Häväistys || CrimSON

[Aksutar]

Huumassaan Darius harvemmin kiinnitti kaikkeen ympärillä tapahtuvaan huomiota, mutta juuri nyt Iriadorin poikkeava reaktio sai Dariuksen huomion osakseen. Jokin selvästi iski Iriadoriin tavalla, jota Darius ei ennen ollut nähnyt. Kuitenkaan kenraalista ei ollut tähän väliin kyselemään saatikka pysähtymään, miehuuden työntyessä kokomitallaan nuoremman sisään. Hitaasti ja rauhallisesti lantio lähti tekemään edestakaista liikettä nopeuttaen tahtiaan pikkuhiljaa, sitä mukaan, mitä se sopivalta tuntui, otteiden pysyessä kuitenkin napakan pakottavina ja vaativina....

--

Kun mielihyvän huipentuma oli saavutettu ja hengitystä tasailtu kummankin osapuolen kannalta, oli haltiakaksikko siirtynyt sängyn puolelle lepäilemään, jahka vaatteet oli vaihdettu hieman mukavampiin. Darius makasi puoli-istuvassa asennossa pitäen Iriadoria kainalossaan vierellään. Toinen käsi hellästi suki punaisia, kiharaisia hiuksia, kenraalin seuraillessa levollisin katsein Iriadoria ylempää käsin. Vaikka Darius oli hetki sitten kyennyt sivuuttamaan Iriadorin oudon reaktion, ei hän sitä kuitenkaan ollut unohtanut, saatikka aikonut sivuuttaa ikuisuuksiin. Tietenkin se jäi painamaan mieleen ja häiritsisi seuraavan ikuisuuden, ellei Darius ottaisi asiasta selvää. Kenraali ei vain tiennyt, oliko nyt hyvä hetki moisia lähteä kyselemään. Tunnelma oli levollinen ja rauhoittunut aikaisemman riehumisen ja riitelyn jäljiltä. Huoneessa oli hiljaista, mutta ei epämukavalla tavalla... Hiljaisuus tuntui nyt vain hyvältä.

Iriadorin hiuksia sukinut käsi kävi kuitenkin laskeutumaan Iriadorin leukaluulle, kohottaen hellästi nuoremman kasvoja paremmin silmäpuolen kasvoja kohden.
"Mitä se oli...." Darius aloitti, olettaen korkeahaltian tietävän harvinaisen hyvin, mistä Haukansilmä puhui. Mitään muuta ei tänä aikana oltu sanottu, joten luulisi Iriadorin kyllä ymmärtävän, mitä silmäpuoli tarkoitti.
"Onko sinulla kenties jotain kerrottava...." Ääni ei kuulostanut mitenkään tuiskivalta tai törkeältä, saatikka uteliaalta. Enemmänkin lempeän huolestuneelta, kenraalin todella halutessa tietää, mikä oli sokean saanut sillä tavalla reagoimaan hänen sanoihin...


//Pffft, syytetään siis kohtaloa. Lisäää ja lisäää ja lisäääää. KATSON KYLLÄ! KATSO MITÄ MINÄ VÄÄNSIN //

[Crimson]

Iriadorin keho kävi myötäilemään Dariuksen liikkeitä, nuoremman kasvoille noustessa salamyhkäisesti myöhäilevä ilme joka saattoi vain kertoa siitä, miltä punapäästä sillä hetkellä tuntui. Siinä missä kenraali taisi nauttia olotilastaan, otti Iriador ilostaan kuitenkin takaisin vain puolet.

---

Kun lämpimät tunteet olivat vaihtaneet omistajaansa useampaan otteeseen ja osapuolet saaneet itsensä rauhoitettua, makasi toisiaan salaa rakastava kaksikko vierekkäin tyytyväisinä vällyjen välissä. Haukansilmän kainalossa Iriador tunsi olonsa turvalliseksi. Kuin mikään ei oikeasti voisi häntä satuttaa. Kai se oli jollain tavalla myös jonkinlaista toiveajattelua siltä kovalta maailmalta, mikä näitä hetkiä tavallisesti varjosi.
Sillä kertaa punapää kuitenkin tyytyi jokseenkin vakavin naamoin kehräämään Dariuksen helliin huomionosoituksiin, pysytellen vanhempansa kyljessä kiinni, toisen käden pyöritellessä toistuvasti varovaisesti mustia kutreja sormien ympärille.

Iriador saattoi tuntea olonsa helpottuneeksi sen hetken, kunnes Dariuksen ääni löi kysymyksen ilmoille. Korkeahaltian kasvoille vääntyi siksi silkaksi sekunniksi erittäin epämieluinen ilme, miehen kääntäessä lopulta selkänsä Haukansilmälle. Myös peittoa käytiin vetämään hieman enemmän kasvojen peitoksi.
”Ei”, punapää totesi ykskantaan, hyvin tyhjentävästi. Sehän ei tietenkään ollut totta, mutta punapää ei todellakaan ollut valmis kertomaan siitä mitä majatalossa oli aikaisemmin käynyt. Hän tiesi tarkalleen, miten Darius tulisi siihen reagoimaan, eikä tahtonut sen takia vaivata kenraalin päätä ja ruumista asialla.
”Ei minulla ole mitään kerrottavaa..”, sotilas totesi vielä kovin epäröiden..


//Nii just, kyllä me kaikki jo tiedettiin se (D JA MINÄHÄN KATSON. KATSO SINÄ TÄTÄ//

[Aksutar]

Kuten Darius oli jokseenkin odottanut, ei Iriador käynyt kertomaan salaisuuksiaan helpolla. Jokin selvästi vaivasi korkeahaltiaa ja se varmistui vielä sillä, kun punapää kävi yllättäen kääntymään selittäin kohden kenraalia, hakeutuen peiton alle turvaan Haukansilmän kysymyksen myötä. Tuon olisi oikeastaan voinut jo laskea ylireagoinniksi, mutta Darius ei siitä käynyt huomauttamaan. Sen sijaan silmäpuoli oli entistä enemmän huolissaan - ja tietenkin myös utelias.. - tietämään, mikä kumppaniaan vaivasi. Kenraali tiesi kuitenkin kokemuksesta, että inttämällä ja vastausta vaatimalla sitä tuskin saisi irti Iriadorista, sen sijaan nuorempi lukitsisi salaisuutensa vain entistä paremmin itselleen.
Hetken Darius katseli kaikessa hiljaisuudessa Iriadorin puoleen, kunnes kävi laskeutumaan paremmin peiton alle ja kääntyi aivan Iriadorin selkään kiinni. Käsi kävi hakeutumaan nuoremman ympärille, haukansilmän painaessa kasvonsa vasten korkeahaltian niskaa.

"Ei sinun ole pakko kertoa" Darius kävi hymisemään Iriadorin niskaan, vetäen pienesti henkeä sisään, aivan kuin haistellen Iriadoria "Mutta tiedät varmaan, että asia jää vaivaamaan minua kunnes siitä kerrot..."
"Jokin sinua vaivaa... Johtuuko se minusta?" Hengitys kävi painautumaan tasaisen lämpimänä vasten Iriadorin niskaa, Haukansilmän odottaessa edes jonkinlaista vastausta nuoremmaltaan. Pelottavinta oli ajatella, että syy oli itse Haukansilmän. Hän ei halunnut olla syypää Iriadorin huonoon oloon. Hän ei koskaan halunnut satuttaa nuorempaansa pahasti, saatikka sitten aiheuttaa tuolle mielipahaa.


// KATSO TAAS KATSO oh god what are we doing //

[Crimson]

Ilme sokean kasvoilla alkoi vääntyä jokseenkin hätääntyneeksi, punapään taistellessa vastaan suorastaan sitä halua jo huutaa ääneen niin lujaa kuin keuhkoista lähti päin kenraalin naamaa. Sydän löi rinnassa rajusti, Iriadorin piilotellessa pää puoliksi peiton alla samalla kun Darius tunki kasvojaan lähemmäs nuorempansa niskaa. Myös käsi, joka kiertyi varovasti nuoremman ympärille, ei saanut enää aikaiseksi muuta kuin painostavan tunteen takaraivoon. Iriador tiesi, että kenraali halusi saada tietää mikä alaistaan vaivasi – monestakin eri syystä – mutta siitä huolimatta punapää ei saattanut huoltaan tällä kertaa suoraan mustatukalle ilmaista.

Lievä, lähes huomaamaton suupielten kohotus sai punapään vaikuttamaan hetken jo täysin rauhoittuneelta – silti nopea syke ja hermostunut olotila kertoivat sillä hetkellä enemmän kuin tuhat sanaa. Dariukselle oli vaikeaa valehdella. Ei sillä, ettäkö valheen syöttäminen vanhemmalle olisi ollut mahdotonta, mutta valehtelu itsessään henkilölle, jota sattui rakastamaan enemmän kuin olisi ollut edes tarve, tuntui harvinaisen pahalta tässäkin tapauksessa.
Iriador henkäisi lopulta syvään. Tasaten hengitystään normaalille tasolle, nuorempi saattoi laskea peiton reunaa alemmas kasvoiltaa, jotka punersivat silkasta häpeästä lievästi.
”Ei se johdu sinusta”, yksitoikkoinen vastaus kävi valumaan punapään suusta, samalla kun Iriadorin toinen käsi hieraisi hermostuneena toista kasvopuoliskoa, ”Kertoisin kyllä suoraan, jos sinussa olisi jotain vikaa”, Iriador vielä jatkoi, paljastamatta vieläkään mitään tilannetta ratkaisevaa.

Nuorempi liikahti varovaisesti kenraalin vierellä, ajatusten tulviessa punapään mieleen. Mitä jos hän kertoisi? Mitä jos hän jättäisi kokonaan vain kertomatta ja yrittäisi elää sen totuuden kanssa lopun elämäänsä, mikä hänen päätänsä painoi? Jälkimmäinen oli todennäköisesti helpompi vaihtoehto Iriadorille, muttei kuitenkaan Dariukselle. Punapää oli oppinut jo tuntemaan kenraalia ja tuon mielenliikkeitä sen verran, että osasi jo tulkita kumppaninsa liikkeitä ja aavistuksia. Myös niissä verroin, ettei korkeahaltia tahtonut suotta loukata kumppaninsa tunteita ja arvoja.
Tämä tunnustus ei ollut yksi niistä helpoimmista asioista, joita punapää olisi voinut myöntää, eikä todellakaan olisi ollut helppo myönnytys Dariukselle. Suoraako se pitäisi vain sanoa? Ei. Ei ikinä. Kenraali sai luvan kaivaa kuoppaa vielä vähän syvemmälle, jos mielisi saada kiellettyjä salaisuuksia selville. Muussa tapauksessa Iriador tyytyisi pitämään suunsa visusti tukossa.
”Ei se ole mitään mitä sinun tulisi tietää. Unohda koko juttu..”.


//EVERYBODY ALREADY GUESSED THAT WHAT WE’RE DOING! Kaikki hyväksykööt tämän, aamen//

[Aksutar]

Vaikkei Darius varsinaisesti nähnyt Iriadorin kasvoja, seuraili haltia silti nuoremman eleitä ja liikkeitä. Selvästi tämä salaisuus ei ollut mieluisa Iriadorille, kerta nuorempi sen kertomista noin paljon vältteli ja moisen ajattelu jo pelkiltään sai korkeahaltian jokseenkin rauhattomaksi. Tietenkin se pisti Dariuksen miettimään. Mitä oli tapahtunut? Milloin? Missä? Miksi? Oliko joku uhkaillut Iriadoria? Oliko joku kertonut Dariuksesta jotain salaisuuksia Iriadorille? Oliko Iriador löytänyt jonkun toisen?
Olihan Dariuksella itselläänkin salaisuuksia, mitä ei todellakaan haluaisi kertoa Iriadorille, mutta tämän salaisuuden iriadorista kenraali halusi kaivaa esille ennemmin tai myöhemmin. Mielellään nyt. Ja ilman pakottamista. Darius tuskin saisi unta, jos ei nyt saisi tietää mikä nuoremman mieltä painoi. Siinä missä Iriador alkoi selvästi tuntea olonsa epämieluisaksi, alkoi Dariuksen rintaa painaa ahdistus tietämättömyydestä. Mikään ei ollut Haukansilmästä epämieluisempaa, kuin elää epävarmuudessa.

Iriador kävi kuitenkin toteamaan, ettei syy ollut Dariuksen ja korkeahaltia kyllä sanoisi suoraan, jos vika oli kumppanissa. Sitä Darius toivoikin, mutta juuri nyt moinen tunnustus ei tuntunut kovin lohduttavalta, ajatusten käydessä laukkaamaan kenraalin päässä.
Iriador myös vakuutteli, ettei asia varsinaisesti kuulunut Dariuksen tietoon ja kenraalin olisi parempi vain unohtaa koko juttu.
"Tiedät kyllä ettei se minulta onnistu..." Darius kävi hymähtämään kohottautuessaan pienesti Iriadorin ylle.
"Jokin vaivaa sinua, enkä varmasti tule nukkumaan, ennen kuin saan tietää mikä sinun mieltäsi niin painaa.... Välitän sinusta, Iriador, ja jos jokin mieltäsi painaa haluan minä siitä tietää..."


// MUTTA KUINKAS SITTEN KÄVIKÄÄN //

[Crimson]

Hiljainen, mutta selvästi kuultavissa oleva turhautunut älähdys puuskahti punapään suulta. Iriador ampaisi itsensä ylös peiton alta, välittämättä mahdollisista kenraalin estelyistä, istumaan sängyn laidalle. Käsi haroi turhautuneena ohimoa, laskien siitä raapimaan kevyesti kutisevaa kylkeä, ja lopulta laskeutuen omaan alastomaan syliin. Sokea tuijotti eteensä harvinaisen poissaolevana, vaikuttaen juuri siltä kuin olisi voinut ampaista tiehensä sekunnilla millä hyvänsä. Silti punapää hillitsi himonsa ja tyytyi toistaiseksi vain istumaan kenraalin sängyn reunalla harvinaisen hermoromahduksen partaalla.

Viileä ilma sai nuoremman kehon väreilemään hetken, punapään tasatessa tuon alitajuisen väreilyn kuitenkin nopeasti.
”Älä viitsi..”, sokea totesi lähes niin hiljaa, ettei sitä saattanut kuin tarkkakuuloisin kuulla. Epämukavuudesta kieli välinpitämätön virne nuoremman kasvoilla. Punapää oli valmis hiljalleen repimään kiusallisen tilanteen myötä hiuksensakin päästä. Ei hän halunnut myöntää. Ei hän halunnut myöntää pettäneensä pakotettuna Dariusta. EI NYT! EI IKINÄ! Iriador ei edes halunnut enää ajatella sitä mitä tästä mahdollisesti seuraisi.
Korkeahaltia sulki silmänsä. Ehtien jo ajatella että kiskoisi vain vaatteensa takaisin päälle ja kipittäisi pakoon tilannetta. Ei niin voisi tehdä.. ei enää, kun kenraali epäili.
Nyt myös hermostunut naurahdus karkasi punapään suulta. Kielien sekä pahaa mieltä, että myös jokseenkin sitä vihaa tätä tilannetta kohtaan.
”Oikeasti”, punapää totesi kieltään purren ja sängyn reunalta nousten, takkiaan päälleen pukien josta puuttui Dariuksen käsittelyn jälkeen muutaman nappi, ”Tiedän kyllä että välität, mutta anna olla. Älä tee tästä tämän vaikeampaa”, Iriador jatkoi. Ollen vähällä jo pudota epätoivoiseen kuiluun, josta ei niin helposti olisi enää noussut.


//SITTEN KÄVI NÄIN! SYYTÄ VAIN ITSEÄSI JA IRIADARIA! NII! KERPELE!//

[Aksutar]

Ei ollut oikeastaan yllättävää, että Iriador kävi viimein nousemaan istumaan sängyn reunalle. Darius ei yrittänyt estää nuorempaansa vaan antoi korkeahaltian rauhassa istahtaa ylös, Haukansilmän jäädessä tuijottamaan Iriadorin selkää. Iriador ei vieläkään aikonut kertoa mikä mieltään painoi ja Dariuksesta alkoi tuntua siltä, että olisi parempi antaa asian vain olla. Mutta ei hän saattanut, ei nyt enää. Asia tulisi painamaan hänen mieltään eikä kenraali saisi edes nukuttua. Hänen täytyi saada tietää, nyt! Iriadorkin pääsisi helpommalla jos vain kertoisi sen, jos Dariukselta kysyttiin. Ehkä Darius jopa voisi auttaa nuorempaansa, vaikkei hänestä ollutkaan käsittelemään murheita ehkä sillä parhaimmalla mahdollisella tavalla. Mutta ainahan tunnevammainen eliitti saattoi yrittää, kun oikeasti halusi auttaa.

Iriadorin noustessa sängyltä ylös kävi myös Darius nousemaan, seuraten kuinka korkeahaltia puhumisen ohesta kävi pukemaan päälleen, aivan kuin tehdäkseen lähtöään. Sehän ei kenraalille sopinut, kuinka Iriador edes kehtasi harkita lähtöä juuri nyt. Tilanteesta pois luikkiminen oli... naurettavaa. Tietenkin Dariusta alkoi hieman kismittämään Iriadorin jatkuva kiertely ja kaartelu, mutta kenraali yritti hillitä itsensä. Eipä siinä kuitenkaan kauaa mennyt, kun Darius näytti kärsimätöntä puoltaan.
Yllättäen Kenraali otti nopean askeleen kohden Iriadoria ja kävi kylmän röyhkeästi työntämään korkeahaltian vasten lähintä seinää, pitäen jälleen kerran Iriadoria paikoillaan kätensä ja seinän välissä. Ote oli pitävä, mutta ei niin kovakouraisen pakottava, mitä aikaisemmin.
"Jokin sinun mieltäsi painaa ja tiedät täysin hyvin, ettei asia mene vain ohitse jos et kerro siitä mitään. Tiedät varmaan täysin hyvin, ettei tämä asia jää käsittelemättä, joten voit yhtä hyvin kertoa sen saman tien, kuin odottaa myreänä koska minä sen taas otan puheeksi".


// EN SYYTÄ ITSEÄNI MISTÄÄN. HOHOHOHOOO //

[Crimson]

Punapää harmitteli hetken puuttuvia nappeja takissaan, oikaisten sitten kuitenkin päätänsä sen verran kuin katsoisi Dariusta toisen olkansa ylitse. Eihän hän sokeana kuitenkaan mitään nähnyt, mutta saattoi kuitenkin elehtiä sen verran, että viittasi niillä omia tekemisiään muille. Kyllä Iriador sen havaitsi, että kenraali hänen myötänsä nousi myös ylös pediltä, muttei kuitenkaan olettanut, että mies kävisi jälleen painamaan hänet vasten seinää.
Takin napitus jäi sikseen, nuoremman nostaessa kätensä vasten puista seinää vaimentaakseen sitä lievää iskua, jonka Darius hänelle soi. Iriador osasi kyllä suojata itseään iskulta jos toiseltakin, jonka myötä yllättävinkään liike ei jäänyt nuoremmalta rekisteröimättä ja ajattelematta läpi, ennen kuin pahin olisi ehtinyt tapahtua. Nyt punapää antoi kuitenkin selkänsä lyödä vasten seinää, sokean häiritsevän katseen tuijottaa yllättävänkin suoraa kenraalin silmiin ja pitää turpansa kiinni sen pienen hetken kun kenraali oli äänessä.

Iriador ei pyrkinyt edes rimpuilemaan irti toisen otteesta. Hän tiesi ettei ilmeisesti pääsisi vain pakenemaan paikalta ja jättää tätä asiaa sikseen jollekin toiselle, hieman otokkaammalle hetkelle. Ellei väkisin sitä yrittäisi. Mutta mikäpä hän oli sitä yrittämään nyt, kun asia oli varsinaisesti otettu jo puheeksi. Ei ollut korkeahaltian tapaista pyöritellä väkinäisiä salaisuuksia mielessään näin, tuntuivatpa ne kuinka väkinäisiltä tahansa.

”Ottaisit sen puheeksi heti kun sinulle taas siihen annetaan tilaisuus”, Iriador älähti hermostuneena, tarraten jokseenkin jo epätoivoisena Dariuksesta ja työnsi itsestään kauemmas, eikä antanut kenraalin estellä liikettään. Pian myös nuorempi löysi housut jalkaansa, ja puki ne harvinaisen rivakasti koipiensa suojaksi, ”Ottaisit sen puheeksi vaikka kieltäisin sinua koskaan enää ajattelemasta asiaa”.
”Aran…”, Iriador ehti todeta, mutta vaikeni sitten, sillä jo pelkän nimen lausuminen aiheutti niin murhanhimoisia ajatuksia nuoremman päässä. Hermostunut naurahdus karkasi taas punapään suulta. Hänen oli pakko kertoa..
”Se narsistinen kusipää.. otti minut väkisin”.


//NII JUST! KATSO MIHIN OLET MEIDÄT TUONUT!//

[Aksutar]

Darius, Aran


Siinä missä sokea tuijotti kohden kenraalin katsetta, kävi kullankeltainen katse porautumaan suoraan Iriadorin katseeseen. Darius odotti vastausta. Darius vaati vastausta. Iriadorin kuitenkin työntäessä kenraalin kauemmaksi itsestään, ei tummapäinen käynyt estelemään nuorempaansa, vaan antoi Iriadorin mennä. Darius oli avaamassa suunsa vastatakseen Iriadorin ensimmäisiin huomautuksiin, mutta kuullessaan Monarkin nimen, kenraali pysäytti kielensä. Katse kävi terävöitymään ja Haukansilmä jopa pidätti hengitystään. Miten Aran tähän liittyi? Mitä Aran oli tehnyt? Ne muutamat sekunnit mitä Iriador pitkitti lauseen jatkamista, tuntuivat ikuisuudelta. Tuntui, kuin koko sydän olisi pysähtynyt ajan mukana ja koko maailma seisahtanut odottamaan, että punapäinen jatkaisi...

Ja se, mitä Iriador seuraavaksi suustaan päästi, oli jotain, mitä Darius ei olisi halunnut kuulla. Tuntui kuin leka olisi lyöty täysillä päin kasvoja, armotta. Rintakehää kävi kivistämään jälleen, Haukansilmän nyrkkien puristuessa hiljalleen kiinni. Ei ihme, ettei Iriador halunnut kertoa. Darius ei olisi todellakaan halunnut kuulla tuota, mutta tässä hän nyt oli, uteliaisuutensa uhrina. Hammastaan purren täydessä hiljaisuudessa Darius otti nopeita askeleita omien vaatteidensa puoleen, kiskaisi niskaansa vain tarvittavan. Jo pelkistä askelista kuuli, kuinka kenraali oli täynnä kiukkua ja vihaa. Nopeasti kenraali vielä nappasi keihäänsä matkaan, ennen kuin asteli lähes juosten ovelle, josta ryntäsi ulos käytäville...

---

Toisaalla Aran oli pukinkoipisen kanssa päässyt eroon vieraista, jotka heidän seurassaan koko päivän olivat pyörineet. Päivä oli ollut raskas jo pelkästään seuran takia, eikä Aran todellakaan halunnut jälleenkään ylimääräistä menoa saatikka seuraa illalle. Hän halusi vain rentoutua hyvässä seurassa ja hyvän viinin ääressä. Ja kuka olisikaan parempaa seuraa, kuin Parebris. Tietenkin Aran halusi vielä kiusata sarvipäistä seurallaan, ei hän aikonut pujoparran vielä löntystää omiin oloihinsa.
"Rasittavaa seuraa mokomat..." Aran kävikin nyt manailemaan astellessaan peremmälle oleskeluhuoneeseen, johon palvelijat olivat tuoneet valmiiksi viiniä ja lämmittäneet takan. Röyhkeästi sen pahemmin säädyllisyydestä välittämättä Aran kävi kävellessään riisumaan päällimmäisiä vaatekerroksia ja heitti ne lähimmälle tuolille, sillä häntä ei enää kiinnostanut kulkea monen vaatekerroksen alla pitkin poikin omassa kodissaan.


// Olen tuonut meidät nirvanaan. Next stop valhalla. Aran aloittaa stripteasen nyt //

[Crimson]

Iriador, Atrevaux

Iriador ei luonut katsahdustakaan kenraalin puoleen, saati sitten suonut enempää sanoja tuolle. Punapää tiesi tarkalleen miltä Dariuksesta tunsi. Ilman että näki kenraalia. Ilman että kuuli yhtäkään sanaa vastaukseksi toteamukseensa. Pelkkä itseensä pettynyt alakuloinen virneenpoikanen lepäsi Iriadorin kasvoilla, kertoen syvästi siitä pettymyksestä, mitä nuorempi sillä hetkellä kohdallaan koki. Ei ollut hänen valintansa että näin kävi. Se oli vain tapahtunut, eikä punapäällä ollut mitään sijaa lyödä tikkua ristiin kuninkaan kanssa. Ei vain ollut, vaikka miten olisi sitä tahtonut.
Siinä Iriador kuitenkin nyt seisoi. Lattiaa kohden tuijottaen tyhjällä katseellaan, kuunnellen miten selvästi vihassaan uiskenteleva kenraali asteli harvinaisen vaativasti huoneesta ulos. Punapää ei edes yrittänyt pysäyttää mustatukkaa vaan antoi tuon mennä samalla, kun paniikinomainen väre pakotti punapään istahtamaan uudemman kerran kenraalin sängynlaidalle, ja peittämään kasvonsa kämmeniin.

Tuntui siltä, kuin jalat eivät olisi enää kantaneet lainkaan. Että olisi vain voinut vajota alas maailman syvimpään kuiluun..

---

Atrevaux oli viettänyt tähän saakka harvinaisen pitkäveteistä iltaa Aranin pyynnöstä monarkin ja tuon vieraiden seurassa. Nyt tuo tylsä visiitti oli kuitenkin ohi, joka antoi vanhalle faunille tilaisuuden riisua osan niistä pakottavista etiketin rippeistä yltänsä. Ottaa hieman rennommin pitkäikäisimmän ystävänsä seurassa, kenties viinin kera, kuten hänelle oltiin aikaisemmin tästä hyvästä luvattu. Ja viiniäkös eliitti pisti vähiten pahitteekseen. Myöskään Aranin seura ei satuttanut Parebriksen mieltä lainkaan, päinvastoin.

Kaksikon astellessa peremmälle huoneeseen, jossa heidän oli määrä tasata hermolankojansa, seurasi vanha pujopartainen hetken monarkin toimia virnistellen. Atrevaux ei katsonut luvakseen asettua alas, ennen kuin monarkki oli vastaavan ensin itse suorittanut, jonka myötä vihreänä hohtava katse seurasi Aranin valitusta ja sen myötä sitä, kun Hänen korkeutensa vähensi vaatekerroksia yltään lähimmille tuoleille.
”Ymmärrän täysin”, fauni tyytyi toteamaan ja poistui oitis viinilasien puoleen.
Punertavaa viinasta sisältävä pullo kaapattiin Atrevauxin kouraan, josta pullon sisältöä käytiin varovasti kumoamaan kahteen lasilliseen sopivissa määrin. Ennen kuin fauni oli valmis luopumaan pullosta, oli tuon otettava nopea huikka kitaansa suoraa pullon suusta – niin törkeää kuin se olikin.

Täytetyt viinilasit poimittiin käsiin, minkä jälkeen sarvipäinen askelsi lähemmäs Arania tarjotakseen toista lasillista kultakutrille.
”Päiväsi ovat niin puuduttavia – miten ihmeessä selviät päivästä toiseen?”, lievästi virnistäen fauni tiedusteli.


//Valhallaan mennään. Mun pitää maistaa sitä viskiä, DERP! Aran saa strippaa koska vaan <3//

[Aksutar]

Aran iski sievän ahterinsa divaanille, käyden hakemaan mukavamman asennon istuimella, ennen kuin päästi ilmoille pitkän ja ehkä turhankin dramatisoidun huokauksen. Oli se rankkaa viihdyttää henkilöitä, joista ei oikeastaan välittänyt pahemmin. Tietenkään Aran ei koskaan antanut turhautumisensa tai kenties kyllästyksensä näkyä läpi kun vieraita oli kylässä, mutta heti kun kyseessä olevat henkilöt lähtivät, valitti Aran yleensä taholle tai toiselle minkä jaksoi.
Käsi kävi sukimaan kultaisia kutreja ennen kuin fauni kävi tarjoamaan viinilasillista monarkille. Tietenkin Aran otti lasin vastaan kiittäen pienellä nyökkäyksellä, mutta nosti pienen virneen kasvoilleen sarvipäisen huomautuksen myötä.
"En edes tiedä kuinka selviän. Kenties minun pitäisi ottaa hermolomaa. On se niin vaikeaa olla kuningas" Haltia kävi tokaisemaan sarkastisesti vitsaillen, samalla kun nosti lasin vierailemaan huulillaan.
Yhtäkään hörppäystä Aran ei kuitenkaan ehättänyt ottaa, oven käydessä pamahtamaan auki ilman minkäänlaista koputusta tai luvan kyselyä. Lasi jäi paikoilleen huulille Aranin tuijottaessa ensin häkeltyneen hämmästyneenä - yleensä jos joku tuolla tavalla sisään ryntäsi, oli tosi kyseessä ja tietenkin Aran halusi kuulla jos jotain oli sattunut - mutta nopeasti se jännittyneen odottava ilme muuttui silkaksi ivalliseksi virnuiluksi lasin takana.

Darius oli lähes kirjaimellisesti juossut linnan käytäviä pitkin, pysähtynyt vain kerran kysymään vastaantulevalta palvelijalta, missä kuningas mahtoi olla. Onneksi kyseinen palvelija sattui olemaan juuri yksi heistä, jotka olivat laittaneet kuninkaan oleskeluhuoneen valmiiksi ja täten osasi kertoa missä kuningas todennäköisesti oli juuri nyt. Kenraali ei edes kiittänyt tiedosta, vaan jatkoi matkaansa takki auki kohden kyseistä huonetta.
Oville päästyään Darius toden totta oli van pamahtanut sisään, sen pahemmin koputtelematta tai lupia kyselemättä. Ovi oli myös pamahtanut kiinni kenraalin perässä, joka nyt henkeään tasaillen seisoi selvästi raivoa uhkuen ovien edessä. Haukansilmän rintakehä kohoili ylös alas haltian hengityksen tahtiin, kullankeltaisen katseen nauliintuessa divaanilla virnuilevaan kuninkaaseen. Sarvipäiselle kenraalille ei suotu edes vilkaisua, vaikkakin tuon olemassaolo käytiin rekisteröimään. Mutta juuri nyt raivon vallassaan Darius ei edes harkinnut Argenteusta uhkana.
"Sinä..." Darius aloitti saaden hyytävän vakavakuuloisen äänensä ansiosta Aranin laskemaan lasinsa pöydälle, mutta kuningas ei käynyt nousemaan ylös. Sen sijaan monarkki vain virnuili divaaniltaan. Kyllä hän tiesi tasan tarkkaan miksi Darius oli täällä, ei häntä turhaan kutsuttu ajatuksenlukijaksi.
"Hän oli suhteellisen tyytyväinen sen illan jälkeen, suotta siinä raivoat" Aran kävi tokaisemaan virneen vain levitessä monarkin huulilla. Noiden provosoivien sanojen myötä Darius oli lähtenyt lähestymään Arania, pyöräyttäen lyhyenä olevaa keihästään pariin otteeseen uhkaavasti.


// Ei oo viskiä. MUT HYVÄÄ SILTI MAISTA KYLLÄ. Tänne maistelemaan. Yhdessä Valhallaa litkitään. Ja puhutaan paskaa. Aran voi stripata sulle koska vaan //

[Crimson]

Viinilasillinen laskettiin monarkin kohden ojentuvaan käteen, sarvipäisen nyökätessä tarkoituksettomaksi vastaukseksi Aranin sanattomaan kiitokseen. Fauni odotti vielä kärsivällisesti että monarkki olisi maistanut lasillisestaan, ennen kuin Atrevaux olisi ryystänyt turhankin innokkaana puolet lasillisesta suojaa kitaansa. Viini kun oli hänen paheensa. Se kun vain sattui hyväilemään vanhan olennon makuhermoja – ehkä hieman myös niitä hermonystyröitä, jotka käsittelivät yhtä aikaa kymmeniä asioita faunin päässä jatkuvasti.

Rauhallisesti alkanut hetki käytiin kuitenkin pysäyttämään kuin seinään huoneen oven pamahtaessa auki. Tämähän oli jo uutta. Ei Atrevaux turhan usein ollut todistamassa sitä, kun huoneeseen jossa Aran iltaansa piti, rynnättiin sisään ilman koputuksia tai turhia ilmoituksia – mutta nyt kävi näin. Fauni käänsi alta aikayksikön katseensa kiinni pamahtavan oven puoleen, jonka luona näyttikin seisovan nyt jo vanha tuttava. Darius Winder. Mikä mahtoi virkaveljen hännän alla polttaa tällä kertaa, oli kenraalin ensimmäinen ajatus kun tuota raivossa rypevää rumaa olentoa silmäili.
Silmäpuolen hyytävä ääni sai Atrevauxen kurtistamaan asteen verran kulmiaan. Samalla fauni laski myös viinilasinsa lähimmälle tasaiselle pinnalle täysin siitä syystä, että Haukansilmä vaikutti elävänsä nyt täysin omilla säännöillään, välittämättä siitä mitä tällainen, vastaavanlainen käytös monarkin seurassa mahdollisesti aiheutti. Olivathan molemmat, Aran ja Darius sukua toisilleen, mutta tämä tuskin oli tyypillisin tapa sukulaisten keskustella keskenään. Ja sen kyllä saattoi lukea Aranin kasvoilla lepäävässä virneessä.

Atrevauxella ei ollut syytä avata suutaan välistä, kun haltiakaksikko vaihtoi sanoja toisilleen. Vaikka Aran oli selvästi jättänyt jotain kertomatta vanhalle ystävälleen, saattoi fauni jo oikeastaan arvata täysin mitä joskus lähimenneisyydessä oli käynyt. Matala, huvittunut hymähdys kantautui sarvipään suusta ilmoille, teennäisesti toruvan katseen siirtyessä vakavampana taas Winderin puoleen, joka kuin provosoiden lähti keihäänsä kanssa astelemaan lähemmäs.
Ei tarvinnut kertaakaan erikseen asiasta mainita, kun Atrevaux ehti jo lukea tilanteen harvinaisen uhkaavaksi osapuolten välillä. Jos Darius päättäisi nyt käydä tuossa käsittämättömässä raivonpuuskassaan kuninkaan päälle, oli fauni sen estämässä vaikka oman henkensä kaupalla. Suurikokoinen sarvipää astahtikin muutamalla suurella askeleella Aranin ja keihästään pitelevän kenraalin väliin, jääden seisomaan paikoilleen haastavan oloisena.
”Anna olla Winder, sillä tästä pitemmälle sinä et tuon tikkusi kanssa kulje”, matala ääni totesi möristen, varoittavasti, faunin katseen nauliintuessa mustatukkaiseen suippokorvaan. Atrevaux ei olisi halunnut haastaa Winderiä, mutta tuo taulapää ei antanut sijaa sarvipäälle toimia toisin.


//Täydellistä. SINNE TULEN KYLLÄ. Aranin stripteasea katsomaan. Eikun (D//

[Aksutar]

Ei ollut yllättävää, että sarvipäinen kävi astumaan kuninkaan ja raivosta sokean kenraalin väliin. Olihan se harvinaisen tyhmä veto edes lähestyä näin uhkaavasti kuningasta - eliittikenraali tai sukulainen, kenenkään ei paranisi moista tehdä kun kyseessä oli Aranin kaltainen monarkki - mutta sattuneista syistä Darius ei nyt ajatellut järkevästi. Aranista se oli vain huvittavaa. Kuinka tylsää tämäkin hovielämä olisi, jos Winder ei tempauksillaan olisi häntä viihdyttämässä. Tosin, jos Winder joskus astuisi sen tietyn rajan yli, saisi silmäpuoli maksaa siitä...
Atrevauxen väliintulo sai Aranin hymähtämään pienesti, samalla kun monarkki nousi seisomaan. Vaikka Dariuksella ei varsinaisesti mielessään ollut murhata kuningasta, halusi Aran silti pitää itsensä valmiina väistämään, jos Haukansilmäinen nyt päättäisikin koittaa seivästää kuninkaan sarvipäisen ohi. Dariukselle Atrevaux oli vain ärsyke, turha este, joka piti nyt hävittää pois tieltä. Ja sen Darius tekikin harvinaisen selväksi.

Sanaakaan Darius ei sanonut faunille, joka kävi osallistumaan tähän tilanteeseen. Sen sijaan päästyään parin metrin päähän kävi kenraali heilauttamaan hopeasävyistä keihästään, antaen aseen venyä täyteen mittaansa. Ensimmäisen iskun kohteena oli faunin reisi, liikkeen lähtiessä alaviistosta kohden sarvipäistä. Darius varoi, ettei pujopartainen saanut tilaisuuttakaan tarrautua kiinni keihääseen. Heti ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen, Kenraali kävi toisella kädellä tempaisemaan lähettyvillä olleen tuolin ja kirjaimellisesti heitti sen päin faunin näköä sellaisella voimalla ja vauhdilla, ettei mokoma järkäle varmasti ehtinyt väistää koko kapistusta. Heti perään seurasi suora pistohyökkäys kohden faunin lantiota.
Seuraava hyökkäys ei kohdistunut enää faunin puoleen, Haukansilmän nähdessä mahdollisuuden iskeä kuninkaaseen. Keihäs kävi heilahtamaan monarkin puoleen, eliitin yrittäessä keihään varrella mojauttaa Arania päähän. Kuningas kuitenkin ehätti väistää, peruuttamalla reippaasti taaksepäin, kauemmas kenraaleistaan.
Siinä välissä Darius teki kenties tyhmimmän siirron ikinä, mutta kuten todettu, Haukansilmän rationaalinen ajattelukyky oli nyt jossain ojan pohjalla, haltian uhkuessa raivoa. Haukansilmä kävi kääntämään selkänsä sarvipäiselle kenraalille, keskittäessään huomionsa poispäin perääntyneestä monarkista. Aran puolestaan ei näyttänyt yhtään hätääntyneeltä saatikka ärtyneeltä, päin vastoin. Monarkkia huvitti ja sen näki virnuilevan haltian kasvoilta ehkä turhankin selvästi. Ja sekös suututti Dariusta entisestään...


// Kyllä. Tuo Jaakko ja mä voin kattella sen strippausta. eikun. Ota myös Del. Ja Iri. Ja Areth. joo. //

[Crimson]

Kävi kuten Atrevaux oli olettanut. Silmäpuolisen keihäs kaarsi nätisti ilman halki, pamahtaen vasten kookkaamman eliitin reittä. Fauni ei päästänyt yhtä ainoata äännähdystä suustaan, vaan kohotti pelkästään arvostelevasti toista kulmaansa. Sattuihan teräaseen läimäys, mutta fataalia jälkeä sarvipää ei Winderin antanut itseensä tehdä. Ei ikinä. Sitä hupia pujopartainen ei tuolle taliaivolle olisi vapaaehtoisesti suonut tälläkään kertaa. Keihään heilautus kuitenkin haastoi Atrevauxea ottamaan yhteen virkaveljeään vastaan – jälleen – minkä myötä tumma hohde nousi koristamaan faunin käsiä.
Sarvipää seurasi herkeämättä Winderin liikkeitä. Fauni oli tässä pienessä tilassa taitojensa suhteen kenties alakynnessä, mutta kyllä hän osasi itseään kuitenkin puolustaa, oli tila ja vastus millainen hyvänsä. Winderin tartuttua tuolin kulmasta, saattaen sen nopeaan ilmalentoon Atrevauxea kohden, nosti sarvipää vastaukseksi toisen kätensä suojaksi eteensä. Purppura valo halkoi nopeasti kohden lentävää tuolia, pirstoen typerän istuimen päreiksi aivan faunin naaman edessä. Ei ehkä fiksuin teko, mutta mieluummin kenraali otti tuolin palasina päälleen, kuin kokonaisena.

Puun kappaleiksi pirstominen ei kuitenkaan säästänyt faunia pieniltä naarmuilta, joita kasvoille nopeasti lentävät tikut saivat aikaiseksi. Samalla tikut ja tuolista lentänyt pöly myös saivat hetkellisesti sorkkajalan sokaistumaan, Winderin saadessa näin ollen lähes suoraan saattaa keihäänsä kärki faunin lantion suunnalle. Atrevaux ei ehtinyt väistää. Korkeintaan astua vain syrjään vaistomaisesti sen jälkeen, kun terä oli jo purenut kankaiden läpi ja saanut pistohaavan aikaiseksi siihen rajamaille, josta sarvipäisen vuohenpuolikas alkoi.

Ärähtäen, sulki fauni hetkeksi silmänsä ja pyyhkäisi terävästi mahdollisia puunpalasia kasvoiltaan. Käsiin pureutuneet tikut eivät tuntuneet mukavilta, mutta fauni ei antanut niiden juuri häiritä itseään. Oli sitä pahempaakin koettu.
Sen pienen hetken, kun Atrevaux sai palautella näköään takaisin, oli Winder kuitenkin ehättänyt riehumaan Aranin kanssa. Äänistä päätellen varsinaista hengen vaaraa kuninkaalla ei ollut. Olihan tuo näppärä liikkeissään ja Haukansilmän rationaaliton toiminta antoi vastustajalleen etulyöntiaseman tässä kamppailussa. Sen virheen silmäpuoli kuitenkin teki, että käänsi juuri silmänsä uudestaan aukovalle kenraalille selkänsä.
Sillä samalla sekunnilla sarvipäisen käsi huitaisi ilmaa, luoden terävän paineaallon, joka pamahti ikävästi Winderiä selkään ja lennätti miehen turvalleen kovalle lattialle. Sorkkajalan temput eivät loppuneet kuitenkaan siihen, kun uusi terävä pamaus kävi työntämään vielä maassa makaavan silmäpuolen päin huoneen vastakkaista seinää, taas vain poispäin Aranista. Irtaimistoa ei säästelty, sillä terävä aalto vei mukanaan kaiken mikä sen tielle sillä hetkellä sattui – eikä sarvipäätä kiinnostanut vaikka Winder olisikin saanut tuolista tai pienemmästä pöydästä päin rumaa turpavärkkiään.

Atrevaux nojasi ryhtinsä uudemman kerran suoraksi, jääden siihen seisomaan vain valmiusasennossa sijoilleen ja silmäämään kulmat kurtussa Haukansilmän toimia. Pujopartainen kenraali oli valmis asettamaan itsensä taas Winderin maalitauluksi ja ottamaan typeryksen kanssa rajummin yhteen, tai sitten vain pitämään huolen siitä, että silmäpuoli väsyttäisi itsensä sillä kun yrittäisi päästä Arania senttiäkään lähemmäs ja joutuisi vain uudemman kerran suutelemaan huulillaan huoneen kylmää lattiaa faunin toimesta.


//Kaikki mukaan vaan. Sitten meillä oiskin jo käynnissä hirveet org--- imean..//

[Aksutar]

Darius kävi tajuamaan virheensä vasta siinä vaiheessa, kun tunsi paineaallon iskeytyvän vasten selkäänsä. Eipä siinä oikein mitään voinut tehdä, kuin yrittää ottaa vastaan lattian, jottei aivan rähmälleen lentänyt. Ylös Haukansilmä ei ehättänyt edes pyrkiä, kun lensi kera irtaimiston vasten lähintä seinää uudemman paineaallon myötä. Aran päästi suustaan jopa pienen naurahduksen, katsellessaan kuinka yksi eliiteistään lenteli pitkin huonetta kuin pahainen räsynukke.
"Älä viitsi Darius... Tiedät ettet voi voittaa. Siksi en edes vartijoita ole kutsunut, yrityksesi ovat naurettavia. Muutenkin ylireagoit asiaan, Mir Valdoren nautti siitä yhtä lailla kuin sinä N'drayerin kanssa" Aran kävi naureskelemaan turvallisen välimatkan päästä. Siinä vaiheessa Darius ponkaisi takaisin ylös, näyttäen nyt entistä vihaisemmalta... mikä sinällään oli yllättävää, että Haukansilmä pystyi vielä vihaisemmalta näyttämään. Darius ei pitänyt yhtään siitä, mitä Aran tonki esiin hänen pääkopastaan. Kaikesta kivusta ja verta vuotavasta nenästä huolimatta, Darius kävi uudestaan hyökkäykseen. Kenraali liikkui uskomattoman nopeasti, jopa yliluonnollisella nopeudella.

Jälleen ensimmäisenä kohteena oli itse haltiakuningas, joka kuitenkin yllättäen katosi näköpiiristä ja siirtyi suosiolla faunin taakse, ilmestyen sarvipäisen takavasemmalle kuin tyhjästä. Aran oli aseeton, ei hän voinut kovin hyvin puolustaa itseään keihäällä varustettua eliittiä vastaan, ottaen huomioon, että nyt Haukansilmä osasi jo varautua paineaaltoihin. Sekä kuningas että fauni osasi moisia täräyttää kenraalia kohden ja varmaa oli, ettei Darius uudestaan niin helposti kävisi tasapainoaan menettämään moisten takia. Ja Aran ei todellakaan ollut tyhmä, ei hän aikonut käydä "reilusti" ottelemaan Haukansilmän kanssa, tietenkin hän turvautui huoneessa olevaan maagiin, joka jo ensikättelyssä oli ottanut suojelevan kannan kuninkaan suhteen.
Darius oli kuitenkin osannut ennakoida Aranin siirron. Varmasti tuo pyrkisi turvaan magiaa osaavan gorillansa taakse, joten alta aikayksikön oli Dariuksen suunta vaihtunut ja kenraali kävi iskemään kuin salama kohden Atrevauxen kasvoja keihäällään. Keihäs ei kuitenkaan osunut kasvoihin - sääli, Darius olisi halunnut keihästää tuon rumiluksen aivot saman tien - vaan kolahti kovaa ja syvälle suoraan faunin sarveen. Darius kävi heti kääntämään keihästään siten, että huomattavan kokoinen pala sarvea lähti vahvan terän mukana irti itse sarvesta. Tuo liike tuntui yllättävän hyvältä... Darius ei kuitenkaan jäänyt odottelemaan faunin mahdollista reaktiota moiseen, vaan saman tien yritti viiltää Atrevauxen kaulan auki keihäällään.


// (-----D Me ollaan kauheita ihmisiä. Mutta niin on moni muukin. Deal with it //