Häväistys || CrimSON

Sotilastupa kuninkaan sotilaille. Tupa on rakennettu siten, että siellä mahtuu liikkumaan myös suuremmatkin liittolaiset. Monikerroksinen sotilastupa sijaitsee tallien lähettyvillä. Tuvan alimmassa kerroksessa on yhteistiloja, taukotiloja, ruokailutilat, peseytymistilat, kokoustiloja ja suurempien liittolaisen tilat. Ylemmistä kerroksista löytyy makuuhuoneita niin vartijoille, kuin eliittitason sotilaille.

Valvoja: Crimson

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Maalis 2014, 21:42

Faunin sanat saivat kuninkaan naurahtamaan pienesti henkäystensä lomasta, vihreäsilmäisen haltian seuraillessa sarvipäisen liikkeitä. Monarkki alkoi lähestyä kliimaksinsa huippua ja se näkyi myös vaativammista työnnöistä sekä kiihtyvästä vauhdista, joka sai Haukansilmän äännähtelemään äänekkäämmin. Darius kuitenkin kävi jälleen hillitsemään ääntään ja liikkeitään, Faunin tuodessa kätensä ainoan toimivan näköelimen puoleen. Tietenkin Darius vaistomaisesti koetti pyrkiä poispäin tuosta kädestä, mutta turhaahan sekin oli. Haukansilmä oli erittäin epämukavassa asennossa ja tilanteessa, jossa ei varsinaisesti kyennyt liikkumaan yhtään minnekään. Jos Darius ei olisi ollut tässä epämukavassa asetelmassa ja koittanut saada ajatuksistaan, olisi Haukansilmä varmaan päässyt jyvälle faunin ja monarkin vihjailuista. Juuri nyt viillelty ja häväisty kenraali ei kyennyt edes kiinnittämään huomiota kaksikon flirtteihin.
Darius koitti käännellä päätään faunin käden alla, kuullen tuon seuraavat sanat, eikä Haukansilmä voinut sanoa pitävänsä niistä yhtään, Atevauxin käydessä puhumaan näkökyvystä. Haltia kävi avaamaan suunsa huutaakseen vastalauseita - tai kenties jopa aneluita - mutta yhtä Ä-äännähdystä pidemmälle Darius ei ehättänyt kun toinen Aranin käsistä nousi tukkimaan kenraalinsa suun.

Sillä samalla sekunnilla kun Darius tajusi, ettei kyennyt näkemään mitään vaikka yritti, alkoi kenraali huutamaan tukahdutetusti kuninkaan kämmeneen. Darius alkoi kiemurrella ja rimpuilla aikaisempaa enemmän. Kenraali selvästi koitti huutonsa yhteydessä päästä keinolla millä hyvänsä tilanteesta pois, saaden monarkin naureskelemaan puuskahduksien ohesta. Aran piti kättään visusti nyt sokean kenraalin suulla, antamatta tuon huutaa ollenkaan vapaasti. Sehän tästä puuttuisi, että joku kuulisi kenraalin...
Vain muutaman vaativamman työnnön jälkeen, kävi kuningas saavuttamaan mielihyvän huipun ja antoi sen kaiken tulla kenraalin sisään. Dariuksen huuto käden takana vaihtui kauhistuneesta huudosta tuskaiseksi parahteluksi, Haukansilmän kuulostaen lopulta harvinaisen surkealta. Sokean ääni kävi rikkoutumaan parahduksien lomasta, huutojen käydessä välillä yllättävänkin korkealla, kenraalin huutaessa silkasta kauhusta. Näkökyvyn menettäminen oli se kaikkein pahin asia, mitä Darius saattoi kuvitella itselleen tapahtuvan. Välillä kuulosti jopa siltä, että Darius olisi itkenyt.

"Ei tuolla naamalla täydellisyyttä voi saavuttaakaan" Aran kävi huomauttamaan raskaiden henkäisyjen lomasta, kuninkaan pysähdyttyä paikoilleen. Kultahiuksinen hengitti raskaasti hien noustua pintaan, pitäen yhä kättään kenraalin suulla. Hetken aikaa Aran näytti jopa ehkä hieman säälivältä allaan huutavaa kenraalia kohtaan, mutta moinen harhakuva pyyhkiytyi heti, kun tuttu, kiero virne kohosi kasvoille.
"Voi älä ole noin dramaattinen Winder" Aran kävi hymähtämään vetäytyessään ulos kenraalista, jonka rimpuilu kävi hidastumaan pikkuhiljaa. Kenraali hengitti erittäin värisevästi, koittaen vielä saada ääntä kurkustaan, mutta Haukansilmä oli huutanut äänensä lähes käheäksi.
Lopulta Aran kävi nojautumaan kauemmaksi, käyden nostamaan omat housunsa takaisin. Käsi myös nousi Dariuksen suulta, kenraalin kykenemättä sanomaan sanaakaan järkytykseltään. Sokea haukkoi ilmaa kuin kala kuivalla maalla, kuninkaan ollessa niinkin jalomielinen, että kävi pujottamaan myös Dariuksen housut takaisin ylös.
"Joko nyt ymmärrät paikkasi, Darius?" Aran kävi kysäisemään suodessaan pari taputusta kenraalin takamukselle, saaden Haukansilmän hätkähtämään. Maailma tuntui yllättävän pelottavalta, kun ei enää voinut tukeutua edes sumeaan näkökykyyn. Darius oli yhä shokissa sokeudesta, eikä kyennyt edes ajattelemaan mitään muuta, kuin kuolevansa nyt. Hänestä ei olisi enää mihinkään, häneltä oli viety se ainoa asia, mikä teki hänestä muita paremman!
"Darius" Aran kävi toistamaan kenraalin nimen samalla kun läpsi pienesti miestä poskelle, herätellen tuota vastaamaan kysymykseen.
Hapen haukkomisen lomasta Darius kävi pihahtamaan muutaman kerran, ennen kuin sai muodostettua sanoja värisevän pihisevällä äänellä.
"K-kyllä..."
"Kyllä.....?"
"T-teidän Majesteettinne"
Kenraali kävi pihisemään lisäyksen, Aranin sitä vaadittua. Kuningas kävi hymähtämään tyytyväisenä sukien samalla omia hiuksiaan pois kasvojensa tieltä, kuivaten pienesti otsalle noussutta hikeä hihaansa.
"Hyvä. Älä siis koskaan enää kohota ääntäsi minua tai kenraali Argenteusta kohtaan. Niin tämä pieni retki pysyy meidän salaisuutenamme... kuten myös sinun ja N'drayerin yhteinen hetki. Kukaan muu ei siitä tule kuulemaan" Aran kävi taaksepäin nojautuessaan nyökkäämään Parebriksen puoleen, kehottaen tuota päästämään Haukansilmästä irti. Nyökkäyksensä jälkeen Aran lähti kävelemään viinipullon luokse, napaten lasinsa matkaan ohimennessä.


//Kasvohalvaus iskee ei perse. Sattuu. IKUISESTI VIRNUILLAAN! Del senkin virnuilija. JAAKKO OLISITKO MINUN PONPON SETÄ?! (----------------------------D //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Maalis 2014, 22:20

Atrevaux katseli tyytyväisenä aikaansaannostaan. Winderin huudot olivat olleet kuin musiikkia korville, joskin hyvin tukahdutettua sellaista, kun monarkki oli kättään toisen kidan päällä pitänyt. Jos Haukansilmän ulina olisi kantautunut käytäville, olisi se kieltämättä voinut vetää turhaa huomiota puoleensa. Näin oli parempi. Kukaan ei tästä saisi tietää ja vaikka saisi, kuka sitä uskoisi? Tuskin kukaan.
Sarvipäinen otti kuitenkin taas mukavan takakenon, katsellessaan siinä taas tylsyyttään kun Aran oli huippunsa saavuttanut ja puhuttelin yhä kaksikon välissä olevaa nuorempaa kenraalia. Eihän Winderin shokkia voinut olla katsomatta muuten, kuin kuvitella sen olevan halpaa komediaa. Ehkä jonkun mielestä sokea kenraali oli säälittävä näky, mutta faunille pelkkä hyväksikäytetty räsynukke, jolla ei sen suurempaa tunnearvoa enää jäljellä ollut. Joutaisi tunkiolle koko roska.

Monarkin vetäydyttyä kauemmas, olisi Darius ollut vapaa valumaan pois faunin sylistä. Mutta siinä tuo kuvottava täipesäke yhä vain shokissaan makasi, saaden Atrevauxen irvistämään pienesti sokean puoleen. Hänhän ei Winderiä kantaisi sylissään yhtään sen pitempään kuin oli pakko ja onneksi myös Aran myönsi tähän faunille helpotuksen.
Ärähtäen, sen kummemmin säälimättä, Parebris nousi ylös divaanilta suoraa jaloilleen, antaen mieleensä kytköksissä olleen narun katketa Haukansilmän käsien ympäriltä ja typeryksen tömähtää maahan jalkoihinsa. Sen verran sarvipäinen kuitenkin katsoi, ettei käynyt enää polkemaan sorkillaan Winderin yli, sillä eiköhän mies ollut jo opikseen ottanut. Jos ei, niin tuon taulapään korvien välissä oli jokin pahemman kerran vinossa.
Myös hieman etäämmällä hetki sitten vielä maagisen keihään ympärillä hiljaa roihunneet liekit kävivät vaimenevaan, kadoten lopulta tyystin. Siinä missä Aran oli poistunut jo viinipullonsa ääreen, kävi Atrevaux kokoamaan aikaisemmin lennättämänsä huonekalut takaisin paikoilleen. Kuin mitään ei olisi koskaan käynytkään, kaikki vaikutti niin koskemattomalta. Myös kaikessa tohinassa lattialle kaatunut viinilasi, josta fauni oli aikaisemmin punaista eliksiiriä nauttinut, korjattiin lattialta ehjäksi, viinitahran haihtuessa lattiaa tahraamasta sen kummemmin ilmaan.

Sarvipäinen otti muutaman askeleen Aranin perään, kääntyen kuitenkin sitten vielä silmäämään Dariusta.
Vieläkö siinä makaat kuin mikäkin haiseva raato?”, sarvipäinen mörähti, ”Korjaa luusi ja lähde matkoihisi niin kuin olisit jo”.


//IKUINEN VIRNE ON NAAMALLA! KAIKKII KATSOO ETTÄ MITÄ KETTUA! Del on kaikkien virnistelijöiden perikuva. JA JAAKKO ON MIELELLÄÄN PONPON SETÄSI (------D//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Maalis 2014, 23:06

Kädet hakeutuivat automaattisesti ottamaan vastaan lattian, Dariuksen tuntiessa kuinka raajoja pidellyt köysi katosi kahlitsemasta liikettä. Kenraalista ei kuitenkaan kyennyt shokilta ja uupumukselta liikkumaan, vaan jäi nelinkontin lattialle koittaen yhä katseella etsiä jotain nähtävää, uskotellen itselleen että kyllä hän näkisi jos tarpeeksi yrittäisi. Turhaahan se oli.
Aran täytti oman lasinsa ja nosti sen heti vierailemaan omilla huulillaan, kääntyen katsomaan faunin puoleen. kuningas yritti tasailla noussutta pulssiaan, kääntyessään seurailemaan hetkeksi faunin touhuja, Parebriksen korjaillessa huonekaluja takaisin paikoilleen. Kuningas ei voinut kuin virnuilla itsekseen lasinsa takana, kunnes katse viimein kääntyi Haukansilmän puoleen, sarvipäisen käydessä herjaamaan sokeaa virkaveljeä.

Darius kyllä kuuli faunin sanat, mutta ei näyttänyt reagoivan niihin mitenkään. Kuitenkin hetken päästä Darius kävi pyrkimään ylös, seisomisen selvästi tuottaessa ongelmia värisevälle kenraalille. Aran kävi kävelemään kenraalinsa luokse, laskien kätensä ehkä turhankin tuttavallisesti Dariuksen alaselälle, käyden työntämään sukulaistaan eteenpäin. Hyvä, ettei Darius käynyt kaatumaan moisesta vedosta, jo pelkkä käveleminen tuntui ylitsepääsemättömältä esteeltä, mutta että Aran vielä koski Haukansilmään, sai se nuoremmassa haltiassa aikaan epämukavia tunteita.
"Sinun on aika kipittää takaisin panopoikasi luokse. Ehkä nyt voitte jutella kuinka ihanaa on olla sokea" Aran kävi tokaisemaan saattaessaan kenraalia ovelle. Kuningas jopa kävi avaamaan oven sokealle, työntäen tuon lopulta harvinaisen törkeästi ulos huoneesta, saaden Haukansilmän jälleen haparoimaan askelissaan. Darius ei edes ehättänyt ajatella mitään sanottavaa - saatikka miettinyt keihäänsä perään, Aran tosin päätti että palauttaisi sen itse myöhemmin, kun sopiva väli tulisi - ja ennen kuin Darius edes ehätti miettiä mitään, oli Aran toivottanut hyvät yöt ja paiskannut oven kiinni kenraalin perässä.
Kenraali tunsi kuinka käytävän kylmä ilma kävi iskeytymään kasvoihin, kaikkien äänten hiljentyessä ympäriltä. Käytävällä ei kuulostanut olevan ketään, mikä oli vain hyvä. Tähän aikaan linnan käytävät olivat muutenkin onneksi hyvin hiljaiset, joten Dariuksella ei sen suhteen kovin suurta hätää ollut. Hän ei halunnut tulla nähtäväksi, mutta hänen tuurillaan joku kävelisi aivan kohta nurkan takaa hänen eteensä kyseenalaistamaan kenraalin kuntoa. Näyttihän hän surkealta. Jokseenkin pelokkaalta, viillellyltä ja kaiken lisäksi hän oli sokea. Paita oli tahriintunut niin verestä kuin viinistä ja hiukset olivat sekaisin.
Darius ei tiennyt mitä tekisi. Toinen hansikkaiden peittämistä käsistä kävi hakeutumaan vasten lähintä seinää, Haukansilmän lähtiessä hitaasti, haparoivan heikoin askelin kulkeutumaan suuntaan, jossa muisteli sotilastuvan sijaitsevan. Kymmenkunta askelta Darius ehättikin ottaa, ennen kuin kävi ottamaan telepaattisesti yhteyttä Iriadoriin, pyytäen nuorempaa tulemaan luokseen....

Aran käännähti ovella ympäri turhankin tyytyväisen näköisenä, antaen katseensa hakeutua Parebriksen puoleen.
"Sehän oli mielenkiintoista" Haltia kävi naurahtamaan kävellessään takaisin peremmälle huoneeseen "Mutta mihin me jäimmekään...."


// FOREVEERRRRRR. Del voittaa virnuilukisat alta aikayksikön. JA JES, JAAKKO <3 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Maalis 2014, 23:51

Fauni tarkkaili alentavasti sokeaa kenraalia, kuvotuksesta kertovan ärähdyksen karatessa Atrevauxen suusta, kun Aran poukkoili takaisin Dariusta auttamaan. Silmäpuoli olisi saanut sarvipäisen puolesta selviytyä huoneesta itse ulos. Kompastua kenties turvalleen johonkin tyhmään esteeseen ja miettiä uudemman kerran sitä, miksi oli huoneeseen niin vain aikaisemmin rynnännytkään. Oli miten oli, käänsi Parebris katseensa visusti pois haltiakaksikosta, tyytyen etsimään viinipulloa vuorostaan omiin käsiinsä. Vanha fauni oli mielestään ansainnut uudemman lasillisen tuota punaista, herkullista litkua, ja aikoi todellakin juoda päänsä ensimmäisen tai toisen asteen humalaan tämän kaiken päätteeksi.
Aran avitti kenraali Winderin lopulta ulos huoneesta, suoden tuolle jäähyväisiksi eräänlaiset terveiset vietäväksi silmäpuolen lopullisesti sokealle alaiselle, sekä toivotti ykskantaan tuolle hyvää yötä, paiskaten oven kenraalin nenän edessä kiinni. Atrevaux myhäili itsekseen, muutaman hiljaisen huvittuneen naurahduksen karaten ilmoille eliitin huulilta.

Viini valui pullonsuusta jälleen lasin täytteeksi, punaisen viininoron käydessä valumaan pullon kylkeä pitkin, kun Atrevaux sen käsissään takaisin pystyyn suoristi. Fauni ei norosta käynyt kuitenkaan välittämään laskiessaan pullon vain kylmästi takaisin pöydälle, jossa valunut viini muodosti pullon pohjan ympärille punaisen rannun. Ennen kuin sarvipää oli valmis kohtaamaan jälleen Aranin katseen, otti tuo hartaan kulauksen lasistaan, tyynnytelläkseen sen sisällöllä mieltään vielä hieman lisää.
Sorkkajalka käänsi olemuksensa nyt monarkin puoleen, virnistäen kultakutrille.
Empä olisi uskonut aamulla herättyäni olevani osa jotain tällaista”, fauni päivitteli hymisten, ”Olihan se aika julmaa, mutta katso ja kerro pistinkö mokomaa lainkaan pahakseni”, Parebris vielä jatkoi, päästäen sanojensa perään muutaman kieron naurahduksen.
Mutta missäkö olimme? Olit valittamassa minulle siitä, kuinka päiväsi puuduttavat sinut vielä kuoleman partaalle”, Atrevaux parahti, näyttäen sitten hyvin toruvalta ottaessaan taas askelia monarkin suuntaan ”Mutta kehtaakin se tehdä. Eihän sinua rusinana katselisi kukaan, edes minä”.


Toisaalla Iriador oli vetäytynyt omaan huoneeseensa sotilastuville autuaan tietämättömänä siitä, minne Darius oli aikaisemmin kiitänyt matkoihinsa. Punapäällä ei ollut syytä lähteä miehen perään. Ei sen jälkeen, mitä oli tapahtunut. Ei niissä vaatteissa, jotka Haukansilmä oli hänelle jättänyt taakseen. Sinnepähän oli mennyt, eikä korkeahaltia voinut olla kieltämättä itseltään taaskaan sitä, kuinka jotkut Winderin tempaukset saivat nuorempaa vain vihaamaan tuota. Kenraalin onneksi, punapää ei ollut pitkävihaista tyyppiä, vaikka saattoi kusipäisyydet mielessään muistaakin lopun elämäänsä, ja niistä osittain myös toipua. Iriador oli muutenkin jo aikaa sitten ymmärtänyt sen, kuinka tässä suhteessa tärkeintä oli vain jaksaa ymmärtää toista – niin vaikeaa kuin se oikeasti välillä tuntui olevankin.

Siinä sänkynsä laidalla, kädet punaisten hiusten sekaan upotettuina, Iriador mietti muutaman ympäri huonetta aikaisemman raivonpuuskan myötä viskatun huonekalun keskellä, mitä hän tekisi. Miksi hän oli kertonut? Miksi pakottava ääni oli käskenyt häntä myöntämään vain äkkiä sen mitä aikaisemmin oli käynyt? Hän ei ollut siitä millään tasolla nauttinut. Hän ei olisi siihen tahtomallakaan ryhtynyt ikimaailmassa, mutta hänen oli ollut pakko. Hänet nöyryytettiin, käytettiin hyväksi. Aranin teko oli ollut kieroin, inhottavin ja vastenmielisin teko, joka Iriadoriin oli kohdistettu tähän saakka, ja sekös ei saanut punapäätä muuta miettimäänkään kuin kostoa. Se, miten tämä totuus oli nyt vaikuttanut ainoaan henkilöön, jota Iriador oli oppinut rakastamaan.. ei, punapää ei halunnut edes ajatella asiaa.
Hiljainen ääni päässä sai punapään ajatukset herpaantumaan hetkeksi. Dariuksen ääni. Joka kutsui yllättäen luokse. Miksi? Hetkeksi Iriadorin kasvoille sekoittui hämmennyksen ja inhon sekainen irvistys, jonka myötä nuorukainen potkaisi jalkansa ulottuvilla olevan tuolin nurin lattialle. Mihin Darius häntä muka nyt tarvitsi? Mikä saattoi muka olla niin tärkeää? Mutta nyt kun tarkemmin punapää sitä ehti hetkelliseltä raivostumiseltaan miettiä.. ei Darius häntä kovin usein luokseen noin kutsunut. Epävarmuus kalvoi rintaa, samalla kun Iriador ei vain kyennyt päättämään haluaisiko kulkea äänen kutsumaan suuntaan vai vain jättää mokoma huomiotta.


//Siks ainoa joka oikeesti voi lyödä Delin virnuilukisassa on Kali. Voittaja tarjoaa illan kapakassa. Ja sitten mennään kämpille panem..mitäeikun. KATSO SETÄ, ROMAANI, ANNA ANTEEKSI//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Maalis 2014, 00:26

Virne vieraili kuninkaan kasvoilla, Faunin huomauttaessa, ettei olisi aamulla uskonut kokevansa jotain tällaista tämän päivän aikana. Tietenkään ei, kuka nyt tällaista olisi osannut odottaa? Mutta nyt sattui käymään näin ja ainoa jota tästä saisi syyttää, oli Darius. Mitäs oli tullut hullun lailla riehumaan huoneeseen, jossa oli kaksi kovin kieroa sielua. Ehkä tästä lähtien Darius osasi välttää joutumasta kahden kummankaan heidän kanssa, mikä olisi vain hyvä. Aran tykkäsi, jos Darius eläisi kunnioittavassa pelossa.
"No tuskin Winderkään tätä osasi odottaa" Aran kävi virnistämään seuraillen faunia, joka seuraavien sanojensa myötä kävi lähestymään monarkkia.
"olen varma että kovin moni kyllä näkisi minut mieluummin kuolleena, kuin elossa" Aran kävi hymähtämään katsellen vielä hetken lähestynyttä faunia, ennen kuin kääntyi kannoillaan jälleen viinipullon puoleen ja kävi kaatamaan puoliksi juotuun lasiinsa vielä lisää.
"Mutta ehkä en edes kiusallanikaan kuole vielä pitkään aikaan" haltia naurahti.


Darius ei kuullut minkäänlaista vastausta Iriadorilta. Ymmärrettävää sinänsä, Darius kyllä ymmärsi jos Iriador oli hänelle vihainen ja halusi mököttää aikansa. Tai, kyllä hän sen tiesi syvällä sisimmissään, mutta juuri nyt oma shokki ja hätääntynyt olo sivuuttivat toisen tunteiden ajattelun. Ei Darius kuitenkaan osannut suuttua tässä tilanteessa korkeahaltialle, vaikka tuo ei vastannutkaan. Vaikka Iriador ei tulisikaan. Darius ei kuitenkaan valitettavasti ilman apua pääsisi turvallisesti perille ja Iriador oli ainoa henkilö, johon Kenraali luotti tässä tilanteessa. Sinällään hassua ajatella, että sokea pyysi toista sokeaa avukseen, mutta ketä muutakaan kenraali olisi pyytänyt? Kukaan muu ei saisi nähdä häntä tässä kunnossa, ei kukaan.
Haparoiden Darius jatkoi hitaasti ja epävarmasti eteenpäin, pitäen kättään koko ajan seinällä. Paniikki ja tuntemattoman pelko nostattivat kylmän hien pintaan, kenraalin hengityksen väristessä jokaisella hengenvedolla.
Uudemman kerran Haukansilmä kävi kutsumaan Iriadoria, kuulostaen nyt jo huomattavasti epätoivoisemmalta, jopa pelokkaalta, mitä aikaisemmin.


// Kali syntyi virnuillen. Kali virnuili jo äitinsä kohdussa. Sitten mennään MITÄ (-----D KATSON. OTA KAKKAA //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Crimson » 25 Maalis 2014, 01:16

Vain kuolleen ruumiini ylitse”, fauni virkkoi, virnistäen monarkin tokaisuun, että moni varmasti näki tuon mieluummin kuolleena. Ehkä niin. Jokaiselta hallitsijalta löytyi vihaajansa ja kannattajansa, mukaan lukien nekin sielut, jotka halusivat kunniakseen päästää mokomat omaksi ilokseen päiviltä. Mutta siksi Atrevaux vielä onnekkaana pyöri hovin puolella, minimoidakseen läsnäolollaan ja toimillaan näitä uhkia niin kuin saattoikin. Jos joku todellakin kehtasi käydä faunin nähden tuon vanhimman ystävän kimppuun – kuten Winder oli juuri tehnyt – ei fauni juuri noita kohtaan sääliään käynyt enää osoittamaan.
Onhan meillä jokaisella toki omat kantamme asiasta”, Parebris kävi vielä hymisemään, silmäillessään sitä kun Aran käänsi hänelle selkänsä. Jokseenkin tympääntynyt hymähdys karkasi faunin suusta, sarvipään käydessä tyhjentämään reippaalla kulauksella lasinsa sisältö tyhjäksi. Tästä nopeasta siemailustakos Atrevaux tunsi päässään jo pientä humaltunutta tunnetta, mutta sekös vain sai faunin virnuilemaan tahollaan enemmän ja enemmän.

Atrevaux silmäsi hetken Aranin takaraivoa, ottaen sitten askeleen lähemmäs monarkkia niin, että reilusti pienempi osapuoli saattoi lähestymisen selässään jo tuntea. Oma lasi käytiin laskemaan pöydän syrjälle, viinipullo napattiin kylmästi kuninkaan kädestä ja kaiken päälle, Atrevaux kävi vielä tyhjentämään Aranin oman vastatäytetyn viinilasin sisällön omilta huuliltaan alas. Toimituksen ohessa fauni kävi pienesti painamaan Arania vasten edessä olevaa pöytää, antamatta tuon siirtyä pois huonekalun ja sarvipään välistä.
Seuraava tyhjä lasi laskettiin alas pöydälle, faunin vieläkään osoittamatta minkäänlaista sijaa syrjään siirtymiselle. Sen sijaan Atrevaux joutui henkäisemään muutaman kerran syvempään, alkoholin poltellessa pienesti kurkussa. Samalla sarvipäisen virnuileva katse laskeutui kultakutrin puoleen kunnolla.
Luulitko että saisit kaikki huvit pitää tykönäsi samalta illalta?”.


Iriador repi hiuksiaan, aiheuttaen pieltä kihelmöintiä päänahkaansa. Hän ei vieläkään tiennyt mitä tekisi. Oliko Dariuksen ääni päässä ollut pelkkää harhaa? Pelkkä mielikuva, jonka punapää oli itselleen teettänyt. Vai oliko se ollut oikeasti Darius? Korkeahaltia pudisti päätään, ollen jo lähes valmis huutamaan ja tukahduttamaan epätietoisuutensa läheiseen tyynyyn – kunnes Haukansilmän ääni esitti toisen kerran pyynnön hänen päässään tulla luo. Ääni oli hämmentävän pelokas ja epätoivoinen. Sellainen mikä ei todellakaan kuulunut Dariukselle – ellei sitten..
Iriador tunsi, kuinka sydän rinnassa löi muutaman terävän tykytyksen ja sen jälkeen huomasi pidättelevänsä hetken hengitystään. Kuin suoraa tykin suusta singahtaen, Iriador ponkaisi itsensä sängyltä ylös. Arkivaatteisiinsa vielä sonnustautuneena, punapään ei tarvinnut vetäistä kun mustat virka-asunsa saappaat jalkaan ja kiirehtiä sotilastuvilta ulos hämärtyvään iltaan.

Hetken tupien ulko-ovista ulos päästyään, hidastui punapäisen askel, saaden korkeahaltian pysähtymään siksi hetkeksi tyystin. Mitä hän oli tekemässä? Minne hän oikeastaan oli menemässä? Korkeahaltia tiesi, ettei kenraalia löytänyt sotilastuvilta. Muuten kutsuvan ääni olisi ollut paljon vahvempi ja selkeämpi. Mutta jos Haukansilmä ei ollut sotilastuvilla.. niin missä sitten? Yksi, ehkä jopa kaksi sydämenlyöntiä taisi jäädä välistä, kun punapää osasi viimein laskea yhteen heidän aikaisemman keskustelunsa ynnättynä Dariuksen pahaan tapaan menettää rationaalinen ajattelutapansa raivostuttuaan tarpeeksi. Ei kai kenraali ollut painellut totuuksien tultua ilmi linnalle?
Iriador kirosi ääneen, kutsuen sitten vuorostaan telepaattisesti Dariusta. Jo pitkään sokeana ollut Iriador osasi hahmottaa kaupungin kartan mielessään, jotta pystyi vapaasti pelkän auransa ja suuntavaistonsa avulla suunnistamaan ongelmitta. Punapää tiesi missä suunnassa mitäkin oli, ja jos hän ei olisi tiennyt, olisi hän käyttänyt auransa ominaisuuksia apunaan. Alitajuisesti askeleet lähtivät kuitenkin viemään kohden linnan portteja.
Missä olet?”, kaikui huolestunut ääni telepattisesti vielä kenraalille. Pelkkä mielikuvakin riittäisi. Yksikin sana.


//Virnuileva lapsi. Kali nyt perkele (D KAKKA ON KAUKANA NYT TÄSTÄ, ELÄ YHTÄÄN YRITÄ! OTA SEN SIJAAN AHDISTELEVA JAAKKO! eikun//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Maalis 2014, 13:26

Halita kävi virnistämään pienesti faunin virkkoessa, ettei kukaan pääsisi koskemaan monarkkiin ilman että fauni olisi ensin maata halaamassa. Siihen haltia luottikin sarvipäisessä, vaikkei voinut ehkä sanoa tunteen olevan molemmin puoleinen. Tietenkin Aran välitti faunista eikä halunnut että tuo kävisi kupsahtamaan, mutta monarkki ei ollut ehkä valmis pistämään omaa henkeään peliin suojellakseen pujopartaista ystäväänsä. Kai sekin riippui tietenkin tilanteesta, mutta valitettavasti Aranin hengellä oli enemmän painoarvoa, mitä Parebriksen.

Aran ei edes ehättänyt miettiä mitä kävisi seuraavaksi suustaan laukomaan, kun fauni yllättäen kävi nappaamaan viinipullon monarkin kädestä. Haltia vilkaisi olkansa yli toruvasti Atrevauxia, joka oli käynyt löntystämään aivan selän taakse. Viinille perso fauni ei jättänyt edes haltian omaa lasia rauhaan, käydessä mokomankin tyhjentämässä kuin vettä vain. Parebriksen painautuessa lähemmäksi haltiaa, joutui Aran ottamaan toisella kädellä tukea pöydästä. Siinä missä Winder, ei Arankaan ollut voittamaan faunia voimassa, joten Parebriksen päättäessä seistä paikoillaan pakottaen haltian pysymään itsensä ja pöydän välissä, ei monarkilla varsinaisesti ollut mitään mahdollisuuksia siitä pois liueta. Katse kääntyi paremmin yläviistoon katsomaan sarvipäisen kasvoja, tuon käydessä puhumaan illan huvituksista.
”Ai sinäkin?” Haltia kävi tokaisemaan virnuillen, samalla kun kävi pienesti työntymään paremmin faunia vasten ”Winder lähti jo, mutta voin pyytää hänet vielä takaisin jos haluat”.



Toisen kerran jälkeen kävi korkeahaltia vastaamaan kenraalille. Darius ei tiennyt olisiko pitänyt olla huojentunut siitä, että Iriador vastasi, vai kenties tuntea olonsa entistäkin ahdistuneemmaksi, kun joutui tukeutumaan henkilöön, jonka oli tovi sitten suututtanut. Paniikiltaan kenraali ei kuitenkaan kyennyt murehtimaan moisia pitkään, vaan pysähtyi hetkeksi hiljaiselle käytävälle miettimään, mitä Iriadorille varsinaisesti vastaisi. Missä hän oli? Ei Darius ollut edes varma itsekään. Kyllä hän jotenkuten muisti reitin, jota oli tullut, mutta oliko hän sittenkään samassa paikassa, missä uskoi olevansa? Sokeana oli paha sanoa ja kerta linnan käytäviltä ei kovin montaa käsin tunnistettavaa objektia löytynyt, ei kenraali osannut edes sen suhteen käydä kertomaan sijaintiaan.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Darius kävi jälleen telepaattisesti ottamaan yhteyttä nuorempaan haltiaan, kertoen epävarmoin sanoin missä päin uskoi olevansa. Ehkä jo tässä vaiheessa Iriador osasi arvailla, ettei kenraali syystä tai toisesta kyennyt näkemään tai paikantamaan omaa sijaintiaan käytävillä. Ei Darius kyllä kovinkaan vaikeasti löydettävässä paikassa ollut, mutta näin yllättävän sokeuden myötä ei kenraali sitä itse osannut sanoa. Hän oli aina luottanut näköaistiinsa ja nyt kun se oli viety, tajusi kenraali, että ehkä olisi kannattanut myös muitakin aistejaan harjoittaa yhtä tarkaksi.


// Kali virnuilee vielä haudassakin. Otan mielelläni ahdistelevan Jaakon. Tosin se taitaa olla Jaakko, joka joutuu ahdistelluksi minun seurassa. eikun //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Crimson » 25 Maalis 2014, 16:17

Atrevaux myhäili, keriessään Aranin kullankeltaisia hiuksiaan sormiensa ympärille. Sarvipäisen suusta pääsi kuitenkin tuohtunut ärähdys, kun monarkki otti jälleen Winderin puheeksi, faunin kiskaistessa pienesti samalla monarkin lettiä. Johan hän oli kannatellut nuorempaa kenraalia sylissään Aranin iloksi, ja se oli Parebrikselle riittänyt Winderin suhteen aivan hyvin. Vielä tästä olisi puuttunutkin, että pässi olisi päässyt hässimään toista pässinpäätä, mutta pelkkä ajatuskin kuvotti faunia.
Mitä? Minäkö koskisin Winderiin sillä tavalla?”, Parebris tuhahti lopulta kulmiaan hieman kurtistaen, ”Minä en siihen täikasaan mielelläni koske, ja sinä kyllä tiedät sen”.

Sen sijaan päätit, että olisi hauskaa nähdä kun istuisimme sylikkäin divaanillasi, samalla kun itse pitäisit siinä silmieni edessä hauskaa”, Parebris totesi jo paljon rauhallisemmin ellei jopa lempeästi matalalla äänellään, ottaen nyt myös pienen askeleen kauemmas Aranista. Faunin kädet siirsivät nyt kiinni pitämänsä kultaiset hiukset syrjään, jonka jälkeen ne hakeutuivat monarkin harteille. Kevyen hierova liike kohdistettiin harteisiin, mutta samalla otetta pienemmästä käytettiin myös ohjaamaan kuningas liikkeelle.
Tiedätkö millaisia ajatuksia se minussa herätti?”, Parebris tiedusteli virnistellen, samalla kun Arania käytiin ohjaamaan rätisevät takan vierustalla olevalle suuremmalle divaanille.
Atrevaux ei aikonut pysähtyä. Nyt oli hänen vuoronsa ottaa, mitä hän halusi, ja aikeensa kyllä saattoi arvata faunin kasvoilla lepäävästä vaativasta, määrätietoisesta ilmeestä.


Iriadorin rinnassa sydän hakkasi harvinaisen lujaa, kun nuorempi kiirehti linnaa kohden. Raskaampi hengitys johtui sekä fyysisestä suorituksesta, kuin myös siitä, ettei punapää tiennyt lainkaan miksi Darius kuulosti niin.. tukahdutetulta ja epävarmalta kertoessaan mistä miehen saattaisi löytää. Jotain oli sattunut sen Iriador osasi jo arvata, mutta seuraava kysymys olikin taas että mitä? Miksei kenraali osannut itse suunnata reittiään ulos, vaan tuota varta vasten täytyi tulla vastaan? Korkeahaltia ei sen kummemmin jäänyt miettimään seikkaa nyt, vaan yritti vain kiirehtiä askeleittensa kanssa ja olla kompastumatta turvalleen maahan.
Linnalle päästyään Iriador pyrki olemaan mahdollisimman vähän huomiota herättämättä. Vaikka sokean pärstäkerroin tunnistettiinkin jo hovin puolella ja tuon tiedettiin kuuluvan Siniseen kuiskaukseen, ei Iriador halunnut nyt jäädä vaihtamaan sanoja kenenkään ylimääräisen kanssa. Nuorukaisen onneksi mahdolliset vartijat oli helppoa ohittaa näkymättömissä, eikä linnan käytävillä juuri ketään tähän aikaan nuoremman onneksi pyörinyt.

Koska punapäällä ei vieläkään ollut varsinaisesti mitään aavistusta siitä, mistä suunnasta hän olisi Haukansilmän saattanut löytää, käytti Iriador auraansa kuin kaikuluotaavana aaltona, jolla saattoi mielensä silmin nähdä missä mitäkin sijaitsi. Seinät, henkilöt, esineet, vahvinkaan kiviseinä ei ollut Iriadorille este, ellei niitä oltu lumottu. Tämä ei ehkä ollut sokealle se tyypillisin tapa suunnistaa eteenpäin, mutta tällä kertaa linnan pohjapiirustusta selvittäessä se tuntui luonnollisimmalta tavalta edetä eteenpäin ja löytää etsimänsä. Ainoa huonopuoli kyseisessä olikin, että auran lattiaa pitkin väreilevät punaiset säteet saattoi aistia mielessään, vaikkei niitä saattanut nähdä.
Iriador tiesi mitä etsi, joten Dariuksen etsiminen oli kohtuullisen helppoa puuhaa. Jossain päin käytäviltä punapää saattoikin erottaa seinää vasten etenevän tutunoloisen hahmon, jonka tiettyjen piirteiden perusteella tunnisti Haukansilmäksi. Samalla sekunnilla jalat lähtivät kantamaan punapäätä hahmoa kohden, eikä Iriador ottanut pysähtyäkseen ennen kuin ehätti Dariuksen luo.
Mitä helvettiä, oli Iriadorin ensimmäinen ajatus, kun nuorempi tuki oitis kenraalin itseään vasten, sen kummemmin lupaa kysymättä tai mitään erikseen sanomatta ääneen. Haukansilmä haisi terävästi viiniltä, ei selvästikään ollut oma itsensä ja kaikenlisäksi punapää saattoi aistia ne pienet haavat, joita miehen naaman ja yläkropan puolelle oli kuin.. viilletty.
Vien sinut pois täältä”, Iriador lopulta totesi tutulla, hieman huolensekaisella äänellään.


//Kali kuolee virne naamallaan. Kummittelee sitten kaikkien mielessä virnuillen. Siellä sitten ahdistelisitte Jaakon kanssa toisianne kilpaa. Anna Dari tänne sit. Darilla ei olis mahdollisuuksia mua vastaan. eikun//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Maalis 2014, 19:12

Aranin kujeilevanhuvittuneesta virneestä näki harvinaisen hyvin, että monarkki tiesi tasan tarkkaan, mitä mieltä fauni oli Haukansilmästä. Tietenkin kuningas otti asiakseen kiusoitella sarvipäistä siitä, aina kun sopiva tilaisuus tuli. Pieni ynähdys karkasi kuitenkin virnuilevien huulten välistä, faunin käydessä kiskaisemaan haltiaa hiuksista.
"Mmmm enpä nyt tiedä onko Winderillä sen enempää täitä kuin sinulla kintussa kirppuja" Haltia hymähti virnuillessaan, jatkaen sarvipäisen tuijottamista yläviistoon niska kenossa.

Katse kävi kuitenkin laskeutumaan pöydän puoleen, Parebriksen laskiessa kätensä kevyenhierovin liikkein monarkin harteille. Aran kävi hymisemään tyytyväisenä, antaen silmiensä jopa ummistua vähän faunin käsien levätessä harteilla. Rauhallista hetkeä ei kuitenkaan pitkään kestänyt, kun sarvipäinen lähtikin ohjailemaan haltiaa liikkeelle, pakottaen pienempänsä kävelemään ohjailtavana kohden divaania.
"Taidan ehkä arvatakin ajatuksesi" Aran kävi hymähtämään antaen vielä hetken Faunin ohjailla itseään, kunnes päätti pysähtyä muutaman askeleen päähän divaanista, eikä enää vapaaehtoisesti liikkunut askeltakaan "Ilman ajatustenlukemistakin. Mutta minä pidin jo hauskaa, mikä saa sinut kuvittelemaan, että uudestaan moiseen ryhtyisin saman illan aikana?" Ihan kuin kaksikko itse ei olisi nuorempana useampaankin otteeseen illassa riehunut, mutta haltian ilmeestä saattoi päätellä, että tuo suorastaan halusi leikkiä hankalaa, Aranin katsahtaessa olkansa yli jälleen Parebristä.


Käytävien hiljaisuus alkoi tuntua ahdistavalta. Vaikka hiljaisuus kielikin siitä, ettei ketään ollut ympärillä näkemässä kenraalia tässä surkeassa tilassa, saattoi se myös tarkoittaa sitä, että joku tarkkaili kaikessa hiljaisuudessaan häntä. Darius ei pitänyt ajatuksesta yhtään ja sokeana silmäpuoli yritti kuunnella parhaansa mukaan ympäristöä, mutta pelko ja shokki herättivät henkiin mitä mielenkiintoisempia harhoja. Jokainen pienikin rapina tai kaukainen ääni tuntui uhkaavalta, haltian kykenemättä näkemään mikä mahdollisesti lähestyi, jos joku lähestyi. Se oli pelottavaa. Ensimmäistä kertaa elämässään Darius koki silkkaa kauhua sisällään. Puhdasta, irrationaalista pelkoa.

Sykkeeltään ja raskaalta, värisevältä hengitykseltään Darius luuli kuulevansa jo omiaan, tuntui että korvissa alkoi humista, aivan kuin kuulokin olisi tekemässä lähtöään. Paniikkinsa keskeltä ei haltia edes kuullut lähestyvää Iriadoria ja täten punapään käydessä koskemaan Haukansilmään, vanhempi mies kavahti kuin olisi saanut kuolettavankin iskun teräaseesta. Darius selvästi koittikin pyrkiä kauemmaksi aluksi Iriadorista, kunnes kävi kuulemaan tuon äänen. Vasta silloin Darius osasi yhdistää luokseen saapuneen henkilön kumppaniinsa, koittaessaan rauhoitella hätääntynyttä hengittelyään. Seinällä pysynyt käsi nousi väristen tarraamaan Iriadorin käsivarresta, toisen käden käydessä täristen, varovaisesti koskettamaan sormenpäillä - jotka tosin teräväkärkisten hansikkaiden alla olivat, mutta Darius koitti olla raatelematta nuoremman kasvoja niillä... koitti - nuoremman kasvoja, aivan kuin varmistaakseen, että kyseessä tosiaan oli Iriador.
"E-en näe mitään" Darius sai todettua värisevällä, surkuhupaisan korkealla äänellä. Kukaan tuskin oli nähnyt kenraalia koskaan näin pelokkaana ja surullisena. Se, että hän ylipäätään kykeni näin radikaaleihin tunnetiloihin, oli myös uutta itse kenraalille....


// (----D Kali the mega virnuilija. Kovasti ahdistellaan juu (--D Saat darin, pidä hyvänäsi. Käsken sen leikkiä kiltisti sun kanssa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Crimson » 25 Maalis 2014, 22:15

Atrevaux myhäili itsekseen toisen selän takana, astellessaan yhä lähemmäs ja lähemmäs divaania – kunnes Aran kävikin pysähtymään faunin edellä. Pysähdys sai myös Parebriksen seisahtamaan aloilleen, samalla kun haltian hartioita hyväilevä liike lakkasi tyystin. Sarvipää käänsi päätänsä hieman vinoon, tavoitellen kieronhuvittuneella katseellaan monarkin omia kasvoja.
Hmm, vai niinkö meinaat?”, Atrevaux totesi arvoitukselliseen sävyyn, virnistäen sanojensa päälle leveästi, ”Mutta enhän minä nyt sinusta puhukaan, Aran, vaan omista tarpeistani”, sarvipäinen lisäsi.

Parebris kävi kirjaimellisesti heilauttamaan kuninkaan ympäri ja tarrasi molemmilla suurilla käsillään miestä käsivarsista. Faunin katse tavoitti virnistelevän kuninkaan kasvot, joilta ei saattanut lukea muuta kuin että nuorempi halusi leikkiä mahdollisimman hankalasti tavoiteltavaa tämän kerran. Atrevaux tuhahti, ottaen nopean ilkikurisen virneen kasvoilleen ja tuoden kasvojaan lähemmäs monarkkia – kun yhtäkkiä kultakutrin edessä seisoikin toinen vihreäsilmäinen vaaleaverikkö.
Mutta oletkohan kuitenkaan saanut tarpeeksesi jo tältä illalta, hmm?”, haltiailluusionsa ottanut fauni härnäsi, vetäessään itsensä kuninkaaseen kiinni ja virneen sen kuin levitessä nuoren nulikan suulla, silmäpuolen katseen nauliintuessa kuninkaan silmiin. Siro käsi pyyhki Aranin rintakehää samalla, kun valkeaan takkiinsa sonnustautunut viestinviejä suorastaan kiehnäsi monarkkia vasten takaisin tuon selkäpuolelle, jossa fauni otti taas oman ulkoasunsa takaisin. Aranin rintakehällä lepäävä käsi pakotti kuningasta jälleen pakittamaan Parebriksen puoleen, ja pakotti vielä laskeutumaan eliitin syliin istumaan.
Sillä minä en ihan vielä ole”, fauni myhäili, ”Ja minä pidän kyllä kinttukarvoistani huolta. Ehken harjaa niitä tarpeeksi usein, mutta minä en mitään satiaisia sentään mukanani kanna – kehtaakin epäillä moista”, Parebris lisäili teennäisen loukatulta kuulostaen.


Iriador ei ollut varautunut kenraalin hätkähdykseen. Suurin asia jota punapää halusikin vältellä, olivat Dariuksen käsissä olevat teräväkyntiset hanskat. Hän ei halunnut saada niistä fataalia osumaa itselleen, etenkään kasvoille.
Kaksikosta vanhempi kävi kuitenkin pian rauhoittumaan aloilleen, kenraalin värisevän otteen tarratessa Iriadorin käsivarresta. Moinen värinä ei ollut punapäälle lainkaan tuttu, joka saikin huolen nousemaan vielä enemmän esille nuoremman kasvoille, joita Winder käsineittensä sormenpäillä kosketti. Punapää oli valmis vetämään itseään taemmas, jos kynnet olivat upotakseen syvemmälle hänen nahkaansa, mutta toistaiseksi tuo pieni, kevyt raapiva tunne ei häntä haitannut. Se oli ehkä Iriadorin pienin huoli sillä hetkellä, sillä päällimmäisenä ajatuksena mies saattoi vain miettiä, mikä Dariusta vaivasi.

Kun Haukansilmä sai yllättävänkin ulisevalla äänellä sanottua, ettei mitään näe, loksahti Iriadorin suu puolittain auki.
Et.. näe?”, Iriador toisti jokseenkin epäuskoisesti. Eihän hän sokeana nähnyt oliko Dariuksen silmissä jotain vikaa, mutta punapää tiesi miten tärkeä kenraalin ainokainen jäljellä oleva silmä tuolle oli. Se selittäisi Winderin kummallisen käytöksen, tuon jokseenkin pelonsekaisen olemuksen. Mutta missä Darius näkönsä oli ehtinyt menettää? Liittyikö se jotenkin niihin kaikkiin haavoihin, mitä tuon kehossa oli?
Korkeahaltian pienestä paniikista värisevä käsi nousi pyyhkimään Winderin poskea varovasti, sokean vaaleiden silmien nostaessa katseensa Haukansilmän kasvoihin.
Minä toimin silminäsi – niin tyhmältä kuin se kuulostaakin..”, punapää totesi, ja se todellakin kuulosti ironiselta. Sokeako toimisi toisen sokean silminä? No, Iriadorilla oli oma tapansa nähdä maailma ympärillään, eikä Dariuksella sattunut nyt olemaan muita vaihtoehtoja, jos täältä mieli pois päästä. Ja kerta tuo ei mitään nähnyt..
Luota minuun, vien sinut takaisin sotilastuvalle”.


//(---D Ilmankos Delikin siitä kiinnostui. VIRNE ON TARTTUVA! Darin otan. Ei tarvitse käskeä leikkiä kiltisti, leikin mielelläni hieman rajumpia leikkejä. Imean..//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Maalis 2014, 23:17

Aran antoi faunin pyöräyttää itsensä ympäri pitäessään sen ilkikurisen huvittuneen virneen koristaessa yhä monarkin kasvoja. Haltia uhmakkaasti tuijotti lähemmäs nojautuvaa faunia, joka yllättäen kävi muuttamaan muotoaan. Lucavin näkeminen sai Aranin aina huvittuneeksi - hänen tietäessä kuka tuon illuusion takana oikeasti lymyili - mutta myös jokseenkin innostuneeksi, ottaen huomioon Lucavin alkuperän. Olihan tuo aluksi vain faunin ja haltian välisiin huvituksiin kehitelty illuusio, mutta Parebris näki sille muutakin käyttöä, kuin vain ottava osapuoli petipaineissa. Virne haltian kasvoilla kävi muuttumaan pienemmäksi, Aranin käydessä henkäisemään naurahtaen Lucavin käydessä työntymään lähemmäksi monarkkia. Aran ei liikahtanutkaan, katsellen jokseenkin himoitsevalla katsella tällä kertaa lyhyempäänsä. Parebris toden totta osasi saada Aranin innostumaan, niin halutessaan ja vaikka juuri olikin saanut pitää hauskaa - joskin ei niin kovin tyydyttävästi - alkoi Aran lämmetä ajatukselle uudesta erästä. Varsinkin kun pienempi haltia noin vihjailevasti kävi sirolla kädellään koskemaan kuninkaan rintakehää, suorastaan kiusaten kiehnäämisellään kultahiuksista.
Kuningas ehti vähän kohottamaan käsiään aikeissaan tarrata kiinni Lucavista, kun nuorempi haltia meni ja luikahti monarkin selkäpuolelle ja kävi muuttamaan ulkomuotonsa takaisin karvakoipiseksi järkäleeksi. Aran ynähti pienesti Parebriksen käydessä pakottamaan haltian pakittamaan mukanaan divaanille, Aranin varsinaisesti pistämättä vastaan tällä kertaa.

"Olet sinäkin yksi kiusankappale..." Aran kävi mutisemaan tyytyessään sijaansa faunin sylissä. Haltia kävikin nojautumaan paremmin vasten isompaansa, asettuen oikein kiusoittelevasti Parebriksen miehuuden ylle. Siitä oli aikaa kun Aran viimeksi oli minkäänlaisissa lähemmissä tekemisissä Lucavi illuusion kanssa ja olihan se haltian mielestä sääli, mutta ei kuningas käynyt valittamaan kuinka epäreilua elämä oli.
Faunin käydessä puolustelemaan koipikarvojaan lähti Aran hitaasti, lähes huomaamattomasti lantiotaan liikuttaen hieromaan itseään vasten Parebriksen miehuutta. Kasvonsa haltia käänsi kohden sarvipäisen kasvoja, nojaten mukavasti vasten faunin rintakehää. Kulmiensa alta haltia katsoi ylös vihjailevan lempeällä katseellaan.
"Jos et pitäisi koipikarvoistasi huolta, et kyllä olisi enää hovissani" Aran kävi hymähtämään, samalla kun nosti molemmat kätensä ylös, pujottaen kätensä faunin hiusten ohitse tuon niskalle. Kämmenet jäivät lepäämään rennosti faunin paksummalle kaulalle, sormien käydessä pienesti hyväillen vähän väliä pienesti Parebriksen niskavilloja.
"Joten katsokin ettet kesällä kanna yhtään punkkia mukanasi sisälle" virne nousi jälleen kultahiuksisen kasvoille, Aranin jatkaessa itsensä hieromista vasten faunia.



"en..." Oli ainoa vastaus mitä Darius sai sanottua nuoremmalle haltialle, tuon käydessä toistamaan kenraalin sanoja. Juuri nyt hän ei tajunnut arvostaa tilannetta, mutta Iriador tapa reagoida tilanteeseen oli harvinaisen lohduttava. Varovainen kosketus poskella sai Haukansilmän kavahtamaan pienesti, mutta pian kenraali kävi jopa työntämään päätään pienesti vasten punapäisen kättä. Iriadorin läsnäolo tuntui rauhoittavan kenraalia jonkin verran, mutta vieläkään Darius ei päässyt yli kauhistuneesta mielentilasta. Ajatukset laukkasivat päässä, mutta päällimmäisenä tuntui olevan ajatus siitä, että hänen elämänsä oli ohi nyt. Ehkä tämä olikin vain unta? Olisiko tämä vain unta? Jos tämä oli unta, Darius todellakin toivo heräävänsä pian.

Iriador kävi kertomaan, että veisi Dariuksen takaisin sotilastuvalle. Darius kävi nyökyttelemään pienesti ja päästäen myöntävän hymähdyksen värisevällä äänellä, luottaen nyt itsensä täysin Iriadorin ohjattavaksi. Hölmöähän se oli, että sokea ohjasti sokeaa, mutta Iriador sentään oli oppinut magiansa avulla elämään sokeutensa kanssa, Dariuksella ei edes ollut sitä vaihtoehtoa. Dariuksen ainoa vaihtoehto nyt oli luottaa korkeahaltiaan, eikä Iriador ollut koskaan antanut Haukansilmälle syytä epäillä luottamustaan. Kenraali saattoi vain koittaa olla kompuroimatta omiin jalkoihinsa tai esteisiin ja todellakin toivoi, ettei kukaan tulisi vastaan käytävillä, missään vaiheessa....


// (---D niinpä! No Dari tulee leikkimään sitten rajusti niin (D Ei saa itkeä sitten //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Crimson » 26 Maalis 2014, 00:38

Parebris hymisi tyytyväisenä itsekseen Aranin tuumatessa kenraalin olevan varsinainen kiusankappale. Monarkin annettiin nojata taemmas, faunin pyrkiessä varsinaisesti varomaan vain vahingoittunutta sarveaan, ettei kuningas käynyt siihen itseään tyrkkäämään. Lohjenneen ulokkeen reunat kun sattuivat olemaan niin terävät, että niihin leikkasi nyt tavallistakin helpommin kätensä, eikä Atrevauxella ollut mitään syytä antaa Aranin satuttaa käpäliään edes vahingossa.
Fauni myös tiedosti sen, kuinka kultakutri lähti lähes huomaamattomin liikkein hieromaan itseään kenraalia vasten, eikä sarvipäinen moista pahaksi katsonut. Ei suinkaan, päinvastoin. Myös Aranin vihjailevaan katseeseen vastattiin, Parebriksen laskiessa päätään sen verran että saattoi alaviistoon osapuolista sitä sirompaa katsoa. Enää puuttui, että eliitillä olisi ollut kätensä ulottuvilla viiniä, jolla suunsa kostuttaa. Ikävikseen viinipullo oli nyt kuitenkin liian kaukana tältä divaanilta, että sorkkajalka olisi siihen saattanut ylettää.

Kuninkaan seuraavaan huomautukseen Parebris ei saattanut kuin naurahtaa. Eihän fauni voinut kiistää sanojen perää. Jos hänen koipensa olisivat yhdet takkuläjät ja hyönteispesäkkeet, saisi sarvipää todennäköisesti viettää yönsä jossain koirankoppia muistuttavassa luukussa. Kyllä pujopartaisessa, koko ikänsä hovissa asuneessa faunissa oli kuitenkin sen verran älliä, että tuo osasi itsensä pitää ennen kaikkea siistinä. Aranin mainitsemat punkit olivatkin sitten toinen juttu. Ne riesat kun tuppasivat Aroilta löytämään tiensä turhan useasti Atrevauxen matkaan, jos fauni siellä erehtyi astella.
Parebris kävi mutristamaan pienesti huuliaan.
Minkäs minä sille mahdan, että koipeni ovat niin houkuttelevat”, sarvipää virkkoi, antaen sitten kuitenkin tyytyväisen ilmeen karata kasvoilleen kun tunsi Aranin hyväilyn niskavilloissaan ja ohessa merkille pistäessään hiljalleen nousevan paineen siellä missä sitä nyt toivottiinkin. Samalla eliitin kädet nousivat hyväilemään hellästi kuninkaan omaa kehoa, käyden välillä sivelemään haltian kaulaa, rintakehää, ja sieltä edelleen reisiä, vain hipoen niitä herkimpiä paikkoja välistä.
Sotket vielä itsesi, kun niskaani rapsuttelet ja minähän en sinun tamineitasi aio pestä – saati sitten nuolla puhtaaksi”, Parebris huomautti, varoen kommenttinsa myötä ettei Aran kävisi vahingossakaan koskemaan lähellekään yhä avonaista haavaa faunin päänsyrjässä.


Kenraalista kiinni pitäen ja tuota mukanaan saatten, Iriador lähti astelemaan takaisin siihen suuntaan josta oli tullut. Nuoremmalla oli käytössään nyt vain auransa, jonka perusteella punapää tiesi, ettei kävellyt sokean Winderin kanssa päin seiniä, tai jos joku sattui kävelemään ohitse, kävi nuorempi noita omatoimisesti väistämään. Jos Iriador havaitsi maassa esteen tai joku sattui oikeasti tulemaan käytävillä tai ulkosalla kaksikkoa vastaan, kertoi punapää siitä välittömästi Dariukselle telepaattisesti. Kuitenkin, nuorempi yritti valita reittinsä niin, ettei kukaan ylimääräinen olisi kaksikkoa sattunut hovin puolella näkemään, sillä aavisti, ettei Darius sitä olisi tahtonut henkeen tai vereen tapahtuvan nyt.
Välistä korkeahaltia ehti ajatella, ettei pystyisi suoriutumaan tästä kenraalin kanssa, mutta oliko hänellä vaihtoehtoja? Olisi toki ollut mahdollisuus vain jättää Darius oman onnensa nojaan tänne, mutta sitä punapää ei olisi mistään hinnasta tehnyt. Hän ei jättäisi Haukansilmää yksin nyt, kun mies tuntui olevan siinä pisteessä, että olisi voinut romahtaa kasaan hetkenä minä hyvänsä.

Sotilastuvan pihalle saapuessa Iriador empi hetken tupien ovilla. Punapään toinen käsistä leijui hetken oven kahvan yllä. Entä jos aulassa olikin joku? Mitä jos tuvilla ylipäätään kukaan äkkäisi hänet ja kenraalin nyt ja kyseenalaistaisi sen, missä kunnossa Iriador esimiehensä tänne takaisin toi? Vaikka sotilas ei olisi halunnut ottaa noita riskejä kontolleen, kävi tuo avaamaan oven varovaisen raottavasti. Jälleen uusi, nopea luotaava aalto pyyhkäisi maata – saaden korkeahaltian toteamaan että reitti aulan halki ylempiin kerroksiin olisi selvä, eikä yksikään ylimääräinen silmäpari olisi heitä ollut näkemässä. Hyvä!
Dariuksen lähes repäisten mukaansa - mutta samalla varmistaen että vaikka Winder kävisi johonkin kompuroimaan, pitäisi nuorempansa miehestä kokoajan kiinni ja pitäisi tuon pystyssä – punapää asteli tupien aulan halki kohden portaita. Uusi hankala tehtävä oli saada Darius nousemaan portaita ylös ilman, että tuo kumoaisi itseään turvalleen. Ei auttanut kuin yrittää, oli menestys millainen hyvänsä. Iriador yritti pitää Haukansilmän kuitenkin sen verran ripeässä tahdissa mukanaan, ettei turhia yllätyksiä näin muiden sotilastuvalla iltaansa viettävien osapuolten kohdalla sattuisi.

Kun viimeinen portaikko seuraavaan ylempään kerrokseen, jossa ylempiarvoisten komentajien huoneistot sijaitsivat, olisi pitänyt nousta, hahmotti Iriador lähistöltään askelia jotka tulivat lähemmäs. Askeleet kantautuivat korviin ylempää, ja ne lähestyivät reippaassa tahdissa portaikon alapäätä, jonka vieressä sokea kaksikko nyt seisoi. Samalla sekunnilla punapää pysähtyi, telepaattisesti Dariukselle viestien ettei ottaisi enää askeltakaan eteenpäin vaan kääntyisi suosiolla ympäri jos mieli pitää olemuksensa piilotettuna. Jonkinlaisen kiireen ja huonoksi tunnustaman jännityksen kannustamana, Iriador raahasi Haukansilmän lopulta samaisessa kerroksessa olevaan omaan tupaansa, jonne tuuppasi kenraalin edeltään ja sulki sitten erittäin hiljaisesti oven perässään. Punapää nojasi selkänsä huoneen ovea vasten, huokaisten helpotuksesta.


//Koskaan en itke, mutta kuokkaan voin kyllä kylmäverisesti vetää (D Ota tästä romaani 8)//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Maalis 2014, 20:38

"Ne taitavatkin olla ainoat otukset tässä valtakunnassa, joita koipesi oikeasti houkuttavatkin..." Haltia kävi hymähtämään faunille, tuijottaessaan vanhempaansa sirojen kulmiensa alta. Sirompi kahdesta kävi hymähtäen liikahtelemaan pienesti Parebriksen kosketuksen alla. Kosketuksen, joka oli yhtä kiusoitteleva mitä aina. Hetkeksi faunia tuijottanut katse eksyikin seurailemaan sarvipäisen käsiä, kunnes katsahti takaisin ylös sarvipäiseen tuon huomautuksen myötä. Aran oli jo hetkeksi unohtanut osumat, joita fauni oli saanut yhteenotossa, mutta nyt kun katse kävi kääntymään pujopartaisen kasvoista kaulalle, muistutti kuivumaan käyvä verinoro taistelujäljistä.
"Ai niinkö?" Aran kävi virnistämään laskiessaan kätensä alas sarvipäisen niskalta. Haltian sirommat kädet kävivät laskeutumaan Parebriksen käsille, siirtäen nuo irti itsestään ja samalla sekunnilla kävi kepeän vaivattomasti kiepahtamaan ympäri faunin sylissä, käyden istahtamaan kasvotusten pujopartaisen kanssa. Toinen käsistä kävi röyhkeästi nousemaan vasten faunin vahingoittumatonta sarvea, käyden työntämään Parebrisksen päätä takakenoon sarven tyvestä.

Aran kävi nojautumaan entistä lähemmäksi faunia, tuoden kasvonsa aivan tuon kaulan iholle, haltian käydessä nuolaisemaan verinoroa Parebriksen iholla. Muutamaa nuolaisua seurasi näykkäisevä suudelma, ennen kuin haltia kävi henkäisemään pienesti pujopartaisen korvaan.
"Entä jos ei ole mitään mihin sotkea itseään" Aran kävi kehräämään Atrevauxen korvaan, käydessään tarkastelemaan katseellaan faunin osumaa ottanutta sarvea.
"Mahtoi ottaa egoon..." sormet nousivat pienesti koputtelemaan pirstoutuneen sarven pintaa, kuitenkaan koskematta itse loveen "Mutta usko pois... Winderin ego murskautui täysin".
"Olisiko pitänyt kertoa hänelle, että näkö palautuu kyllä....?" Virne kasvoillaan Aran toi kasvonsa taas lähemmäksi faunin kasvoja "Vai olisiko se ollut.... Liian kilttiä?".
Samaan aikaan haltian omat kädet laskeutuivat availemaan jälleen omia housujaan.


Darius antoi Iriadorin johdattaa itsensä takaisin sotilastuville. Kenraali ei pistänyt kertaakaan vastaan ja seurasi kiltisti toisen sokean johdatusta, tuo sentään oli tottunut tähän. Vähän väliä Darius oli lähellä kompuroida omiin koipiinsa ja toisinaan tuon jalat meinasivat pettää silkasta uupumuksesta. Iriador onneksi piti kenraalin ajan tasalla esteistä, joten Haukansilmä osasi varautua askeleissaan. Mutta silti, vaikka Iriador kuinka yritti avustaa sokeammista avuttomampaa, tuntui Darius silti olevan haparoimassa vähän väliä.
Sotilastuvilla matka pysähtyi hetkeksi. Tai no, ovien edessä. Vaikka Darius ei nähnyt ympäristöä, saattoi hän reitistä käydä arvailemaan missä mentiin. Ymmärrettävästä syystä sokea myös pysähtyi, eihän kumpikaan heistä voinut olla varma jos tuvilla oli uteliaita katseita vastassa. Sisään astuminen tuntuikin harvinaisen ahdistavalta kenraalista, mutta eivät he tähänkään voineet jäädä patsastelemaan ikuisiksi ajoiksi ja valitettavasti ainoa suhteellisen turvalliseksi laskettava paikka oli kenraalin oma huone tuvilla.

Lopulta Iriador kuitenkin ohjasi kenraalin sisään. Darius oli jo hieman rauhoittunut, sillä oli turvallisessa seurassa ja melkein perillä. Kuitenkin matkaan tuli mutkia rappusissa, joissa Iriador kävi pysähtymään ja kehottamaan Haukansilmää kääntymään ympäri, pitämään itsensä poispäin mahdollisista katseista. Kuitenkin, kaksikko pääsi lopulta turvallisesti ja ilman häiriötekijöitä takaisin kenraalin huoneelle, Iriadorin käydessä työntämään kenraalin sisään. Darius otti askeleen jos toisenkin peremmälle huoneeseen, ennen kuin kävi viimein romahtamaan alas polvilleen ja siitä kontilleen maahan, päästäen jokseenkin ummehtuneen tuskaisen parkaisun.


// (---D Turpaan vaan. Olen nyt virallisesti sitten cryptin punkkikanta. Cryptin punkit on oikeesti mini aksuja, jotka käy tarraan jaakon koipiin //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Crimson » 26 Touko 2014, 23:24

Toinen faunin kulmista kohosi pienesti monarkin huomautuksen myötä. Katse lähti sen jälkeen seuraamaan, miten Aran irrotti sarvipäisen käpälät irti itsestään ja kääntymään vaivattomasti suurempansa sylissä ympäri, istuen nyt kasvotusten Parebriksen kanssa divaanilla. Kun monarkin käsi lähti nousemaan ylemmäs, tiesi pujopartainen jo mitä oli luvassa. Jokseenkin jo perinteiseksi eleeksi muodostettu murahdus karkasi väkisinkin eliitin suusta, Aranin työntäessä alaisensa päätä taaemmas sarven avulla. Olisihan Atrevaux voinut pistää vastaan tietenkin, mutta tässä seurassa, ja tässä tilanteessa ei kokenut sen olevan tarpeen.

Näreiseksi käyneen ilmeen kuitenkin pesi tyystin pois sylissä istuneen osapuolen kaulalle suotava nuolaisu. Sarvipäinen katsoi hieman alakanttiin kultaista hiuspehkoa, huokaisten aluksi syvään, sitten ähkäisten hiljaisesti kun Aran näykkäsi kaulan ihoa. Faunin suuremmat kädet hakeutuivat uudelleen sivelemään monarkin kehoa, osittain myös valmistautuen työntämään Arania kauemmas, jos tuo turhan häijyksi olisi epäillyt heittäytyä eliitin kaulan suhteen.

Lempeä katse kuitenkin seuraili monarkin touhuja vierestä, samalla kun monarkin kehräämiseen vastattiin kuitenkin vain pelkällä hymähdyksellä, katseen terävöityä heti seuraavan tuumauksen myötä. Dariuksen riehunnan myötä Atrevaux oli heittäytynyt tarkemmaksi sen suhteen, kuinka vahingoittuneeseen sarveen koskettiin. Vaikka kyseessä olikin hyvä ystävä, jonka toimiin Parebris luotti, ei fauni empinyt kuitenkaan kallistaa päätään vaistomaisesti kauemmas kun Aran pirstoutuneen sarven pintaan koputti.
Riittävästi, jotta se sai mieleni järkkymään tavallisesta. Kyllä sinäkin itseesi ottaisit, jos joku kävisi sinua veistelemään keihäällä”, Atrevaux nurisi, hymähtäen vielä näreisesti sanojensa perään, mutta nosti sitten Winderin puheeksi tultaessa ivallisen virneen kasvoilleen.
Väitätkö että kaiken kokemani jälkeen minun olisi pitänyt vielä heittäytyä kiltiksi Winderiä kohtaan?”, Parebris murjaisi ja nojasi selkäänsä ylemmäs divaanin selkänojasta, pakottaen Arania kallistumaan hieman taaemmas sylissään, pitäen huolen siitä ettei kultakutri sentään faunin sylistä tipahtanut, ”Itkekööt kurjuuttaan kerrankin ja ottakoot opikseen. Anna yhden hyppiä silmillesi ja kaikki seuraavat esimerkkiä myöhemmin perässä, Winder sai ansiosta mukaan. Nöyrtykööt sen myötä ja verratkoon itseään pedinlämmittäjäänsä – vaikkakin vain hetkeksi”, sarvipää tuumaili. Tuumailunsa ohessa fauni oli käynyt pakottamaan vuorostaan Aranin päätä taaemmas hieman ja siveli siromman osapuolen leukaluita varovasti.
Minulla sen sijaan on muuta mietittävää nyt, enkä halua tuhlata ajattelemisen lahjojani Winderin säälimiseen”, Parebris virnisti, tuodessaan kasvojaan lähemmäs monarkkia.


Iriador nojasi selkäänsä yhä huoneen oveen, kiinnittäen huomionsa hetkeksi täysin vain siihen, mitä oven ulkopuolella tapahtui. Eihän kukaan ollut seurannut heitä? Eihän kukaan halunnut muuten lähestyä kenraalia kenties työasioilla enää tänä iltana? Toivottavasti ei, ja mikäli Iriadorilla oli taitoihinsa luottamista, ei kukaan myöskään ollut heihin kiinnittänyt minkäänlaista huomiota tupien läpi ravatessa.
Haukansilmän parahduksen myötä Iriador värähti lievästi säikähtäneenä. Darius oli aikaisemmin maininnut ettei ollut nähnyt mitään ja miehen tuntien korkeahaltia oli varma siitä, ettei mies myöskään hänelle olisi valehdellut kyseisestä asiasta. Iriador ei ollut koskaan, ei kertaakaan sinä aikana kun oli Dariuksen kanssa syvemmässä suhteessa ollut, nähnyt tai aistinut kenraalin olleen yhtä murtunut, kuin tuo oli nyt.

Nuorempi otti lähestyäkseen varovasti nelinkontin vajonnutta eliittiä ja hakeutui itse polvilleen Dariuksen vierelle. Jos Iriador olisi nyt nähnyt, olisi hän kenties voinut auttaa Haukansilmää paremmin. Nyt mies kykeni vain tarjoamaan sitä pientä turvaa, mitä tutun henkilön läsnäolo kenties toiselle tuotti.
Olet yltä päältä viinissä”, Iriador totesi rauhallisella äänellä haistaessaan haltiaviinin kitkerän hajun toisen vaatteista, ja suoden sitten varovaisen kosketuksen Dariuksen puoleen, ”Riisu tuo paita yltäsi niin haen sinulle uuden”, punapää totesi, yrittäen näin viedä Haukansilmän ajatuksia edes hetkeksi muualle, vaikka tuskin siinä millään tapaa kuitenkaan tulisi onnistumaan nyt tai myöhemmin. Nuorempi halusi silti edes yrittää sillä pienellä kykenemällään tavalla auttaa, riippuen tietenkin siitä halusiko kenraali lainkaan punapään apua vastaan ottaa millään tapaa.


//Senkin punkki siellä. Jätä Jaakon koivet rauhaan etteivät piloille mene. KATSO ÄITI MITÄ TEIN, EIKÄ KESTÄNYT KUIN VIIMEINEN VUOSITUHAT ETTÄ SIINÄ ONNISTUIN!//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Touko 2014, 16:16

Haltia kävi nojautumaan faunin myötä taaemmaksi, virnuillen tarkkaillessaan toisen kasvoja. Faunin mukaan Winder oli saanut ansionsa mukaan, mitä Aran ei kyllä voinut käydä kiistämään. Winder tosin olisi ansainnut tulla hirtetyksi siitä, että edes oli harkinnut kuninkaan päälle hyökkäämistä. Mutta Aranhan oli tunnetusti jalo ja reilu kuningas, joten hän päästi Haukansilmän varoituksella.
"No, ei hän siihen kuole. Ellei typeryyttään mene henkeään riistämään, nyt kun luulee elämänsä olevan näkökyvynmenettämisen myötä ohi" Aran kävi hymisemään, samalla kun antoi faunin pakottaa päätään hieman taaemmas. Virne kävi kasvamaan haltian kasvoilla, Parebriksen käydessä toteamaan, että hänellä oli nyt muutakin mietittävää, kuin Winderin sääliminen.
"Sen uskon... Joten lienee parasta olla enää miettimättä sitä surkeaa koiraa"



Darius koitti tasailla hengitystään. Hänen teki mieli oksentaa, olo tuntui niin pahalta. Niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Häntä oli nöyryytetty, häntä oli alistettu ja nyt häneltä oltiin viety näkökin. Mikäli shokkitila ei olisi ollut päällä, olisi Darius saattanutkin harkita tosissaan henkensä riistämistä, mutta juuri nyt hän oli niin lukossa, ettei tiennyt edes mitä pitäisi tehdä. Hän halusi vain vajota lattialle sikiöasentoon ja kadota koko maailmasta. Todellisuus kuitenkin kutsui Iriadorin käydessä kyykistymään kenraalin vierelle, saaden Dariuksen hätkähtämään pienesti. Iriador haistoi viinin, jota kenraalin ylle oli heitetty. Kamalaa tuhlausta jos häneltä kysyttiin, mutta eipä kenraali juuri nyt ehättänyt moisia murehtia. Darius ei kuitenkaan vastannut mitään Iriadorille, sillä keskittyi enemmänkin kyynelien pidättelemiseen ja hengityksensä hillitsemiseen. Ei hän halunnut näyttää edes Iriadorille moisia heikkouden merkkejä.

Iriador kuitenkin kehotti kenraalia riisumaan paitansa, jotta nuorukainen voisi hakea hänelle uuden. Hetkeen Darius ei tehnyt mitään, kunnes kävi nousemaan istualleen jalkojensa päälle. Hiusten annettiin peittää kasvoja - vaikkakaan kumpikaan osapuolista ei sitä nähnyt - samalla kun kenraali kävi riisumaan paitansa kiltisti ja laski sen myttyyn eteensä. Huone tuntui kylmältä kaiken sen äskeisen lämpöaaltojen jälkeen.
Haukansilmä oli onnistunut jo rauhoittamaan hengittelynsä, mutta pikku hiljaa joko tunnetilasta tai liasta, alkoi kenraali kyynelehtimään, suolaisten kyynelien käydessä valumaan viilleltyjä kasvoja pitkin leukaluulle, hiusten peittämillä kasvoilla. Ääntäkään hän ei kuitenkaan päästänyt, vaan piti palan kurkussa, ihan vain, koska Iriador oli vierellä...


// Kjähähähähähäh! En jätä niitä rauhaan koskaan. EN. JA OAWJFKAWKJF. Katso mitä minä tein. Kakkaa väänsin //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Sotilastupa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron