Häväistys || CrimSON

Sotilastupa kuninkaan sotilaille. Tupa on rakennettu siten, että siellä mahtuu liikkumaan myös suuremmatkin liittolaiset. Monikerroksinen sotilastupa sijaitsee tallien lähettyvillä. Tuvan alimmassa kerroksessa on yhteistiloja, taukotiloja, ruokailutilat, peseytymistilat, kokoustiloja ja suurempien liittolaisen tilat. Ylemmistä kerroksista löytyy makuuhuoneita niin vartijoille, kuin eliittitason sotilaille.

Valvoja: Crimson

Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Marras 2013, 05:18

//Läiskäsen jo tähän vaiheeseen K-varoituksen. Peli tulee sisältämään jonkin verran väkivaltaa, reippaasti pelehtimistä ja piirun verran myös seuksuaalista, häikäilemätöntä hyväksikäyttöä (lue raiskaus). Teitä on nyt varoitettu >: //


Darius, Aran


Ensilumi oli jo laskeutunut kevyen ohuena Cryptin valtakuntaan, värjäten maan - ainakin väliaikaisesti - valkoiseksi. Vielä lunta ei ollut kovinkaan paljon ja paikoitellen se oli jopa sulanut pois, mutta pakkaset olivat jo saapuneet, päivälämpötilojen tippuessa päivä päivältä alemmas. Se ei kuitenkaan estänyt sotilastuvan harjoituksia. Tänään myös sininen kuiskaus otti osaa pihakentällä järjestettäviin harjoituksiin, jossa sotilaat ottivat yhteen testatakseen taitojaan, harjoitellakseen tai ottaakseen selvää kuka oli kuka. Kuiskauksen jäsenet olivat olleet kovin suosittuja vastustajia, rivisotilaiden suorastaan jonottaen yrittämään onneaan eliittitason sotilaiden kanssa. Jos noita ei onnistunut pieksemään, saattoi sitä ainakin oppia jotain taistelukumppaniltaan. Kuitenkin, vaikka harva kuiskauksen miehistä hävisi yhteenotoissa, kyllä sinitakeista muutama näille "tavallisille" rivisotilaillekin hävisi. Mutta ei se häpeä ollut. Paitsi Dariuksen mielestä.
Kuiskauksen kenraali oli turhankin tarkka sen suhteen, kuka otti turpiin ja keneltä. Se myös tiedettiin ja kun eliittikenraali oli paikalla, suorituspaineet nousivat kaikilla kuiskauksen jäsenillä.
Kuitenkin, rivisotilaista löytyi myös niitä, jotka uskaltautuivat haastamaan myös eliittikenraalin taisteluun. Silloin kun Haukansilmä oli kentällä, kovin moni muu keskeytti harjoituksensa vain, jotta saattoi seurata kenraalin ottelua. Haukansilmä kun oli tunnettu nopeudesta, notkeudesta ja tarkkuudestaan, joka myös näkyi kentällä.
Kevyesti varustautunut kenraali niitti vastustajia yksi toisensa jälkeen, näyttämättä minkäänlaista väsymystä. Yllään Haukansilmällä oli tummansininen, polvitaipeisiin yltävä takki, jonka kaulus oli korkea. Käsistä löytyi ne tutut, mustat hansikkaat, joiden kärjistä löytyi kankaan alta terävät, metalliset "kynnet". Jaloissa kenraalilla oli tukevat ja joustavat saappaat, sekä mustat, ihonmyötäiset housut. Vaikka takkinsa olikin pitkä ja raskasta kangasta, näytti eliitti silti liikkuvan kevyesti kuin höyhen. Hiuksensa Darius piti tietenkin kiinni, kasvamaan päässyt pehko olisi muuten koko ajan tiellä.
Dariuksen haastajista harvempi pysyi viittä minuuttia pystyssä, kun kenraali oli jo ehättänyt nuo maahan niittaamaan. Muutama kuiskauksen sotilas ja kapteeni onnistuivat pidemmänkin erän ottamaan kenraalinsa kanssa, mutta aina Haukansilmältä tuntui löytyvän uusia kikkoja, joilla hämäsi jopa vanhojakin ystäviä. Paikalla oleva parantaja ei voinut kuin huokaisten pudistaa päätään ja varoitella sotilaita, etteivät liikaa itseään teloisi. Taisteluissa käytettiin kuitenkin oikeita aseita ja parantaja oli paikalla vain hätätilanteiden ja suurien vammojen varalta. Onneksi kukaan ei - tiettävästi - yrittänyt tappaa ketään....

Myös itse Monarkki oli liikkeellä tänä kirkkaana pakkaspäivänä. Aranille oli saapunut arvovieraita, joita kuningas kävelytti nyt saattueensa kanssa ympäri hovia, esitelläkseen paikkoja. Vieraiksi olivat saapuneet arvostetun aatelissuvun pää ja tuon nätti tytär, joka kovasti oli halunnut päästä katsomaan sotilaiden yhteenottoa, kun moisesta oli kuullut, sekä aatelisperheen palvelija. Eihän itse taisteleminen siroa aatelisneitoa kiinnostanut, vaan ne sotilaat.
Saattueessa oli mukana yksi vartija, kaksi palvelijaa ja hieman erikoisempi näky hovissa: Yksi neljästä eliitistä, kenraali Argenteus. Vieraaksi saapunut aatelismies oli aina ollut kovin kiinnostunut hieman erikoisemmista otuksista ja tietenkin Aran halusi tarjota tuolle mahdollisuuden keskustella yhden kanssa, mikäli mieli, tai ainakin silloin tällöin tarkkailla sarvipäistä jättiä. Tykkäsi Atrevaux siitä tai ei, nyt tuo sai viihdyttää kuninkaansa vieraita, kun ei parempaakaan tekemistä omannut. Aran ei todellakaan ollut kuunnellut yhtään vastaväitettä faunilta ja oli tehnyt sen harvinaisen selväksi jo edeltävänä päivänä.
Valkoiseen, kaapumaiseen asukokonaisuuteen sonnustautunut kuningas johdatti vieraitaan ja saattuettaan linnan sisätiloista harjoituskentän puolelle. Kun siniverinen saattueineen sattui sotilaiden silmään, tekivät miehet kunnioittavasti tietä monarkille ja asiaan kuuluvasti kumarsivat. Kuningas ei kuitenkaan vaatinut sotilaiden harjoituksilta huomiota itsensä tai vieraidensa puoleen, vaan antoi yhteen ottavien sotilaiden jatkaa touhujaan. Samalla vieraat saivat nähdä, millaista se toiminta kentällä varsinaisesti oli...

Myös Darius oli juuri sillä hetkellä ottamassa yhteen kapteeninsa kanssa, kun saattue oli paikalle saapunut. Tietenkin tarkkanäköinen kenraali huomasi monarkin ja valitettavasti myös sarvipään, joka tuon seurassa oli. Jos totta puhuttiin, Haukansilmä ei olisi halunnut törmätä tuohon kaksikkoon enää koskaan, mutta tässä asemassa sitä ei voinut oikein välttää... Eikä Darius todellakaan aikonut luopua asemastaan, josta piti kynsin ja hampain kiinni, kerta mokoman oli ansainnut. Sen sijaan että olisi heti alkanut hapanta naamaa näyttämään, keskittyi silmäpuoli vastustajaansa.
Aran saattueineen pysähtyi katselemaan eliitin ja tuon kapteenin yhteenottoa, nuoren aatelisneidon selvästi katsepalavana seuraillen Haukansilmän menoa. Aran kävi suomaan Atrevauxen puoleen huvittuneen katsahduksen. Heillä molemmilla sattui olemaan samanlainen mielipide Haukansilmästä, mutta pitääkseen yllä hovin sisäistä rauhaa, näitä mielipiteitä ei kovin julkisesti tuotu ilmi.

Eipä siinä loppujen lopuksi kauaa mennyt, kun kenraali kävi niittaamaan vastustajansa uudemman kerran maahan. Jälleen kerran pientä suosionosoitusta kuului sotilaiden joukosta, Kenraalin varsinaisesti välittämättä moisista. Sama, jäätävän vakava ilme pysyi kenraalin kasvoilla, sinitakin käydessä astelemaan kuninkaan suuntaan, Aranin käytyä kutsumaan Haukansilmän paikalle telepaattisesti.
"Saat valmistautua viihdyttämään vieraitani enemmän" Aran kävi tokaisemaan myös Atrevauxille telepaattisesti, Dariuksen astellessa lähemmäksi. Pieni, nopea virne kävi kuninkaan kasvoilla haltian vilkaistessa sarvipäistä, sen pahemmin selittämättä suunnitelmiaan. Fauni saisi itse alkaa aprikoimaan, mitä monarkilla mahtoi olla mielessään.
Darius kävi pysähtymään muutaman metrin päähän saattueesta, kumartaen asiaan kuuluvasti kuninkaalle ja soi pienen, tervehtivän nyökkäyksen sekä aatelisherralle, että tämän tyttärelle - joka selvästi sisäisesti kiljui onnesta - mutta sarvipäinen kenraali jätettiin "vahingossa" huomioimatta, kenraalin keskittyessä monarkin puoleen.
"Sinisen kuiskauksen kenraali, Darius Winder. Lienette kuulleet hänestäkin" Aran kävi tokaisemaan nyt ääneen haltiakielellä vierailleen, aatelisen myönnellessä kuninkaan sanoja ja tervehtien asiallisella nyökkäyksellä kenraalia, käyden kehumaan sitten kuinka Haukansilmä tosiaan taisi olla maineensa veroinen, kun noin helposti väkeä kaatoi. Darius ei varsinaisesti halunnut vastata mitään kehuihin, eikä hänen onnekseen tarvinnut edes avata suutaan, kun Aran oli jälleen äänessä.

"Kyllähän minun eliittini moisia päihittää vaikka silmät sidottuina" Aran kävi hymisemään, kasvoille noustessa pienen hymyn, jonka myös virnistykseksi saattoi tulkita, jos sen tarpeeksi usein oli nähnyt. Darius valitettavasti oli nähnyt sen ilmeen turhankin usein "Ette varsinaisesti voi arvioida heidän taitojaan moisiin verrattuna... Kenraali Winder tarvitsisi jonkun tasoisensa, näyttääkseen, mihin todella pystyy".
"Kenraali Argenteus..." Haltiakuningas kävi kääntämään katseensa puheiden lomasta faunin puoleen "Olisitteko ystävällinen ja soisitte kenraali Winderille arvoisensa vastuksen, jotta vieraamme näkisivät, mihin eliittini oikeastaan pystyvät?"
Darius oli lähellä älähätää ääneen, mutta hillitsi halunsa haistattaa pitkät niin kuninkaalle kuin tuon faunillekin. Darius ei varsinaisesti halunnut olla missään tekemisissä sarvipäisen kenraalin kanssa, mutta toisaalta.... Tilaisuus piestä tuo maan tasalle yleisön edessä oli houkutteleva. Ehkä Darius saisi hieman kalavelkoja takaisin, viimeinen yhteenotto kun oli päättynyt hänen osaltaan kovin nöyryyttävästi. Mutta nyt faunilla ei ainakaan ollut sitä pirun metsänhenkeä mukanaan... Toivottavasti.
"Sehän olisi hyvä haaste, eikö, Kenraali Winder?" Silkkaa piruilua loistava katse kääntyi Haukansilmän puoleen, joka ei heti suutaan käynyt tapansa mukaan avaamaan, vaikka itse kuningas kysymyksen esitti. Darius harkitsi tarkkaan mitä suustaan möläyttäisi arvovieraan edessä. Hetkeksi se kullankeltainen katse ehätti jopa kääntyä hetkeksi tuon aatelisneidon toivosta ja ihailusta palaviin silmiin, ennen kuin Darius mitään sanoi.
"Vallan mainio...Teidän Korkeutenne" Kenraali kävi lopulta toteamaan, katseen lipuessa hitaan murhaavasti faunin puoleen, tuon vastauksia odotellen.



/// Crim. Crim. Hei Crim. CRIM! CRIIIIM! HEI HEI ARVAA MITÄ! GIGGITY! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Crimson » 26 Marras 2013, 16:43

Atrevaux, Iriador

Valkea peite lepäsi Cryptin yllä, tiedottaen mantereen asukkaita valmistautumaan pikkuhiljaa lähestyvää talvea. Syksystä oli selvitty jo kunnialla lävitse, mutta vielä oli jäljellä se kaikkein haastavin ja hyytävin vuodenaika. Jokaisen sopi vain toivoa kontollaan, ettei tuosta valkeasta aikakaudesta tullut turhan kylmä ja myrskyinen. Eihän se varsinaisesti sisällä lämpöisissä kartanoissaan istuvia aateleita koskettanut, mutta töitä se oli tekevän tehtävä läpi talvenkin; koko vuoden.
Tuo pakkasaamu oli kuitenkin hieman muita erilaisempi, sotilaiden ollessa kerääntynyt harjoituskenttien laitamalle ottamaan miehestä mittaa. Tapahtuma kasvatti todennäköisesti jokaisen yhteishenkeä, eikä useampi käynyt enää edes noteeraamaan nenänpieliä purevaa pakkasta ja vienoa tuulta. Se mikä teki tilanteesta astetta erikoisemman, oli paikalle myös saapunut Sininen kuiskaus, joka tarjosi tavalliselle rivisotilaalle eliittitason vastusta. Olihan noidenkin hyvä kokeilla, mitä tantereella saattoi olla vastassa nyt, kun se kokeilu ei maksanut keneltäkään henkeä. Oli ymmärrettävää hävitä korkeampitasoiselleen, mutta riemu oli sitäkin suurempi, jos eliitin onnistui yhteenotossa kaatamaan.
Myös Iriador oli saapunut paikalle kuiskauksen mukana. Yhä mustaa liinaa silmillään kantava, siniseen pitkään takkiin ja tummiin housuihin sonnustautunut punapää lähinnä seuraili tilannetta sivusta, mutta patistettiin sokeakin kentälle muutamaan otteeseen ottamaan mittaa muista. Vaikka toista olettaa saattoi, ei korkeahaltialla kauaa kestänyt muiden kaatamisessa, johon tuolla oli myös hyvä syy. Eteensä näkemätön Iriador kun tuppasi painimaan täysin toisessa sarjassa, kuin tavallinen kuiskauksen eliitti erilaisemman koulutuksensa ansiosta, omaten siihen päälle vielä salamannopeat refleksit auransa ansiosta, puhumattakaan taidostaan kadota täysin muiden näköpiiristä. Muutama voitto riitti kuitenkin punapäälle, joka ei todellakaan ollut paikalle saapunut mittelöinnin takia.

Kenraali Winderin lisäksi, oli toinenkin eliittikenraaleista uskaltautunut raikkaaseen ulkoilmaan, mutta täysin toisenlaisesta syystä. Aran oli ilmoittanut vaativansa Atrevauxia osallistumaan aamunkoitteessa vieraittensa vastaanottoon ja myöhemmin viihdyttämiseen, lähinnä siksi että aatelissuvun pää oli kuuleman mukaan erikoisemmista otuksista kiinnostunut. Koska kenraalilla ei mitään tärkeämpää tekemistä ollut, ei tuolla myöskään ollut syytä yrittää kieltäytyä moisesta, vaikka kyrsihän se omalla tavallaan omaan yksinäisyyteensä mielellään vajoavaa ja huoneessa ajatuksissaan piippua tuprutellen aikaansa viettävää kenraalia. Mutta vaihtelu virkisti, tai niin ainakin sanottiin. Ehkä tämä päivä tarjoaisi karvakoivellekin jotain virikettä muuten niin tylsän tavalliseen elämäänsä.

Tummanpunaisen kaapuunsa sonnustautunut fauni asteli hieman Aranin jäljessä. Saattueen saapuessa seuraamaan harjoituskentällä käytäviä otteluita, keräsi harvemmin nähty eliittikenraali jo pelkän kokonsa puolesta kunnioittavia katseita puoleensa. Kukaan kentällä olevista sotilaista ei tahtonut jäädä faunin jalkoihin – ehkä ihan hyvästä syystä - joten kenraalin tieltä siirryttiin suosiolla kauemmas senkin jälkeen, kun oli aluksi tehty tilaa kuninkaalle.
Sarvipään arvioiva katse käväisi vain ohimennen vilkaisemaan suuntaan, jossa Darius otti yhteen toisen sinitakkisen kanssa. Atrevauxia ei kiinnostanut millään tapaa tuon linnunaivon tekemiset, vielä vähemmän häntä kiinnosti katsoa Winderin loikkimista kehässä nyt, kun sitä ilmeisesti oltiin varta vasten pysähdytty ihailemaan – ainakin toisten taholta. Aranin katsahdukseen vastattiin, fauni käydessä kuitenkin mörähtämään hiljaa itsekseen ja näytti juuri niin tylsistyneeltä kuin vain saattoi. Tylsistyneisyyden saattoi erottaa muuttuvan juuri niin näreisenkiusaantuneeksi kun Haukansilmä asteli ottelun loputtua lähemmäs, vaihtuen mietteliääksi kuitenkin kun monarkki mainitsi telepaattisesti faunin saavan viihdyttää vieraitansa pian. Atrevaux ei tiennyt halusiko tietää mitä kultakutrilla oli mielessä, mutta toisaalta, jos siihen liittyi jotenkin Winderin kiusaaminen, oli fauni erityisen mielellään ideassa mukana.

Sarvipäinen kenraali kuunteli hieman poissaolevana monarkin ja tuon vieraiden keskustelua, kiinnittäen vasta sitten huomionsa kunnolla takaisin haltioiden puoleen kun kuuli nimensä mainittavan. Pirullinen virne nousi Parebriksen kasvoille Aranin ehdotuksen myötä, katseen kääntyessä hitaasti monarkista Winderin puoleen katsomaan tuota silmäpuolista ilmestystä alakanttiin, nenänvarttaan pitkin.
Sarvipää ei käynyt vielä mitään vastaamaan, vaan odotti Dariuksen sanovan ensin jotain tilanteeseen ja kun se vastaus viimein kantautui fauninkin korviin, levisi virne karvakoiven kasvoilla entistä leveämmäksi. Winderin kylmä, murhaava katse kävi suorastaan yllyttämään Atrevauxia kilpaan. Nyt hän pieksisi tuon arpinaaman kaikkien nähden, eikä antaisi kenenkään tulla tielleen. Haukansilmä saisi kerrankin ansionsa mukaan.
Ilman muuta, Teidän korkeutenne”, sarvipäinen kenraali kävi viimein toteamaan, suodessaan itsevarman katsahduksen ja pienen myöntyvän nyökkäyksen kruunupään puoleen. Jättiläisfauni lähti lipumaan saattueen ohitse kohden kenttää ja Winderin ohitse kävellessään, käveli tahallisesti haltianretaleen toiseen kylkeen provosoiden pahki, töytäisten pienenpäänsä näin pois tieltään. Sanoja ei sorkkajalka silmäpuolen kanssa jakanut. Ei siihen ollut ensinnäkään syytä, toisena fauni koki halveksumalleen kenraalille puhumisen erityisen vastenmielisenä. Kyllä hän sitten voisi haukkua, kun kenraali oli piesty nuolemaan maata Atrevauxen sorkkien juurelta.

Punainen kaapu laskettiin pois yltä, kenraalin ojentaessa sen ensimmäiselle sotilaalle pideltäväksi, sillä se oli tiedostetusti vain tiellä nopean vastuksen, kuten esimerkiksi nyt kenraali Winderin edessä. Faunilla ei ollut aikomustakaan tuhota arvokkainta vaatekappalettaan, joten kaavun alle puetut karvakoipisen polvitaipeisiin saakka ulottuvat löysät housut, sekä yläkroppaa verhoava, leveähihainen paita saivat kelvata miellyttämään katsojia tällä kertaa. Onnekseen sarvipään ei tarvinnut pitää kenkiä jalassaan, sillä sorkillaan tuo sai paljon paremman tuen otettua maasta; eikä sorkilla voinut liukastua, toisin kuin Atrevaux toivoi Winderille käyvän. Faunin asukokonaisuus oli lähestulkoon musta, saaden jätin näyttämään ehkä asteen tai toisen uhkaavammalta vastukselta erityisesti kokemattoman edessä, vaikkakin Haukansilmää itseään se tuskin kävi hetkauttamaan.
Sorkan jäljet painautuivat sievään riviin kentän halki, Atrevauxin ottaessa viimein paikkansa sen toiselta laidalta ja kääntäessä kookkaan olemuksensa sitten Haukansilmää kohden. Jäätäväksi, samalla kovin keskittyneeksi muuttunut ilme tuijotti värähtämättä vastustajaan, mielessä faunin käydessä kuitenkin nauramaan räkäisesti tätä tilannetta.


//SOMEONE HERE CALLED MY NAME?! WELL HERE I AM, PREPARE YOUR AN—noni, nyt se alkaa taas (--D//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Marras 2013, 18:07

Haukansilmä ei ollut lainkaan yllättynyt siitä, että fauniperkele otti haasteen vastaan mitään mukisematta. Totta kai sarvipäinen halusi päästä nöyryyttämään Haukansilmää siinä, missä haltia halusi käräyttää faunin koipikarvat karrelle. Panokset olivat niin sanotusti suuret nyt, sillä kumpikaan osapuoli ei varmasti halunnut käydä häviämään.
Darius oli vähällä murahtaa faunin käydessä eittämättä tahallisesti töytäisemään pienempäänsä ohi kulkiessaan. Haukansilmä piti kuitenkin suunsa kiinni ja pienesti tuhahtaen soi haltiakuninkaalle vielä viimeisen mulkauksen, ennen kuin kääntyi kannoillaan ja lähti kävelemään toiselle reunalle kenttää, mitä sarvipäinen. Aran hymähti pienesti Haukansilmän eleille. Kyllä hän tiesi mitä tuo ajatteli ja myös Darius tiedosti Aranin tietoisuuden. Siksipä kenraali kirosikin päässään kovin vulgaaristi faunia ja tätä typerää ideaa. Ja sekös Arania huvitti. Aran jäi vieraidensa seuraan, katselemaan alkavaa yhteenottoa.

Kaikki muut taistelut olivat tauonneet siksi aikaa. Harvoin jos ollenkaan sitä näki kahden eliitin ottavan yhteen, mittelevän voimiaan, joten tietenkin kovin moni halusi päästä todistamaan tätä näkyä. Osa sotilaista kävi jopa lyömään vetoa toisten kanssa, kaikessa hiljaisessa supinassaan. Kovin moni ei ollut edes nähnyt kenraali Argenteuksen taistelevan, joten kukaan ei varsinaisesti osannut sanoa, miten jättiläisfauni toimi. Magiaa tuo osasi, siitä kaikki olivat varmoja, mutta siihen suurin osa tiedoista jäikin...
Darius tiesi tarpeeksi hyvin miten sarvipäinen toimi, eikä aikonut käydä enää aliarvioimaan tuon menoa. Haukansilmä tiesi jo sarvipäisen liikkeistä, joten niitä oli myös helpompi varoa... ja haltia itse saattoi suunnitella omia hyökkäyksiään paremmin, kun osasi arvioida mihin mahdollisesti piti varautua. Juuri nyt nopeutensa ja notkeutensa olivat Haukansilmälle eduksi, kun vastassa oli iso ja hitaampi vastustaja. Piti vain päästä tarpeeksi lähelle...

Haukan silmä kävi muutaman kerran pyöräyttämään tällä hetkellä lyhyenä olevaa keihästään, ennen kuin otti tukevan otteen aseesta ja kävi nyökkäämään taistelun alkamisesta vastaavalle sotilaalle merkiksi siitä, että oli valmis aloittamaan omalta osaltaan. Jahka myös kenraali Argenteus oli antanut merkin siitä, että oli valmis, kävi sotilas käynnistämään kaksintaistelun.
Ja sillä samalla sekunnilla kun kamppailu oli merkistä käynnistetty, kävi Haukansilmä pinkaisemaan uskomattomaan vauhtiin. Darius ei aikaillut lähestymisen suhteen vaan alta aikayksikön oli syöksähtänyt lähietäisyydelle faunini kanssa, käyden nyt ensimmäisenä iskunaan havittelemaan pituutta vaihtelevalla keihäällä faunin jalkoja, toiveena käydä rampauttamaan sarvipäätä sen verran, ettei tuo pystyisi pahemmin liikkumaan.
Darius itse pysyi koko ajan liikkeessä, uskomattoman nopeasti ja tarkasti väistellen ja hyökäten. Mikäli Atrevaux yrittikään kauemmaksi nopealiikkeisestä haltiasta, oli Haukansilmä heti perässä, kuin pesäänsä puolustava ampiainen. Mitään Darius ei myöskään sanonut. Satunnaisesti saattoi suoda murhaavan katsekontaktin sarvipäiselle, mutta minkäänlaista kommunikointia ei suotu toiselle.
Dariuksen hyökkäykset olivat myös selvästi kärkkäämpiä ja pyrkivät oikeasti satuttamaan, toisin kuin aikaisemmissa kamppailuissa sotilaiden kanssa....



// MY BODY IS READY! Mitenniin alkoi kun se ei koskaan ole loppunutkaan (---------D //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Crimson » 26 Marras 2013, 19:10

Kätensä yhä selkänsä takana, seisoi sarvipää arvokkaasti paikoillaan arvioimassa Winderin toimia kentän toisessa päässä. Atrevaux tiesi vastassaan olevan kenraalin olevan häntä nopeampi sekä liikkeissään että hyökkäyksissä, joten kolhuja sarvipää tulisi todennäköisesti myös ottamaan väenväkisin kun fyysistä kamppailua käytiin. Nopeudesta huolimatta, voimallinen etu kaksinkamppailussa olisi jättiläisfaunilla. Yksikin isku täydellisesti perille vietynä sattuisi todenteolla, eikä faunilla ollut aikomustakaan säästellä itseään tässä kamppailussa.
Atrevauxin katse kiinnittyi hetkeksi Winderin keihääseen jota tuolla oli tapana kantaa mukanaan. Mikäpä fauni oli kiistämään, jos kenraali halusi käyttää sitä tyypillisintä asettaan tässä kamppailussa. Olihan hänellä jo kokemusta Winderin keihäänkäytöstä, joten fauni osasi tulevaan myös osaltaan varautua.
Viimein valkeahiuksinen kävi liikahtamaan laidallaan, käyden ojentamaan toista kättään eteensä. Kädellä käytiin piirtämään ilmaan suora linja, josta peräjälkeen muodostui faunin käteen kolmikärkinen keihäs. Keskimmäinen keihään teristä oli selvästi pidempi, kuin kaksi sivuilla olevaa, jotka kaartuivat hieman vaakasuuntaan ennen kuin kääntyivät pystyyn pisimmän terän lailla. Pitkän olennon oli helppo pyöräyttää suunnilleen itsensä mittaista asetta kerran jos toisenkin ilmassa, kunnes sen kanta iskettiin vakaasti kentän jo myllerrettyä maata vasten.

Kun sarvipäälläkin nyt oli käytössään ase – terävien sorkkiensa ja sarviensa lisäksi tietty – kävi Atrevauxkin nyökkäämään pienesti merkiksi siitä että oli valmis aloittamaan. Katseen ei suotu irtoavan Winderistä hetkeksikään, vaan haastavankeskittyneenä sarvipää mulkoili toisen kenraalin suuntaan.
Kamppailu julistettiin alkavaksi, faunin seistessä yhä paikoillaan kun Winder salamana ampaisi kohden vastustajaansa. Atrevaux pisti helposti mitään ylimääräisiä aisteja käyttämättä keihään venymisen Haukansilmän kädessä, ja kirjaimellisesti vuohenpuolikas kävi loikkaamaan pois aseen tieltä. Niin ihmeelliseltä kuin se tuntuikin, jaksoi vahvakinttuinen fauni kyllä vielä hyppiä menemään jos sille pakottava tarve sattui; melkeinpä sarvipää toivoi jopa Haukansilmän jäävän jalkoihinsa tästä yllättävästä liikkeestä.

Tanner tärähti tuntuvasti lähimpänä seisovien sotilaiden jalkojen alla, kun sarvipään sorkat taas laskeutuivat maankamaralle takaisin. Samalla hetkellä oli Atrevaux käynyt myös hakemaan Winderin takaisin näköpiiriinsä, hanakasti pistäen vastaan ja hyökäten silmäpuolista kenraalia kohden. Muutaman kerran fauni koetti vetäytyä kauemmas jatkuvasti ympärillä pörräävästä Haukansilmästä, mutta huomasi sen olevan kovin nopeasti turhaa. Suotta ei mustatukka päästänyt faunia vetäytymään kauemmas.
Näppäriä iskuja ja väistöjä nähtiin puolelta jos toiseltakin, Parebriksen heittäytyessä hetkeksi astetta hyökkäävämmäksi tahoksi. Pitkällä kolmikärjellä käytiin sohimaan Winderin jalkoja kohden lähinnä harhautukseksi, jota seurasivat tarkat potkut koko faunin jalkojen mitalla pienemmän osapuolen suuntaan. Jos yksikin potkuista kävi osumaan maaliinsa, olisivat ne riittäneet potkaisemaan kohteensa nurin alta aikayksikön. Riippuen aina hanakampien hyökkäystensä lopputuloksesta, pyrki Atrevaux strategisesti pitämään Dariusta samalla riittävän kaukana, muttei liian lähellä itseään, jotta fauni saattoi käyttää ruumiillista voimaansa tarvittaessa hyväkseen aseensa lisäksi.


//Tru dat (------D KOSKAAN EI LOPETETA! EI IKINÄ!//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Marras 2013, 19:58

Oletettavasti sarvipäinen kenraali ei jäänyt neuvottomaksi haltian hyökätessä, vaan kävi samalla mitalla pistämään vastaan. Aseensa lisäksi faunilla oli puolellaan kokonsa ja voimansa, sekä ne sorkat, joita kannatti varoa. Darius oli ottanut huomioon pukinkoivet ja yllättävän hyvin onnistuikin välttämään niitä siinä, missä myös kolmiteräistä asetta, jota fauni kantoi. Yhteenotto kävikin muuttumaan vähä vähältä nopeammaksi ja nopeammaksi, Haukansilmän pitäessä huolen siitä, että vauhti pysyi myös yllä.
Aran seurasi vieraidensa kanssa kaikessa hiljaisuudessa tätä näytöstä. Haltiakuningasta ei kuitenkaan hirveästi kiinnostanut itse kamppailu, vaikka kovin monarkki näytti sitä seuraavankin. Sen sijaan katse kävi vähän väliä seikkailemassa sotilasmassassa, Aranin käydessä paikantamaan myös punapäisen korkeahaltian muiden joukosta. Iriador oli kiitettävän hyvin onnistunut välttelemään monarkkia sitten viimekertaisen piilopaikka vierailun, mutta ei tuo ikuisuuksiin voinut Arania pakoilla ja kuningas aikoi pitää siitä huolen.
"Mitä luulet, ilahtuisiko Darius enemmän kuullessaan pikku salaisuudestamme minulta vai sinulta?" Telepaattinen viesti kävi tunkeutumaan korkeahaltian tietoisuuteen, monarkin virnuillessa itsekseen omassa seurassaan....

Siinä aikansa väisteltyään ja hyökkäiltyään, Dariukselta alkoi mennä hermo. Hän halusi ottelun mahdollisimman nopeasti loppuun, eikä aikonut enää leikkiä kiltisti. Yllättäen Haukansilmä kävikin syöksähtämään lähemmäksi faunia, antaen nyt aseensa heilahtaa siten, että vankka, vahva keihään varsi kävi kajahtamaan vasten sarvipäisen pääkoppaa. Heti tuon yllättävän omalaatuisen hyökkäyksen jälkeen, Darius kävi häikäilemättä hypähtämään kohden faunia, tarraten kiinni Atrevauxen toisesta sarvesta. Jalkansa kävivät iskeytymään vasten jättiläisfaunin vatsaa, ponnistaen siitä jälleen ylöspäin, Haukansilmän kirjaimellisesti roikkuessa osittain faunin sarvessa. Nopealla, notkealla liikkeellä kävi Haukansilmä ponnistuksensa avulla kieppaamaan itsensä faunin selkäpuolelle, iskien jalkansa nyt vasten mokoman hartioita. Painonsa avulla - joka tuntui varmasti loppupeleissä melko olemattomalta - Darius koitti kenraali horjuttaa toista, tuon selässä roikkuessaan. Toinen hansikkaiden peittämistä käsistä piteli yhä kiinni faunin sarvesta, toinen taas keihäästä.
Keihäällään Darius kävi lähes saman tien, kun toisen selkään oli päässyt, sohaisemaan kohden Atrevauxin asetta pitelevää kättä kohti, toiveina osua keihäänsä terällä siten faunin kämmeneen, että tuo kävisi irrottamaan otteensa aseestaan. Oli ehkä hyvä riisua sarvipäinen aseista, ennen kuin jatkoi mokoman päällä pomppimista.....



// EI KOSKAAAN! FOREVER! Hitta hitta hitta hitta //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Crimson » 26 Marras 2013, 21:23

Faunin katse oli kuin naulittu Winderiin, eikä nopeinkaan liike saanut tuota pistävää katsetta luopumaan kohteestaan sekunnin murto-osia pidemmäksi ajaksi. Aseensa pysyi tiukasti sarvipään kourassa, Atrevauxin kerätessä mahdollisimman paljon iskuja sen varteen, sen sijaan että olisi itse suorana maalitauluna toiminut. Yllättäen silmäpuoli kävi kuitenkin syöksähtämään nopeammin kohden Parebrista, jonka näppäryys keihäänsä kanssa ei riittänyt torjumaan sitä, kun Winderin ase pamahti ilkeästi vasten faunin kovaa kalloa. Kivusta murahtaen, horjahti sarvipää iskun voimasta ilmeisesti riittävästi, jotta Haukansilmä pääsi hyökkäämään hetkellisesti tasapainoaan uudelleen hakevan sarvipään kimppuun rajummin.
Mustalla pohjalla vihreät silmät kävivät nyt kääntymään sarvessa roikkuvan Dariuksen puoleen, joka kapusi itseään nätisti isompansa niskan päälle. Jalkojen ponnistus faunin vatsasta sai suuremman osapuolen ähkäisemään pienesti, samalla kun Atrevaux sai tehdä kunnolla töitä sen kanssa, että pysyi pystyssä toisen kenraalin kiivetessä ilokseen pitkin sarvipäätä. Eihän haltian itsensä paino ollut liiemmin haaste eikä mikään muuten niin vahvalle rungolle, mutta kyllä se aavistuksen verran sai painettua Parebrista kasaan, puhumattakaan siitä kuinka toisen heiluminen yllä teki jo yksin seisomisesta haastavaa.

Myös punapää oli siirtynyt lähemmäs tarkkailemaan tilannetta. Eihän tuo tietty mitään nähnyt, mutta vieressä selostavat ja toisinaan jopa kenraaleita kannustaen huutavat äänet riittivät kyllä kertomaan sokealle missä mennään. Iriador jos kuka tiesi, kuinka huonoissa väleissä Darius ja kenraali Argenteus olivat keskenään, jonka takia meneillään oleva ottelu saattoikin olla brutaalimpaa sorttia kaksikon välillä. Siihen saakka kun sorkkajalka ei kävisi satuttamaan Dariusta turhan vakavasti. Osasihan Haukansilmä itsestään huolen pitää, sitä tuskin tarvitsi erikseen todistella, mutta kun vastassa oli reilusti isompi ja lihasvoimaltaan massiivisempi otus, ei Iriador täysin jaksanut luottaa kenraalinsa harkintakykyyn.
Harvinaisen tutuksi käynyt ääni kävi yllättäen kajahtamaan korkeahaltian päässä, saaden sillä samalla hetkellä kylmät väreet kulkemaan pitkin nuorukaisen selkää. Hän vihasi tuota ääntä. Vihasi sen omistajaa. Vihasi kaikkea mikä siihen saattoi liittyäkään ja jos Iriadorilta kysyttiin, olisi hän ollut valmis tekemään mitä vain saadakseen tuon äänen hiljenemään lopullisesti tämän maan kamaralta. Telepaattiseen viestiin ei tietenkään käyty vastaamaan millään tavalla, eikä Iriador antanut siihen itsensä mitenkään näkyvästi reagoida. Aran sai luvan härnätä häntä niin paljon kuin lystäsi, mutta korkeahaltia ei tulisi suomaan tuolle lipevälle maanvaivalle ainoatakaan huomionpilkahdusta.

Kaikista yrityksistä huolimatta, ei jättiläisfauni osoittanut liiemmin merkkejä kaatumisesta. Sorkkansa pitivät turhankin vakaasti sarvipäätä pystyssä, saaden Dariuksen roikkumisen faunin selkäpuolella vaikuttamaan hiljalleen jopa harvinaisen säälittävältä yritykseltä. Koska Atrevaux oli kuitenkin sillä hetkellä liian keskittynyt tasapainoonsa, onnistui Darius sohaisemaan sarvipäiseltä tuon aseen maahan. Koska ase oli koostettu pelkästä magiasta, hajosi se rätisten ilmaan heti kun ’luojansa’ siitä otteensa laski irti tahallisesti tai tahattomasti. Aseensa menettäminen sai kuitenkin faunin valpastumaan jälleen, oman kätensä tarttuessa Winderin aseesta lujasti kiinni ennen kuin sitä ehdittiin vetää muualle.
Fauni kävi lyömään päällänsä taaksepäin, väen vääntäen yrittäen osua niskassaan hyppivään Dariukseen sarviensa kanssa. Ote toisen keihäästä piti, toisenkin käden hakeutuessa tarraamaan Haukansilmän vielä tuon koivesta kiinni.
Saat tasan sekunnin aikaa hypätä omatoimisesti alas selästäni”, Atrevaux murisi ja korjasi otteitaan silmäpuolesta. Fauni repäisi päänsä yhdellä näpäkällä riuhtaisulla vapaaksi Haukansilmän otteesta ja kävi sievässä kaaressa heittämään Winderin yhä tuon koivesta pidellen viereensä, selälleen maahan. Sillä välin kun Darius maassa vielä makasi, yritti aseeton fauni säälimättä talloa haltiankutaletta sorkillaan maahan, nostattaen jokaisella tallovalla askeleella pölyä harjoituskentän maasta ilmaan.


//Hittejä sen kuin satelee – ota tästä tämmönen (----D //
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Marras 2013, 22:20

Haltiakuninkaan virnuilu ei ollut ottaa loppuakseen, Aranin huomatessa, kuinka korkeahaltia kävi välttelemään minkäänlaisen huomionosoitusta monarkille. Ihan ymmärrettävästä syystä ja Aran todellakin tiesi miksi näin oli, mutta silti haltiasta oli mukavaa kiusata toista. Kuitenkin, tältä erää Aran ajatteli jättää Iriadorin rauhaan, nyt kun oli käynyt mukavasti muistuttamassa nuorempaansa tapahtumista heidän välillään. Eiköhän ne muistot vaivanneet vielä tovin jos toisenkin nuoremman päässä...
Sen pahemmin enää Iriadoriin huomiotaan kiinnittämättä, kävi Aran keskustelemaan vieraidensa kanssa, noiden jotain kysyessä, samalla kun he seurasivat yhä jatkuvaa kamppailua. Jos totta puhuttiin, Aran ei tiennyt kumpi voittaisi. Mutta oli voittaja sitten Winder tai Argenteus, saisi häviäjä kuulla Aranilta naljauksen jos toisenkin.

Darius kävi virnistämään pienesti murtosekunnin ajaksi, saadessaan sohaistua faunin aseen pois tuon kädestä. Nyt piti vain varoa kenraalia itseään. Haltia ei harmikseen ollut varsinaisesti saanut horjautettua faunia suuntaan tai toiseen, mutta ei Haukansilmäkään liioin näyttänyt minkäänlaisia merkkejä siitä, että olisi Atrevauxin selästä minnekään tippumassa. Notkeutensa ja nopeutensa lisäksi Dariuksella oli harvinaisen hyvä tasapaino.
Kivikasvoisen kenraalin kulmat kävivät kuitenkin kurtistumaan ärtyneeseen kulmaan, faunin tarratessa kiinni keihääseen. Jätin otteesta tuota asetta ei saanutkaan ihan nykäisemällä irti ja kaiken lisäksi Atrevaux kävi koettamaan, josko sarvillaan osuisi niskassaan roikkuvaan kenraaliin. Darius tietenkin kävi väistämään moisen poukkoroinnin, pitäen yhä jalansijansa faunin harteilla. Se taisi kuitenkin olla virhe, faunin käydessä tarraamaan kiinni haltian koivesta.
"Luuletk---" Pidemmälle Darius ei ehättänyt lauseessaan, kun sen pahemmin aikaa antamatta Atrevaux kävi kirjaimellisesti kiskaisemaan Haukansilmän alas selästään ja iski tuon maahan. Dariuksen suusta karkasi jokseenkin tuskainen sekä yllättynyt parahdus, ilmojen lentäessä pihalle.
Vain hetken Darius kuitenkin ehätti maassa keräillä itseään, kun fauni jo kävi yrittämään talloa Haukansilmän alleen. Tietenkin sinitakkinen haltia lähti heti kierimään kauemmaksi sarvipäisen jaloista, vetäen lyhyeksi vetäytyneen aseensa lähelleen. Mahdollisimman nopeasti silmäpuoli hyppäsi ylös, pölyn käydessä nousemaan kentän pinnasta, huonontamaan näköyhteyttä.
Dariusta se ei kuitenkaan haitannut, vaan Haukansilmä kävi ottamaan kaiken hyödyn irti tuosta tomusta. Alta aikayksikön oli haltia jälleen hyökkäämässä suurempansa kimppuun, tällä kertaa syöksähtäen uskomattoman nopeasti pölyn seasta.

Heti ensitöikseen tarkkanäköinen haltia kävi iskemään keihäänsä suoraan faunin jalkaan, tuon reiteen. Isku oli kuitenkin nopea, eikä turhan syvälle käynyt uppoamaan. Reiteen osunut keihäänkärki kuitenkin vedettiin viiltäen irti kohteesta, täten tehden pidemmän, viilletyn haavan faunin jalkaan. Isku oli niin nopea, että sitä tuskin ehätti huomaamaan. Heti tuon jälkeen oli Haukansilmä pyörähtänyt faunin taakse, iskien keihäänsä nyt samaisen jalan takapuolelle, tehden toisen, samanlaisen haavan. Tätä puolelta toiselle tomun seassa pyörähtelyä ja jalkojen tuikkimista jatkui pienen, nopean hetken ajan, kunnes Darius kävi hypähtämään viimeisen kerran Atrevauxen taakse ja kirjaimellisesti koko painollaan hypähti faunia vasten, pakottaen sarvipäisen horjahtamaan maahan.

Haukansilmä veti henkeään hetken raskaammin sisään, samalla kun kävi nyt jo huomattavasti hitaammin, päättäväisen varmoin askelin lähestymään maahan kumonnutta faunia, näyttämättä kuitenkaan minkäänlaisia elkeitä siitä, että olisi katsonut kamppailun loppuneeksi.
Taistelua seuraava parantaja oli toki toista mieltä, naisen yrittäessä huudella, että eiköhän tuo ollut tarpeeksi kummankin osalta, mutta huudot menivät kuuroille korville, sotilaidenkin käydessä vakuuttelemaan parantajalle, ettei vielä mikään hengenhätä ollut....
Aranin katse oli käynyt terävöitymään, kuninkaan seuratessa nyt harvinaisen intensiivisesti, miten kamppailussa tulisi käymyään...



// Okei, nyt täytyy myöntää, että luin HINTTEJÄ sen kuin satelee... Mutta onko se sitten niin kovin väärin luettu (---D ota gaggaa//
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Crimson » 26 Marras 2013, 23:59

Sarvipään epäonneksi maata vasten lujasti peräjälkeen iskeytyvät sorkat eivät onnistuneet murskaamaa Winderiä maan tasalle. Sääli sinänsä, joka käytiin myös ärtyneesti murahtaen ilmoille. Aseettomana faunin oli turhaa pyrkiä osumaan maasta käsin kauemmas kierivään Haukansilmään, joten sen sijaan Parebris kävi ottamaan muutaman varman askeleen taemmas. Laskemalla nopeasti yhteen aseensa menetyksen ja toisen kenraalin nopeuden, ei Atrevaux saattanut enää magiallaan luodakaan uutta asetta ykskaks itselleen, saati sitten mistään sellaista uudestaan ykskaks noukkia. Sarvipään oli pärjättävä ilman asetta ja kohdattava nyt todennäköisesti Dariuksen brutaalimpi purkaus kiitokseksi äskeisestä maahan mätkähdyksestä.
Ei siinä ehtinyt kissaa sanoa, kun Winder kävikin pölyn seasta tuikkaamaan keihäällään Atrevauxen toista koipea. Fauni reagoi moiseen pistoon ja viiltoon lähinnä vain murahtaen ja hampaitaan yhteen purren, mutta Dariuksen toistaessa iskunsa myös samaisen jalan taakse, kävi sarvipää ärähtämään nyt selvästi kovaäänisesti ääneen Haukansilmän nopeutta. Faunilla ei liiemmin ollut keinoa, jolla käydä estämään teräaseen kohti tulevat pistot, joten jätti yritti vain parhaansa mukaan pomppia keihään kärkeä karkuun pitkin kenttää.

Vaikkeivät Winderin tekemät haavat eivät kamalan syviä olleet, niin kyllä ne silti hidastivat Atrevauxin liikkeitä. Fauni ei tahtonut revittävän koipeansa täysin käyttökelvottomaksi, joten painoakin nojattiin mieluummin vielä sen ehjemmän jalan puoleen. Tämä pieni liikehdinnän esteeksi muodostunut seikka kuitenkin kostautui sarvipäälle, Dariuksen päästessä taas loikkaamaan selkäpuolelta sarvipään kimppuun, tällä kertaa saaden Atrevauxin kaatumaan maahan.
Suuren olennon kaatuminen maahan nostatti taas uuden määrän pölyä ilmaan, peittäen paikoitellen näkyvyyden parhaillaan kokonaan. Atrevaux kapusi itseään tästä pölystä yskien puoli-istuvaan asentoon maassa, haastavan katseen noustessa hitaan murhaavasti maasta kohden kävelevää Winderiä. Atrevaux ei edes pyrkinyt ylös maasta, mutta karvakoivella oli siihen kyllä syynsä. Sillä hetkellä vanha fauni sivuutti kaiken muun ympäriltään, käyden lähes huomaamattomasti liikuttamaan suutaan. Ääneti, kieron virnistyksen samalla kohotessa sarvipään kasvoille, kutsui fauni toisesta ulottuvuudesta viimein apua itselleen. Tämä ottelu tuskin ottaisi loppuakseen, ennen kuin joku muu ulkopuolinen viheltäisi pelin poikki.

Maahan Atrevauxin taakse ilmestyi astetta suurempi portaali, joka peittyi täydellisesti ilmassa vielä leijuvan pölyn varjoon. Kerta Darius tahtoi pelata kovilla panoksilla, ei Atrevauxilla ollut mitään sitä vastaan. Haukansilmä oli jo saanut näyttää vahvuutensa, nyt hetken oli käännyttävä toisinpäin, jotta mysteerinen jättiläisfauni säilytti kunnioituksensa myös jatkossa.
Luulitko että lopettaisin tähän, Winder?”, sarvipää tuumaili maasta käsin tietäen samalla mahdollisen vastauksenkin kysymykseensä, virnistäen sitten kovin pirullisesti, ettei olisi jopa nauranut hiljaa sijoillaan.
Yllättäen sarvipäisen taakse avatusta portista lensi esiin lähemmäs kolme metriä pituutta omaava, kovin kolossaaliselta vaikuttava peto, joka muistutti epäilyttävästi jonkin sortin kahdella jalalla kävelevää lohikäärmehybridiä. Väritykseltään se oli kauttaaltaan musta, lukuun ottamatta liekehtivää harjaa sen niskassa ja maagisina säikeinä selässä leijailevia siipiä. Taas yksi taidonnäyte siitä, mitä kaikkea fauni saattoi ulottuvuuksien kautta repiä tähän maailmaan muiden kiusaksi.

Peto ei missään vaiheessa käynyt pysähtymään, vaan demonisesti useammalla äänellä yhtä aikaa karjaisten lensi päin silmäpuolista kenraalia. Hybridi nappasi itseään selvästi pienemmän haltian valtavaan kouraansa, hirviön otteen käydessä polttelemaan ikävästi Winderin kehoa sitä enemmän, mitä kauemmin silmäpuoli tuon hirviön kourassa aikaa vietti. Peto silmäili Winderin kasvoja ehkä hieman turhankin läheltä haltiaa, samalla päästäen kummallista, uhkaavaa urinaa jostain sisuksistaan ja lopulta uuden rääkäisyn myötä nakkasi kenraalin jokseenkin säälimättömän ja tyytymättömän oloisena liukumaan selkä edellä pitkin maata. Kentän ympärillä olleet kävivät kuin taikaiskussa vetäytymään sen pienen asteen verran kauemmas reunoilta, hybridin vielä loikatessa neljälle jalalle laskeutuen Winderin ylle.
Yksi suurista jaloista painettiin puolittain haltian päälle niin, ettei silmäpuolella ollut edes mahdollisuutta päästä valtavan pedon luota tiehensä. Hybridin kosketuskin alkoi polttaa jälleen, epämääräisten liekkienkin alkaessa kuin kiehua ulos sen kidasta, mitä lähemmäs kenraalia se päätänsä painoi. Korventamaan hengiltä peto ei kuitenkaan Winderiä käynyt, vaan härnäsi ikävillä taidoillaan kenraalia minkä kerkesi, tehden tuon olon mahdollisimman tukalaksi.
Samoihin aikoihin Atrevaux oli myös saanut itsensä kavuttua maasta ylös, ja hieman horjuen seurasi tapahtumia riittävän etäisyyden päästä, pitäen huolen siitä että hybridi keskittyi leikkimään Winderillä, eikä kenelläkään muulla.


//Ei se oikeastaan ole, mitäs muutakaan meidän peleissä satelee muka – jaakon sienien lisäksi (----D Ota tästä vähän lisää sitä gaggaa, kun siitä niin kovasti tykkäät (D//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Marras 2013, 00:49

Vakain askelin faunia lähestyvä haltia ei varsinaisesti edes reagoinut sarvipäisen kysymykseen. Jäätävä katse kävi vain tuijottamaan maassa puolittain istuvaa, virnuilevaa faunia, Dariuksen käydessä vain kurtistamaan kulmiaan. Ei siihen kyllä kauaa tarvinnut aikaa kuluttaa, kun hälytyskellot alkoivat jo soida Haukansilmän päässä. Olihan fauni maagi, tuolta saattoi ja pitikin odottaa jotain muuta, kuin fyysisiä hyökkäyksiä... joskin... Kaksintaistelussa yleensä otettiin yhteen vain asein, eikä maagisia hyökkäyksiä sallittu, vaikka magiaa saikin käyttää apuna. Toisaalta, oliko kyseessä nyt sotilaiden säännöillä etenevä harjoittelu ottelu vai kahden eliitin välinen kaksintaistelu, johon varmasti liittyi omat sääntönsä?
Katse kävi terävöitymään Dariuksen ehättäessä ottamaan vain muutaman askeleen taemmas, kun faunin takaa, tuon avaamasta portista lennähti paikalle lohikäärmehybridi, joka alta aikayksikön oli käynyt Haukansilmän kimppuun.
Darius päästi suustaan yllättyneen, joskin tukahdetun älähdyksen, pedon tarratessa kiinni kenraaliin. Sen kosketus oli lämmin ja pikkuhiljaa alkoi muuttua tuskallisen palavaksi, polttavaksi, minkä johdosta kenraali totta kai yritti kaikin keinoin päästä tuosta otteesta irti, potkien, lyöden ja asettaan käyttäen. Eihän tuo peto irti päästänyt, kunnes kuitenkin kävi heittämään kenraalin maahan, jossa haltia liukui metrin jos toisenkin kauemmaksi hybridistä. Tuossa samalla kenraali ote aseesta herpaantui, Haukansilmän päätyessä aseettomaksi.

Moisesta lennosta toipuminen ei käynyt tarpeeksi nopeasti, kun Haukansilmä kävi löytämään itsensä nelijalkaisen pedon alta. Ilmat kävivät jälleen karkaamaan haltian sisältä, valtavan pedon painaessa koipensa vasten haltiaa. Dariuksen kädet nousivat vaistonvaraisesti vasten tuon olennon käpälää, koittaen työntää sitä pois - erittäin suuresti siinä epäonnistuen - turhaan. Jälleen se polte kävi tuntumaan harvinaisen epämukavalta, käyden jopa nostattamaan pientä paniikkia jo kenraalin tajuntaan, kun yllättäen kuningas päätti puuttua peliin.

Aran oli tietenkin seurannut tarkkaavaisesti ottelua, nostaen pikkuhiljaa virnettä kasvoilleen, Faunin käydessä ottamaan magian käyttöön. Ajatuksia lukemalla Aran pystyi sanomaan, ettei Darius pitänyt tuota vetoa kovin reiluna, mutta juuri nyt Haukansilmän mielipidettä ei kysytty. Alkoi kuitenkin käydä selväksi, ettei Winder enää tuosta niskanpäälle nousisi. Joten, Aran katsoi paremmaksi puuttua peliin. Sitä paitsi, vierellä ottelua seuraava aatelisneito näytti ja ajatteli olevansa viittä vaille valmis syöksymään kentälle "pelastamaan" Haukansilmän tuolta pedolta, vaatien sarvipäistä kenraalia lopettamaan... Kuin mikäkin tosirakkaudessa elävä sankaritar. Haukansilmä sai kyllä syyttää itseään moisista ihailijoista, mitäs ei ollut hankkinut itselleen naista....
"Riittää, Kenraali Argenteus" Aran kävi lopulta huudahtamaan, käveltyään hieman lähemmäksi "Eiköhän meillä ole selvä voittaja...".

Darius kävi nousemaan maasta heti, kun nelijalkainen kummajainen oli käsketty pois. Raskaammin hengittävä kenraali kävi tasailemaan sykettään, näyttäen kuitenkin siltä, että olisi saattanut hetkenä minä hyvänsä hyökätä itse kuninkaan kimppuun. Virnuillen Aran katsahti Haukansilmään, ennen kuin soi huomionsa Argenteukselle hetkeksi. Kauaa ei kuninkaan katse kuitenkaan viipynyt tarkkailemassa faunin vahinkoja, kun aatelisvieras tyttärineen saapui kuninkaan luokse. Samaan aikaan myös sotilaat kävivät taputtamaan ja osoittamaan suosiota "voittaneelle" kenraalille, joskin Sinisen kuiskauksen jäsenet eivät kovinkaan reippaasti taputtaneet, jos ollenkaan.
Aranin keskittyessä kuuntelemaan aatelisvieraan kehuja ja kiitoksia tästä näytöksestä, sekä ylistystä faunin taidoista, Darius katsoi paremmaksi poistua paikalta. Kerta kaikkien paikallaolijoiden huomio oli jo jakaantunut asiaan tai toiseen, sai Haukansilmä poistua melko lailla rauhassa. Tuohtunut - mutta selvästi vielä raivonpurkaustaan pidättelevä - kenraali kävi poimimaan aseensa maasta ja vähin äänin, mutta reippaan ripein askelin poistui kehästä. Kaikki vähänkin tielle osuvat saivat töytäisyn kenraalilta, Haukansilmän marssiessa kenestäkään välittämättä sotilastuvan sisätiloihin. Niille, jotka edes erehtyivät kyselemään minne Darius oli menossa tai sattuiko kenraaliin pahasti, ei vastattu yhtään mitään. Korkeintaan suotiin yksi nopea, murhaava mulkaus....



// (---------D SIENIÄ! TAITEILIJA ELÄMÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ! Gagasta tykkään. Lady Gagasta. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Crimson » 27 Marras 2013, 01:53

Hybridi alkoi taas urista moniäänisesti, vaikuttaen kujertavan tyytyväisyyttään kun haltia oli siinä koipensa alla niin somasti. Mikäli Atrevaux ei toisin olisi mielessään petoa komentanut, olisi se varmasti repinyt Winderin jo ensikättelyssä palasiksi, mutta moinen brutaali lopetus ei tainnut kuulua tähän näytökseen. Ei tällä kertaa; mutta ehkä vielä joskus myöhemmin. Niinpä kummallisen pedon annettiin käyttää kovin rajallisesti omia voimiansa, vaikka faunin olisi tehnyt kuinka mieli ilmoittaa että silmäpuolen sai vapaasti silpoa kappaleiksi.
Vieressä tilannetta myös kuulonsa varassa seuraava Iriador oli hätkähtänyt yllättäen turhankin likellä käyviä karjahduksia, muille näkymättömän punaisen auran ollen käynyt leviämään siihen suuntaan josta äänet kantautuivat. Jotkut punatukan vieressä haukkoivat henkeänsä, mainiten kuinka tukalaan paikkaan Winder oli itsensä saanut sarvipäisen kenraalin suututettuaan – ja sekös sai korkeahaltian sykkeen nousemaan asteen jos toisen. Tuskin ottelu kovin verisesti tulisi loppumaan, mutta nuorempaa jaksoi aina säikäyttää se jos ne lähimmät henkilöt sattuivat olemaan vaarassa tai toisessa. Etenkään, kun Iriadorilla itsellään ei ollut osaa eikä arpaa puuttua tilanteen kulkuun lainkaan.

Kuninkaan ilman halki kantautuva ääni kuitenkin hiljensi koko areenan, lohikäärmehybridiä lukuun ottamatta tietenkin. Parebris kohotti katseensa maassa rimpuilevasta Dariuksesta lähemmäs astelleen Aranin puoleen, jonka ilmoitukseen käytiin nyökkäämään pienesti, ehkä hieman katkerasti. Atrevauxin ei tarvinnut tehdä elettäkään, kun valtava peto lähti jo perääntymään Haukansilmän luota. Sen luonne vaikutti täysin päinvastaiselta kuin äsken hyökätessään, kun hybridi rauhallisesti kahdelle jalalle taas nousten lehautti siipiänsä ja oli taas hetken kuluttua sukeltanut portistaan sisään omiin sfääreihinsä; kadoten kentältä jälkiä jättämättä.
Vinosti virnuillen vilkaisi fauni nopeasti maasta ylös nousevaa Winderiä, suoden sitten katsahduksen monarkin puoleen, ja siitä edelleen tuon vierelle saapuviin vieraisiin. Sarvipää ei liiemmin jaksanut noteerata ympärillään suosionosoituksia jakavia sotilaita. Tällainen huomio kun ei Atrevauxen mieleen liiemmin ollut, muttei fauni sitä myöskään pahakseen pistänyt. Ehkä sarvipää jopa jollain kierolla tavalla nautti tästä suosiosta – ja syytäkin siihen oli kenraali Winderin pieksemisen jälkeen.
Punainen kaapu palautettiin takaisin faunille, joka kiskoi kangaspalan kovin nopeasti ylleen piilottamaan niitä vaurioita, joita Haukansilmä oli saanut aikaiseksi. Ei haavoitettu koipi liiemmin pahalta tuntunut – ainakaan vielä – joten Atrevaux ei katsonut sairastuvilla vierailun olevan tarpeen. Hän voisi itsekin mokoman kuntoon hoitaa, jahka taas linnalle päästiin.

Sillä samalla hetkellä, kun tilanne oli vihelletty poikki, saattoi punapääkin vetäistä henkeä syvempään ja rauhoittua taas aloilleen. Mitään ulkoisia merkkejä säikähtämisestään Iriador ei ollut näyttänyt, eikä varmasti näyttäisikään niin pitkään kuin tiesi Aranin olevan jossain lähettyvillä. Osasihan kuningas hänen mieltänsä lukea, mutta näkyvä hermostuneisuus olisi todennäköisesti toiminut vain liian tehokkaana provosointina siihen, että Aran olisi jotain taas alkanut hänen päähänsä kuiskia. Ja sitäkös Iriador ei halunnut. Ei missään nimessä, ei enää ikinä.
Huomion jakaantuessa taas sinne tänne, saattoi Darius poistua kentältä rauhassa, joskin kovin näreisen oloisena. Vaikka kuinka kuiskauksen sotilaat koettivat kenraaliltaan tiedustella kuinka tuo voi, tuntui vastauksena olevan pelkästään murhaavia mulkaisuja ja töytäisyjä. Iriador ei turhan kaukana ollut, että olisi Haukansilmän tulilinjalle jäänyt jos turpansa olisi tässä ja nyt käynyt aukomaan, mutta toistaiseksi punapää päätti pysyä hiljaa ja olla juoksematta silmäpuolen tielle. Sen sijaan korkeahaltia kävi odottamaan, että Darius sai raivattua tiensä ulos väentungoksen seasta, Iriadorin vasta sitten lähtiessä lipumaan hiljaa näkymättömäksi muuttuen kenraalin perään. Punapäällä ei ollut mitään syytä jäädä kentällekään hyörimään, joten yhtä hyvin hän voisi mennä kahden kesken tiedustelemaan Haukansilmän vointia.

Kenraalin askel vei suoraa tietä takaisin sotilastuville, jonne perässä olemattoman hiljaa, yhä näkymättömäksi tekeytynyt punapää Winderiä seurasi. Iriador pyrki pysymään mahdollisimman pitkään näkymättömissä, jottei punapään perässä juoksemista oltaisi huomattu, ja saatettu näin ollen katsojan silmissä kyseenalaistaa.
Vasta Haukansilmän siirtyessä oman huoneistonsa ovea avaamaan, saattoi punatukan olemassa olon jälleen huomata, kun pienen tuulenvireen lailla korkeahaltia teleporttasi itsensä käytävältä avonaisen oven läpi sisälle Dariuksen huoneeseen. Vasta kun kenraali oli sulkenut huoneensa oven, ja Iriador sen myös kuullut, saattoi sokea muuttua taas näkyväksi. Jokseenkin totinen ilme lepäsi korkeahaltian kasvoilla, kädet rinnan alapuolelle puuskaan nostettuina ja paino toiselle jalalle lähinnä nojattuna.
Ei se nyt noin kamalaa voinut olla”, punapää totesi, odottaen jo saavansa jos jonkinlaisen myrskyn tällä kommentillaan aikaiseksi.


//NIMENI HISTORIAN KIRJOISSA PIAN ONNNNNNN! SIENIÄ TARVITAAN! Gagagagagaga – GIGGITY!//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Marras 2013, 02:42

Aran kävi kyllä noteeraamaan Haukansilmän äkillisen poistumisen, mutta juuri nyt ei siitä välittänyt. Sen sijaan haltiakuninkaalla oli vielä vieraita viihdytettävänä, joten monarkin huomio kävi kiinnittymään täysin vieraisiinsa, sekä sarvipäiseen kenraaliin, joka heidän seuraansa saisi vielä kestää...

Darius marssi nopein askelin käytäviä pitkin tuohtuneena kohden omaa huonettaan. Häntä ei juuri nyt kiinnostanut yhtään nähdä ketään saatikka sitten keskustella kenenkään kanssa. Häviäminen oli aina epämukavaa, mutta että hävitä epäreilusti henkilölle, jota Darius vihasi yli kaiken oli suorastaan häväistys. Kaiken lisäksi tapahtumaa oli todistamassa silmäpari jos toinenkin! Haukansilmän sappi kiehui nyt niin pahasti, ettei silmäpuoli edes kyennyt ajattelemaan enää kunnolla. Hän halusi vain raivota, huutaa, hajottaa paikkoja ja mahdollisesti jopa satuttaa jotakuta! Ehkä juuri tuon kiukkua uhkuvan olemuksen tähden kukaan ei edes uskaltautunut kenraalin tielle, saatikka käytävillä pysäyttänyt Winderiä.
Tuohtuneena Darius ei edes huomannut, että häntä seurattiin. Normaalisti kenraali olisi vähintään aavistellut tai saanut sellaisen tunteen, että joku seurasi, oli kyseessä sitten näkymätön henkilö tai ei. Lisäksi tarkkakuuloisena Darius oli jo oppinut kiinnittämään kuuloonsa huomiota, varsinkin siitä lähtien, kun Iriadorin kanssa oli alkanut pelehtiä... Kyllä hän tiesi korkeahaltian taidoista.

Avain kävi sujahtamaan lukkoon ja kenraali tempaisi oven auki. Siinä tuohtuneessa tilassa Darius ei käynyt edes huomaamaan sitä pientä tuulenvirettä, kun kenraali jo itse astui huoneeseen ja kirjaimellisesti paiskasi oven kiinni. Hetkeksi silmä sulkeutui Dariuksen vetäessä henkeä nenänsä kautta. Kun Darius silmänsä avasi, oli edessä seisomassa tuttu punapää.
Normaalisti Iriadorin näkeminen aiheutti joko positiivisia tai neutraaleja reaktioita kenraalissa, mutta ei tällä kertaa. Raivostunut haltia katsoi nuorempaansa valmiina murhaamaan tuon niille sijoilleen ja varmasti olisikin sen tehnyt, ellei Dariuksella olisi ollut tunteita tuota miestä kohtaan.
Kuitenkin, Iriadorin kommentti sai köyden napsahtamaan. Alta aikayksikön oli Darius harpannut Iriadorin eteen, pudottanut aseensa lattialle ja nostanut molemmat kätensä Iriadorin harteille. Sillä samalla sekunnilla oli kenraalin polvi noussut vauhdilla ja voimalla, iskeytyen täydellä teholla suoraan korkeahaltian alavatsaan. Darius ei myöskään päästänyt irti Iriadorista, vaan veti tuon yläruumiin lähemmäksi itseään, samalla kun antoi polvensa pysyä tovin vielä vasten korkeahaltian alavatsaa.
"Sinulla ei selvästikään ole minkäänlaista käsitystä kunniasta ja asemasta, Mir Valdoren" Kiihtynyt, hampaiden välistä suhistu ärähdys käytiin suorastaan sylkemään ulos Iriadorin korvanjuuressa, raskaasti ja kiihtyneesti hengittävän kenraalin puskiessaan päällään erittäin vaativasti vasten Iriadorin päätä "Mutta en ole yhtään yllättynyt".
Sanojensa jälkeen Darius kävi työntämään Iriadorin aggressiivisesti kauemmaksi itsestään, samalla kun lähti liikkeelle kohden lipastoaan, potkien samalla keihäänsä jonnekin sängyn alle piiloon suutuspäissään. Lipastolle päästyään kenraali kävi kaivamaan esiin pullon, joka sisälsi erittäin väkevää haltiaviinaa. Koska alkoholi oli yhä yksi niistä pakokeinoista Haukansilmälle. Sitä juotiin suruun, masennukseen, stressiin ja myös vihaan.


// SHROOOOOOMSDAY! GIGGITY GIGGITY GIGGITY Del jossain kaapissa nyt tuol huonees ja kohta kuuluu vaan "Giggity" sieltä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Crimson » 27 Marras 2013, 03:17

Reaktion heräämistä ei tarvinnut kauaa odotella, kun kenraali kävi harppomaan punapään luo hyvin aggressiivisesti. Iriador ehti reagoida lattialle tippuvan keihään ääneen, samoin siihen kun Darius kävi auran sisälle astumaan, mutta siinä vaiheessa tilanteeseen täysin valmistautumaton ei osannutkaan enää mitään tehdä, kun Winder nuorempaansa tarrasi harteista kiinni. Ilmat pamahtivat kerrasta pihalle, Iriadorin päästäessä hiljainen ja tukahtunut ähkäisy kenraalin polven löytäessä tiensä alavatsan tienoille. Nuorukainen olisi halunnut vain vajota lattialle haukkomaan henkeänsä, mutta Dariuksen hänestä vielä kiinni pitäen, kiihtyneitä sanoja korvaan suhisteen ja päätään vaativasti korkeahaltian päätä vasten työntäen, ei Iriadorilla ollut mitään toivoa tehdä kuten halusi.
Lopulta sähisevä kenraali työnsi nuoremman itsestään kauemmas, Iriadorin kompuroidessa hetken jalkojensa kanssa. Kyllä hän kenraalin huoneen tunsi jo läpikotaisin, mutta oli aina yhtä epämukavaa käydä liikehtimään sokeana liian nopeasti, ei niin hallitusti kun liikerata ei itsestä ollut kiinni.

Hengen alkaessa kulkea taas normaalisti, joskin hieman kiihtyneemmin, kävi sokea viimein hymähtämään terävästi mustatukan aikaisempiin kommentteihin. Vai ei hänellä ollut minkäänlaista käsitystä kunniasta ja asemasta?
Phah”, Iriador lähes sylkäisi sanat suustaan ulos hyvin närkästyneenä, ottaen muutaman askeleen Dariusta kohden, osoittaen kenraalia syyttävästi sormellaan hetken, ”Tuntisitpa isäni, etkä laukoisi tuollaisia ikimaailmassa turvastasi”, korkeahaltia jatkoi. Ja tottahan se oli; joka sana. Oli hyvin todennäköistä, että mikäli Locien ei olisi mennyt katoamaan teille tietämättömille omista syistänsä aikoinaan, ja punapääkin vielä kotimantereellaan asuisi, olisi Iriadorin kouluttaminen seuraavaksi armeijan kapteeniksi, peräti jopa ylemmäksi kenraaliksi, jo aloitettu. Virkojen kun oli ollut tapana siirtyä isältä pojalle Mir Valdorenien suvussa, eikä Iriador olisi ollut poikkeus näissä säännöissä, ellei isänsä olisi tyrinyt. Sinänsä nuorukainen oli tähän sattumaan tyytyväinen, sillä hän ei armeijan komentamisesta ollut millään tasolla kiinnostunut.

Ja tuonko olisi muka tarkoitus auttaa?”, punapää kävi tokaisemaan päästessään kenraalin vierelle. Iriadorin olisi melkein tehnyt mieli napata pullo miehen käsistä ja heittää se vaikka seinään niin, että pullon sisältö olisi valunut pitkin huoneiston seiniä sirpalemereen lattialle.
Salli minun nauraa”, Iriador tuhahti tyytymättömänä, repien samalla mustan liinan silmiltään pois jotta saattoi pitkät kulmansa kurtussa katsoa Dariusta päin. Puolinahkainen liina lyötiin päin Winderin naamaa lässähtäen, antaen sen samalla sitten irrota punapään kädestä ja tippua jonnekin lattialle. Sokea puolestaan käänsi silmäpuolelle selkänsä, ottaen tavoitteekseen päästä jonnekin istumaan. Hänellähän ei ollut aikomustakaan lähteä pois, ennen kuin Haukansilmä olisi käynyt rauhoittumaan asteella tai toisella.
Idiootti”, nuorukainen vielä sähisi hiljaa itsekseen.


//LOL! Siinä vaiheessa Dari ois jo niin pirun kaukana pinkomassa, ettei mitään vaaraa enää oiskaan (D GIGGITY GIGGITY GIGGITY! Nyt haluan katsoa family guyta, haista kakka//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Marras 2013, 04:04

Darius koitti parhaansa mukaan vetää syvään henkeä ja rauhoitella itseään. Vaikka äskeinen pahoinpitely olikin kieltämättä tuntunut kovin... rentouttavalta, ei Darius halunnut hakata Iriadoria henkihieveriin. Toiveina olikin, että punapää ymmärtäisi pitää turpansa rullalla, eikä aukoisi päätään yhtään sen enempää. No niin ei tietenkään käynyt, kuten Darius saattoi olettaa.
Eiköhän korkeahaltia kerännyt itsensä äskeisestä iskusta ja avannut suunsa. Iriadorin lässyttäessä isästään kenraalille, silmäpuoli kävi vetämään pullon korkin irti ja otti aimo kulauksen viinaa, joka sai miehen jopa pienesti pudistamaan päätään. Ehkä se oli turhan väkevää vedettäväksi kerralla noinkin paljon, sillä makunsa suhteen mokoma litku ei todellakaan ollut sitä maailman parasta. Mutta eihän Haukansilmä sitä maun takia juonutkaan...
Tuohtunut katse kääntyi korkeahaltiaan, joka vierelle oli talssinut. Darius veti henkeä yhä kuuluvasti, syvään ja väristen, selvästi pidätellen itseään. Jälleen, jos kyseessä olisi ollut joku muu, olisi Darius jo ensimmäisen sanan jälkeen lyönyt päin naamataulua. Haukansilmä kuitenkin hillitsi halunsa lyödä Iriadorilta taju kankaalle, mutta se hillitseminen oli vähällä karata hyppysistä, Iriadorin käydessä läimäisemään silmään peittäneen siteen päin kenraalin kasvoja. Hiljaa mielessään Darius alkoi laskemaan kymmenestä alaspäin, lasipullon käsissä käydessä jo ritisemään pienesti, kenraalin sitä puristaessa niin lujaa.

Lopulta se lasi pamahti vasten lipaston pintaa, Iriadorin käydessä sähisemään kenraalin olevan idiootti. Tietenkin Darius sen oli kuullut, vaikka korvissa soikin. Iriadorin matka käytiin pysäyttämään Kenraalin harpatessa jälleen alta aikayksikön korkeahaltian lähelle ja napaten tuota hiuksista. Tiukka ote kävi kiertymään punaisten kutrien ympärille, aivan läheltä päätä, teräväkärkisten hansikkaiden käydessä painumaan osittain ikävästi vasten päänahkaa. Darius tempaisi Iriadorilta jalat alta, antaen nuoremman kaatua alas lattialle, pitäen kuitenkin korkeahaltian hiuksista yhä kiinni, kyykistyen siinä vauhdissa mukana, kun Iriador naamalleen mätkähti.
Toinen kenraalin polvista laskeutui vasten Iriadorin alaselkää, painaen nuorempaa alas epämukavasti, kenraalin kyykkiessä tuon vierellä. Käsi piti yhä tiukasti kiinni korkeahaltian hiuksista, käyden pakottamaan sokeaa kohottamaan päätään ylemmän, niin pitkälle, kuin Iriador vain kävi selkärangaltaan taipumaan, Dariuksen pitäessä sitä polvea yhä nuoren alaselällä.
"Minua ei kiinnosta paskaakaan isäsi, perheesi tai menneisyytesi, Mir Valdoren" Selvästi huutamista pidättelevä kenraali kävi rohisemaan Iriadorin korvaan, kasvojen hakeutuessa taas ehkä turhankin lähelle korkeahaltian kuuloelintä "Ja mikäli isäsi oli samanlainen tyhjäpäinen äpärä, kuin sinä, en edes halua kuulla hänen nimeään!".

Darius laski irti Iriadorin hiuksista, työntäen tuon päätä takaisin kohden lattiaa. Mikäli Iriador itse ei älynnyt ottaa ohjia kehostaan ja pistää painovoimalle vastaan, lässähti tuon kaunis pärstä varmasti vasten kovaa, kylmää lattiaa.
Kenraali itse nousi ylös, Iriadorin viereen. Vain murto-osa sekunnin ajan Darius katsoi haltiaa lattialla, kunnes kävi vetäisemään toisen jalkansa taemmas ja antoi mojovan potkun Iriadorin kylkeen, kovakärkisillä kengillään.
"Joten katso sinä, mitä turvastasi minulle lauot, Poika" Dariuksesta huomasi kovin helposti, koska kenraali oli vihainen, kun tuo etunimien sijaan alkoi läheisistään käyttämään sukunimeä tai mahdollisia muita termejä...
Jälleen kerran kenraali kääntyi kannoillaan, takaisin kohden viinapulloaan, antaen Iriadorille mahdollisuuden jälleen joko tukkia leipäläpensä tai poistua paikalta. Darius ei juuri nyt ollut sitä parasta seuraa....


// Joo, dari lähtis kun rusakko makuulta. Ehkä nappais Irin mukaan koska Iriä ei Delille anneta. GIGGITY GIGGITY KATSO! Ei älä katso, vastaa//
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Crimson » 27 Marras 2013, 17:22

Iriador oli vähällä loikata ilmaan pullon pohjan iskeytyessä kenraalin kädestä lipaston pintaa vasten. Selvästi hätkähtäen, ei yhä nyrpeänä oleva punapää ehtinyt muuta tehdä, kuin nähdä sivusilmällä Haukansilmän harppovan taas peräänsä. Käsi kävi kiertymään varsin ikävästi punaisten kutrien ympärille, Iriadorin sähähtäessä moista tekoa terävästi ääneen. Nuorukaisen omat kädet nousivat myös salamana pitelemään Dariuksen kättä joka hiuksissa roikkui, kunnes ne oli pakko laskea takaisin alas ottamaan kylmä lattia vastaan, kun jalat vetäistiin alta.
Korkeahaltia mätkähti vasten lattiaa, joskin vastaan lasketut kädet hellensivät mukavasti tuota pudotusta, eikä se tuntunut niin pahalta, kuin ehkä oli tarkoitus. Iriador ei saanut edes tilaisuutta kammeta ylös lattialta, kun Darius kävi polvellaan pakottamaan sotilaan alaselän pysymään paikoillaan, samalla kun hiuksia kiskottiin ylemmäs. Nuorukaisen kädet nojasivat lattiaan, kun selkää käytiin taivuttamaan asteen jos toisenkin. Olihan Iriador kuitenkin kropaltaan notkea, joten kenraali sai miestä myös taivuttaa tovin ennen kuin punapää itse laittoi hanttiin ja väen väkisin väänsi itseään takaisinpäin välittämättä siitä kivusta päänahassaan, mitä sillä sai aikaiseksi.

Kenraalin sanoihin sokea hymähti taas terävästi, kasvoille kiirien samaan aikaan loukkaantunut ja näreinen ilmeen. Iriador ei pitänyt tavasta jolla Darius hänelle puhui, saati sitten siitä miten häntä tällä hetkellä kohdeltiin kuin nyrkkeilysäkkiä, mutta sehän suorastaan vain yllytti punapäätä hanakasti nousemaan kenraalin sanoja ja tekoja vastaan. Hänhän ei pienestä hätkähtänyt!
Haukansilmän päästäessä taas hiuksista irti ja työntäessä nuorempansa päätä terävästi kohden lattiaa, kävi Iriador jännittämään sen verran kehoansa, ettei uudemman kerran lattiaan pamahtanut. Taas ylös kapuaminen keskeytettiin, mutta tällä kertaa se sai punapään jopa parahtamaan hiljaa kun kovakärkisen saappaan isku suotiin täysin panssaroimattoman sotilaan kylkeen. Toinen käsistä nousi pitelemään kyseistä kohtaa, Iriadorin valahtaessa hetkeksi irvistämään tuota ikävää tunnetta lattian rajaan. Kohtaan tulisi takuulla näkyvä mustelma, riippumatta siitä oliko isku murtanut punapäältä luita vai ei. Toivottavasti ei…

Kylkeään yhä puristaen, kapusi sokea itsensä kuitenkin sekunneissa taas ylös lattialta, näyttämättä juuri mitään muita merkkejä siitä kylkensä lisäksi, että olisi itseään jotenkin satuttanut. Kihelmöihän tuota päänahasta, mutta se oli pientä verrattuna siihen millaista särkyä kylki levitti ympärilleen sillä hetkellä.
Hetken Iriador mietti pääkopassaan, että olisiko vain lähtenyt kaikessa hiljaisuudessaan ovet paukkuen pois paikalta, mutta sehän olisi antanut Dariukselle vain tasan tarkkaan sen, mitä tuo silmäpuoli syvällä mielessään todennäköisesti tällä hetkellä tahtoi. Eikä punapää aikonut päästää kenraalia vähällä, ei näiden tapahtumien jälkeen.
Minähän lauon suustani mitä lystään, etkä sinä voi estää minua sillä että revit hiuksiani ja potkit kuin mitäkin räsynukkea”, Iriador sähisi kulmat rutussa, sokean kuroessa yllättäen Winder kiinni lyhyen teleporttauksen avulla, jääden juuri ja juuri tuon selän taa seisomaan. Ennen kuin kenraali ehti siihen mitenkään reagoida, kävi punapää tönäisemään miestä rajusti eteenpäin, hyödyntäen vielä sen hetken kun Darius mahdollisesti tönäisystä horjahti, potkaisemalla niin lujaa kun koivesta sillä hetkellä lähti Haukansilmää kiitokseksi täysin samaan kohtaan kyljen laitamille, mihin tuo oli Iriadoriakin potkaissut. Punapää oli riittävän äreissään, ettei välittänyt taas siitä mitä seurauksia kenraalin haastamisella mahdollisesti oli. Hän oli vaikka valmis repimään Winderiltä tuon ainokaisen silmän päästä paljain käsin jos oli pakko, niin paljon sokeaa kismitti Dariuksen olemassaolo tällä hetkellä.
Potkunsa suotuaan kenraalille, otti Iriador muutaman harppaavan askeleen kauemmas mustatukasta.
Saat luvan päästää minut päiviltä, jos haluat että olen hiljaa. Halveksin olemassa oloasi jos luulet, että hakkaamisellani saisit minut pitämään turpani tukossa. Joka kerta kun lyöt minut maahan, nousen uudelleen ylös. Voit myös yrittää ommella suutani tukkoon, mutta huutaisin sen jälkeen mielesi täyteen typeryyksiä”, punapää uhosi, valmiina ottamaan sen kiukunpuuskan taas Winderiltä vastaan, valmiina myös puolustamaan hanakasti itseään jos toinen yrittäisi sokean päälle käydä.


//Deli jäis sit ihan onnessaan paijaamaan Kánoa sinne. Adoptois sen vielä. GIGGITY GIGGITY KATON! Sitä ennen kuitenkin vastaan (--D//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Häväistys || CrimSON

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Marras 2013, 18:40

Darius ei edes vilkaissut korkeahaltian puoleen, jahka selkänsä tuolle oli kääntänyt. Se raivo myrskysi yhä kenraalin sisällä ja kultakatseinen yritti sitä parhaansa mukaan tyynnyttää, mutta Iriador ei auttanut asiaa lainkaan. Tietenkin se tuntui pahalta. Iriador ei ymmärtänyt olla hiljaa, pysyä poissa, vaan tuon piti aukoa suutaan ja kenraali reagoi tavalla, joka hänelle oli tuttu. Hän pieksi ärsyttävät asiat maan tasalle, raivon sokaistessa muuten niin kylmän rauhallisen haltian. Ei hän halunnut satuttaa Iriadoria, mutta pässinpäinen korkeahaltia ei selvästikään tiennyt, miten Haukansilmän seurassa kannatti toimia, mikäli sappi oli kiehunut yli. Jo heti ensikättelyssä Iriador oli sanonut väärät sanat ja siitäkös kenraali oli napsahtanut.
Yllättäen omaan raivoonsa keskittynyt kenraali kävi tuntemaan, kuinka lähelle siirtynyt korkeahaltia kävi tönäisemään vanhempaansa, saaden Haukansilmän horjumaan. Kesken tasapainon etsimisen sai Darius kuitenkin kokea saman, mitä korkeahaltia juuri hetki sitten, Iriadorin käydessä potkaisemaan Dariusken kylkeä mikä jaloista vain lähti.

Darius ynähti, selvästi tukahduttaen sen suuremman huudahduksen kurkkuunsa. Toinen hansikkaidenpeittämistä käsistä nousi saman tien kyljelle, toisen taas laskeutuessa lipaston reunalle ottamaan tukea. Haltia seisoi kyyryssä, näyttäen siltä, että olisi voinut vaikka sillä sekunnilla rysähtää lattialle. Aivan kuin hän ei olisi jo ottanut tarpeeksi osumaa äskeisessä kaksintaistelussa, nyt Iriadorinkin piti potkia häntä! Sotilaan!
Iriadorin sanat käytiin kyllä kuulemaan, mutta niihin ei mitään sanottu. Juuri nyt Darius oli siinä pisteessä, että jos suunsa erehtyisi avaamaan, tulisi kaikki ulos huutamalla. Sen sijaan Darius puri hetken hammasta, kunnes Haukansilmä kävi ponkaisemaan ylös, kohden Iriadoria.

Sanaakaan sanomatta kävi Winder nyt hyökkäämään Iriadorin kimppuun. Liikkeet olivat nopeita ja säälimättömiä, pyrkien osumaan keskivartalon tienoille. Darius käytti niin käsiään kuin jalkojaankin sujuvasti hyökkäyksiin, jotka olivat tarkkoja ja harkittuja. Iriadorille ei annettu mahdollisuuttakaan perääntyä, Winderin pysyessä jälleen kohteensa lähellä kuin kiukkuinen ampiainen, varmistaen näin, ettei Iriador hyppysistä karkaisi, mikäli sotilas päättäisi näkymättömäksi muuttua. Asteella tai toisella Darius myös piti kiinni koko ajan Iriadorista, varmistaen, ettei sotilas käynyt teleporttaamaan pois hänen läheltään, ilman että olisi kenraalinkin mukanaan vetänyt. Darius tiesi Iriadorin liikkeistä ja tietenkin Haukansilmä osasi ottaa kaiken huomioon.
Vähän vähältä Darius kävi hyökkäysten lomasta pakottamaan Iriadoria kohden huoneen takaseinää, ahdistaen punapäisen nurkkaan. Kun seinä viimein oli tarpeeksi lähellä, kävi Dariuksen käsi iskeytymään vasten Iriadorin kaulaa, ottaen tukevan otteen siromman miehen kaulasta, Kenraalin työntäessä Iriadorin voimalla vasten seinää. Koko kehollaan Darius kävi painautumaan vasten Iriadoria, varmistaen ettei tuo kyennyt turhaan liikkumaan hänen otteessaan. Toinen käsistä oli ja pysyi korkeahaltian kaulalla, käyden hitaasti mutta varmasti tiukentamaan otettaan sokean henkitorvella. Toinen käsi pysyi vapaana, mutta mikäli Iriador alkaisi käsillään elämöimään, kävisi kenraali nappaamaan kiinni punapään käpälistä.
Raskas, selvästi tuohtunut ja raivosta värisevä hengitys kävi epätasaisin välein iskeytymään vasten Iriadorin kasvoja, Dariuksen tuijottaessa nyt raivoa uhkuen sokean kasvoja, kätensä käydessä painamaan ja puristamaan Iriadorin henkitorvea entisestään.....


// (----D Káno the DOGEEEEH! GIGGITY GIGGITY GIGGITY GOO! Ota tästä vähän ragea //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Sotilastupa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron