Kirjoittaja Ivy » 20 Tammi 2018, 16:41
Arathet kävi, näin Aaronin mielestä kiusoittelevasti vihjailemaan tietävänsä yhtä sun toista tarinaa hänen suuresta sankaristaan, samalla mainiten jotain heistäkin, saaden puusepänpojan nyrpistämään epäilevästi. Neuvonantaja muisti varmasti vaikka mitä hänestä ja hänen pahimmista hulivili vuosista, mutta mikään ei voinut olla niin vakavaa kuin mitä oltiin tässä ja nyt kerrottu... Tosin, olisi se kyllä noloa, kuulla toisen suusta omasta itsestään mitä oli tehnyt ja kisälli ei ollut hyvä ottamaan iskuja ylpeydelleen, varsinkin kun enkelin kakara oli kuulemassa.
Se oli luonnotonta, mutta Aaron tunsi välittävänsä normaalia enemmän Theodluinin kohdalla, mitä tuo hänen ikätoverinaan hänestä tiesi tai ajatteli. Normaalisti, tai miten se oli yleensä mennyt, oli hän joutunut näiden kanssa käsirysään, niin kuin outolinnunkin kohdalla oltiin ainakin kahdesti enemmän tai vähemmän omasta tahdosta, mutta siitä ei yleensä oltu päästy eteenpäin niin kuin Theon kohdalla oltiin päästy. Kisälli tunsi tietynlaista uutuudentunnetta, jotain mitä hän ei täysin sisäistänyt mutta joka kuitenkin herätti hänessä mielenkiintoa tuota ripakinttuista maagia kohtaan, joka kaikessa, yleisesti luotaantyöntävässä ironiassa, hänen mielikuvassaan joko itki tai oli kaikki tietäväisen ärsyttävä. Sinisilmäinen ei kuitenkaan käynyt kyseenalaistamaan tai sortamaan tätä uutta tunnetta potentiaalisesta toverista, vilkaisten nyt sivusilmällä kuinka tuo suu supussa, lähes surkean oloisena tökki läimittyä poskeaan.
"Ei se olisi juoruilua..." Aaron protestoi, katsahtaen takaisin neuvonantajaan, pidättäytyen kuitenkin lisäämästä kuinka vain naiset juoruili ja heidän välillään se olisi vain sankarillisten tarinoiden vaihtelua. Ainakin Winderin kohdalla, sellaisia tarinoita puusepänpoika ainakin kuvitteli neuvonantajan tarkoittavan, millaisias muutakaan?
"Ainakaan jos puhut itsestäsi" Kisälli kuitenkin virnisti, "Olet epäreilu Arathet, tiedät minusta ja Theosta vaikka mitä... Mitä entä sinä? Olet neuvonantaja ja näytät olevan naimisissa työsi kanssa kuten kenraalikin, mutta et ole läheskään yhtä jännä mitä hän. Oletko sinä tehnyt mitään mielenkiintoista?" Kisälli kävi kalastelemaan tällä kertaa oranssitukkaisesta jotakin uutta... Hän loppujen lopuksi tiesi tuosta hyvin vähän, epäreilun vähän kun lähettiin vertaamaan mitä tuo tiesi ainakin hänestä. Ymmärrettävästi tosin, miksi aikuinen haltia olisi itsestään liiemmin mitään jakanut räkänokkaiselle nulikalle? Ehkä Arathet näki ettei hänen kuuluut nytkään oppia mitään uutta ja "mielenkiintoista" ja sanoisi jotakin näsäviisasta kuten kuinka elämä oli epäreilua tai jotakin vastaavaa, mutta näin ainakin keskustelu käännettiin pois hänen toilailuiltaan jos mitään.
"--Älä töki sitä" Aaron kuitenkin sanoi kuitenkin jämäkkänä lähes heti perään, tällä kertaa kohden nätti poikaa.
"Haluatko sinä siihen mustelman?"
Haltiasisaruksen sirot sormet viimeisteli lettiä, jättäen sen pään avoimeksi. Hänellä ei liikenyt mitään millä sitoa sitä, ainakaan mitään mikä olisi sopinut hänen veljelleen ja tuskinpa tuo hänen kättensä työtä kauaa aikonut säilyttää tai kenellekään esitellä, niin olkoon nyt näin, Delian sukaistessa tuon kaikki hiukset pariin otteeseen taakse tuon edestä, katsahtaen tuohon vinoin hymyin.
"Ainakin paljon pidemmäksi aikaa, mitä ennen" Haltianainen vastasi, näkemättä enää syytä, tuon naisasiat nyt tietäen, lähteä niitä sen enempää enää tökkimään.
"Kunhan kerrot minulle, mikäli tulee muutoksia." Tuo kävi hymysuin lisäämään, lähinnä tarkoittaen naimisiin menoa, ettei tuo vain sellaiseen hänen tietämättään karkaisi, mutta tietenkin myös eroa, jota Delia ei heti nyt uskonut tapahtuvan sen jälkeen, miten tuo oli mysteerirakkaastaan puhunut.
"pois se minusta." Haltiakuningatar naurahti, "Sanon, että sinulla on paljon tärkeämpiä asioita hoidettavanasi kuin lukea pyykkipiikojen rakkauskirjeitä." Kävi vakuutteleva lisäys Delian nojatessa oikean käsivartensa nojatuolin selkänojan päälle, katsellen kohden kirjepinoa.
"Lanaekin... Hän on niin nuori, vasta astumassa kunnolla piireihin. Rakastan häntä kovin, mutta emme varmaan voi tosiaan luottaa, ettei hän vahingossa jotain lipsauttaisi... Olkoot se sitten hänelle iloinen yllätys, mikäli jotakin tulee tapahtuvan." Kultainen katse tiiraili hetken kirjeiden suuntaan, niiden ohitse, huoneen nurkkiin mietteliäänä kunnes ne palasivat takaisin hänen veljeensä.
"Arvaen, kisällisi ja Theodluin odottavat minua oleskeluhuoneessa... Meitä, mikäli rohkenet." Haltiakuningatra kävi lopulta sanomaan, nousten samalla raskaanoloisesti nojatuolin käsinojalta, pitkälaskoksisen mekon kankaan laahaten perässä.
"Ymmärrän ehkä, mikäli et halua kohdata ketään... Mutta he molemmat, tarkoitan nuoremmat kyllä arvostaisivat, mikäli näyttäytyisit heille pian. Teillä kaikilla olisi helpompaa katsoa toisianne silmiin jälkeenpäin. Sinullakin." Delia kävi kannustamaan veljeään liittymään, epäsuoranaisesti pyytämään kaksikolta, tai edes Theolta anteeksi tai jollain muulla eleellä vakuuttamaan, ettei välit olisi enää niin kireät, mihin ne olivat hetken herpaannuksesta kiristyneet.
Joka tapauksessa hän päätti ainakin alkaa tehdä lähtöä, ettei kolmikko vain auringonlaskuun häntä joutuisi odottamaan, vaikka tuskinpa haltiamiehillä olisi vaikeuksia toisiaan viihdyttää. Niin kuningatar ainakin toivoi.