Kirjoittaja Crimson » 23 Maalis 2014, 16:37
Kävi kuten Atrevaux oli olettanut. Silmäpuolisen keihäs kaarsi nätisti ilman halki, pamahtaen vasten kookkaamman eliitin reittä. Fauni ei päästänyt yhtä ainoata äännähdystä suustaan, vaan kohotti pelkästään arvostelevasti toista kulmaansa. Sattuihan teräaseen läimäys, mutta fataalia jälkeä sarvipää ei Winderin antanut itseensä tehdä. Ei ikinä. Sitä hupia pujopartainen ei tuolle taliaivolle olisi vapaaehtoisesti suonut tälläkään kertaa. Keihään heilautus kuitenkin haastoi Atrevauxea ottamaan yhteen virkaveljeään vastaan – jälleen – minkä myötä tumma hohde nousi koristamaan faunin käsiä.
Sarvipää seurasi herkeämättä Winderin liikkeitä. Fauni oli tässä pienessä tilassa taitojensa suhteen kenties alakynnessä, mutta kyllä hän osasi itseään kuitenkin puolustaa, oli tila ja vastus millainen hyvänsä. Winderin tartuttua tuolin kulmasta, saattaen sen nopeaan ilmalentoon Atrevauxea kohden, nosti sarvipää vastaukseksi toisen kätensä suojaksi eteensä. Purppura valo halkoi nopeasti kohden lentävää tuolia, pirstoen typerän istuimen päreiksi aivan faunin naaman edessä. Ei ehkä fiksuin teko, mutta mieluummin kenraali otti tuolin palasina päälleen, kuin kokonaisena.
Puun kappaleiksi pirstominen ei kuitenkaan säästänyt faunia pieniltä naarmuilta, joita kasvoille nopeasti lentävät tikut saivat aikaiseksi. Samalla tikut ja tuolista lentänyt pöly myös saivat hetkellisesti sorkkajalan sokaistumaan, Winderin saadessa näin ollen lähes suoraan saattaa keihäänsä kärki faunin lantion suunnalle. Atrevaux ei ehtinyt väistää. Korkeintaan astua vain syrjään vaistomaisesti sen jälkeen, kun terä oli jo purenut kankaiden läpi ja saanut pistohaavan aikaiseksi siihen rajamaille, josta sarvipäisen vuohenpuolikas alkoi.
Ärähtäen, sulki fauni hetkeksi silmänsä ja pyyhkäisi terävästi mahdollisia puunpalasia kasvoiltaan. Käsiin pureutuneet tikut eivät tuntuneet mukavilta, mutta fauni ei antanut niiden juuri häiritä itseään. Oli sitä pahempaakin koettu.
Sen pienen hetken, kun Atrevaux sai palautella näköään takaisin, oli Winder kuitenkin ehättänyt riehumaan Aranin kanssa. Äänistä päätellen varsinaista hengen vaaraa kuninkaalla ei ollut. Olihan tuo näppärä liikkeissään ja Haukansilmän rationaaliton toiminta antoi vastustajalleen etulyöntiaseman tässä kamppailussa. Sen virheen silmäpuoli kuitenkin teki, että käänsi juuri silmänsä uudestaan aukovalle kenraalille selkänsä.
Sillä samalla sekunnilla sarvipäisen käsi huitaisi ilmaa, luoden terävän paineaallon, joka pamahti ikävästi Winderiä selkään ja lennätti miehen turvalleen kovalle lattialle. Sorkkajalan temput eivät loppuneet kuitenkaan siihen, kun uusi terävä pamaus kävi työntämään vielä maassa makaavan silmäpuolen päin huoneen vastakkaista seinää, taas vain poispäin Aranista. Irtaimistoa ei säästelty, sillä terävä aalto vei mukanaan kaiken mikä sen tielle sillä hetkellä sattui – eikä sarvipäätä kiinnostanut vaikka Winder olisikin saanut tuolista tai pienemmästä pöydästä päin rumaa turpavärkkiään.
Atrevaux nojasi ryhtinsä uudemman kerran suoraksi, jääden siihen seisomaan vain valmiusasennossa sijoilleen ja silmäämään kulmat kurtussa Haukansilmän toimia. Pujopartainen kenraali oli valmis asettamaan itsensä taas Winderin maalitauluksi ja ottamaan typeryksen kanssa rajummin yhteen, tai sitten vain pitämään huolen siitä, että silmäpuoli väsyttäisi itsensä sillä kun yrittäisi päästä Arania senttiäkään lähemmäs ja joutuisi vain uudemman kerran suutelemaan huulillaan huoneen kylmää lattiaa faunin toimesta.
//Kaikki mukaan vaan. Sitten meillä oiskin jo käynnissä hirveet org--- imean..//