Sadepäivä ||Ivy

Sotilastupa kuninkaan sotilaille. Tupa on rakennettu siten, että siellä mahtuu liikkumaan myös suuremmatkin liittolaiset. Monikerroksinen sotilastupa sijaitsee tallien lähettyvillä. Tuvan alimmassa kerroksessa on yhteistiloja, taukotiloja, ruokailutilat, peseytymistilat, kokoustiloja ja suurempien liittolaisen tilat. Ylemmistä kerroksista löytyy makuuhuoneita niin vartijoille, kuin eliittitason sotilaille.

Valvoja: Crimson

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 08 Tammi 2018, 23:14

Aaron irvisti itsekseen kaikessa katkeruudessaan Arathetin todetessa hänen pelkonsa varmaksi. Että osasikin sitten hävettää, pystyisikö hän katsoo tuota enää edes silmiin. Aivan kuin se ei ollut muutenkin jo vaikeaa, kun niin korkea-arvoinen ja myönnettäkööt, mukavakin haltijakuningatar kun oli, mutta samaan aikaan tuota ei onneksi tarvinnut sen koommin nähdä.
Ehkä se unohdettaisiin... Hän ainakin oli enemmän kuin valmis siihen.
Keskustelu, jota Aaron ei enää halunnut pitää yllä onneksi vaihtuikin haukankatseeseen, tuohon maagiseen voimaan jonka hänen idoli tunnetusti omasi. Sininen, tuiki tavanomainen ja keskiverto katse lipui jostain huoneen nurkasta nätti poikaan, joka näytti epävarmalta omista kyvyistään.

"Miten et voit tietää?" Kisälli kävi kaula-aukkonsa upoksista kysymään, katsoen nyt suoraan outolintuun, silmäillen tuota arvostelevasti.
"Et ole koskaan joutunut tilanteeseen, jossa joku ei ole huomauttanut sinulle etteivät näe yhtä hyvin mitä sinä?" Puusepänpoika kävi hiljalleen lipumaan häpeänkippurastaan. Tietenkin kävi mielessä, että Theo ei varmaan ole ollut tavanomaisten haltijoiden keskuudessa sitten... Tiedä oliko milloinkaan ja millaiset näkökyvyt muilla roduilla oli, Aaron ei tiennyt, mutta nätti poika sai selittää hänelle ennemmin kuin hän alkoi vain olettamaan asioita.

"Haukankatse on poikkeuksellinen! Sen on osasyy miksi Dariuskin on niin hyvä siinä mitä tekee! Kuulin kerran, kuinka hän ja hänen joukkonsa jäivät pitämään leiriä ja kun tuli aika metsästää, he eivät onnistuneet löytämään tarpeeksi lihaa, niin hän otti vain keihään kouraansa, katsoi taivaalle ja heitti sen suurin voimin kohden hämärää niin, etteivät muut tienneet mitä hän teki, mutta keihään löydettyä hän oli seivästänyt kolme lintua! Hän pelasti koko joukon nälältä!" Kisälli lähti tarinoitsemaan, tietynlaisen palon palautuessa hänen silmiin päästessään kertomaan idolistaan kaksikolle, oli se sitten totta tai ei Aaron ei välittänyt. Mielikuva oli liian siisti, että hän päätti uskoa siihen! Eikä se ollut epäuskottava muutenkaan, mikäli häneltä kysyttiin!

"Ja sitten toisella kerralla--" Sotilaskokelas koikkelehti itsensä istumaan kunnolla, kääntyen paremmin Theodluinin puoleen ja otti kädet mukaansa tarinointiin, päästen kunnolla vauhtiin.
"Hän teki saman, mutta vihollisten kanssa! He olivat vuorilla ja ihmiset yrittivät väijyttää yläpuolelta, mutta kenraali näki heidät jo kaukaa ja käskytti miehistön avaamaa nuolisateen, surmaten koko pataljoonan joko nuoliin tai niiden aiheuttamaan kivivyöryyn, mutta he eivät ikinä edes nähneet heitä! Luulivat yllättävänsä, mutta murskautuivatkin kiviin ja kuului vain PLÄTS!" Aaron hymyili. Hymyili kun pääsi kertomaan idolistaan, jumaloimastaan eliitistä, käyden demonstorimaan kiven aiheuttamaa märän pläntin ääniefektiä lyömällä nyrkin vasten kämmentä ja katsahti enkelipoikaan silmät kiiluen.



Hyvä perhe... Korkea-arvoinen? Ja hyvänen aika, jopa haltija! Delia tunsi hetkellistä, syvää tyytyväisyyttä kuulemaansa, suoden jopa naurahduksen veljensä tiuskaukseen mitä tuli tämän mysteerinaisen rotuun. Kaikki kuulosti hyvältä, jopa se, että he halusivat ottaa asiat yhä rauhallisesti, kunnes sukusormus mainittiin, lyöden nuoremman sisaruksen ällikällä.
"Ah!" Delia nousi selkänojasta seisomaan, tarttui lasiin ja hörppäsi pari antoisaa kulausta, tyhjentäen lasin.
"Haluatte ottaa rauhallisesti, ettei kukaan vain hoputtaisi mutta menit antamaan äitimme sormuksen?" Haltijasisarus räpytteli silmiään, yrittän ymmärtää veljensä järjenjuoksua.
"No! Sen annoit sitten, entä mitä muuta?" pikkusisko kävi kiertämään nojatuolin seläntakaa tuont oiselle puolelle tyhjä lasi mukanaan, nakkasi sen Dariuksen kouraan tuon pitelemää pulloa vastaan ja kaatoi tälle vuorostaan lasillisen, ennen kuin pyllähti nyt viileämmälle käsinojalle, silmät suurina ja odottavana.
"Millainen hän on? Anna nyt minulle jonkinlainen mielikuva."
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Tammi 2018, 08:05

"E-en ole elänyt varsinaisesti haltioiden parissa, en tiedä mikä meille on normaalia katseen suhteen!", Theo parahti Aaronin lähtiessä kyseenalaistamaan hänen tietämättömyyttään, "Ja en todella tiennyt mistään maagisesta katseesta! Luulin että olen vain syönyt tarpeeksi porkkanoita...", Tai niin äiti ainakin väitti, että porkkanoita syömällä sai terävän katseen. Mutta toisaalta, eipä äiti aina ollut oikeassa kaiken suhteen ja uskoi välillä turhankin helposti kuolevaisten sepittelyjä.
"eikä minulla varsinaisesti ole ollut ketään, joka sillä tavalla olisi voinut asiasta huomautella...", Theo mutisi vielä perään. Ei hänellä varsinaisesti ollut ystäviä tai ketään, jonka kanssa aikaa olisi viettänyt niinkin paljon, että moisista olisi voinut huomautella.

Eipä Theon tarvinnut sen enempää itseään puolustella, kun Aaron äityi tarinoimaan Dariuksesta kaikkea mitä olikaan kuullut, suorastaan innostuen kertomastaan. Se oli sinällään huvittavaa, katsoa nyt kuinka Aaron noin palavasti idolistaan pauhasi ja selvästi liioiteltuja, ellei jopa tekaistuja, tarinoita kertoi kuin ne olisivat totta. Mutta samalla se oli myös omalla tavallaan... Söpöä. Ainakin pikkuhaukan mielestä. Ja nostatti myös kysymyksen, kuinka suuren kynnyksen yli Aaronin oli pitänyt astua tänään, kun oli asettunut puoliverisen ja idolinsa väliin. Ehkä se teki myös hyvää Aaronille, nähdä nyt, ettei Haukansilmä ollutkaan se täydellinen sankari, miksi tuota tietämättömät luulivat.
"Minä kun luulin, ettei Winder osaa metsästää", Arathet huomautti lopulta Aaronin tarinointeihin pienesti hymähtäen, "Uskotko oikeasti moisiin tarinoihin? Eikö Kuiskaukseen liittyminen ole jo opettanut sinulle, mikä on faktaa ja mikä fiktiota?".


"Halusin todistaa hänelle, ettei hän ole vain väliaikainen salaisuus, jota piilottelen kaikilta ja heitän pois, kun kyllästyn... En nähnyt siihen mitään muuta tapaa, kuin sormuksen antamisen", Darius selitti sisarelleen itseään ja ristiriitoja sanojensa ja tekojensa välillä. Kyllä hän vielä virallisesti kihlautuisi Iriadorin kanssa ja tekisi selväksi kaikille, mistä oli kyse, mutta ei vielä. Hän ei ollut valmis, sisaret eivät siihen olleet valmiita. Kuiskaus jo tiesikin heistä ja varjeli heidän salaisuuttaan ja olihan niitä muutama muukin, joka heistä jo tiesi... Kuten Kreivitär, joka ilmeisesti oli yhä pitänyt salaisuuden turvassa, eikä kirjeissään kertonut Delialle – johan Erudessa tiesi jo Lorythasista ja Dariuksestakin! Sitä miettiessä, päätti Darius olevansa kiitoksen velkaa kreivittärelle, hänen pitäisi keksiä jotain millä sen kiitollisuutensa osoittaisi...

Mutta sitä ei mietitty nyt, kun kuningatar halusi kuulla enemmän tästä mystisestä mielitystä. Kuinka se sinällään huvittikaan Dariusta, puhua nyt Iriadorista Delialle, näinkin avoimesti, eikä sisarella ollut harmainta aavistustakaan, että kyseessä oli mies. Tosin miksi Delia sitä olisi epäillyt? Ei Darius ollut koskaan antanut itsestään merkkejä siitä, että olisi viehtynyt samaan sukupuoleen – eipä hän kyllä sitä ollut itsestään tiennyt, ennen kuin Iriadorin tapasi.
"Hän on... Nuori, pari vuosisataa nuorempi mitä minä. Solakka ja pitkä", Hitaasti Haukansilmä aloitti, miettien samalla mitä voisi kertoa, ilman että antaisi liikaa ilmi. Tosin tuskin Delia osasi epäillä hänen puhuvan miehestä, ellei Darius itse suoraa sanoisi asiasta.
"Hänellä on rubiininpunaiset hiukset ja hymy, joka saa kylmimmänkin aamun tuntumaan lämpimältä", Haukansilmä jatkoi, lopulta hymähtäen omalle pienelle imelyydelleen, "Sukunsa ei ole syntyperäisesti täältä. Ja sen enempää en sinulle kerro, alat pian tehdä johtopäätöksiä ja arvailemaan kuka voisi olla kyseessä".
"Tosin en usko että tunnet häntä... Ette tietääkseni liiku samoissa piireissä. Hän on enemmänkin... Kreivitär Cúthalionin tyyppinen"
, eliitti vielä lisäsi, sanomatta suoraan kyseessä olevan sotilaan, mutta eiköhän Erudessan mainitseminen tuonut esiin, että kyseessä oli henkilö joka ei ihan jokaisessa pienimmässäkin juhlassa ollut edustamassa.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 11 Tammi 2018, 20:24

Nätti poika selittikin itsensä, varmentaen Aaronin epäillyt siihen miksi tämä ei tiennyt jumalallisen siististä, maagisesta lahjastaan josta kisälli tuolle nyt tarinoitsi, jääden katsomaan leveällä hymyllä pikkuhaukkaan josta se käännähti kohden oranssitukkaista, joka uskalsi käydä epäilemään hänen tarinoidensa todellisuutta.
"Hei minä tiedän nuo sanat!" Aaron julisti ylpeänä, käyden sitten hymyn ja nenän nyrpistyksen kanssa kohauttamaan olkiaan, nojautuen kevyesti jälleen divaanin selkänojaan.
"Darius ei ole lytännyt kaikkea kuulemaani, ehkä hän salaisesti nauttii että joku uskoo näihin." Puusepänpoika virnisti, muistellen kuinka hän oli harjoituksen lomasta käynyt kysymään aina ainakin yhdestä kuulemastaan, urhoollisesta tarinasta ja saanut selvyyttä oliko tarina ollut totta vai ei. Suurin osa ei ollut, jotkut olivat muunneltuja, joihinkin hän ei saanut selvää vastausta, mutta se ei ollut pidemmän päälle lannistanut hänen intoaan pyrkiä siihen mitä Darius nyt oli. Kykenevä, vaikutusvaltainen oikeista syistä, pitkä ja kaikkien suosiossa...
"Sitä paitsi en pidä sitä epäuskottavana, kenraali varmasti pystyi siihen jos tilanne sitä vaatisi." Aaron jatkoi, idoliansa selvästi yhä ihaillen.

"Ainakin seivästään pari lintua taivaalta, joten ei sillä ole väliä ovatko ne totta vai ei! Ainakaan minulle... Ne ovat... Jotain jotka saivat minut haluamaan sotilaaksi." hymyily jatkui, kisällin tapauttaen itseään mielessään selkään. Asuttuaan jo useamman kuukauden kuiskauksen tuvilla oli tehnyt hänestä sosiaalisemman, niinkin ettei häntä nolottanut liiaksi käydä sanomaan jotain herkähköä kuten mainita tällä tavoin lapsuuden suuresta unelmasta nousta sotilaaksi. Arathet sen tosin taisikin tietää, mutta Theo oli vielä jokseenkin tuntematon hahmo, jonka hän selvittäisi paremmin aikanaan.
Silloin tosin pyrkiminen yhtä suuriin mittoihin mitä yksikään eliitti kenraali oli ollut vain lapsellista unelmaa, hän olisi silloin ollut valmis tyytymään paikkaan tavallisessa jalkaväessä. Puolkorkuisena ja räkänokkaisena.
"Ja tässä minä olen! Joten se on aika mahtavaa.... Mutta oikeasti hän ei osaa metsästää?" Kisälli kävi kysymään epäilevänä, pitäen haukannäköä ja aseiden virheettömän käytön summaa mahdottomuutena siihen, ettei joku osannut metsästää.
"--Tai, jos olet huolissasi tarinoitteni aitoudesta, kerro minulle jotakin joka on faktaa."



Haltiakuningatar pysytteli hiljaa velikullan selittäessä tekojaan heidän yhteisen äidin sormuksen pois antoa ilman hänen tietämystään. Selityksen kuitenkin kuultua, haltianaisen oli pakko myöntää, että hänen sydämessä oli yhä erityinen paikka kaikelle imelän romanttiselle ja Dariuksen teko, epävirallinen mutta silti vahva lupaus osui juuri oikeaan paikkaan niin, ettei hän voinut tuota sen pidemmälle syyllistää.
Viiltävän hetken, se kuitenkin muistutti Deliaa omasta liitosta ja kuinka... Pinnalliseksi se oli tuntunut osoittautuvan, mutta surullisille katseille tai aatteille ei annettu tilaa, haltianaisen nojautuessa puoliltaselin nojatuolin selkänojaan, nojautuen kämmeneensä, kuunnellen tämän mysteerihaltian kuvailua.
"Rubiinin..." kultakatse kuiskasi ihastuneena tämän perässä, hymyn levitessä kuullessaan veljensä puhuessa punatukkaisesta haltiattarestaan niinkin kaunollisesti ennen kuin tuo siirtyi nopeasti jälleen tuon taustoihin, tosin... Turhan lyhyesti, Dariuksen tuntien hänet liian hyvin ja se sai hänet naurahtamaan kevyesti.

"Voi olla... En kyllä muista tähän hätään ketään neitoa, jolla olisi rubiinin punaiset hiukset... Mutta voi, kuinka kaunis aate... Ja kreivittären kaltainenkin vielä, kuinka sinulle sopivaa." Delia hymyili veljelleen, autuaana, sydän täynnä lämpöä.
"Ajatella... Ja minä tässä luulin, ettei sinulla olisi muuta kuin työsi... Hyvin tärkeä ja menestyksekäs työ, mutta... Olin huolissani sinusta." Siro ranne toi kämmenen haltianaisen rinnanpäälle.
"Mutta nyt olen tyytyväinen, onnellinen puolestasi. Kuulostat hyvin rakastuneelta." Delia sanoi veljelleen tuntien olonsa herkäksi, käyden levollisin liikkein letittämään tuon hiuksia valmiiksi.
"En usko, että näillä kirjeillä on enää merkitystä... Mikäli sallit, ne voivat tulla tästä lähin minun kauttani... Jos tulevat ollenkaan." Haltiasisarus hymähti, näkemättä enää syytä edes päästää yhtäkään rakkauskirjettä kenraalille asti. Sen sijaan ne saisivat toimia hänen ja seurenitien hetkellisenä viihdykkeenä ja samalla pienellä karkoitteena.
"Kirjoittaisinko jopa takaisin...?" Delia tuumiskeli vielä ääneen, lähinnä vitsinä.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Tammi 2018, 10:53

Arathet tuhahti pienesti, Aaronin todetessa ettei Darius kaikkea kisällinsä kertomaa ollut lytännyt. Tietenkään tuo ei niitä lyttäisi, eiköhän eliitti sen verran fiksu osannut olla, että antoi nuorien uskoa ja levittää ties mitä sankaritarinoita, jotka innoittivat heitä ja muita liittymään riveihin ja tavoittelemaan samanlaista kunniaa, minkä itse oli jo ansainnut. Sillä tavoin saatiin nuoria liittymään riveihin, koulutukseen ja sitten heitettiin nuo sotaan joka tuntui niin turhalta ja typerältä loppu viimein, jos Arvaenilta kysyttiin. Sitä hän ei tietenkään ääneen sanonut nuorikoille, eikä kyllä tulisi koskaan sanomaankaan, ellei joku itse asiasta haluaisi lähteä hänen kanssa keskustelemaan.

Loppupeleissä sillä ei kuulemma ollut väliäkään Aaronille, pitivätkö tarinat paikkaansa vai eivät. Ne sadut olivat saaneet Aaronin siihen samaan ansaan, mihin muutkin nuoret joutuivat. Totta kai nuo armeijaan pääsivät – mutta sieltä ei sitten lähdettykään pois niin vain.
Neuvonantaja kohautti olkapäitään Aaronin tiedustellessa, eikö Haukansilmä oikeasti osannut metsästää. Näin kiersi huhu pienissä piireissä ja huhuista ja juoruista Arathet oli perillä. Ei hän epäillyt, etteikö eliittikenraali kykenisi ampumaan lintuja alas taivaalta tuosta vain, mutta sehän oli täysin eri asia kuin metsässä hiljaa hiippaileminen ja erilaisten eläinten metsästäminen.
"Minulla olisi tarina jos toinenkin kerrottavana arvon Winderistä, kuten myös sinusta ja Theodluinista. Se, olisivatko ne sitten faktaperäisiä, lienee jokaisen oma tulkinta", Arathet lopulta hymähti puusepänpojalle, katsoen nuorempaansa merkittävästi kulmiensa alta. Johan tässä yksi jos toinenkin salaisuus oli Aaronista kerrottu, mutta kyllä neuvonantaja lisääkin tiesi.

"Mutta tapanani ei ole juoruilla", Oranssitukkainen jatkoi virnistäen, samalla korjaten asentoaan nojatuolissa.
Theodluin seurasi kaksikon keskustelua vierestä, samalla eksyen tökkimään sormenpäillään kipeää kasvonpuoliskoaan, johon setänsä oli päättänyt mojauttaa. Tuskin siitä jälki jäisi, mutta kosketusherkkä se oli.


Eliittikenraali hymähti pienesti, siskonsa lähtiessä jo miettimään, ettei tainnut tietää ketään punatukkaista neitoa. Varmasti sellaisia löytyi heidän riveistään ja Delia saisikin sitten arvailla loputtomiin kukakohan se olisi. Kyllä Darius aikoi kertoa totuuden, joskus, mutta juuri nyt ei ollut sen aika. Myöhemmin sitten, kun hän olisi täysin käsitellyt asian omassa mielessään ja valmistautunut siihen pahimpaan, mitä voisi tulla.
"Lupaatko nyt jättää naisasioistani kyselemisen sikseen?", Haukankatse kohosi viimein sisaren puoleen, eliitin kohottaen pienesti kulmiaan kysymyksensä myötä. Hän oli niin lopen uupunut siihen ainaiseen tenttaamiseen ja nyt kun Delia tiesi osatotuuden, Darius todella toivoi ettei tuo olisi koko ajan kyselemässä asiasta. Toki muutkin kyselivät, mutta muille eliitti ei tuntenut velvollisuutta vastata. Vain Delialle hän oli viitsinyt jotain aina ohimennen mörähdellä.

"Minun puolestani saat tehdä kirjeillä mitä itse haluat",
Kuului vastaus kuningattarelle, "tulkoot ne sinulle, heitä vaikka samantien takkaan tai pidä lukupiiri seuraneitojesi kanssa. Minulle ei tarvitse yhtään mitään niistä kertoa tai ilmoitella, en ole kiinnostunut".
"Mutta en myöskään halua, että kerrot tästä kenellekään. Edes seuraneidoillesi. Keksi joku muu selitys sille, miksi kirjeet tulevat nyt sinulle... En halua, että kukaan muu tietää suhteestani vielä. Ei edes Lanae".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 20 Tammi 2018, 16:41

Arathet kävi, näin Aaronin mielestä kiusoittelevasti vihjailemaan tietävänsä yhtä sun toista tarinaa hänen suuresta sankaristaan, samalla mainiten jotain heistäkin, saaden puusepänpojan nyrpistämään epäilevästi. Neuvonantaja muisti varmasti vaikka mitä hänestä ja hänen pahimmista hulivili vuosista, mutta mikään ei voinut olla niin vakavaa kuin mitä oltiin tässä ja nyt kerrottu... Tosin, olisi se kyllä noloa, kuulla toisen suusta omasta itsestään mitä oli tehnyt ja kisälli ei ollut hyvä ottamaan iskuja ylpeydelleen, varsinkin kun enkelin kakara oli kuulemassa.

Se oli luonnotonta, mutta Aaron tunsi välittävänsä normaalia enemmän Theodluinin kohdalla, mitä tuo hänen ikätoverinaan hänestä tiesi tai ajatteli. Normaalisti, tai miten se oli yleensä mennyt, oli hän joutunut näiden kanssa käsirysään, niin kuin outolinnunkin kohdalla oltiin ainakin kahdesti enemmän tai vähemmän omasta tahdosta, mutta siitä ei yleensä oltu päästy eteenpäin niin kuin Theon kohdalla oltiin päästy. Kisälli tunsi tietynlaista uutuudentunnetta, jotain mitä hän ei täysin sisäistänyt mutta joka kuitenkin herätti hänessä mielenkiintoa tuota ripakinttuista maagia kohtaan, joka kaikessa, yleisesti luotaantyöntävässä ironiassa, hänen mielikuvassaan joko itki tai oli kaikki tietäväisen ärsyttävä. Sinisilmäinen ei kuitenkaan käynyt kyseenalaistamaan tai sortamaan tätä uutta tunnetta potentiaalisesta toverista, vilkaisten nyt sivusilmällä kuinka tuo suu supussa, lähes surkean oloisena tökki läimittyä poskeaan.

"Ei se olisi juoruilua..." Aaron protestoi, katsahtaen takaisin neuvonantajaan, pidättäytyen kuitenkin lisäämästä kuinka vain naiset juoruili ja heidän välillään se olisi vain sankarillisten tarinoiden vaihtelua. Ainakin Winderin kohdalla, sellaisia tarinoita puusepänpoika ainakin kuvitteli neuvonantajan tarkoittavan, millaisias muutakaan?
"Ainakaan jos puhut itsestäsi" Kisälli kuitenkin virnisti, "Olet epäreilu Arathet, tiedät minusta ja Theosta vaikka mitä... Mitä entä sinä? Olet neuvonantaja ja näytät olevan naimisissa työsi kanssa kuten kenraalikin, mutta et ole läheskään yhtä jännä mitä hän. Oletko sinä tehnyt mitään mielenkiintoista?" Kisälli kävi kalastelemaan tällä kertaa oranssitukkaisesta jotakin uutta... Hän loppujen lopuksi tiesi tuosta hyvin vähän, epäreilun vähän kun lähettiin vertaamaan mitä tuo tiesi ainakin hänestä. Ymmärrettävästi tosin, miksi aikuinen haltia olisi itsestään liiemmin mitään jakanut räkänokkaiselle nulikalle? Ehkä Arathet näki ettei hänen kuuluut nytkään oppia mitään uutta ja "mielenkiintoista" ja sanoisi jotakin näsäviisasta kuten kuinka elämä oli epäreilua tai jotakin vastaavaa, mutta näin ainakin keskustelu käännettiin pois hänen toilailuiltaan jos mitään.
"--Älä töki sitä" Aaron kuitenkin sanoi kuitenkin jämäkkänä lähes heti perään, tällä kertaa kohden nätti poikaa.
"Haluatko sinä siihen mustelman?"


Haltiasisaruksen sirot sormet viimeisteli lettiä, jättäen sen pään avoimeksi. Hänellä ei liikenyt mitään millä sitoa sitä, ainakaan mitään mikä olisi sopinut hänen veljelleen ja tuskinpa tuo hänen kättensä työtä kauaa aikonut säilyttää tai kenellekään esitellä, niin olkoon nyt näin, Delian sukaistessa tuon kaikki hiukset pariin otteeseen taakse tuon edestä, katsahtaen tuohon vinoin hymyin.
"Ainakin paljon pidemmäksi aikaa, mitä ennen" Haltianainen vastasi, näkemättä enää syytä, tuon naisasiat nyt tietäen, lähteä niitä sen enempää enää tökkimään.
"Kunhan kerrot minulle, mikäli tulee muutoksia." Tuo kävi hymysuin lisäämään, lähinnä tarkoittaen naimisiin menoa, ettei tuo vain sellaiseen hänen tietämättään karkaisi, mutta tietenkin myös eroa, jota Delia ei heti nyt uskonut tapahtuvan sen jälkeen, miten tuo oli mysteerirakkaastaan puhunut.

"pois se minusta." Haltiakuningatar naurahti, "Sanon, että sinulla on paljon tärkeämpiä asioita hoidettavanasi kuin lukea pyykkipiikojen rakkauskirjeitä." Kävi vakuutteleva lisäys Delian nojatessa oikean käsivartensa nojatuolin selkänojan päälle, katsellen kohden kirjepinoa.
"Lanaekin... Hän on niin nuori, vasta astumassa kunnolla piireihin. Rakastan häntä kovin, mutta emme varmaan voi tosiaan luottaa, ettei hän vahingossa jotain lipsauttaisi... Olkoot se sitten hänelle iloinen yllätys, mikäli jotakin tulee tapahtuvan." Kultainen katse tiiraili hetken kirjeiden suuntaan, niiden ohitse, huoneen nurkkiin mietteliäänä kunnes ne palasivat takaisin hänen veljeensä.

"Arvaen, kisällisi ja Theodluin odottavat minua oleskeluhuoneessa... Meitä, mikäli rohkenet." Haltiakuningatra kävi lopulta sanomaan, nousten samalla raskaanoloisesti nojatuolin käsinojalta, pitkälaskoksisen mekon kankaan laahaten perässä.
"Ymmärrän ehkä, mikäli et halua kohdata ketään... Mutta he molemmat, tarkoitan nuoremmat kyllä arvostaisivat, mikäli näyttäytyisit heille pian. Teillä kaikilla olisi helpompaa katsoa toisianne silmiin jälkeenpäin. Sinullakin." Delia kävi kannustamaan veljeään liittymään, epäsuoranaisesti pyytämään kaksikolta, tai edes Theolta anteeksi tai jollain muulla eleellä vakuuttamaan, ettei välit olisi enää niin kireät, mihin ne olivat hetken herpaannuksesta kiristyneet.
Joka tapauksessa hän päätti ainakin alkaa tehdä lähtöä, ettei kolmikko vain auringonlaskuun häntä joutuisi odottamaan, vaikka tuskinpa haltiamiehillä olisi vaikeuksia toisiaan viihdyttää. Niin kuningatar ainakin toivoi.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Tammi 2018, 09:00

Oranssipäinen naurahti heleästi Aaronin kutsuessa häntä tylsemmäksi, mitä kenraali. Olivathan he Winderin kanssa samanlaisia sieluja, omistautuneita työlleen, mutta täysin erilaisissa ammateissa. Arathet osasi arvostaa eliittikenraalin panosta ja uraa, siinä missä tuo ei tainnut hänen työtään katsoa juuri minkään arvoiseksi – kaiken lisäksi Darius taisi uskoa, että hän oli Aranin puolella siniverisen sairaissa leikeissä. Todellisuudessa Arathet ei ollut ottanut mitään puolia, pysytellen enemmän kuin mielellään neutraalina ja poissa niistä sotkuista, mitä hovissa oli. Mutta ennemmin tai myöhemmin hänenkin pitäisi "osallistua", siitä hän oli varma. Mutta vaikka koittikin pysytellä poissa niistä leikeistä, oli hän niistä tietoinen, eikä voinut sanoa pitävänsä siniverisen touhuista.

"Olen vain neuvonantaja"
, Arathet hymähti puusepänpojalle, "Mitä mielenkiintoista minä muka olisin tehnyt? Kaatanut kirjahyllyn, tietoja etsiessäni?".
No, olihan Arathet kasvattanut ihmistytön aikanaan ja nykyään tuo nainen asui ihmisten kaupungissa kera oman jälkikasvunsa. Olihan hän myös pelastanut puoliverisen maagipojan ja huolehtinut tuostakin, kunnes mokoma oli lähtenyt itään ja nyt viimein palannut takaisin Cryptiin. Olihan hän mukana ties missä salajuonissa ja sotkuissa, kiitos Aranin pakkomielteiden, olihan hän myös sattuneista syistä kuningattaren kanssa pienessä sotkussa, josta ei vielä onneksi ollut jäänyt kiinni – tai sitten Aran tiesi jo ja oli vain tyytyväinen, että joku kuningattaren romantiikantarvetta uskaltautui tyydyttämään.
Mutta niistähän ei tarvinnut Aaronille kertoa. Eikä kyllä kenellekään muulle, ei Arathet tuntenut tarvetta pönkittää egoaan ja olemassaoloaan minkäänlaisilla tarinoilla. Sitä paitsi se oli helpompaa kuunnella ja katsella, kun kukaan ei kiinnittänyt sinuun huomiota...

"Minulle tulee harvemmin mustelmia mistään", Theo mutisi Aaronille, säpsähtäen pienesti kun kisälli käski häntä olemaan tökkimättä poskeaan, "Paranen nopeammin mitä haltiat tavallisesti – tai niin minulle on kerrottu. Sen täytyy liittyä enkelivereen tai parantajantaitoihini...", puoliverinen jatkoi mutinaansa, siinä samalla miettien tosiaan mistä nopea parantumiskykynsä mahdollisesti johtui.


"Kerron kyllä...", Darius tuhahti Delialle, joka vaati saada kuulla muutoksista, mikäli niitä tapahtuisi eliitin parisuhteessa. Kai se oli luokiteltavissa valkeaksi valheeksi, Darius tuskin oli ihan heti kertomassa Delialle jos jotain tapahtuisikin – tai ylipäätään oma-aloitteisesti kertomassa tuolle mitään! Delia saisi itse kysellä, jos halusi jostain kuulla.
Kuningatar myös lupaili pitää veljensä salaisuuden, kertomatta syytä kirjeiden yllättävälle käännölle kenellekään. Hyvä, Darius ei todellakaan halunnut, että kukaan muu tästä saisi tietää, sillä jos sana lähtisi leviämään, tietäisi siitä kohta koko aateliskunta ja sitten hänen pitikin keksiä, miten selittäisi sen kaiken Iriadorille. Korkeahaltia varmaan vain nauraisi ja syyttäisi eliittiä siitä sopasta, Dariuksen oma vikahan se olisi - mitäs meni kertomaan sisarelleen.

Sitten kuningatar olikin jo lähtöä tekemässä, kertoen kuinka kuninkaan neuvonantaja - jostain syystä - odotti heitä oleskelutiloissa kera Aaronin ja äpärän. Darius nyrpisti nokkaansa pienesti ajatukselle siitä, että olisi pitänyt ketään juuri nyt nähdä, varsinkaan noista kahdesta.
"Lähetä Alantar tänne kun Arvaenin poimit mukaasi – mitä hän edes täällä tekee?", Darius aloitti tuhahtaen, samalla kun ryhtiään korjasi sijoillaan, "Sitä äpärää en halua tänään enää nähdä".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 21 Tammi 2018, 17:58

"Vaikka..." Kisälli kohautti olkaansa, kevyen, hieman pettyneen sekalaisen virneen kanssa. Kai Arathet sitten oli yhtä tylsä, mitä tuosta neuvonantajana kuvitteli. Ei edes tunari sellainen, joka kaataisi kirjahyllyjä päälleen, toisin kuin eräs entinen kapteeni joka oli sinä hetkellä vain varastohommissa ja vammautti jalkansa. Siinäpä vasta vitsi kerrottavaksi.
Theodluin taas kävi vertaamaan enkelin vereensä mitä mustelmiin tuli, tai sitten parantajantaitoihin... Aaron irvisti pienesti mielessään, muistaen taas sen kiitävän hetken Ophelian joka kykeni myös parantamaan, mutta ei kuitenkaan ollut maagi tai vastaavaa, ainakin väitti niin.


"Arvaen? Hän oli kanssani poikien ilmaantuessa saliin, he aiheuttivat kunnollisen säikähdyksen... Että näin parhaaksi pestittää hänet vahtimaan heitä tämän hetken." Se ja Arathet vaikutti muutenkin tarvitsevan pientä lepotaukoa, jotain mitä Delia näki voivansa tämän varjolla tarjota. Luulisi ettei kahta haltijapoikaa olisi tarvinnut paimentaakaan, mutta äskeisen jälkeen kuningatar ei ollut niinkään vakuuttunut, ainakaan kunnes oltiin saatu molempien ahdinkoon vähän hellitystä. Varsinkin pienen Theodluinin, jota Darius yhä nimitteli äpäräksi.
"Järjestän asian rakkauskirjeittesi kohdalla niin, että ne tulevat minulle... Ehkä saat viimein enemmän aikaa itsellesikin." Toisin kuin olisi luullut, sisko hyvä ei mennyt ensimmäisenä ovelle vaan kävi ryhtinsä suoristaneen veljensä eteen ja kävi kumartumaan ja suukottamaan tuota otsalle.
"Alantar... Tuttu nimi. En uskonut hänellä olevan sukunimeä." Delia kävi vielä suoristautuessaan itsekseen tuumaamaa, päätellen että nyt kyllä puhuttiin Aaronista, tuon kisällistä.
Niinpä vaalea hameenhelma lipuen perässä, haltijasisko kävi kenraalin työhuoneen ovelle.
"Välitän sinusta suuresti veljeni kultaisin... Nähkäämme jälleen paremmissa merkeissä." Haltijanainen kävi sanomaan hymyillen hyvästeiksi, ennen kuin astahti huomattavasti viileämmälle käytävälle.

"Mutta voitko tehdä enkelijuttuja?" Aaron kävi kysymään, osittain vilpillisestä uteliaisuudesta kysymään, nojautuen samassa eteenpäin ja tiiraillen arvioivasti haukanpoikasta ylös ja alas.
"Kasvattaa siivet, lentää?" Kuului jatko kysymykset, mitä nyt hän nyt ympäripyöreästi tiesi enkeleistä. Theo ei näyttänyt enkeliltä, ainakaan hänen mielestä, mitä nyt papitar oli hänelle niistä selittänyt ja muutenkin tuo kuulemma näytti täsmälleen haltija isältään.
Pitkään puusepänpoika ei kuitenkaan saanut kuunnella vastausta, neljännen käyden astumaan oleskeluhuoneeseen, herättäen kaikkien huomion.
Winderit ilmeisesti olivat valmiita, eikä huoneeseen astuneesta haltijakuningattaresta voinut aivan tulkita miten puhuttelut olivat menneet. Ei sentään itkeneeltä näyttänyt, joten ei kai kovin pahasti? Aaron nousi divaanilta kahdelle jalalleen, säikäyttäen samassa sinisuomuisen olennon viereltään, havahduttaen tämän hereille.

"Kenraali haluaa nähdä Alantarin." Delia kävi hymähtämään pienesti, hätkäyttäen kisällin kuullessaan vanhan kapteenin nimeä käytettynä hänessä.
"...Entä Theon?" Aaron kävi kysymään puoliverisen puolesta.
"Theodluinin hän näkee joku toinen päivä... Mutta uskon, että kenraali on nähnyt erheen tavoissaan ja näkee kaikkien parhaaksi olla kohottamatta kättänsä toisten." Joutsenkaulainen haltijanainen kävi sanomaan alas nuorisolle, tietäen ettei Darius tulisi Theolle kahden kesken varsinaisesti puhumaan, mutta varoisi ettei retuuttaisi tuota enää niin paljolti, että epäilykset heräisivät.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 23 Tammi 2018, 09:16

Haukansilmä tuhahti pienesti, Delian selittäessä napanneensa Arvaenin matkaan, jotta tuo voisi nuorta kaksikkoa vahtia. Kai se sitten hyvä idea oli, jos arvon neuvonantaja kerta suostui sellaisiin tehtäviin. Kyllähän tuo muutenkin tuntui kaitsevan nuorta porukkaa huvikseen...
Pieni virne käväisi kasvoilla, siskon miettiessä mistä Alantarin nimi kenties tuttu oli. Mitään Darius ei sanonut, uskoen kuningattaren kyllä aikanaan muistavan sen tai sitten tuo oli ehättänyt jo unohtaa tyystin – vaikka eihän Delia koskaan Alantaria ollut nähnyt, korkeintaan vilaukselta, siinä missä veljet olivat olleet enemmän tuon kanssa tekemisissä.
Delia poistui, Dariuksen vain katsoen siskonsa perään, reagoimatta sen kummemmin tuon puheisiin enää.


"Enkelijuttuja?", Theo kysyi hämmentyneenä Aaronilta, joka pian täsmensikin omaa kysymystään, saaden enkelinpennun naurahtamaan pienesti.
"En. En ainakaan tietääkseni - ehkä voisin oppia jos minulla olisi opettaja", Theodluin hymähti.
"Hovista kyllä löytyy maageja ja velhoja, jotka voisivat opettaa sinua", Neuvonantaja huomautti, saaden pikkuhaukan nyökkäämään.
"Olen harvinaisen tietoinen tästä... Monta kertaa olen kuullut nimen Argenteus kun on puhe magian kouluttamisesta", puoliverinen kertoi, Arathetin puolestaan nyökäten niihin tietoihin. Argenteus taisi olla kaikkein pätevin opettamaan nuorta Winderiä, mutta eri asia oli, suostuisiko tuo. Se selviäisi vain kysymällä, tosin se oli sitten täysin oma haasteensa löytää se sorkkajalkainen hovista, mokoma kun tuntui olevan piiloutumisen mestari.

Asiasta ei sen enempää ehditty keskustella, kun Delia jo saapui paikalle pitkän keskustelunsa päätteeksi. Theodluin nousi nopeasti ylös sijoiltaan tätinsä nähdessä, siinä missä myös Arathet. Neuvonantaja oli myös ainoa kolmikosta, joka tapojen mukaisesti kuningattarelle pienesti kumarsi, ennen kuin haukansilmäinen lähti heitä puhuttelemaan. Kuulemma eliitti oli valmis tapaamaan Alantarin pojan, mutta ei puoliveristä veljenpoikaansa. Ei sinällään ihme, näin Arathetin mielestä. Eikä kyllä Theonkaan mielestä, puoliverinen oli yllättynyt että setänsä oli valmis edes Aaronin tapaamaan.
"No... Kai se on jo jotain", Theo hymähti lopulta, koittaen hymyillä Delian kertoman jälkeen. Oli tämä parempi, kuin antaa asian vain olla ja katsoa, milloin kenraali uudemman kerran päreensä polttaisi. Ja sentään tuo halusi tavata Aaronin, joten tuskin eliitti kisällilleen vihainen oli? Vai meinasiko Darius muka antaa potkut Aaronille nyt?

"Teidän olisi korkea-aika palata linnalle, kuningattaren ei sovi pyöriä sotilastuvilla turhan kauan", Arathet ehdotti Delialle, haluten tuon vain pois täältä, ennen kuin joku asiasta heille huomauttelisi.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 23 Tammi 2018, 18:31

Tulos ei kuulostanut Aaronin korvaan kovin lujalta, mutta oliko kukaan heistä edes uskaltanut toivoa mitään parempaa? Kyynelehtivää lupausta, ettei enää ikinä edes korottaisi ääntään sen jälkeen kun kuningatar lujasti heilutti sormeaan? Tuskinpa. Enkelinpentukin sanoi heikoin hymyin sen olevan ainakin jotain, saaden Delian äidillisen hymyn ja puusepänpojan kulmakurttuisen mietteliään katseen puoleensa. Osin outolinnun puolesta, osin siitä, että hän joutuisi kohta mennä katsomaan kenraalia eikä hän osannut ennustaa saisiko kenkää vai ei. Jopa eliitin mahdollista mielialaa oli vaikea arvioida.

"Aivan, kiitos Arathet. Minun on tosiaan muutenkin nyt mentävä." Delia kävi nyökäyttämään päätänsä kohden aviomiehensä neuvonantajaa, katsahtaen kuitenkin vielä haukanpoikaseen.
"Toisin kuin veljeni on sinulle on sanonut, voit tulla luokseni aina tarpeen tullen... Ei ole mitään, mitä en voisi samalla hoitaa sinut vierelläni. Ah! Tai voisin kutsua sinut, mikäli se tuntuu sinusta helpommalta, voisit tavata pienet prinssitkin tässä joku päivä." Haltiakuningatar kävi hymyilemään, samalla kun nosti viittansa hupun päälaelleen. Sadetta ei enää kuulunut... Pihamaa oli aivan varmasti märkä sammaleen lailla. Ilman raikastumista oltiinkin jo odotettu ja se raikas ilma tuntuikin eritoten kutsuvalta tunkkaisen sotilastuvilla oleskelun jälkeen.
"Onnea sinullekin Alantar, tuokoot uurastuksesi ja päättäväisyytesi sinulle onnea." haltianainen kävi sanomaan vielä jopa veljensä kisällille, ennen kuin kääntyi lähteäkseen Arathetin kanssa kohden ulos johtavaa käytävää.

"Kuin myös..." Aaron kävi sanomaan hiljaisesti, pienen kummaruksen kanssa jonka kuningatar ehätti ehkä silmäkulmansa lomasta vielä huomaamaan, saaden tuon kuitenkin kuuluvasti vielä hymähtämään kisällin vastaukselle, jonka kämmen puolestaan kävi läimäisemään kasvoja ja nenänpäätä hänen selkänsä takana.
Olisi pitänyt vain sanoa kiitos, mutta kaipa kuningattaretkin jotain uurasti? Tai tekivät jotain, joka vaati päättäväisyyttä? Jotakin mikä teki hänen vastauksesta toivottaa tuolle näitä samoja asioita takaisin vähemmän outoa. Aaron ei tiennyt, mutta kävi häpeän nipistyksen kanssa suoristumaan, pienen sinisuomuisen käydessä kiipeämään saappaan ja lahjetta pitkin ylös hänen olalleen.

Päästyä takaisin viileälle käytävälle, Delia takertui oranssitukkaista kevyesti tämän käsivarresta, ohjastaen tätä vielä hieman pidemmälle, ennen kuin kaarsi niin, että tuon selkä oli kohden käytävän harmaata kiviseinää ja he molemmat pystyisivät katsomaan molempiin käytävien päihin.
"Haluan katsoa varmaksi, että nuori kisälli ei tuota Dariukselle pettymystä." Haltianainen hymähti, pitäen hupun alla korvat valppaana siltä varalta, josko joku tuvan asukkaista tuli jostain suunnasta vastaan, eikä saisi mahdollisuutta ihmetellä mitä kuningatar ja neuvonantaja epämääräisesti käytävällä oleskelivat.
"Kerro minulle, mistä nimi Alantar saattaa olla tuttu?" Haltiakuningatar kävi vielä kysymään, pitäen yllä pientä jutustelua, katsellen sivusilmällä käytävälle, mutta pääasiallisesti katsoi kohden turkoosisilmäistä omilla kultaisillaan, indikoiden että tämä hetken pysähdys, täysin kaksistaan olo ei todellisuudessa olisikaan vain kisällin vahtimista, että tuo menisi hänen veljensä työhuoneelle joka sijaitsi vastakkaisessa suunnassa.


"Kai minun pitää sitten mennä." Aaron sanoi sieraintansa nyrpistäen, mutta sen sijaan että hän olisi tehnyt elettäkään lähteäkseen, kääntyi hän sen sijaan kohden nätti poikaan, aikeissa sanoa tuolle vielä jotain.
"Tiedätkös... Minulla on enemmänkin niitä lehtisiä. Siis Piirroksia... Kenraaleista ja muista. Niin kuin se yksi Dariuksesta." Kisälli kävi sanomaan, hieman kivuliaan oloisena, mutta onnistui pitämään katsekontaktin puoliverisessä suurimmin osin.
"Ne eivät ole ehkä yhtä hyvässä kunnossa, mutta! Minulla on muitakin siistejä juttuja! Jos haluat joskus tulla katsomaan... Tai jotain." Puusepänpoika kohautti olkiaan, muovaillen nopeasti jotakin mahdollisuutta nähdä tämä uusi potentiaalinen toveri joskus vähemmän tahattomasti.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Tammi 2018, 20:03

Theolla oli jokseenkin huojentunut olo tilanteesta. Sentään asia oli saatu ratkaistua joten kuten ja Aaron pääsisi vielä asiansa selvittelemään Dariuksen kanssa. Ei enkelinpentu itsestään varsinaisesti välittänyt tällä hetkellä, eiköhän hänelle tulisi tilaisuus setänsä kanssa jutella joskus myöhemminkin.
"Pidän sen mielessäni", Pikkuhaukka vastasi Delialle, tuon kertoessa hänen olevan aina tervetullut luokseen, sanoi Darius mitä tahansa, "Ja olisi mukava tavata heidät", hän lisäsi, kun puheeksi tuli pikkuprinssit. Hän oli vain kuullut juttuja Antonista ja Limdurista, joten totta kai Theo halusi serkkunsa nähdä. Vaikka tuskin taaperoista hirveästi seuraa olisi, mutta olisihan se nyt mukava näyttäytyä noille edes kerran.
Kuningattaresta huomio kääntyi Aaronin puoleen, Delian käydessä kisälliä puhuttelemaan, toivotellen tuolle onnea vielä ennen kuin lähti poistumaan kera Arvaenin kanssa. Theo hymähti pienesti Aaronin läimäistessä kasvojaan toteamuksensa myötä. Eipä kisällikään näyttänyt tietävän, miten olisi pitänyt kuningattaren seurassa toimia. Tosin eipä Deliakaan näyttänyt olevan moksiskaan, vaikka pikkuhaukalla ja puusepänpojalla ei ehkä ne käytöstavat olleet täysin hallinnassa...

"Niin kai sitten", Theo naurahti Aaronille, joka lähtöään pohti. Sen sijaan että olisi vain paikalta poistunut, päätti Aaron huomauttaa niistä piirroksista kenraaleista ja muista sotaherroista, jotka omisti ja omalla kömpelöllä tavallaan kutsui pikkuhaukan viettämään aikaa kanssaan. Vino, osin jopa flirttaileva hymy kohosi enkelinpennun kasvoille, tuon kohottaessa kulmiaan pienesti puusepänpojan ehdotukselle.
"Pitäisin siitä", Theo nyökkäsi Aaronille, "Etsin sinut käsiini, seuraavan kerran kun aikaa moiseen liikenee – minä kun olen tunnetusti tosi kiireinen ja kaivattu taho tuvilla ja sen ulkopuolella".
"Menehän nyt"
, Puoliverinen jatkoi, kevyesti taputtaen Aaronia pari kertaa alaselkään, "ennen kuin Darius suuttuu sinulle siitä, että et saapunut nopeasti paikalle".

Arathet poistui paikalta Delian vanavedessä, ollen omalta osaltaan valmis palaamana pikimmiten takaisin linnalle ja jatkamaan päivä töiden kanssa. Mutta kuningattarella oli toinen suunnitelma mielessä. Kun kaksikko pääsi käytävälle, kävi haukansilmäinen tarttumaan kiinni neuvonantajan käsivarresta ja ohjasi hänet mukanaan lähelle käytävän seinää. Arathet hätkähti pienesti tuosta yllättävästä kosketuksesta, mutta ei hämmennykseltään ehättänyt mitään sanoa tai pistää vastaan. Sen sijaan hän vain tuijotti kysyvästi siitä läheltä kuningatarta, tuntien kuinka otsa lähti pienesti ottamaan lämpöä syystä tai toisesta.
Kuulemma kuningatar halusi varmistaa, että Aaron ei tuottaisi Dariukselle pettymystä? Kaiketi hän halusi vain nähdä, että poika tosiaan menisi opettajansa juttusille, eikä jänistäisi. Sen sijaan että siitä asiasta olisi puhuttu sen enempää, päätti kuningatar kysellä Alantarin nimestä. Arathet mietti hetken, käyden nimiä, kasvoja ja yhteyksiä läpi mielessään, kunnes pienesti kohautti olkiaan.
"Muistaakseni hänen isänsä, Kapteeni Alantar, oli tekemisissä isänne ja veljienne kanssa", Arathet vastasi, "Ehkä olet kuullut puhuttavan hänestä silloin, kun olitte nuorempia".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 28 Tammi 2018, 00:42

Puoliverisen kasvoista pystyi lukemaan, että hänen kiusallisuutensa oli näkynyt hänen kysymyksensä myötä, vaikka hän oli kovin luonnokkaasti sen yrittänyt sanoa. Kuitenkaan nätti pojan vinot hymyilyt eivät haitanneet kisälliä, tämän käydessä virnistämään takaisin kuullessaan myönteisen vastauksen, tuon sanoessa pitävänsä ajatuksesta. Ehkä hän näyttäisi tuolle myös tuvilta löytämänsä, nyt patjansa alle sujautetun kirjan, jossa protagonisti harrastaa yksityiskohtaisesti kirjoitettuna romanssin härskimpää puolta pelastamiensa neitojen kanssa.
"Hhah, voisin melkein pistää melkein pääni pantiksi, että hän toivoo minun jänistävän." Puusepänpoika totesi koppavana, pienen sisäisen hypähdyksen jälkeen toisen käydessä taputtelemaan alaselkään joka hätisti häntä jo menemään, ennen kuin Darius kävisi kärsimättömäksi.

"Jollen ole kentällä, olen tuvalla, jollen ole tuvassa olen vuorilla." Aaron kävi vielä sanomaan hampaat vilkkuen, epävarmana oliko Theo ollut aikaisemmin sarkastinen, mitä tuon omiin kiireisiin oli tullut, mutta ei kehdannut tai ehtinyt juuri nyt tässä heti kysyä, välttäen mahdollisen toopelta näyttämisen ja koska kisälli ei tiennyt miten poistua paikalta luonnokkaasti, kävi tuo selkäpäin tuohon kääntyen vielä olan takaa vilkuilemaan tuohon, käden käydessä päänvierellä sanoessa vielä "nähdään" hänen puolestaan.


Delia katseli ja tunnusteli selustaa, kuunnellen samalla seinään vasten ahdettua neuvonantajaa joka kävi hänen kysymykseensä vastamaan kuin apteekin hyllyltä. Kuningataren kulmat kohosivat, tämän käydessä vielä aamoilevasti nyökkäämään, niinhän se taisikin olla. Etäisesti, hän taisikin nyt muistaa nimen joskus mainittavan, tai sitten hän vain kuvitteli muistavansa. Joka tapauksessa se oli hänelle uutinen, mutta ei niinkään niin ihmeellinen sellainen. Ehkä vain hauskaa, että hänen veljensä joskus tunteman kapteenin poika oli nyt tämän oppipoika.
"Hmm'm, sinä pidät minut järjissäni Arathet. Olisin tullut hulluksi yksin yöllä miettiessäni nimen yhteyttä." Delia kävi hymisemään tätä kohti, käyden tähän melkein rinta rintaa vasten kiinni, kuningattaren sitten nostaessa etusormen äkkinäisesti poikki tuon huulien, kisällin viimein kiiruhtaessa käytävälle, selkä heitä päin, vastakkaiseen suuntaan kohden kenraalin työhuonetta.
"Mutta sinä saat minut myös leikkimään hengelläni" Kuningatar hymisi matalasti, siirtäen etusormensa pois tuon huulilta sivulle tuon korvan juureen, käyden sitten koko kämmenellään vetämään tuota poskesta ja korvan takaa kiinni kohden itseään, ennen kuin kävi suutelemaan haltiamiestä.

Se oli nopeahko, korkeintaan kolme sekuntia, ei ehkä tarpeeksi pitkä, että kukaan olisi heitä ehättänyt yllättämään, Delian pelatessa mielessään varmanpäälle, mutta se lyhyt hetki oli sitä huolimatta hänestä alavatsaa kutittavan jännittävää kaikessa kapinallisessa epäsoveliaisuudessaan.
Kultakatseinen kuitenkin vetäytyi, ennen kuin pikkuhaukka ehättäisi ystävänsä jalanjäljissä käytävälle ja irrottautui tuon rintakehästä.
"Mennään." Haltiakuningatar kävi hymysuin kuiskaamaan ryöstämänsä romanttisen hetken päätyttyä ja palautti samassa arvokkaan ryhtinsä takaisin, joka oli kuin ei olisikaan ollut äskettäin kiinni kenessäkään ja asteli kohden ovea, toivottavasti yhä pystyssä oleva neuvonantaja perässään.


Kun matkan työhuoneelle vipelsi, ei myöskään kerennyt hermoilla. Tuskin tuo enää jaksaisi huutaa, mutta huutojen kuuleminen ei nyt ollut pelko huutoja koko ikänsä kuulleelle haltianuorelle. Joka tapauksessa Aaron tunsi kasvattavansa puolustavaa muuria eteensä, varautuen näin toivon mukaan kaikkeen ja kopautti rystysillään kahdesti tuon oveen.
Tietäen, että häntä odotettiin, kisälli ei suotta odottanut vastausta kauaa, mutta silti... Jämäkästi ja epäröintiä vastaan taistellen, astui tuo ovesta sisään vain puolittain, kurkistamaan astetta hämärämpään huoneeseen, ennen kuin uskaltautui sisään ja nojautti selkänsä vasten takana suljettua ovea.
"...Kutsuit" Aaron kävi karkeasti sanomaan sen varautuneen, tuiman katseen lukittautuessa eliittiin.
"Tai kutsuit Alantarin, mutta kai minä kelpaan." Tuon kisälli kävi pakottautui sanomaan, pystyen käsittelevänsä tunnelmaa paremmin mikäli heittäytyi edes vähän nenäkkääksi.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Tammi 2018, 18:29

Theo vain nyökkäsi Aaroni ilmoitukseen siitä, mistä kisällin löytäisi jos tuon seuraan halusi lyöttäytyä. Eiköhän pikkuhaukka onnistuisi sinisilmäisen jostain löytämään, kun aika tulisi. Nyt oli kuitenkin aika lähteä omille teille, Aaronin lähtien tapaamaan Winderiä ja Theo puolestaan keräsi kamppeensa, lähteäkseen takaisin N'drayerin asunnolle – suotta hän täällä enää itsekseen roikkuisi...


Arathet tuijotti yhä kysyvänä kuningatarta, joka näytti viimein yhdistävänsä Alantarin nimen jonkinlaiseen kasvoon - tai muistikuvaan. Siitähän haukansilmäinen myös kiitteli, kertoen kuinka neuvonantaja hänet järjissään piti, samalla kun lähemmäs astahti, saaden Arvaenin puolestaan nojautumaan entistä tiukemmin kiviseinää vasten. Tämä oli sopimatonta, mutta jokin kertoi Artille, että kuningatar oli siitä harvinaisen tietoinen, eikä välittänyt mokomasta. Mitään neuvonantaja ei kuitenkaan ehättänyt sanoa, kun Delia jo painoi etusormensa hänen huulilleen, kun Aaron käytävälle saapui ja kiirehti yläkertaan, kohden eliitin työhuonetta kuten kutsu oli käynyt.
Turkoosi katse seurasi puusepänpoikaa hetken, ennen kuin kääntyi takaisin kuningattareen tuon puheiden myötä. Mitä kysyvin katsehan siitä seurasi, Arathetin kuultua Delian sanat, ehättämättä taaskaan niihin mitään sanoa tai reagoida, kun kuningatar hänelle nopean suudelman soi huulille. Ja sekös nosti sitä lämpöä koko kasvoille - hulluko tuo oli?! Vähät kuningattaren hengestä, Arathet tässä joutuisi hirteen jos he tällaisesta jäisivät kiinni! Aran pieksisi hänet – puhumattakaan sitten siitä miten Darius tulisi reagoimaan!

Arathet harvoin meni lukkoon, sanattomaksi, mutta nyt kävi niin. Neuvonantaja ei ehättänyt kun pienesti henkäistä häkeltyneenä, kun haukankatseinen jo nojautui kauemmas ja lähti poistumaan paikalta.
Ja mitä Arvaen siitä ajatteli? No ei se ainakaan vastenmieliseltä tai hirveältä tuntunut, Kumma tunne vatsanpohjassa ja nyt jo punaisena helottavat kasvot taisivat kertoa parhaiten, millaista se oli ollut – koita sitten pistää se sanoiksi. Tosin niitä sanoja tuskin tarvitsi, Arathetin nopeasti pudistellen päätään ja lähtien harppomaan kuningattaren perään, toivoen ettei tämä tulisi toistumaan... tai niin hän uskotteli itselleen...


Darius oli noussut sijoiltaan ja käynyt selaamaan kirjekasaa työpöydällään, kun oveen jo koputettiin. Eikä kisälli edes kutsua sisään odottanut, kun omatoimisesti oven avasi ja sisään marssi – tai no, kovin varovaisesti tuo sisään pujahti, vaikka koputus niin määrätietoiselta olikin kuulostanut.
Haukansilmä ei edes vilkaissut Aaroniin, antaen tuon asettua siihen ovea vasten ja itse aloittaa keskustelun, huomautellen lopuksi että Alantaria oli pyydetty, mutta kaiketi hän silti kelpasi.
"Jos et usko olevasi sen nimen arvoinen, voit samantien kävellä ulos – En kouluta itseään epäileviä kakaroita", Eliittikenraali huomautti heti, vieläkään katsomatta Aaronin suuntaan. No, kai sen keskustelun saattoi näinkin aloittaa, vaikka sen ei pitänyt olla tarkoitus. Hänen piti pyytää anteeksi, mutta nyt kun olisi sen aika, se ei luonnistunutkaan niin helposti... ja asiaahan ei auttanut yhtään Aaronin asenne.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 28 Tammi 2018, 19:06

Aaron

"Hhah, nimen arvoinen vai..?" Kisälli roikautti päänsä alas, nostaen sen sitten nyökkäillen, puhutellen välttelevän kenraalin selkämystä, jakamatta kuitenkaan mielipidettään mitä tuli hänen henkilökohtaiseen mielipiteeseen mitä tuli kapteenin nimen arvoon. Itse asiassa... Nyt kun sitä tuli ajatelleeksi, tuo, kaikessa universumin nurinkurisuudessa, tiesi varmaan vanhasta haltiamiehestä enemmän mitä hän.
Vastahan hän oli oppinut, että tuo oli edes tavanomaista jalkasotilasta kummoisempi, hengannut Windereiden kanssa ja oppinut hieman sieltä täältä ketä nuo olivat tunteneet tai tehneet illallispöydän ääressä takaisin piilopaikassa ja siten kantoi ja antoi nimelle suurempaa arvoa, mitä hän.

"Sanotko siis... Ettet ole potkimassa minua pois?" Kuului kuitenkin varovaisempi kysymys, Aaronin kykenemättä pitää enää yllä sitä nenäkästä asennetta, jolla oli käynyt jään yhtä pidättäytyneen esikuvansa välillä murtamaan.
"En saa potkuja Kuiskauksesta?", Toiveikkaampi, jo valmiiksi hieman huokeampi äänensävy seurasi alistuneempaa, kisällin paljastaessa samalla suurimman pelkonsa astuessaan peremmälle huoneeseen, pienen lohikäärmeen hänen olallaan käyden haukoittelemaan kuuluvasti.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Tammi 2018, 22:56

Darius ei vastannut mitään Aaronin naureskeluihin, miettikööt itse kuinka arvossa tuon isän nimi olikaan. Sinällään oli hassua, ettei poika aikaisemmin ollut isänsä taustaa tutkinut, tuo kun tuntui muutenkin olevan niin innoissaan sotasankareista ja vaikuttajista. No, eihän Alantar nyt mitenkään suuri ja mahtava merkkihenkilö historiassa ollut, mutta oli tuollakin osansa – varsinkin Windereiden suhteen.
Eipä siitäkään mitään mainittu, Dariuksen jatkaen papereidensa selaamista, lopulta napaten kirjepinkan matkaansa ja kävi heittämään sen takkatuleen – sinne ne loput rakkauskirjeet kuuluivat. Onneksi hänen ei enää niistä tarvinnut huolehtia, mikäli Deliaan oli luottaminen.

"Miksi saisit?", Darius kysyi Aaronilta tuon kysymysten päätteeksi, viimein vilkaisten kisällin puoleen, "Jos erottaisin jokaisen, joka mielipiteitään tuo esiin minulle ei minulla olisi yhtäkään sotilasta riveissäni".
"Olivat he sitten väärässä mielipiteidensä kanssa tai eivät"
, eliitti jatkoi, sijoiltaan nuorempaansa tuijottaen, koittaen kerätä itseään sen verran, että saisi sanotuksi sen mitä halusikin. Voi kuinka kommunikointi osasikaan olla vaikeaa joskus – varsinkin tahojen kanssa, jotka eivät tunteneet eliittiä perinpohjaisesti ja osanneet tulkita tuota jo pelkkien eleiden ja olemattomien ilmeiden perusteella.
"Olen... Pahoillani", Viimein Haukansilmä sai lähes mutisten ne sanat ulos suustaan, "Olit oikeassa. Se mitä sanoit... Mutta koita ymmärtää, ettei kaikki ole niin... Yksinkertaista, mitä ehkä luulet. Tai mitä se äp––... Theo sinulle on kertonut".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sadepäivä ||Ivy

ViestiKirjoittaja Ivy » 28 Tammi 2018, 23:58

Sormenpäät nousivat loksauttamaan haukottelevan liskon kuonon kiinni, sinisten silmien seuraten samassa kenraalia joka kävi jotakin papereita heittämään takkaan. Kisällin suupieli nyki hillittyyn, huojentuneeseen hymyyn, kuullessaan ettei mielipiden ilmaisusta saisi niin vaan kenkää ja kuinka tuolla ei olisi alamaisia kohta ollenkaan mikäli niin tekisi. Oliko tuo sitten yleistä?
Ei ainakaan tällaisella tasolla, tällaisessa asiassa jossa äpärä lapsia muljutettiin, mutta puusepänpoika ei käynyt valittamaan!
Helpotuksen ilosta noussut odottava hymy muuttui kuitenkin kysyväksi, kenraalin käydessä pyytämään häneltä anteeksi? Ilmeisesti... Dariuksen mielestä hän ei ollut väärässä mielipiteensä kanssa. Mielipide, jonka kenraali itse oli hänen päähänsä aikaisemmin istuttanutkin.

"No siis... Sattuuhan sitä." Aaron kävi kohauttamaan olkiaan kevyen naurahduksen kanssa, yhä selvästi huojentuneena että oli pelännyt turhaan, sen kaiken patoutuneen pelon ja etukäteen murjotetun murjotuksen laantuessa tyystin ja mikä parasta, Winder ei vaatinut häneltä anteeksi pyyntöä... Kaikesta päätellen - tuon nytkin kiusallisesta olemuksesta päätellen, oli tuokin hänen laillaan hermoillut asioita tässä välissä.
"Tarkoitan, että.. Ymmärrän ehkä enemmän mitä luulet. Siis Theodluin... Hän on varmaan kuin haamu sinulle." Kisälli kävi jatkamaan, toivoen ettei kenraali raa'asta ilmaisustaan pahastuisi viitatessaan faktaan, että Theo ilmeisesti näytti täsmälleen tuon edesmenneen veljen kaksoisolennolta tuon nuoruudessa. Luulisi ainakin, että jos näkisi kuolleen veljensä nuoremman version, niin tunteet nousisivat pintaan pakostakin. Varsinkin kun tuon tausta oli ilmeisesti suvun nimelle vahingollinen, niin ainakin hän kuvitteli, niin hänelläkin kyllä kilahtaisi päässä, jos sama sattuisi hänen kohdalleen.

"Mutta... Älä viitsi lyödä, katkaiset hänet vielä kahtia kuin tikun. Ei hän kestä sitä." Sinisilmäinen kävi kuitenkin vielä lisäämään, yrittäen suojata Theodluinin selustaa. Lähinnä ettei tarvitsisi kuulla tuon itkevän, se oli kiusallista... Ja surullista.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Sotilastupa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron