You have to help

Sotilastupa kuninkaan sotilaille. Tupa on rakennettu siten, että siellä mahtuu liikkumaan myös suuremmatkin liittolaiset. Monikerroksinen sotilastupa sijaitsee tallien lähettyvillä. Tuvan alimmassa kerroksessa on yhteistiloja, taukotiloja, ruokailutilat, peseytymistilat, kokoustiloja ja suurempien liittolaisen tilat. Ylemmistä kerroksista löytyy makuuhuoneita niin vartijoille, kuin eliittitason sotilaille.

Valvoja: Crimson

Re: You have to help

ViestiKirjoittaja Crimson » 10 Marras 2016, 21:30

Kuuraparta hymähti Dariuksen ärähtäessä hänelle vuorostaan, kuitenkin nostaen kätensä vain puuskaan. Hän olisi voinut olla paljon pessimistisempikin ja luritella mahdollisista ikävyyksistä enemmänkin tuon kuultuaan – muttei ehtinyt, sillä tenavan päätti avata turpansa ensin.
Del seurasi varsin huvittuneena tapausta vierestä, tummatukkaisen halutessa ilmeisesti kovasti lähteä heidän matkaansa Pimeään paikkaan keräilemään ongelmia ja hankaluuksia niskaansa. Tietenkin Winder oli siitä toista mieltä, sähähtäen vain pikkuhaukalle takaisin. Ilmeisesti nuo eivät toisiaan tunteneet varsinaisesti, pakkasherran arvaten jo, ettei Darius aikonut päästää nuorukaista helpolla, joka hänen veljeltään näytti ja äpäräksi itseään nimitti – olihan noissa kieltämättä yhdennäköisyyttä. Jääräpäinen asenne – vaikka Delathoksen silmissä nulikka kyllä kokeili kenraalin suhteen onneaan pahemman kerran – sinertäväntumma tukka ja ne silmät... Onneksi hänen ei tarvinnut osallistua millään tavalla setvimään kaksikon välejä.
Sillä välin hän voisi tyytyväisenä tyhjentää niitä Winderin lahjoittamia viskipulloja kämpällään virnuillen.

Esimies kuitenkin poistui paikalta etsimään Velethuilia, jättäen hänet kalpeanahkaisen pennun kanssa työhuoneeseensa keskenään. Toinen kulmista kohosi palkkamiekan kasvoilla, nulikan kehdatessa viimein siinä aseellaan levänneellä kädellä kiskaistakin sen säilän esille. Ja osoitti sillä Deliä, kuuraparran virnistäen. Ja lopulta nauraen huvittuneena nuoremman vaatimukseen hetken.
Voin korkeintaan suostutella hänet nakkaamaan sinut tyrmään värjöttelemään sen sijaan, että kenenkään tarvitsisi toimia lapsenlikkanasi täällä”, palavasilmäinen pudisteli päätään lähtien askeltamaan lähemmäs nuorukaista, ”Sitä paitsi, minulle riittää jo katsella yhden Winderin perään. Jäät tänne mutustamaan lämmintä puuroa oikein hartaudella, niin sinusta kasvaa ehkä yhtä paskamainen iso kiho mitä sedästäsi vielä joku päivä”.

Autat parhaiten pysymällä täällä, ja tekemällä juuri niin kuin hän määrää”, kuuraparta hymähti vakavammin, pysähtyen tummatukan eteen, ”Ja annat isojen poikien hoitaa tämän sotkun loppuun, vaikka minulla onkin kutina, että tässä saattaa tulla yhtälailla takkiinkin…”.



//Luun kera, että sattuu varmasti. VARMAA TUHOON, KATOTAANKO. OSTAN SPRAYVÄRIN JA TEEN JONKU RÖMPSÄSENSEI MUOTIN, SIT LÄHEN KAPINALLISENA SPRAYAAN TESSUU YMPÄRI KAIKKIALLE JOTAIN NASSUI. Sit huutaisit mulle. Pistät viestii perään et tuu juokseen Timi kiinni sinun vika//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: You have to help

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Marras 2016, 22:37

No eipä karusta hujopistakaan ollut mitään apua Theolle tässä tilanteessa. Kuinka se turhauttikaan, toisen vain nauraen hänelle ja käskien pysymään täällä ja tekemään tasan tarkkaan niin, kuin eliittikenraali määräsi.
"Ette te voi minua määräillä", Uhmakkaasti Theo tuhahti, kulmiensa alta katsoen eteensä pysähtynyttä muukalaista, "En ole yksi teistä enkä todellakaan aio jäädä tänne vain odottamaan mahdollista hirttotuomiota!", tyhmänä nuori kävi nostamaan sen rapierin kärkensä vanhemman miehen kaulalle, yhä niin kovin uhmakkaana. Se pelko näytti muuttuneen silkaksi itsesuojeluksi ja aggressioksi, nyt kun nuoremman henkeä oli uhattu ja kaikki ei tuntunutkaan menevän hänen suunnitelman mukaan.

"Sitä paitsi äiti aina kielsi puhumasta tuntemattomille"
, Theo tuiskaisi, samalla kun lähti perääntymään ovea kohden, "JA tiedän kyllä, milloin seuraani ei kaivata - joten minä tästä sitten lähdenkin".

Darius oli harpponut yläkertaan omalle huoneistolleen ja käynyt vaihtamaan vaatteita heti. Hän ei voinut heittää heti ensimmäisenä niskaansa kuiskauksen vetimiä, hänethän tunnistettaisiin jo kilometrin päästä ja jos he todellakin meinasivat Nahoriin päin mennä, ei Darius todellakaan halunnut tulla tunnistetuksi. Niinpä eliitti kaivoi kaappiensa kätköistä esiin vanhan haarniskansa, joka värikokonaisuudeltaan ja malliltaan muistutti samanlaista, joka sillä äpärällä oli ollut yllään - joka puolestaan oli aivan samanlainen, mitä Ferendirillä oli ollut aikoinaan...
Tumma, nahkapanssarinen asukokonaisuus mahtui vielä eliitille, mikä sinällään oli yllätys. Ei se ainakaan liian pieneltä saatikka kireältä tuntunut, vaikka nuolikin kehonmuotoja, mutta tarkoituksella, lukuun ottamatta toisen kerroksen kangasosia. Hihat olivat löysät ja puolipitkät kera halkion, ja tummanmetallisten olkapanssarien alta nousi korkea kaulus aina poskipäille asti, jonka eteen pystyi vetämään kaulalta naamio. Lantiolta lähti laskeutumaan taakse pitkä helma, jossa oli halkio takana. Myös eteen laskeutui yksi kapea kangassuikale.
Armori oli kuitenkin selvästi jo parhaimmat päivänsä nähnyt, siellä täällä oli viiltoja ja naarmuja taisteluista, sekä pitkä takahelma oli repeillyt ja kulunut ajan ja käytön myötä riekaleiseksi. Kyllä sitä vielä yllä silti piti, näin paremman puutteessa. Kaiken sen ylle Darius heitti vielä mustan, hupullisen viitan ja käsiinsä ujutti ne tutut, teräväkyntiset nahkahansikkaat. Mukaan lähti myös kenraalin keihäs, sekä jousi ja nuoliviini. Hiuksensa Haukansilmä taitteli kaksin kerroin ja sitoi löysälle pompulalle kiinni, jonka jälkeen hän kiiruhti etsimään Velethuilin käsiinsä. Vanha sotilas löytyi nopeasti oleskelutiloista, Dariuksen käyden selittämään tuolle nopeasti tilanteen. Tietenkään sotilas ei ollut tämän suunnitelman suurin fani, mutta ei aikonut väittää vastaan. Hän olisi nyt ainoa, joka tietäisi mitä eliittikenraalille ja tuon kapteenille olisi tapahtunut, jos nuo eivät palaisikaan. Velethuil lupasi odottaa korkeintaan viisi päivää, jonka jälkeen kertoisi muillekin, mihin kaksikko oli kadonnut, jos he eivät palaisi. Sillä välin hän katsoisi Theon perään ja pitäisi huolen, ettei poika mihinkään karkaisi ja pitäisi mokoman myös piilossa hovilta ja mielellään suurimmalta osalta kuiskausta...

Jahka kaksikko oli kutakuinkin samaa mieltä suunnitelmasta, lähtivät he kävelemään takaisin Dariuksen työhuoneelle, jotta eliitti ja kuuraparta pääsisivät lähtemään matkaan.


// PIFFELIÄ PÄIN PLÄSIÄ. ET TUHOA! JA EIKÄ :--------DDD MÄÄ KERRON POLIISILLE SUSTA! FOBBA TULEE PIDÄTTÄÄN SUT, ET PÄÄSE RÖMPSÄSENSEITÄ MAALAILEEN MINNEKÄÄN. Ja nimenomaan. SINÄ NAPPAAT SEN TIMIN SITTEN! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: You have to help

ViestiKirjoittaja Crimson » 10 Marras 2016, 23:05

Että nuoret kakarat sitten jaksoivatkin ottaa päähän, tummahipiän ärähtäessä tuon tummatukkaisen sanoihin. Kovasti nuorikko tuntui olevan sillä kannalla, että aikoisi karata – mutta ei tuo kyllä kamalan pitkälle ehättäisi, kun joku kävisi karkuun luikkivan pennun nappaamaan kiinni loppujen lopuksi kuitenkin. Nokkava pentu nostikin miekkansa terää Delathoksen kurkkua vasten, ovelle päin perääntyen niin kovin uhmakkaana.
Sinä saat hirttotuomiosi todennäköisemmin samantien, jos menet sen oven nyt avaamaan”, pakkasherran kylmäksi muuttunut ääni huomautti, silmiin alkaessa hiljalleen kiriä se voimakkaampi punaisuus kun hermoja alkoi kiristää. Toiset olisivat varmaan tajunneet ripeästi vaihtaa asennoitumistaan kun ilma kuuraparran ympärillä alkoi hohkaa kylmemmin – ja tämän perkeleen taliaivon kaltaiset taas jatkoivat omalla tavallaan ärsyttämistä, ja löytäisivät pian itsensä seivästettynä jostain päin seiniä. Palasina mielellään. Se olisi ollut ihan miellyttävä näky.

Joskin – miksi minä välittäisin. En ole sinusta ja teoistasi vastuussa nyt, enkä aio olla myöhemminkään”, Delathos päivitteli käsiään levitellen, jälleen lähemmäs ripeästi astahtaen nuorukaista ja tarrasi siitä miekasta paksuilla hansikkaillaan kiinni, ”Mutta sain harvinaisen selvän käskyn vahtia sinua, pentu, ja sen minä myös aion tehdä”. Kuuraparta siirsi miekanterän kauemmas itsestään, kohdistumaan hieman alaviistoon ennen kuin repäisi mokoman kokonaan pojannulikan kädestä ja heitti vierimään muutaman metrin kauemmas.

Delathos tarrasi Theon kaulukselta kiinni, kevyesti nostaen mokoman rääpäleen roikkumaan oven viereen seinälle maagisesti palavalla raajallaan, tikarin kiskoen vapaaseen käteensä ja toi sen terän tuntuvasti äpärän vatsalle, ”Haluatkos kokeilla onneasi erikseen minunkin kanssani, hmm?”. Punaisena helottava katse tuijotti suoraa pienemmän silmiin aivan siitä likeltä, Delin edes räpsäyttämättä silmiään missään välissä.
Alat ihan tosissasi koetella hermojani”, kuuraparta murahti, ”Roikut siinä tasan tarkkaan niin kauan, kunnes Winder ja Velethuil palaavat takaisin ja pääsen sinusta eroon, tai muuten saatan hermostuksissani repiä sinut vahingossa kappaleiksi”.



//PLÄTS. JA TUHOAN ELLEN PÄÄSE BILETTÄÄN KANS! HALUN VIP PAIKAN MYÖS! FOBBA EI. Et tee tästäkin nyt kyttäjuttua kuule. Elämässä pitää tehdä harkitsemattomia tekoja – ELI MAALATA RÖMPSÄSENSEITÄ KAIKKIALLE. Mä nappaan Franin messiin ja Fran voi nappaa Timin sit. Fran on siinä hyvä//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: You have to help

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Marras 2016, 23:37

Pari nopeampaa, perääntyvää askelta Theo ehätti ottaa kun pidempi hänen peräänsä harppoi, kuitenkaan pääsemättä pitkälle toimissaan. Nuori ynähti ja pysähtyi sijoilleen, kun valkohapsi hänen miekastaan kävi kiinni ottamaan. Ja ennen kuin Theo kerkesi vastalausetta sanomaankaan, kiskaisi mies rapierin puoliverisen käsistä ja heitti kauemmas. Nopeasti kultasilmä yritti kääntyä ympäri ja juosta pois huoneesta, mutta eipä hän sitäkään ehtinyt tehdä, kun tummahipiä tarrasi häntä kauluksesta ja nosti seinälle, tuoden toisella kädellään tikarinterän nuoremman vatsalle. Olihan siinä panssari edessä, mutta jos tältä etäisyydeltä tuon kokoinen kaveri tosissaan halusi survaista tikarin nuoremman sisuskaluihin, niin se nahkainen panssari tuskin oli mikään ongelma.

Theo parahti, kaksin käsin tarttuen hänestä kiinnipitävään raajaan. Outo maaginen voima siitä hehkui, mikä sai Theon panikoimaan ja rimpuilemaan toisen otteessa - joskin se tikari vasten vatsaa rauhoitteli vähän sitä riehumista toisen otteessa. Myös se kylmä ilma toisen ympärillä sai Theon vingahtamaan, hänen tajutessa ettei ihan tavallisen haltian kanssa tainnut olla tekemisissä sittenkään. Tummahipiä taitoi magiaa, aivan varmasti, sen aisti toisesta - ja tuon silmätkin olivat erisävyiset.
"N-noinko pienestä eliittisotilas menettää hermonsa?", Theo pärskähti virnistäen, joskin se pelokas katse kyllä kertoi ettei poika täysin rento ja huvittunut tilanteen suhteen ollut, "M-mahdat olla epäluotettava j-ja arvaamaton kentällä. Siksikö magiasi niin radikaalisti roihuaa?".

Ennen kuin tummahipiä sanaakaan ehti sanoa, avautui ovi heidän vieressään ja sisään astui Darius ja Velethuil. Tai no, kaksikko ehti puoliksi astua sisään ennen kuin paikoilleen jäivät tuijottamaan Delathosia joka äpärän seinälle oli nostanut ja tikarilla uhkaili. Darius pisti heti merkille kuuraparran silmien värin, katsoen haastavasti valkohapsista.
"Laske poika alas, Delathos", Darius huokaisi astellessaan peremmälle huoneeseen, Velethuilin seuraten perästä. Vanha sotilas oli selvästi kärttyisämmännäköinen ja näytti siltä, että oli valmiina tirvaisemaan Delathosia turpaan jos tuo ei poikaa päästänyt.
"Tarvitsemmeko enää mitään vai voimmeko jo lähteä?", Eliitti tiedusteli Delathosilta.
Theo puolestaan ryntäsi heti Velethuilin luo, kun vain pääsi alas toisen otteesta. Tällä hetkellä tuo valkeahiuksinen sotilas oli ainoa, jonka pikkuhaukka tunsi turvalliseksi - sentään tuo ei ollut häntä vielä uhkaillut aseilla saatikka kuolemantuomioilla.



// NOH. NOH. Okei pääset mukaan, oot tarpeeks vip. KYTTÄJUTTU TÄSTÄ TULI HETI KUN ALOIT VANDALISOIMAAN. EI SENSEITÄ. Joo Fran on hyvä nappaan Timin mut ei se sitä osaa pysäyttää :---D Jää vaan jalkoihin ku Timi tulee //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: You have to help

ViestiKirjoittaja Crimson » 11 Marras 2016, 00:26

Tuki turpasi, tai suutun ihan oikeasti”, kuuraparta ehätti vain tiukentaa otettaan nuoremmasta tuon lähtiessä kokeilemaan kepillä jäätä – kun se ovi sitten aukesikin vierestä, Dariuksen ja Velethuilin palatessa tilanteeseen. Onneksi, sillä muuten Del olisi varmaan pistänyt itselleen irvailevan pennun kanssa ranttaliksi ja muistuttanut tuota siitä, ettei isommilleen kannattanut alkaa uhoamaan.
Winder kuitenkin huokaisten käski häntä päästämään irti. Jonka Delathos totta vie tekikin, yksinkertaisesti vain päästäessä nulikasta irti ja astahti askeleen kauemmas. Tikari vietiin omalle paikalleen takaisin, näreisen kapteenin seuratessa katseellaan kuinka pikkuhaukka juostakipitti äkkiä Velethuilin helmoihin roikkumaan – mokomakin mammanpoika. Sen saman ärsyyntyneen katseen kapteeni soi kuitenkin myös vanhemmalle valkeatukalle, ennen kuin hiljakseen oranssiksi palautuvat silmät kääntyivät Haukansilmään.

Tarvitsivatko he enää mitään?
Kyllä, liudan hyvää tuuria ja tukevan humalan!”, tummahipiäinen ärähti terävästi, ”Tästä tulee varmaan koko historian typerin reissu…”, kuuraparta vielä hymähti, samalla kun varmisteli kankaita nyppien ja hansikasta oikeassa kädessään paremmin paikoilleen asetellen, että se maaginen käsi myös pysyi piilossa. Vaikka syystä tai toisesta tuo nuori haukansilmäinen oli siitä maininnut. Miksi? Oliko nuorukainen ehkä maagi tai muuten aisti herkemmin piilotettujakin maagisia kykyjä? Miten vain, mutta pitäkööt turpansa tukossa siitä mitä oli mahdollisesti huomannut, tai Del hiljentäisi mukulan myöhemmin itse.
Aletaan painua sitten, ilma täällä alkaa olla turhan painostava” pakkasherra ilmoitti käännähtäessään ovea kohden yhä nyreä, jopa murhaavan vakava ilme kasvoillaan, ”Nárohte saa kuitenkin jäädä talleille ja tulet Kadzaitin selkään kanssani – mokoma intopinkeä otus pilaisi koko suunnitelman jos singahtaisi avuksesi missään välissä…”, pakkasherra vielä hymähti peräänsä.
Kookas pohjoisenhaltia kuitenkin asteli huoneesta ulos katsomatta enää taakseen tai antamatta kenenkään mahdollisesti pysäyttää häntä perään huhuilemalla. Ei häntä jaksanut kamalasti kiinnostaa kuinka Darius todennäköisesti jälleen valittelisi edellisen huomautuksensa myötä siitä, että syndrae oli jätettävä tänne. Hätäpäinen ja uhkarohkea ratsu olisi kuitenkin ennemmin tai myöhemmin syöksymässä vaikka seinästä läpi paikalle isäntäänsä puolustamaan, ja siinä vaiheessa tilanne olisi kääntymättä täysin heitä vastaan. Toisin sanoen, kaikki olisi pilalla – eihän sitä sarvipäätä voinut mihinkään edes sitoa, sehän riuhtaisisi varmaan puutkin halki jos oikeasti johonkin halusi päästä!

Delathos asteli suoraa päätä sotilastupien lävitse talleille sitä maskia kasvoilleen asettaen ja laskien sen vielä toistaiseksi niiden punaisten kankaiden alle piiloon. Talleilla lämpimällä sijallaan Kadzait kehräsi itsekseen, se oli juuri saanut ruokansa syötyä suupielensä yhä aavistuksen verestä punaisina tuoreen lihan takia, ja sen jälkeen naarastiikeri olikin vain päättänyt köllähtää lepäilemään kerälle. Isäntänsä paikalle saavuttua kissapeto kuitenkin havahtui pystyyn, kiehnäten tutun tummahipiäisen käsiä vasten ja sai liudan rapsutuksia ja silityksiä, Delin pahoitellen kuitenkin hymisten sille, että heidän olisi lähdettävä matkaan nyt kaikesta huolimatta.
Satulointi kävi näppärämmin näin kahdella kädellä, kissapedon saaden huovan ja kevyen satulan selkäänsä, antaen Delathoksen rauhassa kiinnitellä kaikki remmit paikoilleen. Sen myötä kuuraparta kapusi itse naarastiikerin selkään, ohjastaen heitä tallien suuta kohden josta pihamaalle päästäisiin odottamaan mahdollisetsi ison sotaherran saapumista.



//NOH. JES <3 NO MUTKUN MÄ OON CRIMINAALI. Vandalisointi kuuluu mun tapoihin ja vaadittuihin tehtäviin. SENSEIIIIIIIIIIII. No se on kyl totta. Ehkä Fran tarpeeks monta kertaa ko jalkoihin jää niin Timi pysähtyy sitten. Hyvällä lykyllä. Ja huonolla lykyllä jatkaa vaan pienempiensä jyräämistä//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: You have to help

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Marras 2016, 00:53

Velehtuil oli suorastaan kiitollinen, että poika hänen luokse hyppeli ja jopa näytti häneen luottavan. Kyllä hän pitäisi hyvän huolen nuoresta, eikä antaisi tuon kadota näkyvistä - toisin kuin sen pirun Yliparantajan...
Darius pyöritti katsettaan Delathosin yhä manaillen hänelle kuinka kamala ja vaikea tämä reissu tulisi olemaan. Varmasti Delathosin nurinoissa oli perää, mutta Darius ei niitä halunnut nyt kuulla! Kuitenkin kun kuuraparta käski jättämään Náron pois reissusta ja nousemaan itsensä kanssa Kadzaitin selkään, mulkaisi eliitti katpeeniaan ja oli selvästi aikeissa jotain sanoa vastaan, kuitenkaan ehättämättä mitään protestoida kun Delathos jo lähti pois paikalta. Haukansilmä huokaisi, syvään, päätään pudistellen. Ei kai siinä muu auttanut, ehtonahan oli, että Darius totteli pakkasperkeleen käskyjä. Ja kaiketi Delathos tiesi, mikä oli parasta.

Vielä viimeisen mulkauksen Darius soi veljenpoikansa puoleen, Theon yhtälailla haastavasti katsoen setäänsä sanaakaan sanomatta. Eliitti vaihtoi vielä katseen sotilaansa kanssa, joka toivotti onnea matkaan ja lupasi pitää pojasta huolta - Theohan siitä ideasta ei pitänyt, mutta ei hänellä taitanut olla nyt sanavaltaa asiaan...
Viittaansa vielä paremmin asetellen ylleen, lähti Darius kapteeninsa perään, suunnaten tallien suuntaan. Delathos kera kattinsa asteli jo pihamaalle, Dariuksen harppoen nopeasti noiden luo. Sen sijaan että olisi heti ratsaille hypännyt, katsahti Darius varovaisesti ensin Kadzaitin puoleen - hän ei yhäkään varsinaisesti pitänyt tuosta katista... - ennen kuin merkittävästi mulkaisi kuuraparran puoleen.
"Teen kuten sanot, seuraan ohjeitasi ja käskyjäsi, sinä olet nyt pomo. Mutta vain, jos pidät sen kurissa. En aio ottaa jälleen yhteen sinun kanssa, jos kontrollin menetät", Vakavana Darius lateli ehdot tälle matkalle, ennen kuin lopulta nousi ratsaille kuurapartaisen taakse istumaan.

Ja sitten alkoikin mykkäkoulu eliitin osalta. Hänellä oli ajateltavaa, eikä Darius jaksanut nyt Delathosin kanssa jutella. Kyllä hän vastaisi, jos toisella jotain tärkeää oli, mutta muuten pakkasperkele saisi pitää suunsa kiinni, sillä Darius ei aikonut toiseen reagoidakaan...



// CRIMINAALI SAATANA :DDD Nii se on sulla verissä olla tommonen huligaani. hulicrim. Franin pitää opetella viettelemään kato, sitten Timi kyllä pysähtyy ja äkkiä! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: You have to help

ViestiKirjoittaja Crimson » 11 Marras 2016, 02:49

Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Edellinen

Paluu Sotilastupa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron