Kirjoittaja Crimson » 05 Elo 2014, 00:50
Iriador, Delathos
Oli taas se aika vuodesta, kun Iriador täytti vuosia. Syntymäpäivistä oli muodostunut jo jonkinsortin perinne, kun kuiskauksen jäsenet olivat aina raahaamassa nuorimpaansa kapakkakierrokselle kaupunkiin – eikä punapäistä koskaan haittanut päästä ryyppäämään muiden pussista. Koska Iriador ei ollut alunperinkään odottanut näitä yllätyspirskeitä, tuli se tietenkin hieman yllättävänä eleenä muilta sotilailta, jotka eivät vastaväitteitä olleet edes ilmeisen valmiita kuuntelemaan punapäisen korkeahaltian kohdalla. Eikä Iriador olisi edes kehdannut kieltäytyä kun kuuli, että kenraali Winderkin oli saatu hätyyteltyä mukaan, vaikkei tiedettävästi mikään juhlija ollutkaan. Läheinen kapakka otti täten täyttyäkseen vapaata viettävistä Sinisen kuiskauksen sotilaista, joista jokainen ilotteli tavallaan pitkälle yöhön saakka.
Iriador oli päätynyt taas koettelemaan onneansa alkoholin kanssa. Hänellä oli turhan hyvä viinapää, eikä sokea myöskään itseään vähällä alkoholin suhteen päästänyt. Aamulla siten itkettäisi, kun olo oli taas kuin kalalla kuivalla maalla. Aikaisemmin illan aikana, Iriador oli päätynyt Haukansilmlän kanssa keskustelemaan telepaattisesti myöhemmästä, jonka mukaista suunnitelmaa alettiin hiljalleen viedä eteenpäin. Kun Darius teki lähtöänsä, lähti näkymättömäksi tekeytyvä punapää vaivihkaa tuon perään, lyöttäytyen kovin tiiviisiin tunnelmiin heti lähelle päästyään kenraalin kanssa, kun nuo vielä sotilastuville päin astuivat.
Delathos oli koko iltansa puolestaan kököttänyt omissa oloissaan sotilastuvilla. Joukko sotilaita oli aikaisemmin lähtenyt ilottelemaan kuiskauksen kenraalin kanssa läheiseen kapakkaan, eikä tummahipiä tietenkään ollut saanut juhliin erillistä kutsua. Jos totta puhuttiin, ei Delathosta oikeastaan olisi edes kiinnostanut mennä noiden joukkoon. Astetta kovempi pohjoisenhaltia oli myös kovin tuhti ryypiskelijä, eikä toisten iloksi iloliemen litkiminen varsinaisesti ollut pakkasherran mieleen.
Koska Delistä ei useasti myöskään ollut ketään ilahduttamaan varsinkaan positiivisessa mielessä, oli pakkasherra päättänyt jälleen repäistä, ja tunkeutua kenraali Winderin huoneistoon luvatta. Olihan tuo huone hänelle jo varsin tuttu, ja toi varsin mielenkiintoisia muistoja mieleen Winderin ja N'drayerin yhteisestä illasta aikaisemmin. Delathosilla oli kuitenkin muita suunnitelmia, kuin kenraalin väkisin makaaminen tänä iltana, mikäli tuo edes juhlimasta takaisin tuville tulisi. Pakkasherra halusi lähinnä tutkia Dariuksen tavaroita, jos niiden vähäisten joukosta olisi sattunutkin jotain mielenkiintoista löytymään – tuskin, mutta kukaan ei palkkionmetsästäjää ollut kieltämässäkään, paitsi alitajuiset huudot jotka tukahdutettiin niille sijoilleen. Ja saattoihan tuvilla olla myös Káno!
Punaiseen takkiinsa ja mustiin housuihin sonnustautunut käsipuoli oli harhaillut jo tovin pitkin hämärää huonetta, parhaillaan selaten matalasta kirjahyllystä löytämäänsä kirjaa eräässä pimeässä nurkassa, kun yllättäen oven lukkoon käytiin ulkopuolelta sovittamaan avainta. Delathos pysähtyi niille sijoilleen, katseen kääntyessä vain puolittain seuraamaan sisään astelevaa kenraalia joka käveli kovin... oudosti. Ja puhuikin itsekseen!? Lyhyempi pitkistä kulmista nousi kysyvästi, pakkasherran laskiessa kirjan kädestään kovin hitaasti takaisin hyllyyn, jotta voisi keskittyä seuraamaan tilannetta paremmin pimeydestä käsin.
Kapakalta aina kenraalin huoneistoon saakka Dariuksessa kiinni roikkunut humalainen punapää ei missään välissä ollut jäänyt matkanvarrelle. Näkymättömissä hyvin leveästi virnistelevä korkeahaltia oli lähinnä lääppinyt Winderiä koko tuon matkan ja kuiskinut Haukansilmän korviin hävyttömyyksiä, ja tässä sitä nyt oltiin. Päätepysäkillä Dariuksen huoneessa, jossa Iriador ei vieläkään malttanut näkymättömyyttään riisua kiusatakseen vanhempaansa vielä hieman lisää.
”Minäkö muka maaahdoton?!”, Iriador myhäili kuiskaillen, huvittuneena naurahdellen vanhemman korvanjuuressa. Korkeahaltia kiersi hieman horjuen Dariuksen sokealle puolelle, toisen käden ottaessa pienesti nojaa Haukansilmästä, kun toinen vaativasti lipui Winderin takin alle, siitä housujen reunalle ja vielä hyväilemään Haukansilmän housujen etumusta vihjailevin kosketuksin.
”Edes siiinä et pysty jättämään kaltaistani herkkua lautasen reunalle huomiottaaa”, korkeahaltia hymisi lirkutellen, muuttuen nousevan virneensä myötä myös näkyväksi.
//Hei. Hei Aksu. AKSUUUUUUUU! TÄHÄN ON TULTU, TÄTÄ ON ODOTETTU! PUUHAMAAHAN DARIN PETIIN, PÄÄSEEKÖ MUKAAN VIELÄ?! Mielelläni sinne hyppäisin. Eikun//