Kohtaamisia.. || Yan


Nahorissa sijaitsevat torit ja kadut. Katuja vartioidaan erittäin tiukasti, niin päivisin kuin öisin.

Valvoja: Crimson

Viesti Ke Marras 11, 2009 9:11

Kohtaamisia.. || Yan

Adriana

Ilta oli pimeä ja kylmä. Pilvien peittämästä taivaasta ei näkynyt palaakaan ja lunta satoi hiljalleen synkältä taivaalta. Adriana käveli viitta niskassaan, ja huppu päässään kohti Nahor kylää.
Jokaisella askeleella lumi narskui mukavasti neitokaisen jalkojen alla tämän painosta, jättäen jälkeensä jalanjäljen. Adriana ei pitänyt kiirettä, vaan käveli rauhalliseen tahtiin eteenpäin.
Hän lopulta eksyi nähtävästi ihmisten asuttamaan kylään, jossa ihmisiä oli tähän aikaan illasta kapakassa enemmän kuin muualla.. tai ainakin miehiä oleskeli siellä enemmän. Adriana oli tullut vain tutkimaan paikkoja, sekä pikkuiselle tutustumiskierrokselle, uusi kun täällä Cryptissä oli.
Oli hyvä ettei neitokainen eksynyt jo tänne tultaessaan. Tai no.. mistäs sitä tiesi olihan hän tähänkin asti aina liikkunut ihmisten seassa useimmiten. Kuinka vain, mutta tänne hän oli saapunut.

Silmät kiersivät niitä harvoja, jotka tähän aikaan vielä uskalsivat liikkuivat ulkona.
Useimmilla ihmisillä oli kaulassaan koru, jossa oli risti, puinen useimmiten. Adriana ei jotenkin vain voinut käsittää asiaa, että jotkut ihmiset kääntyivät jumalan puoleen.. Kuitenkin, hän oli kierroksella ja hän painoi mieleensä putiikkeja, joista tyttö saattaisi käydä ostamassa joitain yrttejä, kun talvisin oli niitä vaikea löytää, ja ehkä joitain huonekaluja tai syötävää kenties. Kuitenkin jotain sellaista, mistä oli hyötyä tulevaisuudessa.
Adriana piti huppua päässään, jostain kumman syystä. Hän ei oikeastaan tiennyt itsekkään.. ehkä tottumuksesta? No jaa, tämä kuitenkin käveli rauhalliseen tahtiin ruskea huppu päässään pitkin kylää.
Jotkin ihmiset mulkkasivat ilkeästi Adrianaa ja saattoivat huudellakin jotain perään, mutta hän ei ottanut kuuleviin korviinsa, vaan jatkoi matkaansa kääntyen jonkinlaisen puodin kulman taakse ihmisten ulottumattomiin.

Yan

Viesti Pe Marras 13, 2009 10:12

Ea

"Näpit irti!" Vaikka mies näyttikin suoranaiselta kaapilta, Ea nosti tämän paidan kauluksista seinää vasten helposti, sihisten ja sylkien myrkyllisen vihaisia sanoja hampaidensa lomasta. Miehen ilme muuttui yllättyneestä pelokkaaksi kun Ea kiskaisi yhden tikareistaan miehen kaulalle. "Jos kuulen tai näen vielä kerran, että yrität satuttaa pientä viatonta lasta, viillän kurkkusi auki ja ripustan pääsi äitisi kotioveen, tuliko selväksi?" Ehkä Ea ylireagoi hieman nähdessään hetki sitten kuinka tuo mies oli retuuttanut pientä ihmistyttöä hiuksista läheisellä kujalla, mutta haltia ei ollut koskaan aikaisemminkaan pystynyt katsomaan vierestä jos lapsille tehtiin jotain pahaa.

Mies nyökkäili hätäisesti ja Ea päästi tästä irti. Haltia laittoi tikarin takaisin vyölleen, seuraten katseellaan miehen pakenemista pois paikalta. Ea huokaisi ja kääntyi ympäri, mutta ihmistyttö oli poissa. Kaiketi lapsi säikähti käytöstäni, Ea tuumi itsekseen ja hieraisi niskaansa. Kuja jolla haltianeito seisoskeli kaikui tyhjyyttään ja hämärä sumu peitti kujan pään näkyvistä. Haltia venytteli hieman ennen kuin lähti tepastelemaan pitkin kujaa. Hän kääntyi kulman taakse, mutta pysähtyi äkkiä. Epäilyttävän näköinen olento, tyttö ajatteli kun edessäpäin haltian silmiin pisti huppupäinen hahmo, joka käveli verkkaalleen eteenpäin. Nuoresta haltiasta oli tullut viimeaikoina turhankin varovainen ja aina joku ihminen sai varoa kun Ea sattui epäileväiselle tuulelle. Nyt kuitenkin Ean nenään leijui omituinen haltian ominaishaju. Ea rentoutui hieman, mutta ei kokonaan, sillä haltian hajun joukossa leijaili toinenkin haju. Puolihaltia?, Ea kysyi itseltään mielessään ja kurtisti lievästi kulmiaan. Luulisi, että puolihaltiat välttäisivät näin vahvasti ihmisasuttuja kyliä. Tosin mikä minä tässä olen niin ajattelemaan, Ea ajatteli ja suoristi selkänsä.

Viesti Su Marras 15, 2009 8:40

Adriana

Adriana kulki edelleen salaperäisesti huppu päässään pimeällä kujalla, eikä huomannut ollenkaan, että häntä tarkkailtiin.
Tyttö päätyi pimeälle kujalle, jossa oli yksi ainoa lyhtykatulamppu valaisemassa kujaa, joskin ei kovin kirkkaasti, mutta valoa se kuitenkin hieman antoi. Siellä oli myös vanhoja tynnyreitä, joissa varmaan säilytettiin viiniä tai jotain muuta vastaavaa ja laatikoita, joissa taas säilytettiin kaikenlaista tavaraa.
Tämä on loistava paikka, ei ketään mailla halmeillakaan, neitokainen ajatteli ja laski huppunsa päänsä päältä. Hän avasi viittansa soljen ja viikkasi viittansa siistiin pinoon ja laittoi sen kahden tynnyrin väliin vartoamaan hänen paluutaan. Ei hän kauaa olisi poissa, ja tuskin sitä kukaan varastaisi.. toivottavasti ei.
Sitten Adriana lausui taikasanansa ja samassa muutti muotonsa valkoiseksi koiraksi.
No niin, paljon helpompi kulkea, valkoturkki totesi itsekseen ja lähti tassuttelemaan pois kujalta taas ihmisten ilmoille.
Olisikos pieni ruoka- tai yrttivarkaus?
Hmm.. no tässähän ehtikin jo tulemaan pikkuisen nälkä, tyttö mietti mielessään ja lipaisi suunpieliään kielellään.
Näin täällä kyllä jonkinlaisen ruokapuodin torilla, jos en ihan väärin muista, Adriana pohti ja lähti kulkemaan kohti toria.

//anteeksi viivästys ^.^ //

Yan

Viesti Ma Marras 16, 2009 5:34

//Ei haittaa 8)//

Ea seurasi hieman sivummassa ilmeisimmin puolihaltian etenemistä joksenkin kiinnostuneena. Ehkä ylenpaltinen mielenkiintoisuus johtui siitä, ettei kyseinen haltia ollut koskaan ollut juurikaan tekemisissä ominsanoin kutsumiensa 'sekarotuisten' kanssa. Kuitenkin, hahmon salaperäinen käytös sai pikkuhiljaa Ean taas varuilleen. Tyyppi ei voinut olla ihan normaali sekarotuinen, se kävi selväksi olennon aurasta, jonka Ea pystyi aistimaan. Sekarotuisen olennon laskiessa huppunsa alas, Ea yllättyi hieman. Kyseessä oli siis tyttö! Sekarotuinen ei voinut olla ulkonäönkään perusteella hirveän vanha, mutta silti Ea ei pystynyt luopumaan oudosta tunteestaan, että tytössä oli yhäkin jotain muuta hyvin salaperäistä. Haltia asteli ääneti hahmon viereen varjoihin, niin ettei tuolla toisella ollut minkäänlaista mahdollisuutta huomata Ean läsnäoloa. Oli lähellä, ettei Ean leuka kolahtanut maahan haltian nähdessä tytön yhtäkkiä muuttuvan valkoiseksi koiraksi. "Mitä hiivattia?!", Ea ähkäisi ällistyneenä niin lujaa, että pelkäsi tytön kuulleen sen. Seurattuaan hetken hiljaa kun koiran muodossa kulkeva tyttö lähti kohti toria, haltianeito suoristi selkänsä ja lähti hipsimään toisen perään. Tästä olisi otettava selvää. Eihän kukaan normaali puolihaltia osaa muuttaa muotoaan noin vain joksikin eläimeksi!

Haltian sisäinen pieni otus rupesi heräilemään, kohottaen Ean mielenkiinnon kohti korkeuksia. Enää haltiaa ei kiinnostanut syy minkä takia hän oli alunperin saapunut kylään. Tällä hetkellä hän vain halusi tietää, kuinka tuo tyttö oli pystynyt muuttamaan muotoaan, ja mikä hän todellisuudessa oli. Ea kirosi mielessään ettei ollut tajunnut lukea tytön ajatuksia, jos niistä olisi vaikka selvinnyt jotain tietämisen arvoista. Haltia seurasi rennosti torille päin jolkottelevaa koiraa, joka näytti suuntaavan kohti erään ihmismiehen ylläpitämää ruokakauppaa. Luulen tietäväni mitä tyttö aikoo, Ea tuhahti mielessään. Hän ei ollut koskaan pitänyt varastamisesta, sillä hänestä se vain osoitti epäluotettavuutta ja itsekkyyttä. Oli ollut itsekkin pienenä kovaa oppia, mitä seurasi jos varastamisesta jäi kiinni. Tämän takia oli ollut vain yksinkertaisesti helpompaa olla varastamatta, kuin varastaa ja yrittää peitellä tekojaan. Ea jatkoi äänetöntä hiippailuaan koiran kannoilla, ja varoi tarkasti päästämättä pienintäkään ääntä, joka paljaistaisi hänet.

Viesti Ma Marras 16, 2009 10:40

Adriana

Aivan oikein neitokainen olikin muistanut, torin laidalla tosiaankin oli jonkun ihmismiehen ylläpitämä ruokakauppa. Ja ai että, millaisia tuoksuja sieltä tulikin valkoturkin kuonoon.
Juuri uunista tullutta leipää ainakin oli tarjolla. Lihaakin sieltä kyllä varmasti löytyi, mutta neitokainen on varsin eläinrakas, joten päätyi vaan siihen tulokseen, että uunituore leipä olisi parempi vaihtoehto täksi illaksi. Ei tietenkään sillä, etteikö hän lihasta pitänyt.

Adriana lipaisi kieliään ajatuksesta päästä leivän kimppuun herkuttelemaan.
Kaulakoru, jonka hän oli isältään saanut, kiikkui nyt vuorotellen puolelta toiselle valkoturkin kaulassa, tämän ravatessa kohti kauppaa.
Kaupan auki olevan ikkunan ja ikkunalaudanväliin oli laitettu tukemaan puupölkky, jotta ikkuna pysyisi auki.
Leivät oli juuri tuotu uunista jäähtymään lautasen päälle ikkunalaudalle.
Tämä olisi vallan loistava tilaisuus vohkia leipä ja läksiä sitten käpälämäkeen kenenkään huomaamatta. Siis tietenkään tyttö ei huomannut häntä varjostavaa haltiaa takanaan, hän oli liian keskittynyt saamaan itselleen iltapalaa täksi illaksi.. jaa niin, miksei huomiseksikin?
Adriana päätti käyttää tilaisuuden hyväkseen nyt, kun talon isäntä ei näkynyt lähimaillakaan.
Valkoturkki hiipi ikkunalaudan alle hiiren hiljaa ja jähmettyi kuin patsas konsanaan, kun isäntä tulla tupsahti ikkunalle ja katsoi ulos. Adriana suunnilleen pidätteli hengitystään, eikä räpäyttänyt silmiäänkään kertaakaan. Mies ei varmaan riemastuisi, jos tuo sattuisi näkemään Adrianan havittelemassa hänen leipiään. Hakisi varmasti haulikon ja posauttaisi valkoturkista ilmat pihalle siihen paikkaan. Ei, tuo punkero ei näkisi osua maaliin edes kaukoputkella tähdäten.

Isäntä poistui ikkunalta ja kääntyi vaimonsa puoleen, Jos vielä kerran joku saakelin rakki yrittääkin vohkia ruokaa kaupastani, taitan siltä niskat nurin omin käsin! Viimekin viikolla joku hurtta varasti kilon lihaa.., mies jatkoi valittamistaan vaimolleen huomaamatta valkoturkkia.
Adriana ei tosiaankaan halunnut tulla nähdyksi.
Nyt tai ei koskaan, hän totesi mielessään. Nyt oli loistava ja ehkä viimeinenkin tilaisuus saada se leipä ikkunalaudalta kenenkään huomaamatta.
Adriana nousi seisomaan takajaloilleen ja nojasi ikkunalautaa vasten, kurkatakseen pienesti, että oliko reitti selvä. Isäntä ei huomannut mitään ja emäntäkin keskittyi väittelemään miehensä kanssa jostain.
Adriana iski hampaansa varovasti leipään, mutta kun hän laskeutui alas taas nelinkontin, ikkunalaudalla ollut lautanen tippui lattialle ja meni tietysti pirstaleiksi kovalla rytinällä.
Adriana pinkaisi pakoon oikopäätä, ennen kuin isäntä ehtisi tulla haulikon kanssa.
Isäntä juoksi kaupan ulkopuolelle haettuaan haulikkonsa ja samalla kirotessaan ampui pyssyllään kohti Adrianaa monesti.
Yksi luodeista hipaisikin valkoturkin vasenta takajalkaa sen verran pahasti, että siihen jonkinmoinen haava. Luoti ei kuitenkaan jäänyt lonkaan sisälle, sillä se ei osunut kunnolla.
Adriana vinkaisi ja kaatui maahan, leipä lensi tämän mukana vähän matkan päähän.
Valkoturkki nousi ylös kivusta piittaamatta ja noukki leivän maasta takajalkaansa laahaten hieman perässään. Eihän hän voinut siihenkään jäädä tapettavaksi.
Valkoturkki kinkkasi mahdollisimman kauas tuosta miehestä.. niin kauas, että hänen manauksensa eivät enää kantautuneet sinne.
Adriana palasi kujalle muuntautuen jälleen ihmisen muotoon, poimi viittansa ja puki sen päälleen, piilottaen leivän samalla viitan alle.

Yan

Viesti Ma Marras 16, 2009 11:14

Harvoin kävi niin, että haltian vaisto petti, eikä näin käynyt tälläkään kertaa. Valkoturkkisen koiran pelkkä katse jo kertoi, että sillä oli selkeästikkin ruokakaupan ikkunalaudalla huumaavan herkullisena tuoksuvan tuoreen leivän vohkiminen mielessä. Ean suu kääntyi pienesti mutruun, sillä hän olisi halunnut estää tuon aikeet, mutta tällä kertaa tiedonjanoisuus tytön muodonmuutokseen esti häntä liikkumasta mihinkään. Oman aikansa seurattuaan tapahtumat rupesivat käymään hieman räväkämmiksi ja Ea oli varuillaan. Hän oli sen verran lukenut koiran ajatuksia, että tiesi tuon pelkäävän kiinni jäämistä talon isännälle, mikä sinänsä oli huonompi juttu. Jos tyttö jäisi kiinni leivän varastamisesta, kaupan isäntä luultavasti ampuisi tuolta aivot pellolle, eikä suunnitelma toimisi. Olihan se raakaa ajatella, että katsoisi vain viattomana vierestä, kun toiselle kävisi kalpaten, mutta elämä oli opettanut kovaksi. Joskus oman edun tavoittelu ei ollutkaan niin pahasta, muut vastaan väittäisivätkin.

Haulikon laukaus havahdutti haltian ajatuksistaan. Hän liikahti vaistomaisesti koiran suuntaan nähdessään tuon kaatuvan maahan osuneen luodin takia. Ean teki mieli mennä auttamaan, vaikka ei pitänytkään siitä mitä tyttö teki, mutta silti hän pysyi paikoillaan. Ei, en voi jäädä vain töllistelemään tähän! Ea pinkaisi nopeaan juoksuun, tuli haulikkoa pitelevän kauppiaan luokse ja kaivoi vyössä olevasta pussistaan pari kolikkoa. "Tässä korvaus tapahtuneesta", Ea sanoi nopeasti ja ojensi kolikot hölmistyneelle isännälle hymyillen pienesti ja kiisi sitten ketterästi koiran perään. Hän ei tarvinnut edes loistavaa hajuaistiaan jäljittääkseen tytön, sillä tuosta tuleva veren haju oli haltian nenässä sen verran voimakas, ettei sitä voinut olla huomaamatta. Haltia seurasi koiraa samaiselle kujalle, jolla oli vasta vähän aikaa sitten ollutkin, ja pysähtyi vähän matkan päähän tytöstä, joki oli muuttunut takaisin ihmishahmoonsa, ja näki kuinka tuo tunki leivän viittansa alle. Pari kevyttä pitkää askelta ja Ea oli alle metrin päässä tytön takana. "Tuo oli aika ruma temppu", Ea sanoi kylmästi kädet lanteilla, yrittäen olla keskittymättä ainakaan vielä tytön haavaan. Hän voisi ehkä hoitaa sen kuntoon, kunhan hän vain ensinnä saisi asiansa loppuun.

Viesti Ti Marras 17, 2009 11:11

Adriana

Nyt haltia tyttö hiippailikin Adrianan taakse nuhtelemaan tätä.
Kun Adriana kuuli toisen sanat, hän pelästyi ja vikkelät refleksit kun oli, neitokainen veti oikeasta jalastaan mekon alta veitsen osoittaen sen kärjellä nyt metrin päässä seisoskelevaan uuteen tuttavuuteensa.
Kuka hemmetin tyyppi tuokin oli? Ja vielä suurempi kysymys oli, että miten helvetissä Adriana ei havainnut mitään edes koiran vaistoillaan koko sinä aikana mitään, kun toinen oli tätä seurannut?
Tyttö tuijotti Adrianaa kädet lanteillaan ehkä vähän tuiman näköisenä, kuin olisi jotakin koiraa nuhdellut, koiraa, joka oli tehnyt jotain väärin. Paitsi, että periaatteessa hän nuhtelikin koiraa..

Kuka olette ja mitä haluatte?, tuo sitten päästi vihdoin suustaan hämmentyneenä.
Neitokainen pisti merkille, että tytöllä oli suippokorvat, niin kuin hänelläkin.. siis puolihaltia? Eei, kyllä se ihan kokonainen haltia oli, ainakin hajusta päätellen.
Mitä tilanteessa nyt seuraavaksi tapahtuisi.. joutuisiko Adriana puolustautumaan minkä pystyi, jos toinen yrittäisi hyökätä? Ei, sitä neitokainen ei osannut sanoa, vaikka toisen silmistä näki, ettei tuo ollut tullut tappamaan ketään, mutta ei pidä luottaa tuntemattomiin, näin Adrianan isä oli aina sanonut. Ja senkin neitokainen oli oppinut kantapään kautta.

Yan

Viesti Su Marras 22, 2009 1:47

Ean ilme kylmeni entisestään, tytön vetäissessään veitsen esiin, osoittaen sillä häntä. Oliko tuo lapsenomainen koiraksi muuttunut puolihaltia tyhmä, vai eikö hän vain tajunnut, mitä oli juuri tehnyt. Haltia astui askeleen lähemmäs tyttöä, päästäen kädet pois lanteiltaan. "Jos vaikka laittaisit tuon veitsen takaisin tupeensa, niin ettei minun tartte tehdä sitä itse." Nyt ei ollut sellainen hetki, jolloin Ea olisi jaksanut ruveta esittämään iloista ja rauhallista, äitimäistä olentoa, joka vain rennosti nuhteli nuorempaa. "Oli aika halpamaista muuttua koiraksi ja varastaa ruokaa viattomilta ihmisiltä, jotka eivät ole tehneet sinulle mitään pahaa", Ea tokaisi viileään sävyyn. "Joten, saat olla kiitollinen, että maksoin sen leivän, päästäen sinut ongelmista", haltia jatkoi. Pikkuhiljaa hän ei enää viitsinyt yrittää näyttää äärettömän vihaiselta. Haltia huokaisi ja pudisteli päätään. Mihin tämä maailma oli nykyään menossa?

//Pahottelen myöhästä vastausta ja inspiksen puutetta.//

Viesti Su Marras 29, 2009 1:23

Adriana

Tottahan toki Adriana tajusi mitä teki. Hän ei luota vieraisiin ihmisiin, friikkeihin tai haltioihin pätkän vertaa.. varsinkaan heti kättelyssä.
Neitokainen on epäileväinen luonteeltaan ja sen kyllä huomaakin. Ehkä oli kuitenkin parempi, jos tämä laittaisikin veitsen takaisin tuppeen. Näin hän tekikin, mutta tarkkaili toisen liikkeitä.
No jaa.. jostain minunkin on ruokaa hankittava. Rahaton olen itsekin. Ja kostivat kyllä tarpeeksi minun mielestäni. Adriana viittasi haavoittuneeseen jalkaansa samalla pidellen siitä kiinni.
Veri tahri tytön mekkoa, mutta se oli nyt pienin ongelma.
Adriana hämmentyi kuullessaan haltian sanat, että tämä oli mennyt maksamaan hänen varastamansa leivän. Maksoitko leivän? Miksi? Ei sinun olisi tarvinnut minun ongelmiani ratkoa.. et edes tunne minua. Tyttö ei oikein osannut muuta sanoa. Kukaan koskaan häntä ole auttanut tällaisissa asioissa.. veljeään lukuun ottamatta. Kiitos.. Adriana sai lopulta jonkinlaisen kiitoksen päästettyä hampaidensa välistä. Miksi haltia vaivautui auttamaan puoliveristä?

//Joo ei se mitään, pahoittelen itsekin tätä aktiivisuuttani//

Yan

Viesti Ti Joulu 01, 2009 6:50

Ea

Haltia katsoi tuota tyttöä ilmeettömänä. Hän oli tyytyväinen kun tyttö laittoi veitsen takaisin tupeensa, Ealla ei nimittäin ollut mitään tarkoitusta vahingoittaa tyttöä millään tavalla. Tytön viitatessa haavoittuneeseen jalkaansa, haltianeito vilkaisi sitä. Se näytti pahalta, eikä ollut mikään ilahduttava asia, että tuoreen veren tuoksu leijaili voimakkaana Ean nenään, niin, että tämän toisen puolen vaistot alkoivat heräillä. Hän siirsi kuitenkin nopeasti katseensa takaisin tytön kasvoihin, kun tämä ihmetteli minkä takia Ea oli maksanut tuon varastaman leivän. "Älä luulekkaan, että tein sen sinua itseäsi varten ainoastaan. Minua nääs kiinnostaa se miten pystyit muuttumaan koiraksi ja siitä takaisin ihmiseksi", Ea sanoi osoittaen tuota sormellaan. Haltian ilme ei ollut tiukka, muttei lempeäkään. Se oli pikemminkin määrätietoinen ja päättäväinen. Hän ei aikoisi antaa tässä asiassa periksi. Hän halusi tietää tuon kykyjen lähteen keinolla millä hyvänsä. "Kuitenkin, jos sinulle siis vain suinkin sopii, hoitaisin mielelläni tuon haavan jonka se kauppias sai aikaan. Näyttää nimittäin aika pahalta." Haltia ei ollut tytön vihollinen, tai ainakin omasta puolestaan hän ei halunnut olla.

Viesti Ma Joulu 14, 2009 6:16

Adriana

Noh, Adriana sai vastauksen kysymykseensä ja nosti kulmaansa toisen osoittelemisen myötä.
Se on eräänlainen lahja.. Tyttö sanoi samalla, kun siirsi haltian käden pois osoittelemasta tätä ja pisti toisen kätensä yhden tynnyrin päälle nojatakseen siihen.
Viiltävä kipu kulki pitkin jalkaa ja sai Adrianan irvistämään vähän.
Kiitos, mutta ei tarvitse vaivautua enempää.. Hoidan omat haavani kuntoon
niinpä niin, neitokainen on hyvin jääräpäinen, eikä kaivannut enempää apua.. tai niin hän väitti.
Adriana piti toisella kädellään kiinni verta vuotavasta haavastaan ja toisella otti tukea tynnyristä.
Mikä on nimesi? tyttö otti vapauden kysyä haltialta, kun ei oikein muutakaan sanottavaa keksinyt.
Jalka oli huonossa kunnossa kieltämättä ja se kipu ei ollut sekään mukavaa.
Ei hän tähän kuitenkaan kuolisi, ellei verenmyrkytystä sattuisi saamaan.
Kyllä tästäkin vielä selvitään.
Adriana katsoi taivaalle. Lunta satoi edelleen.
Kuu pilkotti tummien pilvien keskeltä ja tytön menneisyys vilahti kuin nauhalta tämän katsoessa kuuta. Sen miten hänen veljensä raateli hänen isän ja muutkin kylän asukkaat. Sen, miten paljon hän oli veljeään rakastanut ja silti kävi niin. Hän näki sen kaiken tuskan ja kivun, mitä hän oli kokenut.
Adriana sulki silmänsä tiukasti kiinni ja avasi ne katsoen haavaansa kalpeana. Nostaen katseensa kuitenkin lopulta haltiaan.

//Huh.. onneksi pääsi näistä kokeista eroon. Niin vapauttava olo :)//

Yan

Viesti Pe Tammi 08, 2010 10:26

Ea

Ei ollut epäillystäkään asiasta, etteikö tyttö olisi valehdellut Ealle jalastaan. Sen näki tuon kasvoista. Jalka oli huonossa kunnossa, ja sen tila huononi yhä edelleen, mutta niin itsepäinen tuo toinen nuorempi osasi olla, ettei huolinut apua vaikka sitä tarjottiin. "Sanon nyt ihan suoraan, että minun edessä on ihan turha esittää itsepäistä ja selviytyjää. Vielä pari minuuttia tuota menoa ja jalassasi on kuolio, eikä sen jälkeen koko raajasta ole enää mitään iloa. Niin ihmis kuin koiramuodossakaan. Jos sen sijaan rajoittaisit periaatteitasi ja antaisit minun auttaa edes sen verran, että jalkasi olisi toiminnassa vielä myöhemminkin, niin ei tarvitsisi minunkaan kärsiä. Sopisiko?"
Ystävällinen hymy levisi vanhemman haltian kasvoille siitäkin huolimatta, että tuoreen veren haju ärsytti yhä hänen herkkää hajuaistiaan, eikä sisäinen matala murina ottanut loppuakseen. Ea hieraisi niskaansa ja rusautti vasemman olkapäänsä ilkeän kuuloisesti ja raapi sitten kyseisen käden raitatatuointeja, vihreät silmät yhä tytön jalassa. Kun sitten vihdoin ja viimein tyttö kysyi tämän nimeä, Ea siirsi katseensa tuon kasvoihin ja hymyili. "Eámanë. Mutta jos lyhenne Ea on helpompi muistaa ja sanoa niin käytä sitten sitä. Entä omasi?"
Kaikki se varautuneisuus ja ärtyisyys jotä Ea oli äskettäin tuntenut tyttöä kohtaan hiipui pois, ja silkkä uteliaisuus painoi nyt noiden tunteiden päälle.

//Tosi tosi TOSI pahoillani näin myöhästä vastausta 8<//

Viesti La Tammi 16, 2010 11:35

Adriana

Jalalla olisi kyllä vastaisuudessa käyttöäkin, joten sovitaan sitten niin Niin sitten sanottiin irvistäen hieman kivusta.
Toisen olkapään rusahdus kuulosti ilkeältä ja vilunväreet sitten hiipivätkin Adrianan selkää pitkin niskaan.
Jokin Eaksi ilmoittautuneen haltian mieltä painoi, mutta ei hänestä tuntunut vaaraa olevan, joten miksi ei?
Raitatatuoinnit tyttö otti myös huomioon ja tarkasteli niitä. Kunnes sitten heräsi toisen kysymyksen myötä. Olen Adriana. Saat siitä vääntää lempinimen, jos huvittaa, kun itsellä ei niin väliä
Adriana sanoi jo yrittäen pientä hymyn pilkettä huuleen pistää kaiken sen kivun keskeltä.
Hän istahti yhden tynnyrin päälle, pidellen reidestään kiinni. Adrianalla on aika korkea kipukynnys, mutta rajansa silläkin, ampumahaava jalassa kyllä tuntui.
Ei kai tuossa auttanut muu, kuin luottaa haltiaan ja antaa tämän parantaa jalka. Olisi se ihan kiva saada kuntoon, sitä tarvittaisiin vielä.
Jolkotellaanko muualle vai pystytkö hoitamaan jalan täällä?
Adriana kysyi ja haukkoi henkeä.
Kai tästäkin vielä selvitään.. tuo naurahti mielessään.

//Eipä tuo mitään 8) tulipas tästäkin lyhyt..//

Yan

Viesti Ke Tammi 20, 2010 7:49

Ea

Tyytyväinen ilme levisi haltiattaren kasvoille, nuoremman viimein myöntyessä Ean tarjoukseen. Löytyyhän se yhteisymmärrys asiassa kuin asiassa, neito ajatteli itsekseen ja nyökkäsi lyhyesti kun tyttö kertoi nimekseen Adriana ja istahti sen jälkeen tynnyrin päälle. "Ei tuota ongelmaa, mutta sen verran sanon näin alkuun varoitukseksi, että tämä saattaa sattua jonkin verran." Ea kaivoi vyössään roikkuvasta pussista esiin jonkinnnäköiset senaikaiset pinsetit, pienen rasiallisen sinistä kimaltelevaa jauhetta ja puhtaanvalkoisen nenäliinantapaisen. Polvistuessaan Adrianan jalkojen juureen haltiatar katsahti tuota silmiin ja hymyili. "Ihan tosi sitten, tämä sattuu niin kauan kunnes saan sen luodin poistettua. Ei se näköjään ole kuin aivan pinnassa, mutta sattuu silti." Lohduttavia sanoja Ea ei pystynyt tarjoamaan, sillä inhottava totuus vain sattui olemaan se, että kivulias toimenpide se tulisi olemaan. Eihän se kauaa sattunut, vain sen verran kun luoti saatiin pois, sillä tämän jälkeen haltiattarella oli omat aineensa tytön jalan hoitoon.
Nainen otti pinsetit oikeaan käteensä ja tarttui varovaisesti pehmeällä viileällä kädellään Adrianan haavoittuneeseen jalkaan ja nosti sen ikäänkuin syliinsä. Sitten hän vilkaisi tyttöön kuin varmistaakseen oliko tuo nyt valmis.

//Lyhyttä on täälläkin.//

Viesti Ti Tammi 26, 2010 9:43

Adriana

Juuh, sen saattaa uskoa tyttö naurahti, kun Ea varoitti, että toimenpide saattaisi sattua.
Adriana katseli aikansa haltiaa, joka näperteli pussista kaikenlaista tarvittavaa välinettä.
Sitten hän nosti hameen helmansa haavan yläpuolelle, jotta Ea voisi ylipäätänsä aloittaa jalan paikkaamisen. Neitokainen otti varmuudeksi taskustaan liinan, jolla kiillotteli huiluaan ja taitteli sen kaksinkerroin ja laittoi sen suuhunsa, jota sitten purisi kun sattuu.
Adriana hengitti raskaasti ja nyökkäsi Ean sanoille.
Hän tiesi, että kohta sattuisi, mutta kyllä vaan sattuisi enemmän ja kävisi muutenkin pahemmin, jos luotia ei poistettaisi.
Tyttö ei yleensä luota kehenkään puolituttuun, mutta nyt tilanne oli aivan toinen.
Ei siinä muutakaan voinut, jos halusi jalkansa pitää.
Tosin se sininen kimalteleva jauhe vähän huolestutti, mutta kaipa Ea tiesi mitä teki.
Mitä suotta siinä totuutta kaunistelemaan, kun totuus olisi kuitenkin aivan toinen.
Haltia sitten nosti tyttösen jalan syliinsä, kun oli aikansa valmistellut operaatiota.
Sitten hän katsahti Adrianaan tarkastaakseen oliko tämä valmis ja sitten nyökättiin pienesti vastaukseksi. Kyllä, hän olisi nyt valmis.
Adriana katsoi pimeää tähtistä taivasta ja sulki sitten silmänsä.
Sattuisi niin hemmetisti.

Paluu Kadut ja Torit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia