Kirjoittaja Aksutar » 12 Syys 2015, 01:18
Darius ei ollut lainaan yllättynyt siitä, ettei Delathos varsinaisesti halunnut äskeisestä puhua. Eipä tuo itse käynytkään mitään kertomaan ja kysymyksiinsäkin Darius sai aluksi vain päänpudistuksen. Darius nyökkäsi siihen, ymmärtäen kyllä ettei toinen välttämättä halunnut asiasta puhua. Kunhan nyt rauhoittuisi ensin, ehkä sitten. Dariuksella oli koko yö aikaa odotella, jos tuo puhua halusi, mutta tällä kertaa kenraali ei lähtisi niitä vastauksia vaatimaan. Se olisi ollut liian julmaa nyt tähän hätään.
Kuuraparta kävi kädellään peittelemään silmiään, selvästi muutenkin vältellen sitä katsekontaktia esimiehensä kanssa. Sekin lieni ymmärrettävää nyt, vaikka Darius mielellään olisi kerrankin katsonut Delathosia silmiin. Mitään Haukansilmä ei kuitenkaan pakottanut nyt. Pikkuhiljaa tuo kuitenkin näytti rauhoittuvan äskeisestä. Kunhan nyt hetken istuisi ja keräilisi itseään, niin eiköhän se siitä. Toivottavasti. Zucair oli kuulemma valeidentiteetti, jolla Delathos teki töitä muualle. Ennen kuin Darius edes ehätti siitä sen enempää kysellä, oli tummahipiä maininnut, että mitä vähemmän kenraali siitä tietäisi, sen parempi. Ehkä niin, mutta Darius aikoisi ottaa tuosta identiteetistä selvää - joko Delathos itse siitä saisi kertoa tai sitten Dariuksen piti alkaa leikkimään salapoliisia.
Mutta nyt ei ollut se hetki. Jos toiselta tivaisi vastauksia, saattaisi valkohapsi närkästyä ja se toinen puoli puskea jälleen pintaan. Tai vaihtoehtoisesti Delathos olisi vain poistunut paikalta mitään sanomatta. Ei tuntunut oikealta vastauksia vaatia nyt, mutta ei Darius tiennyt mitä muutakaan olisi voinut nyt sanoa. Kaiken lisäksi pakkasherra kävi nojautumaan lähemmäksi nojatuolin reunaa, indikoiden näin aikeistaan nousta ja kenties lähteä. Kenraali ei halunnut käsipuolen nousevan, saatikka sitten lähtevän, mutta millä tuon sitten saisi paikoillaan pysymään, kun kysymyksiäkään ei kehdannut esittää! Tosin... voisihan hän...
"Hänen Majesteettinsa tietää minusta ja Iriadorista", Darius aloitti yllättäen, katsoessaan yhä Delathosiin, "Jo ennen kuin Iriadorin kanssa seurustelin, tuntui hän pitävän minua silmätikkunaan... Mutta vasta Iriadroin tultua kehiin, hän alkoi piinaamaan minua. Meitä. Syystä tai toisesta, omaksi huvikseen tai kenties tylsyyteensä".
"Hän on... Hän on väkisin maannut jo Iriadorin kerran... ja... minut...", Jossa Delathos koko kuvion ymmärtäisi, olisi parasta vain kertoa kaikki, eikä vain pintapuolisesti viimeaikojen tapahtumista, kuten Kenraalilla oli suunnitelmissa kertoa muille, "Hän on uhkaillut tekevänsä niin uudestaan, ellen pysy ruodussa. Ellen tottele häntä ehdoitta. Aluksi pistin vastaan, mutta nykyään en enää... uskalla edes ajatella tekeväni niin...".
"Kenraali Argenteus on myös mukana hänen juonissaan... Kuten myös ilmeisesti Kreivi Cúthalion...", Vaikka aihe olikin hankala puhua, ei Darius näyttänyt mitään merkkejä surusta tai ahdistuksesta. Korkeintaan kenraali vaikutti uupuneelta, tuijottaessaan herkeämättä pakkasherraa, "Ja he kaikki tietävät minusta ja Iriadorista. Tuntuu, että he ovat ottaneet elämäntehtäväkseen piinata meitä ja pitää huolen siitä, etten saa olla edes hetkeä onnellinen hänen kanssaan. Olen... koittanut olla puhumatta Iriadorille siitä... En haluaisi hänen murehtivan liikaa... Tahtoisin vain... Tahtoisin vain pitää hänet turvassa... ja onnellisena".
"Myös Seyr tietää meistä", Viimein se Delathosia tuijottanut katse kääntyi toisaalle, kenraalin rykäisten pienesti sanojensa lomasta, "Ja hän haluaisi meitä auttaa Aranin suhteen... Mutta ei voi".
"Pyysin häntä pysymään kaukana meistä ja unohtamaan meidät. Hän tuli kuitenkin tänne, palauttamaan aseeni. Aran sai tietää että Lorythas oli käymässä Kuiskauksen tuvilla ja lähetti kenraali Argenteuksen hakemaan hänet "puheilleen". Autoin Seyrin pakoon, sain siitä selkääni. Argenteus varasti Seyrin liekin, jonka tähden lähdin hänen peräänsä. Seyr olisi kuollut aroille ilman minua. Autoin hänet takaisin Briariin, jonne kaksi vanhinta myös ilmaantuivat - Oraakkeli ja Yliparantaja, jotka toivat Iriadorin mukanaan. Yliparantaja antoi minulle vaihtoehdon, joko hän parantaisi Seyrin tai palauttaisi Iriadorin näön... Valitsin Seyrin, en... voinut antaa hänen kuolla".
Puheidensa lomasta Darius kävi nousemaan hitaasti ylös, kävellen työpöydälleen ja avasi työpöydän kaapin. Kaapista vedettiin esille jo puoliksi juotu viskipullo, jonka kanssa Darius palasi takaisin tuolille Delathoksen eteen.
"Oraakkeli käski Seyrin jättämään Mor vuorten lohikäärmeet rauhaan - jo vuosia sitten olimme Kuiskauksen kanssa Mor vuorilla, tehtävänämme oli kaataa petturi lohikäärme. Oraakkeli ei kuitenkaan pitänyt siitä, kuinka hänen omiaan olimme lahtaamassa vuorilla - joten hän tappoi suurimman osan rykmentistämme. Silloin Iriador menetti näkönsä. Minä, Velethuil ja Iriador olemme ainoat elossa olevat, jotka silloin oli paikalla. Siitä lähtien Oraakkeli on katsonut tarpeelliseksi muistuttaa, että Kuiskaus ei ole tervetullut vuorille", Nopeasti kenraali kävi kertaamaan ensimmäisen yhteentörmäyksen Ajankiitäjän kanssa, jotta Delathos saisi vähän taustaa siihenkin. Samalla se viski pullo korkattiin, kenraalin ottaessa nopean hörpyn suoraa pullonsuusta, ennen kuin kävi ojentamaan pulloa Delathoksen puoleen - sikäli mikäli tuolle nyt maistui.
"Mutta. Vietimme Iriadorin kanssa yön Seyrin luona silloin. Seuraavana aamuna itse Aran saapui Briariin. Otti yhteen sanallisesti Seyrin kanssa ja kävi selväksi, etteivät he tule toimeen - en kyllä yhtään ihmettele. Kuningas haluaisi hyötyä Seyristä ja tuon kylästä, siinä missä Lorythas pitäisi Briarin mielellään pois meidän sodasta", Kenraali jatkoi, "Aran katsoi kuitenkin tarpeelliseksi rangaista minua tupien tapahtumien jälkeen. Olinhan päästänyt petturin pakoon, näin hänen sanojaan lainaten. Seyr sai suorittaa rangaistuksen ja jos hän ei olisi siihen suostunut, olisi Aran... raiskannut ja pahoinpidellyt Iriadorin..."
"Seyr suostui. Hän... Poltti selkääni kirjaimet... Sanan... "häpeä", yleiskielellä... sen... Sen takia en ole enää pesutuvilla käynyt jos joku muu paikalla on... enkä vaihda vaatteita enää samassa tilassa muiden kanssa... Enkä paitaa suostunut riisumaan silloin, kun korttia pelasimme syntymäpäivänäsi", Kenraali naurahti surkuhupaisasti, tietämättä edes miksi näin yksityiskohtaisesti Delathsoille asioita kertoi, "Emme pitäneet hetkeen yhteyttä Seyrin kanssa. Tai, minä en pitänyt. Hän kyllä yritti, mutta katsoin paremmaksi olla vastaamatta hänen kirjeisiinsä - Iriador niistä huolehti enemmän. Keväällä törmäsimme heihin, Briarilaisten ottaessa yhteen Fritzin ja lohikäärmeenkaatajien kanssa. Pelastin jälleen Seyrin, siinä missä hän pelasti minut. Menimme Briariin hoitamaan haavoittuneet ja selvittämään välimme. Ei Seyr edes antanut vaihtoehdoksi lähteä eriteille, hän halusi pitää minut lähellään, koska pelkäsi menettävänsä kontrollinsa lohikäärmemuodossaan...".
"Seyr kun on... Ilmeisesti... Mieltynyt minuun. Tavalla tai toisella. En ymmärrä miksi ja kuinka tässä loppupeleissä edes näin kävi, mutta hän on ystäväni... Hän kutsuu minua nimellä Aiedail, mikä tarkoittaa Aamutähteä lohikäärmeidenkielellä kuulemma - Siksi liskot puhuivat tänään "hänen tähdestään", kun minusta puhuivat...", Hetkeksi Darius jäi vain tuijottamaan tyhjyyteen unohtuessaan miettimään Lorythasia, kunnes jälleen rykäisten jatkoi, "Tänään Aran oli aikeissa jälleen piestä minut - tällä kertaa ihan sairaalakuntoon. Hän oli antanut käskyn minulle, minun pitäisi satuttaa itseäni aina, kun Briarissa olisin vieraillut - jotten vahingossakaan pitäisi sitä paikkaa mieluisana, näin hänen logiikkansa mukaan. Unohdin tehdä niin viimevierailun jälkeen, joten hän otti minut puhutteluun. Ja olisi varmasti murjonutkin sinne sairaalaan, ellei Yliparantaja olisi tullut paikalle. Ilmeisesti Cúthalionin ja Yliparantajankin välillä on kitkaa. Tosin onko sekään sitten yllätys, ettei Hänen Majesteettinsa tule toimeen toisten isojen nimien kanssa, jotka eivät hänen pillin mukaansa tanssi? Joka tapauksessa, Shyvana pelasti minut Aranin käsittelyltä ja kertoi meille pettureista, jotka vuorilla majailivat. Hän ei maininnut että ne petturit olisivat olleet Ajankiitäjän liittolaisia ja jos olisin sen tiennyt jo etukäteen, en olisi koskaan suostunutkaan viemään miehiäni sinne. Mutta, minä en siitä tiennyt ja Aran antoi käskyn lähteä vuorille - se sai kuulemma olla rangaistukseni. Samalla Yliparantaja antoi minulle tämän", paidan alta käytiin vetämään esiin se maaginen kaulakoru, jonka Taivaanturmelija oli hänelle antanut, "Se estää Arania nyt lukemasta enää ajatuksiani. Samalla Shyvana lupasi suojella minua ja Iriadoria Aranilta... Joten ehkä nyt voimme viimein... ehkä...".
"En tiedä kyllä miksi. Miksi Yliparantaja meitä suojelisi. Tai miksi se naaras järjesti tämän päivän tapahtumat. Hän selvästi halusi meidät paikalle syystä tai toisesta, kuten myös Seyrin, jotta tuo ottaisi yhteen Archelauksen kanssa. Oliko Ajankiitäjä sitten tietoinen naaraansa toimista, sitä en tiedä. En tiedä yhtään, mitä niiden liskojen päässä liikkuu ja en voi sanoa että pitäisin tästä asetelmasta...", Katse kääntyi Delathoksen puoleen, Haukansilmän huokaisten syvään. Kaiketi siinä nyt oli kaikki tarpeellinen? Ehkä? Päällisin puolin ainakin...
"Älä kysy miten hitossa olen itseni tähän tilanteeseen saattanut, sillä siihen minulla ei ole vastausta. En tiedä mitä täällä enää edes tapahtuu. Mutta kaikki se salailu, mahdollinen valehtelu ja välttely... Olen ajatellut vain Kuiskauksen parasta. En halua vaarantaa kenenkään henkeä tieten tahtoen tilanteeni takia...", Kenraali lisäsi, korjaten samalla asentoaan tuolilla. Selvästi tuo ei tuntenut oloaan mukavaksi istuessa ja eiköhän Delathos osannut myös itse arvata mistä moinen johtui...
// KAIKKI TÄNNE HETI NYT. Deli kaatu. Auttakee se ylös. Dari auttaa ylös. TURDEJA KAIKKIALLE. Mese oli kultaa. LISÄÄ VIINAA SILMÄT LIIKKUU pitääkö nyt alottaa taas viski keskustelut kun Dari otti pullon esiin. et dissaa make legacya. Se on paras ikinä! ILTAKÄNNIPROJEKTI. VOI LUOJA KUIN PALJON TEKSTIÄ HERRAN JUMALA ANTEEKS //