukaan ei tule kaipaamaan ja tuo hänen päänsä", Ascaris viittoi kädellä kohti ulko-ovea puhuessaan kuin olisi jo alskenut sekunteja tehtävän alusta onnistumiseen.

Raglus päätti mennä tänään aikaisin nukkumaan, päivä kun oli ollut jo rankan puoleinen.
"Ai, ja Shann vielä yksi juttu", Ascaris sanoi perään. "Pään ja silmien on oltava ehdottoman vaingoittumattomat. Pienikin arpi tai yksi puhjennut silmä, niin se näkyy ikävästi hinnassa." Mies nosti kätensä vilkutukseen ja heilutteli sormiaan samalla.
"Metsästysonnea. Katson että saat oikeudenmukaisen hinnan palattuasi. Lupaan että saat." Occoen kummalisen kuuloinen kukkuminen kantautui keittiöstä, mikä saattoi merkitä että jokin paloi juuri pohjaan. Tämä nyt tästä puuttuisikin, jos tulipalon toinen aikaan saisi.
"Älä siinä seisoskele", Ascaris käveli Shannin ohitse kohti keittiötä. "Aika kuluu."

//Alkaako pelimme lähestyä loppuaan? :)
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 21 Joulu 2012, 21:53

Shann ei oikeastaan yhtään hämmästynyt hänelle langetetusta tehtävästään. Surmata joku omaa rotuaan oli hyvin käytetty tapa testata lojaalisuus ja se että hänen täytyi surmata joku nimenomaan haltioiden piilopaikasta oli vain Shannin tuomien etujen hyödyntämistä. "Hyvä on", Shann vastaanotti tehtävänsä kera nyökkäyksen.
Puheet silmien, nimenomaan silmien, ehdottomasta vahingoittumisesta olivat Shannista hieman kummallisia, mutta oli hän kuullut oudompiakin aikanaan joten ei viitsinyt tehdä tästäkään mitään asiaa. Punapää nyökkäsi molempien vaatimuksien hyväksymisen ja ymmärtämisen merkiksi. Hänellä ei ollut tapana jättää mitään tekemäänsä ihan puolitiehen, joten tuo monisilmäinen vanhus saattoi hyvinkin jo odottaa täysin vahingoittumattomien silmien näkemistä Shannin palatessa.
Se, ettei Shann todella saisi tulla tänne koskaan omana itsenään oli sekä ymmärrettävää että kummallista. Vaikka Shann ei paljon ryhmätöitä harrastellutkaan, hän sentään tiesi että ryhmätyö perustui aika paljon luottamukseen, ja miten nuo kaikki voisivatkaan häneen luottaa jos eivät edes koskaan saisi tietää hänestä ainuttakaan tosi asiaa? Noh, oikeastaan se ei haitannutkaan punapäätä yhtään tämän miettiessä asiaa, joten Shann vain nyökkäili jälleen ymmärtämisen ja sisäistämisen merkiksi.

Kummallinen ääni keittiöstä sai sekarotuisen haltian vilkaisemaan sinne itsekin, kun sitten katse palautettiin Ascarikseen tuon sanoessa, lähinnä kehoittaessa, Shannia jo menemään, sillä aika kului koko ajan. Shann nyökkäsi ja kumarsi pienesti hyvästien merkiksi ennen kuin ripeästi palasi ovelle josta oli tullut. Vielä ovella Shann käännähti katsomaan toista. "Haluan sitten joskus nähdä oikean muotosi. Lupaan sinulle ei vain vahingoittumattomat silmät, vaan myös erittäin kauniit, ja toivon että roiston palveluksena sinä sitten näyttäisit todelliset kasvosi", punapää sanoi virnistäen ja sitten tuo katosi ovesta takaisin Pimeän paikan kaduille, joista lopulta ulos etsimään hevostaan.

//Juu, eiköhän se ollut tässä:) Seuraavan kerran voitaisiin joskus joulun ja ehkä jopa uuden vuoden jälkeen pelata kun Shann palaisi ja sitten voisi olla joku yhteistehtäväkin muiden ryhmäläisten kanssa?:)
Kiitti kivasta pelistä ja Shannin työllistämisestä! Palaillaan ja pelaillaan! :]//
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 22 Joulu 2012, 22:29

//Kiitos sinullekin!
Ja me katsomme ja suunnittelemme ;)
Lotdow
 

Edellinen

Paluu Kadut ja Torit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron