Kirjoittaja Niehku » 13 Huhti 2014, 20:50
Elwyn Arthendálion
Nainen ei tiennyt yhtään, kuinka eliittikenraali reagoisi moiseen ehdotukseen, eihän hän tuntenut koko miestä. Voihan olla, ettei Darius nauti ollenkaan alkoholia. Sekunnin ajan nainen oli valmistautunut kuulemaan kielteisen vastauksen tai kenties jonkin sortin "saarnan" moisesta, mutta vastoin näitä odotuksia haltia kuulikin jotain aivan muuta. Kenraali hyväksyi vedon, mutta vaati naisen suorituksen tulevan kiitettävän tasolle. Totta kai, miehen täytyi vielä päästä yllyttämään toista.
"Tuskin." Elwyn tokaisi takaisin ja tunsi kuinka jännittynyt olo hänen lävitseen kiersikin. Ympärillä valmisteltiin viimeistä koitosta, muutama veteraani astui täysissä voimissaan arvokkaan näköisinä nurmelle ja kertasivat vielä homman juonen taistelua valvovien kanssa.
"Saat päättää kapakan paikan, voit alkaa sitä jo miettimään valmiiksi." nainen lisäsi kenraalille pienen virneen kera, ennen kuin poistui paikalleen, josta taistelu pian käynnistyisi.
Muutama minuutti olisi vielä aikaa, Elwyn käytti sen ajan liiallisen jännityksen haihdutukseen. Pieni jännitys oli aina hyvästä, se auttoi keskittymään, mutta astetta isompi, saisi vain aikaan sählinkiä ja sitä ei todentotta tässä tilanteessa kaivattu. Vähän matkan päähän asettautunut veteraani näytti varmalta ja tyyneltä. Miehellä oli päällään hieno univormu, joka kertoi taitavan soturin kuuluvan Siniseen kuiskaukseen. Milloin viimeksi Elwyn mahtoikaan olla näin hermona? Mutta sehän kuului asiaan. Jännityksen hallintaa myös tarkkailtiin, sotilaan täytyi osata hallita tunteitaan. Hyvä ote miekan kahvasta ja valmiusasento. Testin läpäisee, mikäli kestäisi taistelun vähintään kymmenen sekunnin ajan. Kiitettävä, puhdas suoritus määräytyisi kokelaan kunnosta sen jälkeen.
Yksi valvojista antoi käsimerkin ja veteraani aloitti hyökkäyksen. Sitä kymmentä sekunttia Elwyn ei miettinyt, hän kuvitteli veteraanin olevan vain paha ihminen ja että nyt kyseessä olisi elämä ja kuolema. Ja se toimi. Missään vaiheessa, ei nyt eikä ennen koitusta nainen ei ollut missään tapauksessa aliarvioinut veteraania, muttei myöskään pitänyt tätä voittamattomana. Aina täytyi olla jokin mahdollisuus voittoon. Nopeatahtisempaa taistelua Elwyn ei ollut ihan äskettäin käynytkään. Ihmiset kun olivat hitaampia kuin haltiat, mutta osasivat yllättää iskujensa määrillään. Nainen sekä puolusti että hyökkäsi, mutta enemmän kuitenkin puolusti. Hän toivoi, ettei se toisi paljoa miinusta suoritukseensa. Veteraania vastaan oli nimittäin hyvin vaikea hyökätä, saati edes osua. Hän toivoi, että hyökkäyksen yrittäminen riittäisi, ettei hän pelännyt suinkaan yrittää tuikata miekkaansa sydämen tai kaulan kohdalle.
Jälleen käsimerkin jälkeen taistelu loppui ja veteraani poistui paikalta sanomatta sanaakaan Elwynille. Nainen ei tiennyt, alittiko hän vaaditun kestävyysajan, hylättiinkö hänen suorituksensa jostain muusta syystä vai oliko hän sittenkin läpäissyt sen. Veteraani kun ei poistuessaan näyttänyt uutisia edes ilmeillään. Eikä kukaan muukaan, tuloksia mietittäisiin vielä tovi ennen niiden julkistamista. Elwyn ohjattiin odottamaan sivummalle ja painamaan vaikka puuta. Nainen istahti ja sydän tykytti jännityksestä. Mielestään tuo oli pärjännyt suhkot hyvin ja ainakin oli yrittänyt parhaansa jos ei muuta. Täytyi odottaa, että kaikki kokelaat olivat saaneet käytyä viimeisen taistelun, sillä valinnat olivat hyvin tärkeitä, olihan kyseessä Sininen kuiskaus. Pian kokelaat istuivat pitkillä penkeillä nurmikentän päässä ja miettivät sitä samaa asiaa. Odottaminen oli puuduttavaa, ainakin tässä tilanteessa.
Jonkin ajan kuluttua paikalla olleet alusta asti valvojat ja eliittikenraalit saapuivat yhtenä porukkana kokelaiden eteen ja nämä pomppasivat seisaalleen. Tulokkaita oli rivissä viisi, joista kolme otettaisiin kuiskaukseen, se kerrottiin ihan ensimmäisenä. Nimenhuudot kerrottaisiin satunnaisessa järjestyksessä, eikä ensimmäinen kuulunut Elwynille. Tauko oli hyvin pitkä, valvojat vain lisäsivät tulokkaiden jännitystä. Myöskään toinen nimi ei ollut naisen nimi. Haltia alkoi huolestua ja alkoi pikku hiljaa myös näyttääkin siltä kasvoiltaan. Tuo ei halunnut palata entisiin töihinsä, tulevaisuus eliittiryhmässä kuulosti paljon paremmalta.
"Ja..." valvoja sadistisesti aloitti. Oliko nainen todellakin vetänyt koko homman näin pohjalle? Mikä oli saattanut mennä pieleen? Haltia tuntui unohtavan kokonaan tehdyn vetonsa Dariuksen kanssa. Ainoa asia mitä hopeatukkainen halusi kuulla nyt, oli hänen nimensä.
"...Elwyn Nenérth Arthendálion." Ja se tahto myös toteutettiin.
"Onneksi olkoon kaikille ja tervetuloa. Kiitos kaikille mukana olleille, kenties kuulette paremmat uutiset ensi kerralla." valvoja vielä päätti tapahtuman ja jätti uudet tulokkaat kenties pyörtymään helpotuksesta. Nainen kiitti kohteliaana valvojia ja romahti saman tien istumaan penkille. Hän teki sen, piru vie! Kaksi muuta miestä kättelivät toisiaan, heistähän tulisi työtovereita jatkossa. He kättelivät myös Elwyniä vuorollaan ja pian katosivat kentältä. Hopeatukkainen jäi selkä kyyryssä nojaamaan päätään käsiinsä ja tuijotti maahan jotenkin hämmentyneenä. Elwyn oli liian hämmentynyt hyppiäkseen tasajalkaa ja kirkumaan onnesta. Oikeastaan, eihän sellainen ollut edes hänen tapaistaan.