Väärään aikaan, väärässä paikassa || AKSU


Sotilastupa kuninkaan sotilaille. Tupa on rakennettu siten, että siellä mahtuu liikkumaan myös suuremmatkin liittolaiset. Monikerroksinen sotilastupa sijaitsee tallien lähettyvillä. Tuvan alimmassa kerroksessa on yhteistiloja, taukotiloja, ruokailutilat, peseytymistilat, kokoustiloja ja suurempien liittolaisen tilat. Ylemmistä kerroksista löytyy makuuhuoneita niin vartijoille, kuin eliittitason sotilaille.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 14456

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Maalis 27, 2015 12:37

Re: Väärään aikaan, väärässä paikassa || AKSU

Tietenkään Haukansilmästä ei ollut kaatamaan faunia yksin. Se oli todettu jo liian monta kertaa, mutta se ei estänyt Dariusta yrittämästä. Jos jotain, saattoi hän ainakin ostaa aikaa Lorythasille, kuten suunnitelma oli ollut. Harmi vain, ettei puoliverinen ottanut sitä tilaisuutta käyttöönsä. Ei tuo tyhmä ollut, joten lienikö mokoma pelosta kankeana. Dariuksen olisi tehnyt mieli käskeä joku väkisin juoksuttamaan Lorythas pois paikalta, mutta juuri nyt Fauni sentään keskittyi Haukansilmään, eikä puoliveriseen. Nyt jos joku lähtisi Lorythasia lähestymään, saattaisi se huomio kääntyä kyläpäällikköön.
Eipä silmäpuolesta ollut kauaa haastavaa vastusta magiaa taitavalle jätille, tuon käyden turhankin helposti pieksemään kenraalin maahan kerta toisensa jälkeen. Asiaa olisi helpottanut, jos Dariuksella olisi ollut panssarinsa, joka iskuja olisi hieman pehmentänyt, mutta näin arkivaatteissa jokainen maahan paiskautuminen tuntui kyllä luissa ja ytimissä. Sotilaiden teki pahaa katsoa tuota sivusta, mutta käsky oli käynyt pysytellä kaukana tästä taistelusta. Ymmärrettävää sinällään, mutta mikäli sarvipäinen näyttäisi tappavan Dariuksen, kävisivät sotilaat kyllä kimppuun. Kerta eivät voineet puuttua tilanteeseen konkreettisesti, alkoi yllättäen sotilaiden - varsinkin vanhempien - suusta lentää herjoja kohden Argenteusta. Kyselivät, eikö faunista ollut reiluun kamppailuun itseään pienemmän kenraalin kanssa. Eikö tuo uskaltanut kunnon kaksintaisteluun lähteä. Eikö tuo saanut pikku haltiaa aisoihin.

Lopulta kuitenkin koitti se raja, milloin Darius ei enää päässyt siltä seisomalta ylös, kun lattialle mätkähti. Tässä vaiheessa sotilaat kävivät jälleen lähestymään tilannetta, mutta ennen kuin kukaan heistä ehätti puuttua tilanteeseen, oli tuo muukalainen astunut kahden eliitin väliin.
"Lorythas....", Darius kävi ähkäisemään lattialta, kammeten itseään jälleen vaivalloisesti ylös, kykenemättä kuitenkaan kiinnittämään puoliverisen huomiota.
Sen sijaan illuusiossaan Lorythas kävi nyt haastamaan faunin. Darius ei voinut kuin seurata sivusta, samalla kun keräili itseään maasta jälleen ylös. Kapteeni Saevel kävi kiertämään yhteen ottavan kaksikon tullakseen kenraalinsa avuksi, samalla kun lämpötila tuvilla kävi syystä tai toisesta... kohoamaan.
Jos jotain yhteenottoa pystyi kutsumaan tuliseksi, niin tätä. Jokainen tuvilla oli yllättynyt siitä, että tuo muukalainen omasi myös maagisia taitoja ja kykeni noinkin hyvin ottamaan yhteen sarvipäisen eliitin kanssa. Darius syystä tai toisesta ei nähnyt juuri nyt syytä puuttua peliin... Hyvin se näkyi menevän Lorythasin osalta. Joskin, mikäli kumpikaan noista kahdesta meinasi toisensa surmata, olisi Darius välissä. Ei hän voinut antaa Lorythasin tappaa Atrevauxia, vaikka kenraali mielellään näkisi virkaveljensä lopun. Mutta, jos Lorythas faunin surmaisi, olisi tuo virallisesti kuninkaan tappolistalla. Ja se olisi aivan varmana Briarin loppu.

Siinä missä Darius pääsi juuri ja juuri Saevelin avustuksella ylös, kävi yllättäen käsky kumartua alas Lorythasilta. Kaikille, telepaattisesti, paitsi ilmeisesti faunille.
"Lorythas mitä sin--", Pidemmälle puheissaan kenraali ei ehättänyt, kun tuon koko tupaa värisyttävän karjunnan - tai, kai sitä lähinnä murinaksi kutsui? Ääni mikä ääni, joka tapauksessa! - myötä puoliverisen suusta leimahti esiin sinisiä liekkejä. Darius ehätti juuri ja juuri kumartua vetäisten Saevelin samalla alas, tuvan käydessä muuttumaan silkaksi liekkimereksi näiden kahden toimesta.
Tämä oli jo liikaa.
Ja niin se taisi olla myös Lorythasille. Liekkejä seurasi paksu, tumma savu haltianuorukaisen hengitysreiteistä, jonka turvin puoliverinen lähti pinkomaan pakoon.
"Antakaa tietä hänelle! Älkää estelkö! Estäkää Kenraali Argenteusta jos hän perään pyrkii!", Telepaattinen viesti kävi jokaiselle sotilaalle, noiden keräillen itseään ylös maasta siinä missä Dariuksin noiden liekkien jälkeen.
Ne herjat jatkuivat jokaisen suusta Kenraali Argenteusta kohtaan, siinä missä osa kävi puolestaan hurraamaan ja kannustamaan - jopa neuvomaan - pakoon juoksevaa puoliveristä pois tuvilta. Kaikki antoivat tietä, avasivat ovia, osoittivat tietä. Jokainen Kuiskauksen jäsen tiesi, ketä tässä tilanteessa kannustaa.
Ehkä heidät saattoi leimata pettureiksi nyt, kun puoliveristä auttoivat... Joskin, eiväthän he olleet tietoisia kuka tuo eriparisilmäinen muukalainen varsinaisesti oli. Ei heitä voinut syyttää siitä, että ottivat ennemmin Winderin puolen ja toimivat tuon mukaisesti tässä tilanteessa, kuin tuntemattoman Argenteuksen. Eivät he tietäneet, kuka loppupeleissä oli paha ja kuka hyvä, kuka teki oikein ja kuka väärin. Dariukseen he kuitenkin luottivat.

"Anna olla pässi, päästä hänet menemään!", Darius kävi ärähtämään Faunille, joka ei vielä ollut ehättänyt mitään tehdä pakenevan puoliverisen suhteen.



// No. Ehkä. :DD Saat halin jos kestät mun kylmät näpit ja varpaat sun iholla <: Femme Deli uuuhhh<3 Ei susta tuu femme deliä, sori. Oot vähän liian lyhyt >: Voit olla kyl femme Iri. Tai se Loryn ja Darin ja Irin rakkauslapsi. (DDD Propellikuvaa ei saa unohtaa. Threesome? Yes plz. EIKUN MITÄ //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4108

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Pe Maalis 27, 2015 1:42

Re: Väärään aikaan, väärässä paikassa || AKSU

Atrevaux piti vasten tahtoaan siitä huolen, ettei lohikäärmetuli käynyt repimään sotilastupia kahtia. Mutta ennen kuin sarvipäinen äkkäsikään, oli kyläpäällikkö paennut näkösältä, ja jättänyt vain sankan savupilven jälkeensä. Ovelaa, ehkä, ainakin puoliverinen osasi pelata tätä peliä, joskin ajoi kyllä itseään yhä enemmän vain ansaan lähtiessään tästä tilasta kauemmas. Pois niiden tahojen läheisyydestä, jotka selvästikin kävivät tuon perkeleen puoliverisen mukana pelaamaan faunia vastaan. Tietenkin, olivathan nuo Winderin käskyvallassa, joten mitä muutakaan sitä saattoi olettaa.
Lorythas oli kuitenkin pinkonut todennäköisesti ensimmäiselle näkemällään käytävälle, jonka näki pakoreitiksi suotuisana. Ja Atrevaux aikoi seurata sitä, nyrpistäen vain nenäänsä tälle laumalle idiootteja, jotka kovasti yrittivät faunia herjata. Ei pujopartaista kiinnostanut. Siinäpähän naljailivat, jos se hyvältä tuntui. Parebris kävi kuitenkin vilkaisemaan Dariusta joka pystyyn oli taas päässyt, ja ärähti päästämään puoliverisen matkoihinsa.
Phah! Sehän nähdään!”, noiden sanojen myötä Sarvipäinen lähti tavoittelemaan tämän kirotun tuvan ovia, jotka lyötiin hänen kasvojensa tieltä kirjaimellisesti kiinni. Törkeästi kolossi kävi muut tönimään tieltään, oven repien auki ja siitä harppoen eteenpäin, sorkkien vaativan kopseen kuin enteillessä tuomiopäivää jokaiselle, joka kenraali Argenteuksen tielle nyt kehtasi astua.
Yritä saada minut kiinni, ennen kuin pikku ystäväsi käyn nappaamaan ja lyömään vasten kovaa lattiaa”, fauni naurahti räkäisesti seuraavalta käytävältä peräänsä, kääntyen heti seuraavan edessään suljetun oven äärellä ympäri katsomaan kulmiensa alta ovelasti taakseen.
Sinä häviät tämän, Darius”, Parebris ehti virnistää, moniulotteisen naurun jäädessä hetkeksi ilmaan kaikumaan, kun liiloihin liekkeihin kadoten koko jättiläisfauni katosi yllättäen näkyvistä, edes yrittämättä juosta illuusion perään. Eihän hänen kokoinen fauninsa olisi kyennyt pysymään näin ahtaissa tiloissa sitten alkuunkaan toisen perässä…

Muiden avustuksella Lorythas oli ehtinyt suorinta reittiä suunnata reilusti jo kauemmas Sinisen kuiskauksen tuvilta. Puoliverinen ei todellakaan aikonut pysähtyä, vaan kirjaimellisesti juoksi kuin tuli hännän alla pitkin käytäviä, vääntäen väkisin itseään suuntaan, josta mahdollisesti pääsisi karkaamaan sen pässin ulottumattomiin. Ilmeisesti Kuiskaus kuitenkin piti hänen puoliaan, syystä tai toisesta, mutta siitä Lorythas ei kyennyt olemaan kuin otettu. Hän joutuisi kiittämään koko sydämensä pohjasta Dariusta tämän jälkeen, mikäli selviäisi elossa kauas tästä halvatun kaupungista. Puolikäärme jäisi velkaa Winderille niin paljon…

Sotilastupien seuraavaan kerrokseen vievät portaa Lorythas loikki suurin harppauksin alas. Yhtäkään sinipukuista sotilasta ei ollut enää näkyvissä, minkä hankaloitti asiaa tietenkin omalta osaltaan – mutta Hopeakäärme luotti siihen että pääsisi täältä ulos. Vaikka se vaatisi ikkunasta ulos hyppäämistä.
Summamutikassa Puolikäärme valitsi suunnakseen seuraavan pitkän käytävän, ehtien juosta vain lyhyen matkaa seuraavan nurkan taakse, kun kävi jo iskeytymään jotain vasten. Lorythas kumosi itsensä törmäyksestä totta kai nurin, ehtien vain kohottaa katseensa ylös, kun ykskaks eteen ilmestynyt fauni oli jälleen hänen edessään. Kuinka tuo tänne oli ehtinyt ennen häntä!
Atrevaux kävi yhdellä käden heilautuksella nostamaan reilusti pienemmän ja heiveröisemmän osapuolen vasten sitä nurkkaa, josta mokoma oli esiin juossut. Niin etteivät Puolikäärmeen jalat enää ulottuneet maahan, joka sai Lorythasin parahtamaan ääneen ja yrittämään potkia säälittävin suorituksin kenraalin itsestään kauemmas.

Ote puoliverisen kaulalla oli harvinaisen luja, mutta samalla se kosketus myös poltti Atrevauxea. Puolikäärmehän hehkui kuin palava hiillos nuotiossa! Ainoa syy miksi fauni sitä kykeni sietämään, oli hänen taitonsa käsitellä tulta, minkä myötä se kaulasta toista riepottava käsi muuttuikin tummaksi hiileksi, joka mustat rannut värjäsi samantien turkoosina hohtavaan kaulaan.
Lorythaksen ilma pihisi kurkusta hädin tuskin ulos, puoliverisen puhaltaessa suupielistään ulos tukahtuneita savupatsaita yrittäessään saada itseään pässinpään otteesta irti. Parebriksen suunnitelmana ei kuitenkaan ollut tukahduttaa toiselta tajua kankaalle, vaan totta kai pujopartaisella oli jotain paljon kierompaa jo varattuna Briarin kyläpäällikölle.
Seuraavan kylkeä kohti iskevän potkaisun Atrevaux kävi lyömään vapaalla kädellään syrjään, kookkaan kehonsa painautuessa nyt paremmin puoliveristä vasten, samalla muinaisilla sanoilla sarvipäisen jotain manaten. Lorythasin sydän jätti taas muutaman lyönnin välistä, tuon yrittäessä kaikin jäljellä olevin voimin työntää sarvipäisen vain itsestään kauemmas – mutta se koko yritys loppui lyhyeen, Parebriksen piirtäessä oudon kuvion ilmaan, ja merkiten sillä puoliverisen rinnan.

Silkasta vihasta ja kehoa yllättäen värisyttävästä kivusta, Hopeakäärme puhalsi uudelleen sinisiä lieskoja keuhkojensa kyllyydestä sarvipäisen naamaa kohden, mutta samalla niitä liekkejä värjäsi myös verensä hopeanharmaa sävy. Lorythasin silmät kuitenkin laajentuivat siitä tuskasta, jonka tulen käyttäminen yllättäen aiheutti….

Atrevaux ehti taas siirtää itsensä tuon vaaratekijän tieltä, jääden hieman tähän kerrokseen tuovista portaista kauemmas seuraamaan, miten puoliverinen puhalsi viimeiset säälittävät liekkinsä ilmaan ja tipahti jaloiltaan alas tupien lattialle. Faunin päälle oli ehtinyt lentää lähinnä sitä harmaata sotkua, joka puoliverisen suonista irtosi, mutta muuten mahdolliset lieskat eivät olleet ehtineet eliittikenraalia koskea.
Lorythas piteli aluksi rintaansa, sen jälkeen kurkkuaan, josta Puolikäärme yskäisi tukalan pilven savua, joka oli vähällä tukehduttaa hänet niille sijoilleen. Savu ja rintaa painava tunne sai kyyneleet virtaamaan silmiin, siinä missä rinnassa palava lohikäärmeen tulen ydin kirjaimellisesti poltti, ja sai olon huonoksi. Ja sitten Hopeakäärme yskäisi - tai ehkä enemminkin oksensi - tuhkan ja hopeisen verensä sekaisen koostumuksen ulos kehonsa väristen kuin vihoviimeinen haavanlehti syksyisessä puussa, joka kaiken pintansa pisti oksassa kiinni pysyäkseen. Sitä veren yskimistä jatkui hetken, Lorythasin välittämättä siitä kuinka mahdollisesti sotki haltioiden sotilastupien lattian, seinänvierustan ja oman nyrkkinsä.

Puolikäärmeellä ei ollut aavistustakaan siitä, että fauni oli juuri kironnut hänet. Sinetöinyt sen viimeisen voimallisen lahjan, jonka Lorythas oli lohikäärmeiltä saanut. Siitä huolimatta se pelon ja koston sekainen katse kohdistui tuskaisenoloisen köhimisen ohesta Atrevauxeen, joka oli jo odottanut toisen laantuvan sijoilleen – mutta tuo pirulainen pinkaisikin uuteen juoksuun!
Lorythaksen katse suuntasi vain hieman kauempana olevaan ikkunaan, jonka kautta puoliverinen aikoi viimeisenä tekonaan paeta lopullisesti. Välittämättä siitä oliko pudotus näiltä sijoilta paljonkin – kyllä hän kestäisi, olihan sitä ennenkin tiputtu lohikäärmeiden selästä, miksi hän siis ei luonnollista hyppäystä kestäisi. Sillä samalla sekunnilla kun Puolikäärme oli sen samaisen nurkan taakse rynninyt rintaansa pidellen, oli Atrevaux vaihtanut muotonsa Lucaviksi, siksi ketteräjalkaiseksi viestinviejäksi. Ennemmin Luca saisi tuon petturin kiinni, ja hyppäisi paikoillaan pitelemään, kuin omassa muodossaan käytävillä käyskentelevä Parebris, jolla tuskin sorkkineen oli sijaa paikoitellen liukkailla laidoilla yrittää juosta puoliveristä kiinni…


//Aina kestän. Pistät ne muhun kiinni, niin johan lämpenee kato <: No perkele, no mut mä laitan kato jotku hirveet Lordi korkkarit jalkaan niin johan lähtee. Voin mä kyl olla femme Irikin <: Tai ehkä mä oon joku Loryn illuusio <8 CRIMILLÄ ON MONTA MUOTOA, VALITSE NIISTÄ MIELUISIN. Propelli oli parhain. Vielä mä löydän jotain mikä sille vetää vertoja, ootas vaan (D OH yes plz, yes. IMEAN WHAT//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14456

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Maalis 27, 2015 2:18

Re: Väärään aikaan, väärässä paikassa || AKSU

Tietenkään, TIETENKÄÄN Atrevaux ei antanut asian olla. Ei, sen sijaan että olisi antanut puoliverisen mennä ja pahoitellut kuninkaalle, että nyt kävikin vaihteeksi näin, kävi sarvipäinen askeltamaan tuon perään. Kuiskaus koitti parhaansa mukaan sorkkajalkaa estellä - tietenkään käymättä tuon kimppuun varsinaisesti - mutta ei heistä ollut pidättelemään pujopartaista yhtään.
Vihaisena, mutta samalla jokseenkin järkyttyneenä Darius mulkoili Atrevauxia, tuon käydessä suorastaan haastamaan haltian hippasille. Fauni teki tästä henkilökohtaista - ihan kun se ei jo olisi ollut - mikä sai Haukansilmän veren kiehumaan entistä pahemmin, valaen uutta taistelutahtoa kenraaliin. Vaikka jo mukiloiduksi oli tullut, ei hän aikonut vain katsoa sivusta.
Ennen kuin Darius ehätti mitään vastata sarvipäiselle, oli tuo kadonnut paikalta. Eliitti kirosi ääneen, kapteenin vierellä kysellen, mitä he nyt tekisivät. Darius täsmensi, että hän tekisi, kukaan muu ei vieläkään saanut puuttua tähän. Takkinsa suoristaen - ja varmistaen, että takin sisällä, povitaskussa oli yhä tallessa se pieni, puinen rasia... - lähti Darius juoksemaan Lorythasin perään. Faunia hän ei voinut seurata, tuon siirtyessä paikasta toiseen magian avulla, mutta oletettavaa oli, että sarvipäinen löytyi sieltä mistä Lorythaskin. Ohimennen sotilaat neuvoivat kenraalille mihin suuntaan olivat ohjastaneet pakeneva muukalaisen, Dariuksen sen pahemmin puhumatta enää alaisilleen. Käsky kävi tietenkin pistää paikat takaisin kuntoon, sekä vielä kerran Haukansilmäinen kielsi - rangaistuksen uhalla - ketään sekaantumasta tähän.

Darius ei tietenkään nähnyt sitä kirousta, minkä Atrevaux kävi Lorythasille langettamaan. Ei hän ollut paikalla vielä silloin. Kenraali kuitenkin juoksi minkä kintuistaan pääsi, etsien Lorythasia käsiinsä tuvilta minkä ehti. Pienenä toivonrippeenä käväisi ajatus siitä, että puoliverinen olisi ehättänyt jo tuvilta pois, pois linnalta, pois kaupungista. Ehkä tuokin osasi magiaa sen verran, että siirtyisi vain pois. Mutta ei, tyhmäähän tuollainen haaveajattelu oli.
Darius saapui rappusten yläpäähän nähdäkseen, kuinka Lorythas kävi lattialta pinkaisemaan uudemman kerran pakoon faunilta. Jotain Atrevaux oli tehnyt, jälkeen jäänyt sotku oli mitä kamalin ja karuin, mutta silti puoliverisestä löytyi vielä puhtia pakenemiseen. Sen sijaan että Fauni olisi omassa järkälemuodossaan lähtenyt toisen perään, vaihtui tuo jätti siihen tuttuun, nuoreen haltiaan. Kuninkaan juoksupoikaan, jota kuninkaan äpäräksi hiljaa hovissa kuiskuteltiin.

Darius kirjaimellisesti hyppäsi rappuset alas, syöksähtäen Lucavin perään. Se keihäs käytiin heittämään nuoremman jalkoihin siten, että tuo kompastui keihäänvarteen. Mitään sen suurempaa viiltoa tai osumaa keihäästä ei tullut. Mutta alta aikayksikön oli kuitenkin Haukansilmä hypännyt hintelämmän haltian ylle, napaten tuota kauluksesta ja kirjaimellisesti löi pään vasten lattiaa kaikin voimin. Darius ei noussut toisen yltä vaan saman tien kävi avokämmenellä lyömään kaikin voimin toisen silmäpuolisen haltian poskelle. Ei hän nyrkkejä käyttänyt - vaikka mieli olisi - sillä tässä muodossaan fauni oli haavoittuvaisempi... Eikä Darius varsinaisesti halunnut tuota sairaalakuntoon mukiloida, sen verran raivopäinen kenraali pystyi itseään hillitsemään.
"Käskin sinun jättää hänet rauhaan!", Darius karjui keuhkojensa kyllyydestä allaan makaavalle viestinviejälle, käyden uudemman kerran kohottamaan tuota hieman irti lattiasta ja iskemään täysin voimin takaisin vasten kovaa pintaa. Tuon jälkeen Haukansilmä ponnahti ylös ja kävi teräväkärkisellä kengällään potkaisemaan säälittä Lucavin kylkeen, "Sinä et enää koske häneen ikinä, tai se on viimeinen tekosi, Fauni!".
Se potkinta jatkui, niin kauan kuin Luca suostui pysymään lattialla kenraalin pahoinpideltävänä. Lorythas oli paennut ikkunasta ja mikäli samaa vauhtia pystyi painattamaan, mitä ikkunasta oli hypännyt, oli tuo varmasti jo pois linnan alueelta. Toivoa ainakin sopi, tuskin Aran ketään muuta tuon perään oli hälyttänyt?
Darius saattoi vain toivoa että Lorythas oli kunnossa. Tai no, voisihan hän sen eteen jotain tehdäkin. Siltä seisomalta loppui Lucavin pahoinpitely, Dariuksen lähtiessä juoksemaan kohti tupien lähintä uloskäyntiä. Hänen oli päästävä Lorythasin perään, hänen täytyi auttaa.... Ystäväänsä.


// SUHUN PISTÄN KIINNI JOOOO. Lordi korkkarit. Ai niiku ne sun pornokengät :--D "Femme iri" kuulostaa joltain mitä on jo olemassa. Olihan Iri jo mekossakin. Hih. CRIMILLÄ ON MUOTOJA. eiku. Propellit on. I dare you. Yes plz. Ai mikä itsehillintä. Ivy tappaa meidät vielä joskus //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4108

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Pe Maalis 27, 2015 3:41

Re: Väärään aikaan, väärässä paikassa || AKSU

Vain muutama juoksuaskel ehdittiin ottaa, kun nuoren, vaaleatukkaisen nuorukaisen katse silmäsi jalkoihinsa yhtäkkiä nakattua keihästä. Totta kai jalat sekosivat heti, ylimääräisen objektin kirjaimellisesti pakottaessa Lucavin vain kompastumaan kiroten alas jaloiltaan. Luca löi leukansa lattiaan, tuon heiveröisenpuoleisen illuusion kolutessa itseään lattialta ylös – turhaan. Darius ehti ensin lyömään viestinviejän päätä vasten lattiaa, joka sai juoksupojan älähtämään ja hetkeksi menettämään täysin sen ideaalisen ymmärryksensä mistään, vain ja ainoastaan omaa päätänsä pidellen. Ja sitten vielä se isku poskelle, joka sai lattiaa vasten lyödyn Lucan heilahtamaan lähes puolittain kyljelleen maassa.
Sattui, yllättävänkin paljon, hopeisen veren tahriessa selvästi sen kokonaisuuden, joka Lucavin yllä oli. Darius jatkoi nuoremmanoloisen haltian retuuttamista, juoksupojan tuijottaessa silmäpuolta harvinaisen haastavasti ja murhaavasti, kun kenraali pamautti heiveröisemmän osapuolen uudelleen vasten lattiaa, ja sen jälkeen kehtasi vielä potkiakin. Ei sillä, Lucavista ei enää kuitenkaan ollut saamaan karkuun ehtinyttä kyläpäällikköä kiinni, antautuessaan hetken heiveröisessä olomuodossaan vain Dariuksen potkittavaksi…

Atrevaux kävi kuitenkin muuttamaan muotonsa takaisin siksi tutuksi sarvipäiseksi, jolloin Winder myös potkimisensa lakkasi ja juoksi vuorostaan itse tiehensä paikanpäältä. Mitä ilmeisimmin Puolikäärmeen perään, kuinkas muutenkaan.

Sillä välin Lorythas oli ehtinyt tupien ikkunaa repiä auki, mutta tyytynyt lopulta vain kyynärpäällään hajottamaan sen lasin ja siitä kavunnut itsensä ulos. Pudotus oli tietenkin inhaa katseltavaa, mutta siitä huolimatta hopeisen veren peitossa oleva haltianuorukainen siitä hyppäsi alas, laskeutumisen myötä lantiolle asti tuntuvan tärähdyksen hetkeksi kangistaen puoliverisen vain paikoilleen siihen koleaan maahan. Oli niin kylmäkin yllättäen…
Hopeakäärme kuitenkin yritti sitä sisäistä tultaan saada paremmin liekkeihin, päätyen kuitenkin vain yskimään sitä veristä seosta hankeen järkyttyneenä. Käsi puristi omaa rintaa täristen, sitä sinistä takkia otteessaan lähes repien, kaksivärisen katseen tuijottaessa miten hanki sotkeutui noesta ja verestä. Sellaisesta näystä, joka syöpyi mieleen, eikä Lorythas ollut vastaavaa nähnyt, saati sitten sisällään tuntenut koskaan aikaisemmin. Kiduttavastakin tunteestaan huolimatta, puoliverinen suuntasi kulkunsa tietoisesti kaupungin portteja kohti mahdollisimman lyhyttä reittiä pitkin, vaati se sitten kuinka monta tahansa tasanteelta pudotusta, kunhan hän vain pääsisi pois täältä, kauas sotilastuvista…

Atrevaux ei taas suotta yrittänyt toisen perään juosta. Kylkiäkin särki Winderin potkinnan jäljiltä, jonka fauni näytti lähinnä irvistäen ja niitä kohtia pidellen, johon toinen kenraali oli häntä potkinut. Fauni kävi kuitenkin samaan tapaan mitä Lorythasta etsiessään siirtymään pitkin tupia, lopulta törmäten tuohon tuvilta ulos yrittävään näkyyn.
Sorkkajalkainen siirsi itsensä Winderin eteen, nuorempansa törmätessä pujopartaiseen. Mutta Parebris ei antanut Dariuksen kaatua, saati sitten juosta toisaalle, vaan sarvipäisen harvinaisen luja ote tarrasi toisen niskavilloista kiinni hopeisen veren tahrimalla kädellä, kuin se olisi ollut Atrevauxen viimeinen teko. Haukansilmä iskettiinkin vasten lähintä seinää ensin kerran, sitten toisen, ennen kuin riehumisesta jo osin hengästynyt fauni kävi kulmat rutussa tuijottamaan Winderiä harvinaisen murhaavasti läheltä lyhyemmän kasvoja. Tuo oli auttanut petturin karkuun. Oli ollut niin lähellä, että Argenteus olisi saanut kyläpäällikön nalkkiin, mutta sitten Dariuksen oli pitänyt keskeyttää hänet!
Oli miten oli. Mokoma puoliverinen kantoi nyt yllään kirousta, eikä tuo tuskin takaisin Briariin ainakaan omin avuin enää kykenisi lähtemään…

Jos minä en sitä lohikäärmettä saa raahattua Aranin eteen”, Atrevaux puhalsi sähisten vasten Dariuksen kasvoja, jota seinää vasten pakotettiin väkisin, kunnes löi harvinaisen kylmästi paiskasi silmäpuolen lattiaa vasten, ”Niin minä vien sinne sinut”. Jäätävästi se kookas sorkkajalkainen kävi polkemaan suoraa kohden Haukansilmän toista käsivartta muutaman kerran kivuliaasti, lähes toisen raajan pakottaen vääntymään pois sijoiltaan. Sen myötä Winder heilautettiin lattian rajasta taas niskavilloista kulkemassa käden mitan verran edempänä, sorkkajalkaisen suunnatessa harvinaisen tuohtuneena kulkunsa takaisin linnoille, ohjaten silmäpuolta edessään kohtaamaan tuomionsa suosiolla tai väkisin.
Mitään Parebris ei Aranille ilmoittanut, olettaen vain yhä siniverisen pitävän sijaansa valtaistuimellaan. Ja sitten kenraalikaksikko jo monarkin eteen ilmaantuikin, Atrevauxen paiskatessa Winderin vain kylmästi lattiaa vasten, vain pakottaen tuon kaatumaan jaloiltaan alas hallitsijansa edessä. Kenraaleista se vanhin näyttikin harvinaisen tuohtuneelta, hiuksensa osin sekaisena, katseensa suodessa ilman minkäänlaisia kohteliaisuuksia edeltä ilmaistuna suunnata Aranin puoleen.
Kenraali Winder on kykenevämpi selittämään täysin uudenlaisesta epäonnistumisestaan teille mitä minä, Teidän korkeutenne”, pujopartainen hymähti terävästi, ”Puoliverinen karkasi, ja se johtuu täysin silmäpuolisesta idiootistanne”.


//JJJJOOOOOOOOO! Et nyt sekota pornokenkiä tähän :----DDDD HIHIH, voi pirun femme Iri. Oon femme kaikki. NO MUT ON MULLA KYLLÄ MUOTOJAKIN. VÄHÄN NIINKU ISO MAHA JA BYLLY. Propellit kiitää korkeuksiin. Well you’ll not het disapointed then, just lemme go to da TUMBLRLLBLRBRL. Me värvätään Ivy mukaan ennenkö pahin ehtii tapahtua//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14456

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Maalis 27, 2015 4:35

Re: Väärään aikaan, väärässä paikassa || AKSU

Kauas ei Darius ehtinyt juosta, kun kävi kirjaimellisesti törmäämään sorkkajalkaiseen kenraaliin, joka ei näemmä aikonut antaa Winderin tuosta vain poistua paikalta. Haukansilmä karjahti kirjaimellisesti turhautumisesta, osin myös kivusta, faunin käydessä tarraamaan kiinni hänen niskavilloista. Irvistäen Darius koitti riuhtoa itsensä irti faunin otteesta, turhaan, Haukansilmäisen käydessä iskeytymään kerran jos toisenkin vasten seinää niin, että tuntui. Vihainen katse kävi kohtaamaan faunin kasvot tuon sähistessä kiikuttavansa lohikäärmeen sijaan - oliko Lorythas todellakin puoliksi lohikäärme? - Haukansilmän, joka saisi nyt saman tien ilmeisesti vastata teoistaan. Hyvä! Dariuksella oli jälleen sitä uhoa, mikä varmasti kyllä hyytyisi jahka Monarkin eteen joutuisi, mutta juuri nyt nuorempi eliitti oli valmis jopa lyömään kuningasta jos siihen tilaisuus tulisi!
Darius parahti uudemman kerran, Faunin lyödessä hänet maahan. Se parahdus kuitenkin jatkui silkaksi tuskanhuudoksi, kookkaan faunin käydessä rujosti, säälimättä polkemaan haltian toista käsivartta muutamaan otteeseen. Se sattui, hyvä jos ei tullut murtumaa! Sillä samalla hetkellä oli myös kuiskauksen sotilaita saapunut paikalle, käyden uhkaavasti lähestymään kenraali kaksikkoa, puuttuakseen tilanteeseen. Mutta yhä, kaiken sen kivun keskeltä Darius kävi huutamaan kivunsekaisella äänellä, ettei kukaan saanut puuttua tähän. Enempää Darius ei ehättänytkään sotilailleen huutaa, kun Atrevaux kävi hänet ylös repimään ja lähti retuuttamaan kohden linnaa.

Tietenkin Darius pisti vastaan minkä kykeni, yrittäen koko ajan repiä itseään irti sarvipäisen otteesta. Molemmin käsin Haukansilmä koitti irrottaa faunin otteen niskavilloistaan, turhaan.
"PÄÄSTÄ IRTI!", Darius huusi, raivon vallassa, välittämättä siitä mitä sivusta seuraajat ajattelivat kenraalikaksikosta, joista nuorempi nyt näytti olevan pulassa, "PIDÄ SAASTAISET NÄPPISI EROSSA MINUSTA!".
Kaikesta vastustelusta ja rimpuilusta huolimatta kenraali Winder päätyi virkatoverinsa saattelemana kuninkaan saliin, jossa itse siniverinen odotti. Silmäpuoli ärähti ääneen Atrevauxen paiskatessa hänet lattialle, polvien ja käsien ottaessa vastaan valkoisen marmoripinnan. Tosin, se käsi joka juuri oli ollut Atrevauxen murjottavana, oli pettää alta kivusta. Darius kuuli lähestyvät askeleet ja ehti vain kohottaa katseensa haltiakuninkaan puoleen, kun sai ottaa vastaan säälimättömän, täydellä voimalla kohti kenraalin päänsyrjää suunnatun sivupotkun. Winder kirjaimellisesti lensi muutaman metrin sivulle, liukuen lattiaa pitkin vielä yhden päälle.

Aran oli seuraillut tilannetta valtaistuimeltaan. Hänellä kun oli kyky nähdä, tietää, kaikki mitä linnansa alueella tapahtui. Tietenkin hän oli nähnyt, miten Dariuksen takia se puoliverinen pääsi pakoon - heti kun tuo oli linnan alueelta poistunut, ei Aran enää aistinut mokomaa kaupungissaan - ja nyt Winder oli raahattu hänen eteensä siitä hyvästä. Oikein, Aran oli tuohtunut. Jo valmiiksi vihainen ja kärttyinen kuningas ei todellakaan aikonut nyt katsella Dariuksen nenille hyppelyä, tuo saisi maksaa niskuroinnista! Sietäisi hirteen! Ja hirressä jo roikkuisikin, ellei Aran olisi tarvinnut eliittijoukkoa niin kipeästi! Kaiken lisäksi Aran pelkäsi, että jos hän teloittaisi kenraalinsa, kävisi tuon sisko - kuningatar Delia - romahtamaan ja pian olisi salaisuus Antonista aivan varmana liikkeellä. Winderin teloittaminen oli yksinkertaisesti niin riskialtista, ettei Aran sitä uskaltanut tehdä. Kerrankin elämässään Aran pelkäsi tilanteen karkaavan käsistä!

Mutta nyt, heti kun Winder oli hänen eteensä heitetty, oli Aran noussut ylös valtaistuimeltaan ja harpponut tuon luokse, potkaisten kenraalia minkä voimiltaan kykeni. Salissa olevat vartijat katsoivat kirjaimellisesti kauhuissaan tuota näkyä.
Aran kävi vetämään syvää henkeä ja toisella kädellään haroi hiuksiaan parempaan kuosiin, vilkaisten nopeasti Parebriksen puoleen.
"Ylimääräiset poistukaa", Aran kävi Toteamaan kuuluvalla, kireällä äänellä. Vartijat katsoivat toisiaan nopeasti, epäröiden, käyden kuitenkin poistumaan paikalta. Tämä ei kuulunut heille, ilmeisesti, joten sali tyhjeni ja jäljelle jäi vain kaksi eliittiä ja näiden kuningas.
Jahka salin ovet sulkeutuivat viimeisenkin vartijan perässä, käänsi Aran jälleen huomionsa Dariuksen puoleen. Haukansilmä oli ehättänyt nousta polvilleen ja pyrki takaisin jaloilleen, mutta ei kuitenkaan koskaan päässyt ylös, kun monarkin kylmä ote kävi tarraamaan kiinni kenraalin kaulasta.
"Kuinka monta kertaa minun pitää lyödä sinut maahan, ennen kuin opit tavoille, Winder!", Kuningas kirjaimellisesti kuristi alamaistaan, saaden Dariuksen korahtamaan happea hakiessaan. Haukansilmä yritti tarrata kiinni kuninkaan kädestä repiäkseen tuon irti kaulastaan, mutta ennen kuin eliitti sitä ehätti tehdä, oli siniverinen paiskannut hänet vasten valtaistuinkorokkeen portaita.

Portaat porautuivat ikävästi vasten kylkeä, pään kolahtaessa yhden kivisen portaan reunalle niin, että ohimo halkesi auki sen sileän tien. Darius ei kuitenkaan ehättänyt edes harkita ylös nousemista, kun valtava paineaalto kävi heittämään silmäpuolen sen sileän tien kauas valtaistuinsalin reunalle, Aranin polkaistua maata vihaisena.
"Minä yritin - ihan tosissani yritin - antaa sinulle mahdollisuuksia korjata erheesi, mutta ei. Sen sijaan sinä menet ja veljeilet sekaveristen kanssa! DARIUS! Briar kylä! Tajuatko millainen etu se kyläpahainen olisi meille!?".

Salin seinää nuohoten Darius pyrki omille jaloilleen. Päässä heitti, näkö oli sumea ja hyvä jos tasapaino piti. Silti, Aranin lähestyessä puheidensa ohesta vihaisesti, kävi Darius yrittämään poispäin kuninkaasta, selvästi peläten tuota. Kenraali ei halunnut olla lähelläkään riehuvaa siniveristä, sen kaiken uhon kadoten kuin tuhka tuuleen heti kun tähän lukittuun tilaan noiden kahden kanssa oli joutunut.
"Olisit edes tehnyt kunnon sopimuksen heidän kanssaan! OLISIT SINÄ EDES LIITTOUTUNT HEIDÄN KANSSAAN, MEIDÄN HYÖDYKSI. Mutta ei! Kuinka hitossa sinä voit välittää siitä puoliverisestä, jota et edes tunne kunnolla?! ETKÖ HALUAKAAN KOSTAA VELJEÄSI?! Pistät tunteesi sitä puoliveristä kohtaan kostosi edelle?! Veljesi edelle, Darius! Mitä siskosikin sanoisivat!", Uusi paineaalto pamahti vasten silmäpuolista, Dariuksen lentäen jälleen seinänvierustaa pitkin kauemmas kuninkaasta. Tietenkin Aran luki nyt Winderin ajatuksia, nyt kun siihen mahdollisuus oli jälleen. Ei Aran ollut tavannut Dariusta muutamaan viikkoon, joten häikäilemättä kuningas nyt tutki Winderin mieltä, ajatuksia, muistoja... Ja ei voinut sanoa pitävänsä niistä. Mutta oli myös yllättynyt.
"Tai ehkä parempi kysymys lienee, kuinka se saastainen puoliverinen voi välittää sinusta. Mitä hän sinussa näkee?", Aran sähisi käyden jälleen lähestymään Dariusta, kuninkaan myös yskähtäen kerran jos parikin. Se yskiminen ei kuitenkaan näyttänyt haittaavan menoa, vaikka Aran kyllä tiesi, mitä se enteili.
"Ehkä pitäisi myydä sinut hänelle seksiorjaksi, jos vaikka Briar sillä liittyisi meidän joukkoihin. MUTTA SIITÄHÄN SINÄ VAIN PITÄISIT, ETKÖ VAIN?!", Jälleen uusi paineaalto luotiin iskemällä jalka maahan, joskin tällä kertaa Aran oli itse romahtaa iskun myötä lattian rajaan. Heikotti, mutta kuningas ei todellakaan ollut valmis tämän läksytyksen suhteen. Ei nyt, Darius ei saisi päästä näin helpolla. Aranin piti vain kerätä voimia... Vain pieni hetki.

Winder oli yksinkertaisesti lennellyt pitkin seiniä ja lattioita, kykenemättä pistämään vastaan paineaalloilla leikkivälle kuninkaalle. Joka kerta kun hän oli yrittänyt ylös, oli jalat lähteneet alta uuden paineaallon myötä. Winder saattoi vain parahdella kivusta, nuohotessaan lattioita. Kaikkialle sattui, kroppa oli varmasti jo mustelmien peitossa sieltä täältä, mutta vielä kenraalista löytyi puhtia ja tahtoa nousta ylös. Kyllä hän huomasi kuinka Aran oli romahtaa lattialle, syystä tai toisesta. Se näytti olevan täydellinen väli silmäpuolelle, Winderin saaden itsensä nyt viimein nipin napin ylös jaloilleen...
"Mitä... Sinä teit hänelle...", Kaikki se viha ja raivo kuului yhä hakatun haltian äänestä, kaiken sen raskaan hengityksen keskeltä, Haukansilmän tiedustellessa nyt sarvipäiseltä kenraalilta mitä tuo varsinaisesti oli tehnyt Lorythasille. Se sotku tuvilla ei todellakaan näyttänyt lupaavalta. Kaiken lisäksi Lorythas oli kyennyt kuitenkin vielä pakenemaan, joten ei sarvipää ainakaan puoliverisen jalkoja ollut katkonut...



// Pornokengät kaikkialle tungen! NIIN. Femme everything! Mikään iso maha, tuu tänne ni näytän sulle ison mahan ja valtavan byllyn. Beba. Propellit nousee :----D TUMBLRLRLRLRLPRBN. Tumppuluuri. No niinpä. Ivy mukaan ja kaikil on kivaa! Ota. ota hei tekstiä tästä. Hyvää yötä. //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4108

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Pe Maalis 27, 2015 5:17

Re: Väärään aikaan, väärässä paikassa || AKSU

Lorythas oli omia rajojaan koetellen lipunut linnatasanteelta jo kauas, kaupungin tasojen muurien reunoilta alas hyppien, kiertäen aina lähemmäs lähempänä olevia kattoja ja sitten nuutunut kattotiiliä vasten. Nopeasti ja turhan aikaisin laskeutuvan hämärän turvin se oli huomattavasti helpompaa, sillä Puolikäärme ei kamalasti huomiota herättänyt pimeässä liikkuessaan. Mutta niitä jälkeen jääviä jälkiä ja ääniä olisi voinut seurata kauempaakin käsin – Lorythas halusi silti luottaa siihen, ettei ketään muuta ollut hänen peräänsä lähetetty kuin se fauni.
Muutaman kerran Hopeakäärme oli vain pysähtynyt jonnekin hämärälle kujalle, yrittäen saada rinnassaan sykkivää tulta palamaan kunnolla, mutta se kaikki päättyi lopulta aina tuskan sävyttämiin irvistyksiin ja veren yskimiseen. Alkoi olla niin kylmäkin, että se sai Loryn ensimmäistä kertaa elämässään tärisemään varsinaisesti. Hän oli aina tottunut siihen että oli lämmin. Siihen ettei kylmää tarvinnut pelätä, sillä hänellä oli aina ollut keino selvitä ja auttaa omalla lämmöllään niin itseään kuin muita. Nyt se tuli ei kuitenkaan enää palanut, vaan häilyvästi vain hohkasi kuin hiljalleen hiipuva hiillos puoliverisen rinnassa, Lorythasin kirjaimellisesti suunnatessa viimeiset voimansa siihen, että jaksoi pitää sen hitusen lämmittävän tunteen edes elossa.

Sininen takki käännettiin ympäri. Se oli niin sotkeutunut paksusta hopeisensävyisestä nesteestä, ettei se päällä voinut yksinkertaisesti liikkua muiden nähden ilman, että olisi kiinnittänyt huomiota. Onneksi paksumman puoleinen takki oli kuitenkin kääntöpuolelta lähestulkoon samannäköinen mitä toiseltakin, vaikkei nyt ollutkaan yhtä lämmin…
Se valkeapintainen puoli nostettiin kuitenkin nyt siistimään muuten hiukset sekaisin olevan ulkoasua, Lorythasin piilottaessa kasvonsakin puolittain takin korkean kauluksen alle kylmältä. Hänen piti päästä kaupungista vielä ulos huomiota herättämättä… Vasta muurien toisella puolella Puolikäärme voisi yrittää taas tulensa avaamista…


Tuohtunut Parebris painoi hetken sormillaan otsaansa vasten. Häntä ärsytti suuresti se, että puoliverinen oli päässyt karkuun, ja sen kyläpäällikön sijasta saisi nyt taas katsella virkaveljensä höykytystä vierestä. No, olihan se tapansa viettää aikaa, mutta sorkkajalkaisella oli tällä kertaa parempaakin tekemistä kuin katsella tätä.
Siniverisen käskystä muut kävivät poistumaan salista. Atrevaux katsoi silti saavansa luvan jäädä seuraamaan, kuinka aikaisemmin räjähdysaltis monarkki nyt kuristi Haukansilmää, sarvipäisen sähähtäessä ja irvistäessä huomaamattaan itsekin, kun Darius lyötiin valtaistuinkorokkeen portaita vasten. Mahtoi sattua – mutta oli se kyllä oikein tuolle puolueettomien kanssa veljeilijälle. Mistä lieni Winder edes saanut päähänsä, että voisi olla hyvä idea sen petturin, kyläpäällikön kanssa tuolla tavoin yrittää… kaveerata – ja siihen päälle vaati vielä omiltaan tarkoin, ettei sotilaittensa tulisi mitenkään vihollisen kanssa veljeillä! Darius oli idiootti, niin kuin aina oli ollutkin, mutta aina välillä se tyhmyys kävi korostumaan näemmä turhankin paljon.

Jokainen paineaalto, jonka kuningas huoneeseen pamautti, sai Winderin lentämään taas vasten seiniä, samalla kun Aran pauhasi menemään toiselle. Atrevaux pysyi mielellään kaukana tuosta raivoamisesta, vaikka tosin… se Cúthalionin yskiminen onnistui kiinnittää sarvipäisen huomion. Aran oli aikaisemmin vaikuttanut huonolta, ja nyt tuo köhiminen enteili taas enemmän, joka sai Parebriksen köhäisemään kuuluvasti taempaa kuin haluten kiinnittää monarkin huomion muistuttaakseen siitä, ettei ehkä ollut paras hetki yrittää riehua tuolla tavoin. Tosin, mikäpä hän oli kuningasta kieltämään, mutta omalla tavallaan sarvipää koki toisen terveydentilan vahtaamisen velvollisuudekseen.

Hetken Atrevaux oli seuraillut katseellaan vain Arania, mutta Dariuksen ääni sai kookkaan sarvipäisen katsahtamaan toista kulmaansa kohottaen virkaveljensä suuntaan. Vanhempi eliitti virnisti, naurahtaen muutaman kerran partaansa hipoen.
Vein jotain mikä hänelle kuuluu – tai no, ehkä oikea sana tässä tapauksessa olisi - kuului”, Atrevaux totesi ovelana, kättänsä ojentaen eteensä kämmen ylöspäin ja vilautti näkyvillä pienen hetken sitä Lorythasin sinistä tulta, joka tavallisia liekkejä villimmin ilmassa tanssi.
Ja hän saa itse tulla hakemaan sen takaisin, tai vaihtoehtoisesti olla loppu elämänsä ilman”.


//Mä sulle pornokengät kohta näytän! FEMMEIIIIII! Kaamee body battul, otetaan miehestä mittaa! Propelleilla kohotaan kohti taivasta :---DDD Tumputusluuri. Oke nyt mä… nyt mä meen pois. Niinku ihan oikeesti. Never again. OTIN TEKSTIÄ JOO JA SIT OLIN IHAN QQ SÄNGYSSÄKIN ETTÄ KIITTI VAAN//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14456

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Maalis 27, 2015 6:42

Re: Väärään aikaan, väärässä paikassa || AKSU

Darius irvisti nähdessään tuon kauniinsinisen liekin Atrevauxen kädellä. Kämmenet kävivät puristumaan nyrkkiin kenraalin haluten vain hyökätä uudemman kerran virkaveljensä kimppuun. Ehätti Haukansilmä jopa avaamaan suunsa, mutta mitään hän ei ehtinyt sanomaan herjatakseen sarvipäistä, kun kuningas oli yllättäen ilmestynyt tyhjästä hänen eteensä - ja kävi iskemään nyrkkinsä päin kenraalin kasvoja. Darius kaatui selälleen suorilta jaloilta, jälleen kerran parahtaen kivusta. Huuli kävi halkeamaan moisesta iskusta, saaden jo valmiiksi verenmakuisen suun entistä verisemmäksi.
Aran oli sen hetken keräillyt voimiaan ja vaikka hän tiesi, että nyt olisi kannattanut vain rauhoittua, ei haltiakuningas siihen kyennyt. Hän oli aivan liian tuohtunut eliitilleen ja koko tästä tilanteesta. Darius saisi kyllä rangaistuksensa vielä erikseen, mutta juuri nyt siniverinen halusi purkaa sitä suunnatonta vihaansa Winderiin.
"Kehtaatkin puhua hänelle etkä vastata kysymyksiini", Aran kävi sähisemään maassa makaavalle kenraalille, käyden jälleen kerran potkaisemaan tuon päänsyrjää jalkaterällään. Darius oli vähällä menettää tajuntansa jo tästä kaikesta, mutta sinnitteli vielä kaikesta huolimatta. Hänen piti vain päästä nopeasti täältä pois, Lorythasin perään, varmistamaan että tuo oli kunnossa.
Miettikö Aran saatikka Atrevaux yhtään, mitä tulisi tapahtumaan, jos Briar kylän päällikkö ei palaisikaan turvallisesti kotiin? Eihän Darius sitä tiennyt odottiko joku Lorythasia kaupungin ulkopuolella ja oliko tuo jo saanut apua omiltaan, mutta mikäli Lorythas oli täysin yksin ja tuo ei palaisi kotikyläänsä... Saattaisi Briar hyvinkin hyökätä haltioita vastaan. Olisihan se yksi suuri itsemurhaisku lohikäärmeratsastajilta, ei yksi kylä liskoista huolimatta pystynyt seisomaan yksin haltioiden armeijaa ja noiden liittolaisia vastaan, mutta silti!

"Joskus minusta tuntuu ettet kuuntele yhtään mitä sinulle sanotaan, Winder!", Aran jatkoi sähinöitään samalla kohottaen jalkansa uudestaan, aikeissa polkaista säälimättä nuorempaansa kantapäällä päin näköä.
Mutta se isku ei koskaan tullut perille. Sen sijaan jalka osui vasten lattiaa. Darius ei ollut edes ehättänyt harkita väistämistä, joten nyt Haukansilmäinen tuijotti erittäin kysyvästi hallitsijaa, joka alas päin katsoi... Jos tuota varsinaisesti katsomiseksi saattoi sanoa. Siniverisen silmät olivat... Haalistuneet, eikä tuo näyttänyt ottavan katsekontaktia silmäpuolen kanssa, vaikka aivan tuon yllä oli.
"... Et näe minua", Darius kävi henkäisemään koittaessaan perääntyä kauemmas Aranista, "Olet sokea?".
"Ole hiljaa..."
"Mistä lähtien sinä olet ollut sokea?!"
"Käskin sinun olla hiljaa!"
, Hetkeksi rauhoittunut puheääni kävi jälleen vaihtumaan huutamiseksi, Aranin pamauttaessa uudella paineaallolla Dariuksen kauas itsestään.
Ei hän tosiaan nähnyt mitään, nyt kun alkoi keskittymään omaan tilaansa. Näkö oli pikkuhiljaa hiipunut riehumisen myötä ja nyt vasta Aran kävi tajuamaan, ettei tosiaan nähnyt mitään, vaikka raivonsa keskeltä olisi voinut vannoa nähneensä ihan hyvin äsken...
"Parebris...", Siniverinen kutsui läheisintään ääneen, samalla kun käsi ojentui hapuilemaan jostain tukea. Aran oli hengästynyt, rohisi ja kävi irvistämään pienesti kivusta, lihasten lähtiessä kramppaamaan.

Haukansilmäinen sai jälleen keräillä itseään lattialta. Tieto Aranin sokeudesta oli jokseenkin... No ei huolestuttava, enemmänkin hämmästyttävä ja kysymyksiä herättävä. Mutta nyt Darius ei aikonut jäädä moista ihmettelemään, hän halusi yhä poistua vain paikalta. Kaikesta kivusta huolimatta kenraali väänsi itsensä ylös, käyden huterin askelin perääntymään kohden salien ovia. Jokseenkin nöyränä, pienesti kumarassa, tarkkaillen koko ajan Arania.
"Mene, poistu, juokse sen saastaisen sekaverisen perään jos noin pahasti haluat", Aran kävi sähisemään Dariukselle, lukiessaan tuon ajatuksia. Ei hänestä ollut nyt Dariusta pidempään pidättelemään tai tuota henkihieveriin hakkaamaan, Aranin piti päästä lepäämään, äkkiä pois ylimääräisten katseilta, kukaan muu ei saanut nähdä häntä tässä tilassa. Näin heikkona. Sairaana.
"Mutta uskallakin jättää palaamatta kohtaamaan rangaistustasi ja minä katson, että jokainen Kuiskauksen sotilas teloitetaan ja Briar kylää ei enää löydy kartalta!", Aranin uhkailujen myötä - jotka toden totta suorastaan pakottivat Dariuksen palaamaan ennemmin tai myöhemmin kurinpalautukseen.... - Darius kävi nopeammin harppomaan kohden ovia, kääntäen samalla selkänsä siniveriselle, sen pahemmin kumartelematta saatikka hyvästelemättä.
Ovista ulos astuessaan kävi se nopea askel muuttumaan juoksuksi. Winderiä harvemmin näki juoksemassa, varsinkaan sisätiloissa, mutta nyt tuo mustahiuksinen painatti menemään kuin itse piru olisi ollut kintereillä. Tietenkin selvästi hakattu, kasvoistaan vertavuotava kenraali herätti kysymyksiä ulkonäöllään ja juoksemisellaan hänen pyyhältäessä käytäviltä suoraan ulko-oville ja siitä pihamaalle. Takaisin sotilastuville, josta mukaan napattiin vain aseet ja paksu, musta viitta, joka omasi hupun ja kunnon vuorauksen. Viitan kaulusta myös koristi musta, sulkamainen turkisvuoraus, joka lämmitti mukavasti kaulaa näin kylmillä säillä. Ilta oli käymässä jo hämärtymään, Kenraalin jatkaessa juoksuaskeleitaan ulos tuvilta, suoraa talleille. Kenellekään Darius ei puhunut, ei vastannut kysymyksiin, eikä jäänyt odottamaan vaikka yksi jos toinenkin oma sotilas pyysi kenraalia pysähtymään ja selittämään - tai ainakin edes pysähtynyt naamansa pesemään verestä!

Náro oli yhtä lailla ihmeissään isäntänsä ruhjeista ja kiireestä, kuten muutkin hovissa. Eipä peto kuitenkaan käynyt kyseenalaistamaan mitään, antaen kenraalin suitsia itsensä ja taluttaa ulos talleilta. Satulaa kenraali ei edes harkinnut heittävänsä ratsun selkään, se veisi vain liikaa aikaa. Näppärästi Haukansilmä kuitenkin pääsi hypähtämään syndraen selkään, ennen kuin kävi ratsullaan porhaltamaan pois linnalta, kohti kaupungin portteja....



//NÄyTÄ! FEMMEIIII. Miehestä mittaa jos tiedät mitä tarkoitan. höhö. PROPELLIT ON JO TAIVASTA KOHDEN. tumputus :----D Nyt Crim. Älä mee pois. ÄLÄ NYT VIELÄ ITKE KUN KOHTA ITKETÄÄN KUNNOLLA. Hyi hitto sun ava. Yhä. Miksi tein sen. Koska olen ebin. MUTTA SILTI //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4108

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Pe Maalis 27, 2015 7:57

Re: Väärään aikaan, väärässä paikassa || AKSU

Sininen tuli oli kaunis. Oli ylipäätään ihmeellistä miten puoliverinen sitä oli kyennyt kaikki nämä vuodet kantamaan, mutta nyt se leimu saisi loppua. Atrevaux painoi kätensä takaisin nyrkkiin, tukahduttaen sen rätisevän liekin taas näkymättömiin, matalalta muutaman kerran naurahtaen kuin itse piru, kulmiensa alta seuraillen miten Aran taas lähti haastamaan kenraalin. Siinä vaiheessa tosin myös Parebris lähti astelemaan lähemmäs tuota tilannetta, sillä tätä menoa monarkki oikeasti riehuisi itsensä puhki. Ja niinhän siniverinen oli jo ennättänyt näemmä tehdä, ainakin sen perusteella mitä Darius lattianrajasta kävi ääneen kommentoimaan…
Atrevaux otti muutaman harppaavan askeleen lähemmäs tilannetta, sorkkienkopseen lähestyessä noita keskenään riehuvia haltioita ja pysähtyi sitten nimensä kuullessaan Aranin vierelle, joka tukea hapuili.
Olen tässä…”, Atrevaux totesi telepaattisesti, rauhalliseen sävyyn, laskien myös kätensä ystävänsä olkapäälle. Fauni ei ollut antamassa Aranin enää riehua, vaikka se sama raivonpuuska ottaisi kohdistuakseen sen takia myös sarvipäiseen. Kultatukkaisen piti päästä lepäämään. Mitä nopeammin, sen parempi.

Atrevauxen murhaava katse tuijotti turpiinsa saanutta Winderiä, joka itsensä taas nosti jalkojensa varaan haparoiden seisomaan. Parebris ei saattanut kuin seurata Dariuksen perääntymistä salin ovia kohden, mutta mikäli virkaveljensä mitään typerää olisi kuningasta kohtaan vielä yrittämässä, olisi fauni heti välissä, eikä epäilisi jatkaa siitä mihin Aran oli jäänyt.
Siniverisen sanojen jälkeen kenraali Winder lähti kuitenkin juoksemaan paikalta tiehensä, harvinaisen lujaa. Pujopartainen vain hymähti terävästi katsellessaan toisen perään, osin huolestuneen katseen kuitenkin palatessa tutkailemaan Arania. Mitään sarvipäinen ei hetkeen sanonut, tuntiessaan vain sen pienen puristuksen rinnassaan, jota sairaudestaan kärsivä siniverinen sai Parebriksessa aikaan.
Et saisi riehua tuolla tavoin… saatan sinut lepäämään…”, sarvipäinen mörähti.


Kaupungin portteja kohden suuntaavan massan mukana Lorythas oli onnistunut ilman kysymyksiä, turhaa huomiota ja ongelmia liikkumaan kaupungista ulos. Se oli kuitenkin vain ensimmäinen saavutus sillä listalla, jonka mukaan puoliverisen olisi nyt pitänyt vielä yrittää täältä takaisin Briariin. Ilman ratsua. Ilman lämpöään. Ilman ketään… kieltämättä se alkoi kuulostaa kovin mahdottomalta. Briar kostaisi haltioille, ennemmin tai myöhemmin, jos Lorythas ei palaisi takaisin. Puolikäärme tiesi sen. Hän tiesi että oman henkensä menetys näin saisi muut vapaaehtoisesti, yhteisestä päätöksestä syöksymään itsemurhaa hakien tänne, ainoana tarkoituksena saada tuhottua haltioilta niin paljon, kuin vain oli mahdollista ottaa. Ja sitä Lorythas ei halunnut. Joten hänen olisi palattava. Tavalla tai toisella.

Kauemmas kaupungin porteilta astellen laskeutuvaan pimeyteen, Lorythas huomasi taas miten kylmä puri kirjaimellisesti vasten lihaksia, siitä edeten hiljalleen, mutta varmasti kohti luita ja niiden ytimiä. Aroilla tuulikin voimistui, kun mikään ei ollut enää estämässä sen kulkua mistään suunnasta. Ja se tuuli saikin illuusioonsa yhä turvautuneen, kylmyyteen tottumattoman muutaman kerran puhallettua alas hankeen, Lorythasin parahtaessa jokaisella kerralla, kun joutui paljain käsin koskemaan sitä kylmää hankea, johon jalatkin upposivat lähes polvia myöten.
Hopeakäärme kävi raottamaan pienesti takkinsa kaulusta, tuulen samalla sekunnilla lipuen avonaisesta kauluksesta vaatekappaleiden alle kuin ympärillä härnäävä kuolema. Lorythas painoi heti kauluksensa takaisin itseään vasten, kasvonsa puoliksi hukuttaen taas vaatekappaleiden alle, kykenemättä nousemaan omille jaloilleen ja jähmettyen vain siihen paikalle värisemään hetkeksi. Viiman rauhoittuessa, ja katseen tarkkaillessa pilvetöntä taivasta, Puolikäärme yritti uudestaan, ja nosti vaatekappaleidensa alta nopeasti sen riimukorun, kääntäen haltioille tarkoitetut symbolit pois siitä järjestyksestä, joka hänelle tämän illuusion antoi. Adrionin kuvajainen katosi, tilalle ilmestyen himmeän välähdyksen myötä Lorythasin oman ulkoasun siinä tuhkaisessa asukokonaisuudessaan.

Koru livutettiin takaisin kaulaa suojaavan huivin kauluksesta vaatteiden alle. Puolikäärme ei halunnut edes vilkaista kauluksestaan sisään. Hän kyllä tunsi, miten se sinetöity tuli ei häntä enää lämmittänyt, sen lähinnä vain hohtaessa, tuodessa sitä turkoosinsinistä valoa hämärän keskelle.
Kylmyydestä ja kohmeesta huolimatta Hopeakäärme kampesi itsensä hangesta viimein uudelleen ylös, varmana lähtien tarpomaan eteenpäin paksussa hangessa – vaikka tuskin voimiltaan kykeni etenemään edes seuraavaa kymmentä metriä kunnolla.

Viimein se jäiseltä tuntuva ympäristö kuitenkin pakotti Lorythasin väkisin polvilleen maahan, ja vaikka miten Puolikäärme oli antamassa kaikkensa että olisi tuskasta voihkien ja huohottaen päässyt takaisin ylös, ei hän päässyt. Ne olivat vain surkeita yrityksiä, toisen jalan pettäessä aina alta, ja kaataen sarvipäisen uudestaan rämpimään lumeen ja ottamaan käsin tukea painonsa alla uppoavasta hangesta. Se turhautti, saaden epätoivon nousemaan ja lannistamaan aloilleen. Ei Lorythas enää jaksanut. Se ainoa turva johon puoliverinen oli lähes tuhatvuotisen elämänsä luottanut petti hänet nyt ensimmäisen kerran, Puolikäärmeen yrittäessä hetkellisesti hehkua taas lämmintä ympärilleen paremmin, taas saaden itsensä vain sylkemään verta ja tuhkaa eteensä. Se sattui. Kaikki sattui. Ja oli niin jumalattoman kylmä, joka kaiken sen kurkkua tukahduttavan tunteen lisäksi raastoi ja repi hengitysteitä ja sai puoliverisen hengityksen rahisemaan ja vinkumaan.
Hitaasti värisevät kädet nousivat vaikeasti availemaan takin nappeja rinnalta, kyynelten jäätyessä silmäkulmista valuessa Lorythasin kasvojen syrjiin kiinni, koskaan ehättämättä tipahtaa leualta alas. Lorythas halusi nähdä vain sen sinisen hohteen, joka kaulaansa asti kykeni nousemaan ja loistamaan vain hetkittäin voimakkaammin, antaen vain olemattoman toivon siitä ettei lohikäärmetuli sammuisi.
Koskaan Puolikäärme ei kuitenkaan saanut kuin kaksi nappia kaulukseltaan auki, ennen kuin omat kädet painuivat täristen painamaan vasten omaa kivun ja kylmän repimää rintaa, Lorythasin antaessa itsensä kaatua polviltaan kyljelleen hankeen. Lumi petti alta, sai katkeran puoliverisen hautautumaan osittain valkean materian keskelle, hämärän keskellä loistavan turkoosin kajon ollessa se viimeinen asia, joka Lorythasia piti enää edes jotenkin hereillä…


//OKE! :-----DDDDDD VOI NYT AKSU EI. EI OTETAKAAN MIEHESTÄ MITTAA JOS TIEDÄT MITÄ TARKOITAN (DDDD Propellitkin, nyt loppu. EI EMMÄ KYKENE MENEEN POIS. NYT SAA ITKEÄ. NYT TUNTUU PAHALTA. ÄITI EN KESTÄ. Syytä vaan ittees siitä että teit mulle hienon avan <: Nyt mä tahdon mun foorumititteliks ”Glitchlord” ja sit kaikki ois niin täydellistä//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Edellinen

Paluu Sotilastupa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö