Sadepäivä ||Ivy

Sotilastupa kuninkaan sotilaille. Tupa on rakennettu siten, että siellä mahtuu liikkumaan myös suuremmatkin liittolaiset. Monikerroksinen sotilastupa sijaitsee tallien lähettyvillä. Tuvan alimmassa kerroksessa on yhteistiloja, taukotiloja, ruokailutilat, peseytymistilat, kokoustiloja ja suurempien liittolaisen tilat. Ylemmistä kerroksista löytyy makuuhuoneita niin vartijoille, kuin eliittitason sotilaille.

Valvoja: Crimson

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 29 Elo 2017, 00:48

"Hampaat tai nenä!" Aaron komensi raivon vallassa valitsemaan, tunsien samalla ikävän yltyvää kivun aaltoilua nivusissaan, mikä lyyhisti haltiapojan kumaraa entisestään. Jos Theo olisi onnekas, niin tämän aiheuttama pitkäkestoisempi kipu heikentäisi hänen vasenta koukkua niin, ettei tuolta murtuisi mikään, mutta se ei estäisi nuorempaa yrittämästä. Tuo olisi voinut ehkä tuupatakin hänet pois päältä jo nyt mikäli oikein yritti, mutta ei pelolta näyttänyt edes sitä harkitsevan. Yltynyt, selkeämmän kuuloinen sade ei ensin pistänyt tuohtuneen kisällin korvaan, tuon vannoessa näkevänsä hetkittäisesti punaista mutta niin outolinnun onneksi, selkeästi lattialle tippuvat vesipisarat ja märän kuuloiset, lätisevät askeleet ilmoittivat jonkun, tilanteen päälle kävelleen ylimääräisen presenssistä. Aaron mulkaisi Theodluinista vihaisesti olkansa ylitse tulijaan, tilanteen muuttuessa samantien vauhkosta pysähtyneen oloiseksi.

Totta kai... Se oli Eliitti kenraali itse, palannut jostakin, likomärkänä ja tuijotti yhdellä silmällään heitä alaviistoon takaisin siinä missä he tätä, tämän kisällin nyrkki yhä koholla valmiina mottaamaan tuon joko siskon tai veljen tai oman pojan hampaita kurkkuun. Oliko tuon tulo nyt hyvä vai huono asia, se jäi nähtäväksi. Kumpikaan ei liikkunut saatikka sanonut mitään. Aaronkin pidätteli yllätyksestä ensin hengitystään vaikka se oli vihastumisesta ja kivusta kävikin mahdottomaksi, nyrkin kohotetun olan pikkuhiljaa laskeutuessa siinä jokaisella, kuuluvalla hengenvedolla, Dariuksen astellessa samalla peremmälle viittaansa riisumaan ja tuolia allensa kaivamaan.

"Tuo-Khn!!" Aaron oli aikeissa puolustautua, Theon ehättäessä ensin hänet siinä samassa pois päältä tönäisten, päästen ripeästi jaloilleen osoittamaan häneen syyttävällä sormellaan, mutta siinä missä tuo oli räpiköinyt ylös, oli sinisilmä jäänyt suosiolla lattialle poteamaan tönäisystä aiheutunutta uutta kipuaaltoa.
"Tuo potkaisi kasseille!" Kisälli parahti vuorostaan, mentorin myöntäessä hänelle suunvuoron ja osoitti vapaalla kädellään Theota takaisin, lyyhistyen sitten hetkellisesti kyljelleen pienen kiroilun saattelemana.
"Se käyttäytyy oudostigh! Se on niin outo, se työnsi nokkansa mihin se ei kuulu, oleskelee tuvilla muka lukemassa ja kutsui kuningatarta tädiksi!" Kisälli alkoi heittelemään palapelin palasia kenraalille samalla kun hivuttautui pikkuhiljaa lattialta jaloilleen, niellen kipua ja särkyä.
"Sitten se vaan kävi päälle kun sanoin sen veren olevan kultaista!"

// Then it was like //
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Elo 2017, 21:09

Darius kuunteli, niin äpärää kuin kisälliäänkin. Joskin äpärällä ei ollut näemmä mitään sanottavaa enää, Aaronin päästessä ääneen ja heti ensimmäiseksi ilmoittaen pikkuhaukan potkaisseen häntä sukukalleuksille. Darius katsoi mitä nyreimmin Alantarin poikaa tuon puhuessa intiimialueistaan kasseina, mutta se katse kuitenin hitaasti kääntyi Theodluinin puoleen, mitä pidemmälle lattialta ylös kömpivä kisälli ehätti.
Tietenkin Darius oli vihainen puoliveriselle, joka ilmeisesti salaisuuden oli mennyt vuotamaan entisen kapteenin pojalle. Eihän hän koko totuutta tietänyt tilanteesta, mutta eliitti tulkitsi mielellään sen niin, että Theo oli syyllinen kaikkeen — ei hän edes pitänyt tuosta nuoresta sukutahrasta, joten miksi hän olisi koittanut olla tuolle mieliksi?

"Kerroit hänelle?!", Darius ärähti ääneen puhutellen nyt verisukulaista, joka heti pudisti päätään navakasti.
"En! Hän alkoi kysellä, hän teki johto päät——"
"Kutsuit Kuningatarta tädiksi?!"
, Eliitti keskeytti hätäisesti selittelevän puoliverisen, joka kirjaimellisesti hätkähti kauemmas kun kenraali ylös sijoiltaan nousi.
"E-e-en ajatellut, että hän yhdistäisi sen — Onhan vieraillakin tapana kutsua vanhempia naisia tädeiksi tai miehiä sediksi, en uskonut että Aaro—"
"SILLÄ EI OLE MITÄÄN VÄLIÄ!",
Darius huusi, askeltaessaan lähemmäksi jo lähes itkevää puoliveristä, "Sinä kerroit salaisuuden, sen salaisuuden mitä minä ja sisareni lupasimme suojella — Kuinka muka voisimme luottaa sinuun tästä eteenpäin yhtään?!".
Ennen kuin Theodluin mitään ehätti sedälleen selittää tai vastaan sanoa, oli eliitti harpponut heidän välillään olevan matkan umpeen ja kävi avokämmenellä lyömään veljenpoikaansa kasvoille, Pikkuhaukan kirjaimellisesti parahtaen ja kompuroiden kauemmas sedästään kasvojaan toisella kämmenellään pidellen.

Eliitti oli lähellä räjähtää raivosta, Haukansilmän nähden vain punaista katsellessaan äpärän perään, joka hänestä kauemmas koitti valua. Nopeasti se katse kääntyi ruokailutilan ovelle, Dariuksen kuunnellen hetken tuvan ääniä, ennen kuin huomionsa Aaroniin kiinnitti.
"Työhuoneeseeni, nyt", Kävi hieman hillitympi käsky kisällille, Dariuksen olettaen tuon ymmärtävän lähteä matkaan jo edeltä, "Sinä myös", kuului ärtyisämpi käsky Theolle, joka harvinaisen nopeasti keräsi kamppeensa ja olisi mielellään vain juossut pois paikalta setänsä ohitse, mutta eihän se tietenkään onnistunut kun eliitti nappasi heti puoliveristä niskasta kiinni, kun tuo lähemmäs tuli. Theo älähti, pitäen kuitenkin suunsa kiinni ja koitti pysyä Dariuksen vauhdissa, kun eliittikenraali kaksi nulikkaa työhuoneelleen paimensi. Siellä he voisivat jatkaa tätä keskustelua rauhassa. Vaikka tuvilla ei ollutkaan pahemmin ketään paikalla, oli silti parempi hankkiutua suljettujen ovien taakse, kun tässä kailottaa yhtään sen enempää.

Ovi paiskattiin kiinni heidän perässään, Haukansilmän heti ensitöikseen käyden heittämässä muutaman puukalikan hiipuvaan takkaan ja sytytti pari kynttilää huonetta valaisemaan, samalla kun takkatuli lähti uudelleen kohoamaan ja omalta osaltaan valaisemaan huonetta.
Sen jälkeen katse kääntyi terävästi nuorikkojen puoleen, Theon kavahtaen pienesti ja pysytellen ihan mielellään lähellä ovea.
"Mitä tuo kertoi sinulle?", Darius kysyi Aaronilta. Hän halusi tietää kuinka paljon kisälli jo tiesi, tosin tässä vaiheessa lieni täysin turhaa edes piilotella mitään. Totuus tuolle oli kuitenkin kerrottava.
"En minä ker—"
"EN PUHUNUT SINULLE! Pidä suusi kiinni jos sinua ei puhutella tai katson, ettet tule enää ikinä puhumaan sanaakaan!"
, Haukansilmä ärähti pikkuhaukalle, joka katseensa nopeasti maahan laskien nyökkäsi vain pienesti, koittaen sitä palaa kurkussaan niellä alas ja saada nousseen pulssinsa rauhoittumaan kaiken sen paniikin ja ahdistuksen keskellä.


// and then it will be like //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 01 Syys 2017, 00:06

Kisälli, kipuansa irvistellen ei ollut aivan täysin osannut odottaa kenraalin tulevaa reaktiota. Ei ainakaan niin suuressa mittakaavassa, mitä hän sai korvat soiden päästä vierestä todistamaan seisten samassa paikoillaan kuin tatti, Dariuksen suorastaan syttyessä raivoon eikä vain sen partaalle hoitamaan asiaa tavalliseen viileään tapaansa. Ei, tuossa ei ollut viileyttä jäljellä enää ollenkaan hänen kantelunsa jälkeen, outolinnun yrittäessä änkyttää puolustusta siinä vierellä ja mitä sinisilmä katsetta vilkkaasti toisesta toiseen käännellen huomasi, näytti tuo säikkyvän haukansilmän lähes jokaista liikkeitä.
Se sai totta puhuen Kuiskauksen alokkaankin hieman hermostuneeksi. Hän oli selvästi mennyt paljastamaan toiselle paljastuksia, mitä toisen oli ollut kuulunut pitää itsellään, tilanteen keskittyessä siihen mitä Theo oli kuningatarta mennyt kutsumaan, eikä potkuun hänen sukukalleuksissaan, asiaan josta kisälli oli ollut eniten vihainen.
Tilanteesta oli muuttunutkin hetkessä vauhko, kovaääninen ja sekava ja vaikka hänkin oli vasta hetki sitten vähällä lyödä Theolta nenää lyttyyn, ei Aaron tuntenut minkäänlaista vahingoniloa Winderin sukulaisen saadessa huutoja tällaisessa mittakaavassa joka aiheutti tuossa silmänpäälle niin voimakasta hätääntyneisyyttä, kielien noiden kahden välisestä jo valmiiksi tulehtuneesta suhteesta.

Se muistutti häntä hänen vanhasta isäukostaan. Vielä siitä ajasta kun tuo jaksoi hänelle huutaa. Se vaikutti aina kovin epäreilulta, kuten nyt päälläkin oleva tilanne vaikutti, Dariuksen huutaessa pää lähes punaisena nuorelle sukulaiselleen antamatta tuon selittää itse itseään. Aaron ei loppujen lopuksi kuitenkaan tiennyt oliko toisen saamat torut kuinka oikeutettu, ei hän voinut oikein edes lähteä arvailemaan sen enempää kuin, että kuningatar tosiaan oli kuin olikin toisen haltijanuoren kirjaimellinen täti ja se oli valtakunnallinen salaisuus, joka oli nyt ikävällä tavalla lipsahtanut toisen huulilta ja... No hän sitten mennyt mentorilleen kantelemaan. Tuoden tilanteen nyt tähän.

Terävä läimäisy, jonka outolintu sai poskelleen, hätkäytti lopulta Aaroniakin tuon kivuliaan kuuloisen parkauksen viiltäessä korvien lävitse, lopulta hiljentäen ruokasalin kiusalliseen hiljaisuuteen, joka ei tehnyt ilmasta yhtään sen kevyempää. Kisällin katse seurasi kauemmaksi kompuroivaan, itkuisen oloiseen ikätoveriinsa mikä sai hänet tuntemaan jo jonkinlaista syyllisyyttä tuon saamaan kohteluun... Mutta eihän tämä hänen syynsä ollut? Vaikka väkisin niin vääntäisi? Niinhän? Mitä hän olisi muka voinut luonnollisesti toisin tehdä? Varsinkin kun tuo oli mennyt häntä haaroihin potkaisemaan, mulkku...
Siniset silmät kääntyivät pois toisesta haltijanuoresta, palaten vaivihkaa takaisin muuhun keskittyneeseen eliittiin, vakavien kulmien alta tuota pienen hetken silmäillen kunnes tuo tajusi parhaaksi käskeä hänet työhuoneeseen.
Aaron nyökkäsi, ei siinä ollut vastaankaan pistäminen, mutta lähtiessään edeltä katsahti kisälli vielä peremmälle ruokasaliin sinisuomuista lemmikki lohikäärmettään varten, joka oli ennen välikohtausta jonnekkin luikkinut. Varmastikin keittiöön... Ja suosiolla jäänytkin sinne, eikä Aaron tuota siitä syyttänyt.

Tilanne oli nyt ahdistavan hiostava ainakin kahdesta syystä. Yksi oli tietenkin tämä sukusalaisuus, jonka jäljille hän oli puolivahingossa päässyt ja sen vakavuus ja toinen... Oli miten se tulisi asioihin vaikuttamaan. Se oli jo vaikuttanut Theodluiniin, toinen oli selvästi syvällä lirissä yhden lipsahduksen vuoksi tämän oletetun sedän saattaessa tämän työhuoneelle niinkin aggressiivisesti kuin niskasta kiinni pitäen. Aaron vartosi peremmällä ja hieman keskemmällä Dariuksen työhuonetta, seuraten sitten eliitin menoja takalta kynttilöille siinä missä Theo vaikutti haluavan sulautua oven taikka varjojen kanssa yhteen. Se oli aika... Surullista? Säälittävää katseltavaa? Mutta mitä hän olisi voinut tehdä? Tällainen hiljaisuus tuntui melkein laittomalta rikkoa, ennen kuin eliitti itse sen tekisi. Lopulta tuo kuitenkin pääsi huonetta valaisemasta kysymään tarkempia tietoja tapahtuneesta, tai pikemminkin mitä vanhempi nuori oli hänelle kertonut, saaden Aaronin kurtistamaan kulmiaan ja suupieliään ja oli aikeissa ensin kohauttaa olkiaan vastaukseksi ellei nätti poika olisi päättänyt yrittää saada sanaa väliin, saaden niskaansa vain lisää kenraalin vihaa joka puolestaan alkoi kismittämään nuorta kisälliä yhä suunnattomammin.

"Ei hän kertonut minulle mitään!" Aaron korotti äänensä kohden eliittikenraalia, sanoen lopulta sen mitä maagi oli kaiken tämän ajan yrittänyt sanoa.
"Ei ainakaan varsinaisesti...! Kiusoittelin häntä, pidin sitä outona että aatelinen lukisi tuvilla vaikka voisi olla linnan kirjastolla joten kysyin vihasiko kuningatar häntä ja hän sanoi ettei hänen tätinsä häntä vihaa ja... En edes muista." Aaron jatkoi, avaten miten koko juttu oli tullut edes julki ja kietoi kätensä tiukasti puuskaan, sen tuntuen tässä tilanteessa jotenkin kaikista rauhoittavimmalta asennolta.
"Ja vain pienet lapset kutsuvat vanhempia henkilöitä tädeiksi ja sediksi..!" Kisälli lisäsi oman näkemyksensä ennen kuin tämän silmät kirkastuivat toistamiseen.
"Ja-JA! Theo kirjaimellisesti vuosi sen kultakiiltävän nenäverensä päälleni! Siitä voit syyttää vain itseäsi kun laitoit meidät toisiamme vastaan! Ja- ja kerta kun oikein ajattelee! Miksi Theolla ei ollut uskottavampaa tarinaa jo valmiiksi keksittynä tuvilla oleskeluun. E-Ehkä hän ei sitten olisi mennyt hämilleen ja paniikkiin yksinkertaisesta kysym--mh!" Aaron antoi suunsa soida, puolustaen ehkä odotusten vastaisesti pikkuhaukkaa josta poiketen hän uskalsikin lähteä eliittiäkin asiasta osittain syyttämään ja kritisoimaan, kuitenkin hiljentyen älytessään, ettei hänellä ollut kovin vahvaa puolustusta enää Theolle tarjottavaksi. Ei hän ainakaan olisi panikoinut samalla tavalla mitä tuo, mikäli olisi ollut samassa asemassa. Hän olisi keksinyt taas jonkin paronin tytär tarinan siihenkin tilanteeseen, näin hän ainakin itsestään uskoi.

// <3 RN Aaron be like "Stop it he's already dead !" //
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Syys 2017, 01:21

Vastoin eliitin oletuksia — ja jos myös Theon — Aaron lähtikin puolustelemaan pikkuhaukkaa, heti ensitöikseen todeten sen mitä puoliverinen oli yrittänyt sedälleen sanoa. Enkelinpennun katse kohosikin kisällin puoleen, hänen koittaessa pidätellä niitä kyyneleitä jotka jo poskille ehtivät valahtamaan, siinä samalla halaten laukkuaan kuin hukkuva oljenkortta. Ei hän heti ensitöikseen tiennyt, mitä Aaronin reaktiosta olisi pitänyt ajatella, mutta totta kai hän oli kiitollinen! Kiitollinen jokaisesta sanasta, millä puusepänpoika koitti häntä puolustaa ja tuoda esiin faktan, että ehkä tämä "paljastus" oli osin myös eliittikenraalin syytä. Mitäs ei ollut antanut veljenpojalleen parempaa peitetarinaa! Mitäs oli pistänyt Pikkuhaukan ja kisällin ottamaan yhteen! Tosin eihän Darius tiennyt Theon verestä silloin vielä, mutta nyt eliitti oli enemmän kuin tietoinen tuon kullansävyä omaavasta elämäneliksiiristä.

Eliittikenraali puolestaan mulkoili haudanvakavana kisälliään, joka hänen niskoille syitä lähti osin vierittämään. Tietenkin se oli odottamatonta Aaronilta, Darius kun oli olettanut tuon olevan valmis jopa nuoleskelemaan jotta pysyisi opettajansa suosiossa. Joten sinällään Haukansilmä oli jopa ylpeä, että Aaronista oli sanomaan vastaan ja pysymään omassa kannassaan asian suhteen, eikä tuo mennyt eliitin pillin mukaan. Mutta samalla Darius närkästyi entisestään, kun kisällikin hänelle vastaan sanoi!
Kun kisälli sitten suunsa oli saanut puhtaaksi, laskeutui huoneeseen uusi hiljaisuus. Painostava sellainen, jota rikkoi vain takkatulen rätinä ja Theon satunnaiset niiskautukset, puoliverisen koittaen pysyä mahdollisimman hiljaisena ja huomaamattomana, siinä missä Haukansilmä nyt tuijotti uhkaavasti Aaronia, näyttäen siltä että olisi valmis tuollekin antamaan pitkin korvia.

Mutta niin ei käynyt, Dariuksen lopulta huokaisten syvään ja raskaasti, samalla rysähtäen alas työpöytänsä tuolille. Käsi nousi hieromaan otsaa eliitin mumisten ja kiroten jotain itsekseen, ennen kuin vilkaisi takaisin kaksikkoon.
"Et hiisku tästä kenellekään, tai katson ettei sinun ruumista löydetä", Darius varoitti Aaronia, nyt puhuen jo huomattavasti rauhallisemmin, vaikka se närkästys yhä kuuluikin silmäpuolen äänestä, "Sinun lisäksesi asiasta tietävät nyt N'drayer, Mir Valodren, Yundraer, Hänen Majesteettinsa ja Kuningatar", hän lisäsi, jättäen mainitsematta Seyrin ja A’Daruillin, puolueettomien kyläpäälliköiden nimet kun tuskin sanoisivat mitään kisällille.
"Hän on puoliverinen", kenraali aloitti, vilkaisten Theon puoleen joka ei edes kehdannut katsoa setäänsä, "Veljeni äpärä. Siitti tuon jonkun eukon kanssa ennen kuin kuoli, eikä kertonut meille mitään. Sitten tuo sukutahra kehtaa ilmestyä tänne verisukulaisuuttaan julistaen".
"Mitä lie veljeni kuksinut, näyttää hän aivan isältään. Prikulleen, ei yhtäkään eroavaisuutta"
"Enkeli"
, Theo huomautti lähes kuiskaten, hätkähtäen jälleen kun Darius häneen katsahti, "Äitini oli enkeli".
"Minä en välitä. Olet häpeäksi suvullemme ja olisit saanut pysyä siellä valon hylkäämässä äpäränkolossasi pimeässä metsässä"
, Eliitti sähisi.

"No anna minun sitten palata sinne!", Theo parahti, äänen rikkuen itkun myötä, "Anna palaan Elwoodiin ja poistun täältä sinun elämääsi pilaamasta!"
"Olisikin se niin helppoa", Haukansilmä nyrpisti nokkaansa, näyttämättä minkäänlaista sääliä itkevää äpärää kohtaan, "saat syyttää vain itseäsi siitä, että elämäsi on nyt tällaista. Sinun ei olisi ikinä kannattanut näyttääkään naamaasi täällä".



// Kuva //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 01 Syys 2017, 03:16

Aaron tuijotti omien närkästyneiden kulmiensa alta ylös eliittiin mitä tuo haudanvakavana tähän, huomaten nyt puolestaan hiljentäneensä huoneen. Kyllä Kenraalista näki, että tuo ainakin harkitsi antavansa hänelle ympäri korvia ja kisälli jopa henkisesti ryhtyi valmistautumaan siihen, tai sitten puraisemaan... Ei hän tiennyt. Mutta ainakin huomio oli juuri nyt hänessä eikä jo valmiiksi maahan potkitussa maagissa. Kuitenkaan tuo ei vihastaan kättään enää toistamiseen kumpaakaan heistä nostanut vaan rysähti istumaan, kiroten ja mumisten tilannetta hetken itsekseen.
Tarkoittiko tuo nyt sitä, että kenraali uskoi hänen olevan oikeassa? Tuolta ei ainakaan kuulunut vastapuolustusta, tai tuo ei sitten jaksanut alkaa kinaamaan ja totta puhuen, se oli Aaronille juuri nyt saman tekevää.
Katse pysyi joka tapauksessa visusti kenraalissa, vakavana ja hiljaisena kunnes tuo lähti viimein tarinoimaan koko salaisuuden. Salaisuuden joka saisi kenraalin uhkien mukaan hänet haudatuksi ojaan mikäli siitä jollekulle hiiskuisi... Tappouhkaukset olivat hädin tuskin uutta ja kaipa hän oli suhteellisen hyvä pitämään salaisuuksia, tai ainakin oli oppinut pitämään. Kisälli tuhautti nenänsä kautta kuitenkin, pysyen muutoin hiljaa Dariuksen luetellessa muiden tietävien nimet, ennen kuin pääsi itse asiaan eli Theodluiniin.

Outolintu oli puoliverinen ja äpärä. Kisällin toinen kulma kohosi pienesti, tuon käsien siirtyessä puuskasta housujen taskuun, olkien kohotessa melkein korviin puusepänpojan taistellen vastaan olla katsomatta toiseen nuoreen, etsiäkseen jotakin merkkiä tuon puoliverisyydestä, mutta se paljastui olevan turhaa kenraalin sanoessa tuon olevan aivan menneen veljensä näköinen ilman eroavaisuuksia. Aika karmivaa, jos oikein ajatteli, mutta juuri nyt kisälli ei kauheasti ajatellut tai vatvonut mitä Theo oli, lopulta kuitenkin kääntäen katsettaan osittain tuon puoleen pienen surkean kuiskauksen kuullessaan. Kultakatse kävi täsmentämään, kuka tai pikemminkin mikä tuon äiti oli ollut ja siihenkin Dariuksella tuntui olevan jotakin sanottavaa halveksuvaan sävyyn, muistuttaen samassa Aaronia jälleen yhdestä toisestakin hyvin usein murjottavasta, vanhasta haltijamiehestä joka ei ollut koskaan tyytyväinen mihinkään, varsinkaan tiettyyn henkilöön lähisuvussa.

Kisälli ei kuitenkaan ehättänyt sanomaan mitään, Theon ymmärrettävästi reagoidessa setänsä morkkaukseen, suorastaan pyytäen päästä palaamaan takaisin sieltä mistä oli tullutkin, saaden Aaronin suorastaan hätkähtämään outolinnun viimeinkin saadessa sanottua -tai pikemminkin itkettyä- kokonaisen lauseen sedälleen. Tuon itku haittasi häntä... Se oli kiusallista, mutta hänen idolinsa piittaamattomuus veljenpoikansa pahaan oloon haittoi häntä enemmän. Se ja, että tuo suorastaan melkein tahallisen tahallisesti nuiji tuota vielä syvemmälle maanrakoon asiasta johon tuo ei voinut enää mitenkää vaikuttaa.

"Olet tekopyhä." Aaron lopulta totesi, rikkoen hiljaisuuden jota oli lähinnä säestänyt vain Theon itku.
"Sinä muistutat minua eräästä vanhasta rammasta kapteenista, jonka mielestä oli sopivaa sanoa että toivoisi minun olevan ennemmin kuollut kuin sitä mitä olen. Sinä olit siellä! Ja sinä kehtasit antaa minulle luentoa kuinka pitäisi olla kiitollinen perheestä vielä kun sellainen oli eikä kantaa kaunoja pikkusiskoani kohtaan." Jälleen, koska Darius ei näyttänyt osaavan pitää mielipiteitään yksijakoisina ja kieltänsä solmunsa, niin miksi sitten hänkään niin tekisi? Totta kai se vähän värisytti. Värisytti aika paljonkin ja tutisi polvissa alkaa antaa eliitille, hänen idolilleen, kaikilla mahdollisin tavoin hänen henkilökohtaiselle sankarilleen luentoa tai jopa pakkosyöttää tuolle omaa lääkettään, mutta miksipä hän tuota kuuntelisi enää ollenkaan mikäli tuo itse teki sitten toisin? Niin hän ainakin itselleen toisti mielessään, uudestaan ja uudestaan, rohkeutta hakien voidakseen sanoa tuolle suorat sanat.

"Tuo! Tuossa, on sinun veljenpoikasi...! Ja-Ja jos sinun veljesi olisi täällä nyt, hän sulloisi jalkansa niin syvälle sinun perseeseesi että näkisit tähtiä viikon. Millainen esimerkki olet, häh? Sinä Sanoit minulle..! Että minun pitää olla kiitollinen perheestä kun sellainen vielä on." Aaron osoitti koko kädenpituudeltaan puoliveriseen, tunsien kuinka sydän alkoi hakkaamaan hänen rinnassaan tietäessään, että kulki ohuella jäällä. Tai oli ainakin sille astumassa. Jo valmiiksi halkeamis pisteessä olevalle ohuelle jäälle.
"Mu-Mutta katso nyt sinua! Sinun perheesi, on melkein kaikki poissa...! Mu-mutta silti sinä huudat Theolle samaa mitä isäukkoni minulle." Kisälli jatkoi, peruuttaen melkein vaappuen kohden ovea, käden yhä osoittaessa enkelinpentuun joka ylettyessään muuttuikin osoituksesta tunnistelemaan tämän olkaa ja siitä alas käsivartta etsien ja tarttuikin tätä hihan kankaasta, toisen käden lähtiessä hakemaan ovenkahvaa
"Jo-Joten, jollet halua näyttää katkeralta haltijavanhukselta niin, ehkä sinun kannattaisi... Miettiä sitä!" Aaronilta alkoi loppua sanat kesken, jotka saisivat hänet kuulostamaan fiksulta, niinpä Dariuksen työhuoneen ovi avattiinkin ja Theo työnnettiin heti ensimmäisenä siitä ulos, kisällin seuratessa pian perässä oven paiskautuessa kiinni hänen perässään, enne kuin kenraali ehättäisi suunvuoroa saamaan.

Käytävä oli huomattavasti viileämpi, mitä työhuone oli ollut, mutta kisälli ei halunnut jäädä oleileen tuon oven eteen sillä uhalla, että eliitti päättikin tulla kirveen kanssa perään ja tarttuikin vapisevalla kädellään pidemmän haltianuoren ranteesta ja lähti, tuota perässään raahaamaan jonnekin kauemmaksi, jossa ehkä uskaltaisi pysähtyä keräämään ajatuksia.

//ARTIST OF THE YEAR <333333//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 06 Syys 2017, 16:58

"Uskallakin", Darius sähähti heti Aaronille, joka suunsa avasi ja häntä kutsui tekopyhäksi. Ilme eliitin kasvoilla vain synkkeni, kisällin lähtiessä avaamaan sanasenarkkuaan enemmän, muistutellen mitä Haukansilmä oli Aaronille puhunut tuon kotona vieraillessa. Hyvähän tuon oli hänelle saarnata puhdasverisellä — vaikkakin alempiluokkaisella — perheellä! Aaronin suku oli sentään puhdas, eikä omannut tuollaisia puoliverisiä lehtolapsia, joita piti piilotella, sikäli mikäli halusi aateliston ja muidenkin silmissä pitää sukunsa maineen puhtaana! Puhumattakaan sitten kuningattaren maineesta!
Kisällin edetessä saarnassaan kävi Darius nousemaan sijoiltaan, kädet vasten pöydänkantta, pöytänsä yli varoittavan närkästyneenä katsellen Aaronia, joka ei kuitenkaan tuntunut ottavan siitä varoittavasta katseesta vihjettä. Saisi kisällikin pian pitkin korviaan, ellei osannut suutaan tukkia!
Mutta, ennen kuin Darius ehätti edes suutaan avata tai ketään piiskata, kävi Aaron työntämään pikkuhaukan pois paikalta ja katosi itse tuon perään käytäville, oven paiskaten kiinni perässään.
Hetken Darius jopa harkitsi lähtevänsä nuoren kaksikon perään. Vain pienen hetken, ennen kuin eliitti vajosi takaisin sijoilleen työtuolille, syvään huokaisten, kasvonsa peittäen kämmeniinsä. Aaron oli rasittava ja saisi vielä kuulla tästä, mutta... kisälli oli oikeassa. Johan Darius oli rikkonut aatteitaan puoliveristen suhteen Seyrin kohdalla, oppinut ettei veriperimän takia kannattanut jokaista tuomita... Mutta vanhat opit olivat silti lujasti kiinni, syvällä siellä takaraivossa, eikä niistä noin vain päästetty irti. Lisäksi kyseessä oli oma suku. Oma veljenpoika. Veljen, joka ei syystä tai toisesta ollut kertonut heille suhteestaan saatikka äpärästä, ennen kuin oli kuollut. Totta kai se sattui, Darius ja Ferendirin olivat jakaneet kaiken keskenään, ei heillä ollut salaisuuksia... mutta ilmeisesti sitten olikin.

Theo ei sanonut mitään Aaronin pauhatessa, eipä hänelle edes suunvuoroa olisi annettu. Sen sijaan hiustensa takaa puoliverinen tuijotti setänsä kisälliä harvinaisen kysyvästi, yhä kyynelehtien, kun syystä tai toisesta puusepänpoika päättikin häntä nyt puolustaa. Miksi? Eikö tuo jo äsken ollut valmis lyömään häneltä nenän vinoon uudemman kerran, miksi ihmeessä Aaron nyt nosti ääntään esimiestään, idoliaan, vastaan hänenkaltaisen puoliverisen äpärän takia?
Oli syy mikä tahansa, sitä ei jääty tänne selvittämään, kun Aaron jo kiskaisikin Theon mukaansa pois eliitin työhuoneesta ja sitten käytäviä pitkin kauemmas paikanpäältä, ennen kuin Haukansilmä edes ehätti mitään sanoa! Ehkä hyvä vain, Theosta tilanne oli näyttänyt siltä, että Darius olisi saattanut heidät molemmat heittää seinälle kiitos Aaronin vastalauseiden, joten paikalta poistuminen tuntui harvinaisen hyvältä vaihtoehdolta. Eikä puoliverinen pistänyt vastaan, kun kisälli hänen ranteestaan tarttui ja lähti taluttamaan ripein askelin poispäin eliitin työhuoneelta, ties vaikka kenraali olisi päättänyt perään lähteä.

Mutta ei tuota näkynyt saatikka kuulunut käytävillä, heidän perässään. Joko Darius ei vain jaksanut jahdata keskenkasvuisia pitkin tupia, tai sitten jokin muu syy oli saanut eliitin jäämään sijoilleen. Hyvä niin, kai, vaikka Theodluin vihasikin sitä, että asiat ja keskustelut jätettiin kesken, ilman ratkaisua. Nyt hän ei tiennyt oliko setänsä kahta vihaisempi hänelle ja vielä Aaronille kaikenlisäksi, siitä piti ottaa selvää sitten myöhemmin... Jollakin tapaa. Tosin, Theo itse ei todellakaan aikonut Dariuksen puheille hankkiutua vapaaehtoisesti.
Hetken he jatkoivat sitä ripeää etenemistä syrjäisemmille käytäville, kunnes Pikkuhaukka yllättäen pysähtyi sijoilleen ja kiskaisi kätensä irti Aaronin otteesta. Vain harpatakseen tuon eteen ja kietaistakseen kätensä nuorempansa ympärille, halaten kisälliä piti tuo siitä tai ei.
"Kukaan ei ole koskaan puoltanut minua häntä vastaan noin", Theo nyyhkäisi, koittaen itseään rauhoitella äskeisen tunnekuohun myötä, "Kiitos", kuului lisäys, enkelinpennun tuntien tarvetta ilmaista se kiitollisuutensa myös ääneen. Hän olisi halunnut rauhoitella Aaronia, kisälli selvästi vapisi ja oli omanlaisessa paniikkitilassa äskeisen jäljiltä, mutta juuri nyt Theosta ei ollut kenenkään terapeutiksi, kun itsekin oli vielä sekaiskin kaikesta.


// mut ei se voita sun kenkälusikka taskaria //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 06 Syys 2017, 22:18

Enkelinpentu pysyi hänen mukanaan onneksi pyristelemättä, vaikka sama kai se olisi hänelle ollut siinä vaiheessa, jos tuo olisi nyt päättänyt alkaa ottaa riskejä ja jäädä tai lähteä itkemään kuinka ikävästi äskeinen oli päätynyt. Hän ei jäisi... Ei vaikka häntä yhtä lailla- ellei enemmän äskeinen ollut jäänytkin harmittamaan. Darius oli ollut pelottava, Aaron ei koskaan oikeasti haluaisi päätyä tuon mukiloitavaksi tai edes tällä tavalla, sen uhalla idoliaan uhmata. Pitäisi varmaan katua, kaduttikin! Mutta samaan aikaan kisälli tunsi tehneensä tällä kertaa kaiketi oikein, riippui kai Theosta, tuosta outolinnusta jossa hän oli tilanteen päällä hetkellisesti itsensä nähnyt... Tosin missä tuo itki nurkassa, hän yleensä oli pää punaisena väittämässä vastaan.
Sydän hakkasi vasten rintaa kaksikon liitäessä ikkunoita vasten hakkaavan sateen ohitse, kunnes maagi kävi riehtaisemaan kätensä hänen otteestaan, saaden hänet pysähtymään ja tähän katsahtamaan tuon kiertäessäkin hänen eteensä häntä... Halaamaan?

Aaron nytkähti, mutta jäi toistaiseksi paikalleen kummastelemaan toisen haltianuoren äkkinäisen hellyydenosoitusta... Kiitollisuudenosoitusta? Ei häntä halailtu, paitsi hänen äitinsä eikä hän itse liiemmin halaillut toisia ja siksi jäikin paikalleen, Theon yksipuolisesti herkistellessä häntä kiittäen. Halaus oli lämmin ja... Pehmeä, mutta samalla myös häkellyttävän odottamaton, eikä kisälli tiennyt miten siihen kunnolla reagoisi. Harvemmin hän oli joutunut tilanteeseen, missä joku häntä halaisi tai missä hän näki syytä jotakuta halata, joten tietenkin kävi mielessä sysäistä poloinen heti ensimmäisenä irti, ettei kukaan näkisi, mutta puusepänpoika ei tahtonut aiheuttaa enempää itkun aihetta joten... Halailkoot nyt hetken.
Theo oli vaikuttanutkin siltä, ettei tuota oltu pahemmin puolusteltu. Aatelisilla tämä oli varmastikin maine kysymys, kaikesta sellaisista monimutkaisista asioista joista hänen kaltaisensa tavallinen rahvas tuskin -ainakin näin aatelisten mielestä- ymmärtäisi mitään, mutta silti, ei Aaron nähnyt mitään hyötyäkään siinä, että Darius sorsi omaa, paljon heikompaa vertansa, kerta tuota ei oltu ilmeisesti edes antamassa tuota lähteä matkoihinsa.
"Hän tappaa minut" Aaron lopulta sanoi.
"Tai pahempaa, hän ei pidä minusta enää ja alkaa välttelemään minua." haltianuori jatkoi, melkein hyytävästi, ajatellen enää vain lähinnä mahdollisia seurauksia omalle kohdalleen, työntäen Theota viimein itsestään kauemmaksi, katsahtaen sitten nopeasti ylös tähän.
"Tajuatko millaisen vaivan näin, että hän pitäisi minusta? Darius harhaluuloinen jääräpää ja nyt minä olen suututtanut hänet..!" Kisälli nappasi tuota käsivarsista ja näytti että olisi aikeissa lähteä ravistelemaan vanhempaansa.
"Tiedätkö sen tunteen, kun pienestä asti olet ihaillut jotakuta ja se joku suut--Miksi sinä itket? Miksi sinä yhä itket? Lopeta, hän ei edes ole täällä..!" Aaron keskeytti lauseensa nähdessään niin vanhoja että uusia kyyneleitä nättipojan kasvoilla, laskien samassa omaa hihaansa niin, että pystyi peittämään kämmenensä hihan kankaaseen ja lähti ronskein vedoin kuivaamaan toisen naamaa kuivaksi noista ylimääräisistä ärsykkeistä. Kyllä hän oikeasti ymmärsi miksi toinen vielä itki, mutta miten suhtautua kun joku muu itki, oli yksi taidoista joita hän ei taitanut ja juuri nyt tämä oli ehkä kiltein, mitä hän oli ikinä ollut ketään kohtaan samankaltaisessa tilanteessa.

"Unohda se... Tule." Sinisilmäinen lopulta sanoi peruuttaen tuosta askeleen ja lähti kävelemään tuon ohitse kohti käytävän päädyssä olevaa portaikkoa, pienen sinisen olennon kiiruhtaessa viereisestä ovenraosta kulkemaan omistajansa vierellä lähellä seinänpieltä.
Luottaen, että Theo seurasi ja että makuuhuoneet olisivat yhä tyhjillään, kisälli harppoi omaan makutupaan, omalle pedatulle, hieman istumisesta rypistyneelle pedilleen ja polvistui sängynpäädyssä olevalle arkulle sen avaten.

Arkun saranat natisivat ilkeästi korvaan, kisällin katsahtaessa pieneen omaisuuteensa ja poimi ulos kasan kirjoja vierelleen lattialle, Taskarin kiivetessä samalla pedille käpertymään pieneksi sinisuomuiseksi korvapuustiksi. Arkussa oli kaksi tikaria, kuluneet kengät, muutama viikattu vaate joidenka alla oli kasa mystisiä pussukoita, kirjoja, hopeinen huili ja kulunut ritsa, mutta mitä Aaron etsi oli kulunut, taiteltu paperin palanen, jota hän kävi ojentamaan Theodluinille pyllähtäessään samalle itse lattialle istuskelemaan.
"Kenraali, kahdella silmällä, aika hieno eikö?" Aaron sanoi virnistäen, ollen ylpeä aarteestaan jonka oli joskus aikoinaan ostanut ehkä kolmella kuparilla.
"Tiedätkös... En oikeastaan edes uskonut että enkeleitä on olemassa." Kisälli lisäsi piakkoin jälkeen, virnistyksen hälvetessä haltiapojan kasvoilta.
Cryptissä oli ehkä enemmän olentoja ja rotuja mitä kukaan kykeni edes muistamaan, mutta aina ei tiennyt, mitkä olivat totta ja mitkä ei, varsinkin kun ei omin silmin ollut nähnyt... Tai älynnyt näkevänsä.

//<33 teen siit viel joskus "kunnon" muotokuvan. Aaron be like "Imma PUNCH your tears away )':<"//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 07 Syys 2017, 00:04

Theo naurahti surkuhupaisasti Aaronin mainitessa eliitin tappavan hänet. Tuskin sentään, mutta sellainen tunne heillä molemmilla varmasti oli nyt. Pikkuhaukka ei kuitenkaan tiennyt mitä hänen olisi pitänyt kertoa Aaronille, koska hän ei yksinkertaisesti osannut arvata, mitä setänsä päässä nyt liikkui. Toivoa sopi, että Darius olisi rauhoittunut ja myöhemmin kykenisi asiat puhumaan selviksi kisällinsä kanssa. Itsestään Theo ei niinkään välittänyt, mutta hän todellakin toivoi, että Aaronin suhteen asiat järjestyisivät parhain päin. Tuo oli asettanut itsensä tulilinjalle vilpittömästi ja vapaaehtoisesti, vaikkei kisällin todellakaan olisi tarvinnut sitä tehdä.
Enkelinpentu perääntyi nuoremmastaan, kun Aaron hänet siitä halauksesta pois työnsi. Siinä samalla puusepänpoika avasi enemmän omia vaikeuksiaan Dariusken miellyttämisen suhteen, saaden Theon tuntemaan entistä enemmän syyllisyyttä tuon puolesta. Mutta ennen kuin Theo ehätti vastata mitään yhä jatkavalle Aaronille, kääntyi nuoremman puhe niihin kyyneleisiin joita pikkuhaukka koitti niin kovasti nieleskellä.
"E-en minä-- se on vain reaktio, anteeksi, kyynelehdin niin helposti—", hätäisesti haukansilmäinen koitti selittää, jähmettyen kuitenkin paikoilleen kun kisälli niitä kyyneleitä lähti hihaansa pyyhkimään. Theodluin oli vähällä kyynelehtiä lisää silkasta liikuttuneisuudesta, pidätellen itseään kuitenkin tämän kerran.

Pienesti enkelinpentu ehätti nyökätä Aaronille, ennen kuin tuo lähti sanojensa myötä kävelemään johonkin, Theon seuraten nätisti perässä, siinä samalla vielä omaan tummaan hihaan viimeisiä kyyneleitä pyyhkien. Pikkuhiljaa olo alkoi helpottua, paniikki laantui ja pala kurkusta laski pois. Mutta syyllisyys painoi harteilla, Theon toivoen keksivänsä jonkin tavan auttaa Aaronia tässä tilanteessa. Jos ei muuta, saattaisihan hän aina itse mennä Dariuksen puheille ja omasta puolestaan puoltaa Aaronia.
Myös Taskari liittyi heidän seuraansa, kolmikon tehden tiensä aina yhdelle makuuhuoneista, jossa ilmeisesti Aaron nukkui muutaman muun sotilaan kanssa. Theo jäi seisomaan muutaman askeleen päähän kisällistä, joka oman arkkunsa eteen kyykistyi ja lähti jotain penkomaan kätköistään. Haukankatse seuraili tarkasti nuoremman omaisuutta, Theon pistäen merkille kaikki ne tavarat mitä esiin kaivettiin. Lopulta Aaron löysi etsimänsä, ojentaen puoliverisen puoleen lappusen.

Theo otti paperinpalan vastaan ja avasi sen, tutkien sitä sedästään piirrettyä kuvaa. Paperi oli selvästi jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta kyllä siitä silti sai selvää, Aaronin selvästi pitäen tätä piirrosta idolistaan tärkeänäkin aarteena.
"En ole koskaan nähnytkään häntä kahdella silmällä... sattuneista syistä", Theo mumisi lähinnä itsekseen kuvaa katsellessa. Nyt häntä kiinnosti tietää, miten Darius silmänsä oli menettänyt, mutta se lieni kysymys mihin hän ei koskaan tulisi saamaan vastausta. Ei ainakaan itse sedältään.
"No, en tiedä onko niitä varsinaisesti olemassa tavalla, jota odotamme", Pikkuhaukka naurahti, "En tiedä millainen äitini oli enkelinä. Mutta luovuttuaan siivistään, pyhästä sijastaan, hän muistutti täysin haltiaa", hän äityi kertomaan, "En siis koskaan nähnyt hänellä siipiä selässä tai sädekehää pään päällä, tai mitä muita niitä oletuksia nyt onkaan... Mutta hänellä oli suuri sydän ja lempeä sielu".

Kuva ojennettiin takaisin Aaronille, Theon vilkaisten Taskarin puoleen joka pedille oli tyytyväisenä pistänyt maaten, varmasti maha täynnä ties mitä herkkuja, joita kyökistä oli löytänyt. Käsi nousi sitten vaivaantuneesti hieraisemaan niskaa, pikkuhaukan miettien sanoja seuraavaan lauseeseensa.
"Anteeksi... että potkaisin sinua...", Hän aloitti varovaisesti, tuntien nyt tarvetta pyytää anteeksi tekojaan — varmasti hän olisi pyytänyt niitä muutenkin anteeksi myöhemmin, oli Aaron häntä puoltanut Dariusta vastaan tai ei.
"Minä vain... hätäännyin... Ja.. niin", Theo kertoi, "... Voit yhä lyödä minua jos se helpottaa oloasi", kuului ehdotus, lähinnä vitsillä, mutta mistä sitä tiesi jos Aaron sen ottaisikin tosissaan.

"Olen myös pahoillani äskeisestä... Ei sinun olisi pitänyt väliin tulla",
Puoliverinen jatkoi, ottaen askeleen lähemmäs ja kyykistyi Aaronin viereen, katsellen yhä niitä lattialle nostettuja tavaroita, "Mutta ilmeisesti sinulle se oli... henkilökohtaista, eikä vain minun puolustamista".



// Paree oiskin <3 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 07 Syys 2017, 03:21

Theo ei ainakaan näyttänyt pahastuvan hänen nöyrästä aarteestaan, jonka hän oli spontaanisti päättänyt pikkuhaukan kanssa jakaa. Hyvä, hän halusi sen vielä ehjänä takaisinkin, jääden nyt ensin kuuntelemaan tuon puhuessa enkeleistä... Tai pikemminkin äidistään melkein kaipaavalla katseella? Aaron ei tiennyt miten tuota tulkita, hän olisi halunnut itse asiassa suoraan vaan kysyä miten tuon äiti oli mennyt kuolemaan, mutta näki parhaakseen jättää tunkeilevan kysymyksensä suosiolla väliin.
Muutoin tuon äiti kuulosti ihan vain tavalliselta äidiltä, ainakin näin Aaronin mielestä, eipähän monen muun äitiä tiennyt kuin vain omansa josta olisi voinut periaatteessa kuvailla saman, ehkä eri ilmaisuin... Vakavat kulmat, vaikkei kisälli enää kärttyinen tai varsinaisen vakava ollutkaan, pysyi kohden Theodluinia tuon antaessa kuvan nuoremmasta kenraalista hänelle takaisin.
Se taiteltiin ja asetettiin sivuun kirjojen päälle, joita hänellä oli vielä harjoitusmielessä lukemati.
Katseen kääntyessä takaisin tummakiharahiuksiseen haltiaan, tuo olikin pyytelemässä seuraavaksi anteeksi potkaisuaan, joka yhä kummitteli nuoremman haarojen välissä, mutta joka ei onneksi enää saanut häntä irvistämään. Mutta jälleen haltianuori ei tiennyt mitä sanoisi anteeksipyyntöön, olihan se mukava kuulla, mutta toisaalta ei hän ollut asiaa sillä tavalla enää miettinyt, tai ehtinyt miettiä, se oli jo mennyttä hänelle sen jälkeen, mitä kenraalin työhuoneessa oli tapahtunut.

Aaron kuitenkin naurahti kuivasti tuon antaessa luvan lyödä häntä, mikäli mieli teki, saaden kisällin pudistelemaan päätään sivulle ja raapimaan nyt omaa niskaansa ja korvantaustaa.
"Olisin aika varmasti tehnyt sinuna samoin." Puusepänpoika sanoi vaivaantuneesti, itsensä siihen lähes pakottaen.
Ei hän ollut tottunut näinkin normaalin, toisia kunnioittavaan keskusteluun, ellei melkein jopa herkistelyyn kenenkään kanssa joka olisi lähellä hänen ikäänsä. Mutta kyllä hänkin olisi potkaissut jos olisi ollut samalla tavalla nurkkaan ahdettu, eikä varmana olisi ollut siitä yhtä pahoillaan!
Anteeksi pyytely kuitenkin jatkui siihen, mitä oli tapahtunut, saaden kisällin mutristamaan kulmiaan, että suutaan entisestään toisen tullessa vierelle hänen omaisuuttaan katselemaan. Tuon anteeksi pyytelyt alkoivat tuntumaan kirpeänä korvien, että poskien päässä, niiden aiheuttaessa samankaltaisen tunteen mitä Aaron olisi kuvitellut saavansa imartelulta. Varsinkin kun tuon ei tarvinnut edellistä anteeksi pyytää, hänhän oli omasta tahdostaan päätänsä aukonut... Joten turhaan tuo itseään siitä syytti.

Joka tapauksessa hän oli yksinkertaisesti todella kömpelö ottamaan anteeksi pyyntöjä vastaan, ainakin sanallisesti, ilman, ettei tuntisi oloaan kiusalliseksi.
"No todellakin." Aaron tokaisi, hinaten takamuksensa puolisenttiä enemmän hajurakoa enkelinpennusta ja vältti katsekontaktia.
"Tavallaan... Kai." Kisälli jatkoi, elehtien ranteenliikkeellä, olkiaan kohauttaen miettien nyt mitä tähän väliin huvitti jakaa. Sen verran kysymykseltä tuon toisen toteamus oli kuulostanut, ehkä tahattomalta utelulta.
"Sinä kuulit minut siellä, Darius itse saarnasi minulle perheen tärkeydestä, kuinka yhtä ei pidä syyttää toisen tekemisestä ja niin edelleen... Ja sitten hän läimii avokämmenellä omaansa." Sinisilmäinen tuhahti, hymyn nykiessä tuon suupielessä, vaikkei tilanteessa mitään hauskaa ollut.
"Kismittää sellainen... Tarkoitan, ethän sinä voi syntymällesi mitään. Ei se ole sinun vikasi, että hänen veljensä meni enkeliä hässimään. Joten astuin väliin... Ehkä hän miettii mitä teki... Mikäli haluaa, että pidän hänen sanaansa jonain arvoisena." Kuului jatkoi, Aaronin päättäessä jättää jakamatta suuremmat yksityiskohdat mitkä tilanteessa oli erityisesti laukaissut hänet uhmaamaan idoliaan. Ei se ollut tärkeää. Ei Theo sillä tiedolla mitään tehnyt. Ihan sama vaikka se saisi hänet kuulostamaan ennemminkin valkoiselta ritarilta, vanhaa kapteenia ei tarvinnut tässä, juuri nyt mainita.

"Tai sitten minä mokasinkin oikein kunnolla ja hän miettii miten päästä eroon meistä molemmista." Kisälli naurahti, toivoen kuitenkin samassa sisimmissään ettei asia ollut niin, poimien vanhan, hopeisen huilunsa jossa oli kiinni muisto jos toinen... Kourallinen. Niin kivuliaita kuin ihan mukaviakin.
"Sinun pitää kasvattaa selkäranka... Et voi vain itkeä itseäsi ulos tilanteista." Nuorempi haltianuori sanoi lopuksi vakavana, vanhempaa kritisoiden, itseään samalla hetken huilun kaarevasta pinnasta peilaillen.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Syys 2017, 03:29

Pikkuhaukka naurahti pienesti Aaronin mainitessa, että olisi hänen tilanteessaan varmasti tehnyt samoin. Varmasti jokainen siinä tilanteessa olisi tehnyt, joten sinällään Theoduiln ei osannut sanoa oliko sittenkin reagoinut liian rajusti vai liian lepsusti. Joka tapauksessa, ei Aaron vaikuttanut kantavan kaunaa tapahtuneista, mistä Theo oli kiitollinen. Ei hän halunnut vihata ketään, vähiten tällä hetkellä Aaronia, joka hänet oli kirjaimellisesti äsken pelastanut pahan enon kaltoin kohtelulta. Pikkuhiljaa hänen olonsa alkoi parantua, palautua normaaliksi, Theon jopa kyeten pienesti taas hymyilemään kisällille, joka häneen syystä tai toisesta otti hajurakoa. Ei pikkuhaukka tiennyt miksi, mutta ei liioin käynyt kyselemään saatikka sitten lähemmäs yrittämään. Sen sijaan se haukankatse seurasi Aaronia, joka paremmin tilanteesta avautui.

Theo kuunteli, tarkkaan ja hiljaa puusepänpojan puheet, joka loppu viimein alkoi miettimään omaa kohtaloaan ja tulevaisuuttaan Kuiskauksessa. Siihen ei kuitenkaan ehditty takertua, kun Aaron jo kehotti enkelinpentua kasvattamaan selkärangan ja olemaan itkemäti joka tilanteessa, sillä kyynelillä ei niin vain ulos päästy mokomista. Haukankatse laskeutui maahan naurahtaen, Theon hymyillen pienesti itsekseen. Voi kun puusepänpoika vain tietäisi paremmin. Johan hänelle oli noista asioista huomauteltu ja hän kyllä jo tiesi, ettei kyynelillä täällä varsinkaan päässyt mihinkään kivuliaasta kokemuksesta.
"Tiedän kyllä", Yhä lattian pölyjä tarkkaillen Theo lopulta vastasi Aaronille, "mutta kyyneleet eivät ole heikkous. Kyyneleet kertovat tunteista, olivat ne hyviä tai huonoja. Ja ilman tunteita, emme ole inhimillisiä... Ja ilman inhimillisyyttä, mitä on enää jäljellä?", Enkelinpentu jatkoi äitinsä kertomaa toistaen, vilkaisten Aaroniin, yhä hymyillen.

"En usko että hän sinusta eroon haluaa", Theo jatkoi, yhä paikallaan kyykkien, "Kuulin siitä, mitä piilopaikan lähellä tapahtui. Pelastit hänen henkensä, koko tupa siitä puhui. Jos kaiken sen jälkeen hän haluaa eroon sinusta... Ehkä sinun — niin kuin myös minunkin — pitäisi miettiä onko hän sittenkään niin mahtava ja kunnioituksenarvoinen henkilö".
"Itse... en voi auttaa sinua tämän suhteen... Muuta kuin mennä hänen puheilleen ja koittaa ottaa kaikki syyt niskoilleni... Enkä tiedä ketään, joka voisi tilanteen suhteen edes auttaa... Paitsi ehkä tätini".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 10 Syys 2017, 18:44

Ei liennyt ensimmäinen kerta kun Theo oli kuullut jotain sanomista tuon itkemiseen suhteen, tuon ilmaistaessa jo tietävänsä mitä hän oli sanonut. Olihan kenraali ollut siinä tilanteessa kova pala, hetki jos toinen myöhemmin olisi ehkä kisällikin murtanut pari kyyneltä, mutta ehkä ennemminkin siitä ylitsevuotavasta raivosta ja hätääntyneisyydestä kun ymmärsi kaivavansa omaa kuoppaa. Theodluin vaikutti tunteikkaammalta, herkemmältä, paitsi kun kerran oltiin murrettu nenä ja tuolla oli keppi, silloin haukanpoikasesta tuli hyytävämpi.
Tuon muistelu puistatti kisälliä yhä, mutta nyt sekin kävi ennemmän järkeen tuon ollessakin läheistä sukua Darius Winderille itselleen. Winderit tuntuivat syntyvän jo valmiiksi mahdikkaina, ainakin hänen silmissään.
Kuiskauksen alokas katsahti soittimestaan vanhemman tehden tuon hyvin tutun puheen, minkä Aaron oli ainakin jossain muodossa kuullut ennenkin, saaden tuon kasvoille syttymään huvittuneen sekalaisen katseen. Tajusikohan Theo kuinka paljon tuo juuri nyt kuulosti sedältään? Tuskinpa, ilmeisesti hyvin moni ajatteli samoin tavoin eikä Aaronilla sinällään ollut mitään sitä vastaan, mutta kyllä se kiusallista oli, ainakin hänelle, jos joku itki tai hänet nähtiin itkevän.

Retoriseen kysymykseen ei käyty vastaamaan, Aaronin näin hiljaa yhtyen tuohon silmäillessä nätin pojan keltaisia hymyileviä silmiä hetken kunnes tuo kävi vaihtamaan puheenaihetta. Kulmakurttuinen, mutta ei niinkään ärtynyt katse valaistui hetkeksi, outolinnun mainitessa mitä oli hänestä kuullut. Hänkin oli siis kuullut! Kyllä, tupa oli siitä puhunut ja hän oli saanut yltä kyllin ylistystä osakseen. Kisälli tunsi egonsa pullistuvan, hymyn levitessä hetkeksi tämän kasvoille, nyökkäillen nyt ensimmäistä kertaa täysin samanmielisenä Theodluinin kanssa.
Tuo oli oikeassa, olisi se sittenkin aika tökerö liike hänen idoliltaan tehdä jotain sellaista, ehkä sitä ei oikeasti kannattanut niin pelätä, mutta... Hänen välttelynsä oli yhä pöydällä, ei tätä tilannetta oikein voinut muuhun aikaisemmin tapahtuneeseen kunnolla verrata, joten Aaron ei tiennyt miten Darius tulisi käyttäytymään.

"No sinä et ainakaan mene." Aaron naurahti, ehkä hieman ilkullisen kuuloisesti, rauhoittuneempana edeltävältä ahdistukseltaan. Kiitos Theon joka oli ottanut hyviä pointteja esille.
"Miten se minua auttaisi? Et sinä minua käskenyt häntä uhmata, tai sinua puolustaa." Kisälli sanoi hypähtäen sitten jaloilleen ja nousi siitä sitten ylös, jättäen tavaransa lojumaan lattialle toistaiseksi.
Pieni sinisuomuinen olento haukotteli kuuluvasti.
"Minä teen juuri siten miten haluan omasta tahdostani ja Darius tietää sen. Häntä vain ärsyttäisi nähdä isäsi kasvot nöyristelemässä jonkun muun puolesta... Sitä paitsi se saisi minut näyttämään pelkurilta!" Sinisilmä astui tavaroidensa ylitse, syventyen sitten hetkeksi miettimään heidän mahdollisuuksia.

"Mitä luulet... Että Kuningatar tekee juuri nyt?" haltiapoika kävi pahaenteisesti ääneen tuumaamaan, "Sataa... Hän on jossain päin linnaa, keikistelee nättinä linnanneitojen kanssa." Puusepänpoika jatkoi, tietämättä mitään kuninkaallisten päivärytmistä, mutta jotain tuonnepäin hän kuvitteli asioiden suurimmaksi osaksi idolinsa siskolla menevän.
"Tässä" Aaron kääntyi kohden vanhempaa haltianuorta samalla kun kaivoi maagista riipusta kaulaltaan.
"Katso, katso..!" Kisälli jatkoi astetta innostuneempana tuoden riipusta kaulansa ympärillä nyt kiirehtien Theon nenän eteen.
"Tällä! Tällä me voimme mennä minne tahansa koska tahansa. Meidän ei tarvitse edes hiiviskellä, kukaan ei huomaisi meitä menevän linnaan kun pystymme siirtymään sinne vain ajatuksen voimalla. Hitto! Voisin halutessani mennä yöllä tuijottamaan kun kuningaspari nukkuu ja kukaan ei huomaisi mitään... Tai no teoriassa ainakin." Siniset silmä kiiluivat intensiivisenä kohden nätinpojan silmiä, pidellen yhä esillä tätä mystistä koruaan jonka kyyneltipan muotoinen kivi hehkui sinisen, vihreän ja keltaisen värin välillä.
"Voimme mennä etsimään ja katsomaan kuningatarta vaikka heti, helppo nakki!"
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Syys 2017, 23:37

//hetken peli sisältää alastomuutta ja seksijuttuja //


Theo vilkaisi hymähtäen Aaroniin, tuon ilmoittaessa, ettei pikkuhaukka ainakaan olisi menossa setänsä puheille näiden tapahtumien myötä. Siinä samalla mainiten, mitä se muka asiaan auttaisi, eliitti vain katsoisi kisälliään pelkurina, kun ei itse tullut häntä kohtaamaan sanaharkan jälkeen. Aaron oli tehnyt kaiken itse, omasta tahdostaan, eikä Theolla ollut täten mitään sijaa kisällin ja opettajan väliin astua.
"Taidat olla oikeassa", Enkelinpentu hymähti nyökäten pienesti, hetken siinä lattialla vielä kyykkien ennen kuin ylös nousi kuten Aaron oli tehnyt.
Puusepänpoika lähti kyselemään kuningattaresta, Theon kohottaen pienesti kulmiaan ja lopulta hän kohautti olkiaan. Ei hän tiennyt mitä kuningatar teki, ties vaikka tuo oli kovinkin kiireinen nainen. Vain kerran hän oli tätinsä nähnyt, eikä pikkuhaukka itse ollut kehdannut pyytää tapaamista toistamiseen — ennemmin hän todellakin odotti, että Delia hänelle kutsun lähettäisi. Vaikkei kuningatar olisi pistänyt pahakseen puoliverisen pyynnöstä tapaamisen suhteen, tuntui Theosta että Darius olisi siitä suuttunut...

Ennen kuin Theo ehätti teorioimaan mitä kuningatar ehkä oli tekemässä, veti Aaron kauluksestaan esiin riipuksen ja ennen kuin kisälli ehätti siitä enempää kertoa, osasi Theo heti sanoa sen olevan maaginen. Hän oli kuvitellutkin aistivansa pientä magiaa huokuvan Aaronista, mutta oli olettanut sen olevan peräisin Taskarista... Nyt kuitenkin selvisi, että puusepänpoika omasi riipuksen, jonka avulla kuulemma pystyi siirtymään minne tahansa, koska tahansa. Mielenkiinnosta loistava katse kääntyi riipuksesta kysyvästi Aaroniin, tuon ehdotellessa että he menisivät riipuksen avulla etsimään kuningatarta vaikka heti! Tietenkin mieleen kohosi kysymys jos toinenkin, kuten mistä Aaron tuollaisen oli saanut ja miten hän sitä osasi käyttää ja tiesikö muut tästä riipuksesta? Ei hän edes tiennyt, mistä kysymyksestä aloittaa, Aaron kun vaikutti niin innostuneelta ideasta lähteä etsimään kuningatarta hovista!

"Se... Se siis toimii ajatuksen voimalla?", Theodluin aloitti kysymysten tulvan, samalla kätensä kohottaen riipuksen puoleen, koskien sitä kepeästi.
Ja ennen kuin Aaron hänelle ehätti vastata. Ennen kuin kumpikaan heistä sitä ehätti tajusta. Siirtyivät he paikasta toiseen, silkan aatteen toimesta. Aatteen, jota ei todellakaan harkittu, ajatus joka oli jossain pikkuhaukan takaraivossa kytenyt. Koti-ikävä. Ja ne muistot, paikat, mitä kotona oli — myöskin ne pahat ja salatut, joista ei kehdannut ihan jokaiselle täällä ollessa kertoa.
Niinpä, sen hetken mielessä leijailleen kauhukuvan myötä nuorisokaksikko oli päätynyt Elwoodiin. Tarkemmin sanottuna savuiseen, hämärään ilotaloon, joka Elwoodin peränurkilla sijaitsi. Ilotalo, joka tarjosi rohkeimmille matkaajille yösijan ja mitä eksoottisimpia sekä harvinaisimpia yöseuralaisia, niin miehiä kuin naisia, sekä kaikkea sen väliltä ja ei läheskään mitään noihin normeihin istuvaa.
He olivat ilmestyneet ilotalon suureen tupaan, jossa oli pienempiä pöytäryhmäkoppeja pitkin tilaa. Kopit olivat kahden rapun korkeudella, sisustettu pehmein patjoin ja tyynyin ja yhdessä jos toisessakin loosissa istuskeli ilotalon asiakkaita kera työntekijöiden. Osa loosien ovista aukoista oli peitetty verhoin ja niiden takaa saattoikin kuulla harvinaisen mielenkiintoisia ääniä, siinä missä toiset loosit olivat avoinna kaikkien katseltavaksi ja niissä ei minkäänlaisia irstauksia harrastettu, ellei suutelemista ja osittaista alastomuutta laskettu. Väkeä oli yllättävän paljon ja meteli sen mukaista, vaikkakin suuressa tuvassa melutaso pidettiin rauhallisella tasolla. Sen sijaan yläkerrasta kuuluvat äänet olivat jo hieman suurempaa volyymia, eikä joitakin nautinnonhuudahduksia voinut olla kuulematta, vaikka kuinka yritti. Tuvassa oli myös kapakka ja viehkeät, puoli ilkosillaan olevat tarjoilijat ja tarjoilijattaret kantoivat tarjottimilla juomia loosiin jos toiseenkin, osan jääden sinne vieraita viihdyttämään, siinä missä toiset jatkoivat matkaa taas muualle. Ilotaloa piti pystyssä vanhempi herrashenkilö, joka pisti työntekijöidensä mukavuuden ja turvallisuuden ennen kaikkea. Tästä syystä jokainen työtätekevä näytti harvinaisen iloiselta ja hyvinvoivalta. Heistä pidettiin huolta, he saivat tästä palkkaa ja kaikki viihtyivät täällä. Kukaan ei heitä pakottanut tähän työhön, tekemään asioita mitä he eivät halunneet ja jos joku asiakas edes kehtasi harkita tekevänsä jotain, mistä ei ollut sovittu, saattoi kyseinen asiakas mystisesti "kadota" iäksi...

Ja voi kuinka Theo hävetti. Koti-ikävä hänellä korkeintaan oli, mutta tämä paikka ei todellakaan ollut se, mitä pikkuhaukka kodiksi olisi kutsunut! Mutta jostain syystä Aaronin maaginen riipus oli sen yhden salailunaiheen poiminut kaikkien muiden ajatusten seasta, Theon kyllä myöntäen ajatelleensa aina silloin tällöin, ettei todellakaan kehtaisi kuningattarelle saatikka sedälleen tästä talosta kertoa Elwoodissa! Joten, tänne he olivat päätyneet sen aatteen takia.
"Eamh!", Theo aloitti hätäisesti, kääntäen Aaronin kasvotusten itsensä kanssa, punan nousten poskille silkasta häpeästä, "En-- minä siis! Tai se sinun korusi!", Jatkoi hätäinen selittely, ohikulkevien, paljasrintaisten succubusten tervehtien Theoa nimellä — totta kai hän tunsi ilotalon työntekijöitä ja nuo tunsivat hänet! Ei sen takia, että Theo olisi koskaan täällä vieraillut asiakkaana, mutta kun päälle sata vuotta elää samassa kylässä, tuli sitä tutuksi yhdelle jos toisellekin kasvolle. Sitä paitsi, Theo oli yksi niistä henkilöistä, jotka mielellään kuuntelivat ilotalon työntekijöiden huolia ja murheita, antaen noiden avautua ihan rauhassa hänen seurassaan.

"Ehkä parempi j-jos sinä käytät sitä, vie meidät linnalle!", Theo jatkoi hätäisesti naurahtaen, nyökäten tervehdykseksi tutuille kasvoille, koittaen kuitenkin olla välittämättä niistä huvittuneenkiusoittelevista katseista, kun tutut hänet näkivät kasvotusten toisen nuoren suippokorvaisen kanssa.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 11 Syys 2017, 02:39

Ennen kuin Aaron kerkesi puoliverisen kysymykseen, ylpeänä samassa korustaan vastata, kävi tuo sormillaan siihen hipaisemaan niin, että siinä samaisessa hetkessä he eivät enää olleetkaan kuiskauksen tuvilla, jättäen pinen lohikäärmeen itsekseen ihmettelemään äkkinäistä tuulahdustaan nassullaan ja sen taakseen jättämää sekasortoa.
Tietenkään haltianulikka ei ollut uskonut, että vain hipaisu olisi riittänyt kaukosiirtoon! Tietenkään hän ei ollut kuvitellut, että Theo ehättäisi ajatella jo paikkaa samassa kun kävi maagista riipusta varomattomana hipelöimään. Aaron oli aikonut käydä kertomaan hienon, mahdikkaan riipuksensa vaaroista ihan vain pelottaakseen toista ensin ja lähtenyt siitäkin huolimatta siirtämään heitä itse!
Mutta toisin oli käynyt, kaksikon humahtaessa jonnekin suunniteltua paljon kauemmaksi, se tuntui korvien välissä outona paineena, kuiskauksen alokkaan pällistellessä Theodluinia sekunnin kaksi kuten oli vielä tuvillakin tehnyt, mutta huomattavasti hämmentyneemmältä, kääntäen sitten tuon hämmentyneen katsettaan kohden savuista ja meluisaa salia joka ilmoitti kovaa ja värikkäästi, etteivät he olleet enää lähimaillakaan kahden.

Alastomuutta, alastomuutta kaikkialla. Paljaita rintoja, takamuksia, outoja katseita, olentoja ja haltioita kasoittain ja kasassa...? Paikka ei näyttänyt miltään, mitä arot olisivat pitäneet sisällään tai lähelläkään itseään ja näin irstas, railakas paikka, jonka Aaron melko pian tunnisti joutuneensa, olemassa olosta oli hän kuullut vain ohimennen vanhemmilta haltioilta.
Lieni sanomattakin selvää, että vielä sellaiselle haltiatenavalle moiset olivat kuulostaneet vain legendoilta tai pöpöpesiltä, mutta tässä sitä nyt oltiin ja seisottiin!
Häkeltyneisyydestään vaalea haltia ei edes ehättänyt huutamaan toiselle riipukseensa koskemisesta, näyn ja äänien, jotka Aaron selvästi kuuli, saaden nuoren haltiapojan sydämmen pumppaamaan verta kahta runsaammin.
"Mitä--Siis--mh-minun koruni--!?" Aaron ängelsi takaisin hänen katseensa kohdatessa nyt hyvin punaisen ja hätääntyneen maagin, katseen harhautuessa tästä kuitenkin heti ohitse meneviin succubuksiin, tai pikemminkin noiden täyteläisiin, heilahteleviin rintoihin.
"He tietävät sinut nimeltä..." Kisälli totesi melkein vaiti, katseen seuratessa kaksosia kunnes vastaan tulivat toiset, suurimman osan tarjoilijattaroiden ollessa rinnat paljaana tai olisivat yhtä hyvin voineet olla! He olivat päätyneet bordelliin! Ilotaloon, huoralaan rumemmalla kielellä! Ja se oli mahtavaa!

"Älä hätäile..!" Aaron komensi katsellessaan ympärilleen, ottaen samalla Theon paidan rinnuksesta kiinni, antaen maagisen korun roikkua nyt holtittomasti vapaana, nuoren haltian mielen ollen juuri nyt vallan jossain muualla.
Tuijottelu, varsinkin tuijottelu takaisin, jonka Aaron sai pian osakseen, sai viimeinkin myös hänen pärstänsä että pitkät korvanlatvat leimahtamaan astetta punaisemmiksi, kisällin sitten kääntyen salamana vanhempaan haltianuoreen, sulkien hetkeksi kaiken muun pois.
"Theo! Selitä, miksi edes-- He tietävät sinut nimeltä! Miksi he tietävät sinut nimeltä?" Lyhyempi haltianuori kysyi valtavan ilon paistaessa tuon kasvoilta.
"Et ehkä olekaan niin nynny...! E-Esittele minut, sinä tiedät täällä väkeä, etkö?" Kisälli kävi lähelle, vetäen tuotakin lähellensä vain osoittaakseen kuinka tosissaan tämän asian kanssa oli, yliarvioiden ehkä oman itsensä, mutta mitäpä muutakaan olisi voinut odottaa, kun vain vähän yli kuusikymmentä kesäisen nuoren ja terveen haltiapojan heitettiin johonkin missä tuon miehuus uhkasi innostua täyteen pituuteensa?
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Syys 2017, 03:50

Siinä missä Theo oli haluamassa pois paikanpäältä, näytti Aaron enemmän kuin mielellään jäävän tänne, jahka nyt ensiyllätyksestä oli selvinnyt. Ilmeisesti kisällikään ei ollut odottanut heidän siirtyvän silkasta korun koskettamisesta paikasta toiseen, puhumattakaan sitten ilotaloon joutumisesta! Pikkuhaukka halusi vain nopeasti pois täältä, ennen kuin kukaan tutumpi kasvo ehättäisi juttusille tai Aaron saisi päähänsä mitään typerää.
Tosin se typerä taisi jo kilahtaa kisällin päähän, tuon toppuutellessa maagia olemaan hätäilemättä, siinä missä itse kovinkin avoimesti lähti vain tuijottelemaan ilotalon työntekijöitä, jotka tietenkään eivät pistäneet siitä pahakseen. Katsominen oli ilmaista, tiettyyn pisteeseen asti...

"N-no siis kun!", Theo aloitti vastaamaan Aaronin kysellessä, kuinka tällainen väki hänet nimeltä tiesi, mutta ennen kuin pidemmälle ehti pyysi puusepänpoika jo pikkuhaukkaa esittelemään itsensä silmäniloille. Siinä vaiheessa Theo kurtisti kulmiaan ja kävi ensitöikseen läpsäisemään Aaronia poskelle — johan tuo röyhkeäksi kävi ja kaiken lisäksi unohti täysin, mitä he olivat edes alunperin tekemässä!
"En esittele sinua kenellekään, paitsi ovella kärkkyvälle henkivartijalle jos et nyt lopeta", Theo aloitti, tarraten Aaronia kauluksesta, "Nyt käytä koru—".
"Theo! Pikku enkelinpentuni, missä olet ollut? Kuulin sinun lähteneen"
, Viettelevänmatala naisääni hihkaisi lähettyviltä, keskeyttäen pikkuhaukan puheet niille sijoilleen. Lähemmäs asteli tyhjän tarjottimen kera yhtälailla puoli-ilkoinen, kalpeaihoinen nainen. Demoni, tarkemmin sanottuna, mutta ihmiseltä tuo näytti täysin, jos ei laskettu mustia silmiä joiden keskellä paloi punainen iiris.
"Kuka lienee nuori ystäväsi?", Nainen jatkoi pysähtyessään kaksikon vieren, silmäillen Aaronia päästä varpaisiin.
"Liian nuori tänne!", Theo parahti ehti tuttavalleen, joka puoliveristä vilkaisi virnuillen.
"Mutta ei liian nuori sinulle?", Kuului demonitaren suusta.
"Zuleika! Emme ole täällä asiakkaina, j-jutellaan joskus toisten!", Enkelinpentu parahti naurahtaen tarjoilijattarelle, joka olkiaan kohauttaen lähti toisaalle hymyillen, silmää vielä iskien Aaronille.

Ja sillä samalla sekunnilla kun Zuleika pois lähti, nappasi Theo kiinni Aaronin leuasta ja käänsi tuon kasvot päin itseään, hakien katsekontaktin nuorempansa kanssa.
"Nyt! Viet meidät pois täältä ennen kuin kukaan muu ehtii juttusille tulla! Tai minä teen sen sinun puolestasi!", Pikkuhaukka julisti, siinä samalla lähtien sitä kisällin korua havittelemaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 16 Syys 2017, 00:13

Aaron, Delia

"--AU!?" Kisälli irrotti otteensa tuosta hipaisemaan poskeaan ja katsahtamaan Theodluinia vilpittömän hämmentyneenä saamastaan kohtelustaan joka kieli, ettei tuo ehkä ollutkaan kiinnostunut esittelemään häntä kenellekään? Muuta kuin henkivartijalle... Kulmat kurtistuivat täyteen kurtistuneeseen mahtiinsa, outolinnun heittäytyessä jopa niinkin aggressiiviseksi, että Aaronia alkoi suorastaan kyllästyttämään kaulus omassa paidassaan, josta aina joku oli käymässä häntä kiinni ottamaan ja jotakin uhoamaan! Toisen haltianuoren kasvoihin vastattiin samankaltaisella katseella, kunnes yksi tarjoilijattariista, joka tunsi Theosta selvästi enemmänkin kuin pelkän nimen, saapui paikalle tuota jututtamaan kaikessa, muodokkaassa olemuksessaan.
Tai ainakin tuo yhtä hyvin olisi voinut olla, näin Aaronin mielestä joka oli nähnyt alastoman rinnan viimeksi ehkä joskus polvenkorkuisena. Päästyään retuutuksesta vapaaksi, puusepänpoika astui heti vähän kauemmaksi enkelinpennusta, katseen seikkaillessa ensin ihmisnaismaisen olennon poikkeuksellisissa silmissä, sitten kaikessa muussa...

Samassa tilanne muuttui kutkuttavan jännittyneeksi, nyt yhden henkilökunnasta oikein käydessä heitä jututtamaan ja häntäkin katsomaan, eikä Aaron aivan tiennyt millaisen ilmeen tuota hemaisevaa naisolentoa varten päälleensä pistäisi, muuta kuin terävän mulkaisen kohden Theota, joka kävi kantelemaan hänen ollessa liian nuori paikan päälle! Tuo itse näytti hädin tuskin häntä paljoa vanhemmalta, mutta oli selvästi oleskellut paikan päällä enemmän kuin kerran, tiedä vaikka olisi ollut töissäkin! Kisälli ottaisi siitä varmana ennemmin tai myöhemmin selvää, toisen nuoren käydessä kiusaantuneena hätyyttelemään ystäväänsä tiehensä... Joka ennen lähtöään juuri hänelle vielä silmääkin iski.
"...Hän taisi pitää minusta." Aaron ehätti rakastuneen kuuloisena sanoa, ennen haukanpoikasen terävää asenteenmuutosta joka suorastaan repäisi hänen huomionsa tarjoilijattaren takamuksesta kohden tuon keltaisia silmiä, sormien painautuksen särkiessä vasten ihoa.
"Hei! Sinä se olit joka tänne meidät ensimmäisenä lennätit!" Aaron kävi pistämään vastaan, ottaen vanhempaansa napakasti kiinni ranteesta jotta pääsisi vapaaksi tuon puristavasta otteesta, lähtien sitten kurottelemaan maagista koruansa kauemmaksi tuon havittelevista käsistä.
"E-Emme voi mennä nyt! Odota! THEO SIN--!" Kisälli hätääntyi rimpuillessaan pitämään pitkäraajaisempaa kauempana, kompuroiden samassa jaloillaan mutta ennen kuin kumpikaan ehätti rämähtämään lattialle, hävisivät he yhtä näyttävästi kuin he olivat ilotalolle saapuneetkin.



"Teetätin sen Antonin huoneeseen tuomaan iloa ja jotakin katseltavaa. Valkeat seinät saavat hänet rauhattomaksi öisin ja hoitajat sanovat etteivät he kohta enää keksi uusia satuja jotka tyydyttäisivät hänen mielikuvitustaan... Mutta... Eihän siitä vain tullut liian pelottava?" Haltiakuningatar Delia katseli mietteliäänä, solisluutaan hivellen suurta, yksityiskohtaista ja kaunista gobeliinia, joka oltiin vasta hetki sitten ripustettu arvioitavaksi yhden oleskelusalin valkealle seinälle.
Arathet, hänen aviomiehensä neuvonantaja oltiin kutsuttu aikaisemmin paikalle keskustelemaan ensisijaisesti linnan uudistuksista, että yksityiskohdista tulevasta syysjuhlasta, mutta oli sattumalta saapunut paikalle juuri sopivasti näkemään tämän seinävaatteen, joka kuvasti armeijallista haltiasotilaita valmiina seivästämään tulta syöksevää, ehkä liiankin hurjan ja rajun näköistä lohikäärmettä.
Paikoittain gobeliini suorastaan kimmelsi valon osuessa siihen oikeasta kulmasta. Varsinkin lohikäärmeen suomuihin oltiin sekaan ommeltu hopean hehkuista lankaa ja tarinan ympärille oltiin kirjailtu kuviolliset kehykset, antaen elementtejä mahdolliselle tapahtuvalle tarinalle, taaten näin nuoren prinssin huomion pitkäksikin aikaa.
"Sen hampaat puistattavat minua... Taiteilija Faolan on hyvin herkkä, en tiedä rohkenisinko kieltäytyäki-- " Samassa heidän ja gobeliinin välissä tapahtui jotain hetkellisesti sokaisevaa, siltä ainakin Deliasta tuntui hahmon jos toisenkin ilmestyessä aivan kuin tyhjästä paikalle häkellyttävän paineaallon kera, joka lennätti seinällä roikkuvan seinävaatteen irti naulastaan juuri sen verran, että tuo mokoma, raskas ja valtava lohikäärme peitteli lattialle rymähtäneen kaksikon, tehden noiden tunnistamisen mahdottomaksi.

Delia ei tiennyt mitä tai ketä oli nähnyt, mitä oli tapahtunut ja mitä tuli tapahtuvan, kahden taustalla vielä hetki sitten rauhassa istuskelevan seuraneidon kirkuessa pelosta, juosten nyt helmat heiluen ulos huoneesta huutamaan vartioita, haltiakuningattaren itse ottaessa hyvän muutaman metrin turvavälin yhä kovaääniseen että liikkuvaan myttyyn lattialla.
"Sanoin että odota! Lyttyäsen nätit kasvosi tohjoksi!" Aaron huusi yltyvän raivon vallassa, yrittäen samassa painia itsensä Theodluinin alta itseään päällimmäiseksi, välittämättä juuri nyt siitä mihin ja minne he olivat joutuneet paksun ja tunkkaisen peitteen alta.
Haltiakuningatar katsahti kummastellen Arathetiin, käytäviltä kuuluvien ripeiden juoksuaskelien yltyessä ja pian paikan päälle juoksahtikin kourallinen seivästäytyneitä vartioita, piirittämään terävät kärjet kohden täysin paikalleen jäykistynyttä gobeliini myttyä.

Aaron oli ryminöivät askeleet kuullessaan uholtaan hiljentynyt ja jäänyt kuuntelemaan painostavaa että odottavaa hiljaisuutta, aavistellen vain pahaa muiden huoneessa olevien katseiden palaessa paksun kankaan lävitse. Lihaskaan ei liikkunut, eikä kisälli aikonut tehdä elettäkään käydäkseen seinävaatteen alta kurkistamaan ympäristöänsä ja tuijottikin sen sijaan enkelinpentua lähes lamaantuneena.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Sotilastupa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron