Kirjoittaja Crimson » 17 Helmi 2018, 05:10
Vaativasti pikkupiru kohotti kätensä puuskaan, käyden paikallaan tallustelemaan vaappuen kun Theo kävi rääpäleelle puhumaan, "Juu, tiiän! Xard tietää paljon, paaaaljon, melkeen kaiken!". Atrevaux hymähti moiselle tokaisulle yhä sitä kirjaa käsissään tutkien. Siellä oli sukupuita, kattavia sellaisia, ja historiaa, koreita piirrelmiä koristelemassa kellertäviä sivuja, joilla oli yleiskielellä kirjoitettuna tietoa ties mistä. Omaa hakuloitsuaan niihin oopuksiin kokeillen, ei faunikaan kyennyt vanhoista ja tuoreemmista kirjoista löytämään mainintaa siitä nimenomaisesta temppeliherrasta - mikä pistikin miettimään, yrittikö se mörkö salailla itsekin taustojaan keinolla millä hyvänsä? Tärvelemällä kirjojakin, joihin nimensä oli mahdollisesti kirjoitettuna? Kyllä sotasankareista oli tavallisesti kirjoitettu paljonkin, vaikka se olisikin ollut puolin pelkkää satuilua, mutta ehkä pikkudemonilla oli pointtinsa. Ehkä Artania ei halunnut tulla tunnetuksi, eikä antaa historiansa levitä millään tavalla. Eihän pitkäikäisyys tavatonta ollut, mutta jos sama naama vuosikymmenistä toisiin pysyi samana ihmisten keskuudessa ja pyöri samoissa piireissä vieläpä... nostattihan se omanlaisiaan epäilyksiä varmasti.
Qira hieraisi leukaansa vaativasti, sivusilmällä seuraten pikkupirun talsimista, jonka silmät muuttuivat entistäkin suuremmiksi ja vetisiksi, kun Theo puhui sille palkkiosta! Siitä miten rohkea Xard oli ollut osallistuessaan kamppailuun kaikesta rääkymisestä huolimatta, jota demoni itse ei liennyt enää edes muistavan. Pirulla oli paljon muutakin muistettavaa ja ajateltavaa!
"Ihanko tosissaan? Xardiko oli nii-in vietävän rohkea?! Voi jummijammi!", vehreä lepakonsiipinen räpisteli sijoillaan innoissaan, "No totta kai mää teille sitte voin pikkasen juoruta, jos isäntä lupaa palkkioita mulle! Siitäs saatte, Xard näyttää taas kuinka mahtava ja poikkeuksellisen paras oon - herkkupöytä oottaa jo, mä voin haistaa sen!", pikkupiru nyrkkeili ilmaa vasten tohinoissaan hetken, muutaman kirjan potkaisten kiinni siinä ohimennen notkeita liikkeitään esitellen, lopulta hypähtäen yhden kirjasen päälle. Siinä vaiheessa faunikin malttoi katseensa nostaa siitä kirjasta ylös, jääden seurailemaan vihreän perkeleen esitystä hymähtäen toinen kulmansa koholla, odottamatta kuulevansa mitään hyödyllistä tuolta kutaleelta.
"Noel Zacharian Artania! Kenraali äkäpussin ja emännän ikäluokkaa, eli tottavie ainaki 500 vuotta sitten ja kerrotaan että se oli sukunsa viimenen - kyllä Xard osaa laskea, mhm, Xard tietää!", pikkupiru aloitti tomerasti, syvään nyökäten ja Winderiä osoittaen sanojensa välistä terävästi, "En tykkää kyl ollenkaan sanoo, mutta sillä on myös toinen nimi! Me demonit – ja ne pyhät paimenet kutsuu sitä nimellä Israfiel. Kyl maar se niin taitaa olla, ja Xardikin sen näki siellä ja tiesi heti, että se hurja painajainen on ihan oikeesti---". Xard veti henkeä, rintansa pullistuen ja hetkeksi pikkupirun kasvot muuttuivat osin punaisiksi siitä hengen pidättelystä.
"Enkeli!", pikkupiru huudahti lopulta ja pomppasi ilmaan kuin aaveen nähneenä, tepastellen paikallaan sen jälkeen jännittyneenä ja mukamas peloissaan, "Mut se on kirottu, siks se on semmonen! Tekiskö se siitä langenneen? Emmä tiiä, mää kun en oikeen noista pyhistä jutuista silleen tykkää, niin ei Xard oo silleen välittäny ottaa selvää oikein, kun se semmonen enkelijuttu niin se pistää Xardin nenän kutiseen!". Jälleen pikkupiru tepasteli kirjojen lomassa, käyden niistä yhden nostamaan käteensä käännellen ja väännellen sitä miten sattuu aluksi, ennen kuin kiinni pamautti ja pisti "taskuunsa" takaisin, jääden keräilemään yksitellen niitä sitten minkä kerkesi.
"Mutta Xardilla oli kyllä tosi paha olo siellä, kun mä autoin herra Theodluinia ja kapteeni örmyä - niin oli! Sillä on kyllä aivan karsee aura, semmonen pyhä, mut samalla siin on jotain tosi tosi tosi häijyä! Isäntä tietää eikö? Varmaan tiiät!", demoni tepasteli Theon jalkoihin, nuoreen isäntään katsellen, "Voi voi voiiiii".
"Joo-o! Ja tiiättehän sen miekan?!", Xard loikkasi valmiusasentoon kädet levällään puolintoisin, ympärilleen vilkuillen kuin muka ylimääräiset korvat heitä olisivat kuunnelleet, "Exacus. Enkelten tekosia semmonen! Se varastoi sieluja ja energiaa jos siihen koskee ja vie kuolevaisilta hengen! Siks Xard oli niin kovin nuutunu, kun se mun kilpee löi! Herra Theodluin oli kyllä tosi mahtava, kun pysty semmosta pidätteleen, sano mun sanoneen – Xard on niin ylpee isännästä", lepakonsiipinen loikkasi Theon jalkaa halaamaan ja silittelemään, epäillen käydän osoittamaan siitä ohesta kuitenkin Delathosta, joka kulmaansa kohotti kysyvästi käteensä nojaillessaan kaikessa hiljaisuudessaan.
"No mut kuis kapteeni örmy sitten on yhä hengis? No sitä Xard ei myöskään tiiä, mut mää veikkaisin et sillä on jotain tekemistä sen oman mörön kanssa, siitäkään Xard ei tykkää ei sitten ollenkaan!", hetken pikkupiru tutisi ja hytisi teatraalisesti Theon jaloissa, kuitenkin lähtien sitten jatkamaan niiden kirjojen keräilyä taas muina miehinä siinä uskossa, että se oli varmasti ansainnut nyt todella paljon herkkuja, "Että semmosta! Enkös vaan tiiäkin paljon? Xard on aika epeli, hehheh!".
//Nyt haluisin piirtää täytetyn Loryeläimen. JA ÄLÄ NYT KUN MÄKI OON LUUKUTTANU FAIKKARI MUSAA TAAS VIIME AIKOINA. Meidän pitää teamuppaa ja vetää hirvee faikkari maratoni asap, koska siellä on niin paljon uusia juttujakin mitä en oo tehny, ja meidän pitää pelaa ne Darilla ja Lorylla//