Kirjoittaja Daniella » 16 Marras 2009, 22:40
Adriana
Aivan oikein neitokainen olikin muistanut, torin laidalla tosiaankin oli jonkun ihmismiehen ylläpitämä ruokakauppa. Ja ai että, millaisia tuoksuja sieltä tulikin valkoturkin kuonoon.
Juuri uunista tullutta leipää ainakin oli tarjolla. Lihaakin sieltä kyllä varmasti löytyi, mutta neitokainen on varsin eläinrakas, joten päätyi vaan siihen tulokseen, että uunituore leipä olisi parempi vaihtoehto täksi illaksi. Ei tietenkään sillä, etteikö hän lihasta pitänyt.
Adriana lipaisi kieliään ajatuksesta päästä leivän kimppuun herkuttelemaan.
Kaulakoru, jonka hän oli isältään saanut, kiikkui nyt vuorotellen puolelta toiselle valkoturkin kaulassa, tämän ravatessa kohti kauppaa.
Kaupan auki olevan ikkunan ja ikkunalaudanväliin oli laitettu tukemaan puupölkky, jotta ikkuna pysyisi auki.
Leivät oli juuri tuotu uunista jäähtymään lautasen päälle ikkunalaudalle.
Tämä olisi vallan loistava tilaisuus vohkia leipä ja läksiä sitten käpälämäkeen kenenkään huomaamatta. Siis tietenkään tyttö ei huomannut häntä varjostavaa haltiaa takanaan, hän oli liian keskittynyt saamaan itselleen iltapalaa täksi illaksi.. jaa niin, miksei huomiseksikin?
Adriana päätti käyttää tilaisuuden hyväkseen nyt, kun talon isäntä ei näkynyt lähimaillakaan.
Valkoturkki hiipi ikkunalaudan alle hiiren hiljaa ja jähmettyi kuin patsas konsanaan, kun isäntä tulla tupsahti ikkunalle ja katsoi ulos. Adriana suunnilleen pidätteli hengitystään, eikä räpäyttänyt silmiäänkään kertaakaan. Mies ei varmaan riemastuisi, jos tuo sattuisi näkemään Adrianan havittelemassa hänen leipiään. Hakisi varmasti haulikon ja posauttaisi valkoturkista ilmat pihalle siihen paikkaan. Ei, tuo punkero ei näkisi osua maaliin edes kaukoputkella tähdäten.
Isäntä poistui ikkunalta ja kääntyi vaimonsa puoleen, Jos vielä kerran joku saakelin rakki yrittääkin vohkia ruokaa kaupastani, taitan siltä niskat nurin omin käsin! Viimekin viikolla joku hurtta varasti kilon lihaa.., mies jatkoi valittamistaan vaimolleen huomaamatta valkoturkkia.
Adriana ei tosiaankaan halunnut tulla nähdyksi.
Nyt tai ei koskaan, hän totesi mielessään. Nyt oli loistava ja ehkä viimeinenkin tilaisuus saada se leipä ikkunalaudalta kenenkään huomaamatta.
Adriana nousi seisomaan takajaloilleen ja nojasi ikkunalautaa vasten, kurkatakseen pienesti, että oliko reitti selvä. Isäntä ei huomannut mitään ja emäntäkin keskittyi väittelemään miehensä kanssa jostain.
Adriana iski hampaansa varovasti leipään, mutta kun hän laskeutui alas taas nelinkontin, ikkunalaudalla ollut lautanen tippui lattialle ja meni tietysti pirstaleiksi kovalla rytinällä.
Adriana pinkaisi pakoon oikopäätä, ennen kuin isäntä ehtisi tulla haulikon kanssa.
Isäntä juoksi kaupan ulkopuolelle haettuaan haulikkonsa ja samalla kirotessaan ampui pyssyllään kohti Adrianaa monesti.
Yksi luodeista hipaisikin valkoturkin vasenta takajalkaa sen verran pahasti, että siihen jonkinmoinen haava. Luoti ei kuitenkaan jäänyt lonkaan sisälle, sillä se ei osunut kunnolla.
Adriana vinkaisi ja kaatui maahan, leipä lensi tämän mukana vähän matkan päähän.
Valkoturkki nousi ylös kivusta piittaamatta ja noukki leivän maasta takajalkaansa laahaten hieman perässään. Eihän hän voinut siihenkään jäädä tapettavaksi.
Valkoturkki kinkkasi mahdollisimman kauas tuosta miehestä.. niin kauas, että hänen manauksensa eivät enää kantautuneet sinne.
Adriana palasi kujalle muuntautuen jälleen ihmisen muotoon, poimi viittansa ja puki sen päälleen, piilottaen leivän samalla viitan alle.