Väärään aikaan, väärässä paikassa || AKSU

Sotilastupa kuninkaan sotilaille. Tupa on rakennettu siten, että siellä mahtuu liikkumaan myös suuremmatkin liittolaiset. Monikerroksinen sotilastupa sijaitsee tallien lähettyvillä. Tuvan alimmassa kerroksessa on yhteistiloja, taukotiloja, ruokailutilat, peseytymistilat, kokoustiloja ja suurempien liittolaisen tilat. Ylemmistä kerroksista löytyy makuuhuoneita niin vartijoille, kuin eliittitason sotilaille.

Valvoja: Crimson

Väärään aikaan, väärässä paikassa || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 26 Maalis 2015, 02:41

Lorythas

Noin puolitoistaviikkoa oli kuulunut siitä, kun Sininen kuiskaus oli jättänyt Briarin taakseen valtavat hanget kasvattaneet myrskyn jäljiltä. Siitä saakka Lorythas oli ollut jokseenkin poissaoleva. Kyläpäällikkö oli lähinnä viihtynyt vain omissa oloissaan, eikä tuota kamalasti oltu nähty osallistumassa kylän toimintaa, lohikäärmeiden koulutukseen tai mahdollisiin neuvotteluihin uusien liskopetojen etsinnän suhteen. Välillä sarvipäinen oli nähty ulkosalla pyörähtämässä, mutta siihen se sitten olikin jäänyt. Eikä kukaan myöskään ollut liiemmin innostunut yrittämään johtajan puheille, joka oli itseään kokonaisen viikon linnoittanut talonsa seinien sisällä ylhäisessä yksinäisyydessään.
Sentään Lokene oli löytänyt seuraa Briarin uudesta tulokkaasta, Pumpkinista, ja viettänyt nuoremman seurassa mielellään aikaansa ja nukkunutkin serpentti itseensä kiinni liimautuneena ulkosalla yönsä. Totta kai naaras oli välillä haikaillut kartanon ikkunoista Vaernia etsien, yrittäen vanhaan ystäväänsä ottaa telepaattisesti yhteyttä, mutta ei Lorythas ollut vastannut. Ei tämä ollut ensimmäinen kerta kun Hopeinen oli täysin aloillensa hiljentynyt, mutta silti omalla tavallaan Lokene osasi aina olla puoliverisestä huolissaan. Oli siihen sitten suurempaa, varsinaista tarvetta tai ei.

Todellisuudessa, kenenkään sitä ilmeisesti edes aavistamatta, Lorythas oli arkisten askareidensa ohessa valmistellut jo pidemmän tovin lähtöänsä haltioiden kaupunkiin. Mistä syystä? Lähinnä ja varsinaisesti siitä, että kenraali Winder oli unohtanut aseensa niiden haikeiden hyvästien päätteeksi Lorythasin pöydälle. Puolikäärme oli huomannut sen jo silloin. Tuolla olisi ollut mahdollisuus kiikuttaa keihäs takaisin Dariukselle, ennen kuin nuo ehtivät lähteä. Mutta sillä omalla tavallaan, puoliverinen oli oveluuttaan, tai ehkä oikeammin kierouttaan jättänyt asian tekemättä, ja siitä saakka suunnitellut lähtevänsä tapaamaan kenraalia uudemman kerran kaupunkiin saakka. Valeasussa tietenkin!
Lorythas oli kuluttanut päiviä kirjastossaan lukien muistiaan virkistääkseen haltioiden kulttuurista, yrittäen samalla etsiä Winderin suvusta enemmän mainintaa jostain omistamiensa kovakantisten välistä. Lähinnä nimi esiintyi vain noiden kuningattaren, Delia Winderin kohdalla, ja siihen se pieni salapoliisityö sitten aina päättyikin.

Aarteidensa seasta Lorythas taas oli etsinyt itselleen vanhan riimuriipuksen. Puolikäärmeellä ei ollut tarkkaa tietoa siitä, kuuluiko se mahdollisesti ihmisten, haltioiden, vai peräti jopa kääpioiden takomiin, mutta sen avulla hopeaverinen oli kykenevä ottamaan itselleen illuusion. Kuvajaisen itselleen, jonka avulla pääsisi helpommin sisään haltioiden kaupungin porteista. Tarkoin Lorythas oli varjellut tätä salaisuutta, peilien edessä riimua käännellen ja suunnitellen itselleen kelvon ulkoasun, jolla soluttautua puolueellisten joukkoon tuntemattomana henkilönä, jota nuo välttämättä eivät aikaisemmin olleet nähneet.
Puoliverinen oli selvittänyt muutamalle luotettavalle henkilölle lähtevänsä vierailemaan kaupungissa. Edes joku tiesi minne päällikkö oli kadonnut, mikäli tuota ei koskaan takaisin kuuluisi. Lorythas kuitenkin laski varmaksi, että palaisi takaisin Briariin hyvissä ajoin viimeistään iltahämärän myötä, jahka ensin oli saanut haluamansa asiat kaupunkiin toimitetuksi. Muutama kirje pakattiinkin mukaan laukkuun Winderin keihään lisäksi, Puolikäärmeen poistuessa aamupäivästä kylän porteista tavallisella hevosella lohikäärmeen sijasta, polkien kookkaan tamman avulla reittinsä lumen keskeltä aina lähemmäs kookkaita portteja, jotka jo horisontissa siinsivät.

Lähempänä Lorythas kävi viimein turvautumaan riimukoruunsa, vääntäen siihen taottua mekanismia tottuneesti, oikeat merkit yhteen linjaan osuen. Sarvipäisestä Hopeisesta muuttui täysin toisenlainen persoona hevosensa selässä, joka hirnahti kevyesti painolastin keventyessä huomattavasti tuon selässä.
Nyt Lorythas oli enää noin 180 sentin mittainen, ruskeatukkainen, ihmisten mittapuulla noin 30-vuoden ikäinen haltia. Oikea kasvopuolisko mukaili lähes täydellisesti piirteiltään Lorythasin omia, turkoosin silmän kera, kun taas vasemman silmän väri vaihtui kellertäväksi. Tyypillisten silmiensä mukaan Lorythasilla oli viirumaiset pupillit, joita edes illuusio ei kyennyt korvaamaan siistien, tummien kulmien alta. Lisäksi ne mustat rajaukset säilyivät, joka näyttikin tässä kuvajaisessa paremmin siltä, kuin mies olisi vetänyt meikein silmänsä kasvoistaan muuten erottuviksi. Puoliverisen korvistakin muovautui haltioille ominaisemmat, jotka tosin olivat yhä täynnä koruja, joita Vaern oli niihin vuosien varrella ripustanut. Hiukset olivat puhtaanruskeat paksut, lapaluihin saakka ulottuvat hieman pyöreällä leikkauksella takaa, ja edestä ne laskeutuivat kasvoja kehystäen molemmin puolin. Ainoa selvästi erottuva piirre noissa olikin oikealle kasvopuoliskolle laskeutuvissa etuhiuksissa, ja niissä muutamissa vasemmalle kääntyvissä haituvissa, jotka olivatkin väriltään hopeisenharmaat. Tämäkin piirre korosti omalla tavallaan kyläpäällikön oikeaa ulkoasua, mutta toisaalta Lorythas myös halusi, ettei hänestä aivan kaikki jäisi piiloon tietyistä syistä. Myös kaikki arvet jäivät näkyville, parhaiten kai taas se kaulanjuurelle muodostunut värittämään hyväkuntoista, mutta haltiasotilaille tyypillisen vahvansiroa kroppaa.
Päällään haltiamiehellä oli puolestaan tummansininen, näyttävällä pysrykauluksella varustettu, polvimyötäinen takki, jossa oli pitkin pituuttaan kaksirivinen hopeisten nappien rivistö, joka sai yläosan näyttämään kovinkin sotilaalliselta ja arvokkaalta. Jaloissa sitten olikin yksinkertaiset tummat housut ja jalkoja myötäilevät saappaat. Haarniskanosia tuo kokonaisuus ei kattanut, mutta aseikseen Lorythas oli mukaan valinnut kaksi katanaansa, sillä ne tuntuivat paljon käytännöllisemmiltä kuin lohikäärmeiden parissa käytetyt ruoskat. Värisävyiltään kokonaisuus kirjaimellisesti mukaili täydellisesti sitä mitä Lorythas oli nähnyt Sinisen kuiskauksen käyttävän aikaisemmin. Siitäkin syystä, että jonkun tietyn teeman avulla kaupunkiin sisäänpääsy kuulosti helpommalta ja mikäpä sen parempi olisikaan ollut, kuin jo ennestään tuttu Kuiskaus.

Näppärästi Lorythaksen onnistuikin livahtaa sisälle kaupunkiin valeasussaan kenenkään mitään edes arvelematta, toivotellen vain sinipukuisen herran tervetulleeksi takaisin kaupunkiin. Ensitöikseen Lorythas kiidätti mukaan ottamansa kirjeet niitä kaipaaville, varsinaista identiteettiään kuitenkaan paljastamatta kenellekään missään välissä. Tietenkin kirjeiden kerrottiin olevan Briarista tyypilliseen tapaan, mutta sen pidemmittä puheitta puoliverinen pyrki jatkamaan matkaansa rauhalliseen tahtiin huomiota herättämättä pitkin kaupungin teitä, sotilastupien suuntaan etsiytyen.
Ratsunsa Puolikäärme oli jättänyt jonnekin kauemmas, ja jatkanut tyytyväisenä vain jalan asteluaan lumisilla kujilla, saaden sitten lähemmäs tupia suunnatessaan jo enemmän huomiota asunsa puolesta. Totta kai tavalliset rivisotilaat heti arvailivat tutun väriseen univormuun pukeutuneen kuuluvan eliittijoukkoihin, eivätkä sen myötä käyneetkään tuttavuuttaan tekemään paremmin tuohon kulkijaan. Mutta täältähän kenraali Winderin löytäisi? Mistä muualta muka näin arkena, ellei tuo sitten sattunut olemaan kokouksessa, tai tehtävää suorittamassa jossain toisaalla.

Vaern suoristi ryhtinsä, ja epävarmuudesta huolimatta astahti enemmän tai vähemmän tottuneesti tupien aulaan ovesta sisään. Lumisia saappaita potkittiin muutaman kerran kynnystä vasten enimpien lumien varalta, ennen kuin eriparisilmäinen asteli eteisiltä peremmälle tupiin. Tuntemattomien henkilöiden määrä sai valeasuisen Lorythaksen nielaisemaan hermostuneesti, vaikkei se tunnetila sen enempää ulospäin puoliverisestä paistanutkaan, kun hyvinkin tuttavallisesti tuo Adrioniksi itsensä esittelevä brunette yritti päästä nopeasti juttuun muutaman muun sotilaan kanssa. Siitä juttu lähti lentämään, sinipukuisen lähtiessä alati vain enemmän vihjaamaan että oli tullut jotakuta tiettyä tapaamaan tuville, ja myöhemmin tämän kyseisen henkilön nimeksi muotoutuikin kenraali Darius Winder. Siinä vaiheessa jonkinlainen ongelmien mutka vasta oli alkanutkin, Kuiskaukseen kuuluvien vanhempien huomatessa itselleen vieraan naaman puhuvan kenraalistaan. Totta kai eliittirykmentti tunsi toisensa paremmin mitä tavalliset rivisotilaan, ja sen Lorythas oli jättänyt laskuistaan pois!
Sitä pientä erhettä yritettiin kuitenkin paikkailla vetoamalla siihen, että Adrion olisi Windereiden suvusta, ja sen myötä nyt täällä tapaamassa Dariusta kaupungista. Olihan hänellä eliittijoukon mukainen univormu – ehkä mies olikin värväytymässä Kuiskaukseen sukujuurten perusteella - ja Winderin suvulla kulkeneen haukankatseen mukainen toinen viirupupillinen silmä, mutta muuten tummatukasta ei ollutkaan sitten todistamaan taas sanojensa todenperäisyyttä. Niinpä tuota lähdettiinkin kirjaimellisesti raahaamaan Sinisen kuiskauksen tupiin, jossa itse pääpaha mahdollisesti vielä paikanpäällä olisi…


//Aksu. Aksu hei. Tulisitko tänne, jotta voisimme aloittaa taas seuraavan itkukanavia avaavan kokonaisuuden ja tuhota viimeisetkin järkevät aivosolujemme rippeet <: Also jos joku nyt jäi kamalasti miettimään että mitä, niin ottakaa tämä 8)))//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Väärään aikaan, väärässä paikassa || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Maalis 2015, 03:16

Darius


Oli kulunut jo päälle viikko siitä, kun Kuiskaus oli ottanut yhteen ihmisten uusimman - tai no, tiedettävästi uusimman - eliittikenraalin ja tuon joukkojen kanssa vuorilla. Se ei ollut mennyt aivan suunnitelmien mukaan, mutta sentään vihollinen oli ottanut yhtä lailla osumaa kuin Kuiskauskin. Darius oli lähellä menettää henkensä typeryytensä takia vuorilla, mutta sattuman kaupalla Briar kylän päällikkö sekä muutama kyläläinen olivat löytäneet viimalta suojassa olleet Kuiskauksen sotilaat ja auttaneet heidät turvaan.
Darius ei ollut unohtanut Lorythasia, vaikka kuinka oli koittanut. Kenraali oli päässyt turvallisesti takaisin kaupunkiin kera Iriadorin ja Velethuilin kiitos sen puoliverisen avun, tietenkään sellaista henkilöä ei voinut tuosta vain unohtaa. Ja, no, ehkä Darius oli käynyt tuntemaan jonkinlaisia syvempiäkin tunteita sitä sarvipäätä kohtaan. Ystävällisellä tasolla, tietenkin. Lorythas oli vaikuttanut kovin yksinäiseltä ja vilpittömän ystävälliseltä ja jostain syystä puoliverinen oli herättänyt kenraalissa jonkinlaista myötätuntoa. Kyllähän sitä jo valmiiksi oli kiitollinen henkensä pelastajalle, mutta jostain syystä Darius olisi halunnut tutustua Lorythasiin paremmin. Se oli harvinaista Haukansilmän kohdalla, ottaen huomioon, ettei tuo pahemmin halunnut tutustua kehenkään, muuta kuin Kuiskaukseen päässeisiin sotilaisiin.

Ne muutamat päivät olivat menneet lepäillen ja voimia keräten. Vaikka Briar kylässä kenraali olikin saanut parantajat hoitamaan haavansa, tarvitsi silmäpuoli silti lepoa ruhjeidensa kanssa. Eipä Kuiskaukselle ollut edes pahemmin tehtäviä sillä viikolla, joten pienempiin iskuihin Darius ei edes halunnut osallistua. Jäipähän aikaa paperitöihin.
Siinä kuitenkin viikon kuluessa kenraali oli huomannut unohtaneensa jotain tärkeää Briariin. Nimittäin keihäänsä, sen ainoan aseen, jota Darius ei halunnut vaihtaa mihinkään. Se oli arvokas - niin tunnearvoltaan kuin myös rahallisesti - ja erikoinen, uniikki ase, jota vain Kenraali osasi käsitellä täydellisesti. Tietenkin hän halusi sen takaisin. Mutta, syystä tai toisesta Darius ei ollut tehnyt mitään asian eteen. Olihan hän koittanut kirjoittaa kirjeen Lorythasille, turhaan. Ei hän tiennyt mitä sanoa kirjeessään. Harkitsi Darius myös juoksupojan lähettämistä Briariin, mutta se tuntui jotenkin väärältä... Kuin myös itse paikalle meneminen. Darius oli sanonut suoraan, ettei aikonut palata siihen kylään ja se päätös myös piti.
Niinpä, ilman lähiasettaan Darius oli vältellyt tehtävään lähtöä. Keihäänsä puuttumisesta hän ei ollut kertonut kenellekään, pohtien yhä mitä sen asian kanssa tekisi. Onnekseen Haukansilmää ei oltu tarvittu missään komennossa juuri nyt, joten hänellä oli ollut aikaa pohtia sitäkin asiaa.

Tänäänkin tuttuun tapaansa kenraali oli Kuiskauksen tuvilla, hoitanut lähinnä tehtävänantoa ja paperitöitä, pitänyt nopean kokouksen ja nyt mietti, mitä sitä varsinaisesti tekisi. Mustiin, ihonmyötäisiin housuihin ja saappaisiin sekä mustaan, puolipitkään takkiin sonnustautunut kenraali istuskeli muutaman sotilaan ja yhden kapteeninsa kanssa oleskelutilassa pöydän äärellä juomassa teetä, jutellen niitä näitä lähinnä viimeaikaisista tehtävistä, sekä juoruista, joita hovissa kulki. Näin kun ei ollut edustamassa kuiskausta missään, eikä ollut komennossa, ei Darius nähnyt syytä pukeutua siniseen virka-asuunsa. Sitä paitsi, yleensä Darius nähtiinkin tässä kokomustassa kokonaisuudessa, ellei kuiskaus ollut komennossa.
Kauaa tuo neljän hengen porukka ei ehättänyt letkeänrauhallista keskusteluaan jatkaa, kun korviin kantautui sana nuoresta haltiamiehestä, jota paraikaa raahattiin Kuiskauksen tuville. Tuo kuulemma väitti olevansa kenraali Winderille sukua, mikä sai Dariuksen lähinnä erittäin skeptiseksi. Ei hänellä ollut sukulaisia - ainakaan läheisiä sellaisia - varsinkaan ketään nuorta!

Kuivahkosti naurahtaen ja halveksuvaan sävyyn moiset väitteet kieltäen Kenraali kuitenkin käänsi katseensa nyt tuohon nuorukaiseen, joka paikalle oli kiikutettu. Jo heti ensisilmäyksellä tuota olisi voinut luulla Kuiskauksen sotilaaksi, mutta jokainen pidempään Kuiskauksessa ollut kyllä tunnisti toisensa kasvoista. Ja tämä nuorempimies ei todellakaan ollut vanhoja sotilaita, saatikka sitten uusia värväytyjiä.
Teekuppi laskettiin pöydälle Dariuksen käydessä nousemaan ylös sijoiltaan kun sotilaat viimein pysähtyivät tämän muukalaisen kera kenraalin eteen.
"Luuletko tosiaan, että väittämällä olevasi minulle sukua, sinut päästettäisiin tupiin pyörimään tuosta vain?", Kenraali kävi suoraa kysymään muukalaiselta, katsellen mokomaa päästä varpaisiin, harvinaisen halveksuvasti, "Tai ylipäätään pukeutumalla noin? Oletitko, ettemme me tunnistaisi omiamme kasvoista? Sukua tai et - mitä suuresti epäilen - Kuiskaukseen sinä et ainakaan kuulu".
Ei kukaan tunnistanut mokomaa. Ei Kapteeni Saevel joka pöydän ääressä istui, saatikka sitten kukaan sotilaista, joka samassa tilassa oli. Mistä lie saanut päähänsä yrittää tekeytyä eliittisotilaaksi, oli se harvinaisen tyhmä veto mokomalta.
"Anna yksikin hyvä syy miksen käskisi sotilaideni taluttaa sinua samalta seisomalta tyrmiin, odottamaan kuulustelua mahdollisesta vakoilusta?", Haukansilmäinen jatkoi jääden nyt tuijottamaan nuorempaansa tuon eriparisiin silmiin. Tietenkin se kullankeltainen silmä pisti miettimään tuon väitteitä sukulaisuudesta, mutta.... Ei. Ei Darius ollut tietoinen yhdestäkään sukulaisesta, ellei tuo sitten jotain kumman kautta äpärä ollut...



// CRIM HEI HEI CRIM. Tulen tänne ja hypetän valmiiksi ja itken kohta myös äiti taasko. Ja uh tuo kuva. aina uh <3 UH. eikun. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Väärään aikaan, väärässä paikassa || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 26 Maalis 2015, 04:04

Puolikäärme piti itseään onnekkaana päästessään näinkin pitkälle valeasunsa kanssa, mutta nyt se kaikki kaatui pieneen kompastuskiveen, jota puoliverinen ei ollut muistanut ottaa huomioon. Eikä puolueeton kyläpäällikkö saattanut niin vain itseäänkään paljastaa! Joten oli vain painettava eteenpäin painostavien sotilaiden toimesta, jännityksen ja tilanteesta hermostumisen nostaessa sykettä samalla rinnassa. Ei Hopeakäärmeen tarkoituksena ihan näin ollut paikalle saapua Dariusta tapaamaan, mutta sen oli nyt vain kelvattava. Oli vastaanotto millainen tahansa, Lorylla oli silti keinonsa, kuinka kenraalin vakuuttaa oikeasta identiteetistään – mikäli joku siis ei sitä ennen päättänyt nirriä tuolta pois ottaa. Mutta se olisi haltioiden virhe, ei hänen.
Vaern käytiinkiin tuuppimaan paremmin eliittiryhmän omaan tupaan, jossa vanha tuttunsa pöydän ääressä istui. Takaisin ei ollut menemistä, sillä toinen hänet tänne tuoneista jäi oven viereen tarkkailemaan tilannetta, siinä missä toinen pyrki taluttamaan Adrionia lähemmäs Winderiä käsivarresta pidellen.

Hetkeksi se tuttavallinen, Lorythasin kumman tuttu rauhallinen hymy nousi eriparisilmäisen kasvoille, mutta hyytyi sillä samalla sekunnilla kuitenkin tiehensä. Lähinnä senkin takia, että Puolikäärme saattoi nähdä kenraalin häntä kohtaan suodun halveksuvan katseen, joka sai Lorythasin tuhahtamaan hiljaa, selvästi nuoremman edes yrittämättä kääntää katsettaan muualle Winderin kasvoilta. Oli kirjaimellisesti hassua, vaikkakin innostavaa katsella Dariusta näin… yläkanttiin, kun viimeksi nähdessään oli ollut tuota reilusti pidempi. Eihän heillä nytkään kamalasti pituuseroa ollut, mutta suurimpana erona tässä oli kuitenkin se, että nyt Puolikäärme oli se lyhyempi osapuoli.
Kaikessa rauhassa Lorythas kuitenkin otti vastaan kenraalin haukut, kenenkään kykenemättä myöntämään tunnistavansa tämän muukalaisen naamaa. No se nyt oli käynyt jo selväksi. Samalla Hopeinen oli käynyt toisella kädellään hapuilemaan sitä otetta käsivarressaan, varoen tuupaten isompansa irti itsestään. Se ote ei ollut miellyttävä millään tapaa, eikä Lorythas ylipäätään pitänyt siitä, miten muut ympärillä häntä katselivat. Mutta se taas oli vain puoliverisen omaa syytä, josta ei voinut käydä muita moittimaan. Kyläpäälliköllä ei ollut varaa siinäkään mielessä noita moittia, että olisi todennäköisesti itse tehnyt aivan samoin tuntemattoman naaman kohdalla. Vähemmästäkin sitä varuillaan oli…

Näemmä se toimi tähän saakka, en kai muuten näin pitkällä olisi, arvon kenraali Winder”, Hopeakäärme hymähti kuitenkin Dariuksen antaessa hänelle mahdollisuuden puhua, ovelasti hymyillen, toivoen jo että Haukansilmä muistaisi kyläpäällikön äänen jolla haltiamies nytkin puhui. Tai edes huomaisi siitä tutun vivahteen, jos ei muuta.
Kieltämällä olevani vakooja nostaisin teistä jokaisen varpaillenne – joten sitä en tee, vaikka en myöskään mitään myönnä”, rauhallinen ääni jatkoi, vaikka oikeasti Puolikäärmettä jännitti ja ehkä myös pelotti vietävästi.
Eikö yksikään piirre minussa muistuta sin---”, Lorythas muisti, ettei sinuttelu ehkä olisi sopivaa tilanteeseen nähden, joten löi kielenkantansa lukkoon, ennen kuin pidemmälle pääsi. Tosin, olihan hän sinutellut Dariusta aikaisemmin Briarissa - mutta se koko hetki olikin ollut täysin toisenlaisessa yhteydessä, kuin koulutettujen sotilaiden keskellä!
… Teitä… muistuta teitä mahdollisesti sukujuuriesi nuorimmista?”, Lorythas korjasi, sen pienen kunnioittavan askeleen perääntyen Winderistä kauemmas, ”T-tai ehkä tutuista?! Olen aika varma… että… olen tavannut si--- teidät a-aikaisemminkin”, jo takellellen ne sanat jatkuivat, Puolikäärmeen ilmeenkin vaihtuessa varautuneeksi.


//HEI. HEI TAAS MENNÄÄN HEI. Hype rikkoo meidät, silmät kuivuu päähän kun itketään menemään niin armottomasti, äiti, kyllä, taas. UHHUH. Mä piirrän tästä vielä jonku LoryDari tilanne shitin, ootas vaan <://
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Väärään aikaan, väärässä paikassa || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Maalis 2015, 04:29

Darius kävi nyrpistämään nokkaansa nuoremman käydessä näsäviisastelemaan hänelle. Kenraali näytti kirjaimellisesti siltä että löisi kohta avokämmenellä mokomaa räkänokkaa kasvoille, mikäli ei ymmärtäisi pitää suutaan kiinni. Joskin, toisen äänessä oli jotain... Tuttua. Juuri siltä seisomalta Darius ei osannut sanoa mikä se tuttu asia oli, hän oli kuullut tuon äänen kyllä, mutta... Kovin monihan saattoi kuulostaa samalta, eikö?
Nyrpeänkivikasvoisena Kenraali kävi kurtistamaan kulmiaan varoittavasti nuoremman puhuessa ettei kieltänyt eikä myöntänyt mitään vakoilun suhteen. Tajusiko tuo kenelle puhui? Tajusiko mokoma nulikka, että yksikin väärä sana ja makaisi pian tuvan lattialla verta vuotaen? Kuiskauksen tupiin ei muutenkaan päästetty pahemmin ketään ylimääräisiä, joten noita kohdeltiin täällä erittäin halveksuen. Juuri nyt tämä nuorimies oli saattanut itsensä tilanteeseen, jossa todellakin kannatti miettiä sanojaan, mikäli elävänä halusi pois paikalta päästä. Hän ei kuulunut Kuiskaukseen, joten hänet katsottiin automaattisesti tunkeilijaksi, uhaksi. Ja tunkeilijoita eliittiryhmä ei katsonut hyvällä, olivatpa nämä "tunkeilijat" sitten tänne väkisin talutettu tai itse luikkineet sisään.

Kenraali kävi lähes sähähtämään ääneen hampaidensa välistä kun tämä muukalainen meinasi häntä sinutella. Tuo kuitenkin kävi korjaamaan sanansa, teititellen kuten kuuluikin, mutta siinä vaiheessa kun nuorukainen alkoi änkyttämään, alkoi Dariuksen kulma nousta kysyvästi. Tuon hän muisti. Sen sanoja hakevan, varovaisen änkyttävän puhumisen. Nyt Haukankatse kävi entistä tarkemmin tutkimaan nuorempaansa, tuon kasvoja, käyden vihdoista viimein katsomaan kasvonpuoliskoja erikseen. Se turkoosinsininen katse ja hopeasävyiset hiukset... Ja se... Jokseenkin outo tunne mitä tuo katse sai sisällä aikaan...
Siinä missä nyt selvästi hätääntymään käyvä nuorukainen otti kunnioittavan askeleen kauemmaksi Winderistä, kävi kenraali astahtamaan tuon perään kahden askeleen verran, tullen entistä lähemmäksi. Nyt tuijottaen entistä tarkkailevaisempana nuorempaa, aivan kuin olisi alkanut harkita uudemman kerran tunsiko sittenkin tämän.

"Lory---", Darius kävi henkäisemään lähes ääneen, kesyttäen kuitenkin sanansa siihen. Hyvä jos kukaan edes oli häntä kuullut, tai osannut arvata mitä kenraali oli aikeissa sanoa, "... Mikä olikaan nimesi?".
"Adrion",
Nuorukaisen saattanut sotilas kävi kertomaan nopeasti kenraalille, joka mulkaisi nopeasti tuon puoleen yllättävänkin närkästyneesti, "Hän esitteli itsensä Adrioniksi", sotilas lisäsi jokseenkin hätkähtäen Haukansilmän reaktiosta, ymmärtäen kuitenkin sitten sulkea suunsa. Ei kenraali häntä puhutellut.

"... Mitä sinä teet täällä?", Eliitti kävi sähähtämään terävästi, katseen kääntyessä takaisin vieraaseen.
Mikäli tuota nyt vieraaksi saattoi kutsua. Oliko Lorythas muka tänne tullut?! Ei tuo nyt niin hullu voinut olla!



// HYPEHHH No mutta odotettiinhan tätä jo. Piirrä mulle LoryDaria joo <: Niiku mä oon piirtäny sulle kivoja kuvia taas 8))) //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Väärään aikaan, väärässä paikassa || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 26 Maalis 2015, 05:17

Hätäinen henkäys karkasi haltiaksi tekeytyneen suusta, Dariuksen sillä tavoin tullessa kaksin verroin lähemmäs, mitä Puolikäärme oli juuri ehtinyt peruuttaa. Silmiensä katse kuitenkin pysyi Winderissä, hakeutuen vain entistä paremmin Haukansilmän katseeseen kiinni, miehen osoittaessa sitä selvää ihmetystään muukalaista kohtaa. Osoittaessa katsovansa tätä nuorukaista silmiin. Siihen Lorythasin puoleensavetävään katseeseen. Mutta se katsekontakti kuitenki rikkoutui hetkeksi, silmäpuolen lähtiessä tavaamaan Puolikäärmeen oikeaa nimeä ääneen, saaden Lorythasin puremaan hampaitaan yhteen tavallista lujempaa, ettei olisi huutanut jotain välistä peittääksen sen nimen kuulumasta ylimääräisille korville. Samalla puoliverinen illuusiossaan yritti nyökytellä huomaamattomasti Dariukselle, huomasi tuo sitä tai ei.
Hänen nimeään kysyttiin. Puolikäärme ehti vain avata suutaan puolittain, kun joku hänen takaansa ehätti ensin toistamaan sen valenimen, jolla puoliverinen oli liikkunut. Winderin sähähdyksen myötä Lorythas kuitenkin uskalsi jo hymyillä taas hetkellisesti tuttavammin toiselle.

"Tulen... etäisemmästä sukujuuresta. E-eikö haukansilmäni sitä muka... todista?", Puolikäärme yhä yritti jatkaa roolinsa eteenpäin viemistä, painottaen sitä sanaa, joka häntä silloin Briarissa oli kiehtonut. Mutta se silmä päässään. Ei se mikään haukansilmä ollut. Pelkkä näennäisversio siitä silmästä, jota Lorythas oli Dariuksen kasvoilla aikaisemmin ihastellut. Mutta mistäpä kukaan sitä arvasi, ellei Winder itse, sen ollessa lähes identtinen kenraalin oman kanssa.
"Mutta miksikö tulin?! No... siis...", Lorythas aloitti hermostuneesti naurahtaen, päätään raapien muutamaan otteeseen ja katseensa viimein takaisin Dariukseen tuoden. Tällä kertaa se katse oli entistä vahvempi, Hopeakäärmeen yrittäessä tietoisesti vangita Winderin katseen itselleen itsekin taas antaen hetkeksi oman lumoutumisensa näkyä siitä katseesta yläkanttiin Dariusta katsellessaan. Totta kai niin intensiivinen katse otti myös nostaakseen alati voimistuvan punan taas Puolikäärmeen kasvoille - miten sitä nyt sitten selittäisi?!

Alitajuisesti, mutta kuitenkin tarkoituksella Hopeakäärme vetäisi takkinsa kaulusta sen verran auki, että ne kaulanjuureen raavitut arvet näkyivät nyt paremmin, samalla kun se lähemmäs vetävä katse kääntyi Dariuksesta poispäin. Ainakin Lorythas saattoi toivoa, että tarkkasilmäisenä Darius arvet vilaukselta huomaisi. Hän oli ne Winderille näyttänyt aiemmin, joten oli pieni, joskin olematon mahdollisuus jos Darius olisi Lorythasin jo unohtanut sanojensa mukaisesti, että silmäpuoli olisi ne muistanut.
"M-minut lähetettiin tuomaan... sinulle jotain", Puolikäärme ilmoitti taas hermostuneena, sanomatta kuitenkaan mitä oli varsinaisesti Winderille tuomassa, kynsiäänkin lyöden toisiaan vasten alitajuisesti, vaikkei niistä samanlaista ääntä lähtenytkään kuin Puolikäärmeen omista, "Mutta tahtoisin... a-antaa sen... sinulle... kahdenkesken... jos se vain... sopii?". Huomaamattaan se sinuttelu otti paremmin osakseen valua puheen sekaan, Lorythasin edes sitä tajuamatta! Ympärillä ne muiden katseet olivat kuitenkin käyneet entistäkin närkästyneemmiksi ja epäileviksi, siitäkin syystä että muukalainen vaati omalla tavallaan saada tilaisuutta Dariuksen seurassa kahden kesken, ja ne huomatessaan Lorythas ehti taas ottaa hieman viistomman askeleen taaksepäin.
"Taiii mitäpä jos vain... lähtisin. Päättäisin unohtaa kaiken, etten aiheuttaisi teille harmia... olisihan se ikävää jos... jos läsnäoloni herättelee tämän enempää vihamielisia ajatuksia kenessäkään. Jos vain... toivottaisin... kaikkea hyvää ja hyvästit?", Lorythas muisteli Winderin sanoja tuon tehdessä lähtöään Briarista, yrittäen nyt suunnata niitä vihjaillen Dariukselle, lyhemmän hakiessa hetken ympärilleen vilkuilleen katseensa taas silmäpuolen kasvoihin.


//Odotettiin kuin kuuta nousevaa 8))) nouseehan tässä jo muutakin, jos tiedät mitä tarkoitan. Imean. Ja mähän piirrän oi kyllä. KUN SÄKIN TEIT NIIN GNGNDLAÖSJFBGJGLAÖAA KUVIA MULLE NIIIII <3333 ai mikä nukkuminen. "Voi perkele mun on vastattava vielä kerran puhelimella, vaikka ranteet hajois"//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Väärään aikaan, väärässä paikassa || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Maalis 2015, 12:38

Kyllä Haukankatseinen kävi huomaamaan sen pienen nyökyttelyn, mitä eriparisilmäinen koitti hänelle osoittaa. Sitä mukaan mitä totuus alkoi pikkuhiljaa iskostua kenraalin kalloon, kävi tuon kasvoille myös valahtamaan jokseenkin yllättyneenjärkyttynyt ilme. Rintaa alkoi heti puristamaan, silkasta ahdistuksesta, mutta ehkä myös... Jonkinlaisesta jälleennäkemisenilosta. Se jos jokin oli täysin uusi tunne kenraalille, varsinkin tällaisissa tilanteissa.
Pienesti kenraali kävi päätään pudistelemaan nuoremman koittaessa änkyttää syytä miksi paikalla oli. Kävihän eliitti myös huomaamaan ne arvet toisen kaulassa ja siinä vaiheessa asiasta ei ollut enää epäilystäkään - ja, no, ei se nouseva punakaan toisen kasvoilla jäänyt huomaamatta. Se oli Lorythas, jonkinlaisessa illuusiossa - tai kenties tuo oli puoliverisyydeltään muodonmuuttaja? - siinä nyt seisomassa kenraalin edessä. Lorytha--- Tai siis, Adrionin mainitessa, että hänet oli lähetetty jotain tuomaan, kävi Darius kurtistamaan kulmiaan. Kyse täytyi olla aseesta, jonka Darius oli unohtanut Briariin. Mitä muutakaan tuo voisi tuoda? Kahden kesken olisi Adrion halunnut tämän asian hoitaa, mutta moinen pyyntö ei miellyttänyt varsinaisesti sivusta seuraajia. Mokoma kehtasi valehdella pukeutumalla yhdeksi heistä ja sitten vielä väitti olevansa Kenraalille sukua - kuinka röyhkeää vielä vaatia kahden keskeistä aikaa eliitin kanssa!

"--Aivan", Darius tokaisi yllättäen huomattavasti rennommalla äänellä, siinä missä nuorukainen oli koittanut jo ehdotella poislähtemistä, välttääkseen harmit, "Adrion. Isoäidin puolelta".
Kenraalin puheet saivat jokaisen sotilaan vilkaisemaan nyt Dariusta erittäin kyseenalaistavasti. Ensinnäkin oli harvinaista, että eliitti mitään asioita unohti ja toisekseen kukaan ei suostunut uskomaan siltä seisomalta, että Winderillä oli sukulaisia. Tosin, eipä kenraali koskaan pahemmin perheestään ja suvustaan puhunut, mutta...
"T-toit sen aseen. Aseen jonka lähetin huollettavaksi suvun sepälle", Darius oli yleensä harvinaisen huono valehtelemaan, joten nyt kun piti koittaa äkkiä improvisoida jotain uskottavaa sotilaiden kuullen, oli yllättävää että kenraali noinkin hyvän selityksen keksi, "En vain--- en vain olettanut että he lähettäisivät sinut tuomaan sen, ennemminkin jonkun... juoksupojan... tai..".
"Jatkakaa mitä ikinä olittekaan tekemässä, minä hoidan tämän",
Darius kävi nyt äkkiä hätyyttelemään sotilaita tiehensä omiin puuhiinsa, samalla kun jälleen yksi askel otettiin lähemmäksi Lorythasia ja haltia tarttui toisen käsivarresta kiinni ehkä turhankin ronskisti, "Nyt!", oli jatko komento sotilaille, joista osa oli avaamassa suunsa kyseenalaistaakseen koko tilanteen, mutta tuon myötä pysyivät nyt hiljaa.

Darius kävi taluttamaan nuoremman oleskelutilan nurkassa olevan pöydän ääreen ja istutti tuon alas, selkä kohden muuta tilaa, kenraalin itse istuessa tuota vastapäin, jotta näki koko tilan itse paremmin. Ketään ei ollut kuuloetäisyydellä, mikäli he puhuisivat nyt matalalla äänellä ja tuskin kukaan edes kehtasi salakuunnella kenraalia ja tuon vierasta.
"Mitä hittoa sinä täällä teet, Lorythas?", Darius kävikin nyt sähisemään matalalta. Kätensä kävivät nojaamaan kyynärpäillä pöydän pintaan, kämmenien noustessa yhteen kenraalin suun eteen, Haukansilmäisen näin peittäen huulensa. Kyllä hän tiesi, että osa sotilaista osasi lukea huulilta, joten parempi vain pitää se kaikki piilossa. Tämän takia Lorythas oli istutettu selkä kohden muuta tupaa.
"Käskin sinun unohtaa meidät ja nyt tökötät siinä?!", Nopea, hymähdys ja virne kävivät kenraalin kasvoilla, tuon kuitenkin vakavoituen heti, "Tajuatko, minkälaiseen vaaraan olet itsesi saattanut?".


// AUUUUUUUUU. Nousee nousee, esim syke. Ja tunteet. Ja nakkivene. PALJON KUVIA NEEDED. Nukkuminen on suositeltavaa varsinkin Pikku Criminaaleille jotka NÄEMMÄ EI VOI PYSYÄ POIS FORKALTA VAIKKA ON AAMUYÖ (D Se on taas se aamuviis nii. Mut hei sul on sentään kahvia! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Väärään aikaan, väärässä paikassa || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 26 Maalis 2015, 14:57

Lorythas, Atrevaux


Ilme siitä varautuneesta alkoi muuttua Dariuksen tokaisun myötä jo asteen luottavaisemmaksi, Hopeakäärmeen suoristaessa selkäänsäkin sen merkiksi paremmin.
I-isoäidin… niin, aivan”, Lorythas henkäisi ääneen jotenkin huojentuneena, ollen jo nyt niin varma, että Darius tajusi kuka edessään seisoi. Ei tuo tyhmä ollut, ehkä sillä tarkkakatseisuudellakin oli jotain syytä asiaan, mutta oli miten oli, ei Puolikäärmeen todennäköisesti tarvitsisi enää miettiä tyrmille joutumista Winderin toimesta. Mutta se ei näyttänyt muuttavan kuitenkaan sitä ympärillä häärivien sinipukuisten reaktiota, jotka nyt seurasivat vuoronperään Adrionin, että Dariuksenkin eleitä. Eipä kenraali ihan joka päivä tainnut olla sanojaan perumassa tällä tavoin… sekös häiritsevää oli.
Sen hyökkäävän asenteensa perään kenraali kuitenkin myönteli, että kyse oli varmaankin siitä aseesta, jonka oli lähettänyt aikaisemmin suvun sepälle huollettavaksi. Lorythas tapautti muutaman kerran olallaan kantamaa laukkua, josta mokoma kyllä löytyisi, se kun sopi tähän kohtaan kuin nakutettu.
Heidän mielestään oli… parempi jos toisin sen sinulle henkilökohtaisesti, kuin lähettää juoksupoikaa perääsi. Siksi tämä asukin”, Puolikäärme totesi vinosti, varmemmasti hymyillen, antaessaan pidemmän osapuolen tarrata käsivarrestaan vuorostaan kiinni.

Darius kävi kuin kävikin käskemään sotilaitaan toimittamaan takaisin omia asioitaan, saaden painottavalla käskyllään Lorythasinkin säpsähtämään silminnähden toisen otteessa. Puolikäärme askelsikin alussa hieman jalkoihinsa kompuroiden Dariuksen perästä, ja istahti sitten alas tuoliin johon silmäpuoli hänet istutti selin muuhun tilaan. Hetkeksi Lorythas kuitenkin käännähti katsomaan olkansa yli taakseen, kuin varmistellen ettei ketään ylimääräisiä olisi heidän peräänsä tullut - kun sitten se eriparinen katse kääntyi paremmin vastapuolelle istuvaan Winderiin, joka hänelle sähisi.
Ja olisin jättänyt tulematta, ja pitänyt aseesi itselläni, kun tällaiseen kerran oli mahdollisuus? Ei ole tapaistani varastakaa keneltäkään mitään, eikä varsinkaan laittaa muita asioilleni”, Lorythas virnisti, kaivellessaan laukkuaan, ”Jos en tietäisi millaiseen vaaraan itseni asetin, en olisi yksinkertaisesti edes tullut. Sinun, jos kenenkään se pitäisi tietää entuudestaan”, lyhyempi osapuoli hymyili ovelasti, Dariusta kulmiensa alta katsellen.

Tummasta olkalaukusta nostettiin Winderin Briariin unohtama ase, jonka Puolikäärme laski huolitellen pöydälle, hieman sormenpäillään sitä työntäen pöydänkannella lähemmäs Dariusta.
Siinä – se kai oli suurin syyni tulla tapaamaan sinua”, Lorythas henkäisi hymähtäen ojentaen niskansa taas paremmin pystyyn, ”Opiskelin kaupunkinne pohjapiirroksen päähäni, vaikken täällä aikaisemmin ole käynytkään niin ei täällä hankalaa ole suunnistaa, eikä ilmeisesti tämän näköisenä tänne… ilmestyä”. Puolikäärme puhui alati rauhallisenmatalalla äänellä, selvästi harkiten sanojaan siten, ettei niistä mitään väärää päällepäin huomaisi ihan heti ainakaan.
Omat kätensä Hopeakäärme nosti syliinsä puuskaan, istahtaen rennommin tuoliinsa alas.
Vai että ihan vakooja…?”, Vaern naurahti kevyesti, sitä tutumpaa kasvopuoliskoaan hieraisten, ”Ehdin jo pelätä ettet huomaisi… jos totta puhutaan. En minä teitä kykene unohtamaan – siinä missä… et sinäkään ilmeisesti minua”, puoliverinen virnisti, Dariusta tarkkaillen.



Toisaalla Atrevaux taittoi linnalla kulkuansa, harvinaisen päättäväisesti astellen käytävillä vakavantympeä ilme kasvoillaan, kuten tavallisesti. Aran oli ykskaks kutsunut eliittikenraalia luokseen, pyytänyt saapumaan kuninkaan saliin hetimiten, tyypilliseen tapaansa mainitsematta varsinaisesti mitä oikeastaan oli tekeillä. Aikaisemmat virheensä huomioon ottaen vanha fauni oli jättänyt edellisen tekemisensä täysin siihen, missä oli menossa - tällä kertaa tosin iskeneenä pienen tympääntymisensä myötä musteesta märän sulkakynänsä pitkin työpöytäänsä, ja se oli hienosti käynyt sotkemaan suurimman osan pöydälle levälleen jätetyistä papereista. Eihän Atrevaux vihainen monarkille ollut, mutta toisinaan tällainen keskeytys sai vain kismittämään niin paljon.

Kukaan käytävillä vastaan tuleva ei halunnut jäädä koristeelliseen tummaan sisätakkiin ja tummiin housuihin – jotka nyt kovin epämukavalta tuntuivat, syystä tai toisesta – pukeutuneen sorkkajalkaisen tielle. Ovia käytiin availemaan kysymättäkin pujopartaisen tieltä, joka vain hymähteli terävästi liian tuttavallisesti puoleensa katsahtaville.
Lopulta ne kuninkaan salin ovetkin avattiin Parebriksen tieltä, eliittikenraalin astellessa kaikessa rauhassa lähemmäs kuningasta, kunnioitettavan etäisyyden päähän kuitenkin tuosta jääden seisomaan ryhtinsä suorana.
Kutsuitte, Teidän majesteettinne”, Atrevauxen matala ääni lausahti, faunin kohteliaasti kumartaen vanhalle ystävälleen.


//Mä nyt kuvittelin Pumpkinin ulvomassa kuulle Loryn katolta ja tipahdin :--DDD KAIKKI VAAN NOUSEE! KUVAT ON PARHAAT. Minähän en yöllä nuku, en kai mä nyt muuten unimörkö olis, jos en kykene tehtäviäni hoitamaan (D No oke, vähän himotti, eikä niin vähääkään. Anteeks. Aamuviis on legenda <3 SENTÄÄN MULLON KAHVII JOO, JA PÄRINÄT//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Väärään aikaan, väärässä paikassa || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Maalis 2015, 16:14

Darius, Aran


Darius kävi kurtistamaan kulmiaan varoittavasti Lorythasin ovelalle hymyilylle. Ei tuo tainnut ymmärtää mihin itsensä oli tunkenut. Lorythas piti saada nopeasti pois täältä, mutta ei kenraali voinut tuota nyt käydä heti juoksuttamaan pois linna alueelta. Se olisi herättänyt liikaa kysymyksiä. Joten, parempi istua hetki ja saattaa sitten tämä "sukulainen" pois, mitä pikimmiten.
Ei Darius voinut kieltää, että omalla tavallaan oli... Huojentunut, ehkä jopa iloinen, että sai nähdä Lorythasin uudestaan. Tämä ei vain ollut paras mahdollinen tapa tavata uudestaan... Mutta ehkä Darius panikoi turhaan. Ehkei mitään hätää olisi ja hän voisi saattaa kyläpäällikön pois kohta, ilman sen suurempia selkkauksia. Niin hän todellakin toivoi. Katse kävi seuraamaan kuinka Lorythas kaivoi esiin sen keihään, joka tuon asunnolle oli jäänyt. Toinen käsi ojentui ottamaan vastaan sen keihään, joka näytti säilyneen ehjänä.
"Kiitos...", Darius hymähti puoliääneen asettaan katsellessaan, laskien sen kuitenkin pöydälle takaisin, katseen noustessa Lorythasin puoleen.

Nuoren haltian illuusioon turvautunut puoliverinen näytti ottavan tilanteen turhankin rennosti, jos Dariukselta kysyttiin. Sen myös näki kenraalista, joka selvästi oli jännittynyt ja jopa huolestuneen näköinen, Lorythasia katsellessaan. Se katse kuitenkin kääntyi nopeasti, jokseenkin vaivautuneesti pois nuoremmasta tuon mainitessa, ettei kenraali ilmeisesti ollut kyennyt unohtamaan sarvipäistä, siinä missä ei tuokaan kenraalia ja sotilasta ollut unohtanut.
"Et olisi saanut tulla", Darius kävi kovin kylmästi toteamaan, vaikka äänestä selvästi kuului huolestunut, välittävä sävy, "Olisit vain... Pysynyt kylässäsi".
"Jahka tilanne rauhoittuu ja ei vaikuta enää epäilyttävältä, saatan sinut pois kaupungista. Mutta älä enää ikinä palaa tänne. Linnalle varsikaan. Pysyt poissa, kaukana täältä, jos tiedät mikä itsellesi on parasta"
, Kenraali jatkoi vakavana, käyden kuitenkin lopulta laskemaan ne kädet suunsa edestä, käyden nojautumaan paremmin tuolin selkänojaan. Jokseenkin huvittuneenlempeä katse tarkkaili illuusiota, vinon hymyn kohoten Dariuksen huulille.
"Olet sinäkin yksi typerys...".


Aran istui jälleen kerran valtaistuimellaan, kuunnellen raporttia viestinviejältä. Valkeisiin pukeutunut monarkki ei näyttänyt yhtään kiinnostuneelta, ennemminkin nyrpeältä ja jokseenkin pahoinvoivalta. Tuo oli hieroskellut ohimoitaan ohimennen jo tovin, näyttäen siltä että ennemmin tai myöhemmin räjähtäisi jollekulle syystä tai ilman.
Käsky oli käynyt telepaattisesti sarvipäiselle kenraalille saapua hänen luokseen, mahdollisimman nopeasti. Sen enempää Aran ei ollut Parebrikselle kertonut telepaattisesti, saisi raahata karvaisen ahterinsa saliin ja äkkiä. Kyllä Aran oli aistinut sen uuden tulokkaan linnan alueella, aivan kuten Darius oli pelännytkin. Eikä Aran todellakaan aikonut antaa tilaisuuden valua hukkaan. Ei hän itse paikalle aikonut pyyhältää, sen sai tehdä fauni, josta varmasti olisi tarpeeksi vastusta Briar kylän puoliveriselle pirulle...

Tympääntynyt katse nousi sanansaattajasta jättiläisfaunin puoleen, tuon käydessä saapumaan saliin. Viestinviejälle annettiin tylysti käsky poistua, eikä mitään vastaväitteitä kuunneltu. Eipä tuo nuori haltia mitään vastaan sanonutkaan, vaan kävi poistumaan nopein askelin edes vilkaisematta ohi kävelevään kenraaliin. Sen verran peloissaan tuo nuorukainen oli, Atrevaux kun oli koko komeudessaan harvinaisen pelottava näky, jos ei ollut tottunut tuota alati äreää pärstää katselemaan.
"Winder...", Aran aloitti Parebriksen kumarruksen jälkeen, mennen suoraan asiaan. Päähän särki niin suunnattomasti, ettei Aran halunnut tuhlata aikaansa mihinkään nyt. Tietenkin tuo kipu enteili mahdollista sairaskohtausta, mutta kuninkaalla oli tapana sivuuttaa alkuoireet aina niin pitkälle, kuin kykeni.
"Hänellä on vieras. Puoliverinen. Briarin johtaja... Tuo hänet tänne. Suosiolla tai väkisin", selkäänsä suoristaen Aran vilkaisi kulmiensa alta lähimmän eliittinsä puoleen, "Pistä se saastainen petturi miettimään kahdesti, kannattiko hänen raahata likainen olemuksensa minun linnalle vai ei. Löydät hänet Kuiskauksen tuvilta... Illuusiosta... etköhän sinä sen aisti".
Pienellä käsieleellä Parebrista käytiin hätyyttelemään liikkeelle, tuon olisi parasta kiirehtiä, ennen kuin Winder ehätti saada puolueettoman tunkeilijan pois linnalta.



// Pumpkin oikeesti rääkyy siellä aina täydenkuun aikaan ja Lory koittaa heitellä sitä kengillä alas sieltä :----D KUVAT ON PARHAITA. NUKKUSIT NYT VAIN. Senkin mörrimöykky. Pikkaisen himotti. Himo oli suuri. Vastustamaton. Aamuviis on legenda nyt ja aina. MUL OLI KAHVIA, NYT MUL ON ENERGIAJUOMAA. HAHAHAHAHAHAAAAAAAA ///
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Väärään aikaan, väärässä paikassa || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 26 Maalis 2015, 18:07

Kyllä Lorythas erotti Winderin kasvoilta sen huolen, tiedostaen myös harvinaisen selvästi oman tilanteensa tuvilla olevan harvinaisen huono. Viimeksi Puolikäärme ei ollut halunnut ottaa alaistensa seurassa sitä riskiä, että olisi linnan lähettyville heidät tuonut, mutta nyt Vaern oli asettanut itsensä, yksin, siihen samaan tilanteeseen. Darius ei välttämättä häntä matalaksi pistäisi, syystä jos toisestakin, mutta kaikki muut todennäköisesti tottelisivat kuninkaan käskyjä, jos tilanne sellaiseksi kärjistyisi. Yhä Lorythas kuitenkin toivoi, ettei niin tarvitsisi tapahtua. Ei nyt, tai ei koskaan muulloinkaan.
Darius kaikesta huolimatta kävi osoittamaan sitä huoltaan kyläpäällikön saapumisesta, todeten että jahka tilanne rauhoittuisi, saattaisi kenraali Lorythasin ulos kaupungista, eikä tuon pitäisi uudelleen linnan läheisyyteen palata.
Suotta siinä harmittelet ja tilannetta minulle kertaat, tiedän kyllä, ettei tämä ole paras mahdollinen paikka tavata”, vakavakasvoinen nuorimies hymähti noihin sanoihin, suoristuen taas tuolillaan istumaan paremmin. Lorythasin katse kääntyi hetkeksi vilkaisemaan taas hetkellisesti taakseen, katseen palatessa kovin pian kuitenkin takaisin Winderiin.
… Monestakin syystä. Mutta otan eleesi mielelläni vastaan, kun sen aika on

Winderin kasvoille noussut vino hymy nostatti kuitenkin lyhyemmän kasvoilla samankaltaisen, ovelan hymyn, jonka takaa Lorythas kenraalia katseli.
Tunne taitaa olla molemminpuolinen”, mies naurahti muutaman kerran matalalta, käyden sitten vetämään takkinsa kaulusta taas paremmin takaisin pystyyn, ”En tiedä jätitkö aseesi sinne tarkoituksella, vai vahingossa kenties haikeiden hyvästiesi päätteeksi, olisin ilman sitäkin keksinyt hyvän syyn tulla varmistamaan että pääsitte turvallisesti takaisin tänne”. Lorythas itse halusi uskoa, että ase oli tyystin vain unohtunut Dariukselta Briariin, mutta mistäpä hän varmasti sitä osasi sanoa.
Vaikken kyllä yhäkään ole varma siitä, sopeudunko… tämän näköisenä joukkoonne… enkä ole tottunut olemaan näin… lyhyt”, Vaern myhisi syliinsä katsellessa. Eihän Puolikäärmeellä ollut minkäänlaista hajua siitä minkä näköisiä sotilaita tuvilta löytäisi, joten illuusionsa Lorythas oli kehitellyt itselleen lähinnä omiaan ja tuttujensa piirteitä yhdistellen. Siltikin nyt paikan päällä, olo tuntui syystäkin ulkopuoliselta.
Puoliverinen kävi nyt kuitenkin nojaamaan paremmin pöytää vasten, lähemmäs Dariusta, katseensa noussen tutkailemaan Haukansilmää paremmin.
Ovatko… kylkesi jo parantuneet?”.


Kenraalin katse ei edes käväissyt tuossa viestinviejässä, joka kovin liukkaasti siniverisen käskystä lähti talsimaan pois paikalta. Osasyynä tosin taisi olla myös jättiläisfaunin paikalle saapuminen – Atrevauxea kun harvoin nähtiin edes kulkemassa hovissa, varsinkaan noin nyrpeänä.
Kätensä tuo kookas sarvipää kuitenkin laski selkänsä taakse, toisella kämmenellään kannatellen toista käsivarttaan, katseen suunnattuna kulmien alta kuninkaan. Kyllä Parebris pisti merkille ne pienet kasvojen eleet Aranin turvalta, kuninkaan näyttäessä muutenkin hyvin tympääntyneeltä ja kyllästyneeltä elämäänsä. Tavallisesti se enteili Cúthalioneiden sairauden puhkeamista kukkaan. Fauni kuitenkin halusi uskoa, ja tiesikin, että Aran pärjäisi, ja tajuaisi varmasti lääkkeensä ottaa ja hakeutua lepäämään, jos oireet liian pitkälle menisivät ja alkaisivat tuon pahemmin vaivata.

Atrevauxen kuullessa virkaveljensä sukunimen, kävi valkeaharjaksinen kuitenkin nyrpistämään nenäänsä. Siitä olikin pitkä aika, kun sorkkajalkainen oli päässyt Winderille availemaan päätänsä, vaikkei se nyt niin mieluinen harrastus ollutkaan Parebrikselle. Oli miten oli, selitti kuningas kuitenkin, että Briarin johtaja oli mitä ilmeisimmin hankkiutunut syystä taikka toisesta Winderin puheille, ja majaili nyt Kuiskauksen tuvilla. Se sai Atrevauxen kohottamaan toista kulmaansa kyseenalaistavasti ja miettimään, mihin Darius tällä kertaa oli itsensä sekoittanut. Totta kai se oli nimenomaan ennemmin kenraali Winderin vika, eikä puoliverisen johtajan, koska miksi muuten tuo olisi kaupunkiin saakka sitä silmäpuolista idioottia tullut tapaamaan! Niillä kahdella täytyi olla jokin juoni ja yhteys keskenään, niin sen täytyi olla.
Kuten toivotte”, matalanmöreä, yhä asteen verran hämmentyneenkysyvä ääni totesi, Parebriksen kumartaessa uudemman kerran Aranille. Käsky oli käynyt, se riitti Atrevauxelle, eikä faunilla ollut syytä vaivata päänsärkyistä kuningasta tämän enempää.

Parebris otti kaksi askelta takaperin, virnistäen ja naurahtaen itsekseen, ennen kuin kääntyi ympäri, sorkkien kopinan lähtiessä suuntaamaan sotilastuville päin.
Palaan tuota pikaa takaisin, enkä varmasti tyhjin käsin, Majesteetti”.


//Todellakin :--DDDD Sit Pumpkin houkuttelee Lokenenki mukaan, ja sen jälkeen ei nukukaan koko kylä enää ikinä, kun ne ulisee menemään yhessä. KUVEIIIIIIIII. EN NUKU, ELLEN SAA NUKKUA VIERESSÄSI. Himo oli käsittämätön, ja on kyllä yhä. Äiti en kestääääääääähhhhhhhh 8))))))) KAAAAAAMEE PÄRINÄ AKSU, NYT RAUHOTUT NAINEN//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Väärään aikaan, väärässä paikassa || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Maalis 2015, 19:03

"Parempi olisikin", Aran kävi huudahtamaan Atrevauxen perään, tuon ilmoittaessa, ettei tyhjin käsin palaisi, "Tai teen sarvistasi seinäkoristeet!".
Aran oli jo valmiiksi kärttyinen, eikä jälleen kerran miettinyt pahemmin mitä sanoi. Ei hän Faunille vihainen ollut tai halunnut mokomaa suututtaa, ehkä Atrevaux sen jo tiesi, mutta moinen ärtyisyys oli vain yksi niistä monista sairauden oireista. Todennäköisesti Aran tulisi jälleen pyytelemään sanojaan anteeksi sarvipäiseltä jälkikäteen, mutta juuri nyt jos pujoparta jotain vastaan olisi sanonut, olisi monarkki tuolle saattanut hyvinkin räjähtää.


"En missään nimessä jättänyt sitä tarkoituksella jälkeeni", Darius kävi hymähtämään Lorythasin arvaillessa, oliko keihäs jäänyt vahingossa vai tarkoituksella. Totta puhuen Darius ei sillä hetkellä ollut edes muistanut mokomaa, hänen haluten vain nopeasti päättää ne hyvästit eikä katsoa taakseen koskaan, "Olin aikeissa lähettää lähetin hakemaan sen. En vain... Koskaan ehättänyt. Ja nyt olet jo siinä. Onko moinen toimitus tehtävä nyt sinun arvollesi sopivaa, siitä voidaan olla montaa mieltä...".
"Eivätkö kyläläisesi kertoneet sinulle, että pääsimme kyllä perille?"
, Kenraali virnisti toispuoleisesti, "Tuntuu, että halusit vain tahallasi rikkoa pyyntöäni meidän unohtamisesta. Ja tuo on toinen tekosyysi, miksi itse paikalle tulit".
Terävä hymähdys karkasi ilmoille Lorythasin mainitessa, ettei ollut tottunut olemaan noin lyhyenä. Ihan ymmärrettävää, ottaen huomioon minkä kokoinen Lorythas normaalisti oli.
"Joukostamme löytyy vaikka minkä näköisiä loppujen lopuksi... Kunhan et sarvia päässäsi kanna, tuskin kukaan kiinnittää sinuun huomiota... Ellet näyttäisi noin... mh", Viimeistä sanaa kenraali ei koskaan sanonut, käydessään huomaamaan mitä oli ääneen suustaan päästämästä. Houkuttelevalta, lieni yksi osuvimmista sanoista tähän hätään. Mutta ehkä se oli vain jälleen se katse. Se sen täytyi olla.
"Kyllä ovat. Ei siinä kauaa mennyt, vain pari päivää lepoa ja kivut olivat jo tiessään", Silmäpuoli jatkoi aiheen vaihduttua, "Ja ei se kipu loppupeleissä olisi voinut minua kauaa vuoteessa---".

Pidemmälle Darius ei koskaan sanoissaan päässyt, kun heitä kävi lähestymään nopein askelin yksi vanhemmista Kuiskauksen sotilaista. Tuo näytti silminnähden jopa järkyttyneeltä, tullen kenraalin lähettyville kuin neuvoa etsien.
"Winder. Kenraali Argenteus, hän...", Pidemmälle tuo sotilas ei ehättänyt sanoissaan, kun sorkan kopse kävi kantautumaan nurkan takaa oleskelutilaan. Sillä samalla sekunnilla oli Darius noussut ylös tuoliltaan ja laskenut kätensä sen keihään ylle. Lorythasille suotiin nopea, painottava katse, haltian näin kehottaen illuusiossa piilottelevaa kyläpäällikköä pysymään vain paikoillaan, hiljaa, eikä edes katsahtamaan taakseen. Samalla Darius nyökkäsi tälle lähelle tulleelle sotilaalle, telepaattisesti pyytäen tuota astahtamaan paremmin Lorythasin eteen, aivan kuin koittaen piilotella tuota sarvipäiseltä, joka oleskelutilan oville oli saapunut.

Koko tupa oli hiljentynyt, kenraali Argenteuksen saavuttua paikalle. Jotkut - lähinnä nuorimmat - olivat kirjaimellisesti järkyttyneitä nähdessään tuon hujopin Kuiskauksen tuvilla. Hyvä jos he koskaan olivat edes nähneet vanhinta eliittiä! Vanhemmat sotilaat taas mulkoilivat kulmiensa alta pujopartaista, selvästi pidätellen kielenkantojaan. He eivät vieläkään katsoneet hyvällä tuntemattomia, tunkeutujia ja juuri nyt fauni oli sellainen. Mutta. Tuo oli eliittikenraali. Eliittisotilailla ei ollut asemaa päätään tuolle aukoa, vaikka Kuiskauksen sotilaille moinen ei todellakaan olisi ollut uusi tapa. Kautta aikojen silloin tällöin oli kuiskauksen sotilaat korottaneet ääntään jopa toisia eliittejä vastaan, mutta näin nykyisistä ei yksikään ollut vielä kunnolla saanut kuulla eliittisotilaiden raivoa. Jos kyseessä olisi ollut kenraali Silverforest, olisi suut varmaan jo soineet. Sama Kenraali Nardurin kohdalla, vaikka tuota järkälettä ei kukaan halunnut varsinaisesti suututtaa... Mutta albiino oli kovin säyseänoloinen ja jokseenkin vaikutti siltä että järkipuhetta - vaikkakin uhittelevaa sellaista - kuuntelisi. Mutta kenraali Argenteus oli poikkeus. Tuosta tiedettiin niin vähän. Kukaan ei tiennyt, miten sarvipäinen erakko suhtautui suunsoittajiin, eikä kukaan varsinaisesti halunnut ottaa selvää siitä, mitä maagi tekisi jos suuttuisi.

Darius tunsi pulssinsa kiihtyvän silkasta raivosta. Siitä oli jo aikaa, kun hän viimeksi oli nähnyt tuon sarvipäisen ja jos totta puhuttiin, ei Haukansilmäinen olisi halunnut nähdä mokomaa enää koskaan. Siinä tuo nyt kuitenkin patsasteli, hänen tuvillaan, kuin mikäkin kutsuvieras. Darius olisi halunnut antaa hyökkäyskäskyn sotilaille ja katsoa, kuinka mokomat pistäisivät virkaveljen matalaksi, mutta Darius ei ollut tyhmä. Kyllä hän muisti sen nöyryytyksen jonka oli saanut kuninkaalta ja sarvipäiseltä, joten ehkä ei kannattanut heti ensimmäisenä alkaa riitaa haastamaan. Vaikka riita oli kyllä jo aloitettu Atrevauxen toimesta, sillä samaisella sekunnilla kun mokoma oli kutsumatta sorkkansa Kuiskauksen tuville tuonut!
"Kenraali Argenteus", Darius kävi tokaisemaan kovinkin jäätävästi, äänestään ei löytynyt minkäänlaisia ystävällisyydenmerkkejä toista kenraalia kohtaan ja Atrevauxs varmasti myös tiesi itse miksi ei, "Tietääkseni en ole kutsunut teitä tuvalleni. Joten mitä jos nelistäisitte jonnekin muualle".
Moinen pientä herjaa omaava vihjailu sai osan sotilaista hymähtämään tai virnistämään, joskin mikäli fauni edes vilkaisi heitä kohden, pyyhkiytyivät ne virneet pois haltioiden kasvoilta kovinkin äkkiä.



// Hirvee duetto vaan menossa siellä niillä (D Lorya vituttaa. KUVEIIIII. NO TUU TÄNNE NI SAAT NUKKUU VIERES. NII. Himo on yhä, tiedän tunteen. Koita kestää poikani, saamme ebin pelimme. Saimme jo. Nyt nautitaan siitä täysin rinnoin. höhö rinnat. PÄRINÄ AKSU EI RAUHOITU KOSKAAN MÄ PERKELE VIE TÄRISEN TÄÄL OIKEESTI. Kädet vispaa, kohta se slaagi tulee //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Väärään aikaan, väärässä paikassa || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 26 Maalis 2015, 20:09

Näin paremmaksi toimia näin henkilökohtaisesti, enkä ulkopuolisen käden kautta”, Lorythas tokaisi vain lyhyesti selitykseksi siihen, miksi itse täällä oli sen sijaan, että olisi lähettänyt juoksupoikaa paikalle tilallensa, ”Kyllä he kertoivat että matka sujui hyvin, mutta… halusin vain… olla varma ja nähdä omin silmin, että olette taas jalkeilla”, nuoremmanoloinen hymisi hymyillen vielä perään. Näin oli hyvä ja Puolikäärme saisi omalla tavallaan mielenrauhan nähtyään todellakin, että Darius oli jalkeilla jälleen. Mitä niihin Winderin takkuileviin sanoihin tuli, ei Lorythas kyennyt kuin hymyilemään ovelasti itsekseen. Tavallaan Hopeakäärme arvasi mihin moinen lause olisi mahdollisesti mennyt, ja tässä tilassa ehkä hyvä vain, ettei sellaisia ääneen manattu.
Katse seuraili Haukansilmää tuon kertoessa kipujensa kaikonneen levolla sen jäljiltä, kun nuo olivat päässeet takaisin kaupunkiin, mutta Hopeakäärme joutui kohottamaan toista kulmaansa kysyvästi tuon kertomuksen tuntuneen jäävän kesken.

Puolikäärme katsahti olkansa yli askelien puoleen, jotka takaa lähestyivät, ja kuuluivat näemmä yhdelle Winderin miehistä. Se katse kääntyi kuitenkin hämmentyneenä takaisin Dariuksen puoleen, joka tuolistaan ampaisi pystyyn. Automaattisesti Lorythas hivutti tuoliaan jolla istui hitusen pöydästä kauemmas, nielaisten jotenkin järkyttyneenä vastatessaan katseellaan Dariuksen painottavaan katseeseen. Taisikin olla sitten parempi vain istua alhaalla, mitä lienikään sitten olevan tapahtumassa, vaikka ei Lorythas välttämättä olisi halunnut ottaakaan siitä selvää ilmaan nousevan jännityksen vuoksi. Koko tupa tuntui hiljenevän täysin, yli kaksimetrisen kolossin saapuessa päätään alemmas kumartaen oviaukosta sisään sinipukuisten idioottien toistaitoiseen leiriin.
Atrevaux seisoi varsin terävän katseensa kanssa silmäilemässä eliittisotilaita, vieden sillä alentavalla katseellaan samantien ne paheksuvat katseet noiden kasvoilta tiehensä. Kukaan ei kehdannut sarvipäiselle avata suutansa, vaikka miten halventaen katsoivatkin – paitsi sitten se yksi kiusankappale, totta kai, joka oli pujopartaiselle jo turhankin tuttu.

Totta kai Darius oli kaukaisesta nurkasta valmis haastamaan mukamas niin kovalla asenteellaan sarvipäisen, joka toisen pilkantäyttämien sanojen myötä kävi vain naurahtamaan kylmästi tuolle vitsille takaisin.
Kyllä sokeallakin sorsalla on tapana jyvänsä löytää, vaikka epäilen tosin, ettei se jyvä täältä löydy tällä hetkellä, kun et sen kimpussa jo ole”, Parebris virnisti sanojaan painotellen ja piilomerkityksiä Dariukselle kylväen. Murhaava mulkaus suunnattiin Winderin vanhempiin sotilaisiin heti sanojensa perään, jotka vetivät virneen alas kasvoiltaan sillä samaisella sekunnilla, kun vieras eliitti heihin katsoi.
Joten mitäpä jos hinautuisit täältä itse tiehesi, ennemmin kuin siinä kaakattaisit siinä minulle minkä kerkeät”, Atrevaux hymähti vielä Winderille, katseensa käydessä kuiskauksen tuvassa olevia lävitse. Kyllä fauni vanhan magian tästä huoneesta haistoi, siitä ei ollut epäilystäkään. Se kirjaimellisesti kihelmöi Parebriksen kasvoilla ja kirveli hajuaistia – siinä missä myös puoliverinen lohikäärme samaisessa tilassa kykeni aistimaan Atrevauxesta huokuvan magian.
Minua ei erikseen tarvitse kutsua paikalle, kenraali Winder, ehei toki”, sarvipäinen kuitenkin jatkoi pienesti myhäillen, lähtiessään astelemaan hitaasti pöytien lomasta pitkin oleskeluhuonetta, hitaan varmasti sorkkien kopinan suunnatessa Winderin nurkkapöytää kohden. Sieltä se kihelmöinti tuli, ja mitä lähemmäs Parebris pääsi, sitä selvemmin tuo illuusiossaan piilottelevan haistoi.

Vaan minä saavun paikalle itse, erityisesti näemmä jo vanhasta tottumuksestani silloin, kun sitä et hoida tehtäviäsi niin kuin kuuluisi”, Atrevauxen kylmänsäyseä ääni tokaisi, sarvipäisen pysähtyessä sen viimeisen sotilaan väliin, joka hänen ja mitä ilmeisimmin Briarin kyläpäällikön välillä seisoi. Se pelkkä alentava katse kirjaimellisesti pakotti sotilaan siirtymään tieltään, Atrevauxen tarvitessa enää ottaa muutaman askeleen, kun tuo pysähtyi ruskeatukkaisen haltiamiehen taakse.
Lorythas oli kirjaimellisesti jännittynyt paikoilleen kuunnellessaan sitä matalaa ääntä, joka puoliverisen korviin kuulosti hyvinkin uhkaavalta. Puolikäärme arveli jo mistä oli kyse, viimeistään sen perusteella, kun pienesti hätkähtäen niitä selkänsä taakse ulottuvia askelia kuunteli. Hopeakäärme henkäisi harvinaisen näkyvästi, katseen harhaillessa etsimään jonkinlaista vastausta Dariuksen kasvoilta tälle kaikelle.
Samaan aikaan myös Atrevaux tuijotti Winderiä turhankin tyytyväisenä, mutta silti varuillaan tarkkaillen, jos keihäästään kiinni pitävä tolvana nyt päättäisi taas hänen kimppuunsa käydä. Eikö tuo muistanut mitä viime kerralla oli käynyt, kun samaan asetelmaan oli jouduttu?
Ja tässä tapauksessa Hänen majesteettinsa pyynnöstä”, Parebris täsmensi vielä syytään, miksi Kuiskauksen tuvilla oli. Ei suinkaan omasta tahdostaan, vaan todellakin Aranin pyynnöstä. Ja Aranin sana, oli Parebrikselle laki.

Ne suuret kämmenet laskettiin edessään, pöydän ääressä istuvan haltianuorukaisen olkapäille. Ne kämmenet myös tunsivat, kuinka puoliverinen yritti tuolista ponkaista ylös, mutta eihän Lorythas minnekään päässyt, sen jonkun painaessa häntä harteilta niin lujasti takaisin penkkiin, että se sattui ja sai Puolikäärmeen ynähtämään hiljaa. Atrevaux kumartui hitaasti haltian puoleen, pitäen alati sen ärtyneen, mutta samalla myhäilevän katseensa Dariusta tarkkailemassa.
Lorythas Seyr”, matala ääni totesi lähes korvanjuuressa kiinni, ja erikoista siitä teki se, että se ääni puhui Hopeakäärmeelle lohikäärmeiden kielellä. Lorythas käänsi puolittain päätään sitä ääntä kohti selvästi säikähtäneenä, katseensa saadessa juuri ja juuri silmiinsä sen valkeapartaisen sarvipään.
Vai puhuttelisinko sinua ennemmin Puolikäärmeenä, hmm?”, Atrevaux jatkoi virnistäen lohikäärmeiden kielellä manaten. Kyllä hän tiesi Briarin päälliköstä yhtä ja toista, kuten muistakin erikoisemmista kyläpäälliköistä ja olennoista, joita Cryptissä majaili.
Mi-miten… e-ei!”, Lorythas ehti liskopetojen sävelin tuolle kummajaiselle todeta, ennen kuin fauni kävi häntä väkisin tuolistaan repimään ylös.


//No todellakin. Shyva voi tulla kirkumaan viereen sitten myös (D Lorylta puhkee tärykalvot. NO MÄ TUUN JA NUKUN SUN VIERESSÄS JA KIEHUN SIINÄ. Mutta äitiiihhhhhhhhhh, HNNNNNNGH. Rinnat. Tissit. Tissit mainittu. NYT NE PARISTOT TAKAISIN KAAPPIIN, EI KOFEIINIA SINULLE ENEMPÄÄ TAI KOHTA NE KÄDET VISPAA SULLA KUIN… propellit :------DDDDDDDDDDDD//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Väärään aikaan, väärässä paikassa || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Maalis 2015, 20:54

Tietenkin sorkkajalka kävi vastaamaan herjaan samalla mitalla, saaden Haukansilmän vain nyrpistämään nokkaansa erittäin halveksuvasti. Jostain syystä Darius koitti - ihan tosissaan - hillitä sen kielensä ja pitää itsensä hiljaisena faunin seurassa, mutta jo tuon pelkkä olemus sai vihan kihisemään sisällän niin palavasti, ettei kenraali yksinkertaisesti voinut itseään pidätellä. Ei varsinkaan tässä tilanteessa, tässä asetelmassa. Sarvipäisellä oli pokkaa tulla tänne, Dariuksen joukkojen tuville, aukomaan päätään hänelle! Aran sai olla mitä mieltä halusi, jossain sen rajan täytyi kulkea, eikä Darius suostunut tätä tunkeutumista sulattamaan.
Eipä Atrevaux minnekään lähtenyt, vaan sen sijaan kävi peremmälle astelemaan. Se sorkan kopse vasten puista tuvanlattiaa oli suorastaan jäätävä, jätin kävellessä yhä lähemmäksi ja lähemmäksi. Mitä likemmäs sarvipäinen tuli, sen paremmin kenraali kävi ottamaan kiinni keihäänvarresta. Sitä vihaisemmaksi Winder myös muuttui, tuijottaen murhaavan varoittavasti toista eliittiä.

Sotilas faunin ja kyläpäällikön välillä katsoi parhaimmaksi astua pois tieltä, Dariuksen kuitenkaan siirtymättä minnekään. Darius kävi kirjaimellisesti sähähtämään Atrevauxin mainitessa Hänen Majesteettinsa. Sieltä se pelätty tieto tuli, Aran oli siis tietoinen Lorythasin läsnäolosta ja oli mitä ilmeisemmin lähettänyt sarvipäisen juuri tuon takia tuville. Ei tarvinnut kahdesti arvailla, mitä Aran halusi kyläpäälliköstä. ei myöskään tarvinnut kahdesti arvata, aikoiko Atrevaux saada tahtonsa läpi, suosiolla tai väkisin. Koko tilanne ahdisti. Niin suunnattomasti. Darius tiesi, että hänen olisi pitänyt olla nöyrä ja antaa Atrevauxin viedä Lorythas kuninkaan luokse. Hän saisi selkäänsä - ellei jopa pahempaa - mikäli nyt asiaan puuttuisi faunin tekemisiin. Hän tekisi väärin, jos estäisi Atrevauxia. Fauni oli toteuttamassa kuninkaan, heidän hallitsijan tahtoa, johon myös Winder itse - kansalaisena ja eliittikenraalina - oli alistuttava. Mutta... Hän ei halunnut. Haukansilmäinen tiesi tasan tarkkaan, mitä tapahtuisi, jos Lorythas nyt Aranin luo kiikutettaisiin. Tuo ei tulisi lähtemään täältä elävänä, ellei suostunut haltiakuninkaan kanssa "yhteisymmärryksessä" tekemään sopimuksen puolueettoman kylän ja haltioiden välille. Ei ollut täysin ennenkuulumatonta, että kuninkaat koittivat puolueettomia kyliä - joista hyötyisivät sodassa - puolelleen. Briar varmasti olisi kelvannut kummallekin osapuolelle, kukapa nyt ei haluaisi valjastaa lohikäärmeratsastajia käyttöönsä vihollistavastaan taistellessa! Siksipä Aran varmasti halusi Lorythasista liittolaisen.
Yllätys. Ja juuri nyt, puolueeton kyläpäällikkö oli kuninkaan linnalla. Linnalla, johon tuota ei oltu kutsuttu, joten mokoma saatettaisiin vangita jo pelkästään tunkeutumisen perusteella. Voi miksi Lorythas oli tullut tänne ja asettanut Dariuksen tähän asemaan.
Kenraali välitti liikaa sarvipäisestä kyläpäälliköstä. Miksi? Darius ei todellakaan tiennyt! Ehkä se hyväksyntä ja kaikki se apu, mitä puoliverinen oli tarjonnut, olivat herätelleet kenraalissa jonkinlaisia ystävyydentunteita toista kohtaan. Tai no, eivät vain ehkä, ne olivat herätelleet. Sitä paitsi, Darius oli Lorythasille velkaa henkensä. Joten... Jos tämä olisi loppu, menköön se hyötykäyttöön.

Yllättäen fauni kävi kuitenkin puhuttelemaan Lorythasia, kielellä, jota kukaan muu ei tässä huoneessa ymmärtänyt. Tässä vaiheessa Darius vilkaisi nopeasti Lorythasiin, epäröimättä enää yhtään miten aikoi toimia. Sillä samalla sekunnilla kun fauni oli käynyt pienempää haltiaa ylös tuolista repimään, kävi Dariuksen ase nousemaan kohden sarvipäistä kenraalia. Toinen käsi kävi kirjaimellisesti repimään Lorythasin irti Atrevauxen otteesta, pyöräyttäen puoliverisen Haukansilmäisen taakse turvaan. Keihäs kävi revähtämään täyteen mittaansa terän painuen vasten Atrevauxen kaulaa, Dariuksen pakottaen faunin perääntymään kauemmaksi, ellei halunnut viiltoa suoraa kaulavaltimoonsa.
"Mitä jos painuisit takaisin linnan uumeniin pössyttelemään piippujasi, Fauni", Teitittely jäi sikseen, kuten myös käytöstavat, sen silkan vastenmielisyyden jättiläisfaunia suorastaan tihkuen kenraalin sanoista, "Hänen Majesteettinsa voi itse tulla tänne jos haluaa vierailleni jotain sanoa, mutta sinä et häneen koske, etkä vie minnekään", puheidensa lomasta Darius lähti kävelemään kohden sarvipäistä, pitäen keihäänkärjen yhä vasten faunin kaulaa, täten pakottaen toisen perääntymään. Mikäli pujoparta koitti keihään itsestään irti huitaista, oli Darius näppärin käsiliikkein tuonut kärjen takaisin faunin kaulalle, toiselle puolen. Eikä Atrevauxelle annettu mahdollisuutta tarrata keihään varteen, ei tällä kertaa.
"Joten ole hyvä ja poistu, ennen kuin Hänen Korkeutensa saa tulla keräämään ruhosi latt---".




// <33 Kauhee narttukarjunnat siellä vaan nii. Lory parka. SENKIN KIEHUVA KATTILA NIII. HNNNNNNNGH. Tisut mainittu. Saako nyt koskea? LISÄÄ VAAN SILMÄT LIIKKUU VIEL--- NY. NE PROPELLIT :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDD //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Väärään aikaan, väärässä paikassa || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 26 Maalis 2015, 21:57

Lorythas ei kirjaimellisesti mahtanut muuta, kuin nousta jaloilleen, kun ote toisesta hartiasta repi selvästi pienemmän ja heiveröisemmän kappaleen haparoiden sorkkajalkaisen eteen. Mutta alta aikayksikön Darius myös päätti puuttua peliin, Hopeakäärmeen ehtiessä ohimennen vain katsahtaa pyytävästi Winderiä. Ei tuon tarvinnut kääntää asemaansa näin. Ei kenraalin tarvinnut puoliveristä yrittää suojella, mistään syystä, jos hänet nyt vietäisiin kuninkaan puheille niistä useista syistä, mitkä Briarin kyläpäälliköstä hyödyllisen tekivät. Haukansilmä repi Atrevauxen otteen irti Puolikäärmeestä, asettuen nyt itse Lorythasin, ja tuon sarvipäisen jätin väliin, keihäällään uhaten mitä ilmeisimmin tuota toista eliittikenraalia. Hetken järkyttyneenä Hopeakäärme vain tuijotti Dariuksen takaraivoa, siitä katseensa kuitenkin siirtyen hitaasti tutkailemaan tuota fauniksi paljastunutta olentoa, joka tuimasti tuijotti liikahtamatta Winderiä ilmeisesti silmästä silmään.

Parebris näytti juuri siltä, että olisi voinut räjähtää Dariuksen tempauksesta ja viedä koko sotilastuvan liekkimeren mukana kanssaan alas. Keihään terä kaulalla esti sorkkajalkaista etenemään, eikä pujopartaisella ollut aikomustakaan alkaa käsin sen suuntaan sohia. Haukansilmän sanojen edetessä, itsevarman huvittunut virne kuitenkin alkoi nousta faunin kasvoille. Silmäpuoli asettui oman asemansa ulkopuolelle, suojellen puoliveristä, ulkopuolista, kuninkaan tahdolta. Jos Atrevauxelta kysyttiin, olisi Darius tuosta saanut joutua jo ruoskinnan kautta hirsipuuhun ja nöyrtyä viimeistä kertaa Aranin edessä. Mutta Aran tuota tapatuttaisi. Aran tarvitsi vielä Haukansilmää eliittikenraalina tuon kaikista tähän saakka koetuista kompuroinneista huolimatta.
Atrevaux ehti kaikessa hiljaisuudessaan ottaa ne muutamat perääntyvät askeleet, ennen kuin kirjaimellisesti kesken Dariuksen lauseen huitaisi ensin keihään kärjen kaulaltaan, ja pamautti voimakkaan paineaallon suoraa Haukansilmän rintakehään kohdistettuna heittämään silmäpuolen lujasti vasten seinää.

Lorythas ehti vain nostaa kätensä kasvojensa tielle ja ottaa yhden askeleen kauemmas, kun Darius mätkähti aivan häntä hipoen ohitse, iskeytyen seinää vasten kuin räsynukke. Totta kai se säikäytti puoliverisen, jonka pulssi kohosi yhdellä ainoalla sekunnilla yli sen normaalin rajan. Puolikäärme katsahti silmät suurina ensin huoneessa olevaa sarvipäistä, sitten lattian rajassa lojuvaa Winderiä, jonka puoleen välittävä, huolestunut Lorythas tietenkin heti vajosi kyykkyyn.
Darius…!”, se osin hätääntynyt, mutta samalla hermostunut katse silmäili Haukansilmää, Lorythaksen kuitenkaan uskaltamatta koskea kenraalia, ”…Anna anteeksi, tämä on… minun syytäni…”, puoliverinen kävi kirjaimellisesti kuiskaamaan. Ei Hopeakäärme tiennyt mitä nyt olisi pitänyt tehdä. Sisällä vain kuohui. Vaikka Darius oli hänen ystävänsä, jäi tästä kaikesta kyläpäällikölle vain harvinaisen huono maku suuhun. Haltiat olivat vihollisia. Noista jokainen oli Briarin vihollinen. Kuningasta myöten.

Tajuatko sinä pässinpää edes, millaiseen asemaan asetit juuri itsesi?!”, Atrevaux naurahti kovaan ääneen hieman etäämmältä, ottaessaan muutaman askeleen lattialla nyhjöttävää kaksikkoa kohden kuin viikatemies, joka tuli hakemaan uhrejaan helvettiin punnittavaksi.
Ja meidän kaikkien silmiemme alla. Sitä et tuota puoliveristä kykene suojelemaan täällä, ja vaikka yrittäisitkin, kääntyy se kaikki lopulta sinua itseäsi, asemaasi, kunniaasi ja virkaasi vastaan, Winder”, Parebris totesi selvästi äkäisenä, ihmetellen jo miksei yksikään Kuiskauksen sotilaista ollut komentajansa avuksi tullut, saati sitten ylipäätään ITSE kyseenalaistanut riittävästi tuota ruskeatukkaista. Mutta typeryksiähän kaikki täällä olivat. Ei noilla ilmeisesti ollut aavistustakaan siitä, kenen olivat tupaansa päästäneet, ellei se kaikki sitten ollut vain yksi suunniteltu juttu.
Sinä et tästä ehjin nahoin selviä Darius, sen minä takaan”, Atrevaux jyrähti, valmiina iskemään Dariuksen samantien uudestaan maihin loitsuillaan, jos tuo jotain yllättävää yritti, ”Ja sinä, Puolikäärme, tulet minun mukaani. Suosiolla tai väkisin, sen saat itse päättää”, fauni jatkoi vielä puoliveristä halveksuen kyläpäällikön pilkkanimenäkin käytetyllä kutsumanimellä.

Lorythasin katse oli jo hetken yrittänyt hakea Dariukselta jonkin sortin katsekontaktia. Hän oli niin pahoillaan. Tästä kaikesta. Ei tämän näin pitänyt päättyä, tai ylipäätään sitten missään välissä edes mennä. Faunin herjakin vain kolahti puoliveristä vasten kuin heitetty roska, joka ei jälkiä jättänyt, Hopeakäärmeen ollessa yhä niin järkyttynyt Dariuksen tempauksesta…


//Ei ookaan kujakollit, vaan KUJARÖMPSÄT :---DD NIIII MÄ OON TÄÄ LÄMPÖPATTERI JOKA SELVII PAKKASILLAKIN ILMAN PEITTOA. Mä oon se irl Deli kato. Femme Deli. BOOBIES. Nyt saa koskea jooo <: MUTKUN PROPELLIT :------DDDDDDDDDDD//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Väärään aikaan, väärässä paikassa || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Maalis 2015, 22:35

Ei kenraali koskaan päässyt loppuun uhitteluissaan, kun Atrevaux kävi lyömään paineaallon saattelemana Winderin päin seinää. Darius parahti silkasta kivusta, ennen kuin vajosi lattian rajaan kolisten. Koko kuiskaus oli hätkähtänyt, osan jopa käyden ottamaan aseita esille, kun yllättäen Kenraalin telepaattinen käsky kävi kaikkien päähän. Kukaan, ei kukaan, saisi puuttua tähän. Moinen käsky hämmästytti jokaista sotilasta, niin vanhaa kuin nuorta, mutta kukaan ei käynyt uhmaamaan Winderin tahtoa. Ei ainakaan vielä. Epäilyttihän se ylipäätään mennä kahden eliitin väliin, periaatteessa tuo oli noiden taistelu, mutta... Argenteus haastoi riitaa ja nyt hyökkäsi heidän kenraalinsa kimppuun. Jonkinlainen ryhmähenki, halu suojella omiaan kävi heräämään, mutta vielä ei kukaan rohjennut yrittää väliin. Sentään sorkkajalka ei käynyt jatkamaan Haukansilmän retuutusta, antaen tuon keräillä itseään lattialla.

Darius ei kyennyt nousemaan ylös heti, kivun säteillen selästä. Irvistäen, samalla myös sähisten kenraali kuitenkin koitti vääntää itseään edes puolimakaavaan asentoon, kuullen kyllä Lorythaksen äänen vierellään.
"Juokse... Pois...", Darius kävi kuiskailemaan sähinänsä ohesta, katsahtaen vakavana Lorythasiin, ennen kuin huomio kiinnittyi takaisin sarvipäiseen eliittiin, "Voin vain ostaa sinulle aikaa", Haltia lisäsi telepaattisesti Lorythasille, samalla kun varovaisesti, kaikkia niitä kipuja vastaan, kävi kampeamaan itsensä ylös seisomaan, ottaen tukea seinästä.
"Kyllä minä tiedän mihin asemaan olen itseni asettanut, Atrevaux", Darius ärähti päästyään jaloilleen, mulkoillen vihaisesti kulmiensa alta sarvipäistä, "Ja tiedän tasan tarkkaan mikä minua odottaa. Mutta silti. Sinä et koske vieraaseeni".
Noiden sanojen myötä, keihäs kohosi jälleen paremmin kenraalin otteessa, Dariuksen kirjaimellisesti hyökäten kohden faunia. Aivan sama kuinka monta kertaa tuo yritti hänet maahan lyödä tai seinään heittää, Darius kävi hyökkäämään yhä uudestaan ja uudestaan, kuin pesäänsä puolustava ampiainen. Myös paikalla olevat sotilaat olivat ottaneet askeleen jos toisenkin lähemmäs tilannetta, Dariuksen kuitenkin kaiken keskeltä kirjaimellisesti ääneen karjuen noita pysymään poissa - Tämä oli hänen ja kenraali Argenteuksen välinen asia. Kukaan muu ei tähän soppaan lusikkaansa tunkisi.


// NYYYT :----------DDDDD Tuu mun viereen nyt, mä palelen koska pärinät ja ääreisverenkierto. YYYYYYYYY. Femme Deli uh<3 eiku. Kosken. Se propelli kuva. SE PROPELLI KUVA. JA NE VIIKSET //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Väärään aikaan, väärässä paikassa || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 26 Maalis 2015, 23:46

Darius käski juosta. Lorythas ei silti kyennyt nousemaan jaloilleen, vaan seurasi katseellaan järkyttyneenä Winderiä.
Ei sinun tarvitse… anna olla jo, selviän itsekin”, Puolikäärme sanoi telepaattisesti silmäpuolelle, joka kaikesta huolimatta nousi lattialta uudestaan tukea ottaen seisomaan. Tämä oli niin väärin. Tämä kaikki oli hänen syytään. Hänen takiaan Winder olisi nyt ongelmissa, ellei tuo antaisi tuon ison sarvipään vain viedä häntä mukanaan. Ja vaikka Lorythas siihen valmis oli, ei Darius näyttävästi ollut asiasta hänen kanssaan samaa mieltä. Ja se tästä tilanteesta tekikin hankalan kaikkien osalta.
Olet typerys, Darius”, fauni totesi kuivahkosti, loitsuillaan itseään suojaten kun Winder uudelleen kimppuun kävi, sitten taas paiskaten nuorempansa päin seinää. Atreuvaux ei edes kiinnittänyt hetkeen huomiota puoliveriseen, joka hitaasti kävi painautumaan vasten seinää illuusionsa turvin, ammottavalla katseellaan seuraten miten kaksi kenraalia otti pienessä tilassa yhteen. Ja jokainen niistä yhteenotoista päättyi Dariuksen osalta huonosti, saaden faunin näyttämään kirjaimellisesti ylivoimaiselta vastustajalta Haukansilmälle.

Kun koko show’ta oli kestänyt hetken, ja Darius viimeisimmän kerran paiskautui lattian rajaan, asettui Puolikäärme vuorostaan kahden kenraalin väliin. Se leimu kajasti jo takin kauluksesta Lorythasin kasvojen alle ja rintapieliin, ilman alkaessa hiljalleen väreillä Puolikäärmeen ympärillä ja samalla koko Kuiskauksen tupien alkaessa yllättäen lämmetä turhankin lämpimäksi tilaksi.
Joko sinullekin riitti katsella toivottoman ystäväsi säälittävää kamppailua?”, fauni naljaisi virnuillen, katseensa tuossa lyhyenlännässä illuusiossa, ”Kävele täältä ulos itse, ja minun ei tarvitse enää satuttaa ketään”.

Sen sijaan että Hopeakäärme olisi kuitenkaan käynyt faunia tottelemaan, kävi kyläpäällikkö paiskaamaan vierestään tuolin kirjaimellisesti päin sarvipäisen näköä. Pelkkä Puolikäärmeen kosketus riitti saamaan kuivan puun syttymään siniseen tuleen, joka alta aikayksikön valtasi koko tuolin. Parebris ehti vain kohauttaa kulmaansa ja nostaa kätensä tuon yllättävänkin eleen tielle, puisen huonekalun säpälöityessä kappaleiksi siitä voimasta, jolla se vasten suurempaa iskeytyi, niiden hetkellisten liekkienkin hyytyessä palasiksi hajoavan materian ympäriltä. Yksikään polttavista liekeistä ei kuitenkaan fauniin tai muuhun tarttunut, syystä tai toisesta, faunin lienikö magian taitamisella sitten syynsä asiaan.
Yhdellä näppärällä vetäisyllä, Lorythas repi housujensa vyön toiseen käteensä. Hän ei halunnut satuttaa ketään, ja pitkää vyötä käyttäisi parhaillaan kuin lyhyttä ruoskaa tarvittaessa. Ja ruoskia jos mitä Lorythas osasi käyttää.
Sinä pieni pentele…”, Parebris manasi selvittyään Puolikäärmeen ensimmäisestä hyökkäyksestä, hyvin alitajuisesti alkaessa hyökkääviä loitsujaan heittää lyhyenläntää haltianuorukaista kohden. Aikeenaan heittää tuokin Dariuksen tavoin pitkin seiniä.

Se juuri valmis paineaalto kuitenkin kävi pamahtamaan ja lyömään lattialaudat lommolle, huonekalut pois tieltään, Lorythasin iskiessä vyönsä kovinkin taitavasti faunin toiseen ranteeseen kiinni. Yhdellä repäisyllä kohden osoitettu käsi kiskottiin sekä käsivoimalla, että hieman jalalla siihen alas suunnattuun käteen potkaisten viime hetkellä osoittamaan puoliverisestä ohitse, lattiaa kohden, ettei mahdollinen loitsu ketään vahingoittaisi. Se olikin enemmän puolustautumista, kuin varsinaista hyökkäämistä, vaikka Atrevauxesta näki, ettei tuo todellakaan aikoisi enää päästää Puolikäärmettä niin helpolla tilanteesta ja veisi tuon vaikka puolikuolleena monarkin eteen. Jos se Lorythasista kuitenkin oli kiinni, ei fauni saisi häntä kiinni, saati sitten ketään Kuiskauksen sotilaista kävisi vahingoittamaan. Parebris oli myös laittanut merkille huoneen lämpötilan nousseen, ja miten kyläpäällikön kosketus oli sen tuolin saanut roihahtamaan liekkeihin. Se jos mikä kieli puoliverisen lohikäärmeveren antamista taidoista, mutta se teki tästä kaikesta myös osaltaan mielenkiintoisempaa.
Käden kosketus puiseen lattiaan sai lankut natisemaan puoliverisen alla, puisesta materiaalista muodostuvien käsimäisten ulokkeiden yrittäessä tarrata Lorythasin jaloista kiinni. Vaikka kompuroikin takaperin tuolta näyltä karkuun, onnistui Puolikäärme niiltä loikkimaan kauemmas, aina huoneen toiselle laidalle kamalalla kiireellä perääntyen. Oma selkä painui seinää vasten, hätääntyneen, vaikkakin tilanteen tasalla pysyttelevän puoliverisen tuijottaessa kauhunsekaisesti itsensä haastaneen jättiläisen puoleen, joka käsillään keräsi sitä kuumuutta ilmasta, luoden siitä liekkejä käsiensä ympärille.

Puolikäärme aavisti jo mitä oli tulossa, tuon silmien alkaessa palaa tässä illuusiossa eri värisinä muukalaisen päässä. Ne terävät kulmahampaat erottuivat nyt selvästi hänen suupielistään, naaman muuttuessa niin vihaiseksi kuin se oikeastaan vain kykeni. Atrevaux vain hymisi tyytyväisenä tuon näyn nähdessään, polkaisten lattialankkuja lujasti, ennen kuin valtava, punainen liekkijono lähti tavoittelemaan huoneen poikki säälimättä puoliveristä kohti.
Kumartukaa alas…”, Lorythas jakoi telepaattisen pyynnön jokaiselle huoneesta heti, paitsi faunille, tietenkin. Hän ei halunnut tehdä näin. Mutta se oli oikeastaan ainoa keino pysäyttää kohden liian nopeasti tuleva tulimeri, jota edes Vaern ei halunnut nahoillensa ottaa tässä muodossa.
Koko tupien rakenteet kokonaisuudessaan varmasti värisivät Vaernin avatessa sinisistä liekeistä täyttyvän suunsa, samalla erittäin matalan kontrabassomaisen, epävireisen värisevän, karjuvan äänen päästäessä. Se kuului erikoisemmalle lohikäärmeelle, ei millekään tavalliselle pedolle, joka karjui silmittömästi hyökätessään vihollisiaan kohti. Ääni oli uhkaava, pelottava, mutta varoittava, ja sitä uhkaavuutta lisäsi vain se musta savupatsas joka ensimmäisenä kävi työntymään niin pieneltä näyttävän haltian keuhkoista ulos kohti kattoa, ennen kuin kirkkaat sähkönsiniset liekit halkoivat oleskelutilan halki, niellen kirjaimellisesti faunin kylmemmät, olemattomat punaiset lieskat tieltään ja kaiken sen muunkin, mikä niiden tielle osui. Itse Atrevaux kävi myös laskeutumaan kauhunsekaisin tunnelmin alemmas, yrittäen vain pitää huolen siitä ettei korventava lohikäärmetuli käynyt ketään omista satuttamaan, tai mahdollisesti sytyttänyt koko tupia tuleen! Jokainen Kuiskauksenkin sotilaista, Dariusta myöten, oli faunin suojelun alla, sillä Parebris ei halunnut kuulla tästä kaikesta sattuneesta valituksia Aranilta – siinä missä myös Dariukselta – jos liekit olisivat ulkopuolisia polttaneet poroksi. Vaikka mielellään sarvipäinen olisi voinutkin antaa koko kuiskauksen korventua tuhkaksi… Nyt hänellä oli kuitenkin suurempi huoli niskassaan, ja se oli tuo puoliverinen lohikäärme…

Lorythas toivoi vain, ettei kukaan jäänyt liekkiensä tielle. Hänellä ei todellakaan ollut varaa tehdä näin. Hänellä ei ollut enää varaa olla täällä. Hänen piti päästä ulos, nyt heti. Karata ulos kaupungista, ilman kenenkään apua. Takaisin omien tykö. Jäädä sinne, eikä enää koskaan yrittää tulla takaisin. Heti kun liekkien tulo ilmareiteistä lakkasi, pakkautui paksu savu vielä niiden perästä ulos, jonka turvin Puolikäärme kirjaimellisesti syöksähti ensimmäiselle näkemälleen käytävälle, tarkoituksenaan vain löytää jokin reitti, jonka kautta yrittää ulos…


//Et nyt syyttävällä sormella siellä osoita, tykkäsit kuitenkin :----DDD Mä tuun sun viereen. Ainoa asia mitä sitten vaadin, niin on kiva hali <: Femme Deli on sellanen hirvee amatsoni barbaari nainen – mä tästä lähdenkin punttisalille kasvattaan mun hauista (DDDD PROPELLI KUVA OLI HIENO. ISKIN PUSKISTA. Ja viikset oli niin mestariteos et huhuh. HOW ABOUT THAT THREESOME :DDDDDD//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Seuraava

Paluu Sotilastupa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron