Kirjoittaja Aksutar » 26 Marras 2013, 05:18
//Läiskäsen jo tähän vaiheeseen K-varoituksen. Peli tulee sisältämään jonkin verran väkivaltaa, reippaasti pelehtimistä ja piirun verran myös seuksuaalista, häikäilemätöntä hyväksikäyttöä (lue raiskaus). Teitä on nyt varoitettu >: //
Darius, Aran
Ensilumi oli jo laskeutunut kevyen ohuena Cryptin valtakuntaan, värjäten maan - ainakin väliaikaisesti - valkoiseksi. Vielä lunta ei ollut kovinkaan paljon ja paikoitellen se oli jopa sulanut pois, mutta pakkaset olivat jo saapuneet, päivälämpötilojen tippuessa päivä päivältä alemmas. Se ei kuitenkaan estänyt sotilastuvan harjoituksia. Tänään myös sininen kuiskaus otti osaa pihakentällä järjestettäviin harjoituksiin, jossa sotilaat ottivat yhteen testatakseen taitojaan, harjoitellakseen tai ottaakseen selvää kuka oli kuka. Kuiskauksen jäsenet olivat olleet kovin suosittuja vastustajia, rivisotilaiden suorastaan jonottaen yrittämään onneaan eliittitason sotilaiden kanssa. Jos noita ei onnistunut pieksemään, saattoi sitä ainakin oppia jotain taistelukumppaniltaan. Kuitenkin, vaikka harva kuiskauksen miehistä hävisi yhteenotoissa, kyllä sinitakeista muutama näille "tavallisille" rivisotilaillekin hävisi. Mutta ei se häpeä ollut. Paitsi Dariuksen mielestä.
Kuiskauksen kenraali oli turhankin tarkka sen suhteen, kuka otti turpiin ja keneltä. Se myös tiedettiin ja kun eliittikenraali oli paikalla, suorituspaineet nousivat kaikilla kuiskauksen jäsenillä.
Kuitenkin, rivisotilaista löytyi myös niitä, jotka uskaltautuivat haastamaan myös eliittikenraalin taisteluun. Silloin kun Haukansilmä oli kentällä, kovin moni muu keskeytti harjoituksensa vain, jotta saattoi seurata kenraalin ottelua. Haukansilmä kun oli tunnettu nopeudesta, notkeudesta ja tarkkuudestaan, joka myös näkyi kentällä.
Kevyesti varustautunut kenraali niitti vastustajia yksi toisensa jälkeen, näyttämättä minkäänlaista väsymystä. Yllään Haukansilmällä oli tummansininen, polvitaipeisiin yltävä takki, jonka kaulus oli korkea. Käsistä löytyi ne tutut, mustat hansikkaat, joiden kärjistä löytyi kankaan alta terävät, metalliset "kynnet". Jaloissa kenraalilla oli tukevat ja joustavat saappaat, sekä mustat, ihonmyötäiset housut. Vaikka takkinsa olikin pitkä ja raskasta kangasta, näytti eliitti silti liikkuvan kevyesti kuin höyhen. Hiuksensa Darius piti tietenkin kiinni, kasvamaan päässyt pehko olisi muuten koko ajan tiellä.
Dariuksen haastajista harvempi pysyi viittä minuuttia pystyssä, kun kenraali oli jo ehättänyt nuo maahan niittaamaan. Muutama kuiskauksen sotilas ja kapteeni onnistuivat pidemmänkin erän ottamaan kenraalinsa kanssa, mutta aina Haukansilmältä tuntui löytyvän uusia kikkoja, joilla hämäsi jopa vanhojakin ystäviä. Paikalla oleva parantaja ei voinut kuin huokaisten pudistaa päätään ja varoitella sotilaita, etteivät liikaa itseään teloisi. Taisteluissa käytettiin kuitenkin oikeita aseita ja parantaja oli paikalla vain hätätilanteiden ja suurien vammojen varalta. Onneksi kukaan ei - tiettävästi - yrittänyt tappaa ketään....
Myös itse Monarkki oli liikkeellä tänä kirkkaana pakkaspäivänä. Aranille oli saapunut arvovieraita, joita kuningas kävelytti nyt saattueensa kanssa ympäri hovia, esitelläkseen paikkoja. Vieraiksi olivat saapuneet arvostetun aatelissuvun pää ja tuon nätti tytär, joka kovasti oli halunnut päästä katsomaan sotilaiden yhteenottoa, kun moisesta oli kuullut, sekä aatelisperheen palvelija. Eihän itse taisteleminen siroa aatelisneitoa kiinnostanut, vaan ne sotilaat.
Saattueessa oli mukana yksi vartija, kaksi palvelijaa ja hieman erikoisempi näky hovissa: Yksi neljästä eliitistä, kenraali Argenteus. Vieraaksi saapunut aatelismies oli aina ollut kovin kiinnostunut hieman erikoisemmista otuksista ja tietenkin Aran halusi tarjota tuolle mahdollisuuden keskustella yhden kanssa, mikäli mieli, tai ainakin silloin tällöin tarkkailla sarvipäistä jättiä. Tykkäsi Atrevaux siitä tai ei, nyt tuo sai viihdyttää kuninkaansa vieraita, kun ei parempaakaan tekemistä omannut. Aran ei todellakaan ollut kuunnellut yhtään vastaväitettä faunilta ja oli tehnyt sen harvinaisen selväksi jo edeltävänä päivänä.
Valkoiseen, kaapumaiseen asukokonaisuuteen sonnustautunut kuningas johdatti vieraitaan ja saattuettaan linnan sisätiloista harjoituskentän puolelle. Kun siniverinen saattueineen sattui sotilaiden silmään, tekivät miehet kunnioittavasti tietä monarkille ja asiaan kuuluvasti kumarsivat. Kuningas ei kuitenkaan vaatinut sotilaiden harjoituksilta huomiota itsensä tai vieraidensa puoleen, vaan antoi yhteen ottavien sotilaiden jatkaa touhujaan. Samalla vieraat saivat nähdä, millaista se toiminta kentällä varsinaisesti oli...
Myös Darius oli juuri sillä hetkellä ottamassa yhteen kapteeninsa kanssa, kun saattue oli paikalle saapunut. Tietenkin tarkkanäköinen kenraali huomasi monarkin ja valitettavasti myös sarvipään, joka tuon seurassa oli. Jos totta puhuttiin, Haukansilmä ei olisi halunnut törmätä tuohon kaksikkoon enää koskaan, mutta tässä asemassa sitä ei voinut oikein välttää... Eikä Darius todellakaan aikonut luopua asemastaan, josta piti kynsin ja hampain kiinni, kerta mokoman oli ansainnut. Sen sijaan että olisi heti alkanut hapanta naamaa näyttämään, keskittyi silmäpuoli vastustajaansa.
Aran saattueineen pysähtyi katselemaan eliitin ja tuon kapteenin yhteenottoa, nuoren aatelisneidon selvästi katsepalavana seuraillen Haukansilmän menoa. Aran kävi suomaan Atrevauxen puoleen huvittuneen katsahduksen. Heillä molemmilla sattui olemaan samanlainen mielipide Haukansilmästä, mutta pitääkseen yllä hovin sisäistä rauhaa, näitä mielipiteitä ei kovin julkisesti tuotu ilmi.
Eipä siinä loppujen lopuksi kauaa mennyt, kun kenraali kävi niittaamaan vastustajansa uudemman kerran maahan. Jälleen kerran pientä suosionosoitusta kuului sotilaiden joukosta, Kenraalin varsinaisesti välittämättä moisista. Sama, jäätävän vakava ilme pysyi kenraalin kasvoilla, sinitakin käydessä astelemaan kuninkaan suuntaan, Aranin käytyä kutsumaan Haukansilmän paikalle telepaattisesti.
"Saat valmistautua viihdyttämään vieraitani enemmän" Aran kävi tokaisemaan myös Atrevauxille telepaattisesti, Dariuksen astellessa lähemmäksi. Pieni, nopea virne kävi kuninkaan kasvoilla haltian vilkaistessa sarvipäistä, sen pahemmin selittämättä suunnitelmiaan. Fauni saisi itse alkaa aprikoimaan, mitä monarkilla mahtoi olla mielessään.
Darius kävi pysähtymään muutaman metrin päähän saattueesta, kumartaen asiaan kuuluvasti kuninkaalle ja soi pienen, tervehtivän nyökkäyksen sekä aatelisherralle, että tämän tyttärelle - joka selvästi sisäisesti kiljui onnesta - mutta sarvipäinen kenraali jätettiin "vahingossa" huomioimatta, kenraalin keskittyessä monarkin puoleen.
"Sinisen kuiskauksen kenraali, Darius Winder. Lienette kuulleet hänestäkin" Aran kävi tokaisemaan nyt ääneen haltiakielellä vierailleen, aatelisen myönnellessä kuninkaan sanoja ja tervehtien asiallisella nyökkäyksellä kenraalia, käyden kehumaan sitten kuinka Haukansilmä tosiaan taisi olla maineensa veroinen, kun noin helposti väkeä kaatoi. Darius ei varsinaisesti halunnut vastata mitään kehuihin, eikä hänen onnekseen tarvinnut edes avata suutaan, kun Aran oli jälleen äänessä.
"Kyllähän minun eliittini moisia päihittää vaikka silmät sidottuina" Aran kävi hymisemään, kasvoille noustessa pienen hymyn, jonka myös virnistykseksi saattoi tulkita, jos sen tarpeeksi usein oli nähnyt. Darius valitettavasti oli nähnyt sen ilmeen turhankin usein "Ette varsinaisesti voi arvioida heidän taitojaan moisiin verrattuna... Kenraali Winder tarvitsisi jonkun tasoisensa, näyttääkseen, mihin todella pystyy".
"Kenraali Argenteus..." Haltiakuningas kävi kääntämään katseensa puheiden lomasta faunin puoleen "Olisitteko ystävällinen ja soisitte kenraali Winderille arvoisensa vastuksen, jotta vieraamme näkisivät, mihin eliittini oikeastaan pystyvät?"
Darius oli lähellä älähätää ääneen, mutta hillitsi halunsa haistattaa pitkät niin kuninkaalle kuin tuon faunillekin. Darius ei varsinaisesti halunnut olla missään tekemisissä sarvipäisen kenraalin kanssa, mutta toisaalta.... Tilaisuus piestä tuo maan tasalle yleisön edessä oli houkutteleva. Ehkä Darius saisi hieman kalavelkoja takaisin, viimeinen yhteenotto kun oli päättynyt hänen osaltaan kovin nöyryyttävästi. Mutta nyt faunilla ei ainakaan ollut sitä pirun metsänhenkeä mukanaan... Toivottavasti.
"Sehän olisi hyvä haaste, eikö, Kenraali Winder?" Silkkaa piruilua loistava katse kääntyi Haukansilmän puoleen, joka ei heti suutaan käynyt tapansa mukaan avaamaan, vaikka itse kuningas kysymyksen esitti. Darius harkitsi tarkkaan mitä suustaan möläyttäisi arvovieraan edessä. Hetkeksi se kullankeltainen katse ehätti jopa kääntyä hetkeksi tuon aatelisneidon toivosta ja ihailusta palaviin silmiin, ennen kuin Darius mitään sanoi.
"Vallan mainio...Teidän Korkeutenne" Kenraali kävi lopulta toteamaan, katseen lipuessa hitaan murhaavasti faunin puoleen, tuon vastauksia odotellen.
/// Crim. Crim. Hei Crim. CRIM! CRIIIIM! HEI HEI ARVAA MITÄ! GIGGITY! //