Kirjoittaja Aksutar » 15 Heinä 2017, 00:23
Theodluin
Pikkuhiljaa elo haltioiden parissa oli alkanut kulkemaan. Eihän se vieläkään mukavaa, saatikka ihanaa ollut, mutta sentään puoliveriselle lehtolapselle oli jonkinlainen arkirytmi muodostunut. Hän punkkasi yhä N'drayerin luona ja se taisikin olla tämänhetkisistä asioista se epämieluisin. Mutta, Theo oli oppinut tulemaan toimeen yksikätisen kapteenin kanssa – hänen piti vain olla hiljaa ja huomaamaton, niin mitään pahaa ei sattuisi. Delathosilla oli kuitenkin omia menojaan joten välillä Theodluin sai nauttia omasta rauhastaan tuon kotona, kera kissanpennun, joka sekin oli jo kokoa kasvanut. Mutta yleensä jos Delathos kotona oli, lähti Theodluin käymään jossain. Kylillä tai sotilastuvilla, parhaimpina päivinä hän pääsi tervehtimään tätiään linnalla. Silti, vaikka asiat olivat alkaneet luistaa, oli pikkuhaukalla silti ikävä Elwoodia. Se oli hänen kotinsa, kylä jossa hän oli kasvanut ja vaikka moni kiersikin sen mustanmagian ja demoneiden pesäksi kutsutun kylän kaukaa, tunsi Theo silti aina vetoa kotia kohden. Vielä jossain välissä hän lähtisi käymään Elwoodissa, jahka asiat olisi järjestelty täällä ja sopiva hetki tulisi.
Tänään Theo kuitenkin sai viihdyttää itseään jälleen sotilastuvilla. Hän oli harjoitellut magiankäyttöään satunnaisten sotilaiden kanssa, jotka myöskin magiaa käyttivät ja halusivat omia kokemuksiaan ja neuvojaan jakaa. Eipä siitä hirveästi apua ollut hänelle, Theodluin tarvitsi kunnon opettajan, jolla olisi aikaa ja energiaa panostaa hänen kouluttamiseen. Tällä kertaa hän kuitenkin oli tyytynyt katselemaan toisten harjoittelua kenttien laidalla. Normaalisti hän vietti turhaa aikaansa Kuiskauksen tuvilla, mutta tällä hetkellä siellä ei ollut pahemmin ketään paikalla, vain muutama hassu sotilas, muiden ollessa komennolla tai muuten vain menossa... jossakin.
Toisten touhujen seurailu oli kuitenkin loppunut kuin seinään, Theon huomaten kentän laidalla hiiviskelevän otuksen. Se oli pieni, tuskin suurta rottaa isompi... mutta tuo oli selvästi lisko. Sininen sellainen. Se tietenkin herätti enkelinpennun huomion, Theon hypähtäen alas aidalta jolla oli istunut ja nopein askelin lähti seuraamaan tuota otusta. Se selvästi kykeni lentämään, tai ainakin liitämään, mutta syystä tai toisesta se ei niin tehnyt kovin pitkiä matkoja. Oliko se satuttanut itsensä? Tosin, kun Theo lähemmäksi pääsi, huomasi hän liskon olevan harvinaisen pulleassa kunnossa, joten ehkä lentäminen ei sen takia onnistunut? Se taisi olla serpentti, pieni lohikäärme. Mitä sellainen täällä teki? Oliko se kenties Seyrin lähetti, joka etsi Dariusta jostain?
Tosiasiassa lisko oli Dariuksen Kisällin, Aaronin lohikäärmelemmikki, Taskari. Mutta eihän Theodluin sitä tiennyt. Pikkulohikäärme oli jäänyt tuville ja nyt nälkäänsä oli lähtenyt etsimään ruokakätköjä pitkin sotilastupia, oikaisten harjoituskentänreunalta rakennukselta toiselle. Se huomasi heti Theon, joka perään oli lähtenyt ja tämän johdosta pikkulisko pisti tassua toisen eteen entistä nopeammin.
Siitä sitten seurasikin pidemmän tovin kissa-hiiri leikki. Pikkulisko oli yllättävän nopealiikkeinen, vaikkei lentämään kunnolla kyennytkään ja Theodluin sai tehdä töitä sen eteen, että pysyi mokoman perässä! Helppohan se pienen liskon oli rakennuksessa pujotella ja oikoa pienistäkin raoista – mitä nyt lihavuuttaan joutui välillä väkisin tunkemaan pienimpien rakojen lävitse – siinä missä Theo välillä joutui etsimään toisen reitin paikasta toiseen, jotta pysyisi liskon perässä.
Eihän siinä tullut katsottua, mihin meni ja ennen kuin enkelinpentu huomasikaan, oli hän eksynyt paikkoihin, joihin hänellä ei ollut asiaa. Mutta pikkuhaukka oli niin keskittynyt liskon jahtaamiseen, että huomasi tämän tosiasian vasta sitten, kun kirjaimellisesti juoksi päin vanhempaa haltianaista. Lisko pääsi pakoon, löytäen tiensä jonnekin ruokakätkölle varmasti, siinä missä Theo sai soperrella ja koittaa itseään selitellä. Tietenkin hän näytti epäilyttävältä! Hänellä oli yllään vakituiset arkiasusteensa ja mukana rapierinsa, hän ei kantanut mukanaan minkäänlaisia merkkejä tai todisteita siitä että olisi kuulunut armeijaan tai ollut edes haltioiden puolella – mikäli ei nyt laskettu sitä, että hän todellakin oli täysiverisen haltian näköinen.
Haltianainen ei halunnut kuulla pikkuhaukalta enempää, tuon lähtien kovakouraisesti saattamaan tummatukkaa jonnekin, jonkun luo, jolle Theo saisi itsensä selittää. Kovasti enkelinpentu koitti vakuutella ettei moiselle tarvetta ollut ja jos he vain menisivät käymään Kuiskauksen tuvilla niin asia selviäisi sillä, mutta ei. Pian sitä oltiinkin uuden oven edessä, johon nainen kävi koputtamaan ja luvan saatuaan asteli sisään kera pikkuhaukan.
Theo mulkaisi naista tuon hänet sisään työntäessä, mainiten "tämän" joutuneen ongelmiin. Naisesta katse kuitenkin lähti kovin nopeasti seikkailemaan huoneeseen, joka vaikutti... huomattavasti avarammalta, mitä normaalisti. Ja pian se syy moiseen tilaratkaisuun selvisi, kun haukankatse kiinnittyi huoneessa istuvaan henkilöön. Mies oli valtava! Mikä ikinä olikaan, ei Theo äkkiseltään osannut sanoa – ja eihän hän koskaan ennen minotaurusta ollut nähnyt...
Hetken pikkuhaukka vain tuijottikin sarvipuolta jopa sopimattoman uteliaasti, kunnes havahtui tilanteeseen ähkäisten.
"Siis. Se lisko!", Theo parahti vilkaisten naisen puoleen, joka alun alkaenkaan ei ollut uskonut selityksiä sinisestä pikkulohikäärmeestä, "Näin sen kentän laidalla ja lähdin seuraamaan sitä, mokoma juoksi pakoon nopeammin mitä olisi niin lihavalta makkaralta uskonut ja ennen kuin huomasinkaan, olin täällä päin ja sitten törmäsin arvon rouvaan ja--", tuttuun tapaan ei nuoren puoliverisen puheista ollut tulla loppua, kunnes hän itse tajusi papattavansa turhanpäiten ja painoi huulensa kiinni. Katse laskeutui hetkeksi lattiaan, nuoren haltian vetäen syvään henkeä ja aloittaen alusta, haukankatseen nostaen samalla takaisin sarvipuoleen.
"Seurasin lohikäärmettä ja epähuomiossani eksyin tiloihin, joihin en – ilmeisesti – olisi saanut eksyä. Pahoitteluni, herra....?", Eihän Theo tunnistanut Narduria. Ei hän ollut tietoinen muista eliiteistä, vaikka syytä moiseen lieni kyllä nyt, kun täällä päin asui ja liikkui...