Kirjoittaja Crimson » 27 Syys 2016, 16:09
Pidemmittä puheitta kaksikko lähti matkaan, Winder viitassaan ja naaraskäärme tuon ylisuurissa kuteissa, jotka pian pääsisivät kuitenkin vaihtoon. Vaikka miten Shyvana viihtyikin Dariuksen ylisuuressa silkkisessä aamutakissa, taisi todellakin olla parempi saada niiden tilalle kunnollinen talvikerrasto siksi aikaa, että naaraskäärme pääsisi takaisin vuorille. Tällaisissa kevyissä hepenissä hän jäätyisi muutoin joko pihalla kulkiessaan, tai vaihtoehtoisesti vasta sitten, jos lentäen vuorille aiottiin ilmojen halki myöhemmin. Myöskään turhan kauas Winder ei neitokaista saattanut, vaan sopivanoloinen vaatepuoti löytyi nopeasti kaupungin ylemmältä kerrokselta. Kaksikko astahti sisään hiljaiseen puotiin – tai ainakin se oli hiljainen siihen saakka, kun puodin omistaja kiirehti paikalle tervehtimään eliittikenraalia ja tuon seurassa olevaa valkeatukkaista neitokaista.
Darius esittelikin parivaljakon ongelman, rouvan suodessa sen myötä huomionsa paremmin Shyvanan puoleen, joka oli keskittynyt sillä hetkellä vain silmäilemään ympärilleen. Taisipa olla ensimmäinen kerta, kun Yliparantaja varsinaisesti joutui minnekään kolttujensa tähden ostoksille lähtemään – joten lienipä tämäkin olevan erikoinen kokemus kaikin puolin.
”Jotain… sievää”, valkohapsinen lähtikin tuumien miettimään, käyden riisumaan sitä Dariuksen isoa takkia yltään, jonka hän yksinkertaisesti ojensi miehelle takaisin. Täällä sisällä hän saattoi ihan hyvin olla siinä aamutakissaan toistaiseksi, kunnes jotain omistajattaren kanssa mahdollisesti naaraskäärmeelle keksittiin.
”Mutta käytännöllistä”, hieman nuhainen neitokainen jatkoi, käyden vielä riisumaan ne kenraalin saapikkaatkin jaloistaan. Niissä oli niin pahuksen kömpelöä kulkea!
”Tarvitsen sopivat kengät ja takin talvisäähän”, Yliparantaja totesi viimein kunnon katsahduksen suoden omistajattareen, joka nyökkäili Shyvanan puhuessa, mittanauhaa jo etsien käsiinsä läheiseltä pöydältä, ”Sekä lämpimät vaatteet – ehkä villapaidan. Tai neuletakin…”, valkeahapsinen mietti, lähtien jo katselemaan tarkemmin lävitse mitä puodista valmiina löytyi. Mittanauhansa kanssa puodin omistaja sipsutti iloisena neitokaisen perään, ja niin pari valjakko kävi tonkimaan puotia ympäri kahdestaan.
Rouva asetteli esille näppärästi ja siististi mitä kauneimman näköisiä vaatteita ja asusteita, Shyvanan silmäillessä niitä kuin karkkikaupan hyllylle päästetty lapsi. Tietenkin hänellä oli omanlaisensa naisellinen himo päästä kauniita silkkivaatteita kahisuttamaan hyppystensä välissä, se taisi olla järkevillä naaraspuolisilla olennoilla verissä enemmän ja vähemmän.
Kaikki muu ympäriltä unohtui siksi toviksi, kun vaatepino pöydänkulmalla alkoi kasvaa Pandemonan löytäessä yksi toistaan miellyttävämpiä vaatteita puodin kätköistä sovitettavaksi. Ja kun lopulta pino oli ainakin puolen metrin mittainen, alkoi armoton hepeneiden kokeilu ompelijattaren avustuksella, joka koristellun väliseinän asetteli piilottamaan naiset taakseen turhilta katseilta – sillä tietenkin Shyvanan piti riisua edelliset kamppeet niskastaan kokeillakseen niitä uusia!
Kului tovi. Ja vähän enemmän. Kaksikon ollen lopulta valmiita ja tyytyväisenoloinen ompelijatar kävi siirtämään väliseinän takaisin syrjään. Harvinaisen hymyilevä ja pirteänoloinen Yliparantaja oli puettu aavistuksen helmaltaan kellomaiseen, lähemmäs nilkkoja ulottuvaan sinertävään pitkähihaiseen mekkoon. Sen helmaa koristi musta pitsi, joka oli ommeltu laskeutumaan sievästi kerroksittain alemmas, ja kaulaa myöten nousevaan kaulukseen oli kiinnitetty myös tummansinen rusetti hopeisin metallikoristein ja kirjailuin. Muuten mekko oli sievää villakangasta alta, samettisella ulkokuorella päällystetty – lämmin hieman kylmempiinkin säihin, varsinkin, kun ompelijatar oli suositellut Shyvanaa vetämään paksunvalkeat sukkahousut jalkaansa. Ei mikään turhan juhlava, mutta silti katukuvasta erottuva, käytännöllisen yksinkertainen ja lämmin kokonaisuus. Pandemonan hartioilla lämmitti nyt myös tummanpuhuva, hennonkevyt neuletakki, joka laskeutui kauniisti muotoon ommellun mekon helmaa pitkin alemmas. Jaloissa oli valkeanahkaiset, pienellä korolla varustetut nyörilliset saapikkaat, ja pian puodin omistaja vielä kiikutti pitkää valkeasta villasta ommeltua turkiskauluksellista talvitakkia Shyvanalle, jota valkeatukkainen oli aikaisemmin etäämmältä rouvalle ihaillut.
Pienellä räätälöinnillä ompelijatar sai asustuksen sopimaan täydellisesti Winderin seuralaiselle. Siinä ehti tulla jo hieman kuuma pitäessä koko varustusta yllä tällä tavoin kerrostettuna sisällä enemmän kuin pelkän lyhyen hetken, mutta lopputulokseen Yliparantaja oli enemmän kuin tyytyväinen, itseään ihaillen peilistä vielä tovin malttamattomana. Kyllä nyt kehtaisi liikkua ulkona, eikä tarvitsisi hävetä millaisia kolossaalisia jalanjälkiä peräänsä jätti, tai kuinka haltiakenraalille mitoitellut vaatteet tippuisivat yltä! Parhainta tilanteesta varmasti teki Winderin suhteen vielä se, ettei Shyvana todellakaan ollut valinnut vaatteista niitä kalleimmanoloisia ja näköisiä, joita rouva oli tietenkin yrittänyt kovasti neidolle tarjota ja näyttää. Mutta valkohapsinen oli pitänyt päänsä ja halunnut enemmin jotain simppeliä – hän saisi maailman kauneimmat mekot itselleen kristallein koristeltuina sormiaan näpsäyttämällä myöhemmin, toistaiseksi naaraskäärmeelle oli vain tärkeintä pysytellä lämpimänä.
”Tämmöiseen voisi melkeinpä jopa tottua”, Yliparantaja hymisi harvinaisen lempeästi käännähtäessään Dariuksen puoleen kun ompelijatar vielä valkeat hansikkaat kiikutti Shyvanalle, ”No, sopiiko tämä mielestäsi ylleni, vai meninkö ihan metsään asuvalinnassa? Ainakin minulla on nyt vähän turhankin lämmin, mutta siitähän sinä varmaan olet tyytyväinen, vai mitä?”, naaras kehräsi ovelasti hymyillessään.
//PISTÄN SUN DINOT HÄKKIIN KO EN SAANU OMAA TREXII! PALJON KISSEI JOIHIN VOI HAUTAUTUA. Ei mitään minifranaje. Otan kuule seittämän huskyy lisää ja sit mulla on tru valjakko doggosetti kasassa. Sit me lähetään päriseen ES:n voimalla pillurallia kylänraitille//