Sadepäivä ||Ivy

Sotilastupa kuninkaan sotilaille. Tupa on rakennettu siten, että siellä mahtuu liikkumaan myös suuremmatkin liittolaiset. Monikerroksinen sotilastupa sijaitsee tallien lähettyvillä. Tuvan alimmassa kerroksessa on yhteistiloja, taukotiloja, ruokailutilat, peseytymistilat, kokoustiloja ja suurempien liittolaisen tilat. Ylemmistä kerroksista löytyy makuuhuoneita niin vartijoille, kuin eliittitason sotilaille.

Valvoja: Crimson

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Tammi 2018, 00:22

Sattuuhan sitä. Niinpä kai, Darius ei reagoinut mitenkään kisällin ensimmäiseen toteamaan, tuijottaen tuota vain sijoiltaan, Aaronin kuitenkin jatkaen sanojaan. Vakuutellen, että ymmärsi ehkä enemmän kuin Haukansilmä luuli. Oli se totta tai ei, siihen Darius ei uskonut. Ei Aaron tiennyt tarpeeksi, jotta olisi voinut tilanteeseen kunnon mielipiteen sanoa. Loppujen lopuksi Aaronin mielipiteellä ei ollut edes väliä! Asia oli Windereiden, ei mokoma räkänokka – vaikka Alantarin poika olikin – saanut siihen puuttua tai mielipiteitään esille tuoda. Ihan hyvin Darius olisi voinut vain hiljentää Aaronin ja käskeä tuon olemaan sekaantumatta heidän asioihinsa ja jos tuo vielä niin tekisi, saisi kisälli selkäänsä – tai ne potkut Kuiskauksesta, mitä Aaron tuntui pelkäävän eniten...

Mitään Darius ei sanonut kisällin koittaessa selitellä miten muka ymmärsi tilanteen, verraten lehtolasta jopa aaveeksi. Sitähän tuo tuntui olevan kyllä, mutta Darius ei sitä ääneen myöntänyt!
"En tee lupauksia, joita en voi pitää", Eliitti lopulta tuhahti Aaronille, joka pyyteli häntä olemaan lyömättä äpärää. Sen puoliverisen oli parempi käyttäytyä ja pysyä nätisti, hiljaa nurkassaan, jos ei halunnut setänsä raivoja niskaansa!
"Poistu, en jaksa tänään enää kenenkään seuraa", kävikin sitten seuraava käsky, Haukansilmän kääntäen katseensa pois kisällistään ja lähtien askeltamaan takaisin työpöytänsä luokse.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 29 Tammi 2018, 00:45

Kenraali totesi ettei tekisi lupauksia joita ei voinut pitää. Reilu toteamus kai... Odotettukin ehkä, vaikkei Aaron lupauksia välttämättä edes odottanut, kunhan sai asiansa sanotuksi. Levottomaksi käyvä sinisuomuinen lohikäärme lähti kiipeämään isäntänsä niskaa pitkin tuon päälaelle, pilkistelemään ympärilleen uneliain silmin, saaden vaalean haltian irvistelemään pienesti tuon kynsien painautuessa vasten niskavillaan Winderin käydessä käskemää häntä jo menemäänkin, selvästi väsyneenä kaikkeen.

"...O-odota!" Aaron kävi kuitenkin uhmaamaan käskyä, napaten riepoteltun Taskarin päänupiltaan ja kävi ripein askelin tuon työpöydälle, laskien sinisuomuisen siihen.
"Kysyit minulta, josko voisin käyttää suhteitani ihmisiin meidän hyödyksi" Kisälli aloitti.
"Voin kouluttaa Taskarin, voin pistää sen viemään viestin linna muurien sisälle. Voimme niin houkutella ainakin Papittaren metsään... Ja papittarella me voimme kiristää melkein kenet vain haluamme, ainakin prinsessan! Ja sitten... No, kai ihmisten kuningas tekisi mitä vain hänen vuokseen?" Sinisilmäinen paljasti karkean, vielä yksityiskohtia hiomattoman suunnitelmansa jonka oli pääpiirteisesti vain kerennyt kasaamaan, pienen lohikäärmeen vilkuillen ylös hermostuneesti ensin omistajaansa ja sitten puolisilmään.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Tammi 2018, 16:54

Sen sijaan että Aaron olisi vain poistunut kauniin kehotuksen myötä, päätti mokoma vielä jotain sanoa. Haukankatse kohosi kisällin puoleen, Dariuksen ollen valmiina jopa heittämään mitä ikinä äkkiä käsiinsä saisi, jos Aaron vielä aikoisi jotain lehtolapsesta tai hänen kohtelusta vaahdota. Mutta ei, sen sijaan kisälli muistutti keskustelusta, jonka he olivat käyneet aikaisemmin. Kuulemma tuo aikoi kouluttaa lohikäärmeensä viemään viestiä ihmisten linnalle, jotta voisi houkutella Papittaren metsään. Ja kuulemma papittaren avulla he voisivat kiristää ketä vain, tai ainakin prinsessaa, sikäli mikäli Aaronia oli uskominen.

Darius mietti hetken ehdotusta, kunnes kohautti olkiaan.
"Jos saat sen toimimaan, niin kerro", eliitti tuhahti, vaikuttamatta turhan innostuneelta ideasta, vaikka piti sitä kyllä varteenotettavalta taktiikalta. Mutta, se tuskin oli ihan huomisen homma, mitä Haukansilmä nyt oli Aaronin lohikäärmettä nähnyt liikkeessä, ei tuosta pullapitkosta ollut viemään viestejä ihmisten linnalle asti, hyvä jos tuo jaksoi harjoituskentän päästä päähän lyllertää.
"Mutta uskotko, että Papitar suostuisi muurien suojista lähtemään mihinkään, jos sinä hänet kutsuisit? Ettekös te jo eronneetkin...", Darius kuitenkin huomautti, varsinaisesti odottamatta edes vastausta kysymykseensä, kun oli jo työpöytänsä ääreen palannut.
"Meneppäs nyt, kuten sanoin, en jaksa tänään enää kenenkään seuraa".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 29 Tammi 2018, 17:52

Kisälli empi vastata eliitin kysymykseen, eikä kyllä ehättänytkään tuon toistaessa ettei jaksanut enää kenenkään naamaa lähellään. Hän miettisi miten saisi sen onnistumaan, papittarella oli pehmeä puoli, yli puolet tuosta oli pehmeää puolta, hän kyllä keksisi jotain ja esittäisi sitten suunnitelmansa kenraalille paremmin. Olihan hänellä aikaa, kun pieni lohikäärmekin piti saada hoikempaan kuntoon.
"Keksin jotain" Aaron totesi jo valmiiksi mietteissään ja kaappasi pienen tulevan rikoskumppaninsa kämmeniinsä. Pieni lisko ei nykyisessä olemuksessaan vakuuttaisi vielä ketään, mutta ei hänen suurta suunnitelmaansa vallan lytättykään!
"Näet vielä, saan sen toimimaan" Vanhan kapteenin poika jatkoi katsellen määrätietoisesti lemmikkiinsä, joka katsoi tätä takaisin ikään kuin pyytäen, ettei sitä pistettäisi tekemään mitään ylimääräistä.

Sinisuomuinen sai kuitenkin pettyä, tuon omistajan laskiessakin tuon alas ja käveli pitämään tuolle ovea merkiksi vipeltää ulos itse omilla tassuillaan. Ilman ruokapalkan motivaatiota, ilman yhtään mitään paitsi ulos osoittava sormi.
Pienet kynnet lattiaa vasten rapisten ja pienen pettyneen uikutuksen säestämänä, tuo teki kuten oltiin sanatta käsketty, kisälli kumartaen hatarasti vielä huoneen puolelle ennen kuin seurasi lohikäärmettä takaperin käytävälle, jättäen kenraalin haluamaansa yksityisyyteen.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Edellinen

Paluu Sotilastupa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron