Sadepäivä ||Ivy

Sotilastupa kuninkaan sotilaille. Tupa on rakennettu siten, että siellä mahtuu liikkumaan myös suuremmatkin liittolaiset. Monikerroksinen sotilastupa sijaitsee tallien lähettyvillä. Tuvan alimmassa kerroksessa on yhteistiloja, taukotiloja, ruokailutilat, peseytymistilat, kokoustiloja ja suurempien liittolaisen tilat. Ylemmistä kerroksista löytyy makuuhuoneita niin vartijoille, kuin eliittitason sotilaille.

Valvoja: Crimson

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Syys 2017, 20:52

Arathet, Theodluin


Sen enempää ei ehättänyt Pikkuhaukka saatikka sitten kisälli paikkaa ihmetellä ja kahden kärnätä siinä paikanpäällä, kun Theo jo ehätti korua jälleen hipaista ja kaksikko oli pois paikalta alta aikayksikön, jättäen jälkeensä vain pienen tuulahduksen ja muutaman kysyvän katseen. Hyvä, jos he vielä tovin pidempään olisivat paikalla ähisseet, olisi se henkivartija varmasti tullut heittämään heidät molemmat niskasta pihalle!
Mutta minne he sitten päätyivät? Se oli hyvä kysymys, mihin kumpikaan ei osannut heti vastata, Theon keskittyen sillä sievällä sekunnilla vain Aaroniin ja ennen kuin ympärilleen ehätti katsahtaa, oli raskas kangas tipahtanut kaksikon ylle. Pikkuhaukka älähti pienesti ja kellahtaen uhoavan kisällin päältä pois. Ennen kuin Aaron tyhjiä uhojaan ehätti taaskaan toteuttaa, laskeutui hiljaisuus kaksikon välille, heidän jähmettyessä paikoilleen paikalle saapuneiden askelien myötä.
Puoliverinen keräsi hetken ajatuksiaan ja katseli ympärilleen, uskoen tunnistavansa tämän huoneen lattian. Tuskin ihan joka paikassa niin laadukasta kivilattiaa oli? Ynähtäen Theo kampesi itsensä ylös ja etsi tiensä pois seinäkankaan alta, joka ylle oli ilmeisesti tipahtanut, saaden sitten varmistuksen epäilyilleen – he olivat onneksi nyt päätyneet linnalle. Sopivasti kuningattaren seuraan.
”H-hei Delia!”, Theo aloitti hätäisesti naurahtaen, könyten itsensä nyt paremmin pois kankaan alta ja heittäen sitä paremmin pois myös Aaronin yltä, ”T-tai siis hyvää - joskin sateista - päivää, Teidän Korkeutenne. E-e-emme kai häirinneet pahasti?”, Theo jatkoi, hermostuneesti hymyillen katsellen ympärilleen, kunnes katse tätiin jäi tuijottamaan.

Arathet oli tullut tapaamaan kuningatarta asian jos toisenkin toimesta. Eihän se välttämättä hänen tehtäviinsä olisi kuulunut tavata kasvotusten kuningattaren kanssa, mutta ennemmin Arathet hoiti asiat näin, kuin välikäsien kautta. Sitä paitsi hänestä se olisi ollut rumaa ja välttelevää, jos hän välikäsiä olisi käyttänyt Delian ja hänen välillään. Kuningatar kun oli mukava ja mieluisaa seuraa, ei Arathet tuon seurasta halunnut kieltäytyä. Joskin valehtelematta oli tovin vältellyt kuningattaren seuraa sen yhden illan, yhden suudelman, myötä. Siitä illasta ei kuitenkaan nyt oltu puhumassa ja tuskin tultaisiin puhumaan, jos Art siitä saisi päättää.
Turkoosi katse lipui pitkin gobeliinin kuvia, neuvoantajan kuunnellessa kuningattaren huolet sen kuvamateriaalista. Eipä Arathet varsinaisesti tiennyt, mitä olisi näistä aatteista sanonut, saatikka sitten lohikäärmeen surmaamista ennustavasta seinävaatteesta.
”Mutta kruununprinssihän on hyvin rohkea tapaus. Hän varmasti pitäisi siitä”, Arathet vastasi, tuumien myös prinssin isän pitävän lohikäärmeen tappamista kuvastavista teoksista, siniverisellä kun sattumoisin oli huonommat välit liskoon jos toiseenkin... Ainakin näin Arathetin tietojen mukaan. Itse hän ei pitänyt teoksesta, mutta eipä kuningatar hänen mielipidettään kysynytkään. Eikä sitä mielipidettä kyllä olisi ehätetty kertoakaan, kun yllättäen paikalle pamahti joku – tai jokin – joka veti paineaallollaan koko kankaan alas seinältä ja sai hovineidot pakenemaan paikalta pää kolmantena jalkana.
Arathet yhtä lailla hätkähti säikähdyksestä, mutta sen sijaan että olisi juossut pois tai edes perääntynyt, oltti neuvonantaja nopean askeleen paremmin kuningattaren eteen. Hänhän olisi ollut hirressä alta aikayksikön, jos ei olisi kuningatarta suojannut parhaansa mukaan tällaisessa tilanteessa.

Onneksi hänen ei tarvinnut millekään uhrautua saatikka olemattomia taistelutaitojaan käyttää, kun keihäillä varustetut vartijat olivat jo paikalle juosseet, valmiina seivästämään tunkeilijan heti niille sijoilleen. Kävi kuitenkin ilmi, ettei sellaiselle brutaalille toimelle ollut tarvetta tähän hätään, kun gobeliinin alta itsensä esiin könysi kuningattaren veljenpoika. Tai no, ”sukulainen”, kyllähän Arathet oli tietoinen tästä puoliverisestä ja tuon taustoista, vaikkei vielä ollutkaan itse henkilökohtaisesti Theodluinia tavannut. Tapa kai tämäkin sitten. Mutta pikkuhaukka ei ollut yksin. Siinä puoliverisen änkyttäessä Arathet käski vartijoita laskemaan aseensa ja palaamaan takaisin sijoilleen, kääntäen katseensa sitten takaisin Theoon ja... Aaroniin?! Sillä samalla sekunnilla kun Art puusepänpojan näki, oli tuo valmis kutsumaan yhden vartijoista takaisin, jotta tuo saisi saattaa Aaronin niskavilloista ulos hovista!
”Mitä sinä täällä teet?”, Arathet henkäisi häkeltyneenä, ennen kuin Delia edes ehätti harkitsevansa vastaavan veljenpoikansa kysymyksiin.

”Ai, te tunnette toisenne?”, Theodluin kysyi heti Aaronilta, jonka näkeminen oli tuossa tuntemattomassa oranssitukkaisessa aiheuttanut harvinaisen hämmentyneen ja hätääntyneen reaktion. Jostain syystä, ei Theo tiennyt mitä Aaronin ja tuon miehen välillä oli, ehkä hän saisi kuulla siitä toisten?



// ”how to avoid that awkward sexual tension between you and queen after that one evening” - guide by Arathet A. Also Aran oikeesti oli sen gobeliinin tekijälle menny kuvaileen jonkun Lorythaksen loharimuodon silleen ”Varmistakaa et ne tappaa tämmöstä perkelettä siinä” >:< //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 21 Syys 2017, 18:06

Pelätä ei ainakaan tarvinnut, niin Haltijakuningattaresta tuntui vartioiden piiritettyä hetkessä yllätysvieraat ja Arathetin astuessa urhoollisesti, mutta tietenkin korrektisti toimittuna hänen eteensä ensisijaiseksi kohteeksi, nyt heidän kaikkien katsoessa paikalleen jähmettynyttä ja hiljaista möykkyä suurella mielenkiinnolla. Delia ainakin katsoi tuota ennemmin suurella, henkeä pidättelevässä mielenkiinnossa että jännityksessä kuin pelossa henkipolonsa puolesta. Mikäli kyseessä olisikin ollut murhaaja, olisi hän ehkä nauranut ennemmin itsensä hautaan ennen mitään muuta, varsinkin moisen, selvästi hiomattoman sisääntulon johdosta.
Gobeliini liikahti, ainakin yhden tulijoista käydessä selvästi tolpilleen, paljastaen lopulta naamansa näkemään millaisen kaaoksen oli ystävänsä kanssa saanut aikaan.

"Ah... Theodluin..!" Delia sanoi yllättyneenä, sirojen sormienpäiden käväistessä suun edessä joka kakisti muillekin kuka tämä mysteerihahmo oli, ellei se siis ollut jo kaikille itsestäänselvyys. Kukapa muukaan tämä nuori, pitkä ja komea miehenalku olisi ollut kuin hänen veljenpoikansa, tunnetusti hänen kaukainen sukulainen ja siten myös hovin jäsen, joka oli yllättänyt tätinsä nyt toden teolla melko kyseenalaisella tempauksella.
Art kävikin tulijan tunnistettua korrektisti käskemään paikalle säikähdyksestä tulleita vartijoita poistumaan, Delian ottaessa vapauden astua suojelijansa takaa, pysähtyen kuitenkin toisenkin tulijan paljastuessa peiton alta. Tulijan, jonka hän myöskin tunnisti.

Aaron nappasi seinävaatteen reunasta kiinni, Theon päättäessä omin päin käydä paljastamaan hänenkin olemassa olon, mutta siihen sinisilmäinen ei ollut valmis!
Ei silloin kun erektiota, joka ei meinannut kuolla pois, oli vielä jäljellä. Tämän takia hän oli käskenyt Theota odottamaan! Edes hetken, että olisi päässyt jonkinlaiseen kontrolliin, mutta ei, tuo oli vaatinut ja tapellut ja nyt nolona, korvanpäät punaisena, puusepänpoika joutui käydä nousemaan gobeliinilla alavartaloaan peitellen, siinä missä syytä hänen paikalla oloonsa jo tiedusteltiinkin.
Kaikesta päätellen, he olivat ainakin oikeassa paikassa. Haltiakuningatar oli paikalla kun tilauksesta, lähes yhtä hämillään mitä Arathet joka paikalla myöskin näytti olevan. Ei se ollut ideaalinen sisääntulo, ei varsinkaan hänen tilassa, vielä kun joutui heti ensimmäisenä hiillostukseen kohteeksi.

"Minä!? Ky-Kysy häneltä! Hän-- No--!" Kisälli kävi änkyttämään tutulleen, jota ei nyt kerennyt sen ystävällisemmin tervehtimään.
"Theodluin.. Tai.. No minäkin... Siis halusimme puhua kuningattarelle." Aaron halusi tietenkin syyttää enkelinpentua kaikesta, mutta ei todellisuudessa voinut, halusihan hän yhtä lailla tänne tulla, kaiketi? Ei hän enää tiennyt, hän olisi voinut hoitaa asiansa varmaan ilmankin kuningatarta, mutta ei tämä varmasti haitaksikaan ollut. Sivuuttaen outolinnun kysymyksen, kävi kisälli kumartamaan vähän päätänsä kohden Deliaa, joka kamppaili tunteidensa kanssa.
Pitäisikö tässä yrittää olla hymyilemäti ja näyttää aivan hullunkuriselta vai nauraa ihan avoimesti? Kellertävät silmät vuorottelivat veljensä kisällissä ja yhtä pelokkaassa veljenpojassa, ettei Delia lopulta voinut itselleen mitään kuin pudistella päätään leveän hymyn kanssa.
"Te kaksi, aivan minuako varten näin kauniina sadepäivänä kieritte kuin tyhjästä ja lennätitte kruununprinssin gobeliinin alas seinältä?" Delia kävi naurahtamaan, kiusoittelevana, saaden nuoren sotilaan katsahtamaan paremmin kuvapuolta joka oli painautunut vasten hänen nivusiaan.
"Kuinka ihmeessä? Palan halusta tietää." Kuningatar kävi kysymään ennen kuin kävisi tiedustelemaan kaksikon varsinaista asiaa, taputtaen samalla Arathetia olalle merkiksi, että tuolla oli ainakin lupa rentoutua. Tuskinpa nuoretmiehet olivat tulleet tekemään muuta kuin väittivät; puhumaan.
"T-Tällä... Teidän korkeutenne." Aaron kävi harvinaisen nöyränä näyttämään koruansa, antamatta kuitenkaan mahdollisuutta kenellekään käydä tutkailemaan kapistusta sen tarkemmin, hänen käydessä pian sullomaan sen paitansa sisälle niin, ettei enää yhtäkään vahinkoa tapahtuisi.
"Se on osa... Oraakkelin sanansaattajan pestiä." Kisälli kävi lisäämään, paljastaen ehkä nyt Theollekkin pienen sivutyönsä, ellei se ollut jo hänen selkänsä takana yleistä tietoa. Kenraali ei ainakaan myöntänyt kenellekään hänen ottaneen muutoin tavanomaista puusepänpoikaa alaisekseen Mardukin takia ja yhä harvempi uskoi sitä tarinaa hänenkään suusta
.
"Vai niin..." Siroeleinen haltijanainen kävi lyhyesti vastaamaan, "Sinuna harjoittelisin vielä sen käyttöä, tai tipahdatte tällä tahdilla vielä jonkun syliin. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan etuovea seuraavan kerran."
"Mutta Theo sanoo, että olette liian kiireinen." Sinisilmä suoristi ryhtinsä nyt kunnolla, uskaltaen antaa gobeliinin jo laskeutua mahdollisimman huomaamattomasti, vaikka hänestä tuntui, että kaikki huomasivat ja vieläpä mitä, tietäisivät miksi! Tai missä he olivat olleet ennen tätä.
Mutta se oli mahdotonta.
"Kiireinen? Rakkaalle Theolleni?" Delia kävi naurahtamaan, käyden kaukaisen sukulaisensa luokse, ottamaan tuon kädet omiinsa ja katsahti lempeästi tuon kultaisiin silmiin omillaan.
"En olisi ikinä liian kiireinen sinulle..." Tuon täti kävi vakuuttelemaan, vaikka hänellä joskus todellisia kiireitä olikin.
"Kerro lintunen, mikä painaa mieltäsi?"

//LOL, varmaan ihan best selleri! Delia be like "act natural there's other peopel in room" ja Dariuksen pitää tulle setäilee ja Anton vaatii tarinaa siit gobeliinist mut sil loharil pitää olla googly silmät koska se on hassua.//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Syys 2017, 19:30

Sentään ylimääräiset kaikkosivat paikalta ja jättivät nelikon suljettujen ovien taakse keskenään. Hyvä, Arathet ei todellakaan olisi kaivannut tähän tilanteeseen yhtään enempää todistajia, neuvonantajan yhä mulkoillen arvioivasti niin Theoa, Aaronia, kuin puusepän... peittelyä. Voi kuinka hän olisi halunnut hävetä itsensä maanrakoon toisten puolesta, heti ensimmäisenä heräsi kysymys johtuiko tämä riemu nuorikon kaksinkeskeisestä leikistä? Johan oli pikkuhaukka nopeasti itselleen seuralaisen löytänyt, eihän tuo vielä kauaa edes hovissa ollut ehtinyt pyöriä — tosin miten mokoma Aaroniin oli törmännyt? Tai no... Kai tuvilla, olihan Arathet kuullut Aaronin olevan nykyään Winderin kisälli. Aran oli varmistanut sen, että neuvonantajansa siitä kuulisi ja silloin Art oli vain asian sivuuttanut hymähdyksellä, sillä eihän se häntä koskenut. Mutta nyt sitä alkoi pikkuhiljaa tajuamaan, että hänhän tosiaan saattoi törmätä tuohon huilua soittavaan kauhukakaraan, jos tuo linnan alueilla liikkui! Tosin... Eipä puusepänpoika enää nii nuorelta näyttänyt. Tuo oli vanhentunut, yllättävänkin roimasti, mikä sai Arathetin lopulta kurtistamaan kulmiaan mietteliäänä, neuvonantajan koittaen nyt jonkinlaisen mielipiteen tilanteesta muodostaa...

Theohan ei Aaronin pikku ongelmaa huomannut, enkelinpennun vain tuijottaen hymyillen tätiinsä. Vasta siinä vaiheessa kun Aaron häntä alkoi syyttämään tästä, havahtui pikkuhaukka tilanteeseen ja ähkäisi pienesti, mutta ennen kuin hän ehätti mitään vastata, oli kuningatar jo äänessä. Heti ensinnä ihmetellen, miten kaksikko nyt tällä tavoin oli paikalle pöllähtänyt, Aaronin esitellen sitten maagisen korunsa, jonka kuitenkin tunki nopeasti piiloon kaikkien katseilta ja kosketuksilta. Siinä samalla kisälli mainitsi olevansa Oraakkelin Sanansaattaja, saaden pikkuhaukan vilkaisemaan kysyvästi Aaronin puoleen — miksei hänelle oltu kerrottu moisesta?! Luulisi, että Aaron olisi heti moisesta tittelistä rehkimässä kaikille! Theo halusi tietää lisää, mutta juuri nyt ei ollut aikaa moisille kysymyksille.

"E-en minä niin väitä!", Theo älähti nopeasti, Aaronin kertoessa hänen sanoneen kuningattaren olevan liian kiireinen, "Kenraali Winder niin sanoo! Tai.. sanoo ainakin minulle...", Pikkuhaukka jatkoi mutisten, vilkaisten lattian rajaan.
Katse kuitenkin palasi Deliaan, kun kuningatar puoliverisen luokse käveli ja hänen kätensä omiinsa poimi. Yllättäen tuntui taas niin ihanan hyväksytyltä ja kotoisalta, turvalliselta, hyvä ettei pikkuhaukka heti itkuun purskahtanut. Hetken se siltä näytti, Theon selvästi pidätellen itkua kun keräsi ajatuksiaan ja mietti, miten tilanteen selittämisen nyt aloittaisi.
"D-D-Darius löi minua!", Lopulta Theo parahti, tietämättä miten sen paremmin kertoa, "Hän on muutenkin ollut ilkeä ja hirveä koko tämän ajan ja menin vahingossa kertomaan totuuden minusta Aaronille ja sen jälkeen Hän suuttui toden teolla ja nyt on vihainen minulle ja Aaronille kun Aaron puolusti minua häntä vastaan ja-ja-ja", Enkelinpentu joutui vetämään syvään henkeä jotta itsensä saisi rauhoittumaan, hetkeksi sulkien silmänsä siinä samalla.
"Voisitko... Tulla puhumaan hänelle?", Lopulta Theodluin kykeni kysymään, katseensa takaisin Deliaan nostaen.

Arathet yhä tuijotti Aaronia, harvinaisen kärttyisännäköisenä. Ja se todellakin oli harvinaista, kun kyseessä oli Arvaenin vanhin, tuo tuskin koskaan oli vihainen tai kärttyisä, missään tilanteessa! Mutta juuri nyt, syystä tai toisesta, Aaronin tapaaminen näinkin epäsoveliaasti itse kuningattaren seurassa oli saanut neuvonantajan pahalle tuulelle. Tietenkin, hän oli osin iloinen ja kiitollinen siitä, että nulikka oli elossa ja näytti voivan hyvin. Ja oli aikuistunut, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, sentään tuo osasi puhutella kuningatarta oikein!


// Kaikki ostaa sen. Jopa Aran. Ja sitten Art telotettiinkin. JA VOI EI EMMÖÄAFJAÖKLWFJAWF NYT NE GOOGLY EYES! Dari kyl niin repii sen seinätaljan saatana. Also Art be lyek "hide ur boner or I'll smack it" ja Aaron be lyek "NOT TWICE A DAY!"//
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 21 Syys 2017, 22:09

Kaikkien onneksi, haltijakuningattaren huomio oli yksin ja ainoastaan vain pienessä, kyynelehtivässä haukassa jonka parkaisu ja kyyneleet saivat tuon tädin lempeän hymyn kääntymään alaspäin harmittelevaksi tuon puolesta. Jahka nuori sukulainen sai kuitenkin kakistettua mikä oli todella vinossa, niin lyömisestä, kuinka ilkeä Darius oli ollut ja mitä oli suurin piirtein tapahtunut, joka oli saattanut kaksikon tänne ja Theo raukan tähän pisteeseen.
Delia katsoi pienempään surkuttelevasti. Se sattui, häneen sattui kuulla veljenpoikansa sanat ja se näkyi tästä avoimesti, haltijanaisen sulkiessa tuon toisen käden omiinsa.

Aaron tunsi olonsa kiusalliseksi. Theo taas itki ja jakoi herkkää hetkeä tätinsä kanssa, mutta se olisi ollut siedettävää, ellei häntä olisi tarkkaillut vihainen ja arvioiva katse toisaalta. Kisälli olisi voinut yrittää vältellä neuvonantajan tuijotusta, mutta se tuntui lopulta paljon kiusallisemmalta kuin suoranainen takaisin tuijotus johon Aaron hetken epäröityään päätyi. Miksi hänelle tuli tunne, että tuo tiesi? Arathet ei ennen ollut näyttänyt aivan noin hapanta naamaa, johon hän vastasi omalla, nyt punoittavalla jännittyneellä ja kurttukulmaisella naamalla.

"Voi Theo... Sinun murheittesi oli määrä helpottua luonamme." Delia sanoi matalaan, suruiseen äänensävyyn, siron, leveää hihaa mukanaan nostavaa käden käydessä tuon poskella, johon kenraali oli saattanut pikkuista iskeä. Tietenkin se vihastutti, Darius oli kimpaantunut ymmärrettävästä syystä toki, mutta se ei selittänyt miksi tuo oli ollut "aivan hirveä ja kamala kaiken tämän ajan" näin Theon sanojen mukaisesti. Vaikka... Delialla oli omat aavistukset. Mutta niistä aavistuksista huolimatta, hän ei pitänyt tuon käytöstä hyväksyttävänä. Varsinkin tuon väitös, ettei pikkuhaukalla ollut mitään saumaa tulla aika ajoin häntä vierailemaan

"Puhun hänelle." Kuningatar kävi tuota kohden kumartuen hymyilemään, kauniin helmikoristeisen kruunun helähtäessä.
"Sillä välin, tahdon että sinä ja... Aaron, pysytte mieheni neuvonantajan Arathet Arvaen näköpiirissä. Menkäämme tuville yhdessä... Normaalisti kävellen." Haltijanainen suoristui, laskien sitten kätensä omalle puolelleen, sievästi ristiin eteensä, katsahtaen sitten mainittuun haltijamieheen hakien myöntymisen merkkiä.
"Ettette tee enempää tuhojanne. Hm'mh.. Ajatella, en uskonut teidän kahden kohtaavan näin vikkelään, taidatte olla löytäneet ystävän toisistanne. Aaron, kiitän, että toi Theon luokseni." Haltijakuningatar kävi vielä hymyillen sanomaan kohden kaksikkoa, joista kisälli jo käyttäytyi normaalimmin... Gobeliinin käsistä luovuttaneena...

Totta kai kun kaksi, normista poikkeavaa, nuorta haltijaa... Tai no, puoliverinen ja haltija tuli näyttävästi linnannurkille asettumaan, ja joita Delia itse välillä iltaisin mietiskeli, oli hän myös miettinyt, mikäli nuo tulivat toisensa tapaamaan. Olihan hän kuullut, mitä kisälli oli aikaisemmin uhonnut Theolle tekevän, mutta se menkööt "pojat ovat poikia" piikkiin, olihan tuo saattanut tuon hänen luokseen ylitse tämän sedän asettamasta pelosta.
"Muistuta minua, että tahdon seinävaatteen palautettavaksi ja uusia tilauksen... Ei tarpeita muutoksille." Delia kävi kuiskuttelemaan Arathetin korvaan, ennen kuin käveli tuon ohitse kahden, yhä tilanteesta hämillään olevan seuraneidon tullessa vastaan ovella.
Kaksikkoa ei kauaa käyty rauhoittelemaan, vaan ohjeistamaan noutamaan kuningattaren viitta sillä hän astuisi ulos ja siellä satoi ja vikkelään myös, hän pukisi tuon ylleen vauhdista sillä jollakulla oli kunnia kuultavanaan.

Aaron katsahti Theodluiniin, kohauttaen olkiaan ja seurasi sitten laumaa tuon lähellä, Delian johdattaessa kaksikkoa Arathetin kanssa pitkin linnankäytävää, suorinta tietä ulos ja kohden tupia, herättäen huomiota ja kumarruksia niiltä jotka olivat nyt kevyempään sateeseen astuneet.
Pitkäkaulainen joutsenemo tiedosti varsin hyvin, että hänen vierailunsa sotilastuvilla on poikkeuksellista, vaikka hänen veljensä eliittikenraali olikin, mutta tietenkään kukaan ei käynyt joukkiota edes puhuttelemaan, nelikon ravaten tien tuvan sisätiloihin jossa Delia laski huppunsa ja Aaron tunsi yltyvää levottomuutta.
"Haluan, että odotatte minua oleskelutiloissa." Delia kävi kääntymään, hetken pysähtynyttä ilmaa tunnusteltua.
"Arathet, luotan heidät sinun vahdittavaksi... Menen puhumaan Dariukselle siskona, enkä kuningattarena." Haltijanainen jakeli ohjeita, katsoen vielä että jokainen teki jonkinlaisen ymmärryksen eleen, ennen kuin itse kääntyi eliitin työhuoneelle vievälle käytävälle pitkä viittaa lattiaa vasten laahaten, jättäen näin kaksi huliviliä Artin kaitsittavaksi.

"...Kaksi kultaa kuningattaren puolesta?" Aaron kävi kuiskaamaan Theon vierellä, katsahtaen sitten vanhaan tuttuunsa joka oli päätynyt neuvonantajasta lapsenvahdiksi.

//Ohgawdd :--D Anton kattoo ihmeissään miks setä hulluks tuli ja Art tekee jo muutenkin valmiiksi johtopäätöksiä "wait you might like it, nevermind!"//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 22 Syys 2017, 02:20

Voi kuinka Delian seura tuntui niin äidillisen rauhoittavalta. Kuningattaressa oli sitä jotain, mikä pakotti Theon hymyilemään ja nielemään kyyneliään, ei hän halunnut olla surullinen tuon seurassa. Ei hän osannut edes selittää, mistä moinen tunne kumpusi, mutta hän olisi enemmän kuin mielellään viettänyt useammin aikaansa Delian kanssa. Tuo ainakin yritti ymmärtää ja olla ystävällinen, siinä missä kovin moni muu ei tuntunut välittävän tippaakaan pikkuhaukan tunteista.
Theodluin koittikin nyyhkyttäen ne viimeisimmät kyyneleet pidätellä, samalla kun Delia kyyneleistä kostuneita poskia pyyhki. Eihän enkelinpentu voinut kuin katsoa kiittävästi, hymyillen, tätiään, joka lopulta lupasi puhua Dariukselle asiasta. Se... tuntui samaan aikaan hyvältä, mutta myös pahalta. Mikä estäisi eliittiä pieksemästä pikkuhaukkaa jälkikäteen siitä hyvästä, että hän oli kuningattaren tähän soppaan sotkenut? Tokihan Theo voisi uudestaan juosta Delian luokse, mutta mikä sitten estäisi eliittiä jälleen kerran uudestaan pieksemästä enkelinpentua? Se oli selvästi oravanpyörä, ellei kuningatar saisi veljeään aisoihin ja kyennyt viimein takomaan sen verran järkeä eliittiin, ettei tuo sentään suorilta käsin olisi veljenpoikaansa pieksemässä! Toivoa saattoi, ja toivoa Theo myös aikoi!

Mutta, ennen kuin Theo nyökkäilyiltään ehti mitään myöntyvää sanoa, oli Delia jo tehnyt suunnitelman. Hän menisi juttelemaan Dariukselle, siinä missä nuorikkopari saisi viettää aikaa Neuvonantaja Arvaenin kanssa. Theo vilkaisi viimein tuohon oranssitukkaiseen haltiaan, joka ilmeisesti oli tämä puhuttu neuvonantaja. Ei hän ollut tuota koskaan tavannut, mutta toivoi, ettei hänen kantansa puoliveriseen olisi samanlainen mitä setänsä.
Arathet havahtui tilanteeseen kuullessaan nimensä, vilkaisten kuningattaren puoleen kysyvästi. Nopeasti kävi selville, että haukansilmäinen aikoi mennä veljeään tapaamaan ja Arathet saisi sen aikaa kastoa kaksikon perään — miksi ihmeessä, olivathan nuo aikuisia jo! Mutta toisaalta, Arathet ei sanonut mitään vastaan. Tietenkin häntä kiinnosti kuulla enemmän Theosta ja Aaronista, nyt kun mahdollisuus oli, mutta eniten häntä huolestutti Delia, Eihän kuningattaren sopinut nyt tuosta vain mennä sotilastuville! Hänen oli pakko seurata siniverisen puolisoa, ei hän voinut vain paikalta poistua. Niinpä hän vain korkeintaan pienesti ynähtäen kyseenalaisti kuningattaren aikeet mennä tapaamaan veljeään suoraan Kuiskauksen tuville. Eikö tuo nyt olisi voinut kutsua veljeään tänne? Sehän oli eliitin tehtävä ravata paikalle, jos kuningatar tuon halusi tavata, ei toisinpäin!

"Muistutan kyllä, Teidän Korkeutenne", Kuuluikin kuiskaava vastaus Delialle, tuon mainitessa ohimennen seinävaatteen kohtalosta, ennen kuin Arathet, siinä missä Theodluin ja Aaronkin, lähti seuraamaan nätisti kuningatarta linnan salista kohti pihamaata. Sade ei sentään piessyt niskaan kaatamalla, saattueen kipittäen nopeasti pihamaan poikki Kuiskaukselle varatuille tuville. Perille päästyä Arathet katseellaan varmisteli, että Delia oli kunnossa — ihan kuin kuningatar muka sokerista olisi tehty — ennen kuin nyökkäsi tuon käskylle.
"Odotamme teitä, niin kauan kuin tarve, Teidän Korkeutenne", Neuvonantaja vastasi pienesti nyökäten kuningattarelle, joka sen myötä poistui heidän seurastaan veljeään tapaamaan.
Hetken hiljaisuus vallitsi kolmikon välillä, kunnes kaikki katseet kääntyivät Aaroniin tuon kommentin myötä.

"Kehtaatkin lyödä vetoa tuollaisista", Arathet kommentoi heti, siinä missä Theo vain oli vilkaissut yllättyneenä Aaronin puoleen, "... Mutta nostan panosta viiteen kultaan, Kenraalin puolesta", neuvonantaja jatkoi, työntäen sitten nuoret edeltään kohden Kuiskauksen tupien oleskelutilaa.
Tila oli tällä hetkellä tyhjänä muista, suuren takan roihuten kuitenkin suurella liekillä valaisten ja lämmittäen tilaa, jossa oli niin sohvia, divaaneja, nojatuolia kuin ihan pöytäryhmiäkin joiden puoleen istua. Löytyi myös lautapelejä ja kortteja, joiden ääressä aikaansa olisi voinut kuluttaa, puhumattakaan seinustalta löytyvästä kirjahyllystä. Theo asteli nätisti peremmälle tähän huoneeseen, käyden istahtamaan lähellä takkaa olevalle divaanille. Hän pysyi kuitenkin hiljaa, vaikka mieli oli täyttynyt jälleen uteliaista kysymyksistä, mutta juuri nyt hänen piti keräillä itsensä äskeisen itkunpurskahduksen jäljiltä.

"Pääsit sitten sotilaaksi", Arathet aloitti, askeltensa jatkuen satunnaisesti pitkin huonetta, hänen puhutellessa Aaronia, "Jotain, mitä en sinusta olisi olettanut...".


Darius oli kaksikon poistumisen jälkeen jatkanut yksikseen märehtimistä. Ja sehän meinasi sitä, että kenraali korkkasi pöytälaatikosta odottaneen haltiaviinan ja oli sen saattelemana lähtenyt lukemaan kirjeitään. Koittaen tietenkin täten harhauttaa ajatuksensa äskeisestä, vaikka kisällin sanat kyllä kaikuivat yhä alitajunnassa kuin tinnitus konsanaan.
Tovin Darius ehättikin itseään harhauttaa, laittaen talteen tärkeät kirjeet ja kirjeet, joihin hän aikoi vastata, siinä missä pikkuhiljaa nakkeli rytättyjä, turhia kirjeitä takkatuleen. Kirjeitä turhilta tahoilta, jotka halusivat yhteydenottoa tai tapaamista. Kirjeitä aatelisneidoilta, jotka suorastaan löyhkäsivät flirttailuyrityksiltä — puhumattakaan niistä kirjeistä, joita nuorien aatelisneitojen vanhemmat hänelle lähettivät, yrittäessään naimakauppoja eliittikenraalin kanssa. Ei häntä kiinnostanut, ei tippaakaan. Toisinaan hän jopa harkitsi peitepuolison hankkimista, jotta säästyisi näiltä kirjeiltä.

Mutta, se kirjeiden selailu keskeytyi, kun ovelta kuului koputus. Hetken Darius harkitsi ettei olisi mitään vastannut, kunnes syvään huokaisten kehotti koputtajaa astumaan sisään. Ja kun sisään astui Delia, ei Darius voinut kuin naurahtaa huvittuneesti nousuhumalassaan, istuskellen takan ääressä nojatuolissa, pullo ja kirjeet viereisellä pikkupöydällä.
"Anna kun arvaan: Se äpärä tuli itkemään sinulle?", Darius aloitti hymisten, katseensa viipyen hetken sisaressaan. Miksi muutenkaan tuo olisi tänne tullut, hänelle puhumaan näin yllättäen? Yleensä kutsu kävi tulla tapaamaan kuningatarta hoviin, ennemmin kuin tuo tuville raahautuisi.



// Anton vetää hirveen tempertantrumin jos hänen seinävaate tuhotaan! Art tekee aina johtopäätöksiä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 22 Syys 2017, 04:04

Kisälli nosti kulmaansa vekkulimaisen virneen kanssa, naurahtaen sitten lopulta lähes täysin siemauksin Artin lähtiessäkin mukaan vedonlyöntiin ja kääntyi kulkemaan tuon työntämänä kohden tiloja, missä heitä oltiin käsketty odottamaan.
Tilat olivat yhtä tyhjät, mitä koko tupa oli sadepäivänä tuntunutkin, yllättävää sinänsä että niin moni oli päättänyt jäädä joko makuukamareihin tai kaupungin kapakoille, mutta kukaan heistä ei valittanut.
Aaron harppoi pidemmälle, jääden heiluen seisoskelemaan paikalleen siinä missä vanhempi nuori meni istua nyyhöttämään, katsahtaen jälleen kohden neuvonantajaa joka kävi häntä puhuttelemaan. Sinisilmäinen naurahti, tunsien omanlaista, äkkinäistä ylpeyttä toisen sanojen johdosta joka todisti uudestaan ja uudestaan, kuinka hän oli onnistunut rikkomaan odotuksia suhteensa.

"Se on tämä minun hurmaava, vastustamaton luonteeni" Kisälli vitsaili, kiikkuen kantapäiltään varpailleen.
"Ainakin nyt se on.... Eliittikenraali Winder ei ollut sietää minua kun Oraakkeli pisti kirjeen Aranille pakottamaan hänet ottamaan minut alaisekseen, mutta, siitä sinä varmaan jo tiedätkin." Puusepänpoika virnisti, nauttien tästä tilaisuudesta päästä päivittelemään asioita tuon kanssa, siinä ohimennen tietoisesti kertoen myös Theodluinille asioista, mutta huomio oli pääasiassa Arathetissa.
"Mutta hän lämpeni nopeasti. Olen itse asiassa aika lahjakas, Darius sanoi niin itsekin. Tupalaiset kadehtivat minua, hän ei ole ottanut ennen ketään oppilaakseen." Itsekehu, osittain vilpillinen sellainen haisi mutta haiskoot, Aaronin käydessä saman divaanin luokse missä Theo istui ja heitti itsensä takamus edellä tämän viereen istumaan, sen enempää toista enää vierastelematta.
"Kuulit varmaan mitä piilopaikassa tapahtui?"



Delia pysähtyi veljensä työhuoneenovelle vetämään syvään henkeä ja keräämään että rauhoittelemaan itseään... Hänellä ei ollut tarkoitus käydä läimimään Dariuksen korvia heti kun tuon näki, vaan halusi kuulla molempien osapuolet. Ei tilanteesta muuten mitään tulisi, ei tilanne parantuisi ollenkaan, jos hän vaan huutaisi toiselle, eikä se hänen hillityn pidättelevään luonteeseensa tavanomaisesti kuulunutkaan.
Siro, kalpea rystynen nousi ovelle koputtamaan tasan kolmesti, rauahllisessa rytmissä, Delian asettuen sitten odottamaan hetken vastausta. Darius oli sisällä, hän aisti sen omalla tavallaan, tuon välttelevän hiljaisuuden suorastaan tuntuessa ilmassa, joka loppupeleissä alistui kuin alistuikin luvaksi astua sisään.
Haltijanainen avasi oven, jääden kynnyksen ylitettyään sen äärelle näyttämään ilmeettömiä kasvojaan ja sulkeakseen työhuoneen oven rauhallisesti perässään, siinä missä Darius jo masentuneen kuuloisesti naurahtelikin.
Haltijaviina tuoksahti. Delia huomasi pian myös kirjeet viereisellä pikkupöydällä, mutta ei käynyt vielä astumaan peremmälle, kultaisen katseen lipuessa tuon tekemisestä itse isoon, ilkeään setään.

"Theodluin... Ja nuori oppilaasi." Delia kohautti toista olkaansa, korjauttaen ruman sanan tuon nimeen, "Melko nokkelia poikia, löysivät tiensä suoraan luokseni. Säikäyttivät kaksi seuraneitoani ja puolitusinaa vartioita." Haltijanainen kertoi, lähestyen pitkin, rauhallisen lipuavin askelin kohden nousuhumalaista veljeään, pysähtyen takkatulen ja tuota vierustavan, vapaan nojatuolin välille.
"Heidänkö takiaan olet korkannut näin halvan viinan?" Haukankatseen ei edes tarvinnut siristyä näkemään paremmin pullon etikettiä, mutta kukapa surunsa, murheisiinsa tai vihaansa mitään hienoa joisikaan.
"Niinkö pahasti kisällisi sinut järkytti...", Delia jatkoi, maltillisen, matalaan tunnelmaan sointuvaan äänensävyyn, "Kuulin hänen puolustaneen Theota... Mutta kuulin myös sinun lyöneen häntä." Kyllä hän tiesi, tai pikemminkin aavisti, miksi niin oli käynyt, mutta hiljentyi antamaan veljelleen sanan sijaa, olivat ne sitten kuinka kyynisiä tai vältteleviä sanoja tahansa.

//Darius got blocked from uncle duties//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 22 Syys 2017, 05:18

Arathet hymähti pienesti, Aaronin lähtiessä pöystäilemään vastauksiaan hänen sanoihinsa. Hiljaa ympäri huonetta askeltava neuvonantaja kuunteli kaikessa rauhassaan Aaronin kertoman, keskeyttämättä tuota kertaakaan. Ja niin teki myös Theodluin, eiköhän kumpikin kuulijoista tiennyt kisällin liioittelevan, mutta pikkuhaukka oli enemmän kuin mielellään kuuntelemassa Aaronin pöystäilyjä, jos se tarkoitti sitä, että hän saisi kuulla enemmän kisällin taustasta — varsinkin siitä oraakkeli osuudesta.
"En itse asiassa kuullut", Arathet aloitti, puusepänpojan arvuutellessa hänen kuulleen, mitä piilopaikassa oli tapahtunut, "Unohdat, etten ole sotilas. Armeijan, saatikka edes eliittien, asiat eivät kuulu minulle. En pidä kirjaa heidän sotilaistaan, saatikka kisälleistään. Joten ei, en kuullut, mitä piilopaikassa tapahtui. Olen neuvonantaja, en juorujen kyttääjä".

"Mutta hurmaava luonteesiko sinulle uuden ystävän on tuonut?"
, Arathet jatkoi, kiusoittelevasti virnistäen, "Vai onko nuori Winder enemmän kuin ystävä sinulle jo?", vanhin jatkoi askeltaen divaanin taakse jolla nuorempi kaksikko istuskeli.
"En nyt sanoisi meitä ystäviksi...", Theodluin huomautti ohimennen, ei hän uskonut Aaronin vielä laskevan itseään hänen ystäväkseen. Kai?
"Sydänkäpysetkö sitten olette?", Arathet jatkoi, leveästi hymyillen, katsellen alas kaksikkoon edessään.


Kuulemma Theodluin oli syyllinen Delian saapumiseen, siinä missä Aaronkin. Eliitti hymähti terävästi, katseensa lipuessa sisarestaan takan puoleen. Jos totta puhuttiin, ei häntä kiinnostanut kuulla mitä niillä kahdella nulikalla oli asianaan, saatikka sitten kuunnella minkäänlaista saarnaa Delialta. Mutta, osin Dariuksen yllätykseksi, ei kuningatar heti lähtenyt saarnaamaan suuna päänä, vaan ensimmäisenä kommentoi eliitin viinavalintaa.
"Kehtaatkin, sisko hyvä. Ferendirin olisi juonut tätä milloin vain, missä vain", Eliittikenraali naurahti, katseensa nostaen takaisin siniverisen puolisoon, "Mutta ethän sinä sitä tietäisi".
"Kuten et tiennyt, että hänellä on äpärä. Eihän meistä kukaan tiennyt, että hänellä oli puoliverinen äpärä"
, Haukansilmä jatkoi, nakaten uuden, rytätyn, kirjeen takkatuleen, "eihän hän siitä kenellekään halunnut kertoa".

"Olisi vain kertonut. Olisimme päässeet siitä eroon jo ennen, kuin se osasi puhua. Et olisi ehtinyt kiintyä siihen", Nokkaansa nyrpistäen eliitti jatkoi, samalla kun lasin pöydältä poimi ja veti kirkkaat pohjat siitä suoraan kitaansa.



// Dari ansaitsi sen //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 22 Syys 2017, 19:33

Aaron ei antanut ylpeän virneensekaisen hymynsä lannistua, vaikka uutiset hänen urhoollisesta uroteostaan, josta olisi voinut oikeasti todella ylpeä, ei ollut ylettänyt neuvonantaja korviin. Toivottavasti kuitenkin linnalle, Delia varmasti tietäisi! Mutta Arathet painotti, ettei ollut juorujen kyttääjä, mihin kisälli tuhahtaen naurahti, nojautuen sitten lunkimmin taakse käsivarsiensa varaan.
"Ystävän?" Kisälli lakkasi oitis hymyilemästä ja suoristautui nojastaan, neuvonantajan vaeltaessa heidän taakseen, heittäytyen yksi kaks astetta oudommaksi normaalista, varsin passiivisesta luonteesta.
Miksi? Puusepänpoika ei tiennyt, mutta aavisti pashaa kääntyessään istumaltaan sen verran, että voisi tuijottaa tuohon oudoksuen, nopeasti vilkaisten Theonkin puoleen joka kävi vastaamaan omasta puolestaan, mutta johon Aaron ei vielä käynyt yhtymään.
"EI!? Mitä hittoa?", Aaron käännähti niin, että nosti toisen jalkansa divaanin päälle voidakseen paremmin mulkoilla varsin muikeasti hymyilevään haltijamieheen. Joka, ainakin kisällin mielestä, käyttäytyi todella peelosti, tuon saatellessa keskustelua kahden miespuolisen sydänkäpystelyyn, niljakkaasti häntä kiusaten.

"Onhan se nätti, mutta ei se silti nainen ole. Sano sille Theo. Sano sille, ettet ole nainen." Aaron vielä komensi, näkemättä mitään ongelmaa myöntäessä pitävänsä nätti poikaa nättinä, ristien kätensä sitten puuskaan ottaen esille jälleen tosikon, murjottavan olemuksensa, jonka Arathet oli saanut hänestä irti hetkessä.


Takkatuli aaltoili lämmintä valoa vasten haltijanaisen vaaleaa siluettia tämän katsoessa alas hyvää vauhtia juopuvaan veljeensä, joka otti esille heidän edesmenneen, vanhimman veljen Ferendirinin ja kuinka tuo olisi juonut tätä mainittua, halpaa viinaa milloin vain missä tahansa. Mutta eihän hän sitä tietäisi... Haltijakuningattaren kuuluisan paksut kulmat nykähtivät säälin pistoksesta, toisen jatkaessa heidän isoveljestä jälleen Theodluiniin, kutsuen tuota ennemmin yhä puoliverisenä äpäränä ja kuinka tuo toivoi tietävänsä tuosta aikaisemmin, jotta eroon pääseminen olisi ollut helpompaa. Se... Sattui... Delia näki, kuinka Dariukseen sattui, tuon viskoessa rakkauskirjeitä takkatuleen, tuon aina muulloin arvokkaan olemuksen lyyhistyessä hänen edessään.
Nuorempi sisar huokaisi annettuaan vaikean, takkatulen roiskeisen hiljaisuuden pysyä hetken heidän välillään, lähtien sitten kiertämään, vaalean hameenhelman laahaten perässään, murjottavan veljensä edestä tämän vierelle, käyden sitten lupia kyselemäti valtaamaan tuon käsinojaa istumapaikakseen.

"Joten... Hänestä tästä siis on kysymys." Delia kävi rauhaisen suruiseen ääneen sanomaan, tarttuen kädellään nojatuolin selkänojasta.
"Olet oikeassa... Minä en tiedä, millaista viinaa Ferendirin mieli... Mitä te kaksi yhdessä koitte niin aurinkoisina kuin sateisina päivinä, miten hän taisteli ja millaisille vitseille hän nauroi, muttei ikinä myöntäisi minulle tai Lanaelle... Kuinka monta kertaa tumpeloitte, itkitte tai nauroitte yhdessä, sillä hän turvautui ensisijaisesti sinuun kuten sinä häneen ja luotti koko ikänsä sinut salaisuuksiensa kanssa... Kaikissa paitsi tässä."
Edesmenneen veljen muistelu laukaisi tunteen jos toisenkin. Kaipuu lieni yksi suurimmista ja se kolotti ikävästi sydäntä, heidän molempien. Mutta ehkä juuri nyt eniten vanhimman haukkalapsen sydäntä, jonka kolotusta tuo yritti halvalla haltijaviinalla turruttaa.

"Mutta... Toisin kuin sinä, minä tiedän, mikäli hän olisi saanut tilaisuuden kertoa meille- Sinulle... Jos hän olisi saanut tilaisuuden pidellä pientä poikaansa ja kertoa ylpeänä sinun tulleen sedäksi, niin sinä et olisi ajatellut mitään muuta kuin parasta tuolle pojalle, saatikka välittänyt, että hän on puoliverinen äpärä..." Delia katsahti vetistyneillä silmillä takkatulesta alas veljeensä, laskien selkänojaa vasten roikkuvan kätensä sukimaan paria, eksynyttä yönsinistä hiussuortuvaa pois tuon kasvoilta, "Et olisi sanonut kertaakaan Ferendirinille, että hankkiudu tuosta äpärästä eroon. Etkä olisi ajatellut häntä luonnonoikkuna tai hänen rakkauttaan enkeliin järkyttävänä."
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 23 Syys 2017, 04:34

Theo pärskähti pienesti ja vilkaisi neuvonantajaan tuon oudon kysymyksen myötä. Hän ei tiennyt vieläkään, minkälaiset välit Arvaenilla ja Aaronilla olivat, mutta tuosta päätellen kaksikko taisi tuntea toisensa aika hyvin. Vai oliko tuollaiset kysymykset ihan arkipäivää haltioiden keskuudessa? Tiedä häntä, mutta Aaron oli heti ensimmäisenä siihen vastaamassa ja kieltämässä moiset arvailut. Siinä sitten vielä mainiten, että olihan Theodluin nätti, mutta ei nainen, mikä sai pikkuhaukan vilkaisemaan kysyvästi kisälliä, siinä missä Arathet taas katsahti puoliverisen puoleen.
"E-e-en ole nainen", Osin jopa punasteleva pikkuhaukka vakuutteli vaivautuneesti naurahtaen.
"Kyllä minä sen tiedän. Tiedän myös taustasi, joten niitä on turha peitellä — joskin etpä sinä näyttänyt peittelevän niitä lainkaan aikaisemmin, kun tädillesi avauduit", Arathet vastasi, saaden pikkuhaukan vilkaisemaan nolostuneena muualle, "Sinun pitää olla varovaisempi puheidesi kanssa. Jos kerran jo lipsautit salaisuutesi Aaronille, olisit ihan hyvin voinut äsken sen minullekin vahingossa kertoa, sikäli mikäli en olisi jo valmiiksi tietoinen".
Arvaenilla oli pointti, sen Theo myönsi. Hän oli mennyt turhankin tuttavallisesti puhumaan kuningattarelle ja maininnut salaisuuden paljastumisesta, sellainen maininta olisi varmasti herättänyt kysymyksiä sivustakuuntelevien mieleen. Onni onnettomuudessa, että ainoat paikalla olijat olivat olleet Arvaen ja Aaron.

Arathet jatkoi askellustaan, istahtaen kuitenkin lopulta alas, tuolille lähelle kaksikkoa. Hetken vain katsellen noita, miettien mitä nyt ensimmäisenä halusi kysyä, puhua.
"Miten sinä Oraakkelin juoksupojaksi päädyit?", Kuului lopulta kysymys Aaronille, Theonkin vilkaisten sen myötä puusepänpoikaan.
"Sitä minäkin haluaisin kysyä — mikset kertonut siitä?", Pikkuhaukka lisäsi kisälliä katsellessaan, "En edes tiennyt, että legendat Oraakkelista olisivat totta!".


Hänestä siis oli kysymys. Mistäkäs muustakaan, eliitin vain hymähtäen käsinojalle istahtaneelle sisarelleen. Mutta ennen kuin hän ehätti mitään kaikessa pessimistisyydessään mainitsemaan, jatkoi Delia puhumista. Ja voi kuinka ne sanat upposivatkaan syvälle sieluun. Harva luki eliittikenraalia kuin avointa kirjaa, saatikka edes tulkitsi tuosta mitään tunnetiloja. Vain ne vanhimmat ja kokeneimmat sotilaat Kuiskauksesta osasivat Dariuksesta tulkita jotain. Mutta nyt, Delia sanoillaan toi ilmi sen, ettei silmäpuoleisesta veljestä ollut piilottelemaan tunteita saatikka aatteita sisareltaan. Joskus Dariuksesta tuntui, että Delia oli liian fiksu hänelle. Mutta oliko se sitten yllätys? Siinä missä Darius ja Ferendirin oli opetettu taistelemaan, tottelemaan, kuin koirat konsanaan, osasi sitten Delia ja Lanae tulkita toisten tunteita ja reaktioita. Ja siskojen taito oli jotain, mitä Dariukselta todellakin puuttui, puhumattakaan sitten tunteisiin reagointi ja hienosanaisuus. Totta kai Darius pärjäsi aatelisseurassa puheillaan, mutta jos yhtään henkilökohtaisemmaksi piti mennä, ei eliitistä siihen ollut.

Kaikessa hiljaisuudessaan Haukansilmä kuuntelikin sisarensa puheet, jotka olivat turhankin lähellä totuutta. Dariusta kismitti, harmitti, jopa ahdisti se, ettei Ferendirin ollut hänelle kertonut rakastetustaan, saatikka sitten tulevasta lapsesta. Ehkä silloin, jos veli itse olisi hänelle kertonut tästä, olisi Darius korkeintaan aluksi kauhistellut kuinka tuo liiton ulkopuolisen lapsen oli maailmaan siittänyt, mutta mahdollisesti sitten hyväksynyt tilanteen. Siinä Delia oli oikeassa. Mutta eihän Dariuksesta ollut sitä myöntämään ääneen.
Katse pysyikin visusti takkatulessa, eliittikenraalin purren hammasta yhteen ja koittaen nieleskellä palaa kurkusta alas, siinä missä Delia hänen hiuksiaan kävi sukimaan pois kasvojen tieltä. Dariuksella olisi ollut vaikka mitä, mitä sanoa siskolleen vastaan kaikesta tästä. Mutta jostain syystä ne sanat eivät vain tulleet ulos. Sen sijaan se muuten niin pessimistisen nyreä ilme alkoi pikkuhiljaa muuttua melankolisen surkeaksi, kunnes Darius lopulta nosti toisen kätensä kasvoilleen, kera terävännopean niiskauksen. Se käsi kävi pyyhkäisemään kasvojen yli, nostaen samalla silmälapun pois puuttuvan, rumanarpisen silmän yltä. Mutta se käsi kuitenkin palasi kasvoille, peittämään yläosan kasvoista, silmäpuolen käydessä kaikesta pidättelystä huolimatta itkemään. Hillitysti, lähinnä kyynelehtien ja muutamaan otteeseen niiskauttaen.
"Sen kirotun puusilmän olisi pitänyt kertoa meille", Hammasta purren eliitti sähisi kiihtyneen hengityksensä lomasta, "Ennen kuin meni ja kuoli!".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 23 Syys 2017, 19:17

Kuiskauksen alokas, Kisälli, Oraakkelin sanansaattaja, monen tittelin poika hymähti murjotuksestaan pienesti Theon tehdessä kuten oli tätä pyytänyt... Tai ennemminkin käskenyt, tuon nyt punastellen änkyttäen Arathetille, ettei ollut nainen. Arathet siirtyikin samassa paremmin omaan elementtiinsä, Aaronin nojautuen pienesti alaselkä vasten divaanin matalaa päätyä, kuunnellen kuinka Theo sai neuvoa ja tai torua siitä miten tuon tulisi varoa sanojaan vastaavaisuudessa. Kyllä Theon uskoisi oppineen, varsinkin sen myrskyn jälkeen minkä siitä oli seurannut, mutta mitä oli neuvonantajan seurassa tapahtunut, Aaron ei nähnyt mitään kovin outoa tai arveluttavaa. Eikö perhe, kaukaa kuin läheltäkin voinut pillahtaa toisen käsiin itkuun tai puhutella etunimellä? Vai oliko aatelisilla pipo piukalla siinäkin asiassa? Kisälli tunsi oppivansa tänään paljonkin, ei niin pelkästään puoliverisestä vaan myös aatelis ja kuningasperheiden dynamiikasta... Tai miten niiden kuului suunnilleen menevän.
Kisälli pysyi mielellään hiljaa tämän hetken, katseen seuratessa ympäri huonetta seilaavaa neuvonantajaa jonka neuvot Theo näytti ottavan ilman vastalauseita, löytäen viimein paikan omallekin takalistolleen. tunnelmakin muuttui hieman rennomman, kun kaikki heistä viimein istui.

"Se ei--" Aaron oli vastaamassa Arathetille, keskeyttäen kuitenkin itsensä puoliverisen ilmaistessa vilpittömää mielenkiintoa saada itsekin tietää. Melkein ehkä lapsekkaan innokkain, tuikkivin silmin, varsinkin kun ei ollut tiennyt legendojen olevan totta, aivan kuten Aaron ei ollut tiennyt enkeleiden olevan.
"No ne ovat!" Sanansaattaja kävi vastaamaan kohden Theota, "Mutta en kailota sitä kaikille, ei minua yleensä uskota ja saan enemmän arvostusta olemalla vain Sinisen Kuiskauksen nuorin. Kukaan täällä ei usko minun valehtelevan siitä." Siniset silmät vierailivat haltijasta toiseen, kulmat vakavana, miettien miten pelaisi korttinsa ja mitä halusi oikeasti juuri nyt jakaa. Hän olisi voinut sepittää keksityn tarinan, tai vain jättää pienet yksityiskohdat pois, mutta Arathetille ja nyt kummasti myös enkelinpennulle, hän ei halunnut valehdella.
"Haluatteko todella tietää?" Pojankoltiainen kävi kalastelemaan, katsoen yleisöönsä vakavana, kunnes hymähti täyteen virneeseen.
"Hyvä on, kerron. Jos Theo esittää jonkun taikatempun", Aaron pamautti ilmoille, antaen noille -tai ennemminkin Theolle- mahdollisuuden ansaita tiedon, jota hän ei ollut muutoin mielellään jakamassa ja tämäkin tilaisuus vain koska Theokin halusi tietää... Kerta hän oli tuonkin salaisuuksista perillä.
"Sinähän olet maagi, vai mitä?"


Delia jatkoi kevyesti toisen hiuksien sukimista vielä hetken, sirojen sormien pysähtyessä tuon takaraivolla, velikullan päästäen viimein, herkän hiljaisuuden jälkeen irti estoistaan ja näyttämään todelliset tunteensa.
"Tiedän sen... Hänen olisi pitänyt kertoa meille." Nuorempi sisar katsoi alas nyt murtuneeseen veljeensä, joka pääsi viimein itkemään kipuaan, kaipuutaan ja petetyksi tulemisen tunnetilaansa edes osittain pois. Käsitellen järkytystä jollain lailla sen sijaan, että torjuisi ja välttelisi sitä loputtomiin.
"Voi Darius, kuinka minä yhdynkään sanoihisi." Delia huokaisi raskaasti, surkuttelevan kellertävien silmien lipuessa tuosta takkatuleen, haltijakuningattaren tunsien suurta surua niin myötätunnosta kuin omastakin takaa, mutta ei käynyt veljensä tavoin avoimesti itkemään vaan pyyhkäisi vaivihkaa pois kyyneleen jos toisen sormenpäillään, antaen Dariukselle nyt kaiken tilan ja luvan itkeä ilman arvostelevia katseita ja hyssytyksiä.

Hiuksia sukiva käsi kävi silittelemään Dariuksen hiusrajaa, haltijanaisen hinaten itsensä lähemmäksi veljeään voidakseen nojata otsalohkonsa vasten tuon päälakea.
"Mitä uskoisit hänen sanovan... Jos hän näkisi meidät nyt?" Delia kävi kysymään, ennen kuin kumpikaan heistä palaisi puhumaan veljensä taakse jättämään haukanpoikaseen.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Joulu 2017, 19:29

Theo hymyili pahoittelevasti, siinä missä Arathet hymähti pienesti, Aaronin kertoessa ettei pahemmin kailottele työstään oraakkelin juoksupoikana, koska häntä vielä väitettäisiin valehtelijaksi. Hyvin mahdollista, harva kun uskoi tai edes tiesi kolmen vanhimman olemassaoloon, vaikka mokomista oli jo todisteita – mutta ne todisteet eivät kelvanneet kaikille. Joidenkin piti nähdä itse, omin silmin, nämä legendojen vanhimmat kolossit. Arathet olisi itsekin halunnut nähdä nuo pedot täydessä loistossaan, mutta se oli vain haaveilua. Ei hän uskonut olevansa tarpeeksi onnekas saatikka sitten oikeutettu sellaisen todistamiseen. Mutta toisaalta, jos Aaron oli päässyt todistamaan Oraakkelin olemassaolon ja vieläpä tuon juoksupojaksi päässyt, niin kaiketi Arathetillakin voisi olla mahdollisuus...

"No siis!", Theo parahti kuullessaan Aaronin ehdot tarinalleen, "Nimenomaan maagi, en taikuri! Äiti ja A'Daruil painottivat aina, ettei voimia tule käyttää turhaan, varsinkaan mahtailuun tai huvitteluun".
"Ota se sitten harjoituksena"
, Arathet hymähti ennen kuin Theo ehätti muuta höpöttää, "Tuskin kukaan on nähnyt sinun käyttävän voimiasi tänne tultuasi, eikö sinun kannattaisi muutenkin harjoittaa niitä ettet täysin unohda miten niitä käyttää?".
Theodluin hymähti pienesti, kaiketi Arvaenin puheissa oli jotain perää... Sitä paitsi, Theo todella halusi tietää miten Aaron oli päätynyt Oraakkelin leipiin. Kenties hän saisi tulevassa ongittua enemmänkin tietoa Ajankiitäjästä ja muista vanhimmista, jos Aaron jotain tietäisi.

Niinpä hymähtäen, silmään pyöräyttäen, Theo nosti kädet sylistään ja taputti kämmeniään kahdesti yhteen. Taputuksien myötä puoliverisen kädet alkoivat hohkaa kullankellertävää valoa ja niiden ympärille muodostui leijumaan kultasävyistä pölyä. Pöly otti nopeasti muodon itselleen, pilvestä lähtien liikkeelle erilaisia eläimiä, taruolentoja. Kaikki olivat pieniä ja kestivät vain muutaman hassun hetken laukatessaan tai lentäessään ympäri oleskelutilaa, haihtuen sitten ilmaan.
"Riittääkö tämä "taikatempuksi"?", Theo lopulta kysyi vilkaisten Aaroniin, samalla kun kultapölystä muodostunut linnunkuvajainen lennähti kohden puusepänpojan näköä.


Ferendirin olisi pitänyt kertoa heille. Varmasti veljellä oli omat syynsä olla kertomatta, suurin syy oli varmasti heidän vanhempansa, suku ja suvun maine. Winderit olivat arvostettu suku ja yksi puoliverinen lehtolapsi voisi pilata sen maineen. Varsinkin kun kyse oli Winderin vanhimmasta pojasta. Tosin, eipä Dariuksella ollut oikein varaa veljeään tuomita rakkaudenratkaisuistaan... Johan hänkin oli "häpeäksi" suvulle omien mieltymyksiensä tähden. Silti, Haukansilmä katsoi Ferendirin "rikkeen" paljon vakavammaksi, mitä omansa. Sentään hän ei ollut lehtolapsia siittänyt!
Mutta lieni täysin turhaa syytellä ketään ja vertailla niin sanottuja syntejä. Ferendirin ei ollut enää täällä, hän ei voinut puolustaa itseään ja tekojaan, joten oli kai väärin arvostella hänen tekojaan.

Eliitti jatkoi kyynelehtimistä vasten kämmentään, kuunnellen samalla sisarensa puheita. Hän ei kuitenkaan kyennyt vastaamaan Delialle. Ei hän keksinyt mitään sanottavaa, eikä sanat ottaneet tullakseen sen palan ohi kurkusta. Mutta vaikka olo oli kurjaakin kurjempi, tuntui tämä myös yllättäen keventävältä kokemukselta. Harvoin Darius jakoi minkäänlaisia huolia tai murheita Delian kanssa, eivätkä sisarukset liioin puhuneet Ferendiristä tai menneistä muutenkaan. Mutta nyt kun pääsi viimein kunnolla kuningattaren kanssa kahden asiasta puhumaan, tuntui kaikki tulevan helposti ulos, sen pahemmin miettimättä. Tunti hyvältä jakaa nämä tunteet ja aatteet Delian kanssa, vaikkei Darius ikimaailmassa olisi halunnut omilla marinoillaan kuormittaa sisarensa arkea.

"Nauraisi", Lopulta eliitti vastasi sisarensa kysymykseen, koittaen hillitä sitä kyynelehtimistään, "Käskisi meidän ryhdistäytyä, ei tämä olisi maailmanloppu. Ja sitten ehdottaisi, että menisimme pelaamaan jotain yhdessä tai istumaan iltaa tarinoinnin merkeissä — tempaisten taas uuden, liioitellun sankaritarinan jostain mielensä sopukoista teille kerrottavaksi".


// I DID IT //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 11 Joulu 2017, 22:07

Maagi lähti inittämään vastaan, mutta Aaron ei ollut aikeissa muutta tarjoustaan. Ei se aivan oikeasti oikeasti tuntunut hänestä välttämättömältä pakolta nähdä mitään taikatemppuja, sellaisia näki kaupungillakin kun ohitse vaan kulki. Hänen henkilökohtainen lempitapahtuma oli ollut kerta, kun häneltä oltiin kysytty korttia ja koppava vielä kun oli, oli Aaron mennyt valehtelemaan taikurille ettei tämän arvaama kortti ollut oikein muutaman kanssakatsojan edessä. Tosin odotukset Theota kohtaan olivat hieman suuremmat kuin yksinkertaiset silmänkääntötemput. Hän pelasi aikaa... Ei hän halunnut jakaa tietoa näille kahdelle samalla lailla, mitä oli Dariukselle vatsanlämmikkeen kanssa jakanut ja hänen onnekseen, Arathet ei nähnyt hänen kaupustelussaan mitään vikaa ja kehoitti outolintua tekemään juurikin niin. Tekemään taikatempun, vaikka sitten harjoituksena.
Nätti pojan murtuessa vanhemman suostuttelun myötä, ojennutti Aaron itsensä pois divaanin käsinojasta ja höristämään pienesti korviaan, ikään kuin hiljentyen tarinan kuunteluun mutta tarinan sijaan hän näkisi sen. Puoliverisen laihat ranteet tekivät pari hassua liikettä ehkä jossain taputtelun jälkeen, kullertavan pölyn muodostuessa niiden ympärille ja vaivatta sai aikaiseksi kultaisia elukoita tanssahtelemaan ilmassa... Lehmästä hevoseen, lohikäärmeestä vuoheen, ehkä siellä oli kanakin tai sitten se oli jo puoliksi pois haihtuneen aarnikotkan pää, ei Aaron osannut sanoa sinisten silmien seuratessa eläimiä hetken ilman suurempaa, päällepäin näkyvää reaktiota. Jostain syystä nuo elukat saivat hänen olonsa hieman nostalgiseksi? Mutta haltijankoltiainen ei pystynyt tähän hätään sanomaan miksi, mutta jostain syystä hänelle tuli mieleen taas se syypää, jonka vuoksi oli kertaalleen menettänyt pitkän ikänsä vain saadakseen sydämensä särjetyksi, muistuttaen hänen vuorostaan pitää osansa sopimuksesta tätä taikatemppua vastaan.

Suippokorva puristi vaivihkaa kämmentään, näyttäen ehkä turhankin vakavalta hetken, aivan kuin lentävät kultaiset pöly eläimet olisivat olleet ylivoimaisen mielenkiintoisia ja hän olisi voinut oppia taian salat vain katselemalla niitä intensiivisesti. Haltijapoika katsahti katonrajasta takaisin Theoon, saaden pian vain yhden näistä eläimistä päin näköönsä ja hänhän pärskähti ja lähti lääppimään kasvojansa tästä maagi tomusta, joka todellisuudessa oli haihtunut kosketuksessa olemattomiin.
"Bllrehg..!" Aaron köhäisi vielä dramaattisesti, uskaltaen sitten taas räpytellen avata silmänsä, tajuten että näytti varmaan typerältä mutta kuka tiesi mitä tuollainen kultapöly tekisi hengitysteille!
"Tarkoitan..." Puusepänpoika ryhdistäytyi ja virnisti, "Odotin ehkä jotain hieman enemmän... Mahtipontista?" Sinisilmä kävi itsevarmana vastaamaan, nojauttaen alaselkäänsä takaisin divaanin matalaan käsinojaan esittäen ettei mikään äskeisestä ollut häirinnyt häntä.
Mitä se niin sanottu mahtipontisempi taikatemppu olisi ollut, Aaron ei tiennyt. Ei hän edes tiennyt eroa maagin ja velhon välillä, varsinkin kun velhoista saattoi tulla taikureita ja maageista noitia. Kai?

"Mutta kaipa se kelpasi" Kisälli kävi vielä sanomaan, katsahtaen Arathetiin... Ja tästä Theohon... Ja tästä taas Arathetiin, sen itsevarmaan virneen hiljalleen valuessa tiehensä.
"Sen pitäisi olla itsestään selvää." Aaron kävi viimeinen sanomaan, tietäen että kaksikko odotti nyt vastausta.
"Olen itse asiassa loukkaantunut, ettette näe vastausta. Vain yksi kahdastus minuun pitäisi kertoa minun ylivoimaisesta potentiaalis--BLARGHS-Auts !" Aaron kävi kierrellen kaartelemaan, tunsien terävien pienten kynsien tassuttelevan hänen selkäpiitään pitkin hänen päänahalleen ja siitä hänen kasvoilleen, vain ponnahtamaan takajaloillaan hänen otsaltaan kohden outolintua, jättäen pienen punertavan naarmun jos toisen isäntänsä kasvoille.
"Khhh-- Nyljen sinut joku päivä!" Puusepänpoika ärähti lemmikkilohikäärmeensä törkeydelle käyttää hänen kasvojansa ponnahduslautana, vain voidakseen päästä nättipojan luokse, syliin jopa ja kääriytymään siihen välittämättä omistajansa tyhjistä uhista.

"Kh... Kh...Mh... Olin menettänyt pitkän ikäni." Aaron kävi viimein sanomaan, suuremman raivonpiikin laantuessa, katseen pysyessä vakavan myreänä sinisuomuisessa olennossa.
"Vaihdoin sen tyttöön. Oraakkelilla on sairas harrastus kerätä neitoja seuraukseen, halusivat he tai ei ja minä menin ja vaihtokauppasin pitkänelämäni häneen" Hän ei sanonut ihminen... Hän ei sanonut hovin papitar... Mutta silti tällä tarinalla ei ollut häpeämätöntä tapaa kertoa, vaikka ehkäpä se jollain lailla onnistuisi kuulostamaan ritarilliselta kaksikon korviin. Joka tapauksessa hän tunsi arvostelun hipiässään, oli se sitten kuviteltu tai ei, siinä se oli, sillä Aaron tiesi sen kuitenkin ansaitsevansa.
"Hän lemppasi minut ja Oraakkeli tarjosi sanansaattajan pestiä pitkänikäni palauttamiseksi." Kai tuo riitti? Tuohan oli suurin piirtein ollut, kuinka asiat olivat menneet, eikö? Aaron painoi huuliaan tiukasti yhteen, katsahtaen hiljaa tuhisevasta olennosta sitten outolintuun ja kuninkaan neuvonantajaan.



Takkatulen rätinä rätisi rätinäänsä Dariuksen hiljaisen nyyhkytyksen ylitse, Delian pitäessä poskeansa painalluksessa tuon päälaella, yhä veljeänsä lohduttavasti silitellen.
Poskipää kuitenkin kohottautui pienestä, paksujen kulmien kaartuessa kuullessaan mitä Ferendirin mahdollisesti sanoisi, mikäli heidät nyt näkisi. Nauraisi? Delia ei kysynyt, eikä hänen edes tarvinnt kysyä jatkoa vastaukseen, joka kuulosti korvaan ensin eriskummalliselta, mutta mitä pidemmälle vanhempi sisarus pääsi sanoistaan, sitä enemmän haltijakuningatar kävi muistamaan edesmenneen veljensä persoonaa ja se sai hänen suupielensä kaartumaan... Pieneen hymyyn? Vai että nauraisi, sehän vasta tekisikin tästä tilanteesta surkean koomisen, mikäli Ferendirin nyt tuosta ovesta valssisi sisään ja vain nauraisi kuinka dramaattisia he olivat... Voi kunpa vain. Delia ja Darius molemmat ottaisivat heihin kohdistetut, minkälaiset naurut tahansa mikäli se nauru olisi ollut hänen.
Haltianainen vetäisi syvää henkeä, äkäten itsensä katselemasta ovelle, muistuttaen häntä samassa alkuperäisestä syystä tulla Dariuksen puheille.
"Tyypillistä Ferendiriniä... Mutta harvoinpahan hän oli väärässä." Delia hymisi, tunnelman tuntuessa hiljalleen ennemmin raukealta kuin lohduttomalta, vaikka Darius vielä itkikin, peitellen mutta itkipähän kumminkin ja hyvä niin. Pikkusisko suoristautui nojastaan tätä vasten ja sukaisi jo korvien takana olevia hiussuortuvia vielä paremmin korvan taakse.

Kaipa tämä oli jotain, mitä heidän äitinsä teki ainakin hänelle, aina kun piti lohdutella. Helliä ja hyveillä ja kertoa että kaikki tulisi järjestymään ja että kyyneleet pilaisivat silmät. Mutta lohdullisia sanoja hän ei voinut tässä tilanteessa tarjota samalla taidolla, mitä heidän äitinsä konsanaan.
"Tiedän, että tämä sattuu sinuun. Theon näkeminenkin... Ehkä sattuu sinuun, mutta yritäthän ymmärtää Darius, veljeni kultaisin, ettet voi syyttää poikaa hänen olemassaolostaan. Et voi syyttää häntä siitä, mitä Ferendirin teki tai ei tehnyt." nuorempi sisar kävi sanomaan, käyden ehkä viimein hieman nuhtelemaan kenraalia aikaisemmasta, kiivakkaammasta käytöksestään, vaikkakin sitten siinä lempeimmällä tavalla mahdollista. Eliitti olisi tarpeeksi fiksu ymmärtämään, mihin hän viittasi.

//I AM SO SUPER PROUD//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Joulu 2017, 23:43

Kuulemma Theon pikku temppu kelpasi, vaikkakin kisällin kertoi odottaneensa jotain hieman... mahtipontisempaa. Theo hymähti pienesti virnistäen, samalla pudistaen päätään. Olisihan hän voinut jotain hienompaakin keksiä, mutta kuten sanottu, ei hän halunnut käyttää voimiaan vain huvin vuoksi. Sitä paitsi, hän oli parantaja, ei hän oikein osannut mitään räiskyvää ja hienoa, kuten nyt esimerkiksi taisteluun erikoistuneet maagit.
Aaron aloitti kertomansa, tosin se valheelta kuulostava aloitus jäi lyhyeen kun Taskari päätti isäntäänsä pitkin kiivetä ja hankkiutua enkelinpennun syliin lepäämään, saaden Theon naurahtamaan pienesti. Pikkuliskolla ei ollut mitään käytöstapoja, mutta sinällään se ei ollut yllättävää kun otti huomioon tuon omistajan. Theo antoi liskonkutaleen kääriytyä syliinsä lepäämään, huomion nousten takaisin Aaronin puoleen, kun puusepänpoika nyt kävi kertomaan totuuden siitä, miten oli päätynyt Oraakkelin sanansaattajaksi.

Niin Theodluin, kuin Arathet olivat hiljaa sen aikaa, kun Aaron kertoi tarinansa tytöstä, siitä kuinka oli vaihtanut pitkän ikänsä tuon vapauteen ja jonka jälkeen tyttö oli jättänyt pojan. Oraakkeli oli tullut tarjoamaan pitkää ikää takaisin, jos Aaron suostuisi hänen sanansaattajakseen.
Artin katse oli kaventunut tarinan myötä, neuvonantajan tarkkaillen Aaronia hiljaisuudessaan. Tarina selitti, miksi mokoma oli vanhentunut noin paljon lyhyen ajan sisällä – joskin olihan haltioitakin eri tavalla vanhenevia tapauksia. Toiset pysyivät nuorena todella pitkään, toiset vanhenivat samaa vauhtia kuin ihmiset. Mutta Arathetin tietääkseen Aaron oli veriperimältään pitkäikäisempää sorttia...
”... Pelastit hänen henkensä ja hän vain jätti sinut?”, Theodluin kysyi lopulta häkeltyneenä. Eihän tyttö tietenkään velkaa ollut Aaronille, ei tuo ollut pyytänyt pojalta apua, kai? Mutta silti, tuntui jotenkin kylmältä, että tyttö oli vain lähtenyt Aaronin elämästä tuosta vain. Olisi edes ystävänä pysynyt! Tosin, eihän Theodluin sitä tiennyt, oliko tyttö vielä Aaronin elämässä tavalla tai toisella, mutta ei enkelinpentu ollut koskaan nähnyt kisälliä kenenkään tytön seurassa ja tuon puheista sai kuvan, ettei kyseinen tyttö enää ollut millään tavalla kuvioissa.

”... Se oli Ophelia, eikö ollutkin?”, Arathet puolestaan töksäytti, haudanvakavana tuijottaen Aaronia, suorastaan vaatien vastausta kysymykseensä, etsien pienintäkin elettä tai ilmettä joka varmistaisi hänen arvauksensa oikeaksi. Johan puusepänpoika oli ihmisten papittaresta kiinnostunut aikoinaan, eikä Arathet halunnut uskoa että siinä välissä olisi muka toista ihastusta ollut. Saattoihan hän olla väärässäkin, mutta juuri nyt neuvonantaja epäili vahvasti olevansa oikeassa.


Kämmenensä suojista kyynelehtivä eliitti kävi virnistämään pienesti hymähdyksen kera, Delian muistellessa edesmennyttä veljeä. Pikkuhiljaa siinä ohella se kyynelehtiminenkin rauhoittui ja pala kurkusta alkoi laskeutua. Tuntui kuin suurempikin kivi olisi vierähtänyt alas harteilta, vain tämän pienen yhteisen hetken myötä.
Sitten se keskustelu kääntyi äpärään, Dariuksen hymähtäen terävästi. Tätä hän oli osannut odottaakin, eikä voinut sanoa olevansa kovin mielissään puheenaiheesta. Hänen tunteensa veljenpojan suhteen olivat niin sekaiset, ettei eliitti halunnut niistä puhua ennen kuin olisi itse edes kartalla niiden suhteen.

”Se äpärä sinut siis haki minua nuhtelemaan”, Viimein kasvot nousivat kämmenestä, yhä aina niin vakavana, Haukansilmäisen vilkaisten takkatulen puoleen.
”Olisi pysynyt vain siellä missä oli, niin ei olisi joutunut hankaluuksiin”, Eliitti jatkoi, kuulostaen huomattavasti närkästyneemmältä, kun puhe oli Theodluinista.


// I CAN HAZ COOKIEZ NAOW :3c //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 17 Joulu 2017, 00:58

Aaronin köyhä toivo siitä, että kaksikko olisi alkanut kyselemään enemmän Oraakkelista ja ehkä tuon edeltä mainitusta, kierosta harrastuksesta nuoria kauniita neitoja kohtaan hänen edesmenneen suhteen ylitse osoittautui turhaksi. Theodluinin noteeraus asiaan tosin ei ollut niin hirveä, tuon osoittaessa jonkinmoista myötätuntoa tilanteeseen, saaden kisällin ristimään kätensä rintansa päälle ja kohauttamaan olkiaan.
"Niin kai sen voisi niinkin nähdä..." Puusepänpoika mutisi kuuluvasti, mutta ei niinkään kiukuttelevan kuuloisena kuin miltä näytti. Erossa oli tietenkin muitakin tekijöitä, mitkä ehkä enemmän tai vähemmän oli oikeuttanut hänen jättönsä, mutta sitä hän ei välittänyt juuri nyt tässä ja heti ottaa esille, puolustelemaan tyttöä ja paljastaa syvällisempiä yksityiskohtia. Ehkä hän jopa ajatteli osittain mitä Theo näin ensikuulemaltaan ajatteli, itsekästä kuin se ehkä olikin.
Sekin toivo sai ilmeisesti lentää suoraan kaivoon, Arathetin avatessa suunsa oman ylläpitäneen mietteliään hiljaisuuden jälkeen, saaden kisällin korvat heilahtamaan hetkessä ja tuon silmät suurenemaan paniikista ja yllätyksestä.

"MI-Mitä sitten jos olikin?! Muistat turhia asioita Arathet!" Aaron huudahti häkeltyneenä, kasvoille ja korvienpäätyihin noustessa samassa vahva puna mikä teki hänestä kuin avoimen kirjan joka paljasti itsensä heti kun papittaren nimen vain mainitsi. Samassa pinnalle nousseiden tunteiden sekamelskassa, kisälli oli takertunut tiukalla nyrkillä lähimpään sohvatyynyyn ja viskaissut sen jonnekin neuvonantajan suuntaan, mutta ei hätääntyneisyydestään ehättänyt tähtäämään edes tarpeeksi ylös osuakseen tuohon. Olisi ehkä pitänyt valehdella, mutta kukapa tällaisen elekielen yhteydessä hänen valhettaan uskoisi? Piti vain tunteiden sekalaisessa mielessä toivoa, ettei haltijamies lähtenyt pidemmällä asioita levittään, omia aatteitaan ilmaisemaan ihmisen kanssa seurustelusta tai mitään sinne päin, sillä Aaron ei välittänyt kuulla eikä yllättäen tiennyt miten käskeä tuota pitämään kitansa tukossa asian suhteen, sanojen tuntuessa lyövän nyt ennemminkin lukkoon kuin ulos.



"Mitä, kuulenko huolta häntä kohtaan?" Delia kiusoitteli pienesti, nähden veljensä lähteneen toipumaan takaisin omaan, vakavailmeiseksi itsekseen. Haltijanainen poimi viereisen pikkupöydälle asetetun pullon ja kaatoi tuota halpaa, haltijaviinaa jota kuulemma Ferendirinkin olisi juonut koska ja milloin tahansa Dariuksen käyttämään lasiin.
"Voimme jossitella ja jaaritella miten asiat olisivat voineet olla paremmin ikuisuuksiin asti Darius jos niin haluat, mutta se ei asioita muuta, joudumme elämään tämän kanssa." Viina olikin juotu melkein loppuun, pohjien lorahtaessa lasiin, siskohyvän tarjotessa sitten annosta veljelleen, kehottaen tuota juomaan ettei närkästys vain yltyisi.
"Hän olisi voinut pysyä metsässään, olisimme voineet säästyä niin sydänsäryltä, mutta se ei valitettavasti ole meidän todellisuutemme." Delia hieraisi otsaansa, nojaten käteensä joka nojasi nojatuolin selkänojan päällä, huokaisten väsymyksestä tätä mutkikasta tilannetta kohtaan.
"Kuule... Sinun ei tarvitse pitää pojasta. Sinun ei tarvitse välittää hänestä, jos se tuntuu sinusta liian vieraalta ja hankalalta, mutta jos Theo alkaa kävelemään itkuisensa pitkin kaupunkia tai linnaa kasvot mustelmilla, hänen asemaansa, jolla me yritämme hänen alkuperäänsä peitellä, voidaan tulla kyseenalaistamaan vielä joksikin paljon häpeällisemmäksi." Haltijakuningatar pyöritteli peitettyä nilkkaansa, katsellen kohden takkatulta, pitäen äänensävynsä matalan tasapaksuisensa samalla kun yritti ujuttaa edes vähän ymmärrystä toisen päähän. Myötätuntoa hän ei voinut pakottaa, mutta ehkä mikäli Darius ymmärtäisi edes tämän, auttaisi se Theota ja heitä kaikkia.

//You get a cookie AND YOU get a cookie and YOU get a cookie !//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Joulu 2017, 04:10

Theon kävi sääliksi Aaronia. Kisälli oli vain koittanut auttaa ja kiitokseksi saanut rukkaset. Mutta kuten sanottu, ei tyttö tuolle velkaa ollut jos tarkemmin ajateltiin, mutta silti. Nyt pikkuhaukasta tuntui jopa pahalta, että oli vaatinut vastausta kysymykseensä, Aaron kun ei selvästi halunnut varsinaisesti tapahtumista puhua – ja ymmärrettävästä syystä!
Mutta ennen kuin empatiaansa ehti ilmaista, kääntyi haukanpoikasen katse neuvonantajaan, joka nyt tytön kävi nimeämään. Tai no, arvailemaan kuka tyttö oli ollut ja Aaronin reaktiosta päätellen, oli Arathet osunut oikeaan.
Normaalisti tuollainen reaktio nuoremmalta olisi huvittanut Arathetia, mutta nyt neuvonantaja pysyi harvinaisen vakavana ja hiljaa, kun Aaron omalla käytöksellään antoi ilmi sen, että hän oli osunut oikeaan. Ei Arvaenilla ollut mitään sitä vastaan, jos ihminen ja haltia halusivat keskenään olla, mutta Aaronin tilanteessa asia oli hieman... vaikeampi. Ehkä neuvonantaja oli jopa huojentunut siitä, että se juttu oli ohitse. Ei se olisi tullut toimimaan, Aaronin olisi pitänyt hylätä omansa tai Ophelian jättää ihmiset. Aaronilta se ehkä onnistuisikin, mutta elämä papittaren kumppanina ihmisten maailmassa ei ollut mikään ihanteellisin asetelma. Ophelia siitä olisi varmasti saanut kärsiä, tuo olisi menettänyt työnsä, asemansa, kunnioituksensa monienkin silmissä, jos haltian olisi ottanut puolisokseen. Tai jos heidän kahden suhteesta olisi edes tiedetty! Mutta ilmeisesti nuoripari oli sen verran fiksu ollut, että oli pitänyt mahdolliset tapaamiset ja tunteet salassa muilta?

”Ilmeisesti perheesi ei tiedä asiasta?”, Arathet aloitti, katseellaan seuraten sitä tyynyä joka häntä kohti oli lennähtänyt, mutta päätynyt sitten ennen aikojaan lattialle, ”Tai kukaan muukaan?”, hän jatkoi, katseen kohotessa lattiasta Aaroniin.
”Tunnet hänet? Sen tytön?”, Theo kysyi Arathetilta, ennen kuin Aaron ehti tuolle mitään vastata.
”Tiedän hänet. En tunne. Enkä koskaan tule sen paremmin tuntemaankaan”, Neuvonantaja vastasi, madaltaen sitten ääntään ettei kukaan varmasti mistään huoneen raosta tai seinän takaa heitä kuulisi, ”Ophelia on ihmisten hovin papitar”.
Parempi se oli kertoa puoliveriselle nyt, tuo kuitenkin halusi kuulla asiasta ja tulisi varmasti kyselemään Aaronilta enemmän, jos ei saisi vastauksia nyt. Se, pitikö Aaron sitten tietojen levittämisestä, oli täysin toinen asia...


”Älä nyt hulluja puhu, sisko hyvä”, Darius tuhahti heti Delialle, tuon kiusoittelun perään. Mutta ehkä, jossain syvällä pääkopassaan Haukansilmä kantoi huolta nuoresta puoliverisestä, vaikka ei sitä itselleen myöntänyt. Loppujen lopuksi Theodluin oli heidän vertaan, halusi Darius sen myöntää tai ei.
Siskoaan jälleen kuunnellen, otti Darius vastaan tuon ojentaman lasin, mutta ei käynyt ryyppyä ottamaan, ainakaan vielä. Katse sen sijaan valahti alas lasiin, kuningattaren jatkaessa, viimein tuoden jotain hyviäkin pointteja esille: väki alkaisi kyselemään ja utelemaan liikoja, jos Pikkuhaukka kylillä kulki hakattuna pillittämässä. Pahimmillaan äpärä menisi ja kertoisi totuuden itsestään jolle kulle, joka lohduttamaan tulisi ja sitten salaisuus saattaisi levitä entistäkin pidemmälle! Ja juuri nyt Winderit eivät kaivanneet yhtään negatiivista sävyä nimelleen. Ehkä joskus hamassa tulevassa totuuden Theodluinista voisi paljastaa – ne jotka Ferendirin olivat tunteneet, varmasti tulisivat jo muutenkin epäilemään asiaa, kun poika niin paljon isältään näytti.

”Opeta poika pitämään suunsa kiinni ja valehtelemaan paremmin, niin minun ei tarvitse häntä muistuttaa siitä, että pitää pysyä hiljaa”, Darius lopulta vastasi, tietämättä varsinaisesti mitä muutakaan olisi voinut tilanteessa sanoa. Se oli yksinkertaisesti vain niin vaikea aihe käsiteltäväksi tässä vaiheessa elämää...


// COOKIE. No ehkä sitten saan keksin ku vastaan kaikkiin ropeihin. IMMA TRYYY //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Sotilastupa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron