Kierros jos toinenkin ||Dakummm

Sotilastupa kuninkaan sotilaille. Tupa on rakennettu siten, että siellä mahtuu liikkumaan myös suuremmatkin liittolaiset. Monikerroksinen sotilastupa sijaitsee tallien lähettyvillä. Tuvan alimmassa kerroksessa on yhteistiloja, taukotiloja, ruokailutilat, peseytymistilat, kokoustiloja ja suurempien liittolaisen tilat. Ylemmistä kerroksista löytyy makuuhuoneita niin vartijoille, kuin eliittitason sotilaille.

Valvoja: Crimson

Re: Kierros jos toinenkin ||Dakummm

ViestiKirjoittaja Niehku » 02 Touko 2015, 18:10

Elwyn Arthendálion

Sotilas toisteli mielessään kirosanoja samalla kun pysytteli kenraalin perässä. Miksi juuri tänään iski joku typerä varas? Laitapuolen kulkija ei selvästikään ollut mitään mennyt nauttimaan, tämä ei siis ollut mikään toisen humalaisen päähänpisto. Taisi ihan miehen ammatti olla, mutta oli juuri valinnut väärän kohteen.
Näkemiseen piti oikein keskittyä ettei törmännyt kapeita kujia ympäröiviin rakennusten seiniin tai vastaavaan. Elwyn ei ollut koskaan joutunut humalapäissään näin rasittavaan tapaukseen, yleensä ne olivat vain tyypillisiä kapakkatappeluita, jotka olivat ohi pian - lyhyeen nainen toivoi tämänkin päättyvän.

Elwyn totteli vanhemman ja kokeneemman ohjetta ja pinkoi toiseen suuntaan. Alkoholi vaikutti yllättävän paljon kuntoon, hopeatukkainen kun oli jo hengästymässä. Tämäkin vielä, nyt kun ei vain sammuisi kumpikaan minnekään. Hän koitti tasata hengityksensä ja hapenottokykynsä. Tuo juoksi ja hyppeli kaikenlaisten pienten kuin isojenkin esteiden yli, joita jotkut olivat vain jättäneet lojumaan piittamatta siisteydestä. Niihin ei kannattanut jäädä kompastelemaan, tässä ollut aikaa jäädä koko yöksi harrastamaan estejuoksua.

Kierrettyään korttelin Elwyn näki hieman kauempaa varkaan ja varas äkkäsi sotilaan ja tajusi olevansa saarrettu. Elwyn juoksi täysillä kohti varasta, samalla kun Darius oli miehen toisella puolella, pian tämä saataisi varmasti päätökseen. Varkaan täytyi tehdä nopeita ratkaisuja kun seisoi kahden tulen välissä. Niinpä tuo ainoana vaihtoehtona suuntasi ylöspäin. Mies kiipesi ketterästi kohti kattoa, mistä kenties olisi helpompaa jatkaa pakotietä ja eksyttää jahtaajat. Varas oli sen verran hankalassa paikassa, ettei Elwyn edes yrittänyt heittää tikaria, puoliksi myös sen takia, ettei se todennäköisesti edes osuisi näön ollessa mitä on. Ei siis auttanut muu kuin lähteä perään, sotilas toivoi liikoja kiinniottoon.
Niehku
 

Re: Kierros jos toinenkin ||Dakummm

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Touko 2015, 14:13

Voi kuinka juokseminen tuntuikaan oudolta, jopa hankalalta. Harvoin sitä tuli juostua humalassa, mutta kaiketi kokemus tämäkin. Ehkä alkoholi myös heikensi sitä arviointikykyä, varkaan jahtaaminen tällä tavoin ei välttämättä ollut se kaikkein paras vaihtoehto. Eihän sitä siinä välissä tullut mietittyä, ties vaikka mokoma oli johdattamassa heitä ansaan... Mutta piru vie, olihan tämäkin toisaalta hieno tapa iltaa viettää. Ainakin näin kenraalin mielestä, joka ei pahemmin paikoillaan istumista kannattanut.
Vaikka juoksu olikin ailahtelevaa ja kenraali oli vähällä törmätä aina seinään jos toiseenkin, pysyi silmäpuolinen haltia silti yllättävän hyvin varkaan kannoilla. Niinkin hyvin, että Elwynin kanssa sai saarrettua tuon syrjäisemmälle kujalle. Hetkeksi se voitonriemu kohosi kasvoille virneen muodossa, kunnes varas itse kävi tajuamaan tilanteensa ja lähti luikkimaan rakennusten katoille. Tämähän tästä vielä puuttui.

Askel kävi hidastumaan kenraalin päästessä lähemmäksi Elwyniä, eliittikaksikon saapuen paikkaan josta varas ylöspäin kiipesi.
"Ei kai auta muu..", Darius hymähti vilkaisten nopeasti, hengästyneenä Elwyniin, ennen kuin lähti varkaan esimerkkiä noudattaen kiipeämään ylöspäin, yllättävänkin ripeästi. Humalatilasta huolimatta moinen temppuilu näytti sujuvan hyvin, vaikka vähän väliä meinasi käsi tai jalka lipsahtaa. Ehkä ei ollut fiksuin veto tässä tilassa hyppiä katolle, ties vaikka se tasapaino todellakin pettäisi kriittisellä hetkellä ja eliitti mätkähtäisi maahan katonharjalta, mutta eipä se harkintakyky vieläkään kovin korkealla ollut tässä humalassa.
Seurasi Elwyn tai ei, lähti Darius silti kattoja pitkin nyt juoksemaan varkaan perään, joka oli jopa astetta pelästyneempi sen suhteen, että takaa-ajajansa olivat näinkin päättäväisesti perässään. Varkaasta alkoi tuntua siltä, ettei takaa-ajajien karistaminen tulisi kysymykseenkään, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi suunnata kulkunsa kohden rikostovereita, jotka yleensä syrjäisemmillä kujilla kokoontuivat...


// 24.7.2015 ONNN vähän hiljasta joten kiskasen hahmoni pois, ota yhteyttä sitten jos/kun haluut jatkaa! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kierros jos toinenkin ||Dakummm

ViestiKirjoittaja Niehku » 19 Syys 2015, 20:51

Elwyn Arthendálion

Dariuksen tullessa Elwynin viereen ja todetessa, ettei vaihtoehtoja ollut muita, tuhahti sotilas ja puisteli pienesti päätään. Päättäväisyyttä uhkuen myös nainen kiipesi perään ja yritti kavuta nopeasti, sillä mitä nopeammin he saisivat varkaan kiinni, olisi tämä takaa-ajo viimein ohitse.

Katolle asti päästiin vahingoitta - myös valitettavasti varas. Jollei se pussukka olisi ollut Elwynille niinkään tärkeä, olisi tuo antanut sen mennä moisen laitakulkijan matkaan. Sotilas mietti nyt lähinnä, että oli tähän samaan hommaan vetänyt itsensä eliittikenraalin. Nainen ei ollut varma, perääntyisikö Darius tästä, jos Elwyn niin pyytäisi. Mies oli yllättävän vikkelä jaloistaan, selkeästi oli tehnyt varastamisiaan useamman vuoden ajan. Mokoman ei tarvitsisi kuin saada näppeihin, henki lähtisi muutamassa sekunnissa.

Katot alkoivat loppua kun edessä siinsi liian pitkä hyppymatka kenelle tahansa. Niinpä varas aikailematta suuntasi alas pomppien kevyesti kuin kissa. Alas meno ei ollut vaikeaa, seinässä oli sen verran ikkunoita, parvekkeita, kaikenlaisia sellaisia mukavia tasoja. Elwyn otti etumatkaa ja hyppäsikin pidemmän matkan alas, maassa kierähti eteenpäin saadakseen iskua vaimennettua ja juoksu jatkui. Auttoihan etumatka ehkä muutaman sekunnin, mutta kun varas kaartoikin kulman taa...

...Oli vastassa vähän enemmän porukkaa. Elwyn seisahtui ja hengitti ja arvioi katseellaan niitä miehiä, jotka vuorotellen katsoivat naista, vuorotellen juuri paikalle tullutta ystäväänsä. Miehiä oli yhteensä kuusi, jotkut hieman lihaksikkaampia, jotkut olivat varustautuneet hyvillä aseilla.
"Kannattaa likka perääntyä, vielä kun voit." yksi naureskeli ja heilutteli uhkaavana piikkipalloa, joka heilui rautaketjun varassa.
"Satun olemaan sellaista sorttia, että otan sen minkä haluan." Elwyn vastasi jäätävästi ja veti miekkansa esiin. Miehet tekivät saman ja alkoivat tehdä jonkinlaista muodostelmaa ja lähenivät haltiaa.
Nainen teki nopeita liikkeitä; tarttui tikariinsa ja heitti sen suoraan yhden miehen kalloon. Tästäkös ryhmä hurjistui ja kuin yhtenä läjänä he rynnistivät kohti naista. Kujatappelu alkoi.

//Kiskaiseppa Darius takas :3//
Niehku
 

Re: Kierros jos toinenkin ||Dakummm

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Loka 2015, 14:44

Matka jatkui. Välillä haparoiden, välillä ilman ongelmia. Kyllä se alkoholi veressä alkoi jo tuntua, kunto ei vaikuttanut yhtään niin hyvältä mitä normaalisti ja välillä päässäkin heitti. Silti eliitti jatkoi, mitä sitä suotta hidastamaan kun vauhtiin oli päästy. Tyhmäähän tämä oli, mikä tahansa saattoi mennä vikaan, mutta olihan Winderillä seuranaan sentään Elwyn.
Varkaan suunnatessa alas katoilta, kävi Darius hidastamaan vauhtiaan ja pysähtyi ottamaan henkeä, siinä missä Elwyn pysytteli tuon kannoilla kiitettävänkin hyvin. Haukansilmä katsoi nopeasti ympärille ja sen sijaan että olisi kaksikon tavoin laskeutunut katoilta, lähti kenraali seuraamaan sotilastaan ja varasta kattoja pitkin, palaten muutaman rakennuksen taakse päin ja valiten uuden reitin itselleen, josta kykeni vielä jatkamaan kattoja pitkin. Täältä käsin hän saattoi pitää silmällä noita ja mikäli jalat vain olisivat ripeämmin liikkuneet, olisi kenraali voinut hyvinkin kiriä varkaan edelle kattoja pitkin ja hypätä pysäyttämään tuon kulun. Myös katolta toiselle hyppiminen alkoi vaikeutua, välimatkojen jopa kasvaessa ja puhdin hiipuessa ajojahdin myötä. Pari kertaa oli kenraali lähellä tipahtaa alas, kun arvioi hyppymatkan väärin.

Lopulta matka pysähtyi, varkaan ja Elwynin päätyessä ensinnä pitkäkyntisen ystävien luokse. Tuo oli päättänyt juosta kavereidensa turvaan kun ei ollut saanut karistettua eliittikaksikkoa kintereiltään, joten nyt oli auttamatta edessä yhteenotto - ellei joku sitten älynnyt perääntyä. Tietenkään kukaan ei perääntynyt, Elwynin käydessä aloittamaan hyökkäyksen ensinnä.
Yksi kaatui niille sijoilleen saadessaan tikarin kalloonsa, muiden lähtiessä hyökkäämään kohti Elwyniä. Mutta ennen kuin nuo ehättivät kunnolla naisen kimppuun porukalla, kävi Darius hyppäämään alas läheiseltä katolta, suoraan yhden rotevamman miehen niskaan. Kaataen tuon tietenkin painollaan alas, vihollisen älähtäessä säikähdyksestä ja kivusta. Mokoma jäikin maahan, kenraalin onnistuessa polkaisemaan hypätessään tuon käden pois sijoiltaan. Darius ei kuitenkaan jäänyt paikoilleen vaan kiskaisi esiin tikarinsa ja jatkoi hyökkäystä. Väistäen ensimmäisen iskun vierelle kirineeltä viholliselta, iskien oman tikarinsa tuon kylkiluiden väliin, haavoittaen toista fataalisti. Siitä luikkien kauemmas hyökkääjistä, perääntyen Elwynin puoleen, liikkuen yllättävänkin nopeasti ja sutjakasti ottaen huomioon sen humalatilan.
"Loputkin ovat alhaalla alta aikayksikön, jos nuoriherra ei anna neidille takaisin omaisuuttaan", Darius avasi suunsa antaen varoituksen, saaden jäljellä olevat kolme kunnossa olevaa hyökkääjää selvästi miettimään, kannattiko kaksikkoa uhmata - Yksi heistä oli jo kuollut ja kaksi enemmän tai vähemmän vakavassa tilassa, oliko järkeä vaarantaa henkensä taskurahojen takia?


// Here we are //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kierros jos toinenkin ||Dakummm

ViestiKirjoittaja Niehku » 20 Loka 2015, 18:21

Elwyn Arthendálion

Eliittikenraali liittyi tappeluun hyppäämällä katolta suoraan yhden miehen niskaan, näin oli saatu jo kaksi pelistä pois. Vaikkei siis jälkimmäinen uhri kuollut, mutta käsipuolena tuskin yrittäisi enää hyökätä. Darius haavoitti vielä yhtä kylkeen, joka ei heti kuollut, mutta tuskaisen näköisenä perääntyi pidellen vuotavaa haavaansa. Tuo menehtyisi pian varmasti verenhukkaan, ellei hakeutuisi äkkiä lääkärin pakeille. Tämän aikana Elwyn oli pitänyt silmällä muita varuillaan, aikoisivatko nämä vielä hyökätä. Winder kajautti viimeisen varoituksen jäljellä oleville miehille. Jotenkin näytti siltä, että kaksikon edessä olevat laitapuolen kulkijat alkoivat vasta nyt katsella tarkemmin tulijoita, lähinnä heidän univormujaan.

Yksi miehistä nyökkäsi nopeasti päätään sille, jolla varastettu pussukka oli. Huomio kiinnittyi myös heidän tovereihinsa, jotka vääntelehtivät tuskaisina kivuistaan. Päätös tehtiin nopeasti, pussukka tipautettiin maahan ja viholliset luikkivat tiehensä. Elwyn asetti miekkansa takaisin selkäänsä ja noukki pussukan talteen.
"Sellainen ilta tällä kertaa." hopeatukkainen totesi hymähtäen ja katsoi sitten Dariukseen.
"Kiitos." hän sanoi ja katseli nyt tarkemmin ympärilleen koittaen hahmottaa, missä he oikein olivat ja minne päin kannattaisi suunnata seuraavaksi, jotta he pääisivät takaisin kylän puolelle.
Niehku
 

Re: Kierros jos toinenkin ||Dakummm

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Joulu 2015, 14:15

Sellainen ilta, todellakin. Kaikkien onneksi yhteenotto ei enää tämän rumemmaksi muuttunut, vaan yhteistuumin varkaat päättivät luovuttaa. Saaliinsa nuo jättivät jälkeensä ja kun haavoittuneet toverinsa olivat maasta poimineet, kävivät he poistumaan häntä koipienvälissä paikalta. Sinällään sääli, juuri nyt Haukansilmästä tuntui siltä, että hän olisi voinut ottaa yhteen vaikka koko kaupungin kanssa! Mutta, ehkä parempi ettei tämän suurempaan kahakkaan tarvinnut osallistua.
Kenraali katseli vielä tovin perääntyvien rikollisten perään. Olisihan se ollut hyvä, jos nuo olisi saanut samantien hengiltä tai lukkojen taakse, mutta kaupungin rikollisista huolehtiminen ei varsinaisesti kuulunut Sinisen Kuiskauksen toimiin, joten ehkä oli parempi vain käydä kertomassa tästä yhteentörmäyksestä katupartioille - tosin nuo varmasti olivat harvinaisen tietoisia näistä jengeistä ja parhaansa mukaan yrittivät rikollisuutta kitkeä.

Katse kääntyi kuitenkin takaisin Elwyniin, tuon käydessä miekkansa tuppeen laittamaan ja noukkimaan omaisuutensa talteen. Myös Winder kävi sijoillaan rentoutumaan, hymähtäen naisen sanoille pienesti.
"No olisi se huonomminkin voinut mennä - ja tylsemmin", Kenraali vastasi, nyökäten pienesti Elwynin kiitoksen kuullessaan.
Siinä missä nainenkin, kävi kenraali katselemaan ympärilleen. Hänellä ei ollut hajuakaan missä päin kaupunkia he olivat - ei hän yleensä kulkenut tällaisilla kujilla, hyvä jos edes kävi kaupungilla silloin tällöin.
"Ehkä parasta palata takaisin sotilastuville... Huomenna on kuitenkin töitä tehtävänä ja iltakin on jo pitkällä", Haukansilmä huomautti, lähtien hitaasti askeltamaan vastakkaiseen suuntaan, mihin lainsuojattomat hetki sitten olivat valuneet.


// BYÖÄÄÄÄ anteeks kesto taas vaihteeks //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kierros jos toinenkin ||Dakummm

ViestiKirjoittaja Niehku » 23 Huhti 2016, 20:52

Elwyn Arthendálion

Kenraali oli oikeassa, tämä ilta ei ollut missään määrin tylsä. Oli ollut hienoa olla mukana Dariuksen kanssa takaa-ajossa kuin taistelussakin. Ylipäätään Elwyn oli hyvillään, että oli saanut tutustua tuohon paremmin, näin töiden ulkopuolella. Darius huomautti illan olevan pitkällä ja muistitti samalla, että huomenna olisi työpäivä. Nainen nyökkäsi ja lähti tallustamaan miehen perään. Ilma tuntuikin jo viilenevän sitä enemmän mitä pitemmälle tätä yötä mentiin.

Ihmeellisen kauaksi kaksikko olikin eksynyt kylän keskustasta laitamille. Nopeastihan menomatka oli sujunut juostessa ja hyppiessä sinne tänne. Lopulta he kuitenkin kävelivät sen samaisen kapakan ohi, josta he olivat aikaisemmin lähteneetkin. Sotilastuville ei olisi enää pitkä matka.

"Hyvää yötä." Elwyn toivotti kenraalille, ennen kuin heidän tiensä eroavaisivat eri tupiin.

//Jooooo arvaatkin jo varmaan että samaa täällä pahoittelen! Tästä tuli lyhyt, kun arvelin että tää keissi loppus nyt tähän(?)//
Niehku
 

Re: Kierros jos toinenkin ||Dakummm

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Touko 2016, 13:36

Sen pidemmittä puheitta käytiin matkaan, takaisin kohti sotilastupia linnalla. Kyllähän siinä matkassa hetki kestikin, olivathan he eksyneet hieman syrjemmälle takaa-ajon siivittämänä - ja kaiken lisäksi se kävely alkoi olla hieman huteraa ja raskasta ryyppäämisen ja juoksentelun jäljiltä - mutta loppujen lopuksi eliittikaksikko löysi tiensä takaisin omiensa pariin.
"Kuin myös", Haukansilmä hymähti Elwynille, naisen toivotellessa hyvät yöt esimiehelleen, ennen kuin tiet kävivät viimein erkanemaan, Dariuksen suunnaten omalle huoneistolleen toipumaan illan riehumisesta, jotta aamulla jaksaisi herätä jälleen ajoissa.



// Joooo eiköhän se ollu tässä 8) Kiitos seurasta ja kattellaan että mitä missä ja milloin sitten! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Edellinen

Paluu Sotilastupa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron